www.specia.fi
SPECIA ry:n
jäsenlehti
4 | 2014
Luottamusmies, se tärkeä linkki s. 4
Lisää liikettä työpäivään s.10 | Naisasiaa talkoilla s.14 | Äitiysvapaan palkasta ennakkopäätös s.12
asiantuntija_414_211114.indd 1
1.12.2014 10.34
4 | 2014
Luottamusmies, se tärkeä linkki s. 4 | Luottamusmies on asianajajasi s. 7 | Lisää liikettä työpäivään s. 10 | Äitiysvapaan palkasta ennakkopäätös s. 12 | Naisasiaa talkoilla s. 14 | Kotileikistä oikeaan elämään s. 16 | Miten aikaa hallitaan asiantuntijatyössä? s. 17 | Jäsenedut s. 17 | Puheenjohtajalta s. 18 | Svensk resumé s. 19
Pääkirjoitus
George W. Bush ja työpiste-ergonomia
Haluan kannustaa lukijoita tekemään työtä niin kuin minä ja Georg W. Bush. Simon Huldén vt. toiminnanjohtaja
Asiantuntija-lehti on ilmestynyt vuodesta 1991. Julkaisija SPECIA – Asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ry Päätoimittaja Simon Huldén
En ota kantaa näissä kokouksissa tehtyihin päätöksiin, mutta kannatan vilpittömästi bushimaisia kokouskäytäntöjä. Vaikka en ole neljäkymmentä vielä täyttänytkään, niin selkä on ollut useasti täysin jumissa. Liikuntaa olen aina harrastanut mutta venyttely ei ole koskaan ollut oikein minun juttuni. Myöskään työpisteen ergonomia ei ole aikaisemmin kiinnostanut. Työasentoni on lähinnä voitu kuvailla banaanimaiseksi.
SPECIAn toimisto Vt. toiminnanjohtaja Simon Huldén 040 719 3328 simon.hulden@specia.fi Järjestöasiamies Hanna-Mari Koski 044-3339116
Ulkoasu Nymandesign Oy
Faksi (09) 147 242 toimisto@specia.fi Snellmaninkatu 19–21 00170 Helsinki
Painopaikka Libris Oy Kontulantie 12 00940 Helsinki
SPECIA ry:n puheenjohtaja
KANNEN KUVA: RODEO
Painosmäärä 6 700
Muistan lukeneeni jostakin, että Yhdysvaltain entinen presidentti George W. Bush piti kaikki kokouksensa seisten. Presidentin kokoukset olivat lyhyitä ja ytimekkäitä eikä niissä montaa kokousviineriä ehtinyt syödä.
Aino Harinen 040 492 3179 aino.harinen@specia.fi Jäsenmaksut ja jäsenyyttä koskevat kysymykset Akavan Erityisalojen jäsensihteerit 0201 235 370 (toimistoika 9:00–15:00) Erityiskoulutettujen työttömyyskassa Erko www.erko.fi, (09) 7206 4343 (ma–to klo 12.00—15.00)
Edellisen kerran jälkeen, kun en pystynyt jumittuneen selän takia käsiäni nostamaan tai päätäni kääntämään, päätin tehdä asialle jotain. Lyhyen harkinnan jälkeen työpistelleeni hankittiin sähköinen työpöytä. Nyt työpöytä on
ollut minulla jo parisen kuukautta ja en voi muuta kuin todeta, että selkäni ei ole koskaan voinut näin hyvin. Nykyään pystyn muun muassa aamulla nousemaan sängystä rullaamatta ensin itseäni reunalle, jotta voin ottaa jaloillani vastaan lattialle putoilevaa ihmismassaa. Pystyn nykyään myös sitomaan kengännauhani niin kuin kengännauhat kuuluisi sitoa.
Tällä puheenvuorolla haluan ainoastaan kannustaa lukijoita tekemään niin kuin minä ja Georg W. Bush – eli työtä seisten. Uskon, että mikäli kaikki toimistotyöntekijät siirtyisivät tekemään työtä seisten, sillä olisi valtavia kansantaloudellisia ja -terveydellisiä vaikutuksia. Uskoani vahvistaa myös tutkittu tieto, josta lisää sivulla 10. Mikäli seisomatyöllä on samanlainen vaikutus myös sinuun, et kokeiltuasi koskaan enää siirry takaisin istumatyöhön.
20 % alennusta Kaiku ethicalin verkkokaupasta! SPECIA ry tekee yhteistyötä Reilun kaupan erikoisliike Kaiku ethicalin kanssa jäsenetukampanjan merkeissä. SPECIAlaiset saavat marras- ja joulukuun aikana tilatuista Kaikun verkkokaupan tuotteista 20 prosentin alennuksen. Käytä tilaisuus hyväksi ja tue samalla reiluutta työmarkkinoilla! SPECIAn Alennuskoodi tilauksiin 31.12.2014 asti on SPECIARY.
www.kaikuethical.com
2 Asiantuntija 4/2014 | www.specia.fi
asiantuntija_414_211114.indd 2
1.12.2014 10.34
SPECIA viestii myös Twitterissä
0 |
|
s. 19
! Muista päivittää jäsentietosi! Onko osoitteesi muuttunut,
oletko vaihtanut työpaikkaa tai saanut opinnot suoritettua? Muistathan päivittää tiedot myös meille, jotta jäsentiedot ovat ajan tasalla ja saat kaiken tarvittavan tiedon ja materiaalin. Tietojen päivitys onnistuu helposti sähköisellä lomakkeella osoitteessa www.akavanerityisalat.fi/jasenyys.
SPECIAn löydät myös Twitteristä. Seuraa nimimerkkiä @SPECIAry, niin pysyt perillä ajankohtaisista asioista.
Levin mökillä vapaita viikkoja ensi vuodelle Vuonna 2015 vapaat viikot SPECIAn Levin mökillä (la–la) ovat:
4.7.2015–11.7.2015 11.7.2015–18.7.2015 18.7.2015–25.7.2015 25.7.2015–1.8.2015 8.8.2015–15.8.2015 29.8.2015–5.9.2015 26.9.2015–3.10.2015 31.10.2015–7.11.2015 Lisätietoja mökistä ja viikkojen vuokra hinnoista löydät SPECIAn kotisivuilla www.specia.fi.
Työn orjat Roope Alho
www.specia.fi | Asiantuntija 4/2014 3
asiantuntija_414_211114.indd 3
1.12.2014 10.34
| Edunvalvonta työpaikalla |
JUKOn ja YTN:n luottamusmies edustaa akavalaisia Julkisalan koulutettujen neuvot-
telujärjestön JUKOn luottamusmies edustaa julkisella sektorilla ja yliopistoissa kaikkia akavalaisia omaan ammattiinsa katsomatta. Kunnissa luottamusmies on usein opettaja ja Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n jäsen, koska opettajia on niin suuri osa akavalaisista. Joskus taas vaikkapa kirjastonhoitaja ja Akavan Erityisalojen jäsenyhdistyksen Kumulan jäsen voi edustaa opettajia. On tärkeää, että luottamusmies tuntee edustamiensa ammattiryhmien erityispiirteet ja työn vaativuuden. Kunnissa ja kuntayhtymissä käydään luottamusmiesvaalit ensi vuonna. Ole aktiivinen ja vaikuta vaaleissa!
Sama systeemi on yksityisellä puolella työpaikoilla, joissa noudatetaan akavalaisten neuvottelujärjestön Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry:n neuvottelemaa työehtosopimusta. YTN:läinen luottamusmies edustaa akavalaisia riippumatta siitä, onko hän itse vaikkapa Insinööriliiton, Lakimiesliiton tai Akavan Erityisalojen jäsenyhdistyksen jäsen. Tällöin jäsenen toimiaseman tulee yleensä vastata ylempää toimihenkilöä.
Kysyttävää? Ota yhteyttä omaan
luottamusmieheesi tai Akavan Eritysalojen edunvalvontaan.
4 Asiantuntija 4/2014 | www.specia.fi
asiantuntija_414_211114.indd 4
1.12.2014 10.34
Työpaikkasi vahvat vaikuttajat
Luottamusmies, se tärkeä linkki Työelämässä puhaltavat välillä kovatkin vastatuulet. Henkinen kuormitus voi olla liian painava yhdelle ihmiselle kannettavaksi. Työsuhteen ehdot eivät vastaa nykyistä työtä tai ylitöitä tehdään ilman korvausta. Tukena tilanteita selvittämässä ovat luottamusmiehet, luottamusvaltuutetut ja työsuojeluvaltuutetut. Mutta missä asioissa kannattaa kenenkin puoleen kääntyä? Teksti: Petra Nikkinen | Kuva: Thinkstock
Luottamusmiehen merkitys työntekijälle on monesti korvaamaton. Hän neuvoo työsuhteeseen liittyvissä asioissa ja toimii linkkinä henkilöstön ja työnantajan välillä. Yksi hänen tärkeimmistä tehtävistään on valvoa, että työpaikalla noudatetaan työlainsäädäntöä ja työehtosopimuksia sekä tarvittaessa puuttua ongelmakohtiin. Jos kuulut liittoon, et jää ongelmien kanssa yksin – luottamusmies edustaa työpaikalla ammattiliittoa ja siihen kuuluvia työntekijöitä. Luottamusmieheltä vaaditaan monipuolista osaamista: hän toimii henkilöstön etujen valvojana, oikeuksien puolestapuhujana, mahdollisten ristiriitojen sovittelijana ja neuvonantajana. Ammattiliitot ovat luottamusmiesten apuna tarjoamalla heille säännöllisesti tehtävää tukevaa koulutusta.
Minustako luottamusmies? Jos olet kiinnostunut työpaikkasi
asioista, työlainsäädännöstä ja sinulla on halua kehittyä neuvottelijana, luottamusmiestehtävä voi olla sinulle oikea valinta. Ehdokkaaksi voit asettua silloin, kun olet työpaikalla sovelletun työ- tai virkaehtosopimuksen neuvotelleen ammatti- tai neuvottelujärjestön tai sen jäsenjärjestön jäsen. Luottamusmies valitaan aina määräajaksi, yleisin toimikauden pituus on kaksi vuotta. Mikäli saman työnantajan palveluksessa on useita luottamusmiehiä, tällöin valitaan myös pääluottamusmies, joka edustaa kaikkia työntekijöitä. Valinnat ilmoitetaan työnantajalle, jolloin luottamusmies voi pätevästi edustaa henkilöstöä. Ihan kylmiltään ei liikkuvaan junaan tarvitse hypätä. Jos olet valmis antamaan panoksesi muiden avuksi, aloita hakeutumalla oman ammattiliittosi Akavan Erityisalojen tai sen jäsenyhdistyksen aktiivitoimintaan mukaan. Sitä kautta saat kokemusta ja riittävää koulutustarjontaa luottamusmiehen tehtävää varten. > www.specia.fi | Asiantuntija 4/2014 5
asiantuntija_414_211114.indd 5
1.12.2014 10.34
| Edunvalvonta työpaikalla |
Luottamusvaltuutettu sopimuksettomilla aloilla
• valvoa ja perehtyä työympäristön ja henkilöstön turvallisuuteen ja terveyteen vaikuttaviin seikkoihin • perehtyä työsuojelusäännöksiin, ohjeisiin ja muihin työsuojeluasioihin • edistää turvallisuutta • tutustua ja perehtyä työsuojelusäännöksiin
Luottamusvaltuutettu on luottamusmiestä vastaava työntekijöiden valitsema edustaja sellaisilla työpaikoilla, joiden työntekijöitä ei koske mikään työehtosopimus. Tehtävät ja toimivalta määräytyvät työlainsäädännön perusteella, mutta käytännössä ne ovat samankaltaiset kuin luottamusmiehellä.
Työsuojeluvaltuutetulla on oikeus
Minustako luottamusvaltuutettu?
Luottamusvaltuutetun asema perustuu lainsäädäntöön eikä työmarkkinajärjestöjen sopimuksiin. Siten kuka tahansa voi asettua ehdolle. Toimikausi on päätettävissä tapauskohtaisesti. Valinnasta on ilmoitettava vastaavasti työnantajalle. Luottamusmiehen ja -valtuutetun tärkeimmät tehtävät ovat
• edustaa henkilöstöä työsuhdetta koskevissa asioissa ja neuvotella työnantajan kanssa • huolehtia, että työntekijöitä kohdellaan oikeudenmukaisesti ja tasa-arvoisesti • neuvoa ja tukea jäseniä työelämässä ja sen mahdollisissa muutostilanteissa • auttaa työsuhteeseen liittyvien mahdollisten ongelmatilanteiden selvittämisessä • kehittää osaltaan työyhteisöä edustamiensa työntekijöiden sekä työnantajan kanssa
Luottamusmiehellä ja -valtuutetulla on oikeus
• saada työntekijöiden asemaan liittyvää tietoa • kehittää aktiivisesti työpaikan yhteistoimintaa • saada tehostettu irtisanomissuoja • käyttää työpaikan tiloja, kopiokonetta, puhelinta ym. tehtävien hoitamisessa • saada ansiomenetyskorvausta ja vapautusta työstä tehtävän hoitoa varten.
