1 minute read

Kajaani

Kesäkaupunki Kajaani

kutsuu nauttimaan luonnosta ja kulttuuritarjonnasta

Advertisement

"Kainuun pääkaupunki Kajaani tarjoaa monipuolisesti nähtävää ja koettavaa perhe-, luonto- ja kulttuurimatkailun parissa.

Kajaani tarjoaa monenlaista nähtävää ja koettavaa kesälomalle. Luontokohteiden lisäksi kaupungissa on paljon lomaohjelmaa koko perheelle liikunnan, kulttuurin ja tapahtumien merkeissä.

Kainuun pääkaupunki Kajaani sijaitsee keskellä Suomea vain tunnin lentomatkan päässä Helsingistä. Kaupunkia reunustavat kirkasvetiset järvet sekä upeat vaaramaisemat. Lähiretkeilyyn löytyy yli 20 hienoa kohdetta aivan Kajaanin keskustan tuntumassa. Maastot nousuineen ja laskuineen tarjoavat haasteita niitä kaipaaville, ja aivan keskustan tuntumassa olevan Kajaaninjoen varrelta löytyy myös koko perheelle sopivia helppokulkuisia reittejä. Jokea kiertävän Renforsin lenkin varrella on runsaasti levähdykseen ja piknikille sopivia paikkoja sekä pieni veikeä Limppusaari, josta löytyy myös nuotiopaikka.

Paratiisimainen retkeily- ja rantakohde on Oulujärven suurten selkien keskellä Kajaanin edustalla sijaitseva Ärjänsaari. Saaren länsipuolella avautuva Ärjänselkä on Suomen suurin sisävesiulappa. Saarella voi nauttia ainutlaatuisista pitkistä hiekkarannoista, auringosta ja saarella kiertelevistä poluista, jotka mahdollistavat eri mittaisia retkiä. Jääkauden perintö on vielä näkyvissä dyynimuodostelmissa, rantatörmissä, sekä lentohiekka-alueen hienossa hiekassa. Saaren värikäs kulttuurihistoria muun muassa järvirosvojen piilopaikkana kutkuttaa seikkailijoiden mielikuvista. Ärjänsaarelle voi saapua muun muassa tänä vuonna 100-vuotta täyttävällä matkustajahöyrylaiva Koudalla. Kajaanin Vuolijoella sijaitseva Önkkörin retkeilyalue ja lintutorni on mukava kohde retkeilyyn ja luonnon tarkkailuun. Samalla retkellä voi vierailla myös lähellä sijaitsevassa Otanmäen maauimalassa, jossa veden lämpötila on kesäisin 24-26 astetta.

Kaupunkitapahtumia ja nähtävyyksiä

Kaupungin kulttuuri- ja tapahtumatarjonnassa on kiinnostavia taide-elämyksiä kaikenikäisille.

Kajaanin Runoviikko järjestetään heinäkuussa jo 45. kerran. Tapahtuman ohjelmassa on muun muassa kaksi ensi-iltaa ja useita esityksiä, joita moni ei ole ehtinyt vielä pandemian vuoksi näkemään. Kesällä järjestetään myös useita kaupunkifestivaaleja, joista löytyy kiinnostavaa ohjelmaa kaikenikäisille. Kajaanin perinteinen markkinakatu järjestetään 7.–10.7.2021.

Kaupungin tunnetuin nähtävyys on Kajaaninjoella Ämmäkosken saaressa sijaitseva Kajaanin rauniolinna, joka sijaitsee aivan keskustan tuntumassa. 1600-luvulla rakennettu maailman pohjoisin kivilinna ympäristöineen vie aikamatkalle Kajaanin historiaan ja samalla voi nauttia vehreistä puistoista ja kaupungin läpi virtaavasta joesta, vaikka kalastellen.

Aivan keskustassa, Raatihuoneen vieressä sijaitsevassa Kajaanin taidemuseossa on esillä Marjatta Tapiolan näyttely, joka kokoaa yhteen taiteilijan maalauksia vuosilta 2017–2021. Lapsiperheiden kannattaa suunnata vierailu Kainuun museoon, jossa on esillä lastenkulttuurikeskus Rullan tuottama Metsänpeitto-näyttely. Näyttely kertoo Tarinoita suomalaisesta metsästä.

This article is from: