Tammi-helmikuun 2016 asiakaslehti

Page 1

Kestäviä energiaratkaisuja Tammi-helmikuu 2016

Osallist u oman kylpyläl n! arvontaa

Leppäkosken asiakasedut s. 6 Mitä kuuluu kaukolämpöpäällikön työpäivään?

s. 4-5

Maistuisiko pala timjamisuklaata?

s. 3


Pääkirjoitus

Leppäkoski-konserni noussut parhaimpien yritysten joukkoon Leppäkosken Sähkö -konserni on luokiteltu Kauppalehti Oy:n arvostetussa luokituksessa menestyjäyritykseksi. Menestyjä 2015 -sertifikaatti on osoitus siitä, että visiotavoitteemme ”Olemme menestynein ja arvostettu energiayhtiö” on lähempänä. Strategiset valintamme ovat siis olleet oikean suuntaiset. Menestys koostuu useasta eri osa-alueesta. Olemme investoineet toimitusvarmaan sähkön jakeluverkkoon sekä uusiutuvaan ja vähäpäästöiseen energiaan. Edellä mainittujen lisäksi olemme laajentaneet toimintaamme 10 kunnan alueella ja parantaneet kilpailukykyämme alentamalla energian hintoja. Energiantuotannossa tuontienergian korvaaminen kotimaisilla polttoaineilla on luonut

toimialueellemme merkittävästi työpaikkoja. Kiitos menestyksen mahdollistamisesta kuuluu Teille asiakkaamme sekä yhteistyökumppanimme! Hyvää ja menestyksekästä uutta vuotta 2016! Juha Koskinen toimitusjohtaja

Hyödynnä talven pakkaset Ulkona paukkuu pakkanen, eikä ulos tee mieli lähteä. Mitä jos pitäisitkin siivouspäivän?

s. 7

Lasten energiakilpailu

Voita kylpyläloma!

s. 7

s. 7

2


Asiakasyritys

Maatilan makuja ylöjärveläiseltä perheyritykseltä Tomi ja Katja Järvenpää ovat jo neljännen sukupolven yrittäjiä Suojärven maatilalla. Vuosien saatossa vanha navetta on uudistunut suklaaherkkujen keitaaksi, joka omalla toiminnallaan vahvistaa käsityöläiskulttuuria paikallisen yhteistyön voimin. Suojärven Suklaatilan valikoimaan kuuluvat käsityönä valmistetut suklaatuotteet sekä muun muassa ryhmille järjestettävät maistajaiset. Suurin osa tuotteista myydään pienissä putiikeissa ympäri Suomen sekä omassa Fröökynän Herkku -myymälässä Teivon ABC:llä. Myös yritykset muodostavat suuren osan asiakaskunnasta. ”Erityisesti isot korporaatiot ovat sisäistäneet ajatuksen, että kotimaisen ostaminen kannattaa ja pienvalmistajien tuotteiden avulla voi erottautua muista”, Tomi selventää. ”Hyödynnämme tuotteissamme mahdollisimman paljon kotimaisia raaka-aineita. Esimerkiksi pakkausmateriaalit ja suklaissa käytetyt timjamit ja porkkanat saamme lähitoimijoilta”, Katja kertoo. ”Paikalliset yritykset tukevat toisiaan.” Sama periaate näkyy myös sähkösopimuk3

sessa. Suklaatilalla käytetään Leppäkosken Energian tuulisähköä. ”Tuttujen ihmisten kanssa toimiessa tietää, että asiat järjestäytyvät aina meille parhaalla tavalla. Luottamus ja eräänlainen kasvollisuus ovatkin meille tärkeitä - haluamme kumppanimme läheltä!” Tutustu lisää www.suklaatila.fi www.frookynanherkku.fi Suklaatila tarjoaa Leppäkosken asiakkaille Sarkapalat-suklaan puoleen hintaan! Etu on voimassa 29.2.2016 saakka tehtaanmyymälässä, Fröökynän Herkussa sekä verkkokaupassa. Yksi tuote/ostokerta. Etukoodi: leppäkoski. Katso tarkemmat yhteystiedot: www.suklaatila.fi/yhteystiedot


Kuka? Tero Pyykkö Kaukolämpöpäällikkö Työtehtävät • kaukolämmön myynti ja hinnoittelu • kaukolämpö- ja maakaasujakelun suunnittelu • asiakkuuksien hallinta • tuotannon ja jakelun valvonta sekä optimointi • projektit

4


Kulissien takana

Päivä kaukolämpöpäällikön tehtävissä Nokialainen Tero Pyykkö toimii Leppäkosken Lämmön kaukolämpöpäällikkönä. Kurkkaa kulissien taakse ja katso mitä Teron päivään kuuluu. Klo 7.00-7.30 Työpäiväni alkoi Nokian kaukolämpöverkon suunnittelulla. Kaukolämpöverkot ovat mitattuina karttaohjelmaan, jonka avulla suunnitellaan verkon muutoksia ja uusia linjoja. Asennetut putket kartoitetaan ja mittausdata tuodaan karttaohjelmaan, jotta tieto pysyy ajan tasalla. Klo 7.30-8.00 Lähdin ajamaan Nokian voimalaitokselta Ikaalisten toimipisteellemme. Leppäkosken Lämmön yhteiskäytössä oleva auto on yksi Leppäkosken kolmesta Mitsubishi Outlander PHEV -hybridistä. Autojen avulla vähennämme päästöjä ja hankimme kokemuksia sähköisestä liikenteestä. Klo 8.00-11.00 Osallistuin uutena jäsenenä aloitetoimikunnan kokoukseen. Ensimmäisessä kokouksessa käsiteltiin uuden aloitejärjestelmän käyttöönottoa. Aloitetoiminnan avulla myös henkilökunta pääsee osallistumaan Leppäkosken toiminnan kehittämiseen. Tämä oli tänään ainoa palaverini, mutta välillä saatan istua päivän aikana useassa eri kokouksessa. Klo 12.00-13.00 Lounaan jälkeen kävin Nokialla Viholan lämpökeskuksessa. Viikonloppuna oli tulossa noin 120 energia-alan vierasta tutustumaan uuteen pellettilaitokseemme, joten oli hyvä varmistaa, että kaikki oli valmiina vierailua varten. Tämän tyyliset laitokset kiinnostavat energiayhtiöitä, sillä ne ovat suhteellisen nopeita rakentaa. Lisäksi polttoaine on uusiutuvaa ja puupohjaista pellettiä ja laitoksen tekniikka uutta. Pellettilaitoksella paikalla oli myös huoltoasentajamme Ilkka suorittamassa laitoksen huoltotöitä.

5

Klo 13.00-15.00 Kartoitin konsultin kanssa kaukolämmön reittivaihtoehtoja Lehtimäen maastossa Nokialla. Tarkoituksenamme oli tarkastaa onko alueen maasto sellaista, että sinne voisi rakentaa kaukolämpöverkostoa. Rakennusmahdollisuuksiin vaikuttavat muun muassa maaperä, vesi- ja viemärijohdot, sähkökaapelit sekä tien alitukset. Kävimme konsultin kanssa myös Koukkujärven biokaasutuotannon alkulähteillä jätteenkäsittelylaitoksella. Laitos tuottaa biokaasua Myllyhaan lämpökeskukselle kaukolämmön tuotantoa varten. Klo 15.00-16.00 Päivän päätteeksi laskin vielä toimistolla asiakkaalle maakaasutarjousta. Työpäiväni päättyi klo 16. Työnkuvani on laaja, työskentelen niin omakotiasiakkaiden kuin voimalaitostuotannon kanssa ja tästä johtuen päiväni ovatkin hyvin erilaisia. Monipuolisuuden lisäksi työssäni parasta on, kun pääsen tekemisiin asiakkaiden kanssa. Tämän päivän aikana työtehtäväni keskittyivät pääasiassa Nokialle, mutta työnkuvaani kuuluu vastaavat toiminnot myös muilla Leppäkosken kaukolämpöalueilla. Tutustu lisää kaukolämpöön www.bit.ly/kaukolampo


Asiakasedut

Millaisia etuja saan Leppäkosken asiakkaana? Maksuton Online-palvelu avoinna 24/7 Suositun Sähkö Onlinen energiaraportoinnista näet kulutuksesi esimerkiksi viikon tai tunnin tarkkuudella. Kulutuksen vaihteluja ja syitä seuraamalla pienennät helposti sähkölaskuasi. Onlinessa siirrät myös laskusi eräpäivää, päivität osoitetietojasi sekä uusit sopimuksesi. Kaukolämmön omassa Onlinessa pääset mm. ilmoittamaan mittarilukemasi ja seuraamaan käyttöraporttejasi. www.bit.ly/onlinepalvelut Asiakaslehti kuudesti vuodessa Kestäviä energiaratkaisuja on kuudesti vuodessa ilmestyvä asiakaslehtemme. Lehdessä kerrotaan Leppäkosken ja energia-alan ajankohtaisista uutisista sekä tapahtumista. Mitä sinä haluaisit asiakaslehtemme sisältävän? Kerro vinkkisi helmikuun loppuun mennessä osoitteessa www.bit.ly/annapalaute. Kaikkien ehdotusten kesken arvotaan Leppäkosken tuotepalkintoja. Tietoa jakelukeskeytyksistä tekstiviestillä tai sähköpostilla Maksuton keskeytysvahti kertoo sähköverkon suunnitelluista työkeskeytyksistä sekä mahdollisista yllättävistä, esimerkiksi luonnonilmi-

öiden aiheuttamista sähkönjakelun keskeytyksistä. Ota palvelu käyttöön www.bit.ly/keskeytysvahti. Kaukolämmön laitteet hallintaan Tarjoamme uusille kaukolämpöasiakkaillemme veloituksetta opastusta kiinteistön kaukolämpölaitteiden käytössä. Opastuskäynnistä voi sopia ottamalla yhteyttä kaukolämmön asiakaspalveluun puh. 03 450 3399 tai lampo@leppakoski.fi. Energiansäästöpakilla pienempi kulutus Oletko jo lainannut energiansäästäjän työkalupakkiamme? Ilmaisen pakin avulla voit arvioida sähkölaitteiden energiakulutuksia, omia vedenkäyttötottumuksiasi sekä kiinteistön lämpövuotoja. Lisätietoja paketin lainauksesta www.bit.ly/energiapakki. Kilpailut ja tarjoukset suoraan sähköpostiin Tilaamalla Leppäkosken uutiskirjeen saat tietoa käynnissä olevista kilpailuista, tulevista tapahtumista ja esimerkiksi uusista palveluista suoraan sähköpostiisi. Tilaa uutiskirje www.bit.ly/uutiskirjetilaus.

Onlinesta apua energiankulutuksen seurantaan Mirva Rannila, Tampere Suosikkini Leppäkosken asiakaseduista on ehdottomasti Online-palvelu! Parasta Onlinessa on, että se on auki vuorokauden ympäri. Tämä antaa asiakkaalle mahdollisuuden asioida juuri silloin, kun hänelle parhaiten sopii. Käytän Sähkö Onlinea lähinnä energiankulutukseni seuraamiseen. Saatan katsoa, kuinka paljon energiaa menee esimerkiksi saunan lämmittämiseen tai pyykin pesuun ja näin pysyn kärryillä energiapiikeistäni. Uusin palvelussa äskettäin myös määräaikaisen sähkösopimukseni. Se onnistui helposti ja aikaa meni vain minuutin verran. 6


