POLIISIOPISTO-LEFFOISTA TUTTU MOOTTORITURPA SAAPUU HELSINKIIN ÄÄNIVELHO MICHAEL WINSLOW ON SUOMEN YSTÄVÄ
PERJANTAI 24.TAMM IKUUTA 2014
DOCPOINTIN TAITEELLINEN
N:o 16 | 16. vuosikerta
JOHTAJA TYHJENTÄÄ PÄÄN
TV-SARJOILLA
SIVU 2
JOHANNA SALOMAA Indican Jonsu laulaa nyt parisuhteiden iloista ja suruista .
FANTASIASTA TODELLI SUUTEEN AKI LEHTI
metrowkd@hs.fi
METRO WKD
Indican Jonsu kertoo elävänsä
HELSINKI
30 ROCK JA GOOD WIFE NOLLAAVAT AJATUKSET
elämäänsä kausissa. Nyt
on menossa kuntoilukau
si.
Kuudes levy KAKSI NIMEÄ. Nyt ilmestyvä Akvaario
Indica ei ole kadonnu on Indican kuudes levy. t mihinkään, vaikka edellisestä suomenk Levy julkaistaan myös Euroopassa, ielisestä levystä onkin jo useampi ja siellä levyn nimi on Shine. vuosi aikaa. Syyskuussa 2008 julkaistu Valoissa oli muutos kohti AIEMMAT. Indican viisi massiivisempaa aiempaa äänimaailmaa johtuen levyä ovat Ikuinen virta (2004), levyn neen Nightwishin Tuomas tuottaTuuliset tienoot (2005), Kadonnut Holopaisen vaikutuksesta. puutarha (2007), Valoissa (2008) ja Nightwishin Tuomas Sen jälkeen bändi solmi Holopaisen sen saksalaisen metallimsopimuktuottama A Way Away (2010). usiikkiin erikoistuneen Nuclear tiön kanssa, ja vuonna Blast -levy-yh2010 ilmestyi ne myös vanhoista biiseistä kasattu englan- piokesä lähdetään. Joka kerta. Rapninkielinen A Way Away. Myös sen biletin jatkui kolme kuukautta ja tuotti Holopainen aika paljon, Salomaa ja nauraa. – Alkoholinkäytöstän soundiin hiipi vaikutteibändin popi ei nisesta metallista. Nyt ta jopa sinfo- huolestua. Elämäni menee kannata vaario on tietynlainen ilmestyvä Ak- sittain, ja nyt on vuorossaaina kaupaluu kuntoiLevy on taas puhdasta juurille. lun ja itsestään huolehtim isen kaupoppia. si. Elämän Suurin muutos on suuri rikkaus on se, tapahtun että tenkin teksteissä. Keijukais ut kui- uskaltaa koittaa erilaisia asioita kunmeininki nolla, hän ja keskiaika-romanti jatkaa. ikka Laulajalle hyvin tuttu dettu melkeinpä kokonaa on unohherra Tuoriota voisi kutsua teemalevn. Akvaa- mas Holopainen on joskus aiheet pyörivät lähinnä yksi, sen itseään termillä nostalgik kuvaillut ko. Sana parisuhtei- voi olla den, rakkauden, seksuaali huonoa suomea, mutta suuden, tä se kuvaa hänonnen ja ilon ympärillä ihmisenä . Lapsuuden fantasiam täydellisesti. – Akvaario on Indican aailma on se, levyistä joka vaikuttaa riisutuin. Koko bändi tekemisiin eniten viehalusi tehdä lä tänäkin pientä ja intiimiä materiaa päivänä. Onko menen vuoden fantasia-p lia. Kym- ko sellainen sana jolla voisinostalgikkuvailla ainotteis- myös Jonsua ten tekstien jälkeen ihmisenä? tuli sellainen fii– Arvostan ja kunnioit lis, että halusin kirjoittaa an asioita rehellises- historias ti elämästäni. Tämä sani. Myös pahimpia oli prosessi, en voi enää aika rankka ja, niistä olen oppinut eniten. juttupiiloutua satu- ei Ajassa voi palata taaksepäin, maailmaan, laulaja Johanna vaikka vii”Jonsu” me kesä olikin Salomaa pohtii. ehdottomasti nostalgiakesä, laulaja sanoo – Suhteessa tekee välillä hymyille tietysSamaan aikaan Akvaario n. ti mieli pakata laukut kuun, toisinaan taas ja juosta kar- sa ilmestyy myös englannin kanshaluaa olla siinä nen nkielihetkessä ikuisesti, hän Shine-albumi. Se sisältää jatkaa. samoja kappaleita, mutta Hyvänä esimerkkinä englanniksi Indican uu- tehdyt desta suunnasta on Suunta on vain rinoita. tekstit kertovat aivan eri taylöspäin -kappale. Jos Alun perin bändin aiemmin lau- lut lettiin keijukaitarkoitus tehdä kuin ei edes olulkomaille sista ja linnansuunnattu levy. Ulkomailla neidoista, niin Shine on ollut kahden henkilön valmiina jo vuokeskustelusta ka- ”Metallifanit suuttuv den verran. Miksi at sattu teksti on jo- helpost i kun tajuavat meidän albumit ilmestytain aivan muuta. vät vasta nyt? Yksi haluaa vain olevan puhdasta poppia.” – Siinä oli piebailata, toinen taas niä sopimussotstressaa kaikes- kuja. ta. Kertojaminä kuvittele Enkkulevy on minulle jo mene suhteen nyttä päättymisen myötä kaiken päätty- vat aikaa, koska tekstit vanhenevän. Biisissä puhutaan toisin muun muassa la laulaa kuin itse musiikki. Shinelpajauttelusta, termi Jonsu puolentoista jota uskoisi Indica-albumilta ei ihan heti takaa, Akvaariolla nykyhetk vuoden löytävänsä. Suomalaista Indica-fan en Jonsu. – Minun piti selittää ia voi kumle sukulaiselleni, että vanhemmal- mastuttaa bändin A Definite mitä se pajaut- -videon Maybe telu oikein tarkoitta saamat kommentit a. pilvenpolttoa, Salomaa Kerroin että bessa. Ulkomaalaiset fanit YouTunauraa. kitisevät, ettei bändi ole enää Salomaa ja hänen metallia. – mesivät kesän 2013 ystävänsä niRappion kesäk- vät Hevilafkan uutiskirjeet menesi. He ikävöivät teinivuos lähinnä hevilehtien toimittajille. kun ei ollut muuta kuin iaan ja sitä, Mielenkiinnolla odotan miten aikaa. levylPäiviä le käy. jolloin saattoi istua vaikkapa leikki- lähinnäOlen antanut nyt haastiksia puistossa koko päivän eurooppalaisiin hevilehti in. ta lainkaan huomise huolehtimat- Metallifanit suuttuvat helposti kun sta. tajuavat – Tuli ikävä vapautta ja huolet- poppia, meidän olevan puhdasta tomuutta. Päätimm e, että jos te- Akvaario laulaja nauraa. kee mieli lähteä jatkoille, ja Shine niin sin- nään perjantain -levyt ilmestyvät täa.
Perjantai 24. tammikuuta 2014 www.metro.fi | facebook.com/metrolehti | Twitter: metro_fi
Sää: –11° ENSIO KEMPE
LÄHES MILJARDIHANKE
SIVU 06
LUKIJAN KUVA
100 euroa
Länsimetron kustannusennuste lähentelee jo miljardia euroa. Laskua jakavat Helsinki, Espoo ja valtio. Kuva on metrotyömaalta Espoon Keilarannasta.
Itella leikkaa väkeä rajusti Itella aloittaa yt-neuvottelut enintään 1 200 työntekijän vähentämiseksi. Yhtiö perustelee vähennyksiä kirjepostin vähentymisellä. SIVU 04
Lukijan kuva
AutomaattiFacebookia huijarit kiinni uhkaa kato
HIFK ohitti Jokerit
Justin Bieber törttöili
Poliisi nappasi kaksi ulkomaalaista miestä, joita epäillään setelinnappauslaitteen asentamisesta automaattiin Helsingissä. SIVU 06
HIFK kaatoi kotonaan HPK:n 2–1 jääkiekkoliigassa. Voittonsa ansiosta HIFK nousi sarjassa viidenneksi ja ohitti Jokerit kahdella pisteellä. SIVU 12
Kanadalainen teinitähti Justin Bieber pidätettiin torstaina Miamissa. Häntä epäillään ylinopeudesta ja humalassa ajamisesta. SIVU 09
Amerikkalaistutkijat ennustavat, että Facebook menettää 80 prosenttia käyttäjistään lähivuosina. He vertaavat Facebookia ruttoon. SIVU 10
+
TÄNÄÄN
lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 24. tammikuu 2014
Lukijan kuva
Kolumni
LUKIJAN KUVA
20 euroa
TYKIT KUNNIAAN
Taloyhtiöltä varastettiin sähköä – taas kerran
Espoon Vallikalliossa kerrostalon asukkaita on ihmetyttänyt yhden asukkaan tapa ottaa sähköt asuntoonsa rappukäytävästä. Tässä hän on onnistunut vetämällä johdon postiluukusta porraskäytävän seinässä olevaan pistorasiaan. Toiminta on rapun muiden asukkaiden mukaan jatkunut jo yli kuukauden. – Luulin tätä ensin väliaikaiseksi ratkaisuksi, mutta toiminta on jatkunut jo toista kuukautta, eräs sähkövarkautta todistanut toteaa. Tapaus ei ole suinkaan ainoa laatuaan. Metrossa on uutisoitu viime vuosina useampiakin tapauksia eri puolilta pääkaupunkiseutua. Esimerkiksi viime vuonna vastaavaa tapahtui Vantaan Hakunilassa ja Helsingin Kannelmäessä. JUKKA HIIRO
: fi ää o. is tr el e Lu w.m ww
Kolme kommenttia Metro.fistä
Iso Roban kehittämiseen kaivataan ideoita ”Ennen kävelykaduksi muuttamista Iso Roba tosiaankin oli varsin vilkas kauppakatu täynnä pikku putiikkeja ja erikoisliikkeitä. Kävelykaduksi muuttaminen kuihdutti pikkuhiljaa kivijalkaputiikit ja Roba muuttui pelkäksi biletyskaduksi. Positiivista kuitenkin on, että kaupunkikin vihdoin herää 30 vuoden unesta edes miettimään voisiko katua jotenkin kehittää.”
