Virrat veivät mennessään

Kolme virtavesiin hurahtanutta ammattilaista esittelee rakkaat jokensa. Mikä niissä kiehtoo? Mikä niitä uhkaa? Mitä niiden äärellä voi tehdä?

TEKSTI JENNI HAMARA KUVA HEIKKI KETOLA

Kevättulvan aikaan pääsee kanootilla melomaan pitkin metsiä. Kuvassa tulviva Ontamojärvi Pudasjärven kaupungin lähellä.

Hanna Ollikainen Mikko Europaeus kävi tutkimusretkeltä Syrjäkoskella Venäjän puoleisella jokiosalla vuonna 2007. Kuvassa näkyvät vanhan padon jäänteet.

Hiitolanjoki vie melojan menneisyyteen

Suomen ja Venäjän KANGASKOSKEN voimalai- löytyy kuitenkin häivähdys erämaisuutta. rajan ylittävä toksen alapuolinen laavuranta on vaatimaton. Laavun ohi virHiitolanjoen voimalaitokset ovat kuuluneet osaksi Simpeleen tehtaita. Tämä on sattumalta Hiitolanjoki on ollut taa Hiitolanjoki kadoten joenmutkaan Venäjän rajan tuolle koitunut Hiitolanjoen hyväksi. ”Se on siunaus ja kirous”, Europaeus sanoo. muinaisihmisten ja puolen tuntemattomaan. ”Joessa on elohopeaa, mikä juontuu teollisesta eläinten kulkureitti. ”Joki on vielä osin tuntematon jopa meille, jotka olemme historiasta. Se on sitoutunut pohjasedimentteihin, joten se ei haittaa jokeen nousevaa kalaa.” Patoja ollaan pian olleet tekemisissä sen kanssa Europaeus kertoo, että toisaalta voimalaipurkamassa. Mikko vuosikymmeniä”, kertoo Hiitolanjoki-yhdistyksen puheentokset on koettu paikallisesti tehtaan reviiriksi. Alueella ei ole liikuttu eikä maasto ole kulunut Europaeus haaveilee johtaja Mikko Europaeus. Europaeukselle tämä kohta vuosikymmeninä paljon. ”On ollut vain karjapolkuja ja tukkilaisten virrasta, jota pitkin jokea on suorastaan pyhä. jälkiä. Venäjän puolella alue on ollut suljettu. vaelluskalat ja ”Minulle paikka symboloi sitä, että jo muinaisaikoina sielTämä näkyy nyt rajan toisella puolen käsittämättömänä rehevyytenä ja luonnontilaisuutemelojat voisivat taas tä on tultu tänne jostain na.” liikkua vapaasti. muualta – sekä kala että ihminen. Europaeuksen mukaan Laatokan Karjalan kasvillisuuden volyymi Kalan kannal- Laatokan on Suomeen verrattuna moninta tämä pitää paikkansa vieläkin.” Europaeuksen mukaan Karjalan kasvillisuuden kertainen. Putkikasvit ovat ottaneet tilansa, ja Syrjäkosken alue on säilynyt luonnontilaipaikka on keskeinen järvilohen ja -taimenen kutu- ja poikastuotantoalue. Se on volyymi on Suomeen verrattuna sena. Esimerkiksi ruisrääkkien tiheys on aivan eri luokkaa kuin Suomen puolella. ”hot spot”. Hieman ylempänä moninkertainen. Rautjärven kunnalla onkin on toinen kohta, jossa tapahtui rajat ylittävä yhteistyöhanke muistitiedon mukaan 1960-lu- vireillä. Selvityksessä on, miten vulla jalokalojen joukkonousu. retkikuntia voisi vuosittain päästä Laavulta on yli 500 metriä rajavyöhyk- rajan yli matkailemaan ja nauttimaan rakeelle ja noin kilometri rajalle. javyöhykkeen erityisyydestä. Kokonaisuudessaan Hiitolanjoki on 53 kilometriä pitkä joki, josta yhdeksän kilometriä virtaa Suomen puolella Etelä-Karjalan Raut- Pedot katsoivat peiliin järvellä ja 44 kilometriä Venäjällä Karjalan Suomen puolellakin voi kokea villiä luontoa. Tasavallan Hiitolassa. Joki saa vetensä Simpe- Monet linnut pitävät Hiitolanjokea sulavesitulejärvestä ja Silamusjoen yläpuolisista järvistä kikohtanaan. ja laskee Laatokkaan. ”Vielä 80-luvulla oli kunnon pakkastalvet. Jo silloin Hiitolanjoelta löytyi joutsenia talVilli kulttuurimaisema vehtimasta ja sorsat sukelsivat itse ravintonsa pohjasta.” Hiitolanjoki on kulttuurimaisemajoki, jota Hiitolanjoella on nähty niin ikään harmaavoisi Europaeuksen mukaan verrata paikoin haikara ja viimeksi Kangaskosken suunnalla Länsi-Suomen savimaiden jokiin. Joen varrelta kuningaskalastaja. Joki on Suomen ainoa luonnonvaraisen järvilohen lisääntymis- ja nousujoki. Niin ikään järvitaimen nousee ja joesta löytyy EU-direktiivikalalajeja: makean veden lohi, toutain, nahkiainen, pikkunahkiainen, kivisimppu ja rantanuoliainen eli rantaneula. ”Myös majavaa ja suurpetoa liikkuu. Jokivarren asukas Pentti Myllys on laittanut aivan rajan tuntumaan riistakameroita, joihin on tallentunut yli 30 eläinlajia. Paikalla on myös peili, josta itseään on käynyt kurkistamassa esimerkiksi mäyrä, ilves ja karhu.”

Mikon mainiot: Vesivaella muinaisten karjalaisten reittejä

”Suomen Luonnonsuojeluliiton koordinoimassa Laatokalta Saimaalle -hankkeessa yritetään rekonstruoida erämelontareitistöä, jota muinaiskarjalaiset mahdollisesti käyttivät kulkemiseen Hiitolanjoelta Saimaalle. Nykyään ei muisteta, kuinka merkittäviä vesistöt olivat ennen kulkemisen kannalta.

Vesivaeltaminen on vaativaa. Meloja joutuu tekemään kaikki samat temput kuin muinaiset ihmiset, kuten sauvomaan, vetämään ja kantamaan. Soolokanootti on paras kulkupeli.

Rako-ojan kanjonista löytyvät kalliot, joiden vertailukohtaa pitäisi hakea lähes Oulankajoen maisemista. Se ei ole Kiutaköngäs, mutta Etelä-Suomen oloissa vaikuttava kallio. Rako-ojan kanjoni on portti kansallispuistoksikin kaavailtuun Haarikkoon.“

Iijoen raakkurouva hahmottaa maailmaa vesisuoniston kautta

Pirkko-Liisa Luhta on työskennellyt vapaan Iijoen, raakkujen, vaelluskalojen ja jokiluonnon puolesta yli 30 vuotta.

”PAHIN ON TAKANA. Iijoen jatkorakentaminen on estetty moneen kertaan 1970-luvulta lähtien. Luottamuksen luominen vesivoimayhtiöihin vie kauan – siihen ei taida loppuelämäni riittää”, pohtii Luonnonsuojeluliiton pitkän linjan virtavesiaktiivi PirkkoLiisa Luhta, joka työskentelee Metsähallituksen luonnonsuojelupuolen suunnittelijana.

Luhdan mukaan Suomen jokien sulkemisesta koitunutta vahinkoa ei vieläkään ymmärretä. Hän antaa esimerkin: Vaellussiian kudusta syntyy gramman painoinen poikanen. Se vaeltaa keväällä mereen. Siellä se kasvaa parikiloiseksi, kunnes nousee takaisin jokeen kutemaan. Suomen joissa kasvoi aikoinaan satoja tuhansia kaloja, jotka syntyivät pieninä ja palasivat jokiin 2000-kertaisessa koossa. ”Mikä ruokapumppu se on ollut koko Suomelle! Kuinka kuolleeksi koko Suomi on muuttunut. Ravinnonkierto on täysin muuttunut. Vaelluskaloilla on ollut valtava merkitys Suomen asuttamiselle ja elinkeinolle”, Luhta sanoo.

Salaperäiset jäljet hiekassa

Pirkko-Liisa Luhta toimi Ympäristöministeriön Jokihelmisimpukan suojelustrategiatyöIijoen arvo ei piile ainoastaan vaelluskaloissa. ryhmän sihteerinä. Niin kutsuttu raakkustraLuhta kertoo muiston 1980-luvun lopulta: tegia julkaistiin tammikuussa 2021. ”Asuin Iijoen yhden suurimman sivujoen Livojoen alaosalla, Kynkäänkosken rannalla. Kesällä oli vesi matalalla. Kosken alapuolella Kallisarvoinen raakku oli hiekkasaaria, joiden luo menimme uimaan. Pienvesiä on Suomessa kohdeltu huonosti. JoKatsoin, että mitä ihmeen tummia jälkiä veden kihelmisimpukka on sateenvarjo, joka kätkee hiekkapohjalla näkyy. Syvemmältä jäljen pääs- rikkaan lajiston. Jos joessa on pieniä raakkutä löytyi pieni simpukka.” ja, se tarkoittaa, että siihen nousee myös

Saman vuoden syksyllä hän oli taimen. taivalkoskelaisen miehen kans- Luhta on laskenut, ettei Suosa istuttamassa siianpoikasia. Iijoen mesta löydy toista lajia, jonka ”Erään joen rannalta mies, Paavo Vääräniemi, poimi simpukankuoren ja raakkukantojen elvyttäminen on yksilöiden yhteenlaskettu luontoarvo olisi yhtä suuri kuin raakun, arviolta lähes sanoi tutkivansa, onko se raakku. Ihmettelin, että ei kai täällä raakkuja. Kävi mahdollista, koska alkuperäiset 600 miljoonaa euroa. Iijoen raakkukantojen elvyttäminen on Luhdan ilmi, että mies oli ollut am- vaelluskalakannat mukaan mahdollista, koska mattimainen helmenpyytäjä, kunnes vuonna 1955 jokiovat olemassa. alkuperäinen lohi- ja meritaimenkanta ovat olemassa. helmisimpukka rauhoitettiin.” Kunnostus on kuin leikkaus,

Sen jälkeen alkoivat jokihel- jonka jälkeen potilas toipuu vähimisimpukat kuulua Luhdan elämään. tellen. Taimenet kyllä löytävät kunnosHän on kartoittanut miehensä Eero Moilasen tetut puroalueet jo samana syksynä. kanssa jokihelmisimpukoita yli 15 vuoden ajan ”Hahmotan maailmaa vesisuoniston kautja kehitellyt menetelmiä uusien raakkukanto- ta. Vesistöt ovat valtava hiussuonisto, joka yltää jen löytämiseksi. Iijoen alueella on nyt tiedossa kaikkialle. Mietin aina kulkiessani, että minkä 30 raakkujokea ja -puroa. puron tai joen valuma-alueella kävelen.”

Pirkko-Liisan parhaat: kanotoi kevättulvissa ja kalasta puronieriää

”Iijoen valtava kevättulva on aivan spesiaali juttu. Tulva on luonnolle erittäin hyvä asia; se on vesistön oma puhdistautumismenetelmä. Ajankohtaa ei voi tarkasti tietää etukäteen. Kun hetki koittaa, laitamme kanootin vesille ja melomme pitkin metsiä. Olemme ajelleet myös perämoottorillisella kanootilla pitkin tien ojaa autojen ajaessa vastaan. Kevättulvan aikaan voi kulkea joelta ja järveltä toiselle kanootilla. Kevään valossa se on ihan mahtavaa!

Kesällä menen puroille. Kalastan vieraslaji puronieriää, joka on uhka paikallisille taimenkannoille. Sitä voi kalastaa niin paljon kuin sielu sietää, ja se on erinomainen ruokakala.”

Lisätietoa Iijoesta ja sen puolustamisesta: //iijokisoutu.net//

Eero Moilanen Pirkko-Liisa Luhta on kartoittanut jokihelmisimpukoita yli 15 vuoden ajan. Iijoen alueella on nyt tiedossa 30 raakkujokea ja -puroa. Kuvassa tuore raakkulöytö Sallan alueella.

Taimen nousee yhä Espoossa

Metsä suojelee ESPOONJOEN vesistökulttuurimaisemassa alueeseen kuuluva Glimsinjoki on yksi harvoista kulkevaa Glimsinjokea. Luonnonsuojeluliiton jäljellä olevista joista, joihin nousee geneettisesti alkuperäinen meritaimen. Se hankepäällikkö Virpi on pieni savimaiden joki, joka kiemurtelee keskellä Sahi toivoo, ettei ruuhka-Suomen Keski-Esharvinaislaatuista poota. Luontotyyppi on äärimmäisen uhanalainen. virtavettä tuhota turhalla rakentamisella. Joki on erityinen myös siksi, että se virtaa monin paikoin metsän läpi eikä sitä ole padottu. ”Puustoisuus on osa ekosysteemiä. Kiteytetysti sanottuna joki metsineen on ekologinen käytävä. Joki yhdistää rantametsiä, ja metsä suojelee jokea valumilta sekä varjostaa. Puista satavat lehdet ovat jokieliöiden ravintoa”, Virpi Sahi tiivistää. Kesällä puiden varjostus on tärkeää, koska vesi pysyy viileänä, mikä on monelle joen hapekkaaseen ja viileään virtaavaan veteen sopeutuneelle joen asukkaalle elinehto.

Uhkana ulkoiluväylä

”Glimsinjoen varteen oli suunnitteilla valtava ulkoiluväylä, jonka tieltä olisi raivattu joenvartta. Se olisi tuhonnut ekosysteemin. Vastasuunnitelmana laadin Glimsinjoen luontopolkuoppaan, jossa ylistetään jokivarren siimeksessä vo. Laji uhkaa Suomen savimaiden virtavesiä. kulkevaa polkua ja kerrotaan sen luonnon rik- ”Angervo levittäytyy hehtaarien laajuisekaudesta”, Sahi summaa. na monokulttuurina Pitkäjärven luhdissa ja

Kaupunki perusti pian jokivarteen uuden Glimsinjoen tulvaniityillä. Se pitäisi saada väluonnonsuojelualueen. Nyt reitti on suosittu hintään kansalliseen haitallisten vieraslajien ulkoilukohde ilman väylää. luetteloon.”

Patoamiselta, maataloudelta ja rakenta- Ikävä vieraslaji on myös hopearuutana, joka miselta säästyneitä jokia ei Suomesta löydy elelee Glimsinjoen alkulähteillä Espoon Pitkäliiaksi. Kun Glimsinjoen kaltainen järvessä. virtavesi solisee keskellä Espoota, ”Se on tavattoman voitokas ja kannattaisi Sahin mukaan sen kilpailukyinen kala, joka lisäänluonnontilaisuutta ja virkis- Valkopaju- tyy myös ilman kumppania”, tysarvoja vaalia. ”Ettei vedettäisi uusia hulevesiputkia tai rakennettaiangervo pitäisi saada vähintään Sahi perustelee. Glimsinjoki on Sahin lähiluontokohde, jossa hän lenksi aivan rannan tuntumaan. kansalliseen haital- keilee, hiihtää ja tarkkailee Glimsinjokea voi verrata vaikka Helsingin Longin- listen vieraslajien luontoa. ”Kuuntelen keväisin lähojaan, jossa on jouduttu te- luetteloon. teiköitä, joissa sammakot kukemään valtavia kunnostuksia tevat ja ihailen virran kuohuja ja ja näkemään vaivaa jokiluonnon vaihtelevuutta.” palauttamiseksi. Tulisi nähdä säily- Usein ahdistus kuitenkin nousee neen jokiluonnon arvo.” mieleen, kun huomaa valkopajuangervon valtaavan paikkoja tai kuulee Espoon kaupungin Valkopajuangervo ja hopearuutana valtaavat alaa tuoreista ulkoiluväyläsuunnitelmista. Tällä kertaa väylä vedettäisiin vanhaa metsää kasvavan Träskändan luonnonsuojelualueen läpi. ”Paradoksaalisesti ulkoiluväylä tuhoaisi Aivan luonnontilassa ei Glimsinjokikaan ole. sen luonnon, jota ihmiset sinne lähtevät katsoSen rannoilla rehottaa aikoinaan Aurora maan. Pidän Arne Næsin ajatuksesta, jonka Karamzinin perustamaan Träskändan puis- mukaan tietä pitkin ei voi päästä metsän sydätoon koristekasviksi istutettu valkopajuanger- meen. Don’t fix it if it is not broken! ”

Virpi Sahi on kirjoittanut Pro Espoonjoki ry:n julkaiseman Glimsinjoen luontopolkuoppaan. Espoon kaupunki on pystyttänyt oppaaseen pohjautuvat taulut maastoon.

Marianne Sundell

Virpin vinkit virrasta nauttimiseen

Tutustu Glimsinjoen luontopolkuoppaasta löytyvään reittiin. Aloita Träskändan puistosta tai Laaksolahden urheilupuistosta ja kävele Kirkkojärven tulvapainanteeseen asti katsomaan Glims- ja Gloms-jokien yhtymistä Espoonjoeksi.

Avaa aistit jokivarren tunnelmalle. Kävele rauhassa virran reunaa ja nauti luonnosta, virrasta ja metsästä.

Talvella voit nähdä koskikaroja. Keväällä kuuntele lehtojen rikkaan linnuston viserrystä ja ihaile vuokkojen kukintaa. Vanha jokivarsimetsä ja vapaana virtaava Glimsinjoki yllättävät kaikkina vuodenaikoina. Ihaile suvantoja, koskia, nivoja ja alati muuttuvaa tulvametsää.

Suomen Luonnonsuojelun Säätiö jakaa APURAHOJA

luonnon- ja ympäristönsuojelua edistävään tieteelliseen, taiteelliseen ja kirjalliseen työhön, koulutukseen sekä kansalaisjärjestöjen toimintaan. Painoalueena on edellisten vuosien tapaan Itämeren ja sen valuma-alueen ekosysteemien suojelua edistävät tutkimukset ja hankkeet.

Hakuaika on 25.1.–26.3.2021

Itämeri-rahastosta jaetaan yksi tai kaksi puolen vuoden työskentelyapurahaa väitöskirjatyöhön (Wärtsilä Oyj:n nimikkoapuraha) ja pienempiä apurahoja Itämeren valuma-alueen ekosysteemien suojeluun liittyvään tieteelliseen tutkimukseen ja koulutukseen sekä kansalaisjärjestöjen Itämeri-yhteistyöhön.

Rafael Kuusakosken muistorahastosta jaetaan apurahoja Itämeren linnustoa ja saariston eliöstöä, meren ekologiaa, ilmastoa ja maisemansuojelua käsittelevään tieteelliseen tutkimukseen ja koulutukseen.

Luonnonsuojelurahastosta jaetaan apurahoja uhanalaisten lajien ja luontotyyppien suojeluun liittyvään tutkimukseen ja suojelua edistäviin hankkeisiin.

Säätiön käyttövaroista jaetaan apurahoja luonnon- ja ympäristönsuojelua edistävään tieteelliseen, taiteelliseen ja kirjalliseen työhön, koulutukseen sekä kansalaisjärjestöjen toimintaan. Lisäksi vuonna 2021 jaetaan 2000 euron apuraha soidensuojelua edistävään tutkimukseen tai hankkeeseen (emeritusprofessori Rauno Ruuhijärven 90-vuotisjuhla-apuraha).

Hakumenettely: Hakeminen tapahtuu sähköisellä hakulomakkeella, johon tulee liittää mm. tutkimus- tai työsuunnitelma, ansioluettelo tai vapaamuotoinen kuvaus aikaisemmasta toiminnasta sekä selvitys muista haettavista apurahoista. Hakulomake ja tarkemmat hakuohjeet löytyvät säätiön www-sivuilta hakuajan alkaessa.

Sähköiset hakemukset liitteineen toimitetaan Suomen Luonnonsuojelun Säätiön sähköiseen apurahajärjestelmään viimeistään perjantaina 26.3.2021.

Lisätiedot: asiamies Tarja Ketola, 040 527 5212, tarja.ketola@sll.fi ja www.luonnonsuojelunsaatio.fi

Suomen Luonnonsuojelun Säätiön hallitus

Ilmari Räsäsen säätiö jakaa apurahoja

Ilmari Räsäsen säätiön tarkoituksena on luonnonsuojelun ja luonnonmukaisen viljelyn edistäminen sekä perinnemaisemien vaaliminen. Säätiö jakaa useampia pienehköjä apurahoja tarkoitustaan edistäviin hankkeisiin.

Vuonna 2021 jaetaan noin 10000 € pääosin käytännön toimintaan, joka tukee luonnonsuojelua ja perinnemaisemien säilymistä.

Hakuaika päättyy 31.3.2021 ja vapaamuotoiset hakemukset, josta tulee ilmetä haettavan rahoituksen käyttötarkoitus (käyttösuunnitelma ja kustannusarvio), tulee lähettää sähköpostilla PDF-muodossa osoitteeseen ristosulkava3@gmail.com.

Hakemuksissa tulee mainita hankkeen vastuuhenkilön yhteystiedot (osoite, puhelin, sähköposti) sekä pankkitilin numero, jonne apuraha maksetaan.

Ajoissa saapuneet hakemukset arvioidaan säätiön hallituksessa. Päätökset julkistetaan ja apurahan saajille ilmoitetaan viimeistään toukokuussa 2021.

Apurahaa saaneiden tulee ilman erillistä pyyntöä raportoida apurahan käyttö ja sillä toteutetut toimet vuoden 2021 loppuun mennessä.

Lisätietoja: Risto Sulkava (ristosulkava3@gmail.com) ja Harri Hölttä (harri.holtta@sll.fi).

Kaupungeissa tarvitaan luonnon puolustajia.

Hae apurahaa

Suojellaan yhdessä LUONNON monimuotoisuutta

HAKUAIKA 1.2.-31.3.2021 AMANDA PASANEN

Varavaltuutettu Helsingissä, luonnontieteiden kandidaatti

amandapasanen.fi

TIINA ELO

Kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu ja valtuustoryhmän varapj. Espoossa

tiinaelo.fi