LEGENDAARINEN KISS TULEE KESÄLLÄ KEIKALLE HELSINKIIN LIPUNMYYNTI ALKAA ENSI MAANANTAINA
HELSINKI
SIVU 12
Tiistai 16.lokakuuta 2012 | n:o 190 | sää +10°
Tyttö uhkasi puukolla kesken oppitunnin
Keravan yhteiskoulussa. Keravalaisessa koulussa koettiin maanantaina uhkaava tilanne, kun 13-vuotias tyttö veti puukon esiin kesken oppitunnin. Oppilas sai viillon. Tyttö uhkasi teräaseella luokkatovereitaan, joista yksi sai puukosta naarmun käteensä. Syy ei ole tiedossa. Välikohtauksen motiivi ei poliisin mukaan vielä eilen ollut selvillä. SIVU 04
NOEL VASQUEZ/AFP
KALLE HAVIA
LUKIJAN KUVA
100 euroa
Nightwish pestasi Jansenin Hollantilaislaulaja Floor Jansen (kuvassa) esiintyy Nightwishin solistina myös ensi kesän keikoilla. Jansen tuli paikkaamaan yhtyeestä lähtenyttä Anette Olzonia. SIVU 12
Peltoselle pelikielto
TEHORATSIAT ALKOIVAT
Helsingin poliisi jakoi sakkoja ja poisti kilpiä SIVU 04
Helsingin poliisi valvoo tällä viikolla tehostetusti liikennettä eri puolilla kaupunkia. Maanantaina laaja ratsia järjestettiin muun muassa Mechelininkadulla.
HIFK:n Ville Peltonen sai SM-liigalta neljän ottelun pelikiellon. Syynä rangaistukseen oli vastustajalle aivotärähdyksen aiheuttanut taklaus. SIVU 11
Single maltia Suomesta
Suomalaisessa viskissä maistuu puhdas ilma, pohjavesi ja pitkien kesäpäivien kypsyttämä ohra. SIVU 10
+
TÄNÄÄN
lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 16. lokakuu 2012
Lukijan kuva
Kolumni
LUKIJAN KUVA
LEFFALIPUT
TÄNÄÄN
Pyöräilystä kaivataan mielipiteitä
Kolme kommenttia Omakaupunki.fistä
Taskuvarkaudet Helsingin ravintoloissa kasvussa JUKKA RITOLA/LEHTIKUVA
”Eikös ole aika jännä, että nämä taskuvarkaat onnistuvat aina, ihan joka ikinen kerta. Vai onko joku joskus kuullut, että joku olisi jäänyt rysän päältä kiinni? Mistä se johtuu? Ovatko taskuvarkaat niiin taitavia, vai onko kiinni jäämisen riski vaan niiin olematon.”
Ota kuva, lähetä viesti
Kännykuvat numeroon 17181 Arvoisa Lukija, osallistu Metron tekemiseen: lähetä kännykuvat, tekstiviestit ja vinkit numeroon 17181. Kerro viestissäsi, missä olet kuvan ottanut, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Voit lähettää kuvia ja vinkkejä myös sähköpostitse osoitteeseen metro@sanoma.fi. Kaikki Metrossa julkaistut kuvat palkitaan. Tarkemmat ohjeet löytyvät sarjakuvasivulta. METRO
Valvotaanko liikennettä pääkaupunkiseudulla tarpeeksi tehokkaasti?
”Itse olen asettanut verkkopankissa korttieni nostoturvarajaksi 300 euroa. Tuon enempää ei pysty vuorokauden aikana nostamaan. Eipä tyhjene tili varkaan käsissä.” CUNNING
Usein taskuvarkaat vakoilevat, kun asiakas näppäilee maksupäätteeseen korttinsa tunnusluvun.
KAUPUNKISISSI
”Maksan pikkuostokset käteisellä, eipä tule moista harmia.”
JUSSI CASH
Tänään Huomenna 17. lokakuuta 15:00 21:00 3:00 9:00 15:00 21:00
+10 +10
+9
+9
8:03
Edellinen kysymys
+10
+8
+9
+4
18:05
+9
+8
+10
+10
88% KYLLÄ
+13
-1
0
+12
METROLIVE.FI:N ESIMIES santtu.parkkonen@sanoma.fi
+3
8
+7
+10
+8 18
+5 +10
14
+30
+10
+9
10
8
+9
3
+19 +30 +18 +29 +30 +31 +37 +32 +32 +26
Tässä viime päivinä olen miettinyt paria asiaa. Ensimmäinen kela on ollut se, mitä tapahtuisi jos eräs Hjallis Harkimo tulisi uskoon. Toinen ajatus on oikeastaan pelko. Pelko siitä, että erään Johan Bäckmanin haarat ratkeavat. Tampereella kuuluisaksi on noussut nuorison suosima keikkapaikka, jossa esiintyy pieniä, keskisuuria ja joskus jopa suurensuuria yhtyeitä. Keikkapaikassa sinänsä ei ole mitään erikoista. Vastaavia pari tuhatta ihmistä sisäänsä vetäviä monitoimihalleja on kaupunkiemme laidoilla jäähallin ja metsän välisessä maastossa lukuisia. Tamperelainen halli poikkeaa maan muista vastaavista kuitenkin asiassa, joka on verbalisoitu yrityksen internetsivuilla näin: ”Emme salli tiloissamme konsertteja, joissa esitetään materiaalia, joka on epäjumalanpalvontaa.” Tästä syystä hallissa ei ole kuultu esimerkiksi Alice Cooperin ja Turmion kätilöiden musisointia. Lähes saman kohtalon koki PMMP, jota kiellettiin esittämästä keikallaan Jeesus ei tule, oletko valmis -kappaletta. Jonka se sitten kuiSitaatti tenkin – tieten”Venäjällä kerrotaan kin – esitti. Suomesta absurdeja voi Epäjumalasta puhua vain tarinoita, jotka ovat silloin kun uskuin Arto Paasilinkoo siihen oikeaan. Muille koko nan kynästä.” asia on irrationaalinen. Jos ei avaudu, niin miettikää tilannetta, että Hjallis Harkimo kokisi herätyksen ja tulisi uskoon. Sen jälkeen hän rakentaisi Tampereelle suunnittelemansa Hartwall Areena 2.0:n ja julistaisi koko kaupungin epäjumalasta vapaaksi vyöhykkeeksi. Voisi siinä jokunen yhteistyökumppani luoda yksipurjehtijaan oudon katseen. Johan Bäckman on epäilemättä maailman ainoa tiedemies, joka on luonut oman uskonsa ja totuutensa. Siinä eivät enää järkiperusteet, tilastot ja asiantuntijalausunnot auta. Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa Venäjällä kerrotaan Suomesta absurdeja tarinoita, jotka ovat kuin Arto Paasilinnan kynästä. Bäckman seisoo toisella jalalla Venäjällä ja toisella Suomessa. Uskossaan vahvana hän puhisee ja ähisee työntäessään maita kaikilla voimillaan erilleen toisistaan. Hän toivoo onnistuvansa, mutta samaan aikaan sisimmässään pelkää haarojensa repeytyvän. Yhden miehen usko voi estää muutaman yhtyeen esiintymisen provinssikaupungissa. Mutta yhden miehen usko ei voi erottaa kahta maata toisistaan. Niin ainakin minä uskon. Unelmamies
+22
+28
+21
+8
+18
+21
+17
+5
+12 +14
+18
+3
4
11
+14
+1
+1
Vastaa tekstarilla (0,50 e) metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai osoitteessa omakaupunki.fi.
+1
+4
Oletko mennyt sairaana töihin?
12% EI
SANTTU PARKKONEN
USKONRITARIT
Helsinki laatii pyöräilyn edistämissuunnitelmaa. Työn tueksi kaupunkilaisilta toivotaan mielipiteitä siitä, millaisilla keinoilla pyöräilyä pitäisi Helsingissä edistää. Pyöräilyn edistämissuunnitelmaan kerätään konkreettisia toimenpiteitä suunnittelusta rakentamiseen ja kunnossapidosta markkinointiin. Suunnitelman pääpaino on vuosissa 2013–2016. Suunnitelma valmistuu tammikuussa 2013, ja sen hyväksyy kaupunginhallitus. Keskusteluun voi osallistua marraskuun loppuun asti osoitteessa www.ksv.hel.fi/keskustelut. METRO
Päivän kysymys
02
+28 +26 +23 +27 +23 +11 +15 +30 +11 +30
”Sellainen mies, joka ei hae BB-taloon. Kyllä minä uskon, että hän on tuolla jossakin.” Big Brotherista pudonnut Katarina kertoo, millainen hänen unelmamiehensä on. Lue koko juttu osoitteessa www.metrolive.fi
1
UUTISET
lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 16. lokakuu 2012
MARKKU ULANDER/LEHTIKUVA
Laajasalon tragedia
Perhesurmasta syytetty isä on syyntakeeton
UUTISET
Sompion koulun eli Keravan yhteiskoulun kahdeksasluokkalaisen Emilia Virlanderin oli vaikea uskoa tapahtunutta todeksi.
Oppilas uhkaili puukolla luokassa Miljoonien loppulasku
Myrskyt tulivat kalliiksi Viime vuoden lopun Hannuja Tapani-myrskyt aiheuttivat sähköverkolle historiallisen laajat vauriot. Energiayhtiöt maksoivat katkojen vuoksi ennätykselliset 46 miljoonan euron keskeytyskorvaukset, kertoo Energiamarkkinavirasto. Korvauksia maksettiin 371 000 sähkönkäyttäjälle. Määrä vastaa noin 11:tä prosenttia kaikista jakeluverkkoihin liittyneistä sähkönkäyttäjistä. Myrskyn ajoittuminen talvikauteen pahensi katkojen vaikutuksia käyttäjille ja hankaloitti vikojen korjaamista. Energiamarkkinavirasto arvioi keskeytysten aiheuttamaksi haitaksi laskennallisesti 445 miljoonaa euroa. STT
Inflaatio ei kiihtynyt Kuluttajahintoja nosti syyskuussa lihan, maidon, kasvisten, makeisten, jäätelön ja liikennemaksujen kallistuminen. Tilastokeskuksen mukaan inflaatio pysyi kuitenkin samalla tasolla kuin elokuussa. STT
Inflaatio pysyi 2,7 prosentissa
Kuluttajahinnat nousivat 0,4 prosenttia
04
Laastari riitti. Keravalla Sompion koulussa koetusta uhkaavasta tilanteesta selvittiin lopulta vähin naarmuin.
Sompion koulussa Keravalla tapahtui maanantaina uhkaava väkivaltatilanne kesken oppitunnin. Poliisin mukaan 13-vuotias tyttö veti esiin puukon ja uhkasi sillä luokkatovereitaan. Yksi uhatuista tytöistä sai käteensä naarmun, joka paikattiin laastarilla. Seitsemäsluokkalaisen tytön epäilty puukonheiluttelu ja uhkailu yllättivät koulukaverin täysin. Saman koulun kahdeksannen luokan oppilaan Emilia Virlanderin on vaikea edes uskoa kuulemaansa. – En olisi koskaan osannut kuvitella hänestä sellaista, Virlander sanoo. Virlander kertoi, ettei ole ensimmäinen kerta, kun oppilaalla on koulussa teräase.
Joskus yksittäinen oppilas on esitellyt veistään tai puukkoaan ehkä pelon tai ihailun toivossa. – En ole itse ottanut sitä kovin pahana asiana. En ole pelännyt enkä toisaalta ollut, että vau. Hänen mukaansa vain harvat opettajista ymmärtävät, millaisessa maailmassa ja minkälaisilla keskinäisillä säännöillä koululaiset elävät. – Joillakin opettajilla ei ole hajuakaan, miten asiat oikeasti menee. Tapahtuman taustoista ja motiivista voitiin maanantaina esittää vain arvailuja. Riko-
”Joillakin opettajilla ei ole hajuakaan, miten asiat oikeasti menee.” Kahdeksasluokkalainen Emilia Virlander
sylikomisario Satu Koivu sanoo, että huhuja liikkuu monenlaisia, ja niiden todenperäisyyden selvittely vie aikaa. Virlanderin mukaan Sompion koulussa esiintyy kiusaamista – joissakin porukoissa. Hänen tietojensa mukaan uhkailusta epäilty tyttö ei kuitenkaan kuulunut kiu-
sattuihin. Virlander kannattaisi opettajille oikeutta tarkastaa koululaisen tavarat, jos on perusteltu syy epäillä, että mukana on jotakin luvatonta. Laittomasta uhkauksesta epäillyn, sosiaaliviranomaisten huostaan toimitetun tytön puolesta hän on pahoillaan. – Harmittaa, koska uskon, ettei hän ole tarkoittanut mitään pahaa. Halusi ehkä näyttää, että hänellä on rohkeutta uhata, jos haluaa. Alaikäistä Emilia Virlanderia on haastateltu vanhempien luvalla. STT
Keinot ovat rajatut
Opettajan mahdollisuudet puuttua oppilaan käytökseen tai tavaroiden hallussapitoon on rajattu laissa tiukasti. Opettaja ei esimerkiksi saa tutkia oppilaiden laukkuja tai taskuja. Jos opettaja epäilee, että oppilaalla on mukanaan vaarallisia esineitä, on Opetusalan Ammattijärjestö
Uusi selvitys. Alkoholiasenteet lieventyneet Suomalaiset suhtautuvat alkoholiin entistä sallivammin, mutta humalajuomiseen yhä varsin kriittisesti. Asia ilmenee tuoreesta selvityksestä, joka toteutetaan kahden vuoden välein. Tuhannelle suomalaiselle tehdyssä kyselyssä enää runsas puolet vastaajista halusi kieltää alkoholiyhtiöiden urheilusponsoroinnin tai mielikuvamainonnan. Vielä muutama vuosi sitten kieltojen kannalla oli yli 60 prosenttia vastaajista. Selvityksen takana oleva sosiaali- ja terveysalan kattojärjestö Soste haluaa yhä tiukasti rajoituksia alkoholimainontaan ja -sponsorointiin. Kyselystä selviää, että aiempaa harvempi kannattaa alkoholiveron korotusta. Ko-
Nuorten oma maailma
OAJ:n mukaan hyvä ottaa yhteys poliisiin. Lain mukaan opettaja voi määrätä häiriköivän oppilaan jälki-istuntoon, poistaa luokasta tai antaa kirjallisen varoituksen. Opettaja saa käyttää kohtuullisia voimakeinoja, jos häiritsevästi tai väkivaltaisesti käyttäytyvä oppilas ei
tottele käskyä poistua. – Tietysti jos oppilaalla on teräase, silloin opettajalla on hätävarjeluoikeus. Opettajan kannattaa miettiä, onko turvallisempaa viedä muut ihmiset pois vaaratilanteesta vai pitääkö riehuja yrittää taltuttaa, OAJ:n johtava lakimies Erkki Mustonen sanoo. STT SARI GUSTAFSSON/LEHTIKUVA
rotusten kannalla oli tänä vuonna vajaat 40 prosenttia vastaajista, kun korotuksen vastustajia oli jo lähes 60 prosenttia. Sostessa ollaan kansalaisten höllentyneestä linjasta huolimatta tiukasti myös veronkorotusten takana. STT Baarit ja olut •
•
KANNATUSTA. Kyselyyn vastanneista 44 prosentin vähemmistö oli valmis aikaistamaan aamuneljään auki olevien ravintoloiden sulkemisaikoja, jotta päihdehaitat vähenisivät. VASTUSTUSTA. Kyselyyn vastaajat laajalti tyrmäävät keskioluen laimentamisen tai siirtämisen Alkoon.