Ota kuva, lähetä viesti
Kännykuvat numeroon 17181
”Suomessa on vain kaksi kaupunginosaa, joissa voi oikeasti aistia olevansa kaupungissa: Kallio ja Punavuori. Niitä molempia tulee vaalia ja kehittää pieteetillä, muistaen tämä.”
LUKIJAN KUVA
Iso Roobertinkadun tulevaisuuteen voi yrittää vaikuttaa vastaamalla verkkokyselyyn.
KAUPUNKILAINEN MISSÄ TAHANSA
”Miksi ne tavaroiden toimitukset ja noudot kestävät tunteja ja tapahtuvat pääosin henkilöautoilla?” KAUPUNKILAINEN
MINKÄS TEET
Tänään Huomenna 25. tammikuuta 14:00 20:00 2:00 8:00 14:00 20:00
-14
+3
Päivän kysymys Lähetätkö vielä kirjepostia?
-11
-12
-15
-13
8:53
Edellinen kysymys
-9
-16
-11
-8
16:11
-11
-5
-15
+11
Seuraatko säännöllisesti Salattuja elämiä?
79% EI
+5
-22
-21
+5
-8 -11
9
21% KYLLÄ
-9 7
-17
-14 -13 5
2
+5 +13 +15
+15 -10
-6
-8
-15
+11
+9
-7
-9 +1
+11
-9
10
-8
11
-6
-17
-19
Vastaa tekstarilla (0,50 e) metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai osoitteessa metro.fi.
JUHO JOKINEN TOIMITTAJA juho.jokinen@hs.fi
TÄNÄÄN
Arvoisa Lukija, osallistu Metron tekemiseen: lähetä kännykuvat, tekstiviestit ja vinkit numeroon 17181. Kerro viestissäsi, missä olet kuvan ottanut, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Voit lähettää kuvia ja vinkkejä myös sähköpostitse osoitteeseen metro@hs.fi. Kaikki Metrossa julkaistut kuvat palkitaan. Tarkemmat ohjeet löytyvät sarjakuvasivulta. METRO
02
6
+4 +25 +8 +20 +27 +16 +25 +15 +20 +25
+21 +17 +16 +34 +27 −12 −9 +20 +8 +21
Kirpakat pakkaspäivät toivat tullessaan kuumaa välikerrastokeskustelua. Minäkin olen teutaroinut mietteissäni päällysvaatteiden alapuolisessa maailmassa. Yksi tämän viikon puheenaiheista on ollut Helsingin Sanomissa sunnuntaina julkaistu mielipidekirjoitus, jossa nimimerkki ”Isänmaan puolesta” kummeksui Karjalan prikaatin vaatekäytäntöjä. Loppiaisena palvelukseen astunut alokas kun oli saapunut ensimmäiselle viikonloppulomalleen kesätakissa ja kylmästä hytisevänä. En nyt ala ruotia Puolustusvoimien toimintaa, vaikka on tietenkin outoa, jos joidenkin yksiköiden varusmiehet eivät saa käyttää virallisiin varusteisiin kuuluvia talvivaatteita talvella. Asiaa voi tarkastella siltäkin kantilta, että jos päällysvaatteet ovat turhan ohuet, kannattaa niiden alle laittaa reilusti vaatetta. Minulle kerrospukeutumisen merkitys kirkastui viimeistään siinä vaiheessa, kun heiluimme kylmässä korvessa aikansa eläneisiin, kitsaasti lämmittäneisiin maastorytkyihin sonnustautuneina. Pitkien kalsareiden kanssa olen ollut sinut jo pitkään. Teini-ikäisenä tuli kiskottua päällekkäin Kaupunkilaisjärkeä jopa kolmet tykit, jotta tarke”Pitkissä kalsareissa ni kiskoa keskiei tarvitse muhia koko kaljaa tulipalopakkasessa dispäivää.” kon nurkalla. Asianmukaisesti varustautuneena jäätyminen uhkasi ainoastaan olutta. Vannoutuneimpienkin mamisfanien menneisyydestä voi toki löytyä kausia, jolloin alushousun lyhytlahkeisuus on ollut jostain käsittämättömästä syystä tärkeä asia säässä kuin säässä. Itsekin olen kärvistellyt ilman pitkiä kalsareita, mutta enää en halua palella ja vaarantaa terveyttäni. Helsingin Sanomissa viime viikonloppuna julkaistun kalsarigallupin mukaan sitkeitä bokserisissejä löytyy kuitenkin yhä ainakin Hakaniemen torilta. ”Kun eletään tällaisessa hektisessä internet-ajassa, ei ole aikaa pukea pitkiä kalsareita jalkaan”, lohkaisi yksi vastanneista. Tykkejä myös haukuttiin epämukaviksi. Ei tämä ”internet-aikakaan” nyt sentään ihan niin railakasta pirunpolkkaa ole, etteikö pitkiä puntteja ehtisi asetella. Mamisten epämukavuusongelman taas voi minimoida käyttämällä niitä vain täsmälääkityksen kaltaisesti. Pitkissä kalsareissa ei siis tarvitse muhia koko päivää, vaan ne voi riisua tuossa tuokiossa esimerkiksi työmatkan jälkeen. Kohtuukäyttö on avainsana tässäkin asiassa. Metro.fi
KOLUMNIT MYÖS NETISSÄ Lue ja kommentoi!
Norm. 34,90 EVEREST W A GOGGLE F12. Laskettelulasit, joiden kontrasteja korostava huurresuojattu kaksoislinssi suojaa UV-B-säteilyltä. Naisten koko, one size.
