Leppäkosken Sähkön marras-joulukuun asiakaslehti

Page 1

Kestäviä energiaratkaisuja Marras-joulukuu 2015

Tässä sa numeros kestäviä energiaja ratkaisu

Talven energiansäästövinkit  s. 4-5 Ikaalisten ensimmäinen Tesla-sähkötaksi

s. 6

Kiinnostaisiko sähkön pientuotanto?

s. 3


Pääkirjoitus

Energiayhtiön muuttuva rooli Mikä on paikallisen energiayhtiön rooli? Juuri aloittaneena Leppäkosken Energian myyntipäällikkönä mietin tätä kysymystä päivittäin. Koen, että roolimme on toimia yhteisön keskeisenä mahdollistajana. Mahdollistamme osaltamme päivittäisen elämisen ja asumisen, kuten valaistuksen tai vaikka internetin käytön. Energiayhtiönä haluamme olla osaltamme tarjoamassa asiakkaillemme uusia vaihtoehtoja. Vielä muutama vuosi sitten Tesla-sähköautosta lukiessani en voinut kuvitella istuvani sellaisen kyydissä vuosiin. Nyt meistä jokainen voi kauppareissullaan hypätä täyssähköauton kyytiin, vaikkapa Ikaalisissa. Myös sähkön pientuotanto yleistyy jatkuvasti. Harva on voinut välttyä esimerkiksi aurinkopaneelien näkemiseltä. Sähköinen liikenne ja pientuotanto ovat usein vielä edelläkävijöiden arvovalintoja, jotka eivät välttämättä aukea muille. Pitkällä aikavälillä nämä valinnat mahdollistavat kuitenkin ympäristömme ja yhteis-

kuntamme kestävän kehityksen. Tästä lehdestä voit lukea, miten me Leppäkoskella olemme mahdollistaneet arjen kestävät energiaratkaisut yhteistyössä asiakkaidemme kanssa. Paikallisen energiayhtiön palveluita käyttämällä myös kuluttaja voi vaikuttaa siihen, että Leppäkoskella investoidaan ja kehitetään elinympäristöä jatkossakin!

Mika Kujala myyntipäällikkö

Pyhien aukioloajat Lähestyvä joulu ja vuodenvaihde tuovat muutoksia aukioloaikoihimme.

s. 7

Mikä on QR-koodi?

Joulumuistamiset

takakansi

s. 7

2


Kestävät energiaratkaisut

Sähkön pientuotantoa omalla takapihalla Siivikkalainen Reino Rehn on tuottanut itse osan käyttämästään sähköstä jo kahden vuoden ajan. Kiinnostus uuteen teknologiaan ja kestäviin energiaratkaisuihin innostivat Reinoa panostamaan pientuotantoon. Reinon pihapiiristä löytyvien aurinkopaneelien vuosittainen tuotanto on noin 4000 kWh. ”Suomen pimeiden talvien vuoksi paras tuotantoajanjakso osuu maalis-lokakuulle. Tuotanto on siis riippuvainen säästä. Viime vuonna sain katettua noin ¼ kokonaiskulutuksestani.” Aurinkopaneelit herättävät usein kiinnostusta ja Reino kertoo suosittelevansa niitä myös tutuilleen. Paneelien sijoitus nousee kuitenkin ratkaisevaksi tekijäksi pientuotantoa suunniteltaessa. Paneelit olisi hyvä suunnata etelään sekä tarpeeksi korkealle niin, että ne saavat mahdollisimman paljon auringonvaloa. Optimaalinen katonkulma on 45 astetta. ”Hankintahinnasta ja sähkön hinnasta riippuen menee noin toistakymmentä vuotta, että tämä maksaa itsensä takaisin. Sähkön 3

pientuottaminen on ollut kuitenkin mielenkiintoinen haaste, johon lähtisin mukaan uudestaankin!” Sähkön pientuottaja - ostamme sähkösi! Tuotatko sähköä auringosta, tuulesta tai jostain muusta? Leppäkosken Energia tarjoaa nykyisille ja uusille asiakkailleen sopimusta, joilla ostamme ylimääräi­sen sähkösi ja toimitamme Sinulle sähköä, kun oma tuotantosi ei riitä kulutuksen kattamiseen. Ota yhteyttä ja kysy lisää! Lisätietoja www.bit.ly/sahkonpientuotanto