Silvia esiintyi Espoossa
Ruotsin kuningatar Silvia osallistui maanantaina Espoon Hanasaaressa järjestettyyn seminaariin, jossa käsiteltiin lasten ja nuorten hyvinvointia. Tapahtumassa puhunut Silvia muistutti, että lapsella on mahdollisuus hyvään elämään, jos hänet huomataan ja häntä kunnioitetaan. Presidentti Sauli Niinistö kiitteli lasten parissa vapaaehtoistyötä tekeviä ihmisiä. STT
Vaimonsa ja kahden lapsensa murhista syytetty isä ei ymmärtänyt tekoaan. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen antaman lausunnon perusteella mies on tahdosta riippumattoman hoidon tarpeessa. Helsingin käräjäoikeus käsitteli maanantaina mielentilatutkimusta, johon isä määrättiin huhtikuussa. Lopullinen tuomio asiassa annetaan kahden viikon kuluttua. Oikeus katsoi huhtikuisessa välituomiossaan, että isä aiheutti perheenjäsentensä kuolemat Helsingin Laajasalossa viime tammikuussa. Isä on oikeudessa tunnustanut surmanneensa kaksi lastaan ja vaimonsa. Hän on kertonut puukottaneensa vaimonsa kostoksi ja mustasukkaisuuttaan. Tekojen jälkeen hän kaatoi eteisessä olleiden lastenvaunujen päälle sytytysnestettä ja sytytti ne tuleen. STT Tehovalvontaa
Poliisin ratsioissa on nyt laaja kohderyhmä Helsingin poliisi valvoo alkaneella viikolla tehostetusti liikennettä eri puolilla Helsinkiä. Maanantaina mittavia ratsioita järjestettiin Mechelininkadulla ja Topeliuksenkadulla. – Voisi sanoa, että nyt on voimaa takana, ja perjantaihin asti tehostetusti valvontaa tehdään, komisario Dennis Pasterstein kertoo. Poliisin erityisessä syynissä ovat ajonopeudet, turvalaitteiden käyttö sekä kevyt liikenne. Ratsioissa kuljettajat myös puhallutetaan ja ajoneuvon kunto tarkistetaan. – Ainakin rekisterikilpiä siellä on poistettu viallisista autoista ja ylinopeussakkoja kirjoitettu, Pasterstein mainitsi ensimmäisen ratsiapäivän saldosta. JUKKA HIIRO
Uhri lensi 20 metriä
Autoilija törmäsi jalankulkijaan suojatiellä Noin 60 kilometrin tuntivauhdilla kulkenut auto törmäsi suojatiellä kävelleeseen naiseen Jorvin sairaalan kohdalla sunnuntai-iltana Espoossa. Uhri lensi törmäyksen voimasta kahdenkymmenen metrin päähän törmäyspaikasta. Vakavasti loukkaantunut nainen kuljetettiin hoitoon Töölön sairaalaan. Hänen ulkoiluttamansa koira kuoli onnettomuudessa. Poliisin mukaan turmaauton kuljettaja oli huomannut naisen ja koiran muutama metri ennen suojatietä. Hän ei kuitenkaan ehtinyt jarruttaa ajoissa. Autoilijaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vammantuottamuksesta. METRO
KAHDET SINULLE – KOLMANNET NET LA LAHJAKSI AHJ JAK KSI YSTÄVÄLLE YSTÄVÄLLE
Tarjoushinta yksitehot monitehot peruslinssit Tarjoush Tarj oushinta ous inta 75 € yyk sitehott tai ai 125 € monite mo n hot nite ho sisä sisältää ltää tää per pe uslinssit vvakiovoimakkuuksin. Ostaessasi silmälasit yksitehoperuslinssein alk. 75 €, saat kaupan päälle toiset peruslinssein vakiovoimakkuusrajoin itsellesi laajasta 75 €:n kehyshintaryhmästä. Lisäksi saat 75 € arvoisen silmälasilahjakortin haluamallesi henkilölle. tois silmälasit toi silm lmälasi lmä lasi asitt peru p pe rus insssein rusl in vaki vakiovoi ovoima ovoi makkuusr makk usra rajoin ajoin it sellesi s laaj aajast aaj a Muut M lisäom lisäominaisuudet äominais äomi na uude nais u et eril er erillisen illli llisen hinn llisen hinnasto hinnaston asto s n mu m mukaisesti. ka esti. Ei voi yhd kais yhdistää distää istä ää muihin tarjouksiin.
ESPOO Kauppakeskus Lippulaiva, puh. 020 110 6200. Kauppakeskus Sello, puh. 020 110 6530. Tapiola, Tapiontori, puh. 020 110 6280. HELSINKI Hakaniemi, Siltasaarenkatu 16, puh. 020 110 6270, Columbus, Vuotie 45, puh. 020 110 6080, Kauppakeskus Malmin Nova, Malminkaari 13-19, puh. 020 110 6180, Kauppakeskus Itis, Pasaasi, puh. 020 110 6220, OSOITE MUUTTUNUT: Keskusta, Aleksanterinkatu 50, puh. 020 110 6250, HYVINKÄÄ Kauppakeskus Willa, Hämeenkatu 9, puh. 020 110 6435, silmälääkärin ajanvaraus puh. 020 110 6432. JÄRVENPÄÄ Sibeliuksenkatu 23, puh. 020 110 6230. KERAVA Kauppakaari 4, puh. 020 110 6240. LAHTI Kauppakeskus Trio, 1. krs (Vesku-aukio), puh. 020 110 6360, Kauppakeskus Karisma, Kauppiaankatu 2, puh. 020 110 6190. Kauppakeskus Kärkkäinen, Pasaasi 2, puh. 020 110 6150. RIIHIMÄKI Keskuskatu 7, puh. 020 110 6590. VANTAA Kauppakeskus Jumbo, puh. 020 110 6570, Kauppakeskus Martintori, Kivivuorentie 4, puh. 020 110 6810, Myyrmäki, Kauppakeskus Myyrmanni 2. krs, puh. 020 110 6260, Tikkurila, Tikkuraitti 18, puh. 020 110 6290. Puhelun hinta matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min ja kiinteästä verkosta 8,21 snt/puh + 6,9 snt/min. www.nissen.fi
UUTISET
lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 16. lokakuu 2012
Kansallismuseon torni hupun alle
57 % suom lais sta kärs i pätk v stä neti tä.
KALLE HAVIA
Remonttiin. Museon tornin korjaus alkanee ensi keväänä.
Ihan turhaan. Vaihda Suomen suosituimpaan kiinteään laajakaistaan – nyt saat sen huippuedullisesti! Tarkista saatavuus osoitteeseesi.
nus Asen eemi d ja mo pan kau e! pääll
Tilaa vaikka kätevästi netistä:
Kiinteä Sonera Laajakaista Valokuitu 1. vuosi
9
06
90
€/kk
2. vuosi 19,90/kk,
50 euroa
Kansallismuseon tornin kuntotutkimus valmistuu vielä kuluvan vuoden aikana. Kuntotutkimuksessa selvitetään jo toissakeväänä osittain verkotetun graniittipinnan ja laastin koostumus. Verkko suojaa rakennuksen seinäkoristeita. – Koristeiden korjaaminen on remontin helpoin osa. Tutkimuksessa kartoitetaan tornin tämän päivän tilanne, toteaa Senaatti-kiinteistöjen kiinteistöpäällikkö Jaakko Laurilehto. Omistaja vaihtui •
10 Mbit/s, 24 kk sopimus
www.sonera.fi/laajakaista Sonera tarjoaa 27.8.–31.10.2012 uusille asiakkaille Sonera Laajakaista Valokuitu -liittymän avauksen veloituksetta (norm. 130,06 €) ja liittymän 10 Mbit/s nopeudella 12 kk hintaan 9,90 €/kk ja 12 kk hintaan 19,90 €/kk (norm. alk. 25,90 €/kk). Lisäksi tarjotaan kiinteistön sisäverkon tekniikkaan sopiva wlan-modeemi (VDSL2-wlan-modeemi, ADSL-wlan-modeemi tai ethernet-reititin) veloituksetta (norm. alk. 68,46 €). Modeemeja tarjotaan yksi kappale asuntoa kohden. Lisäksi tarjotaan tukisoitto ilman lisämaksullista minuuttiveloitusta Helpsonin puhelintukeen (norm. 1,99 €/min + pvm/mpm) ja tarvittaessa lisäksi Helpson Asennuspalvelu veloituksetta (norm. 79 €). Lue lisää: www.sonera.fi/asennusapu. Tarjouksen saaminen edellyttää 24 kk:n määräaikaisen sopimuksen tekemistä Soneran laajakaistaliittymään ja lupaa sähköiseen markkinointiin. Määräajan jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana sillä hetkellä voimassa olevan hinnaston mukaisella hinnalla. Tarjous ei koske tarjousaikana irtisanottuja ja samalle henkilölle tai samaan talouteen uudelleen tilattuja liittymiä. Tarjous ei koske liittymiä, joiden nopeutta on laskettu tarjousaikana. Palvelun saatavuus, hinnat ja nopeudet voivat vaihdella alueittain. Varmista tarjousten saatavuus osoitteeseesi.
LUKIJAN KUVA
•
VALTION OMISTUKSEEN. Kansallismuseon historiallinen rakennus siirtyi kuluvan vuoden heinäkuussa Museovirastolta osittain taloudellisista syistä valtion omistukseen eli Senaattikiinteistöille. NIMEKKÄÄT SUUNNITTELIJAT. Vuonna 1916 valmistuneen museorakennuksen ovat suunnitelleet arkkitehdit Herman Gesellius, Armas Lindgren ja Eliel Saarinen.
TO KIO 649€ FINNAIRIN HINTAAN SISÄLTYY KAIKKI Meno-paluu lenTokenTTäveroT ToiMiTusMaksu 23 kg MaTkaTavara
alk.
TALVI TULEE ERIKOISHINNOIN!
Tutustu kymmeniin kampanjakohteisiin osoitteessa finnair.fi ja varaa talvilomasi jo tänään.
Mannerheimintien varrella Helsingissä sijaitsevan Kansallismuseon osittain verkotetun tornin remontointi ei vaikuta museon toimintaan.
Kuntotutkimuksen tuloksista riippuen päätetään, kuinka mittava remontti rapistuneelle tornille tehdään. Remontin ajaksi torni huputetaan. – Olemme valmistautuneet siihen, että korjaustyöt alkavat ensi vuoden keväällä heti kun ilmat sallivat, jatkaa Laurilehto ja arvioi, että remontti kestää noin nelisen
HONGKONG OSAKA SHANGHAI NAGOYA NEW YORK DELHI PEKING CHONGQING DUBAI BARCELONA VARSOVA PIETARI ROVANIEMI TUKHOLMA OULU
kuukautta. Tornin kuntotutkimuksen jälkeen alkaa muun julkisivun kunnon kartoittaminen ja remontoiminen. Ensi vuonna alkava remontti on Kansallismuseon korjauksista tähän mennessä mittavin.
SANNA JOMPERO
sanna.jompero@sanoma.fi
alk. 699€ alk. 649€
alk. 629€
alk. 599€
559€ alk. 559€ alk. 559€ alk. 499€ alk. 499€ alk. 299€ alk. 169€ alk. 139€ alk. 139€ alk. 69€ alk. 69€ alk.
OSTA HETI FINNAIR.FI
Kampanjakohteet myynnissä 22.10.2012 klo 24 asti. Matkustusaika vaihtelee kohteittain. Hinnat sisältävät menopaluulennot Helsingistä, matkustajamaksut ja verot sekä toimitusmaksun 5 € ostettaessa osoitteessa finnair.fi
UUTISET Ainakin näitä Tervala on kommentoinut 15.1.2010: Tervala sanoo Turun Sanomien, Kalevan ja Väli-Suomen sanomalehtien haastattelussa kannattavansa alkoholin nollatoleranssia sekä tie- että vesiliikenteeseen. Samassa haastattelussa hän toteaa, että uusia rautateitä kannattaa rakentaa niukasti ja yli 450 kilometrin päässä Helsingissä kannattaa käyttää lentokonetta. 2010
3.10.2012: Helsingin Sanomien haastattelema Tervala kertoo, että hän on useiden muiden virkamiesten tavoin saanut lahjalippuja Linja-autoliitolta mutta ei ole käyttänyt niitä. Syyskuu 2012: Tervala toteaa Liikenneturvan Liikennevilkku-lehdessä, että Suomen tiet eivät ole nopeusrajoitusten mukaisessa kunnossa.
2011
18.4.2011: Tervala kommentoi junien talvimyöhästymisiä toteamalla, ettei veronmaksaja tykkää, jos isoja rahoja käytetään luomaan kesä talven keskelle.
2012
24.1.2012: Tervala sanoo STT:lle, että Suomessa on kiusallisen paljon ratahankkeita.
2.10.2012: Tervala toteaa Ilta-Sanomille, että moottoriteiden nopeusrajoitus voitaisiin nostaa 130 kilometriin tunnissa.
Virkaura päättyi luottamuspulaan Pakkolähtö. Liikenneviraston pääjohtaja Juhani Tervala sai lähteä, kun liikenneministeri Merja Kyllösen mitta täyttyi.
Liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.) vaihtaa Liikenneviraston pääjohtajan pitkään jatkuneiden erimielisyyksien vuoksi. Kyllönen puhui maanantaina suunsa puhtaaksi perustellessaan pääjohtaja Juhani Tervalan lähtöä. – Hänen tehtäviensä hoito on ollut epäasiallista. Hän ei ole noudattanut kirjallisesti-
kaan annettuja ohjeita, Kyllönen sanoi. Tervala ilmoitti maanantaina eroavansa, koska hänellä ei ole enää liikenneministerin luottamusta. Kyllösen mukaan Tervala on menettänyt hänen luottamuksensa vähitellen. Pääjohtajan ei epäillä rikkoneen lakeja. Tervala tunKehärata •
SELVITYS TEKEILLÄ. Liikenneviraston toiminnasta on parasta aikaa käynnissä ulkopuolinen selvitys, joka liittyy viraston ja Lemminkäisen sovintosopimukseen kehäradan lisätöiden korvaamisesta.
STT, kuva: Lehtikuva
netaan julkisuudessa suorasanaisista liikennekommenteistaan. Kyllönen myönsi lausuntojen vaivanneen häntä. – Pääjohtaja on sen verran pitkään toiminut, että hän tietää mikä on ministerin ja mikä viraston pääjohtajan rooli. Valitettavasti nämä roolit ovat menneet sekaisin. Kyllösen mukaan luottamuksen menettämiseen ovat vaikuttaneet vuoden aikana useat seikat. Syyskuussa liikenneministeriö palautti Liikennevirastolle sen ehdotuksen Turun ja Porin välisen valtate 8:n kehittämisestä. Muita hiertäneitä prosesseja ovat olleet Lusi– Mikkeli-tie sekä kehäradan valmistelu. STT
Monipuolinen päättäjä: toimitusjohtaja, insinööri, yrittäjä
“TEKEE, MITÄ LUPAA JA PUHUU ASIOISTA NIIDEN OIKEILLA NIMILLÄ” ”Tunnen paulin rehTinä miehenä, joka ajaa siTkeän TarmokkaasTi asioiTa, joiTa hän piTää oikeina. erkki aurejärvi, siviilioikeuden professori, emeritus” ”pauli on iTsenäinen ja rehelli nen mies, jonka kanssa on helppo olla YhTeisTYössä Bogo” ”pauli on kokenuT ja osaava val TuuTeTTu, jonka hYviä ideoiTa Tu lisi paremmin hYödYnTää helsinki läisTen hYväksi. matti enroth”
”paulilla on laajan TalousTieTä mYksensä ansiosTa ToimivaT raT kaisuT mYös Talousongelmiimme. arto lahti, professori, aaltoyliopisto” ”paulin kaupungin TalouTTa el vYTTäväsTä asunTopoliTiikasTa hYöTYväT niin vuokralaiseT, kuin asunnon omisTajaT. roy rantanen, varatuomari” ”pauli leppäaho on siTkeä ja lah jomaTon kaupunginvalTuuTeTTu, joka ajaa TiukasTi helsinkiläis Ten eTuja. antti vuorela, di, kaupunginvaltuutettu (sdp), Tapanila, helsinki”
Kaupunginvaltuutettu
PAULI LEPPÄ-AHO
www.leppa-aho.com www.kolumbus.fi/ pauli.leppaaho
Helsinki • Pelastuslautakunnan vpj. • Pääkaupungin Kokoomus ry:n pj. • Hitas-osakkaat ry:n pj. • ”Hitas-tohtori” • Lautamies ym.
215
TUNNISTA TEOT
valitse pauli jatkamaan tuloksellista toimintaansa. hitasosakkaat saivat miljardi euroa. helsinkiläisille on tarjolla miljardi vuo dessa paulin kehittämällä kaupungin kiinteistöjen kehittämisohjelmalla
07
Tapaaminen. Tuomioja tyynnytteli mediaa huostaanottokohussa Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) näkee Suomen ja Venäjän välisen lasten huostaanottokohun jo laantuvan eikä usko sen vakavammin haittaavan maiden suhteita. – En usko, että siitä mitään pysyvää haittaa tulee, Tuomioja sanoi tavattuaan ulkoministeri Sergei Lavrovin Luxemburgissa. – Nyt kun meillä on ollut myös näitä lehdistötapaamisia sekä Helsingissä että Moskovassa, sillä näyttää olleen jo sekin vaikutus, että oikean tiedon levitessä keskustelun tasokin on huomatMinisteri kiistää
”Ei tietenkään, ei millään lailla. Tuo on täyttä roskaa.” Erkki Tuomioja väitteestä, jonka mukaan Suomi olisi antanut Venäjälle vaikutusvaltaa Suomen lainsäädännössä.
tavasti maltillistunut. Tuomioja sysää vastuuta lapsikiistasta tiedotusvälineille sekä Venäjällä että Suomessa. Hänen mukaansa venäläismedia on esittänyt Suomen huostaanotoista täysin liioiteltuja lukuja sekä esimerkiksi väitteitä äitien ja lasten panemisesta vankilaan. Suomalaismediassa on Tuomiojan mukaan ylitulkittu venäläislausuntoja ja niiden merkitystä. – Ylireagointia on, kun lähdetään etsimään, että tässä olisi jotain salajuonta tai erityistä Suomea vastaan kampanjointia, jollaisesta meillä ei ole mitään merkkejä viralliselta taholta, Tuomioja sanoi puhelimitse Luxemburgista. Hän ei kuitenkaan halunnut yksilöidä yhtään suomalaismedian juttua, joissa näin olisi tehty. STT
Herkkuja laivan täydeltä. Eckerö Linella vietetään Suomi-herkkujen juhlaa 11.10.–14.11. 2012. Tarjolla on perinneruokia laivan täydeltä ja upea matka Tallinnaan. Kattaus kokoaa Eckerö Linen himotuimmat herkut ja rakastetuimmat reseptit yhdelle illalliselle.
TALLINNAAN PÄIVÄRISTEILYTARJOUS
19
alk.
Kämp Gallerian Gant Storen
REMONTTI
MYYNTI JATKUU VIELÄ LA 20.10. SAAKKA.
Tarjoushinta koskee vain uusia varauksia voimassa 14.11.2012 asti.
ECKERÖBUFFET Meriaamiainen ma–lalähdöt
uuden, upean GANT STOREN josta löytyvät kaikki Gantin mallistot.
Mutta, sitä ennen: Gant Store remonttimyynti Kämpin Gant Storen viereisessä tilassa ark. 11-18, la 10-17.
12 16 25
Brunssi su–lähdöt Illallinen
€ hlö € hlö € hlö
Hinnat voimassa ennakkoon ostettuna 14.11.2012 asti. Illallisen hinta sis. ruokajuomat.
HOTELLIMATKAT METROPOL
alk.
Gant Storessa alkaa pian laajennusremontti, jonka jälkeen avaamme
€ hlö
56 hlö€ € 67 hlö € 74 hlö
MY CITY HOTEL alk.
BARONS alk.
Hinta sis. laivamatkat kansipaikoin, majoituksen 1 vrk/2 hh/hlö, hotelliaamiaisen. Hinnat voimassa 22.12.2012 asti. Kaikki Eckerö Linen matkat varattavissa verkkokaupastamme varaamatka.eckeroline.fi
Paljon tuotteita aivan uskomattomin hinnoin. Nyt kipin kapin Gant Storeen edullisille ostoksille!
MATKAMYYNTI puh. 06000 4300 (1,64 €/puhelu+pvm/mpm.) Lähtöselvityksessä lunastetuista lipuista veloitamme 5 €/varaus.
www.eckeroline.fi KÄMP GALLERIA, POHJ. ESPLANADI 33 www.gantstore.fi
UUTISET
lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 16. lokakuu 2012
Heinäkuussa ropisi eniten
Suomen kesä oli vähärakeinen
Viime kesänä satoi poikkeuksellisen vähän rakeita. Ilmatieteen laitoksen mukaan rakeita satoi 49 päivänä huhtikuun lopun ja lokakuun alun välisenä aikana. Huippuvuonna 2010 raepäiviä oli jopa kaksi kertaa enemmän. Kesän suurimmat rakeet olivat halkaisijaltaan 4,5 senttimetriä eli suurin piirtein golfpallon kokoisia. Ne olivat kuitenkin harvinaisuus. Heinäkuu oli kesän vilkkain raekuukausi. STT
Poikkeus. Lommilan ruokakaupan koolle on tulossa tiukat rajat Uudenmaan liitto laskee Espoon Lommilaan suunnitellulle uudelle päivittäistavarakaupalle enimmäiskoon. Espoossa kiivasta keskustelua esittänyt hanke saa uuteen maakuntakaavaan kokorajoituksen tämän vuoden aikana. – Lommilaan suunniteltu kaupan suuryksikkö on uusista kohteista ainoa, johon voimassa olevassa kaavassa on sijoitettu myös päivittäistavarakauppaa. Siksi se on poikkeus muihin seudullisiin kaupan hankkeisiin verrattuna, sanoo
aluesuunnittelun johtaja Riitta Murto-Laitinen. Kohde on ollut kiistanalainen. Keskusliikkeet Kesko ja HOK-Elanto ovat halunneet Lommilan vetureiksi Citymarketin ja Prisman, jolloin päivittäistavarakaupalle olisi osoitettu 8 800 neliötä. Espoon kaupunkisuunnittelulautakunta hylkäsi esityksen täpärän äänestyksen jälkeen viime keväänä. Isojen markettien pelättiin näivettävän Espoon keskuksen kauppapalveluita. MARJA SALOMAA
LAURAT
ja muut Lauranmieliset!
Hurstin ruoka-apu uusissa tiloissa
KIMMO MÄNTYLÄ/LEHTIKUVA
Ulkojonot lyhenevät. Ruoka-avun tarvitsijoiden kasvavaa joukkoa palvellaan uusissa tiloissa samassa talossa kuin ennenkin.
Yhä useampi tarvitsee apua Hurstien hyväntekeväisyysyhdistykseltä. Viikoittain avustusta hakee kolmisentuhatta ihmistä, Heikki Hursi kertoo. – Viime perjantaina kävi 1 631 ihmistä. Määrä tuntuu kasvavan, mutta en tiedä miksi. Ehkä epävarma taloustilanne vaikuttaa tai ehkä se, että uusiin tiloihimme ei tarvitse jonottaa enää kadulla. Veikko ja Lahja Hurstin laupeudentyön uudet, isommat tilat Helsingin Kalliossa
Hurstin ruoka- ja vaatejakelun uudet tilat ovat kaksi kertaa entisiä isommat.
ovat avautuneet samaan taloon, jossa vanhatkin olivat. Entisissä Valintatalon tiloissa Helsinginkadun varrella tavaranjako sujuu Hurstin mukaan aiempaa tehokkaammin. Pääartikkeleina ovat edelleen leivät, maitotuotteet
Turvallisuuden Tekijä Millaiset päätökset, sellainen Helsinki Kristillisdemokraattien valtuustoryhmän kansalaistapaaminen ke 17.10. klo 17.30-20.00
ja einekset. – Viime aikoina olemme saaneet myös mukavasti vihanneksia ja hedelmiä. Taloyhtiö on aiemmin antanut varoituksen leipäjonojen aiheuttamista häiriöistä. METRO-STT
Ripsienpidennykset 50 € Huolto 45 € RATSUKATU 8, ESPOO 02600 PUH:0449930688 Varaa aika www.vesihieronta.fi
V u o t a l o n k ahv io, Mo sai ikk itor i 2 , V uos aar i,He lsin ki Mu kan a k aup ung inv altu ute ttu Mik a E b e l i n g j a v a r a v a l t u u t e t t u Tu u l i k k i V u o r i n e n Tu le kuu lem aan ja k y s e l e m ä ä n - K ahv ita rjo ilu !
268 Laura Simik
TUHANSIA TYÖMAHDOLLISUUKSIA... myös terveydenhuollossa
257 Laura Rissanen
SEURE.fi
Isto Havu Timanttiset peruspalvelut. Itsenäinen, vahva Espoo.
KUNNALLISVAALIEN ENNAKKOÄÄNESTYS
FM, aineenopettaja 130 Kokoomus Espoo www.havu.fi
toimitetaan Helsingissä 17.–23.10.2012 ohessa luetelluissa ennakkoäänestyspaikoissa. Helsingissä on 34 ennakkoäänestyspaikkaa: 19 kaupungin omaa paikkaa ja 15 Itella Oyj:n toimipaikkaa. Äänestäjä voi valita minkä tahansa ennakkoäänestyspaikan.
Aukioloajat: ark. 10–18, la–su 10–15 ark. 10–18, la–su 10–15 ark. 10–18, la–su 10–15 ark. 10–18, la–su 10–15 ark. 10–18, la–su 10–15 ark. 10–18, la–su 10–15 ark. 10–18, la–su 10–15 ark. 10–18, la–su 10–15 ark. 10–18, la–su 10–15 ark. 10–18, la–su 10–15 ark. 10–18, la–su 10–15 ark. 10–18, la–su 10–15 ark. 10–18, la–su 10–15 ark. 10–18, la–su 10–15 ark. 10–18, la–su 10–15
Väriä elämään!
10.11.2012 saakka, tällä kupongilla. Marialle Mailikselle tai Lauralle
väri + leikkaus
Studio Mitoro
Laajalahdentie 18, HKI 050 4141 464 www.mitoro.com
✂
NINA HURU
ark. 10–18, la–su 10–15 ark. 10–18, la–su 10–15 ark. 10–18, la–su 10–15 ark. 10–18, la–su 10–15
Jokainen äänioikeutettu saa äänestää ennakkoon. Ennakkoäänestykseen osallistuminen edellyttää, että äänestäjä esittää selvityksen henkilöllisyydestään. Sellaisia toimipaikkoja, joihin pääsy on mahdollista pyörätuolia käyttäen, ovat Helsingin kaupungin omat ennakkoäänestyspaikat ja postitoimipaikat Helsinki 10, 12, 13, 20, 25, 35, 42, 51, 53, 70, 88, 93, 94 ja 98. Kunnallisvaalien ehdokaslistojen yhdistelmä
sairaanhoitaja, luottamusmies
kaupunginvaltuutettu
Kunnallisvaalien ehdokaslistojen yhdistelmä on nähtävänä Helsingin kaupungin hallintokeskuksen kirjaamossa, Kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11–13, ja Helsingin kaupungin keskusvaalilautakunnan toimistossa, Kaisaniemenkatu 3 B, 3. kerros.
611
Helsingissä 27. päivänä elokuuta 2012
HKI
HELSINGIN KAUPUNGIN KESKUSVAALILAUTAKUNTA
85,-
(pitkien hiusten lisä +14,-)
maksaa nina huru
Kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11–13, 00170 Hki Arabianrannan kirjasto, Aralis-kirjastokeskus, Hämeentie 135 A, 00560 Hki Etelä-Haagan kirjasto, Isonnevantie 16 B, 00320 Hki Itäkeskuksen kirjasto, Kulttuurikeskus Stoa, Turunlinnantie 1, 00900 Hki Jakomäen kirjasto, Jakomäenkuja 3, 00770 Hki Laajasalon kirjasto, Koulutanhua 2, 00840 Hki Maunulan kirjasto, Suursuonlaita 6, 00630 Hki Mellunmäen kulttuuritila Mellari, Korvatunturintie 2, 00970 Hki Myllypuron mediakirjasto, Myllypuron ostoskeskus, Kiviparintie 2 J, 00920 Hki Oulunkylän kirjasto, Kylänvanhimmantie 27, 00640 Hki Paloheinän kirjasto, Paloheinäntie 22, 00670 Hki Pasilan pääkirjasto, Rautatieläisenkatu 8 (sisäänkäynti Kellosilta 9), 00520 Hki Pihlajamäen nuorisotalo, Moreenitie 2, 00710 Hki Pitäjänmäen kirjasto, Jousipolku 1, 00370 Hki Pohjois-Haagan kirjasto, Kaupintie 4, 00440 Hki Suutarilan kirjasto, Suutarilan palvelukeskus, Seulastentie 11, 00740 Hki Tapulikaupungin kirjasto, Ajurinaukio 5, 00750 Hki Vallilan kirjasto, Päijänteentie 5, 00550 Hki Viikin kirjasto, Viikin Infokeskus, Viikinkaari 11, 00790 Hki
itse maksettu
Seuraavissa Itellan toimipaikoissa ennakkoäänestys toimitetaan ennakkoäänestysaikana jokaisena viikonpäivänä alla lueteltuina aukioloaikoina. Kaikki Itellan ennakkoäänestyspaikat ovat maanantaina 22.10.2012 ja tiistaina 23.10.2012 avoinna kello 20:een saakka. Aukioloajat: Hki 10 / Pääposti, Elielinaukio 2 F ark. 8–20, la–su 10–16 Hki 12 / Punavuoren posti, Annankatu 8 ke–pe 9–18, la–su 10–16, ma–ti 9–20 Hki 13 / Kasarmitorin posti, Kasarmikatu 19 ke–pe 9–18, la–su 10–16, ma–ti 9–20 Hki 17 / Kruununhaan posti, Rauhankatu 10 ke–pe 9–18, la–su 10–16, ma–ti 9–20 Hki 20 / Lauttasaaren posti, Gyldénintie 7 ke–pe 9–18, la–su 10–16, ma–ti 9–20 Hki 25 / Töölön posti, Linnankoskenkatu 14 ke–pe 9–18, la–su 10–16, ma–ti 9–20 Hki 35 / Munkkivuoren posti, Raumantie 1 ark. 9–20, la–su 10–16 Hki 42 / Kannelmäen posti, Kantelettarentie 1 ark. 9–20, la–su 10–16 Hki 51 / Etu-Vallilan posti, Sturenkatu 21 ke–pe 8–18, la–su 10–16, ma–ti 8–20 Hki 53 / Hakaniemen posti, Säästöpankinranta 2 ark. 8–20, la–su 10–16 Hki 70 / Malmin posti, Hietakummuntie 19 ke–pe 8–19, la–su 10–16, ma–ti 8–20 Hki 88 / Herttoniemen posti, Linnanrakentajantie 4 ark. 8–20, la–su 10–16 Hki 93 / Itäkeskuksen posti, Tallinnanaukio 6 ke–pe 9–19, la–su 10–16, ma–ti 9–20 Hki 94 / Kontulan posti, Ostostie 4 ke–pe 9–19, la–su 10–16, ma–ti 9–20 Hki 98 / Vuosaaren posti, Vuotie 45 ark. 9–20, la–su 10–16
www.ninahuru.fi
Helsingin kaupungin omat ennakkoäänestyspaikat ovat ennakkoäänestysaikana avoinna jokaisena viikonpäivänä alla lueteltuina aukioloaikoina.
www.hel.fi
Ilmoituksen maksaa ehdokkaat itse.
Tervetuloa lasilliselle Laurojen kanssa 17.10.2012 kello 17.30 Apollo Street Bar, Forumin sisäpiha. .................... Virallinen puhe: apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty. Epävirallinen ohjelma: musiikkia Lauroista ja Lauroilta. .................... Järjestää kuntavaaliehdokkaat:
08
kuva: eeva rinne
Terveitä päätöksiä
UUTISET
Vaaliväittelyssä jo ratkaisun paikka
JEWEL SAMAD/AFP
Yleisön eteen. Viimeksi heikosti menestyneellä presidentti Obamalla on paljon pelissä.
Ennakkoäänet •
OBAMA JOHTAA. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama näyttää johtavan ennakkoäänestäjien keskuudessa. Uutistoimisto Reutersin teettämän kyselyn mukaan Obama johtaa Mitt Romneya prosenttiluvuin 59–41.
•
VIRHEMARGINAALI. Kyselyyn haastateltiin yli 6 700:aa henkilöä, joista seitsemän prosenttia oli äänestänyt. Koska äänestäneitä oli vasta vähän, virhemarginaali oli peräti kymmenen prosenttiyksikköä.
Sadat ihmiset osallistuivat loistoristeilijä Costa Concordian turman kuulemiseen Italiassa maanantaina. Paikalle saapui myös kapteeni Francesco Schettino. – Tulimme katsomaan Schettinoa. Haluamme katsoa häntä silmiin ja nähdä, miten hän reagoi syytteisiin, perusteli aluksella matkustajana ollut Michael Lissem. Schettinoa epäillään kuo-
•
TAMMIKUUSSA. Loistoristeilijä Costa Concordia kaatui Italian rannikon edustalla tammikuussa, ja turmassa kuoli 32 ihmistä.
•
HYLKY. Hylky makaa edelleen Giglion saaren rantavesissä, mistä se on määrä siirtää pois keväällä.
MAX ROSSI/REUTERS
Karabinieerit saattoivat Francesco Schettinon kuultavaksi.
lemantuottamuksesta ja laivan hylkäämisestä ennen kuin evakuointi oli saatu loppuun. Kapteenin mukaan hän ei hylännyt laivaa, vaan putosi vahingossa pelastusveneeseen kun laiva kallistui. Oikeudenkäynnille ei ole vielä asetettu päivämäärää. Sen odotetaan kuitenkin alkavan aikaisintaan ensi vuoden alussa. STT-AFP-REUTERS
Baltimore-Washingtonin lentokentällä kaupataan presidentinvaaleihin liittyviä tuotteita.
suosivan Obamaa, sillä hän on yleensä varsin vapautunut keskustellessaan yleisön kanssa. – Hän saa helposti yhteyden oikeisiin ihmisiin, painotti demokraattistrategi Robert Zimmerman CNN-uutisille. Toisaalta Mitt Romney sai hyvän annoksen itseluottamusta edellisestä väittelystä. Obaman edellistä suoritusta on kuvattu jopa tv-väittelyjen historian heikoimmaksi. – Obamalla ei ole varaa toiseen heikkoon esitykseen, häneltä loppuu toipumisaika, painotti politiikan tutkija Bruce Buchanan uutistoimisto Reutersille. JÖRG MITTER/RED BULL STRATOS
Toista kertaa presidentti lupaa olla löysäilemättä. – On varmaan reilua sanoa, että näemme hieman enemmän toimintaa seuraavalla kerralla, painotti presidentti itse radiohaastattelussa. Romneyn leiri osaa toisaalta varautua siihen, että vastapuoli on varustautunut paremmin. – Uskomme, että Obamalla on täysi vauhti päällä, ennakoi senaattori Rob Portman medialle. Kahden viikon takainen väittely nosti Romneyn kannatusta reilusti, ja lähes kaikkien mielipidemittausten mukaan hän on noussut kisassa Pakistan
Ammuttu tyttö hoitoon Britanniaan
Felix Baumgartner (vas.) sai onnitteluja tukijoukoiltaan.
Baumgartner. Hypystä ennätys myös netissä Itävaltalainen Felix Baumgartner teki viikonloppuna historiaa paitsi taivaalla, myös netissä. Youtubessa jopa kahdeksan miljoonaa ihmistä seurasi, kuinka hän syöksyi alas 39 kilometrin ennätyskorkeudesta. Koskaan aiemmin suora videolähetys ei ole kerännyt yhtä suurta yleisöä, Youtubesta kerrottiin maanantaina. Ihmiset kommentoivat hyppyä laajalti myös Facebookissa ja Twitterissä. Ennätyshanke ja erityisesti sen sponsori, energiajuomayritys Red Bull saivat osakseen myös arvostelua. Hyppyä moitittiin tolkuttomaksi rahan haaska-
Laivaturma. Kapteeni palasi kuultavaksi
32 kuoli
Yhdysvaltain presidentinvaali on yhdessä ratkaisuvaiheessaan seuraavassa vaaliväittelyssä. Edellisessä väittelyssä harvinaisen heikosti menestyneen presidentti Barack Obaman on pakko onnistua keskiviikkona aamulla Suomen aikaa käytävässä yhteenotossa. Republikaanien Mitt Romney ja demokraattien Barack Obama ottavat mittaa toisistaan tällä kertaa yleisön edessä ja vastaavat heille esitettyihin kysymyksiin. Tämäntyylisen väittelyn on ennakoitu
09
ukseksi ja Red Bullia syytettiin jopa Baumgartnerin hengen vaarantamisesta julkisuuden takia. Red Bull ei ole kertonut, kuinka paljon hyppy maksoi vaan on sen sijaan korostanut hankkeen tieteellisiä ansioita. Tarkoituksena oli testata, mitä ihmiskehossa tapahtuu yläilmakehän ääriolosuhteissa. Kerättyjä tietoja aiotaan käyttää muun muassa avaruuslentojen suunnittelussa. Tutkijat pohtivat esimerkiksi tilannetta, jossa astronautti joutuisi jostain syystä hylkäämään aluksensa stratosfäärissä. STT
Talebanien haavoittama pakistanilaistyttö lennätettiin sairaalahoitoon Britanniaan maanantaina. Malala Yousafzai, 14, tarvitsee pitkäaikaista hoitoa toipuakseen hyökkäyksestä sekä fyysisesti että henkisesti. Malalan lähdöstä kerrottiin turvallisuussyistä vasta, kun kone oli noussut Islamabadista. Hänet siirrettiin ambulanssilennolla. Tyttöjen oikeuksien puolesta puhunutta Malalaa ammuttiin päähän viime viikolla koulubussissa. Hyökkäys on tuomittu niin Pakistanissa kuin ulkomaillakin. STT-AFP-REUTERS Ruotsi
Voita ei saa enää koulussa
Tukholman kouluissa loppuu voin syönti, ja leivälle sipaistaan pelkästään kevytmargariinia. Päätös on tehty Ruotsin elintarvikeviraston suosituksesta. Suositusten mukaisesti kouluruuan valmistuksessa aletaan käyttää juoksevaa margariinia tai öljyä ja aterioille valitaan monityydyttämätöntä rasvaa sisältävää kalaa. Myös maitotuotteissa ja leikkeleissä suositaan kevyttuotteita. STT-TT
johtoon. Romney on myös kuronut kiinni Obaman etumatkaa monissa tärkeissä vaa’ankieliosavaltioissa. Näissä vaaleissa väittelyistä onkin tullut yllättäen jännitystekijä. Yhteenottoja on seurattu aiemminkin tarkasti, mutta niillä on ollut yleensä varsin vähän vaikutusta kannatuslukuihin. Kumpikin ehdokkaista on keskeyttänyt vaalikiertueensa ja he ovat keskittyneet treenaamaan yhteenottoa varten. Tässä väittelyssä puhutaan sekä ulkopolitiikasta että sisäpolitiikasta. Ensi viikon viimeisessä väittelyssä keskitytään ulkopolitiikkaan. STT Ruotsi
Kiistellyn piirtäjän teos minareetiksi
Kiistellyn ruotsalaistaiteilijan Lars Vilksin taideteos Kullabergin luonnonpuistossa on muuttanut muotoaan minareetiksi. Tuntematon taiteilijaryhmä on varustanut Vilksin puisen Nimis-taideteoksen kaiuttimin, jotka lähettävät rukouskutsuja kuudesti päivässä. Taiteilijaryhmä kertoo Youtube-videolla, että teosta haluttiin kehittää sananvapauden hengessä. Vilksin mukaan kaiuttimet saavat jäädä. Vilks on saanut useita tappouhkauksia sen jälkeen, kun hänen Muhammed-pilapiirroksiaan julkaistiin vuonna 2007. STT Syyria
Syyria kiistää rypälepommit
Syyria kiistää käyttäneensä rypälepommeja taistelussa kapinallisia vastaan. Syyrian hallinto sanoi maanantaina, ettei maan armeijalla edes ole rypäleaseita. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch kertoi viikonloppuna, että Syyrian hallinto on pudottanut rypälepommeja asuinalueille. HRW:n mukaan pommit olivat venäläisvalmisteisia. STT-REUTERS
PÄIVÄN DIILI Colours International
Hiustenleikkaus, pesu, päähieronta, föönaus ja vaalennusraidat
-58%
50€ Norm. 120€
Osta diili osoitteesta
www.offerium.fi
+ TRENDIT
Single malt
Valamossa muhii viskipaukku Valamon luostarin kellareissa Heinävedellä muhii viskipaukku jos toinenkin. Jos Hermannin viinitilan yhteistyö munkkien kanssa tuottaa tulosta, puolentoista vuoden päästä valmistuu ensimmäinen erä jalostettua ohramehua. Parhaillaan on menossa tuotekehitykseen kuuluvat koemaistelut. – Kypsymässä on parikymmentä erilaista viskiä, joissa on käytetty erilaisia maltaita sekä mäskäys- ja tislaustapoja. Koemaistelijoista ei ole ollut pulaa, kertoo tuotekehityksestä vastaava Timo Kettunen. Kyseessä on niin sanottu single malt -viski eli yhdessä paikassa ja vain mallasohrasta tuotettu viski vastakohtana eri paikoissa tuotetuille ja sekoitetuille viskeille. STT
TRENDIT
lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 16. lokakuu 2012
10
Viskissä maistuu puhdas ilma ja pohjavesi Suomalainen tuote. Kunnon bisnes vaatisi isompaa vientiä ja tuotantomäärää.
Tiukan alkoholimonopolin aikana ei olisi tullut kuuloonkaan, että lahtelaisen kerrostalon kellarissa lirisee viski. Nyt toimitusjohtaja Anssi Pyysing suunnittelee tislauksen kaksinkertaistamista 30 000 litraan ensi vuonna. Pyysingin mielestä viski on pienpanimolle luonnollinen jatkoaskel. Hän kiersi Skotlannin tislaamoita 1990-luvun lopulla ja sai eläkkeelle siirtyneen viskimestarin innostumaan Suomen-keikasta. – Sattumaa oli, että porilaisravintola aloitti viskin valmistuksen 2001 ja me isommin astioin 2002. Pyysingin aikeet kuulostivat pieniltä tislauspannutehtaalla Skotlannissa. Valmistajalle 1500- ja 900-litraisista tuli lopulta uusi tuotannonhaara, sillä niille ilmaantui kysyntää muuallakin maailmassa. Anssi Pyysing on jo kahdesti palannut Britteihin Teerenpeli Single Maltin kanssa. Nettimyyjän messuilla on moni tullut kummastelemaan suomalaista viskiä. Pyysing uskoo kiitosten liittyvän siihen, että viskissä maistuvat puhdas ilma ja pohjavesi sekä pitkien kesäpäivien kypsyttämä ohra. Pannujen ja tynnyrien pieni koko-
kin lisää aromeita. – Lisäarvoa pitää saadakin, sillä käsityönä juomalle kertyy hintaa. Anssi Pyysingin mukaan kunnon bisnes vaatisi kymmenkertaista tislausmäärää ja se taas isompaa vientiä. Ensimmäiset suomalaiset yhden tislaamon mallasviskit eli single malt -viskit jäivät myyntiin Ruotsiin messuilta 2009. Markkinat ovat avautumassa Englannin lisäksi myös Hollantiin. Venäjää Pyysing pitää isona mahdollisuutena. – Kunhan sopiva tapahtuma löytyy, lähdemme kahden vuoden sisällä esittäytymään. Alkoholilait tietävät edelleen monenlaisia koukeroita. Osa ostajista esimerkiksi kotiuttaa varaamansa viskin Viron kautta selvästi pienemmän alkoholiveron takia. –Suosittelen Alkoa, koska erotus kuluu helposti mutkan tekoon. Kerran Pyysingille tuli Valviralta uhkaus jopa kuuden kuukauden vankeustuomiosta, ellei firman lehdistötiedotetta poisteta ravintolan Facebook-sivulta. Valmistaa saa, mutta ei markkinoida. MERJA ÅKERLIND/STT
PEKKA SAKKI/LEHTIKUVA
Anssi Pyysingillä (vas.) on enemmän rahaa kiinni 60 000 viskilitrassa kuin tislaamo on tuottanut kymmenessä vuodessa. Vieressä tislausoppilas Jussi Oinas.
Viskin valmistus vie vuosia
Uusi viskialue
”Pohjoismaat voisivat ehkä jatkossa tuoda itseään esiin uutena yhtenäisenä viskialueena, onhan Ruotsissakin innostuttu perustamaan tislaamoita.” Anssi Pyysing
Savuntuoksuiset ohramaltaat rouhitaan ja mäskätään veden kanssa. Sen jälkeen ne siivilöidään vierteeksi, jota käytetään hiivan kanssa käymistankissa. Alkoholipitoisuus nousee tankissa noin kahdeksaan prosenttiin.
Valmis rankki tislataan kahdessa korkeassa kuparipannussa. Pannun kaulan muoto ratkaisee sen, miten viski aikanaan liikehtii lasissa. Ensimmäinen pannu on nimeltään Wash Still, jälkimmäinen Spirit Still.
Kahteen kertaan tislatun viskitisleen alkoholipitoisuus on noin 68 %. Tisle laimennetaan 63,5-prosenttiseksi, minkä jälkeen se tynnyröidään. Viskiä kypsytetään tynnyrissä vähintään kolme vuotta.
Tynnyri ja siinä aiemmin kypsytetty alkoholi, kuten sherry tai bourbon, antavat viskille aromin. Käytettyjä tynnyreitä löytyy helpoimmin Yhdysvalloista, koska siellä tynnyreiden uudelleenkäyttöä ei sallita.
Lopuksi viski pullotetaan. Kuparinruskean viskin alkoholipitoisuus on 43 %. Kokeneet maistajat kertovat havainneensa suomalaisviskissä ainutlaatuisen maltaisen ja mausteisen ominaismaun.
STT, lähde: Teerenpeli Yhtiöt / Anssi Pyysing, kuvat: Lehtikuva
Juustonäyttely
Kärsitkö närästyksestä, vatsan turpoamisesta, vatsakivuista tai pahoinvoinnista?
Tule ja selvitä mahalaukkusi terveydentila helposti ja nopeasti verikokeella.
18.10.2012 klo 11-17
Pörssitalo, Fabianinkatu 14, Helsinki
Riittääkö metro – vai tarvitaanko metropoli? Tule keskustelemaan kansanedustajien Kari Uotila (Espoo) ja Silvia Modig (Helsinki) kanssa pääkaupunkiseudun liikenteestä, asumisesta ja kaupunkisuunnittelusta!
Biohit näytteenotto/Docrates Klinikka Saukonpaadenranta 2, 00180 Helsinki Vain ajanvarauksella klo 9-15
Soita 09 773 861
Hinta 120€, ei vaadi lääkärin lähetettä www.gastropanel.fi
TO 18.10. klo 18.30 – 20 Eduskunnan Kansalaisinfo (Pikkuparlamentti, Arkadiankatu 3) Tilaisuuden järjestää Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä.
Tervetuloa tutustumaan suomalaisten juustojen maailmaan. Esillä yli 100 juustoa kotimaisilta valmistajilta. Vapaa pääsy. Näyttelyn järjestävät Suomen Juustovalmistajain Yhdistys ry Suomen Pienjuustola ayhdistys ry Pienjuustolayhdistys JJuustonvalmistajain Juu uusto stonva t nvalmi lmista lmi staajai j n Säät S äätiö iö. Säätiö.
TIETO – TAITO – LAATU
S U O M E N J U U S TO N VA L M I S TA J A I N Y H D I S T YS r. y. VUODESTA 1910
URHEILU
lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 16. lokakuu 2012
Tennis
Nieminen jatkoon Tukholmassa
Jarkko Nieminen eteni helposti Tukholman avoimen tennisturnauksen toiselle kierrokselle kaatamalla Saksan Tobias Kamken suoraan kahdessa erässä 6–3, 6–4. Turnauksessa kahdeksanneksi sijoitettu Nieminen nähdään Tukholman avoimissa jo 13:tta kertaa. Tukholmassa perinteisesti vahvasti pelannut Nieminen on edennyt turnauksessa jo kolmesti finaaliin, viimeksi viime vuonna. Toisella kierroksella Nieminen kohtaa voittajan ottelusta Kevin Anderson Etelä-Afrikka– Lleyton Hewitt Australia. STT Ralliautoilu
Ford vetäytyy MM-sarjasta
Ford vetäytyy ensi kaudeksi rallin MM-sarjasta tehdastallina. Syyksi Ford ilmoitti nykyisen vaikean taloussuhdanteen. Fordin pitkäaikainen yhteistyökumppani M-Sport suunnittelee jatkavansa MM-sarjassa ensi kaudella Fordin kalustolla. Ford ja M-Sport neuvottelevat parhaillaan yhteistyön ehdoista. Fordin tämän kauden ykköskuljettaja Jari-Matti Latvalan on ennakoitu siirtyvän ensi kaudella ajamaan Volkswagenille, jonka on tarkoitus tulla mukaan MMsarjaan. STT Jalkapallo
Liverpool luopuu stadionhankkeesta
Englantilainen jalkapalloseura Liverpool luopuu aikeistaan rakentaa uusi pelipaikka. Se laajentaa nykyisen Anfieldin tiloja 60 000 katsojalle. Liverpool suunnitteli uutta kenttää läheiseen Stanley-puistoon. Tällä erää Anfield vetää noin 46 000 katsojaa. Laajennuksen hinnaksi on arvioitu noin 150 miljoonaa puntaa eli runsaat 185 miljoonaa euroa. STT-REUTERS
11
HIFK:n Peltoselle neljän pelin panna
JUSSI NUKARI/LEHTIKUVA
Taklaus. SM-liigan kurinpito langetti rangaistuksen Kärppien Plihalin telomisesta.
Oulun Kärppien Tomas Plihalille aivotärähdyksen taklannut HIFK:n Ville Peltonen on saanut jääkiekon SM-liigalta neljän ottelun pelikiellon. Lisäksi Peltosen kausipalkasta vähennetään sakkona 3,33 prosenttia. Peltonen itse joutui vastustajan pelaajan telomaksi ennen SM-liigakautta pelatussa European Trophy -ottelussa Jokerit–HIFK. Paljon kohua herättäneen kamppailun tapahtumat poikivat pitkiä pelikieltoja usealle pelaajalle sekä toimintakieltoja valmentajille. Peltonen osui lauantaina Helsingissä pelatussa SM-liigaottelussa suunnanmuutoksen seurauksena Plihalia päähän oikealla olkavarrellaan. Lääkärinlausunnon mukaan Plihal sai tilanteesta aivotärähdyksen ja mahdollisesti niskan retkahdusvamman. Peltoselle tuomittiin SMliigan kurinpitosääntöjen mukaisesti rangaistus pään tai niskan alueelle kohdistuvasta taklauksesta, vaikka Peltonen ei tilanteessa tehnyt varsinaista taklausta vaan ennemminkin osui risteävän luistelulinjan takia Plihalia päähän. – Pelikiellon kestoa harkitessani olen ottanut huomioon Peltosen menettelyn moitittavuuden ja Plihalin
URHEILU
Jääkiekko
Ville Peltonen pääsee seuraavan kerran SM-liigajäille vasta lokakuun lopussa. Tulkinta
”En pidä Peltosen suunnanmuutosta ja kontaktia Plihaliin tarkoituksellisena vahingoittamisena.” Sampo Liusjärvi
loukkaantumisen. En pidä Peltosen suunnanmuutosta ja
kontaktia Plihaliin tarkoituksellisena vahingoittamisena, liigan kurinpitäjä Sampo Liusjärvi kertoo päätöksessään. – Kuitenkin tilanteessa Peltosen olkavarsi osuu Plihalia päähän, ja siitä on seurauksena aivotärähdys. Plihal on tilanteessa kiekoton pelaaja, jota ei saa sääntöjen mukaan taklata tai estää. Harkintani mukaan neljän ottelun pelikielto on oikea seuraamus ky-
seisestä teosta. Peltonen on pelikiellossa HIFK:n seuraavissa otteluissa, eli tehot 4+4 tehnyttä laitahyökkääjää ei nähdä otteluissa Lukko–HIFK (19. 10.), HIFK– Pelicans (20. 10.), HIFK–Ässät (26. 10) ja HPK–HIFK (27. 10.). Peltosen 3,33 prosentin palkkasakko puolestaan pohjaa SM-liigan ja jääkiekon pelaajayhdistyksen väliseen sopimukseen. METRO-STT
Castellani jättää lentopallomiehet Argentiinalainen Daniel Castellani ei jatka Suomen lentopallomaajoukkueen päävalmentajana. Castellanin sopimus päättyi syksyyn. Castellani kertoi tarvitsevansa enemmän aikaa perheelleen eikä halua enää yhdistää seura- ja maajoukkuevalmentamista. – Daniel antoi meille vinkkiä jo aika pian EM-karsinto-
2
jen jälkeen siitä, että hän on kokenut tämän kaksivuotiskauden aika raskaana. Meille taas oli selvää, että kun selkeä tavoitteemme on Rion olympialaisissa 2016, meillä pitää olla
täysin motivoitunut, innostunut ja sitoutunut valmentaja, liiton toimitusjohtaja Hanna Iiskola-Kesonen kertoi. – Ei siinä tarvinnut oikeastaan edes neuvotella, koska todettiin, että intressit eivät oikein kohtaa. Liitto toivoo löytävänsä uuden päävalmentajan vielä ennen joulua. STT
EM-kisat •
SUOMEN LOHKO. Suomi kohtaa ensi syksynä Tanskassa ja Puolassa pelattavien lentopallon EM-kisojen alkulohkossa Serbian, Hollannin ja voittajan karsintaparista Kroatia–Slovenia.
TPS antoi potkut Virralle SM-liigan TPS ilmoitti maanantai-iltana irtisanoneensa päävalmentaja Pekka Virran (kuvassa) ja kakkosvalmentaja Mika Strömbergin. Virta ja Strömberg valmensivat TPS:ää keväästä 2011. TPS on SM-liigan sarjataulukossa viimeisenä koottuaan 13 ottelusta 11 pistettä. TPS:n hallituksen puheenjohtaja Tomi Aalto luonnehti päätöstä vaikeaksi. – Toisaalta olemme tyytyväisiä siihen mitä Virta ja Strömberg ovat tehneet muun muassa nuorten lupaavien pelaajiemme eteen, mutta hallitus koki, että muutoksia on tehtävä, jotta tämän kauden asetettuihin tavoitteisiin päästään, Aalto kommentoi seuran tiedotteessa. STT
Onneksi olkoon, paikka on sinun! Avoimet työpaikat ympäri Suomen sekä työelämän kiinnostavimmat uutiset ja artikkelit löydät nyt yhdestä paikasta!
iltasanomat.fi/tyoelama
3
Irvailun kohde ei hevin loukkaannu JASON MERRITT/GETTY IMAGES
Tunnistettava tyyli. Näyttelijä Christopher Walken saa jatkuvasti ihmetellä tyyppejä, jotka yrittävät olla kuin hän.
VIIHDE
Christopher Walken on iskostunut elokuvayleisön mieleen jäykästi puhuvana ja omituisesti itseään ilmaisevana hahmona, jonka tyyliä on helppo imitoida. Matkijoita onkin riittänyt. – Heitä mahtuu kolmetoista tusinaan. Minulla on ystävä, joka imitoi minua puhelimensa vastaajassa. Kun soitan hänelle, puhun oikeastaan itseni kanssa, Christopher Walken kertoo Metrolle. Näyttelijä markkinoi Toronton elokuvafestivaaleilla uusinta elokuvaansa Seven Psychopaths. Komedia tulee Suomessa ensi-iltaan helmikuussa. Walken ei imitoinneista loukkaannu, mutta usein hänen on vaikea ymmärtää niitä. – Kun joku aloittaa, en yleensä käsitä, mitä he oikein tekevät. Ihmettelen vain, miksi he puhuvat sillä tavalla. Vaimoni mielestä Kevin Spacey on kuitenkin matkijoista ehdottomasti paras. Walken tietää olevansa suosittu irvailun kohde – jopa oman ammattikuntansa edustajien joukossa. – Työskentelin kerran Jay
Elokuvat top-5 Katsotuimmat elokuvat 12.–14.10.
1 2 3 4 5
VIIHDE
lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 16. lokakuu 2012
Amsterdamiin
Niko 2 Lentäjäveljekset 22 293
Kuningas Litmanen dokkarifestareille
Vares – Pimeyden tango 11 196
Jari Litmasesta kertova Kuningas Litmanen esitetään 18. marraskuuta Amsterdamin IDFA-dokumenttielokuvafestivaaleilla. Filmin on ohjannut Arto Koskinen. Kuningas Litmanen on mukana Reflecting Images Panorama -sarjassa. STT
Step Up: Revolution 6 364 Tie pohjoiseen 6 151 Puhdistus 6 035
Ykkösimitoija
”Vaimoni mielestä Kevin Spacey on kuitenkin matkijoista ehdottomasti paras.” ta minun täytyi vetäistä hänet sivummalle ja pyytää, ettei hän enää tekisi niin. Pidän kyllä Jaystä, eikä hän pistänyt pahakseen. Millaisiin imitointeihin Christopher Walken sitten itse lankeaa? Näyttelijä vakuuttaa, ettei hänellä ole minkäänlaisia lahjoja eikä intohimoja tällä saralla. – Jos matkisin jotakuta, kenelläkään ei varmasti olisi hajuakaan, mitä olisin tekemässä. Vai etkö muka huomannut, että koko tämän haastattelun ajan yritin olla Barbra Streisand? NED EHRBAR/METRO WORLD NEWS
Seven Psychopaths Christopher Walken näyttelee koirien kidnappaajaa. •
•
Christopher Walken saa harvoin pehmoroolin.
Mohrin kanssa elokuvassa, jossa oli paljon repliikkejä. Hän oli opetellut myös mi-
nun vuorosanani ja juuri ennen otostani lateli pitkän puheen minua imitoiden. Lopul-
LÖYTÖPALKKIO. Rikoskaverinsa kanssa hän palauttaa koirat omistajilleen löytöpalkkiota vastaan. GANGSTERI. Ongelmia tulee eteen vasta, kun kidnappauksen kohteeksi valikoituu väkivaltaisen gangsterin shih tzu -rotuinen lemmikki.
Jansen jatkaa Nightwishissa Hollantilaislaulaja Floor Jansen esiintyy Nightwishin solistina ensi kesän keikoilla. Jansen paljastaa yhtyeen kanssa tekemänsä kesäsuunnitelmat blogissaan. Laulaja on tällä hetkellä Nightwishin kanssa kiertueella Yhdysvalloissa. Jansen tuli paikkaamaan yhtyeestä eronnutta Anette
Olzonia, ja alun perin sijaistuksen oli määrä kestää tammikuun loppuun, jolloin maailmankiertue päättyy Australiassa. Jansenin lausahdus blogissa paljasti, että yhteistyö jatkuu. – Olen todella innoissani, että saan olla heidän mukanaan maailmankiertueen loppuun ja kesän 2013 festivaa-
leilla, Jansen kirjoittaa. Toistaiseksi kesän konserteista on vahvistettu esiintymiset Sauna Open Airissa kesäkuussa Tampereella sekä Saksan Wackenissa elokuussa. Suomessa Floor Jansen ja Nightwish nähdään ensi kertaa yhdessä marraskuussa Helsingin areenassa. STT
12
Liput pian myyntiin
Kiss kesällä keikalle Helsinkiin Yhdysvaltalainen pitkän linjan hardrockyhtye Kiss konsertoi kesällä Helsingissä. Hiteistään ja persoonallisesta ulkoasustaan tunnettu veteraaniryhmä esiintyy Helsingin areenassa 3. kesäkuuta. Kiss julkaisi hiljattain albuminsa Monster, joka kiilasi Suomessa kymmenen myydyimmän listalle. Lipunmyynti Kissin konserttiin alkaa Lippupisteessä 22. lokakuuta. STT Suomen paras
Robin voitti äänestyksen
Teinitähti Robin voitti Music TV:n Best Finnish Act -äänestyksen. Näin hän edustaa Suomea MTV Europe Music Awards -gaalassa Frankfurtissa 11. marraskuuta. Samalla Robinille avautui mahdollisuus päästä kilpailemaan maailman parhaan artistin tittelistä. Worldwide Act -sarjassa loppusuoralle pääsee viisi artistia. Robinin lisäksi Suomen paras artisti -äänestyksessä olivat loppusuoralla mukana Elokuu, PMMP, Chisu ja Cheek. STT 50-vuotisjuhlat
Rolling Stones palaa lavoille
Rolling Stones ilmoitti maanantaina tekevänsä paluun keikkalavoille bändin 50-vuotisen taipaleen kunniaksi. Yhtye on julkistanut neljä konserttia, joista kaksi on Lontoossa ja kaksi New Jerseyssä Yhdysvalloissa. BBC:n haastattelussa yhtyeen keulahahmo Mick Jagger vihjasi, että myös lisää keikkoja saattaa olla luvassa. Bändi julkaisee myös uuden kokoelmalevyn, joka ilmestyy ensi kuussa. Rolling Stones teki maailmankiertueen viimeksi vuosina 2005– 2007. STT-AFP-REUTERS TIM WHITBY/GETTY IMAGES
Helsinki teki viime vuonna voittoa 280 miljoonaa.
– Miksi palveluja heikennetään?
Ilmoituksen maksaja JHL:n osasto
Ainoa valtuutettu, joka esitti muutoksia kaupungin budjettiin eikä hyväksynyt palvelujen heikentämistä.
Paavo liikkeellä. 316
Yrjö Hakanen
www.sk
p.fi
Helsingin kaupunginvaltuutettu SKP:n puheenjohtaja
www.yrjohakanen.fi
Herttoniemen metroasema keskiviikko 17.10 kello 7.30-8.30 Vaasanaukio keskiviikkona 17.10 kello 16-17
Porthania torstaina 18.10 kello 13.15-13.45
paavoarhinmaki.fi
Iloinen perhe kuvassa
Näyttelijät Sheridan Smith, Maggie Smith ja Pauline Collins (takarivi vasemmalta) osallistuivat ohjaaja Dustin Hoffmanin ja näyttelijöiden Tom Courtenayn ja Billy Connollyn kanssa elokuva Quartet lehdistötilaisuuteen Lontoossa. Elokuva saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa 4. tammikuuta. METRO
LUKIJAT TEKSTIVIESTIT •Korpi: Olet oikeassa,Venäjälla on paljon katulapsia, mutta ainakin he ovat elossa! Oletko unohtanut että näin pienessä maassa kuin Suomessa on ennätysmäärä lapsisurmaa? NIIN, KATSO PEILIIN JA MIETI SIITÄ!
•Ei päiväkoteihin lomien ajaksi muutenkaan mitään sijaisia saada, joten ei se karenssiaika niillä korvautuisi. NIMETÖN •Tristan: Henkilökohtainen kokemus ei tarvitse eikä edes kaipaa tieteellistä todistelua, niin vahva ja varma se on. Ja olisikin siinä psykologeilla hommaa, jos joutuisivat tukimaan kaikki maailman kymmenet miljoonat uskovaiset, joilla tämä vahva ja varma kokemus on:-). KAIKKEA EI VOI SELITTÄÄ
•Vantaan sossu/Suomen laki pelasti 4 venäläistä lasta vakavasta hengen- ja terveyden vaarasta. Miksi media ei oikaise valheita ja kaiva totuutta esiin? NIMETÖN
•Yllätyksiä tapahtui Talvivaaran kaivosten ympäristössä, vaikka edellinen ympäristöministerikin oli kaivosasioissa mukana, ainakin osakesijoittajana. Entä ydinvoimalaprojekti, onko meillä varaa yllätyksiin? Vihreätkin näyttävät nykyisin olevan suurta kaupallisuutta niiaavia, ympäristöministerikin puhuu yleisiä itsestäänselvyyksiä, ettei puolueesta suuryritysten töpeksintöjen estäjiä löydy. Ydinvoimalan rakentamisen ongelmat ennakoivat realistisesti ydinvoimalaonnettomuuden vaaraa.
hän maksamaan siitä loma-ajan palkan ja lomarahan, joten ei todellakaan pidä paikkansa. NIMETÖN
•Kyllä ihmiset voi olla typeriä. Esim. Tikkurilan uimahallissa asiakkaat olivat henkilökunnalle vihaisia vesikatkoksen takia, joka johtui vesiputken hajoamisesta Ala-Tikkurilassa. KÄYTTÄKÄÄ VÄHÄN JÄRKEÄNNE
•Ihmisoikeusaktivisti Bäckman likaa suomikuvaa maailmalla päästämällä epäpätevää tietoa venäläismediaan huostaanotoista. ISÄNMAAN VIHOLLISILLE KARKOTUS
•Kohti naisten ihmisarvostusta: Mielestäni Ranska ja Italia kuuluvat sivistysvaltioihin, ja myös näissä maissa on laillista bordellitoiminta. JUNTTILA
vuoden työura ihan kuin se olisi niin helppoa kuin ennenvanhaan. ELÄKKEESEEN 15 VUOTTA •Ajan bussia ja olen katsellut jalankulkijoita ja pysäkeillä olevia ihmeissäni! Nyt on ihan pakko saada tietää, onko oikeasti olemassa heijastinallergiaa? JARI ESPOON VEOLIALTA
•Klo 5.39 Keran juna-asemalla joka ikinen aamu loikkii 3–4 henkilöä radan yli. Eikös tuo ole rangaistava teko. Kun olen joskus asiasta junahenkilökunnalle maininnut, vastaus on ollut sangen välinpitämätön: Omalla hengelläänpä leikkivät. VR peräänkuulutan valvonnan lisäämistä! NIMETÖN
Mielipidekirjoitus
Kenelle kartanot kuuluvat?
Puotilan kartanosta on käyty kovasti keskusteluja ja monesti niiden yhteydessä puhutaan ravintoloista. Mutta historiallisesti kartanoita ovat ylläpitäneet erilaiset yhteisöt, perheet tai isot suvut. Silloin vallitsivat toiset pelisäännöt. Yhteisestä omaisuudesta välitettiin. Ravintoloitsijan toimia
taas värittää taloudellinen tulos – voitto. Olen lukenut, että myös Puotilan kartanon historian aikana ravintoloitsija on tuhonnut osan kartanosta vesi- ja homevaurioilla. Kartanon ylläpidosta ei käytännöllisesti katsoen ollut tietoakaan. Olemme viime aikoina saaneet suruksemme huomata, että kartano on päästetty täysin rapistumaan. Historiansa aikana Puotilan kartano on toiminut mm. kouluna ja pappilana. Miksei se voisi nytkin toi-
mia samankaltaisen instituutin, esimerkiksi yhteisön käytössä, joka todella pitäisi kartanosta huolta? Eikö näin kauniit ja historialliset kohteet olisi vähintäänkin reilua säilyttää myös jälkipolvien ihailtavaksi? Varsin keinotekoista on yrittää pönkittää Helsingin imagoa kulttuurin kehtona ja samalla antaa historiallisesti merkittävimpien kulttuurikohteiden rappeutua niiden käsissä, joille kulttuuri merkitsee vain taloudellista kehitystä. PERHE LEVOMAA, ITÄKESKUS
•Hauskoja nämä ”Venäläisäitien boikottilistat”! Siitä vain
•Nim. Tee perässä on elänyt aikoja, jolloin työpaikan sai kun käveli firmaan sisään. Nyt kävellään vain yhteen suuntaan, ulos. TATTISTA VAAN TYHJÄSTÄ
Ristikon ratkaisu
•Tee perässä: Nykyisin on helpompaa mennä suoraan työkyvyttömyyseläkkeelle masennuksesta kun lähetellä turhaan satoja hakemuksia ja taistella pätkätöistä satojen muiden kanssa. AKATEEMISET OPINNOT ON NYT NÄHTY
•Kansalainen! Älä äänestä kansanedustajaa kuntasi päättäjäksi. NIMETÖN •Tee perässä antaa hyvän kuvan siitä ahneudesta, jolla kaupungin duuneista pidetään kynsin hampain kiinni yli virallisen eläkeiän. Sääliksi käy nuoria, joita kehotetaan tekemään 45
POLIITIKOT KÄÄNTÄVÄT SELKÄNSÄ
•Alueella 00510 kirjeet pannaan edelleen ilmaislehtien väliin, jonne ne jää, jos ei lehteä avaa. Postissa pitäisi myös jo ennen jakoa panna merkintä, jos kirje on revitty auki ja rypistynyt. Tärkeää, kirje voi sisältää laskun. Miten todistat, ettet ole saanut kirjettä ajoissa? SOITELTU. EI SELVITYSTÄ!
•Arevan ja mafian hääriminen Olkiluodossa pitäisi tutkia perin juurin ja lopettaa tärkeimmän työmaan laiminlyönti ja valvomattomuus! Missä on Kekkonen? NAHJUXET •Jos työnantaja kuitattaisi karenssipäivän lomalla, joutuisi
LASTEN KAPSÄKKI 10 V
PELLEBÄNDI ESITTÄÄ:
RENESSANSSIN 4 ÄSSÄÄ 24.10. klo 9.30/26.10. klo 18.30 27.10. klo 13/28.10. klo 14 Puuteripöly pöllähtelee tarttuvien rytmien klovnikonsertissa. Kesto n.50 min, suositus yli 5v. Liput: 8/12/20 €, perhelippu 60 € (2 aik+2 lasta) www.lippu.fi
Hämeentie 68, 09 260 0907
monen maun musiikkiteatteri
2012 KUNNALLISVAALIT VAALIALENNUS
-35 %
Varaa itsellesi pääkaupunkiseudun tehokkain kampanjapaketti!
Ota yhteyttä jo tänään! Puh. (09) 122 2007, vaalit@sanoma.fi
Ruohonjuuri palvelee nyt myös Hakaniemessä!
TUHANSIA TYÖMAHDOLLISUUKSIA...
AVUSTAJIA PÄIVÄKOTEIHIN LASTENHOITAJIA KOULUNKÄYNTIAVUSTAJIA SAIRAANHOITAJIA LÄHIHOITAJIA RUOKAPALVELUTYÖNTEKIJÖITÄ KOKKEJA TOIMITILAHUOLTAJIA LAITOSHUOLTAJIA LASTENTARHANOPETTAJIA SEURE.fi KAUPUNKIEN HENKILÖSTÖPALVELUYHTIÖ
Karpalo
on terhakka terveysmarja!
RAITANIEMEN KARPALOJAUHE
antaa puuroon ripoteltuna terveellisen ja virkistävän alun uudelle päivälle. Kotimaisen karpalojauheen avulla saat helposti ja herkullisesti tuupattua nykyistä ruokavaliotasi terveellisempään ja vitamiinejä vilisevään suuntaan! Luomullisesti.
Kuljettaja Haemme valmiita D1/D-kuljettajia ja koulutukseen taksinkuljettajaksi haluavia. www.kovanen.com/rekry
Karpalojauhe säilyy hyvin ja erittäin riittoisaa: 1 teelusikallinen jauhetta vastaa YHTÄ DESILITRAA tuoreita marjoja. VERKKOKAUPPA: www.ruohonjuuri.fi KAMPPI: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki. HAKANIEMI: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki www.facebook.com/ruohonjuuri
Tällä kupongilla 16.-19.10.2012
Raitaniemi: Karpalojauhe, 100 g
6,50 /pss (7,95) 65,- (79,50)
13
HUPIKLUBI
lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 16. lokakuu 2012
Helmiä sioille Stephan Pastis
krokot kiipes seeppan muuril. ny tartte va keino laskeuttu seeppan pihal.
14
10 kysymystä
ne tekkee kokkeiluit.
se siit työnttämisest sitte.
1. Minkä sarjakuvahahmon sihteeri on neiti Sirkku Näpsä? 2. Kuinka heinäsirkkakoiraat saavat aikaan sirittävän äänen? 3. Kuka Ranskan kuningatar teloitettiin 16.10.1793? 4. Minkä nimisessä palatsissa Britannian parlamentin ylä- ja alahuone kokoontuvat? 5. Mikä on maailman toiseksi korkein vuori? 6. Mistä asiasta Suomessa järjestettiin neuvoaantava kansanäänestys 16.10.1994? 7. Kuka rikkoi ensimmäisenä ihmisenä äänennopeuden vapaapudotuksessa? 8. Minkä kunnan alueella Olkiluodon ydinvoimalaitos sijaitsee? 9. Kuka sävelsi Lapualaisoopperan? 10. Mikä oli Palloliiton puheenjohtajan Pertti Alajan pelipaikka aktiiviurallaan jalkapalloilijana?
Sudoku Tuplat Glenn McCoy
★✩✩✩✩
JUHA HYVÖNEN • www.ristikkotuumin.fi
Viime tiistain ratkaisukoodi oli 77. 25 euroa voitti Lasse Jalava.
Mobiiliohjeet
Kamala luonto Jarkko Vehniäinen •
•
•
Ristikko
Ratkaisu sivulla 13
•
Tekstarit. Kirjoita viestiin kommenttisi sekä nimimerkkisi ja lähetä viesti numeroon 17181. Avainsanaa ei tarvita. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymistä. Tekstiviestin hinta on 0,60 euroa. Toimitus valitsee ja käsittelee tekstiviestipalstan kirjoitukset. Päivän kysymys. Lähetä tekstiviesti metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai käy vastaamassa osoitteessa www.omakaupunki.fi. Tekstarivastaukseen voit liittää myös kommentin. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymillä. Tekstiviestin hinta on 0,50 e. Lukijan kuvat. Ota kamerakännykälläsi kuva tai video. Lisää tekstiin kuvan tarina (max 500 merkkiä) ja oma nimesi. Lähetä multimediaviestinä numeroon 17181. Lähettäessäsi kuvan julkaistavaksi myönnät Sanoma Kaupunkilehdille kaikki oikeudet kuvaan, edelleenluovutusoikeus mukaan lukien. Kuvan lähettäjä vastaa siitä, että hänellä on oikeus myöntää edellä mainitut oikeudet Sanoma Kaupunkilehdille*. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden ja Soneran liittymillä. Multimediaviestin hinta on 0,60 euroa. Palkinto: Maksamme lehdessä julkaistuista kuvista vähintään kaksi leffalippua tai enintään 1 000 euron palkkion. Sanoma Kaupunkilehtien kustantamissa lehdissä julkaistuista kuvista maksetaan palkkio vain kerran. Ohjeet palkkion saamiseksi lähetämme tekstiviestillä noin viikon kuluessa. *Koskee myös sähköpostilla lähetettyjä tai omakaupunki.fi- ja metrolive.fi-palveluun ladattuja kuvia. Sudoku. Täydennä ruudukko niin, että jokaisella vaaka- ja pystyrivillä sekä jokaisessa 3 × 3 -palassa on numerot 1–9. Kun olet ratkonut sudokun, laske sinisellä 100-tunnuksella merkityn viidentoista ruudun numerot yhteen. Tuo summa on sudokun ratkaisukoodi. Vastaukset tekstiviestillä SATASUDOKU ratkaisukoodi oma nimesi numeroon 17181 (palvelun hinta 0,95 euroa, toimii Soneran, Elisan, Kolumbuksen, Tele Finlandin, Saunalahden ja DNA:n liittymillä) tai postikortilla: Satasudoku, PL 106, 00701 Hki. Vastausten on oltava perillä huomisen aikana. Oikein vastanneiden kesken arvotaan 25 euroa puhtaana käteen.
Vastaukset kysymyksiin 1. Roope Ankan, 2. Hankaamalla takajalkojaan siivenreunoihin, 3. Marie-Antoinette, 4. Westminsterin palatsissa, 5. K2, 6. EU:hun liittymisestä, 7. Felix Baumgartner, 8. Eurajoen, 9. Kaj Chydenius, 10. Maalivahti.
Julkaisija: Sanoma Kaupunkilehdet, Postiosoite: PL 300, 01621 Vantaa, Puhelin: (09) 122 4351 (vaihde), Sähköposti, toimitus: metro@sanoma.fi, Vt. päätoimittaja: Ismo Uusitupa, Päivystävät uutispäälliköt: (09) 122 4362 Ari Hämäläinen, Pekka Joutlahti ja Ville Soininen, Asiakaspalvelu (09)122 4356, Sähköposti, myynti: metro.myynti@sanoma.fi, ilmoitusaineistot: metro.ilmoitusaineisto@fc.sanoma.fi, Jakelupäällikkö: Patrick Helander, Jakelupalautteet: kaupunkilehdet.jakelu@sanoma.fi, Paino: Sanomala oy. Metro on Julkisen sanan neuvoston periaatteisiin sitoutunut riippumaton uutislehti. www.metrolive.fi ja www.omakaupunki.fi.
TV TV1
21.00: Veripunainen, lumivalkoinen 11.00 Yle Uutiset. 11.05 Yle News. 11.10-12.09 Jumalanpalvelus Kokkolan baptistiseurakunnasta. 12.15 Supermiehen poika. 12.30 Tohtorit (7). 13.00 Herrat täysihoidossa (S). 14.00 Uutisvuosi. 14.05 Norjan kuningasparin matkassa. 14.30 Astudio. 15.00 Yle Uutiset. 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 15.55 Muisti: Terrorismin pelko. 16.25 Jaakko ja maailmanvalloittajat. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Yle Uutiset. 17.08 Sydämen asialla (7).
18.00 Yle Uutiset. 18.30 Puoli seitsemän. Vieraana Pohjolan ruokapöytiä kiertävä toimittaja Sonja Kailassaari. Lisäksi tutustumme mummomuotiin. 19.00 Kiehtova maailma: Loistohotellin lumo. 2/2. Savoy-hotelli on avattu uudelleen miljoonia maksaneen kunnostuksen jälkeen. Paineet ovat suuret, sillä ensimmäisten vieraiden joukossa on kuninkaallisia. 19.50 Nykyajan ihmeet. CN Tower ja Rogers Centre. 20.00 Prisma Studio. Terveisiä tulevaisuuteen! Viisi esinettä, joista meidät muistetaan. Miehissä on elämää vielä kuoleman jälkeenkin. 20.30 Yle Uutiset. 20.55 Urheiluruutu. 21.00 Veripunainen, lumivalkoinen (16). Williamin on langennut kauniin Sugarin paulaan, ja nainen päättää tutkia miehen taustaa tarkemmin. 2/4 22.00 Kymmenen uutta käskyä. 22.30 Prisma: Kukistuuko syöpä? Syöpä on pelottava sairaus ja työtä sen nujertamiseksi tehdään herkeämättä. Avuksi on otettu huipputeknologia ja täsmälääkkeet ja uusilla yksilöllisillä hoitomuodoilla on saatu merkittäviä tuloksia aikaan. 23.20 Yle Uutiset. 23.25-23.40 Oddasat.
TV2
MTV3
22.05: Merten urhot 11.10 Isä Matteon tutkimuksia (7). 12.05 Viidakkoperhe (7). 12.50 Tarinateltta. 13.00 Aallonmurtaja. 14.00 Herkkusuut keittiössä. 14.30 Minun perheeni (7). 15.00 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä. 15.30 Hullu juttu. 16.00 Teiniäidit. 16.29 Galaxi. 16.30 Velhot, jätit ja susihukkaset. 16.43-16.55 Karvinen. 17.00 Pikku Kakkonen.
18.00 Yle Uutiset minuutissa. 18.02 Viidakkoperhe (7). Leopard’s Denin vuosittainen tarkastus on käynnissä. Ponnisteluista huolimatta kaikki ei suju niinkuin pitäisi. Du Plessisillä on myös vanhaa kahnausta tarkastajan kanssa. 18.50 Villit eläinystävämme. Karhut talviunilla. 19.00 Yle Uutiset. 19.10 Yle Uutiset alueeltasi. 19.20 Yle Uutiset Suora linja. 19.30 Kätilöt. 4/6. Joskus kätilöiden työtä uhkaavat luonnonvoimat, mutta hirmumyrskyn silmästäkin on ponnisteltava synnyttävän äidin avuksi. 20.00 Uusi päivä (S). Osa 212: ”On mulla unelma”. Karri nousee kuin Fenix-lintu. Ruuskanen haluaa Aleksin johtoon. Minnan unelmat heräävät. 20.30 Hymy Pyllyyn. Omituinen sekoitus estradiviihdettä, gameshowta ja sketsiviihdettä. Studioyleisöllä on mahdollisuus voittaa rahaa, kunhan pokka pitää. 21.00 Ajankohtainen kakkonen. 21.50 Yle Uutiset. 22.05-23.50 Merten urhot (12). (Gray Lady Down, USA 1977) Jännityselokuva amerikkalaisen ydinsukellusveneen pelastusyrityksistä kun se yhteentörmäyksen seurauksena vajoaa meren pohjaan. O: David Greene. N: Charlton Heston, David Carradine.
Yle Fem 11.00 Västerbottensnytt. 11.10 Sydnytt. 11.20 Värmlandsnytt. 11.30 Kulturnyheterna. 11.45 Uutiset. 12.00 Programtablå. 12.05 Rocksommar på Göta kanal. 13.05 Duellen: Pirater. 13.15 Fråga doktorn. 14.00 Vem vet mest? 14.30 Heliga veckan. 15.00-16.00 Seriestart: Sommarpratarna. 16.20 Haaste. 16.50 Taivaallista menoa. 17.20 Sotamuistoja. 17.25 Närbild. 17.55 TVnytt. 18.00 BUU-klubben: Pahvipää. 18.30 Erämaahaaste. 18.53 Uusi koti Ruotsissa. 19.00 Aamusta iltaan. 19.30 TV-nytt. 20.00 Dok: Elämän on jatkuttava. 20.50 Näin Norjassa. 21.00 Sportmagasinet. 21.30 Solsidan – Onnea onkimassa (7). 21.52 5 minuuttia. 21.57 TV-nytt. 22.00 Rikos (16).
Nelonen
21.00: Kosketus 11.00 Emmerdale (S). 13.15 Nikon Grilli. 13.45 Grand Designs – unelma-asunnot. 14.50 Mitä tänään syötäisiin? 14.55 Piilokamera. 15.25 Maajussille morsian. 16.25 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa. 16.50 Uutiset. 16.55 Suomen ja maailman sää. 17.00 Kauniit ja rohkeat (7). 17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (S). Vankilaanko tieni käy? Nicolan pidätys kuohuttaa kylällä. Ei kestä kauaa, että uutinen kulkeutuu myös Rodneyn korviin. 18.30 Emmerdale (S). Rangaistuksen varjossa. Poliisiasemalta kotiin päässyt Nicola murehtii kyläläisten reaktioita. David joutuu yllättäen etsimään uuden asunnon, sillä Val ja Eric ovat ryhtyneet myyntipuuhiin. 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.20 Päivän sää. 19.30 Salatut elämät (S). Osa 2337. Isabella saa selkärangan kokoamisohjeet. 20.05 Hansin matkassa. Jakso 8. Pariisi – Kira Poutanen. Kira ja Hans heittäytyvät Pariisin huvituksiin ja herkuttelevat Kiran suosikkiravintolassa. 21.00 Kosketus (12). Isänrakkaus. Martin seuraa Jakelta saamaansa puhelinnumeroa ja joutuu ryöstön todistajaksi. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.20 Päivän sää. 22.25 Tulosruutu. 22.35 C.S.I. Miami (16). Sulhanen kateissa. Sulhanen ei ilmaannu häihinsä ja bestmanit löytyvät veren peitossa suihkulähteestä kahlittuna toisiinsa muistinsa menettäneinä. 23.35 Paljastavat valheet (16). Paljastumisia. Lightman varjostaa Burnsia puhtaasti omista lähtökohdistaan, kunnes tämä yllättäen siepataan. 00.35-01.05 30 Rock (7). Suoraakin suorempi lähetys.
23.00 Sportnytt. 23.15 Korrespondenterna. 23.45 Seriestart: Hübinette. 00.15 Aktuellt. 00.55 Kulturnyheter. 01.00 Mittnytt. 01.10 Nyhetssammanfattning. 01.15 Kulturnyheterna. 01.30 Charlie och Lola. 01.45 Adrian. 01.55 Överraskningen. 02.10 Lilla Aktuellt.
Liv 11.00 Arvostele mun illallinen tunnissa. 12.00 Isännän ja koiran käytöskoulu. 13.00 Illallissota. 14.00 Isännän ja koiran käytöskoulu. 14.30 Vanessa ja pikkuväki. 15.00 Kotiruokaa Rachael Rayn tapaan. 15.30 Pienten perhe. 16.00 Ruotsin miljonääriäidit. 17.00 Yhteinen taloprojekti. 17.30 Sarahin sisustusvinkit. 18.00 Supernanny. 19.00 Sisustuskaksoset. 19.30 Yllätyskokki Niki.