79,90
Everest Untuvatakki
99,90 Norm. 169:-
Norm. 109
3
Untuvatakki Miesten ja naisten koot Tuulta- ja vettähylkivä pinta Täyte 70% untuvaa ja 30% höyheniä • Säädettävä huppu tekoturkiksella
EVEREST ADV DOWN PARKA. Klassinen untuvatakki, jossa on 70/30-untuvatäyte sekä tuulta- ja vettähylkivä pintamateriaali. Miesten ja naisten koot.
Norm. 29,90
EVEREST JR A ALLROUND F12. Laskettelu- ja lumilautailukypärä, jossa on ABS-rakenne. Suojaa myös korvia ja poskia. Koot 50–57 cm.
functional features • • • •
19,90
Pakettihinta alkaen
89,90
EVEREST M ADV ALPINE P F13. Tuulen- ja vedenpitävät lasketteluhousut, joissa on kevyt toppaus, ilmanvaihtoaukot sekä lahkeensuissa lumilukko. Löytyy myös naisten malli. Useita värejä.
Ota talvesta kaikki irti! Meillä on kaikki mitä tarvitset ottaaksesi pakkassäistä kaiken ilon irti – talveen sopivia varusteita ja vaatteita. Aina erittäin hyvään hintaan.
179
Norm. 299
44,90
HEAD MYA NO.2. Laskettelusukset aloittelijoille ja keskitason laskijoille, jotka haluavat helpot ja anteeksiantavat sukset merkittyihin rinteisiin. Mukana tuleva side: Head Mya 9 LRX. Naisille.
34,90
149
EVEREST T CL SKI PNT. Lasketteluhousut, joissa on lämmin vuori ja tuulen- ja vedenpitävä sekä hengittävä pintamateriaali. Koot 122-146 cm.
Norm. 199
Norm. 39,90
HEAD GIRL TEAM S. Helppokäyttöiset laskettelusukset juniorille, joka aikoo aloittaa tai on juuri aloittanut laskettelun. Mukana tuleva side: Tyrolia LRX 4.5 AC. Juniorille.
9,90 EVEREST ICESPIKE F13. Jäänaskalit, joissa on pitävät kahvat ja pilli. CE-hyväksytyt.
Jäsentarjous
HEAD NEXT EDGE 80. Laskettelumonot mukavuutta arvostavalle aloittelijalle ja keskitason laskijalle. Aikuisten koot.
Pakettihinta
HEAD XTREME TEAM S. Helppokäyttöiset laskettelusukset juniorille, joka aikoo aloittaa tai on juuri aloittanut laskettelun. Mukana tuleva side: Tyrolia LRX 4.5 AC. Juniorille.
Pakettihinta
99,90
Jäsentarjous
99,90
Norm. 244
Norm. 139
EVEREST U MULTI BOOT F13. Varsikenkä, jossa on iskuja vaimentava välipohja ja vedenpitävä nahkapäällinen. Koot 36–46. EVEREST NORDIC MULTISKATE. Retkiluistin, jossa on alumiininen runko ja terä ruostumatonta terästä. Side on yhteensopiva vaellustyyppisten varsikenkien ja Nordic norm -tyypin retkimonojen kanssa.
REVOLUTION SPIN SR.Taitoluistin, jossa on REVOLUTION klassinen design sekä hyvä tuki ja käyttömukavuus. Naisten koot. Myös juniorille Jäsentarjous 29,90 Norm 34,90
AUTO.. Helppokäyttöiset maastohiihtosukset aloittelijalle. Valmiiksi asennettu SNS-sidejärjesATOMIC MOTION 46 AUTO telmä. Aikuisille. SALOMON ESCAPE 5 TR M Hiihtomonot, jotka suojaavat lumelta ja kylmyydeltä. Soveltuvat retki- ja harrastushiihtoon. Koot 40 2/3-47 1/3. SALOMON SIAM 5 TR W Hiihtomonot perinteisen tyylin hiihtoon. Lämmin fleecevuori ja vakaa kantaote. Koot 36 2/3-42. Hinta voimassa 26.01. asti.
Tuotteita rajoitettu erä. Espoo: Iso Omena, Sello, Tapiola. Helsinki: Forum, Itis, Kamppi. Hyvinkää: Willa. Jyväskylä: Sokos-keskus. Kempele: Zeppelin. Kuopio: Matkus. Lahti: Karisma, Trio. Lempäälä: Ideapark. Mikkeli: Stella. Porvoo: Taidetehdas. Raisio: Mylly. Rovaniemi: Revontuli. Tampere: Koskikeskus, Lielahti. Turku: Hansa, Skanssi. Vantaa: Jumbo, Myyrmanni, Tammisto. www.stadium.fi
© STADIUM COMMUNICATIONS 2014. Tuotteita rajoitetusti. Valikoima voi vaihdella myymälöittäin. Emme vastaa mahdollisista painovir-
24,90
1
UUTISET
Ruokasuositus
Lisää juureksia ja ruisleipää Lisää juureksia, vihanneksia, marjoja, hedelmiä ja sieniä, enemmän ruisleipää, paljon puuroa ja mysliä, mutta vähän lihavalmisteita. Ja grillimakkara vain silloin tällöin. Näin pitäisi syödä, sanoo valtion ravitsemusneuvottelukunta torstaina julkistetuissa uusissa suosituksissaan. Ne noudattelevat pitkälle lokakuussa julkistettuja pohjoismaisia ravitsemussuosituksia, joita suomalaisetkin olivat tekemässä. METRO
Tv:n katselu
UUTISET
lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 24. tammikuu 2014
Jakajia odottavat isot irtisanomiset Kirjeposti vähentynyt. Ammattiliitto pelkää irtisanomisten vaarantavan lakisääteisen postinjakelun.