4


Säästä energiaa pakkasilla

Talven energiansäästövinkit Ilman kylmetessä energiankäyttö kasvaa. Tarkkaile toimintatapojasi ja varaudu talven pakkasiin sekä mahdollisiin lisälämmöntarpeisiin! Auton esilämmitykseen kaksi tuntia Auton lohkolämmitintä suositellaan käytettäväksi, kun ulkolämpötila laskee alle +5 asteen. Esilämmitys pienentää polttoaineen kulutusta ja vähentää pakokaasupäästöjä. Ajastimen avulla ohjaat lämmitystä helposti. Sopiva esilämmitysaika on autonvalmistajien ohjeista, pakkasesta ja lämmittimestä riippuen yleensä puolesta tunnista kahteen tuntiin. Estä lämpöhukka Sulkemalla sälekaihtimet yöksi vähennät lämpövuotoa yhden ikkunalasin verran. Pidä pattereiden edusta vapaana huonekaluista ja paksuista verhoista, sillä ne estävät lämmön leviämisen. Pakkasella tuulettaminen kannattaa tehdä mahdollisimman nopeasti ristivedolla. Kovimmilla pakkasilla olisi hyvä välttää tuuletusta kokonaan. Sauno maltillisesti Noin puolet sähkösaunan lämmitykseen kuluvasta sähköstä kuluu esilämmittämiseen. Saunomiset kannattaa siis ajoittaa niin, että mahdollisimman moni saunoo samalla lämmityskerralla. Energiataloudellisin saunan lämpötila on 70–80 °C. Saunan lämmittäminen 100 °C:een nostaa sähkön kulutusta 20–30 %. Hyödynnä puu lisälämmönlähteenä Varaava tulisija vähentää sähkötehon tarvetta erityisesti sähkölämmitteisissä taloissa. Mikäli asunnostasi löytyy varaava takka tai leivinuuni, kannattaa sitä lämmittää paukkupakkasten aikaan jo hieman etukäteen. Esimerkiksi Metsäkeskuksen halkoliiteri.com-sivustolla lasket polttopuun energiasisällön helposti. Valitse sopiva sisälämpötila Mikäli joudut turvautumaan jatkuvasti lisälämmittimeen, on talossa tai lämmitysjärjestelmässä jotain vialla. Vedon tunne voi tarkoittaa, että ikkunan tai oven tiivisteet vuotavat ja tar5

vitsevat huoltoa. Suositeltava asuinhuoneen lämpötila on noin 20-22 astetta. Lämpötilaa on helppoa seurata sisälämpömittarin avulla. Muista pukeutua lämpimästi - jos pärjäät sisällä kesävaatteissa, on huonelämpötila todennäköisesti liian korkea. Alenna lämpötilaa huoneissa, joissa ei oleskella Ylimääräisissä huoneissa ja muissa tiloissa, joissa ei oleskella, voidaan pitää matalampia lämpötiloja. Käyttämättömissä huonetiloissa, varastoissa ja autotalleissa lämpötilaksi riittää 7-12 astetta. Mikäli olet poissa usean päivän ajan, voi kaikkien asuintilojen lämpötilaa alentaa muutaman asteen verran sekä säätää ilmanvaihtoa pienemmälle. Sammuta valot ja sähkölaitteet Sammuta aina tarpeettomat valot. Koristevalot on hyvä ajastaa sammumaan valoisimman päivän ja yösydämen ajaksi. Valitse mahdollisimman moneen valaisimeen led- tai energiansäästölamppu. Jouluvinkki: paista kinkku yöllä Kinkku kannattaa kypsentää yöllä matalassa lämpötilassa. Valmista ruokalajeja useampi peräkkäin, jolloin lämmitetty uuni tulee hyödynnettyä parhaan mukaan. Jäähdytä valmiit jouluruoat peitettyinä kuistilla tai parvekkeella ennen niiden jääkaappiin laittamista. Katso lisää vinkkejä www.bit.ly/energiansaasto


Sähköinen liikenne

Tesla-sähkötaksi paikallisella yhteistyöllä Ikaalisten ensimmäinen Tesla-sähkötaksi on aloittanut toimintansa Leppäkosken Sähkön ja Taksi Kaasalaisen yhteistyön tuloksena. Sähköisen liikenteen kehittäminen on osa Leppäkosken Sähkön panostusta kestäviin energiaratkaisuihin. Taksiautoilija Antti Kaasalaisen otettua yhteyttä Leppäkoskeen latauslaitteiden merkeissä, sai yhteistyö alkunsa. Kumppanuuteen kuuluu latauspalvelu Ikaalisten taksiasemalla. Yhteistyötä tehdään sähköisen liikenteen markkinoinnissa, josta näkyvänä esimerkkinä autoon teipatut Leppäkosken mainokset. Auto tulee olemaan esillä myös joissain Leppäkosken tilaisuuksissa.

Kiinnostaisiko oma latauspiste? Sähkö- ja hybridiautojen latauspisteet sopivat kauppakeskuksiin, huoltamoille tai vaikka taloyhtiöille ja kuluttajille kotipihaan. Latauspisteen avulla luodaan näkyvyyttä yritykselle ja lisäarvoa asiakkaille. Leppäkoskelta saat joustavan ja helpon ratkaisun sähkö- ja hybridiauton asiointilatauspisteen hankintaan ja ylläpitoon. Leppäkosken Sähkön julkiset latauspisteet löytyvät Kauppakeskus Elosta Ylöjärveltä ja Kauppakeskus Kompista Ikaalisista. Olemme asentaneet latauspisteet myös useisiin toimipisteisiimme sekä Ikaalisissa toimivalle Tesla-sähkötaksille.

Suorituskykyä ilman päästöjä Kaasalainen kiinnostui Teslasta täyssähköauton tekniikan, päästöttömyyden ja helpon huollon vuoksi. ”Taksi on herättänyt paljon huomiota. Ihmiset tulevat juttelemaan ja ottamaan kuvia parkkipaikalla. Erityisesti auton äänettömyys ja lataus kiinnostavat”, Kaasalainen kertoo. Tesla on yksi Suomen myydyimpiä sähköautoja. Taksi Kaasalaisen auto on mallia Tesla Model S 85D. Sen 528 kilometrin toimintamatka, 0-100 km/h kiihtyvyys 4,4 sekunnissa sekä 0 g/km päästöt tekevät siitä ainutlaatuisen. Kestäviä energiaratkaisuja parhaimmillaan!

Lisätietoa latauspisteistä www.bit.ly/sahkoinenliikenne Taksi Kaasalainen www.taksikaasalainen.com

6


Ajankohtaista

Maksuehtoihin muutoksia 1.1.2016 lähtien

Joulun ja vuodenvaihteen asiakaspalveluajat Joulu ja vuodenvaihde lähestyvät ja puhelinpalvelumme sekä toimistomme ovat kiinni to-pe 24.-25.12. sekä pe 1.1.2016. Keskiviikkona 23.12. ja torstaina 31.12. asiakaspalvelu sulkeutuu klo 15.00. Muuna aikana palvelemme normaalisti arkisin klo 9-16. Muistathan, että sähköisesti ja Onlinessa voi asioida läpi pyhien ja viikonloppujen.

Leppäkosken Sähkö -konserni yhte­ näistää laskutuskäytäntöjään. Yleisten sähkönmyynti- ja toimitusehtojen mu­ kaisesti sähkölaskujen maksuehto on 1.1.2016 alkaen 14 päivää. Asiakkaille tämä näkyy laskun eräpäivän aikaistumisena. Uusi maksuehto koskee hinnastoihin perustuvia so­pimuksia. Yritysten erityissopimuksia muutos ei koske. Muutos tulee voimaan automaattisesti, eikä vaadi asiakkaalta toimenpiteitä. Kuluttaja-asiakkaalla on oikeus irtisanoa sähkösopimus ilman irtisanomisaikaa 30 vuorokauden kuluessa sopimuksen ehtojen muutoksesta. Muun kuin kuluttaja-asiakkaan sopimuksen irtisanomisaika on 15 vuorokautta. Lisätietoja saatte asiakaspalvelustamme sähköpostitse asiakaspalvelu@leppakoski.fi tai puhelimitse ma -pe klo 9-16 numerosta 03 4503 400.

Ikaalisten toimiston kassapalvelut päättyvät

Joulumuistamiset Joulutervehdyksiin tarkoitetut varat lahjoitamme perinteitä noudattaen suoraan alueen yksinäisille ja tarvitseville kaupunkien sosiaalitoimien kautta. Tänä vuonna avustukset lahjoitetaan Jämijärvelle ja Kihniöön.

7

Ikaalisten toimiston kassapalvelut päättyvät 30.11.2015. Tämän jälkeen laskuja ei voi enää maksaa toimistolla. Ikaalisten toimisto palvelee jatkossakin normaalisti asiakaspalvelupisteenä arkisin klo 9-16. Laskut voi maksaa verkkopankissa elaskuina sekä pankin tarjoaman maksupalvelun tai suoramaksun avulla.


Mikä on QR-koodi? QR-koodit ovat neliömäisiä viivakoodeja, joita luetaan kameralla varustetulla kännykällä, tablettitietokoneella tai PC:llä. QR-koodien lukijaohjelman saat ladattua sovelluskaupasta. Avaa ohjelma laitteellasi. Osoita kamera koodia kohti. Laite skannaa koodin ja vie sinut sen sisältämälle nettisivulle.

Vaihda e-laskuun voita tablettitietokone! Arvomme palkinnon kaikkien vuoden loppuun mennessä sähkölaskunsa e-laskuun päivittäneiden kesken. www.leppakoski.fi/elasku

Varmista sähkön hinta kahdeksi vuodeksi Energiamaksu 4,89 snt/kWh Perusmaksu 2,50 €/kk www.leppakoski.fi/etakuu

Leppäkosken Sähkö Oy Leppäkosken Energia Oy Leppäkosken Lämpö Oy 441892 Painotuote

Puh. vaihde 03 45 031 Palaute ja tiedustelut leppakoski@leppakoski.fi

www.leppakoski.fi www.energiakauppa.fi www.fb.com/leppakoskensahko www.fb.com/energiakauppa Vikapäivystys 24 h Sähkö 03 4503 333 Kaukolämpö ja maakaasu - Nokia 040 1548 832 - Muut alueet 040 7702 087


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.