20120507_fi_helsinki

Page 1

KIRJAILIJA TUOMAS KYRÖN MIELENSÄPAHOITTAJAT MYIVÄT PARHAITEN HUHTIKUUN VIIDEN KÄRJESSÄ KOLME TEOSTA KYRÖLTÄ

HELSINKI

SIVU 16

Maanantai 7. toukokuuta 2012 | n:o 86 | sää +10° HEIKKI SAUKKOMAA/LEHTIKUVA

FLORES KESTI PAINEET

17-vuotias voitti Idolsin naisfinaalin SIVU 16

Idols-laulukilpailun voittoon lauloi Diandra Flores, joka sai 62 prosenttia yleisöäänistä. 17-vuotiaasta Floresista muodostui jo kisan aikana ennakkosuosikki. Helsingin jäähallissa käydyssä finaalissa lauloi ensimmäistä kertaa kaksi naista.

Risteilykesä käynnistyi Kesän ensimmäinen risteilyalus saapui eilen Pietarista Helsinkiin. AIDA sol aloitti ennätyksellisen vilkkaaksi odotetun kauden. SIVU 02

Lukijan kuva

RAILI KINNUNEN

Huumekauppa Hollande on avointa voitti vaalit

Lähijunissa uhkaillaan

MM-kisaliput polkuhintaan

Kadulla tapahtuvaa huumekauppaa ei ole saatu kitketyksi Helsingissä. Viime kuussa huumeita myytiin avoimesti Laajasalossa. SIVU 04

Lähiliikenteen junissa kirjattiin viime vuonna muutama sata konduktööriä tai matkustajia uhannutta tapausta.

Jääkiekon MM-kisaorganisaatio tiedotti yllättäen, että Suomen kahden pelin loput liput myydään neljä yhden hinnalla. SIVU 14

Ranskan uudeksi presidentiksi nousee sosialistien Francois Hollande. SIVU 12

SIVU 08


+

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 7. toukokuu 2012

TÄNÄÄN

Lukijan kuva

RAILI KINNUNEN

LUKIJAN KUVA

LEFFALIPUT

02

Kolumni

EVELIINA RUOKOLAINEN TOIMITTAJA eveliina.ruokolainen@sanoma.fi

TÄNÄÄN

PESSIMISMI ON POP

Ennätyksellinen risteilykausi käynnistyi Kesän risteilykausi käynnistyi Helsingissä eilen, kun ensimmäinen risteilyalus saapui Hernesaaren satamaan. Pietarista seilannut AIDA sol aloitti ennätyksellisen vilkkaaksi odotetun risteilykauden. Helsinkiin uskotaan saapuvan toukokuusta lokakuuhun kestävän kauden aikana jopa 400 000 risteilyturistia. Kauden aikana 285 risteilyalusta tuo turisteja Helsinkiin pääasiassa Yhdysvalloista ja Euroopasta. Niistä noin puolet ankkuroi Hernesaaren satamaan. METRO

Kolme kommenttia Omakaupunki.fistä

Kerrostalon varjo sai naapurit takajaloilleen OPTIPLAN OY

”Näitä on pääkaupunkiseutu pullollaan, naapuritalo muuttuu arvottomaksi kun maiseman eteen rakennetaankin uusi kerrostalo ja vieläpä vuokrakasarmi.”

Parhaat mainostauluihin

Lähetä veikeitä MM-kuvia Metro julkaisee jääkiekon MM-kisojen ajan kisatunnelmiin liittyviä kuvia. Lisäksi päivittäin kaksi kuvaa pääsee Helsingin kantakaupungin alueella sijaitseviin Clear Channelin mainostauluihin ohikulkijoiden täpättäviksi. Enemmän tykkäyksiä saaneita kuvia julkaistaan Metrossa päivän kuvina. Lähetä siis MM-kuvia numeroon 17181 tai sähköpostitse metro@ sanoma.fi. Kuvien ohella mainostauluissa vuorottelevat kisa-aiheiset kysymykset – voit ehdottaa meille myös kysymyksiä. METRO

Päivän kysymys

”Vaikutti kaupungilta ihan järkipäätökseltä ja asialliselta harkintavallan käytöltä. On hienoa, että kokonaisuuden kannalta hyviin hankkeisiin käytetään sitä annettua harkintavaltaa eikä jumiteta muodollisjuridisissa esteissä sitkeästi roikkuen.”

Havainnekuva kertoo, miltä Kilterinkaarella näyttää sen jälkeen, kun 8-kerroksiset talot on rakennettu.

OTAN OSAA

”Myyrmäkihän on tunnettu maisemistaan. Ja mikä tahansa mikä peittää näkyvyden Kilterinmäen värikammotustaloihin on omiaan nostamaan maiseman rahallista arvoa.”

HUOMIOONOTTAVA LINJA

KIITÄN JA KANNATAN

Tänään Huomenna 8. toukokuuta 15:00 21:00 3:00 9:00 15:00 21:00

+6

+5

Voittiko paras laulaja Idolsin?

+10

+8

+3

+7

4:58

Edellinen kysymys

+12

+7

+9

21:35

+24

+9

Varaatko rahaa yllättäviä laskuja varten?

49% KYLLÄ

+10

+5

+4

+17

+9 +11

5

51% EI 3

+27 +29

+23

+14 4

+10

+12 +13

Vaipat mukana

+23

+12

+14

+11

+23

+20

+14

+13

5

+10 +15

+21

+8

6

+12

7

+12

+6

+5

Vastaa tekstarilla (0,50 e) metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai osoitteessa omakaupunki.fi.

+11 +6 +14

6

2

+17 +19 +29 +29 +32 +38 +40 +27 +31 +24

Suomi on kiva kesäisin. Maisema on vihreä, sininen, kukkainen ja öisin utuinen. Usein on valoisaa, eikä juuri koskaan lunta. Siksi moni suomalainen myös viettää lomansa Suomessa. Mökin lisäksi viime vuosina suosiossa ovat olleet kotimaiset kesätapahtumat. Viime vuonna Pori Jazzeille myytiin 57 000 lippua. Helsingin juhlaviikoille lippuja myytiin 51 994 ja Savonlinnan oopperajuhlille yli 44 000. Ihmisiä vaelsi laumoittain myös sellaisiin tapahtumiin kuten Kotkan Meripäivät, Seinäjoen Tangomarkkinat ja Provinssirock. Kuulostaako tutulta? Joo. Samat massamarkkinat myyvät vuodesta toiseen. Eikä siinä tietenkään ole mitään pahaa. Se on aivan yhtä hyvää, kuin se, että jouluksi reissataan Phuketiin ja keväällä piipahdetaan TukOhjelma uusiksi holmassa. Silti jos”Joskus voisi tehdä kus voisi tehdä jotain toisin. jotain toisin.” Jos perinteitä haluaa rikkoa, löytyy kivasta kesästä tuntemattomampiakin juttuja. Yksi niistä voisi olla Puolangan Pessimismipäivät, jonka periaate kuuluu näin: ”Puolangalla edes pessimismi ei kannata”. Pessimistinen tapahtuma järjestetään heinäkuussa, todennäköisesti sateessa, jos jaksetaan. Ja siellä esiintyy Valituskuoro, mikäli pystyy. Iltamissa saatetaan myös kuulla Traumaryhmää ja sen Väsyttää ja Kyllästyttää. Kaupan voi olla palaneita makkaroita ja raakoja lettuja, lupaa vastuuton järjestäjä Puolangan Kulttuuriyhdistys Kultsu ry. Pessimismin lisäksi Suomen kesästä löytyy esimerkiksi outoja japanilaisia sarjakuvia. Turussa on jo toukokuussa Kirsikankukkacon, eli Kikucon, joka keskittyy mangaan ja animeen. Pessimistien tavoin Kikucon on maksuton ja avoinna kaikille. Kiehtovan kummallisia ovat myös erilaiset kokoontumisajot. Vaalan Säräisniemen Suvirannassa kokoontuvat juhannuksena ”kaikenlaiset” moottoripyörät. Ajot järjestää Pöhheikkö Pohheemit. Omat ajonsa on suunnitteilla myös Kuplavolkkareille ja sivuvaunumotoristeille. Ruumisautojen kokoontumisajot sen sijaan menivät jo. Näiden lisäksi Pudasjärvellä kesäpilkitään huhtikuussa. Lisäksi Suomen kesässä kisaillaan ainakin saappaanheiton ja autonrenkaanheiton SM-titteleistä. Toisin sanoen nähtävää, kuultavaa ja koettavaa riittää, ehkä jotain uuttakin.

+27 +23 +22 +24 +21 +11 +14 +29 +19 +25

”Jos tekee tiukkaa, niin meillä on vaipat mukana, ettei tarvitse pysähdellä turhaan vessaan.” Jukka Hildén kertoo Gumball-rallista, johon Duudsonit osallistuvat toukokuussa jo toista kertaa. Lue koko juttu osoitteessa www.metrolive.fi


Kevään parhaat alelähdöt! Junamatkat nyt edullisesti.

Helsinki– Tampere Helsinki– Jyväskylä Helsinki– Kuopio Helsinki– Kokkola

9€

alk.

(norm. 31 €)

25€

Oulu– Kemi

25€

Jyväskylä– Joensuu alk.

(norm. 62 €)

(norm. 63 €)

17€

(norm. 46 €)

19€

(norm. 51 €)

alk.

alk.

Kuopio– Kajaani

alk.

alk.

Tampere– Kokkola

alk.

10€

(norm. 29 €)

alk.

9€

(norm. 21 €)

15€

(norm. 41 €)

Lisää tarjoushintoja www.vr.fi Osta matkasi pian, sillä paikkoja on rajoitetusti! Myynnissä verkkokaupassa, lippuautomaateissa, asemilla, VR Asiakaspalvelussa ja matkatoimistoissa. Tarjoushinnat ovat voimassa vain valituilla lähdöillä ja paikkoja on rajoitetusti, katso tarkemmin verkkokaupasta tai vr.fi. Tarjous sisältää yhdensuuntaisen matkan Eko-luokan istumapaikalla, tarjous on voimassa molempiin suuntiin. Tarjous koskee vain uusia varauksia. Ei muutos- eikä peruutusoikeutta. Myyntiaika: 2.5.–17.5.2012. Matkustusaika: 14.5.–20.6.2012. (Helsinki sis. Pasila/Tikkurila).


VESA MOILANEN

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 7. toukokuu 2012

1

UUTISET

Innostus kasvaa

Kasvien hoito kiinnostaa Puutarhainnostus lisääntyy erityisesti miesten ja varhaiskeski-ikäisten keskuudessa, kertoo Suomen Gallup Elintarviketiedon tutkimus. Kyselyn mukaan jo yli 40 prosenttia suomalaisista on joko erittäin tai melko kiinnostunut puutarhanhoidosta. Eniten puutarhoissa touhuavat 50–64-vuotiaat, mutta melkein yhtä kiinnostuneita ovat 35–49-vuotiaat. Noin 60 prosentilla täysi-ikäisistä on hoidettua piha-aluetta ja puutarha. Lähes joka kolmas puuhaa omalla kasvimaalla ja joka neljäs kasvattaa kasveja parvekkeella. Kiinnostus on lisääntynyt erityisesti pääkaupunkiseudulla. STT

UUTISET

Huumeiden katukauppa on levittäytynyt laajalle SARI GUSTAFSSON/LEHTIKUVA

Rikollisuus rehottaa. Laajasalossa huumekauppaa käytiin julkisella paikalla keskellä päivää. Kadulla tapahtuvaa huumekauppaa ei ole saatu kitketyksi Helsingissä. Rikoskomisario Jarmo Keskitalo Helsingin poliisilaitoksen huumerikosyksiköstä kertoo, että aineiden saatavuus ei ole paikasta kiinni. – Katukauppa on hajautunut maantieteellisesti laajalle alueelle, hän korostaa. Huhtikuun alussa huumekauppaa käytiin avoimesti kerrostalon pysäköintipaikalla Helsingin Laajasalossa. Paikallinen asukas kertoi keskellä päivää tapahtuneen kaupanteon olleen täysin peittelemätöntä. – Huumeet vaihtoivat omistajaa parkkipaikalla 45 euron hintaan, tilanteen vain metrien päästä nähnyt mies hämmästeli. Silminnäkijän mukaan tapaus ei ollut ainoa laatuaan, vaan kaupanteko samalla paikalla on jatkunut näihin Ekstaasitakavarikko •

TAKAVARIKOIDUT TABLETIT. Tulli takavarikoi viime vuonna hieman yli 6 000 ekstaasitablettia. SUURIN ERÄ. Helsingistä joulukuussa takavarikoitu 4 700 tabletin erä oli suurin vuoden 2006 jälkeen.

EKSTAASIKAUPPIAAT. Levitysorganisaatioon kuuluneet viisi henkilöä olivat 18 – 23-vuotiaita.

KAUPPAA KODEISTA. Epäillyt myivät ekstaasitabletteja muun muassa helsinkiläisistä yksityisasunnoista.

Huumekauppaa käydään joka puolella Helsinkiä. Poliisi joutuu työskentelmään sitä vastaan entistä niukemmin voimavaroin.

päiviin saakka. Rikoskomisario Keskitalon mukaan huumeiden katukauppa ei ole vain Laajasalon ongelma. – Poliisi saa jatkuvasti vinkkejä eri puolilta kaupunkia, hän kertoo. Huumeiden katukauppa nousi valokeilaan viime syksynä, kun tiedotusvälineissä kerrottiin Munkkisaaressa havaitusta amfetamiinin ja bentsodiatsepiinin myynnistä julkisella paikalla. Keskitalon mukaan huumekaupassa ei ole puolen vuoden aikana tapahtunut merkittäviä muutoksia, MAARI LEHTOVIITA

LUKIJAN KUVA Mökki monen mielessä Siirtolapuutarhamökkien kysyntä ylittää reilusti tarjonnan, ja varsinkin suurissa kaupungeissa myyjät ovat vahvoilla. STT

04

50 euroa

Korkeimmillaan siirtolapuutarhamökin hintapyynnöt ovat Helsingissä olleet jopa yli 100 000 euroa.

vaan tilanne on säilynyt sekä kauppatavaran että kaupankäynnin avoimuuden osalta ennallaan. Katukaupassa liikkuu tällä hetkellä erityisesti kannabista, amfetamiinia ja muuntohuumeita. Siitä, mihin suuntaan huumekauppa on tänä vuonna kehittymässä, voidaan Keskitalon mukaan tehdä tarkkoja arvioita vasta kesän jälkeen. Kehityssuunta on kuitenkin ollut huolestuttava, sillä huumausainerikoksia tulee ilmi aiempaa useammin päivittäisten poliisitehtävien yhteydessä. Etupainotteiseen rikosten paljastamiseen käyPoliisin rysään

Tarjontaa riittää

”Etsivä löytää. Aineita on kyllä saatavilla.” Rikoskomisario Jarmo Keskitalo

tettäviä resursseja on supistettu, mikä on näkynyt katukaupan yleistymisenä. – Resurssien vähäisyyden vuoksi tehtäviä joudutaan jatkuvasti priorisoimaan. Teemme, minkä pystymme, Keskitalo sanoo. Huhtikuun lopussa tulli tiedotti paljastaneensa hiljattain laajan ekstaasitabletYritti ajaa päälle

tien maahantuonti- ja levitysorganisaation Helsingissä. Tabletteja välitettiin paikallisista yksityisasunnoista keskimäärin kuuden euron kappalehintaan. Keskitalon mukaan huumeiden välittäminen ja ostaminen on pitkälle verkostoitunutta toimintaa. Jos poliisi puuttuu kauppaan yhdessä paikassa, välitystoiminta siirtyy nopeasti muualle. – Etsivä löytää, Keskitalo tiivistää.

MIKKO VESA mikko.vesa@sanoma.fi

Nainen loukkaantui

Kaahareita kiinni Tuusulanväylällä

Kolme liftaria juopon kohteena

Rattijuoppo törmäsi kiveen

Mies kaahasi rajua ylinopeutta Tuusulanväylällä Vantaalla varhain sunnuntaiaamuna. Poliisi mittasi 20-vuotiaan miehen ajokin tuntinopeudeksi 213 kilometriä paikalla, jossa on 100 kilometrin nopeusrajoitus. Autossa oli neljä matkustajaa. Mies määrättiin ajokieltoon. Hieman myöhemmin poliisi määräsi ajokiellon 19-vuotiaalle miehelle, joka ajoi samalla tieosuudella 185 kilometriä tunnissa. STT

Rattijuoppo yritti ajaa kolmen liftarin päälle PohjoisPohjanmaan Siikajoella varhain sunnuntaina. Epäilty ajoi autollaan useaan kertaan kohti seuruetta. Liftarit pakenivat ojaan. Lopulta raahelaismies pysäytti ajokkinsa, jolloin liftarit saivat napattua häneltä auton avaimet. Miehellä oli ilmeisesti toiset avaimet, ja hän pääsi ajamaan pois. Epäilty puhalsi alkometriin lukemat 0,95 milligrammaa litralta. STT

Nuori nainen loukkaantui varhain sunnuntaina henkilöauton ulosajossa Vantaalla. Henkilöauton kuljettaja ei kertomansa mukaan huomannut vasemmalle kaartuvaa mutkaa Radioasemantiellä Keimolassa. Auto törmäsi isoon kiveen, josta se päätyi katolleen ojaan. Autoa ajanut 18-vuotias mies puhalsi alkometriin 1,60 promillea. METRO Rikosta ei epäillä

Epäilty jäi kiinni

Roskispalo tuhosi autoja Siirtolapuutarhamökin keskihinta Helsingissä on 50 000–60 000 euroa.

Nopeasti levinneen roskispalon liekit nielivät parkkipaikan kolme henkilöautoa sunnuntain vastaisena yönä Vantaan Martinlaaksossa. Palo roihusi asuinkerrostalon pihassa Raiviosuonmäki 2:ssa. Roska- ja autokatos ehtivät palaa maan tasalle, ennen kuin palomiehet saivat liekit hallintaan. Tuli vaurioitti myös kerrostalon ulkoseinää. Pelastustoimen mukaan tulipalo saattoi olla tahallaan sytytetty, mutta siitä ei aiheutunut henkilövahinkoja. Samoihin aikoihin myös Helsingin Kannelmäessä jouduttiin taltuttamaan roskispalo Prisman pysäköintialueella (kuvassa). METRO

Epäillyt pian kiinni

Mukiloijat veivät miehen kännykän 45-vuotias mies mukiloitiin tajuttomaksi, ja häneltä anastetiin puhelin Helsingin Huopalahdessa lauantai-iltana. 20–30-vuotiaat epäillyt saatiin kiinni pian tapahtuman jälkeen. METRO

Aseellinen ryöstö Siwassa Pukinmäen Siwa ryöstettiin sunnuntaina käsiaseella uhaten. Miespuolisen ryöstäjän saaliista ei ollut heti varmuutta. Epäilty löydettiin noin kaksi tuntia tapahtuman jälkeen. Kukaan ei loukkaantunut. METRO

IL: Yleisövessasta löytyi ruumis Kampin kauppakeskuksen yleisövessasta löytyi lauantaina naisen ruumis. Iltalehden mukaan ruumiista kertoi vartijoille nuori poika. Kuolemansyytä selvitetään, mutta poliisin mukaan tapaukseen ei liity rikosta. METRO


ELIXIA Päivät ma-ti 7.–8.5.!

ELIXIA Päivien tarjous ma-ti! Jäsenmaksu

0€

Kokonaissäästösi jopa

Alennuksesi kuukausimaksusta

+

(norm. 89 €)

10 %

=

/ kk

279 €!

Lisäksi: • 2 Personal Training -tapaamista (arvo 110 €). • Katso keskuskohtaiset tapahtumat netistä: www.elixia.fi

Tervetuloa tutustumaan, liity nyt ja hyödy! Tarjoukset koskevat 16 vuotta täyttäneitä henkilöitä, uusia 12 ja 24 kk:n jäsensopimuksia. Tarjous ei koske ELIXIAn nykyisiä jäseniä. Käsittelykulu 20 € veloitetaan. Personal Training -tapaamisten kesto noin 30 min /kerta. Vuosiharjoittelumaksut 660-948 €. Tarjous voimassa ma–ti 7.–8.5.2012.

HELSINKI

Alexium Puh. (09) 684 4500, Aleksanterinkatu 15 Tali Puh. (09) 565 5500, Kutomokuja 4 Itäkeskus Puh. (09) 341 7880, Korsholmantie 2 Salmisaari Puh. 010 322 9010, Energiakatu 3

ESPOO VANTAA

Vihdoinkin järkeä

Sello Puh. (09) 849 3500, Leppävaarankatu 3–5 Länsiväylä Puh. (09) 887 4400, Piispanportti 12 Flamingo Puh. 044 714 5020, Tasetie 8 Tikkurila Puh. 040 709 2272, Kielotie 1–3

ELIXIA tarjoaa eniten! Tervetuloa tutustumaan!


lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 7. toukokuu 2012

UUTISET

06 ENSIO KEMPE

LUKIJAN KUVA

50 euroa

Uimastadion houkuttelee kesäisin runsaasti kävijöitä. Kuva viime kesältä.

Uimastadionin kesä käynnistyy tänään Korttiuudistus. Uimastadionille ja Kumpulan maauimalaan myydään uusia kausikortteja.

KYLPYLÄLOMA

99,-

alk.

Helsingin Uimastadion avaa kautensa tänään maanantaina. Stadikalla saa polskia syyskuun puoliväliin saakka. Uimastadionille ja Kumpulan maauimalaan myydään uusia henkilökohtaisia ladattavia kortteja. Itse kortti maksaa kolme euroa, ja siihen voi ostaa haluamansa kauden. Korttiuudistus on seurausta liikuntaviraston kassajärjestelmän uusimisesta. Kausikortin saattoi tänä vuonna ostaa myös ennakkoon. Uimastadionin kesäesi-

mies Sari Tamminen kertoo, että perjantaihin mennessä ennakkoon oli ostettu noin 160 kausikorttia. Ennakkomyynti päättyi sunnuntaina. Tamminen arvelee, että ennakkomyynti helpottaa ainakin jonkin verran Uimastadionin avajaispäivän ruuhkaa. Kausikortit •

MYYNTIPAIKAT. Kausikortteja myydään Uimastadionin lisäksi Jakomäen uimahallissa, Myllypuron Liikuntamyllyssä ja Latokartanon liikuntahallissa.

AVAJAISET. Uimastadion avataan tänään 7. toukokuuta ja Kumpulan maauimala 28. toukokuuta.

– Tiedän, että jotkut ihmiset haluavat ehdottomasti ostaa kausikorttinsa nimenomaan Stadikan avajaispäivänä. Nyt kassajärjestelmään pitää kuitenkin kirjata jokaisen uuden kortin ostajan nimi ja puhelinnumero. Siksi avajaisruuhka voi kestää hieman pidempään kuin vanhojen pahvikorttien kanssa. – Jatkossa ostetun kortin lataaminen tulee toki olemaan helppoa ja nopeaa, mutta tämä ensimmäinen kerta meitä vähän jännittää, Tamminen myöntää. Uusi kassajärjestelmä kortteineen on ollut jo jonkin aikaa koekäytössä Latokartanon liikuntahallissa, Jakomäen uimahallissa ja Myllypuron liikuntamyllyssä. Systeemi tullaan laajentamaan

Perinne

”Tiedän, että jotkut haluavat ehdottomasti ostaa kausikorttinsa nimenomaan Stadikan avajaispäivänä.” Uimastadionin kesäesimies Sari Tamminen

myöhemmin kaikkiin Helsingin uimahalleihin. – Laajennus saadaan toivottavasti tehtyä jo ensi syksyksi, Tamminen sanoo. Kausien hinnat löytyvät Helsingin kaupungin liikuntaviraston nettisivuilta.

JUHO TYPPÖ juho.typpo@sanoma.fi

Superior-huone/yö

SIUNTION KYLPYLÄSSÄ SIUNTION hyvinvointikeskus liittyi osaksi Rantasipikylpylähotelleja. Tule nauttimaan kylpylästä, Day Spa -hoidoista sekä monipuolisista liikunta- ja hyvinvointipalveluista idylliseen kulttuurimaisemaan. Sis. 1 yö 1-2 henkilölle, runsas buffet-aamiainen, allasosaston, saunan ja kuntosalin vapaa käyttö ja päivän sportit. Voimassa pe-su 4.5.-10.6., ke-su 16.-20.5.2012 K-Plussa- tai YkkösBonus-kortilla. Hinta vaihtelee päivän ja saatavuuden mukaan. Varaukset www.hotellimaailma.fi tuotetunnuksella RANTASIPI

Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat Asukasfoorumit keväällä 2012 Helsingin sosiaali- ja terveystoimi yhdistyvät vuoden 2013 alussa. Mikä muuttuu, minkä pitäisi muuttua? Tervetuloa antamaan palautetta suunnitelmista ja keskustelemaan kanssamme! Helsingin kaupunki järjestää Helsingin kaupunginosayhdistykset ry:n (Helka) kanssa neljä asukasfoorumia. Tilaisuudet avaa apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty, paikalla on sosiaali- ja terveystoimen asiantuntijoita sekä Helka ry:n edustajia. Asukasfoorumit Torstai 10.5. klo 17.30 - 20 Vuosaaren lukio Vuosaarentie 7, 00980 Helsinki Torstai 24.5. klo 17.30 - 20 Kallion virastotalo, kokoushuone 3 Toinen linja 4 A, 00530 Helsinki

SIUNTION KYLPYLÄ

Lepopirtintie 80, 02570 Siuntio www.rantasipi.fi

Lisätietoa uudistuksesta www.hel.fi Uudistusta koskevat kysymykset ja palautteet: uudistus@hel.fi Tervetuloa!

ma–ti vaatteet

-50%

ke–to astiat ja kirjat

-50%

pe–la huonekalut

-50%

HELSINKI Sörnäinen Puotinharju Iso Roba Hakaniemi www.hel.fi

NAUTI LOMASTA

7.–12.5. Kanta-asiakkaille vaihtuvat tarjoukset

ESPOO Espoon keskus Lähderanta Niittykumpu Soukka VANTAA Myyrmäki

www.lahetystorit.fi


KYNSISTUDIO BLANCO PERLA Nyt avajaistarjouksena LCN-geelirakennekynnet ranskalaisella manikyyrillä 60€ Kynsien huolto 50€ Wilde-Pedique varpaankynsien geelaus + täydellinen jalkahoito 70€

18/20/22/25€ +mahd.toimituskulut

Soita ja varaa aika 045 8589495 Leskirouva Freytaginkuja 15 a1

kevään

OUTLET

23.3. KLO19.00 - Helsinki, Aleksanterin Teatteri 24.3. KLO19.00 - Helsinki, Aleksanterin teatteri 21.4. KLO 19.00 - Espoo, SelloSali 12.5. KLO 18.00 - Helsinki, Gloria SUUREN KYSYNNÄN VUOKSI LISÄESITYS: 30.5. KLO19.00 - Helsinki, Aleksanterin Teatteri

IHANIA LÖYTÖJÄ IHANAAN HINTAAN YRJÖNKATU 25 ma - pe 10 -18 la 10 -15

KOMedIAKALENTERI.FI

ISMOLEIKOLA.COM

www.kenkafriikki.fi SUOMEN KULTAKELLO

ONNEN VUOSI

13.5. 2012 saakka

a p o j t e s k u n Alen

50

Rajo it erä!ettu

%

-

JA RANNEKELLO

jopa

Äidille! Fairview ja Tully

115,(159,-)

0160-00929, 0260-12411

Mikonkatu 6, p. 09-2315 0005, www.suomenkultakello.fi

Naisten kello

Kaunis korukello NYT

15,- 39,90 (24,90)

0160-01463

(55,-)

5170-37

HUIPPUMUODIKAS SILIKONIKELLO

5,-

Useita eri värejä

0150-0072, -0075, 0077, -0073

Citykäytävä, Aleksanterink. 21, p. 09-662 760, Itäkeskus/Pikku-Bulevardi, Itäkatu 1-5 A 8, p. 09-323 9758


lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 7. toukokuu 2012

UUTISET

08 MARJA VÄÄNÄNEN/LEHTIKUVA

Lähijunassa häiriköinti on jo arkipäivää Ei enää poikkeustilanne. Aiemmin häiriköinti painottui viikonlopun yöjuniin, mutta nyt sitä riittää myös arkena päiväsaikaan. Helsingin lähiliikenteen junissa kirjattiin viime vuonna muutama sata konduktööriä tai matkustajia uhannutta tapausta. VR:n lähiliikenteen luottamusmies Jarkko Karlssonin mukaan lievimmillään näissä oli kyse uhkailusta, pahimmillaan asiakas on käynyt kiinni. VR:n lähijunissa kulkee reilut 200 000 matkustajaa vuorokaudessa. Yleensä matkustaja menettää hermonsa lippua kysyttäessä tai jos konduktööri puuttuu matkustajan junajuopotteluun. – Viime vuoden vakavin tilanne oli, kun konduktööriä lyötiin lasipullolla kasvoille. Asiakas poltti tupakkaa ja joi

alkoholia. Hän löi, kun konduktööri poisti häntä junasta, Karlsson kertoo. Hän sanoo, että tällaiset tapaukset ovat harvinaisia, eivätkä konduktöörit ole joutuneet yhtä silmittömän väkivallan kohteiksi kuin bussikuskit. – Häiriökäyttäytyminen lähijunissa on arkipäiväistä. Ei sellainen, minkä konduktööri kokisi uhkaavaksi, mutta metelöintiä ja alkoholin juomista. Kaukojunissa tilanne on ihan toinen, rauhallinen. Konduktööriä ei enää kunnioiteta kuten ennen. – Nyt haistatellaan ja ryypätään viinaa, vaikka konnari näkee. Ennen vanhaan potKonduktööri •

MELKEIN KUIN POLIISI. Konduktöörillä on rajoitetut poliisin oikeudet, eli hän voi esimerkiksi poistaa matkustajan junasta tai ottaa kiinni.

