Libero 3/2017

3/2017 | 31. VUOSIKERTA • IRTONUMERO 4 €

30 VUOT TA

ik si

M Ky er ja pr es llö id ne en t n

”Rauha, rohkeus ja rakkaus”, ilmoittaa europarlamentaarikko ja Vasemmiston presidenttiehdokas, kun Porin kauppatorin lavalla kysytään, millä hän aikoo haastaa kansansuosiossa paistattelevan Sauli Niinistön.

Liikenneasioissa profiloitunut entinen ministeri puhuu nyt ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, koska se on Suomen presidentin tehtävälistan tärkeitä – ja ainoita – asioita. Kyllönen pohjaa turvallisuuspoliittisen ajattelunsa rauhanaatteen lisäksi laajaan turvallisuuskäsitteeseen. Siihen sisältyy sotilaallisten uhkien lisäksi muun muassa taloudelliset, sosiaaliset ja ympäristöön liittyvät uhat.

VALLATTOMAN SUOSITUT VAALIT Parin vuosikymmenen aikana voimakkaasti pienentynyt rooli on yhä muutoksessa Euroopan unionin suunnitellun puolustusyhteistyön vuoksi. EU-politiikka ei kuulu enää siihen ulkopolitiikkaa, jota presidentti perustuslain mukaan johtaa yhdessä maan hallituksen kanssa. ”Presidentti on ulkona EU-kuvioista, mutta jos yhteinen puolutuspolitiikka etenee, tarvitaan keskustelua siitä, miten presidentti osallistuu siihen jatkossa”, Kyllönen sanoo.

Samoilla linjoilla on niin ikään SuomiAreenassa puhunut Vasemmiston puheenjohtaja Li Andersson. Vasemmisto ei kannata presidentin vallan lisäämistä eikä EU:n puolustusyhteistyön syventämistä, mutta jos yhteistyö silti syvenee, presidentin pitäisi olla siinä nykyistä enemmän mukana.

2

Merja Kyllönen haastaa istuvan presidentin rauhalla, rohkeudella ja rakkaudella.

Libero haastatteli presidenttiehdokasta Porin Suomi Areenassa heinäkuussa.

EU:ssa on Kyllösen mukaan maita, joita ei kiinnosta enää minkäänlainen yhteisvastuu pakolaisuuskriisistä. Puolustusmarkkinoille kuitenkin luodaan yhteisiä sisämarkkinoita.

teksti Niko Peltokangas

ARVOJOHTAJAN ARVOT EIVÄT HORJU

Jos presidenttiä ei olisi, tämän vallan pitäisi Kyllösen mielestä olla eduskunnalla, suvereenilla kansan äänellä. Nykytilanteessakin turhan suuri osa päätösvallasta on valunut hallitukselle. Kansalaiset kokevat, ettei heillä ainakaan ole mitään valtaa, ja tämä kanavoituu presidentinvaalien suosioksi. ”Presidentinvaaleissa on vähemmän ehdokkaita ja heihin on siksi helpompi tutustua ja samaistua.”

Kyllönen nyökkäilee väitteelle siitä, että presidentinvaaleista pidetään, koska presidentti ei – juuri vähäisen valtansa vuoksi – kovin helposti mokaa hommaansa. ”Siinä on helpompi nousta messiaan rooliin, kun ei ole oikein kanavaa niiata sitä hommaa. Poliittista riskiä ei ole olemassa.”

Kyllönen pitää EU:n puolustuksen syventämistä vastauksena ase- ja puolustusteollisuuden ongelmiin, ei varsinaisiin turvallisuusriskeihin.

Kaikki tunnistavat suurempia riskejä kuin maailmansodan, mutta varautuminen näyttää lähtevän suursodan uhasta. ”Jos ollaan oltu ahneita, tuhottu alueita, ryöstetty ja riistetty, pidetty huoli, ettei ihmiset voi kouluttautua ja päästä töihin omissa maissaan, silloin täytyy täytyy varustautua kansainvaelluksiin.”

Europarlamentaarikko näkee asevarustelun taustalla ajatuksen, ettei suuria haasteita – kuten nälänhätää, vesihuoltoa ja käynnissä olevia konflikteja – pystytä ratkaisemaan rauhanomaisesti.

Presidenttiin liitetään kyllästymiseen asti ”arvojohtajan” nimike. Kyllönen haluaa, että presidentin arvomaailma ei horjuisi sen mukaan, mistä tykätään. ”Se on särähtänyt Niinistöllä korvaan, että puhutaan ihmisyydestä ja jakamattomasta ihmisarvosta, mutta kun tulee sisäpoliittisesti tiukka paikka, sitten sanotaankin, että pitää vetää tiukempaa linjaa.”

Esimerkiksi perussuomalaisten puheenjohtajavalinnasta alkaneeseen ”hallituskriisiin” presidentti Niinistön olisi pitänyt puuttua mieluummin etu- kuin jälkikäteen.

Arvojohtajana Kyllönen haluaisi lamaannuttaa ahneuden. Ihmislaji on ylittänyt rajat. Samalla ihminen kohtelee toista siten, että syrjäytyminen periytyy jo kolmannessa ja neljännessä sukupolvessa. Kyllösen arvo on osallisuus. ”Osallisuus, jossa jokainen kokisi olevansa tärkeä osa. Yhteiskunta on niin vahva kuin heikoin lenkki ja se pysyy turvallisena, kun pidetään ihmiset menossa mukana.”

Ennen haastattelua Kyllöseltä kysytään ajatuspaja Liberan keskustelussa, mikä meitä uhkaa. Brysselissä työskentelevä poliitikko sanoo belgialaisessa perheessä suurimman uhan olevan kouluttamaton nuori mies.

Keskustelun jälkeen Kyllönen päivittelee, että Suomessakin on sellaista osattomuutta, jota muut keskustelijat eivät ole koskaan nähneet. Libertaarit valittavat kuitenkin ”kateutta” ja sitä, ettei kukaan saisi menestyä. ”Ei ole kyse siitä, ettei saa menestyä. Ei saa olla sumeilemattoman ahne. Pitää jakaa edes vähän omastaan”, presidenttiehdokas toteaa.

3

PÄ

Ä

K

IR

J O

IT

U S

SINUN JUTTUSI LIBEROON?

Vasemmistolainen mielipide- ja kulttuurilehti Perustettu vuonna 1987 • Kultti ry:n jäsen Kustantaja: Libero ry. • Päätoimittaja: Niko Peltokangas • Ulkoasu & kuvitukset: Kai Arponen Osoite: Hämeentie 29, 6.krs, 00500 Helsinki Puhelin: 045 348 5499 Sähköposti: toimitus@vasemmistonuoret.fi • Kotisivu: www.liberolehti.fi ISSN 0783–6198 • Painopaikka: Waasa graphics, Vaasa Painettu ympäristöystävälliselle paperille ympäristöystävällisessä painossa.

Tilaushinta 20 €, tukitilaus 50 €.

Sterilisaatio ei kiinnostanut

4

Kansalaisaloite vapaaehtoisen sterilisaation ikärajan laskemiseksi keräsi vain hieman yli 2700 nimeä. Itsemääräämisoikeutta lisäävä tavoite ei siis päässyt lähtökuoppia pidemmälle, vaikka sen ei luulisi olevan keneltäkään pois.

Laiha kannatussaalis ja aloitteesta käymättä jäänyt keskustelu viittaavat tabuun, kiellettyyn puheenaiheeseen. Niiltä (meiltä), joille vapaaehtoinen lapsettomuus ei ole hiljaiseksi vetävä kauhistus, saattaa myös yksinkertaisesti puuttua kiinnostusta asiaa kohtaan.

Silloin kun joku vaivautuu sterilisaatiosta keskustelemaan, korkeaa ikärajaa perustellaan ”kadut kuitenkin myöhemmin” -argumentilla.

Kauhean moni tuskin on oikeasti niin empaattinen, että haluaa suojella lailla muiden lisääntymismahdollisuutta ”kaiken varalta”. Todellisuudessa taustalla vaikuttanee ajatus, jonka mukaan lisääntyminen on luonnollista ja lapsettomuus luonnotonta eikä tätä ”luonnonlakia” pidä päästä helposti rikkomaan.

Kansalaisaloite oli päätavoitteiltaan varsin maltillinen. Siinä haluttiin laskea sterilointi-ikäraja pohjois-

maiselle tasolle 30:sta 25 vuoteen ja lapsilukuvaatimus kolmesta kahteen.

Haastattelemani aloitteen tekijän mukaan vapaaehtoisesti lapsettomat tarttuivat kansalaisaloitteeseen, kun kansanedustajille lähetetyt viestit eivät tuntuneet saavan vastakaikua.

Maltilla ei kuitenkaan rikota hiljaisuutta. Aloitteesta tehtiin kyllä muutamia uutisia ja nostettiin esiin tapauksia, joissa naisen sterilisaatioon piti saada miehen lupa. Yksityishenkilöiden aloite ei silti saanut taakseen Piraattipuoluetta kummempia julkisia tukijoita.

Vasemmistonuoret kannattaa ikärajan laskemista 25 vuoteen ja jokaisen oikeutta ”päättää lisääntymisestään ja olla lisääntymättä”, mutta järjestö ei julkisesti tukenut kansalaisaloitetta. 18 vuoden ikärajaa kannattava Vihreät nuoretkaan ei aloitteesta hiiskunut. Eipä hiiskunut Liberokaan, kun oli kaikkea muuta.

Tapaus opettaa jotain myös kansalaisaloitteista. Keskeiset kumppanit kannattaa ottaa mukaan jo suunnittelemaan aloitetta ja kampanjointia.

Siten varmistetaan, että kiinnostusta riittää.

Kansalaisaloite.fi-palvelussa kerätään parhaillaan kannatusta parillekin erityisen hyvälle aloitteelle.

Vanhempi aloite lopettaisi vammaisten henkilöiden välttämättömän avun ja tuen kilpailuttamisen. Ei myytävänä -aloitteen perusteluiden mukaan hankintalain kilpailutussäännösten soveltaminen vammaispalveluihin on johtanut siihen, että hinta sivuuttaa palvelun laadun eivätkä vammaiset itse voi osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon.

Toinen kansalaisaloite edellyttäisi eduskunnalta toimenpiteitä lukio- ja ammatillisten opintojen maksullisuuden poistamiseksi myös oppimateriaalien ja työvälineiden osalta. Kumpikin aloite on syytä saada eduskunnan päätettäviksi.

Haluatko artikkelisi, mielipidekirjoituksesi, esseesi tai sarjakuvasi Liberon sivuille?

Tätä lehteä tekevät ammattilaisten lisäksi harrastajakirjoittajat, -kuvaajat ja -kuvitta-

23.

jat. Moni on julkaissut

38.

30.

ensimmäisen juttunsa juuri Liberossa.

Tarjoa siis tekstiäsi tai kuvaasi Liberoon osoitteella toimitus@ vasemmistonuoret.fi.

08 Sophie Labelle piirtää

voimauttaakseen.

10

14

Miksi Akavasta lähdetään, miksi sinne jäädään?

Irakin Kurdistanin lippu ei ole Rojavan lippu.

38 Kuvissa Italian

maanjäristyksen jäljet.

maksetaan myös palkkioita.

42

Pokémon-pelaajat luovat itsehallintoa.

46 Ultra Bran paluu on

ysärinostalgiaa.

TEEMA

Julkaistuista jutuista

Kansi Kai Arponen 3/2017 | 31. VUOSIKERTA • IRTONUMERO 4 €

47 Hanna-Marilla Zidan:

23 Lehti taisteli, päätoimittajat

Ilmastonmuutosta vastaan kaduilla ja kabineteissa

3 0 V U OT TA

muistelevat.

30

1987 on tutkittu ikäluokka.

vuodesta 1987

Niko Peltokangas Kirjoittaja on Liberon päätoimittaja ja Vasemmistonuorten tiedottaja.

5

Tihkusateessa Kim luopuu karvoistaan.

Performanssitaidetta luova taiwanilainen avantgardisti tulkitsee keskiluokkaistuvan Aasian suurkaupunkien työkulttuuria. teksti Markku Väisänen

On keskiviikkoilta Taiwanin saaren pääkaupunki Taipein kylkeen kiinni kasvaneessa, lähes neljän miljoonan asukkaan New Taipeissa. Valot alkavat syttyä tummanharmaiden tornitalojen ikkunoissa ihmisten palatessa keskustan uusiin, miljoonien dollareiden asuntoihinsa yöksi yli sata asemaa kattavan metroverkoston betonisista lonkeroista.

Kaupungin varakkaatkaan eivät olisi voineet välttyä taifuuni Talimilta, jonka oli määrä iskeä tänään myös vasten edesmenneen hallitsijan kunniaksi rakennettua, mahtailevaa eurooppalaistyylistä galleriaa.

Trooppisen hirmumyrskyn vaihdettua suuntaansa tihkusateessa etupihalla myrskyääkin kahdeksan vuotta vanhalla, etuvalonsa menettäneellä skootterillaan saapunut performanssitaiteilija Lee Nanhsuan. Alasti.

Koiranaamari päässään Lee, 27, kavereiden kesken Kim, on harjoittelemassa viimeistä kertaa työkulttuuriaiheista performanssiteostaan ennen seuraavan päivän varsinaista esitystä, jonka on määrä toistua muutaman illan ajan sunnuntaihin saakka.

6

Yleisönä harjoituksissa toimii ahneesti kuvia räpsivä kuvausryhmä ja oikea, vapaa kulkukoira, joita kaupungissa joskus näkee. Koira on paikanpäällä sattumalta, Kim vakuuttaa, tai sitten sitäkin kiinnostaa hyvä avantgarde, kuten monia taiwanilaisia.

Lontoossa teatteria opiskelleen Kimin esittämä koirahahmo ei ole kuitenkaan vapaa käyskentelemään öykkärimäisesti. ”Se on totteleva, kiltti kaikille ja kova tekemään töitä”, hän kuvailee yleistä käsitystään koirista.

Kimin koirahahmon lapio iskee kivipihaan viimeisen kerran, jonka jälkeen hän luopuu vaatteistaan, myös naamaristaan. Yleisö säpsähtää, kun kaiuttimista alkaa soimaan oulunsalolaissyntyisen, nykymusiikkia säveltävän Antti Myllyojan minimalistinen, riipaiseva teknosaundi.

Eri puolella Eurooppaakin esiintynyt Kim halusi Myllyojalta pari minuuttia kokemaansa Itä-Berliinin ympärivuorokautista klubielämää.

Sotilasjohtajan muistoa hillitysti työkseen kannatteleva doorilaispylväikkö tuskin on kuullut sellaista.

Illan hämärässä Kim löytää valonsa ja alkaa tanssia musiikin tahtiin alastomana, karvoistaan kauttaaltaan luopuneena, vapautuneesti, välittämättä muista ja pyytämättä anteeksi.

Jokin on muuttunut. Aiempi vuorovaikutus yleisön kanssa on mennyttä.

Musiikki kuitenkin katkeaa

äkisti, jolloin paluushokki koiran elämään on raju: sammakoiden kurnutuksen keskellä, muutoin hiljaisuudessa, seisoo kalju ja alaston aasialaisnainen, joka alkaa häveten keräilemään vaatteitaan. Arki sorakuopalla palaa.

Arjesta, arkisuudesta, sekä työkulttuurista taiwanilaistaiteilija tietääkin paljon: kun hän ei ole mukana taideprojekteissa Taipeista Berliiniin, elämän realiteetit tulevat vastaan palkkatyön muodossa, sekä hostellin vastaanottotiskin että pienpanimopubin baaritiskin takana.

Päivät ovat pitkiä, ja skootteri nielee uuden ja vanhan Taipein kilometrejä liikennevalo kerrallaan.

Sateella Kimin asunnon katto vuotaa. ”Kova sade ulkona – pieni sisällä”, hän summaa mietelauseella taipeilaisten elämää.

Esitys päättyy. Väki alkaa poistua paikalta Kimin yhä lapioidessa maata. Viimeisille poistujille, nuorelle pariskunnalle taiteilija sanoo kuin varoituksena: ”Menkää äkkiä, en jaksa enää.”

On epävarmaa, sytyttääkö Kim koskaan valoja miljoonien dollareiden asuntoon New Taipeissa pitkän päivän päätteeksi, mutta sen verran hän tietää tulevaisuudestaan, että aikoo matkustaa ensi kesänä Pohjois-Suomeen; ”Minulla on ystäviä siellä ja haluan tietää, onko siellä mielenkiintoisia performanssiesityksiä.”

Kalju ja alaston performanssitaiteilija löytää valonsa minimalistisen teknosaundin soidessa.

New Taipein koiranaamari

Edesmenneen sotilasjohtajan muistoa kannattelevan doorilaispylväikön katveessa kuoppaa kaivaa kovasti töitä tekevä ”koira”.

Transihmisten voimaannuttaja Sophie Labellen sarjakuvat ovat aina olleet poliittisia.

Labelle käsittelee transsukupuolisuuden kysymyksiä nettisarjakuvassaan “Assigned Male” ja pitää tehtävänään transihmisten voimaannuttamista kouluttamisen tai omaelämäkerrallisten tunnustusten sijaan.

“Puin sanoiksi niitä keskusteluja, joita kävin muiden transihmisten kanssa. Sarjakuvani on tarkoitettu transsukupuolisille, vaikka usein ihmiset luulevat niitä koulutuksellisiksi.”

Labelle korostaa, että hänen sarjakuviensa ei ole tarkoitus kouluttaa, vaan luoda voimaannuttavia kokemuksia ja samaistumisen kohteita muille transihmisille.

teksti Tuulikki Rautiainen

SARJAKUVALLA SUORAAN ASIAAN

Kanadalainen Sophie Labelle kertoo transkysymysten olleen toistuva teema sarjakuvissaan alusta asti, vaikka ei yhtä suoranaisesti kuin nykyään.

Opiskellessaan opettajaksi ranskankielisessä Quebecissä kuvataiteesta tuli Labellen keino tuottaa sukupuolen moninaisuutta käsitteleviä koulumateriaaleja. Piirtämisestä ja sarjakuvataiteesta tuli tärkeä kanava tunteiden purkamiseen ja käsittelyyn.

“Kirjoitin blogia, joka käsitteli samoja kysymyksiä kuin sarjakuvani. Olin piirtänyt sarjakuvia lapsesta saakka, joten tuntui luonnolliselta muuntaa blogi sarjakuvan muotoon.”

Labellellä ei ole kuvataiteilijan koulutusta, vaan hänen sarjakuvansa kumpuaa poliittisista lähtökohdista.

Hän on ollut aktiivinen transkysymyksissä jo ennen kuvataiteilijan uraansa, ja monet hänen sarjakuvistaan pohjautuvat muiden transyhteisön jäsenten kanssa vaihdettuihin kokemuksiin.

8

Labellen sarjakuvat tavoittavat sosiaalisessa mediassa monia, joilla ei välttämättä ole internetin ulkopuolella kontaktia muihin transsukupuolisiin. Hän näkee sarjakuvat voimakkaana, yhteisöjä vahvistavana ilmaisuvälineenä. Sarjakuvan voima on sen pelkistetyssä, riisutussa muodossa.

“Sarjakuvan täytyy olla selkeä, ilmeinen ja sen kaikki näkökulmat ymmärrettävissä. Koska sarjakuvani ovat yksinkertaisia, on vaikeaa mennä yhtä syvälliseen pohdintaan kuin esseissä tai artikkeleissa. Ihmiset saavat kuitenkin sarjakuvista enemmän irti, koska ne menevät suoraan asiaan. Lisäksi sarjakuvat ovat samaistuttavia, ihmiset näkevät itsensä hahmoissani.”

Labelle korostaa sosiaalisen median tärkeyttä, sillä internet luo transsukupuolisille online-yhteisöjä ja kokemuksia siitä, etteivät he ole yksin fyysisistä välimatkoista huolimatta.

“Käytän sosiaalista mediaa pääasiassa siksi, että siellä muut jakavat sarjakuviani, ja sellaiset ihmiset, jotka eivät ole koskaan nähneetkään toista transihmistä, voivat törmätä töihini.”

TRANSIHMISEN OMA ÄÄNI Labelle kertoo kaivanneensa lapsena samaistumisen kohteita, joita ei ollut helposti saatavilla. “Kävin koko kirjaston läpi, jotta löytäsin hahmon, joka muistuttaa minua. Sitä yritän nyt työssäni tehdä, luoda mahdollisimman paljon transhahmoja.”

Labellen tarkoituksena on tehdä sarjakuvaa, jonka näkökulmat ovat transihmisten itsensä tuottamia.

Kuvataitelija näkee, että yhteiskuntamme representaatiot transsukupuolisuudesta rakentuvat cis-sukupuolisten määrittämän narratiivin mukaan, jossa transsukupuolisuus kuvataan vaikeuksien, häpeän ja omaelämänkerrallisten tunnustusten kautta.

“Kuvaukset transsukupuolisuudesta ovat cis-sukupuolisten cis-sukupuolisille tekemiä. Niitä ei ole koskaan tarkoitettu transihmisille, ja näkökulma tulee transkokemusten ulkopuolelta,” Labelle kuvailee.

Sarjakuvataiteilija korostaa positiivisten, moninaisten ja transnäkökulmasta kumpuavien representaatioiden tärkeyttä populaarikulttuurissamme. Hän muistuttaa, että transihmiset ovat olemassa muutenkin kuin transkysymysten tulkkeina tai kouluttamassa cis-sukupuolisia. Labelle näkee tavoitteekseen sarjakuvat, joiden sisältö on transsukupuolisten näkökulmasta samaistuttavaa.

“Tarkoitukseni on tehdä sarjakuvistani helposti lähestyttäviä niille, jotka niitä tarvitsevat eniten.”

9

Fjäderin vakava ongelma

“Teitä pelkää en, mie kuulun liittoon” lauletaan Woody Guthrien klassisessa työväenlaulussa, mutta mitä jos ammattiliitto ajaa suuryritysten voittojen kiskonnan mahdollistavaa valinnanvapautta sote-uudistukseen ja haluaa vähentää rikkaiden verotusta? teksti Antti Saarelainen

Korkeakoulutettujen keskusjärjestö Akava on 613 000 jäsenellään toiseksi suurin Suomen kolmesta palkansaajakeskusjärjestöstä, joihin kuuluvat Suomessa lähes kaikki ammattiliitot.

Vasemmistolaisen kritiikin kohteena Akava on ollut jo pitkään, koska sen on katsottu ajavan erityisesti suurituloisten asiaa. Nykyinen puheenjohtaja Sture Fjäder on heittänyt lisää pökköä pesään repäisevällä tyylillään ja ahkeralla kommentoinnillaan Twitterissä.

Yksi Fjäderin puheista tarpeekseen saanut on väitöskirjatutkija Riikka Taavetti, joka pitää puheenjohtajan tviittejä toistuvina ongelmina Akavan julkisuuskuvassa. STTK:laiseen liittoon siirtymistä kommentoineessa bloggauksessaan hän kritisoi Fjäderin tapaa vähätellä saamaansa kritiikkiä erityisesti kritisoijien oletettujen puoluekantojen takia.

“Tämä oli itselleni viimeinen pisara. Minusta poliittinen syrjintä on

sietämätön ilmiö. En halua olla mukana yhteisössä, jonka johtaja suorasanaisesti ilmoittaa, että jäsenten näkemykset ovat vähemmän merkityksellisiä, jos heidän puoluepoliittinen kantansa poikkeaa puheenjohtajan kannasta”, toteaa Taavetti blogikirjoituksessaan.

Taavetti pitää ongelmallisena myös sitä, miten keskusjärjestön kannat voivat olla kaukana jäsenistön mielipiteistä ja suoranaisista eduista. Hän näkee ongelman koostuvan niin Akavan roolista kaikkien korkeakoulutettujen edustajana kuin myös ammattiyhdistysliikkeen sisäisen demokratian toimimattomuudesta.

“Nykytilanteen suurin ongelma mielestäni on, ettei näihin kantoihin edes pääse mitenkään vaikuttamaan.

Voi toki olla, että kannat pysyisivät aivan samoina, vaikka vaikuttamaan pääsisikin, mutta ainakin silloin olisi mahdollista käydä keskustelua ja ehkä nykylinjoihin tyytymättömät

Akavan sisällä voisivat löytää toisensa.”

SÄILYTTÄJÄN LEIMASTA EROON Akavan opiskelijoiden puheenjohtaja Henna Pursiainen tunnistaa ilmiön, jossa saman keskusjärjestön piirissä toimivat yksityisen alan asiantuntijatehtävissä toimivat kovapalkkaiset ja julkisella alalla toimivat pienipalkkaiset alat tuovat jännitteitä keskusjärjestön toimintaan.

“Usein näkyy selkeästi, että peesaillaan jompaa kumpaa tai sitten tehdään enemmän kompromisseja.

Usein kuitenkin toivoisi, että huomioitaisiin paremmin jäsenkuntamme moninaisuus ja oltaisiin herkempiä asian suhteen”.

Pursiainen näkee Akavan panostaneen viime aikoina entistä enemmän opiskelijatoimintaan, onhan Akavan jäsenistä huomattava osa opiskelijoita. Alle 30-vuotiaita

jäsenistöstä on neljännes. Pursiaisen pitää entistä enemmän yksilöön keskittyvää maailmaa ja pirstaleista työelämää ay-liikkeen suurena kysymyksenä. Näihin asioihin hänen mukaansa Akava on lähtenyt nyt vastaamaan.

“Moni näkee edelleen ay-liikkeen vain säilyttäjänä.”

“Jokaisen pitää valita oma tapansa itse, mutta minulle luontevinta on ollut lähteä mukaan tuomaan opiskelijoiden ja nuorten näkökulmaa järjestöön, ja haluaisinkin nähdä entistä enemmän avointa keskustelua järjestön sisällä.”

JOUKKOPAON KAKSI PUOLTA Helsinkiläinen Pohjoismaisen vasemmiston pääsihteeri Mia Haglund toimii akavalaisen Yhteiskunta-alan korkeakoulutettujen valtuustossa YKA:n punavihreät -ryhmässä. ”Lähdin mukaan, jotta Fjäder

joutuisi jättämään paikkansa Akavan johdossa. Ryhmämme kannattaa solidaarista työmarkkinapolitiikkaa: suurien ikäluokkien eduista kiinni pitämisen sijaan tasa-arvoinen, vastuullinen ja joustava työelämä.”

Punavihreät haluaa parantaa pienituloisten, pätkätyöläisten ja itsensätyöllistäjien asemaa työmarkkinoilla. Haglund näkee Akavan mahdollisuudeksi tutkimuksen ja tieteen äänen tuomisen työmarkkinakentälle ja haluaa nähdä myös Akavan sisäisen demokratian kehittymisen.

“Tarvitaan lisää jäsenten valtaa monimutkaisen rakenteen sisälle ja esimerkiksi puheenjohtajasta voitaisiin järjestää jäsenvaalit.”

Haglund ymmärtää liiton toimijoiden nykyisten linjauksien olevan vieraita monille, jotka arvostavat hyvinvointivaltion rakenteita tai luokkaeroja tasoittavaa verotusta.

“Pidän tärkeänä, että erityisesti nykyiseen toimintaan kriititsesti suh-

tautuvat lähtevät mukaan suurissa jäsenliitoissa kuten opetushenkilökunnan OAJ:ssa ja Teknisten alojen TEK:ssä. YKA:ssa olemme saaneet vaikutettua hyvin liiton linjauksiin.”

Taavetti, Pursiainen ja Haglund korostavat jäsenten valtaa liitoissa.

“Näen tärkeänä, että vasemmistolaiset aktivoituvat pitämään ääntä ja muuttamaan järjestön linjaa”, toteaa Taavetti.

Samalla linjalla on myös Akavan opiskelijoiden Pursiainen, joka korostaa että järjestön vieraaksi kokevien joukkopako vahvistaa kritisoitua linjaa. Haglund haluaa kaikki mukaan muuttamaan Akavan linjaa.

“Yhteiskuntaa muutetaan laittamalla itsensä likoon ja tekemällä.

Ymmärrän, että kaikki eivät halua tai ehdi toimia ay-liikkeessä, mutta jos me emme lähde mukaan, niin suurten ikäluokkien sedät päättävät meidän puolestamme.”

11

TI T EN M M KO

Jokainen valitsee taistelunsa “Mitenköhän tässä nyt pitäisi olla ja pukeutua?” on tunne, joka on kuvannut sekä kokemusta työväenluokkaisen suvun vesana yliopistossa että fiilistäni akavalaisten liittojen toiminnasta. Nuoren idealistin maailmankuvaan sopii huonosti ajatus ammattiliiton toiminnasta, joka onkin työläisten puolustamisen ja vallankumouksen suunnittelun sijaan small talkia hienossa ravintolassa puku päällä viinilasillisen ja kalliin, mutta ammattiliiton maksaman, päivällisen ääressä.

“Mitä on yhteiskuntamaantiede?” on kysymys, joka on seurannut koko yliopistopolkuni läpi ja jo opintojen alkuajoista saakka vaikuttanut muun muassa siihen, että olen voinut valita useiden eri ammattiliittojen väliltä omaani etsien. Voisin kuulua villapaitoihin pukeutuvien ympäristöasiantuntijoiden ammattijärjestöön tai jakkupukuisten yhteiskuntatieteilijöiden joukkoon.

Lopulta päädyn liittymään Yhteiskunta-alan korkeakoulutettuihin.

Ammattiliiton tapahtumat tuntuvat keskittyvän enemmän puhtaasti verkostoitumiseen ja tulevien mahdollisten työpaikkojen etsimiseen.

Myös ammattijärjestön lehti tarjoaa neuvoja esimerkiksi downshiftaamiseen vähentämällä cappuccinon juomista.

Vasemmistolaiseen identiteettiin kuuluva ajatus solidaarisuudesta ja

12

yhdessä asioiden ajamisesta joutuu koetukselle, kun keskusjärjestön puheenjohtaja laukoo milloin nuorten irtisanomisten helpottamisesta, milloin taas lukukausimaksujen puolesta. Päätän kuitenkin jäädä jäseneksi, aktivoitua osana YKA:n punavihreitä ja lähteä mukaan ammattiliiton valtuustovaaleihin.

Hyvin menneiden vaalien tuloksena lista saa 4 paikkaa ja pääsemme myös ammattiliiton hallitukseen.

Muutos on kuitenkin hidasta ja itselleni yksi viimeisistä kipukysymyksistä on ammattiliiton tiedote, joka “ei tuomitse, muttei kannusta” jäseniä osallistumaan hallituksen suunnitteilla olleita pakkolakeja vastustavaan tempaukseen.

Päädyn lopulta siirtymään pois akavalaisesta liitosta SAK:hon kuuluvaan Julkisten ja hyvinvointialojen liittoon, joka on mahdollisesti työuralleni huonommin sopiva, mutta jossa koen olevani enemmän kotona.

Vaihdan liittoon, joka on vaatinut muun muassa naisvaltaisille aloille erityisiä korotuseriä Akavan puheenjohtajan aiheuttaessa taas uuden kohun tviiteillään.

Jokaisen on valittava taistelunsa omien voimavarojensa rajoissa eikä Akavassareissa toimiville tovereille voi muuta kuin nostaa hattua.

Mitä jos demokratiaa voisi harjoittaa reaaliajassa? teksti Mauri Meronen

Kansanvalta informaatioteknologian ajassa Nykyiseen edustuksellisen demokratian muotoon päätyminen oli järkiratkaisu aikana, jolloin pääasialliset kulkuneuvomme olivat hevoset, soutuveneet ja polkupyörät. Nyt salattu informaatio kulkee kuitenkin millisekunteissa ja tapamme harjoittaa kansanvallan toteutumista on pahasti vanhentunut. Teknologisen kehityksen sijaan demokratian kehitystä ovat ohjanneet globaalit markkinat ja yksittäiset intressit. Suomessa olisi kuitenkin mahdollista harjoittaa aivan uudenlaista kansanvaltaa jopa nykyisten rakenteiden puitteissa!

Kansanvalta 2.0 on uusi konsepti kansanvallan toteuttamiseksi.

Siinä kansa harjoittaa, hallinnoi ja päivittää yhteistä demokraattista päätöksentekoa siihen suunnatun kansanvallantoteutumistyökalun (applikaation) avulla. Sen avulla kansalaiset voivat esimerkiksi luoda

uusia aloitteita, osallistua keskusteluun ja selvitystyöhön – sekä äänestää ajankohtaisista asioista.

Työkalun ominaisuuksien ja mahdollisuuksien tarkempi määrittely on sinäänsä toissijaisista, sillä työkalun toiminnallisuudet ja jatkokehityspäätökset ovat kansanvallan suorassa alaisuudessa. Tämä tarkoittaa sitä, että kullakin kansalaisella olisi mahdollisuus osallistua myös varsinaisen työkalun jatkokehitykseen.

EDUSTUKSELLINEN, SUORA JOKIN MUU? Kansanvalta 2.0 konsepti ei rajaa kansanvallan toteutumista mihinkään yhteen muotoon vaan mahdollistaisi samanaikaisesti laajan skaalan eri demokratian harjoitusmuotoja.

Yksi näistä mahdollisuuksista on de-

legoivan demokratian malli, jossa kukin käyttäjä voisi halutessaan delegoida omaa äänivaltaansa kokonaan tai aihepiireittäin kelle tahansa muulle äänioikeutetulle, reaaliajassa. Tällöin henkilö voisi äänestää ja vaikuttaa itse hänelle tärkeistä asioista sekä delegoida äänivaltaansa arvostamilleen henkilölle.

Työkalulla voi siis toteuttaa yksilön valinnoista riippuen joko suoraa kansanvaltaa, jonkinlaista edustuksellisen demokratian muotoa tai mitä tahansa tulevaisuuden luomaa ja kansanäänestämää uutta päätöksentekomuotoakin. Tämä tarjoaa kullekin yksilölle mahdollisuuden osallistua yhteiseen päätöksentekoon heidän omalla tavalla ja painollaan.

MAHDOLLISTA JO NYT Nykyisen edustuksellisen demokratian puitteissa on mahdollista perustaa aivan uudenlainen "poliitinen puolue", jonka valitut edustajat ja linjaukset olisivat kansanvallantoteutusmistyökalun täydessä ja suorassa alaisuudessa. Virallisissa lausunnoissaan valitut edustajat lausuisivat ”tykätyimpiä” lausuntoja ja äänestäisivät työkalun äänestysprosessin tuoman tuloksen mukaisesti.

Aiheesta kiinnostuneita kansalaisia on kerääntynyt Facebook-ryhmään “Kansanvalta 2.0”. Mikäli ryhmä saavuttaa tarpeeksi suurta kiinnostusta, se organisoituu perustaakseen Kansanvalta 2.0 -puolueen ja julkaistakseen kansanvallantoteutumistyökalun ensimmäisen version.

Antti Saarelainen

13

Rakkaalla lapsella on monta lippua Edellisessä Liberossa kurdiliikettä käsitelleen artikkelin lippukuvitus ei osunut aivan kohdalleen. teksti Yhdessä Rojavan puolesta -solidaarisuusryhmä

Kurdilaisia ryhmittymiä on monia ja niin on tunnuksiakin. On kansalaisjärjestöjä, puolueita ja puolustusjoukkoja, niin neljän kansallisvaltion (Turkin, Irakin, Iranin ja Syyrian) alueella olevassa Kurdistanissa kuin ympäri maailmaa. Tämä tunnuksien kirjo hirvittää välillä jopa pitkään vasemmistolaisten kurdiryhmien kanssa toimineita.

Liberossa 2/2017 julkaistun artikkelin ”Kurdiliikkeen yhteiskuntafilosofia puhutti Hampurissa” kuvituksena käytettiin lippua, joka edustaa lähtökohdiltaan ulossulkevaa ja hierarkkista kurdilaista kansallisvaltioprojektia. Rojavan vallankumouksessa ei piirretä uusia rajoja, vaan rakennetaan demokraattista yhteiskuntaa. Median käsittelyssä kurditoimijoiden väliset radikaalit erot ajattelussa ja tavoitteissa nousevat harvoin esiin.

Kuvituksena ollut lippu on Irakin Kurdistanin ja sen armeijan eli Peshmergan virallinen lippu, johon

14

viitataan usein ”kurdien lippuna”.

Mutta tämäkään lippu ei ole vailla ideologiaa. Sitä ryhtyi käyttämään vuonna 1992 vastamuodostettu Irakin Kurdistanin aluehallitus. Vuonna 2002 kansallismieliset kurdipuolueet muilla Kurdistanin alueilla päättivät ottaa lipun tavoittelemansa yhtenäisen Kurdistanin valtion symboliksi.

Joillekin tämä lippu on Irakin Kurdistanin lippu, toisille koko Kurdistanin havitellun valtion lippu.

Tärkeää on, että lippuun kytkeytyy kansallisvaltion ideologia, nationalismi.

IDEOLOGISET EROT Rojavan vallankumouksesta eli Pohjois-Syyrian suoran demokraattisesta järjestelmästä puhuttaessa nationalistisen symbolin käyttö on harhaanjohtavaa. Pohjois-Syyriassa ei pyritä luomaan uutta kurdien omaa valtiota, vaan rakentamaan paikallista itsehallintoa yli etnisten ja uskonnollisten rajojen kansallisvaltioista piittaamatta. Tätä kutsutaan demokraattiseksi konfederalismiksi.

Jos Irakin Kurdistanin lippua käytetään Rojavasta puhuttaessa, on se vähän kuin käyttäisi Kokoomuksen logoa Vasemmistoliitosta puhuttaessa.

Rojavassa ja sitä tukevissa

ryhmissä käytetään esimerkiksi Pohjois-Syyrian demokraattisen federaation lippua. Toinen, usein esimerkiksi mielenosoituksissa käytetty, tunnus on Kurdistanin yhteisöjen liiton (KCK) lippu.

Pohjois-Syyrian demokraattisen federaation lippua käytetään Syyriassa alueilla, joilla on otettu käyttöön demokraattinen konfederalismi.

Kurdistanin yhteisöjen liiton lippua puolestaan käytetään kaikissa ryhmissä, jotka kannattavat valtiottoman, feministisen ja ekologisen demokraattisen konfederalismin periaatteita.

Nämä muodostavat KCK:n, johon kuuluvat muun muassa Kurdistanin eri puolueet kuten PKK Turkista, PYD Syyriasta, PJAK Iranista ja Tevgeri Azadi (Vapausliike) Irakista.

Näiden lippujen värit symboloivat, kuten Irakin Kurdistanin lipussakin, aurinkoa, vapaustaistelijoiden verta ja luontoa.

Periaate-erojen lisäksi Irakin Kurdistan on tehnyt yhteistyötä Turkin nykyhallituksen kanssa esimerkiksi asettamalla Rojava kauppasaartoon. Se on estänyt ruoka- ja lääkeavustuksen pääsyn niitä kipeästi tarvitseville, ja rajoittanut avustustyöntekijöiden ja toimittajien pääsyä alueelle. On tärkeää että solidaarisuudenosoitukset menevät oikeaan osoitteeseen, eivätkä Kurdistanin Kokoomukselle.

Irakin Kurdistanin lippu

Pohjois-Syyrian demokraatisen federaation lippu

KCK - Kurdistanin yhteisöjen liitto

”Keskustelu, vastarinta, toiminta – nyt!”

Pari tuhatta ihmistä pohti elokuussa sosiaalisten liikkeiden kesäyliopistossa, mistä ilmasto-, talous- ja pakolaiskriiseissä on kysymys.

Toulousessa, Etelä-Ranskassa järjestetyn tapahtuman iskulause kehotti keskusteluun, vastarintaan ja toimintaan – nyt! teksti Heli Mahkonen kuva Stephanie Handmann, Attac Deutschland

Vaikka kesäyliopisto oli periaatteessa kansainvälinen ja paikalle oli kutsuttu puhujia myös Euroopan ulkopuolelta, kuten Afrikasta, Aasiasta ja Pohjois-Amerikasta, oli tapahtuma selkeän eurosentrinen. Keskeiset teemat käsittelivät Euroopan tulehtunutta kriisitilannetta, autoritääristen ja oikeistopopulististen liikkeiden voimistumista sekä Euroopan Unionin tiukkaa talouskuripolitiikkaa.

Politiikka litistyy kampanjoiksi Vastarinnasta Euroopan tasolla keskusteltiin myös paneelikeskustelussa, johon osallistuivat belgilainen ay-toimija Felipe Van Keirsblick, Eric Toussaint CADTM International -verkostosta sekä espanjalainen europarlamentaarikko Marina Albiol Guzman. Panelistien mukaan eurokriisin myötä kansalaisilla vaikuttaisi olevan kaksi poliittista vaih-

16

toehtoa: kansallismielinen identiteettipolitiikka tai uusliberalistinen talouden globalisaatiota lisäävä politiikka. Panelistit pohtivat, millä tavoin uskottavia vasemmistolaisia vaihtoehtoja voisi luoda ja miten eri eurooppalaiset liikkeet voisivat liittyä yhteen ja tukea toisiaan.

Paneelikeskustelun kiinnostavin puhuja oli Van Kreisblick, joka kritisoi eurooppalaista vasemmistoa liian kansalaisjärjestömäisestä kampanjajärjestäytymisestä. Siinä poliittiset kysymykset litistetään vuoden-parin mittaisiksi kampanjoiksi tai vaalikampanjoiksi sen sijaan, että keskityttäisiin luomaan jatkuvaa vasemmistolaista järjestäytymistä kuten uutta ammattiyhdistysliikettä ja lakkoilua.

Van Kreisblick totesi, että vasemmistolaisten kesäyliopistojen ja COPilmastokonferenssien yhteydessä järjestettävien varjokonferenssien jälkeen hänelle tulee usein hieman tyhjä olo. Ensin kokoonnutaan massoittain keskustelemaan ja jakamaan ideoita ja tietoa muutamiksi päiviksi, sitten kukin palaa kotiin ja on yksin juuri kerryttämänsä tietotaidon kanssa. Hänen mukaansa tulisi keskittyä paikalliseen, pitkäjänteiseen järjestäytymiseen.

Ay-aktiivi huomautti, että kansalaisjärjestöjen ja sosiaalisten liikkeiden mobilisoinnista puuttuu kriittinen luokka-analyysi, jonka takia ne usein onnistuvat keräämään ainoas-

taan nuoria, valkoisia, koulutettuja ja olemukseltaan keskiluokkaisia, urbaaneja ihmisiä. Varsinkin haja-asutusalueiden duunarit jäävät tyystin sivuun tästä mobilisoinnista. Yhtenä ratkaisuna Van Kreisblick näkee ammattiyhdistysliikkeen vahvemman osallistamisen euroopanlaajuiseen liikkeeseen talouskuripolitiikkaa ja oikeistopopulismia vastaan.

VISIO PUUTTUU YHÄ Vasemmiston viimeaikaiset erävoitot – Ison-Britannian Labour, Berny Sanders Yhdysvalloissa, Jean-Luc Mélenchon Ranskassa – herättivät keskusteluissa pieniä toivon pilkahduksia. Yhteinen näkemys miltei kaikkien puhujien keskuudessa oli kuitenkin selkeä: vasemmistolta puuttuu selkeä, konkreettinen, poliittinen vaihtoehto, joka tuntuu vaihtoehdolta.

Useat puhujat muistuttavat, että vasemmiston on toisin sanoen pystyttävä vetoamaan ihmisten tunteisiin ja ravisteltava heidät hereille. On onnistuttava mobilisoimaan massoja kansallisrajojen yli ja saatava eri liikkeet saman tavoitteen taakse: sosiaalisesti ja ekologisesti kestävä Eurooppa, jossa tehdään ihmisoikeuksia kunnioittavaa politiikkaa.

Felipe Van Kreisblick muistutti paneelikeskustelussa myös siitä, että työväenluokka on ymmärrettävä leik-

17

TU R U N EN TI IN A

Tehokkuus edellä korkeakoulujen valintauudistuksessa kauspolitiikan näkökulmasta: leikkauspolitiikka koskettaa miltei kaikkia palkansaajia, mutta ennen kaikkia nuoria, eläkeläisiä, naisia, maahanmuuttajia, työttömiä ja sairaita.

Nämä ihmiset on saatava liikkeelle.

Van Kreisblickin mukaan on pidettävä mielessä, että kaiken tämän ytimessä on velka ja siksi vasemmiston on laadittava radikaali poliittinen ohjelma, joka tarjoaa konkreettisen, toimivan vaihtoehdon talouskuripolitiikalle.

PANKIT KANSALAISTEN OMISTUKSEEN Finanssikriisin käynnistäänestä Lehman Brothers -investointipankin kaatumisesta tulee kuluneeksi ensi vuonna 10 vuotta. Saksan ja Ranskan Attac on aloittanut Euroopan-laajuisen kampanjan valmistelun tuodakseen vasemmistolaisen näkökulman poliittiseen keskusteluun talouskriisistä. Finanssipolitiikkaa käsittelevässä seminaarissa tutkija Myriam Vander Stichele muistutti, että Euroopan tason finanssimarkkinat ovat paisuneet suuremmiksi kuin Euroopan bruttokansantuote yhteensä. Donald Trumpin hallituksen talouspolitiikka, Brexit ja EU:n ja Yhdysvaltain välinen kilpailu ovat johtaneet hänen mukaansa uudelle deregulaation, eli finanssisektorin säätelyn purkamisen aikakaudelle.

Juuri talouden globalisoituminen ja deregulaatio johtivat vuoden

18

2008 talouskriisiin, joka on ollut suurin sitten toisen maailmansodan, joten uusi trendi tuo mukanaan valtavia riskejä. Talouden säätelyä puretaan kilpailukykypaineen vuoksi taloudellisen tasa-arvon ja kansalaisten hyvinvointipalveluiden kustannuksella.

Finance Watchin Alina Fares pohti, miten kansa saataisiin vahvemmin kiinnostumaan pankki- ja finanssisektorista ja luotua siten poliittista painetta kestävämmän talouspolitiikan luomiseksi.

Suurimmat konkreettiset ongelmat ovat pankkisektorin ja elinkeinoelämän valtava lobbauskoneisto sekä kansalaisten heikko mobilisointi pankki- ja finanssipolitiikassa. Faresin mukaan vasemmiston on vaadittava nimenomaan pankkireformia, jolla pankit saatettaisiin kansalaisten omistukseen. Näin kaikki, joilla on pankkitili voisivat päättää, mitä pankit tekevät kansalaisten tallettamilla rahoilla. Siten pankit eivät enää toimisi riskialttiisti voittoa tavoitellen.

Fares totesi, että tämän aiheen taakse on hankalaa saada sosiaalisten liikkeiden, kansalaisjärjestöjen ja ammattiyhdistysliikkeen liittoumaa, koska pankki- ja finanssipolitiikalle ei riitä tarpeeksi kiinnostusta, aikaa tai resursseja. Esteenä on paitsi tiedon ja itsevarmuuden puute myös legitimaation puute: kansalaisilla ei ole mitään laillista asemaa pankkien päätöksenteossa.

Olin aluksi mielissäni, kun kuulin opetus- ja kulttuuriministeriön laatimasta uudistuksesta korkeakouluvalintoihin. Pääsin kolmannella yrittämällä Helsingin yliopistoon opiskelemaan oikeustiedettä, ja ajatus raskaasta pääsykoeurakasta luopumisesta kuulosti järkevältä vaihtoehdolta.

Korkeakouluvalinnat uudistuvat ensi keväänä siten, että pääsykokeiden painoarvoa vähennetään ja aiemmilla todistusarvosanoilla tulee olemaan enemmän merkitystä.

Opetus- ja kulttuuriministeriön tavoitteena on vähentää välivuosia ja nopeuttaa siirtymistä toisen asteen koulutuksesta kolmanteen. Yksi uudistuksen tavoitteista on myös vähentää valmennuskurssien tarvetta.

Uudistuksen tavoitteet ovatkin tärkeitä, koska monet nuoret kokevat pääsykokeisiin valmistautumisen liian painostavana urakkana.

Pääsykoevalmistautumiseen liittyy myös taloudellisia huolia, kun pänttääminen vie aikaa töissä käymiseltä. Lisäksi valmennuskurssit ovat hävyttömän kalliita.

Korkeakouluvalintojen uudistamiselle on siis kieltämättä tarve, mutta jos ensi kevään uudistusta tarkemmin pohtiessa huomaa, että se on kaukana tavoitteidensa saavuttamisesta.

Korkeakoulujen pääsykokeilla on ollut ongelmistaan huolimatta tärkeä rooli suomalaisten sosioekonomisten erojen tasaamisessa. Lähes minkä tahansa alan pääsykokeessa on ollut mahdollista onnistua huolimatta aiemmasta koulumenestyksestä. Ylioppilastodistuksen arvon painottaminen opiskelijavalinnassa johtaa väistämättä siihen, että paine tehdä oikeita valintoja siirtyy entistä nuorempien harteille.

Yksi valintauudistukseen liittyvistä huolista on se, että lukion merkitys muuttuu yleissivistävästä oppilaitoksesta kolmivuotiseksi valmennuskurssiksi.

Lukiolaisten on tehtävä entistä aiemmin sitovia päätöksiä omista tulevaisuudensuunnitelmistaan. Ylioppilaskokeissa suoriutuminen tulee aiheuttamaan entistä kovempaa huolta ja stressiä. Uudistus viestii, että teho-

kas eteneminen opinnoissa menee nuorten hyvinvoinnin edelle.

Pääsykokeita painottava järjestelmä on mahdollistanut korkeakouluihin etenemisen lukiolaisten lisäksi myös ammatillisen koulutuksen hankkeineille. Vielä ei ole varmaa tietoa siitä, onko ammatillisen perustutkinnon todistuksella mahdollista tulla uudessa järjestelmässä valituksi korkeakouluihin.

Suomen tämänhetkistä koulutuspolitiikkaa leimaa turhan vahva jako pääsykoe- ja tutkintotodistusjärjestelmiin. Nuoruusikä on haurasta aikaa, jolloin erilaiset kriisit vaikeuttavat monien suoriutumista opintojen eri vaiheissa. Olennaista olisi ymmärtää, että jokainen nuori ansaitsee useamman mahdollisuuden päästä opinnoissaan ja elämässään eteenpäin.

Tiina Turunen Kirjoittaja on Etelä-Suomen Vasemmistonuorten varapuheenjohtaja ja Vasemmistonuorten liittohallituksen jäsen

19

Nuorten hyväksi!

Taloudellinen ja sosiaalinen vastuu sekä vastuu yhteisestä ympäristöstämme ovat keskeinen osa satavuotiaan Osuuskunta Tradekan toimintaa. Palautamme vuosittain keskimäärin vähintään 10 % verojen jälkeisestä tuloksesta takaisin suomalaiseen yhteiskuntaan. Lahjoituksistamme iso osa kohdistetaan lasten ja nuorten hyväksi tehtävään työhön.

Osuustoiminnalla oli tärkeä rooli,

kertoo ruokakulttuurimme hen-

kun suomalaiset rakensivat itse-

gittävän

näisen

kuin koskaan.

valtion

toimintaedelly-

elinvoimaisempana

tyksiä. Elanto perustettiin 1905 ja HOK vuonna 1919. Vuoden 2004

Mutta mitä teillä ruokapöytään

yhdistymisen jälkeen nimi on

katettiin, ja katetaan tänään?

ollut HOK-Elanto.

Jaa oma ruokatarinasi. Se voi olla herkullinen, arkinen, kos-

Osuustoiminta

on

muovan-

nut isolla kauhalla myös Stadin

kettava tai vaikka juhlava. Ihan miten haluat.

ruokakulttuuria. Niin ruokakaupoissa kuin ravintoloissa.

Kootaan yhdessä Ruoka-Kale-

Hyvänä esimerkkinä ravintola

vala, suomalaisen ruoan tari-

Salve ja sen legendaarinen si-

na. Tutustu ja tarinoi, sanoin

lakka-annos.

ja

kuvin:

ruokakalevala.fi

#ruokakalevala #suomiruoka Intohimo, jolla Suomessa raR

kastamme ruokaa ja muokkaamme

www.tradeka.fi

arjen

ruokailua,

A TE

EM

Liberon 30-vuotisella taipaleella lehdellä on ollut 14 eri päätoimittajaa. Lehti on nähnyt Neuvostoliiton hajoamisen ja Vasemmistoliiton synnyn ja toiminut Vasemmistonuorten äänenkannattajana. Seuraavilla sivuilla viisi entistä päätoimittajaa muistelee aikaansa Liberossa. teksti Joonas Pulkkinen

Kolme ensimmäistä vuosikymmentä Alle 30-vuotiaiden lehti Näillä teemasivuilla Libero kääntyy lopullisesti sisäänpäin ja puhuu lähinnä itsestään. Joonas Pulkkisen juttukokonaisuudessa ääneen pääsee viisi entistä päätoimittajaa.

Aleksi Bardyn, Kyösti Niemelän, Perttu Iso-Markun, Veera Nuutisen ja Eliisa Alatalon muisteloista piirtyy kuva nuorison poliittisten suuntausten ja Vasemmistonuorten järjestökehityksen mukana kasvaneesta kolmekymppisestä, joka on kuitenkin enemmän kuin järjestölehti.

Vanhojen päätoimittajien kommenteista voi myös selvästi päätellä, että Libero on alle kolmekymppisten lehti – sitä vanhemmat eivät tätä pikkufonttia näe enää lukea.

Vakavasti puhuen esteettömyyttä pyritään kyllä kehittämään, ja pistekokoa on välillä suurennettukin.

22

Olen vetänyt Liberoa kahdessa pätkässä reilu neljä vuotta, mikä on pitkähkö rupeama niin 34-vuotiaan työuralla kuin 30-vuotiaan lehden historiassa. Ideat ovat loppuneet monta kertaa, mutta lehden ja nuorisojärjestön upea yhteisö on pelastanut yhtä usein.

Päätoimittajien haastatteluissa näkyvä vaihtelu lehden suhteessa Vasemmistonuoriin elää yhä. Journalismista ja riippumattomuudesta ei nykyäänkään tarvitse vääntää, mutta ajankäytön kannalta järjestötiedottajan työ on ainakin minulle henkilökohtaisesti yhä vaikeampi sovittaa laadukkaan lehden tuottamiseen.

Libero on kuitenkin niin hyvä työpaikka, että minut valittiin palkollisena jopa lehteä (Vasemmistonuorten avokätisellä avustuksella) julkaisevan Libero ry:n hallitukseen.

Tällä hetkellä selvittelemme mahdollisuuksia

laajentaa lehden taustavoimia, mikä voisi johtaa myös siihen, että Libero saisi oman päätoimittajan tiedottaja-toimittajan sijaan.

Jotta juhlanumero ei olisi pelkkää nuotiokitarointia kavereiden kesken, Rita Dahlin artikkelissa kerrotaan Liberon ikätovereista tutkimuksen valossa. Kansallinen syntymäkohortti 1987 -tutkimus on antanut tietoa muun muassa 90-luvun laman vaikutuksesta silloin alakoulua käyneiden lasten tulevaisuuteen.

Julkaisemme myös Julle Tuuliaisen viimeiseksi jääneen kirjoituksen. Tuuliainen antaa Taimi Torvisen Eläviä kuvia Helsingistä -kirjalle viisi tähteä.

Niko Peltokangas Kirjoittaja on Liberon päätoimittaja ja Vasemmistonuorten tiedottaja.

Aleksi Bardy: Journalistisuus oli ja on tärkeää Aleksi Bardy liittyi Suomen Demokraattiseen Nuorisoliittoon (SDNL) eli nykyiseen Vasemmistonuoriin 14-vuotiaana. ”Olin ollut Pioneerien merileirin ohjaajakoulutusleirillä ja tutustunut siellä nuorisoliittolaisiin. Aika pian pääsin tai jouduin Jyväskylän liittokokoukseen, jossa osapuoliriita oli kukkeimmillaan. Joka tapauksessa sain valtavasti hyviä ystäviä ja tovereita, monet heistä edelleen läheisiä. Muistikuvia on ihan tavattoman paljon, palestiinalaishuiveista, illanistujaisista, yhteissaunoista, lipaskeräyksistä ja mielenosoituksista. Ja loputtomista kokouksista, joissa jengi poltti sisällä.”

Järjestötoiminta tutustutti Bardyn ihmisiin, jotka veivät hänet lopulta taidelukion kautta elokuva-alalle ja palkitulle uralle käsikirjoittajana. ”Nuorisoliitossa tunsin ekaa kertaa olevani hyväksytty. Ei siksi, että olisin erilainen tai outo, vaan juuri siksi.”

Bardy muistelee, että hän itse koki Neuvostoliiton hajoamisen vapauttavana tapahtumana. ”Olin erilaisista syistä ollut enemmän vähemmistö- kuin enemmistö-

jengin touhuissa. Neuvostoliiton fanitus oli kyllä sielläkin enemmän vitsi, mutta oli siellä tosiuskovaisiakin, jossa ei ollut mitään hauskaa.”

Hänen mukaan järjestösodat jäivät 80-luvulle ja Vasemmistoliiton perustaminen johti siihen, että nuorisoliikkeessä ei ollut erillisiä ”osapuolipoteroita”. Toiminta ei kuitenkaan ollut vuosikymmenen vaihteessa erityisen poliittista, vaan vasemmisto kävi läpi identiteettikriisiään. ”Epäpoliittisuuteen ja identiteettikriisiin liittyy typerä logo, jonka hyväksyimme SDNL:lle. Pimpelipompeli oli kallis mainostoimistotyö, joka olisi saanut jäädä väliin.”

Liberon päätoimittajaksi hän päätyi laajan kokemuksensa ansiosta. ”Olin ollut tekemässä Vallankumouksellisen nuorisoliiton Muutos-lehteä. En kuitenkaan identifioitunut vaarallisella tavalla “vähkyksi”, vaan hengasin molemmissa jengeissä.

Lehtikokemusta minulla oli myös Improbaturista ja Ylioppilaslehdestä, ja radiokokemusta Lähiradiosta ja Ylestä.”

Järjestöilmapiiriä Bardy luonnehtii liberaaliksi. Puheenjohtajana toimi ”legendaarinen, karismaattinen hulttio-suurjohtaja Marko Autio”. ”Yhteistyö toimiston kanssa oli oikeastaan aika kitkatonta, jota en ehkä silloin osannut tarpeeksi arvostaa. Olin melko itsetietoinen nuori mies ja sain tahtoni yleensä läpi.

Lehteä sai tehdä aika vapaasti.”

Bardylle päätoimittajana tärkein lehden edustama arvo oli journalistisuus. ”Yhdessä toimitussihteerien, ensin Janne Mäkisen ja sitten pisimmän ajan Kristiina Markkasen kanssa haluttiin tehdä lehteä, joka olisi yleisaikakausilehti nuorille, eikä vain järjestölehti. Haluttiin kirjoittaa jutut hyvin ja kiinnostavasti, tuottaa uutta tietoa. Kristiinalle oli tärkeää, että lehti myös

23

näytti hyvältä ja muutama aika komea numero tehtiinkin.”

Markkanen toimi Bardyn Liberon teemanumeroiden ideakoneena. Valokuvia lehteen otti välillä muuan Aku Louhimies.

Avustajista Bardi mainitsee myös hiljattain edesmenneen, järjestön bussikuskinakin pitkään palvelleen Juha-Pekka ”Julle” Tuuliaisen, joka ehti avustaa Liberoa todistettavasti ainakin kolmella eri vuosikymmenellä. ”Tuuliainen kirjoitti juttuja tullin ja poliisin mielivallasta. Kuskin työn ja Liberon lisäksi Julle sai toimeentuloa kirjoittamalla pornolehtiin.”

Libero tulee Bardylle kotiin edelleen. ” Olen iloinen nähdessäni, että se on jatkanut kiinnostavana yleisaikakausilehtenä ja että sitä toimitetaan journalistisin, ei järjestöpoliittisin perustein. Sivistys, hyvin kirjoittaminen ja kuvaaminen, kriittisyys ovat meidän liikkeen tärkeitä arvoja.”

Kyösti Niemelä: Politiikankin olisi pitänyt kiinnostaa Kyösti Niemelä toimi Liberon vastaavana päätoimittajana vuosina 1995–1998. Vasemmistonuorten puheenjohtajina toimi hänen aikanaan Marjo Soini ja Sanna-Kaisa Kämäräinen. Hän jakoi päätoimittajuuden yhdessä Minna Kumpulaisen kanssa. ”Olin kirjoittanut aikaisemmin kaksi kirja-arviota ja joku ystävä kehotti hakemaan päätoimittajaksi. Olin tehnyt lehteä Suomen lukiolaisten liitolle ja toiminut Suomen EU-jäsenyyttä vastustavassa toiminnassa, jotka olivat ilmeisesti riittävät meriitit.

Olin 20-vuotias, kun aloitin päätoimittajana. Se johtui siitä, kuinka vähän vasemmistolaisia oli. Syntyminen 1975 mahdollisti monia asemia, joihin en olisi päässyt, jos olisin syntynyt vuonna 1985.”

Niemelän aika ja 90-luvun puoliväli olivat poliittisen nuoristoiminnan näkökulmasta hiljaisempaa aikakautta. ”Ei ollut esimerkiksi uusien iltoja tai vastaavia ma-

24

talan kynnyksen osallistumisen tapahtumia.”

Jäsenistöä oli, mutta kaikki eivät aidosti olleet kiinnostuneet politiikasta. Liberoa toimittaessa tämä näkyi siten, että Niemelällä ja Kumpulaisella oli vaikeuksia saada politiikkaa käsittelevien juttujen kirjoittajia. ”En sano, että kaikkien olisi pitänyt lukea ympäristöministeriön muistiota kylvyssä, mutta edes joidenkin ihmisten olisi pitänyt olla kiinnostunut politiikan sisällöistä. Järjestössä vallitsi myös ehkä sellainen yleinen kuittailun kulttuuri.”

Hän katsoo yhdeksi syyksi politiikan yleisen epäsuosion. ”Mä muistan joskus ehdottaneeni Etelä-Suomen Vasemmistonuorille ja yliopiston Sitoutumattomalle vasemmistolle yhteistä tapahtumaa. Toisen tilaisuuksissa kävi neljä ihmistä ja toisen viisi, joten yhdessä se olisi ollut yhdeksän ihmistä.”

Niemelän aikana Libero muuttui tabloid-koosta aikakausilehden muotoon. ”Jukka Urho oli sellainen, joka oli ajanut sitä aikakausilehtimäisempään suuntaan.

Mä en itse vaikuttanut ulkoasuun, Kumpulainen hoiti enemmän sitä puolta. Mutta kun tehtiin jotain vaalinumeroa, esitin, että pitää päästä irti neukkuretromaisuudesta.”

Juttujen aiheet käsittelivät laajalti ala- ja vastakulttuurin muotoja. ”Suomen Kuvalehden ja Liberon ero oli silloin vielä suurempi.” ”Kirjoitettiin muun muassa nekrofiliasta. Haastattelin myös silloista Kokoomusnuorten varapuheenjohtajaa Piia-Noora Kauppia ydinenergianuorten toiminnasta.”

Niemelä avusti lehteä vielä kautensa jälkeen. ”Nykyään on niin pientä fonttia, että en näe edes lukea ilman lukulasejani.”

Avustajistaan hän mainitsee sarjakuvia tehneen Johanna Rojolan, joka on tehnyt myöhemmin merkittävän uran sarjakuvataiteilijana. Liberon ja SDNL:n suhde hämmensi lukijoita. ”Liberossa ei lukenut, että se oli SDNL:n lehti. Silloin pidin sitä coolina, mutta jälkikäteen ajattelin, että se oli ehkä vaan urpoa.” ”Kun toimitettiin vaalilehteä, tuli sanomista, että mikäs tämmöinen lehti on, joka mainostaa vaan yhtä puoluetta.”

Siviilipalvelukseen päättyneellä kaudella oli Niemelälle suuri merkitys toimittajana. ”Liberon koneessa oli myös nettiyhteys. En tiennyt sitä ennen kuin Bardy kertoi minulle. Illat alkoi venymään koneella. Muistan lukeneeni amerikkalaisia lehtiä. Salon magazine innosti tosi paljon, jolla oli paljon vaikutusta mulle toimittajana.”

Perttu Iso-Markku: Kohti värejä, lähemmäs Vasemmistonuoria Nykyään Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän tiedottajana työskentelevä Perttu Iso-Markku päätyi päätoimittajaksi vuonna 2002. Hän oli avustanut järjestö- ja opiskelijalehtiä jo jonkin aikaa. ”Olin juuri saanut paperit ulos tietojenkäsittelytieteestä Helsingin Yliopistosta ja tein päivätöitä it-alalla. Patistin kavereita hakemaan Liberon päätoimittajaksi, mutta kukaan ei oikein innostunut. Sitten heräsi ajatus, että voisin itse hakea, ja päädyin koko palkkatyöuralle sitä kautta. Mut valittiin kuulemani perusteella arvalla, koska valintaryhmä oli äänestänyt tasan. Aika mieletöntä, kun ajattelee loppuelämän merkitystä.”

Ennen Iso-Markku lehteä oli johtanut Asko-Matti Laitinen (nykyään Koskelainen). ”Tuukka Rantala oli tullut tekemään sinne taittoa ja grafiikoita, joka oli iso uudistus. Asko-Matti teki Liberosta aikakausilehtimäisemmän ja toi sen lähemmäksi Vasemmistonuoria. Tästä oli kiva aloittaa.” ”Me kokeiltiin mustavalkolehdessä värisivuja. Aluksi oli varaa kahdeksaan sivuun ja piti pohtia, miten asemoida ne. Haettiin Ulkoministeriöltä tiettyihin teemoihin rahaa. Tehtiin kehy- ja energianumeroa. Sitä kautta saatiin jopa kokonainen väriliite, kunnes lehti muuttui lopulta värilliseksi, ennen kun lopetin 2005. Neliväripainamisen hinta laski niin nopeasti.”

Iso-Markku pitää 90-luvun Liberoa keskeisesti erilaisena kuin hänen tekemän-

sä lehti. ”Aloin itse lukea sitä ehkä 90-luvun puolivälissä, kun liityin SDNL:ään.

Silloin tuntui, että Liberolla oli alakulttuureja yhteen kokoava tehtävä. Kirjoitettiin sm-seksistä, huumeista ja hc-punkista, underground tekno-bileistä. Asko-Matin aikana lehti luopui zinemäisyydestä tai alakulttuurimaisesta makasiini-muodostaan.”

Iso-Markku huomauttaa, että Liberon kehitys lehtenä muovautuu oleellisesti Vasemmistonuorten ja Vasemmistoliiton historiassa. ”90-luvun puolivälissä SDNL:n perusjäsenistö oli enemmänkin punkkareita, kuin vasemmistolaisiksi kasvaneita pioneereja.

Oli aika vaikea löytää tilaa vasemmistolaiselle nuorisotoiminnalle johtuen Vasemmiston yleisestä identiteettikriisistä, mihin vaikuttaa muurin murtumiset ynnä muut seikat.”

Iso-Markku ajattelee, että hänen oma tavoitteensa oli tehdä ruotsalaisen ETC-lehden tai Imagen kaltaista näyttävää aikakausilehteä, jossa on vasemmistolaista, korkeasti tuotettua sisältöä. ” Me haluttiin todella panostaa ajan kanssa yksittäisiin artikkeleihin.”

Tiedottajana ja päätoimittajana työskennellyt Iso-Markku kehuu oman aikakautensa keskustoimiston henkilöstön tiimityötä: puheenjohtaja Arhinmäkeä, pääsihteeri Karoliina Öystilää, koulutussihteeri Jenni Pasasta. ”Me tehtiin monia juttuja ensi kertaa.

Oli Olkiluodon ydinvoimalan mielenosoitukset. Pyöräiltiin sinne, ripusteltiin banderolleja ja odotettiin poliisia hakemaan meitä.

Tuli päiväsakkoa. Mua epäiltiin vielä salakatselusta, koska mulla oli Liberon kamera mukana. Tuli kuitenkin hyvät kuvat lehteen.

Olkiluoto ei ole vieläkään valmistunut.”

Järjestötoiminnassa mentiin näin yleisesti radikaalimpaan suuntaan. ” Toinen hyvä muisto mulla on siitä, kun George W.Bush valittiin presidentiksi. Ennen toista valintaa vastustus kasvoi ja tuli muun muassa Michael Mooren Fahrenheit 9/11.

Me järjestettiin siitä näytös jäsenille, ostettiin yhden näytöksen kaikki liput Finnkinolta ja Vasemmistonuoret pääsi sillä tempauksella puolella sivulla Hesariin.”

Järjestöpuolella merkittävä muutos oli kasvava nettisisällön tarve. ”Tehtiin

nettifoorumi, josta kehittyi legendaarinen, hyvä- ja pahamainen keskustelukanava.

Meillä toimi aktiivinen IRC-kanava ja olimme aktiivisia myös IRC-galleriassa, jossa wannabe-vasemmistonuoret otti yhteyttä järjestöön.”

Valokuvat lehtee toimitettiin pääosin pöytäskannerilla. ”Kuvien laatu oli usein mitä oli, kun kuvattiin filmille ja skannattiin pöytäskannerilla. Se oli murrosvaihetta.

Kun olin ollut kesätoimittajana paikallislehdessä, taitoin itsekin vielä paperiveitsellä.”

Iso-Markkukin muistelee oman aikansa avustajista Juha-Pekka Tuuliaista. ”Julle oli kaikilla meidän matkoilla kuskina, mutta kirjoitti myös hyvin persoonallisia, oman näkemyksensä suodattamia juttuja.

Hän ei ollut myöskään enää niin hirveän nuori omana aikanani, eikä suomikaan ollut aina aivan täydellistä.”

Monista Liberon avustajista lukuisista on tullut nimekkäitä toimittajia. ”Jutuista on saanut aina pienen palkkion, joka on varmaan omalta osaltaan motivoinut sekin aloittelevia kirjoittajia.”

25

Veera Nuutinen: Toimittajan ja tiedottajan tasapainoilua Veera Nuutinen toimi Liberon päätoimittajana vuosina 2008–2010. Hän oli avustanut lehteä aiemmin ja opiskeli Tampereen yliopistossa journalistiikkaa. Vasemmistonuorten puheenjohtajina hän ehti näkemään Jussi Saramon sekä Dan Koivulaakson kauden alun. ”Kun aloitin päätoimittajana, niin Vasemmistoliitto oli oppositiossa. Se näkyi meidän kannareissa, jotka olivat pääosin Jussin ideoimia. Helsingissä käytiin aktiivista perustulokeskustelua, oli talonvaltausliike, Kööpenhaminan ilmastokokous ja siihen liittyvät protestit. Mun päätoimittamat Liberot liittyivät aika paljon näihin teemoihin. Oli aina joku teema. Perustulo, työ ja toimeentulo olivat mulle itselle tärkeitä asioita.”

Hän kehuu aikaisempien päätoimittajien linjaa ja kokee, että aloittaessaan päätoimittajana hän pääsi toimittamaan journalistisesti korkeatasoista lehteä. ”Pertun aikana oli esimerkiksi yllättävän hyviä ideoita ja kirjoittajia. Valokuvaajat ja graafikot tarjosivat jo silloin mielellään töitään, koska lehti näytti niin hyvälle.

Ajattelin, että jotain asioita tulee kuitenkin muuttaa, ja ideoin vähän enemmän tiettyä kulttuurisisältöä ja vakipalstoja. Ja musta on tärkeätä, että aikakausilehdissä on aina alussa sellaista pientä sälää, mitä on vähän vaikeakin ideoida. Siihen koitin panostaa.”

Avustajista hän mainitsee aktiivisina Riina Simosen, Heta Nuutisen, Iida Rauman, Miika Saukkosen ja Tiia Suorsan. Elokuvajuttuja yhä kirjoittava Mikko Pihkoluoma oli mukana jo tuolloin. ”Samu Valleala teki tosi hyvän repparin Turun kulttuurielä-

26

mästä. Anna Kalso oli koko Liberon Graafikko ja Kirsi Tuura oli tosi taitava valokuvaaja.”

Järjestöpoliittisesti Nuutinen muistaa vuoden 2009 puheenjohtajavalinnan jännitteisenä aikana. ”Olen yksi niistä ihmisistä, jotka haluavat ottaa itselleen kunnian siitä, että taivuttelin Danin lähtemään ehdolle. Se oli aluksi tosi skeptinen mahdollisuuksistaan, että se ei voisi pärjätä puheenjohtajaskabassa, koska sitä ei tunneta järjestössä tarpeeksi valtakunnallisesti.

Sanoin, että sun on pakko, ei ole parempaa tarjolla ehdolle. Vaali meni diplomaattisesti muotoiltuna niin, että lopulta kumpikin osapuoli väitti, että kampanjoinnissa oli tehty lokakampanjaa. Itse en näe tätä aivan näin.”

Koivulaakson ajan kenties merkittävin yksittäinen viestintätyö oli valtakunnallista näkyvyyttä saanut Ilmianna pomosi -kampanja. Vasemmistonuoret onnistui saamaan yhdeksälle kioskiketjussa työskennelle työntekijälle yli 10 000 euron edestä palkkasaatavia.

Nuutinen muistelee, että keskustelu kampanjan toteutuksesta järjestön hallituksessa on esimerkki järjestöpoliittisista jännitteistä. ”Haluttiin esimerkiksi, että pitäisi myös kertoa positiivisia kokemuksia työnantajista.”

Toimittajan ja tiedottajan työt vaativat Nuutiselta omaa tasapainoilua keskustoimistolla. Lehti itsessään vei eniten aikaa, mutta työhön kuuluivat myös kannanotot ja keskustelufoorumien ylläpito. Nuutinen harmittelee, ettei ehtinyt kauheasti tekemään töitä puheenjohtajan kanssa. ”Siinä vaiheessa olin kyllä jo aika kypsä kokopäivätyöhön.”

Eliisa Alatalo: Verkko vaatii sisältöä Eliisa Alatalo toimi päätoimittajana vuosina 2010-2012. Hän oli ollut ennen kauttaan Vasemmisonuorten hallituksessa sekä pitkään aktiivina Lapin Vasemmistonuorissa.

Päätoimittajana hän näki Dan Koivulaakson ja Li Andersonin puheenjohtaman järjestön. ”Me tehtiin valtakunnallisesti avauksia, joita oltiin tehty ensin Lavanun kanssa, kuten Ilmianna pomosi -kampanja. Halusimme myös käydä aidosti kriittistä keskustelua maahanmuutosta saman nimisellä kampanjalla. Kuoppasimme tietoisesti vanhoja kampanjoita, jotka olivat roikkuneet järjestön toimintasuunnitelmassa iät ajat.

Toiminnassa korostui entistä enemmän vastakkainasettelu.”

Oleellinen muutos Alatalon aikana oli lisääntynyt sosiaalisen median käyttö ja verkossa kampanjoinnin kehittäminen.

Kampanjoita ei ajateltu tehtävän enää massana vaan ennemminkin yksittäisten nettiaktivistien kautta. ”Me ajateltiin, että kun ollaan nuoria nettinatiiveja ja osataan käyttää medialaitteita ja sovelluksia ja uida someympäristöissä, niin se on siinä. Mutta vaikka me osattaisiin niitä kuluttaa, niin niihin pitää osata tuottaa myös viestintäsisältöjä. Tähän olisi voinut keskittyä enemmän aktiivien koulutuksessa.”

Alatalo kuvailee, että päätoimittajavuosina kyseessä oli myös järjestömurroksen aika. ”Vasemmistonuoret on aina ollut muuttuva organisaatio, koska toimijat vaihtuvat. Tämä myös tarkoittaa, että ruohonjuuritason toiminnassa on suuria heittoja. Esimerkiksi meidän aikana Lavanussa

28

oli valtava saman ikäisten aktiivilössi, joka hajaantui lopulta, kun lähdettiin opiskelemaan. Emme mekään Danin ja Lin johdolla muutettu sitä, että aktiivit olisivat voineet ja jaksaneet osastoissa ja piireissä paremmin.”

Yhdenvertaisuusasiat ja keskustelu sukupuolen merkityksestä nousivat uudella tavalla ja feministinen ajattelu vahvistui entisestään. Vuonna 2010 valmistui Cecilia Bergströmin ja työryhmän tekemä tasa-arvosuunnitelma. ”En sano, etteikö feminististä ajattelua olisi aikaisemmin ollut, mutta se monipuolistui ja sen nähtiin koskevaan kaikkia yhdenvertaisuuskysymyksiä eikä vain naisten ja miesten välisiä asioita.”

Alatalo arvioi, että rekrytoinnissa hänen kohdallaan painottui viestintäosaaminen lehtityötä enemmän, vaikka kokemusta järjestölehdistä olikin kertynyt ja valmistuminen toimittajaksi häämötti puolen vuoden päässä. ”Ajattelin Liberon olevan kakkosprojekti ja Vasemmistonuorten viestinnän kehittämisen ykkönen.”

Alatalo halusi päätoimittajana jatkaa Liberon kulttuurilehtilinjalla. Hänen aikanaan haettiin ensimmäistä kertaa Kultin kulttuurilehtitukea ja sitä saatiin muutama tonni.

Alatalon aikana perustettiin Liberon verkkolehti, johon ei kuitenkaan saatu tuotettua uutta sisältöä. ”Verkkolehdellä olisi tarvinnut erillisen tuottajan, jotta se olisi voinut menestyä.”

Alatalo kehuu vuolaasti Anna Kalson kykyä taittaa lehteä ja kiittää pitkään kestäneestä työstä lehdelle. Samoin hän mai-

nitseen Pinja Tokoin loistavana työparina Kalson jälkeen. Viimeisiä oikolukuja ja kielenhuoltoa tehnyt Heta Nuutinen varmisti omalla työllään lehtien korkean laadun. ”Liberolla on käynyt kyllä graafikoiden ja avustajien suhteen tosi hyvä mäihä. On hienoa, että Liberossa on ollut ammattimaisia toimittajia, mutta samaan aikaan monilla on myös tilaa harjoitella ja kehittyä kirjoittajana.”

Alatalon tekemät lehdet pääsivät pariin otteeseen myös muiden lehtien otsikoihin. ”Meillä oli anonyymi pakinoitsija Kaino-Vieno, jonka tekstissä käsiteltiin Timo Soinia ja katolisen kirkon pedofiliatapauksia. Iltasanomat oli päässyt käryille tästä kirjoituksesta ja haistoi skuupin. Myöhemmin sain tietää, että kirjoittaja itse oli vinkannut jutusta Iltasanomille.”

Alatalon päätoimittama Vaietut sodat -teemanumero, jonka kansijuttu kertoi Länsi-Saharan tilanteesta, sai kehut Helsingin Sanomissa.

Millaisia terveisiä Alatalo lähettää nykyisellä toimitukselle? ”Fontti on aivan liian pientä! Ei sitä yli 30-vuotiaat näe lukea. On hienoa, että tärkeimmillä kolumnipaikoilla on edelleen vasemmistonuoria kirjoittamassa, jotta järjestön moniäänisyys ja ihmiset tulevat tutuiksi. Libero voisi tehdä enemmän rohkeita juttuja ja avauksia, kuten juuri monen aukeaman kuvareportaasit, joita ei enää muissa lehdissä näe.”

Kansallinen syntymäkohortti 1987 -tutkimus kertoo, että hyvä- ja huono-osaisuus periytyy helposti. teksti Rita Dahl

Liberon ikätovereita on tutkittu tarkkaan

Kansallisessa syntymäkohorttitutkimuksessa on seurattu kaikkia Suomessa 1987 syntyneitä lapsia aina sikiökaudelta vuoden 2008 loppuun saakka. Aineisto kertoo, että enemmistö suomalaisista lapsista ja nuorista voi hyvin, mutta merkittävä osa suomalaisnuorista on ehtinyt kohdata myös ongelmia matkallaan aikuisuuteen.

Tutkimuksen tilaaja on THL ja data-aineistoa tutkimukseen on saatu KELAlta, Oikeusrekisterikeskuksesta, Opetushallituksesta, Suomen Asiakastieto Oy:ltä, Eläketurvakeskus ETK:lta, Puolustusvoimilta, Väestörekisterikeskukselta, Tilastokeskuksesta, Työ- ja elinkeinoministeriöltä.

Tutkimuksessa on käytetty tietoja muun muassa vanhempien avioliitoista ja ammateista, sosioekonomisesta asemasta, psykiatrisista sairaanhoitojaksoista, toimeentulotuesta.

Tutkimuksen tulokset kertovat ongelmien ylisukupolvisuudesta. Hyvä- ja huono-osaisuus periytyy. Koska kansallisessa syntymäkohortti 1987:ssä käytettiin osin intimiteettisuojaakin loukkaavia tietoja, niistä selviää, että korkeammin koulutettujen lapsilla on vähemmän psykiatrisia hoitojaksoja, merkintöjä poliisin tai oikeuslaitoksen rekistereissä ja vähemmän toimeentulotuen käyttöä. Raflaavasti tutkimuksessa ilmoitetaan, että huonosti koulutettujen lapsilla on myös enemmän psykiatrisia hoitojaksoja, merkintöjä rikosrekisterissä ja toimeentulotuen käyttöä.

Peräti viidesosa tutkituista ei ollut suorittanut mitään tutkintoa peruskoulun jälkeen. Ikäluokan pojista kahdesta viidellä ja tytöistä yli puolella oli kesäkuuhun 2009 mennessä ylioppilas- tai korkeakoulututkinto.

Tutkimuksessa seurattiin myös psyykenlääkkeiden ostoa. Tytöistä noin joka viidennellä ja pojista alle viidesosalla (16,5 %) oli seuranta-aikana rekisteröity ainakin yksi psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa käynti tai psyykelääkeosto. Koulutus korreloi sukupuolitartuntojen määrään; koulutetummilla oli vähemmän tartuntoja.

Pojilla yleisimmät rangaistusmääräysten nimekkeet olivat liikenneturvallisuuden vaarantaminen, liikennerikkomus ja näpistys. Tytöillä yleisimmät olivat liikenneturvallisuuden vaarantaminen, näpistys ja liikennerikkomus.

Lastensuojelun toimista kerrotaan, että 3,2 prosenttia 1987-kohortin jäsenistä on joutunut sijoitetuksi kodin ulkopuolelle. Neljä viidestä kodin ulkopuolelle sijoitetusta lapsesta oli saanut toimeentulotukea seuranta-aikana, kun taas ei-sijoitetuista viidennes oli turvautunut toimeentulotukeen.

Kaikkiaan noin joka neljännellä kohortin jäsenellä ainakin toisella vanhemmista oli korkeakoulututkinto. 1990-luvun laman vaikutus näkyy aineistossa siten, että 38,0 prosentilla ikäluokasta oli vanhempi, joka seuranta-aikana 1987–2008 oli saanut toimeentulotukea.

Tutkimus vahvisti myös sen tosiasian, että koulutetut ihmiset suuntaavat syrjäseuduilta kasvukeskuksiin.

Vuonna 1987 Suomessa syntyneiden

Yltäkylläisempään elämään Kansallinen syntymäkohortti 1987 -tutkimus ei huomioi sosiaalisen nousun tai laskun tapauksia. Vastikään avioituneen Emma Pihlajaniemen, 29, tarina todistaa toista. Ryysyistä ei välttämättä nousta rikkauksiin, mutta eletään ehkä yltäkylläisempi elämä kuin vanhemmat ovat eläneet.

Suolahdesta kotoisin oleva Emma on muuttanut Äänekoskelle, jossa kävi ylä-asteen ja lukion Kaustisella. Hän pääsi lukion jälkeen Jyväskylän yliopistoon lukemaan erityispedagogiikkaa ja hän on gradua vaille kasvatustieteen maisteri. Hän aloitti elokuussa työt Äänekoskella erityislastentarhanopettajana.

Lokakuussa 30-vuotias Emma Pihlajaniemi on ollut aktiivinen Vasemmistonuorissa puolet elämästään: Äänekosken ja Hyvinkään Vasemmistonuorten toiminnassa, Keski-Suomen piirin varapuheenjohtajana ja Etelä-Suomen piirissä hallituksen jäsenenä. Lisäksi hän on ollut Vasemmistonuorten hallituksessa pari kautta.

Pihlajaniemen isä oli aikoinaan SDNL:ssä (silloinen Vasemmistonuoret) ja pioneeritoimintaa ohjaamassa. ”Vappumarssiperinteet perin isältäni”

pitkittäisseurannan perusteella voidaan todeta, että Suomessa suuri osa nuorista aikuisista voi hyvin. Huomattavaa on kuitenkin, että on merkittävä joukko lapsia ja nuoria, joille on 21 vuoden ikään mennessä rekisteröity erilaisia hyvinvoinnin ongelmia.

Viidesosa ikäluokasta on käyttänyt psykiatrian erikoissairaanhoidon palveluita tai psyykenlääkkeitä ennen aikuisikää, ja joka viidennellä ei ole toisen asteen koulutusta. Toimeentulo-ongelmat sekä rikollisuus koskettavat noin joka neljättä 1987 syntynyttä.

Lasten ja nuorten hyvinvointi eriytyy voimakkaasti heidän vanhempiensa koulutuksen, sosioekonomisen aseman ja taloudellisen tilanteen mukaan.

Isä opiskeli autonkorjaajaksi ja teki työuransa trukkikuskina paperitehtaalla. Äiti oli vajaamielishoitaja ja opiskeli töiden ohessa opistotasoisen lastentarhaopettajakoulutuksen 1990-luvun alussa Pihlajaniemen ollessa pieni.

Pihlajaniemi on parantanut luokka-asemaansa vanhempiinsa nähden ja edustaa vähintään ylempää keskiluokkaa.

Hän on vastikään avioitunut ja hänen miehensä on luonnontieteiden kandidaatti, joka on opiskellut tietojärjestelmätiedettä.

Heillä on lähes kaksivuotias lapsi. Perhe asuu Laukaan Vihtavuoressa Jyväskylän naapurissa omakotitalossa ja he lyhentävät siis myös asuntovelkaa.

Harrastuksia oli nuoruudessa paljon.

Hän on pelannut jalkapalloa, harrastanut vuoden urheilusukellusta, partiota, hän kävi käsityö- ja kokkikerhossa. Ala-asteella hän alkoi soittaa klarinettia ja kävi soittoja teoriatunneilla ala-asteelta lähtien. Soittaminen säilyi harrastuksista pisimpään ja Emma rakastaa musiikkia edelleen. Häntä viehättää rokki, ja viime aikoina hän on lapsen takia kuunnellut lähinnä lasten musiikkia. ”Vietin hyvän lapsuuden. Olin toisella luokalla, kun vanhemmat erosivat, mutta heidän välinsä säilyivät edelleen hyvinä ja se takasi turvallisuuden myös itselleni.”

31

Lukekaapa kirja!

Taimi Torvisen Eläviä kuvia Helsingistä ei ole mikään uusi kirja, joten sen voi löytää divarista, kirjakaupasta tai kirjastosta. Kirja on julkaistu jo vuonna 1999. Siinä ei ole kuvia Helsingistä, vaan Helsingin, Suomen, Euroopan ja koko maailman historia 70 vuodelta.

Taimi Torvinen oli elänyt samanlaisen elämän, mutta on laittanut kirjaansa fiktiivisen henkilön nimeltä Kerttu. Kirja alkaa Helsingin sisällissotataisteluista ja päätyy aikaan, kun Reagan ja Gorbatšov rupesivat vähentämään ohjuksia Euroopasta.

Väliin mahtuu historiaa niin natsismista, äärioikeistosta kuin äärikommareista, jotka kaikki tappoivat ja heittivät toisinajattelijoita vankilaan. Kirja kertoo Tšekkoslovakiasta, Neuvostoliitosta, Kreikan sotilasjuntasta, Francon Espanjasta, Unkarista ja tietysti DDR:stä.

Historiassa käsitellään myös Suomen suo mettumista erittäin kriittisesti. En itsekään ollut havainnut, kuinka paljon Suomen poliitikot vasemmalta oikealle nuolivat 70- ja 80-luvulla Neuvostoliiton saappaita.

Kerttu syntyi työläisperheeseen, jonka isä taisteli punaisten riveissä Kertun ollessa pikkutyttö. Sai erilaisia töitä teininä ja opiskeli. Päätyi demariksi. Mutta kun Neuvostoliitto hajosi 90-luvun alussa, niin koko poliittinen kenttä harppasi yhden askeleen oikealle koko Euroopassa. Olisiko Kerttu nyt demari vai vasemmistoliittolainen?

Kirja kannattaa lukea. Siitä saa hyvän opin Suomen ja koko maailman 1900-luvun historiasta. Tämä kirja saa minulta viisi tähteä.

Julle Tuuliainen

32

TILAA

Jullen muistolle Juha-Pekka ”Julle” Tuuliainen kirjoitti Liberoon kolmella vuosikymmenellä. Hänet tunnettiin kirjallisten ansioiden lisäksi bussikuskina, joka vei nuorisoa niin festareille kuin esimerkiksi Pariisin ilmastokokouksen mielenosoituksiin marraskuussa 2015.

Minuun Julle otti ensimmäisen kerran yhteyttä kesällä 2012, kun kokosimme lapsiteemaista Liberoa. Maailmanmatkaaja ja rakastava isä kirjoittikin teemanumeroon isien asemasta huoltajuuskiistoissa. Myöhemmin juttuja tuli muista vakioaiheista: festareista ja kokemuksista poliisilaitoksella.

Jullea muistellaan myös parissa entisten

päätoimittajien haastattelussa, jotka julkaistaan tässä 30-vuotisnumerossa.

Oheisen kirjajutun Tuuliainen lähetti toimitukseen 26. kesäkuuta. Hän kuoli reilu kuukausi myöhemmin 9. elokuuta ”ALS-taudin kataliin seurauksiin”, kuten Helsingin Sanomissa julkaistu muistokirjoitus asian ilmaisee.

Kiitos, Julle.

”

Kansan Uutiset tarjoaa näkökulmia, joita ei muista lehdistä saa.”

Li Andersson Vasemmistoliiton puheenjohtaja

Niko Peltokangas Liberon päätoimittaja Kuva: Ajotuuli.fi

VANULAISILLE kestotilaus vain 78,00 € / vuosi, näköislehti 42,50 € / vuosi

tilaukset@kansanuutiset.fi 09 7596 0208 www.kansanuutiset.fi

ONNITTELEMME 30-VUOTIASTA LIBEROA. Lämpimät onnittelut 30-vuotiaalle LIBEROlle!

Onnea Libero, 30!

WWW.TULVA.FI

Waasa Graphics on nykyaikainen painotalo.

Ystävällinen, henkilökohtainen ja ammattitaitoinen asiakaspalvelumme on luonut perheyrityksellemme hyvän maineen luotettavana ja vastuuntunnollisena painotuotetoimittajana. Saamme erityisen paljon kiitosta joustavuudestamme ja painolaadustamme.

Kansan Arkisto onnittelee Liberoa

Vasemmisto-opiskelijat onnittelee 30-vuotiasta

Liberoa! www.vasemmisto-opiskelijat.fi

Nuorekkuus ei ole iästä kiinni.

Onnea toivottaa 112-vuotias

SEL

Jokainen idea painotuotteesta tulee saada arvoisensa toteutuksen. Löydämme sinulle painomaailman parhaan ratkaisun ja suunnittelemme sinulle tai yhteistyössä kanssasi ideasi arvoisen toteutuksen.

Painotuotevalikoimamme on todella laaja. Voit tilata meiltä niin pienet kuin suuret painosmäärät.

Meiltä saat todellakin koko paketin, palvelua alusta loppuun.

SDNL:n liittokokous Vantaalla 1987. Libero. Kansan Arkisto.

Mutkattomat mahdollisuutesi ovat edessäsi!

JHL ONNITTELEE 30-VUOTIASTA LIBEROA! Libero 2017 ilmo 184 x 50 mm copy.indd 1

34

Meiltä tilaat nopeasti ja helposti monta erilaista painotuotetta ja niihin liittyviä palveluja. talo ino Pa

SUOMEN MONIPUOLISIN AMMATTILIITTO

Ho us e

Tule tutustumaan yritykseemme!

Waasa Graphics on tunnettu painotalo korkealuokkaisista offset- ja digipainotuotteista!

12.9.2017 10:12:03

- Tryckeri - Printing

Vasaratie 3B, 65350 VAASA | +358 (0)6 315 6400 info@waasagraphics.fi | www.waasagraphics.fi

4041 0822

Painotuote Painotalo Trycksak

I K K II IT PÄÄRYNÄ-SUKLAAMUTAKAKKU 2 päärynää 250 g laktoositonta Keiju-margariinia 200 g tummaa Panda-suklaata rouhittuna 3 dl kauramaitoa 3 1/2 dl sokeria 1 dl omenasosetta 4 dl vehnäjauhoja 1 tl vaniljasokeria 1/2 tl leivinjauhetta 3/4 dl tummaa kaakaojauhetta Kuumenna uuni 150 asteeseen. Voitele 20 senttiä halkaisijaltaan oleva irtopohjavuoka ja vuoraa pohja leivinpaperilla.

Pese päärynät, leikkaa ne pituussuunnassa puoliksi ja koverra pois siemenkota. Leikkaa päärynät terävällä veitsellä viuhkamaiseksi. Älä leikkaa viipaleita kokonaan irti päärynän rangasta.

Mittaa pinnoitettuun kattilaan margariini, suklaa, kauramaito ja sokeri. Kuumenna keskilämmöllä välillä sekoittaen, kunnes seos on sileää.

Siirrä pois levyltä ja anna jäähtyä hetki.

Sekoita omenasose vielä lämpimään suklaaseokseen. Sekoita vehnäjauhojen joukkoon vaniljasokeri ja leivinjauhe ja lisää taikinaan. Siivilöi lopuksi joukkoon kaakaojauhe, sekoita ja kaavi taikina vuokaan.

Asettele päärynät taikinan päälle. Paista uunin keskitasoa alempana 1 tunti ja 25 minuuttia.

Anna kakun jäähtyä kokonaan vuoassaan. Siivilöi päälle vielä kaakaojauhetta.

Tarjoa kakku Oatlyn vaniljajäätelön tai vaahdotetun soijavispin kanssa.

Vinkki! Jos sinulla ei omenasosetta valmiina, sitä on helppo tehdä. Raasta omena kattilaan ja lisää tilkka vettä, keitä noin 15 minuuttia. Jos olet allerginen omenalle voit käyttää myös esimerkiksi soijajogurttia.

36

R

teksti ja kuva Silja Nieminen

K

Makeaa syksyä!

Syksyinen päärynä-suklaamutakakku valmistuu helposti vegaanisenakin versiona. Herkullisen kakun kruunaa kauniit päärynäviuhkat. Varaa muutama tunti kakun valmistamiseen, sillä paistoaika on tavallista kakkua hieman pidempi. Nauti esimerkiksi vaniljajäätelön ja teemukillisen kanssa. Ohje on veganisoitu Haarukkavatkain-blogin ohjeesta.

”Haluaisin kyetä selittämään” Depressiopäiväkirjat yrittää selittää, miltä masennus tuntuu. teksti Niko Peltokangas

Jos on sattunut osumaan oikeaan Twitter-yhteisöön, Anni Saastamoisen Depressiopäiväkirjojen julkaisua on ehtinyt jo vähän odottaakin. Esimakua kirjasta sai jo keväällä Ylen samannimisestä podcastista.

Kirjasta saa irti ainakin kolme näkökulmaa. Oman masennuksen kanssa Depressiopäiväkirjoja lukevalle se tarjoaa arvokasta vertaistukea. Masennuksen kuvaileminen sitä tuntemattomalle on nimittäin todella vaikeaa. Aivan kuin selittämättömyys kuuluisi masennukseen, olisi itse se sairaus. ”Tuntuu kuin selittäisi, miksi vesi on märkää”, Saastamoinen kuvailee, mutta yrittää silti. Hän kuvailee tavallisia tilanteita, jotka vievät kaikki voimat. Tavallista tylsää elämää, josta masentunut haaveilee, muttei vain pysty elämään. Eikä osaa vastata, kun kysytään, miksi et.

Toinen näkökulma onkin masentuneen läheisen. Kirja antaa vinkkejä siitä, mitä kannattaa ja ei kannata tehdä, jos haluaa tukea masennukseen saurastunutta. ”Älä ota masentuneen synkkiä ajatuksia henkilökohtaisesti.” ”Pysy itsenäsi.

Vaikka masentunut onkin ameeba, ei sinun tarvitse muuttua velliä hänen suuhunsa lapioivaksi lähihoitajaksi.”

Kolmanneksi toivoisin, että kirjan lukevat ne, jotka voisivat helpottaa Kelan tukeman psykoterapian saamista.

Nykyisellään se edellyttää vähintään kolmen kuukauden kärvistelyä sekä satojen eurojen maksamista psykiatrista, joka voi kirjoittaa tarvittavan lausunnon. ”Onnekkaita ovat he, joilla on pääsy avun piiriin työterveydenhuollon tai Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön YTHS:n kautta. Onnettomampia olemme me, joilla ei ole näitä etuuksia. Joudumme soittamaan aamu toisensa jälkeen paikallisen terveydenhoitoaseman puhelinpäivystykseen, josta ajaudumme takaisinsoittopalveluun puhelinpäivystäjien kiireen vuoksi.”

Yleisesti Depressiopäiväkirjat on tarpeellinen kirja kaikille, joiden pitää vielä vakuuttua siitä, että masennus ja muut mielenterveyden häiriöt ovat oikeita sairauksia. Vakuuttelua voivat tarvita myös sairastuneet itse.

Sairauteen usein kuuluvat häpeä, itseinho ja paljastumisen pelko eivät edesauta esimerkiksi sairauslomalle jäämistä ilman näkyvää fyysistä syytä.

Depressiopäiväkirjat on arvokas ilman yhteiskunnallisia yleistyksiäkin. Se antaa yhdet kasvot sairaudelle, joka ei välttämättä näy, ja kertoo tarinan, jota ei voi oikein kertoa kukaan muu.

Anni Saastamoinen: Depressiopäiväkirjat (Kosmos 2017)

37

Vuosi järistyksen jälkeen Italiassa viime vuoden elokuussa tapahtuneen maanjäristyksen jäljet ovat yhä nähtävissä. Maanjäristys vaati noin 250 ihmisen hengen Perugian kaupunkin läheisyydessä. Alessio Paduano valokuvat ovat suurista tuhoista kärsineestä Amatricen kylästä. kuvat Alessio Paduano

38

39

Miksi kasvua ei kritisoida?

Vaikka talouskasvuun on jo vuosikymmeniä suhtauduttu kriittisesti, erityisesti Ranskasta lähtöisin olevaan décroissance-ajatteluun (uskon/luulon/kasvun väheneminen) pohjautuen, ei kasvun kritiikki ole vieläkään murtanut vallitsevaa kasvupakon hegemoniaa. Poliitikot puolueesta riippumatta puhuvat lähes poikkeuksetta talouskasvusta kyseenalaistamattomana tavoitteena.

Hullunkurista onkin, että termi talouskasvu on muuttunut niin arkiseksi, että sen kyseenalaistajat voidaan luokitella yhteiskunnan vihollisiksi. Kuinka kukaan voi kritisoida talouskasvua kun maailmassa on niin paljon köyhyyttä? Käytännössä hallitukset kuitenkin perustelevat talouskasvun avulla taloudellisen tilanteen huonontamista köyhimmiltä.

40

Eli talouslaskua niille, joiden taloutta nimenomaan tulisi kasvattaa. Jos kasvu merkitsee kansantalouden varallisuuden lisääntymistä, jää huomaamatta, keneen ”kasvu” todella kohdistuu ja keneltä se taas ottaa.

Talouskasvun kritiikki ei typisty talouden laskun vaatimukseen itseisarvona vaan sen tarkoitus on avata mahdollisuuksia tarkastella taloutta monipuolisempana kuin bkt:n nousu tai lasku. Tällöin voidaan nähdä, millaisia poliittisia tarkoituksia kasvun verukkeella ylipäätään ajetaan.

Kulutuksen ja kansantalouden kasvun puolesta meitä vaaditaan luopumaan ilmaisista sosiaalipalveluista, tasa-arvoisesta päivähoidosta ja koulutuksesta sekä monista muista perusrakenteista, jotka auttavat takaamaan turvallisen elämän ja yhteiskunnan. Kasvua varten perustetaan kaivoksia, lisätään hakkuita ja supistetaan luonto hajanaisiksi tilkuiksi vähälajisia metsiä. Ihmiset ovat valmiita uhraamaan kaiken, jopa oman ja ympäristönsä hyvinvoinnin sen vuoksi, että siitä palkintona luvataan lisää hyvinvointia. Kun päätöksiä voidaan näin perustella, on selvää, että olemme sisäistäneet kapitalismin ideologian sitä enää kyseenalaistamatta.

Vaikka hyvinvointi arjessa tarkoittaa nimenomaan henkistä hyvinvointia, se politiikassa yhdistetään edelleen lähinnä materiaaliseen vaurauteen. Henkinen hyvinvointi vaatii tiettyä materiaalista elintasoa,

mutta elintason jatkuva lisääminen ei lisää henkistä hyvinvointia. Materiaalinen kasvu vaatii aina luonnon tuhoamista tavalla tai toisella. Sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja henkisen hyvinvoinnin mahdollistaminen kaikille on yhä enenevissä määrin yhteydessä luonnon hyvinvointiin ja sen antimien riittävyyteen. Kuinka voidaan perustella luonnon yhä intensiivisempää käyttöä hyvinvoinnin lisäämisellä?

Siitä lähtien kun kapitalistinen talous ja kasvu on alettu nähdä ilmastonmuutoksen vauhdittajana, yleisesti ratkaisuksi on ehdotettu immateriaalista tai vihreää kasvua.

Rahatalous on laajentunut valtavasti ja kasvua haetaan yhä uusilta alueilta, yksityistämällä ja aitaamalla yhteisiä resursseja talouden piiriin. Kuitenkin Euroopan hiilidioksidipäästöt siirtyivät laskuun ensimmäistä kertaa vasta vuoden 2008 talouskriisin seurauksena. Immateriaalisiksi nimitetyt innovaatiot perustuvat yhä edelleen luonnonvarojen kuluttamiseen.

Talouskasvu merkitsee paradoksaalisesti yhteisvaurauden viemistä ja köyhimpien elämän mahdollisuuksien supistamista sekä sosiaalisesti että ympäristöä tuhoamalla. Loppujen lopuksi vain hyvinvoiva luonto on ainoa, joka kasvaessaan takaa hyvinvointimme.

Tähti Oksanen Kirjoittaja on aktivisti ja opiskelija.