Itella aloittaa yt-neuvottelut enintään 1 200 työntekijän vähentämiseksi postin päiväjakelusta. Kokonaismäärästä korkeintaan 800 on vakituisia työntekijöitä, Itella kertoo. Postinjakelussa työskenteleviä vakituisia työntekijöitä on neuvottelujen piirissä 8 500. Koko Itella-konsernin henkilöstömäärä oli viime syyskuun lopussa runsaat 26 000. Osa vähennystarpeesta voidaan Itellan mukaan toteuttaa vapaaehtoisten järjestelyjen ja eläköitymisen kautta. Itellan toimitusjohtaja Heikki Malinen perustelee väen vähennyksiä sillä, että suuret kirjepostin lähettäjät alkoivat siirtyä internetiin viime kesän jälkeen. Vielä keväänä lähetettyjen kirjeiden ja lehtien määrä väheni 2–3 prosentin tahtiin, mutta kesän jälkeen vauhti kiihtyi. Malisen mukaan Suomessa oltiin kesään asti ”historiallisesti onnellisessa asemassa”, mutta sen jälkeen tapahtui muutos. – Viime vuoden loka–joulukuussa lasku oli kiihtynyt jo kahdeksaan prosenttiin. Arvioin, että tänä vuonna lähetetyn postin määrä putoaa Supistusten tausta •
•
POSTINJAKELU VÄHENEE. Viime vuoden viimeisellä neljänneksellä osoitteellisia kirjeitä jaettiin 7 prosenttia ja sekä sanoma- että aikakauslehtiä 8 prosenttia vähemmän verrattuna edellisvuoden vastaavaan aikaan. KOLMANNET YT-NEUVOTTELUT. Itellassa käytiin yt-neuvottelut jo viime vuonna ja vuonna 2011. Niissä vähennettiin hallinnollisista tehtävistä yli 400 henkilöä asiantuntija- ja esimiestehtävistä.
Televisiota katsottiin Finnpanelin tv-mittaritutkimuksen mukaan viime vuonna hieman yli kolme tuntia vuorokaudessa. Ylen kanavat keräsivät yhteensä 42,0 prosenttia, MTV:n kanavat 29,7 prosenttia ja Nelonen Median kanavat 15,4 prosenttia katseluajasta.
LUKIJAN KUVA
50 euroa
Asuntolaa rauhoitetaan iäkkäillä asukkailla Helsingin Ruusulankadun asumisyksikköä ja sen lähiympäristöä pyritään rauhoittamaan ottamalla asukkaiksi nuorten lisäksi myös iäkkäämpiä asunnottomia. Sininauhasäätiön toimitusjohtaja Aarne Kiviniemen mukaan iäkkäät asukkaat pitävät esimerkiksi naapureiden soittaman musiikin äänenvoimakkuustasoja aisoissa. Ruusulankadulle tulee iäkkäämpiä asukkaita sitten, kun asumisyksiköstä vapautuu tilaa ja Helsinki alkaa ohjata heitä sinne. Asiasta kertoi Yle. METRO
Linja-auto leimahti liekkeihin Pasilassa
Onkohan tässä yksi syy Itellan isoihin yt-neuvotteluihin, kyselee Metron lukija. Pakettiautomaatti on kuvattu eilen Mellunmäessä.
kymmenen prosentin tahdissa, Malinen sanoo. Malisen mukaan muutoksen taustalla on erityisesti viranomaispostin vähentyminen. Vaikutus on kaksisuuntainen: esimerkiksi veroilmoituksen siirtyminen verkkoon tarkoittaa myös sitä, että vastausposti jää pois. Malinen vakuuttaa, että postin jakelutaso ei kärsi väen vähentämisestä. – Kun jaettava vähenee, niin työkin vähenee. Asia hoidetaan muun muassa suunnittelemalla jakelureitit uu-
Iso työmäärä
”Meillä on koko ajan kiire. Jakaja Kalliosta
delleen, hän sanoo. Ammattiliitto on toista mieltä. Itellan henkilöstövähennykset uhkaavat vaarantaa lain määräämän viisipäiväisen postinjakelun koko maassa, varoittaa Posti- ja logistiikka-alan unionin PAU:n johtaja Esa Vilkuna. – Tämä voi johtaa siihen,
että työt jäävät tekemättä, lakisääteinen palvelu jää hoitamatta, Vilkuna sanoi Helsingin Sanomille. – Rupeaa näyttämään siltä, että yhtiöltä on fokus hukassa: onko tarkoitus harjoittaa postitoimintaa Suomessa vai jotakin seksikkäämpää ja mukavampaa toimintaa muualla? Hän viittaa Itellan kunnianhimoisiin kasvusuunnitelmiin etenkin Venäjällä, jossa se haluaa kuljettaa kuluttajien paketteja ja kaksinkertaistaa liikevaihtonsa. METRO
Kallion postinjakajat hämmentyivät tiedosta
Mykistävä hämmennys näkyi postinkantajien kasvoilta Helsingin Kalliossa, kun he saivat kuulla Itellan yt-neuvotteluista. Jakajat eivät halunneet kommentoida asiaa omilla nimillään, koska eivät olleet ehtineet pureskella yt-tietoa pitempään. – Työn määrä on päivittäin jo nytkin sellainen, että ylitöiJUHO-TOPIAS TUOMAALA
LUKIJAN KUVA
20 euroa
Pakkanen katkaisi kiskon Toiseksi katsotuin oli MTV3 19 prosentin osuudella.
