11 TULE MUKAAN TOIIMINTAAN
leiriohjaajana monessa mukana HAASTATTELU: FABIENNE ZOGG KUVA: JULIE MOUNIER
Hei Anna! Mikä innosti sinua hakeutumaan mukaan leiritoimintaan? Vietin kesällä 2018 kolme kuukautta Maailmanvaihdon toimistolla harjoittelijana Suomeen saapuvien vapaaehtoisten ohjelmista vastaavassa tiimissä. Pääsin suunnittelemaan ja järjestämään tulovalmennusleiriä sekä osaksi leiritiimiä leirinvetäjän roolissa. Innostuin globaalikasvatuksesta ja kansainvälisessä porukassa työskentelystä ja harjoitteluni jälkeen päädyinkin Maailmanvaihdon hallituksen ulkomaisten vapaaehtoistyöntekijöiden ohjelmien tiimin leirivastaavaksi. Leireiltyä on siis tullut kerran jos toisenkin! Miten kuvailisit leiriohjaajan tehtäviä? Leiriohjaajat suunnittelevat ja vetävät vapaaehtoisille erilaisia työpajoja liittyen vapaaehtoistöihin ja globaalikasvatukseen. Niiden lomassa ohjaajat huolehtivat leirin yleisestä sujumisesta, vapaaehtoisten ryhmäyttämi-
“
Työpajoja ohjatessa olen oppinut itsekin uutta erilaisista globaaleista teemoista ja toisaalta myös ryhmänohjaustaitoja
“
sestä erilaisin aktiviteetein ja hyvän yhteishengen luomisesta sekä avustavat muuta leiritiimiä milloin missäkin askareessa. Mikä leiriohjaajana työskentelyssä on ollut antoisinta? Entä haasteellisinta? On ollut antoisaa tutustua niin vapaaehtoisiin – ja samalla erilaisiin kulttuureihin ympäri maailmaa – kuin kansainvälismielisiin leiritiimiläisiinkin sekä työskennellä ja pitää hauskaa yhdessä. Työpajoja ohjatessa olen oppinut itsekin uutta erilaisista globaaleista teemoista ja toisaalta myös ryhmänohjaustaitoja. Haasteita luo toisinaan leirielämän ennalta-arvaamattomuus. On hyvä varautua siihen, sillä leirien aikataulut, suunnitelmat ja tilanteet saattavat muuttua yllättäen. Lisäksi toisinaan on vaativaa varmistaa, että kaikki voivat osallistua esimerkiksi kielitaidon tasosta riippumatta. Terveisesi leiriohjaamisesta kiinnostuneille? Jos kansainvälinen meininki kiinnostaa, kannattaa liittyä leiritiimiin! Ohjaajan pesti on hauska mahdollisuus oppia uusia tietoja ja taitoja sekä tutustua ihmisiin ympäri maailman.