41

I P

I

P

K

O

K

O

II

K

teksti Pontus Purokuru

Olen puistossa maassa, jossa en tunne ketään. Kolmekymppinen mies kävelee ohi puhelin kädessä. Menen juttelemaan hänelle. Paikalle tulee kolme ihmistä lisää. Puiston salille on ilmestynyt legendaarinen Articuno-pokémon, mutta meitä on liian vähän sen kaatamiseen. Päätämme lähteä metsästämään Lugia-lintua toiselle puolelle kaupunkia.

Juoksen miehen perässä maantien yli parkkipaikalle. Kaahaamme hänen autollaan kohti kaupunginkirjastoa. Siellä odottaa toistakymmentä pelaajaa, joista vanhimmat lähestyvät eläkeikää. Järjestämme muutaman raid-taistelun, joiden jälkeen kaikki kiittävät toisiaan ja hajautuvat. Käteen jää kokemus yhteistyöstä tuntemattomien kesken.

Ihmisiä on nykyään vaikea saada samaan paikkaan samaan aikaan. Sitoutumista niin työhön kuin romanttiseen suhteeseen kammotaan, ja esimerkiksi lakon järjestäminen on vaikeaa. Pokémon Gossa on kuitenkin jotain, joka saa miljoonat ihmiset kiinnostumaan yhteisestä tekemisestä.

KESTÄVÄ KESÄHITTI Peli oli vuoden 2016 kesähitti. Suvi Auvinen kirjoitti Imagen blogissaan, että Pokémon Go taistelee pelon maantiedettä vastaan, koska se opettaa meitä katsomaan toisiam-

42

K

R

IT

IS L

P

E

Kun pelaajat organisoituvat

Päätalon työmaalta Trans-Siperian radalle

Pokémon-salien itsehallinto ja pelaajien solidaarisuus osoittavat, että ihmisillä on kyky järjestäytyä spontaanisti yhteisten päämäärien puolesta.

me uudella tavalla, kohtaamisen ja yhteistyön näkökulmasta. “Se on ase pelkoa ja epäluuloa vastaan.”

Pelasin Pokémonia pikkulasten kanssa Suomenlinnassa, eläkeläisten kanssa Kallion yössä ja saksalaisen turistin kanssa Saarijärvellä. Vuoden aikana peli meni alakouluikäisten mukaan pois suosiosta yhteensä kuusi kertaa. Silti keväällä 65 miljoonaa ihmistä pelasi Pokémon Gota ainakin kerran kuukaudessa.

Tämän vuoden kesällä peliä kehittävä Niantic teki ovelan siirron.

Peliin lisättiin raideja, joiden voittaminen vaatii kymmenenkin pelaajan yhteistyötä. Raidit ilmestyivät maamerkkien kohdalla ja liikenteen solmukohdissa sijaitseviin saleihin.

Kaduilla alkoi näkyä porukoita puhelimet kädessä neuvottelemassa sopivasta taisteluajasta ja -joukosta.

Pelin ulkopuolella järjestäydytään WhatsAppin, Facebookin ja Discordin avulla.

Vietin eräänä kylmänä kesäaamuna Helsingissä 40 minuuttia Alppikadun ja Kirstinkadun kulmassa organisoimassa ohikulkijoita Lugia-raidille. Se oli hauskaa, koska Pokémon-pelaajien keskuudessa vallitsee itsehallinto ja solidaarisuus toisia kouluttajia kohtaan.

Ihmisillä on erilaisia tapoja liittyä raidiryhmään. Esimerkiksi lastensa kanssa pelaavat isät ottavat luontevasti Pokémon-ohjaajan roo-

lin, ja useimmat raideilla tapaamani pelitekniset besserwisserit ovat olleet miehiä. Lopulta pelaajat ovat kuitenkin mukana omasta tahdostaan, vapaita lähtemään tai jäämään.

Vapaus ja peliin liittyvä nautinto tuottavat tuloksia: monsterit kaatuvat, saleja vallataan ja pokémon-kokoelmat karttuvat.

MITÄ PELAAMINEN OPETTAA? Pokémon Go osoittaa, miten valtavasti ihmisillä on kykyjä organisoitua spontaanisti. Se myös näyttää, miten paljon energiaa on mahdollista käyttää asiaan, joka on näennäisesti täyttä tuhlausta. Harva hyötyy CV-maininnasta, jonka mukaan hän on kävellyt pelissä 3000 kilometriä.

“Jos me pienissä asioissa pystymme tällaiseen, miksemme pystyisi suurissakin”, kysyy Helsingin Sanomien toimittaja Maija Aalto kolumnissaan (HS 7.9.) ja miettii, mihin muuhun peliin käytetyn ajan voisi valjastaa. Kumoukselliseen toimintaan, tietysti!

Miten oppia Pokémonin menestyksestä poliittisesti? Miksi fiktiivisten taskuhirviöiden keräämistä ei koeta noloksi, mutta mielenosoittaminen koetaan? Miten meillä voi olla riittävästi mielikuvitusta Pokémonin pelaamiseen ja liian vähän yhteiskunnan muuttamiseen?

Tuomivaara teki pitkän pioneerityön 60-luvulla rauhanaktiivina Sadankomitean ja Suomen Rauhanpuolustajien toiminnassa. Hänet tunnetaan yhtenä neljästä rauhanaktiivista, jotka polttivat sotilaspassinsa helluntaina 1967 Helsingissä Runebergin patsaalla. Tuomivaara on nyt nelikon ainoa hengissä oleva jäsen, sillä Kalevi Seilonen, Markku Lahtela ja Ilpo Saunio ovat poistuneet ajasta ikuisuuteen. Tapaus oli merkittävä osa julkisen keskustelun kehitystä varusmiespalvelusta ja asevelvollisuudesta ja vaikutti osaltaan sittemmin Aseistakieltäytyjäliiton syntyyn.

Runoja Tuomivaara kirjoitti jo 60-luvulla. Hän osallistui vuonna 1965 Tampereen kirjaston järjestämään kirjoituskilpailuun sijoittuen toiseksi. Voittaja oli muuan Jussi Kylätasku, joka kirjoitti sittemmin esimerkiksi Ruunar & Kyllikki -näytelmän, ja kolmanneksi sijoittui Matti Paloheimo.

Tuomivaara palasi runojen pariin kuitenkin vasta 90-luvulla. Hän teki ainutlaatuisen työuran toimien 60-luvulla rakennusmiehenä Kalle Päätalon viimeisellä työmaalla Kangasalla, jatkaen kulttuuritoimittajaksi ja sittemmin erilaisiin kunnalliseen ja maakunnallisiin luottamustehtäviin esimerkiksi Iissä ja Sotkamossa.

Hän päätti uransa VVO-yhtymän

isännöintiyrityksen Kiinteistövastuun markkinointijohtajana.

Tuomivaaran runous on haikeata, paikoitellen hän rakentaa jopa kadehdittavan kauniita lauseita ja sanojen yhdistelmiä. Runoissa kuulee paikoitellen Pentti Saarikosken tai Paavo Haavikon kaiun. Ei tunnukaan ihmeelliselle, että itse Mirkka Rekola kuulemma rohkaisi Tuomivaaraa kirjoittamaan. ”Tuleva aika on tasaamisen vuosituhat” – ”Olympokselle saadaan Delfoin pörssi” – ”Kivet vastustavat vallankumouksia kuin aika / joka kuluttaa esiin olennaiset”.

Yleensä en matkarunoista juuri perusta, mutta Tuomivaaran tavassa kuvata esimerkiksi Trans-Siperian matkan kautta entisen Neuvostoliiton itäisiä osia on jotain liikuttavaa. ”Sosialismin rappeutuneet jäljet minä vielä kestän, mutta en mustia silmiä kallistuvien silmäkulmien alla.”

Kokonaisuus jää osittain sekavaksi, mutta kokoelman nimi on sitä kuvaava. Odysseuksen jalanjälki ja perintö on kaikkialla, missä länsimaalainen ihminen koskaan elikin.

Enemmän ja vanhempia esikoisrunoilijoita! Heillä on jotain sanottavaakin.

Tauno Tuomivaara on julkaissut esikoisrunokokoelmansa Odysseuksen jalanjälki yli 70-vuotiaana. teksti Joonas Pulkkinen

Tauno Tuomivaara: Odysseuksen jalanjälki (Enostone Kustannus 2017) 43

K

R

IT

II

K

K

I

Vasemmistoliberaalin valtion arkkitehti

Yhteiskunnallista taideelokuvaa länsinaapurista Syksyllä elokuvateattereihin tulee kaksi palkittua ruotsalaiselokuvaa, joissa uskalletaan käsitellä vaikeita yhteiskunnallisia aiheita. teksti Mikko Pihkoluoma

Saamelaisveri on Amanda Kernellin esikoisohjaus, joka voitti pääpalkinnon Göteborgin elokuvajuhlilla. Pienellä budjetilla tehty elokuva kuvaa Ella-Marjan karkumatkaa ahdistavasta saamelaiskoulusta etelän Uppsalaan. Sekä hänen kotipaikkakunnalla kohtaamansa rotubiologia että Uppsalan alentava sosiaalinen ilmapiiri ruotivat ruotsalaisen yhteiskunnan synkkää suhdetta saamelaisiin.

Ella-Marjan tarinassa koskettavaa on se, ettei hän tunne oloaan täysin kotoisaksi sen koommin Lapissa kuin Uppsalassakaan. Elokuvan alkuperäiskäsikirjoitus on ihailtavan hiottu. Kernell saa ilmaistua paljon varsin yksinkertaisten elementtien kautta. Lyhyen elokuvan viipyilevä ohjaustyyli olisi saattanut kaivata paikoin hiomista, mutta käsikirjoitus sinällään tuntuu jämptiltä.

Elokuvillaan De ofriviliga, Play ja Turisti Ruben Östlund nousi askel askeleelta yhdeksi Pohjoismaiden arvostetuimmista ohjaajista. Viime toukokuussa hänestä tuli vasta toinen ruotsalainen, jonka elokuva palkit44

tiin Cannesin Kultaisella palmulla.

The Square kertoo tukholmalaisen X-Royal-museon tanskalaisjohtajasta, Christianista. Häneltä varastetaan työmatkalla lompakko ja matkapuhelin, joiden jäljittämiseen uppoaa lähes kaikki työ- ja vapaa-aika. Sillä välin uuden näyttelyn markkinointia valmistellaan kokouksissa, joissa Christian ei juuri ehdi olemaan. Östlundin elokuva Play herätti Ruotsissa ison kohun, ja elokuvasta järjestetyt keskustelutilaisuudet äityivät varsin kiihkeäksi debatiksi. Östlund joutui puolustamaan elokuvaansa näytöksissä rasismisyytöksiltä.

Elokuvassa tummaihoiset ruotsalaispojat varastavat matkapuhelimia alistuvilta koulukavereiltaan.

Squaressa Östlund on tarkempi stereotypioiden kuvaamisessa. Loppupuolella Christian joutuu pyytelemään nöyränä anteeksi näyttelyn rasistista mainontaa. Kohtausta on vaikea lukea ajattelematta Playtä ja sen aiheuttamaa kohua. Ehkä Östund haluaa pyytää anteeksi.

Square jatkaa Turistin tavoin

henkilökohtaisempaa linjaa, jossa päähenkilö tuntuu eräältä versiolta Östlundista itsestään. Skandinaavisen miehen huonot puolet tulevat esiin. Mukana on myös aimo annos absurdiutta. Sivuosassa toimittajaa esittävä Elisabeth Moss joutuu eriskummalliseen riitaan kondomista itsepäisen Christianin kanssa.

Monitasoisessa elokuvassa Christian joutuu tulemaan ulos mukavuusalueeltaan ja tarkastelemaan etuoikeutettua asemaansa uudelleen. Vaikka elokuva ivailee ilmeisimmin taidemaailman teennäisyyksille, sitä voi lukea myös Östlundin oman taidelokuvamaailman kritiikkinä.

Ennen kaikkea molemmista ruotsalaiselokuvista välittyy viimeistelyn maku tai ainakin pidemmälle vietyjen ajatuksien vaikutelma. Se on pitkälti myös rahakysymys, kun tilannetta vertaa suomalaisiin elokuviin. Ruotsissa tehdään paljon enemmän rohkeampia elokuvia, joissa vaikeat aiheet ovat keskiössä.

Ruurik Holmin Yksilönvapaus johdattaa angloamerikkalaisen poliittisen filosofian kautta ymmärtämään, miksi vasemmisto ei enää puhuttele äänestäjää. teksti Pinja Laukkanen

Kun kirja alkaa kritiikillä Vasemmistoliiton viime eduskuntavaalien sloganista sekä vertauksella perussuomalaisiin, tietää varmaksi kaksi asiaa: seuraavat 200 sivua riittää pureskeltavaa ja teos on auttamatta muutaman vuoden myöhässä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö lukeminen olisi silti kannattavaa.

Yksilönvapaus on teoreettisen filosofin, Vasemmistofoorumin entisen johtajan Ruurik Holmin testamentti vasemmistolle. Vaikka teoksen odottaisi lähtöasetelmansa pohjalta pureutuvan vasemmiston käyttämän retoriikan analysointiin, siinä ei keskitytä menneisiin virheisiin, vaan pohjan luomiseen toisenlaiselle viestinnälle ja keskustelukulttuurille. Yksilönvapaus onkin kriittinen puheenvuoro sosialidemokraattisen perinteen, jäykän ay-liikkeen ja kollektivismin katteettomalle ihailulle, mihin takertuminen estää vasemmistoa käyttämästä oikeiston aseita oikeistoa vastaan.

Yksilönvapaus pyrkii purkamaan vasemmistolaisesta näkökulmasta auki yksilöön ja tämän vapauteen liittyviä käsitteitä. Tämän Holm tekee nojaten vahvasti angloamerikkalaisten filosofien määritelmiin ja pohdintoihin tuoden esimerkkien avulla näitä hieman lähemmäs suomalaista lukijaa. Samalla Holm pohtii yksilön ja valtion välistä suhdetta.

Purettuaan käsitteet ja luotuaan pohjan pohdinnalleen, Holm pääsee tutkimaan tuotannon, työvoiman, markkinoiden, yrittämisen ja rahan suhdetta yksilön vapauteen ja yhteis-

kuntaan. Teos vilisee sanastoa, jonka moni vasemmistolainen kokee lähinnä oikeistolaisina kirosanoina, joita tulee vastustaa kontekstista riippumatta. Heille Yksilönvapaus lienee tervanjuontia, vaikka juuri heidän toivoisi tarttuvan kirjaan avoimin mielin.

Yksilönvapaus auttaa osaltaan ymmärtämään, miksi oikeistoliberaalit ja vihreän liikkeen kaltaiset vaihtoehdot menestyvät, ja osoittaa myös näiden selviä heikkouksia. Teos jossain määrin todistaa, että vasemmisto voisi – ja sen pitäisi – pelata samoilla korteilla menestyäkseen.

Yksilönvapauden suurin ongelma on kuitenkin siinä, että se on puhtaasti filosofista pohdintaa, joka ei suoraan kytkeydy tämän päivän politiikkaan. Teoksessa on lukemattomia kohtia rakentaa aasinsiltoja konkreettisiin ja keskusteluttaviin poliittisiin teemoihin ja sitä kautta tuoda teoriaa liki lukijaa ja nykyvasemmistoa, mutta näiden mahdollisuuksien huomaaminen ja hyödyntäminen on jätetty lähes täysin lukijan harteille.

Niin ikään Holmilla olisi mahdollisuus vahvistaa sanomaansa maalaamalla tarkempia esimerkkejä nykypäivän individualismista ja tuomalla tämän ihmiskuvan teoriansa kontekstiin, jolloin teksti puhuttelisi enemmän lukijaa. Yksilönvapaus onkin kelpo johdanto, mutta se jää kaipaamaan jatko-osia.

Ruurik Holm: Yksilönvapaus (Into 2017) 45

H A N N A -M A R IL LA

I K K II IT R K

Tolkuttoman innostunut jälleennäkeminen Epäpoliittinen Ultra Bra tarjosi kesällä elämyksiä, joita ei tarvitse enää ylittää. teksti Niko Peltokangas

Joensuussa oli niin kuuma ja kirkasta, että pelkäsin nestehukkaa ja auringonpistosta kävellessäni rautatieasemalta Ilosaarirockiin. Takana oli kuluttava viikko Porin SuomiAreenassa ja edessä neljän viikon loma, mutta olin järjestänyt itselleni mieluisan nakin viimeiseksi työkeikaksi.

Olin hankkinut media-akkreditoinnin aivan viime tingassa. Pelkäsin, että kaduttaa, jos en edes yritä nähdä jotain Ultra Bran kolmesta festarikeikasta.

Ehdin nähdä UB:n kolme kertaa vuosituhannen vaihteessa ja bändistä tuli kaikkien aikojen suosikkini jo silloin. Siinä missä muu ysärinostalgia tuntuu vielä vaikealta, Kerkko Koskisen johtaman orkesterin kutsuminen trendikierrossa vuoroon tulleeksi vuosikymmennostalgiaksi tuntuu häpäisemiseltä. Vaikka sitähän se taitaa olla.

Laulurinteen katsomossa mietin sitä yleisön osaa, joka ei ole ostanut kuuden markan kahvikuppeja eikä soittanut puhelimella ilman suuntanumeroa. Mietin niiden tunteita, jotka kuulivat Ultra Brata ensi kertaa livenä.

Minulle keikka oli kuin iloinen 46

jälleennäkeminen vanhojen koulukavereiden kanssa – tosin sellainen, jossa kaikki ovat aivan tolkuttoman innoissaan. Bändi veti tutut biisit kuin omansa eikä niin kuin jotkut yhteislaulusäestäjiksi taantuvat toissapäivän tähdet.

Yhteislaulua se silti oli, alusta loppuun. Harvinaisempien laulujen kohdalla olin vähän liian tietoinen siitä, että kaikki ympärillä eivät osanneet sanoja. Ehkä niitä ei laulettu vuonna 2011 presidenttiehdokas Pekka Haaviston tukikonsertissa, jonka jätin luokkataistelusyistä väliin.

Ilosaarirockin jälkeen aloin pohtia Ultra Bran oletettua poliittisuutta enemmänkin. Perustelin mediahakemustani festareille yhtyeen syntytarinalla, johon liittyy Vasemmistonuorten laulukilpailu ja tiukan EU-vastainen kilpailukappale.

Muistan kuitenkin pari vanhaa Jyrki-haastattelua, joissa muusikot itse kiistivät yhtyeen poliittisuutta ja varoittivat leimaamasta heitä kaikkia saksofonistia myöten parin biisin perusteella. Vasemmistonuorten laulukirjassa Ultra Bran pari kipaletta on

osiossa, jonka nimi on Epäpoliittiset lässytysbiisit. (Epäpoliittisuutta alleviivaa sekin, että niitähän laulettiin kesällä spontaanina väliaikanumerona Vihreiden puoluekokouksessa.)

Eikä suursuosikkini ole minullekaan ollut koskaan erityisen yhteiskunnallinen kokemus. Viitteitä on ollut, että hyvisten puolella pelataan, mutta enemmän olen nauttinut sanoitusten arkisista huomioista. Kun jossain todettiin, että nykynuorilta puuttuu vastaava ”yhteiskunnallinen” fanituksen kohde, en voinut välttyä ajattelemasta suomiräppiskenen monella tavalla yhteiskunnallisia tekijöitä.

Festarikokemuksen jälkeen tunsin ja toivoin, ettei Ultra Bra esiintyisi enää koskaa missään. Musiikki parhaimmillaan eli tuhansien ihmisten yhteen ääneen laulamana heinäkuisena iltayönä tuntui kokemukselta, jota ei tarvitse yrittää ylittää.

Bändi päätti kuitenkin toisin, ja kohtaamme vielä joulukuussa areenakeikalla. Toivottavasti sekään kohtaaminen ei tunnu pelkältä ysärinostalgialta.

Kyllä, ilmastonmuutos koskettaa meitä kaikkia Saamelaisneuvoston varapuheenjohtaja Aslak Holmberg on todennut Arktisen alueen olevan hänelle koti, joka on lämmennyt jo nyt vähän liikaa. Pohjoisten alueiden lämpötilojen arvioidaankin tulevaisuudessa nousevan jopa kaksinkertaisesti muuhun maapalloon verrattuna.

Lämpeneminen näkyy Grönlannin jääpeitteen sulamisena ennätysvauhtia. Jäätiköt sulavat nopeammin kuin uutta jäätä ehtii talvisin muodostua, ja sulaminen nostaa merenpintaa. Jäiden ohentuminen näkyy grönlantilaisten jokapäiväisessä elämässä muun muassa vaikeuttamalla perinteisten elinkeinojen harjoittamista.

Minulle ilmastonmuutos näkyy siten, ettei Suomessa ei ole lunta joulukuussa samaan aikaan, kun serkkuni Palestiinassa lähettävät kuvia rakentamistaan lumiukoista.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät myös jatkuvina uutisina luonnonkatastrofeista. Katastrofit, nouseva merivesi, vesi- ja ruokapulan paheneminen sekä maanviljelyksen vaikeutuminen uhkaavat johtaa laajaan ilmastopakolaisuuteen.

Pahiten ilmastonmuutoksen vaikutukset näyttävät iskevän valtioihin, joiden mahdollisuudet vastata siihen ovat vähäisimmät. Nämä valtiot ovat useimmiten myös vähiten syyllisiä ilmastonmuutokseen.

Siksi tuntuu ihmeelliseltä, kuinka monet vielä leikkivät, että meillä on valinnanvaraa ilmastopolitiikassamme.

Emme voi vain luottaa, että tulevat sukupolvet keksivät ratkaisun ongelmiin.

Malliesimerkki oli äänestys metsien hiilinielumääriä koskevasta LULUCF-asetuksesta, joka sallii metsän hakkuiden merkittävän lisäämisen, päästöjen piilottamisen ja metsien hiilinielujen

pienenemisen. Ilmastosta ja tulevaisuudestamme huolestuneet europarlamentaarikot leimattiin epäisänmaallisiksi.

Vasemmistonuoret toimivat johdonmukaisesti ja konkreettisesti ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Esimerkkejä parlamentaarisesta vaikuttamisesta ovat olleet Vasemmistonuorten entisen varapuheenjohtajan Hanna Sarkkisen esitys hiilitulleista Yhdysvaltain ja EU:n välille sekä kaupunginvaltuutettu Suldaan Said Ahmed ensimmäisessä valtuustopuheessaan ajama kasvisruuan lisääminen Helsingissä.

Ruohonjuuritasolla olemme olleet mukana Kööpenhaminassa, Pariisissa, Hampurissa ja ympäri Suomea vaatimassa parempaa ilmastopolitiikkaa. On yllättävää, että mielenosoittamista kymmenien tuhansien muiden maapallon tulevaisuudesta huolestuneiden kanssa on kotimaassa katsottu nenänvartta pitkin ja kutsuttu tarkoitushakuisesti vääristellen mellakoinniksi.

Julkisella paineella, jota kansalaistottelemattomuudellakin on luotu, on ollut valtavasti vaikutusta voittoihin ilmastopolitiikassa. Kaikilla tulee olla oikeus ilmaista huolensa eikä parlamentaarinen vaikuttaminen saa jäädä ainoaksi vaikuttamisväyläksi.

Hanna-Marilla Zidan Kirjoittaja on Vasemmistonuorten puheenjohtaja.

47

EUROT OJENNUKSEEN

A

Yhteystiedot

N

T

T

I

Saat perustiedot järjestön taloudenhoidosta.

25.–26.3. Tampere | 7.–8.10. Turku 11.–12.11. Helsinki KESKUSTOIMISTO Hämeentie 29, 6. krs, 00500 Helsinki 045 348 5499 toimisto@vasemmistonuoret.fi www.vasemmistonuoret.fi Puheenjohtaja Hanna-Marilla Zidan 050 590 2771, hanna@vasemmistonuoret.fi Pääsihteeri Antti Kettunen 045 644 7880, antti@vasemmistonuoret.fi Järjestö- ja koulutussihteeri Laura Pohjola 045 662 8206, laura.pohjola@vasemmistonuoret.fi Tiedottaja Niko Peltokangas 050 501 9721, niko@vasemmistonuoret.fi

Nyt vahvistuu jäsenlähtöisyys Vasemmistonuorten kevään liittokokouksessa hyväksyttiin uusi jaosto- ja työryhmämalli, jonka perusidea on se, että jaostot ovat koko liittokokoskauden kestäviä koulutuksellisia jaostoja ja työryhmät projektiluontoisia jäsenten tai hallituksen aloitteesta perustettavia ryhmiä. Uudistus vahvistaa jäsenten ja työntekijöiden jaksamista asettamalla toiminnan lähtökohdaksi sen, että toimintaa tehdään aiempaa voimakkaammin jäseniltä jäsenille.

Järjestimme 2.9. Kalliolan setlementtitalolla koulutus- ja suunnittelupäivän uusille jaostoille ja vastaanotto oli innostunut. Seminaariin kuului niin projektinhallinnan ja teknisten apuvälineiden opettelua, jaostolaisiin tutustumista ja tulevan toiminnan suunnittelua.

Kun aiemmin jaostotoiminta oli hieman hyhmäistä kokoustamista ja liittokokoustasolla päätettyjen projektien hoitamista, on pallo jatkossa jaostoilla itsellään. Uusien jaostojen jäsenet lähtivätkin silmiinpistävällä innolla rakentamaan syksyn ja kevään toimintaansa, joka on yhdistelmä oppimista, tekemistä ja yhdessäoloa.

Uusia työryhmiä on niin ikään ehditty perustamaan muutama.

Hallitus perusti kesäkuun kokouk-

48

sessaan työryhmät saavutettavuudelle, vammaispolitiikalle, fasisminvastaisen kampanjan koordinoinnilla ja lauluvihkon päivittämiselle. Yhteistä näille työryhmille on jäsenlähtöisyys, sillä työryhmien toimintaan voi osallistua kuka tahansa jäsen ja ne toimivat sillä intensiteetillä kuin jäsenet tahtovat.

Organisaationa Vasemmistonuorilla on jatkossa huomattavasti paremmat valmiudet vastata muuttuviin järjestöllisiin ja yhteiskunnallisiin tilanteisiin tilapäisten työryhmien avulla. Jaostotoiminta puolestaan valmistaa jäseniä toimimaan moninaisissa ympäristöissä esimerkiksi asiantuntijoina, kouluttajina ja pienryhmävetäjinä.

Uudistusten myötä Vasemmistonuoret toimii jatkossa entistä jäsenlähtöisemmin ja tarjoaa jäsenilleen vertaansa vailla olevia oppimis- ja toimintamahdollisuuksia.

Seuraavaksi jäsenlähtöisyyttä kannattaa lähteä ennakkoluulottomasti kehittämään piiri- ja paikallistoiminnassa ja poliittisen vaikuttamisen suunnittelussa.

Antti Kettunen Kirjoittaja on Vasemmistonuorten pääsihteeri.

Jäsen- ja toimistosihteeri Valter Söderman 045 348 5499, toimisto@vasemmistonuoret.fi Talouspäällikkö Pirkko Holappa 045 351 9917, pirkko@vasemmistonuoret.fi

PIIRIJÄRJESTÖT Etelä-Suomen Vasemmistonuoret Päijänteentie 35, 00510 Helsinki puheenjohtaja Samuel Drake, 044 587 7891, samwelldrake@gmail.com toiminnanjohtaja Toni Asikainen, 044 019 5901, etela-suomi@vasemmistonuoret.fi Hämeen Vasemmistonuoret Näsilinnankatu 22 A, 33210 Tampere puheenjohtaja Noora Tapio, 0400 908 088, nooratapio0@gmail.com toiminnanjohtaja Petteri Kiponoja, 040 837 3467, hame@vasemmistonuoret.fi Itä-Suomen Vasemmistonuoret Pohjoiskatu 6, 80100 Joensuu (käyntiosoite Kauppakatu 44) puheenjohtaja Antti-Veikko Labbas, 050 403 0600, anttilab@luukku.com järjestösihteeri Viljami Vaskonen, 044 976 2830, ita@vasemmistonuoret.fi Keski-Suomen Vasemmistonuoret Väinönkatu 28 B 14, 40100 Jyväskylä puheenjohtaja Iiro Uusitalo Piirisihteeri Veera Planting, keski-suomi@vasemmistonuoret.fi Lapin Vasemmistonuoret c/o Mona Eskelinen, Pihkaporintie 6 C 10, 96800 Rovaniemi Puheenjohtaja Jussi Öman, 040 731 4145, oman.jussi@gmail.com Piirisihteeri Mona Eskelinen, 040 7000 219, lappi@vasemmistonuoret.fi Pohjois-Pohjanmaan Vasemmistonuoret Pakkahuoneenkatu 19, 90100 Oulu Puheenjohtaja Riikka Matilainen, 040 725 2840 Piirisihteeri Eemi Koskela, pohjois-pohjanmaa@vasemmistonuoret.fi

VÄLINEITÄ TYÖELÄMÄN MUUTOSTILANTEISIIN KSL onnittelee 30–vuotiasta Liberoa!

Autat muutoksessa olevaa eteenpäin.

25.3. Kuusamo | 8.9. Helsinki OPI UUTTA 9.9. Oulu | 20.10. Sodankylä 27.10. Tampere

EUROT OJENNUKSEEN

Koulutuksesta saat perustiedot siitä, miten RYHMÄN OHJAAMINEN järjestön taloutta tulee hoitaa ja millaista on Opit ohjaamaan ryhmää kohti tavoitteita. hyvä taloussuunnittelu. Samalla tutustut myös 1.–2.4. Oulu kirjanpitolainsäädäntöön ja järjestön kirjanpitoon.

RATKAISUJA JAKSAMISEEN

11.–12.11.

Helsinki Saat elämäsi hallintaan ja jaksat paremmin.

22.4. & 6.5. Tampere | 19.8. & 2.9. Kuopio 9.9. & 23.9. Oulu

VÄLINEITÄ TYÖELÄMÄN MUUTOSTILANTEISIIN TUUMASTA TAVOITTEESEEN –

Opit auttamaan muutoksessa olevaa ihmistä KAMPANJAKOULUTUS kuormittamatta itseäsi liikaa. Koulutus tarjoaa Opit kampanjoimaan toreilla ja somessa. nopean toiminnan työvälineet, joilla autat 7.10. Seinäjoki | 8.10. Oulu muutostilanteessa olevaa ihmistä eteenpäin elämässään.

TTAUDU: OITampere 20.10.

Sodankylä 27.10. ÄÄ JA|ILM E LIS LU avoimet-koulutukset ksl.fi/ LUE LISÄÄ JA ILMOITTAUDU: –1fi50 €, Koulutukset 80ksl.

0€,ksutta.

80-15 tukset uluL:n KoSE et ma jäsen PAMin ja .

PAMin ja SEL:n jäsenet maksutta

TUTUSTU MAKSUTTOMIIN JULKAISUIHIMME!

Satakunnan Vasemmistonuoret Maaherrankatu 28, 28100 Pori Puheenjohtaja Jelena Kiilholma, 040 412 0866, jelena.kiilholma@gmail.com Piirisihteeri Jonna Jylhäsaari, 050 590 2417, satakunta@vasemmistonuoret.fi Varsinais-Suomen Vasemmistonuoret Hakakatu 12, 20540 Turku puheenjohtaja Mikael Kiivanen, 040 841 3610 piirisihteeri Misha Dellinger, 045 131 2552, varsinais-suomi@vasemmistonuoret.fi Kainuun Vasemmistonuoret Puheenjohtaja Riitu Mäkeläinen, 044 323 6206, riitu.makelainen@hotmail.com

ksl.fi/julkaisut tutustu

ksl.fi

tykkää

f

kslry49

KSL-opintokeskus on valtakunnallinen aikuis-

VASEMMISTON MEP

Edustajasi Euroopassa onnittelee 30-vuotiasta Liberoa – täydellä tarmolla & suurella sydämellä!

Ota yhteyttä: Merja Kyllönen merja.kyllonen@europarl.europa.eu Puh. +32 2 28 45543 Avustaja Suomessa: +358 40 663 1866

WWW.MERJAKYLLONEN.FI

”Virtuoosimainen monologiromaani.”

– Etelä-Suomen Sanomat ”Kamaluutta vasten nousee kukkimaan Liksomin kieli, kauniimpana kuin ikinä. Se ylistää pohjoista luontoa, johon Everstinnan kiihkeät henkilöt yhtyvät rakkaudessa ja himossa siinä missä toisiinsakin.”

– Helsingin Sanomat ”Liksom tempaisee jälleen omaperäisellä tyylillään lukijan mukaansa.

Hänen kaltaistaan ei ole toista. Hän vastaa hyvin omaan huutoonsa, jonka mukaan kirjallisuuden tehtävä ei ole viihdyttää vaan käsitellä ihmisyyden peruskysymyksiä.” – Uusi Suomi

Kuljettaja kaikilla lisäominaisuuksilla 1. Sama bonus kaikille autoillesi

Voit saada ykkösauton bonuksen myös kakkosautollesi, sillä bonukset ovat henkilökohtaisia.

WWW.LIKE.FI

Maksimibonus Turvan liikennevakuutukselle on nyt 80 % aiemman 70 %:n sijaan.

Maksimibonus on mahdollista saavuttaa aiempaa ripeämmin.

Turvan uudella liikennevakuutuksella päivität autoilusi uudelle tasolle. Mainion liikennevakuutuksen paras aisapari on ammattiliiton jäsenille räätälöity Liittokasko. Sen laaja sijaisautoetu takaa vara-auton käyttöösi jopa tunnissa, jos oma ajopelisi saa kohtalokkaan kolhun tai simahtaa teknisen vian takia kesken matkan.

3. Hymy

Turvassa on tutkitusti Suomen tyytyväisimmät vakuutusasiakkaat, joiden mielestä Turvasta saa myös eniten vastinetta rahalle. Turvan asiakkaan tunnistat siis ratin takana loistavasta hymystä.

(EPSI Rating Vakuutus 2016 -tutkimus)

50

2. Maksimibonus 80 %

Lisää hyviä syitä hymyyn voit lukea osoitteessa turva.fi/liikennevakuutus.

Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva • www.turva.fi • puh. 01019 5110

51

ILMAN ”TURHAA” SÄÄNTELYÄ

ONKO REILUA? @pamliitto #onkoreilua