Ajankohtaista

Hyöty irti pakkasista! Ulkona paukkuu pakkanen, eikä ulos tee mieli lähteä. Mitä jos pitäisitkin siivouspäivän? Sulata pakastin Kanna pakasteet ulos ja peitä ne esim. villahuovalla. Laita pakastimeen kattila täynnä hanakuumaa vettä, ja sulje pakastimen ovi. Pakastimen jää sulaa muutamassa kymmenessä minuutissa. Jäätä poistaessasi ole varovainen, ettet riko seiniä tai jäähdytysputkia. Pyyhi lopuksi pakastin sisältä astianpesuveteen kostutetulla siivousliinalla. Anna kuivua ja palauta pakasteet takaisin pakastimeen. Kytke lopuksi pakastin pakastuskytkennälle, kunnes lämpötila on jälleen -18 astetta.

Tokaluokkalaisten energiakilpailu Osana Energiansäästöviikkoa Leppäkoski järjesti alueensa tokaluokkalaisille energiakilpailun. Kilpailussa tokaluokkalaiset valmistivat energiansäästöaiheisia julisteita, jotka julkaistiin Leppäkosken Facebook-sivuilla. Kolme eniten ääniä saanutta luokkaa palkittiin välitunti- ja liikuntavälinein. Kisan voitti Metsäkylän koulun 2A-luokka.

Tapa pölypunkit Petivaatteissa lymyilevät pölypunkit saat kuolemaan, kun annat petivaatteiden ja patjojen tuulettua vähintään 6 tuntia -28 asteen pakkasessa tai 24 tuntia -18 asteen pakkasessa. Imuroi patjat huolellisesti ennen niiden käyttöönottoa.

Katso kaikki julisteet kuva-albumeista www.facebook.com/leppakoskensahko

Tee vaatehuoneen perussiivous Kanna kaikki vaatteet ulos pakkaseen ja anna niiden tuulettua. Näin kauan käyttämättä olleet vaatteet raikastuvat. Raikasta sisustustekstiilit ja pehmolelut Vie siivouspäivänä sohvatyynyt, matot ja muut sisustustekstiilit ulos pakkaseen. Jo puoli tuntia riittää tuomaan raikkaan tuulahduksen siivottuun kotiin. Pehmolelut kannattaa kieritellä pakkaslumessa, ravistella lumesta ja jättää vielä hetkeksi pakkaseen raikastumaan.

Voita kylpyläloma! Tuleeko sinulle jo sähköinen lasku? Arvomme kaikkien huhtikuun loppuun mennessä e-laskuun tai sähköpostilaskuun vaihtaneiden kesken koko perheen kylpyläloman Ikaalisten Kylpylässä! Osallistu kilpailuun www.leppakoski.fi/elasku www.leppakoski.fi/sahkopostilasku 7


97 % asiakkaistamme suosittelee meitä! Marraskuun 2015 asiakaskyselyssämme 97 % asiakkaistamme suosittelisi meitä tuttavilleen.

97 %

suosittelee !

Kiitos luottamuksesta!

Leppäkoskelle Suomen vahvimmat platina -sertifikaatti! Sertifikaatti on osoitus luotettavuudesta, luottokelpoisuudesta sekä erinomaisesta maksukyvystä.

Mistä sinä haluaisit lukea asiakaslehdissämme? Kerro vinkkisi ja voita! Kaikkien ehdotusten kesken arvotaan helmikuun lopulla Leppäkosken tuotepalkintoja. www.bit.ly/annapalaute

Leppäkosken Sähkö Oy Leppäkosken Energia Oy Leppäkosken Lämpö Oy 441892 Painotuote

Puh. vaihde 03 45 031 Palaute ja tiedustelut leppakoski@leppakoski.fi

www.leppakoski.fi www.energiakauppa.fi www.fb.com/leppakoskensahko www.fb.com/energiakauppa Vikapäivystys 24 h Sähkö 03 4503 333 Kaukolämpö ja maakaasu - Nokia 040 1548 832 - Muut alueet 040 7702 087


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.