Ruusulankadulla Töölössä
Kuljettaja ei huomannut
METRO
TV1 on katsotuin keräten 26 prosenttia katseluajasta.
04
Pääradan lähijunien liikenteessä oli torstaina muutoksia Pasilassa katkenneen kiskon vuoksi. Kisko katkesi torstaina aamupäivällä Pasilan tavarapihan kohdalla oletettavasti kovan pakkasen vuoksi. Junat pystyivät ylittämään katkeamispaikan alennetulla nopeudella. Tämän vuoksi liikennettä Pasilan ja Käpylän välillä täytyi supistaa. Torstain kaikki I-junat peruttiin ja K-junat korvattiin N-junilla. Kisko korjattiin yöllä, ja liikenteen oli määrä palautua normaaliksi perjantaiaamuna. METRO
tä tulee, sanoi Linjoilla postia jakanut mies. – Meillä on koko ajan kiire, paheksui toinen jakaja Kallion luoteisosassa. Linjoilla postia jakanut mies arvioi, että konserni tähtää liukuhihnatyöhön. Hän kuitenkin jää juttelemaan tarvittaessa asukkaiden kanssa vaikka olisi kiire, koska
työmoraaliin kuuluu asiakaspalvelu. Yt-uhka on hänen mukaansa ollut jokapäiväinen puheenaihe töissä. Jaettavan postin määrä ei ole tuntunut ainakaan vielä vähenevän. – Tässä valmistaudutaan 10 vuoden päässä olevaan tilanteeseen jo monta vuotta etukäteen. METRO
Design-varkaus. Muut ravintolat varpaillaan Ravintola Toverista Helsingin Kalliossa vietiin tiistaina henkilökunnan silmien alla arvokas Paavo Tynellin suunnittelema seinävalaisin. Intendentti Johanna Lindfors Hagelstam-huutokauppatalosta kehottaa muitakin ravintoloita varautumaan varkauksiin, sillä 40-, 50- ja 60-luvun muotoilun kysyntä keräilypiireissä kasvaa. Paavo Tynell on aikakauden suosituimpia nimiä. Tynellin suunnittelemia valaisimia löytyy useista ravintoloista, kuten Café Ekbergiltä, Kolmesta Kruunusta, Ravintola 11:sta ja Ravintola Lasipalatsista. Ekbergillä luotetaan hälytysjärjestelmiin ja Ravintola 11:ssä, entisessä Kuusihokis-
Harvinaista
”Puhutaan muutamista tapauksista vuodessa.” Rikoskomisario Jouni Niskanen
sa, pohditaan joidenkin lamppujen siirtämistä turvallisempaan paikkaan. Poliisin mukaan ravintola Toverin kaltaiset varkaudet ovat toistaiseksi äärimmäisen harvinaisia. – Puhutaan muutamista tapauksista vuodessa, että viedään joku lamppu tai taulu jostain yleisestä paikasta, johon kaikilla on pääsy. Kyseessä voi olla esimerkiksi ravintola, oppilaitos, sairaala tai taidegalleria, rikoskomisario Jouni Niskanen sanoo. METRO
Liikenteessä ollut linja-auto syttyi palamaan moottoritilastaan Mäkelänkadulla Helsingin Pasilassa torstaiaamuna. Sivullinen autoilija huomasi palon ja ilmoitti siitä pelastuslaitokselle. Linja-auton kuljettaja pysäytti ajoneuvon Velodromin kohdalle. Palon huomannut autoilija auttoi kuskia hoitamaan alkusammutuksen. METRO Syttyi kesken ajon
KIMMO PYLVÄINEN
LUKIJAN KUVA
20 euroa
Taksi syttyi tuleen hieman ennen aamuviittä.
Taksi paloi Hakaniemessä
Taksi liekehti Hakaniemessä Siltasaarenkadun ja Hakaniemenrannan kulmassa torstaiaamuna. Kuljettaja oli huomannut, kuinka auton moottoritilasta oli alkanut nousta savua kesken ajon. Pelastuslaitoksen saapuessa paikalle ajoneuvo paloi jo voimakkaasti. Henkilövahingoilta vältyttiin, mutta taksi tuhoutui pelastuslaitoksen mukaan korjauskelvottomaksi. METRO Sai sakkotuomion
Asiakas riehui karaokessa
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi sakkoihin ja vahingonkorvauksiin karaokessa riehuneen ravintola-asiakkaan. Viisikymppinen mies ei saanut lauluvuoroa ja hajotti sen seurauksena karaokelaitteen ravintola Oivassa Kallion Porthaninkadulla syyskuussa 2011. Oikeus langetti miehelle 30 päiväsakkoa, joista hänelle kertyy maksettavaa yhteensä 1 590 euroa. Lisäksi hänen on korvattava ravintolalle 500 euroa rikkoontuneesta karaokelaitteesta. METRO
SEMVIK-kylpyhuonetarvikesetti 9,99/4 osaa
FRÄCK-peili 9,99
Ø17 cm.
17×12, kork. 12 cm ja 15×10, kork. 11 cm.
STRAPATSpoljinsanko 14,99
DRAGAN-laatikko 12,99 9,99/2 kpl
Ø25 cm. Ruostumatonta terästä.
Ruostumatonta terästä.
PESUNKESTÄVIÄ PARANNUKSIA Purkit pinneille ja pumpuleille, pehmoiset pyyhkeet ja uusi suihkuverho ja matto. Kylppärin iloisempi ilme ei ihmeitä vaadi. IKEA-kylpyhuoneviikoilla voit punoa vedenpitävän suunnitelman kylppärin helppoon ja nopeaan uudistamiseen. Tutustu kylpyhuoneviikkojen tarjouksiin osoitteessa IKEA.fi/kylpyhuoneviikot
RÅGRUND-hylly 49,-
RÅGRUND-peili
33×28, kork. 163 cm. Bambua.
39,-
Lev. 30, kork. 100 cm.
LIDAN-ovilokerikko 19,99 14,99
53×9, kork. 50 cm. Kehys bambua.
Kannellinen FRYKEN-purkki 14,99/3 kpl
Ø10, kork. 6 cm, Ø15, kork. 8 cm ja Ø20, kork. 10 cm.
TOFTBOkylpyhuoneenmatto 7,99/kpl
RÅGRUNDallas-/kulmahylly 29,-
34×34, kork. 60 cm. Bambua.
Norm. 9,99. Kaikista TOFTBO-matoista 20 % alennus 16.–31.1. 60×90 cm.
LIDAN-kori 7,99/2 kpl
Ø19, kork. 21 cm ja Ø25, kork. 26 cm.
Kannellinen LJUSNAN-purkki 7,99 4,99/3 kpl Kork. 15 cm. Meriheinää.
NÄCK TE
© Inter IKEA Systems B.V. 2014
N-kylp Pituus yhuon 67, lev eenm eys 44 atto 0 cm. ,99
Ravintolassa HAVAIJIN KASVISPIHVI IKEA FAMILY -jäsenhintaan
ANNA ANDERSSON 627598 0122 0865 6249 1
4,65
Norm. hinta 5,45
KYLPYHUONEVIIKOT 9.1.–4.2.2014
Koko perheen koti. ESPOO │ KUOPIO │ RAISIO │ TAMPERE │ VANTAA Arkisin 10–21, lauantaisin 9–18 ja sunnuntaisin 12–18 NETTIKAUPPA IKEA.fi Auki 24 h
Tuote ostettavissa myös nettikaupasta. Hintaan lisätään toimituskulut. Lisätietoa: IKEA.fi
Lastenpaketti 19,99
Norm. 22,97. LOCKIG-potta (6,99), FÖRSIKTIG-jakkara (3,99) ja SLAPPAhuppupyyhe (11,99).
PUNASTUTKO? JÄNNITÄTKÖ?
SYMPAATTINEN SALPAUS, APU ILMAN LÄÄKKEITÄ
punastuminen.fi Täytä siellä kyselylomake, saat pikaisen palautteen!
IRTI VATSAVA VATSAVAIVOISTA Tule mahalaukun terveystestiin 20.1.-28.2.2014 Kampanjahintaan130 € Vain ajanvarauksella Kysy lisää pakettitarjouksista Osoite: GastroPanel on turvallinen tapa selvittää Biohit Oyj Laippatie 1 epämääräisten vatsavaivojen syy. 00880 Helsinki Helposti verinäytteestä tehtävä testi sopii Ajanvaraus: 09-77386345 kaikille aikuisille, joilla on ylävatsan oireita kuten närästystä, vatsan turpoamista, vatsakipua tai pahoinvointia. Testi vaatii 4 tunnin paaston. Lisätietoja osoitteesta www.gastropanel.fi tai puh. 09-77386345
Sinä joka haluat upeat ja trendikkäät hiukset ilmaiseksi! Wella, Sebastian, Sassoon ja System Professional hakevat avoimen innostuneita
HIUSMALLEJA kevään upeisiin koulutustilaisuuksiin.
16-35 vuotias nainen tai mies tule käymään perjantaina 24.1. klo 8.30 19.00 tai maanantaina 27.1. klo 16.00 20.00 välillä Wella Studiolle, Malminrinne 6, Kampin sähkötalo, niin kerromme lisää. Lämpimästi tervetuloa!