Sub
15
Teema
17.10: Suomen Huippumalli haussa
19.30: Moderni perhe
21.00: Historia: Bill Clinton
13.00 Vauvan tarina (S). 13.30 Budjettiviikonloppu Euroopassa. 14.00 Kodikkaasti vuokralla. 14.30 Heikin lähiruokaa. 15.00 Uusi elämä maalla. 16.05 Himohamstraajat. 17.05 Nelosen sää. 17.10 Suomen Huippumalli haussa.
14.05 Daltonit (S). 14.30 Mask. 15.00 Leikkuulaudalla. 15.55 Will & Grace (S). 16.25 Eastenders (S). 17.00 Lemmen viemää (7).
17.00-17.53 Tiededokumentti: Aistit.
18.10 Matkaoppaat. Anna-Kaisa ja Anne-Mari järjestävät yllätyssynttäreitä. 18.45 Nelosen uutiset. 18.55 Nelosen sää. 19.00 Neljän tähden illallinen. Ismo Leikolan illallisherkuista pääsevät nauttimaan Reeta-Leena Vestman, Maisa Torppa ja Rudirok. 19.30 Poliisit. Jaksossa ollaan Turussa vanhempien konstaapelien Marcus Sundströmin ja Kristian Mickelssonin matkassa. 20.00 Sokkokokki. Jutta Gustafsberg ja Tiina Jylhä tekevät punajuuri-ricotta-salaattia sekä linguine-pastaa ja parmankinkkua. 20.57 Keno. 21.00 NCIS Rikostutkijat (12). Savuna ilmaan. Todisteet johdattavat NCIS:n Harper Dearingin jäljille. 22.00 Maailman vaarallisimmat tiet. Vapaan pudotuksen valtatie. Avausjaksossa Pohjois-Amerikan jäisillä teillä kannuksensa hankkineet Alex, Lisa ja Rick joutuvat uuden haasteen eteen: heidän on toimitettava sementtilasti Pohjois-Intian vuoristossa sijaitsevalle työmaalle. 23.00 Nelosen uutiset. 23.10 Nelosen sää. 23.15 SM-liigan huippuhetket. 23.20 Frasier. Woodyn vierailu. Frasierin vanha tuttu Bostonista saapuu käymään Seattlessa. 23.50 Poliisit. 00.20 Neljän tähden illallinen. 00.50 MotoGP-makasiini. 01.20 Start! 01.50-02.50 NCIS Rikostutkijat (12). Savuna ilmaan.
20.00 Arvostele mun illallinen Suomessa. 21.00 ELOKUVA Marley ja minä (S). 23.20 Luksusmammat. 23.50-00.25 Arvostele mun illallinen Suomessa.
Jim 11.40 Laiva. 12.10 Muuttajat. 12.40 Krokotiilimies. 13.10 Likaisen työn sankarit (S). 13.40 Bullrun – kaasu pohjassa (S). 14.10 Brady Barrin vaarallinen luonto. 15.10 MasterChef Australia. 15.40 Leijonan luola Ruotsi. 16.35 Kodin rakennusurakka. 17.35 MasterChef Australia. 19.00 Leijonan luola Ruotsi. 20.00 Suomen Tulli. 20.30 Laiva. 21.00 Muuttajat. 21.30 Taksi. 22.00 JIM D: Massiivinen tuho. 23.00 Australian rajalla. 23.30 South Park (12). 00.00 Pelkokerroin.
18.00 Frendit (S). Rachel kertoo Rossille. Monica ja Chandler ovat lähdössä kuherruskuukautta viettämään, mutta tulevat kateellisiksi, kun toinen pariskunta pääsee ensimmäiseen luokkaan. 18.30 Iholla (S). Isänpäivä. Jokaisella Iholla-naisella on omalaatuinen suhde isäänsä ja isänpäivä herättää naisissa ristiriitaisia tunteita. 19.00 Big Brother Extra. 19.30 Moderni perhe (S). Pilotti. 20.00 Simpsonit (7). Miehestä mittaa. Moen kuppilasta leivotaan trendipaikkaa, mikä johtaa väärinkäsityksiin miehen seksuaalisesta suuntautumisesta. Samaan aikaan rehtori Skinner iskee silmänsä viehättävään musiikinopettajaan. 20.30 Simpsonit (7). Isäainesta. Homer vaikuttuu vanhan televisiosarjan isähahmosta ja alkaa miettiä omia avujaan vanhempana. Pian hän ajautuu kuitenkin napit vastakkain Bartin kanssa. 21.00 X Factor USA. Pudotuspeli alkaa. Kilpailussa alkaa uusi, rankka vaihe, jossa jyvät seulotaan akanoista. Jännitys on korkealla, kun koelauluista jatkoon päässeet kilpailijat kokoontuvat pudotusleirille Miamiin. 22.00 Big Brother. 23.00 Num3rot (12). Kuolemankauppaa. Donin tiimi jäljittää huipputehokkaita aseita, jotka on kätketty L.A:n sataman sisuksiin. 23.55 Afganistan. 1. jakso: Koulutus. Tienvarsipommeja ja tuliylläköitä. Uusinta. 00.25 Vampyyripäiväkirjat (12). Syötävän kaunis. 01.20-02.15 House (12). Turva.
01.00 JIM D Rikos: Rikostarinoita maailmalta (12). 02.00 Taksi. 02.30-03.00 Pelastushelikopteri.
TV5 11.00 Tvins winter 2012. 11.30 best direct. 12.30 Jon ja Kate +8. 13.00 Lentokenttä UK. 13.30 ELOKUVA Delta vs. Kappa. 15.10 Tarzan. 16.00 Hale ja Pace – hauskat pojat. 16.30 Amerikan hauskimmat kotivideot. 17.00 Meidän faija. 17.30 Pulmuset. 18.00 Kellarin kunkku. 19.00 Ihmemies MacGyver. 20.00 Tallinna. 20.30 Justimus. 21.00 ELOKUVA Zombieland. 22.40 Kysy seksistä. 23.45 ELOKUVA Salaiset laihdutusvinkit. 01.25 Seksin oppitunnit. 01.50 Rakkauden painovoima. 02.40-03.26 Tarkka-ampujat.
18.00 Kamrat på svenska. 18.30 123 asiaa jotka jokaisen ruotsalaisen tulisi tietää. 1/10. Kongon kriisi, U-137, Dag Hammarskjöld, huippuvakooja Wennerström, Amerikan kirjeet. 19.00 Sairaan kaunis elämä (12). Olga tietää varsin hyvin mikä Cristinan mieltä painaa. 8/13 19.45 Kootut askeleet: Hanna Brotherus. 20.00 Historia: Hitlerin kätyrit (12). 2/13. Pierre Laval. Pierre Laval oli Time-lehden vuoden mies 1931. Sota-aikana Vichyn hallituksen ministerinä Laval ryhtyi toimittamaan juutalaisia kuolemanleireille. 21.00 Historia: Bill Clinton. Osa 1/4. Bill Clinton nousee vaikeasta lapsuudesta vallan huipulle. Päättäväinen mies saa rinnalleen vahvan naisen, ja yhdessä pariskunta kamppailee tiensä Valkoiseen taloon. 21.55 Syväjäädytetty opettaja. (1971) Tieteiskuvitelmassa 1970-luvulla syväjäädytetty Mikael Otsola sulatetaan saastevuonna 2034. N: Harri Tirkkonen. O: Ulpu Tolonen. 22.30 Vuonna 2000. (1950) Yhteistyön voimaa korostavassa tulevaisuuskuvitelmassa käytetään sujuvasti tietokoneita. N: Matti Ranin, Urho Somersalmi. MV 22.45 Tänään on huomenna. (1967) Ohjelmassa käsitellään kaupunkisuunnittelun tulevaisuuden näkymiä 1960-luvun lopun suunnitelmien pohjalta. MV 23.10 Kahdeksan tahtia tietokoneelle. (1967) Viekö tietokone työt säveltäjiltä? Konemusiikin tulevaisuutta arvioivat ohjelmoija Markku Nurminen, Toivo Kärki ja Erkki Kurenniemi. 23.30-00.00 Maailman satamat. Shanghai.
Fox 12.00 Ally McBeal (S). 12.45 Ari ja Kirsi: Kotirempat. 13.10 Hain saalistajat. 14.00 Rajasota. 14.50 Hetki ennen tuhoa: Pearl Harbor. 15.40 Tappajaeläimet. 16.30 Supertehtaat: Guiness. 17.20 STT Uutiset. 17.24 Kierroksilla: Salamavihjeet. 17.30 Tanssi peppu pieneksi Extra. 18.00 Huutokaupan metsästäjät. 18.30 Mr & Miss ShowHau. 19.00 Lentoturmatutkinta: Kohde tuhottu. 20.00 Nolot vartalot. 20.58 Kierroksilla: Illan Salama. 21.00 Tanssi peppu pieneksi Suomi. 21.55 ELOKUVA Crash (12). 23.55 Criminal Minds (16). 00.45 Amerikan kovimmat vankilat. 01.35 Rajasota. 02.25-03.15 Hetki ennen tuhoa: 9/11.
Sosialidemokraatit
Ää än ne esstä tä kuntatyön ! ä t s ä ä s a j puolesta Kuntien omat palvelut edistävät oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa - ne ovat jokaisen saavutettavissa. Kunnat ovat alkaneet ottaa yksityistettyjä palveluja takaisin omaksi työksi, koska yksityiset palvelut tulevat kalliiksi ja laatu on ollut heikkoa. Takaisinotoissa on laskettu, että omana työnä tehdyt palvelut tulevat kaupungille 5-10 prosenttia halvemmiksi. On hienoa, että kunnista alkaa tulla vahvaa viestiä oman työn kehittämisen tärkeydestä. Nyt tarvitaan kuntapäättäjiä, jotka ovat valmiita tekemään rohkeita päätöksiä kuntatyön puolesta yksityistämistä vastaan. Varsinkin, koska poliittinen oikeisto ja elinkeinoelämä koko ajan tekevät hartiavoimin töitä julkisten palvelujen kaupallistamiseksi. Uusia yksityistämisen välineitä, kuten palvelualoite, ei nyt ole järkevä ottaa käyttöön. Yksityistämisen tarpeen harkinta tulee pitää kunnan omien päättäjien käsissä. Ostopalveluja toki tarvitaan täydentämään kunnan omia palveluja, mutta oman kuntatyön täytyy olla niin vahvassa asemassa,
Päivi e n i a L i m Nie
että kunta saa siitä hyödyn niin mittakaavaetuna kuin palveluiden hankkijana. Kunnan tehtävä on tuottaa lakisääteiset palvelut kuntalaisille. Parhaan perustan tähän antaa kunnan vahva oma osaaminen ja oma palvelutuotanto. Jo nyt palveluista noin neljäsosa on yksityisten ja kolmannen sektorin tuottamia. Jos määrää kasvatetaan, tulee kunnasta helposti vain laskujen kuittaaja, joka pahimmassa tapauksessa jää isojen kansainvälisten palveluntuottajien armoille.
Äänestäjänä sinä päätät kuntapalvelujen tulevaisuudesta ja niiden hinnasta. Oikeudenmukainen yhteiskunta on nyt sinusta kiinni.
Hel sin ki
Sosialidemokraatit
376
Arajärvi Pentti
386
Haapalainen Susanna
432
Lehtinen Ari
professori, professor
järjestötoimitsija
työsuojelukonsultti
377
Bardakci (sit.) Carita
391
Heinäluoma Eero
445
Mäki Terhi
478
Torsti Pilvi
sovellusasiantuntija, varapääluottamusmies
kansanedustaja, riksdagsledamot
lähihoitaja, kaupunginvaltuutettu
VTT, erityisavustaja
380
Cantell Olof
399
Hyvärinen Pertti
450
Osman-Sovala Zahra
482
Uusikivi Jouni
politices kandidat
lakimies, pääluottamusmies
sosiaalityöntekijä, sairaanhoidon opiskelija
VTM, metrojunankuljettaja
384
Gelle Kadar
410
Kantola Anna-Maria
451
Paananen Eija
483
Vainikka Mirka
ohjaaja
toiminnanjohtaja
ruokapalveluvastaava, pääluottamusmies
sosionomi, lähihoitaja
385
Gurhan Deek
417
Kontio Timo
458
Razmyar Nasima
488
Vihervaara Anita
VTM, tietopalveluvirkailija
sosionomi, valtiot. yo
poliittinen avustaja
lastenhoitaja, työsuojeluvaltuutettu
V a n taa 3
Kähärä Sirkka-Liisa sairaanhoitaja, projektipäällikkö
30
Olin Tessa
64
Jelekäinen Timo
järjestösihteeri, sosionomi (AMK)
konduktööri, pääluottamusmies
15
Aittakallio Matti
38
Hoti Hasime
66
Lehtonen Veikko
terminaalimies, eläkeläinen
laborantti
aluetoimitsija
Sosialidemokraatit
18
Sainio Jari
46
Pääkkönen Taru
69
Karlsson Anette
elinkeinopäällikkö
opiskelija, liikenneasematyöntekijä
sosionomiopiskelija, socionomstudenrande
25
Sipiläinen Heikki
52
Ruotsalainen Ville
74
Riikonen Jyrki
varatuomari
opiskelija, järjestöaktiivi
vahtimestari
28
Manninen Miia
59
Markelin Hans
järjestötoimitsija, yhteisöpedagogi (AMK)
VTM, pol.mag.
Es poo
Sosialidemokraatit
604
Harinen "Tessu" Tapani
655
Norrman Ralf
nuoriso-ohjaaja
pensionär
618
Juutinen Vilho
663
Päiviö Jussi
kiinteistömestari
suunnittelija
633
Lahtinen Marja-Liisa
670
Rönnberg Anneli
a, palvelusuhdeasiantuntija, eläkkeellä
kotiavustaja, eläkeläinen
640
Lindfors John Erik
680
Strömberg Lilian
virastomesteri, varaluottamusmies
työsuojeluvaltuutettu
641
Lindholm Yngve
702
Värmälä Johanna
pensionär
sairaanhoitaja (YAMK), kaupunginvaltuutettu
Uskallusta tehdä päätöksiä a t s le o u p n ö y t a t n u k
n a a t s a v ä t s i m ä t yksityis