Työsuojeluvaltuutettu työhyvinvoinnin vartijana Työpaikoilla toimiva työsuojeluvaltuutettu valvoo henkilöstön työhyvinvointia ja työn turvallisuutta. Fyysisen turvallisuuden lisäksi hän huolehtii myös työilmapiiriin tai jaksamiseen liittyvissä ongelmissa. Hän neuvottelee työsuojelua koskevista asioista työnantajan kanssa sekä toimii yhteistyössä työsuojeluviranomaisten kanssa. Työyhteisön ja sen ympäristöön vaikuttavien tekijöiden kuten työtapojen, työvälineiden ja suojavarusteiden valvonta kuuluu myös työsuojeluvaltuutetun tehtäviin. Työsuojeluvaltuutetun tärkeimmät tehtävät ovat
• edustaa työntekijöitä työpaikan työsuojeluasioissa • olla henkilöstön edustaja työsuojeluviranomaisyhteistyössä
• saada työnantajalta nähtäväkseen työpaikan työympäristön tilan turvallisuuteen ja terveyteen liittyvät asiakirjat • saada haltuunsa työterveyshuoltopalveluiden järjestämistä koskevat sopimukset ja asiakirjat • pyytää työsuojelutarkastus työsuojeluviranomaisilta • edustaa henkilöstöä työsuojelutarkastuksissa tai muussa niissä liittyvissä asioissa • keskeyttää työ, jos se aiheuttaa välitöntä vaaraa työntekijän terveydelle tai hengelle • saada tehostettu irtisanomissuoja • saada ansiomenetyskorvausta ja vapautusta työstä tehtävän hoitoa varten.
Minustako työsuojeluvaltuutettu? Jos yrityksessä työskentelee säännöllisesti vähintään kymmenen työntekijää, työntekijöiden on valittava keskuudestaan työsuojeluvaltuutettu ja kaksi varavaltuutettua. Näin määrittää laki työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojelusta. Pienemmilläkin työpaikoilla voidaan valita valtuutettu, mikäli työntekijät pitävät sitä tarkoituksenmukaisena. Työsuojeluvaltuutetun toimikausi on kaksi vuotta, ellei toisin sovita. Lähteet: www.akavanerityisalat.fi, www.ttk.fi
6 Asiantuntija 4/2014 | www.specia.fi
asiantuntija_414_211114.indd 6
1.12.2014 10.34
Luottamusmies on asianajajasi Sirpa Lotsari on viestinnän asiantuntija, SPECIAlainen aktiivi ja luottamusmies. Hän haluaa tuoda työelämään enemmän reiluutta, avoimuutta ja toisten kunnioitusta. Teksti: Tuija Heikkilä | Kuva: Maarit Haverinen
Viehättävältä Torkkelinmäeltä on vain muutama kortteli harmaagraniittiseen Kallion kirkkoon, joka kohoaa uljaana kaupunginosansa keskellä. Entinen työläisalue on opiskelijoiden, taiteilijoiden ja työssä käyvien, hyvin koulutettujen sinkkujen vireä ja monikasvoinen koti. – Kaikki, mitä tarvitsen, on lähellä, iloitsee Sirpa Lotsari. Sirpa, 51, on asunut koko ikänsä pääkaupunkiseudulla – muun muassa Kirkkonummella, Vantaalla, Helsingin Vallisaaressa, Suomenlinnassa ja nyt Torkkelinmäellä. Kallion kirkko on kotipesä hänen kuorolauluharrastukselleen. – Aiemmin lauloin Saksalais-Suomalaisessa kuorossa, mutta syksyllä 2013 vaihdoin Kallion Kantaattikuoroon. Kyseessä on kirkkomusiikkiin keskittynyt kamarikuoro, jossa Sirpa laulaa alttoa. Kolmantena adventtisunnuntaina Kantaattikuoro laulaa upeasta akustiikastaan kuulussa Kallion kirkossa
Bachin Jouluoratoriota. Se kuuluu kuoron perinteisiin, kuten myös jouluaamun jumalanpalveluksissa avustaminen. – Kallion kirkko on avoin, vireä ja aktiivinen, ja kuoro osallistuu musiikilla kalliolaisten elämään. Kun vuosi sitten esitettiin Mozartin Requiem peräti 200 laulajan voimin, oli kirkko niin täynnä kuulijoita, että piti avata ovet, jotta saatiin ilmaa. Se oli kalliolalaista kansanjuhlaa, elämys kaikille. Kuorolaulu on monipuolinen harrastus. – Laulu tekee tutkitustikin hyvää. Se antaa energiaa ja fyysistä, sisäistä hierontaa. Mutta siinä on myös vahva yhteisöllinen ulottuvuus. Se on Sirpalle tärkeää myös ay-tehtävissä.
Kiehtova ja monipuolinen työura Sirpa Lotsari pääsi tuplatietä sisään Hel-
singin yliopistoon. Hän alkoi opiskella sekä teologiaa että teatteritiedettä. – Jonkin aikaa vein kumpaakin eteenpäin, mutta sitten teologia jäi. Siihen aikaan naispappeus ei vielä ollut mahdollisuus. Hän opiskeli myös italialaista filologiaa. Sitä kautta Sirpalle avautui ura. Elettiin 1980-luvun loppupuolta. – Pääsin töihin Italian Suomen suurlähetystöön. Voitin sisäänpääsykilpailun, ja minut valittiin Italian valtion työntekijäksi. Työskentelin lähetystössä kolme ja puoli vuotta, siitä viimeisen puolikkaan suurlähettilään sihteerinä. Sirpa palasi kuitenkin suomalaisiin leipiin, vaikkei Italiaa hylännytkään. – Siirryin Matkailun edistämiskeskukseen järjestämään ja emännöimään ulkomaisille toimittajille ja kuvausryhmille räätälöityjä ohjelmia. Pari vuotta Sirpa työskenteli myös MEKin Milanon toimistossa italialaisen median parissa. Kotiuduttuaan taas > www.specia.fi | Asiantuntija 4/2014 7
asiantuntija_414_211114.indd 7
1.12.2014 10.34
| Edunvalvonta työpaikalla |
Suomeen hän aloitti työnsä MEKin tiedotuksessa. Siihen kuului Matkailusilmä-lehden toimitussihteerin työt ja yhteistyö suomalaisen median kanssa. Kansainvälisen viestinnän osaaminen vei Sirpan MEKistä opetus- ja kulttuuriministeriön alaiseen CIMOon. Siellä hänen tehtäviinsä kuului suomalaisen koulutuksen markkinointi ulkomaisille opiskelijoille. CIMOssa Sirpa perehtyi myös verkkoviestintään ja oli mukana viraston verkkouudistuksessa. CIMOsta hän siirtyi tiedottajaksi maa- ja metsätalousministeriön alaiseen Eläinlääkintä- ja elintarviketutkimuslaitos EELAan. – Sen viestinnässä oli vain yksi työntekijä, joten sain linjata toimintaa ylijohtajan kanssa. Se oli mielenkiintoista! Vapusta 2006 EELA, Kasvintuotannon tarkastuskeskus ja Elintarvikevirasto sekä ministeriön elintarvike- ja terveysosaston tehtäviä yhdistettiin. Syntyi nykyinen Elintarviketurvallisuusvirasto Evira, jonka viestinnässä Sirpa aloitti työnsä. Pari vuotta myöhemmin hän siirtyi Evira.fi -sivuston verkkopäätoimittajaksi ja huolehtimaan sen kehittämisestä. – Tämänhetkinen työni on vastata kollegan kanssa toimialan valvontaviranomaisille suunnatusta ekstranetistä. Haasteena on saada viraston asiantuntijat täydellä teholla huomaamaan, että verkkoviestintä on hyvä kanava saavuttaa alan yhteistyökumppanit.
Viestintää kansalaisten avuksi Kahden valtion palveluksessa olleelle Sirpalle julkinen sektori on tullut läheiseksi. –Itseäni ei kiinnostaisi markkinoida jotakin tossua tai tötteröä, vaikka tuloksellisuuden mittaaminen olisikin silloin helpompaa. Haluan osallistua työssäni siihen, että kansalaisilla on jokapäiväisessä elämässä tarvittavat tiedot päätösten teon pohjaksi. Nykyisin pyrin edistämään viranomaisten välistä toimintaa viestinnän avulla, markkinointiviestinnän keinojakin hyödyntäen. Siitäkin hyötyvät kansalaiset. Selkeä kieli on aina ja kaikissa Sirpan
työpaikoissa ollut tärkein hänen työkalupakkinsa välineistä. –Se korostuu Evirassa, jossa viestittävät asiat saattavat olla monimutkaisia ja vaikeaselkoisia, kun kentässämme on valvontaa, laboratoriotoimintaa, tieteellistä tutkimusta ja riskinarviointia, ja asioista monet kumpuavat EU-lainsäädännöstä. Niinpä asiantuntijoita pitää tukea ja sparrata selkeämmän kielen käyttöön. Onkin ollut hauska nähdä heidän oivaltavan, mikä teho selkeällä viestinnällä on.
Epäasiallisen käytöksen nollatoleranssin pitäisi olla itsestäänselvyys. – Kiireen keskellä ei aina ole mahdollista miettiä parasta mahdollista sanamuotoa, mutta silloin tulevat apuun viestinnän ammattilaiset. – Viestintä on siitä mahtavaa, että sen tiedot, taidot ja kysymyksenasettelut voi soveltaa mille alalle tahansa. Opittava ei lopu, ja viestittävän aiheen vaihtuminen on mahdollisuus laajentaa omia tietojaan. Se onkin työssäni hauskinta. Viestinnän asiantuntija on tulkki ulkomaailman ja viraston välillä. Minusta tässä työssä on hyvä säilyttää ulkopuolisuus viraston asiantuntijoiden edustamaan substanssiin.
Reilumpaa työelämää rakentamassa Sirpa Lotsari liittyi SPECIAn jäseneksi työskennellessään CIMOssa. Mukaan hänet rekrytoi toinen cimolainen, SPECIAn silloinen puheenjohtaja Leena-Maija Talikka. Leena-Maijalla oli tarkka vainu; Sirpasta tuli ay-aktiivi. 2008–2013 hän oli liiton sääntöjen mukaisen maksimimäärän eli kolme kaksivuotiskautta SPECIAn hallituksessa, viime vuodet varapuheenjohtajana. Hän oli tekemässä liiton ensimmäistä
viestintästrategiaa ja viime vuonna sekä Akavan Erityisalojen että SPECIAn strategioita. Tänä syksynä hän toimi SPECIAn vaalivaliokunnan puheenjohtajana. Akavan Erityisalojen hallituksessa Sirpa on ollut pari kautta. AEn Valtion neuvottelukunnassa hän on ollut jäsenenä joitakin kausia, ja on kuluvalla kaudella sen puheenjohtaja. Neuvottelukunta on nyt järjestämässä AEn valtion sektorin jäsenille ensimmäistä jäsentilaisuutta. – Neuvottelukunnassa pyrimme viemään eteenpäin AE:n jäsenistön virkaja työehtosopimustarpeita. Nyt olemme keskustelleet siitä, että valtiolla työskentelevien identiteettiä pitäisi vahvistaa ja valaa uskoa siihen, että on tärkeää työskennellä kansalaisten yhteiseksi hyväksi. Toimiva julkinen sektori on kivijalka myös tuottavalle ja yhteiskunnallisesti kestävälle yritystoiminnalle. Se tuppaa unohtumaan, kun poliitikot esittävät populistisin asein valtion työntekijöiden radikaalia vähentämistä lääkkeeksi valtiotalouden ongelmiin. Vaikka valtion kaikki työntekijät pistettäisiin pellolle, sillä ei taloutta pelastettaisi – päinvastoin. Tehostamisen paikkoja varmasti löytyy, mutta jokin roti pitäisi retoriikallakin olla. Sirpalle tärkein asia ay-uralla onkin ollut se, että hän on saanut olla ajamassa jäsenten asiaa. – Olen pyrkinyt omalta osaltani rakentamaan oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa ja reilumpaa työelämää, jossa oikeudet ja velvollisuudet ovat tasapainossa. Silloin päästään pahojenkin tilanteiden ja aikojen yli, kun mennään eteenpäin yhdessä sovittuja pelisääntöjä noudattaen ja ne tuntien. Se on kaikkien etu.
Luottamusmies ei jätä yksin Sirpa toimii myös yhtenä työpaikkansa jukolaisista luottamusmiehistä. – Evirassa edustan kaikkia jukolaisia. He ovat pääosin eläinlääkäreitä ja agronomeja, Suomen eläinlääkäriliiton ja Luonnontieteiden Akateemisten Liitto LALin jäseniä, kourallinen on Akavan
8 Asiantuntija 4/2014 | www.specia.fi
asiantuntija_414_211114.indd 8
1.12.2014 10.34
Erityisaloista. Eviran työntekijöistä suurin osa on jukolaisia, mutta myös JHL:n ja Pardian jäseniä on. Jokaisella näistä kolmesta neuvotteluryhmästä on omat pääluottamusmiehensä ja luottamusmiehensä. Evirassa on ollut tiukka syksy, sillä kuten niin monessa työpaikassa näinä aikoina, myös siellä käydään yt-neuvotteluja. – Keväällä henkilökunnalta pyydettiin säästöehdotuksia. Niitä tuli 362, joten säästöjä olisi mahdollista tehdä monella tavoin. Alkukesästä sanottiinkin, että vähennykset henkilöstöstä ovat viimeinen keino, mutta jo syyskuussa kerrottiin, että irtisanomisiin ja lomautuksiin tullaan menemään. Sirpa harmittelee tulevaisuuslikinäköön sortunutta työnantajaansa, sitä, että pitkän aikavälin ilmeisen alireagoinnin jälkeen nyt ylireagoidaan lyhyellä tähtäimellä. Henkilöstöstä säästäminen ei ole järkevin keino, vaikka henkilöstövähennysten kautta säästettävien eurojen laskeminen olisikin helpointa. – Henkilöstön hyvinvointia edistäviä asioita, kuten työterveyshuoltoa ei myöskään kannata kiristää, vaan tulisi etsiä ja ratkaista kuormittavia syitä. Irtisanomisuhan alla on vaara, että työhönsä äärimmäisen sitoutuneet asiantuntijat alkavat katsella uutta työpaikkaa, ja organisaatio on vaarassa menettää vaikeasti korvattavaa tietotaitoa. Yt-neuvottelutilanteessa luottamusmiehillä on näytön paikka olla jäsentensä tukena. – Valtiolla toimivan luottamusmiehen perustyökalu on VES eli virka- ja työehtosopimus. Luottamusmies voi auttaa jäseniä näiden arjen pienissä ja suurissa asioissa jo kuuntelemalla ja keskustelemalla. Oma missioni on aktivoida ihmisiä tiedostamaan oikeutensa ja käyttämään niitä, esimerkiksi luottamusmiesten palveluina. Sirpa on luottamusmiehenä nyt toista kautta, aiemmin hän oli varaluottamusmies. – Jukolaiset ovat valveutunutta väkeä, mutta vielä on myös arkuutta kertoa, että kuuluu liittoon. Haluan olla raken-
tamassa työpaikoille hyvää työelämää vailla vastakkain asettelua. Asiat voivat riidellä, eivät ihmiset, se on lähtökohtani. Yt-neuvottelutilanteessa luottamusmiehellä on selkeä, työntekijän puoli. Silti puheyhteys on säilytettävä. Luottamusmiehen täytyykin olla paitsi aktiivinen, myös rohkea, ja kaikkien osanpuolten helposti lähestyttävissä. Yhdyssanan ’luottamusmies’ jälkimmäiseen puoleen Sirpa ei puutu, koska sukupuolineutraalia termiä ei ole. Kärkenä hän näkee sanan tärkeimmän osan ’luottamus’.
Missioni on aktivoida ihmisiä tiedostamaan oikeutensa ja käyttämään niitä. – Luottamusmiehellä tulee olla luottamus, ja se ansaitaan. Jäsenen tulee voida luottaa, että luottamusmies ajaa hänen asiaansa mahdollisimman hyvin, eivätkä tiedot keskusteluista lähde eteenpäin ellei niin sovita. Mutta luottamus ei tarkoita vain yhtä luottamusmiestä, vaan koko liittoa, koko Jukoa, koko ay-liikettä. SPECIAn slogan Et ole yksin kuvaa Sirpasta hyvin sitä, mistä luottamusmiestoiminnassa on kyse. – Erilaiset kassat ovat tehneet ärhäkkää markkinointia, ja monet katsovat, että kassaan kuuluminen riittää. Työpaikan arjessa läsnä oleva luottamusmies on kuitenkin tärkeä tekijä. Sitä pelkkä työttömyyskassa ei anna. Meidän tulisikin nostaa luottamusmiestoimintaa palveluna jäsenelle.
Luottamusmies mukaan neuvotteluihin Jukolaisessa luottamusmiestoiminnassa on haasteellinen ja kiinnostava piirre: usein sekä työnantajan edustaja että työntekijä ovat jukolaisia, jopa saman liiton jäseniä.
– Olemme Evirassa kiinnittäneet luottamusmiesten kesken huomiota siihen, miten tukea esimiehiä ja johtajia, jotta he voivat tukea alaisiaan, ja samalla säilyttää kaikkien osapuolten luottamus siihen, että jokaisen asiaa ajetaan. Eniten yhteydenottoja luottamusmies-Sirpa saa pidempään työelämässä olleilta, mutta yt-tilanteessa nuoretkin ovat heränneet ottamaan yhteyttä. – Olen itsekin tarvinnut ja saanut luottamusmiehiltä tukea, esimerkiksi pitkähköiltä sairasvapaajaksoilta työhön palatessani. Niissä tilanteissa olen päässyt testaamaan sisältä erilaisia työhön paluun mekanismeja osasairasvapaasta työkokeiluun. Vaikka olen itse luottamusmies, olen pyytänyt toisen luottamusmiehen seurakseni neuvotteluihin työnantajan kanssa. Yleensähän työnantajapuolellakin on useampia henkilöitä tapaamisissa. Myös työpaikkakiusaamisesta Sirpalla on omakohtaisia kokemuksia. – Työpaikkakiusaamistapaukset ovat raskaita, ja kiusaamisesta kuntoutuminen vie aikaa. Luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen tulisi tehdä enemmän yhteistyötä eritoten henkisen työsuojelun saralla. Kun epäasiallinen käytös ja kiusaaminen saadaan kuriin, kaikki voivat keskittää energiansa oman ja yhteistyön tekemiseen. Se edistäisi työhyvinvointia ja organisaation kustannustehokasta tuloksen tekemistä – ne kun ovat vahvasti yhteydessä keskenään. Epäasiallisen käytöksen nollatoleranssin pitäisi olla itsestäänselvyys myös käytännössä. Sekä ay-toimintaan että työelämään Sirpa peräänkuuluttaa enemmän iloa, myös vaikeina aikoina. – Ilon kautta tekeminen kuulostaa kliseeltä, mutta pahimmissa kliseissä on usein suurin totuus. Niin ay-toiminnassa kuin työssä yksi suurimmista arvoista on yhdessä tekeminen, keskinäinen luottamus. Työkaverille voi kertoa, että nyt minulla on paha päivä. Kaikista ei työpaikalla voi eikä tarvitse tulla ystäviä. Mutta kaikille tulee taata kunnioitus, oikeudenmukainen, avoin ja reilu kohtelu. Silloin eivät pienet riidatkaan ole vaarallisia, Sirpa Lotsari muistuttaa. www.specia.fi | Asiantuntija 4/2014 9
asiantuntija_414_211114.indd 9
1.12.2014 10.34
| Työhyvinvointi |
Lisää liikettä työpäivään
Valtaosa aikuisista istuu jopa yli yhdeksän tuntia päivässä. Asiantuntijat toivovat istumisen tau Teksti: Krista Korpela-Kosonen | Kuva: Thinkstock
Valveilla vietetystä ajasta jopa 72 prosenttia kuluu istuen tai makuulla. Istumiseen käytetään aikaa yli yhdeksän tuntia päivässä. UKK-instituutin elokuussa julkaiseman tutkimuksen mukaan vajaa kymmenesosa aikuisten suomalaisten valveillaoloajasta on reipasta tai rasittavaa aktiivisuutta. Jatkuvasti lisääntyvä tutkimusnäyttö osoittaa, että liiallinen istuminen on yhtä merkittävä terveysriski kuin tupakointi, liikunnan puute ja epäterveelliset ruokatottumukset. – Pelkästään reippaan ja rasittavan aktiivisuuden lisääminen ei riitä kumoamaan runsaan liikkumattomuuden terveyshaittoja. Lisäksi tarvitaan keinoja
kevyen ja lyhytkestoisen aktiivisuuden lisäämisen. Pienetkin tauot istumisessa ovat hyväksi terveydelle, sanoo tutkimusprofessori Tommi Vasankari UKK-instituutista.
Liikuntakerhoja ja kävelykokouksia
Tiimipäällikkö Sirpa Lusa Työterveyslaitokselta kertoo, että istumisen määrää rajoittavien ratkaisujen tarpeeseen on jo havahduttu työpaikoilla. Satunnaiset kampanjat ja muistutukset eivät kuitenkaan riitä, vaan istumisen tauottamisesta tulisi tehdä työpaikoilla pysyvä osa työhyvinvointia edistävää toimintaa.
Lusan mukaan lakisääteinen työpaikan riskien arviointi sekä ennalta ehkäisevä työterveyshuolto tarjoavat hyvän mahdollisuuden pysyvämmän toimintakulttuurin luomiseen. Työnantajan on hyvä tarjota mahdollisuuksia istumisen tauottamiseen ja vähentämiseen, ja esimiehet voivat tukea ja kannustaa siinä alaisiaan. – Etenkin suuremmissa yrityksissä on kuntokerhoja ja liikuntaryhmiä. Moni työnantaja tukee työmatkaliikuntaa esimerkiksi järjestämällä polkupyörille säilytyspaikkoja ja henkilöstölle pukeutumis- ja suihkutiloja. Jos rahalliset resurssit riittävät, voidaan lisäksi hankkia säädettäviä työpöytiä,
10 Asiantuntija 4/2014 | www.specia.fi
asiantuntija_414_211114.indd 10
1.12.2014 10.34
stumisen tauottamisesta pysyvää toimintakulttuuria työpaikoille. jotka mahdollistavat työskentelyn myös seisaaltaan, Lusa listaa esimerkkejä. Joillakin työpaikoilla on jo kokeiltu kokousten pitämistä seisoen tai kävellen. Lusa kannattaa ideaa lämpimästi. – Fyysisen inaktiivisuuden ehkäiseminen edistää myös aivojen toimintaa. On tutkimusnäyttöä siitä, että seisoen toimiva työryhmä tekee parempaa ja innovatiivisempaa yhteistyötä kuin perinteisesti pöydän ääressä istuva, hän kertoo.
Suositukset loppuvuodesta Liiallinen istuminen ei ole pelkästään työikäisten ongelma, vaan sen rajoittaminen on suositeltavaa kaikenikäisille. Lusa on mukana sosiaali- ja terveysministeriön alaisessa työryhmässä, joka valmistelee parhaillaan kansallisia suosituksia liiallisen istumisen ehkäisystä koko väestölle. – Lapsille ja nuorille, työikäisille ja ikääntyneille on tulossa omat, räätälöidyt suositukset, jotka valmistuvat loppuvuodesta. Uskon, että suosituksilla on mahdollista saada aikaan pysyvämpää toimintakulttuurin muutosta esimerkiksi työpaikoille, kouluihin ja oppilaitoksiin, Lusa toteaa.
On tutkimusnäyttöä siitä, että seisoen toimiva työryhmä tekee parempaa ja innovatiivisempaa yhteistyötä kuin perinteisesti pöydän ääressä istuva.
www.specia.fi | Asiantuntija 4/2014 11
asiantuntija_414_211114.indd 11
1.12.2014 10.34
| Työura |
Äitiysvapaan palkasta ennakkopäätös Työsuhdeneuvonnassa on säännöllisesti ollut esillä kysymys pitääkö työehtosopimukseen perustuvaa äitiysvapaan palkkaa maksaa tilanteessa, jossa työntekijä siirtyy hoitovapaalta uudelle äitiysvapaalle käymättä välillä töissä. Teksti: Anne Penttilä, Alma 360 | Kuva: Thinkstock
Nyt asiaan on saatu työtuomioistuimen ratkaisu, jonka mukaan äitiysvapaan palkka pitää näissäkin tilanteissa maksaa. Tuomio perustuu teknologiateollisuuden ylempien toimihenkilöiden työehtosopimukseen, mutta tuomiolla on vaikutusta muillakin ylempien toimihenkilöiden työehtosopimusaloilla. Työtuomioistuin otti tuomiollaan kantaa tilanteeseen, jossa työntekijä oli hoitovapaalla ja tultuaan uudelleen raskaaksi hän ilmoitti työnantajalle jäävänsä suoraan äitiysvapaalle. Työnantaja hyväksyi hoitovapaan keskeyttämisen ja työntekijän siirtymisen äitiysvapaalle, mutta työehtosopimuksen mukaista äitiysvapaan palkkaa ei maksettu. Ylempien toimihenkilöiden teknologiateollisuuden työehtosopimuksessa on äitiysvapaan kolmen kuukauden palkan edellytykseksi asetettu, että työtekijän työsuhde on jatkunut vähintään kuusi kuukautta ennen laskettua synnytysaikaa. Toimialan muiden henkilöstöryhmien työehtosopimuksissa on soveltamisohje, jonka mukaan äitiysvapaan palkkaa ei suoriteta työntekijälle, jos hänen äitiysvapaa alkaa aiemman perhevapaan aikana. – Työnantaja pyrki tulkitsemaan asiaa siten, että myös YTN:n työehtosopimusta on sovellettava niin, että työntekijän
on katkaistava vanhempainvapaansa ja palattava töihin ennen jäämistään uudelle äitiyslomalle, jotta hän olisi oikeutettu äitiysvapaa-ajan palkkaan kolmelta kuukaudelta. Aikaa ei kuitenkaan määritelty, eli periaatteessa yksikin työpäivä riittäisi ennen uudelle äitiyslomalle jäämistä, taustoittaa asianomistajaa ja YTN:ää edustanut asianajaja, varatuomari Tuula Lehtinen, Asianajotoimisto Kasanen & Vuorinen Oy:stä. YTN riitautti tapauksen työtuomioistuimessa. Perusteena oli se, ettei YTN:n työehtosopimuksessa ole tällaista soveltamismääräystä ja toisaalta työnantajan menettely jättää äitiysvapaan palkka maksamatta katsottiin tasa-arvolain vastaiseksi.
