2 minute read

Tiedekeskus Pilke

- Tutkimusmatkalle metsään, pilke silmäkulmassa

Tiedekeskus Pilke on mielenkiintoinen valtavirrasta poikkeava käyntikohde, jossa tutustutaan pohjoisen metsiin uudella hauskalla tavalla. Tiedekeskuksen näyttelyssä vierailija saa kokea itse tekemällä, miten metsät vaikuttavat jokapäiväiseen elämäämme. Vuorovaikutteinen näyttely on kiinnostava vierailukohde erityisesti perheille, mutta sopii kaikenikäisille.

Advertisement

Näe metsä puilta

Näyttely kertoo pohjoisista metsistä ja siitä, miten monin tavoin olemme päivittäin yhteydessä metsään ja metsästä saataviin tuotteisiin. Se haastaa vierailijan tutustumaan metsien kestävään käyttöön ja näkemään metsien merkityksen nyt ja tulevaisuudessa. Vierailija saa tutustua vuorovaikutteisesti ja mielenkiintoisella tavalla suuriin teemoihin kuten esimerkiksi biotalouteen.

Tekemisen kautta oppii miltei huomaamatta metsien monipuolisista antimista, tuotteista ja hyödykkeistä ja voi viettää aktiivisen päivän näyttelyn parissa. On mielenkiintoista huomata, kuinka monella tavalla metsä on mukana jokaisen arjessa. Sitä löytyy yllättävistä ja hauskoista paikoista, kuten jäätelöstä, purukumista tai huonekaluista. Metsän tuotteita voi nähdä, kuulla, haistaa, maistaa ja koskea.

Tiedekeskus sijaitsee Pilke-talossa Rovaniemellä Ounasjoen rannalla. Itse Pilke-talo on kiinnostava arkkitehtuurikohde puurakenteisena toimistotalona ja siten myös isona hiilivarastona esimerkki kestävästä metsien käytöstä. Metsähallituksen toimitalosta löytyy Tiedekeskus Pilkkeen lisäksi Pilke Info, Pilke Shop sekä Metsähallituksen, Luonnonvarakeskuksen ja Suomen metsäkeskuksen toimitiloja.

Makerspace askartelutila

Näyttelyn pääsylippuun sisältyy pääsy tiedekeskuksen luovaan askartelutilaan Makerspaceen, jossa kävijät saavat omatoimisesti toteuttaa ideoitaan annetuista materiaaleista. Sisällöt vaihtelevat sesongeittain, mutta materiaalit liittyvät aina jollain tavalla metsään. Haista metsä -Makerspacessa esimerkiksi luotiin tuoksuvia koristeita kartoista ja tervanarusta. Viime jouluna kävijät pääsivät askartelemaan läheisilleen käpyhyasintteja ja tällä hetkellä luovassa tilassa taitellaan ötökkä-origameja. Joulun ajaksi luvassa on taas uusia ideoita ja materiaaleja.

Vierailu Tiedekeskuksessa on edullinen, aikuisten lippu on 7 euroa, 7–15-vuotiaiden lasten 5 euroa ja alle 7-vuotiaat pääsevät maksutta. Vierailun lopuksi kannattaa piipahtaa Pilke Shopissa, joka sijaitsee pääsisäänkäynnin vieressä. Shopin tuotteet on valittu pilke silmäkulmassa ja kaikki tuotteet liittyvät tavalla tai toisella metsään. Tarjolla on tuotteita monille aisteille myös tuoksujen ja makujen muodossa. Valikoimassa on mielenkiintoisia matkamuistoja, joita ei löydy muualta Rovaniemeltä.

Knoppitieto: *) Pilke = halosta tai rangasta pilkottu 25–50 cm pitkä polttopuu (käytetään myös nimitystä klapi), myös valon tuikahdus tai ”pilke” silmäkulmassa; leikkisyys ja leikkimielisyys.

Metsän tuotteita voi nähdä, kuulla, haistaa, maistaa ja koskea.

Savotta sijaitsee Kemijoen rannalla 8 km päästä Kemin keskustasta, tarjoten luonnonrauhaa ja kauniita saaristomaisemia.

Meillä on hyvät puitteet ulkoiluun ja kalastukseen. Savotassa on 9 majoitusmökkiä (48 vuodepaikkaa) ja uusimmat kolme kotamökkiä valmistui 09/21.

Lisäksi löytyy tilausravintola, sauna/palju/takkahuone, iso kota ja sähköistettyjä caravan paikkoja.

Meiltä voitte vuokrata fatbikeja ja venootteja ja tutustua jousiammuntaan. Myös räätälöidyt metsästys- ja kalastusmatkat saatavana meiltä Kodassa mahdollisuus avotulen kokkikursseille sekä illallisiin tulen loimutessa. Toimimme myös catering palveluiden muodossa, hoitaen muistotilaisuuksia, häitä ja muita tilaisuuksia eri tiloissa.

Erä-Valakia

Vähä Kuivanuorontie 29, 94300 Kemi www.eravalakia.fi | info@eravalakia.fi | p. +358 40 656 2882 www.facebook.com/Savotta-1251168108293672/?fref=nf

HYVÄN TUULEN VILLAPIPOJA JA -ASUSTEITA

Husky Oy • www.husky.fi @huskyskihat @huskypipo

Meiltä vuokralle mm. Fatbiket, E-fatbiket, SUP-laudat, kajakit, kanootit ja liukulumikengät

This article is from: