Libero3/2020

MIELIPIDE- JA KULTTUURILEHTI

34. VUOSIKERTA

emansipaatio

3 / 2020

IRTONUMERO 6 €

3 / 2020

3

PÄÄKIRJOITUS ”Sinun kulttuurisotasi ei ole

välttämättä minun!”

Joonas Pulkkinen

4

PUHEENJOHTAJAN KOLUMNI

”Minua ette voimaannuta”.

Liban Sheikh

5

TIINA Sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeudet eivät toteudu Suomessa.

Tiina Turunen 6

IRRALLISTA Yhtä sun toista asiaa plokkaamassa.

8 KEHOLLINEN ITSEMÄÄRÄÄMIS­ OIKEUS NYT! Tulva-lehden päätoimittaja Riikka Pennanen

emansipaatio

29 KORONA AVASI MAHDOLLISUUDEN MUUTOKSELLE Korona on historiassa ainutlaatuinen mahdollisuus tarkastella koko nykyisen yhteiskunta- ja talousjärjestelmän kestävyyttä.

Petri Jämsä

34

MUISTIINPANOJA 10.8.–31.10.2020

Maarit Mustonen ja Anne Naukkarinen ovat taiteilijoita, jotka ovat työskennelleet yhdessä vuodesta 2014 lähtien. Muistiinpanoja 10.8.–31.10.2020 tuo jaettavaksi otteita heidän tämänhetkisestä työskentelystään, jossa he käyttävät menetelmänä erilaisia muistiinpanon keinoja: kehollista tallentamista, kirjoittamista ja kuvia. Tällä hetkellä he työstävät menetelmän kautta esitystä ja taiteilijajulkaisua, jotka valmistuvat vuonna 2021.

Maarit Mustonen & Anne Naukkarinen

vaatii Naisasialiitto Unionin hallinnoiman Oma tahto 2020 -kansalaisaloitteen vahvistamista ja Suomen aborttia koskevan lainsäädännön päivittämistä.

Riikka Pennanen

38

10

VAPAUS LABYRINTISSA Mikä meitä vaivaa?

-podcastin tekijät Veikka Lahtinen ja Pontus Purokuru pohtivat dialogimuodossa vapauden käsitettä ja käsitteen ennakkoehtoja.

Veikka Lahtinen ja Pontus Purokuru

40 MARJANPOIMINTAA KORONAN AIKAAN Toimittaja työskenteli kausitöissä ukrainalaisten

12 IDENTITEETTIPOLITIIKASTA EMANSIPAATIOON ”Marginalisoitujen emansipaatio

42 SUOMALAINEN KOMMUNISMI ELOKUVASSA Jaakko Pakkasvirran Jouluksi kotiin

ei ole ristiriidassa työväenluokan emansipaation kanssa.”

Pinja Vuorinen

(1975) ja Jari Halosen Back to the USSR – Takaisin ryssiin (1992) ovat harvoja poikkeuksia kommunismin temaattisesta käsittelystä kotimaisen elokuvan historiassa.

Onni Kari

16 LENIN SUOMESSA – KULTTI, POLIITTISEN KORTTIPAKAN ÄSSÄ JA MYSTEERI Leninin muistomerkkejä tärvellään Suomessa, vaikka Lenin itse joutui kuuntelemaan suomalaisten känniördäämistä ja antoi Suomelle itsenäisyyden.

Joonas Pulkkinen

20

PAA PAIKKA PALAAN HLBTQ-väestön yhteiskunnallinen ja kulttuurinen vapautuminen ponnisti Don’t Tell Maman kaltaisista homobaareista.

Janne Siironen

KRITIIKKI Joonas Pulkkinen pohtii Frankfurtin koulukunnan kestomurjottajan Theodor W. Adornon ajankohtaisuutta äärioikeiston analysoimiselle. Iiris Penttilä esittelee kansanedustaja Anna Kontulan Gaza-päiväkirjan.

marjanpoimijoiden kanssa ja järkyttyi työolosuhteistaan.

Anna Funck

46

JÄRJESTÖSIVUT Vasemmistonuorten puheenjohtaja Liban Sheikh kertoo tuntemuksiaan Obama Foundationin eurooppalaisille nuorille vaikuttajille järjestettävältä johtajataitojen kurssilta. Samalla hän avaa myös omia poliittisia käsityksiään. Kaikille jäsenille rakas järjestö- ja toimistosihteeri Valter Söderman kirjoittaa jäähyväiskolumnissaan tuntojaan vasemmistonuoruuden ja työtehtäviensä päättyessä.

26 VASEMMISTONUORTEN EKOSOSIALISTISEN KAMPANJAN JULISTE kuvitus: Jussi Jääskeläinen

KANNEN KUVA VIIVI PROKOFJEV

PÄÄKIRJOITUS

KORONA PYSYY UUTISOTSIKOISSA

KUVA: PINJA NIKKI

”SINUN KULTTUURISOTASI EI OLE VÄLTTÄMÄTTÄ MINUN!”

R PÄ

ISTÖME

R KK

I

YM

ja jutunaiheena. Sen toisesta aallosta on tullut arkipäivää. Epätietoisuus ja totuttautuminen uuteen ”normaaliin” on ainakin kesän jälkeen ahdistanut minua. On vaikea nähdä lähitulevaisuuteen. Korona­ rokotetta koskevasta uutisoinnista on esimerkiksi hankala hahmottaa kuvaa arjen helpottumisesta.

Tämän numeron teemana on kuitenkin emansipaatio, ei korona. Teema on tietoinen valinta, jonka tarkoituksena on muistuttaa, että nykyhetkessä politiikka ei palaudu ainoastaan koronaan. Vaikka korona vaikuttaa globaalisti kaikkien arkeen, sen uutisoinnin alle peittyvät myös eri vähemmistöjen oikeuksien ja eriarvoisuuden kannalta keskeiset poliittiset kysymykset.

Emansipaatio voi viitata niin sivistykselliseen, sosiaaliseen, oikeudelliseen tai poliittiseen vapautumiseen kuin vapautukseen esimerkiksi sorrosta, epäitsenäisyydestä, orjuudesta, holhouksesta tai alaikäisyydestä. Jälkimmäinen on osa emansipaation etymologista historiaa. Roomalaisessa oikeudessa emancipare tarkoitti sitä, että isä vapauttaa täysiikäisen poikansa määräysvallastaan. Valistuksen myötä käsite tarkoitti ihmiskunnan universaalia alaikäisyydestä vapautumista.

1800-luvulla se sai merkityksensä tarkoittamaan erityisesti maaorjien, naisten ja työväestön vapautumista.

Poikkeustilanteessa eri yhteiskunnat ovat joutuneet ottamaan holhoavan roolin. En ole erityisen hämmästynyt, että juuri älyllinen vasemmisto on käynyt perustavaa keskustelua, missä määrin perusoikeuksien rajoittaminen on suotavaa. Historiallisesti on kiinnostavaa, että Karl Marx yleisti emansipaation käsitteen tarkoittamaan yleistä inhimillistä emansipaatiota. Tämä on sittemmin herättänyt vasemmiston piirissä myös arvostelua, koska nähdäkseni sen tuli kuitenkin tapahtua luokkataistelun kautta.

Sillä on mielestäni kuitenkin kiinnostava yhteys esimerkiksi intersektionaalisen feminismin tapaan huomioida yhteiskuntaluokka analysoidessa yksilön yhteiskunnallista asemaa. Kaiken sorron ja syrjinnän paljastaminen ja niistä vapautuminen onkin mielestäni

M

ILJ

ÖMÄRK

T

yhteinen vasemmistolainen tavoite – ja siten emansipaatiota.

Päätoimittajana ja median edustajana joudun ajoittain miettimään minkälaiset ratkaisut ovat journalistisesti kestäviä.

Olen esimerkiksi tietoinen, että Seta tarjoaa medialle konsultaatioita koskien sukupuolista moninaisuutta koskevaa uutisointia. Pyrin ottamaan huomioon minkälaisia kielellisiä ja visuaaliseen kerrontaan liittyviä ratkaisuja Libero tekee.

Tässä yhteydessä haluan kiinnittää huomiota erityisesti median tapaan käyttää termiä kulttuurisota. Puhe kulttuurisodasta on mielestäni monella tavalla ongelmallinen jo siksi, että ei ole olemassa yksittäistä sotaa, vaan on useita erilaisia vähemmistöjen taisteluita. Kulttuurisota myös yksittäisenä terminä palvelee konservatiivista arvoilmapiiriä. Sen alle on helppo niputtaa niin äärioikeisto kuin transihmisten oikeudet. Onkin kuvaavaa, että juuri konservatiivipoliitikko ja Ronald Reaganin viestintäpäällikkönä työskennellyt Pat Buchanan adaptoi termin Yhdysvaltojen arkipolitiikan kielenkäyttöön republikaanien puoluekokouksessa vuonna 1992.

Buchanan viittasi käsitteellä kysymyksiin abortista, homojen oikeuksista, uskonnollisesta syrjinnästä ja naisista armeijassa.

Kulttuurisota on termi, joka hyödyntää konservatiivisia tahoja.

Se ei lähtökohtaisesti asennoidu kauhean avoimesti edes arvioimaan sorron elementtejä saati pohtimaan, minkä takia eri ryhmät vaativat oikeuksiaan. Hyvä lähtökohta medialle olisi ymmärtää, että on useita kulttuurisotia, jotka tavalla tai toisella juurtavat kapitalistisen talousjärjestelmän ongelmiin ja järjestelmän histo­ riaan liittyvään sortoon.

Joonas Pulkkinen

Päätoimittaja Oikaisu: Liberon 2/2020 artikkelin ”Päästöt putoavat nyt ryminällä – miten käy ilmaston?” oli kirjoittanut Anna Funck, ei Tuuli Kokkonen. Tässä lehdessä Funckin kirjoittaman artikkelin marjanpoimijoiden työoloista voit lukea sivuilta 40–41.

Nuorten kulttuuri- ja mielipidelehti • Perustettu vuonna 1987 • Kultti ry:n jäsen • Kustantaja: Libero ry • Päätoimittaja: Joonas Pulkkinen • AD: Kaarina Tammisto • Fontit: Lyyra / Schick Toikka, Happy Times at the IKOB / Velvetyne • Osoite: Lintulahdenkatu 10, 2. kerros, 00500 Helsinki • Palaute ja juttutarjoukset: toimitus@liberolehti.fi, 040 067 8839 • Tilausasiat: tilaukset@liberolehti.fi, 045 348 5499 • Painopaikka: Waasa Graphics, Vaasa, painettu ympäristöystävälliselle paperille ympäristöystävällisessä painossa • ISSN 0783–6198 • Libero on Vasemmistonuoria lähellä oleva, journalistisesti riippumaton aikakauslehti. • Tilaushinta 20 €, tukitilaus 50 € • www.liberolehti.fi • Taiteen edistämiskeskus on tukenut Liberoa kulttuurilehdille suunnatulla avustuksella.

LIBERO 3 / 2020

3

KOLUMNI LIBAN SHEIKH

MINUA ETTE VOIMAANNUTA EMANSIPAATIO TARKOITTAA KUVA: PINJA NIKKI

VAPAUTUMISTA holhouksesta

Kirjoittaja on Vasemmistonuorten puheenjohtaja.

ja eriarvoisuudesta. Vapautumisen tavoitteena on siis tasaarvon ja itsemääräämisoikeuden saavuttaminen. Emansipaa­ tioon pyrkivillä liikkeillä on maailmassa pitkä historia.

Keskeisinä arvoina niissä on usein itsemääräämisoikeus, taloudellinen riippumattomuus sekä yhteiskunnallinen autonomia. Näistä liikkeistä maailmanlaajuista tunnustusta ovat saaneet kolonialisoitujen maiden itsenäisyyskamppailut, Yhdysvaltain 1960-luvun kansalaisoikeusliike ja nykyinen Black Lives Matter -ihmisoikeusliike sekä esimerkiksi kamppailut taloudellisesta tasa-arvosta.

Emansipaation rinnalla Suomessa puhutaan usein voimaantumisesta (englannin kielellä empowerment). Poliittiset toimijat tarjoilevat voimaantumista ratkaisuna eriarvoisuuteen niin puheissa kuin erilaisten hankkeiden muodossa. Voimaantumisen kannalta on kuitenkin tärkeä ymmärtää, että kukaan ei voi voimaannuttaa ulkopuolelta ketään toista. Voimaantuminen on mahdollista vain ympäristön muutoksen kautta, ja se tapahtuu, kun ihmisille mahdollistetaan välineet toimia ja kehittää elämäänsä toiveidensa mukaiseen suuntaan. Opin tämän aikanani belgialaisella Erasmus-leirillä, jossa pohdimme, mitä voimaantuminen kasvatuksen kautta voi tarkoittaa. Ylhäältä päin ohjattu holhouttava voimaannuttaminen ja ”saviorismi” eli hyväntekeväisyyden harjoittaminen eivät muuta rakenteita. Tämän ymmärtäminen mahdollistaa tilan antamisen ja sorrettujen ihmisten kuuntelemisen heidän ehdoillaan. Tilan tekeminen on päätäntävallan antamista – ja tämä on vapautumisen ensimmäinen askel.

4

LIBERO 3 / 2020

Voimaantumiseen pätee sama viisaus kuin vapauteen. Jos uskomme jakamattomaan ihmisarvoon, niin eikö silloin vapauden antaminen esimerkiksi orjuutetuille ole kummallinen ajattelu­ tapa? Todellisuudessa kukaan ei voi antaa vapautta kenellekään. Muiden lyttäämisen ja sortamisen lopettaminen on vain omien rikkomusten pysäyttämistä. Ihmisarvoa ei voi lahjoittaa, sillä se ei ole alun perinkään kenenkään lahjoitettavissa.

Syrjinnän ja eriarvoisuuden haastamisessa tulisi puhua siis ennemmin rakenteiden kautta, esimerkiksi syrjässä olevien ihmisten yhteiskunnallisen riippumattomuuden vahvistamisesta. Ilman rakenteellista näkökulmaa voimaantumispuheessa on kyse vain uudesta holhoamisen muodosta ja enemmistöä ilahduttavasta inspiraatiopornosta. Yhteiskuntaan mukaan pääseminen tarkoittaa ennen kaikkea päätäntävallan ja hyvinvoinnin jakamista. Kasvavan eriarvoisuuden aikana tarvitsemme juuri rakenteellista muutosta korulauseiden ja voimaantumispöhinän sijaan.

Tuodaan siis ymmärrys emansipaa­ tiosta takaisin.

KOLUMNI TIINA TURUNEN

SUOMEN ON VIIMEIN LOPETETTAVA IHMISOIKEUKSIEN LOUKKAAMINEN AKTIVISTIT JA JÄRJESTÖT ovat jo vuosia vaatineet Suomea kunnioittamaan sukupuolivähemmistöjen perus- ja ihmisoikeuksia ja muuttamaan näitä oikeuksia polkevaa lainsäädäntöä. Oikeistolaisilta hallituksilta näihin vaatimuksiin ei saattanut juurikaan odottaa vastakaikua, mutta Sanna Marinin hallitukselta on odotettu muutosta. Hallitusohjelmassa on sitouduttu translain kokonaisuudistukseen. Silti oikeuksiensa toteutumista vaativat ovat edelleen joutuneet pettymään: translain muuttamista miltään osin ei ole juuri edistetty, vaikka asialla on totisesti kiire.

Ihmisoikeuksien mallimaaksikin kiitetty Suomi syyllistyy ihmisoikeusloukkauksiin ylläpitäessään nykyistä sukupuolen vahvistamista koskevaa lakia. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi vuonna 2017, että lisääntymiskyvyttömyyden vaatimus sukupuolen juridisen vahvistamisen ehtona loukkaa Euroopan ihmis­ oikeussopimuksen 8 artiklaa yksityiselämän suojasta. Ihmisoikeustuomioistuimen mukaan valtioilla ei ole asiassa juurikaan harkintamarginaalia, mikä tarkoittaa sitä, että lisääntymiskyvyttömyyden vaatiminen on aina ja yksiselitteisesti ihmisoikeusloukkaus.

Vuonna 2017 annettu tuomio ei ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun Suomi on saanut ihmisoikeuksia valvovilta elimiltä viestin, että sen tulee muuttaa lainsäädäntöään sukupuolen vahvistamisesta. Huomautuksia ovat useaan otteeseen antaneet esimerkiksi YK:n ihmisoikeusneuvosto ja Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu. Asiassa ei siis vallitse minkäänlaista epäselvyyttä eikä sellaista juridistakaan vaikeutta, johon Suomen viivyttely perustuisi. Euroopan ihmisoikeus­ tuomioistuimen tuomiot ovat Suomea sitovaa oikeutta, joka velvoittaa lainsäädännön muutoksiin viivyttelemättä.

Suomen vitkastelu asiassa on erityisen järkyttävää, kun ottaa huomioon, että lisääntymiskyvyttömyyden poistamisessa on kyse minimivaatimuksesta. Sukupuolivähemmistöjä edustavat järjestöt ja akti-

vistit ovat toistuvasti huomauttaneet, että lisääntymiskyvyttömyyden vaatimuksen poistaminen lainsäädännöstä ei vielä riitä toteuttamaan esimerkiksi transihmisten ja muunsukupuolisten oikeuksia. Huomio onkin tärkeä: esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomiot muodostavat vain ehdottoman minimitason ihmisoikeuksien toteutumiselle.

Kirjoittaja on Vasemmistoopiskelijoiden varapuheenjohtaja.

Tosiasiassa sukupuolivähemmistöjen oikeuksissa on vielä paljon enemmän edistettävää.

Translain uudistuksessa täytyy esimerkiksi erottaa sukupuolen juridinen vahvistaminen kokonaan lääketieteellisistä prosesseista ja varmistaa, että lapsen etu toteutuu jokaisen alaikäisen kohdalla. Näillekin vaatimuksille löytyy tukea Suomea oikeudellisesti sitovista kansainvälisistä sopimuksista, mutta vielä ei ole lainkaan selvää, takaisiko uusi translaki niiden toteutumisen.

Suomi on siis toistuvasti jättänyt huomioimatta sille osoitetut huomautukset ihmisoikeuksia loukkaavasta lainsäädännöstä. Marinin hallituksella on nyt mahdollisuus näyttää, jatkuuko sietämätön tilanne vai löytyykö hallituksesta voimia turvata ihmisoikeudet edes niiden ehdottomalle minimitasolle.

LIBERO 3 / 2020

5

IRRALLISTA

PLOKKI Sain potkut perustamastani puolueesta, perustin uuden, joka ei pärjännyt. Mutta ei mitään, jatkan plokkin pitoa! Näin myös pysyn julkisuuden kärpästapetilla, koska en ole varma tarvitseeko julkisuus enemmän minua vai minä sitä. Enhän ole sanonut, että vaikuttaminen ja poliittinen torppaaminen olisi loppunut.

Kirja, joka ei petä 13.10.2020 Kirjoitin kirjan, varsin hyvän. Kutsuin paikalle väkeä.

Puhuin meedialle. Piirsin kaavioita. Populismi, puppulismi, pottulismi -akseli jäsentyi. Media oli kiinnostunut. Kirja herättää kiinnostusta, mutta myös purnausta.

Monessa asiassa olen ollut oikeassa ja olen vieläkin. Asiaa on. Myös pari ilmaista oppituntia sähköautososialisteille ja perustuloituhipeille. Kaikki sataa pobbulistin laardiin.

Vanha, mutta ei ikäloppu budoka herkistyy 20.4.2020 Hytkyt on ehkä hytkytelty, en sitä kiellä. YLE haastatteli, lööpit täyttyivät. Kiitin luojaa, vanhempiani, Jorma Kontiota ja kauden 2000-2001 ”Dockersseja”.

Halu vaikuttaa olisi kova. EU on täysin voimaton ja natisee liitoksistaan. Kyllä Nigel Faragekin sen jo tiesi Maastricht-sopimuksen aikaan, kun krikettipallo löi.

Sinä maksat, kun euroa pelastetaan.

Vennamo sen jo tiesi. ”Kyllä kansa tietää”. Kyllä jos arpia on tarpeeksi, niin on oikeus nuolla näppejään ja vielä kertoakin siitä.

Kuka johtaja sen osaisi tehdä? Kyllä Vennamo oli mestarien mestari!

Melkein tosi-tv-julkkis 20.6.2020 Kirjoitin kirjan, elin hiljaiseloa. Meedia tajusi, että vanha painimestari pysyy tatamilla. Hyviä tyyppejä nämä Hjallis ja Jethro. Jethro kysyy tärkeitä ja loihtii linnunpönttöjä.

Minä pohdin mitä kysyä vierailta. Kutsutaan hyviä tyyppejä, puhutaan asiaa. Saunotaan. Tehdään vihdat ja vastat, jotta ei tarvitse tapella kummat tehdään.

Minä pyöräytän Veijo Votkinin ohjeilla lihat tulille.

Kirjoittaminen on vakavaa puuhaa. Sanat ovat paperilla vielä tällä viikolla. Onni suosii rohkeaa.

Maailma muodostuu rei’istä. Ja aukoista. Joskus niitä täyttämään ei ole sopivaa miestä, saatikka naista.

Ehkä vielä politiikassakin painimestari heittelee.

Näin sanoin. Ikää ei ole paljoa, oma aika kyllä tuntuu hyvältä. Aika kuluu seuratessa Unkarin, IsoBritannian ja Yhdysvaltojen sisäpolitiikkaa. Politiikka kiinnostaa yhtä paljon kuin Englannin mestaruussarja.

Kesästä on hyvä nauttia kuitenkin hyvässä herrasmiesseurassa, jopa töitä paiskien!

On mestareita. Ja on hiljaisia kirkkoisiä. ;)

Työmarkkinapurnaus

Maaseudun uusin tulevaisuus?

11.6.2020 MTV kysyi poliittisia mietteitä. Lenin makaa mausoleumissaan, pupu tupuna -listit pelaavat popolistien maaliin. Äitiväkivallan takia vasemmistoliberaaleille puolueille ei ole tilausta ja EU:n tie on grexit, brexit, germanxit ja Asterix ja Obelix.

Kepua vaivaa väärä tietoisuus. Nyt on aika mitata voimasuhteita ja mahdollisuuksia. Yksi suuri korpipopulistit ja urbaanit maalaiset yhdistävä puolue.

6

LIBERO 3 / 2020

2.9.2020 Olin hetken uutispimennossa. Piti plokata, että en unohdu.

Sossut ja kommarit kitisevät. Työpaikkoja ei purnaamisella synny. Vermossa koittaa hillotolppapäivä ja duunarille tilipäivä. Don Viking voittaa ja duunari voittaa. Etujärjestön siipiveikon on turha veljeillä vanhojen puolueiden kanssa.

Tapasin Vermossa maajussi-Harrin. Hyvin menee, vaikka politiikkaan ei tee enää mieli. Karrille annoin pari ”tipsiä”. Sain Riitta Väisäseltä uuden nimmarikortin sponsorilähdön jälkeen.

Raamattu se vasta on hyvä kirja!

6.9.2020 Pyhäpäivä, rankka viikko. Luen maailman siteeratuinta kirjaa. Sitä eivät sensuroi edes puppulistit eikä sateenkaaripopulistit. Neuvostoliitto on mennyttä maailmaa, samoin Hitlerin Saksa. Kirjoja ei noin vain kielletä tai polteta.

Suurin suomalainen on Päivi Räsänen. Omantunnon ja ihmisoikeuksien todellinen soturiprinsessa.

Uskomattoman tarkkanäköinen Xena.

Muistoja Suomen maaseudun puolueesta (taas) 6.10.2020 Liityin joskus puolueeseen (jo kauan ennen kuin perustin oman, josta sain potkut). Se oli elämäni parhaita päätöksiä.

Eino Poutiainen päristi mopolla pitkin kankaita ja vaaroja. Kärsivä kansa heräsi vaikuttamaan. Urpo

Nykyään raamatun lukeminen on radikaalia, ei mikään ilmaston puolesta möykkääminen.

Leppänen tappeli Vennamon kanssa, mutta palasi kun bisnekset meni saveen. Veikko Vennamo oli näkijä, selvännäkijä, todellinen tekijä. Hänen poikansa Postija telelaitoksen pääjohtaja. Langat soivat ja asiat hoituvat ilman digihömppääkin.

Miesten vuoro

Maaseutu näivettyy, mutta tulee vielä pubilistinen puolue, joka kuroo erot soiden ja city-elämän, varjojen ja veen, taajamien ja metropolien väliin.

13.9.2020 Kävin seuroissa, tällä kertaa Forssan seurakuntatalolla.

Satakunta miestä. Arvokkaita sellaisinaan. Minäkin olen mies. Hevosmies, jalkapallomies. Kristitty mies, heteromies, maisterismies, mies yltä päältä hiessä. En puppulisti, vaan populisti.

Rukoilimme ja söimme sillivoileipiä. Puhuimme Vanhan testamentin opetuksista. Kiitin kirkkoherraa, kirkkoisiä, Jumalaa ja patriarkaattia tästäkin päivästä.

Kuka ehtii ensin? :)

Diipa daapa daa (kohta on joulu) 28.11.2020 Diipa daapa daa. Hoosiannaa vaan.

Me want banana! on minionien kieltä ja tarkoittaa, että minulla on nälkä. Ehkä jopa poliittinenkin.

Parkkipaikalla valo tuli harmaiden pilvien takaa esiin.

Plokkin tarkoitus 2.10.2020 On kysytty miksi vielä päivittelen plokkia ja plokki jatkuu. Annoin haastattelun YLE Puheelle. En ottanut kantaa poliittiseen tulevaisuuteen. Pidin esillä taas esillä tärkeää asiaa: abortin vastustamista, oikeutta sananvapauteen ja kielenkäyttöön sekä eliitin arvosteluun ja ainoaan oikeaan avioliittoon kahden eri navan välillä.

Apu teki haastattelun, jossa esittelin mitä katetaan joulupöytään. Puhuin myös asiaa. Ehkä hytkyt on hytkytty, ehkä tulee suuri puolue, joka vielä ajaa lanttulaatikon asiaa.

Kuuntelin Stillerin ohjelman. Hän pelkää taas miten pobbulisteja tulisi käsitellä mediassa. Ei voi sanoa esimerkiksi, että niitä ei tulisi haastatella ollenkaan, jos vaikka on radioshow.

Media se jaksaa, mutta ei osaa.

Puppulistien laariin kaikki!

Kyllä tarkoitus pyhittää keinot! Kirjoittakaapa siittä!

LIBERO 3 / 2020

7

KOLUMNI RIIKKA PENNANEN

KEHOLLINEN ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUS NYT! ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUS ON MEILLE

Kirjoittaja on Tulva-lehden päätoimittaja ja Naisasialiitto Unionin viestintäsuunnittelija.

Tulvan numero 2–3/2020 käsittelee kehollista itsemääräämisoikeutta ja kehorauhaa.

8

LIBERO 3 / 2020

jokaiselle kuuluva perusoikeus. Suomessa on kuitenkin voimassa lakeja, jotka eivät kunnioita tätä oikeutta. Lakeja, jotka koskettavat erityisesti naisia, transihmisiä ja muunsukupuolisia.

Suomen laki raskauden keskeyttämisestä on 50 vuotta vanha. Vuonna 1970 voimaan tullut laki on vanhentunut sekä eettisestä että lääketieteellisestä näkökulmasta. Monelle tulee yllätyksenä, että aborttilakimme edellyttää kahden lääkärin erillistä lausuntoa ja perusteluja raskaudenkeskeytykselle. Suomessa abortin saamiseen ei siis riitä raskaana olevan oma pyyntö, eikä laki täten kunnioita raskaana olevan itsemääräämisoikeutta. Vuonna 2018 93 prosenttia keskeytyksistä tehtiin sosiaalisin perustein, joita ovat esimerkiksi taloudellinen tilanne tai perhesuhteet.

Syyt keskeyttää raskaus ovat henkilökohtaisia ja kuuluvat raskaana olevalle – vaatimus perusteluista rikkoo myös oikeutta yksityisyyteen.

Ensimmäinen lausunto saadaan yleensä perusterveydenhuollosta ja toinen erikoissairaanhoidosta. Tämä prosessi saattaa kokonaisuudessaan pitkittää pääsyä raskaudenkeskeytykseen. Laki edellyttää keskeytysten ohjaamista sairaalaan – eli niin lääkkeellinen kuin kirurginen raskaudenkeskeytys tulee suorittaa synnytyssairaalassa. Nykyään kuitenkin yli 95 prosenttia aborteista tehdään lääkkeellisesti. Lääkkeellisen keskeytyksen kohdalla sairaalahoito on vain harvoin tarpeen.

Suomen nykyinen aborttilaki on tällä hetkellä Euroopan tiukimpia. Monissa muissa Euroopan maissa ja kaikissa Pohjoismaissa raskaudenkeskeytyksen saa pyynnöstä ilman erillisiä perusteluja. On kuitenkin valitettava tosiasia, että laki ja käytäntö vaihtelevat suurestikin eri maiden sisällä esimerkiksi Italiassa ja Irlannissa.

Naisasialiitto Unionin hallinnoima Oma tahto 2020 -kansalaisaloite haluaa päivittää Suomen aborttilain nykyaikaiseksi, eurooppalaista lainsäädäntöä vastaavaksi ja raskaana olevan itsemääräämisoikeutta kunnioittavaksi. Aloite vaatii,

että jatkossa abortin saamiseksi riittää raskaana olevan oma tahto ja että kahden lääkärin lausunnosta luovutaan.

Oma tahto 2020 -kansalaisaloitteen lakiehdotuksessa puhutaan sukupuoli­ neutraalisti raskaana olevista. Vaikka aborttioikeuksien rajoittamisesta on voitava keskustella sukupuolittuneen vallankäytön muotona, on tärkeää huomioida myös se, että raskaudenkeskeytyksissä on kyse muidenkin kuin naisten kehoista, sillä aborttilainsäädäntö vaikuttaa lisäksi moneen muunsukupuoliseen ja trans­ ihmiseen. Lakiuudistus päivittäisi samalla vanhentunutta kieltä ja termejä.

Suomessa on myös edelleen voimassa sukupuolivähemmistöjen perus- ja ihmisoikeuksia räikeästi loukkaava translaki.

Laki, joka vaatii sukupuoltaan korjaavalta sterilisaatiota tai lisääntymiskyvyttömyyttä, täysi-ikäisyyttä sekä lääketieteellisiä tutkimuksia ja selvityksen siitä, että ”hän pysyvästi kokee kuuluvansa vastakkaiseen sukupuoleen ja että hän elää tämän mukaisessa sukupuoliroolissa”. Transihmiset saattavat joutua osana transprosessia vastaamaan äärettömän intiimeihin kysymyksiin esimerkiksi seksielämään ja itsetyydytykseen liittyen sekä tekemään musteläiskätestejä. Kyllä, Suomessa vuonna 2020.

Sekä Suomen translaki että aborttilaki tulee uudistaa kunnioittamaan itsemääräämisoikeutta. Suunta on lupaava: Oma tahto 2020 -kansalaisaloite keräsi reilussa viikossa yli 40 000 allekirjoitusta, ja koronapandemian jalkoihin jäänyt translain uudistus näyttää vihdoin liikkuvan eteenpäin.

Itsemääräämisoikeus nyt!

Solidaarisuudella ja yhteisvoimalla kriisien yli.

– SAK:N VASEMMISTORYHMÄ

vasemmistolainen ajatuspaja vasemmistofoorumi.fi tutkimukseen nojaavia puheenvuoroja ja konkreettisia avauksia Kysy paikkoja korkeakouluharjoitteluun!

LIBERO 3 / 2020

9

Onko vapauden käsite kokonaan tärveltynyt vai voiko olla yhteistoimijuutta, joka mahdollistaa vapautumisen ja emansipatorisen kehityksen?

Pontus Purokuru: Mainostoimistot ja viinanhimoiset libertaarit puhuvat vielä vapaudesta. Kulutusvalintojen ulkopuolella tuntuu siltä, että vapauden käsite on tärveltynyt. Se tarkoittaa mitä tahansa tai ei mitään. Lisäksi pandemiaan on reagoitu rajoittamalla ennätyksellisen laajan ihmisjoukon vapauksia. Onko vapaus enää keskeinen poliittinen käsite?

Voiko tai kannattaako sitä yrittää pelastaa?

Veikka Lahtinen: Mun mielestä se, että vapaus on joka paikassa käsitteenä, vihjaa, että vapaus on vähenemässä. En lähtisi liikkeelle vapauden käsitteen julkisesta ryöstöviljelystä vaan ennemmin vapauden ilmiökentästä. Itseäni kiinnostaa politiikka, joka mahdollistaa virtaukset ulos rooleista, valtioista, pakoista ja niin edelleen. Vapaus olisi siis patojen purkamista.

Jos ajattelee vapautumista (emansipaatiota), pitää kysyä, mistä vapautua. Feministinen emansipaatio tarkoitti kahtalaista vapautumista: vapautumista sisäistetyistä sorron rakenteista rooli­odotuksineen ja vapautumista ulkoisista pakoista, kuten väkivallasta, palkkaeroista ja hoivaepätasapainoista.

10

LIBERO 3 / 2020

LABYRINTISSA

VAPAUS VAPAUS

Jos assosioin tältä pohjalta, ainakin näistä asioista haluaisin vapautua: verkko­käytöstä mittaavat ja monitoroivat algoritmit, ressentimentti ja poliittisen heikkouden aiheuttama itseinho, rasismi, seksismi, työvelvoitteet.

Vapautta ei rajoita vain teollisuuskapitalisti niin kuin SKP:n haaveissa, vaan myös Piilaakson haluja ja tarpeita manipuloivat koneistot, TE-toimistot, influencer-mainonnan asettamat rooli­ odotukset, Twitterin moraalipoliisien käskyt ja niin edelleen.

Emansipoituminen on mahdollista vain, jos tätä labyrinttia onnistutaan kartoittamaan.

Puhut vapaudesta erityisesti esteiden poistamisena: vapautuminen jostakin. Perinteisesti vasemmisto on lisännyt tähän vapautumisen johonkin – siis esimerkiksi, että resurssien ja kykyjen kasvattaminen lisää vapautta toimia. Negatiivinen ja positiivinen vapaus.

Muun muassa Anna Kontula on ehdottanut, että pitäisi lopettaa tällaisten keinotekoisten jakojen tekeminen, koska vapaudessa on kysymys kokemuksesta (mihin viittaat itsekin puhumalla vapauden ilmiökentästä). Kontulan esimerkki: jos haluaa matkustaa, mutta valtio ei suostu myöntämään passia, ei ole rahaa lippuun tai kärsii hirveästä matkapahoinvoinnista, niin kaikissa näissä tilanteissa seuraus on, että vapautta rajoitetaan eikä ihminen pysty matkustamaan. Vapautumiseen ei siis tunnu riittävän pelkkä esteiden purkaminen tai resurssien jakaminen. Tarvitaan molemmat ja muutakin. Tarvitaan

/ VAPAUS LABYRINTISSA / VAPAUS LABYRINTISSA / VAPAUS LABYRINTISSA / VAPAUS LABYRINTISSA / VAPAUS LABYRI VAPAUS LABYRINTISSA / VAPAUS LABYRINTISSA / VAPAUS LABYRINTISSA / VAPAUS LABYRINTISSA / VAPAUS LABYRINTISSA LABYRINTISSA / VAPAUS LABYRINTISSA / VAPAUS LABYRINTISSA / VAPAUS LABYRINTISSA / VAPAUS LABYRINTISSA / VAPAUS LA / VAPAUS LABYRINTISSA / VAPAUS LABYRINTISSA / VAPAUS LABYRINTISSA / VAPAUS LABYRINTISSA / VAPAUS LABYRINTISSA LABYRINTISSA / VAPAUS LABYRINTISSA / VAPAUS LABYRINTISSA / VAPAUS LABYRINTISSA / VAPAUS LABYRINTISSA / VAPAUS LA / VAPAUS LABYRINTISSA / VAPAUS LABYRINTISSA / VAPAUS LABYRINTISSA / VAPAUS LABYRINTISSA / VAPAUS LABYRINTISSA LABYRINTISSA / VAPAUS LABYRINTISSA / VAPAUS LABYRINTISSA / VAPAUS LABYRINTISSA / VAPAUS LABYRINTISSA / VAPAUS LA / VAPAUS LABYRINTISSA / VAPAUS LABYRINTISSA / VAPAUS LABYRINTISSA / VAPAUS LABYRINTISSA / VAPAUS LABYRINTISSA

TEKSTI KUVA

VEIKKA LAHTINEN JA PONTUS PUROKURU MERI BJÖRN

yhteisö, joka mahdollistaa vapautumisen. Tarvitaan asetelma, jossa pystytään purkamaan padot ja antamaan pakeneville virroille energiaa virrata.

Vaihdetaan näkökulmaa: oletetaan, että ihmisillä on yhteis­ toiminnassa potentiaali tehdä asioita, jotka ovat ennalta määräämättömiä. Foucault’lta johdetun uusliberalismikäsityksen mukaan vapauden säätelyllä on länsimaissa pyritty hyödyntämään juuri tätä potentiaalia asettamalla se tiettyihin uriin. On saatettu ihmisiä yhteistoimintaan ja sitten uutettu tulokset yksityisille tileille. Ohjattu vapaus palkkatyössä ja yritysmuodossa on ollut yksi työkalu tuottaa arvonlisäystä.

Yhä useammin arvo syntyy ilman palkkatyötä tai edes yritysmuotoa, kun facebookit ja zalandot keräävät tietoja meistä ja myyvät niitä eteenpäin tai käyttävät niitä myydäkseen meille palveluita ja tavaroita. Ei tarvitse siis pohtia, mitä ulkoisia esteitä tai mahdollistajia vapaudella on, kun itse vapaus on käännetty itseään vastaan.

Kysymys ei ehkä ole, toteutuuko vapaus, vaan millaista vapautta halutaan. Eetu Viren tekee erottelun kahteen tapaan, joilla asiat ovat mahdollisia: yhteistoiminnan uutta luovaan potentiaaliin muokata ympäröiviä olosuhteita ja toisaalta mahdollisuuteen latistuneena, valmiiksi tulkittuna ja uralle asetettuna. Pitäisikö siis etsiä potentiaalisuutta, ennalta määräämätöntä räjähtävää muutosta; olisiko tämä se vapaus, jota kohti kulkea?

Liberaalia keskiluokkaa on tosiaan hallittu vapaudella, joka on kuitenkin ollut ennalta määritelty. “Toimi niin kuin haluat, kunhan pysyt työkykyisenä ja varmistat, että pääoman arvonlisäyk­sen kaava toimii ja raha tuottaa lisää rahaa.“ Tämä on latistunutta vapautta.

Eetun erottelu on hyvä: vapautumisessa toimija muuttaa omaa ympäristöään, mikä puolestaan muuttaa itse toimijaa.

Muutos ei siis lähde sisältä käsin vaan muuttamalla sitä asetelmaa, missä elää. Ei kannata tutkiskella itseään loputtomasti.

Kannattaa siirtyä muualle ja muuttaa maailmaa. Ympäristön muutos muuttaa itseä.

Lisäisin tähän toisen erottelun: vapaus toisen asettamana (eli latistunut vapaus, jonka päämäärä on ennalta annettu) ja vapaus itse asetettuna, autonomiana.

Spinoza määrittelee Etiikassaan, että vapaa on se, joka toimii itsestään käsin eikä toisen määrittämänä. Kyse ei tosin ole vapaasta tahdosta, sillä Spinoza pitää tahdonvapautta vain ymmärryksen puutteesta johtuvana illuusiona. Oikeasti oliot voivat toimia vain, kun niitä kohti toimitaan. Vapauden kokemus syntyy tiedon puutteesta: emme tiedosta meihin kohdistuvia vaikutuksia.

Spinozan mukaan voimme tulla aidosti vapaammiksi ymmärtämällä maailmaa ja asioiden välisiä suhteita. Kun

INTISSA / VAPAUS LABYRINTISSA / A / VAPAUS LABYRINTISSA / VAPAUS ABYRINTISSA / VAPAUS LABYRINTISSA A / VAPAUS LABYRINTISSA / VAPAUS ABYRINTISSA / VAPAUS LABYRINTISSA A / VAPAUS LABYRINTISSA / VAPAUS ABYRINTISSA / VAPAUS LABYRINTISSA A / VAPAUS LABYRINTISSA / VAPAUS

ymmärrämme, koemme kasvavaa iloa ja kasvatamme omaa toimintakykyämme. Määritymme toimimaan enemmän omasta luonteestamme käsin ja vähemmän reaktiona toisten aiheuttamiin kärsimyksiin.

Spinozan koko päättelyketju voi kuulostaa ankaralta. Sitä ei tarvitse hyväksyä kokonaan, jotta voi käyttää sen pointteja.

Ei ole mielekästä ajatella vapautta geneerisenä abstraktiona, joka olisi sama kaikille. Vapaus liittyy jokaisen olion omaan luontoon. Kissan, metsän tai sinun vapautuminen on erilaista kuin minun vapautumiseni, koska luontomme ovat erilaiset. Vapautumista tapahtuu, kun toimimme oman luontomme määrittämänä, lähtemällä itsestämme. Tämä taas tulee mahdolliseksi, kun ymmärrämme ympäristöämme, tajuamme olioiden väliset yhteydet ja pystymme toimimaan aktiivisemmin.

Tuossa spinozalaisessa ajatuksessa viehättää se, että vapautta ja sen edellytyksiä pitää tarkastella tilanne- ja olosuhdekohtaisesti. Eli ei oteta annettuna liberaalia julistusta, että ”olette kaikki vapaita ja tasa-arvoisia lain edessä”, minkä tehtävä on ennen kaikkea peittää todellinen alistaminen.

Kun taas tullaan ajatukseen luonnosta, josta käsin vapaus ja olio itse määrittyy, koen sen mahdollisena kahleena. Esimerkiksi se, mitä hevonen on, on pitkään määrittynyt aivan vinksallaan olevasta lähtökohdasta, ihmisen antamasta eläimen määritelmästä. Pitäisi myös tarkastella kriittisesti ihmisen tai tietyn henkilön tai yhteisön luontoa tai luonnetta.

Näen ihmisen eri suuntiin haaroittuvana ja pursuavana potentiaalina ennemmin kuin jonain määrittyneenä pohjimmaisena hyvyytenä (anarkismi) tai kilpailevana homo economicuksena (uusliberalismi). Vapauden tavoittelu on nähdäkseni yhtä paljon erilaisten omaa toimijuutta rajaavien roolien ja urautumisten purkamista kuin ympäröivien olosuhteiden tutkimista. Eli luonto on ok ymmärrettynä taipumusten, tottumusten ja reagointikaavojen kimpuksi, mutta tähän ei pysähdytä. Sen sijaan tästä käsin vasta lähdetään tutkimaan, mihin ruumis pystyy.

Veikka Lahtinen ja Pontus Purokuru tekevät Mikä meitä vaivaa?

-podcastia. Heidän kirjansa Mikä liberalismia vaivaa? julkaistiin syyskuussa.

LIBERO 3 / 2020

11

TEKSTI KUVA

PINJA VUORINEN JUULI MIETTILÄ

Identiteetti­ politiikasta emansipaatioon

12

LIBERO 3 / 2020

on viime vuosina noussut uudestaan politiikan termistön Isilla,keskiöön.

Osa termiä negatiivisessa mielessä käyttävistä väittää, ettei eri ominaisuukkuten rodulla tai sukupuolella, ole merkitystä ihmisen mahdollisuuksien suhteen, DENTITEETTIPOLITIIKKA

Minkä takia tarvitsemme sosialistisen analyysin sorrosta vapautumiseen

tai jos on niin se ei ole poliittisesti tärkeää. Termin puolustajat taasen vetoavat siihen, että sen lisäksi, että näillä on merkitystä yksilön mahdollisuuksille, paras tapa lähteä purkamaan ominaisuuksiin perustuvaa eriarvoisuutta on luoda niiden etuja ajavia yhteisöjä ja nostamalla niitä edustavia ihmisiä päätöksenteon paikkoihin. Termi jakaa mielipiteitä myös vasemmistolaisessa liikkeessä: toiset argumentoivat sen vievän fokuksen pois luokkataistelusta, kun taas toiset puolustavat ilmiötä kaikenlaisten sortavien rakenteiden purkamisen nimissä.

Myös Atlantin toisella puolella keskustellaan jälleen identiteettipolitiikasta presidentinvaalien lähestyessä. Demokraattipuoleen presidenttiehdokkaan Joe Bidenin valittua senaattori Kamala Harrisin varapresidenttiehdokkaakseen asia synnytti kiihkeää keskustelua. Harris on afroamerikkalainen nainen, joka ollessaan Kalifornian osa­valtion yleinen syyttäjä jakoi kovalla kädellä tuomioita ja kehuskeli olevansa Kalifornian ”top cop”. Yhdysvalloissa suhteettoman suuri määrä tuomituista on afroamerikkalaisia, eikä tähän tullut poikkeusta Harrisin aikanakaan. Niinpä etenkin Black Lives Matter -liikkeen kuohunnan keskellä Harrisin valinta jakaa mielipiteitä. Toiset uskovat sen olevan tärkeää representaatiota, ja Harris olisikin demokraattien voittaessa Yhdysvaltojen ensimmäinen ei-valkoinen nainen varapresidenttinä. Osa taasen kritisoi hänen ansioluetteloaan, joka ei ole kovinkaan edistyksellinen, sillä se uudensi afroamerikkalaisten kohtaamaa sortoa oikeusjärjestelmässä, tällä kertaa vain samaan ryhmään kuuluvan toimesta.

Yhdysvallat ja sen vaalit ovat demokraattipuoleen jakautumisesta johtuen mielenkiintoinen esimerkki identiteettipolitiikasta puhuttaessa. Siinä missä puolueen vanhemmat valtaapitävät ovat asettuneet Hillary Clintonin ja Bidenin taakse esivaaleissa, on etenkin nuori ja edistyksellinen polvi kannattanut senaattori Bernie Sandersia.

Tilannetta, jossa edistysmieliset asettuvat tukemaan mieluiten vanhaa, valkoista miestä, on hankala kuvitella Suomessa. Representaation kysymys onkin noussut merkittäväksi ympäri maailmaa. Onko marginalisoituihin väestöryhmiin kuuluvien valitseminen keskeisille vallankäytön paikoille edistyksellistä, vaikka näiden ehdokkaiden politiikka ei erityisen progressiivista olisikaan? Väittelyä ymmärtääkseen onkin tärkeä tutkia historiaa ja sitä, miksi sortoa yhtä lailla vastustavat liberaalit ja sosialistit näkevät keinot sorron purkamiseksi erilaisina.

ERIARVOISUUS AATEFILOSOFISENA KYSYMYKSENÄ Liberalismi aatefilosofisena suuntauksena syntyi 1700-luvulla, ja vaikka alun perin se oli kiinnostunut lähinnä yläluokkaisten valkoisten miesten tasa-arvosta, laajeni se myöhemmin ottamaan huomioon myös muita ihmisryhmiä. Länsimaisen filosofian kaanonissa naisten aseman aikaisimpiin puolustajiin kuulunut liberaali filosofi John Stuart Mill argumentoi, että ei ollut perustetta kieltää naisilta asioita, esimerkiksi koulutusta, vain siksi että naiset ”olivat huonoja siinä” – emmehän voineet tietää tätä, jos naiset eivät koskaan saaneet mahdollisuutta yrittää. Tasa-arvo on siis sitä, että naiset päästetään osaksi miesten yhteiskuntaa ainakin, jos se ei osoittaudu haitalliseksi.

Karl Marx on tunnettu parhaiten hänen analyysistaan luokkaan liittyvästä sorrosta, mutta Marx ja Friedrich Engels puhuivat muistakin sorron muodoista. Kirjassaan Perheen, yksityisomaisuuden ja valtion alkuperä (1884) Engels rinnastaa sukupuolten epätasa-arvon luokkaristiriitaan todeten, että ensimmäinen luokkasorto alkoi samanaikaisesti kuin naisten sorto miesten toimesta. Marx puhui myös uskonnon sortavasta rakenteesta, ja hänen analyysinsa liittyen emansipaatioon onkin kartoitettu parhaiten hänen kirjoituksessaan Juutalaiskysymyksestä (1843), jossa Marx käsittelee vapautumista uskonnosta. Marx itse tuli juutalaisesta perheestä, joka oli kääntynyt protestantismiin antisemitismistä johtuen. Marx erottelee teoksessa poliittisen emansipaation ja ihmisen emansipaation. Poliittinen emansipaatio tarkoittaa valtion toimia, esimerkiksi uskonnonvapautta, jossa valtio vapauttaa itsensä. Ihmisen emansipaatio sen sijaan vapauttaa ihmiset itsenään, esimerkiksi uskonnon kohdalla lakkaamalla uskomasta. Marxin filosofialle keskeistä on ihmisen vapaus – ei vain vapaus luokka-asemastaan vaan kapitalismista pois päästessään myös vapaus alienaatiosta suhteessa niin tuotantoon, muihin ihmisiin kuin ihmisluontoon itseensä.

LIBERO 3 / 2020

13

Vertailtaessa liberaalin ja sosialistisen filosofian suhtautumista sortoon keskeiseksi nousee kysymys siitä, miten vapaus – emansipaation perimmäinen tavoite – määritellään. Usein tämä tehdään erottamalla toisistaan positiivinen ja negatiivinen vapaus.

Termit määritteli ensimmäisen kerran Isaiah Berlin esseessään Kaksi vapauden käsi­ tettä (1958). Negatiivinen vapaus on vapautta, jossa yksilöä ei estetä tekemästä jotain.

Esimerkkejä tästä on edellä mainittu uskonnonvapaus, jossa ketään ei estetä harjoittamasta uskontoaan, tai vaikkapa yhtäläinen äänioikeus, joka ei estä ketään osallistumasta demokraattiseen prosessiin. Positiivinen vapaus sen sijaan mahdollistaa yksilön tekemään jotain ja toteuttamaan itseään ideaalisesti. Berlin itse näki, että kahden vapauden välillä on yhteiskunnassa oltava tasapino.

Tyypillisesti liberaalin ideologian mukaiseen politiikkaan kuuluu se, että ketään ei taustansa tai piirteidensä takia estetä tekemästä jotain, esimerkiksi hakemasta virkaan tai tiettyyn ammattiin. Vaikka Suomea pidetään tällaisia vapauksia mahdollistavana maana, on pörssiyhtiöiden johdossa enemmän Juha-nimisiä miehiä kuin naisia, ja presi­denttikin on ollut vain kerran nainen. Sosioekonomiset syyt ovat yhä suuri kysymys, mitä tulee esimerkiksi ammatinvalintaan tai koulutusmahdollisuuksiin. Siksi juuri vasemmiston ajamat asiat, kuten valtion yksilöille antamat tuet, mahdollistavat positiivisten vapauksien toteutumisen paremmin.

KAMPPAILU JA SOLIDAARISUUS LÄPI HISTORIAN Keskustelu yksilöiden piirteisiin liittyvästä sorrosta, esimerkiksi rasismista tai seksismistä, ja sen suhteesta luokkapolitiikkaan ja sosialistiseen vallankumoukseen ei ole mitenkään uusi. Venäjän vallankumousten aikaan monet kommunistit pitivät naisoikeusliikettä porvarillisena, mukaan lukien naisvallankumoukselliset. Feminististä keskustelua hallitsi lähinnä porvaristo, ja sen nähtiin tähtäävän työväenluokan vastakkainasetteluun sukupuolten perusteella. Sen sijaan kommunistit puhuivat kyllä naisten emansipaatiosta – sen tuli vain olla osa suurempaa työväenluokan liikettä.

Tunnetuimpia viime vuosikymmenien antirasistisia kamppailuja on ollut Yhdysvalloissa afroamerikkalaisten oikeuksia ajanut kansalaisoikeusliike. Vuonna 1966 perustettu Mustat pantterit -puolue on Martin Luther King Junioria ja Malcom X:ää vähemmän tunnettu, mutta keskeinen osa afroamerikkalaisten vapautusrintamaa.

Puolue oli militantti järjestö, jonka agendaan kuului aseistautuminen itsepuolustuksen nimissä, minkä lisäksi se toteutti myös esimerkiksi ilmaisen ruuan jakamista lapsille.

Mustat Pantterit eivät olleet uhka vain aseistautumisestaan johtuen. Chicagon osaston johtaja Fred Hampton oli tunnettu agitaation taidostaan, etenkin kyvystä innostaa niin valkoisia kuin mustiakin amerikkalaisia yhteisrintamaan. Hän perusti Chicagoon Rainbow Coalition -nimisen sosialistisen liikkeen, joka koostui useista eri etnisiä ryhmiä edustaneista järjestöistä. FBI piti Hamptonia uhkana ja alkoikin sabotoida paikallista Mustien Panttereiden osastoa. Hampton murhattiin vuonna 1969 vain 21-vuotiaana.

Isossa-Britanniassa vastaavanlaista solidaarisuutta seurasi kaivostyöläisten lakon aikana vuonna 1984, kun HLBTQ-aktivistit keräsivät rahaa tukeakseen lakossa olevia työläisiä. Liittouma tunnettiin nimellä Lesbians and Gays Support the Miners, ja lakon loppuessa vuonna 1985 se oli kerännyt kymmeniä tuhansia puntia kaivostyöläisille ja heidän perheilleen. Vuonna 2014 julkaistu elokuva Pride kertoo näistä tapahtumista.

Solidaarisuutta on se, kuinka Margaret Thatcherin hallinnon aikana repressiota kohdannut ryhmä tuki toista sorrettua ryhmää. Tuki ei kuitenkaan ollut vain yksipuolista. Lakon jälkeen ammattiliitot – etenkin kaivostyöläisten liitot – alkoivat tukea seksuaali­vähemmistöjen oikeuksia ja osallistua Pride-kulkueisiin. Vuoden 1985 työväenpuolueen puoluekokouksessa esitys puolueen sitoutumisesta tukemaan HLBTQyhteisöä meni läpi pitkälti siksi, että kaivostyöläisten liitto äänesti yhtenä ryhmänä sen puolesta.

EMANSIPAATIO MUUTTAA MUOTOAAN Nykypäivän poliittinen toimintaympäristö ei näytä kuitenkaan enää samalta kuin ennen. Puolueisiin ja ammattiliittoihin liittyy yhä vähemmän ihmisiä, siinä missä kansalaisaloitteet ja toimintaryhmät aktivoivat ihmisiä toimintaan. Näin politiikan aiheet muuttuvat jatkuvasti atomisoituneemmiksi. Kysymykset eri ihmisryhmien sorrosta saavat paljon huomiota, mutta samaan aikaan niihin reagointi ei aina pyri rakenteiden

14

LIBERO 3 / 2020

purkamiseen kuin pintapuolisesti. Niken ja Gilletten mainoskampanjat synnyttävät kohuja nostaessaan esiin toksista maskuliinisuutta tai antirasismia. Nämä halpatyövoimalla tuotteensa tekevät firmat haluavat huomiota, mutta eivät ole aidosti kiinnostuneita purkamaan yhteiskunnallisia hierarkioita.

Toinen esimerkki nykypäivän väärinkohdennetusta tasa-arvosta ovat lukuisat otsikot, joissa hehkutetaan ”girlboss”-meininkiä. Tällöin ihailun kohteeksi nostetaan ihmiset, jotka tulevat marginalisoidusta taustasta, mutta ovat nousseet merkittäviin asemiin.

Näissä asemissa he kuitenkin yhtä lailla vahvistavat olemassa olevia sortavia rakenteita, esimerkiksi kapitalisteina riistämällä työläisiä tai poliisina ylläpitämällä väkivaltakoneistoa. Toinen esimerkki tällaisesta tasa-arvon väärinymmärryksestä ovat artikkelit, joissa kuvataan, kuinka ihailtavia rodullistetut kalifornialaisvangit ovat taistellessaan metsä­ paloja vastaan palkatta tai kuinka Zimbabwen ensimmäinen timanttikaivos, jonka työntekijöinä on ainoastaan naisia, on feministinen.

Black Lives Matter -liikkeen jälleen ollessa ajankohtainen on mielenosoituksista levinnyt runsaasti materiaalia sosiaalisessa mediassa. Eräässä Twitteriin ladatussa videossa valkoinen henkilö ohjeistaa BLM-mielenosoituksessa muita valkoisia osallistujia marssimaan eri joukossa kuin mustat mielenosoittajat. Ehdotuksen takana on idea siitä, että valkoisien ei tulisi vallata tilaa mielenosoituksessa, joka keskittyy afroamerikkalaisten kohtaamaan sortoon. Vastauksena tähän ohjeistukseen musta mielenosoittaja alkaa kertoa valkoiselle henkilölle, miksi tämä on huono idea, sanoo tämän ajavan käytännössä segregaatiota ja käskee kaikkien marssia samassa joukossa. Erottelua ehdottaneen henkilön tarkoitusperät tuskin olivat pahantahtoisia. Se ei kuitenkaan tarkoita, että sen seuraukset olisivat olleet hyviä.

Tapahtuma on esimerkki siitä, kuinka hyvilläkin tarkoituksilla voidaan tuottaa vahinkoa, jos niiden seurauksia ei mietitä. Tilan antaminen marginaaliin työnnetyille on hyvin tärkeää ja keskeistä sortavien rakenteiden purkamiselle. Mutta yllä kuvatussa tilanteessa on tärkeää huomioida esimerkiksi se, kuinka mustat ovat useammin poliisiväkivallan kohteena, jolloin valkoisten marssiminen erikseen tekee kummastakin ryhmästä heikomman. Kuten edellä mainituista historiallisista esimerkeistä huomaa, on yhteisrintama usein ollut tehokkaampi ja vallanpitäjiä enemmän pelottava taistelun keino. Niinpä marginalisoitujen yhteisöjen äänen tuomista keskiöön ei pidä sekoittaa kamppailusta pois jättäytymiseen – vain yhdessä voimme murskata sortavat rakenteet.

IDENTITEETTIPOLITIIKASTA ETEENPÄIN? Kuinka sitten tulisi suhtautua identiteettipolitiikan ympärillä pyörivään keskusteluun?

Selkeää on, että sosialistiseen liikkeeseen kuuluu kaikenlaisen sorron vastustaminen ja sortavien rakenteiden murtaminen. Siksi seksismin tai rasismin vastaisiin kamppailuihin suhtautuminen vähättelevästi ei ole osa liikettä, vaikka sen kuinka verhoaisi liberalismin kritiikiksi. Samanaikaisesti emme voi nostaa yksilön ominaisuuksia materiaalisia suhteita keskeisimmiksi, sillä Lähi-Itää pommittava afroamerikkalainen presidentti tai Zimbabwen ensimmäinen täysin naistyövoimalla toimiva timanttikaivos eivät pura sortavia rakenteita, ainoastaan muuttavat sitä, miltä ne näyttävät.

Intersektionaalisen feminismin analyysi eri sortojen läpileikkaavuudesta on yhtä lailla keskeinen osa kamppailua. Marginalisoitujen emansipaatio ei ole ristiriidassa työväenluokan emansipaation kanssa. Päinvastoin: kuuluuhan suurin osa marginaaliin työnnetyistä työväenluokkaan. Voimme oppia paljon historiasta, jossa eri tavoin alistetut ryhmät löytävät yhteisen kamppailun sortoa ja kapitalismia vastaan. Oli kyse Yhdysvaltojen työväenluokasta kansalaisoikeusliikkeen aikana tai Thatcherin konservatiivihallituksen vihaamista seksuaalivähemmistöistä ja kaivostyöläisistä, osoittaa historia, että yhdessä olemme vahvempia. Siispä ei tule kuunnella niitä, jotka haluavat erottaa rintaman, olivat argumentit sitten konservatiivisen sortavia tai liberalistisen individualistisia. Vain yhteisrintama ja solidaarisuus voivat vapauttaa meidät, sillä yksikään meistä ei ole vapaa ennen kuin kaikki ovat vapaita.

Kirjoittaja on Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa asunut, taloustiedettä ja politiikan tutkimusta opiskeleva vasemmistonuori, joka on puolet ajasta turhautunut luokkareduktionisteihin, jotka uskovat, ettei muita sorron muotoja ole olemassa, ja puolet liberaaleihin, joita ei kiinnosta tuotantovälineiden haltuunotto.

LIBERO 3 / 2020

15

TEKSTI

JOONAS PULKKINEN

KUVAT

KAARINA TAMMISTO

LENIN SUOMESSA Kultti, poliittisen korttipakan ässä ja mysteeri 150 vuotta täyttävän Leninin muistijälki saa Suomessa aikaan yhä kiivaita tunteita.

Lenin on kuitenkin väistämätön osa Suomen itsenäisyyden historiaa.

kokoinen Maailma ja me -lehti V oli Suomi–Neuvostoliitto-seuran ja Neuvostoliiton julkisten laitosten asioiden tiedottajan ja uutistoimiston APN:n julkaisema ALITTUJEN PALOJEN

lehti. Vuoden 1970 huhtikuun numerossa poseeraa sata vuotta täyttävä Lenin. Sisältö on pääosin Neuvostoliitossa tuotettua, lukuun ottamatta Leninin vaiheita Viipurissa syyskesällä 1917 käsittelevää artikkelia sekä tieteiskirjailija H. G. Wellsin kirjallisesta tuotannosta poimittuja kahta Leniniä käsittelevää kirjoitusta. 100-vuotiasta Leniniä juhlistava lehti on myös Valittujen Palojen oloinen, täynnä triviaaleja yksityiskohtia ja anekdootteja neuvostotasavallan isästä: lasten kuusijuhlista, kävelyretkestä Kremlissä, yksityiselämän piirteistä. Lehdessä on myös artikkeli kahden pojan kohtalosta, jotka esiintyivät Leninin rinnalla tämän nauraessa sydämellisesti vappupäivänä 1919. Suurin osa kirjoittajista on kuollut aikapäiviä ennen lehden ilmestymistä.

Lenin on maailman kuuluisin ruumis. Kun ruumis alkoi viettää olomiehen päiviään mausoleumissaan vuonna 1924, Leninistä kehitettiin paitsi kulttihenkilö Neuvostoliiton sisäisen politiikan järjestämiselle, myös kasvot kansainväliselle neuvostopropagandalle. Suomen poliittisen historian kannalta Lenin

16

LIBERO 3 / 2020

kertoo paitsi Neuvostoliiton vaikutuspiiristä Suomessa, myös vasemmistolaisen aatehistorian kehityksestä sekä ennen kaikkea Suomen idänsuhteista.

Suomen ja Neuvostoliiton ulkopoliittisen näytelmän tyylilaji on monelle historioitsijalle epäselvyys. Yksi sen tunnetuimmista kohtauksista liittyy vuoden 1958 yöpakkaskriisin loppunäytökseen. Tammikuun lopussa 1959 Kekkonen ojensi Smolnassa Leningradissa Neuvostoliiton valtiojohdolle Suomen itsenäisyyden muistolaatan tismalleen samassa huoneessa, jossa Lenin oli tunnustanut Suomen itsenäisyyden 31.12.1917. Historian emeritusprofessori Matti Klingen mukaan tapahtuma oli merkittävä kahdesta syystä. Nikita Hruštšov oli Stalinin kuoleman myötä luopunut Stalinin kultista, jolloin Lenin sai myös henkilönä erilaisen symbolisen aseman ”inhimillisen sosialismin kasvoina” etenkin NL:n kansainvälisessä propagandassa. Toinen syy oli Klingen mukaan ulkopoliittinen. Kekkonen korosti itsenäisyyden tunnustamista sivuttaen tarkoituksellisesti vuonna 1918 seuranneen sisällissodan sekä lokakuussa 1920 kirjoitetun Tarton rauhan, joka solmittiin Suomen ja Neuvosto-Venäjän suhteiden solmimiseksi sekä itärajan määrittämiseksi.

LENIN TUNNETUSTI oleili Suomessa pitkiäkin aikoja. Vuosina 1905–1907 Lenin oleskeli Tampereella ja Helsingissä, mutta myös esimerkiksi Viipurissa, Kotkassa ja Turun seudulla. Vuosien 1917–1918 aikana Lenin vaihtoi asuinpaikkaansa Suomessa tiheästi. Leninin vaiheista Suomessa on useita kirjoituksia, kirjoja ja muistelma-antologioita. Suomalaisaikalaisten muistoissa Lenin suhtautuu Suomen itsenäisyyspyrkimyksiin ja proletariaatin tavoitteisiin suopesti. Lenin paitsi tunnusti Suomen itsenäisyyden myös tuki punaisia aseellisesti. Suomalaisten muistoissa Lenin tekee duunia muita kovemmin ja perehtyy asiantiloihin muita perusteellisemmin. Lenin myös moralisoi muita väkijuomien käytöstä ja joutuu itse kuuntelemaan känniördäämistä.

Vuonna 1905 Lenin ja Stalin tapasivat Tampereen työväen­ talolla ensimmäisen kerran. Historiaa tietämättömälle Tampereen Lenin-museo saattaa tuntua triviaalilta Neuvostoliiton ihailulta, mutta museolla on näin historiallinenkin perustansa.

Koko Lenin-museo muistuttaa omalla tavallaan Paasikiven–Kekkosen linjasta, tavasta korostaa Suomen erityistä rauhanomaista suhdetta Neuvostoliittoon. Museo sai alkunsa vuonna 1944 jatkosodan päättymisen jälkeen. Suomen sisä- ja ulkopolitiikka muuttuivat keskeisesti ja Suomen ja Neuvostoliiton ystävyyttä ajaneet ihmiset saivat täydet kansalaisoikeudet, mikä mahdollisti Suomi–Neuvostoliito-seuran perustamisen. Seuran Tampereen osasto teki aloitteen museon sijoittamisesta. Museon haluttiin tietoisesti sijaitsevan Tampereen työväenyhdistyksen talossa, samassa salissa, jossa Lenin ja Stalin tapasivat. Vaikka hanke oli poliittisesti arkaluonteinen, niin se sai tukea myös silloin pääministerinä toimineelta Paasikiveltä erityisesti sodan jälkeisen luottamuksen rakentamiseksi. Itse asiassa kriittisimmin mu­seon perustamiseen suhtautui paikallinen työväenyhdistys,

koska museoon kaavaillussa tilassa sijaitsi tuottoisa biljardi­sali.

Kun hanke lopulta syksyllä 1945 lähti käyntiin ja SN-seuran puheenjohtaja ja opetusministeri Johan Helo kulttuurivaltuuskannan kanssa kertoi hankkeesta Stalinillle, hän ilahtui jopa niin paljon, että muisteli mainittua Tampereen vierailua. Museol­ la oli aitoa merkitystä uusien diplomatiasuhteiden muodostamisessa, ja sittemmin myös Kekkonen vierailutti museossa Neuvosto­liiton valtionjohtoa.

Lenin kirjoitti Suomessa elo-syyskuussa 1917 myös teoksensa Valtio ja vallankumous (1918), joka vaikutti sittemmin vasemmistokommunistisen suuntauksen syntyyn. Teoksesta muodostui etenkin Stalinin toimesta kehikko, jonka kautta muodostettiin marxilainen valtiokäsitys. Leninin suhde suomalaisen työväen poliittisen ajattelun historiaan on myös siinä mielessä kiinnostava, että mainitussa teoksessa ja niinikään vuonna 1918 ilmestyneessä teoksessa Proletaarinen vallankumous ja luopio Kautsky Lenin hyökkää voimakkaasti marxilaista filosofipoliitikko Karl Kautskya (1854–1938) kohtaan. Kautskya oli Suomessa suomennettu jo varsin varhain, ja hänellä oli voimakas vaikutus 1900-luvun alun sosiaalidemokraattiseen liikkeeseen sekä myöhemmin SDP:n suhtautumiseen itse Neuvostoliittoa kohtaan. SDP:n ja Neuvostoliiton väliset suhteethan olivat Suomen sotien päätyttyä pitkään huonot ja kehittyivät toimiviksi vasta 1970-luvulla. Tämän kehikon tarkastelemiselle olisi mielestäni laajempi aatehistoriallisen tarkastelun tilauksensa.

LENININ TEOREETTINEN perintö näkyy aate- ja oppihisto­ rioitsija Vesa Oittisen mukaan myös etenkin taistolaisten piirissä. Taistolaiset tosin muodostavat hänen ja monen muunkin mielestä Leninin tavoin oman historiamyyttinsä. Taistolaiset

LIBERO 3 / 2020

17

johtivat 1970-luvulla politisoituneen opiskelijaliikkeen ylikuumenemiseen ja repivät 2000-luvulla vasemmistoliittoa kahtia.

Taistolaiset elävät kertomuksena ja kotimaisessa historiassa huutavana, väkivaltaisena ja tahdittomana apinaporukkana, jonka teoille vaaditaan totuuskomissioita saamaan syylliset tilille ja vastuuseen teoistaan. Taistolaismyytin toinen puoli on, että ryhmä oli väkivaltaisuuden lisäksi irrationaalinen joukko nuoria, joka toisti dogmaattisesti Neuvostoliiton NKP:n keskus­ komitean poliittisia ohjelmia. Oittinen on kuitenkin tästä osittain eri mieltä. Taistolaiset olivat Oittisen mukaan aitoa koulutettua sivistyneistöä, jotka tavasivat marxismi-leninismin perusteita ja Pääomaa. He kuitenkin kytkeytyivät SKP:n marxistis-lenistiseen luokkakantaiseen siipeen ja siten neuvostoliittolaisesti ymmärrettyyn marxismi-leninismiin. Analyysi oli hyvää, mutta poliittinen kytkeytyminen puolueeseen ja NL:n reaalisosialismiin jäykän dogmaattista. Oittinen huomauttaa, että Suomessa vasemmisto ei päätynyt kuitenkaan esimerkiksi Italian tai LänsiSaksan tavoin terroriin.

Etenkin Leninin imperialismiteoria vaikutti taistolaisiin ja suomalaisiin kommunisteihin syvästi. Lenin kirjoitti oman tulkintansa imperialismista ensimmäisen maailmansodan jälkeen teoksessaan Imperialismi kapitalismin korkeimpana vaihee­ na (1917). Tällöin esimerkiksi sodasta johtuneiden suhdanteiden takia oli tarve arvioida finanssipääoman lainalaisuuksia uudelleen. Lyhyesti imperialismissa on kyse kapitalismin monopolistisesta vaiheesta, jolla on myös tai jonka seurauksena on globaaliulottuvuus. Tämän tradition pohjalta Neuvostoliitossa syntyi Oittisen mukaan nyt jo unohdettu valtiomonopolistisen kapitalismin teoria, vamokap-teoria. Kapitalistisen maailman todellisia subjekteja ovat suuret monopolit, joiden keskittyminen kehittyy ylikansallisesti. Tästä syystä taistolaisten vihollisia olivat etenkin monopoliyhtiöt.

Ajatus, että taistolaiset olisivat pyrkineet välittömään vallankumoukseen, on Oittisen mukaan harhainen. Tosin Oittinen pitää ”taistolaisen teorian” tärkeimpänä komponenttina heidän Leninin pohjalta johtamaa aikakausikonseptiotaan, tulkintaansa aikalaisuudestaan dialektiikan oppien mukaisesti. Taistolaiset jakoivat Leninin ajatuksen, että kapitalismi oli edennyt uuteen imperialismin ja maailmansotien aikaansa. Tämä nähdäkseni korostaa Leninin tapaa korostaa internationalismia omassa ajattelussaan. Sosialismi tulee ajankohtaisemmaksi vaihtoehtona monopoli­kapitalismin edustamille globaaleille toimijoille. Oittisen mukaan tätä kyettiin Neuvostoliiton kansainvälisten asiakirjojen perusteella toteuttamaan myös kansallisella, nimenomaan aikakausianalyysin tasolla, ei ainoastaan reaalisosialismin ja kolmannen maailman vapausliikkeiden kautta.

Tutkimisen arvoinen kohde olisi myös, hyötyikö Suomi ja etenkin Kekkonen suoraan Leninistä reaalisosialismin Ronald McDonaldina. Leninin merkitys korostui Hruštšovin aloittaman destalinisaatioprosessin myötä. Sen seurauksena Stalinin kuvat haluttiin piilottaa jopa Tampereen Lenin-museosta.

Kekkonen viljeli Lenin-korttia kirjoituksissaan ja puheissaan.

Lenin-museo­n entisen johtajan Aimo Minkkisen mukaan kuitenkin jopa Kekkonen opiskeli Leninin ajattelua. Kekkonen tunnusti Leninin internationalismin periaatteen, mutta Minkkisen mukaan hän korosti erityisesti ajatusta yhteiskuntajärjestelmältään poikkeavien valtioiden rauhanomaisesta rinnakkaisolosta.

18

LIBERO 3 / 2020

LENINIÄ ON tulkittu Suomen historiassa suhteessa aikaan ja poliittisiin tavoitteisiin hyvin erilaisista perspektiiveistä. Kuitenkin myös vasemmisto on halunnut korostaa Leninin suopeaa suhtautumista Suomen autonomiseen asemaan ennen lokakuun vallankumousta. Kekkonen korosti Leninin roolia itsenäisyyden tunnustajana sekä autonomian puolustajana myös Leninin 100-vuotisjuhlassa Helsingin yliopistossa vuonna 1970. Kekkonen tosin tulkitsi Leninin odottaneen Suomen muuttuvan kommunistiseksi valtioksi. Minkkisen mukaan Kekkonen kylläkin piti kiinni käsityksestä, että Leninillä oli johdonmukainen linja ja periaatteellinen linja koskien Suomen kansallista asemaa. Vastaanottaessa Leinin rauhanpalkinnon 1980 hän esimerkiksi muistutti, että Venäjän sisällissodan valkoisten komentajalle Nikolai Judenitšille ajatus Suomen itsenäisyydestä oli täysin vieras. Kun pohtii kuitenkin Kekkosen poliittisen opportunismin historiaa, niin saa Lenin osana Suomen ja NL:n välisiä suhteita vähintäänkin oudon hahmon.

Ennen uranvaihtoaan Lenin on elänyt Suomessa fyysisesti, sen jälkeen puheissa ja poliittisessa ajattelussa. Lenin elää tänä päivänä myös erilaisten monumenttien muodossa suomalaisessa julkisessa tilassa. Leninin ja Suomen välisestä suhteesta käydäänkin tällä rintamalla kiihkeintä kamppailua. Muistolaattoja on useita, puistoja ja patsaita kaksi. Pietarin Turun kaupungille vuonna 1977 lahjoittama Leninin rintakuva on joutunut ilkivallan kohteeksi useaan otteeseen. Huhtikuussa rintakuva oli töhritty hakaristein, elokuussa patsas sai päälleen tervaa ja höyheniä.

Kotkassa Lenininpuistossa olevaan patsaaseen oli toukokuussa töhritty pari daavidintähteä ja teksti ”juutalainen massamurhaaja”. Helsingin Alppilassa sijaitsevaa Lenininpuiston nimeä on turhaan yritetty muuttaa esimerkiksi Vesilinnanpuistoksi tai Ukko-Pekan puistoksi, kuten Jussi Niinistö ja Sampo Terho P. E. Svinhufvudiin viitaten kaupunginvaltuustossa yrittivät. Lenininpuiston nimi vaihdettiin itse asiassa ”kukkapuistosta” nykyiseksi Leninin 100-vuotisjuhlavuonna.

Leninin monumentaalinen läsnäolo voi olla ongelmallista, mutta Leninin ja Neuvostoliiton reliikit ovat kuitenkin väistämätön osa myös Suomen historiaa. Niitä puolustavat voinevat kaivaa keskustelussa aina ”Kekkonen-kortin” esiin. Lenin kuitenkin ymmärretään osana Suomen historiaa hyvin erilaisista poliittisista lähtökohdista ja jopa tavoitteista käsin. Lenin on kieltämättä ollut kultti, mutta on yhtä lailla monessa mielessä mysteeri.

LÄHTEITÄ Minkkinen, Aimo: ”Oppi rinnakkaiselosta innosti Kekkosta”. Kulttuurivihkot 2/2020, 31–33.

Oittinen, Vesa: ”Mitä taistolaiset oikeasti ajattelivat?”

Agon, 9(25), 1/2010, 18–22.

Matti Klinge kertoo Kekkosen puheesta. Ohjelmasta: Suuret puheet, osa 12: Lenin ja Suomen kansa.

28.11.2010. Radio-ohjelma. Kuunneltavissa YLE Areena -verkkopalvelussa. Julkaistu 2.11.2011, viitattu 16.10.2020.

LIBERO 3 / 2020

19

TEKSTI JANNE SIIRONEN

CAUSE YOU’RE FREE TO DO WHAT YOU WANT TO DO, YOU’VE GOT TO LIVE YOUR LIFE, DO WHAT YOU WANT TO DO, lauloi Ultra Naté, ja tanssilattialla velloi nuorten miesten meri. Ilma oli niin sakeana emansipaatiota, että sitä olisi voinut vaikka pullottaa myyntiin. Niille pelokkaammille, jotka olivat jääneet kotiin tai kiersivät kolmatta kertaa korttelia keräten rohkeutta tulla sisään Helsingin ainoalle homoklubille. paperiteollisuupäivän perspektiivistä on J den ja kännyköiden ohella HLBTQT vaikea käsittää, kuinka suuri tabu vähemmistöjen parantunut asema on ollut homoseksuaalisuus Suomessa oli vielä ÄÄNMURTAJIEN,

viimeisen 30 vuoden suuria suomalaisia menestystarinoita – Success Story Finland, kuten Lenita Airisto sanoisi. Klubbaaminen on näytellyt yllättävän suurta roolia tässä tarinassa.

Joku kysyi minulta kerran, eikö homobaari ole lopulta ihan sama asia kuin heterobaari, mutta vain samansukupuolisille?

Sama humala, sama kiima, sama nuoruuden huuma... En tiennyt mitä vastata silloin, mutta nyt tiedän. Kyllä, kyseessä olisi täysin sama asia, jos kyseisen baarin heterot olisivat eläneet koko lapsuutensa ja nuoruutensa maailmassa, jossa vastakkaisesta sukupuolesta kiinnostuminen nähtäisiin jonain poikkeavana, vitsinä, asiana, jota ei voi myöntää kenellekään.

Ehkei edes itselleen. Sitten joku päivä nämä heteroutensa tukahduttaneet heterot vihdoin löytäisivät itsensä täysi-ikäisinä, drinkki kourassa tilasta, jossa kaikki hyväksyvät heteroutesi, koska ovat samanlaisia kuin sinäkin.

Kuvittele tämä tunne. Ja kerro se sitten tilan väkimäärällä.

20

LIBERO 3 / 2020

ÄMÄN

pitkälle 1990-luvulle.

Kun Tove Jansson ja tämän elämänkumppani Tuulikki Pietilä saapuivat itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle kahdestaan vuonna 1992, katsoi media vaivautuneesti muualle. Mahdollisuuden tullen kukaan ei käsitellyt tilanteeseen liittyvää HLBTQ-teemaa tai puhunut elintärkeästä ”representaatiosta”.

Surullista kyllä ainoa media, joka todella tarttui aiheeseen, oli ajan sensaatiolehti Se!, joka kirjoitti vastenmielisen jutun otsikolla ”Muumi-äiti paljasti poikkeavuutensa!”. Nämä kaksi lähestymis­tapaa – vaike­neminen ja pilkka – kertovat paljon ajan hengestä.

Jo otetut edistysaskeleet, kuten homoseksuaalisten tekojen poistaminen rikosluokituksesta vuonna 1971 ja homoseksuaalisuuden poistaminen psykiatrisesta tautiluokituksesta 1981, jäivät 80-luvun alkupuolella iskeneen aids-paniikin alle.

Tuntematon tauti vei medialta vähäisenkin harkintakyvyn niiden käsitellessä HLBTQ-teemoja. Ylilyöntejä tehtiin isommissakin lehdissä. Usein teksteihin hiipi uskonnollisia tai moralistisia sävyjä. Aids saatettiin esittää esimerkiksi jonkinlaisena ”luonno­n kostona” luonnonvastaisuudelle.

kuva: Marko Kokkala

PAA PAA PAIKKA PAIKKA PALAAN PALAAN

LIBERO 3 / 2020

21

Hämmentävän usein lehdet väänsivät aidsis­ta vitsiä tai kuriositeettia. Esimerkiksi Helsingin Sanomat julkaisi valtaosan kansainvälisistä aids-uutisistaan kepeällä ”Maailman ihmisiä” -palstalla. Monesti päällimmäinen huoli tuntui olevan, että tauti ei tarttuisi ”normaaliin väestöön”.

Turun yliopiston virusopin professori Pekka Halonen ehdotti Suomen Lää­ kärilehdessä vuonna 1985, että aids-potilaat eristettäisiin Seilin saarelle, jotta tauti ei leviäisi heteroseksuaaleihin.

Ei liene yllätys, että 90-luvulle tultaessa mielikuvat HLBTQ-vähemmistöistä olivat kompleksinen kudelma ennakkoluuloja, negatiivisia (tai joskus positiivisia) puolitotuuksia ja vierauden pelkoa. Suurimmalle osalle väestöstä homot olivat aina joitain toisia, aina jossain muualla.

Suomalainen vaikenemisen kulttuuri teki asiasta monelle todellisen trage­ dian. Näin jälkikäteen on mahdotonta tietää, kuinka moni maamme tuhansista ja taas tuhansista oman käden kautta kuolleista on kuulunut johonkin seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön.

22

LIBERO 3 / 2020

90-luvulle tultaessa mielikuvat HLBTQvähemmistöistä olivat kompleksinen kudelma ennakkoluuloja, negatiivisia (tai joskus positiivisia) puolitotuuksia ja vierauden pelkoa.

Tavallaan HLBTQ-ryhmien asema oli linjassa suhtessa suomalaisten suhtautumistapaan muihinkin vähemmistöihin. ”Ongelmaa” ei ollut, koska ei ollut juuri vähemmistöjäkään. Esimerkkinä: Suomessa asui vielä vuonna 1990 alle 40 0 00 ulkomaalaistaustaista henkilöä. Tämä oli noin 0,7 prosenttia väestöstä.

Silti 80-luvun nousukausi ja kansainvälistyminen, korkea koulutustaso ja muun maailman malli alkoi vaikuttamaan hitaasti myös täällä. Muutos ilmapiirissä tapahtui vaivihkaa ja oli monen asian summa.

Paikallisten aktivistien panosta ei voi väheksyä. Seta ry (ja ennen sitä Psyke ry) oli tehnyt väsymättä töitä jo 70-luvun alkupuolelta parantaakseen HLBTQ-väestön lainsäädännöllistä asemaa Suomessa.

Vaikka aktivismi nähtiin usein kuivakkana paperinpyörittelynä ja ”partiopoikailuna”, rahoitettiin Setaakin itse asiassa bailauksella.

Setan viikoittaisten 302-diskojen (302 oli homoseksuaalisuuden tautiluokituskoodi) lipputuloilla kustannettiin järjestön toiminta ja varhainen aids-työ.

Kun Vanhan Polin ravintola irtisanoi Setan sopimuksen aids-mediamyllytyksen aikoina vuonna 1983, oli järjestö suurissa talousvaikeuksissa. Tämä oli yksi syy Helsingin ensimmäisen homoravintolan perustamiseen. Gay Gambrini avattiin heinä­ kuussa 1984. Nuhjuinen baari oli kaukana suuren maailman gayklubeista, mutta täytti perustehtävänsä: se tarjosi seinät, jotka eristivät seksuaalivähemmistöt vielä vihamieliseltä maailmalta.

Vuosikymmenen loppuun mennessä Gambrini oli tullut tiensä päähän. Seta-säätiön perustama Ravintola Oy Afrodite avasi korvaavan Don’t Tell Mama -ravintolan vuonna 1992 osoitteeseen Annan­katu 26. muistaa R edelleen ensivaikutelmansa ravintola Don’t Tell Mamasta: ”Mama” oli musta, IITTA ”Ritu” Suominen

kolkko, karu ja likainen.”

Tampereella syntynyt 23-vuotias Suominen oli Lapin hiihtokeskuksista headhuntattu kunnianhimoinen, räväkkä ravintolapäällikön kesäsijainen.

← Riitta ”Ritu” Suominen (oik.) kuva: Marko Kokkala

Kun Don’t Tell Maman edustaja oli keväällä 1996 ottanut yhteyttä, ei Suominen tiennyt mitä ajatella. Vaikka Ritu tunsi homoja ravintolapiireistä, kuulosti työskentely homobaarissa epämääräisen pelottavalta, jopa hävettävältä. Silti ravintolapäällikkyys houkutteli kunnianhimoista Suomista, ja hän päätti kokeilla työpaikkaa koeluontoisesti. Kun tuttava uteli Suomiselta mihin ravintolaan hän oli Helsinkiin menossa töihin, Ritu valehteli unohtaneensa paikan nimen.

Suominen koki herätyksen heti ensimmäisen työvuoronsa aikana. Hänestä tuli ally – liittolainen.

Uusi ravintolapäällikkö sujahti vaivattomasti Maman maailmaan, mutta oli selvää, että ravintolassa täytyisi tehdä muutoksia. Paikka oli Suomisen mukaan kaikin puolin ”loppuun bailattu”. ”Ajattelin itsekseni, että miten voi näin upeille tyypeille olla tällainen paik­ ka, konjakkia muovimukeissa?”

Suominen jutteli DTM:n hallituksen kanssa ja sai suostumuksen remonttiin.

Uutta visiota lähdettiin hakemaan Lontoon ja New Yorkin gayklubeilta. Lontooseen lähti mukaan Jarkko Ojanen, joka suunnitteli DTM:n visuaalisen ilmeen ja flyerit taiteilijanimellä KRYON. Ritu oli tutustunut Ojaseen, tämän poikaystävään Dj Pietari Kaakkomäkeen ja muuhun lähipiiriin työskennellessään Afroditen omistamassa Stonewallissa. ”Mähän siis rakastuin Jarkkoon, Pie­ tariin, Harri Simoliniin ja siihen koko porukkaan. Ne oli kaikki niin ennakko­ luulottomia, niin positiivisia, niin paljon maailmaa nähneitä. Mä olin ihan suu auki, että what?”

Parikymppisissä Jarkko Ojasessa ja Pietari Kaakkomäessä henkilöityi monella tapaa 90-lukulainen fantasia uudesta, kansainvälisestä ja kunnianhimoisesta luovasta luokasta. Muotoiluinstituutissa graafista suunnittelua opiskellut Ojanen oli ostanut ensimmäisen Macinsa jo opiskeluaikanaan Carrolsissa tienatuilla markoilla, Kaakkomäki oli käynyt New Yorkissa ja hankkinut matkan inspiroimana dj-levysoittimet

Pietari Kaakkomäki (vas.) ja Jarkko Ojanen (oik.) ↓ kuva: Harri Simolin

ja mikserin. Pari ammensi klubikulttuurin teknologiauskosta ja kybertodellisuudesta. Molemmat rakastivat teknoa ja matkustelivat säännöllisesti New York Cityyn ja Lontooseen klubbaamaan ajan legendaarisisille klubeille, kuten Turnmillsiin ja Heaveniin. ”Lontoossa me oltiin nähty, mitä se klubimaailma voisi parhaimmillaan olla.

Mähän kannoin sieltä aina kassikau­ palla flyereitä kotiin. Vaikutteet DTM:n tyyliin tulivat siitä ajan hengestä. Mat­ kat, musiikki ja lehdet inspiroivat; i-D Magazine, Sky, The Face... Graafisessa suunnittelussa Designers Republic oli iso juttu”, muistelee Ojanen.

Vaikka konsulttipiireissä horistiin jo ”tiedon valtatiestä”, ei internetistä ollut todellisuudessa vielä juuri iloa marginaalitrendien metsästämisessä. Mielenkiintoisimmat uudet soundit ja tyylit piti konkreettisesti hakea maailmalta.

Lontoossa delegaatio esitteli Ritulle kaikki mahdolliset paikat G.A.Y:n kaltaisista jättiyökerhoista Sohon undergoundkinky-klubeihin ja dark roomeihin.

Pietarille oli tärkeää, että DTM heijastelisi uutta monimuotoisempaa maailmankuvaa. ”Me haluttiin tuoda universaalia su­ vaitsevaisuutta Helsingin homoskeneen.

Sitä löytyi silloin Lontoon homopaikois­ ta, esimerkiksi Trade:ta ja FF-klubil­ ta Turnmillsistä, mutta samaa oli myös Helsingissä Lepakon yöbileissä. Halu­ simme tuoda sitä DTM:ään, koska myös homoskenessä oli nurkkakuntaisuutta ja ahtautta.”

Pietarin crossover-ajattelu heijasteli laajemminkin elektronisen musiikin ja klubikentän arvoja. Skenen pioneerit tajusivat, kuinka tärkeässä roolissa erilaiset vähemmistöt – sukupuoli- ja seksuaali­ vähemmistöt tai rodullistetut ryhmät – olivat olleet klubikulttuurin synnyssä. DTM profiloitui nopeasti todellisena teho­sekoittimena, kun Orkidean, Eliot Nessin ja Proteuksen kaltaiset ajan huippunimet alkoivat vierailemaan ja vetämään omia erikoisiltojaan siellä. Skenen

24

LIBERO 3 / 2020

”Me haluttiin tuoda universaalia suvaitsevaisuutta Helsingin homoskeneen.”

– Pietari Kaakkomäki

non-dualistinen henki ja uuden sukupolven idealismi kosketti kaikkia ikään, sukupuoleen, väriin tai seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta. Tämä oli jotain ihan muuta kuin teddyt ja punkkarit vetämässä toisiaan turpaan.

Ritu antoi Ojaselle, valo- ja äänisuunnittelija Kimmo Karjuselle, Dj Mr.A:lle ja Pietarille hyvin vapaat kädet DTM:n soundin ja ilmeen suhteen. Nimi ”Don’t Tell Mama” ei sopinut uuteen optimistiseen tulevaisuuteen. Oli aika tulla kaapista: Do Tell Mama – DTM. Uusi logo ja sen trendikkäästi pyöristetyt kulmat loistivat yössä, kun kaupungin parhaalla äänentoistolla ja valoilla varusteltu klubi avattiin tammikuussa 1998. Jono ulottui kauas Kansakoulunkadulle.

Kaksipäiväisissä avajaisissa esiintyi kolmatta albumiaan levyttänyt Nylon Beat. Seuraavana vuonna julkaistulla, bändin lopullisesti platinaluokkaan singauttaneella levyllä laulettiin muun muassa päivisin hitsaavasta nuoresta miehestä, joka illan tullen livahtaa bailaamaan ”ilman yhtään tyttöystävää” ja ”tanssii kaikkiin sydämiin”. ”Paa paikka palaan, niin sust ker­ rotaan, jos sä bailaat aamun asti jon­ kun kundifrendin kaa, ei siin oo mitään salattavaa, aamuun asti jonkun kundi­ frendin kaa”

Tanssilattialla velloi nuorten miesten meri. Tiukkoja valkoisia tanktoppeja, pvcmuovia, puuhelmiä, lävistyksiä, shokki­ väreillä värjättyjä hiuksia. Helsinki ei ollut näyttänyt koskaan näin kauniilta, trendikkäältä tai homolta. avajaisten jälkeen SuomiD nen tajusi lopullisesti mikä arvo DTM:llä voisi olla koko HLBTQ-liikkeen TM:N

näkyvyydelle. ”Vera Olsson Jyrki-ohjelmasta tuli tekemään juttua drag queen -kisoista, ja siitä se lähti sitten leviämään mediassa.

Me mentiin kulttuurisivuille Helsingin Sanomiin, Iltalehteen, Ilta-Sanomiin, Ruben Stilleriin, Maikkarin uutisiin...

Kun Seta teki sitä poliittisempaa puolta, niin me rikottiin viihteellä tabuja.”

Homoskeneä käsiteltiin mediassa nyt sympatialla ja keveydellä, jota ei Suomessa ollut aiemmin nähty. Tuntui, että jotain ajassa oli loksahtanut uuteen asentoon. Yhtäkkiä se, mikä vielä 60-luvulla oli ollut rikollista ja sairasta, oli jännittävää, jopa trendikästä.

Queer-pioneeri Quentin Crisp totesi vuonna 1968 kirjassaan The Naked Civil Servant, että ”laajentuvassa uni­ versumissa aika on aina ulkopuolelle jätetyn puolella”. Crispin viesti oli, että on turha yrittää muuttaa itseään, jotta sopeutuisi yhteiskuntaan. Yhteiskunta kyllä sopeutuu sinuun, jos vain pysyt päättäväisesti paikallasi ja odotat.

Silti, kun Setan entinen puheenjohtaja, ulkoasiainministeri Tarja Halonen ilmoitti kesällä 1999 presidenttiehdokkuudestaan, tuntui uhkarohkealta edes haaveilla voitosta. Miten naimaton, kirkosta eronnut nainen, entinen setalainen, voisi muka päihittää Esko Ahon?

Kirjoittaja on underground- ja queerkulttuureista kiinnostunut vapaa toimittaja, jonka kuratoima ”YÖELÄMÄ: Kuvia Helsingin HLBTQ-klubikulttuurista 1990–2020” -näyttely oli esillä syyskuussa Helsingin kaupungintalolla.

Kultti Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto

median moniäänisyyden puolesta jo vuodesta 1991.

Onko Venäjällä tilaa taiteelle?

Millaista on islantilainen dekkarikirjallisuus? Är pollinering livsviktigt? Säilyykö elokuvahistoria?

Psykoterapian olemus. Eläkeläisten tilanne Ukrainassa.

Koskettamisen rajat ja normit. Metsien ja linnuston rikkaus Suomessa. Immunologisten lääkkeiden hyöty.

Analyyseja ulkopolitiikasta.

Näistä aiheista ja paljon muusta voit lukea Kultin lähes 200 erilaisesta jäsenlehdestä.

Tutustu lehtiin ja tilaa WWW.KULTTILEHDET.FI

KORONA-AIKANAKIN PARAS TAPA TUKEA KULTTUURI-, MIELIPIDE- JA TIEDELEHTIÄ ON LUKEA JA TILATA NIITÄ.

LIBERO 3 / 2020

25

Johanna Kallio & Mia Hakovirta (toim.)

Lapsiperheiden köyhyys & huono-osaisuus 330 s.

Elisa Aaltola & Birgitta Wahlberg (toim.)

Me & muut eläimet – Uusi maailmanjärjestys 360 s.

Ville-Juhani Sutinen Neukkuturismi – Neuvostoliiton matkailun historia 464 s.

Maria Lassila-Merisalo Tarinallinen journalismi 164 s.

Theodor W. Adorno Näkökulmia uuteen oikeistoradikalismiin 86 s.

Tomas Chamorro-Premuzic Miksi niin monesta epäpätevästä miehestä tulee johtaja? – Ja miten korjata tämä?

184 s.

Marko Juntunen Matkalla islamilaisessa Suomessa 228 s.

28

LIBERO 3 / 2020

TEKSTI

PETRI JÄMSÄ

KUVAT

KATRI ASTALA

Korona avasi mahdollisuuden muutokselle Aina toisinaan historiassa avautuu yllättäviä aikaikkunoita toiminnalle ja teoille, jotka voivat muuttaa koko historiallisen prosessin suuntaa. Koronaviruspandemia voi kaikesta inhimillisestä karmivuudestaan huolimatta osoittautua tällaiseksi kairos-hetkeksi, jonka aikana on suotuisaa kylvää yhteiskunnallisen muutoksen siemeniä.

(kreik. καιρός) tarkoittaa otollista aikaa toiminK nalle, ratkaisevaa hetkeä, joka määrittää vahvasti kaikkea sen jälkeen tapahtuvaa. Korona on nyrjäyttänyt historian sen AIROS

näennäisen lineaariselta radaltaan kohti tuntematonta tulevaisuutta, joten toiminnan aika on nyt. Nyt ratkaistaan se, millaiseksi tulevaisuus kehittyy. Aika on suotuisa muutokselle, mutta positiivinen muutos ei tapahdu itsestään. Aikaikkuna ei ole ikuisesti auki, ja suotuisa hetki voidaan hukata passiivisuudella ja päättämättömyydellä.

Koronan aiheuttama kriisi saattaa kuitenkin osoittautua hedelmälliseksi kairos-hetkeksi vasemmistolle ja sen muutosvaatimuksille. Ensinnäkin koronan aiheuttamaa talouskriisiä on hoidettu tavoilla, jotka kyseenalaistavat oikeiston hellimän talouspolitiikan vaihtoehdottomuuden ja epäpoliittisuuden. Toisekseen korona pakottaa meidät arvioimaan kriittisesti luontosuhdettamme, sillä koronapandemia on todennäköisesti vain esimakua siitä, millaisia vaikutuksia kärjistyvällä ekologisella kriisillä tulee olemaan ihmisten elämään tulevaisuudessa.

LIBERO 3 / 2020

29

RAHAN NIUKKUUS ON PALJASTUNUT SADUKSI

Koronapandemiaa voi ajatella ja jäsentää monin eri tavoin.

Viisainta olisi nähdä pandemia luonnon antamana signaalina, joka kertoo ihmiskunnan ylittäneen herkkiä ekologisia rajoja.

Luonnontieteilijät ennustavat, että koronan tapaiset pandemiat tulevat yleistymään, jos ilmastonmuutos ja luonnon biodiversiteetin köyhtyminen kiihtyvät. Viruksilta ja muilta luonnonvitsauksilta voidaan tulevaisuudessa välttyä vain, jos herkkien ekosysteemien suojelussa onnistutaan ja ihmiskunta onnistuu rajoittamaan kaiken toimintansa planeetan biofyysisten rajojen sisään.

Ekologisia reunaehtoja kunnioittavan yhteiskunta- ja talousjärjestelmän rakentaminen on siis elämän ja kuoleman kysymys, jolla on valtava kiire.

Ekologisesti kestävää hyvinvointivaltiomallia tutkivassa ORSI-hankkeessa Tampereen yliopistolla työskentelevä sosiaali­ politiikan tutkija Johanna Perkiö maalaa kaunistelemattoman kuvan siitä, miten suurista asioista on kyse. ”Käytännössä meillä on juuri nyt käsissämme valinta siitä, haluammeko säilyttää nykyisen kaltaista elämää maapallolla vai sysäämmekö maapallon ekosysteemeineen kohti tuntematonta tulevaisuutta, jossa iso osa nyt tuntemistamme eliölajeista, mahdollisesti ihminen mukaan lukien, katoaa maapallolta. Nykyisen elämäntavan säilyttäminen ei enää ole valittavien vaihtoehtojen joukossa.”Ajatuspaja Vasemmistofoorumille kirjoittamassaan raportissa ”Talous ekologisen kriisin aikana” Perkiö vaatii ekologista siirtymää eli suuren mittakaavan vihreää investointiohjelmaa ja kaiken taloudellisen toiminnan rajoittamista ekologisesti kestävälle tasolle. Tällaisen valtavan investointiohjelman toteuttaminen vaatisi tietenkin suuria rahallisia panostuksia.

Valitettavasti nykyisessä talousparadigmassamme käsitys rahan niukkuudesta sanelee politiikan liikkumatilan. Jos valtion rahakirstu ammottaa tyhjyyttään – niin kuin asianlaita yleensä on – ei yhteiskunnilla yksinkertaisesti nähdä olevan varaa investointeihin, jotka esimerkiksi päivittäisivät teollista tuotantoa vähähiilisemmäksi.

MODERNI RAHATEORIA VALLITSEVAN TALOUSPARADIGMAN HAASTAJANA Talousdemokratia ry:ssä toimiva Jari Rutanen tuskailee tällai-

sen talousajattelun epä-älyllisyyttä ja yhteiskunnallista vahingollisuutta. Raha-aktivistiksi itseään tituleeraava diplomi-insinööri Rutanen on yrittänyt avata suomalaiseen talouskeskusteluun uusia perspektiivejä tekemällä modernia rahateoriaa eli MMT:tä (Modern Monetary Theory) tunnetuksi.

MMT on pitkään ollut talouskeskustelun kapinallinen, jonka mukaan valtioiden rahanpuute on tyhjästä nyhjäistävän fiat-rahan aikakaudella keino­tekoinen ongelma. Fiat-rahalla tarkoitetaan merkityksetöntä vaihdannan välinettä, jonka arvo perustuu hallinnon luomiin

30

LIBERO 3 / 2020

säädöksiin. Se on virallinen maksuväline, mutta sillä ei ole vaihdantavälineellä mitään konkreettista ominaisuutta. Fiat-rahan arvo perustuu sen liikkeellä olevaan määrään.

MMT:n tapa hahmottaa taloutta poikkeaa radikaalisti vallitsevasta talousajattelusta. Ei olekaan ihme, että se on usein joutunut taloustieteen uusklassista oikeaoppisuutta vaalivien ekonomistien ja poliitikkojen aggressiivisten hyökkäysten kohteeksi.

Koronapandemia on kuitenkin pakottanut monet valtiot virvoittamaan lamaantunutta reaalitaloutta tavoilla, jotka todistavat MMT:n keskeisimpiä väittämiä tosiksi. Vakavasti otettavaan talouskeskusteluun on noussut yhtäkkiä sellaisia kummajaisia kuin helikopterirahoitus ja suora keskuspankkirahoitus eli käytännössä vastikkeettoman ja tyhjästä nyhjäistävän rahan jakaminen talouteen. Nämä koronan aiheuttamat poikkeustoimet puoltavat MMT:n näkemystä, jonka mukaan raha ei ole niukka hyödyke ja valtioiden talouspoliittinen liikkumatila on huomattavan laaja.

Modernin rahateorian keskeisimpiä pyrkimyksiä on päivittää talouskeskustelu ja talouden ymmärtäminen kultakannan jälkeiseen fiat-rahan todellisuuteen.

Pandemian aiheuttama talousshokki on pakottanut valtavaan tukipakettitehtailuun eri puolilla maailmaa. USA:n liittovaltion tukipaketit ovat suuruusluokaltaan biljoonia, siis tuhansia miljardeja, dollareita. Myös eripuraisessa EU:ssa on saatu sovittua yli biljoonan euron suuruisesta tukipaketista pandemian halvaannuttamalla taloudelle. Mistä nämä biljoonat dollarit ja eurot oikein tulevat, emmekö me eläkään niukan rahan maailmassa?

Rutanen korostaa, että vain tuntemalla rahajärjestelmän historiaa voi ymmärtää niitä muutoksia, joita rahan olemuksessa ja sitä myöten talouspolitiikan reunaehdoissa on tapahtunut.

Valtioi­den talouspolitiikan liikkumatilan avartuminen johtuu Rutasen mukaan pääasiassa siitä, että rahan luontia rajoittavasta kultakannasta on luovuttu jo aikoja sitten. ”Niin sanotussa kultakannassa eli Bretton Woods -järjestelmässä kaikki länsimaiset päävaluutat oli sidottu kiinteällä vaihtokurssilla dollariin, joka oli taas puolestaan sidottu kiinteällä hinnalla kultaan. Maailmantaloutta säädelleen Bretton Woods -järjestelmän purkauduttua vuonna 1971 valtiot siirtyivät vapaasti vaihtuviin valuuttakursseihin, eikä niiden enää tarvinnut puolustaa kiinteää valuuttakurssisidosta ohjauskorkoa ja julkista alijäämää säätelemällä”, Rutanen selventää.

LIBERO 3 / 2020

31

Kultakannan lakkauttamisen jälkeen alijäämäinen kulutus tai velkaantuminen omassa valuutassa ei ole ollut MMT-ajattelun mukaan minkäänlainen ongelma niille valtioille, jotka laskevat liikkeelle omaa valuuttaansa. Vaikka rahaa luodaan nykyään tietokoneen nappia painamalla, tuntuu kultakanta ja siihen liittyvä rahan niukkuus noituneen kollektiivisen rahataloudellisen ymmärryksemme.

MMT:n keskeisimpiä pyrkimyksiä onkin päivittää talouskeskustelu ja talouden ymmärtäminen kultakannan jälkeiseen fiat-rahan todellisuuteen. Rutasen mukaan MMT ei suinkaan ole normatiivinen teoria siitä, miten talouden tulisi toimia, vaan se on puhtaan deskriptiivinen kuvaus siitä, miten nykytalous todella toimii. ”MMT kuvaa tätä kultakannan jälkeistä, nykyisin käytössämme olevaa reaalirajoitteista valtiorahajärjestelmää eli niin sanottua fiat-järjestelmää, jossa rahan arvoa ei ole sidottu mihinkään hyödykkeeseen tai kiinteään vaihtokurssiin. Valtion kulutuksella on kylläkin reaalirajoitteita, muttei rahoitusrajoitetta, eli valtio voi aina halutessaan luoda sopivaksi katsomansa määrän keskuspankkirahaa kuluttamalla sitä talouteen, ellei siitä seuraa inflaa­tion kiihtymistä joko kysyntä- tai tuontihintainflaation muodossa”, Rutanen sanoo.

Hän kuitenkin tähdentää, ettei kyky luoda rajattomasti rahaa tee itsessään autuaaksi, sillä huonoista investoinneista koituu laskennallista reaalitappiota, mikäli kulutetuille resursseille olisi ollut jokin yhteiskunnallisesti parempi käyttökohde.

32

LIBERO 3 / 2020

Korona on paljastanut rahan niukkuuden saduksi, joten rahan rajattomuutta ja reaalisten resurssien niukkuutta korostavan ajattelun on vihdoinkin mahdollista lyödä läpi. Jos näin ei käy, siirtymää ekologisesti kestävään talouteen tuskin saadaan toteutettua riittävän nopeasti. ”Niin yritykset kuin kotitaloudet tulisi ohjata nopealla aikataululla irti fossiilienergiaa ja luonnonvaroja kuluttavasta taloudesta lainsäädännön ja taloudellisten kannusteiden avulla. Myös ihmisten toimeentulosta, uudelleenkoulutuksesta ja -työllistämisestä olisi kyettävä huolehtimaan. Nykyisen talousparadigman vallitessa on vaikea nähdä, miten tähän kaikkeen löytyisi rahaa”, Perkiö sanoo.

Rutasen tapaan Perkiö pitää modernia rahateoriaa hedelmällisenä tapana tarkastella talouspolitiikan mahdollisuuksia. Nykyinen paradigma tuottaa konservatiivisia ja muutosvastaisia politiikkasuosituksia, mutta MMT mahdollistaisi nopean muutoksen. ”Ekologista siirtymää helpottaisi huomattavasti MMT:n edustama uudenlainen rahoituksen paradigma, jossa julkisen vallan mahdollisuus rahoittaa tärkeitä investointeja ei olisi sidottu verotuloihin. Siinä talous toimisi välineenä tärkeiden tavoitteiden saavuttamiselle sen sijasta, että vallitsevan talousparadigman annetaan määrittää rajat sille, mitä voidaan poliittisesti tehdä”, Perkiö sanoo.

Vallitseva asetelma on siis keikautettava ylösalaisin: talous on alennettava itseisarvosta välineeksi, jonka avulla pyritään saavuttamaan yhteiskunnallisia tavoitteita.

EKOLOGINEN SIIRTYMÄ EI VOI OLLA PELKKÄÄ LUOPUMISTA

Ekologinen siirtymä on välttämätön, mutta se ei voi tarkoittaa pelkkää luopumista ja rajoituksia. Muutokselle voi syntyä tarpeeksi laajaa hyväksyntää vain, jos se onnistutaan kehystämään positiiviseksi muutokseksi, joka parantaa elämänlaatua ja tekee elämästä mielekkäämpää. Jos ekologinen siirtymä myydään ihmisille köyhäilyyn pakottavana uhrauskertomuksena, pelataan populistien käsiin kaikki valttikortit kehystää ekologinen politiikka eliitin projektiksi, joka hyökkää tavallisen kansan materiaalisia etuja vastaan.

Perkiö huomauttaa, että holtittomasta resurssien tuhlaamisesta ja oravanpyörässä juoksemisesta luopumisen ei tarvitse tarkoittaa elämänlaadun heikkenemistä. Päinvastoin se voi tarkoittaa monin tavoin laadukkaampaa elämää kuin nykyinen kiireinen ja kulutuskeskeinen elämäntapa.

Hän huomauttaa, että ekologinen talous ei tietenkään tarkoita kaiken kulutuksen loppumista. Monet sellaiset kulutuksen muodot, jotka koronakriisi esti, ovat ekologisessa taloudessa tärkeässä roolissa, esimerkiksi ravintolat, kulttuuri ja palvelut.

monien alojen työvoimavaltaisuutta. Ainakin lyhyellä tähtäimellä ekologisessa siirtymässä kannattaa huolehtia työllisyydestä, sillä suuri osa ihmisistä kokee yhä työn itselleen tärkeäksi identiteetin lähteeksi.

Jari Rutanen huomauttaa, että MMT:n politiikkasuosituksiin kuuluu työtakuu. MMT suosittelee talouspolitiikkaa, joka pyrkii valjastamaan talouden kaikki saatavilla olevat resurssit – erityisesti työttömän työvoiman – talouden käyttöön. Rutanen on kuitenkin hieman kriittinen tällaista ajattelua kohtaan. ”Rahatalouden ja palkkatyön ulkopuolella tehdään paljon arvokasta työtä, joka ei näy BKT-tilastoissa. Pitääkö kaikki inhimillinen aktiviteetti tuoda rahatalouden piiriin? Myös raha­ talouden ulkopuolella tehtävän työn yhteiskunnallinen arvo on opittava näkemään ja tunnustamaan”, Rutanen sanoo.

Johanna Perkiön mielestä täystyöllisyys perinteisen palkka­ työn muodossa kuuluu menneeseen maailmaan, ja sen takia työajan lyhentämisen pitäisi olla ekologisen siirtymän eksplisiittinen tavoite. ”Ihmisille voidaan tarjota työpaikkoja ekologisen jälleenrakennuksen parissa, mutta myös perustulolla olisi tärkeä rooli yksityisen yritteliäisyyden ja kekseliäisyyden tukemisessa”, Perkiö visioi.

PERUSTULO TOISI TURVAA TALOUDELLISISSA KRIISEISSÄ

Ekologinen talous ei tarkoita kaiken kulutuksen loppumista.

Ekologiseen kriisiin sopeutuvassa maailmassa myös työlle asetettavien yhteiskunnallisten tavoitteiden on muututtava.

Perkiö sanoo, että ekologisesti kestävässä yhteiskunnassa työtä tehdään vain sen verran kuin on mielekästä. Työn tekemistä ei voi enää sokeasti alistaa palvelemaan pääomien itseisarvoista kasautumista, vaan työ on alistettava laajemmille yhteiskunnallisille tavoitteille ja ekologisille reunaehdoille. Hyperglobalisaatiosta ja äärimmilleen viritetyistä ja globaalisti hajautetuista tuotantoketjuista saatetaan siirtyä kohti paikallisempaa tuotantoa ja omavaraisempaa taloutta.

Lähitulevaisuuden työstä on esitetty monenlaisia arvioita. Jotkut odottavat tuotantovälineiden vallankumouksellisen kehityksen avaavan mahdollisuuden luksuskommunismiin, kun tarve ihmistyölle vähenee radikaalisti. Suomalainen BIOStutkimusyksikkö arvioi puolestaan fossiilisista polttoaineista eroon pyrkimisen vähentävän tuottavuutta ja siten lisäävän

Koronapandemia on osoittanut, että perustulo auttaisi kansalaisia selviämään yllättävän taloudellisen shokin yli kankeita nykyjärjestelmiä paremmin, ja kriisiherkäksi muuttuneessa maail­massa on shokkeja odotettavissa jatkossakin. Perkiön mukaan onkin selvää, että perustulo lisäisi yhteiskunnan resilienssiä erilaisten kriisien varalle, joita tulevaisuus todennäköisesti tuo vastaan.

MMT:n näkökulmasta perustulon rahoittaminen ei tietenkään ole minkäänlainen ongelma – valtio voi rahoittaa perustulon yksinkertaisesti luomalla rahaa tyhjästä ja jakamalla sitä tarkoituksenmukaiseksi katsomansa määrän kansalaisille, kunhan se vain huolehtii, että työllisyys ei romahda ja inflaatio ei karkaa käsistä.

Perustulon rahoittaminen onnistuisi kuitenkin nykyisenkin talousparadigman sisällä, jos sitä maksettaisiin esimerkiksi sosiaalisena osinkona. Sosiaalisen osingon ideaa tutkinut Perkiö sanoo, että sosiaalisen osingon viitekehyksessä perustulo nähdään sosiaaliturvan uudistuksen sijasta tulonjaon välineenä ja taloudellisena oikeutena. Sosiaalinen osinko on mahdollista rahoittaa useista erilaisista lähteistä, esimerkiksi yhteisten resurssien käyttöä verottamalla, varallisuuteen kohdistuvalla verotuksella tai ekologisesti ohjaavilla kulutusveroilla.

Perkiö sanoo, että perustulo mahdollistaisi osalle ihmisistä sellaiset elämäntavan ratkaisut, jotka eivät nykyisellään ole talou­dellisesti mahdollisia, esimerkiksi suuntautumisen yhteisötai solidaarisuustalouden pariin. Perustuloa ei siis tulisi tarkastella ainoastaan sosiaaliturvakysymyksenä, vaan se tulisi nähdä emansipatorisena reformina, joka mahdollistaisi sellaisia elämäntapoja, jotka eivät talouskasvupakkoon lukitussa yhteiskuntamallissa ole mahdollisia.

LIBERO 3 / 2020

33

34

LIBERO 3 / 2020

LIBERO 3 / 2020

35

36

LIBERO 3 / 2020

LIBERO 3 / 2020

37

KRITIIKKI JOONAS PULKKINEN

ÄNKYRÄN AJANKOHTAISUUS OIKEISTON ANALYYSIIN THEODOR WIESENGRUND ADORNOA pidetään tunnetusti hankalana filo-

Theodor W. Adorno: Näkökulmia uuteen oikeistoradikalismiin. Jälkisanat Volker Weiß.

Suom. Sauli Havu. 2020. Vastapaino.

38

LIBERO 3 / 2020

sofina. Adorno on kirjoitustyyliltään työläs ja hidassoutuinen. Paitsi että hän on tyyliltään poleeminen, hän on myös usein ärsyttävän pessimistinen. Adorno hyökkää etenkin taidetta ja estetiikkaa koskevissa käsityksissään kaikkea uutta kohtaan kärkkäästi. Kulttuurikritiikki ulottuu jazzista animaatioelokuvaan.

Adorno oli niin sanotun Frankfurtin koulukunnan keskeisimpiä filosofeja sekä koulukuntaan nivoutuneen sosiaalisen tutkimuksen instituutin tieteellisen työn ohjelmoijia. Hän kuului siihen saksalaisjuutalaiseen älymystöön, joka pakeni natsien vainoja Euroopasta, Adorno tosin ensin Iso-Britanniaan vuonna 1934.

Adorno oli kuitenkin koulukunnan johtajan Max Horkheimerin ja Friedrich Pollockin ohella ainoita, jotka palasivat Yhdysvalloista takaisin Saksaan (1949).

Vaikka Frankfurtin koulukunnan ajattelussa on vasemmistolainen pohjavire, heidän ajattelunsa kuitenkin irtautuu marxilaisesta perinteestä. Pikemminkin he ovat kiinnostuneet historiallisen valistuksen tradition jatkuvuudesta sekä valistuksen ideaalien toteutumisen mahdollisuudesta/ mahdottomuudesta. Paluu Eurooppaan oli tietoinen pyrkimys löytää vielä maailmansotien jälkeen jäänteitä eurooppalaisen sivistyksen perinteestä.

Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen verkoston johtaja Juhana Aunesluoma ja Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola hehkuttivat maaliskuussa Ylen Kulttuuriykkösessä kilpaa Adorno-suomennoksen ajankohtaisuutta. Kummankin mukaan Adornolla on yhä käyttökelpoisuutta oikeistoradikalismin analysoimiseen. Suhtauduin tähän väitteeseen itse turhan skeptisesti. Näkökulmia uuteen oikeistoradikalismiin on Adornon tekstiksi helppotajuinen. Lisäksi sen myötä myös hahmottaa yleisemmin esimerkiksi Adornon ja Horkheimerin Valistuksen dialektiikan (1947) eurosentrisen yhteiskunta-analyysin soveltuvuutta nykyhetkeen. Talouden, politiikan ja kulttuurin väliset suhteet ovat keskeiset

kysymykselle luokkataistelun mahdollisuudesta, mutta vaikuttavat myös luokkien keskinäisiin suhteisiin. Pääoman kasautumisen seurauksena tapahtuva keskiluokan kurjistuminen mahdollistaa Adornon analyysissä äärioikeiston poliittiset mahdollisuudet.

Sauli Havun suomennos perustuu viime vuonna julkaistuun saksankieliseen editioon, jonka yhteydessä julkaistut kulttuurihistorioitsija Volker Weißin loistavat jälkisanat on myös suomennettu. Myös Weiß pitää Adornon analyysiä oikeistoradikalismista nykyisyydessäkin vaikuttavana. Näkökulmia uuteen oikeisto­ radikalismiin perustuu Adornon vuonna 1967 ilman muistiinpanoja Wienin yliopistossa pitämän esitelmän taltiointiin.

Weißin mukaan esitelmän vaikuttavuuden ilmeinen syy on, että Adorno oli aikalais­ todistaja, jolle äärioikeiston nousu itsestään selvästi ilmensi kokemusta kansallissosialismin noususta. Esitelmän aikoihin tätä uhkaa ilmensi vuonna 1964 perustettu Kansallisdemokraattinen puolue NPD. Weiß nostaa esille myös Frankfurtin koulu­ kunnan ajatuksen empiirisen tutkimus­ aineiston pohjalta johdetusta ”ei-julkisesta mielipiteestä” sekä Adornon tulkinnan siitä, miten kansallissosialismi selviää demokratian sisällä. Weißin jälkisanat luovat Adornon esitelmälle loistavasti kontekstia, ja suomennoksen lukemisen voi itse asiassa suosittaa aloittamaan näistä.

Adornon ajankohtaisuuden kannalta kiinnostavia teemoja ovat lukutapa Euroopan unionia vastustavista liikkeistä, teknologian ja teknokraattisen päätöksenteon välisestä suhteesta sekä siitä, miten taloudelliset suhdanteet myötävaikuttavat oikeistoradikalismin kannatukseen.

Erityisen kiinnostava on Weißin tekemä huomio, miten Adornon käsityset ”automatisaatiosta” (työn järjestämisen mielessä) ja ”kulttuuriteollisuudesta” sopivat digitalisaation kehitystendensseihin ja verkon mahdollisuuksiin politiikan välineenä. Äärioikeiston kannatus ei ole vain kansallinen vaan massakulttuurin muotona globaali ilmiö.

KRITIIKKI IIRIS PENTTILÄ

ANNA KONTULAN GAZA-PÄIVÄKIRJA

Anna Kontula: Muuri – Matka maailman suurimpaan vankileiriin. 2020. Into Kustannus.

Nextory-sovelluksen kokeiluversiolla luettavissa tai kuunneltavissa ilmaiseksi.

ANNA KONTULA ON paitsi vasemmisto­ liiton kansanedustaja, myös tuottelias kirjoittaja, jonka Facebook-päivitykset ja blogi ovat suosittelemisen arvoisia.

Kontula ei sano olevansa erityisesti Palestiina-asiantuntija, eduskuntatyössä keskiössä ovat muut asiat. Silti uskaltaisin väittää, että Kontulan Muuri – Matka maail­man suurimpaan vankileiriin -teos sopii luettavaksi niin poliitikoille, politiikan muille toimijoille, asiantuntijoille, opiskelijoille kuin kenelle vain asiasta kiinnostuneelle. Itse toivoisin, että erityisesti keskusta- ja oikeistopoliitikot sekä heidän kannattajansa lukisivat kirjan.

Muuri kertoo Anna Kontulan osallistumisesta eri maalaisista aktivisteista koostuneen ryhmän tämän vuoden alussa toteuttamaan tempaukseen, jonka tavoitteena oli tuoda gazalaisten hirvittävä kohtelu parempaan tietoisuuteen.

Israel rakentaa laittomasti Gazan ympärille muuria, joka on kooltaan suurempi kuin Berliinin muuri. Gazaan on jäänyt vangiksi yli kaksi miljoonaa ihmistä.

Israelin aseteollisuus hyötyy kriisistä, ja Suomi on sen suurimpia kauppakumppaneita. Samalla Suomi rikkoo kansainvälistä lakia. Kyseessä on modernin ajan pisin sotilaallinen miehitys. USA on estänyt veto-oikeudellaan YK:n turvallisuusneuvoston Israelin toimia kritisoivan päätöslauselman etenemisen.

Gazan epäillään muuttuvan asuinkelvottomaksi jo tänä vuonna. Vuonna 2008 alkaneessa konfliktissa on kuollut 233 israelilaista ja 5519 palestiinalaista.

Miehitettyjen alueiden asukkailla ja sieltä paenneilla ei ole Israelissa äänioikeutta. Molemmilta alueilta löytyy nykymenolle kriittisiä ääniä; Kontula äänestäisikin näitä, jos olisi paikallinen.

Kontula on onnistunut kirjassaan, se vie heti mukanaan. Muurissa on kunnon annos asiantuntijatietoa vuorotellen päiväkirja- ja matkakertomustyylisen kerronnan kanssa. Näin teksti ei käy liian raskaaksi, mutta lukija kuitenkin saa hyvän päivityksen Israel–Palestiina-asioihin. Matkaan liittyi hieman riskejä ja salaperäisyyttä, ja Kontula on onnistunut välittämään tunnelman.

EU on tukenut Israelia mittavasti, mutta tuet näyttävät toimivan päinvastoin kuin on tarkoitettu. Israel on pannut osin tai kokonaan sileäksi noin 58 miljoonaa euroa tukia. Kontula tuo hyvin kysymyksen lähelle jokaista.

Vaikka kysymys on jopa turhauttava, edistystäkin tapahtuu. Kansainvälinen boikottikampanja oli tärkein syy sille, että Veo­lia lopetti toimintansa miehitetyillä palestiinalaisalueilla vuonna 2015. G4S ilmoitti lopettavansa osan toiminnastaan Israelissa. SodaStream sulki vuonna 2015 tehtaansa siirtokunnassa.

Kontula epäilee, että Israel tuskin suostuu vapaaehtoisesti itsenäisen Palestiinan perustamiseen. Ajatus yhden valtion mallista, jossa asukkailla on yhtäläiset oikeudet ja velvollisuudet, on vahvistunut.

Blogimaailmassa esimerkiksi Heikin varaventtiili sekä Sami Eerola ja spektaakkeliyhteiskunta ovat huomioineet kirjan.

Oliko tempaus sitten onnistunut?

Tapauksesta uutisoitiin. Kontula itse pohtii, että odottaa, mitä aika näyttää. Hän mittaa vaikuttavuutta muutoksilla. ”Historia muuttuu harvoin vain muodollisen politiikan voimalla.”

LIBERO 3 / 2020

39

TEKSTI KUVA

ANNA FUNCK WARDA AHMED

Marjan­poimintaa koronan aikaan Koronasta huolimatta ulkomaalaisille marjanpoimijoille oli viime kesänä kysyntää. Pandemia ei ole vaikuttanut työntekijöiden työympäristöön liittyviin ongelmiin.

KORONAKRIISI sulki rajamme, ja marjat uhkasivat mädäntyä pelloille ilman ulkomaista kausityövoimaa. Joukko suomalaisia, allekirjoittanut mukaan lukien, lähti kausityöntekijäksi, ja Suomi neuvotteli Ukrainan kanssa kausityövoiman tuomisesta. Lopulta torit täyttyivät kuin täyttyivätkin kotimaisilla marjoilla. Iltapäivälehtien otsikoissa ukrainalaiset kuvattiin korvaamattomina (Maatalous tarvitsee kausityöntekijöitä, mutta suomalaiset eivät kelpaa – maanviljelijät: Ukrai­nalaiset ovat ahkerampia, Iltalehti 21.4.2020). Jutuissa tuotiin kuitenkin esiin kaikkein suurin este suomalaisten työnteolle – nimittäin palkkataso, jolla ei

40

LIBERO 3 / 2020

tule toimeen. Marjanpoiminnasta maksetaan TESin mukaan 1,05 euroa kilolta, eikä urakkaluontoisesta työstä ole säädettyä työaikaa tai pyhälisiä, mikä mahdollistaa yli 15-tuntiset työpäivät ilman erillisiä korvauksia.

Palaan omaan aikaani maataloustöissä, joissa vietin kaksi kuukautta toukokuusta heinäkuuhun. Muistelen lämmöllä erityisesti ukrainalaisia työtovereitani.

Olin ainoa suomalainen koko tilalla, mikä antoikin minulle tietynlaisen tarkkailijan roolin. Opettelin venäjää, sain uusia ystäviä ja opin paljon uutta maailmanmenosta.

Olen näin ollen kiitollinen sattumalle, joka järjesti minut töihin kyseiseen paikkaan.

KANTASUOMALAISEN ERO UKRAINALAISEEN MARJANPOIMIJAAN

Kaikki, mitä näin ja koin, ei kuitenkaan ollut hyväksyttävää. Itse työhön liittyy muihin aloihin verrattuna huonojen työ­ ehtojen lisäksi paljon muuta, mikä tekee siitä ongelmallista. Aivan aluksi pistin merkille, miten työnantajani puhui ulkomailta tulleille työntekijöille: heihin vedottiin korvaamattomina, sillä ”suomalaiset eivät tähän työhön kykene”. Tällainen korvaamattomuuteen vetoaminen on o­miaan luomaan vaikutelmaa siitä, ettei­vät kyseistä työtä tekevät henkilöt voi tehtävästä kieltäytyä. Tällainen puhe ei ole

absoluuttisesti väärin, muttei ole omiaan luomaan vaikutelmaa työntekijöistä, joilla on oma vapaa tahto ja muutakin arvoa kuin hyvät kyykkylihakset ja korkea työmotivaatio.

Työajoista ei mainittu mitään etukäteen, mutta ei niistä toisaalta puhuttu työpaikallakaan; ei, vaikka työaikamme hipoivat 12–15 tuntia lähes joka päivä. Pahimmillaan juhannuksen jälkeen aloitimme työt kello neljä aamulla, työskentelimme noin yhteen saakka, pidimme parin tunnin tauon ja jatkoimme taas noin kello yhdeksän tienoille. Sen jälkeen oli jonotettava yhteen suihkuun kahdenkymmenen ihmisen kanssa, mikä saattoi viedä jopa tunnin. Yöunien puutteen vuoksi kaikki tauot käytettiin nukkumiseen. Yöunien puute johti itselläni lopulta epämääräiseen ja jatkuvasti kovenevaan kipuun. Fyysisestä rasitteesta palautuminen tapahtuu pääasiassa ihmisen nukkuessa, joten ei ihme, että tieni vei lopulta magneettikuvauksiin, joissa paljastui lantion ristiluun murtuma. Olen kuitenkin työtovereihini verraten varsin etuoikeutettu, kun voin käyttää julkisia sotepalveluita, toisin kuin ukrainalaiset, joille vastaavat palvelut voivat maksaa erittäin paljon rahaa.

SUHTEELLISET VAPAAT JA RIITTÄMÄTÖN HYGIENIA

Vapaapäiviksi kutsuttiin päiviä, jolloin teimme vain noin 8–10 tuntia töitä aamuyöstä iltapäivään ja saimme illan vapaaksi.

Lähes aina etukäteen luvatut ”vapaapäivät” muuttuivat kuitenkin hernepelloilla vietetyiksi illoiksi. Ainoa kokonainen vapaapäivä seitsemän viikon aikana oli juhannusaatto. Kukaan meistä ei valittanut pomon kuullen, sillä huhujen mukaan edellisinä vuosina itseään puolustaneet työntekijät oli lähetetty pois eikä kenelläkään ole varaa jäädä puille paljaille vieraaseen maahan.

Karanteeniohjeistuksia noudatettiin vain osittain. Suurin osa kesäkuussa saapuneista työntekijöistä aloitti suoraan työt, ilman kahden viikon määrättyä karanteenia. Työnantajani ei selkeästikään ollut ainoa suomalainen tila, joka näin teki: heinäkuussa uutisoitiin Päijät-Hämeessä ilmenneistä koronatapauksista, jotka todettiin kausityöntekijöillä. On melko ilmeistä, että vastuu karanteenin järjestämisestä oli jätetty tilojen varaan eikä asian hoitoon liittyvää valvontaa järjestetty.

Mitä yleiseen hygieniaan tulee, oli toiminnassa muitakin ongelmia. Pelloilla ei ollut mahdollista käydä vessassa, joten käytimme joko bajamajaa tai kävimme niin sanotulla puskapissalla. Kummassakaan ei ollut mahdollista edes huuhdella käsiään esimerkiksi kanisterivedellä, saippuasta tai käsidesistä puhumattakaan. Suoraan pikaiselta vessatauolta menimme takaisin poimimaan marjoja pesemättömillä käsillä, ja marjat kuljetettiin suoraan pellolta kuluttajille. ”Norovirusriskillä kuorrutettua lähiruokaa” voisi olla näin ollen totuudenmukaisempaa markkinointia.

Vaikka työnantajamme oli vastuussa majoittamisestamme, jouduimme maksamaan itse tiloihin hankitun pesukoneen sekä maksamaan bensarahaa, kun pääsimme kerran viikossa käymään ruokakaupoilla. Jouduimme hankkimaan itse jopa vessapaperin. Mitä enemmän kerroin ihmisille yksityiskohtia palattuani kotiin, sitä enemmän vastaanotin kysymyksiä siitä, miten Suomessa voi olla tällaista vuonna 2020. Suomessa voi olla tällaista aivan helposti; joku on vain ymmärtänyt, miten rahaa tehdään, noudattaa työntekijän näkö­kulmasta huonointa TESiä, joka tästä maasta löytyy, sekä kestää omatunnollaan rahaa kipeästi tarvitsevien ihmisten hyödyntämisen voittonsa maksimoinnissa. Jos puitteet tällaiselle annetaan, olisi ihme, jos näin ei tapahtuisi.

palkkoihin, leijonanosa tuottajalle. Oma työnantajani ajoi Porschella eikä osallistunut fyysiseen työhön vahingossakaan. Ajoittain tuntui kuin olisin katsellut ensi­teollisen yhteiskunnan antikapitalistia julisteita, joissa porho tehtaanomistaja kiskoo voitot työntekijöiden painaessa 15-tuntisia päiviä ja luodessa lisäarvoa työpanoksellaan.

Suuremman syyttävän sormen voisi silti osoittaa suomalaiseen yhteiskuntaan, sillä on hieman absurdia ajatella, että ulko­ mailta tulevat kausityöntekijät ovat itse vastuussa tilanteestaan, joka kuitenkin on täysin suomalaisen yhteiskunnan synnyttämä. Ummistamme silmämme työehdoilta, jotka suurin osa suomalaisista yhdistää rajuun hyväksikäyttöön. Koska emme tunne henkilökohtaisesti tilojen työntekijöitä, ei meidän tarvitse ajatella, missä työoloissa marjanpoimijat toimivat. Seuraavalla liittokierroksella on Teollisuusliiton aika vaatia parempia työehtoja, aluehallintoviraston on valvottava toimintaa, mutta ennen kaikkea: kansalaisten ei tule hyväksyä ulkomaisen työvoiman hyväksikäyttöä. Kausityöntekijöiden työelämän todellisuus kuulostaakin todennäköiseltä skenaariolta, joka meitä odottaa, jos oikeiston kaipaama paikallinen sopiminen muuttuu arkipäiväksemme; aina löytyy joku, joka suostuu huonoihin työehtoihin, ja työnantaja kiittää.

AUKKO TYÖMARKKINOILLA

Seuraavaksi on oleellista kysyä, mitä tapahtuu, kun väärinkäytöksiä ilmenee. Vastaus on, ettei juuri mitään. Miksi näin?

Koska kausityöntekijät, joista suurin osa ei ymmärrä edes englantia, ovat täysin vailla yhteiskunnallisia tukiverkkoja, kuten aluehallintoviraston työsuojelua tai ammattiyhdistysliikkeen tukea. Heillä ei ole ketään, jonka puoleen kääntyä, jos kohtaavat laittomalta vaikuttavaa kohtelua. Työmarkkinoillemme on siis syntynyt työn muoto, jossa työntekijöillä ei edes teoriassa ole mahdollisuutta liittyä liittoon ja puolustaa palkkojaan ja työehtojaan. Ei siis ihme, ettei urakkaluontoisessa työssä ole säädettyjä työaikoja, ylityökorvauksia tai pyhälisiä, kun koko työehtosopimus on käytännössä työnantajapuolen sanelema. Maaseutuelinkeinojen TES on selvä osoitus siitä, miksi ammattiliitot ovat olemassa ja miksi niihin tulisi jokaisen työntekijän liittyä. Marjojen kilohinnoista vain pienen pieni osa kuluu työntekijöiden

Helsingin Sanomat uutisoi 27.9. laajassa Paavo Teittisen kirjoittamassa artikkelissa marjanpoimijoiden työoloihin ja palkkaan liittyvistä epäkohdista. HS:n artikkelissa esiintyvät työntekijät tai yritykset eivät liity tähän artikkeliin. Tässä artikkelissa esiintyvästä yrityksestä on kanneltu aluehallintovirastolle, jonka toimialaan yritys kuuluu.

LIBERO 3 / 2020

41

TEKSTI ONNI KARI

Suomalainen

kommunismi elokuvassa Jaakko Pakkasvirran Jouluksi kotiin (1975) ja Jari Halosen Back to the USSR – Takaisin Ryssiin (1992) ovat harvoja elokuvia kotimaisen elokuvan historiassa, jotka käsittelevät kommunismia aatteellisesti.

42

LIBERO 3 / 2020

ajan poliittinen kamppailu Suomessa keskittyi sosialismin ja V kommunismin ympärille. Porvaristo ja siihen samaistuneet ryhmät pelkäsivät niitä kuollakseen. Erityisesti kommunismi leimattiin epäsuomalaiseksi ja isänmaattomakUOSIKYMMENTEN

si. Suurelle osalle työväestöä se oli silti aatteellinen koti.

Kommunismin merkitys huomioiden on silmiinpistävää, miten harvassa ovat suomalaisten kommunistien tarinoita kertovat elokuvat. Jaakko Pakkasvirran Jouluksi kotiin (1975) ja Jari Halosen Back to the USSR – Takaisin Ryssiin (1992) ovat poikkeuksia. Molempien elokuvien päähenkilöt ovat suomalaisia kommunisteja, syvänpunaisia marxisti-leninistejä. Nämä miehet ovat traagisia hahmoja, kapitalismin ja elämän kolhimia.

Kumpikin elokuva avaa kiehtovia näköaloja historiaan. Kommunismi ei ollut muotiilmiö vaan aikaa kestänyt juureva aate ja liike, jolla oli tiivis suhde historian kanssa.

Jouluksi kotiin argumentoi sosialismin väistämättömyyttä, vaikka työväenliike tuntuikin jo kulkevan vastatuulessa. Halosen elokuvan päähenkilö taas on eksistentiaalisessa kriisissä, kun kommunistien historiakuvaa reunustanut usko lopulliseen voittoon on kadonnut.

KUVA: KANSALLINEN AUDIOVISUAALINEN INSTITUUTTI

JOULUKSI KOTIIN

Jaakko Pakkasvirran Jouluksi kotiin sijoittuu 1970-luvun puolivälin pääkaupunkiseudulle, Helsingin esikaupunkeihin ja lähiöihin ja niiden rakennustyömaille. Suomen kaupungistuminen oli pitkällä, ja puoliurbaani lähiöelämä oli tullut miljoonan suomalaisen osaksi. Juuret olivat monella maalla. Elintaso oli noussut edellisinä vuosikymmeninä, mutta yhä työväestö joutui kärsimään vaarallisista työoloista, vuokra-asuntojen ahtaudesta ja uusien elementtilähiöiden heikosta laadusta. Suomi oli kauttaaltaan teollinen, mutta ei vielä jälkiteollinen maa. Jouluksi kotiin kuvaa lähiöiden ja esikaupunkien pääkaupunkiseutua aikana ennen ostoskeskuksia ja kehäteiden lasikuutiotoimistoja.

Elokuvan päähenkilö on Urho Suomalainen (Paavo Pentikäinen), nuorena maalta muuttanut rakennusmies. Kommunismin hän on saanut verenperintönä.

Isä oli sota-ajan ”ohranan” eli Suomen Valtiollisen poliisin kidutettavana ja kuoli vain vuosi vapautumisensa jälkeen. Urho ei silti ole kasvanut katkeruudessa, vaan hänen nuoruuttaan on leimannut usko työväenliikkeen voittoon. Urho on kaikin puolin tyypillinen ikäpolvensa kommunistinen työmies.

Elokuvan alussa Urho rakentaa omaa taloa jonnekin pääkaupunkiseudulle, ehkä

Tapiolaan. Työpäivät kuluvat Itä-Pasilan rakennustyömaalla. Vaimo on töissä tehtaassa. Aravalainaa on saatu luvattua vähemmän, mutta toimeliaasti Urho pyrkii saavuttamaan tavoitteensa. Avuksi saadaan talkoojoukko, ja rakennusmate­riaalia haetaan niin työmaalta kuin kotipuolestakin. Urhon vanha äiti on säästänyt pojalleen metsää, vaikka on itse kärsinyt köyhyyttä. Urho tekee itseään säälimättä ylitöitä ja rakentaa illat ja viikonloput omaa kotiaan.

Jäljelle jäävä aika kuluu toverien parissa työväentalolla. Elokuvan sivujuonessa vanhat soittokuntalaiset etsivät kadonneita torvia voidakseen soittaa entiseen tapaan. Urhokin haluttaisiin soittamaan, mutta häneltä ei liikene aikaa. Urho tovereineen kuuluu SKP:n vähemmistöön, mitä ei tosin alleviivata. Poliittiset yksityiskohdat ovat arkisia ja huomaamattomia. Urhon käsissä kuluu Tiedonantaja kuin mikä tahansa sanomalehti. Lipaston päällä on pieni Chilen lippu.

Jouluksi kotiin on realistinen, jopa dokumentaarinen. Lavasteita ei ole juuri tarvittu. Sivuroolien näyttelijät on etsitty puolueosastoista ja työmailta, soittokunta on haettu Korsosta. Elo­kuva on kuvaus katoavasta elämäntavasta, vasemmistolaisesta työväenkulttuurista.

Myös työntekoa kuvataan paljon. Jou­ luksi kotiin agitoi, mutta sen lisäksi se

LIBERO 3 / 2020

43

KUVA: KANSALLINEN AUDIOVISUAALINEN INSTITUUTTI

44

LIBERO 3 / 2020

on vakava­henkinen yritys kuvata suomalaisen työmiehen elämää ja suomalaista kommunismia sellaisina kuin ne olivat.

Urho edustaa kommunistisia hyveitä. Hän on taisteleva, työteliäs ja sitkeä. Kiinnostavaa kyllä, stereotyyppiset kommunistiset hyveet ovat samankaltaisia kuin suomalaisuuteen liitetyt hyveet.

Vaikka kommunismi oli vastakulttuuri, jakoivat kommunistit valtakulttuurin julkilausutun arvojärjestelmän. Päähenkilö on itseoikeutetusti mies myös kommunistisessa elokuvassa, vaikka toki vaimolla ja äidilläkin on roolinsa.

Lopulta Urhon terveys pettää. Hän on nuorempana ollut töissä kaivoksilla ja saanut pölykeuhkon. Keuhko oireilee ja samalla rasittuu sydän. Kuumehoureissaan Urho uneksii olevansa lapsena järven rannassa kotipitäjässään. Kuolemanjärvenä tunnettu järvi on saanut liika­nimensä punaisilta, jotka ammuttiin väijytyksessä järven jäälle jonkun luopion kavallettua toverinsa.

Urhon arkku lasketaan Surumarssin soidessa. Soittokunta on saanut uuden tehtävän. Urhon hautajaisissa puhuu cameon tekevä SKP:n Espoon kaupunki­ komitean sihteeri Arvo Nuutinen, joka todellisuudessakin piti hautajaispuheita kommunisteille. Kommunistit eivät kuuluneet kirkkoon, joten puolue toimi jäsenilleen myös seurakuntana.

Hautajaispuheessa Nuutinen korostaa kapitalismin väistämätöntä ristiriitaa. ”Kun kysyy, että miksi näin käy, niin samalla tajuaa, että näinhän se aina on käynyt ja käy siihen saakka, kunnes viedään päätökseen se kamppailu, jota Urho osaltaan vei eteenpäin jo kolmannessa polvessa.”

Onko kapitalismi ainoa syyllinen vai onko osansa materiaalista elintasoa ja työntekoa ylikorostavalla kulttuurilla?

Kuinka onnellista on elämä omassa talossa, jos perheenisä on kuollut? Urhon tragediana on paitsi kapitalismi, myös hänen kyvyttömyytensä lopettaa työntekoa. Kommunistinen työmies ei osaa asettaa itseään etusijalle, vaikka henki menisi. Hän ei uhraa itseään ulkoisen pakon edessä vaan vapaaehtoisesti, refleksinomaisesti.

Kertomuksena Jouluksi kotiin muistuttaa taistolaislaululujen työläistragedioi­ ta. Esko Kulonen ja Poraaja Valdemar Mäkinen kertovat tarinoita ennenaikaisesti menehtyneistä työmiehistä. ”Mutta

Mäkinen hammasta purren menee aamulla kaivokseen; Mäkisellä ei pitkään aikaan ole varaa edes kuolemaan”, laulaa Kristiina Halkola vuoden 1970 laulussa.

Jouluksi kotiin kuvaa suomalaista työväenkulttuuria, sen kommunistista haaraa, 1970-luvun puolivälissä, jolloin suomalainen kommunismi eli viimeistä voimakauttaan. Elokuvassa on hartaita sävyjä: soittokunnan harjoitellessa unohdettua marssia seuraavat vanhat ja nuoret ilmeettöminä, arvokkaina, sanattomasti ymmärtäen asian vakavuuden. Historia on kaikessa läsnä.

TAKAISIN RYSSIIN

Jumalan teatteristakin tunnetun Jari Halosen esikoisohjaus Takaisin Ryssiin on julkaistu vuonna 1992. Päähenkilö Reima Elo (Jorma Tommila) on radioamatööri, entinen luottamusmies, politrukki ja agitaattori. Tapahtumapaikkana on nimeämätön syrjäkylä. Jos Urhossa kiteytyy suomalaisen kommunistin hyveet, kiteytyy Reimassa suomalaisen kommunistin paheet. Reima on juoppo, hullu ja siveetön.

Takaisin Ryssiin on absurdi ja epä­ rea­listinen, Halosen omin sanoin ”abso­ luuttista elokuvaa”. Se käsittelee menetystä ja tosiasioiden hyväksymisen vaikeutta. Reima on menettänyt tulevaisuutensa. Vaimo on jättänyt ja tytärtäkin hävettää isänsä tila. Kukaan ei usko kommunismiin ja Reima on vitsinaihe kylällä. Tyylillinen ero edellä käsiteltyyn Pakkasvirran teokseen heijastelee aiheensa, suomalaisen kommunismin, muuttunutt asemaa.

Vladimiriksi esittäytyvä matkalainen saapuu Reiman luokse hauta-arkkunsa kanssa. Reima on yrittämässä itsemurhaa, mutta hirttäytyminenkään ei onnistu: hän on purrut hammasta niin kauan, ettei niska ota katketakseen. Kovasti Leniniä muistuttava Vladimir on saapunut vuokrailmoituksen takia. Vladimir auttaa Reiman pois ja saa huoneen ränsistyneen työväentalon yläkerrasta.

Reiman rahaongelmat jatkuvat ja häneltä meinaa mennä hermo ystävälliseen vuokralaiseensa. Miesten ryöstäessä posti­konttoria selviää, että Vladimir onkin vampyyri ja kommunisti. Reima rakentaa Vladimirin kuolemattomuuden varaan uuden projektinsa. Kapitalismi on sittenkin kaatuva. ”Nyt niiltä porvareilta menee paskat housuun.”

Vladimir osoittautuu sittenkin liian pehmeäksi uuteen tehtäväänsä ja pettää Reiman odotukset. Vladimir ei kykene imemään kapitalisteja kuiviin. Miesten välinen suhde kulkee vuoristorataa. Lopussa päädytään kohtaamaan tosiasiat.

Vladimir anoo: ”Reima. Tee minulle palvelus. (–) Minä olen vain varjo menneestä. Minä en voi olla tässä ajassa, mutta en voi myöskään palata entiseen. Minä jään auttamattomasti jalkoihin. (–) Sinulla on vielä mahdollisuus, vaikket sitä näekään.

Minulla ei enää ole, vaikka sen näenkin.”

Reima täyttää toivomuksen ja tekee lopun ystävästään. Hän hautaa Vladimirin Marseljeesin soidessa. Punaliput hulmuavat. Vaikka kaikki on lopussa, pilkahtaa haikeuden keskellä uusi toivo Siinä missä Jouluksi kotiin muistutti taistolaislaulujen työläistragedioita, heijastaa Reima Elo omaan elämäänsä

Laulun 20 perheestä, joka kertoo Suomen suurimmista kapitalistisuvuista. Luokkavihan kohteena on apteekkari Mattson (Jari Halonen itse) ja tämän lihava rouva (Rose-Marie Precht).

Kansainvälinen taas taipuu taistelulauluksi kapakkatapelussa. Muitakin klassikoita kuullaan. Kuvan ja musiikin kontrasti kirvoittaa naurua erityisesti elokuvan mainioissa toimintakohtauksissa.

Temaattinen yhtäläisyys DDR:ää nostalgisoivaan Goodbye Leniniin (2003) on ilmeinen. Suomalaisista tuotannoista tulee mieleen MTV3:lla esitetty sitcom Me Stallarit (2004), joka yhtä lailla nostalgisoiden nauroi 1970-luvun taistolaiskulttuurille ja sai siitä hyvästä Ben Zyskowiczin vihat niskoilleen. Näistä vertailukohdista Takaisin Ryssiin eroaa siinä, että se on tehty verekseltään, ei kuvauksena menneisyydestä vaan nykyisyydestä.

HISTORIALLINEN KATKOS

Edellä käsiteltyjen elokuvien välillä on vain seitsemäntoista vuotta, mutta kaikki on muuttunut. Kommunismin historiakäsitys oli deterministinen: vaikka kommunistit kohtaisivat polullaan mitä hyvänsä, he voittaisivat lopussa. Visio murskautui. Neuvostoliitto romahti ja työväenliike, jonka historiallinen tehtävä oli kumota kapitalismi, mureni.

Vanha työväenluokan elämäntapa, sitoutuminen sosialismin tavoitteeseen ja poliittiseen kamppailuun, ja kaikkea määrittänyt työn ja taistelun eetos olivat mennyttä. Sosialismin voiton väistämättömyyden ja työväenliikkeen katoamisen välille muodostui sovittamaton ristiriita. Siinä missä vielä Urholla oli perheensä ja toverinsa, Reima on yksin.

Ainoana ystävänään hänellä on Vladimir.

Toisaalta jo Jouluksi kotiin on melankolinen elokuva. Vaikka sen lopussa painotetaan sosialismin voiton välttämättömyyttä, on tappion merkkejä jo näkyvissä. Elannon kylttiä revitään seinästä ja Stockmannin logoa kannetaan tilalle. Urhon tavallisuutta suomalaisena miehenä korostetaan, mutta hänen vakaumuksellisuutensa alkaa olla katoavaa sorttia. Työväentalolla on vähänlaisesti väkeä, enimmäkseen vanhempaa kaartia. 1970-luvun alun vasemmistolainen into oli jo ohittanut lakipisteensä, mistä kertoo sekin, että vain viisituhatta ihmistä kävi katsomassa elokuvan.

Ei ole sattumaa, että molemmat elokuvat päättyvät hautajaisiin. Hautajaiset on tapahtumana lopullinen, luonnollinen tapa päättää tarina. Hautajaisjuhla on oleellinen osa suruprosessia. Hautajaisissa menetys konkretisoituu. Samalla hautajaisissa juhlistetaan myös elämän jatkumista. Loppunostatukset tuovat elokuviin voiman tuntua, etenkin Halosen elokuvassa. Tuntuu, että Reima pääsee sittenkin yli menetyksestään.

Kommunistit ovat ennenkin haudanneet omiaan. Hautausmaat reunustavat polkua, joka ehkä sittenkin johtaa voittoon.

LIBERO 3 / 2020

45

46

Liikkeen rakentamista oppimassa

KUVAT: JOONAS PULKKINEN

JÄRJESTÖUUTISET

VASEMMISTONUORTEN PUHEENJOHTAJA LIBAN SHEIKH OPPII JOHTAMISTAITOJA ETÄNÄ KANSAINVÄLISESSÄ YMPÄRISTÖSSÄ. SHEIKH VALITTIIN SYYSKUUSSA OBAMA FOUNDATIONIN EUROOPPALAISILLE SUUNNATTUUN JOHTAJAKOULUTUKSEEN. VASEMMISTONUORTEN PUHEEN­ JOHTAJA Liban Sheikh valittiin toi-

sena suomalaisena Barack ja Michelle Obaman perustaman Obama Foundationin eurooppalaisille nuorille suunnattuun koulutusohjelmaan. Toinen valittu on tohtoriopiskelija ja kansalaisjärjestö AntiRacist Forum Finlandin perustaja-puheenjohtaja Amiirah Salleh-Hoddin.

Vuonna 2014 perustetun säätiön pääasiallisena tarkoituksena on edistää etenkin värillisten poikien ja nuorten asemaa Yhdysvalloissa tarjoamalla mahdollisuuksia esimerkiksi koulutukseen, mentorointiin ja työharjoitteluihin.

AKTIVISTISTA LIIKKEENRAKENTAJAKSI Sheikh ei koe varsinaisesti olevansa poliitikko vaan organizer, liikkeen ja yhteisön rakentaja. ”Julkinen vaikuttaminen ja yhteiskunnalliset areenat ovat mielestäni todella valkoisia ja keskiluokkaisia. Olen seurannut kiristyvää yhteiskunnallista ilmapiiriä sekä halla-aholaisuuden tai fasismin ja ekokriisin etenemistä jo yläasteikäisestä. Muistan kuinka jo 15-vuotiaana poliittinen kehitys ja kasvava eriarvoisuus ahdistivat itseäni, ja olo oli voimaton.”

Sheikhin yhteiskunnallinen toiminta lähti varsinaisesti käyntiin hänen kor-

keakouluopintojensa myötä. Sheikh koki saavansa Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa välineitä ymmärtää ja sanallistaa yhteiskunnan epäkohtia paremmin. Samoihin aikoihin hän liittyi myös Vasemmistonuoriin. Ruohonjuuritoiminnan ja aktivismin kautta hän päätyi myös Tampereen ylioppilaskunnan edustajistoon ja opiskelijaliikkeeseen.”

En tule poliittisen dynastian suvusta, ja sosiaalisten verkostojen uupuessa opinnot olivat merkittävä väylä aktivismiin heräämisessä. Yhteiskunnallinen toimintani lähtikin kiinnostuksesta kansalaisliikkeisiin, Vasemmistonuorten paikallistoimintaan sekä ruohonjuuritason antirasismiin Helsingissä.”

47

Sheikh päätti kolme vuotta sitten, että haluaa myös olla aktiivisemmin mukana myös parlamentaarisessa päätöksenteossa. Hän oli ehdolla vuoden 2019 eduskunta­vaaleissa, koska haluaa olla vielä jonain päivänä päättämässä itse. ”Minun kaltaisteni ihmisten äänellä on väliä. Vähävaraisista taustoista tulevien, etniseen tai kulttuuriseen vähemmistöön kuuluvien, vasemmistolaisten ja monella tapaa muuten marginaaliin syrjäytettyjen nuorten tarina on myös koko Suomen tarina. Tämän tulee mielestäni näkyä myös päätöksenteossa ja siksi olen politiikassa.”

EUROOPPALAISILLA NUORILLA ON YHTEISET POLIITTISET HAASTEET Vaikka Obama Foundationin pääasialliset toimijat ja toiminta sijoittuvat Yhdysvaltoihin, tekee organisaatio paljon eri projekteja monen mantereen tasolla. Moni Yhdysvaltojen presidentti on perustanut aikoinaan vastaavanlaisia säätiöitä. ”Kuulin säätiön käynnistämästä pilottihankkeesta nuorille tulevaisuuden johtajille Euroopassa ystävältä, joka on Euroopan rasismin vastaisen verkoston (ENAR) hallituksessa mukana. Hän vinkkasi mua varteenotettavana nuorena ohjelmaan.

”JULKINEN VAIKUTTAMINEN JA YHTEISKUNNALLISET AREENAT OVAT MIELESTÄNI TODELLA VALKOISIA JA KESKILUOKKAISIA.”

suudesta sekä poliittiset rajat ylittävästä yhteistyöstä. ”Huolta aiheuttavat ekologinen kriisi, äärioikeiston suosio, varallisuuserojen kasvu ja päättäjien korruptio, toivoa puolestaan herättävät tehokkaat antifasistiset liikkeet, punavihreiden puolueiden nousu, tasa-arvopolitiikan voitot sekä kokemus siitä, että asioihin voidaan vaikuttaa ja muutos on mahdollista.”

Pohdin keväällä mukaan lähtemistä ja keskustelin varapuheenjohtajiston kesken hakemisen hyödyistä ja haitoista. Haluan kiittää vielä erikseen Mariaa [Ikonen] ja Christiania [Karau] avusta, sillä puolen vuoden intensiiviohjelma vie runsaasti aikaa. Säätiö painotti myös, että Obamien nimeä ei saa hyödyntää lähtemällä ehdolle poliittiseen virkaan. Tämä tarkoittaa, että omista kuntavaaleista tulee pikakampanja ohjelman päättyessä helmikuussa 2021. Kaikki tämä oli kuitenkin pientä säätiön tarjoaman kansain­ välisen johtajuuskoulutuksen ja verkostojen rinnalla. Valinta oli helppo.”

Sheikh haki keväällä 2020 paperein ohjemaan, josta hänet kutsuttiin virtuaaliseen haastatteluun. Hänen mukaansa häneltä tentattiin tulevaisuudensuunnitelmia sekä arvoa muille koulutukseen osallistuville. Tiedon vallinastaan hän sai elokuussa. Jo alkanutta koulutusta Sheikh kehuu energiseksi. Johtajuusohjelmaan valitut tulevat hyvin monenlaisista taustoista, ja heillä on erilaisia toiveita koskien yhteiskunnallista muutosta. Sheikh kehuu saaneensa valituilta vertaistukea. ”Kurssi tarjoaa sitä samalla tavoin kuin vaikkapa vasemmistoliiton valtakunnallinen poliitikkokoulu tai KSL:n ja ammatti­ liittojen yhdessä Vasemmistonuorten kanssa järjestämä Nuori ay-vaikuttaja -kurssi tulevaisuuden punavihreille liittopäättäjille. Vertaistuki haasteiden edessä sekä saman henkisten kollegoiden verkosto on usein suurin arvo, mitä koulutusohjelmista saadaan.”

Sheikh tekee kiinnostavan väitteen eurooppalaisen politiikan yhteneväisistä haasteista. Hänen arvionsa mukaan eurooppalaisen politiikan tulevaisuus riippuu pitkälti nuorten päättäjien aktiivi-

JOHTAJUUTEEN EI SYNNYTÄ VAAN OPITAAN Sheikh painottaa, että johtamistaitojen oppiminen vaatii ahkeraa harjoittelua.

Tähän kuuluvat julkinen esiintyminen, erilaisten narratiivien rakentaminen, retoriikka sekä roolin ottaminen erilaisissa kriisitilanteissa. ”Tämä on erityisen arvokasta nuorille, joilta vaaditaan informaatioaikakaudella vahvaa esiintymis- ja viestintätaitoa. Itseäni on auttanut myös ymmärrys vastuun ja vallan tasapainosta. Johtaminen on vastuuta toteuttaa yhteisön arvostamat asiat, joihin yhdessä pyritään, ja tätä tehtävää varten tulee käyttää aktiivisesti valtaa, jotta yhteisö saavuttaa päämääränsä.”

Sheikhin mukaan vallankäyttö ei ole aina mukavaa, minkä takia sen tulee olla päämäärätietoista. Hän myös arvioi, että koulutusohjelman filosofia ja ohjelma olisi laajemmin sovitettavissa vasemmistolaisten nuorten poliittiseen työkalupakkiin. ”Usein tämän kaltaisista resursseista päästään oppimaan yläluokkaisissa verkostoissa ja tiloissa. Kriittinen ymmärrys vallasta ja yhteiskunnasta on arvokas lisä organisaation johtamistaitoihin. Uskon saavani koulutusohjelmasta tukea puheenjohtajana toimimiseen sekä hiljaisen tietotaidon välittämiseen muille nuorille.”

48

Liity liittoon!

Liiton jäsenenä olet turvassa.

Arkistointia vuodesta 1945 www.kansanarkisto.fi

Proliitto.fi

49

KOLUMNI VALTER SÖDERMAN

JÄSEN- JA TOIMISTOSIHTEERI MUISTELEE KIRJOITTAESSANI TÄTÄ MUISTELU-

töitä edessä Vasemmistonuorten keskustoimistolla. Yli neljän vuoden jälkeen töissä on luonnollisesti paljon hommia, joita viimeistellä kunnialla loppuun. Järjestelin ja arkistoin muiden paperien ohessa kansioihin jäsenten liittymislomakkeita ja laskeskelin, että käsittelyni kautta näinä vuosina on käynyt kirjaimellisesti tuhansia uusia jäseniä. He ovat tehneet viisaan ja rohkean päätöksen liittyä Vasemmistonuoriin. Ajoittain, jos kiireet ja paineet ovat vieneet voimia, mahdollisuus toivottaa päivittäin tervetulleeksi uusia, innostuneita, eri-ikäisiä ja eri puolilta maata järjestöön tulevia jäseniä on aina saanut jaksamaan. Olen parhaani mukaan pyrkinyt varmistamaan, että he saavat heti alkuun lämpimän vastaanoton. Olen usein ollut houkuttelemassa heitä heti mukaan tapahtumiin, työryhmiin ja luottamustehtäviin. Olen kuitenkin yrittänyt muistaa itse ja muistuttaa kollegoitani toimistolla, että jo poliittiseen järjestöön liittyminen itsessään on monelle suuri askel. Nuorisojärjestö, joka jäsenyyden ikärajan vuoksi vuosittain menettää ison palan jäsenistöstään, joutuu päivittäin tekemään töitä sen eteen, että myös uudet vasemmistonuoret löytävät tiensä jäseniksi. He paitsi oikeuttavat koko liikkeen olemassaolon, myös ovat ne seuraavat sukupolvet, jotka jatkavat edeltäjiensä työtä.

Nykyään suurin osa ihmisistä liittyy Vasemmistonuorten jäseneksi netissä, mutta paperisia liittymislomakkeita saapuu toimiston postilaatikkoon kuitenkin säännöllisin väliajoin. Kun toimintaan tulee mukaan entistä enemmän nuorempia jäseniä, on paperisille lomakkeille jatkossakin tarvetta myös siksi, että alle 15-vuotias jäsenyydestä kiinnostunut tarvitsee huoltajan allekirjoituksen. Silti olen myös saanut vastaanottaa jäsenlomakkeita, joissa olen hetken joutunut miettimään, onko

KUVA: JOONAS PULKKINEN

KIRJOITUSTA minulla on enää viikko

jäsen täyttänyt sen oikein, koska syntymäpäivällä ja lomakkeen allekirjoituksella on ollut sama päiväys. Tällöin on vienyt aikaa tajuta, että kyseinen uusi toveri on liittynyt heti samana päivänä täyttäessään 15, koska on pystynyt tekemään niin omissa nimissään keneltäkään lupaa kysymättä!

Luvan saaminen huoltajalta ei ole oikeasti kaikille mikään itsestäänselvyys, eikä se, että voisi avoimesti kotona kertoa asiasta.

Ajatus oman vasemmistonuoruuden loppumisesta ottaa tietysti sydämestä.

Olo on kuitenkin hyvin huoleton, vaikka lopetan työtehtäväni Vasemmistonuorilla ja vuodenvaihteessa yli-ikäistyn koko järjestöstä. Jo vuosi sitten viimeisessä liittokokouksessani Kajaanissa viimeistään tajusin asian, jonka olen kyllä oikeastaan aina sisimmässäni tiennyt. Järjestelyjen takia en oikeastaan edes ehtinyt seurata, mitä kaikkea päätettiin. En kokenut ollenkaan harmia siitä, etten päässyt itse vääntämään järjestön kannoista ja kampanjoista. Tiesin, että sali oli täynnä

minua huomattavasti nuorempia ja minua huomattavasti fiksumpia tovereita. Tiesin heidän kyllä pitävän huolen, että Vasemmistonuoret on jatkossakin radikaali ja periksiantamaton järjestö, joka vaatii kaikkien sorrettujen kahleiden lopullista murtamista. Ja että toverit, joita en edes välttämättä tunne, tekevät töitä sen eteen vielä huomattavasi itseäni paremmin.

Tässä ei ole edes mitään uutta, vaan näin Vasemmistonuoret on pystynyt jo yli 75 vuotta jatkamaan ja uudistumaan. Jos ilmastokriisi ratkaistaan, Vasemmistonuoret tulee uudistumaan myös seuraavat 75 vuotta. Voin siis huoletta jättää taakseni vuoteni vasemmistonuorena vuodattamalla korkeintaan ilon kyyneliä.

Valter Söderman toimi Vasemmistonuorten jäsen- ja toimistosihteerinä vuosina 2016–2020 ja siirtyi lokakuussa ”aikuisten töihin” eräälle puolueelle.

50

VASEMMISTONUORET YHTEYSTIEDOT Lintulahdenkatu 10, 2. krs, 00500 Helsinki 045 348 5499 toimisto@vasemmistonuoret.fi www.vasemmistonuoret.fi

Puheenjohtaja Liban Sheikh 050 501 9721 liban@vasemmistonuoret.fi

Tiedottaja Laura Tolvanen 050 472 1046 laura@vasemmistonuoret.fi

Pääsihteeri Henrik Jaakkola 045 644 7880 henrik@vasemmistonuoret.fi

Talouspäällikkö Pirkko Holappa 045 351 9917 pirkko@vasemmistonuoret.fi

Järjestö- ja nuorisotoiminnan koordinaattori Arto Leinonen 045 662 8206 arto@vasemmistonuoret.fi

PIIRIJÄRJESTÖT Etelä-Suomen Vasemmistonuoret Lintulahdenkatu 10, 2. kerros 00500 Helsinki Toiminnanjohtaja: Mikael Kinanen, 044 019 5901 etela-suomi@vasemmistonuoret.fi

Lapin Vasemmistonuoret Lapinkatu 2 96190 Rovaniemi Piirisihteeri: Mona Eskelinen, 040 7000 219 lappi@vasemmistonuoret.fi

Hämeen Vasemmistonuoret Näsilinnankatu 22 a 27 33210 Tampere Toiminnanjohtaja Oskari Jokinen, 040 837 3467 hame@vasemmistonuoret.fi

Pohjois-Pohjanmaan Vasemmistonuoret Pakkahuoneenkatu 19 90100 Oulu Piirisihteeri: Anna-Maija Räihä pohjois-pohjanmaa@vasemmistonuoret.fi

Itä-Suomen Vasemmistonuoret Pohjoiskatu 6 80100 Joensuu (käyntiosoite Kauppakatu 44) Piirisihteeri: Viljami Vaskonen, 044 976 2830 ita@vasemmistonuoret.fi

Satakunnan Vasemmistonuoret Eteläpuisto 14 28100 Pori Piirisihteeri: Jesse Peltonen satakunta@vasemmistonuoret.fi

Kainuun Vasemmistonuoret Piirisihteeri: Saara Karjalainen, 040 828 4620 kainuu@vasemmistonuoret.fi Keski-Suomen Vasemmistonuoret Vaasankatu 10 40100 Jyväskylä Piirisihteeri: Miska Seppälä, 0400 671 686 keski-suomi@vasemmistonuoret.fi

Varsinais-Suomen Vasemmistonuoret Hakakatu 12 20540 Turku Piirisihteeri: Amro el-Khatib, 045 1312 552 varsinais-suomi@vasemmistonuoret.fi

51

PARAS PALVELU SYNTYY IHMISISTÄ Tämän on oltava mahdollista myös tulevaisuudessa.

PIDÄ HUOLTA OIKEUKSISTASI TYÖELÄMÄSSÄ.

Liity ammattiliittoon. www.pam.fi/liity

OIKEUDENMUKAINEN SUOMI RAKENNETAAN NYT.

LÄHDE EHDOLLE KUNTAVAALEIHIN 2021 – JA TULE KANSSAMME TEKEMÄÄN SUOMESTA HYVÄ KAIKILLE, EI HARVOILLE! LISÄTIEDOT: VASEMMISTO.FI