Teksti Liisa Hulkko Kuva Päivi Lundvall, kasvokuva Vanessa Riki
• Lempipaikka Tulevalla lohijoella
Seison avojaloin joen hiekkapohjalla ja taimenenpoikaset uivat ympärilläni. Hiekkapohja elää virtausten mukana. Valo leikkii joen lehtomaisten rantojen kasvillisuudessa. Paikoitellen on koviakin koskia, välillä virta soljuu useiden metrien levyisenä. Tämä on Kemijoen upea sivujoki Siika-Juujoki. Täällä elää vanhoja jokihelmisimpukoita, jotka ovat luultavasti peräisin ajalta, jolloin lohi pääsi vielä nousemaan sivujokiin asti. Nyt lohen matkalla mereltä tänne on monta nousuesteen muodostavaa vesivoimapatoa. Lähellä on Seitakorvan voimalaitoksen pato, joka tuntuu nousevan taivaaseen asti. Kesäpaikkani, vanha maatila, on lähellä. Talosta on löytynyt kolme metriä pitkä käsin taottu lohiatrain ja käsinpunottuja suurisilmäisiä lohiverkkoja. Löysin talossa eläneen isännän päiväkirjoja, joissa kerrotaan hänen lapsuutensa kalastusretkistä Kemijoelle, jolloin vene oli täynnä siikaa ja harjusta. Myöhemmin päiväkirjassa ei enää kirjoiteta joesta, vaan altaasta. Kalasaaliskin oli muuttunut mateiksi. Tuntuu kauhean suurelta se muutos. Mahtavan lohijoen kuihtuminen vesivoiman ikeeseen on ollut paikallisille suuri trauma. Uskon, että minun elinaikanani lohi pääsee taas nousemaan Kemijokeen ja sen sivujokiin asti. Taistelemme kovasti, jotta Sierilää ei rakenneta ja kalatalousvelvoitteita päivitetään niin, että lohi pääsee taas nousemaan. Paikallisten henki on sellainen, että tämä joki näkee vielä muutoksen. Itse näen joen jo silmissäni lohijokena. Päivi Lundvall toiminnanjohtaja Suomen luonnonsuojeluliitto
”
Täällä elää vanhoja jokihelmisimpukoita, jotka ovat luultavasti peräisin ajalta, jolloin lohi pääsi vielä nousemaan jokeen.