Kunnioitus puuttuu

”Nyt haistatellaan ja ryypätään viinaa, vaikka konnari näkee.” Konduktööri Jari Kyttälä

ti koetettiin pitää ainakin piilossa, konduktööri Jari Kyttälä mainitsee. Aiemmin häiriköinti painottui viikonlopun yöjuniin, nyt sitä riittää arkipäiviinkin. Junissa kulkee nykyään myös huume- ja lääkepöllyisiä matkustajia. – Silloinkin oli väkivaltatapauksia, mutta tänä päivänä meillä on sellaisia porukoita junissa, jotka aiheuttavat yleistä levottomuutta. Kyttälä nostaa konnarin tärkeäksi ominaisuudeksi pelisilmän ja puhejudon. – Kun yksin on paimentamassa 200:aa matkustajaa, ei voi puuttua kaikkeen. Tarvitaan pelisilmää, sillä riidan noissa yöjunissa saa aina aikaiseksi.

Konduktöörit joutuvat työssään kohtaamaan aiempaa useimmin levottomia matkustajia.

Junien järjestyksenpitoa häiritsee poliisien vähyys. – Pasilan kohdalla voin saada apua, mutta esimer-

Vaikka julkisen liikenteen ammatit eivät ole väkivaltatapauksien määrillä mitattuna ongelmallisin ala, ovat etenkin bussikuskit joutuneet rankan väkivallan kohteeksi. – Ehkä tämä pitkään jatkunut alkoholin kulutuksen kasvu on heijastunut tällaiseen työpaikkaväkivaltaan, Oikeuspoliittisen tutkimuslaitok-

Easy Diet

1 pss 15 pss/pak 39,90

norm.hinta 44,25

Laihdutussalkku Kaksi pakkausta 100,-

5990 norm. hinta 69,90

Voimassa tällä kupongilla 31.5. asti VAIN LIFE SÖRNÄISISTÄ

Life Sörnäinen Hämeentie 58-60 (Kurvissa), 00500 Helsinki Puh. 09-753 0976 Tervetuloa!

Lääketutkimus tyypin 2 diabeetikoille Tutkimme uuden suun kautta otettavan diabeteslääkkeen tehoa ja turvallisuutta. Saatatte soveltua tutkimukseen, jos teillä on todettu tyypin 2 diabetes ja lisäksi • käytätte diabeteksen hoitoon tablettilääkettä tai olette ruokavaliohoidolla • teillä on todettu sydän- ja verisuonisairaus (tai kohonnut sairastumisriski) • ikänne on 40 – 85 vuotta • sokeritasonne on korkea (HbA1c 6,5 – 8,5 %) Tämä kansainvälinen lääketutkimus kestää noin 8 vuotta ja sisältää 31 tutkimuskäyntiä. Tutkimuskäynnit ja tutkimukseen liittyvä hoito ovat maksuttomia. Suomessa tutkimuksesta vastaavana henkilönä toimii professori Leo Niskanen Foodfiles Oy:stä. Tutkijoina toimivat Timo Valle ja Antti Virkamäki Mehiläisen Diabetesklinikassa (Töölön lääkärikeskus) Helsingissä.

www.offerium.fi

Jos olette kiinnostunut osallistumaan tutkimukseen, voitte ottaa yhteyttä soittamalla ma-ti 7.-8.5.2012 klo 9-11 numeroon 010 414 4326 (tutkimushoitaja Paula Nikkanen) tai sähköpostilla: paula.nikkanen@mehilainen.fi

sen erikoistutkija Reino Sirén arvioi. Työpaikkaväkivalta on ollut kasvussa viimeisten 30 vuoden aikana. Erityisesti naisten kokema työpaikkaväkivalta ja sillä uhkailu on ollut nousussa. Sirén kertoo, että voimakkaimmin ovat yleistyneet uhkailutilanteet. Työpaikkaväkivaltaa koke-

vat etenkin perus- ja lähi- sekä sairaanhoitajat. Muita riskiammatteja löytyy suojeluja vartiointialalta. Väkivallan tekijä oli päihtyneenä vajaassa 40 prosentissa tapauksia, kun uhrina oli nainen. Miesten ollessa työpaikkaväkivallan kohteena tekijä oli päihtyneenä runsaassa 60 prosentissa tapauksia. STT

Sää. Lappi sai taas lunta leikkaa kuponki

295

Laihduttaa ilman nälkää

Osallistu kilpailuun osoitteessa:

velun varassa, ja välillä meille ilmoitetaan, että avun tulo kestää 20 minuuttia, ja juna odottaa, Karlsson sanoo. STT

Ei vain junien ongelma

Life Sörnäinen

Easy Diet 6 päivän pakkaus

kiksi Korsossa avuntulo kestää jo kauemmin, eikä välttämättä ole poliisia vapaana. Sitten me olemme turvapal-

Lapin lumipeite vahvistui paksusti viikonloppuna. Lauantaiillan ja sunnuntaiaamun aikana Rovaniemen lentoasemalle satoi lunta peräti 19 senttimetriä. Ilmatieteen laitoksen mukaan mittauspisteessä oli sunnuntaiaamuna lunta 76

senttimetriä. – Näin paljon lunta on Rovaniemen lentoasemalla mitattu 6. toukokuuta vain kahdesti 1960-luvulta lähtien. Vuosina 1969 ja 1981, kertoi päivystävä meteorologi Jari Tuovinen. STT


Kun keskivnon iik 9.5. ko

Uusia tuulia kesäkotiin!

Meillä voit valita joustavan sopimuksen ilman sitoutumispakkoa!

EI VUODEN SITOUTUMISTA

SITOUDU ELÄMÄNTILANTEESI MUKAAN!

9.5. saat liittymismaksun ilmaiseksi sekä kaupan päälle yhden

ilmaisen Personal Trainer -tapaamisen! Valittavanasi on sopimus, joka ei sido sinua vuodeksi eteenpäin. Etujesi arvo jopa 130 €.

Fitness Card on voimassa aamusta iltaan molemmissa toimipisteissämme - kortilla saat käyttöösi Helsingin ja Espoon pisteiden kuntosalit sekä runsaan ja monipuolisen valikoiman ryhmäliikuntatunteja, mm. HotJoogaa, BodyPumpia, Zumbaa® ja Kahvakuulaa! Liity mukaan keskiviikkona, niin saat yllämainitut kampanjaedut! Lisätiedot nettisivuiltamme: www.esport.fi.

Kaipaatko ideoita mökkisi tai sen pihan uudistamiseen? Osta Huvila & Huussi -lehti ja lue lisää Nelosen suositun tv-ohjelman mökkikohteista. Mukana ammattilaisten vinkit ja kiinnostavat ennen ja jälkeen -kuvat.

UUTUUTENA FITNESS DAY CARD HELSINGISSÄ! ING Fitness Day Cardilla treenaat Esport Fitness Helsingin pisteellä ma-pe aamusta klo 15.30 saakka. Käytössäsi ovat Helsingin pisteen kuntosali sekä ryhmäliikuntatunnit.

48 € /

Kun liityt 9.5. jäseneksi, saat ylläluetellut kampanjaedut! Etujesi arvo 130 €!

HELSINKI - KAMPPI Salomonkatu 1, 5. krs. 00100 HELSINKI PUHELIN: (09) 5868 600

kk


lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 7. toukokuu 2012

UUTISET

10

Jonot poliisin luo venyvät Pasilassa

Lahja täynnä elämää

TAHIRI ASAD

Lupapalveluissa ruuhkaa. Kevät näkyy aamujonoina poliisin toimistojen edustoilla.

UNICEFin Pehmeä paketti on lahja, jolla ilahdutat äitiä ja samalla autat maailman lapsia.

LUKIJAN KUVA

50 euroa

Pehmeään pakettiin voit valita:

Osta Pehmeä paketti osoitteesta

www.unicef.fi/pehmeapaketti

Etsimme terveitä vapaaehtoisia tutkimushenkilöitä

KLIINISEEN LÄÄKETUTKIMUKSEEN Tutkimuksessa selvitetään kahden, jo kaupallisesti saatavilla olevan lääkeaineen imeytymistä. Lääkeaineita käytetään astman hoitoon ja ne annostellaan sisäänhengittämällä keuhkoihin. Lääkeaineilla on sekä tulehdusta lievittävä että keuhkoputkia laajentava vaikutus. Tutkimukseen kuuluu alkutarkastuskäynti, neljä vuorokauden mittaista tutkimuskäyntiä noin viikon välein, neljä lyhyttä aamunäytekäyntiä, sekä lopputarkastuskäynti. Tutkimuksessa otetaan useita verinäytteitä. Tutkimukseen osallistuville tutkimus on maksuton. Tutkimukseen kuuluu lääkärintarkastus, laboratoriokokeita, sydänfilmi ja verenpaineen mittaus. Tutkimuksesta ei ole odotettavissa tutkittaville itselleen välitöntä lääketieteellistä hyötyä, mutta he saavat tietoa omasta terveydentilastaan. Lisäksi tutkittavat saavat korvauksen tutkimukseen käyttämästään ajasta. Jos olette kiinnostunut tutkimuksesta ja täytätte seuraavat ehdot: • olette terve ja normaalipainoinen 18-60 -vuotias mies tai nainen • ette tupakoi yli 5 savuketta päivässä tai käytä vastaavaa määrää nikotiinia sisältäviä tuotteita, ja voitte olla tutkimuksen ajan (5-11 viikkoa) tupakoimatta • ette käytä säännöllisesti mitään lääkkeitä (ehkäisyvalmisteet ja hormonikorvaushoito on sallittu) • ette ole raskaana ettekä imetä • teillä ei ole lääkeaineallergioita

Viime viikon torstaina poliisien pihamaalla Helsingin Pasilassa kiemurteli kymmenien metrien mittainen ihmisjono. Kun poliisitalo avasi ovensa kello kahdeksalta, jono jakautui kahteen suuntaan. Toiseen toimistoon ryntäsivät kotimaisten lupapalvelujen asiakkaat, toiseen ulkomaalaispoliisin asiakkaat. He olivat vailla esimerkiksi passia, ajokorttia, oleskelu- tai aselupaa. Ihmismäärää kummasteli muun muassa Tahiri Asad. – Olin paikalla jo hyvissä ajoin, kymmentä vaille kahdeksan, mutta silti jonossa oli yli sata ihmistä, hän kertoo. Osa hämmingistä saattaa selittyä sillä, että Helsingin poliisin lupapalvelut ovat olleet viime viikkoina myllerryksessä. Keskustan Kaartin poliisiasema lupapalveluineen lakkautettiin huhtikuun lopussa. Hieman aiemmin Malmin ulkomaalaispoliisin palvelupiste siirtyi Pasilaan. Nyt Helsingin lupa-asiakkaita palvellaan vain Pasilassa ja Itäkeskuksessa. Palvelutiskien määrä ei kuitenkaan vähentynyt. Muutoinkaan jonot eivät ole uusi juttu, kertoo Helsingin poliisin asiakaspalvelupäällikkö, komisario Sakari Harju.

Torstaiaamuna Pasilan poliisitalon pihalla oli jonossa kymmeniä ihmisiä. Poliisin mukaan näky ei ole epätavallinen.

– Pasilassa kotimaisen puolen keskimääräinen jonotusaika on vajaa tunti ja ulkomaalaispuolella vajaa puolitoista. Itäkeskuksessa hieman enemmän. Keväisin asiakkaiden määrä kasvaa aina, ja nämä ajat ovat siten ihan normaaleja, Harju sanoo. Ulkona jonottaminen on

Asiakasmäärät ovat suuret

saatatte soveltua tutkimukseen.

Odotamme yhteydenottoanne puhelimitse tai sähköpostitse Orion Oyj ORION PHARMA:an (Espoo): Puh. 010 426 3963, 010 426 4497 tai 010 426 2880 (tutkimushoitajat Anne Kreula, Minna Räävi ja Jonna Hakala) Sähköpostiosoite: tutkimusyksikko@orionpharma.com Tutkimuksesta vastaavana tutkijana toimii lääkäri Leena Mattila, puh: 010 4261 leena.mattila@orionpharma.com •

OLESKELULUPIA. Viime vuonna Helsingin ulkomaalaispoliisille kertyi asiakaskäyntejä noin 45 000. Palvelussa käsitellään esimerkiksi oleskelulupia, kansalaisuushakemuksia ja maahanmuuttoasioita. AJOKORTTEJA. Kotimaisissa lupapalveluissa asiakkaita oli vuonna 2011 noin 250 000. Lupapalveluissa käsitellään muun muassa ajokortti-, passi- ja henkilökorttihake

muksia. •

KESKITTYMÄ. Vuodeksi 2014 Helsingin keskustaan on kaavailtu pääkaupunkiseudun yhteistä lupapalvelupistettä. Samalla Itäkeskuksen poliisiaseman lupapalvelut loppuisivat.

AJANVARAUS. Poliisin lupapalveluihin voi varata ajan etukäteen osoitteessa www. poliisi.fi

Tuttu ilmiö

”Keväisin asiakkaiden määrä kasvaa aina, ja nämä ajat ovat siten ihan normaaleja.” Komisario Sakari Harju

nimenomaan aamujen ilmiö. Päivisin, kun palvelupisteet ovat jo auki, jonoja kertyy sisätiloihin. Odottelun voi kuitenkin välttää varaamalla ajan etukäteen internetissä. Toisaalta tulevaisuudessa moni muukin asia helpottuu. – Palvelujamme kehitetään koko ajan. Syksyllä esimerkiksi valmis passi lähetetään suoraan kotiin. Silloin asemalla ei tarvitse vierailla kuin kerran, Harju toteaa.

EVELIINA RUOKOLAINEN eveliina.ruokolainen@sanoma.fi

Toive lapsesta? Varaa ensikäynti (09) 612 2750.

felicitas.fi

Jos lasta ei kuulu, liian kauan ei kannata odottaa. Meillä Felicitas-Klinikalla kokenut lapsettomuuslääkäri vastaa hoidon etenemisestä kokonaisvaltaisesti. Jo ensikäynnillä saattaa selvitä jotakin siitä, miksi raskaus ei ole alkanut. Lääkäri arvioi, millaisia lisätutkimuksia tarvitsette ja ne suunnitellaan yksilöllisesti. Näin toimien raskaustulokset ovat erinomaiset.

Autamme luontoa onnistumaan.

Felicitas-Klinikka. Yksilöllisen lapsettomuushoidon edelläkävijä. Yli 20 vuoden kokemus. Olemme osa Mehiläinen-konsernia. Urho Kekkosen katu 4–6 A, Helsinki.


Koko myymälän valikoimasta:

Hinta sisältää kaiken: Kehykset Linssit Näöntarkastuksen Aurinkolasit omilla voimakkuuksilla

Ostaessasi silmälasit saat kaupan optikon näöntarkastuksen ja aurinkolasit voimakkuuksillasi. Aurinkolasit kaupan 65 €:nitsellesi. B&G valikoimasta. Silmälaseissa vakiovalmisteiset yksitehoperuslinssit (monitehot +50 €), Ostaessasi silmälasit väh.päälle 75 €:n kehyshintaryhmästä, saat kaupanomilla päälle optikon näöntarkastuksen sekäpäälle toisetlaajasta silmälasit Lisäksi kolmannet aurinkolaseissa vakiovalmisteiset perusaurinkolasilinssit. Muut lisäominaisuudet erillisen hinnaston mukaisesti. Molemmat lasit samalle henkilölle. Tarjous voimassa 27.5.2012 asti. www.nissen.fi

yksitehosilmälasit lahjaksi haluamallesi henkilölle. Toiset ja kolmannet lasit voit valita laajasta 75 €:n kehyshintaryhmistä. Kaikkien lasien hintaan sisältyy vakiovalmisteiset peruslinssit. Optikon näöntarkastus kaverille vain 15 € jos hänellä ei ole voimassaolevaa silmälasireseptiä. Lisätietoja www.nissen.fi

ESPOO Kauppakeskus Lippulaiva, puh. 020 110 6200. Kauppakeskus Sello, puh. 020 110 6530. Tapiola, Tapiontori, puh. 020 110 6280. HELSINKI Hakaniemi, Siltasaarenkatu 16, puh. 020 110 6270, Columbus, Vuotie 45, puh. 020 110 6080, Kauppakeskus Malmin Nova, Malminkaari 13-19, puh. 020 110 6180. Itäkeskus, Pasaasi, puh. 020 110 6220, Nissen-kulma, Keskuskatu 3, puh. 020 110 6250, Konala, Kauppakeskus Ristikko, Ajomiehentie 1, puh. 020 110 6160. OSOITE MUUTTUNUT: HYVINKÄÄ Kauppakeskus Willa, Hämeenkatu 9, puh. 020 110 6435, silmälääkärin ajanvaraus puh. 020 110 6432. JÄRVENPÄÄ Sibeliuksenkatu 23, puh. 020 110 6230. KERAVA Kauppakaari 4, puh. 020 110 6240. LAHTI Kauppakeskus Trio, 1. krs (Vesku-aukio), puh. 020 110 6360, Kauppakeskus Karisma, Kauppiaankatu 2, puh. 020 110 6190. Kauppakeskus Kärkkäinen, Pasaasi 2, puh. 020 110 6150. RIIHIMÄKI Keskuskatu 7, puh. 020 110 6590. VANTAA Kauppakeskus Jumbo, puh. 020 110 6570, Kauppakeskus Martintori, Kivivuorentie 4, puh. 020 110 6810, Myyrmäki, Kauppakeskus Myyrmanni 2. krs, puh. 020 110 6260, Tikkurila, Tikkuraitti 18, puh. 020 110 6290. Puhelun hinta matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min ja kiinteästä verkosta 8,21 snt/puh + 6,9 snt/min. www.nissen.fi


lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 7. toukokuu 2012

UUTISET

12 PHILIPPE DESMAZES/AFP

Ulkomaat kuvina

KEI HASHIMOTO/AFP JOE KLAMAR/AFP SARA D. DAVIS/AFP DRAGO PRVULOVIC /A FP ANDREW YATES/AFP

1 2

Francois Hollande juhli voittoaan sunnuntai-iltana.

3

Hollandesta Ranskan uusi presidentti

4

1

Japani. Yksi kuoli pyörremyrskyn repiessä taloja

Presidentinvaalit. Nicolas Sarkozy tunnusti tappionsa, kun tulosennusteet antoivat hänelle 48 prosentin kannatuksen.

5

Pyörremyrsky repi taloja perustuksiltaan ja kattoja irti Japanissa sunnuntaina. Myrsky iski Tsukuban kaupunkiin noin 60 kilometrin päähän Tokiosta. Paikallisten tiedotusvälineiden mukaan myrskyssä loukkaantui ainakin 30 ihmistä. Sairaalaan vietiin kriittisessä tilassa 14-vuotias poika, joka menehtyi myöhemmin vammoihinsa. STT-AFP

2

Maailma. Superkuu valaisi taivasta sunnuntaiyönä

Superkuu valaisi näyttävästi Los Angelesissa. Ympäri maailmaa, myös Suomessa, taivaalla näkyi tavallista suurempi kuu sunnuntain vastaisena yönä. Ilmiötä kutsutaan superkuuksi. Ilmiö syntyy, kun kuu on radallaan lähimpänä maapalloa ja samalla sattuu olemaan täydenkuun hetki. Parhaiten superkuu näkyy kuun noustessa. STT–AFP

3

Yhdysvallat. Obama aloitti presidentinvaalikampanjan

Presidentti Barack Obaman mukaan amerikkalaiset ovat kärsineet tarpeeksi, jotta talous voitaisiin antaa republikaanien Mitt Romneyn johdettavaksi. Obama sivalsi kilpailijaansa syksyn presidentinvaaleissa, kun Obama aloitti lauantaina virallisen vaalikampanjointinsa Ohiossa. STT-REUTERS

4

Ruotsi. Carl Johan Bernadotte kuoli 95-vuotiaana

Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaan setä Carl Johan Bernadotte on kuollut. Britannian kuningatar Victorian lapsenlapsi kuoli 95-vuotiaana lauantaina. METRO-AFP

5

Britannia. Bobby Robson sai patsaan Newcastleen

Newcastlea ja Englannin maajoukkuetta valmentanut Bobby Robson on saanut patsaan. Newcastlen kotistadionille valmistunut patsas paljastettiin sunnuntaina ennen Newcastlen ja Manchester Cityn ottelua. METRO-AFP

Ranska siirtyi sunnuntaina sosialistipresidentin johtoon ensi kertaa liki kahteen vuosikymmeneen. Vaalit hävinnyt istuva presidentti Nicolas Sarkozy tunnusti myöhään illalla tappionsa Francois Hollandelle. Sarkozy soitti kilpakumppanilleen, kun tulosennusteet olivat antaneet Hollandelle noin 52 prosentin ääniosuuden. Sarkozylle ennusteet povasivat noin 48 prosentin kannatusta. – Ranskan kansa on teh-

nyt valintansa. -- Francois Hollande on uusi presidentti ja häntä on kunnioitettava, Sarkozy sanoi kannattajilleen pitämässään puheessa. Tunnelma sosialistipuolueen vaalivalvojaisissa ensimmäisten tulosten saapuessa oli jännittynyt, mutta silti katossa. – Tiukkaa on, mutta me olemme kyllä luottaneet Hollanden voittoon jo pitkään, makustelivat Solferino-kadulla puolueen päämajan edessä valvojaisiin Ei jatkokautta •

VIIMEKSI VUONNA 1981. Nicolas Sarkozysta tuli ensimmäinen Ranskan presidentti, joka ei saanut jatkokautta sitten Valerie Giscard d’Estaingin ja vuoden 1981 vaalien.

osallistuneet Adele Rolland, Ewem Mahe ja Maxime la Barille. Kolmikko sanoi äänestäneensä Hollandea Sarkozyn vaihtamiseksi ja siksi, että Hollande on tehnyt ehdotuksia nuorten työllisyyden parantamiseksi. Ehdokkaat kävivät tulista kisaa etenkin äärioikeiston Marine Le Peniä ensi kierroksella äänestäneistä, mikä näkyi etenkin Sarkozyn mutta myös Hollanden tiukentuneina maahanmuutto- ja EUkriittisinä puheina. Hollanden valinta vahvistaa viime vuodet koko Euroopassa pääosin alamäkeä lasketelleen vasemmiston otetta EU:ssa. Samalla se luo epävarmuutta siitä, mihin suuntaan Ranska EU:ta ja erityisesti talouskriisin hoitoa haluaa viedä. Hollande on ilmoittanut

Tappion hetki

”Francois Hollande on uusi presidentti ja häntä on kunnioitettava.” Nicolas Sarkozy

haluavansa neuvotella uusiksi EU:n vastikään solmitun talouskurisopimuksen, jotta siinä huomioitaisiin paremmin talouskasvu. Käytännössä Hollande ajanee jo tehdyn sopimuksen oheen jonkinlaista lisäpöytäkirjaa talouskasvusta, jolloin jo tehtyä sopimusta ei varsinaisesti tarvitse avata. Ranskan tärkeän aisaparin Saksan liittokansleri Angela Merkel on silti vakuuttanut tulevansa toimeen myös Hollanden kanssa, sillä tämäkin on pohjimmiltaan EU-myönteinen. STT Nepal

Valtapuolueet hävisivät selvästi Kreikassa LOUISA GOULIAMAKI/AFP

Kreikan poliittinen kartta meni kertaheitolla uusiksi sunnuntain parlamenttivaaleissa. Samalla lisääntyivät muualla Euroopassa pelot siitä, jatkaako uusi hallitus – jos sellainen ylipäänsä saadaan aikaan – kansainvälisten lainoittajien kanssa sovittuja säästötoimia. Heti äänestyksen päätyttyä julkaistujen ovensuukyselyiden mukaan vanhat valtapuolueet, konservatiivinen Uusi demokratia ja sosialistinen Pasok, olivat saamassa yhteensäkin vain alle 40 prosenttia äänistä. Edellisissä vaaleissa puolueiden yhteinen äänisaalis lähenteli 80 prosenttia. Nämä puolueet sopivat Kreikan talouden pelastuspaketeista EU:n, Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ja Euroopan keskuspankin kanssa ja olivat sitoutuneet jatkamaan säästöjä. Kaksi vuotta vyönkiristystä riitti kuitenkin jo suurimmalle osalle. 22-vuotias opis-

Kymmeniä kuoli Himalajalla Pelastustyöt Nepalin tulva-alueella jatkuivat sunnuntaina, mutta toiveet eloonjääneiden löytämiseksi hiipuivat. Pelastustyöntekijöiden mukaan lopullinen kuolonuhrien määrä saattaa nousta jopa 60:een. 15 ihmisen ruumiit on löydetty, mutta kateissa oli yhä eilen 43 ihmistä. Vesimassat vyöryivät yhtäkkiä lähellä Himalajan turistikohteita lauantaina. STT-AFP Kanada

Myös perheen pienin oli mukana äänestämässä Ateenassa.

kelija Maria summasi monien tunnot. – Aion äänestää jotain pienistä puolueista. Olen saanut tarpeekseni Uudesta demokratiasta ja Pasokista. Rajusti kannatustaan menettänyt Uusi demokratia näytti nousevan uuden parlamentin suurimmaksi ryhmäksi vajaan viidesosan ää-

niosuudella. Euroopan huolia ei ollut omiaan hälventämään myöskään uusnatseiksi luonnehditun kansallismielisen Kultainen aamunkoitto -puolueen nousu parlamenttiin. Puolue ratsasti erityisesti muukalaisvastaisuudella, joka on lisääntynyt Kreikassa talouden romahdettua. STT-AFP

Yli sata pidätettiin mielenosoituksessa Yhdeksän ihmistä loukkaantui ja yli sata pidätettiin mielenosoituksessa Kanadan Quebecissä lauantaina. Opiskelijoiden mielenosoitukset ovat jatkuneet maakunnassa jo yli kolme kuukautta. Opiskelijat protestoivat, koska Quebecin hallitus suunnitteli korottavansa yliopistomaksuja. STT-AFP


UUTISET

Serbiassa tasaiset vaalit Presidentistä äänestettiin. Edessä on toinen kierros kahden viikon kuluttua. Serbialaiset äänestivät sunnuntaina tiukan presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella. Koska kumpikaan ehdokkaista ei mielipidemittausten mukaan saa yli

puolta äänistä, ratkeavat vaalit vasta toisella kierroksella kahden viikon päästä. Vaaleissa vastakkain ovat istuva presidentti Boris Tadic ja haastaja Tomislav Nikolic. Toisella kierroksella suosikki on Tadic muun muassa tehokkaamman puoluekoneistonsa takia. Molemmat ehdokkaat olivat luottavaisia äänestäessään. – Parempi elämä, parem-

Optimismia

”Parempi elämä, paremmat elinolot, ne ovat meidän strategisia päämääriämme” Boris Tadic

mat elinolot, ne ovat meidän strategisia päämääriämme -- Teemme kaiken mahdollisen, sanoi Tadic.

Kahdesti presidentinvaalit hävinneen Nikolicin mukaan nyt saattaa olla oikea hetki. – Serbia näkee vihdoin muutokset, joita se on odottanut -- Eurooppa on tavoitteemme, mutta vain jos Bryssel haluaa meidät, hän sanoi. Presidentinvaalien lisäksi serbialaiset valitsivat sunnuntaina uuden parlamentin sekä edustajat alue- ja paikallishallintoon. STT-AFP-REUTERS

DIMITAR DILKOFF/AFP

Nainen antoi äänensä belgradilaisella äänestysalueella.

Etelä-Korea

Ainakin yhdeksän kuoli ravintolapalossa Ainakin yhdeksän ihmistä kuoli karaokebaarin tulipalossa Etelä-Korean Busanissa lauantai-iltana. Palo syttyi yhdessä baarin noin 30 äänieristetystä karaokehuoneesta. Ihmisten oli vaikea löytää ulos sokkeloisesta tilasta, kun savu levisi. Palossa loukkaantui 25 ihmistä. Osa loukkuun jääneistä asiakkaista pääsi pakenemaan talon katolle. Palon syyksi epäillään oikosulkua.

! a tt u U

STT-AFP-REUTERS

Venäjä

Poliisi pidätti oppositiojohtajia Moskovassa Moskovassa mellakkapoliisi otti sunnuntaina yhteen opposition mielenosoittajien kanssa. Kymmenien pidätettyjen joukossa oli myös kaksi oppositiojohtajaa, Aleksei Navalnyi ja Sergei Udaltsov. Poliisin nähtiin pamputtavan nuoria mielenosoittajia. Presidentiksi tänään maanantaina palaavan Vladimir Putinin vastaiseen mielenilmaukseen osallistui Kremlin lähistöllä ainakin 20 000 ihmistä. Samaan aikaan Putinin kannattajat järjestivät oman tukimielenosoituksensa toisaalla Moskovassa. Mielenosoituksia Putinia vastaan järjestettiin Moskovan lisäksi muualla Venäjällä. STTAFP-REUTERS

Uusi myymälä avattu Helsingissä! Trendikkäät äitiys- ja imetysvaatteet arkeen ja juhlaan Laadukkaat tuotteet keskosvauvoille ja vastasyntyneille Kaunis myymälä ja kahvila Kalliossa Hemmottelua äideille Kätilön ammattitaitoista tukea raskausaikaan ja imetykseen Lämpimästi tervetuloa! Osoite: Neljäs Linja 24 Auki ma 12-18 ke 12-18 la 10-16

www.avonainen.fi Myös verkkokauppa!

a a k a t s Mai

! n i k Te

13


lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 7. toukokuu 2012

URHEILU

2

14

ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA

Jääkiekko

MM-lippujen hinnat laskevat reilusti Jääkiekon MM-kisaorganisaatio on päättänyt laskea kahden Suomen MM-kisaottelun pääsylippujen hintoja. Kisaorganisaatio tiedotti sunnuntaiiltana myyvänsä Suomen Kazakstan- ja Ranskaotteluiden loput liput neljä yhden hinnalla. Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Kalervo Kummola arvioi kumpaankin otteluun olevan jäljellä reilut 2 000 lippua. Liput tulevat myyntiin maanantaiaamuna. STT

URHEILU

Jääkiekko

Fasel: Kisajärjestelyissä parannettavaa Leijonien maalia vartioinut Petri Vehanen torjui 26 kertaa.

Yleisurheilu

Bolt avasi satasella kovaa Olympiavoittaja Usain Bolt piti hermonsa kurissa kahden varaslähdön sävyttämässä kilpailussa ja kiisi kauden kärkiaikaan sadan metrin pikajuoksussa Jamaikan Kingstonissa. MEmies Bolt säväytti vuoden ensimmäisessä henkilökohtaisessa kilpailussaan ajalla 9,82. – Hyvä alku, sanoisin. Tuntuu paremmalta kuin viime vuonna, joten olen todellakin tyytyväinen, Bolt sanoi. Bolt hylättiin viime vuoden MM-kilpailuissa varaslähdön vuoksi. Nyt hän ei herpaantunut kilpakumppaniensa hätäilystä. STT-REUTERS

Moottoriurheilu

Mika Kallio yhdeksäs Estorilissa Ratamoottoripyöräilijä Mika Kallio karautti 17. lähtöruudusta yhdeksänneksi Moto2-luokan MM-osakilpailussa Portugalin Estorilin radalla. Kallio taisteli kilpailun viimeisellä kierroksella tiukasti pykälää tai kahta paremmasta sijoituksesta, mutta viimeisten mutkien vääntö toi Kallion ruutulipulle yhdeksäntenä. Kisan voitosta käytiin raju viimeisen kierroksen kaksintaistelu, jossa kisan espanjalainen kärkikaksikko kolisteli kertaalleen katteitaan. Voiton vei paalulta lähtenyt Marc Marquez, kun toiseksi sijoittuneen Pol Espargaron pyörä luisteli radan lopussa jarrutuksessa pois ajolinjalta. STT

Leijonat jälleen niukkaan voittoon Alkusarjan toinen ottelu. Janne Pesosen maali riitti tuomaan Leijonille voiton Slovakiasta. Kaksi peliä, kaksi 1–0-voittoa. Suomen alkusaldo kotiturnauksessa lienee maan MM-kisahistorian eriskummallisin. Sunnuntaina oli Slovakian vuoro jäädä Leijonien jalkoihin, kun kotijoukkue pusersi Janne Pesosen maalilla 1–0 (1–0, 0–0, 0–0) -voiton. – Voitot ja pisteet ratkaisevat. Tavoite on voittaa, keinolla millä hyvänsä, Suomen päävalmentaja Jukka Jalonen sanoi. Suomi kohtaa seuraavaksi alkulohkossaan tiistaina Sveitsin. Slovakia pysyi nuhteessa

varsinkin toisen erän alun ja kolmannen erän, mutta johtoon Suomi pääsi avauserässä kuin varkain. Jarkko Immosen johtama kakkosketju sai kesken Slovakian painostuksen kiekon hyökkäysalueelle. Kiekko ajautui Mikael Granlundin mailasta muutaman päähän metrin päähän maalilta Janne Pesoselle, joka ensin pyyhkäisi jäähileet kiekon päältä, pyörähti luistimiensa varassa kierroksen ja yllätti slovakkivahti Jan Lacon rystylaukauksella. Maali syntyi Slovakian siirretyn rangaistuksen aikana. Slovakia-ottelu vahvisti Immosen kakkosketjun ja Keinoja kaihtamatta

”Tavoite on voittaa, keinolla millä hyvänsä.” Jukka Jalonen

varsinkin Niko Kapasen johtaman hyökkäyksen kolmosvitjan kurssia. Maalinsa puhtaana 120 MM-minuuttia pitänyt Suomi ei ole vielä onnistunut tekemään ylivoimaosumaa. – Meillä on hyviä maskimiehiä ja rebound-pelaajia, mutta se pelillinen puoli ei ole vielä kunnossa, päävalmentaja Jalonen myönsi. Janne Pesonen oli tyytyväinen ottelun päätyttyä. – Mikäs sen mukavampaa kuin tehdä kotikisoissa maali. Toivottavasti niitä tulee vielä lisää, hän myhäili. Tähtihetkellään Pesonen ei osunut ensin kunnolla kiekkoon, mutta pyörähti ketterästi ja laittoi laatan taidokkaasti rystyllä rysään. – Kiekko vähän pomppasi, mutta sain vielä käännettyä uuden tilaisuuden, Pesonen kertasi. Leijonien ylivoimapelin parantamiseenkin Pesosella

on yksinkertainen resepti. – Sitä samaa eli suoraviivaisuutta pitäisi saada siihenkin. STT

Tulospörssi

Maanantain ottelut Tv-lähetykset: MTV3 AVA Canal+ näyttää kaikki ottelut

HELSINKI Klo 16.15 Ranska–Kanada 20.15 USA–Slovakia

TUKHOLMA Klo 17.15 Tshekki–Norja 21.15 Tanska–Ruotsi STT

Poikien protestilakana vietiin pois katsomosta MARTTI KAINULAINEN/LEHTIKUVA

Järjestysmies vei poikajoukon protestilakanan jääkiekon MM-kisakatsomosta sunnuntaina. Lakanassa luki teksti ”Hinnat alas, Kale on varas”. Pojat kritisoivat lakanallaan MM-kisojen lippujen hintoja Ranska–Kazakstan-ottelun aikana. – Järjestysmies vei lakanamme. Meille väitettiin, että lakana on liian iso katsomoon, vaikka muualla katsomossa on isompia lippuja ja lakanoita, kertoi 17-vuotias Tim Varila. Suomen jääkiekkoliiton puheenjohtajaa Kalervo Kummolaa ja MM-lippujen hintoja arvostellut kirjoitus oli maalattu parisängyn lakanaan. Varilan lisäksi mukana tempauksessa oli kymmenen samanikäistä poikaa.

– Halusimme vain antaa pienen äänemme tähän hommaan. Liput ovat liian kalliita, Helsingin Kannelmäessä asuva Varila selvitti. Sunnuntain peliin poikaryhmä oli saanut ilmaisliput koulustaan. MM-kisojen turvallisuuspäällikön Ville Ketosen mukaan poikajoukon lakana oli yksinkertaisesti liian iso kisakatsomoon. – Määräyksiemme mukaan katsomossa ei saa olla yli metri kertaa metri -kokoista lakanaa, ellei se ole palosuojattu. Palosuojauksesta pitää olla todistus, Ketonen kertoi. – Kyseisen poikajoukon lakanan viestissä ei ollut mitään väärää, kyse oli sen koosta, Ketonen korosti. STT

Järjestysmies vei poikien banderollin pois, koska se oli liian suuri.

Kansainvälisen jääkiekkoliiton puheenjohtaja Rene Fasel myöntää, että meneillään olevien MMkisojen järjestelyissä on parantamisen varaa. Fasel käväisi lauantai-iltana pikaisesti Helsingin areenan mediakeskuksessa. Hän kommentoi lyhyesti muun muassa MM-kisoja vaivannutta katsojakatoa. Fasel totesi, ettei lipunmyynnistä noussut kohu ole hyvää mainosta lajille. – Moni kiekkofani on pettynyt ja pelaajat ovat joutuneet pelaamaan tyhjille katsomoille. STT

JALKAPALLO Veikkausliiga HJK–Inter ........................... 2–1 (1–1) Inter 5 4 0 1 11– 2 12 HJK 6 4 0 2 13– 7 12 MYPA 5 4 0 1 6– 3 12 TPS 5 3 1 1 8– 3 10 MIFK 5 2 2 1 6– 5 8 VPS 5 2 1 2 6– 6 7 JJK 5 2 1 2 7– 9 7 Haka 5 2 0 3 8– 7 6 FC Lahti 5 2 0 3 5– 10 6 KuPS 6 0 3 3 5– 10 3 Jaro 5 1 0 4 3– 11 3 Honka 5 0 2 3 2– 7 2 Englannin Valioliiga Wolverhampton–Everton ........... 0–0 QPR–Stoke .................................. 1–0 Newcastle–Manchester C ........... 0–2 Fulham–Sunderland ................... 2–1 Bolton–West Bromwich .............. 2–2 Aston Villa–Tottenham ............... 1–1 Manchester U–Swansea ............ 2–0. ManC 37 27 5 5 90– 27 86 ManU 37 27 5 5 88– 33 86 Arsenal 37 20 7 10 71– 47 67 Tottenham 37 19 9 9 64– 41 66 Newcastle 37 19 8 10 55– 48 65 Chelsea 36 17 10 9 62– 41 61 Everton 37 14 11 12 47– 39 53 Fulham 37 14 10 13 48– 49 52 Liverpool 36 13 10 13 43– 38 49 W. Bromwich 37 13 8 16 43– 49 47 Sunderland 37 11 12 14 45– 45 45 Swansea 37 11 11 15 43– 51 44 Norwich 37 11 11 15 50– 66 44 Stoke 37 11 11 15 34– 51 44 Aston Villa 37 7 17 13 37– 51 38 QPR 37 10 7 20 41– 63 37 Wigan 36 9 10 17 38– 60 37 Bolton 37 10 5 22 44– 75 35 Blackburn 36 8 7 21 47– 75 31 W-hampton 37 5 10 22 38– 79 25 JÄÄKIEKKO MM-kilpailut: Lohko A (Helsinki): Ranska–Kazakstan ..6–3 (3–1, 1–1, 2–1) Suomi–Slovakia ......1–0 (1–0, 0–0, 0–0) Sveitsi–V-Venäjä ....3–2 (2–1, 0–1, 1–0) Lohko B (Tukholma): Tanska–Italia ... ja. 3–4 (0–2, 3–1, 0–0) Venäjä–Norja ........ 4–2 (0–0, 3–2, 1–0)


URHEILU

Pohjanpalo ratkaisi kärkipelin Klubille HEIKKI SAUKKOMAA/LEHTIKUVA

Sunnuntain ainoa liigaottelu. HJK voitti Interin Pohjanpalon viime hetken maalilla. HJK aiheutti jalkapalloliigan kärkikamppailussa vierasjoukkue Interin kauden ensimmäisen tappion maalein 2–1 (1–1). Helpolla hallitseva mestari ei pisteitä saanut, sillä hyökkääjälupaus Joel Pohjanpalo viimeisteli voittomaalin vasta lisäajalla. Jos sai HJK otteluun makean lopun, niin makea oli alkukin. Sebastian Mannström iski pallon ensimmäistä kertaa tällä kaudella Inter-vahti Magnus Bahnen selän taakse jo 1. minuutilla. Interin tasoituksen iski Ihanaa,ihanaa

”Onneksi kultajalka-Jolle laittoi tarkan laukauksen sisään.” Antti Muurinen

Painikarsinnat. Olli lähellä olympiapaikkaa Suomen ja Lappajärven Veikkojen vasta 17-vuotias painija Petra Olli jäi sunnuntaina vain yhden voittojakson päähän paikasta Lontoon olympialaisiin. Olli otti painin olympiakarsintojen päivätilaisuudessa Vantaalla kaksi upeaa voittoa, eikä kolmaskaan ollut kaukana. Pekingin olympialaisten pronssimitalisti, kolumbialainen Jackeline Renteria kuitenkin tyrehdytti Ollin haaveet olympiamatkasta tehokkaalla ”linkkuveitsellään” ja muilla vapaapainispesiaaleillaan.

Lohdutukseksi Olli pystyi kuitenkin hankkimaan itselleen turnauspronssin, kun hän kaatoi iltapaineissa pistevoitolla Sveitsin Nadine Tokarin. Olympiaunelman tyrehtyminen sai kuitenkin Ollin kyyneliin Renteria-ottelun päätteeksi. – Kyllähän se harmittaa mahdottomasti, että Lontoon olympialaiset jäivät minulta vain yhden jaksovoiton päähän. En vaan nyt lopulta voinut kolumbialaiselle mitään, yleisön hurjan suosion taisteluasenteellaan saanut Olli lausahti. STT

Bundesliiga. Fortuna karsii noususta

HJK:n Mathias Lindström kompuroi nurmen pintaan Interin Guy Gnabouyoun jaloissa.

avauspuoliajan lopulla kulmapotkun jälkitilanteesta keskikenttäpelaaja Joni Kauko. – Siinä oli selkeä kontakti maalivahtiin. Tuomarin olisi pitänyt viheltää, HJK:n maalivahti Ville Wallen kritisoi.

Jalkapalloliigan mestarisuosikkien kamppailun ratkaisi lopulta Pohjanpalo kauden neljännellä maalillaan. Rangaistusalueen ulkopuolelta alakulmaan lähtenyt kuti ei ollut kova, mutta sitäkin tarkempi.

– Onneksi kultajalka-Jolle laittoi tarkan laukauksen sisään, HJK:n valmentaja Antti Muurinen sanoi. HJK, Inter ja MyPa jakavat jalkapalloliigan kärkipaikkaa. Helsinkiläisillä on yksi ottelu enemmän pelattuna. STT

Manchester City tarrasi Valioliigan mestaruuteen Jalkapallon Englannin Valioliigan mestaruuskamppailu huipentuu kauden viimeiseen ottelupäivään. Tulevana sunnuntaina pystiä nostelee joko touhuun viime vuosikymmeninä tottunut Manchester United tai 44 vuotta sitten vastaavaa kokenut Manchester City. Viimeistä edellisellä kierroksella sunnuntaina City ylitti hankalan esteen kaatamalla Newcastlen vieraskentällä 2–0. Illan otteluunsa näin paineita saanut United ei kuitenkaan hermoillut, vaan selvitti kotikauden päätöksessään Swansean 2–0. Joukkueet ovat 37 kier-

15

roksen jälkeen tasoissa 86 pisteessä, mutta Cityllä on etunaan selkeästi parempi maaliero (+63, Unitedilla +55). Viimeisellä kierroksella City isännöi Queens Park Rangersia ja United matkaa Sunderlandin vieraaksi. Cityn sankari Newcastlessa oli Yaya Toure, joka viimeisteli vieraiden molemmat osumat. Ensimmäisen 70. minuutilla ja toisen minuutti ennen päätösvihellystä. – Olen hyvin iloinen, tein ensimmäisen kerran urallani kaksi maalia samassa pelissä. Ja se tuo meidät tittelin lähelle, Toure jutteli. STT-REUTERS

Timo Furuholmin edustama Fortuna Düsseldorf piti kolmannen sijansa Saksan 2. Bundesliigassa, vaikka tiukille menikin. Fortuna jatkaa näin kauttaan nousukarsinnassa, jossa vastaan tulee 1. Bundesliigan kolmanneksi viimeiseksi sijoittunut Hertha Berliini. Fortuna väänsi kauden päätöskierroksella 2–2-koti-

tasapelin Duisburgin kanssa loppuunmyydyllä stadionillaan. Fortuna ylsi pisteellään 62:een, ja samaan päätyi myös St. Pauli. Fortunalla oli kuitenkin parempi maaliero, ja näin karsintapaikka irtosi. Furuholm ei ollut sunnuntaina kokoonpanossa. Tammikuussa Fortunaan tullut Furuholm pelasi yhdeksässä ottelussa ilman maaleja. STT-NTB

HELSINGIN BUDJETTI-2013 – AVOIN KESKUSTELUTILAISUUS! ANDREW YATES/AFP

Alustaja kaupungin budjettipäällikkö Tuula Saxholm ja kommentti valtuutettu Kati Peltola.

Ma 7.5. klo 18–20 Kirjan talon kokoushuone 1 Kirjatyöntekijäinkatu 10 B, 3. krs. Järjestäjä Helsingin Vasemmistoliiton valtuustoryhmä.

VAS-PÖYTÄ EUROOPPA-PÄIVÄN TILAISUUDESSA ke 9.5. klo 9–17 Kampin torilla Tavattavissa vas-vaikuttajia mm. puoluesihteeri Sirpa Puhakka 13–13.45. Kansanedustaja Kari Uotila keskustelemassa lavalla 12.45–13.15. Manchester Cityn Yaya Toure tuuletti tehtyään toisen maalin.


lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 7. toukokuu 2012

VIIHDE

3

HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA

Kirja-arviot

Tiikerin vaimo Téa Obreht, WSOY 2012, 362 sivua.

•••• Tiikerin vaimo on taidokas maagisen realismin sävyttämä kertomus, jossa on ainesta klassikoksi. Nuori lääkäri Natalia kiertelee rokottamassa lapsia syrjäisissä kylissä Jugoslavian sodan jälkimainingeissa, ja yllättäen saapuva tieto isoisän kuolemasta imaisee hänet muistojen ja tarinoiden pyörteisiin. Monessa tasossa liikkuva teos kuvaa, millaista on olla nuori ja kuunnella rätiseviä kasetteja samalla kun odottaa pommikoneita. Samalla se kuljettaa taikauskon valtaamiin vuoristokyliin ja oliivitarhoihin, kuolemattoman lääkärin, tiikeriä suojelevan mykän naisen ja rakkauslaulujen säveltäjästä sadistiseksi teurastajaksi muuttuvan miehen luo.

VIIHDE

Susanna Erkinheimo (vas.) ja Diandra Flores kohtasivat Idols-finaalissa. Heikki Paasonen juonsi kisan.

Diandra Flores voitti Idolsin ylivoimaisesti Idols-finaali. Hyvinkääläinen teinityttö kukisti kahden lapsen äidin.

Listaykköseksi

Palefacen uusi albumi myi kultaa Palefacen viides studioalbumi Maan tapa on myynyt kultaa eli 10 000 kappaletta ja saavuttanut ensimmäisellä listaviikollaan albumilistan kärkisijan. Kyseessä on suomenkielinen sähköinen hiphop-levy, jolla soittaa Räjähtävä Nyrkki -kokoonpano. Tuotannosta on vastannut Joel Attila. Pitkäsoiton tuorein sinkku on nimeltään Miten historiaa luetaan. METRO

MTV3:n Idolsin kuudennen tuotantokauden voitti hyvinkääläinen Diandra Flores, joka keräsi sunnuntain finaalissa 62 prosenttia yleisöäänistä. Ensimmäistä kertaa finaalissa nähtiin vastakkain kaksi naista. Toiseksi sijoittui kahden lapsen äiti, laihialainen Susanna Erkinheimo. Voiton ratkettua Flores puhkesi kyyneliin. Juontaja Heikki Paasonen kysyi tulosten ratkettua, millainen kokemus viimeinen puoli vuotta on ollut Idols-voittajalle. – Se on elämäni paras kokemus. Kiitos kaikille äänestäjille, liikuttunut Flores iloitsi.

Jatkossa Idols-voittaja haluaa esittää menevää ja koukuttavaa popmusiikkia. Floresin aikaisempiin saavutuksiin kuuluu rap-artisti Kanan luotsaaman Staraoke-laulukilpailun voitto 9-vuotiaana. Elokuussa täysi-ikäisyyttä juhliva Flores aikoo Idols-voitosta huolimatta palata takaisin koulunpenkille. – Kyllä se oikea ammatti pitää hankkia. En tiedä, palaanko lukioon heti vai pidänkö hetken taukoa, Flores kertoi ennen kisan ratkeamista. Lukion lisäksi Floresilla on Idols-voittajat •

TOINEN NAISVOITTAJA. Idols-kisan ovat aiemmin voittaneet Hanna Pakarinen, Ilkka Jääskeläinen, Ari Koivunen, Koop Arponen ja Martti Saarinen.

kesken opinnot Lahden konservatoriossa. Susanna Erkinheimo julisti ennakkosuosikin leimaa koko kisan kantaneen Diandran voittajaksi jo ennen finaalilähetystä, mutta painotti lähteneensä viimeiseen finaalilähetykseen tosissaan. Sen lisäksi hän kertoi ikävöineensä miestään ja lapsiaan sen verran paljon, että pohti jättävänsä kisan kesken. – Olen vähän kateellinen muille finalisteille heidän ilostaan ja siitä, kuinka aidosti he ovat onnellisia omasta jatkoonpääsystä. Hetkittäin koen, että en suo itselleni tätä onnea, Erkinheimo kertoi vain muutama viikko ennen viimeistä finaalia Metrolive. fi:lle. Molemmat laulajakokelaat esittivät finaalissa kolme kappaletta. Flores aloitti Helsingin jäähallissa käydyn show´n

Balladit suosikkeja

”Tykkään esittää balladeja, mutta uskon, että yleisö haluaa päästä keikoilla tanssimaan.” Diandra Flores

omavalintaisella Katy Perryn Firework -hitillä. Erkinheimo oli valinnut itselleen esitettäväksi Shakespear´s Sisterin Stayn. Jokaista Idols-kautta tuomaroineella Jone Nikulalla oli selvä näkemys tulevasta voittajasta. – Suomi saa juuri sellaisen idolin kuin haluaa, ehkä paremman kuin ansaitsee, hän julisti suorassa lähetyksessä.

PETRI VOUTILAINEN petri.voutilainen@sanoma.fi

Neuvontaa ja tukea pelaajille ja läheisille ma-ke klo 15-18 Kaisaniemenkatu 2 b, 3. krs.

HANNA ETHOLÉN

Grillimestari Jean-François Mallet, WSOY 2012, 190 sivua.

•••• Grilliruoka voi olla muutakin kuin makkaraa tai pihviä. Ranskalaisen ruokaalan moniosaajan teoksessa on noin 80 kuvitettua ohjetta vaihtelunhaluiselle grillaajalle. Pääpaino on lihassa ja siipikarjassa, mutta myös kalaruokia riittää. Reseptien mukaan valmistuvat helposti niin upeat juhlaruoat kuin kotoisat arkiateriatkin. Kasvissyöjälle ei ikävä kyllä ole mainittavasti tarjottavaa. Teoksen parasta antia ovat reseptit yli 30 erilaisen marinadin ja mausteseoksen valmistamiseen – mukana luonnollisesti ohjeet siitä, minkä grilliherkun kera kutakin höystettä kannattaa käyttää. MERI LIUKKONEN

Ville Tietäväinen voitti Sarjakuva-Finlandian

Mielensäpahoittaja

Kyrö jyräsi myyntilistoilla VESA MOILANEN/LEHTIKUVA

Peliongelmiin on ratkaisuja

16

Sarjakuva-Finlandian on saanut Ville Tietäväinen albumistaan Näkymättömät kädet. Näyttelijä Armi Toivanen valitsi voittajan kymmenen finalistin joukosta. Albumi kuvaa paperittoman marokkolaisen siirtotyöläisen karua arkea Euroopassa. Ville Tietäväinen (s. 1970) teki teostaan varten perusteellisen taustatyön. Hän kiersi päähenkilönsä reittiä pitkin Espanjan vihannestarhoja ja kuunteli siirtotyöläisten tarinoita. Tunnustuspalkinnon suuruus on 5 000 euroa. Sen saa-

Palkittu aiemminkin •

KULTTUURITEKOJA. Tietäväinen sai tunnustusta myös viime vuonna, kun Suomen Kulttuurirahasto palkitsi hänet merkittävistä kulttuuriteoista.

ja julkistettiin perjantaina Tampere kuplii -sarjakuvatapahtumassa. Tietäväisen kolmas sarjakuvateos Näkymättömät kädet nousi ykköseksi 68 ehdokkaan joukosta. Nelihenkinen raati poimi niistä aluksi kymmenen finalistia. STT

Ville Tietäväisen perusteellinen taustatyö kannatti.

Tuomas Kyrön kaksi Mielensäpahoittaja-novellikokoelmaa ovat kärjessä huhtikuun myydyimpien kirjojen listalla. Myydyin on uusi Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike, ja edelleen kakkosena on toissa vuonna ilmestynyt Mielensäpahoittaja. Sijalta viisi löytyy niin ikään Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike, mutta äänikirjana. Maaliskuun myydyin teos eli Runebergpalkittu Katja Ketun Kätilö on nyt pudonnut sijalle kuusi, ja seitsemänneksi myydyin on Rosa Liksomin Finlandia-voittaja Hytti nro 6. STT



lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 7. toukokuu 2012

TEKSTIVIESTIT • Ajankohtainen kakkonen uutisoi persujen ostaneen uuden puoluetoimiston omilla rahoillaan! Saammeko kalustehankinnoista mahdollisesti kokonaisen tunnin erikoisreportaasin? JYSÄRI • Salliva savuton: Kokeile itse asua tupakoivan yläkerrassa, joka savuttaa joka viikonloppu viiden vieraansa kanssa, huutelee ja meluaa pitkin yötä. Totta, siinä on hermot mennä ja psyykkisiäkin oireita voi tulla. TUULETTAJA • Maksoi mitä maksoi, rakentakaa vaan Guggenheim-säätiölle taidevarasto, jos sillä saa peitettyä Enso Gutzeitin talon. NIMETÖN

• Lapset ja lasten tasolla olevat ovat iäti puhuneet typeryyksiä, tänä päivänä ne vain julkaistaan kommentteina netissä ja lehdissä. Ja törkyä riittää. VANHUS

• Maan suurimmista vappumarsseista ei sanaakaan Yletai MTV-uutisissa. Tämäkö edistyksellistä avoimuutta ja tasa-arvoa? Pitäiskö töhriä tai rikkoa paikkoja? ANNI

huumeita, tupakkaa, psyykenlääkkeitä, energiajuomia ynnä muita epäterveellisyyksiä. Eikä siihen tarvitse mitään säätää, kun on pakkohoitolaki, mitä se sisällään pitääkään, jota voisi soveltaa parhaaksenne. ELÄMÄ

• Energiajuomat kiellettävä lailla. Pian menetämme lapset ja nuoret tälle nopeasti riippuvuutta aiheuttavalle huumeenomaiselle juomalle. Apua! ÄITI • Paula Sihto keskustan puoluesihteeriksi, naisenergiaa tarvitaan! JUSSI • Voisiko ABC-huoltamot ajatella meitä vielä terveitä ja tupakoimattomia maksavia Sryhmän asiakkaita, ja järjestää tänä kesänä tupakkariippuvaisille omat hiekkalaatikot ulkoterasseillaan muita saastuttamasta? TUPAKKATERRORIA • Siivottomat ovat taas mellastaneet Järvenpään Rantapuistossa. Ei tie-

• Kuka Helsinkiin valitsi sellaisen kaupunginjohtajan, joka pikkusievästi puhelee Guggenheim-museohankkeesta? Kaivattaisiin nyt enemmän äijää, jämäkästi vaikuttamaan esimerkiksi poliisien työtilanteeseen, eikä ainakaan Helsingissä saa vähentää poliiseja eikä määrärahoja. Olkoon täällä vaikka viisi Guggenheim-museota, ei tänne turistivirrat rahaa tuo, jos kaupungin maine pilataan rikollisuudella. TÄRKEÄT ASIAT ENSIN

• Kiitos Pelle, kun hoidit Tumpin & Co:n kanssa Hagiksen torilla vanhoille punkkareillekin hypyttävää vappuhubaa! ESKOPEE

• Suuret kiitokset toistamiseen Sinulle nuori naismatkustaja, joka aina hymyillen ja iloisesti tervehtien olet noussut kyytiini. Olet antanut minulle suunnattomasti voimia pimeän syksyn ja talven aikana. BUSSIKUSKI TOMPPA

• Laura Voutilainen oli oikeassa viime Idols-lähetyksessä, kun antoi Diandralle kritiikkiä siitä, että ei hän voi samaistua aina johonkin toiseen ylipositiivisella asenteella. Ottaisi mallia Susannasta, jolla on sentään elämänkokemusta kaikilta elämänalueilta. Tässä maailmassa on ihan tarpeeksi noita ”Diandroja”, jotka luulevat olevansa parempia kuin muut hymyilemällä aina sitä itsevarmaa hymyä. NIMETÖN • Alle 21-vuotiaat vapun juhlijat. Kieltolaki voimaan teidän osaltanne koskien alkoholia,

• Se nyt on vaan niin kovin tyhmää polttaa tupakkaa! Eikös mielikuvitus riitä mihin kaikkeen muuhun ja paljon hauskempaan tai parempaankin ne mahdolliset ylimääräiset rahansa voisi haaskata kuin taivaan tuuliin? HAUKKAA

• Susi: Tiedätkö edes, mikä kuonopanta on ja mikä sen idea on? Täysin eri asia kuin kuonokoppa. JEPJEP • Aika epätoivoista ja läpinäkyvää Guggenheimin pääjohtajalta odottaa syksyn kuntavaalejen jälkeen, onnistutaanko turhake maksattamaan Suomen kansalla. MISTÄ TODELLA

VAIKKA HAPPEA

ON KYSYMYS

• Meidän lait ja virkakoneisto ovat voimattomia organisoituneen rikollisuuden edessä. Humaaneilla ja inhimisillä laeilla ja rangaistuksilla ei saada koskaan vaarallisia rikollisia kuriin. REALISTI

• Mitä enemmän rakastan kaikkein lähimmäisiäni ja ystäviäni, sitä enemmän vihaan tupakkaa ja tupakoimista. Sattuu todella kovasti sieluun ja joka kerta jopa ihan fyysisestikin, kun sen tupakan seurassani sytytätte. Enkä saata millään ymmärtää, miksi tahtovat jatkuvasti vaarantaa varsinkin omansa, lastensa ja muidenkin läheistensä terveyden. Sairastaminen tulee ihan mielettömän kalliiksi sekä henkisesti että rahallisesti. TUPAKOINTI EI VAIN

• Vuosien tauon jälkeen Pohjois-Haagan kirjastoon 2.5. kello 19 mesoavia pikkuskidejä, jotka ulosheiton jälkeen jäivät ryskyttämään kirjaston ikkunoita. Länsi-Helsingissäkin kasvatusongelmia? EI HYVÄLTÄ NÄYTÄ

• Suomi näyttää muulle maailmalle tervettä mallia, ettei brändistä kannata maksaa.

• Miksi Osmonkallion vanhainkoti asuntoineen saa olla tyhjä? Yksinäiset nuoret aikuiset tarvitsevat koteja. VÄLITTÄKÄÄ

TUPAKOIJAN ASIA

vaate kuin vaate

TI-KE 8.-9.5.

MA 7.5. max.

7

dä mihin astuisi, kun joka puolella on lasinsirpaleita ja muuta roskaa. ULKOILIJA

• Upea keväinen aamu! Aurinko nousee, linnut laulaa, ihana kevyt tuulenvire, elämä tuntuu ihanalta. Sitten tupakansavu ikkunan alta täyttää huoneen. NIMETÖN • Talouslehti Forbesin mukaan vuonna 2012 kymmenen rikkaimman eurooppalaisen varallisuus on yli 235 miljardia dollaria. EU:n finanssikriisin hoitoon tehdyt budjetit vaikuttavat yli 500 miljoonan eurooppalaisen arkeen. Köyhien osuus on kasvanut yli 80 miljoonaan henkeen. Alle 25-vuotiaiden työttömyys ja syrjäytyminen on pahin uhka Euroopalle. Milloin EU aloittaa neuvottelut kymmenen rikkaimman kanssa 235 miljardin dollarin siirrosta talouskriisivaltioille? KIM • Tilanne pahenee Helsingissä ja Turussa. Mikä ihmeen tilanne? Nythän on vappu, vai onko siellä syttynyt sisällissota. WICCY KOSSU

• Sain hyvän neuvon, kun valitin eli kerroin yhteiskunnan epäkohdasta: työuupumuksesta, rahattomuudesta ynnä muusta. ”No muuta ulkomaille”. Aivan, kyllä ja millähän persaukinen sinne matkustaa ja miten? Varmaan lentokoneen siivellä. ELÄMÄNKOKEMUSTA TOISELLA TOISELLA EI

max.

6

HELSINKI Fredrikinkatu 36, Hämeentie 4, Iso Roobertinkatu 4-6, Malminkaari (Nova), Mannerheimintie 104, Runeberginkatu 4c (Kamppi), Turunlinnantie 12 (Itäkeskus) TAMPERE Hämeenkatu 9 Pietilänkatu 2 (Duo) TURKU Humalistonkatu 5 LAHTI Kauppakatu 17 Nettikaupassa poistokori: www.uff.fi/nettikauppa

• Työkaverille lisää valtaa ja projektilisää: näin tuli valmius toteuttaa fuusiokomento ja ahmaista työt toisilta. Ammattiliiton yhdistys meillä on sama, solidaarisuutta ei enää ole vaan rahalla voi ostaa röyhkeyttä. ALE-JOHTAJUUS • Suurkiitos kaupunginhallituksen jäsenille, jotka pysäyttivät Guggenheimin. Muistan yhtä teistä syksyn vaaleissa. SUOMIPOIKA

• Tein poliisille vihjesoiton yhdestä puukon kanssa kulkevasta narsistimiehestä, joka ei vuosien mittaan ole saanut kuin pahaa aikaan. EN OLE HÖLMÖ

• Hei kaikki bussikuskeista valittavat, eivät kaikki kuskit ole siellä juuri teitä tahallaan kiusaamassa ja ovia nenän edestä sulkemassa. Kokeilkaa vaikka päiväajoa, ei ole helppoa joka suunnalta tulevan paineen vuoksi. Siellä ratin takana on ihminen myös. Työrauhaa ja rakkautta kaikille. BUSSIKUSKIN VAIMO

• Vihreät eivät halunneet Guggenheimia Helsinkiin. Mielummin lisää alkoholistiasuntoloita. Kivempi esitellä haisevia puliukkoja turisteille. HYI VIHREÄT

• En ole työssäni koskaan polttanut päreitäni, vaikka minua on purtu, puukotettu, syljetty, potkittu, lyöty nyrkillä, raavittu ja haistateltu. Sallisitko tälläistä kohtelua omassa työssäsi? Pitäisikö hermot? SAIRAANHOITAJA

• Roskaajat Helsingissä muun muassa vappuna tulevat kaikkialta. Kuka voi uskoa, että vain helsikiläiset pilaavat omaa kotikaupunkia?! Eihän valkolakki anna oikeuksia roskien heittämiseen. Sikailuun osallistuvat myös pipopäiset ja muut päät. Lakista tai pään koosta ei ilmene omistajan viisaus eivätkä elämänarvot. MARIA • Yksi äiti: Samanlaisia tarinoita tuhansia. Järjen käyttö sallittua. Edelleenkään velat eivät synny itsestään, ne tehdään itse. Ota romanialaisista mallia kuppi kouraan. TYHMYYDESTÄ SAKOTETAAN

• Hangonkadun katkaisu on Helsingin paras mesta ja henkilökunta. Sain tukea henkilökunnalta, sapuska on hyvää.

18

• Peter Pan: Ei meidän kulttuurissamme mies ole vastuussa vaimon eikä naisystävänkään puheista eikä teoista. Aikuiset itsenäisiä vastuullisia, Ratian vaimokin. Presidentin puoliso Haukio on varmasti tiennyt oravanpyörään ryhtyessään, että juttuja pitää kestää. Media olkoon vapaa edelleenkin, saa joukossa hömppäviihdettäkin olla. EI VAKAVASTI KAIKKEA

GUGGENHEIM TÄYSIN TURHA

• Loistava uutinen, ettei napoleonkompleksista kärsivän Pajusen pakkomielle toteudu.

• Miksi noita Burman asioita puidaan meillä joka uutisissa? Mitä ne meille kuuluvat? Puhukaa kotimaan asioista.

SIRKKA

JÄRKEÄ

• Onko totta, että Suomen kulttuuriministeri halusi kaataa Guggenheim-hankkeen? Mitä hän haluaa tilalle? Graffitteja ja jalkapallohuliganismia? VÄÄRÄ MIES PUIKOISSA

• Kyllä siellä Kalliossa muutakin saastaa on kuin juopot ja narkkarit. Siellä on yli 40 thaihieromalaitosta. SIIVOTKAA

• Romanian romanit esiintyvät hyökkäävästi Hakaniemen bussipysäkeillä. Mitä karkoitteeksi? Tuttavuutta väkisin, kiusaavia piruja. VANHEMPIEN KIMPPUUN ELUKKAMAISESTI

• Edelliset ulkomaankauppaministerit Väyrynen, Pekkarinen ja Lehtomäki tajusivat Venäjän kaupan merkityksen ja kauppatase oli plussalla. TAJUAAKOS STUBB

• Kestävää kehitystä huokailevalta valtioltamme edellytetään asian tukemista! Ylikansalliset suuryhtiöt saastuttavat puoli maailmaa, toivotamme kaupankäyntinsä tervetulleeksi? LUONNONOIKEUS POLJETTUNA

SAASTETTA

Jatkohoito alkaa! Suosittelen paikkaa! LÄMPIMÄT KIITOKSET

TASARAHALLA!

• Syyriassa tapetaan ihmisiä. Missä lymyävät arabikansojen ystävät? Missä marssit, rähinä ja raivonpäivät arabiväkivaltaa vastaan? BRUUNO

• Hyvä mökkinaapuri! Kuuntelisin mieluummin lintujen laulua kuin hermoihin käyvää tuulikellosi kilinää, jolta en voi välttyä ulkona ollessani. ÄÄNI-

LUKIJAT

• Kerrankin järki voitti. Suomi ei voi olla ehtymätön rahasampo. GUGGENHEIM JA 40 ROSVOA

• Pisararadan tilalle kaupungin maalämpökeskus, suunnitteluun 2 miljoonaa. Toteutunee tai ainakin rahalla saa hyvää keskustelua uusiutuvien käytöstä ja junien takuuvarmasta jumittelusta. NIMETÖN

• Niukkapipolle ei ole tainnut selvitä, että nykyrikkaat rikastuvat ottamalla köyhiltä ja jakavat saaliit keskenään. Palkkojen prosenttikorotukset ilman kattoa, Yle-vero kattohinnalla. ENTINEN KOKOOMUSLAINEN • Voisikohan VR vihdoinkin vaivautua korjaamaan Korson juna-aseman hissin? Siis todella korjata ne repsottavat johdot hissin kutsupaneelista alikulkutunnelin puolella. SIITÄ JO KAKSI KERTAA ILMOITETTU

• Kuinka pitkään jatkuu vielä Lonnan saaren alennustila vain joidenkin harvojen kesänviettopaikkana? RITO • Taaskaan ei helsinkiläisten mielipidettä kuunneltu, kun Guggenheim evättiin. Kerrankin olisivat veronmaksajat hyötyneet. HESAN KUNDI • Suomen talous elpyisi ja monilta leikkauksilta vältyttäisiin, kun ihmiset eivät veisi rahojaan ulkomaille, vaan matkailisivat täällä kotimaassa, jolloin rahatkin jäisivät tänne. OMA MAA

NURKKANNE

• Peter Pan: Ratia ei saa vaimoaan kuriin. Kertoi haastattelussa tarvitsevansa vahvoja naisia, kuten nyhveröt yleensäkin. VAHVOJA VAI IDIOOTTEJA • Mia ja Marion, lopettakaa mainostaminen. Teitä ei halua enää katsoa missään ohjelmassa. ÄRSYTTÄÄ • Vappupuheet on taas kuultu. Köyhät on köyhiä, ja rikkaat on rikkaita. Ensi vuonna uudestaan. AKSELI • Hävytöntä, miten vähällä hoitajamäärällä viikonloppuisin pyöritetään kaupunginsairaaloiden osastoja. Miesvaltaisella alalla ei tulisi kyseeseenkään. Naiset, herätys! Vaatikaapa lisäresursseja! Turha olla liian kiltti ja suostua tekemään monen ihmisen työt. NIMETÖN

• Vastaisku parveketupakoijille: poltan eri tuoksuisia hajustetikkuja parvekkeellani aina kun tupakanhaju ilmestyy. Tuoksu kivasti leviää tupakointiparvekkeelle ja toivottavasti tekee polttajan tietoisemmaksi hajujen leviämisestä muillekin! KOOKOKSENTUOKSU • Sinä, joka annat rahojasi kerjäläisille: anna kaikki rahasi, säästösi ja omaisuutesi, ei se kerjääminen siihen lopu. Kerjäläisiä tulee lisää. EN TUE KERJÄLÄISIÄ

• Tositteet mukaan: Maksuttomat vessat tulevat heti, kun joku lupaa tyhjentää ja pitää niitä siisteinä ilmaiseksi! SINÄKÖ

MANSIKKA

• N: Jos nuori vähissä vaatteissa tulee kipeäksi, niin eikö se jo ole sopiva rangaistus? Niinhän sitä oppii. Jos nuori ei tule kipeäksi, niin ei ongelmaakaan ole. NIMETÖN • Huomio niin sanotut kilpapyöräilijät. Te, jotka pyöräilette joko harkiten tai vaihtoehtoisesti autotiellä alituiseen raskaamman liikenteen tukkona, voisitte hieman miettiä, miksi molemmin puolin tietä on myös kevyen liikenteen tie -kyltti, jossa sinisellä pohjalla pikku ukot ja pyörä valkoisella, ja mihin sitä käytetään. Eilenkin illalla näkyi kello 21 aikaan ajotiellä ilman valoja ajeleva mieshenkilö. NAINEN 25

• Linjalla 77 sinä nuori mies, jolla oli vihreä paita, kiitos siitä kun autoit pyörätuolin kanssa tulleen miehen kyytiin. Kaltaisiasi pitäisi olla enemmän, tuli hyvä mieli! KULJETTAJA

• Keskiviikon kamala luonto -sarjakuva kertoo varmaan monen suomalaisen ajatukset siitä, mitä nyt uutisista on saanut kuulla viime vuosina. EI

• Tuontikoirissa heisimatoa, joka pilaa kakoissa levitessään maan metsämarjat syömäkelvottomiksi. Koiratuonti kiellettävä kokonaan turhana touhuna. PILAAVAT ILMASTOAKIN TURHUU-

• Ottavat päähän sellaiset ihmiset, jotka valtaavat koko kävelytilan, ja kun yritän ohittaa ja myös pyytänyt anteeksi, saa vaan kuulla haukkumisia. TODELLA KÄYTÖSTAPOJA PITÄISI

DELLAAN

OPETELLA

NAURATA YHTÄÄN

• Maan kansa ehkä aikanaan tulee näkemään, kuinka hovioikeudessa pienennellään Kanerva-juttuja. Huomioitava, että kunnallisvaaleja ennen ehkä esitetään erilaisia mainesuojelu-näytöksiä kansalle. Vaalien jälkeen hiekkalaatikolla voi sitten olla huolettomammin kavereiden kanssa. VITSI VITSI SANOI PETTERI

Ristikon ratkaisu


Laitataklaus

laatikossa ja metrossa on molemmissa kielletty.

Esitä toiveesi Matkarauhaa.fi Voita vuoden matkat. Osallistu tänään 7.5., niin voit voittaa liput Suomi – Ranska -otteluun.


lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 7. toukokuu 2012

TEKSTIVIESTIT • Ei ole potilaan vika, jos hän huumeita sisältävien särkylääkkeiden vaikutuksen alaisena käyttäytyy agressiivisesti. Älkää syyttäkö potilasta! HOITAJAT PSYK.KOULUTUKSEEN

• Luontoihminen: Olet niin oikeassa! Tien reunoissa näkee vaikka mitä kakkaa, jonka vuoksi joutuu kävelemään keskemmällä. Itse pyrin kävelemään tästä huolimatta ihan reunassa. En ymmärrä miksi tämä kyseinen pyöräilijä ei voinut väistää, kun velvollisuus olisi ollut. Kiitos mielipiteestäsi. Piristi! TIKRU2010 • Laukaanjoella Fosforit ja Sotkamossa Talvivaara tehtailevat alueitamme raiskaavia ympäristötuhoja villin lännen tyyliin. Onko Ville Niinistöstä Kalpeaksi ratsastajaksi, joka pa-

LUKIJAT

nee paikat kuntoon ja näyttää niille? ESKOPEE

kuljettaja juurikaan voi vaihdon tasaisuuteen vaikuttaa. Uudet nykivät enemmän.

• Paavo Väyrynen on parasta, mitä Suomi juuri nyt tarvitsee. Peräänantamaton vahva ja yksinäinen sotilas Pohjanmaalta.

HENRI

KUNNALLISVAALIT

• Seksin oston ja myynnin mentävä ehdottomasti kieltoon. Jos se olisi niin ”kivaa”, miehiäkin olisi tarjolla pilvin pimein. NAINEN ESINEELLISTETÄÄN • Kokekaamme taas Jellonat ihanaa ja makeat sekoilujuhlat sen päälle! ILO OLLA SUOMALAI-

• 8 miljoonalla lupasivat Kummolla ja Jortikka homogeenistä jääkiekkoa kotikisoissa. Yle ei luvannut mitään. JÄÄPULLOILIJA

• Hieman logiikkaa: Uskon kyllä sen, että ainakin hyvin useat tupakoijat saattavat monessakin asiassa olla hyvinkin mukavia ja empaattisia, mutta tupakoimisen suhteen ainakin ovat todella itsekkäitä, eivätkä huomioi yhtään tässä asiassa muita. Sytyttävät tupakkansa aivan korvan juuressa, vaikka jo tietäisivätkin toisen siitä paljon kärsivän. VIELÄ VÄHÄN LI-

• Laivamatka: Citybussin vaihteet ovat automaattiset, eikä

Uutuus!

METÖN

Ihanat trikoolakanat saapuneet myymälöihimme.

SÄÄ SITÄ LOGIIKKAA

• Voi olla että kahvikuppikerjäläisillä on nälkä, mutta kun olen nähnyt heidän pelaavan raha-automaattipelejä ja eteeni on syljetty ja haukuttu, ja tutultani ovat varastaneet kaksi kertaa lompakon niin vieläkö pitäisi auttaa? NIMETÖN

Alppikylästä vuokrataan 61 pientalotonttia

• Hyvä herra Ollila, osasitte jättää uppoavan laivan krokotiilikyyneliä vuodattaen Elopin saadessa samalla lokaa päälleen. TYRITTY

HAKU ON AVOIN KAIKILLE Alppikylä sijaitsee Tattarisuon teollisuusalueen sekä Puistolan, Heikinlaakson ja Jakomäen asuinalueiden välissä. Alppikylän omaleimaisuutta tulevat korostamaan kaupunkipientalot, jotka on tonttien rajoilla rakennettu kiinni toisiinsa. Värikkäistä kaupunkipientaloista tulee harjakattoisia ja enintään kolmikerroksisia. Julkisivujen tulee olla pääosin rapattuja tai puhtaaksi muurattuja. Kullakin asunnolla on oma ulko-ovi kadulta ja oma pieni piha.

NANSO GROUP OUTLET VANTAA: Sähkötie 2–6, Tammisto puh. 040 821 32 54, ma–pe 10–19, la 10–17

• Paljon on puhetta roskaamisesta. Kannattaa käydä katsomassa Mallorcan saarella Palman kaupungissa, siellä on hieno systeemi. Roskat menivät suoraan alas ja kaira vei sitten samantien kaatopaikalle. Ihmiset osaavat

Tonttien hakijoille ei aseteta mitään ennakkoehtoja, joten niitä voivat hakea kaikki, jotka arvioivat pystyvänsä rakennuttamaan talon. Hakijoina ja tonttien vuokralaisina voivat siis olla yksittäiset henkilöt ja perheet, omatoimiset asukasryhmät, rakennuttajakonsultit, arkkitehtitoimistot, rakennuttajat, rakennusliikkeet, talotehtaat, yhdistykset jne.

. a ti 8.5 s s a l a ! y Kon Esittel 7, tervetuloa 1 klo 16VAKUUSMAKSU VAIN 250 € Puistoa, vehreyttä ja lapsiystävällistä tunnelmaa pääset nauttimaan tässä kolmen talon muodostamassa viihtyisässä kokonaisuudessa. Alkuperäinen kerrostalorakennus on rakennettu vuonna 1963 ja sen peruskorjaus valmistuu kesällä 2012.

Useimpien tonttien liittymät kunnallistekniikkaan (vesijohto, jätevesi, sadevesi ja sähkö) on rakennettu jo valmiiksi. Vuokralaisten tulee maksaa liittymien rakennuskustannukset noin 4 300 euroa/tontti ennen pitkäaikaisen vuokrasopimuksen solmimista.

Rakennus on hissitön neljäkerroksinen kerrostalo ja siinä on yhteensä 24 asuntoa. Asunnoissa on tehty sisätilojen täydellinen peruskorjaus. Uuden ilmeen antavat vaaleat, ajattomat sisustusmateriaalit.

Tonttien hakuaika alkaa 7.5.2012. Hakemukset toimitettava kiinteistövirastoon viimeistään 17.8.2012 klo 15.00 mennessä. Hakuohje liitteineen on tulostettavissa nettiosoitteessa www.hel.fi/kv/tontti. Lisätietoja: Pientaloasiamies Riku Koponen, puh. 09-310 31 800, etunimi.sukunimi@hel.fi Tonttiasiamies Tuomas Kivelä, puh. 09-310 36455, etunimi.sukunimi@hel.fi Arkkitehti Sakari Pulkkinen, puh. 09-310 37276, etunimi.sukunimi@hel.fi

www.hel.fi/kv/tontti

Alueen maaperä sopii hyvin pientalojen rakentamiseen, eikä perustamisesta aiheudu lisäkustannuksia. Osaan taloista voidaan rakentaa kellarit.

Vähäntuvantie 6 A ja B, Konala arvioitu valmistuminen 06/2012 Asuntotyypit m2 1h+kk 21 2h+k 43 3h+k 53

vuokra, €/kk 583–611 789–817 927–945

Vesimaksu sisältyy vuokraan. Vuokrasopimuksen ensimmäinen mahdollinen irtisanomispäivä on 12 kk sopimuksen alkamisajankohdasta. VVO:n asunnot ja talojen yhteistilat ovat savuttomia. Ei varallisuusrajoja. Katso kohteen lisätiedot osoitteesta www.vvo.fi/ vahantuvantie6. Muuta meille! VVO-kotikeskus Mannerheimintie 168a | 00300 Helsinki Avoinna ma-pe 9 -16 Puh. 020 508 3442 | helsinki@vvo.fi

www.vvo.fi

Yritysnumeroihimme (020 508 xxxx) soittaminen maksaa Soneran hinnaston mukaisesti kotimaan lankapuhelimesta soitettaessa 8,28 snt/puhelu + 7 snt/min ja matkapuhelimesta 8,28 senttiä/puhelu + 17 snt/min.

Hakijoista arvotaan ensin tontit tulevien asukkaiden kokoamille omatoimisille ryhmille. Toiseksi arvotaan yksittäisiä tontteja omatoimiseen rakennuttamiseen hakeneiden henkilöiden tai perheiden järjestys. Jos tontteja on vielä näiden arvontojen jälkeen vapaana, valitaan loput tonttien varauksensaajat muista hakijoista hankesuunnitelmien ja neuvottelujen perusteella. Yhden asunnon kaupunkipientalotontteja on 47, ja ne ovat kooltaan 189 – 270 neliömetriä ja rakennusoikeus on kaikilla tonteilla 160 kerrosneliötä. Näiden tonttien vuosivuokra tämän päivän hintatasossa on noin 1 600 euroa. Useamman asunnon tontteja on 14, ja ne ovat kooltaan 326 – 2 972 neliömetriä ja rakennusoikeutta on 200 – 980 kerrosneliötä eli asuntojen määrä vaihtelee kahdesta seitsemään. Näiden tonttien vuosivuokrat ovat 2 000 – 9 700 euroa. Vuokrat ovat siis varsin edullisia. Vuokrat nousevat kuitenkin 1.1.2017 kolmekymmentä prosenttia, kun alkualennus päättyy.

PITKÄMUISTINEN

Meiltä myös lahjakortit äidille!

• Hei sinä, joka valitit Röykän Valintatalon inva-paikoille pysäköinnistä. Kaikkihan me täällä Röykässä olemme enemmän tai vähemmän invaliideja. Ja siihen kyllä mahtuu hetkeksi pysäköimään montakin. Valita jostain, millä on oikeasti merkitystä. NIMETÖN • Laivamatka: Kysyit, kuinka moni citybussikuski osaa vaihtaa vaihteita nykimättä. Vastaus: ei kukaan, bussit ovat automaatteja. LINJURIODE

• Talvivaaran kaivoksen viereisien vesistöjen ääreen voisi

• Mitä pitäisi tehdä, kun hullu nainen soittelee ja terrorisoi perhe-elämää eikä tajua lopettaa? NIMETÖN • No, Pajusen Jussi, rakennuta nyt se Herttoniemen uimahalli, johon tonttikin on varattu jo 70-luvulla. Kaikki ei mahdu Kaitalahteen.

• RKP suvaitsuvuuden puolue. Ainoa, mitä ette hyväksy on suomenkieliset. NI-

NEN NAINEN

• Mies löi naista Vantaalla, toinen mies löi lyöjää ja sai pahoinpitelysyytteen. Naisten pahoinpitely hyväksyttyä, puolustaminen ja puolustautuminen rikos. N86

laittaa roskat roskikseen eikä kadulle. MATKALLA NÄKEE

20

• MinulNANSO la ei ole omaa pyyHELSINKI: Mikonkatu 2, kinpesukopuh. 020 125 8590, netta, ja joudun ma–pe 10–19, varaamaan ajan la 10–17 kiinteistön pesutuvasta. Useammalla kerralla, vaikka pitäisi olla minun vuoroni, kuivaushuoneisiin on ollut este, niinkuin jonkun oma lukko laittaa pari väliaikaista kesäovessa, ettei ketään pääse sinmökkiä ministereiden kesälone. EIKÖ KUNNIOITETA MYÖS TOISTEN makäyttöön. Edellinen ympäristöministeri Paula LehtomäOIKEUKSIA kikin voisi viettää loma-aikaa siellä, osakkeitakin omistaa • Outoa sokeutta: VappuaatTalvivaarassa. Kaipa ne vesistona eräs imbesilli virtsasi liptöt sopivat virkistäviksi lomanpakioskin seinään. Vieressä oli vietto- ja uintipaikoiksi. EI ISOJA ilmainen pisuaari, mutta se ei ilmeisesti kelvannut. Näitä vihONGELMIA reitä vessoja on jo aika runsaasti kaupungilla. PASILAN JUSSI • Vankeinhoidolle politiikkomme myöntämät varat menenevät varmaan tarpeeseen, kun • Suomi menossa alas kokoopolitiikkojakin on uhattu jopa muksen johdolla. Työn tulokset vankeudella. MAAN KANSA pöllitään ja yritetään tuoda saksalaista revanssia Guggenheim• Valkekoskelaiset tietävät, että Suomeen. NIMETÖN raha haisee. Ymmärtävät hyvin Talvivaaran luonnon tuoksah• Hävetkää: Terveysasemalla duksia. RAHANTEON YMPÄRISTÖei tunnisteta tai tunneta, saati osata hoitaa silmien kroonisHAITAT ta ruusufinnisairautta. Hoitona tulehdukseen päättymättömät • Ei ryyppääjiä tarvitse opetpitkät, väärät ja suolistoa vauritaa, koska humala aiheuttaa oittavat antibioottikuurit, vaikirstaan ja häiriköivän menon ka kyseinen sairaus vaatii tulehilmankin. S.H tuessaan välittömän silmälää• Susi: Olen samaa mieltä kans- kärihoidon. LUOTTAMUS MENNYT sasi, eli miksi jotain halpis- tai ökyaurinkolaseja muksuille? • Jonot: Hyvä idea, että uuden Minulla on 2 aikuista lasta – ei kassan avaava kutsuisikin seuheillä ropleemoja. ÄISKÄ raavaa jonossa olevaa, eikä ensimmäistä ehtivää! Moni ei varmaan ole tuota ajatellut. CAZZA • Nyt jos haluatte testata, kuinka nälkiintyneitä nämä kerjäläiset ovat, niin osta vaikka • Jos naapuri elää häiritsevästi, hamppari ja pyydä kaveria saniin ala ahkerasti rukoilla hälaa kuvaamaan reaktio. VÄÄRÄ nen puolestaan. Voi olla, että ihmeitä alkaa tapahtua! KOETTUA VALUUTTA

YLEISÖLUENTO

Vuoden psykologi Soili Kajaste toivottaa

Hyvää yötä Kajaste kertoo ajatuksiaan unettomuudesta ja sen häiriöistä. Unihäiriöitä tutkinut ja hoitanut Kajaste on alansa uranuurtajia Suomessa. Luento keskiviikkona 9. toukokuuta klo 14–16 Helsingin yliopiston päärakennuksen pienessä juhlasalissa, Fabianinkatu 33. Tervetuloa!


HAMMASTEKNIKKO

China Liangtse

24 h

Wellness

T Hammaslääkärimme Mikko Larjomaa. A ERIKOISHINTAMME: Hinta Omavast. Kelapal. K Hammaskiven ja värjäytymien poisto, fluoraus, puhdistus ...... 59 € 32,60 26,40 Hampaan värinen paikkaus .... 59 € 38,60 20,40 U Kivuton hampaan poisto ......... 59 € 38,60 20,40 Hammasvalkaisu yksilöllisellä menetelmällä alk. 150 € U Ei Kelan suoraveloitusta. T Muut palvelut: Keinojuurihammas • Kirurgia • Hammaskoru Y Ma-pe 8-20, la 9-15. Bussit, ratikat, metro vieressä. Katutasossa, helppo pyörätuolille. Ö Saat ystävällistä ja asiantuntevaa hammaslääkäripalvelua.

Äitienpäivätarjous Kokovartalohieronta + jalkahieronta pakettihintaan 110 min. (norm. 134,-)

Hammaslääkärikeskus

Eurohammas puh. 726 2266 • Uushammas puh. 146 1460 Hämeentie 60, ma-pe 8-20, la 9-15 • www.eurohammas.fi

98,-

Tarjous voimassa 7.–13.5.2012.

ymy Kaunis htaa. valloit

ERIKOISHAMMASTEKNIKON HINNAT Proteesit kuin omat hampaat. Parhailla materiaaleilla ja ammattitaidolla.

Proteesi valmis 12 tunnissa TÄSSÄ KUUSSA:

YLÄ- tai ALALEUAN KOKOPROTEESI 350 € ylä- tai alaleuan kokoproteesin pohjaus 85 € ylä- tai alaleuan osaproteesi (muovi) alk. 490 € ylä- tai alaleuan osaproteesipohjaus 139 € Korjaukset odottaessa alk. 55 € Myös koti-, sairaala- ja Proteesien ilmainen tarkistus. vanhainkotikäynnit

China Liangtse Wellness

Iso Roobertinkatu 8 Lh 1, 00120 Hki Auki: ma-la 10-21, su 14-20 puh: 09 - 278 4201 e-mail: info@liangtse.fi www.liangtse.fi

Accounting Services Tilimatic Oy on vuonna 1979 perustettu kasvava ja kehittyvä talous- ja hallintopalveluja tarjoava yritys. Erityisosaamisemme on ulkomaisten tytäryhtiöiden ja sivuliikkeiden laskentatoimen hoitaminen. Henkilökohtainen ja asiantunteva palvelumme on Suomen huippuluokkaa. Toimipaikkamme sijaitsee Helsingin ydinkeskustassa. Voit tutustua yritykseemme osoitteessa www.ast.fi

Laskentakonsultti/Kirjanpitäjä Haemme ammattitaitoiseen joukkoomme vastuulliseen ja itsenäiseen työskentelyyn pystyvää tilinpäätöstaitoista laskentakonsulttia/kirjanpitäjää. Pidät haastavasta tehtävästä ja työskentelytyyliltäsi olet oma-aloitteinen, tarkka ja yhteistyökykyinen.

Arvostamme hyviä ATK-taitoja, asiakaspalveluhenkisyyttä ja halua itsenäisesti tarttua uusiin haasteisiin. Koska valtaosa asiakkaistamme on ulkomaisia yrityksiä, edellytämme molempien kotimaisten kielten hallinnan lisäksi vähintään sujuvaa englannin taitoa, muu kielitaito on eduksi.

Tarjoamme haastavan, tavoitteellisen ja mielenkiintoisen työn sekä motivoivan palkkauksen. Kiinnostuitko? Lähetä mahdollisimman pian hakemuksesi ja ansioluettelosi palkkatoiveineen osoitteessa www.mercuriurval.fi viitenumerolla FI-02731. Lisätietoja tehtävästä antavat Mercuri Urvalissa Johannes Hovi, puh. 0207 420 513 sekä Sally Ahlblad, puh. 0207 420 531.

Palkkaamme 10 myyntineuvottelijaa

uuteen helposti myytävän yritysprojektiin. Tarjoamme 1200€ pohjapalkan ja sen lisäksi hyvät provisiot ja bonukset. Odotamme sinun tienaavan 2500-4000€ /kk. Myös kesätöitä tarjolla. Soita ja kysy lisää p.040 8403970 tai tutustu www.nikolex.fi

Metro-lehti Facebookissa

BEAUTY SYSTEM

être-belle

Liity jo tänään!

Verkkokauppa

palvelee:

Kevät tarjous äitienpäivän kunniaksi

Täydellinen kasvohoito + kestovärit 90 min 58 € (norm. 80€)

Kasvot + jalat

2,5 h

48 € (norm. 58€) 95 € (norm. 128€)

Meiltä myös lahjakortit

Täydellinen jalkahoito 75 min

Kauneuspiste Merike Itämerenkatu 12 • 044 2009 609

Hiusmaailman yht. Ruoholahden metron vieressä

www.kauneuspistemerike.fi

www. ruohonjuuri. fi

Mustikka on

hyväksi massulle,

mielelle ja näkökyvylle!

RAITANIEMEN MUSTIKKAJAUHE

antaa puuroon ripoteltuna terveellisen ja virkistävän alun uudelle päivälle. Mustikan on todettu helpottavan stressiä ja hermostuneisuutta, lieventävän vatsavaivoja sekä olevan hyväksi näölle. Mustikkajauhe säilyy hyvin ja erittäin riittoisaa: 1 teelusikallinen jauhetta vastaa YHTÄ DESILITRAA tuoreita marjoja.

VERKKOKAUPPA: www.ruohonjuuri.fi KAMPPI: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki. ITÄKESKUS: Itäkeskuksen kauppakeskus

Avoinna: arkisin: 9-21, LA: 9-18, SU: 12-18.

Tällä kupongilla 7.-10.5.2012

Raitaniemi: Mustikkajauhe, 100 g

8,95 /pss (10,75)

89,50/ kg (107,50)


lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 7. toukokuu 2012

HUPIKLUBI

Helmiä sioille Stephan Pastis

HEI

ROTTA MITi TUO KYLTTI MERKIT SEE

SE ON KANNUSTIN JULISTEENI SE MUISTUTTAA MINUA SIITi MIHIN OLEN MENOSSA ELiMiSSi

ROTTA SUUNTANA SUUREN MOISUUS

22

10 kysymystä

OOH MINiKIN HALUAN TUOL LAISEN KUTEN ¹POSSU PiiMiiRiNi PAREMMUUS²

EI EI EI HEPPU

KANNUSTIN ViITTiMiSI TiYTYY OLLA REALISTINEN JOTAIN JOHON SAATAT PYSTYi TiSSi KOKEILE TiTi

POSSU LUPAUTUNUT LUUSERIKSI

1. Millä toisella nimellä Touhulan perhe -sarjakuvaa on Suomessa julkaistu? 2. Mistä maasta helmenviljely 1900-luvun alussa sai alkunsa? 3. Missä kaupungissa sijaitsee Euroopan vanhimpiin yliopistoihin kuuluva Kaarlen yliopisto? 4. Mikä helsinkiläisrakennus on suunniteltu muistuttamaan julkisivultaan Tukholman kuninkaanlinnaa? 5. Mikä oli saksalaisten ensimmäisessä maailmansodassa käyttämä U-20? 6. Minä vuonna Suomi voitti ensimmäisen kerran jääkiekon maailmanmestaruuden? 7. Kuka kirjoitti romaanin Havukka-ahon ajattelija? 8. Minkälainen eläin on kuolemankello? 9. Mitä tai mikä on aspartaami? 10. Minkä urheilulajin seura on Hurrikaani-Loimaa?

Sudoku Tuplat Glenn McCoy

PIIP PIIP PIIP

PUHELUANNE SEURATAAN LAADUNTARKKAILUN VUOKSI

JA KOSKA KAVERI SEURAAVASSA RUUDUSSA ON ¹URPO UTELIAS²

★★✊✊✊

Kamala luonto Jarkko Vehniäinen

Mobiiliohjeet •

•

•

Ristikko

JUHA HYVĂ–NEN • www.ristikkotuumin.ďŹ

Ratkaisu sivulla 18

•

Tekstarit. Kirjoita viestiin kommenttisi sekä nimimerkkisi ja lähetä viesti numeroon 17181. Avainsanaa ei tarvita. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymistä. Tekstiviestin hinta on 0,60 euroa. Toimitus valitsee ja käsittelee tekstiviestipalstan kirjoitukset. Päivän kysymys. Lähetä tekstiviesti metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai käy vastaamassa osoitteessa www.omakaupunki.ďŹ . Tekstarivastaukseen voit liittää myĂśs kommentin. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymillä. Tekstiviestin hinta on 0,50 e. Lukijan kuvat. Ota kamerakännykälläsi kuva tai video. Lisää tekstiin kuvan tarina (max 500 merkkiä) ja oma nimesi. Lähetä multimediaviestinä numeroon 17181. Lähettäessäsi kuvan julkaistavaksi myĂśnnät Sanoma Kaupunkilehdille kaikki oikeudet kuvaan, edelleenluovutusoikeus mukaan lukien. Kuvan lähettäjä vastaa siitä, että hänellä on oikeus myĂśntää edellä mainitut oikeudet Sanoma Kaupunkilehdille*. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden ja Soneran liittymillä. Multimediaviestin hinta on 0,60 euroa. Palkinto: Maksamme lehdessä julkaistuista kuvista vähintään kaksi lealippua tai enintään 1 000 euron palkkion. Sanoma Kaupunkilehtien kustantamissa lehdissä julkaistuista kuvista maksetaan palkkio vain kerran. Ohjeet palkkion saamiseksi lähetämme tekstiviestillä noin viikon kuluessa. *Koskee myĂśs sähkĂśpostilla lähetettyjä tai omakaupunki.ďŹ - ja metrolive.ďŹ -palveluun ladattuja kuvia. Sudoku. Täydennä ruudukko niin, että jokaisella vaaka- ja pystyrivillä sekä jokaisessa 3 Ă— 3 -palassa on numerot 1–9. Kun olet ratkonut sudokun, laske sinisellä 100-tunnuksella merkityn viidentoista ruudun numerot yhteen. Tuo summa on sudokun ratkaisukoodi. Vastaukset tekstiviestillä SATASUDOKU ratkaisukoodi oma nimesi numeroon 17181 (palvelun hinta 0,95 euroa, toimii Soneran, Elisan, Kolumbuksen, Tele Finlandin, Saunalahden ja DNA:n liittymillä) tai postikortilla: Satasudoku, PL 106, 00701 Hki. Vastausten on oltava perillä huomisen aikana. Oikein vastanneiden kesken arvotaan 25 euroa puhtaana käteen.

Vastaukset kysymyksiin 1. Helmi ja Heikki, 2. Japanista, 3. Prahassa, 4. Ruotsin Helsingin-suurlähetystÜ, 5. Sukellusvene, 6. 1995, 7. Veikko Huovinen, 8. Kovakuoriainen, 9. Keinotekoinen makeutusaine, 10. Lentopallon.

Julkaisija: Sanoma Kaupunkilehdet, Postiosoite: PL 300, 01621 Vantaa, Puhelin: (09) 122 4351 (vaihde), SähkĂśposti, toimitus: metro@sanoma.ďŹ , Päätoimittaja: Janne Kaijärvi, ToimituspäällikkĂś: Ismo Uusitupa, Päivystävät uutispäällikĂśt: (09) 122 4362 Ari Hämäläinen, Pekka Joutlahti ja Ville Soininen, Myynti: (09) 122 2007, SähkĂśposti, myynti: metro.myynti@sanoma.ďŹ , ilmoitusaineistot: metro.ilmoitusaineisto@fc.sanoma.ďŹ , Myyntijohtaja: Tuisku Järvinen, MarkkinointipäällikkĂś: Jukka Harjunen, JakelupäällikkĂś: Patrick Helander, Jakelupalautteet: kaupunkilehdet.jakelu@sanoma.ďŹ , Paino: Sanomala oy. Metro on Julkisen sanan neuvoston periaatteisiin sitoutunut riippumaton uutislehti. www.metrolive.ďŹ ja www.omakaupunki.ďŹ .


TV TV1

19.00: Prisma: Myrkky tappaa - ja parantaa 11.00 Yle Uutiset. 11.05 Yle News. 11.10 Puoli seitsemän. 11.40-12.24 Arto Nyberg. 12.30 Tohtorit (7). 13.00 Nummisuutarit (S). 14.56 Pisara. 15.00 Yle Uutiset. 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 15.55 Jaakko ja maailmanvalloittajat. 16.25 Kuningaskuluttaja. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Yle Uutiset. 17.10-17.54 Tohtori Intiasta (7).

18.00 Yle Uutiset. 18.30 Uutisvuoto. Uutisvuodossa vieraina ovat ministerit Jyri Häkämies ja Merja Kyllönen. 19.00-19.52 Prisma: Myrkky tappaa – ja parantaa. Eläimillä on käytössään myrkkyjä, jotka voivat sekoittaa ihmisen aivosähkökäyrät ja lamaannuttaa lihakset. Tutkijat uskovat samojen toksiinien voivan olla avuksi myös esimerkiksi syöpien ja diabeteksen hoidossa. 20.00 MOT: Vainottuina Suomessa. Vieraat valtiot vakoilevat Suomen maaperällä tänne turvaantulleita toisinajattelijoitaan. 20.30 Yle Uutiset. 20.55 Urheiluruutu. 21.00 A-studio. 21.30 Dokumenttiprojekti: Ruoka-yhtymä. Mitä me oikein syömme? Amerikkalainen elokuvantekijä Robert Kenner paljastaa mitä seurauksia ruoan tuotannosta on kuluttajien terveyden, maanviljelijöiden toimeentulon, työturvallisuuden ja ympäristön kannalta. 23.00 Yle Uutiset. 23.05 Kotikatsomo: Uutishuone (7). 6/12: Puhu hiljaa rakkaudesta. Syksyllä 1973 Raija haluaa saada eron Pertistä ja tarkoituksen elämälleen. Allenden johtama sosialismi Chilessä inspiroi Raijan laittamaan uransa pantiksi vedonlyönnissä. 23.55-00.10 Oddasat.

TV2

MTV3

18.30: Laura kaupungissa

20.05: Kadonneen jäljillä

11.05 Isä Matteon tutkimuksia (7). 12.00 Pressiklubi. 12.30 Hakkerit suurvallan ytimessä. 13.30 Kuningattaresta kerjäläiseksi. 14.00 Ylös tunturiin. 14.20 Erätulilla. 14.49 Uusi päivä (S). 15.17 Uusi päivä (S). 15.45 Uusi päivä (S). 16.15 Viinitilan keisari (7). 17.00 Pikku Kakkonen.

18.00 Galaxi. 18.01 Tero hoitaa. Kanavan vaihto 18.10 Taikaplaneetta. Itkevät kilpikonnat. 18.26 Kapteeni Kari. TaistelijaReino 18.30 Laura kaupungissa. Laura on päässyt ilmaisutaidon lukioon ja Jenna harjoittelemaan toiveammattiansa kampaamoon Helsinkiin. 19.00 Yle Uutiset. 19.10 Yle Uutiset alueeltasi. 19.20 Yle Uutiset Suora linja. 19.30 Soramonttuprinsessat. Aikuisuuden kynnyksellä. Tytöt valmistautuvat 18-vuotisjuhliinsa ja pohtivat samalla perheen merkitystä. 20.00 Doctor Who (12). Rose kohtaa Tohtorin. 20.45 Danne ja Bleckan. 1/10. Dannen ja Bleckanin lapsuusvuodet eivät sujuneet yhteiskunnan normien mukaan. Nyt he päättävät perustaa tatuointisalongin Tukhoman Högdaleniin. 21.00 Neljä unelmaa muutoksesta. Neljä naista kaipaa muutosta elämäänsä. 21.45 Maailmanmenoa: Stressinlievitystä kissoille. Maapallomme on pullollaan kiinnostavia ihmisiä, eläimiä, kasveja ja tapahtumia. 21.50 Yle Uutiset. 22.05 Onnenkantamoinen (12). Päätöksiä. 22.50 True Blood (16). Auringon kutsu. 23.45-00.15 Pikku-Britannia USA (16).

Yle Fem 11.00 SVT: Landet runt. 11.45 SVT: Skönhetsbubblan. 12.45 SVT: Vem vet mest?. 13.15 SVT: Programtablå. 13.30 SVT: Sportspegeln. 14.00 SVT: Kust till kust: Östra Jylland. 15.55 Ruotsin murteiden maailma. 16.25 Pixel. 16.55 TV-nytt. 17.00 Luonnon yrttiapteekki. 17.18 5 minuuttia. 17.25 Kyllä töissä on mukavaa!. 17.55 TV-nytt. 18.00 BUU-klubben: Testipartio. 18.30 Uranuurtaja Englannista. 19.00 Aamusta iltaan. 19.30 TV-nytt. 19.55 Sportnytt. 20.00 Takaisin saarelle (12). 20.46 Majakka: Kylmäpihlaja. 21.00 Ilta Annen ja Hannah’n kanssa. 21.38 5 minuuttia. 21.45 Jakobin petivinkit (12). 21.57 TV-nytt. 22.00 SVT: Inför Eurovision Song Contest 2012. 23.00 SVT: Sportnytt. 23.15 SVT: Fråga dok-

Nelonen

Sub

23

Teema

21.00: Täydelliset naiset

21.00: Medusan sinetti

21.00: Vinyylimania

13.00 Lääkärit. 13.55 Mitä tänään syötäisiin? 14.00 Ekonominen gastronomia. 15.10 Idols. 16.35 Älynväläys. 16.50 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa. 17.00 Uutiset. 17.05 Tunteita ja tuoksuja (S). 17.55 Mitä tänään syötäisiin?

13.00 Vauvan tarina. 13.30 Leenan tyylitiimi. 14.00 Pikakurssi kodinostoon. 14.35 Huippukokki lähtee maalle. 15.05 Nätti nakuna Kanadassa. 16.05 Outo, uusi elämä (7). 17.05 Nelosen sää. 17.10 Pulmuset (S). 17.45 Faces.

11.00 Ostos-tv. 14.00 Kaiken maailman kampaamot. 15.00 Dieetit vaihtoon! 15.55 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat. 16.25 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa. 16.30 Marienhof (7). 17.00 Lemmen viemää (7).

17.00 Historia: Ensimmäiset australialaiset. 17.53 Sininen sana.

18.00 Emmerdale (S). Pahaaaavistamattomat pussailijat. Juoni tihenee Markin, Natashan ja Fayen kolmiodraaman ympärillä. Charity kärvistelee rahvaanomaisessa työssään ja valittaa kurjasta kohtalostaan liukuhihnan äärellä. 18.30 Emmerdale (7). Kieroutta kahdessa kerroksessa. Natasha kovistelee tuimana Markia ja Fayeta. Jimmy saa kakisteltua Nicolalle, että ristiäisbudjettia täytyisi karsia. 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.20 Päivän sää. 19.30 Salatut elämät (7). Katariina vilauttaa jäsenkorttia. 20.05 Kadonneen jäljillä. Kadonneen jäljillä. Kirsi etsii italialaista isäänsä, jota ei ole koskaan nähnyt. Sisukas nainen on jo toteuttanut yhden haaveistaan opiskelemalla aikuisiällä unelmiensa ammattiin. 21.00 C.S.I. Miami (12). Häkissä. Horatio jahtaa kaupungissa liikkuvaa vaarallista vankikarkuria. Samaan aikaan häntä vastaan todistanut vapaaottelija valmistautuu uusimaan mestaruutensa suuressa paluuottelussa. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.20 Päivän sää. 22.25 Tulosruutu. 22.40 Ratkaisija (12). Kasvatusmetodeja. Kotimatkalla ollut rehtori ammutaan kuoliaaksi autoonsa. Tutkimuksissa selviää, että uhri oli yrittänyt uudistaa levottomalla alueella sijaitsevan koulunsa sääntöjä. 23.40 Kovat kaulassa. Tähtäimessä. 00.40-01.10 Jokakoti.fi.

18.45 Nelosen uutiset. 18.55 Nelosen sää. 19.00 Matkaoppaat. Anssi kyselee bussien perään ja saa vastaukseksi epätoivoisia huokauksia. 19.30 Inno. Rintamamiestalon olohuone fiftari-tyyliin. Uusi takka löytää paikkansa olohuoneessa. 20.00 Huippumalli haussa (S). Sukellus syvyyksiin. Tytöt saavat neuvoja uimapuvussa poseeraukseen Victoria’s Secret -enkeli Marisa Milleriltä. 20.57 Keno. 21.00 Täydelliset naiset (12). Suunnitelmat uusiksi. Bree pidätetään murhasta, ja hän kääntyy huippuasianajajan puoleen. Susan saa selville Miken salaisuuden. 22.00 Sinkkuelämää (12). Toinen tuotantokausi alkaa. Carrie suree suhteen päättymistä ja epäröi astua ihmissuhteiden pelikentälle. 22.35 Sinkkuelämää (12). Puhumatta paras, ainakin mitä ystävien parisuhdeongelmiin tulee. 23.10 Nelosen uutiset. 23.20 Nelosen sää. 23.25 Frasier. Tikapuut tekevät varkaan. 23.55 Pulmuset (S). Illan kuningatar osa 2/2. 00.25 Kallio. Piitun usko ihmisten aitouteen kokee kolauksen. 00.55 Aavekuiskaaja (12). Varjojen jäljillä. 01.55 Rooma (16). Näin kirjoitti Cicero. 03.05-03.35 Pelastushelikopteri. Rajavartiolaitos, vartiolentolaivue.

18.00 Kreisiä menoa. Kansainvälistä kohellusta. 18.30 Will & Grace (S). Sukurakkaat sukkuloijat, osa 1/2. Kiitospäivän perinteet velvoittavat ja nostavat myös tunteet pintaan. 19.00 Frendit (S). Chandler pistoksissa. Ross alkaa musisoida ja panee kuulijat kärsimään. 19.30 Miehen puolikkaat (S). Mangopuu kutsuu. Ihastunut Charlie tapailee edelleen Miaa. 20.00 Kolme miestä ja tyttö (7). Ystävänpäiväsutinaa. On Jessin ensimmäinen ystävänpäivä sinkkuna ja tähtäimessä on merkityksetön yhden illan suhde. 20.30 Simpsonit (7). Julkea takapuoli. Bartin paljas takapuoli koulun aasikilpailussa saa aikaan sen, että koko perhe julistetaan epäamerikkalaiseksi ja Simpsonit pakenevat Ranskaan. 21.00 ELOKUVA Medusan sinetti (12). Tappajaksi koulutettu, muistinmenetyksestä kärsivä agentti Jason Bourne jatkaa kiivastahtista pakomatkaansa. Saatuaan vihiä CIA:n salamurhaprojektista Bourne haluaa vihdoin selvittää kuka hän on. O: Paul Greengrass, USA 2007. P: Matt Damon, Albert Finney, David Strathairn. 23.20 Chuck. Chuck vastaan potkut. 00.15 Tosipaikka: Saamme identtiset neloset! 01.15 Flashback. 01.45-02.15 Kreisiä menoa. Kansainvälistä kohellusta.

torn. 00.00 SVT: Aktuellt. 00.35 ABC. 00.43 Aktuellt. 00.55 Nyhetssammanfattning. 01.00 Helt blackout. 01.30 Samsam. 01.35 Grodan och hans vänner. 01.45 Tinga Tinga sagor. 01.55 Lilla Aktuellt. 02.00 Lilla Sportspegeln. 02.30 Vem vet mest? 03.00 Vetenskapens värld.

Liv 11.55 Supernannyn uudet opit. 13.00 Liv D Henkilökuva: Drew Barrymore. 14.00 Huippukokki lähtee maalle. 14.30 Ilme nuoremmaksi – Britannia. 15.00 Pienten perhe. 15.30 Hulluna häämekkoihin. 16.00 Uusi elämä maalla. 17.00 Supernanny. 18.00 Sikke – Ruokaa rakkaudella. 18.30 Juhlasuunnittelijat. 19.00 Liv & Learn: Arjan keit-

tiössä. 19.05 Kodista gourmet-ravintolaksi. 20.00 Huvila & Huussi. 21.00 Eden. 21.30 Eden Pihaklubi. 22.00 Illallissota. 23.00 Sinkkuelämää (12). 23.35 Sinkkuelämää (12). 00.05-00.40 Lemmi, kosi, vältä.

Jim 12.30 Navigare. 13.00 Krokotiilimies. 13.30 Tilt. 14.00 Mahdoton illallinen. 15.00 Kodin rakennusurakka. 16.00 Maailman parhaat kalapaikat. 17.00 Kuuluisat kuppilat. 17.30 Kokin vapaapäivä. 18.00 Leijonan luola Kanada. 19.00 Koti maailmalla: Turkki. 19.30 South Park (12). 20.00 Krokotiilimies. 20.30 Poliisit. 21.00 JIM D Rikos: Wrightien tapaus (16). 22.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 23.00 South Park (12). 23.30 Pelkokerroin.

