Kohtaamisia

Joskus vuosien odotus palkitaan. Toisinaan onnekas sattuma suo luonnossa liikkujalle ikimuistoisen hetken.

Kivi paljastui kampelaksi

Vedenalaiskuvaaja ja sukelluskalastaja Jarno Koivisto törmäsi Tenojoessa jääkauden jäänteeseen.

TEKSTI JENNI HAMARA KUVAT JARNO KOIVISTO

Kouvolassa asuva Jarno Koivisto on snorklannut lapsesta saakka. Nykyään hänellä on snorkkelin lisäksi otsassaan viiden sekunnin välein kuvan räpsäisevä kamera. Ilman sitä uskomattomat kalajutut jäisivät usein vaille todistusaineistoa. Kuten se kerta, kun hän floridalaisessa kirkkaassa lähdepurossa törmäsi nelimetriseen alligaattoriin.

Tuoreempi tapaus sattui Tenojoella. ”Olimme kaverin kanssa Lapissa syyskuussa 2020 snorkkelisukeltelemassa reilun viikon mittaisella roadtripillä. Olimme matkalla Utsjoelta Nuorgamin lähellä sijaitsevalle Pulmankijärvelle. Wikipedian mukaan kyseisessä järvessä on maailman ainoa makean veden kampelakanta jääkauden jäljiltä.

Tie Nuorgamiin kulki Tenojoen rantaa, ja näimme kosken alapuolella suvantoja ja syvänteitä. Päätimme käydä katsomassa, onko vesi kirkasta ja näkyykö mitään vedeneläviä kuvattavaksi. Hetken päästä raahautuessani käsipohjaa matalassa kivikossa huomasin pyöreän kiven takana merestä tutun muodon. Hyvin naamioitunut kampela lepäili kiven takana katveessa virralta. Hetken mulkoilimme toisiamme, kunnes kampela totesi paljastuneensa ja säntäsi karkuun.

Kohtaaminen oli huikea yllätys, ja siitä jäi vielä kuva muistoksi. Rannalla kaveri kertoi myös nähneensä kampelan. Homman kruunasi vielä se, että Pulmankijärvessä emme kampeloita nähneet, joten yksi reissun tavoite oli saavutettu tuurilla”, Koivisto muistelee.

Missä kampela luuraa?

Jarnon vedenalaiset bongausvinkit:

Katso kartasta tai syvyyskartasta mielenkiintoinen kohde. Etsi niemi, lahti, saari, salmi tai syvänteen reuna. Myös järven keskellä saattaa olla matalikko. Muoto houkuttelee kaloja. Sukella pohjaan ja ole paikallasi, niin elukoiden uteliaisuus yleensä voittaa, jos niitä kiinnostaa. Sukeltaja harvoin yllättää eläimiä. Elukka itse päättää, tuleeko nähdyksi.

Kaksikuinen Longinojan nollikas

Virran vaeltaja tuli tervehtimään

TEKSTI MILJA PARVIAINEN KUVA PÄIVI SEIKKULA

Vantaanjoen alajuoksun rannat ovat helsinkiläiselle Päivi Seikkulalle tuttuakin tutumpia virkistäytymispaikkoja. Joki onnistui kuitenkin yllättämään, kun hän viime kesänä innostui suppailemaan siellä liki päivittäin. ”Kotikulmat avautuivat aivan uudella tavalla ja ilmeellä joen keskeltä katsottuna”, Seikkula kertoo.

Seikkulan suppailureseptiksi muodostui lähtö vastatuuleen tai vastavirtaan, ja paluu suppailen tai rennosti laudalla makoillen sinitaivasta ja hahtuvapilviä seuraillen tuulen tai virran avittaessa matkaa. Päiväretkille kertyi mittaa kymmenisen kilometriä. ”Suppailu pitää mielen terveenä ja välillä lihakset kipeinä. Se on ihan parasta liikuntaa ja luonnossa latautumista. Huolet jäävät rannalle”, hän vakuuttaa.

SYKÄHDYTTÄVIMMÄN ELÄMYKSEN Vantaanjoella Seikkula koki syyskuun puolivälissä suppaillessaan Vanhankaupunginkoskelta takaisin kohti kotilaituria. ”Suuri, kaunis, sulavaliikkeinen taimen nousi Pikkukoskella laudan viereen, liki katsoi silmiin ja kaarsi pitkän selkänsä pinnalle. Ui ihan rauhassa kiinni lautaan, nousi pintaan ja tervehti kuin delfiini laivaa. Se oli kuin joku hartaus, ihmeellinen viipyilevä hetki”, Seikkula huokaisee.

Älä kahlaa purossa, ellet ole kahlaaja!

TEKSTI MILJA PARVIAINEN KUVA JUHA SALONEN

Longinoja solisee iloisesti. Kevät on kypsyttänyt Vantaanjoen ensimmäisen sivu-uoman soraikon suojissa talvehtineen mädin. Toukokuussa kuoriutuvat puron pienet aarteet, uhanalaisen taimenen poikaset. Ne pujahtavat turvaan kivikon suojiin ja aloittavat siltä käsin varovaisen tutustumisen suureen maailmaan.

Pienpoikastarkkailu herkistää Longinojan purokunnostuksia yli kaksi vuosikymmentä vetäneen Juha Salosen mielen. ”Vuoden talkookunnostuksien kiitos tulee syksyn kudun ja kevään poikasten kuoriutumisen tarkkailun yhteistuloksesta. Näihin hetkiin on hieno palata aina uudestaan ja uudestaan, kun miettii seuraavaa talkookunnostuskohdetta. Pieni vipeltäjä soraikolla on merkki siitä, että työ on kantanut hedelmää ja puroon on syntynyt uusi taimensukupolvi”, Salonen summaa.

VAIKKA TAIMENBONGAUKSEN sesonkiaika onkin loppusyksyllä, on helposti eri puolilta pääkaupunkiseutua saavutettava Longinojan luontopolku mainio retkikohde ympäri vuoden. Muistathan pysyä tarkkailemassa herkkää puroluontoa rannalta jaloin!

longinoja.fi/luontopolku

Liito-oravien hurja parittelu

Luontokuvausta harrastava espoolainen Paul Stevens oli etsinyt potentiaalisia liito-oravakohteita jo ennen joulua. Hän tiesi, että Etelä-Espoosta löytyy sopiva metsikkö ja suuntasi sinne maaliskuisena iltana.

TEKSTI JENNI HAMARA KUVAT PAUL STEVENS

”K errankin oli kunnon talvi ja etsin liito-oravan papanoita hangelta. Yhden paikan huomasin, kun lumi alkoi sulaa. Siinä oli paljon papanoita. Menin yhtenä iltana sinne ja kolosta kömpi ulos liito-orava. Muutamaa päivää myöhemmin kaverini kävi siellä ja näki kaksi yksilöä. Kaksi liito-oravaa niin lähekkäin samalla reviirillä tarkoittaa, että ne ovat koiras ja naaras. Kaveri kertoi nähneensä liiturin haistelevan toisen peffaa.

Kiima-aika oli siis lähellä. Liito-oravan kiima-aika on erityinen hetki. Se kestää vain yhden päivän. Parittelu laukaisee naaraan ovulaation, joten lisääntymishetken näkeminen on harvinaislaatuinen tapaus. Sillä kertaa liito-oravat eivät kuitenkaan edenneet haistelua pidemmälle. Päätimme palata kokeilemaan onneamme niin pian kuin mahdollista.

Uusi päivä valkeni sateisena. Pelkäsin, että peli oli menetetty tämän vuoden osalta. Suuntasimme kuitenkin sadepäivän jälkeen uudelleen metsikköön.

Oli kaunis ilta. Saapuessamme paikalle yksi orava oli jo pesän ulkopuolella. Se istui haavan oksalla ilta-auringossa ainakin 20 minuuttia. Outoa! Miksi se istuu? Otin kameran esiin ja sain kuvata rauhassa. Sitten se kiipesi latvaan ja hävisi.

Yhtäkkiä kaksi liito-oravaa liiteli yhtäaikaa pesäpuuhun. Naaras nosti häntää, koiras haisteli. Liito-oravat alkoivat paritella ja kamera soi.

Tapahtuma oli aika raju. Jälkikäteen kuvia katsoessani huomasin, että koiras pomppi ilmassa ja naaras roikkui vain etukäpälöidensä varassa puussa kiinni. Hetki tuntui ikuisuudelta, mutta kesti todellisuudessa vain muutaman minuutin. Sitten eläimet pitivät taukoa. Naaras odotti häntä pystyssä: ‘Jatka, jatka! Miksi lopetit?’ se tuntui kysyvän. Oravat siirtyvät hieman korkeammalle ja kuvien saanti vaikeutui. Mahdollisesti toinen koiras ilmaantui paikalle ja naaras paritteli senkin kanssa.

Sitten alkoi liitelynäytös. Kaikki kolme viuhuivat ympäri metsää. Kyseessä taisi olla takaa-ajo koiraiden kesken, jonka tieltä naaras yritti pysytellä poissa. Oravat kiipesivät aivan puun latvaan ja ponnistivat liitoon kovalla vauhdilla. Ne tekivät hienoja käännöksiä ilmassa ja tulivat pari kertaa melkein päällemme. Kuvien ottamisesta ei tullut enää mitään. Luovutin ja päätin vain nauttia. Se oli huikea ilta.”

Paul Stevensin, Emilia Milonoffin ja Tuomas Heinosen valokuvanäyttely Naapurini liito-orava on esillä Villa Elfvikissä Espoossa 20.6.2021 saakka.

Kesäillan keijutanssi

Jukka Eskelinen seuraa vesiperhosten kosiolentoa Kainuussa.

TEKSTI JENNI HAMARA KUVAT JUKKA ESKELINEN

Auringonlaskun kullatessa suomussalmelaisen Saapaskosken rannat on aika koittanut. Kosken ylle alkaa kerääntyä vesiperhoskoiraita sakeiksi pilviksi. Osa vesiperhosista nousee yläilmoihin, osa jää kosken pintaan. ”Naaraat lentävät parveen ja ritarit hyökkäävät niiden kimppuun. Vesiperhoset erkanevat hyönteispilvestä löydettyään kumppanin ja vetäytyvät pariutumaan rauhalliseen paikkaan”, kainuulainen luonnonsuojeluaktiivi Jukka Eskelinen kuvailee.

Hän suuntaa luontoon aina kamera kaulassaan. Eskelinen haluaa kuvillaan välittää Kainuun luonnon monimuotoisuuden ihmeet.

Saapaskoski sijaitsee Suomussalmen Ylivuokissa. Se on osa Vienan reittiä, joka oli 1500-luvulta lähtien kulkutie ja vesireitti Venäjälle. Nimensä mukaisesti koski tekee lopussa mutkan: ”Kengänkärki kääntyy oikealle Rantajärveen”, Eskelinen kuvailee.

Paras paikka vesiperhosten bongailuun löytyy yläjuoksulta hieman ennen jokisuuta. Siinä on silta, jonka kaiteisiin Eskelinen kiinnittää valot. ”Viritän valot ja lakanan. Minulla on kaksi 500 watin elohopealamppua, joiden houkuttelemina vesiperhoset pysähtyvät lakanalle. Ne eivät hötkyile, kuten yökköset. Vesiperhosia pystyy tutkimaan suurennuslasilla ja kameralla”, Eskelinen kuvailee.

Yöaikaan Saapaskoskella vallitsee erämaatunnelma. Vesi virtaa. Koski kohisee. Kaisla- ja koskikorennot etsivät parittelukumppania päiväkorentojen tanssiessa taivaalla.

Vesiperhosten esihistoriallinen ja eksoottinen olemus kiehtovat Eskelistä. ”Niitä ei tunne Suomessa moni ja asiantuntijat ovat harvassa.”

Yöllisillä retkillään Jukka Eskelinen haluaa kantaa kortensa kekoon. Ihmisten maailmaan palattuaan hän lähettää ottamansa kuvat Suomen vesihyönteiset -Facebook-ryhmään tunnistettaviksi.

Jukka Eskelinen vinkkaa: Houkuttele hyönteisiä perhosvalolla

Keväällä ilman lämpötilan noustessa nollan yläpuolelle yöperhoset lähtevät liikkeelle. Niitä voi nähdä jo iltahämärissä. Keväällä Yöperhosten lajimäärä on huomattavasti monipuolisempi kuin päiväperhosten. Valo houkuttelee perhosia ja muita ötököitä. Niitä voi tarkkailla virittämällä valkoisen kankaan valon viereen. Mitä tehokkaampi lamppu sen parempi. Loisteputki ja elohopealamput sopivat parhaiten tarkoitukseen.

Lamppuja voi tilata Suomen Perhostutkijain Seuran perustamasta hyönteistarvikekaupasta: www.tibiale.fi

Luonnonystävän ykköslehti viettää 80-vuotisjuhlavuotta!

Tilaa oma lehtesi jäsenhintaan

Kestotilaus

62 €/vuosi (norm. 70,90 €) MääräaiKaistilaus

70,50 €/vuosi (norm. 80,90 €) lehti ja digi Kestotilaus 70,50 €/vuosi (norm. 81 €) lehti ja digi MääräaiKaistilaus 80,50 €/vuosi (norm. 92 €)

suomenluonto.fi/lehtitilaus tilaajapalvelu@sll.fi (09) 2280 8210 (arkisin 9–15)