Ideakortti 1
Lähivirkistysalueiden saavutettavuus ja mitoitus Asuinalueilla sijaitsevat, lähinnä asuinalueen omaan käyttöön tarkoitetut lähivirkistysalueet, kuten korttelipuistot ja muut viheralueet, ovat liikuntaystävällisen ympäristön muodostamisen kannalta tärkeitä. Niihin voidaan sijoittaa kävely- ja pyöräilyreittien ohella mm. erilaisia sora- ja nurmipäällysteisiä pelikenttiä, lähiliikuntapaikkoja ja leikkikenttiä. Luonnonympäristö itsessään mahdollistaa myös monenlaisia liikuntamuotoja. Erinomaista saavutettavuutta edustaa linnuntietä mitaten 200 metrin säteellä asunnosta sijaitseva lähivirkistysalue. Eurooppalaisessa kaupunkien kestävyyden arvioinnissa on käytetty hyvän saavutettavuuden mittana yleisesti 300 metriä. Nämä molemmat etäisyydet merkitsevät lähivirkistysalueiden hyvää saavutettavuutta kaikkien käyttäjäryhmien, myös lastenrattaiden ja rollaattoreiden kanssa liikkuvien, näkökulmasta. Lähivirkistysalue voi sijoittua asuinalueen sisäosiin (”keskuspuisto”), lomittua siihen sormimaisesti tai ympäröidä asuinaluetta. Lähivirkistysalueelta on olla suotavaa olla vähintään kävely- ja pyörätieyhteys, mielellään myös viheryhteys, muille virkistysalueille. Näin asuinalue saadaan liittymään osaksi laajempaa virkistysalueverkostoa, joka parhaimmillaan kattaa ko. kaupunginosan lisäksi koko kaupungin. Ihannetapauksessa ulkoilureittiyhteydet ovat kunnossa myös kaupungin ulkopuolisille ulkoilu- ja luonnonsuojelualueille saakka. Puoli kilometriä linnuntietä mitaten edustaa laajemman viheralueverkoston erittäin hyvää saavutettavuutta. Kestävän kehityksen raportoinnin kehittämisryhmässä (ns. kuutoskaupungit) on harkittu käytettäväksi 300 metrin lisäksi myös 700 metrin etäisyystarkastelua laajojen virkistysalueiden saavutettavuuden tarkastelussa. Alla on esitetty ohjeellinen lähivirkistysalueiden saavutettavuutta ja mitoitusta koskeva taulukko. Liikuntalajit ovat esimerkinomaisia, niitä on paljon muitakin. Vaikutusalue Kortteli R= 150–250m 300–1000 as.
Ulkoilu Ulkooleskelu (julkinen), kävely
Leikki Valvottu leikki
Liikunta Lentopallo, koripallo, luistelu
Luokitus Korttelipuisto -puistoalue (istutettava) -leikkikenttä -pallokenttä
Kaupunginosa R= 100–600m 2000–8000 as.
Ulkooleskelu (julkinen), kävely, pyöräily
Ohjattu leikki
Jalkapallo, pesäpallo, jääkiekko, luistelu, koripallo
Kaupunginosapuisto -puistoalue (istutettava, osaksi luonnontilainen) -leikkipuisto -urheilukenttäalue
Mitoitus 5–10m² /as 1500m² 1000m² 1000m² 5–10m² /as á 1–6 ha 1,5 ha 1,5 ha
Ideakortti 2
Lähiliikuntapaikka Lähiliikuntapaikka on 1990-luvun lopussa syntynyt käsite, jolla nimensä mukaisesti tarkoitetaan lähellä sijaitsevaa liikuntapaikkaa. Lähiliikuntapaikka on yhden tai useamman liikuntapaikan toiminnallinen kokonaisuus, jolle on ominaista se, että se: -Sijaitsee asutuksen välittömässä läheisyydessä On helposti saavutettavissa turvallisten liikenneyhteyksien päässä On suunniteltu niin, että se soveltuu laajoille käyttäjäryhmille -Tarjoaa mahdollisimman vapaan käytön ilman vuorojenvarausjärjestelmää -On vapaa käyttömaksuista