Parhaat palat 2022

Page 42

HAUSJÄRVI – KESKELLÄ SUOMEN KASVUKÄYTÄVÄÄ Hausjärvellä yhdistyvät rauhalliset maalaismaisemat aktiiviseen kylätoimintaan ja turvalliseen elämänmenoon. Hausjärven tunnuslause kertoo kunnan keskeisestä sijainnista hyvien kulkuyhteyksien päässä, lähellä kaupunkeja ja kuitenkin luonnon ympäröimänä. Hausjärven kulttuurimaisemat ja Salpausselän harjut tarjoavat monipuoliset harrastusmahdollisuudet – vain tunnin päässä pääkaupunkiseudusta! Hausjärvi on historiallisesti merkittävä alue, koska siellä on muun muassa toiminut Suomen ensimmäinen koulu. Lisäksi Hausjärvellä sijaitsee Hämeen ainoa puinen ristikirkko. Kirkon lähellä on vanha viljamakasiini, joka toimii nykyisin Hausjärven kotiseutumuseona. Kanta-Hämeen vanhimman koti-

seutumuseon esineistä ja näyttelyistä vastaa Hausjärvi-seura ry. Tien toisella puolen sijaitsee Kotiseututalo Koskela, jossa järjestetään kesäisin erilaisia näyttelyitä. Kesäisin Turkhaudalla Miinan Montussa nautitaan kulttuurista ja kesäsunnuntaisin tanssitaan Kolmilammin lavalla. Lisäksi Hausjärvellä on erinomaiset liikuntamahdollisuudet! Esimerkiksi Ykslammin alueella Ryttylässä voi uida, laavulla paistaa makkaraa ja ympäristössä patikoida tai pelata frisbeegolfia sekä treenata kuntoportaissa. Hausjärvellä on myös useampi uimapaikka, jonne tullaan nauttimaan kesäpäivistä jopa kauempaakin! Tervetuloa Hausjärvelle!


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Parhaat palat 2022 by Mainostoimisto MAK Media - Issuu