00.30 JIM D Henkilökuva: Ron Howard. 01.30 Alaston piilokamera (16). 02.00 Panttilainaamo. 02.30-03.00 Navigare.

18.00 Cousteau nuoremman meriseikkailut. Maitovalaat. Cousteau ryhmineen matkaa Pohjoiselle jäämerelle seuraamaan lauluäänestään kuulujen maitovalaiden elämää. Ennakoiko uhanalaisen maitovalaan kohtalo muidenkin lajien selviytymismahdollisuuksia? 18.55 Lapset puhuvat. Päiväkotiikäiset lapset miettivät, mitä on katumus. 19.00 Francon jälkeen – Alcantaran perhe (7). Osa 185. Työväen juhla. Ensimmäinen toukokuuta on työläisten juhlapäivä, mutta miten on juhlien laita? 20.10 Elävä arkisto: Purkka, jytä ja säihke. Säihkyvät esiintymisasut ja tarttuvat poprallatukset tekivät useista 70-luvun puolivälin brittiläisistä yhtyeistä suosittuja tuotepaketteja. 20.30 Avoin tarina : Uusperhe. 12-vuotiaan tytön kirjoittama tarina kertoo kuollutta isäänsä kaipaavasta Veetistä, joka elää uusperheen arkea. 21.00 Vinyylimania. Tyylikäs, musiikkipitoinen ja koukuttava dokumentti maailmanlaajuisesta ja yhä pahenevasta maniasta: intohimoisesta vinyyliäänilevyjen keräilystä. 21.55 Kalevala nyt. Santeri Tuori. 22.00 Carlos, shakaali (16). Berliinin muurin kaatuminen merkitsee Carlosille toimialan kutistumista, ja hän aikoo vetäytyä aktiivitoiminnasta. 23.00 Hävystä häpeämättä. Millaisia myyttejä naisen ulkoisiin sukupuolielimiin liittyy ja kuinka ne vaikuttavat naisen minäkuvaan? 23.50-04.02 Teematieto.

01.25 Tuomas Enbuske Talk Show. 01.5503.34 Elokuva: Invincible – voittamattomat.

Fox TV5 11.10 Ostos-TV. 11.40 Ostos-TV. 12.10 OstosTV. 12.40 Ostos-TV. 13.10 Pakko-oireiset potilaat. 14.00 Elät yli varojen. 14.30 Cupcake Girls. 15.00 Aarteenmetsästäjä. 15.55 Lentokenttä UK. 16.30 Amerikan hauskimmat kotivideot. 17.00 Amerikan hauskimmat kotivideot. 17.30 Meidän faija. 18.00 70’s show. 18.30 70’s show. 19.00 Ihmemies MacGyver. 20.00 Tuomas Enbuske Talk Show. 20.30 Ei yhdeksän uutiset. 21.00 Elokuva: Hamekyttä 2. 23.00 5D: Kroppa äärirajoilla. 00.00 Tarkka-ampujat. 00.55 Ruokamatkalla.

13.00 24Kitchen: Makujen lähteillä. 13.25 24Kitchen: Nopeaa ja herkullista. 13.55 Ally McBeal. 14.40 Conan. 15.25 Hain saalistajat. 16.15 Lentoturmatutkinta: Räjähtävät todisteet. 17.05 24Kitchen: Makujen lähteillä. 17.30 24Kitchen: Nopeaa ja herkullista. 18.00 STT Uutiset. 18.04 Kierroksilla: Salamavihjeet. 18.10 Ally McBeal. 19.00 Lentoturmatutkinta: Ei yhteyttä. 20.00 Supertehtaat: Ducati. 20.58 Kierroksilla: Illan Salama. 21.00 Criminal Minds. 22.00 Elokuva: Vihollisen keskellä 2 – pahuuden akseli. 23.45-00.45 The Walking Dead.

Sinua tarvitaan. Ojenna kätesi. • Riihimäki, maanantai 7.5. klo 14–19, Kerhotalo, Torikatu 3 • Suutarila, torstai 10.5. klo 15–19, Suutarilan ala-aste/ palvelukeskus, Seulastentie 11 • Espoon veripalvelutoimisto, kauppakeskus Iso Omena, Länsiväylätoimisto, Piispansilta 9, 2. krs, ma–pe 11–18 • Sanomatalon veripalvelutoimisto, Töölönlahdenkatu 2, 2. krs, ma–pe 8–19 • Kivihaan veripalvelutoimisto, Kivihaantie 7, ma–to 11–18, pe 9–16. Plasmanluovutus ajanvarauksella ma–to 8–17, pe 8–16.

Luovuta verta. Pelasta elämä. Verivalmisteita tarvitaan mm. leikkaus- ja syöpäpotilaiden hoidossa, onnettomuuksien uhreille sekä keskosvauvoille. • Ota virallinen henkilötodistus mukaan. Liikkuvan veripalvelun kalenteri www.veripalvelu.fi. Maksuton luovuttajainfo 0800 0 5801. www.sovinkoluovuttajaksi.fi


Tule juhlimaan kanssamme 3.-11.5.

28 vuotta

tasokasta liikuntaa aikuisille! Ainaisjäsenyys 28€ Jä

il en

(norm. 69€). Liittymislahjana saat ekokassin ja CityShoppari -kortin 2012.

le

Vuosikortit 6 kuukauden hinnalla!

s

il en

le

Kaksi vuotta 11 kuukauden hinnalla

s

Esim. Kuntosali aleajat vain 300€ (25€/kk) Ohjatut tunnit aleajat vain 432€ (36€/kk)

Esim. Kuntosalin aleajat 550€ (23€/kk)

Kaupan päälle Motivus-treenikassi!

Kaupan päälle Motivus-treenikassi!

Ohjatut tunnit aleajat 792€ (33€/kk)

Eniten vaihtoehtoja

ais

www.motivus.fi le

ille

n in Va ADLON

Runeberginkatu 44 puh. 4153 3540

i ais

CENTER

KAMPPI

Simonkatu 9 puh. 4153 3500

Salomonkatu 17 C, 2. krs puh. 4153 3530

l

n UUSI in Va RUOHOLAHTI

Itämerenkatu 21 puh. 4153 3530

i ais

lle

n in Va STOCKMANNILLA

Aleksanterinkatu 52 b, 7. krs puh. 4153 3560


02 Uutiset :\VTHSHPZ[LU 9LPS\U RH\WHU VZ[VPZ[H TPSQVVUH L\YVH RLOP[`ZTHPOPU

7.5.2012

07 Ulkomaat

10 Kulttuuri

5\ZYH 3\RPUNH WppZP RV\S\\U

7YV]PUZZPYVJR WpYp`[[pp LUZP RLZpUp YLPS\TWHUH R\PU RVZRHHU

9LPS\U RH\WHU TLYRRP [\V[[LLZZH RLY[VV LL[[PZ``KLZ[p =PSQLSPQp[ QH [` U[LRPQp[ V]H[ ZHHULL[ [` Z[ppU RVY]H\RZLU QVSSH OL ]VP]H[ WP[pp O\VS[H WLYOLLZ[ppU QH `TWpYPZ[ Z[ppU

Reilun kaupan äänenkannattaja

Stig

on

Reilu


7.5.2012

Hyviä Uutisia! – Reilun kaupan äänenkannattaja

02 7ppRPYQVP[\Z Kaupan hyllyjen välissä E muutetaan maailmaa š9LPS\U RH\WHU HUZPVZ[H VSLTTL ZHHULL[ RV\S\[\Z[H QH W`Z[`ULL[ WHYHU[HTHHU RHZ]H[[HTHTTL [LLU SHH[\H š 0YLUL 2PQHYH [LLU]PSQLSPQp <NHUKH

:0465 9(>3,:

Pääkirjoitus

Maailma muuttuu, kun sitä muutetaan

lämme monimutkaisessa maailmassa, jossa omat arkiset teot voivat ruokkia kÜyhyyttä ja ympäristÜongelmia. Välillä syy-seuraussuhteet ovat selkeitä, mutta usein niitä on vaikea tai jopa lähes mahdoton hahmottaa. Ongelmien suuruus ja oman roolin pienuus voivat masentaa: miksi edes yrittää, kun yksittäisten tekojen vaikutus kokonaisuuteen on joka tapauksessa mitättÜmän pieni? Aina vastuullisuus ei ole kuitenkaan rakettitiedettä. 94 prosenttia suomalaisista tuntee Reilun kaupan merkin. Melkein yhtä moni tietää ja luottaa siihen, että reilut banaanit, kahvi, kukat, puuvilla ja monet muut tuotteet on viljelty sekä ihmisten että ympäristÜn kannalta asiallisissa oloissa. Tuotteita on hyvin saatavilla, ja kaikkien tuntema Reilun kaupan merkki tekee niiden lÜytämisen helpoksi. Yhden ihmisen yksittäinen ostos ei ratkaise kaikkia maailman ongelmia, eikä Reilu kauppa tai mikään muukaan yksittäinen aloite voi sitä tehdä. Jostain pitää kuitenkin aloittaa.

;pZZp SLOKLZZp on paljon hyviä vinkkejä siitä, miten asioita voi muuttaa paremmaksi Reilun kaupan avulla. Suomalaisten valinnoilla nimittäin on vaikutusta: esimerkiksi Palmian Reilun kaupan ostoilla kartutetaan kehitysmaihin maksettavaa Reilun kaupan lisää vuosittain summalla, jolla voisi hankkia esimerkiksi 700 nepalilaiselle lapselle koulupuvut. Kerromme lehdessä myÜs siitä, mitä Reilulla kaupalla on saatu aikaan. Reilu kauppa merkitsee turvattua toimeentuloa perulaisille kahvinviljelijÜille ja ansaitsemisen mahdollisuuksia burkinalaisille naisille. Lehdessä kerromme myÜs, kuinka Reilua kauppaa tarvitaan myÜs lähellä, aivan kulman takana Keski-Aasiassa. 2HTWHUQHSLO[LTTL nimi on Hyviä uutisia. Tärkein ja ajattomin Reilun kaupan uutinen on se, että pienikin teko on suuri, kun tarpeeksi moni ihminen tekee samoin. Kun ensimmäiset Reilun kaupan kahvisäkit rantautuivat Kauppatorin rantaan yli 10 vuotta sitten, kuka olisi arvannut, että vuonna 2011 suomalaiset käyttävät Reilun kaupan tuotteisiin yhteensä yli 100 miljoonaa euroa? Tai että tuotteet ovat laajasti tarjolla kaikissa kauppaketjuissa ja sadoissa kahviloissa ja ravintoloissa? Tai että Reilua kauppaa edistetään aktiivisesti tuhansilla suomalaisilla tyÜpaikoilla, 91:ssä Reilun kaupan seurakunnassa, kuudessa Reilun kaupan kunnassa ja kaupungissa sekä lukuisissa järjestÜissä, oppilaitoksissa ja urheiluseuroissa kautta maan? Tämän me kaikki olemme tehneet yhdessä, ja myÜs kiitos tyÜn tuloksista kuuluu meille kaikille. 1HUUL :P]VULU ;VPTPUUHUQVO[HQH 9LPS\U RH\WHU LKPZ[pTPZ`OKPZ[`Z Y`

Reilu kauppa on suomalaisille mahdollisuus vaikuttaa toisella puolella maapalloa elävien ihmisten elämään. 9,03< 2(<77( Suomalaiset nauttivat päivittäin tuotteita, joiden alkuperä on kehitysmaassa. Monet näistä tuotteista, kuten kahvi, tee ja kaakao, eivät Suomessa edes kasva. Toisissa tuotteissa, kuten hunajassa tai kukissa, ei kotimainen tuotanto riitä kattamaan kysyntää. Suomalaiset ovat tarttuneet innokkaasti mahdollisuuteen muuttaa maailmaa päivittäisillä ostoksilla. Vuonna 2011 jokainen suomalainen osti Reilun kaupan tuotteita 19 eurolla. Suomalaisten sijoitus Reilun kaupan tuotteiden ostajina on eurooppalaisessa vertailussa kolmas (vuonna 2010). 2LOP[`ZTHPZZH merkittävä Reilun kaupan hyÜty on Reilun kaupan lisä, jota raaka-aineen ostaja maksaa sen tuottajalle. Reilun kaupan lisä hyÜdyttää koko yhteisÜä ja sitä käytetään vaihteleviin tarkoituksiin. Kahvinviljelijän lapsi voi päästä kouluun tai banaaniosuuskuntaan pystytään hankkimaan uusi kuorma-auto tyÜntekoa helpottamaan. Pientiloilla yli puolet Reilun kaupan lisästä käytetään viljelymenetelmien kehittämiseen tai tuotannon parantamiseen muilla tavoin. Esimerkiksi Tierra Nuevan kah-

1(;;( 4(22<3(

Pakistan Intia Guatemala Meksiko

Honduras

Mali

Nicaragua

El Salvador

Egypti Senegal

Costa Rica

Papua-Uusi-Guin

Panama Kolumbia

Burkina Faso Kamerun

Ecuador

Ruanda

Peru

Tansania Indonesia

=kahvi =banaani

Etiopia

Bolivia

Brasilia

=puuvilla

9LPS\U RH\WHU [\V[[LL[ ]PSQLSSppU RLOP[`ZTHPZZH 2\]HZZH UpR`` TPZ[p IHUHHULQH RHO]PH QH W\\]PSSHH [\VKHHU :\VTLLU

4P[p VU 9LPS\ RH\WWH& 9LPS\ RH\WWH VU QpYQLZ[LSTp QVZZH RLOP[`ZTHPKLU ]PSQLSPQ€PSSL THR ZL[HHU ]pOPU[ppU LUUHS[H TppYP[LS[`p 9LPS\U RH\WHU [HR\\OPU[HH ZLRp 9LPS\U RH\WHU SPZpp 9LPS\U RH\WHU [HR\\OPU[H RH[[HH HPUH RLZ[p]pU [\V[HUUVU R\Z[HUU\RZL[ 9LPS\U RH\WHU SPZp VU 9LPS\U RH\WHU [\V[[LLZ[H THRZL[[H]H LYPSSPULU Z\TTH QVRH Rp`[L[ppU RVRV ]PSQLSPQp`O[LPZ€U O`]pRZP 7pp[€RZL[ SPZpU Rp`[€Z[p [LOKppU HPUH KLTVRYHH[[PZLZ[P 9LPS\U RH\WHU QpYQLZ[LSTpZZp ]PSQLS`ZTLUL[LSTPp RVZRL]H[ [P\RH[ `TWpYPZ[€RYP[LLYP[ WYVZLU[[PH RHPRLZ[H 9LPS\U RH\WHU [\V[HUUVZ[H VU T`€Z S\VT\ ZLY[PÄ VP[\H 9LPS\ RH\WWH WHYHU[HH LYP[`PZLZ[P UHPZ[LU QH SHZ[LU HZLTHH 9LPS\U RH\WHU RYP[LLYLPOPU R\\S\\ L[[p Z`YQPU[p [PSVPSSH VU RPLSSL[[`


7.5.2012

Hyviä Uutisia! – Reilun kaupan äänenkannattaja

03 <\[PZL[

¹2HPRPSSH SHWZPSSH THHPSTHZZH WP[pPZP VSSH THOKVSSPZ\\Z Rp`Kp RV\S\H QH ]HSP[H P[ZL TP[p [LRL]p[ LSpTpZZppU 9LPS\ RH\WWH H]HH RLOP[`ZTHPKLU SHWZPSSL UpP[p V]PH ¹ 7PYRRV 2VP]\ 9LPS\U RH\WHU [\V[[LPKLU R\S\[[HQH SppRpYP pP[P

305<: /(33.9,5

02 Uutiset

07 Ulkomaat

10 Kulttuuri

:\VTHSHPZ[LU 9LPS\U RH\WHU VZ[VPZ[H TPSQVVUH L\YVH RLOP[`ZTHPOPU

5\ZYH 3\RPUNH WppZP RV\S\\U

7YV]PUZZPYVJR WpYp`[[pp LUZP RLZpUp YLPS\TWHUH R\PU RVZRHHU

2(55,5 2<=( 2(0:( /f920:((90

7.5.2012

9LPS\U RH\WHU TLYRRP [\V[[LLZZH RLY[VV LL[[PZ``KLZ[p =PSQLSSPQp[ QH [` U[LRPQp[ V]H[ ZHHULL[ [` Z[ppU RVY]H\RZLU QVSSH OL ]VP]H[ WP[pp O\VS[H WLYOLLZ[ppU QH `TWpYPZ[ Z[ppU

Reilun kaupan äänenkannattaja

Stig

on

Reilu

02 Pääkirjoitus Kiitos Reilun kaupan tuloksista kehitysmaissa kuuluu meille kaikille, kirjoittaa Janne Sivonen.

03 Uutiset Suomalaisten ostoista kertyneillä Reilun kaupan lisillä voitaisiin rakentaa Nepaliin 2000 kaivoa.

04 Kotimaa Hoitajat reiluina: Terveydenhuolto on jokaisen oikeus.

07 Ulkomaat Reilu kauppa toimii myös Keski-Aasiassa.

08 Talous Espoon ruokapalvelu näyttää esimerkkiä muille kaupungeille.

09 Urheilu

Vuonna 2011 suomalaisten ostoista kertyi noin miljoonan euron arvosta Reilun kaupan lisiä kehitysmaihin.

Brassi-jujutsuka Juha Käki haastaa itsensä olemaan reilu kaupassakin.

10 Kulttuuri Provinssirockissa tarjoillaan tänä vuonna vain Reilun kaupan kahvia ja teetä. Stig on entistä reilumpi.

11 Ruoka Teresa Välimäen keväiset aamiaisvinkit.

12 Takasivu Herää reilumpaan maailmaan!

,[PVWPHSHPZLZZH RHO]PVZ\\ZR\UUHZZH 9LPS\U RH\WHU SPZPp VU Rp`[L[[` RV\S\U YHRLU[HTPZLLU QH RV\S\[HY]PRRLPKLU OHURRPTPZLLU 9,03<5 2(<7(5 ,+0:;f40:@/+0:;@:

viosuuskunnassa Nicaraguassa on Reilun kaupan lisää käytetty kahvinmaistelulaboratorion perustamiseen. Kahvin laatua kehitettäessä laboratorio on tarpeellinen. Osuuskunta onkin saanut hyviä tuloksia kahvin maun parantamiseen tähtäävässä hankkeessaan. Suurtiloilla Reilun kaupan lisää puolestaan käytetään eniten koulutus- tai sosiaalisiin hankkeisiin, kuten koulujen rakentamiseen, koulutarvikkeiden hankkimiseen, lukukausimaksujen tukemiseen

sekä lastenkotien tai katastrofirahastojen perustamiseen. Keniassa, Oserianin ruusutilalla, Reilun kaupan lisää on käytetty päiväkodin perustamiseen. Nyt ruusutilalla työskentelevät äidit voivat jättää lapsensa turvalliseen paikkaan työpäivän ajaksi. 4PSSHPZLU Z\TTHU suomalaiset ovat kahvista ja banaanitertuista, puuvillapyyhkeistä, viinistä, jäätelöstä ja muista Reilun kaupan tuotteista kertyneinä Reilun

kaupan lisänä kehitysmaihin kanavoineet? Vuonna 2011 suomalaisten ostoista kertyi noin miljoonan euron arvosta Reilun kaupan lisää kehitysmaihin. Summa on merkittävä; esimerkiksi Ghanassa sillä olisi voitu hankkia koulupuku yli 120.000 lapselle. Nepalissa summa vastaa 2000 kaivon rakentamisen kustannuksia tai 1400 opettajan vuoden palkkaa. :HHYH 4HULSP\Z

Hyviä Uutisia! 7pp[VPTP[[HQH :HHYH 4HULSP\Z ;VPTP[[HQH[ 1VOHUUH /HYQ\UWpp 4PRRV 3HHRRVULU ;HPRH 2VP]\SH 1H[[H 4HRR\SH :HSSH 4H[PSHPULU ;VPTP[\ZZPO[LLYP :\]P /\[[\ULU <SRVHZ\ 0PYV ; YTp


7.5.2012

Hyviä Uutisia! – Reilun kaupan äänenkannattaja

04 2V[PTHH

¹;VP]VU L[[p SHWZLUP ]VP]H[ VWPZRLSSH `SPVWPZ[VZZH ¹ 1\SPHUH :HTWHUH ZOLH]VPU [\V[[HQH .OHUH

5(;/(30, ),9;9(4:

Heiluva Häntä panostaa reiluuteen ;@k7(02(; Helsinkiläinen koiraja kissakoulu Heiluva Häntä on ottanut Reilun kaupan tuotteet osaksi arkipäiväänsä. – Yrityksemme haluaa olla mukana tukemassa sitä, että myös kehitysmaissa ihmiset voivat tulla omalla työllään toimeen, sanoo koulun toinen omistaja Miira Rauhamäki. Kaikkea koulun toimintaa ohjaa

=,:( :((905,5

Suomen eläintenkouluttajat ry:n eettinen ohjeisto. – Reiluus sopii siis koulumme arvoihin erittäin hyvin, toteaa Rauhamäki. Koirakoulun arkeen kuuluu koulutustilaisuuksia ja seminaareja, joissa on kahvi- ja teetarjoilu. – Tarjottavat ovat meillä aina Reilun kaupan tuotteita. Käytämme Reilun kaupan kahvia, teetä

2`TTLU]PPRRVPULU ZPSLpRHY]HPULU JVSSPL 4VVZLZ OHYQVP[[LSLL R\VUVRVU[HR[PH RVPYHRV\S\ /LPS\]HZZH /pUUpZZp

ja sokeria. Myös työntekijöiden taukokahvit ovat tietysti reiluja, Rauhamäki kertoo. Heiluva Häntä panostaa eettisyyteen myös muussa toiminnassaan. Koulu tukee esimerkiksi Animalian koiraryhmän, Pääkaupunkiseudun eläinsuojeluyhdistyksen sekä Rekku Rescuen toimintaa. :HHYH 4HULSP\Z

:(4<30 9652(05,5

Reiluus on yrittäjälle luonnollinen valinta Lamina.fi on skeittaamiseen ja katumuotiin erikoistunut vähittäiskauppias, jolle Reilun kaupan tuotteet ovat itsestään selvä osa arkipäivää. ;@k7(02(; Reiluus kuuluu pienen kahdeksan hengen työyhteisön arvoihin ja työkaveria autetaan kyselemättä. Laminassa halutaan tehdä hyvää myös kahvitauolla: töissä juodaan päivittäin Reilun kaupan kahvia ja teetä. – Reiluus on luonnollinen valinta, jota ei ole tullut edes kyseenalaistaneeksi. Jos kerran on olemassa reilu vaihtoehto, miksi valitsisi jotain muuta, Laminan Brand Manager Pete Ruikka pohtii. Kevät on Laminassa kiireistä aikaa, sillä lumien sulaessa skedekausi alkaa lähestyä ja skeittaajat hankkivat uusia lautoja, trukkeja ja renkaita. Laminan porukalla on siis aikaa on vain pikaisiin kahvitaukoihin, niin toimistolla kuin varastollakin. Reiluus ei unohdu myöskään kiireen keskellä.

Kaupassa

– Ajatus siitä, että arkipäivän tasolla voi pelastaa palan maailmaa, kiehtoo, naurahtaa Ruikka pilkettä silmäkulmassaan. 3HTPUHU omistajat ja työntekijät ovat itsekin lajin aktiivisia harrastajia. Pienessä työyhteisössä yhteistyön merkitys korostuu. – Me Laminassa pyöritämme

yhtä aikaa tukkua ja nettikauppaa. Lisäksi kuvaamme ja markkinoimme tuotteita. Kullakin omista skeittibrändeistämme on omat tiiminsä, jotka tekevät yhteistyötä keskenään. Ryhmätyöllä on siis vahva asema työyhteisössämme, Ruikka kuvailee. ;HPRH 2VP]\SH

9LPS\U RH\WHU [\V[[LL[ ZVWP]H[ O`]PU T` Z [` WHPRHSSL 4VUPZ[H [` WHPRHSSH WpP]P[[pPU UH\[P[[H]PZ[H [\V[[LPZ[H S `[`` YLPS\ ]HPO [VLO[V QH THHPSTHH ]VPRPU T\\[[HH YLPS\PSSH RHO]P[H\VPSSH [HYQVPS\PSSH QH SPPRLSHOQVPSSH 2HO]P [LL ZVRLYP O\UHQH OLKLSTp[ QH RLRZP[ V]H[ O`]Pp LZPTLYRRLQp [` WHPRHSSL ZVWP]PZ[H 9LPS\U RH\WHU [\V[[LPZ[H 9LPS\\Z ZHHW\P [` WHPRHSSL RVUZLW[P RVRVHH `O[LLU [` `O[LPZ [ QV[RH ]HSP[ZL]H[ LL[[PZPp ]HPO[VLO[VQH 3\L SPZpp 9LPS\Z[H RH\WHZ[H [` WHPRHSSH VZVP[[LLZ[H ^^^ YLPS\RH\WWH Ä [`VWHPRVPSSL 1\OHUP :HSVSSL QH 7L[L 9\PRHSSL YLPS\\Z VU QVRHWpP]pPZ[p

Sarjakuva on piirretty yläkouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa toteutetussa Maailman sarjakuvat -työpajassa. =,,9( 20=07,3;6


7.5.2012

Hyviä Uutisia! – Reilun kaupan äänenkannattaja

05

¹6SLTTL WHSRHUULL[ Rp[PS U [LY]L`ZHZLTHSSL QH VZ[HULL[ SppRRLP[p 4LPSSp VU T` Z VSS\[ THOKVSSPZ\\Z RV\S\[[HH MHYTHZL\[[P SppRRLP[p RpZP[ [LSLTppU 0STHU 9LPS\H RH\WWHH TLPSSp VSPZP O`]PU ]pOpU ]HPO[VLO[VQH ¹ 0IYHOPT 2LP[H W\\]PSSHU]PSQLSPQp 4HSP :0465 9(>3,:

Jyväskylässä katetaan maailmaa muuttava aamiainen 4090(4 ,9:*/

;,47(<: Reilun kaupan seurakunta ja marttayhdistys Äänessalon Martat yhdistävät voimansa Jyväskylässä ja kutsuvat kaikki kau-

punkilaiset nauttimaan reilusta aamiaisesta. Tapahtumassa on tarjolla sekä lähellä että kaukana tuotettuja herkkuja, puurosta hedelmämehuun, leivonnaisista kahviin ja teehen. Lähellä kasvavat raaka-aineet hankitaan reiluun aamiaiseen kotimaisina ja tuetaan näin suomalaista työtä. Kehitysmaissa kasvatetut

herkut puolestaan valitaan Reilun kaupan merkillä varustettuina. – Olemme liikkeellä innostunein mielin; on hienoa päästä tarjoamaan herkullista ja maailmaa muuttavaa aamiaista. On myös mukavaa tehdä yhteistyötä asiantuntevien Marttojen kanssa, iloitsee Jyväskylän seurakunnan vs. lähetyskasvatussihteeri Paula Niemitalo.

Martta Pirjo Kunnari toteaa, että terveellinen aamiainen on päivän tärkein ateria ja perusta onnistuneelle päivälle. – On kuitenkin tärkeää kattaa aamiainen myös eettisesti. Reilu kauppa on lähellä molempien puuhanaisten sydäntä. Niemitalon mielestä kaikkien seurakuntien pitäisi olla Reilun kaupan seurakuntia, sillä seura-

kuntien tehtävä on olla aina heikomman puolella. – Se on seurakuntien velvollisuus, tehtävä ja oikeus. :HHYH 4HULSP\Z 9LPS\ HHTPHPULU RH[L[HHU 1`]pZR`SpZZp 2LZR\Z[HU ]HUOHHU WHWWPSHHU =HWH\KLURH[\ RLSSV

9,03<5 2(<7(5 ,+0:;f40:@/+0:;@:

Hyvän kahvin lähteillä Kupissa höyryävän kahvin herkullinen maku on monen tekijän summa. Pauligin päämaistaja Marja Touri on nainen Reilu kauppa -sertifioidun Paulig Mundo -kahvin maun takana. (:0(5;<5;01( Marja Touri on todellinen kahvialan ammattilainen; hän on työskennellyt kahvin parissa 27 vuoden ajan. – Kahvi on tunnettava raakaaineena läpikotaisin, ennen kuin pystyy kehittelemään ja muokkaamaan makuja, Touri kertoo. Mundoa Touri luonnehtii täyteläiseksi. Reilu kauppa -sertifioidussa Mundossa maistuvat Etelä- ja Väli-Amerikan pehmeät ja tasapainoiset kahvilaadut, joiden makuun voimakasarominen Kenia tuo lisää vivahteikkuutta, väriä ja ryhtiä. Kahvinmaistajan ammatissa tarkkuus ja pitkäjännitteisyys ovat tärkeitä ominaisuuksia. Olennaista on myös äärimmäisen hyvä makuaisti.

”Mikä omassa suussa maistuu hyvältä, on hyvää kahvia.” 7H\SPNPU WppTHPZ[HQH 4HYQH ;V\YP VU RHO]PU THR\QLU RLOP[[LS`U HT TH[[PSHPULU

7(<30.

– Makuaisti on maistajalle työkalu, jota pitää vaalia ja hoitaa esimerkiksi ruokavaliolla, Touri kertoo. <\KLU kahvimaun kehitysprosessi on pitkä, ja suunnittelussa pitää huomioida esimerkiksi satokausien ajoittuminen. Keskimäärin yhdeksän kuukautta kuluu siihen, että tuote saadaan valmiiksi eli pavusta kuppiin – Makua lähdetään rakentamaan saatujen toiveiden mukaan, esimerkiksi paahtoaste, hapokkuus ja valmistustapa on huomioitava heti alusta alkaen, Touri kertoo. Vivahteikkuus, makeus, tasapaino ja hapokkuus ovat asioita, joihin kahvin ammattilainen kiinnittää heti huomiota. Kahvin makuun vaikuttavat viljelyalueen maaperä, ilmasto, viljelykorkeus ja jopa kahvipensasta kasvuvaiheessa ympäröivät kasvit. Paahtoasteella voidaan korostaa hyvän kahvin makua ja nyrkkisääntönä voidaan pitää sitä, että huonosta kahvista ei saa tehtyä hyvää millään keinolla. Mistä ammattilainen sitten tunnistaa hyvän kahvin? – Kyllä ammattilaista ja tavallista kahvinjuojaa yhdistää se, että mikä omassa suussa maistuu hyvältä, on hyvää kahvia, Touri toteaa. :HHYH 4HULSP\Z

9LPS\ZZH RVZTL[PPRHZZH VU QV ]HSPUUHU]HYHH

Reilumpaa kauneutta! 2(<5,<: Suomessa on saatavilla useita kosmetiikkasarjoja, joissa käytetään Reilun kaupan raaka-aineita. Omat reilut sarjansa on esimerkiksi Ole Hyvällä, Oriflamella ja Urtekramilla. Reilun kaupan raaka-aineiden käyttö kosmetiikassa on kehitysmaiden viljelijöille merkittävä asia. Monia kosmetiikkateollisuuden käyttämiä raaka-aineita viljelijöiden olisi sellaisenaan vaikea saada myydyksi. Reilun kaupan raaka-aineita hyödyntävä kosmetiikka on väylä saada lisää tuotteita myyntiin, ja sitä kautta parantaa viljelijöiden toimeentuloa. 4HHPSTHU köyhimpiin maihin kuuluvassa Burkina Fasossa naisten ansaitsemismahdollisuudet ovat perinteisesti hyvin rajalliset. Reilun kaupan kosmetiikkaan käytettävien raaka-aineiden viljeleminen ja käsittely on merkittävä tulonlähde juuri naisille. – Reilun kaupan avulla voimme nostaa monet köyhyydestä, kertoo burkinalainen sheavoin tuottaja Nana Diassome Momouna Yago. Oriflamen uuteen Reilu kauppa -sertifioituun Ecobeauty -sarjaan tulee Reilun kaupan raakaaineita juuri Burkina Fasosta. – Olemme tyytyväisiä siihen, että valintamme käyttää Reilun kaupan raaka-aineita, saa aikaan kehitystä burkinalaisten naisten elämässä, iloitsee Ecobeauty-linjan brändijohtaja Alernest Nunez Bengtsson Orfiflamesta. :HHYH 4HULSP\Z


7.5.2012

Hyviä Uutisia! – Reilun kaupan äänenkannattaja 305<: /(33.9,5

06

š2HO]PU ]PSQLSLTPULU VU RV]HH [`€[p T\[[H 9LPS\U RH\WHU H]\SSH LSPU[HZV VU UV\ZZ\[ QH RHO]PU SHH[\RPU VU WHYHU[\U\[ ,U [PLKp TP[p [LRPZPU PSTHU ]PSQLS`ZTHP[HUP š *PKVYH :HTHUPLNV @HUHSSHJV RHO]PU]PSQLSPQp PZVpP[P 7LY\

Kahvia lennosta *6--,, )6@

<<;<<: Coffee Boy on uudenlainen kahvilakonsepti: enää asiakkaan ei tarvitse mennä kahvilaan ostaakseen kahvia, vaan kahvi tulee asiakkaan luo. Coffee Boyn myyjillä on selässään kahvitankki, josta he myyvät kahvia esimerkiksi metrossa. Myytävä kahvi on sekä luomua että Reilu kauppa -sertiďŹ oitua. Coffee Boyn hallituksen pu-

heenjohtajan Lauri Vallin mukaan yrityksen arvoihin kuuluvat ympäristĂśystävällisyys, kestävä kehitys ja laadukkaat raaka-aineet. – Erinomainen Reilun kaupan luomukahvi tarjoaa meille arvoihimme sopivan vaihtoehdon, Valli sanoo. Asiakkailta saatu positiivinen palaute varmistaa, että oikeilla jäljillä ollaan. Vastuullisuus ja ym-

päristĂśystävällisyys kiinnostavat kahvinjuojia yhä enemmän, eikä kahvin maustakaan tarvitse tinkiä. – Ennakkoluuloisimmatkin ovat tunnustaneet Reilun luomukahvin hyvänmakuiseksi, Valli kertoo. Varmimmin Coffee Boyn myyjän voi bongata aamuisin kello 6.30–12.30 metrosta Kampin ja SĂśrnäisten välillä. Tulevaisuudessa

Coffee Boyn kahvitankkeineen voi tavata myĂśs Helsingin kaduilla. 1VOHUUH /HYQ\UWpp

9LPS\U RH\WHU RHO]PH ZHH U`[ T`€Z SLUUVZ[H

9,03<5 2(<7(5 ,+0:;f40:@/+0:;@:

Reiluushaaste

– Toimivan terveydenhuollon pitäisi olla jokaisen ihmisen oikeus asuinmaasta riippumatta. On hienoa, että niinkin arkisella asialla kuin kahvitauolla asiaan voidaan vaikuttaa. Reilun kaupan lisää kun käytetään kehitysmaissa esimerkiksi terveydenhuollon parantamiseen, Kaartinen-Oivanen kuvailee.

4090(4 ,9:*/

/((:;, Autobar on palveluautomaattialan yritys, joka toimittaa mm. kahviautomaatteja yrityksiin. Valikoimista lĂśytyy Reilun kaupan kahvia, kaakaota, hunajaa sekä annossokeria. Autobar heittää asiakkailleen ja yhteistyĂśkumppaneilleen haasteen lähteä käyttämään omissa automaateissaan Reilun kaupan kahvia. Yrityksen omissa toimipaikoissa tarjotaan toukokuisena kampanjapäivänä 8.5.2012 vain Reilun kaupan kahvia sekä maittava aamiainen, joka koostuu Reilun kaupan tuotteista. – Haluamme edistää reiluutta siellä, missä muutenkin teemme tĂśitä, toteaa markkinointipäällikkĂś Minna Lindh Autobarilta. Haastamme mukaan asiakkaitamme sekä yhteistyĂśkumppaneitamme. – Toimitamme muutamalle yritykselle haastepaketin, jossa on Reilun kaupan kahvia maistiaisiksi, kertoo Lindh. Haastamme yhteistyĂśkumppanit järjestämään vastaavanlaisen aamiaistapahtuman omassa organisaatiossaan ja haastamaan omia yhteistyĂśkumppaneitaan edelleen mukaan. – Toivomme, että saisimme heräteltyä ympärillämme olevia yrityksiä reiluuteen. Haasteen etenemistä voi seurata Autobarin Facebook-sivuilla. Kaikissa Autobarin Reilun kaupan kahveissa on käytĂśssä koodi, jonka avulla kahvi voidaan jäljittää aina kahviviljelmälle asti. – Kiinnostus tuotteiden alkuperää ja Reilun kaupan tuotteita kohtaan on asiakkaidemme keskuudessa selvästi nousussa, Lindh toteaa. :HHYH 4HULSP\Z

:HPYHHUOVP[HQH[ 3LLUH 4\[HULU ]HZ QH 9HPZH 2HHY[PULU 6P]HULU UH\[[P]H[ RHO]P[H\VSSH YLPS\[ RHO]P[

Hoitajat reiluina Toimiva terveydenhuolto on jokaisen oikeus, hyvä taukokahvi on hoitajan oikeus. 3(/;0 Sairaanhoitaja Raisa Kaartinen-Oivanen lähti reiluuden asialle ja tutustutti myÜs tyÜkaverinsa Reiluun kauppaan ja sen vaikutuksiin kehitysmaissa. Reilu kauppa oli entuudestaan

Tempaus sai hyvän vastaanoton.

tuttu juttu lahtelaiselle Raisa Kaartinen-Oivaselle. Nyt hän halusi esitellä sitä myÜs tyÜkavereilleen Päijät-Hämeen keskussairaalan gastro-enterologisen kirurgian osastolla.

2HHY[PULU 6P]HULU ryhtyi tuumasta toimeen ja esitteli osastopalaverissa ajatuksen Reilun kaupan kahvin kokeilemisesta osaston kahvihuoneessa. Suurin osa kollegoista tykkäsi ajatuksesta heti. – Vein kahvihuoneeseen Reilun kaupan kahvia ja Reilusta kaupasta kertovia esitteitä luettavaksi. Kiinnitin seinään myĂśs julisteen, johon jokainen sai kirjoittaa arvionsa kokeilemastamme kahvista, Kaartinen-Oivanen kertoo. Tempaus sai hyvän vastaanoton ja kirvoitti kahvihuoneessa myĂśs keskustelua kahvista ja Reilusta kaupasta yleensä. – TyĂśkaverit kiittivät minua tempauksen järjestämisestä. Sain kommentteja, että tyĂśpaikan kahvi pitäisi ehdottomasti vaihtaa Reilun kaupan kahviin sen eettisyyden ja hyvän maun takia, sanoo Kaartinen-Oivanen tyytyväisenä. Hänen mielestään tärkeän asian puolesta yhdessä tekeminen oli lisäksi mukavaa. – On hyvä, että Reilu kauppa auttaa kehitysmaissa. Jokainen voi sen avulla vaikuttaa. Ehdottomasti voisin järjestää vastaavan tempauksen toistekin! ;HPRH 2VP]\SH

-(09;9(+, :>,+,5

PolkupyĂśräambulanssi pelastaa henkiä Kasinthulan ruokosokeriosuuskunnassa Malawissa Reilun kaupan lisiä on käytetty polkupyĂśräambulanssin hankkimiseen. Kyseessä on erikoisvalmisteinen polkupyĂśrä, jonka perään on kiinnitetty pehmustettu laveri. Ambulanssi helpottaa hoitoon pääsyä pidemmän matkan päästä. – PolkupyĂśrä on myĂśs kuoppaisilla pikkuteillä autoa kätevämpi

vaihtoehto, kertoo ruokosokerinviljelijä Charity Mzongwe. Reilu kauppa on parantanut osuuskuntalaisten terveyttä monin tavoin. Porakaivojen ansiosta kaikilla kyläläisillä on mahdollisuus käyttää puhdasta vettä ruuanlaittoon, peseytymiseen ja pyykinpesuun. – Aiemmin terveysasemamme keskittyi hoitamaan vain likaises-

ta vedestä aiheutuneita sairauksia. Nyt tällaisia sairauksia ei enää ole, joten klinikka voi keskittyä muiden sairauksien hoitoon, Mzongwe iloitsee. :HHYH 4HULSP\Z

7VSR\W`€YpHTI\SHUZZP [VPTPP R\VWWHPZPSSHRPU [LPSSp


7.5.2012

Hyviä Uutisia! – Reilun kaupan äänenkannattaja

07 <SRVTHH[

4(296)06:

Reilu kauppa toimii myös Keski-Aasiassa 2,:20 ((:0( Reilun kaupan tuotteita tulee lähempää kuin luulemmekaan. Esimerkiksi aivan nurkan takaa Keski-Aasiasta. Keski-Aasiassa sijaitsevat niin sanotut ”-stanit” eli Kazakstan, Tadzhikistan, Turkmenistan ja Uzbekistan sekä lisäksi Kirgisia. Alueella viljellään monenlaisia Reilun kaupan hedelmiä, joita myydään pääasiassa kuivattuna.

Keski-Aasiassa kasvatetaan myös pähkinöitä ja riisiä. Uzbekistanilainen Turkiston Gulban osuuskunta sai ensimmäisenä Keski-Aasiassa Reilun kaupan sertifioinnin kesällä 2011. Osuuskuntaan kuuluu 150 pienviljelijää, mutta jo lähivuosien aikana toiveissa on kasvattaa osuuskunnan kokoa yli 1000 viljelijään. Reilun kaupan lisätuloja aio-

taan osuuskunnassa käyttää koulujen ja teiden kunnostamiseen, sähköjen vetämiseen kyliin sekä vesiputkien ja viemäreiden rakentamiseen. Suomeen keski-aasialaisia Reilun kaupan tuotteita tuo esimerkiksi luomutuotteisiin erikoistunut tukku MakroBios, jonka itävaltalainen kumppani Marap toimii aktiivisesti Reilun

kaupan edistämiseksi Keski-Aasian alueella. – Kukin maa hakee vielä omaa poliittisen vakauden ja talouskasvun tietään”, toteaa Tuula Yrjölä, Suomen kiertävä suurlähettiläs Keski-Aasiassa. ”Kansainvälisen yhteisön jäseninä valtioita patistetaan kohti demokratiaa ja oikeusvaltiota.” :HHYH 4HULSP\Z

:(33( 4(;03(05,5

Kahvia rakkaudella Gran Palomarin osuuskunnassa Perussa viljellään kahvia inkojen perinteisen vastavuoroisuuden hengessä. 5\ZYH 3\RPUNH ;HUZHUPHZ[H

7,9< Perulaisessa Chanchamayon laaksossa, Gran Palomar -kahviosuuskunnassa kasvatetaan huippulaatuista kahvia. Kahvia viljellään Andien rinteillä inkaperinne aynin hengessä: osuuskuntalaiset auttavat toisiaan, ja Gran Palomarin toiminta perustuu vastavuoroisuuteen ja anteliaisuuteen. Osuuskunta on saanut Reilun kaupan sertifioinnin vuoden 2011 lopussa. Perulainen kahvi kulkee pitkän taipaleen ennen suomalaisen kau-

pan hyllyyn päätymistään. Satokausi ajoittuu touko-elokuulle, ja Suomessa pavut ovat lokakuussa. Suomessa kahvi vielä paahdetaan, jauhetaan ja pakataan ennen kuljetusta kauppoihin. Auttamisen henki on matkan varrella tarpeellinen monta kertaa. Poimimisen jälkeen kahvipavut pitää saada kiireesti laaksoon kuivatettavaksi, mutta kahvin kuljetus alas jyrkkiä rinteitä ja mutkaisia polkuja ei ole helppoa. Viljelyksiltä kulkee alas laaksoon

”Auttamisen henki on matkan varrella tarpeellinen monta kertaa.”

*(-,;690( 96(:;,9@

vain muutamia teitä, jotka ovat autoille kyllin leveitä ja kestäviä. Kun sataa, nämäkin tiet muuttuvat käyttökelvottomiksi. Aynin hengessä Gran Palomarin osuuskuntalaiset ylittävät tämän esteen; he kantavat kahvisäkit alas laaksoon yhdessä, toinen toistaan auttaen. Suomessa Gran Palomarin kahvia tuo maahan ja paahtaa lohjalainen pienpaahtimo Cafetoria roastery. :HHYH 4HULSP\Z *(-,;690( 96(:;,9@

2HO]PH WVPTP[HHU .YHU 7HSVTHYPZZH ]HZ[H ]\VYVPZ\\KLU QH H\[[HTPZLU OLUNLZZp *(-,;690( 96(:;,9@

Nusra Lukinga pääsi kouluun ;(5:(50( Tansanian Morogoron läänissä, Lundin kylässä asuva Nusra Lukinga, 4, on yksi niistä onnekkaista lapsista, jotka pääsevät kouluun. Vaikka maan koulutustaso on noussut vauhdilla, monet syrjäseutujen lapset eivät vieläkään pääse kouluun. Koulunkäyntiin liittyy monia maksuja, jotka voivat olla liikaa vähävaraisille perheille. Lukingan elämä muuttui ratkaisevasti hänen äitinsä liittyessä kylän naisten säästölainaryhmään. Suomen Lähetysseuran kumppani TCRS:n aloittamissa säästölainaryhmässä naiset säästävät yhdessä omista varoistaan yhteiseen käyttöön. Ammattikoulutuksen ja säästölainan turvin naiset voivat alkaa pienyrittäjiksi, ja tulot käytetään usein ensimmäisenä lasten koulutukseen. Lapsien, ja etenkin tyttöjen, koulutus auttaa koko yhteisöä pääsemään irti köyhyydestä. Lukingan vanhempi sisko kävi äitinsä tulojen avulla ompelukurssin, ja perhe osti ompelukoneen, jota Lukingakin katselee jo haaveillen. Lukingan esimerkkiä seuraa yhä useampi tyttö. Tytöissä piilee tulevaisuus. :HSSH 4H[PSHPULU

6Z[HQH[ V]H[ [ \VULL[ VZ\\ZR\U[HHU [\SPHPZPRZP ]HSTPPU RHO]PU SPZpRZP T` Z :\VTP WHP[VQH

=\VYPZ[V[PL[ V]H[ ZH[LLSSH UPPU SPLQ\PZPH L[[p R\VYTH H\[VPSSH LP WppZL R\SRLTHHU

:\VTLU 3pOL[`ZZL\YH VU T\RHUH 9LPS\U RH\WHU LKPZ[p TPZ`OKPZ[`RZLU /LYpp YLPS\TWHHU THHPSTHHU RHTWHUQHZZH OLYp[[L SLTpZZp Z\VTHSHPZPH ]HSP[ZLTHHU 9LPS\U RH\WHU VZHRZP WpP]ppUZp ¶ HHTPHPZLZ[H HSRHLU


7.5.2012

Hyviä Uutisia! – Reilun kaupan äänenkannattaja

08 ;HSV\Z

š;\UULU VSVUP T\RH]HRZP R\U [PLKpU L[[p TPU\SSH VU ]HYHH LSp[[pp WLYOLLUP š 6SP]H 2PZOLYV RHO]PU]PSQLSPQp <NHUKH

:0465 9(>3,:

Reilua ruokaa espoolaisille 1<320:,; /(52055(; Espoo on Reilun kaupan kaupunki, joten Reilun kaupan periaatteet ovat tärkeitä myÜs Espoo Cateringissa, joka vastaa Espoon kaupungin ateriapalveluista. Päivittäin valmistetaan noin 65 000 ateriaa. Espoon ruokapalvelujen suunnittelijan Riitta Kotilaisen mukaan reiluus merkitsee Espoo Cateringissa yhteiskuntavastuuta,

eettisesti oikeaa toimintaa ja toisten ihmisten huomioonottamista. – Toimimme Espoon kaupungin strategian mukaisesti, Kotilainen linjaa. Reiluus näkyy jokapäiväisessä tyĂśssä Espoo Cateringin yli 200 toimipaikassa. Perustuotteiden, kahvin ja teen, lisäksi tarjotaan myĂśs esimerkiksi Reilun kaupan hedelmiä, mehuja, keksejä ja suk-

laata. Visiona on, että Reilu kauppa näkyisi toiminnassa jatkossa entistä enemmän. – Pyrimme toiminaan esimerkkinä muille kunnille ja kaupungeille, Kotilainen kertoo. Reilun kaupan kaupungin arvonimi myĂśnnettiin Espoolle kolmantena suomalaisena kaupunkina keväällä 2009. 1VOHUUH /HYQ\UWpp

305<: /(33.9,5

Reilu kauppa taklaa ongelmia kahvitiloilla +0+0,9 .,5;03/644,

2HO]PH WVPTP[HHU ,J\HKVYPZZH

2(/=05=031,3@ Maailmassa on yhteensä noin 25 miljoonaa kahvinviljelijää, ja suurin osa kaikesta maailmassa viljellystä kahvista tuotetaan perheviljelmillä. Perheviljelijät ovat kahvimarkkinoilla erityisen haavoittuvaisessa asemassa, ja vakaan korvauksen saaminen omasta sadosta on viljelijĂśille tärkeä Reilun kaupan hyĂśty. – KahvinviljelijĂśille erityisen haasteellisia ovat satojen vaihtelu ja maailmanmarkkinahintojen nopeat muutokset. Nämä aiheuttavat yhdessä suurta vaihtelua vuosittaiseen ansiotasoon, toteaa Meiran osto- ja laatupäällikkĂś Atte Salomaa. Meira on paahtanut Reilun kaupan kahvia Suomessa yli kymmenen vuoden ajan. Meiralla onkin jo

käytettävissään tietoa siitä, mitä Reilun kaupan ansiosta on kahvitiloilla saatu aikaan. – Olemme hankkineet Reilun kaupan kahveja useista alkuperämaista, ja kehitys eri maissa vaihtelee, Salomaa kertoo. – Yleisesti voidaan kuitenkin sanoa, että Reilun kaupan ansiosta viljelytavat ovat parantuneet, ja viljelijät ovat pystyneet hankkimaan käyttÜÜnsä uudenaikaisia koneita ja laitteita. Salomaan mukaan viljelijät ovat pystyneet istuttamaan parempia kahvilajikkeita ja varautumaan näin tulevaisuuteen paremmista lähtĂśkohdista. – Osuuskuntien menestys on nostanut myĂśs viljelijĂśiden yhteisĂśllisyyttä. Tuotannon kehittäminen tiloilla on tärkeää, jotta osuuskunta pärjää ja tuote kelpaa länsimaisille kahvinjuojille. Nicaragualaisen Reilun kaupan kahviosuuskunta Tierra Nuevan johtaja Pedro Rojas kertoo, että osuuskunnassa toteutetut tuotannonparannushankkeet ovat parantaneet myĂśs kahvin laatua. – Jotta vaativilla ja kilpailluilla eurooppalaisilla kahvimarkkinoilla pärjää, pitää kahvipavussa olla kaiken kohdillaan, Rojas toteaa. :HHYH 4HULSP\Z

.BNB 3FJMVO LBVQBO SBBLB BJOFJTUB

WBMNJTUFUUVB MVPOOPOLPTNFUJJLLBB .BNB .BOHP WBSUBMPWPJ PO UFSIBLLB UFIPLPTUFVUUBKB .BOHP KB PMJJWJĤMKZ SBWJUTFWBU JIPBTJ TBNBMMB LVO BQQFMTJJOJ KB MJNFĤMKZU IFNNPUUFMFWBU BJTUFKBTJ

5øMMø LVQPOHJMMB

.BNB WBSUBMPWPJ IPJUBB IJQJááTJ MVPOOPMMJTFTUJ KB SFJMVTUJ 3FJMV LBVQQB QBSBOUBB QFSIFWJMKFMJKĤJEFO KB TVVSUJMP KFO UZĤOUFLJKĤJEFO UZĤ KB FMJOPMPKB TFLá ZNQáSJTUĤO UJMBB LFIJUZTNBJTTB

0MF )ZWá MVPOOPMMF KB SFJMV MáIJNNáJTJMMFTJ

7&3,,0,"611" XXX SVPIPOKVVSJ GJ ,".11* 4BMPNPOLBUV )FMTJOLJ *5§,&4,64 *UøLFTLVLTFO LBVQQBLFTLVT

"WPJOOB BSL -" 46

.BNB .BOHP WBSUBMPWPJ

NM OPSN

9LPS\U RH\WHU SPZp[\SVQH Rp`[L[ppU LZPTLYRPRZP SHZ[LU RV\S\[[HTPZLLU

Reiluja valintoja Palmian 36 lounasravintolassa kahvit keitetään Reilun kaupan kahvista, ja valikoimissa on myĂśs muita Reilun kaupan tuotteita. =(3055(; – Maapallo on yhteinen ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Haluamme huolehtia ihmisistä, tyĂśntekijĂśistä ja heidän tyĂśskentelyolosuhteistaan, toteaa Palmian Catering-palveluiden yksikĂśnjohtaja Hannele Vuorikoski. – Reilun kaupan ansiosta yritysten liiketoiminta kehittyy myĂśs kehitysmaissa, hyvinvointi lisääntyy ja koulutustaso kohenee. Palmian vuotuiset ostot saavat jo pelkästään kahvissa aikaan tuntuvat vaikutukset kehitysmaissa Reilun kaupan lisien muodossa; vuotuisilla kahviostoilla voitaisiin esimerkiksi hankkia koulupuvut yli 700 nepalilaislapselle tai kirjat vuodeksi yli 130 koululaiselle Ghanassa. – On hienoa ajatella, että pystymme vaikuttamaan maapallon

toisella puolella asuvien ihmisten elämään ja tyĂśntekoon näin yksinkertaisella ja helpolla tavalla, Vuorikoski iloitsee. – Tarvitsemme joka tapauksessa käyttämiämme tuotteita, joten viisainta on ostaa reilusti. 2HSSPVU virastotalon lounasravintolassa Pauligin Mundo-kahvi on ollut käytĂśssä syksystä 2011

â€?Nuoret tietävät jo näistä asioista.â€?

alkaen. RavintolapäällikkĂś Tuula Ruikkala kertoo, että asiakkaiden suhtautuminen on ollut pääasiassa positiivista. Positiivista palautetta on tullut sekä kahvin mausta että Reilun kaupan kahvin valitsemisesta. MyĂśs henkilĂśkunta on ottanut Reilun kaupan tuotteet ilolla vastaan. – Meillä on tĂśissä paljon nuoria, he tietävät jo näistä asioista. Kahvia juodaan Kallion virastotalolla 500-600 kuppia päivässä, ja myĂśs lounaan jälkiruoaksi voi valita kupin kahvia. Kahvin lisäksi tarjolla on Reilun kaupan teetä, banaaneja sekä hunajaa. – Vastuulliset valinnat ja luomuja lähiruoan sekä Reilun kaupan suosiminen luo myĂśs hyvää imagoa, Ruikkala muistuttaa. :HHYH 4HULSP\Z


7.5.2012

Hyviä Uutisia! – Reilun kaupan äänenkannattaja

09 <YOLPS\ Pumalta mallisto Reilun kaupan puuvillasta =((;;,,; Urheiluvaatevalmistaja Puman uuden, kesän aikana verkkokauppoihin myyntiin tulevan Wilderness-malliston vaatteet on suurimmaksi osaksi valmistettu Reilun kaupan puuvillasta. Mallisto tukee Puman visiota tehdä maailmasta parempi paikka tuleville sukupolville. Reilun kaupan puuvilla on vastuullisesti tuotettu materiaali.

Malliston vaatteiden raaka-aineet tuotetaan pääosin Afrikassa, ja malliston avulla Puma haluaa tukea alueen kehittyvää taloutta. – Wilderness syntyi pyrkimyksestä turvata toimeentulo malliston tekijĂśille kaikissa tuotantovaiheissa. Mallisto myĂśs vastaa eettisesti tuotettujen vaatteiden kasvavaan kysyntään, Puman toimitusjohtaja Franz Koch toteaa

tiedotteessa. Malliston vaatteista 81 prosenttia on valmistettu Reilun kaupan puuvillasta. Ensi vuonna Puma pyrkii valmistamaan siitä koko malliston. Suomessa tuotteita voi ostaa verkkokaupoista. – Puma on ensimmäinen kansainvälinen urheiluvaatebrändi, joka käyttää

Reilun kaupan puuvillaa. Uskomme, että Puman linjaus auttaa muuttamaan vaateteollisuuden materiaalihankintaa Afrikassa, Fairtrade Internationalin johtaja Martin Hill kertoo. 1VOHUUH /HYQ\UWpp

9LPS\U RH\WHU W\\]PSSH VU ]HZ[\\SSPULU TH[LYPHHSP

Reilu tatamilla ja sen ulkopuolella Brassi-jujutsuka Juha Käki haastaa itsensä olemaan reilu myÜs kaupassa. ,30<:

( 4(5

:((9

2(477(03<3(10; Vantaalainen treenisali on maaliskuisena torstai-iltana täynnä hikistä porukkaa. Treeninsä lopettaa myĂśs brasilialaista jujutsua treenaava Juha Käki, 25. Käki on harrastanut lajia kuutisen vuotta ja jujutsusta on muodostunut elämäntapa. Menestystäkin on tullut. – Tämä on tekniikkalaji, ja kun jaksaa hioa tekniikkaa ja treenata, voi voittaa isommankin kaverin. Matsissa tarvitaan ajatusta. Koko ajan pitää miettiä ka-

)YHZZP Q\Q\[Z\ VU [LRUPPRRHSHQP QVZZH WP[pp TPL[[Pp ]HZ[\Z[HQHU ZL\YHH]HH ZPPY[VH

verin seuraavaa siirtoa, Käki kertoo. Brasilialaisessa jujutsussa treenataan hyvällä ďŹ iliksellä ja sparrataan myĂśs nuorempia harrastajia. – Tässä lajissa ei katsota hyvällä epäreilua meininkiä; sitä, että joku dissaisi pienempiään tai olisi liian tietoinen omasta erinomaisuudestaan, Käki sanoo. ;YLLULPZZp ei ole häviäjiä eikä voittajia, vaan pääasia on treenata reilusti. Vain kisoihin mennään voittamaan ja sielläkin tärkeintä on voittaa itsensä ja tulla koko ajan paremmaksi sekä ottelijana että henkilĂśnä ylipäätään.

– Treenit ja matsit aloitetaan myĂśs aina reilusti tervehdyksellä, sellainen meininki sopii mulle. Brassi-jujutsu on erityisen reilu laji, Käki kertoo. Käen mielestä reiluus on jokapäiväinen, arkinen ja arvostettava asia. – Kyllähän sitä mieluummin on reilu kuin kiero ja epäreilu kaveri. Miksipä se ei voisi ruokakaupassakin näkyä, Käki sanoo. Reilun kaupan ajatus on siis lähellä reilun urheilijan sydäntä. – Kun sitä pysähtyy ajattelemaan, niin ajatus siitä, että lapsityĂśvoimaa ei käytetä hyväksi ja viljelijän ihmisoikeuksia kunnioitetaan, on oikea. Reiluus yhdistyy rehellisyyteen. Reilun kaupan merkki merkitsee mulle myĂśs rehellisyyttä viljelijĂśitä kohtaan. Miten Juha Käki sitten aikoo haastaa itsensä reilummaksi? – Mä ajattelin, että voisin kattaa reilun aamiaisen yhdelle erityiselle tytĂślle, Käki hymyilee. Herätä sillä tavalla reilumpaan maailmaan. :HHYH 4HULSP\Z

,ZZUJá LJMPJMMFTJ SFJMVTUJ KB MVPNVOB

"OOB WJISFáO UFFO WJFUFMMá

�Tekniikalla voi voittaa isommankin kaverin.�

1VLLB TBSKBO SFJMVO LBVQBO WJISFáU MVPNVUFFU PWBU WBSTJOBJTJB GMBWPOPJEJ QPNNFKB KPULB WJMLBTUVUUBWBU BJOFFO WBJIEVOUBB KB FEJTUáWáU LVPOB BJOFJEFO QPJTUVNJTUB ,FIPB KB NJFMUá WJSLJTUáWáU 1VLLB UFFU TPQJWBU FSJOPNBJTFTUJ QBJOPO IBMJOOBOLJO UVFLTJ ,PMNF WBMMPJUUBWBB WBJIUPFIUPB NBVTUBNBUPO WJISFá UFF WJISFá NJOUUVUFF KB WJISFá TJUSVVOBUFF

3VPIPOKVVSFTUB MVPNVMMJTFTUJ 7&3,,0,"611" XXX SVPIPOKVVSJ GJ ,".11* 4BMPNPOLBUV )FMTJOLJ *5§,&4,64 *UøLFTLVLTFO LBVQQBLFTLVT

"WPJOOB BSL -" 46

5øMMø LVQPOHJMMB

1VLLB 3FJMVO LBVQBO WJISFøU MVPNVUFFU

QLU QTT OPSN


7.5.2012

Hyviä Uutisia! – Reilun kaupan äänenkannattaja

10 2\S[[\\YP

9LPS\U RH\WHU SPZPSSp VU THOKVSSPZ[H [LOKp TVULUSHPZPH OHURPU[VQH *H|LYH KLS :\YPU ZVRLYPU]PSQLSPQp[ 7HYHN\H`ZZH WLY\Z[P]H[ VTHU YHKPVRHUH]HU 9HKPV OLSWV[[HH ]PLZ[PU[pp VZ\\ZR\UUHU ZPZpSSp QH [HYQVHH \\[PZPH [PL[VPZR\QH ZLRp ]PPOK`RL[[p

Reilua ja rentoa menoa PAMfestissä

st PA M fe 2012

9.6. H E L S I N Kt.fiI www.pamfes

1f91,:;k; Reilu kauppa on näkyvästi mukana PAMin kaikkien aikojen suurimmassa jäsentapahtumassa, joka avaa ovensa ilta-

päivällä myös kaikelle kansalle kesäkuussa 9.6. Kesäkuun alussa järjestettävä PAMfest 2012 on PAMin kesätapahtuma, joka kokoaa yhteen tuhannet liiton jäsenet ympäri Suomen. Myös Reilu kauppa on menossa mukana. Työntekijöiden oikeuksia kehitysmaissa edistävä Reilu kauppa ja suomalaisten palvelualoilla työs-

kentelevien oikeuksia ajava PAM sopivat hyvin yhteen. – Reilu kauppa on PAMille itsestään selvä valinta. Se sopii täydellisesti arvoihimme, sanoo PAMin kv-koordinaattori Mari Taivainen. Iltapäivällä PAMfestin ovet avautuvat kaikille kiinnostuneille, kun Helsingin jäähallin ilmaiskonsertissa lavalle astelevat lasten-

bändi KumKumMaa solistinaan Erin Anttila sekä Haloo Helsinki. Konsertti on tarkoitettu koko perheelle. Esiintyjien ohella tarjolla on ay-asiaa, ja jäähallissa voi törmätä myös Reilun kaupan banaaniin. – Toivottavasti moni konserttivieras saa kipinän käyttää jatkossa Reilun kaupan tuotteita, Taivainen innostaa. Pamilaiset voivat startata PAM-

fest-lauantain jo aamulla Linnanmäellä, jolloin laitteet on varattu jäsenten yksityiskäyttöön. PAMfestin päättävässä iltakonsertissa lavalla nähdään Sami Pitkämön orkesteri, Siiri Nordin ja Chisu. 4PRRV 3HHRRVULU 3PZp[PL[VH VZVP[[LLZ[H ^^^ WHTMLZ[ Ä

2(0:( /f920:((90

Provinssirockista reilu -,:;(90; Provinssirock on tehnyt päätöksen lisätä rockasenteeseen ison ripauksen reiluutta. Kaikki Provinssissa tänä vuonna myytävät kahvi- ja teekupilliset keitetään nimittäin Reilun kaupan tuotteista. – Olemme jo pitkään tehneet työtä ympäristöasioiden parissa, kertoo promoottori Juha Koivisto. – Jotenkin sitäkin kautta on tullut entistä tärkeämmäksi miettiä alihankkijoita ja sitä, kuinka erilaiset palvelut ja tavarat on tuotettu. Eettisesti kestävät tuotteet on uskoakseni tuotettu useimmiten myös ekologisemmin. Maailmalla Reilu kauppa on jo vuosia näkynyt isoilla festivaaleilla, kuten IsossaBritanniassa Glastonburyssa ja Tanskassa Roskildessa. Suomessa koettiin ensimmäinen reilu festari viime kesänä, kun perinteikäs hämeenlinnalainen Ämyrock pilotoi Reilun kaupan tapahtumana. – On hieno uutinen, että myös Provinssin kaltainen suomalaisen festivaalikesän ikoni kertoo reilun asenteensa tällä tavalla, iloitsee Reilun kaupan edistämisyhdistyksen toiminnanjohtaja Janne Sivonen. – Uskon, että eettisten näkökohtien huomioiminen tapahtumissa on tulevaisuuden trendi myös Suomessa. :HHYH 4HULSP\Z

16/(55( 7(9=0(05,5

Aiempaa reilumpi ja luomumpi Stig

Kun olet reilu muille, myös muut ovat reiluja sinulle. Näin uskoo ainakin Uuden Musiikin Kilpailusta suurelle yleisölle tutuksi tullut Stig. 4<:00220 Stig Doggina aiemmin tunnettu artisti on valloittanut estradeja ja YouTubea ronskeilla kappaleillaan jo vuosien ajan. Maaliskuussa uusi, pehmeämpi Stig tuli myös suuren yleisön tietoisuuteen Uuden Musiikin Kilpailussa, jossa etsittiin Suomelle euroviisuehdokasta. Ennakkosuosikkien joukkoon jo kisan alusta noussut Laululeija-kappale sijoittui lopulta toiseksi. :[PNPS[p ilmestyy uusi levy toukokuun lopulla. Uusi ”luomu-Stig” on myös entistä reilumpi. – Ehkä Stig on luomuna reilumpi kuin edeltäjänsä Stig Dogg. Tai sitten se vaan toivoo muuttuneensa, ja sisällä on kuitenkin sama vanha Stig, pohdiskelee Sti-

gin takana oleva helsinkiläinen muusikko Pasi Siitonen. 0OTPZLU pitää, ja etenkin kannattaa, olla reilu. Tähän ajatukseen tiivistyy Stigin asenne. – Reiluudella on taipumus löytyä edestäpäin. Se palaa sun luo! Mikä sitten on musiikkimiehen mielestä reilua? – Älä kiusaa äläkä kuseta. Se pätee niin musabisnekseen kuin elämään yleensä, tiivistää Siitonen Siitosen mukaan suomalainen musiikkibisnes on kohtuullisen reilua, osittain ehkä siksi, että bisneksessä ei liiku kovin suuria rahasummia. Myös piirit ovat sen verran pienet, että epärehellisen yrittäjän lento jää yleensä lyhyeksi. – Toisaalta musta tuntuu, että

ihmiset on ylipäätään aika reiluja. /L[RLU Siitonen analysoi artistialter egoaan ulkopuolelta ja toteaa, että Stigin sanoitukset eivät välttämättä ole maineeltaan niitä reiluimpia.

Reilu kauppa sopii Stigin meininkeihin: ”Kyllä meillä täällä on siihen varaa.”

Etenkin naiset näyttäytyvät Stigille usein enemmän tai vähemmän esineinä. Siitosen mukaan artistilla on kuitenkin monia saumoja toimia oikeudenmukaisesti. – Esimerkiksi keikkaliksojen jakamisessa mun periaate on olla mieluummin vähän liian reilu kuin kohtuuton. Kyllä siitä jää kaikille, myös itselle, parempi fiilis, vaikkei olisikaan saanut revittyä irti maksimaalista hyötyä itselleen. Konkarille myös nuorten räppäreiden pyynnöt yhteisistä biiseistä ovat tilaisuuksia jeesata. – Mut toisaalta, ehkä ne nuoret sitten joskus jeesaa mua, kun olen vanha ja unohdettu, Siitonen fiilistelee. :HHYH 4HULSP\Z


7.5.2012

Hyviä Uutisia! – Reilun kaupan äänenkannattaja

119\VRH

(S]LYJPH 1\YPLZ ZHPYHHUOVP[HQHVWPZRLSPQH ,[LSp (MYPRRH

4DIFDLUFS T &OFSHZ %SJOL

+" '"*353"%& 108&3 0' /"563& Maailman ensimmäinen 100% kasviperäisistä raaka-aineista valmistettu, sertifioitu luomu ja Fair Trade Energiajuoma

KB UFLFF NFMLFJO JINFJUá

TĂ„LLĂ„ KUPONGILLA 7. - 12.5. NATURAZONE MYYMĂ„LĂ„STĂ„

6HBOEBMBJTUFO OBJTUFO QJFOPTVVTLVOOJT TBBO WJMKFMFNá IVJQQVMBBEVLBT SFJMVO LBVQBO MVPNVLBIWJ KPLB TBB WBBUJ WBNNBOLJO LBIWJLJTTBO LFISááNááO 5áNá LFTLJQBBIUPJOFO TVPEBUJOLBIWJ PO LBTWBUFUUV MVPOOPONVLBJTJO NFOFUFMNJO SJLLBBTTB UVMJQFSáJTFTTá NBBQFSáTTá LPSLFBMMB .PVOU &MHPO SJOUFJMMá 7BMJOUB QBSFNNBO NBBJMNBO QVPMFTUB

Ei sisällä keinotekoisia lisä-, väri-, makeutus- tai säilÜntäaineita, ei synteettistä kofeiinia

3VPIPOKVVSFTUB MVPNVMMJTFTUJ

Kofeiinin lähteenä Brasilialainen Guarana ja Raaka Vihreä Kahvipapu.

)BF PNBTJ ,85â‚Ź

Pienin askelin reiluksi!

3FJMV LBIWJ LBVOJTUBB 5øMMø LVQPOHJMMB

&RVBM &YDIBOHF

3FJMVO LBVQBO MVPNVLBIWJ

QLU H OPSN

7&3,,0,"611" XXX SVPIPOKVVSJ GJ ,".11* 4BMPNPOLBUV )FMTJOLJ *5§,&4,64 *UøLFTLVLTFO LBVQQBLFTLVT

/BUVSB;POF t -ĂšOOSPUJOLBUV t )FMTJOLJ

3(90 1f95,-,3;

-60.6

š6SLU HPUH OHS\UU\[ VWPZRLSSH ZHPYHHUOVP[HQHRZP ,U ]HPU RVZRHHU \ZRVU\[ L[[p ZL VSPZP THOKVSSPZ[H š

9<62( Kaikkea ei tarvitse muuttaa kerralla, vaan hyviä tekoja voi tehdä yhden kerrallaan. Aloita vaikka vaihtamalla kahvi reiluksi ja ota sitten mukaan tee, hunaja ja sen jälkeen vaikkapa sokeri. Pienin askelin kohti parempaa! ;LYLZH =pSPTpRP

"WPJOOB BSL -" 46

Baristan aamukahvi

;,

96

/

,0

5

6

Barista tietää kaiken kahvista, sen kasvattamisesta, paahtamisesta sekä kahvijuomien valmistamisesta. 7(:0 26226

ja millaisissa oloissa. Valikoimissa on myĂśs Reilun kaupan kahveja. Milla Vainikainen on tyĂśskennellyt baristana jo viisi vuotta. Helmikuussa hän sijoittui pronssille Helsingissä järjestetyssä Vuoden Barista 2012 -kilpailussa. Suuri osa baristan tyĂśstä on asiakaspalvelua. Âś )HYPZ[HU ammattiin ei voi kouluttautua, vaan taidot opitaan tyĂśssä, Vainikainen kertoo. Toisin kuin voisi kuvitella, baristat eivät välttämättä juo kahvia jatkuvasti. Vainikaisen mukaan kahvin juomisessa laatu korvaa määrän. Hän juo usein vain yhden kupin kahvia päivässä. Kotoa lĂśytyy tavallinen suodatinkeitin. – Ainoa hiďŹ stely-laite, mikä kotoa lĂśytyy, on kahvimylly. Vastajauhettua kahvia ei voita mikään, Vainikainen sanoo.

(44(;;03(05,5 Johan och NystrÜm paahtaa ja myy laadukkaita erikoiskahveja Suomessa ja Ruotsissa. Eettisyys on tärkeä osa kahvin tuottamisessa. Johan och NystrÜmillä tiedetään mistä kahvipavut tulevat, kuka ne viljelee

Reilu peli

â€?Vastajauhettua ei voita mikään.â€?

2HO]PLU TH\PZZH on eroja, ja niiden maistelua voisi verrata viineihin. Vainikaisen mukaan kahvista voi erottaa vaikka aprikoosin tai mustaherukan aromeja. Aamukahviksi barista suosittelee marjaisaa, kenialaista, vaaleapaahtoista kahvia. – Aamulla ihmisen makuaisti on herkimmillään, joten aamukahviin kannattaa panostaa. 1VOHUUH /HYQ\UWpp

Sarjakuva on piirretty yläkouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa toteutetussa Maailman sarjakuvat -tyÜpajassa.

Luksushedelmäsalaatti HUUVZ[H HWWLSZPPUPH NYLPWWP Ăą HUHUHZ N ]PPUPY`WpSLP[p RHPRRPH ZHH[H]PZZH 9LPS\U RH\WHU OLKLSTPUp 3PLTP! HWWLSZPPUPU TLO\ YRS O\UHQHH [S RHYKLT\TTHH RHPRRPH ZHH [H]PZZH 9LPS\U RH\WHU TLYRPSSp ]HY\Z[L[[\UH :HIH`VURHZ[PRL! KS R\VO\]PPUPp S\VT\T\UHU RLS[\HPZ[H YRS ZVRLYPH ]PPUP QH ZVRLYP ZHH[H]PZZH 9LPS\U RH\WHU TLYRPSSp ]HY\Z[L[[\UH 3LPRRHH [LYp]pSSp ]LP[ZLSSp HWWLSZPPUP[ QH NYLPWWP RHS]V[[VTPRZP SVORVPRZP 2\VYP QH ]PPWHSVP HUHUHZ 3LPRRHH HUHUHRZLZ[H LYP[[pPU VO\P[H ]PPWHSLP[H 7\VSP[H ]PPUPY`WpSLL[ (ZL[[LSL OLKLSTp[ SHHRLHSSL ]HKPSSL VO\LRZP RH\UPPRZP RLYYVRZLRZP 9PWV[[LSL ]PPUPY`WpSLLU W\VSPRRHH[ OLKLSTPLU WppSSL RVYPZ[LLRZP 4P[[HH SPLTLU HPULRZL[ RH[[PSHHU [HP WPLULLU TPRYVU RLZ[p]ppU R\SOVVU 2\\TLUUH UPPU L[[p HPULRZL[ ZLRVP[[\]H[ O`]PU =HS\[H SPLTP OLKLSTPLU WPUUHSSL QH HUUH THR\QLU [LRL`[`p OL[RP =HSTPZ[H ZPSSp ]pSPU ZHIH`VURHZ[PRL 4P[[HH RHPRRP HPULL[ [LYpZR\SOVVU QH ]PZWPS€P [HZHPZLRZP 5VZ[H R\SOV ]LZPOH\[LLZLLU QH R\\TLUUH ]PZWPS€PKLU UPPU L[[p ZLVZ ZHRLULL QH R`WZ`` =LZPOH\[LLU LP [HY]P[ZL RPLO\H RV]HH ZPSSp RHZ[PRRLLU SpTW€[PSH LP ZHH UV\Z[H `SP HZ[LLU 2\U ZLVZ VU [HZHPZLU WHRZ\H QH RPPS[p]pp UVZ[H R\SOV WVPZ ]LZPOH\[LLZ[H 1ppOK`[p RHZ[PRL QH [HYQVH OLKLSTpZHSHH[PU RHUZZH

Inkiväärisitruunasooda HUUVZ[H W\SSV 9LPS\U RH\WHU .PUNLY (SLH 9LPS\U RH\WHU ZP[Y\\UHU TLO\ 9LPS\U RH\WHU HWWLSZPPUPU TLO\ /\UHQHH [HY]P[[HLZZH QpP[p 2VYPZ[LS\\U! ZP[Y\\UH [HP HWWLSZPPUP]PPWHSLP[H ;640 1(9=(

7\YPZ[H R`STpU VS\LU QV\RRVVU ZP[Y\\UHU QH HWWLSZPPUPU TLO\[ QH TH\Z[H Q\VTH OHS\ [LZZHZP [LLS\ZPRHS SPZLSSH O\UHQHH ;p`[p RVYRLH[ SHZP[ QpPSSp QH RHHKH Q\VTH SHZLPOPU 2VYPZ[LSL OHS\[LZZHZP OLKLSTp]PPWHSLPSSH

1pPR€ ]HWW\ZPTH ]pSPPU& 9LPS\U RH\WHU PURP]ppYP ZP[Y\\UHZVVKH RVYQHH [PSHU[LLU


7.5.2012

Hyviä Uutisia! – Reilun kaupan äänenkannattaja

12 ;HRHZP]\

2H[ZV [ppS[p SPZpp 9LPS\U RH\WHU ]PSQLSPQ€PKLU R\\S\TPZPH ^^^ YLPS\RH\WWH Ä

Kuvaa lempikuppisi ja voita 10 kiloa kahvia 2037(03< Millaisista kupeista Reilun kaupan kahvia, teetä, kaakaota tai vaikkapa mehua oikein juodaan? Reilun kaupan edistämisyhdistys järjestää yhteistyĂśssä suomalaisten kahvitoimijoiden kanssa â€?Kuvaa Lempikuppisiâ€? -kilpailun. Kilpailuun voi osallistua ottamalla kuvan omasta lempikupistaan, joko yksin tai porukalla.

Kuvassa voi olla yksi kuppi tai sata kuppia, ja siinä voivat näkyä kuppien onnelliset omistajat tai pelkät kupit. Kupit voivat seikkailla kotona tai toimistossa, ulkona tai sisällä. Tyyli on vapaa! Kuvia pyydetään Reilun kaupan Facebookryhmän seinälle (www.facebook. com/reilukauppa). Kuvan voi lähettää myÜs sähkÜpostilla osoitteeseen

reilukauppa@reilukauppa.ďŹ . Osallistuessasi kilpailuun ryhmänä, kerro myĂśs, minkä porukan kupit kuvassa komeilevat. Kilpailu on käynnissä Herää reilumpaan

4PS[p Up`[[pp ZPU\U SLTWPR\WWPZP&

Suomalaisissa on joukkovoimaa, jonka voi valjastaa hyvään käyttÜÜn heti aamusta. Reilun kaupan kahvin, teen, kaakaon, hedelmien, mehun tai myslin valitseminen aamupalapÜytään on vaikuttava teko. ((40(05,5 Monet suomalaiseen aamupalapÜytään perinteisesti kuuluvat tuotteet tulevat kehitysmaista: esimerkiksi kahvi, tee, banaani tai kaakao kun eivät Suomessa kasva. Reilun kaupan tuotteiden valitseminen osaksi aamiaista tarjoaa mahdollisuuden tehdä vaikuttavia valintoja heti aamusta. Suomalaisten aamiaisissa puhutaan valtavista määristä tuotteita. Jos jokainen suomalainen yli 15-vuotias juo vaikkapa vain yhden kupillisen aamukahvia, puhutaan jo neljästä ja puolesta miljoonasta kahvikupillisesta. Reilun kaupan edistämisyhdistyksenHerääreilumpaanmaailmaan -kampanja kysyy: Mitä jos kaikki nuo kupilliset nautittaisiin Reilun kaupan merkillä varustettuna? /HHZ[L lähteä muuttamaan maailmaa aamiaisella on otettu vastaan innostuneesti. Ympäri Suomen järjestetään kampanjaviikolla 7.-

13.5. kymmenittäin erilaisia aamiaistapahtumia. Osallistujamäärät vaihtelevat muutamasta henkilÜstä tuhansiin aamiaisen nauttijoihin. Mukana on tyÜpaikk oja ja seurakuntia, yrityksiä ja yksittäisiä kansalaisia. Heitä yhdistää halu vaikuttaa positiivisesti kehitysmaiden ihmisten elämään, aamusta alkaen, osana arkipäivää. ,YP[`PZLU innokkaasti aamiaisia ovat lähteneet järjestämään Martat ympäri Suomen. Marttojen järjestämiä tapahtumia nousee kampanjaviikolla yli 20 paikkakunnalle

Mitä jos kaikki aamukahvikupilliset nautittaisiin reiluna?

16/(55( /(91<57ff

Reilua huomenta!

maailmaan -kampanjaviikon ajan 7.-13.5.2012. Kilpailun pääpalkintona on 10 kilon lajitelma useita erilaisia kahveja suodatinkahveista espressoon ja kahvipapuihin. Voittajalle on siis luvassa todellinen makumatka erilaisten reilujen kahvien maailmaan. Palkinto arvotaan kaikkien kilpailuaikana kuvan lähettäneiden kesken. Lisäksi

-25%*

Reilun kaupan edistämisyhdistyksen tyÜntekijÜistä koostuva raati muistaa erityisen innovatiivisia kuvia lisäpalkinnoilla. Kilpailun palkinnot tarjoaa Arvid Nordquist, Cafetoria roastery, Hyvinvoinnin Tavaratalo, Kaffecentralen, MakroBios, Meira, Paulig, Pentik, Reilun kaupan Tähti ja Ruokakesko. 1VOHUUH /HYQ\UWpp

Muuta maailmaa aamiaisella Valitse Reilusti parempi verkkokauppa! Valikoimastamme tilaat mukavasti Reilun kaupan kahvia ja lähes sata yhtä reilua tuotetta koko päivälle.

* Alennus Reilun kaupan tuotteista rajoitetun ajan.

HYVINVOINNIN TAVARATALO

www.reilustiparempi.ďŹ /aamiainen

kaikkialle Suomeen. Reilun kaupan edistämisyhdistys ja Martat ovat yhdessä todenneet, että aamiaisessa on mahdollista yhdistää terveellisyys sen nauttijalle ja reiluus raaka-aineiden viljelijälle. Hyvä ja reilu aamiainen myĂśs tuo tyĂśtä lähelle ja kauas: vilja, maito ja leivän päälliset hankitaan kotimaisina, kaukaa tulevat osaset puolestaan Reilun kaupan tuotteina. :HHYH 4HULSP\Z =VPZPRV ZPU\U HHTPHPZLZP VSSH VZH T\\[VZ[H& 2H[ZV ]PURP[ VZVP[[LLZ[H YLPS\RH\WWH Ă„ YLPS\TWPTHHPSTH 9LPS\TWHH HHTPHPZ[H V]H[ RHUZZHTTL [LRLTpZZp! ,L[[PZLU RH\WHU W\VSLZ[H ,L[[P Y` 2LOP[`Z`O[LPZ[`€U WHS]LS\RLZR\Z 2LWH 7HS]LS\HSVQLU HTTH[[PSPP[[V 7(4 ZLRp :\VTLU 3pOL[`ZZL\YH 2HTWHUQH ZHH <SRVTPUPZ[LYP€U ]PLZ[PU[p QH RLOP[`ZRHZ]H[\Z[\RLH

3FJMV NFJOJOLJ PO NFJEáO NFJOJOLJ

,VOOJB BTJB KB JIBO KPLBQáJWáJOFO KVUUV 3VPIPOKVVSFTTB NF VTLPNNF FUUá IZWJOWPJOUJ LVNQVBB SFIFMMJTFTUá SVVBTUB KB IZWáO PMPO PJWBMMVLTJTUB 0MFNNF MVNPVUVOFJUB MVPNVTUB KB MáNNFOOFJUá MáIJSVVBMMF "SWPTUBNNF SFJMVB LBVQQBB KPUB UFIEááO JINJTUá KB MVPOUPB LVOOJPJUUBFO

6TLPNNF FUUá WBMJOOPJMMBNNF PO WBJLVUVTUB

5øMMø LVQPOHJMMB

,BJLLJ 3FJMVO LBVQBO UVPUUFFU

OPSNBBMJIJOOPJTUB QPJT

7&3,,0,"611" XXX SVPIPOKVVSJ GJ ,".11* 4BMPNPOLBUV )FMTJOLJ *5§,&4,64 *UøLFTLVLTFO LBVQQBLFTLVT

"WPJOOB BSL -" 46

Maailman parantaminen on hauskinta hyvässä seurassa. eetti.ďŹ


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.