Hätähuudot vaelluskalojen tilasta ohitettu

Kalatalousvelvoitteet kuntoon!

Jo vuoden 1902 vesioikeuslaissa säädettiin, että ”kymissä, virrassa ja joessa sekä väyläsalmessa on valtaväylä jätettävä auki veden vapaata juoksua, laiva- ja veneliikennettä, lauttausta ja kalan kulkua varten”. Vaatimus kalan kulun turvaamisesta ja tarvittaessa velvoite kalatien rakentamisesta on sen jälkeen kirjattu myös vuoden 1962 vesilakiin ja vuonna 2011 säädettyyn, nyt voimassa olevaan vesilakiin.

Suomessa on kuitenkin vesilainsäädösten vastaisesti noin 120 vuoden ajan isoissa ja pienissä vesivoimahankkeissa johdonmukaisesti vältetty selkeiden velvoitteiden asettaminen kalan kulun turvaamiseksi. Vuosikymmenten kuluessa syyt säännösten ja lupien laiminlyönteihin ovat vaihdelleet, mutta niihin ovat voimayhtiöiden ohella syyllistyneet oikeusistuimet, kalatalousviranomaiset ja vesilain valvojat.

Vesialueiden omistajien (kalastuskunnat, osakaskunnat), luonnonsuojelu- ja virkistyskalastusjärjestöjen sekä tutkijoiden hätähuudot vaelluskalojen luontaisen lisääntymisen turvaamisesta on syrjäytetty lisäämällä poikasistutuksia tai hukuttamalla vaatimukset jatkoselvitystä vaativien asioiden pinoon.

Konkreettisia toimenpiteitä vaelluskalakysymysten edistymisestä on alkanut näkyä vasta 2000-luvulla.

Vesirakentamislupa on kokonaisuus

Vesivoiman rakentamisen perusongelma on ollut se, että kalatalouskysymykset on käsitelty erillään rakentamiskokonaisuudesta, ikään kuin lisukkeena tai ylimääräisenä rasitteena.

Vesivoimalaitos on kokonaisuus, josta mitään palasta ei tule eritellä pois. Kysymys kalan kulkuyhteyksien järjestämisestä on voimalaitosta rakennettaessa yhtä oleellinen kuin padot, turbiinit ja generaattorit. Kalatalouskysymysten vähättely ja eriyttäminen kokonaisuudesta on ollut perusvirhe, johon lainsäädännön puutteet ja velvoitteiden täytäntöönpanon vesitykset ovat antaneet lisämahdollisuuksia – ja kyllähän vesivoimayhtiöt ovat niitä häikäilemättömästi hyväkseen käyttäneet.

Kalatalousvelvoitteen muuttaminen

Eri aikoina velvoitteita on asetettu hyvin epäyhtenäisesti ja vaihtelevin perustein. Kalatalousvelvoitteiden muuttamisen tarve olosuhteiden muuttuessa on ilmeinen. Vesilaki (1962) ei kuitenkaan alun perin sisältänyt mahdollisuutta muuttaa aikaisempia kalatalousvelvoitteita, jos voimayhtiö ei itse sitä hakenut. Suomessa heräsi 1980-luvulla laajasti aito huoli virtavesien ja vaelluskalakantojen surkeasta tilasta ja myös toimenpiteitä saatiin aikaan. Merkittävin lainsäädäntösaavutus oli koskiensuojelulaki (1987), jolla kiellettiin uusien vesivoimalaitosten rakentaminen useissa vielä vapaina säilyneissä virtavesissä. Kalatalousvelvoitteiden muuttamismahdollisuuden lisäämistä vesilakiin vastustivat luonnollisesti vesivoimayhtiöt, jotka pitivät kaikkia muutoksia ikiaikaisiksi myönnettyihin vesivoimalupiinsa suorastaan perustuslain omaisuudensuojan vastaisina. Mutta silloiset kansanedustajat ansaitsevat kiitok- siellä elää vain vanhoja yksilöitä, koska simpukan sen siitä, että vuonna 1987 vesilakiin lisättiin mah- lisääntymisen edellytyksenä olevia lohen poikasia dollisuus perustelluista syistä puuttua myös voimas- ei joessa enää ole. Lohen häviäminen tappaa myös sa oleviin kalatalousvelvoitteisiin. Muutos kuuluu raakkukannat. sanatarkasti: ”Lupaviranomainen voi hakemuksesta Kalatalousviranomainen (Lapin ELY-keskus) muuttaa kalatalousvelvoitetta ja kalatalousmaksua on pannut vireille hakemukset Ii- ja Kemijokien koskevia määräyksiä, jos olosuhteet ovat olennai- kalatalousvelvoitteiden muuttamiseksi niin, että sesti muuttuneet.” Vesilain uudistuksessa (2011) velvoitteiksi tulisi myös kalan kulun turvaaminen kyseinen lainkohta, vesilain 3 luvun 22 §, säilyi al- voimalaitosten ohi. Lupaviranomaisena toimiva kuperäisessä muodossaan. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on viime ”Olosuhteiden olennaisen muutok- vuonna kuuluttanut molemmat hakesen” määrittäminen on täsmentynyt mukset. Sekä PVO-Vesivoima (Iijoki) lukuisten muutoshakemusten kä- että Kemijoki Oy ovat vastustaneet sittelyssä ja etenkin korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuissa, Hätähuudot muistutuksissaan hakemusten toteutusta. Esimerkiksi Kemijoki joissa ilmaisulle on saatu määrittelyjä ja rajauksia. Virtavesissä vaelluskalojen Oy:n muistutus on yli 100 sivua pitkä ja sen liitteinä on tukku selselkeiksi olosuhteiden olennai- tilasta on vityksiä, joilla voimayhtiö yrittää siksi muutoksiksi on katsottu mm. veden laadun parantuminen, syrjäytetty. leimata hakemuksen perusteettomaksi ja kohtuuttomaksi. koskikunnostusten vaikutukset ja Aikaisemmat velvoitteiden tarve lohikalojen perimäaineksen muutoshakemukset mm. Kokemäensäilyttämiseen luonnonkierrossa. Tut- joella, Pielisjoella ja Hiitolanjoella ovat kimustieto vaelluskalakantojen säilymisen päättyneet velvoitteiden muuttamiseen kaedellytyksistä on lisääntynyt viime vuosikymmeni- latalousviranomaisen hakemalla tavalla. nä ja tämä uusi tieto on myös katsottu tapauskoh- Voimayhtiöiden kannoissa paistaa läpi pelko ja taisesti perusteeksi avata aikaisempi velvoitepäätös. hätä saavutettujen etujen ja yhtiöille edullisen vel-

Kalatalousvelvoitteiden muutoskysymyksistä on voitteen toteutustavan menetyksestä. julkaistu paljon ympäristöoikeudellisia selvityksiä Pohjoisten suurten jokien kalatalousvelvoitteiden ja opinnäytetöitä sekä KHO:n ratkaisuja, joihin ai- muutos vastaamaan olosuhteissa tapahtuneita muuhepiiristä kiinnostuneiden kannattaa tutustua. toksia on välttämättömyys. Jos voimayhtiöt haluavat kantaa monesti esillä pitämänsä yhteiskunta- ja Kemijoki ja Iijoki haastavat velvoite muutoksen toimivuuden ympäristövastuunsa, tulee niiden muuttaa kaikkia muutoksia vastustava linjansa ja oivaltaa se, että vaelluskalojen luontaisen lisääntymisen mahdollistava velvoitteen toteutustapa on ainut kestävä Kemijoen ja Iijoen vesivoiman valjastaminen tapah- vaihtoehto. tui sodan jälkeisissä olosuhteissa, joissa ensisijaista Antti Ylitalo oli saada nopeasti käyttöön lisää sähkön tuotanto- Ympäristöneuvos, eläkkeellä kapasiteettia. Kalatalouskysymykset (korvaukset ja velvoitteiden asettaminen) jäivät ratkaistaviksi erikseen. Kalatalousvelvoitteet, jotka siis perustuvat pelkästään poikasistutuksiin, tulivat voimaan vasta vuonna 1980 pitkällisen oikeuskäsittelyn jälkeen.

Sekä Kemi- että Iijoen yläjuoksuille ja sivujokiin jäi erittäin paljon erinomaisia lohikalojen lisääntymis- ja kasvuympäristöjä, joiden poikastuotantokapasiteetti on jopa Itämeren mittakaavassa merkittävä.

Näiden suurjokien kalatalousvelvoitteiden toteutustapa ja mitoitus perustuvat siis 1960- ja 1970-luvuilla tehtyihin selvityksiin. On täysin selvää, että yli 50 vuoden aikana on kertynyt paljon uutta perustietoa sekä lohikalojen lisääntymisbiologiasta että kalakantojen perimäaineksen monimuotoisuuden säilyttämisen välttämättömyydestä.

Myös tieto virtavesien ekologiasta ja eri lajien keskinäisitä riippuvuuksista on lisääntynyt. Tästä esimerkkinä voi mainita jokihelmisimpukan (raakku) lisääntymisen edellyttämän lohen ja simpukan välisen suhteen, jossa raakun glokidiotoukat kehittyvät lohenpoikasten kiduksissa. Iijoen suurin sivujoki, Livojoki, oli ennen pääuoman valjastamista yksi Suomen parhaista raakkujoista, mutta nyt