tai että käyttömaksut ovat alhaiset Elinympäristön suunnittelun yhteydessä voidaan vaikuttaa lähiliikuntapaikkojen sijaintiin ja saavutettavuuteen. Nuoren Suomen Lähiliikuntapaikkojen arviointitutkimuksessa (2007) todettiin hyvin toimivan lähiliikuntapaikan helpon saavutettavuuden olevan erityisen oleellinen tekijä sen käyttöasteen kannalta. Tutkimustulosten mukaan lähiliikuntapaikan käyttö on yleisintä perheissä, jotka asuvat alle 500 metrin etäisyydellä lähiliikuntapaikasta. Lyhyitä etäisyyksiä tukee myös lähiliikuntapaikan käytön esteiden kartoituksen tulos: liian pitkä matka kodista lähiliikuntapaikalle oli lasten suurin este ja aikuisten toiseksi yleisin syy olla käyttämättä lähiliikuntapaikkoja. Parhaimmillaan jonkin alueen lähiliikuntapaikat muodostavat lähivirkistysalueisiin (kts. Faktakortti 1) tukeutuvan lähiliikuntapaikkojen verkoston. Lähiliikuntapaikan saavutettavuus riippuu yhdyskuntarakenteen luonteesta. Tiheään rakennetussa kaupunki- ja taajamaympäristössä yli 500 metrin etäisyys saattaa olla alakoululaisille liian pitkä matka, koska risteäviä liikenneväyliä tms. esteiksi koettuja seikkoja osuu todennäköisesti kulkureitille. Haja-asutusalueilla sen sijaan lähiliikuntapaikka saattaa löytää aktiivisia käyttäjiä kilometrienkin päästä. Ihanteellinen lähiliikuntapaikka on: -Monikäyttöinen -Vapaasti käytettävissä - Ympärivuotinen -Pienimuotoinen -Mitoitukseltaan vapaa Rakennusteknisesti helppo Huoltovapaa tai helppohoitoinen Osallistuvaan suunnitteluun perustuva Saavutettavissa kotiovelta Puku- ja pesutiloja ei tarvita -Käyttäjille maksuton -Ympäristöön sulautuva - Kaikille ikäryhmille sopiva.
Monikäyttöisyys, soveltuvuus kaikille ikäryhmille, ympärivuotisuus ja vapaa käytettävyys nostavat lähiliikuntapaikan käyttöastetta. Saavutettavuus kotiovelta ja helppo huollettavuus vähentävät lähiliikuntapaikan vuoksi moottoriajoneuvoilla tehtäviä matkoja ja pienentävät siten siitä aiheutuvaa ympäristökuormaa. Lisää tietoa lähiliikuntapaikoista Nuoren tietopankista http://www.lahiliikuntapaikat.fi
Suomen
Ideakortti 3 Golfkenttä
Kentän perustamisedellytykset Golfkentälle aluevarausta suunniteltaessa lähtökohtana on kentän ajateltu peliväylien määrä (36 / 27 / 18 / 9 / 6), joka määrittää tarvittavan maapinta-alan lisäksi myös esimerkiksi kasteluveden tarpeen. Riittävän pelaajamäärän turvaamiseksi 18-reiän kenttä tarvitsee noin 40 000 asukkaan kaupunkimaisesti asuvan väestöpohjan. Nykyisin golfkentille tullaan pelaamaan noin 50 kilometrin säteellä Pelaajamäärä saattaa kohota 18-reikäisellä kentällä 30 000 pelaajaan vuodessa. Olisi suotavaa, että kentälle pääsisi myös joukkoliikenteen avulla tai kävely- ja pyöräilyteitä pitkin. Tiestön ja pysäköintialueiden mitoituksessa isot pelaajamäärät on joka tapauksessa otettava huomioon. 3
Täysimittainen kenttä tarvitsee noin 25 000 m kasteluvettä kaudessa. Alueella tai sen läheisyydessä on oltava tarpeeksi suuri, käyttökelpoinen veden lähde. Golfkentän toiminnot - kentänhoito, hoitokoneiden huolto ja klubitilat - edellyttävät sähköenergian saantia.