Ennakkopäätös EU-tuomioistuimelta Työtuomioistuin pyysi asiassa ennakkoratkaisua Euroopan Unionin tuomioistuimelta. – Aluksi lähtökohdat vaikuttivat huonoilta. EU-tuomioistuin kysyy yleensä kantaa myös muilta jäsenmailta ja ne jäsenmaat vastaavat, joita asia kiinnostaa. Ainoastaan yksi jäsenmaa oli meidän kannallamme ja sieltäkin vastattiin mielestäni hieman asian ohi. Kaikki muut
jäsenmaat olivat työnantajan tulkinnan kannalla, kertoo Lehtinen. Seurasi odottamaton käänne. EU-tuomioistuin huomasi, että tasa-arvolain sijasta tapaus liittyy van hempainlomadirektiiviin, ja esitti sen pohjalta lisä kysymyksiä Suomeen. – Tällaista ei ymmärtääkseni tehdä kovin usein. Lähetimme EU-tuomioistuimelle kirjalliset vastaukset ja olimme myös asian suullisessa käsittelyssä marraskuussa 2012. EU tuomioistuin katsoi, että työnantajan menettely jättää äitiysvapaan palkka suorittamatta kyseisessä tilanteessa oli vanhempainlomadirektiivin vastaista. Työntekijä voisi joutua luopumaan oikeudestaan hoitovapaaseen ja palaamaan työhön, jotta hänelle myöhemmin syntyisi oikeus äitiysvapaan palkkajaksoon. Jos äitiysvapaan palkka voitaisiin jättää suorittamatta tällaisessa tilanteessa, niin se ohjaisi työntekijää siten, että tämä jättäisi hyödyntämättä oikeuttaan hoitovapaaseen. Tämän johdosta vanhempainlomadirektiivin tarkoitus ei toteutuisi tarkoitetulla tavalla. EU-tuomioistuimen julkisasiamies tiedotti päätöksestä helmikuussa 2013.
12 12 Asiantuntija Asiantuntija 4/2014 4/2014 || www.specia.fi www.specia.fi
asiantuntija_414_211114.indd 12
1.12.2014 10.35
Prosessi kesti siis yhteensä lähes 3,5 vuotta haastehakemuksen allekirjoittamisesta maaliskuun alussa 2011 työtuomioistuimen ratkaisuun elokuussa 2014.
Saatavat haettavissa ehkä takautuvasti Lehtinen arvioi, että vastaavanlaisia tapauksia saattaa olla paljon. – Ainakin päätellen liittojuristien yhteydenotoista. Heiltä olen saanut sellaista viestiä, että kyselyjä tulee paljon liittyen tähän asiaan. Se on ymmärrettävää, koska äidin kolmen kuukauden äitiysvapaan palkka on perheille merkittävä verrattuna hoitovapaakorvaukseen. Monille on tärkeä myös käytännön kysymys: onko äidin keskeytettävä vanhempainvapaa äitiyslomapalkan saadakseen.
i
Vanhempainvapaadirektiivin vastaista jättää äitiysvapaan palkka suorittamatta Työtuomioistuimen tuomio on ratkaissut lopullisesti pitkään erimielisenä olleen tulkinta
kysymyksen äitiysvapaan palkasta siirryttäessä hoitovapaalta suoraan uudelle äitiysvapaalle. Tuomion tekee erityisen merkittäväksi se, että sitä on perusteltu vanhempainvapaadirektiivillä sekä työsopimuslain perhevapaita koskevilla pakottavilla säännöksillä. Tämän johdosta tuomion antamaa tulkintalinjausta voidaan soveltaa teknologiateollisuuden ylempien toimihenkilöiden työehtosopimuksen ohella myös muiden työehtosopimusten äitiysvapaan palkkasäännöksiä tulkitessa.
Jos työntekijä on joutunut vastaavanlaiseen tilanteeseen ja äitiyslomapalkka on evätty häneltä, saattaa olla mahdollista hakea palkkasaatavat takautuvasti työnantajalta, vanhenemissäännösten puitteissa. On syytä varmistaa oman liiton juristilta, missä ajassa tapaus vanhenee. – Yleisellä tasolla esimerkiksi palkkasaatavat vanhenevat lähtökohtaisesti viidessä vuodessa erääntymispäivämäärästä. Mutta jos työsuhde on jo ehtinyt päättyä, saatava raukeaa, ellei kannetta nosteta kahden vuoden kuluessa siitä kun työsuhde on päättynyt. Mikäli työehtosopimuksen määräystä on pidettävä ilmeisen tulkinnanvaraisena, kuten tässä, saatava vanhentuu viidessä vuodessa erääntymisestä, toteaa Lehtinen. www.specia.fi | Asiantuntija 4/2014 13
asiantuntija_414_211114.indd 13
1.12.2014 10.35
| Hankkeet |
Naisasiaa talkoilla SPECIA on ollut vuoden 2014 alusta mukana SASKin hankkeessa ”Obuasin naiset ja lapset”.
Hanke vaikuttaa konkreettisesti kaivoskaupunkien väestön hyvinvoinnin ja elämänhallinnan parantamiseen. Naisten oma taloudellinen toiminta hyödyttää kokonaisia perheitä ja tuo turvallisuutta ja vakautta sellaisissakin tilanteissa, missä kaivosyhtiöt lomauttavat tai irtisanovat työntekijöitään, joiden vaimot toimivat näissä yhdistyksissä ja harjoittavat pienyrittäjyyttä. Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskus SASK
www.sask.fi
Teksti: Hanna-Mari Koski | Kuvat: SASK
Hankkeen tarkoituksena on parantaa Obuasin naisten taloudellista ja sosiaalista asemaa naisten omaa yritteliäisyyttä tukemalla, jotta naiset voivat parantaa perheensä elämänlaatua ja sitä kautta lisätä koko yhteisön hyvinvointia. Konkreettisesti tämä tapahtuu kehittämällä naisten lukutaitoa ja yrittäjyyttä, itsetuntoa kohottavilla toimilla sekä hankkimalla uusia jäseniä yhdistykseen. Kun naisten elämänhallintataidot paranevat, he pystyvät saamaan aseman aktiivisina toimijoina koko alueen hyväksi Hankkeen ensimmäisen vuoden aikana naiset ovat järjestäneet siivous-
KAI
14 Asiantuntija 4/2014 | www.specia.fi
asiantuntija_414_211114.indd 14
1.12.2014 10.35
Aukeaman kuvissa on Obuasin naiset ja lapset -hankkeessa toimivia naisia ja heidän yritystensä tuotteita.
talkoita, urheilutapahtumia ja keskustelutilaisuuksia mm. naisten oikeuksista ja terveysasioista. Yhdistyksen jäsenet ovat myös vierailleet orpokodeissa auttaakseen niiden henkilöstöä raskaassa työssä ja tukeneet muutamaa yhdistyksen jäsentä pitämään pystyssä pienet yrityksensä, jotka olivat konkurssin partaalla. Osa naisista harjoittaa jo nyt pienimuotoista taloudellista toimintaa, mutta koulutuksen avulla yrittäjyyden oletetaan laajenevan ja muuttuvan vielä tuottavammaksi. Alkupääomaa tarjoaa kaivosliiton paikallispankki Golden Pride Savings and Loans, kunhan perustaidot ovat hallussa ja realistinen yrityssuunnitelma laadittu.
Hanke on lähtenyt positiivisin tuloksin liikkeelle ja Obuasin naisten esimerkki on innostanut myös toisen kaivospaikkakunnan Tarkwan naisia ryhtymään
vastaavaan työhön. Ghanan kaivostyöläisten liitto on halukas tukemaan myös Tarkwan aloitteellisuutta, joten hankeen laajentamismahdollisuuksia on alettu kartoittaa. Laajennetussa hankkeessa halutaan kehittää erityisesti perheiden
hyvinvointia muun muassa terveyskasvatuksella sekä itseluottamuksen kehittämiseen ja elämänhallintaan paneutuvien vertaistukiryhmien toiminnalla. SPECIA on mukana tukemassa hanketta vielä vuoden 2015 ajan.
a o l u t Terve
Reiluille e l l i s k o t s o u l jou
mälä myy na: n o av i 0-18 in 1 s i k -17 r a in 11 ntais myös laua n alla joulu 12-18 su
KAIKU-myymälään
ja verkkokauppaan! KAIKU-myymälästä ja verkkokaupasta löydät laajan valikoiman Reilun kaupan tuotteita, joista suuri osa on myös luomua. Valikoimissamme on monenlaisia tekstiilituotteita, elintarvikkeita ja lahjatavaroita.
e 48 Hämeenti k Helsin i www kaikue . thical. com
Tukkumyyntimme toimittaa kaikenlaisia Reilun kaupan tekstiilituotteita, liikelahjoja sekä esimerkiksi kahvihuoneen elintarvikkeet. Tekstiilituotteet tehdään tukkuerittäin räätälöitynä tilaajan toiveiden mukaan. Saatavilla on esimerkiksi t-paitoja, huppareita, kasseja ja laukkuja, painatuksilla tai ilman.
Marras-joulukuun ajan tilauksista specialaisille 20% alennus alennuskoodilla SPECIARY Hämeentie 48 | 00500 Helsinki | Puh. (09) 773 4323 KAIKU Ethical on Reilun kaupan tuotteiden maahantuoja ja erikoisliike.
facebook.com/Kaiku.Ethical
www.kaikuethical.com
www.specia.fi | Asiantuntija 4/2014 15
asiantuntija_414_211114.indd 15
1.12.2014 10.35
| Opiskelijakolumni |
Kotileikistä oikeaan elämään Lapselle leikki on harjoittelua elämää varten. Lapsi omaksuu vanhemmilta ja ympäröiviltä aikuisilta tiettyjä toimintamalleja, joita soveltaa omissa leikeissään. Lapsi valmistautuu elämään leikin kautta. Esimerkiksi tytöt hoivaavat nukkejaan kuin äidit lapsiaan. Leikin avulla lapsi käsittelee tunteitaan, prosessoi omaa sisäistä maailmaansa sekä kehittää ongelmanratkaisutaitojaan. Leikki on lapselle luontainen ja pysyvin keino oppia tiettyjä, elämän kannalta arvokkaita taitoja.
Yliopisto-opiskelu on itsenäistä ja moni asia on opiskelijan omilla harteilla. Yliopistomaailmassa kiire ja opintopisteiden kerääminen tietyllä tahdilla ovat läsnä arkielämässä ja opiskelutovereihin tutustuminen vapaa-ajalla saattaa jäädä kirjapinon, tenttien ja tutkielmien kirjoituksen jälkeen listan häntäpäähän. Ainejärjestöaktiivina törmää väistämättä kaikenlaisiin ihmisiin ja se onkin opiskelujen aikana mitä mainioin keino verkostoitua. Poikkitieteellinen yhteistyö erilaisten opiskeluun liittymättömien illanviettojen tai esimerkiksi yhteisten sitsien merkeissä madaltaa kynnystä tutustua uusiin ihmisiin. Vertaistuki ja opiskelukaverit ovat kuitenkin ratkaisevassa asemassa yliopistossa viihtyvyyden kannalta. Sosiaaliset suhteet tuovat lohtua, auttavat jaksamaan sekä lisäävät hyvinvointia.
THINKASTOCK
Ainejärjestötoiminta on yliopisto-opiskelijalle eräänlainen kotileikin kenttä. Ainejärjestötoiminta on vapaaehtoista ja vaatii usein aikaa ja sitoutumista. Syitä hakeutua esimerkiksi oman ainejärjestön hallitukseen voi olla monia: joku haluaa hyvän merkinnän ansioluetteloon, toinen haluaa tutustua uusiin ihmisiin ja kolmannella on ylimääräistä aikaa. Jokainen meistä tulee eri motiivein hallitukseen täysin erilaisista lähtökohdista, jolloin jokainen hallitus on tekijöidensä näköinen.
Sosiaaliset suhteet tuovat lohtua, auttavat jaksamaan sekä lisäävät hyvinvointia.
Itse aloitin ainejärjestötoiminnan sihteerinä, jonka jälkeen siirryin puheenjohtajaksi kaudelle 2014. Ainejärjestömme KASSOS RY on jäsenmäärältään pieni, joten hallituksemme painiskelee vuodesta toiseen sen kanssa, mitä on kannattava järjestää, mikä on jäsenten kannalta kaikkein mieluisinta ja mihin kaikkeen hallituslaisten aika, sekä voimavarat riittävät. Hallituksemme jäsenten määrä vaihtelee vuosittain jäsenten aktiivisuuden mukaan. Ihan kuin kotileikki, myös ainejärjestötoiminta vaatii hetken opettelua. Se vaatii kärsivällisyyttä, keskittymistä ja toisten huomioonottamista. Lapsetkin tutustuvat toisiinsa usein leikin edetessä, mikäli eivät tunne toisiaan jo entuudestaan. Uusi hallitus saattaa joskus muodostua toisilleen täysin tuntemattomista ihmisistä hyvin nopeasti. Ryhmän ”me-henki” muotoutuu ajan kanssa omiin uomiinsa, mutta jokaisen panosta tarvitaan. Hallituksen tulee toimiakseen tukea toisiaan ja puhaltaa yhteen hiileen tiiminä. Näkemyserot ja erilaiset tavat
käsitellä asioita, ovat ainejärjestötoiminnassa väistämättä vastaantulevia asioita. Nämä rikastuttavat toimintaa ja opettavat tekijöille tärkeitä taitoja tulevaisuutta varten.
Parhaimmillaan ainejärjestöaktiivina toimiminen antaa paljon. Se kehittää ongelmanratkaisukykyä, opettaa uusia, erilaisia tapoja käsitellä mieltä painavia asioita ja antaa kallisarvoisia kokemuksia. Ainejärjestötoiminta on hauskaa hupia, josta kertyy kuin vahingossa hyödyllisiä taitoja työelämää ja sitä kuuluisaa ”oikeaa elämää” varten. Pääasiassa ainejärjestötoiminta kuitenkin on harjoittelua tulevaa työelämää varten, kokemuksien hankkimista ja hauskaa ajanvietettä. Se on opiskelijoiden ikioma leikki. Suosittelen kaikkia kokeilemaan tätä leikkiä. Se todella on sen arvoista. Tiia Tuomainen puheenjohtaja, KASSOS ry
16 16 Asiantuntija Asiantuntija 4/2014 4/2014 || www.specia.fi www.specia.fi
asiantuntija_414_211114.indd 16
1.12.2014 10.35
| Hankkeet |
Miten aikaa hallitaan asiantuntijatyössä? Asiantuntijatyöhön liitetään ajatus autonomiasta, työnteon ja sen aikataulujen itsenäisestä järjestämisestä. Työnantaja luo raamit, mutta työajankäyttö on erityisesti korkeasti koulutetuilla asiantuntijoilla omalla vastuulla. Ajankäytön itsenäistä hallintaa edellyttävää asiantuntijatyötä tekevien määrä on lisääntynyt tasaisesti viime vuosina. Vuonna 2013 Suomessa toimi jo noin 980 000 henkilöä erityisasiantuntija- tai asiantuntija-ammateissa (Tilastokeskus).
Eri toimijoiden keskinäinen sidoksisuus tulee esiin erityisesti projekti- ja verkostomaisessa asiantuntijatyössä, jossa kokonaisuus rakentuu toisiinsa kytkeytyvistä osasista.
kokonaiskuva siitä, miten aikatauluja hallitaan asiantuntijatyössä, ja mikä on asiantuntijan ja toisaalta organisaation johdon rooli työn ajallisen järjestyksen hallinnassa. Hankkeen tuloksena syntyy apuvälineitä asiantuntijatyön ajallisen järjestyksen jäsentämiselle sekä uusia eväitä itsensä johtamiseen. Hanketta rahoittaa Työsuojelurahasto.
Miten toimitaan silloin kun aikataulut pettävät tai eri tahojen aikataulut eivät ole synkronissa; jos kokonaisuus ei ole kenenkään hallussa? Tänä syksynä www.ttl.fi/aikajarjestys käynnistynyt, Työterveyslaitoksen tolveluun ja hyödynn a p n teuttama AikaJärjestys asiantuntijatyösu äe alvelu ud u tus jaudu p(2014–2016) rja ajan i! Kir-hanke sä i! tarkastelee s Ki u t e ä n n y d ö y ja h hallintaa projekti- ja verkostomaisessa asiantuntijatyössä, jota luonnehtii toimijoiden keskinäinen sidoksisuus. SPECIA luun ja hyödyn on hankkeen yhteistyökumppani. palve nä eluun du lv etu a p u u a d si! irj Kirjau i! s K u t e ä n n y d Hankkeessa luodaan määrällisten ö liiton etujen lisäksi käytettävissäsi on Jäsenedut.fi -palvelun tarjoamat jäsenedut. Tässä muuja hyOman ja hyödpohjalta tamia esimerkkejä ja laadullisten aineistojen untarjonnasta. y Rekisteröidy palveluun www.jäsenedut.fi, jotta näet tarkemmat tiedot alvelu
Mutta kuinka autonomista ajankäyttö asiantuntijatyössä lopulta on? Asiantuntijatyötä ei yleensä tehdä yksin eikä työ ole irrallaan hankkeiden ja projektien muista toimijoista ja sidosryhmistä. Pienelläkin viiveellä voi olla vaikutuksia suuren joukon aikatauluihin ja työhön. nnä nettikauppojen kautta tulevat edut. Tarkista aina edut ja niiden u p ja pääset hyödyntämään luun palveluun ja hyödytarjouksista etu nnaäud udnu palve lu u e j si! sillä ne vaihtuvat koko ajan ja niitä tulee päivittäin lisää. voimassaoloajat ennen ostoksille lähtöä, du a lv e j a r r p i u t i K u u ai! d u j s s K ja r u ir t i i K ! uösdi!ynnä e K t e ä n n y y ja hyöd ja h luun ja hyödyn palve n un Poimintoja Jäsenetujen kevään hemmottelutarjouksista:
Muita uusimpia jäsenetuja:
Härmän Kylpylä: Fashionstoren kylpyläpaketti 55 €/hlö/vrk verkkokaupasta –10 % Ikaalisten Kylpylä: keväinen kylpyläloma Lentolupakirja 114 €/huone (1–2 henk.)/vrk TT-Aviationilta –10 % Kuntoutuskeskus Kankaanpää: PlusTerveys-hammaslääkäreiltä pääsiäispaketti täysihoidolla 63 €/hlö/vrk palveluja jäsenetuhintaan Naantalin Kylpylä: Kristina Cruises paratiisiloma kahdelle 130 €/vrk -lomaristeilyistä –10 % Rauhalahden kylpylähotelli: Hotelli Ylläs Saagan Hyvän olon loma 245 €/hlö/3 vrk majoituksesta –20 % Ruissalon Kylpylä: Viking Line äe u d u tkahdelle us kylpyläpaketti 90 €/vrk -risteilyjä jäsenetuhintaan Poimintoja Jäsenetujen ri ja i! Siuntion Hyvinvointikeskus: Jämerä-talon K Muita uusimpiaostajalle jäsenetuja: kevään hemmottelutarjouksista: viikonloppu kahdelle 110 €/vrk sisustussuunnittelupaketti (arvo 1500 €) Lisäksi tuntuvia alennuksia mm. Muuttopalvelu Niemen kotimuuton Härmän Kylpylä: Fashionstoren Flamingo Spasta ja Elegia Day Spasta! muuttolaatikot puoleen hintaan kylpyläpaketti 55 €/hlö/vrk verkkokaupasta –10 % Kansallisteatterin Isän tyttö -oopperaan Ikaalisten Kylpylä: keväinen kylpyläloma Lentolupakirja kaksi lippua yhden hinnalla 114 €/huone (1–2 henk.)/vrk TT-Aviationilta –10 % Helsingin Kulinaarisen Instituutin Kuntoutuskeskus Kankaanpää: PlusTerveys-hammaslääkäreiltä teemakurssien lahjakorteista –20 % pääsiäispaketti täysihoidolla 63 €/hlö/vrk palveluja jäsenetuhintaan Naantalin Kylpylä: Kristina Cruises paratiisiloma kahdelle 130 €/vrk -lomaristeilyistä –10 % Poimintoja Jäsenetujen Akavan Erityisalat ry:n jäsenenä Jäsenetu, jotaYlläs ei ole vielä olemassa? Rauhalahden kylpylähotelli: Hotelli Saagan Muita uusimpia jäsenetuja: kevään hemmottelutarjouksista: Poimintoja Jäsenetujen pääsetHyvän hyödyntämään omien vrk Jäsenedut-palvelussa halutaan tuottaa tapahtumia, olon loma liiton 245 €/hlö/3 majoituksesta –20 % Muita uusimpia jäsenetuja: kevään hemmottelutarjouksista: Oman liiton etujen lisäksi käytettävissäsi on jäsen Jäsenedut.fi -palvelun tarjoamat jäsenedut. palveluja Tässä muuetujen lisäksi akavalaista Jäsenedut-palvelua. ja tarjouksia jäsenten tarpeiden pohjalta. Ruissalon Kylpylä: Viking Line Poimintoja Jäsenetujen Härmän Kylpylä: Fashionstoren Rekisteröitymällä palvelun käyttäjäksi osoitteessa Jokainen jäsen voi ehdottaa toiveensa esim. palvelun kylpyläpaketti kahdelle 90 €/vrk -risteilyjä jäsenetuhintaan Härmän Kylpylä: Fashionstoren tamia esimerkkejä tarjonnasta. Rekisteröidy palveluun www.jäsenedut.fi, jottaja hinnoista. näet tarkemmat tiedot kylpyläpaketti 55 €/hlö/vrk verkkokaupasta –10 % Muita uusimpia jäsenetuja: kevään hemmottelutarjouksista: jäsenedut.fi näet lisätietoja jäseneduista Facebook-sivulla. kylpyläpaketti 55 €/hlö/vrk verkkokaupasta –10 % Siuntion Hyvinvointikeskus: Jämerä-talonPalvelun ostajalleidea on, ettei se ole ikinä Ikaalisten Kylpylä: keväinen kylpyläloma Lentolupakirja Ikaalisten Kylpylä: keväinennettikauppojen kylpyläloma Jäsenedut-sivu Lentolupakirja tarjouksista ja pääset hyödyntämään kautta tulevat edut. jasisustussuunnittelupaketti niiden löytyy myös 110 Facebookista. valmis, vaan se etsii jatkuvasti akavalaisia viikonloppu kahdelle €/vrk Tarkista aina edut (arvo 1500kiinnos€) 114 €/huone –10 (1–2 henk.)/vrk TT-Aviationilta –10 % 114 €/huone (1–2 henk.)/vrk TT-Aviationilta % ja hyödynnä parhaimmat heti! tavia uusia ja laadukkaita jäsenetuja. tuntuvia alennuksia mm. Muuttopalvelu Niemen kotimuuton Kuntoutuskeskus Kankaanpää: PlusTerveys-hammaslääkäreiltä voimassaoloajat ostoksille lähtöä, silläSeuraa neLisäksi vaihtuvat koko ajan edut ja niitä tulee päivittäin lisää. Kuntoutuskeskus Kankaanpää: Härmän PlusTerveys-hammaslääkäreiltä Kylpylä: ennen Fashionstoren pääsiäispaketti täysihoidolla 63 €/hlö/vrk palveluja jäsenetuhintaan Flamingo Spasta ja Elegia Day Spasta! muuttolaatikot puoleen hintaan pääsiäispaketti täysihoidolla 63 €/hlö/vrk palveluja jäsenetuhintaan Naantalin Kylpylä: Kristina Cruises Kansallisteatterin Isän tyttö -oopperaan kylpyläpaketti 55 €/hlö/vrk verkkokaupasta –10 % paratiisiloma -lomaristeilyistä –10 % Naantalin Kylpylä: Kristina Cruiseskahdelle 130 €/vrk kaksi lippua yhden hinnalla Rauhalahden kylpylähotelli: Hotelli Ylläs Saagan keväinen kylpyläloma Lentolupakirja paratiisiloma kahdelle 130 €/vrk Ikaalisten Kylpylä:-lomaristeilyistä –10 Hyvän olon loma 245% €/hlö/3 vrk majoituksesta –20 % Helsingin Kulinaarisen Instituutin Rauhalahden kylpylähotelli: HotelliRuissalon Ylläs Saagan Kylpylä: Viking Line 114 €/huone (1–2 henk.)/vrk TT-Aviationilta –10 % teemakurssien lahjakorteista –20 % kylpyläpaketti kahdelle -risteilyjä jäsenetuhintaan Hyvän olon loma 245 €/hlö/3 vrk Kuntoutuskeskus Kankaanpää: majoituksesta –20 % 90 €/vrk PlusTerveys-hammaslääkäreiltä Siuntion Hyvinvointikeskus: Jämerä-talon ostajalle Ruissalon Kylpylä: Vikingviikonloppu Line kahdelle 110 €/vrk sisustussuunnittelupaketti (arvo 1500 €) 63 €/hlö/vrk palveluja jäsenetuhintaan kylpyläpaketti kahdelle 90 €/vrk pääsiäispaketti täysihoidolla -risteilyjä jäsenetuhintaan Lisäksi tuntuvia alennuksia mm. Muuttopalvelu Niemen kotimuuton Flamingo Spasta ja Elegia Day Spasta! muuttolaatikot puoleen hintaan Akavan Erityisalat ry:n jäsenenä Jäsenetu, jota ei saat ole vielä olemassa? Siuntion Hyvinvointikeskus:Ylläsjärven ostajalle Naantalin Kylpylä: Jämerä-talon Kristina -verkkokaupassa Cruises Lahjatalo.fi ja Helsingin myymälässä Tunturihotelli, 15 %:n alennus Kansallisteatterin Isän tyttö -oopperaan pääset liiton omien halutaan tuottaa tapahtumia, viikonloppu kahdelle 110 €/vrk paratiisiloma kahdelle sisustussuunnittelupaketti (arvo 1500 €) hyödyntämään lippua yhden hinnalla kaikista 130 €/vrk -lomaristeilyistä –10 % tuotteista Jäsenedut-palvelussa 20kaksi %:n alennuksen koodillajaLahja14. normaalihintaisesta majoituksesta. akavalaista Jäsenedut-palvelua. palveluja tarjouksia jäsenten tarpeiden pohjalta. Helsingin Kulinaarisen Instituutin Lisäksi tuntuvia alennuksia mm. Muuttopalvelu Niemen kotimuutonjäsenetujen lisäksi Poimintoja Jäsenetujen Rauhalahden kylpylähotelli: Hotelli Ylläs Saagan teemakurssien lahjakorteista –20 % käyttäjäksi osoitteessa Jokainen jäsen voi ehdottaa toiveensa esim. palvelun Syötäpalvelun koodi «Muokkaa ostoskoria» -tilassa kampanjakooFlamingo Spasta ja Elegia Day Spasta! muuttolaatikot puoleen hintaan Rekisteröitymällä Hobby Hall -verkkokaupasta normaalihintaiset tuotteet, Muita uusimpia jäsenetuja: kevään hemmottelutarjouksista: jäsenedut.fi näetmajoituksesta lisätietoja jäseneduista ja hinnoista. Facebook-sivulla. Palvelun idea on, ettei se ole ikinä Hyvän olon loma 245 €/hlö/3 vrkIsän tyttö -oopperaan –20 % Kansallisteatterin Poimintoja Jäsenetujen di -ruutuun. Jäsenedut-sivu löytyy myös Facebookista. valmis, vaan se etsii jatkuvasti akavalaisia kiinnoskaksi lippua hinnalla myös Ruissalon kodinkoneetKylpylä: (ei elektroniikkatuotteet) 15 %:n alenViking Line Muita jäsenetuja: kevään hemmottelutarjouksista: Akavanuusimpia Erityisalatyhden ry:n jäsenenä Jäsenetu, jota ei ole vielä olemassa? Tarjous on voimassa 31.12.2014 asti. tavia uusia ja laadukkaita jäsenetuja. hyödynnä parhaimmat edut heti! pääset hyödyntämään liiton omien halutaan tuottaa tapahtumia, Helsingin Kulinaarisen Instituutin Seuraa jaJäsenedut-palvelussa kylpyläpaketti kahdelle 90lisäksi €/vrk jäsenetuhintaan nuksella 18.12.2014 asti. Alennuskoodi HHAKAVA2. jäsenetujen akavalaista Jäsenedut-palvelua. palveluja ja-risteilyjä tarjouksia jäsenten tarpeiden pohjalta. Härmän Kylpylä: teemakurssien lahjakorteista –20 % Fashionstoren Rekisteröitymällä palvelun käyttäjäksi osoitteessa Jokainen jäsen voi ehdottaa toiveensa esim. palvelun Härmän Kylpylä: Fashionstoren Siuntion Hyvinvointikeskus: Jämerä-talon ostajalle valikoima uutuuskirjoja -10 %. Adlibris-verkkokirjakaupasta kylpyläpaketti 55 €/hlö/vrk verkkokaupasta –10 jäsenedut.fi näet lisätietoja jäseneduista ja hinnoista. Facebook-sivulla. Palvelun idea% on, ettei se ole ikinä Lakituvat, 15 %:n kylpyläpaketti 55 €/hlö/vrk Ounasvaaran verkkokaupasta –10 %Facebookista. Jäsenedut-sivu löytyy myös valmis, vaan se etsii jatkuvasti akavalaisia kiinnosviikonloppu kahdelle 110 alennus €/vrk sisustussuunnittelupaketti (arvo 1500 €) -palveTilauslinkki ja kirjavalikoima löytyvät Jäsenedut.fi Ikaalisten Kylpylä: keväinen kylpyläloma Lentolupakirja Ikaalisten Kylpylä: keväinen kylpyläloma Lentolupakirja Seuraa ja hyödynnä parhaimmat edut heti! tavia uusia ja laadukkaita jäsenetuja. normaalihintaisesta majoituksesta. Lisäksi alennuksia Muuttopalvelu kotimuuton Akavan Erityisalat Jäsenetu, jota ei olemm. vielä olemassa? 114 €/huonery:n (1–2jäsenenä henk.)/vrk TT-Aviationilta –10 % 114 €/huone (1–2tuntuvia henk.)/vrk TT-Aviationilta –10voimassa % Niemen lusta. Tarjous 31.12.2014 asti. pääsetKuntoutuskeskus hyödyntämään liiton omien Jäsenedut-palvelussa halutaan tapahtumia, Flamingo Spasta ja Elegia Daykasvovesi, Spasta!tuottaa muuttolaatikot puoleen hintaan Kankaanpää: PlusTerveys-hammaslääkäreiltä Kuntoutuskeskus Kankaanpää: PlusTerveys-hammaslääkäreiltä Marja Entrich Oy -verkkokaupasta puhdistujäsenetujen lisäksi akavalaista Jäsenedut-palvelua. palveluja ja tarjouksia jäsenten tarpeiden pohjalta. Polarn O. Pyret -verkkokaupasta normaalihintainen Raitapääsiäispaketti täysihoidolla 63 €/hlö/vrk palveluja jäsenetuhintaan pääsiäispaketti 63jäsenhinta: €/hlö/vrk palvelujaKansallisteatterin jäsenetuhintaan Isän tyttö -oopperaan Rekisteröitymällä palvelun käyttäjäksi osoitteessa Jokainen jäsen voi ehdottaa114,80 toiveensa(norm. esim. palvelun semulsio ja täysihoidolla Eco-Arganvoide Naantalin Kylpylä: Kristina Cruises kaksi15lippua yhden hinnalla %:n alennuksella. Alennuskoodi RAITA15, tarjäsenedut.fi näet lisätietoja jaKylpylä: hinnoista. Facebook-sivulla. Palvelun idea on, ettei se oleKristina ikinä mallisto Naantalin Cruises paratiisiloma kahdellejäseneduista 130 €/vrk -lomaristeilyistä –10 asti. % 127,60). Tarjous voimassa 31.12. 2014 Tarjouksen Jäsenedut-sivu löytyy myös Facebookista. valmis, vaan se etsii jatkuvasti akavalaisia kiinnosKulinaarisen Instituutin Rauhalahden kylpylähotelli: Hotelli Ylläs Saagan jousHelsingin voimassa toistaiseksi. paratiisiloma kahdelle 130 €/vrk -lomaristeilyistä –10 % saat myös Jäsenedut-palvelusta löytyviltä jälleenmyyjiltä. Seuraa ja hyödynnä parhaimmat edut tavia uusia ja laadukkaita Hyvän olon loma 245 €/hlö/3 vrkheti! majoituksesta –20 %jäsenetuja. teemakurssien lahjakorteista –20 % Rauhalahden kylpylähotelli: Hotelli Ylläs Saagan Ruissalon Kylpylä: Viking Line Safartica Rovaniemi, 10 %:n alennus Hyvän olon loma 245alennus €/hlö/3 vrk jäsenetuhintaan Aarikka, 10 %:n kaikista tuotteista (myös jo alen- majoituksesta –20 % kylpyläpaketti kahdelle 90 €/vrk -risteilyjä normaalihintaisista safareista/hlö. Siuntion Hyvinvointikeskus: Jämerä-talon ostajalle Ruissalon Kylpylä: netuista) Helsingin Pohjoisesplanadin myymälästä, No- Viking Line viikonloppu kahdelle 110kylpyläpaketti €/vrk sisustussuunnittelupaketti (arvo 1500 €)-risteilyjä kahdelle €/vrkJärvenpään tehtaanmyymäjäsenetuhintaan Akavan Erityisalat ry:n90 jäsenenä Jäsenetu, jota Lihalaatikko, ei ole vielä olemassa? Tammisen 100 % kotimaista Aitoa Rotukiantien tehtaanmyymälästä, Lisäksi tuntuvia alennuksia mm. Muuttopalvelu Niemen kotimuuton Siuntion Hyvinvointikeskus: Jämerä-talon ostajallekotiin pääset hyödyntämään liiton omien Jäsenedut-palvelussa halutaan tuottaa Jäsenetuna tapahtumia, Flamingo Spasta ja Elegia Daylästä Spasta! puoleen hintaan karjan Pihvilihaa toimitettuna. 10 %:n sekä verkkokaupastamuuttolaatikot koodilla Akava3112. viikonloppu kahdelle 110 €/vrk (arvo 1500 €) pohjalta. Kansallisteatterin Isän tyttö -oopperaan sisustussuunnittelupaketti jäsenetujen lisäksi akavalaista Jäsenedut-palvelua. palveluja jakaikista tarjouksia jäsenten tarpeiden alennus lihalaatikoista koodilla W6CHCMMNAV. kaksi lippua yhden hinnalla kaikista Muuttopalvelu Lisäksi tuntuvia alennuksia mm. Niemen kotimuuton Rekisteröitymällä palvelun käyttäjäksi osoitteessa Jokainen jäsen voi ehdottaa toiveensa esim. palvelun Reima Oy, 10 %:n alennus Reima-verkkokaupan Helsingin Kulinaarisen Instituutin Flamingo Spasta ja lisätietoja Elegia Day Spasta! muuttolaatikot puoleen hintaan jäsenedut.fi näet jäseneduista ja hinnoista. Facebook-sivulla. Palvelun idea on, ettei se ole ikinä Rolser Suomi -verkkokaupasta monikäyttöiset vetokärryt normaalihintaisista tuotteista. Edun saat antamalla verkteemakurssien lahjakorteista –20 %
Tässä muutamia esimerkkejä tarjonnasta palvelu Kirjaudu ä etusi!Oman liiton etujen lisäksi käytettävissäsi on Jäsenedut.fi -palvelun tarjoamat jäsenedut. Tässä muun yn d yö ja h tamia esimerkkejä un ja htarjonnasta. Rekisteröidy palveluun www.jäsenedut.fi, jotta näet tarkemmat tiedot
yö15 elu dy%:n lvTunturihotelli, Lahjatalo.fi -verkkokaupassa ja Helsingin myymälässä saat Ylläsjärven nnäalennus nettikauppojen kautta jamajoituksesta. pääset hyödyntämään edut.kaikista Tarkista aina edut ja niiden u pa luun e dtarjouksista lv etu 20 %:ntulevat alennuksen tuotteista koodilla Lahja14. normaalihintaisesta a p u u a d u j s voimassaoloajat ennen ostoksille lähtöä, sillä ne vaihtuvat koko «Muokkaa ajan ja niitä tulee päivittäin lisää. a j r r i Syötä koodi ostoskoria» -tilassa kampanjakooi Ki ! ! i s K u Hobby Hall -verkkokaupasta normaalihintaiset tuotteet, t e ä di -ruutuun. ynn un ja hmyös yödynkodinkoneet (ei elektroniikkatuotteet) 15 %:n alenyödeetujen veluJäsenedut.fi palon Oman tarjoamat jäsenedut. Tässä muuja hliiton n-palvelun Tarjous on voimassa 31.12.2014 asti. äe du lv luun lisäksi käytettävissäsi
nuksella 18.12.2014 asti. Alennuskoodi HHAKAVA2. pa u tus udu esimerkkejä muutamia Rekisteröidy palveluun www.jäsenedut.fi, jottaTässä näet tarkemmat tiedot esimerkkejä tarjonnasta rja i! Kirjatamia Adlibris-verkkokirjakaupasta si!tarjonnasta. Ki tupääset e Oman liiton etujen lisäksi käytettävissäsi on Jäsenedut.fi -palvelun jäsenedut. Tässä valikoima muu- uutuuskirjoja -10 %. ä n Ounasvaaran Lakituvat, 15 %:n alennus n tarjouksista ja hyödyntämään nettikauppojen kautta tulevat edut. Tarkista aina edut ja niidentarjoamat y d ö Tilauslinkki ja kirjavalikoima löytyvät Jäsenedut.fi -palveja hyvoimassaoloajat normaalihintaisesta ennen ostoksille lähtöä, sillä ne vaihtuvat koko ajanmajoituksesta. ja niitä tuleewww.jäsenedut.fi, päivittäin lisää. tamia esimerkkejä tarjonnasta. Rekisteröidy palveluun jotta näet tarkemmat tiedot Ylläsjärven Tunturihotelli, 15 %:n alennus
lusta. Tarjous voimassa 31.12.2014 asti. myymälässä saat Lahjatalo.fi -verkkokaupassa ja Helsingin
Marja Entrich Oy majoituksesta. -verkkokaupasta kasvovesi, puhdistu20 %:n alennuksen kaikista tuotteista koodilla Lahja14. normaalihintaisesta tarjouksista ja pääset hyödyntämään nettikauppojen kautta tulevat edut. Tarkista edut ja niiden Polarn O. aina Pyret -verkkokaupasta normaalihintainen RaitaTässä esimerkkejä semulsio ja muutamia Eco-Arganvoide jäsenhinta:tarjonnasta 114,80 (norm. Syötä koodi «Muokkaa ostoskoria» -tilassa kampanjakoomallisto 15 %:n alennuksella. Alennuskoodi RAITA15, tarHobby lähtöä, Hall -verkkokaupasta normaalihintaiset tuotteet, voimassaoloajat ennen ostoksille sillä ne vaihtuvat koko ajan ja niitä tulee päivittäin lisää. Tässä muutamia esimerkkejä tarjonnasta 127,60). Tarjous voimassa 31.12. 2014 asti. Tarjouksen di -ruutuun.
jous voimassa toistaiseksi. myös kodinkoneet (ei elektroniikkatuotteet) 15 %:n alensaat myös Jäsenedut-palvelusta löytyviltä jälleenmyyjiltä. Tarjous on voimassa 31.12.2014 asti. nuksella 18.12.2014 asti. Alennuskoodi HHAKAVA2. Safartica Rovaniemi, 10 %:n alennus Lahjatalo.fi -verkkokaupassa ja -palvelun Helsingin saat jäsenedut. Aarikka, 10 alennus kaikista tuotteistamyymälässä (myös jo alenYlläsjärven Tunturihotelli, 15 etujen %:n alennus Adlibris-verkkokirjakaupasta Oman liiton lisäksi käytettävissäsi on%:n Jäsenedut.fi tarjoamat Tässäsafareista/hlö. muu-valikoima uutuuskirjoja -10 %. normaalihintaisista Ounasvaaran Lakituvat, 15 %:n alennus 20 %:n alennuksen kaikistajäsenedut. tuotteista myymälästä, koodillamuuLahja14. netuista) Helsingin Pohjoisesplanadin Nonormaalihintaisesta majoituksesta. Tilauslinkki ja kirjavalikoima löytyvät Jäsenedut.fi -palveOman liiton etujen lisäksi käytettävissäsi on Jäsenedut.fi -palvelun tarjoamat Tässä normaalihintaisesta majoituksesta. tamia esimerkkejä tarjonnasta. Rekisteröidy palveluun www.jäsenedut.fi, tarkemmat Tammisen 100 % kotimaista Aitoa RotuSyötä koodi «Muokkaajotta ostoskoria» -tilassa kampanjakookiantien tehtaanmyymälästä, Järvenpään tehtaanmyymälusta. TarjousLihalaatikko, voimassatiedot 31.12.2014 asti. tamia tarjonnasta. Rekisteröidy palveluun www.jäsenedut.fi, näet tarkemmat tiedotjotta näet Hobby Hallesimerkkejä -verkkokaupasta normaalihintaiset tuotteet, karjan Pihvilihaa kotiin toimitettuna. Jäsenetuna 10 %:n dinettikauppojen -ruutuun. lästä sekä verkkokaupasta koodillaaina Akava3112. Marja Entrich Oy edut. -verkkokaupasta kasvovesi, puhdistutarjouksista ja pääset hyödyntämään kautta tulevat aina edut-verkkokaupasta ja niiden ja hyödyntämään kautta tulevat Tarkista edut ja edut. niiden Tarkista myöstarjouksista kodinkoneet (eipääset elektroniikkatuotteet) 15nettikauppojen %:n alenPolarn O. Pyret normaalihintainen Raitaalennus kaikista lihalaatikoista koodilla W6CHCMMNAV. Tarjous koko on 31.12.2014 asti. semulsio ja voimassa Eco-Arganvoide jäsenhinta: (norm. voimassaoloajat ostoksille lähtöä, vaihtuvat niitä Reima-verkkokaupan tulee päivittäin lisää. Reima Oy, 10 ajan %:n alennus kaikista nuksella 18.12.2014 asti.ennen Alennuskoodi HHAKAVA2. mallisto 15 %:n alennuksella. Alennuskoodi Lahjatalo.fi -verkkokaupassa ja Helsingin myymälässä saat RAITA15, tarYlläsjärven Tunturihotelli, 15 sillä %:nne alennus voimassaoloajat ennen ostoksille lähtöä, sillä neja vaihtuvat koko114,80 ajan ja niitä tulee päivittäin lisää. 127,60). Tarjous voimassa 31.12. 2014 asti. Tarjouksen Rolser Suomitoistaiseksi. -verkkokaupasta monikäyttöiset vetokärryt Adlibris-verkkokirjakaupasta valikoima uutuuskirjoja -10 %. normaalihintaisista tuotteista. Edun saat antamalla verkjous voimassa 20 %:njälleenmyyjiltä. alennuksen kaikista tuotteista koodilla Lahja14. majoituksesta. Ounasvaarannormaalihintaisesta Lakituvat, 15 %:n alennus saat myös Jäsenedut-palvelusta löytyviltä 15 %:n alennuksella. Alennuskoodi Rolserakava. Kärryillä 3 Tilauslinkki ja kirjavalikoima löytyvät Jäsenedut.fi -palvekokaupan kassalla kampanjakoodin F72-SYZ5-HCMY-Y1Y6. normaalihintaisesta majoituksesta. Safartica Rovaniemi, 10 kampanjakoo%:n alennus Syötä koodi «Muokkaa ostoskoria» -tilassa vuoden takuu! www.finnartmen.fi/rolser lusta. Tarjous voimassa 31.12.2014 asti. (myös jäsenkorReiman myymälöissä alennuksen saa näyttämällä Aarikka, 10 %:n alennus kaikista tuotteista jo alenHobby Hall -verkkokaupasta normaalihintaiset tuotteet, normaalihintaisista safareista/hlö. di -ruutuun. tin. KatsoHelsingin myymälöiden osoitteet Jäsenedut.fi -palvelusta. Marja Entrich Oy -verkkokaupasta kasvovesi, puhdistunetuista) Pohjoisesplanadin myymälästä, NoPolarn15O. %:n Pyretalen-verkkokaupasta normaalihintainen Raitamyös kodinkoneet (ei elektroniikkatuotteet) semulsio ja Eco-Arganvoide jäsenhinta: 114,80 (norm. Tammisen Lihalaatikko, 100 % kotimaista Aitoa Rotukiantien tehtaanmyymälästä, Järvenpään Tarjous tehtaanmyymäon RAITA15, voimassa mallisto 15 -verkkokaupassa %:n alennuksella. Alennuskoodi tar-31.12.2014 asti. ja Helsingin myymälässä saat Lahjatalo.fi Ylläsjärven Tunturihotelli, 15 %:n alennus nuksella 18.12.2014 asti. Alennuskoodi HHAKAVA2. 127,60). Tarjous voimassa 31.12. 2014 asti. Tarjouksen karjan Pihvilihaa kotiin toimitettuna. Jäsenetuna 10 %:n lästä sekä verkkokaupasta koodilla Akava3112. jous voimassa toistaiseksi. 20 %:n alennuksen kaikista tuotteista koodilla Lahja14. normaalihintaisesta majoituksesta. saat myös Jäsenedut-palvelusta löytyviltä jälleenmyyjiltä. alennus kaikista lihalaatikoista koodilla W6CHCMMNAV. Adlibris-verkkokirjakaupasta valikoima uutuuskirjoja Reima Oy, 10«Muokkaa %:n alennus Reima-verkkokaupan kaikista Lahjatalo.fi -verkkokaupassa ja Helsingin myymälässä saat-10 %. Ylläsjärven Tunturihotelli, 15 15 %:n alennus Syötä koodi ostoskoria» -tilassa kampanjakooOunasvaaran Lakituvat, %:n alennus Kansallisteatterin Isänjatkuvasti tyttö -oopperaan Jäsenedut-sivu löytyykampanjakoodin myös Facebookista. valmis, vaan se etsii akavalaisia kiinnosSafartica Rovaniemi, 10 %:n alennus 15 %:n alennuksella. Alennuskoodi Kärryillä 3 kokaupan kassalla F72-SYZ5-HCMY-Y1Y6. Hobby Hall normaalihintaiset tuotteet, Tilauslinkki jajäsenetuja. kirjavalikoima löytyvät Jäsenedut.fi -palveAarikka, 10 -verkkokaupasta %:n alennus kaikista tuotteista (myös jojaalenRolser Suomi -verkkokaupasta monikäyttöiset vetokärryt normaalihintaisista Edun saat antamalla verk- Rolserakava. kaksi lippua yhden hinnalla Seuraa hyödynnä parhaimmat edut heti! tuotteista. tavia uusia ja laadukkaita di -ruutuun. 20 %:n alennuksen kaikista tuotteista koodilla Lahja14. normaalihintaisesta majoituksesta. vuoden takuu! www.finnartmen.fi/rolser Reiman myymälöissä alennuksen saa näyttämällä jäsenkornormaalihintaisista safareista/hlö. normaalihintaisesta majoituksesta. myös kodinkoneet (ei elektroniikkatuotteet) 15 %:n alenHelsinginF72-SYZ5-HCMY-Y1Y6. Kulinaarisen Instituutin Akavan Erityisalat ry:n jäsenenä jota ei olekassalla vielä olemassa? netuista) Helsingin Pohjoisesplanadin myymälästä, No- Jäsenetu, 15 %:n alennuksella. Alennuskoodi Rolserakava. Kärryillä 3 kokaupan kampanjakoodin osoitteet Jäsenedut.fi -palvelusta. lusta. Tarjous voimassa 31.12.2014 asti. Tarjous on voimassa 31.12.2014 asti. pääset hyödyntämään liiton omien tin. Katso myymälöiden Jäsenedut-palvelussa halutaan tuottaa tapahtumia, teemakurssien lahjakorteista –20 % Syötä koodi «Muokkaa ostoskoria» -tilassa kampanjakoonuksella 18.12.2014 asti. Alennuskoodi HHAKAVA2. jäsen etujen lisäksi akavalaista Jäsenedut-palvelua. palveluja ja tarjouksia jäsenten tarpeiden pohjalta. Tammisen Lihalaatikko, 100 saa % kotimaista Rotukiantien tehtaanmyymälästä, Järvenpään tehtaanmyymävuoden takuu! www.finnartmen.fi/rolser Reiman myymälöissä alennuksen näyttämällä Aitoa jäsenkorHobby Hall Entrich -verkkokaupasta normaalihintaiset tuotteet, Rekisteröitymällä palvelun käyttäjäksi osoitteessa Jokainen jäsen voi ehdottaa toiveensa esim. palvelun Marja Oy -verkkokaupasta kasvovesi, puhdistuAdlibris-verkkokirjakaupasta valikoima uutuuskirjoja %. di -ruutuun. jäsenedut.fi näet lisätietoja jäseneduista ja hinnoista. Facebook-sivulla. Palvelun idea on,kotiin ettei osoitteet se ole ikinä karjan Pihvilihaa toimitettuna. Jäsenetuna 10-verkkokaupasta %:n lästä sekä verkkokaupasta koodilla Akava3112. tin. Katso myymälöiden Jäsenedut.fi Polarn O. -palvelusta. Pyret-10 normaalihintainen RaitaOunasvaaran 15 %:n alennus Jäsenedut-sivu löytyy myös Facebookista. valmis, vaan se etsii jatkuvasti akavalaisia kiinnosmyös Lakituvat, kodinkoneet (ei elektroniikkatuotteet) 15 %:n alenTilauslinkki ja kirjavalikoima löytyvät Jäsenedut.fi -palveAkavan Erityisalat ry:n jäsenenä Jäsenetu, jota ei ole vielä olemassa? semulsio ja Eco-Arganvoide jäsenhinta: 114,80 (norm. Seuraa ja hyödynnä parhaimmat edut heti! tavia uusia ja laadukkaita jäsenetuja. alennus kaikista lihalaatikoista koodilla W6CHCMMNAV. Tarjousmallisto on voimassa 31.12.2014 asti.Alennuskoodi RAITA15, tarnormaalihintaisesta majoituksesta. 15 %:n alennuksella. pääset hyödyntämään liiton omien Jäsenedut-palvelussa halutaan tuottaa tapahtumia, Reimanuksella Oy, 10 %:n alennus Reima-verkkokaupan kaikista lusta. Tarjous voimassa 31.12.2014 asti. 18.12.2014 asti. Alennuskoodi HHAKAVA2. 127,60). Tarjous voimassa 31.12. 2014Jäsenedut-palvelua. asti. Suomi Tarjouksen jäsenetujen lisäksi akavalaista palveluja ja tarjouksia jäsenten tarpeiden pohjalta. Rolser monikäyttöiset vetokärryt normaalihintaisista tuotteista. Edunkasvovesi, saat antamalla verk- käyttäjäksi jous voimassa toistaiseksi. Rekisteröitymällä palvelun osoitteessa -verkkokaupasta Jokainen jäsen voi ehdottaa toiveensa esim. palvelun Marja Entrich Oy -verkkokaupasta puhdistuAdlibris-verkkokirjakaupasta valikoima uutuuskirjoja -10 %. Polarn O.jaalennuksella. Pyret -verkkokaupasta normaalihintainen Raitasaat myös Jäsenedut-palvelusta löytyviltä jälleenmyyjiltä. jäsenedut.fi näet lisätietoja jäseneduista hinnoista. Facebook-sivulla. Palvelun idea on,Kärryillä ettei se ole 15 %:n Alennuskoodi Rolserakava. 3 ikinä kokaupan kassalla kampanjakoodin F72-SYZ5-HCMY-Y1Y6. semulsio ja Eco-Arganvoide jäsenhinta: 114,80 (norm. Ounasvaaran Lakituvat, 15 %:n alennus Jäsenedut-sivu löytyy myös Facebookista. valmis, vaan se etsii jatkuvasti akavalaisia kiinnosmallisto 15 %:n alennuksella. Alennuskoodi RAITA15, tarTilauslinkki ja kirjavalikoima löytyvät Jäsenedut.fi -palveReiman myymälöissä alennuksen saa näyttämällä jäsenkorRovaniemi, 10 %:n alennus Seuraa ja Tarjouksen hyödynnä parhaimmat vuoden edut heti!takuu! www.finnartmen.fi/rolser tavia uusia ja Safartica laadukkaita jäsenetuja. 127,60). Tarjous voimassa 31.12. 2014 asti. normaalihintaisesta majoituksesta. jous voimassa Aarikka,osoitteet 10 %:n alennus kaikista tuotteista (myös jotoistaiseksi. alen- lusta. Tarjous voimassa 31.12.2014 asti. tin. myös KatsoJäsenedut-palvelusta myymälöiden Jäsenedut.fi -palvelusta. saat löytyviltä jälleenmyyjiltä. normaalihintaisista safareista/hlö. netuista) Oy Helsingin Pohjoisesplanadin myymälästä, No-10 %:n alennus Safartica Rovaniemi, Marja -verkkokaupasta kasvovesi, puhdistuwww.specia.fi || Asiantuntija Aarikka, 10 %:nEntrich alennus kaikista tuotteista (myös jo alenwww.specia.fi Asiantuntija 4/2014 4/2014 17 17 PolarnTammisen O. Pyret -verkkokaupasta normaalihintainen Raita- Rotunormaalihintaisista safareista/hlö. Lihalaatikko, 100 % kotimaista Aitoa kiantien tehtaanmyymälästä, Järvenpään tehtaanmyymänetuista) HelsinginjaPohjoisesplanadin myymälästä, No- 114,80 (norm. semulsio Eco-Arganvoide jäsenhinta: mallisto 15 %:n alennuksella. Alennuskoodi RAITA15, tarkarjan Pihvilihaa kotiin toimitettuna. Jäsenetuna 10 %:n lästä sekä verkkokaupasta koodilla Akava3112. Lihalaatikko, 100 % kotimaista Aitoa Rotukiantien tehtaanmyymälästä, Järvenpään 31.12. tehtaanmyymä127,60). Tarjous voimassa 2014 asti.Tammisen Tarjouksen jous voimassa toistaiseksi. karjan Pihvilihaa kotiin toimitettuna. Jäsenetuna 10 lihalaatikoista %:n lästä sekä verkkokaupasta koodilla Akava3112. alennus kaikista koodilla W6CHCMMNAV. saat myös Jäsenedut-palvelusta löytyviltä jälleenmyyjiltä. Reima Oy, 10 %:n alennus Reima-verkkokaupan kaikista alennus kaikista lihalaatikoista koodilla W6CHCMMNAV. Reima Oy, 10 %:n alennus Reima-verkkokaupan kaikista asiantuntija_414_211114.indd 17 1.12.2014 10.35 Rovaniemi, 10 %:n alennus monikäyttöiset vetokärryt Rolser Suomi -verkkokaupasta normaalihintaisista tuotteista. Edun saat antamalla verk- Safartica RolserjoSuomi monikäyttöiset vetokärryt normaalihintaisista tuotteista. Edun saat antamalla verkAarikka, 10 %:n alennus kaikista tuotteista (myös alen--verkkokaupasta normaalihintaisista safareista/hlö. 15Rolserakava. %:n alennuksella. kokaupan kassalla kampanjakoodinmyymälästä, F72-SYZ5-HCMY-Y1Y6. 15 %:n alennuksella. Alennuskoodi Kärryillä 3 Alennuskoodi Rolserakava. Kärryillä 3 kokaupan kassalla kampanjakoodin F72-SYZ5-HCMY-Y1Y6. netuista) Helsingin Pohjoisesplanadin No-
Tässä muutamia esimerkkejä tarjonnasta
Tässä muutamia esimerkkejä tarjonnasta
Tässä muutamia esimerkkejä tarjonnasta
| Puheenjohtajan mietteitä |
No news is good news – tai josko sittenkin? Antoisa kaksivuotiskauteni SPECIAn puheenjohtajana alkaa lähestyä loppuaan. Matka on ollut hieno ja opettavainen – ja hujahtanut kovin
nopeasti. Tähän matkaan on sisältynyt lukemattomia upeiden ihmisten kohtaamisia, hienoja keskusteluja ja pohdintaa, asiantuntijapuheenvuorojen kuulemista, tekstien analysointia, tapahtumajärjestämistä ja kirjoitusten laatimista. Lisäksi siihen on kuulunut hallitustyöskentelyä, edustamista ja edunvalvontaa. Siis ennen kaikkea uuden oppimista ja yhdessä tekemistä. Olenkin sekä kiitollinen että tyytyväinen: viimeisten kahden vuoden aikana SPECIAlle on saatu muun muassa uusi strategia, visio ja täsmennetyt arvot, joiden mukaisesti olemme vieneet toimintaa eteenpäin jäsenen etu aina ensimmäisenä periaatteena toimintaa ohjaamassa.
Olen kuitenkin myös huolissani. Kielteiset uutiset kun edelleen tulvivat eteemme joka aamu: paitsi maailmalta kaikuvat kertomukset sodista, väkivallanteoista ja talouden syöksykierteistä, myös kotimaan tilanne näyttää huonolta, työelämänkin näkökulmasta. Jokaviikkoisten YT-uutisten lisäksi kaikkialla näkyy myös työarjen muu raadollisuus: luemmehan jatkuvasti niin työuupumuksesta, työpaikkakiusaamisesta, huonosta johtamisesta kuin esimerkiksi työn ergonomiaongelmista. Kertooko tämä yhteiskuntanne vinoutuneisuudesta, median toimintalogiikasta vai mistä? Vai onko suomalainen työn arki todella niin kurjaa? Näitä kysymyksiä pohtii myös opiskelija Julietta Huttu Helsingin Sanomissa 27.10.2014 julkaistussa mielipidekirjoituksessaan ”Kielteinen
uutisointi lisää työelämään liittyviä pelkoja”. Huttu kertoo huomanneensa, kuinka opiskelijoiden työhön liittyvät keskustelut sivuavat entistä useammin pelkoja esimerkiksi työllistymisen vaikeuksista ja työelämän epävarmuudesta. Tästä hän syyttää uutisointia, jonka hän näkee vaikuttavan ”ajan myötä ihmisten mielentilaan, itsevarmuuteen ja motivaatioon astua työmarkkinoille”.
”Useat ystävistäni ovat lopettaneet kielteisiä uutisia välttääkseen lehtien lukemisen eikä moni opiskelija työelämän raakuuden pelossa kiirehdi valmistumistaan.” Samalla kuitenkin osa edelleen työllistyy ja saa mahdollisuuden toteuttaa itseään palkkatyössä. Missä nämä uutiset ovat? Median on toki kerrottava yhteiskunnallisista asioista totuudenmukaisesti. Työelämässä eletään haasteellisia aikoja, ja vaikeina aikoina myös ammattiliiton tulee nostaa esiin jäsentensä työelämän epäkohtia, samalla jäseniä tukien ja heidän etujaan ajaen. Mutta olisiko kuitenkin syytä muistaa, että maastamme löytyy yhä myös innostavia kasvuyrittäjätarinoita, itsensä (tai kaverinsakin) työllistäjiä, ihan siitä ”tavallisesta työstäänkin” nauttivia, osaamistaan kehittäviä tai vaikkapa pienen breikin työputkeen ottavia asiantuntijoita? Tai entäs ihmiset, jotka ovat syystä tai toisesta työelämän ulkopuolella mutta iloitsevat vaikkapa vapaaehtoistyöstä tai perheen parissa viettämästään ajasta, uudesta harrastuksesta tai järjestötoiminnasta?
Olen ainakin itse viime aikoina alkanut kaivata uutisointiin entistä enemmän myös näitä iloisia arjen tarinoita. Myös useat ystävistäni ovat lopettaneet kielteisiä uutisia välttääkseen lehtien lukemisen eikä moni opiskelija työelämän raakuuden pelossa kiirehdi valmistumistaan. Huomaan myös, että vaikka työssäni ovat viime aikoina tulleet tutuiksi niin lomautukset kuin jatkuvat aika- ja rahapaineet, hiukan toisesta näkökulmasta asioita lähestyessäni mieleeni tulee pian myös hienoja hetkiä erilaisten yhteisten onnistumisten, tavoitteiden saavuttamisen tai esimerkiksi yhteisten illanviettojen parissa. Ja eikö erityisesti nyt, juhlakauden kynnyksellä, voisikin olla hyvä taas katsoa niin pomoa, työkaveria kuin sitä omaa työpistettä myös kiitollisena: yhteisten pikkujoulujen ja loppuvuoden työrutistusten myötä päästään vielä joululomallekin! Perinteisen valtamedian sävyä yksittäisen ihmisen tai ammattiyhdistysliikkeen on vaikea muuttaa, mutta mielipidepalstat ja erityisesti sosiaalinen media antavat meille kaikille mahdollisuuden toimia sisällöntuottajina – ja samalla halutessamme ohjata keskustelujen sävyjä. Lisäksi voimme ammattiyhdistyksenä kutsua seminaareihimme puhujiksi innostavia esimerkkejä siitä, kuinka työssä voi myös viihtyä ja menestyä. Ja toki meistä jokainen voi poimia henkilöstöjohtajan kuukausitiedotteesta kaikkien YT-uutisten seasta myös ne kiitokset. SPECIAn syyskokouksessa nousi keskusteluissa esiin myös ajatus, että nostamalla esimerkiksi työhyvinvointiin satsaamisesta todistetusti koituvat taloudelliset hyödyt napakammin julkiseen keskusteluun voisimme ehkä pikkuhiljaa vaikuttaa myös irtisanomisaaltoon. Jospa tulevaisuudessa haasteellisissa taloudellisissa tilanteissa panostettaisiinkin jatkuvien irtisanomisten sijaan työhyvinvointiin, kun alettaisiin vihdoin ymmärtää että ”tuottavuusohjelman”
18 18 Asiantuntija Asiantuntija 4/2014 4/2014 || www.specia.fi www.specia.fi
asiantuntija_414_211114.indd 18
1.12.2014 10.35
| Svensk Resumé |
Efter flera år av arbete i en högst oergonomisk ställning började min rygg till slut visa tecken på att säga upp kontraktet. Trots mycket motion (dock inte så mycket stretching) har jag haft en konstant stel rygg som orsakat besvär bland annat då jag tvingas stiga upp från sängen om morgnarna. För några månader sedan skaffade arbetsgivaren mig ett elektriskt justerbart skrivbord. Det visade sig vara en av de mest hälsofrämjande anskaffningarna i mitt arbetsliv, och det är inte bara jag som anser detta. Allting tyder på att fler borde försöka sig på att arbeta stående istället för att sitta ned vid skrivbordet. Forskningsresultat visar att tre timmars stående arbete förbränner drygt 140 kalorier extra om dagen, eller nästan fyra kilo fett om året. Små justeringar vid arbetet kan alltså göra mycket för hälsan. Tidigare forskning har även visat att för mycket stillasittande ökar risken för diabetes. Det är inte bara jag och internationell forskning som upplever stående arbete som positivt. Författaren Ernest Hemingway var redan 1950 inne på samma spår: – Det är tveksamt om skrivande och resande vidgar dina vyer men man får definitivt en bredare bak. Därför skriver jag stående, konstaterade Nobelpristagaren Hemingway som dock var tämligen korpulent när han sköt sig själv i juli 1961. Utan desto mera paralleller till Hemingway uppmanar jag alla att pröva på att arbeta stående. Jag är högst säker på att jag aldrig kommer att återgå till arbetande i sittande ställning. För att fackets medlemmar skall kunna få hjälp och information så snabbt som möjligt representeras de av förtroendemän. Förtroendemännen är en bland
ei tarvitse välttämättä tarkoittaa samaa kuin ”saneerausohjelma”?
Näiden iloisia uutisia janoavien ja myönteisten ajatusten myötä haluan sydämestäni kiittää SPECIAn hallitusta
medlemmarna på arbetsplatsen vald representant på arbetsplatsen. Samtliga medlemmar inom offentliga sektorn har en förtroendeman. Förtroendemannens ställning samt rättigheter och skyldigheter regleras i förtroendemannaavtal. Förtroendemannen övervakar att avtalen som ingåtts följs samt hjälper till vid eventuella konflikter mellan medlem och arbetsgivare. Kom ihåg att fastän de inte finns en förtroendeman från SPECIA på din arbetsplats så är alla förtroendemän som hör till ett förbund vid Akava skyldiga att hjälpa övriga Akava-medlemmar.
Jag vill påminna om SPECIAs samarbete med Kaiku Ethical, som är en butik specialiserad på rättvisemärkta varor. Ännu under december får alla SPECIA-medlemmar 20 procent rabatt i Kaikus nätbutik. Rabattkoden då du gör en beställning är SPECIARY. Nätbutiken hittar du på adressen www. kaikuethical.com
Det finns ännu lediga veckor vid SPECIAs stuga i Levi. Veckorna 4.7.2015–11.7.2015, 11.7.2015–18.7.2015, 25.7.2015–1.8.2015, 8.8.2015–15.8.2015, 29.8.2015– 5.9.2015, 26.9.2015–3.10.2015, 31.10.2015–7.11.2015 står ännu till förfogande. Ifall någon vecka intresserar dig skriv till adressen toimisto@specia.fi. Mera information om stugan hittar du på vår hemsida. Jag önskar dig en riktigt god jul och ett got nytt år! Simon Huldén tf. verksamhetsledare SPECIA rf
ja toimihenkilöitä hienosta työstä ja yhteisistä hetkistä menneiden kahden vuoden aikana. Jatkan SPECIAssa hallituksen jäsenenä, ja uuden puheenjohtajamme Risto Tolosen osaavassa johdossa toiminta jatkuu vastuullisesti,
jäsenen parhaaksi – ja toivottavasti paitsi meidän kaikkien oman elämän hyvien uutisten myös lisääntyvien suomalaisen työelämän menestystarinoiden säestämänä! Aino Harinen www.specia.fi www.specia.fi || Asiantuntija Asiantuntija 4/2014 4/2014 19 19
asiantuntija_414_211114.indd 19
1.12.2014 10.35
asiantuntija_414_211114.indd 20
1.12.2014 10.35