Kestäviä energiaratkaisuja marras-joulukuu 2016

Page 1

Kestäviä energiaratkaisuja Marras-joulukuu 2016

ä Energist loppuvuotta!

Joulun erilaiset lahjat s. 4-5 Asiakasesittelyssä Akun Tehdas

s. 3

Leppäkosken Energialla uusi myyntijohtaja

s. 2


Pääkirjoitus

Alussa olivat koski, pato - ja Jooseppi Syvällä Pirkanmaan metsissä sai Jooseppi Rytilä idean. Vellovan kosken energian voi valjastaa ja tuottaa siitä sähköä lähialueen tarpeisiin. Suomalaisella sisulla pienestä Leppäskosken vesilaitoksesta kasvoi pirkanmaalainen menestyvä ja arvostettu energiayhtiö. Eipä tainnut Jooseppi aavistaa, kuinka hänen visionsa kantaisi seuraavan 97 vuoden ajan. Uusiutuva energia, tuulipuistot ja sähköautot olivat vuonna 1919 vain utopistinen ajatus, mutta nyt jo osa Leppäkosken Sähkö -konsernin arkea. Vuosien aikana on tapahtunut paljon muutoksia, joista viimeisimpänä sähkönmyynnin syksyinen vahdinvaihto. Mika Laatu on siirtynyt S2B:n toimitusjohtajaksi ja minä olen aloittanut Leppäkosken Energian myyntijohtajan tehtävissä. Yhtiö ja sen perinteet ovat minulle entuudestaan tuttuja, sillä olen toiminut Leppäkoskella erilaisissa tehtävissä jo reilun 11 vuoden ajan.

Energia-ala on ollut jo useamman vuoden ajan muutoksen alla ja uudistuksia on luvassa myös tulevaisuudessa. Jatkuvasti muuttuva toimintaympäristö on haastava, mutta antaa myös mahdollisuuksia. Tuon ajatuksen yritän pitää mielessä, kun kotonani makuuhuoneesta alkanut remontti uhkaa riistäytyä käsistä ja levitä keittiöremontiksi. Oikein hyvää Joulun odotusta teille kaikille! Juha Koskela myyntijohtaja

Uudistettu Online-palvelu Sähkö Online -palvelumme on uudistunut! Rekisteröidy palveluun ja osallistu tablettitietokoneen arvontaan.

s. 6

Mitä tarkoittaa kWh tai Nord Pool?

Joulumuistamiset

s. 7

s. 7

2


Yritysreferenssi

Töissä Akun Tehtaalla ”Meillä oikeus on olla huoleton. Työpaikkamme Akun Tehdas on.” Akun Tehdas on monelle tuttu nimi Eppu Normaalin kappaleesta. Mutta kuka tämä Aku oikein on ja mitä hänen tehtaallaan tehdään? ”Akun Tehdas yhdistetään usein musiikkiin ja Eppu Normaali -bändiin. Nimemme tunnetaan kyllä, mutta haasteenamme on tuoda ihmisten tietoisuuteen millaisia palveluita tuotamme ja kenelle”, kertoo Akun Tehtaan toimitusjohtaja Aku Syrjä. Ylöjärvellä toimistoaan pitävä Akun Tehdas on verkosto, jonka alla toimivat yritykset tuottavat erilaisia AV-palveluita ympäri Suomen. ”Teemme kaikkea mitä tarvitaan sisällön esittämiseen ja taltioimiseen, oli kyse sitten yleisötapahtumista tai levyjen, TV-ohjelmien ja elokuvien teosta. Elokuussa järjestetty Eppu Normaalin Ratina-keikka on hyvä osoitus työstämme. Vastasimme tapahtuman tekniikasta aina videosisällöistä valotöihin.” Leppäkosken asiakkaana Akun Tehdas on ol3

lut perustamisestaan lähtien. ”Toimitiloja rakennettaessa otimme yhteyttä Leppäkoskeen sähköliittymäasioissa. Leppäkoskella käsitettiin hyvin vaihteleva sähköntarpeemme ja pääsimme nopeasti yhteisymmärrykseen esimerkiksi pääsulakkeiden koosta.” Samalla paikkakunnalla sijaitsemisen Aku laskee positiiviseksi puoleksi. ”Oli kyseessä sitten sähköyhtiö tai pankki, auttaa paikallisuus turvallisuuden tunteessa. Äkillisten kysymysten tai hädän sattuessa tietää, että apu on helposti saatavilla.” Tutustu Akun Tehtaan toimintaan www.akuntehdas.fi


Viime hetken helppo ja edullinen lahjaidea Mittaa suklaakeksien kuivat ainekset ja pakkaa ne lasipurkkiin kerroksittain. Liitä mukaan alla oleva valmistusohje. Lahjansaaja lisää seokseen voin ja kananmunan. Koristele purkki nauhoin. Herkulliset suklaahippukeksit 175 g voita 1,5 dl sokeria 1,5 dl fariinisokeria 1,5 tl vaniljauutetta tai -sokeria 1 kananmuna 5,5 dl vehnäjauhoja 2 tl leivinjauhetta 0,5 tl suolaa 2,5 dl suklaahippuja Sulata voi kattilassa. Sekoita joukkoon sokerit, vaniljauute ja muna. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Sekoita jauhoseos taikinaan muutamassa erässä. Lisää lopuksi suklaahiput. Annostele taikina kahden lusikan avulla nokareiksi pellille leivinpaperin päälle. Resepti: www.kinuskikissa.fi

4


Joulu lähestyy

Joulun erilaiset lahjat Lahjojen antaminen jouluna on useille suuri nautinto. Lahjojen keksiminen käy kuitenkin vuosi vuodelta vaikeammaksi. Tuntuu, että kaikilla on jo kaikkea. Mitä jos tänä vuonna antaisitkin jotain täysin erilaista? Aineettomat lahjat tuottavat paljon iloa niin antajalleen kuin saajalleen. Aineeton lahja voi olla elämys, yhdessä tekeminen, osaamansa taidon opettaminen tai vaikkapa itse valmistettu ruoka. Ajatuksena on antaa lahja, joka tulee käytettyä kokonaan, josta ei jää turhaa jätettä ja joka ei pyöri vuodesta toiseen lahjan saajan komeron täytteenä. Alle olemme poimineet sinulle ideoita lahjoissa hyödynnettäväksi. Lastenhoitoapua ja arjen luksusta Pienen lapsen vanhemmat ilahtuvat elokuvalipuista. Erityisesti, kun niiden mukana tulee lahjakortti, jossa luvataan lapsenhoitoapua elokuvaillan ajaksi. Lahjakortin voi askarrella itse tai käyttää valmiita kortteja. Käsin tehty rakkaudella Askartelusta ja käsitöistä pitävät voivat valmistaa lahjaksi saippuoita, käsinvalettuja kynttilöitä tai kananmunakennoista rullailtuja sytykeruusuja. Myös lahjakortti, jossa lahjanantaja lupaa opettaa jonkun erityisen askartelutaidon, on varmasti askartelusta pitävälle mieluinen lahja. Tietotekniikkaopetusta isovanhemmille Isovanhemmille hyvä lahja on lahjakortti, jossa annetaan opastusta tietokoneen, tabletin tai älypuhelimen käyttöön. Tai mitä jos tarjoutuisit lenkkikaveriksi, ikkunanpesijäksi tai asunnon siivoajaksi? Yhteistä aikaa Kummilapselle annettavassa lahjakortissa kummit voivat luvata yhteistä ajanviettoa esim. teatteri- tai elokuvaillan, sirkusvierailun tai keikkalippujen muodossa.

5

Herkkuja omasta keittiöstä Taitava leipuri ja ruoanlaittaja valmistaa joulupakettiin erilaisia ruokalahjoja, kuten joululimppuja, piparkakkuja tai itse tehtyjä karamelleja. Kesän aikana omassa puutarhassa kypsyneistä marjoista ja juureksista voi tehdä vaikka mehuja ja hilloja. Yhdessä opettelua Hyvälle ystävälleen voi opettaa osaamansa taidon. Yhteisen illanvieton aikana voi opetella kutomaan villasukan kantapään, leipomaan pullaa tai korjata autoa. Rakkaudenosoitus tärkeimmälle Oman rakkaan voi viedä kirpeänä pakkasyönä katselemaan tähtitaivasta ja nauttia hänen kanssaan höyryävän kuumaa kaakaota. Tai miltä kuulostaisi lupaus herkullisesta aamupalasta suoraan vuoteeseen tarjoiltuna? Illanviettoa kavereiden kanssa Peli-ilta hyvän seuran ja ruoan parissa on hauska lahjaidea kaveriporukalle. Pyydä vieraita tuomaan paikalle erilaisia lautapelejä ja sopikaa ruokailusta nyyttärimeiningillä. Mahdollisuuksia on rajattomasti, anna siis mielikuvituksen lentää. Muista myös, että joulu on vain kerran vuodessa, mutta voimme ilahduttaa läheisiämme aineettomilla lahjoilla pitkin vuotta. Tunnelmallista joulua! Lisää erilaisia lahjavinkkejä www.annajotainmuuta.fi


Sähköinen asiointi

Tutustu uudistuneeseen Online-palveluun 1. TERVETULOA

3.

Omat tiedot

Energiaraportointi

4.

Tiedotteet Ajankohtaista

6.

Sähkö Online -palvelumme on uudistunut. Uusi Online soveltuu nyt paremmin myös mobiilikäyttöön. 1. Valikko Ylävalikosta pääset kaikkiin Onlinen palveluihin. Valikon kautta löydät esimerkiksi sähkösopimustietosi ja mahdollisuuden vaihtaa salasanaasi. 2. Energiaraportointi Energiaraportoinnin avulla seuraat sähkönkulutustasi. Raportista näet, kuinka paljon käyttöpaikassasi on kulunut sähköä esimerkiksi viime viikolla tai kuinka talvipakkaset vaikuttavat sähkönkulutukseesi. Voit tarkastella kulutustasi päivä-, viikko-, kuukausi- tai vuositasolla.

Laskun lykkäys

Keskeytysvahti

2.

5.

7.

Online-palvelussa. Huomaathan, että lykkäys on tehtävä ennen varsinaista eräpäivää. 6. Hae laskuja Näet maksamattomat sähkölaskusi Onlinepalvelun etusivulla. Vanhat laskut on jaoteltu eri välilehdille vuosittain. Voit avata yksittäisen laskun PDF-tiedostona ja tulostaa tai tallentaa koneelle esimerkiksi kirjanpitoa varten. 7. Keskeytysvahti Tilaamalla keskeytysvahdin saat automaattisesti ilmoituksen sähkökatkoista suoraan asiakkaan matkapuhelimeen tai sähköpostiin. Palvelu on käytettävissä ainoastaan sähköverkon asiakkaillamme.

3. Omat tiedot Voit päivittää Onlinessa nopeasti sähköpostiosoitteesi ja puhelinnumerosi.

Rekisteröidy Onlineen, voita tablettitietokone!

4. Tiedotteet Löydät ajankohtaisimmat uutiset tiedotteistamme.

Arvomme kaikkien Onlineen vuoden loppuun mennessä rekisteröityneiden kesken tablettitietokoneen.

5. Laskun lykkäys Sähkölaskun eräpäivän siirto onnistuu helposti

www.leppakoski.fi/online 6


Ajankohtaista

Sähkösanastosto tutuksi kWh on sähköenergian mittayksikkö. Jos laitteen tehontarve on yksi kilowatti, kuluttaa se tunnin aikana yhden kilowattitunnin verran energiaa.

Joulun ja vuodenvaihteen asiakaspalveluajat Joulu ja vuodenvaihde lähestyvät. Puhelinpalvelumme sekä toimistomme ovat kiinni maanantaina 26.12. Perjantaina 23.12. asiakaspalvelu sulkeutuu klo 15.00. Muuna aikana palvelemme normaalisti arkisin klo 9-16. Muistathan, että voit asioida myös sähköisesti Onlinessa pyhien ja viikonloppujen aikana.

Nord Pool on Pohjoismaiden yhteinen sähköpörssi, jossa jäsenet voivat ostaa ja myydä sähköä. Sähköpörssi toimii kuten muutkin raaka-ainepörssit eli sähkön hinta muodostuu kysynnän ja tarjonnan mukaan. Spot-sähkökauppaa käydään Nord Poolissa 24 tunnin jaksoissa. Kaupat tehdään päivittäin klo 13.00 mennessä. Sähkönjakeluverkkoon kuuluvat toisiinsa liitetyt sähköasemat, sähköjohdot ja muut tarvittavat sähkölaitteet, jotka on tarkoitettu sähkön jakeluun ja siirtoon. Energiamerkintä on pakollinen mm. pyykinpesukoneissa ja kylmälaitteissa. Se kertoo kuluttaako tuote energiaa keskitasoa vähemmän (A-C-luokat), keskimäärin (D-luokka) vai keskitasoa enemmän (E-G-luokat). Energialähteitä ovat sekä polttoaineet, kuten kivihili ja polttoöljy, että luonnonvoimat, kuten tuuli, auringonsäteet, veden liike ja maakaasu.

Joulumuistamiset Joulutervehdyksiin tarkoitetut varat lahjoitamme perinteitä noudattaen suoraan alueen yksinäisille ja tarvitseville kaupunkien sosiaalitoimien kautta. Tänä vuonna lahjoitukset kohdistetaan Ikaalisiin ja Hämeenkyröön. Ensi vuonna vietettävien Suomi 100 -juhlavuoden ja Mannerheimin syntymän 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi lahjoitamme varoja myös alueemme Mannerheimin lastensuojeluliiton paikallisosastoille.

7

Energiaviraston tehtävänä on edistää ja valvoa energiamarkkinoita. Energiavirasto mm. valvoo sähkönsiirron hinnoittelua ja päästökaupan päästölupia.


Miten tilaan e-laskun? E-laskun voit tilata omassa verkkopankissasi. Maksamaton e-lasku näkyy verkkopankin etusivulla, kunnes hyväksyt sen maksettavaksi. Kaikki e-laskun tiedot ovat valmiiksi täytettyinä ja maksetut laskut arkistoituvat automaattisesti verkkopankkiisi. www.leppakoski.fi/elasku

Seuraa meitä Twitterissä Leppäkosken Sähkö löytyy myös Twitteristä! Ajankohtaiset uutiset ja häiriötiedotteet kätevästi www.twitter.com/leppakosken

Sähköinen asiakaspalvelu auki 24/7 - Siirrä sähkölaskusi eräpäivää - Seuraa sähkönkulutustasi - Anna meille palautetta www.leppakoski.fi/online

www.leppakoski.fi Leppäkosken Sähkö Oy Leppäkosken Energia Oy Leppäkosken Lämpö Oy Puh. vaihde 03 45 031

www.fb.com/leppakoskensahko www.twitter.com/leppakosken

Vikapäivystys 24 h Sähkö 03 4503 333

Kaukolämpö ja maakaasu Palaute ja tiedustelut asiakaspalvelu@leppakoski.fi - Nokia 040 1548 832 - Muut alueet 040 7702 087


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.