Maa-alueen valinta Täysimittainen 18-reikäinen golfkenttä tarvitsee noin 60 hehtaarin maa-alueen. Pienin tasoituskelpoinen kenttä voidaan rakentaa 12 hehtaarin alueelle, jolloin väyliä on oltava vähintään 6 ja niiden kokonaismitta pelattuna 18-reikäisenä on 2750 m. Golfkentän yleisilmeelle on eduksi, jos se päästään rakentamaan kauniiseen maisemaan. Sijoittamalla kenttä etelään suuntautuvaksi voidaan hyvien valo-olosuhteiden ansioista saada pari viikkoa lisää aikaa pelisesonkiin. Rakentamiseen sopivat hyvin myös entiset kaatopaikat, hiekkakuopat ja kaivoksen läjitysalueet, jotka saadaan kentän rakentamisella maisemoitua. Hyvin suunniteltu golfkenttä voi olla myös ratkaisu kulttuurimaiseman avoimena säilyttämiseen ja maatalousrakennusten uudelleenkäyttöön. Kenttäalueen valinnan yhteydessä on huolella selvitettävä alueen luonto- ja ympäristöarvot ja mahdolliset suojelukohteet.
Topografia, maapohja ja maan laatu Muodoiltaan vaihteleva maasto, jossa on erityyppistä kasvustoa, luo kentän suunnittelulle hyvät puitteet. Hyvin tasaiset ja laajat peltoalueet ovat haastavia, koska väylille on vaikea saada omaleimaisuutta: toisiaan muistuttavat väylät pelataan avoimessa maastossa rinnakkain ja peräkkäin. Kallioinen ja kivinen maapohja nostaa rakentamisen hintaa jyrkästi. Edullisinta rakentaminen on hiekkapohjaisessa maastossa. Kentän maan laatu vaikuttaa nurmikon kasvuoloihin. Kentän paikaksi kannattaa valita hiekkamaata, jos sitä vain on saatavissa.
Turvallisuus Ammattitaitoinen golfkenttäsuunnittelija mitoittaa kentän sisäiset turvaetäisyydet siten, että pelistä ei aiheudu vaaraa pelaajille tai ulkopuolisille. Etäisyyksiin vaikuttavat mm. topografia ja kasvillisuus. Suomen Golfliitto hyväksyy golfseuran jäsenekseen vasta kun kentän tasoituskelpoisuus- ja turvallisuusnäkökohdat on tarkistettu. Golfkentälle voidaan sijoittaa myös ulkoiluteitä, hiihtolatuja tai muuta virkistyskäyttöä. Väylien yli menevät ulkoilutiet eivät ole suositeltavia. Väylän molemmilta puolilta esikarheikon reunasta 10 metrin leveydeltä ei saisi olla näkyvyyttä haittaavaa kasvustoa. Ulkopuolisten käyttäjien turvallisuuteen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Lajiin perehtymättömät eivät tunne varoitushuudon merkitystä, eivätkä tiedosta pelialueella liikkumisen riskejä. Heitä on kyltein varoitettava pallon aiheuttamasta vaarasta heidän tullessaan ulkoilutietä golfkentälle. Jos kenttä on rakennettu asumattomalle alueelle ensin, on turvaetäisyydet suunniteltaessa asutusta tai muuta toimintaa golfkenttään rajoittuvalle alueelle.
huomioitava
Lähiliikuntapaikat ja jokamieskentät Kaikille avoimia lyhyitä jokamieskenttiä on tavallisimmin rakennettu tasoituskelpoisten kenttien yhteyteen. Kun jokamieskentät ja harjoitusalueet sijoitetaan mahdollisimman lähelle taajamia sekä joukkoliikenne-ja pyörätieyhteyksiä, ne toimivat myös lähiliikuntapaikkoina. Jokamieskentän ei tarvitse olla tasoituskelpoinen. Niillä voi olla alueelle hyvin mahtuva määrä väyliä, lyöntiharjoitusalue ja lähipelin harjoittelualueita. Myös pelkkiä harjoitusalueita voidaan rakentaa lähiliikuntapaikoiksi: lyöntiharjoittelualue lähipelialueineen vaatii 6-7 hehtaaria pinta-alaa. Lisätietoa: Suomen Golfliitto www.golf.fi
Ideakortti 4
Hevosurheilu / Ratsastus Ratsastus on voimakkaasti kasvava liikuntamuoto, joka asettaa omat vaatimuksensa sekä talli- ja laidunalueiden että niihin liittyvien maastoratsastusreittien lähiympäristön ja maankäytön suunnittelulle. Varsinaisen hevostallin peruselementtejä ovat tallirakennus, lantala, varastotilat mm. kuivikkeille, heinälle ja muille rehuille sekä ulkotarhat ja laidunalueet. Sopiva talliyksikkö on enintään 30 hevosen talli. Suuremmalla talliyksiköllä kaikkia tarha-alueita ei ole mahdollista sijoittaa lähelle tallia. Ratsastuskeskukset voidaan jakaa kolmeen kokoluokkaan: ratsastuskoulut, ratsastuskoulut ja valmennuskeskukset sekä suuret kilpailuvalmennus ja koulutuskeskukset. Ratsastuskoulun maatilantarve on n. 5 ha ja kilpailuvalmennus ja koulutuskeskuksen tilantarve n. 10–30 ha. Hevostallin aluevarauksessa tulisi ottaa huomioon toiminnan mahdollinen laajeneminen ja näin ollen varata tilaa vähintään seuraavan kokoluokan tilantarpeen mukaan.
Ratsastuskoulut
Ratsastuskoulut ja valmennuskeskukset Ratsastuksen opetus ja kilpavalmennus alue- ja kansallisella tasolla
Luokka
Ratsastuksen perusteiden opetus ja valmennus seura- ja aluetasolla
Alueen koko (väh.) Hevosten lukumäärä Maneesin areenan koko Ulkoratsastuskentät Kouluratsastus Esteratsastus
3,5 ha 5–20
5–10 ha 20–40
(22)24 x (40)60 m
24 x (80)90 m
Yksityisten hevosten tarhat (1 tarha= 500m²) Yhteistarhat Ratsastusteitä Muuta Pysäköintialueet Matkailuvaunujen paikoitusalue
Suuret kilpavalmennus ja koulutuskeskukset Korkeatasoinen ratsastuksen opetus ja kilpavalmennus kansallisella huipputasolla 10–30 ha yli 40 30 x 90 m tai 24 x 80 m ja 24 x 40 m
60 x 80 m 40 x 70 m kiviainespinta kiviainespinta 1 tarha / 2–3 hevosta 1 tarha / 2–3 hevosta
60 x 100 m kilpakenttä 1–2kpl 40 x 70 m harj. kenttää 1 tarha / 2–3 hevosta
2000–3000 m² 5–10 km
3000–4000 m² 10–20 km
10 000–14 000 m² 20–40 km
20 autopaikkaa 5 hevosautopaikkaa -
20–40 autopaikkaa 10–15 hevosautopaikkaa 10 paikkaa
20–100 autopaikkaa 15–30 hevosautopaikkaa 15 paikkaa
Taulukko 1. Ratsastuskeskusten luokitus ja tilantarve. (Mukaillen Suomen Ratsastajainliitto 2005, s.17).
Hevosen elämään kuuluu olennaisena osana ulkoilu. Päivittäiseen ulkoiluun tarvitaan lähireittejä. Pitkiä reittejä tarvitaan erilaisissa kilpailulajeissa, kuten matkaratsastuksessa, sekä lisäksi vaellusratsastuksessa. Lähireittien tarve määräytyy hevostallin toiminnan laajuuden ja tyypin mukaan. Ratsastuskoulutoimintaan kuuluvan maastotunnin järjestäminen vaatii tallin läheisyyteen reitit, jotka riittävät tunnin hitaaseen tai vauhdikkaaseen ratsastukseen. Valittavana tulisi olla esimerkiksi 5 ja 10 kilometrin reitit. Suurilla hevosurheilukeskuksilla lähireittejä tulisi ratsukoiden määrän takia olla enemmän. Yli 40 hevosen ratsastuskeskuksella tulisi lähireittejä olla 20–40 km. Hevosreitti on mielellään yksisuuntainen. Kaksisuuntaisella reitillä tulee olla riittävän hyvä näkyvyys, jotta yllättäviä kohtaamisia ei pääse tapahtumaan. Näkyvyyttä voidaan parantaa kasvillisuuden raivauksella ja teiden levennyksillä. Valaistus lisää myös hevosreitin turvallisuutta. Tiehallinnon vuonna 1998 tekemässä kevyenliikenteen suunnitteluohjeessa suositellaan kaviouran minimileveydeksi 1,0 m. Vapaata tilaa suunnitteluohjeen mukaan tarvitaan uran kohdalla 1,5 m ja korkeussuunnassa 3,0 m. Reitit eivät voi olla yhteisiä muiden liikuntalajien kanssa. Kasvavan vaellusratsastustoiminnan sekä tallien keskinäisen verkostoitumisen ja yhteistyön mahdollistamiseksi jokaiselta tallilta olisi hyvä olla yhteys seudulliselle ratsastusreitille. Ravikilpailuharjoittelussa päivittäinen ajomatka on yleensä vajaa 10 km. Ravitallin läheisyyteen olisikin hyvä varata useammin ajettava n. 3–5 km tai kerran ajettava n. 8–10 km rengasreitti. Pidempi reitti on hevosen mielenkiinnon ylläpitämiseksi parempi. Vaellusratsastustoimintaa varten tarvitaan myös pitkiä reittejä, n. 10–30 km päivää kohti.
Kuva 2. Hevosreittiverkoston suunnitteluperiaatteet. Pitkät yhdistävät reitit toimivat myös vaellusreitteinä. (Siltanen 2007, s.16. Alkuperäinen lähde: Muukka 2004, s.25).
Lähteet Ratsastuskeskusten suunnitteluja rakentamisopas. Opetusministeriö. Suomen Ratsastajainliitto ry (2005). Siltanen, Satu (2007). Hevostalous maankäytön suunnittelussa, esimerkkinä Nurmi-Sorilan osayleiskaavaalue. Diplomityö. Teknillinen korkeakoulu, Arkkitehtiosasto. Lisätietoa: Suomen Ratsastajainliitto ry http://www.ratsastus.fi
Ideakortti 5: Pyöräily kaupunkikeskustassa Pyöräily on monille ihmisille luonteva arkiliikunnan muoto vähintään useita kuukausia vuodessa, joillain Suomen paikkakunnilla jo lähes ympäri vuoden riippuen reittien kunnossapidon tasosta. Liikenne-, ympäristö- sekä terveyspoliittisista syistä pyörän käyttöä tulisi vielä nykyisestään voimakkaasti lisätä. Valtakunnallisen henkilöliikennetutkimuksen mukaan yli neljännes suomalaisten tekemistä automatkoista on alle kolmen kilometrin pituisia ja lähes puolet (43%) alle viiden kilometrin. Nämä matkat kuljettaisiin kätevästi ja nopeasti myös pyörällä. Pyörä onkin usein nopein kulkumuoto kaupungeissa lyhyillä, alle seitsemän kilometrin matkoilla. Pyöräilyn edistäminen on perusteltua myös kansanterveydellisistä näkökulmista, sillä pyöräily on erinomainen hyötyliikunnan muoto. Pyöräily kohottaa kuntoa ja parantaa terveyttä vähentäen näin sairauskuluja ja työkyvyttömyyspäiviä. Kun pyöräilijöiden ja kävelijöiden yhteismäärä ei ole huomattavan suuri, toteutetaan yleensä yhdistettyjä pyöräily- ja kävelyteitä, joilla voi olla myös omat kaistansa kummallekin käyttäjäryhmälle. Kokonaan omat väylät on tarpeen toteuttaa pyöräilylle ja kävelylle sellaisilla alueilla, joilla käyttäjien määrä on huomattavan suuri, esimerkiksi keskustaalueilla. Kysymystä erillisistä väylistä on hyvä tarkastella laajasta perspektiivistä: pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden erottelu pienellä pätkällä ei selkeytä kokonaisuutta, vaan saattaa aiheuttaa hahmottamisongelmia.
Pyöräilyn turvallisuus ja sujuvuus Pyöräilyn suosiota voidaan lisätä tekemällä siitä houkuttelevampaa ja nopeampaa kuin autolla liikkuminen. Pyöräreittien tulisi olla sijoitettu niin, että pyörän valitseminen kulkumuodoksi ei merkittävästi pidennä matkaa verrattuna saman matkan tekemiseen esim. autolla. Suunnittelu ohjaa jalankulkijat pyöräilijöiden kanssa samoille väylille, mistä aiheutuu haittaa pyöräilyn sujuvuudelle. Yleisesti käytössä oleva kevyen liikenteen käsite aiheuttaa ristiriitoja niputtamalla jalankulkijat ja pyöräilijät yhteen. Suunnittelussa pyörä tulisi käsittää ennemmin hitaaksi autoksi kuin nopeaksi jalankulkijaksi. Pyöräilyreittien suunnittelussa ja rakentamisessa on keskeistä, että ne ovat jatkuvia, portaattomia ja pinnoiltaan tasaisia olematta kuitenkaan liukkaita. Myös reittien suoruus sekä pysty- että sivuttaissuunnassa on tärkeää. Korkeat reunakivet suojatien ja kevyenliikenteen väylän liitoskohdassa pysäyttävät pyöräilijän vauhdin, ja niiden käyttöä tulisi välttää. Suurin osa pyöräliikenteen onnettomuuksista on törmäyksiä henkilöauton kanssa risteyksissä. Risteysten yksityiskohtaiseen suunnitteluun pyöräliikenteen osalta tulee kiinnittää erityistä huomiota. Risteysten tulee olla selkeitä ja loogisia, tarvittaessa voidaan rakentaa tunneleita helpottamaan pyöräilyn sujuvuutta. Pyöräväylien kunnossapitoon ja kunnossapidon sujuvuuteen erityisesti talvisin tulee kiinnittää huomiota jo väylien suunnitteluvaiheessa. Keskusta-alueiden pääkaduilla voidaan suosia yksisuuntaisia pyöräteitä. Jos kadun yhdellä puolella on kaksisuuntainen pyörätie, pyöräilijä joutuu aina ylittämään kadun kääntyessään pääkadun toisella puolella olevalle sivukadulle. Yksisuuntaisilla pyöräteillä pyöräilijät kulkevat autojen kanssa samaan suuntaan ja säästyvät kääntyessään taluttamasta pyörää pääkadun yli. Pyörällä liikkumisen sujuvuutta on Keski-Euroopassa lisätty mm. sallimalla pyöräily yksisuuntaisilla kaduilla, järjestämällä pyöräilijöille oma odotusalue liikennevaloihin autojen eteen ja sovittamalla liikennevalot pyöräilijöiden vauhtiin. Näitä keinoja voitaisiin soveltaa myös Suomessa.
↑ Euroopassa reunakiviä käytetään puolikkaina auto-, pyörä- ja jalankulkuväylien välissä.
Pysäköinnin sujuvuus Eri pituiset pysäköintitarpeet tulee huomioida suunnittelussa. Tärkeää on järjestää pyörien pysäköinti mahdollisimman lähelle kohdetta. Pyörätelineiden tulee olla helppokäyttöisiä ja ymmärrettäviä. Julkisten ja kaupallisten palveluiden ja liityntäliikenteen terminaalien yhteydessä pyörien pysäköinnin sujuvuuteen on kiinnitettävä erityistä huomiota. PItkäaikaisessa pysäköinnissä tulisi vähintään puolet pyöräpaikoista olla suojattuna sateelta. Runkolukitusmahdollisuus tulee järjestää pidempiaikaiseen pysäköintiin aina, mielellään myös osaan lyhytaikaisista pysäköintipaikoista. Yön yli tarkoitettujen säilytyspaikkojen tulee olla aina jollakin tavalla valvotussa tilassa. Pitkäaikainen pysäköinti edellyttää ilkivalta- ja varastamisriskin vuoksi mahdollisuutta kiinnittää pyörä rungostaan telineeseen.
↑ Hollannissa polkupyörille on rakennnettu parkkitaloja. Valokuva: Minna Hagman
Pitkäaikainen pysäköinti voidaan hoitaa ulkotiloissa, mutta toimiva käytäntö pyörien pitkäaikaiseen pysäköintiin voisi myös olla valvottu pyörien parkkitalo. Myös lukollinen kaappi tai valvottu pysäköintialue ovat myös toimivia ratkaisuja pitkäaikaiseen säilytykseen. Lyhytaikaisessa pysäköinnissä tärkeintä on pysäköinnin helppous, mutta siinäkin suojaus sateelta on toivottavaa. Pyörän eturengasta tukevat telineet, joihin pyörä työnnetään paikoilleen, soveltuvat huonosti pysäköintiin. Tällaiset telineet vahingoittavat pyöriä ja niistä pitäisi päästä kokonaan eroon. Kun teline ai tarjoa riittävää tukea, pyörät ovat telineessä liian lähekkäin ja pyöriä on paljon ahtaissa pyöräparkeissa, etuvanteet sekä jarru- ja vaihdekahvat ovat tönimisen seurauksena vaarassa vääntyä.
Lisätietoa ja ideoita: kaupunkifillari.fi fillarikonsultit.net poljin.fi (Pyöräilykuntien verkosto ry) Kevyen liikenteen suunnittelu -ohjeet TIEL 2130016
↓ Runkokiinnityksen tarjoava teline vie vähän tilaa ja mahdollistaa kahden pyörän runkolukituksen.
Ideakortti 6: Arkiliikunta ja asuinkorttelit Suomalaisten elämäntyylit ovat monipuolistuneet ja muuttuneet viime vuosikymmenien aikana huimasti. Myös liikkumisen määrät ovat eriytyneet. Yhä suurempi osa suomalaisista liikkuu vähemmän kuin aiemmin, osa enemmän. Asuinympäristön suunnittelussa ja rakentamisessa ei vielä olla herätty vastaamaan haasteisiin. Asuinympäristön merkitys aktiivisen elämäntavan valitsemisessa on suuri - hyvät liikkumisen edellytykset kannustavat aktiivisuuteen. Nykyään kerrostalossa asuminen on yleinen asumismuoto hyvin erilaisissa elämäntilanteissa oleville ihmisille, ja liikkumisen edellytysten tulisi olla hyvät erilaisille käyttäjäryhmille.
Välineiden säilytys Asuntokohtaisten urheilu- ja ulkoiluvälinevarastojen tulisi olla helposti saavutettavat ja riittävän suuret. Käynti varastoon toimii parhaiten järjestämällä se suoraan ulkotiloista tai porraskäytävästä omaan varastotilaan. Kerrostaloasuntojen suunnittelussa ei urheiluvälineiden varastointia yleensä huomioida riittävästi. Pienehköjä välineitä varten voidaan ulko-oven yhteyteen järjestää lukittava lokerikko tai piharakennus, jossa voi säilyttää esimerkiksi rullaluistimia, pyöräilykypärää tai potkulautaa. Näin urheiluvälineitä ei tarvitse tuoda asuntoon, ja ne on helppo ulosmennessään ottaa mukaan. Pieni välineiden huoltotila on hyvä järjestää välinevaraston tai pyörävaraston yhteyteen. Normaalin välineiden huoltotarpeen lisäksi niiden muokkaaminen oman näköisiksi saattaa olla myös harrastus, ja muokkaamismahdollisuus edistää siten myös liikuntaharrastusta.
↑ Polkupyörien jokapäiväiseen säilytykseen tarkoitetuissa tiloissa säilytys seinälle nostamalla toteutuu yleensä huonosti eikä säilytystilaa jää vapaaksi lastenvaunuille eikä rollaattoreille. Kuva: Sirpa Luoma
Liikkumisen apuvälineille, kuten rollaattoreille ja pyörätuoleille tulee järjestää myös riittävät säilytystilat. Myös lastenvaunujen säilytys tulee huomioida. Portaikkoon ja käytäville on myös hyvä järjestää kaiteita, jotka johtavat varastoon, ulko-ovelle jne. Polkupyörä on tärkeä arkiliikkumisen väline, ja pyörien säilytykseen on kiinnitettävä huomiota suunnittelussa. Usealla pyörällä paljon liikkuvalla saattaa olla erikseen “arkipyörä” jokapäiväiseen liikkumiseen ja toinen tai useampi pyörä urheilutarkoitukseen. “Arkipyörää” on joskus kätevämpi säilyttää ulkona, jos edellytykset säilytykselle ovat kunnossa. Pyörien ulkoparkkitilaa on useilla taloyhtiöillä riittämättömästi. Riittävän kokoinen, lähellä ulkoovea sijaitseva ja turvallinen (valaistu, mahdollisuus lukita pyörä rungosta rakenteeseen) pyöräparkki kannustaa liikkumaan pyörällä. Pyöräparkin kattaminen on myös tärkeää.
Pihan toiminnot Pihan toimintoja tulisi normaalissa taloyhtiössä suunnata kaikille ikäryhmille. Yleisesti hyvin ja viihtyisästi suunniteltu ja hoidettu piha-alue houkuttelee monenikäisiä oleskeluun ja aktiivisuuteen piha-alueella. Sen lisäksi on hyvä sijoittaa pihalle eri käyttäjäryhmiä kiinnostavia elementtejä. Pienille lapsille voidaan rakentaa tontin ympäri kiertävä rata pyöräilyn harjoittelua varten. Vanhemmat, huonokuntoisemmat asukkaat jaloittelevat myös mielellään pihan ympäri. Heitä ajatellen tulee rata pinnoittaa huomioiden myös rollaattorilla liikkuvat. Riittävä määrä penkkejä tulee sijoittaa reitille sen pituudesta riippuen. Talvella rata toimii myös hiihtolatuna. Hiihtoladun vieressä voi kulkea talvellakin kunnossa pidettävä vanhusten kävelyreitti, joka on valaistu ja hiekoitettu. Jos mahdollista, voidaan viereisten taloyhtiöiden tonteilla kiertäviä hiihto- ja kävelyratoja yhdistää, jolloin syntyy pidempiä lenkkejä. Lumen läjitysalueet voidaan sijoittaa siten, että lumikasoja voi turvallisesti käyttää pulkkailuun tai lumilautailuun rakentamalla pieni lumihyppyri lumikasan viereen. Pienpelikenttä syntyy kiinnittämällä koripallokori ja maalaamalla jalkapallomaalin rajat vaikkapa ulkovaraston seinään. Tilaa ei tarvitse olla paljon, ja pintamateriaalina toimii asfaltti tai sora. Useimpia joukkuepelejä voidaan pelata yhteen maaliin, eivätkä pienet lapset hyödy aikuisille mitoitetusta kentästä. Yläkouluikäiset eivät aina halua lähteä kauas harrastamaan, ja pieni pelikenttä omassa pihassa aktivoi myös heitä.
Vesi on kiehtova elementti niin lasten kuin aikuistenkin mielestä. Hulevesien ohjaaminen pieneen avo-ojaan ja vaikkapa lammikkoon pihalle tuo viihtyisyyttä. Jos ojan ja lammikon pohjiin sijoitellaan luonnonkiviä, ovat ne kauniita elementtejä kuivinakin aikoina. Lapset nauttivat myös mahdollisuudesta tutkia veden käyttäytymistä kaivamalla pieniä ojia itse, ja mahdollisuuksien mukaan voidaan ojan tai lammikon lähelle järjestää pienille kaivajille ystävällinen materiaali (esimerkiksi sora) suunnitellulle alueelle, jossa kaivamisjäljet eivät häiritse muita pihan käyttäjiä. Yläkouluikäiset kaipaavat myös laajempaa liikkumisaluetta ja yksityisyyttä kuin taloyhtiön piha tarjoaa. Heidän liikkumistaan voidaan edistää suunnittelemalla esimerkiksi pyörien ja muiden välineiden sijoittelu ja varastointi mahdollisimman helpoksi. Säilytyksessä ja varastoinnissa tulisi huomioida myös esimerkiksi lumilaudat, rullalaudat, potkulaudat, BMX-pyörät ja rullaluistimet. Aikuisille piha voi oleskelun ohella tarjota oman viljelypalstan hoitoa. Palstojen ei tarvitse olla isoja, sijainti omassa pihassa voi houkutella enemmän kuin kauempana sijaitseva isompi siirtolapalsta. Iäkkäämpien viljelypalsta voidaan korottaa toiminnan helpottamiseksi. Kastelu onnistuu sadevettä keräämällä. Pihalle voidaan toteuttaa “aistien puutarha”, joka houkuttelee eriikäisiä nauttimaan väreistä, tuoksuista, mauista ja äänistä. Vihreä ympäristö liikunnan rinnalla tuottaa hyvinvointivaikutuksia. Lapsille puutarha opettaa luontoon tutustumista, ja tutut tuoksut ja äänet säilyttävät vanhusten vireyttä.