![](https://assets.isu.pub/document-structure/201126125455-0e3db29319691109c5e2a48e2766ca81/v1/5756bcbd8db57331467084653ee0c1e5.jpg?width=720&quality=85%2C50)
2 minute read
Ihmekaupunki Kemi
LumiLinna-kaupunkina tunnettu, ihmekaupungiksikin kutsuttu Kemi, yllättää kävijän merellisessä Lapissa. Kemi on kaupunki, johon on muun muassa rakennettu maailman suurin LumiLinna, ja jonka edustalla risteillään jäisellä merellä kuusikymmentäluvulla rakennetulla jäänmurtajalla. Kaupungin matkailunähtävyydet ovat niittäneet mainetta niin kotimaassa kuin maailmalla. Kemistä löydät myös Suomen kuninkaan kruunun ja kaupungin omat kuninkaalliset. Teollisuudesta tunnettu Kemi on aina uskaltanut tehdä rohkeita ja innovatiivisia avauksia matkailun saralla. Viime vuonna 150 vuotta täyttänyt Kemi juhlisti myös tekemällä hyvin ainutlaatuisen elokuvan kertoen kaupungista sen perustajan suurruhtinas Aleksanteri II silmin. Kaupunki satsaa myös ekologisuuteen ja on liittynyt hiilineutraaliutta tavoittelevien kuntien joukkoon.
LUMEN, JÄÄN JA MEREN KAUPUNKI
Advertisement
Jäänmurtaja Sampo on vienyt matkailijoita risteilylle talvisin jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Tänä talvena Sampolle järjestetään opastettuja kierroksia ja alukselta tuttu jääkellunta on tarjolla LumiLinna-alueella. LumiLinna on nyt avoinna vuoden jokaisena päivänä. Linna on rakentunut vuodesta 1996 talvisin kaupunkiin, sulaen keväällä mereen jättäen jäljelle vain muistot. Kaupunki halusi korjata tilanteen ja nyt LumiLinnalla on oma ympärivuotinen matkailualueensa tarjoten monipuolisia palveluita niin paikallisille, kuin matkailijalle. LumiLinna-alue sijaitsee keskustan kupeessa meren rannalla. Meri on tärkeä elementti niin paikallisille kuin kemiläiselle matkailulle. Merivedestä tehdään lumi, jolla talvinen linna rakennetaan ja jäätyneestä merestä nostetaan jäät, joista syntyy upeita jääveistoksia ja mm. illallispöydät ympärivuotiseen lumen ja jään SnowExperience365 -elämystilaan. LumiLinnan päärakennuksessa voi lumen ja jään elämystilavierailun lisäksi kokoustaa, juhlia, saunoa, tehdä ostoksia ja nauttia ravintolapalveluista. Alueella majoitutaan ympäri vuoden lasikattoisissa Seaside Glass Villoissa. Niistä avautuu upea merinäköala niin meren jäälle, kuin avomerelle.
Kellunta pelastuspuvuissa on ympäri vuoden tarjolla Kemissä
![](https://assets.isu.pub/document-structure/201126125455-0e3db29319691109c5e2a48e2766ca81/v1/35fa2a6320e26c16560dd0c14c060ffa.jpg?width=720&quality=85%2C50)
SARJAKUVASANKAREITA JA KUNINKAALLISIA
Kaupungin nähtävyydet ja majoituskohteet ova helposti saavutettavissa. Lentokenttä sijaitsee vain 6 km keskustasta ja kaikki junat pysähtyvät Kemin keskustassa. Aseman puistossa sijaitsee suloinen kahvila Hertta ja Putiikkihotelli Kemi 1932. Pienen kävelymatkan päässä on keskusta-alue ravintoloineen ja persoonallisine putiikkeineen. Hotelli Merihovi on iso osa kaupungin historiaa ja tunnettu majoituksen lisäksi myös ainutlaatuisista ravintolapalveluistaan. Kaupungintalon katolta avautuu avarat maisemat kaupungin kattojen yli lähisaaristoon saakka. Kaupungin sisäsatamasta kuljetaan vesibussilla saaristoon kesäisin ja talvella hiihdetään saarten laavuille meren jään laduilla. Sataman kulmalla seisoo kaunis vanha tullirakennus, jossa toimii Kemin Sarjakuvakeskus ja Jalokivigalleria. Tämä mielenkiintoinen yhdistelmä toimii hyvin niin lapsille, kuin aikuisille. Galleriassa on laaja valikoima jalokiviä niin kotimaasta kuin maailmalta, sekä Suomen kuninkaalle suunniteltu kruunu. Janon ja nälän voi taltuttaa Sataman krouvissa. Pienellä kaupungilla on myös oma orkesteri ja teatteri, joten kulttuuria ei pitäjästä puutu. Historiallinen museo ja taidemuseo palvelevat myös maksutta kulttuurikeskuksessa.
Lumen ja jään elämystila SnowExperience365 on avoinna läpi vuoden
![](https://assets.isu.pub/document-structure/201126125455-0e3db29319691109c5e2a48e2766ca81/v1/56729e4038448fcc61a49eddd5438646.jpg?width=720&quality=85%2C50)
Lyhyen ajomatkan päässä Kemin liepeillä sijaitsee kotieläin- ja poropuisto, huskypuisto, pieni laskettelukeskus, loistavat hiihto- ja moottorikelkkailumaastot niin metsässä kuin merellä ja ennen kaikkea paljon tilaa hengittää ja rentoutua. Monipuoliset järjestetyt talviaktiviteetit ja Ruotsin rajan läheiset palvelut kutsuvat yleensä niin paikallista kuin matkailijaa, mutta korona-aikana muutoksia ja uudelleenjärjestelyjä on toki tullut vastaan.
Seuraa ilmoittelua Kemistä
www.visitkemi.fi, www.experience365.fi, www.visitsealapland.fi
(Noora Barria 22.10.2020)