sale 30–70%
S u u r i m er k ki k en ki en a len n u S m y y n ti m m e o n n y t täy d eS Sä vau h d i S Sa . t erv e t u loa! adidas björn borg bronx clarks clou converse dahlin depeche lloyd merrell nike oscaria playboy replay rieker steptronic tamaris ten points timberland tretorn unisa vagabond vans
Galleria esplanad, Forum & kamppi, helsinki. Sello, espoo. Jumbo, vantaa. kop-kolmio, turku. Shop online nilsonshoes.com
www.metro.fi
UUTISET
lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 24. tammikuu 2014
06
Setelinnappauslaite löytyi taas pankkiautomaatista
JUSSI HELTTUNEN/HELSINGIN SANOMAT
Alppiharjussa. Poliisi nappasi miehet, joita epäillään laitteen asentamisesta automaattiin. Helsingin poliisi on ottanut kiinni kaksi ulkomaalaista miestä epäiltynä setelinnappauslaitteen kiinnittämisestä pankkiautomaattiin Helsingissä. Toistaiseksi poliisin tiedossa ei ole, onko pankkiautomaateilla asioineilta jäänyt saamatta tililtä veloitettuja seteleitä. Keskiviikkona Alppiharjussa Läntisellä Brahenkadulla noin kello 19 pankkiautomaatin asiakas huomasi automaatissa jotakin ylimääräistä. Poliisit kutsuttiin paikalle. Automaatista löytyi mahdollisesti metallisesta kynnyslistasta väsätty harmaa laite, joka esti setelin ulostulon automaatista. Poliisi löysi toisesta automaatista Helsinginkadulla jälkiä teipistä, mikä viittaa siihen, että kyseisessä automaatissa on myös ollut kiinnitettynä vastaava laite. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mikko Halme Helsingin poliisista kertoo, että vastaava tapaus sattui viime vuoden marraskuussa. Toinen kiinniotetuista on epäiltynä myös viime vuoden tapauksista. Kiinniotetut ovat syntyneet vuosina 1981 ja 1985.
Setelinnappauslaite löytyi kuvan kaltaisesta tavallisesta pankkiautomaatista. Harvinaista
”Ei näitä kauhean usein tapahdu.” Rikoskomisario Mikko Halme
– Marraskuussa viime vuonna oli Katajanokalla ja Helsinginkadulla tällaisia. Ei näitä kauhean usein tapahdu. Tuottohan tällä rikoksentekotavalla on aika heikko, joitakin kymppejä siinä kerrallaan saadaan. Yhdessä tapauksessa jäi 20 euroa saa-
matta, kertoo tutkinnanjohtaja Halme. Rikollisen on vahdittava pankkiautomaattia, johon hän on laitteen kiinnittänyt. Laitteen nappaama seteli on käytävä asiakkaan lähdettyä noutamassa talteen. – Näyttäisi tässä tapauksessa, että tekijät eivät ole rahaa saaneet. Helsingin poliisi tutkii tapauksia varkautena tai varkauden yrityksinä. Halmeella ei ole tietoa, miten epäiltyjen jäljille päästiin. Pankkiautomaattien valvon-
takamerat eivät kuvaa automaatilla asioivia kuin siinä tapauksessa, että automaattiin on työnnetty kortti sisään. Poliisi ei pidä todennäköisenä, että setelinnappauslaitteita olisi vielä kiinni automaateissa. – Voi olla vielä jollain automaatilla, mutta uskoisin, että se olisi tullut jo esille. Mutta eihän sitä varma voi olla, Halme sanoo.
HEIDI LÄMSÄ
heidi.lamsa@hs.fi
Länsimetron budjetti paisuu Länsimetron kustannusennuste lähentelee jo miljardia euroa. Laskua jakavat Helsinki, Espoo ja valtio. Helsingin maksuosuus on noussut 217,5 miljoonaan euroon. Helsingin kaupungin liikennelaitoksen (HKL) johtokunta lähetti korotusesityksen torstaina kaupunginhallituksen käsittelyyn äänestysten ja eriävien mielipiteiden saattelemana. Päättäjiä sapettivat etenkin korotusesitysten peruste-
lut. Länsimetro Oy on joutunut kahdesti tarkentamaan, mitä se tarkoittaa sillä, että pelastus- ja esteellisyysmääräykset ovat tiukentuneet tai rakennus- ja louhintaurakat ovat kallistuneet. Pelastuskomentaja Simo Weckstén lähetti torstaiseen johtokunnan kokoukseen oman kirjeensä, jossa hän tähdentää, etteivät pelastusmääräykset ole tiukentuneet sitten vuoden 2007. Länsimetron hankesuunnitelma on hy-
Suunnitteluvirhe
”Kyseiset (savunpoiston) mitoitusvirheet ovat tapahtuneet metrosuunnittelussa.” Pelastuskomentaja Simo Weckstén
väksytty keväällä 2008. – Kyseiset (savunpoiston) mitoitusvirheet ovat tapahtuneet metrosuunnittelussa, pelastuskomentaja Weckstén
kirjoittaa. Myös esteellisyysmääräykset ovat pysyneet ennallaan metrourakan aikana. Länsimetron toimitusjohtaja Matti Kokkinen myöntää, etteivät viranomaismääräykset todellakaan ole muuttuneet. – Mutta määräysten edellyttämät tekniset ratkaisut metrotyömaalla ovat selvinneet vasta viime vuoden puolella, Kokkinen sanoo. MARJA SALOMAA
Kyläsaaressa MARJA VÄÄNÄNEN/HELSINGIN SANOMAT
Tervetuloa seuraavaan Helsingin seurakuntien nimikkomessuun:
Myllypuron kirkko Myllynsiipi 10 26.1. klo 12 3. sunnuntai loppiaisesta – Uskon lahja Saarna kirkkoherra Markku Rautiainen, liturgina aluekappalainen Jukka Simoila. Löydät meidät myös Facebookista ja Foursquaresta
Weekend Festival oli jo viime kesänä Kyläsaaressa.
Weekend-festivaali saanee jatkoa
Kaksipäiväinen Weekend Festival järjestettäneen toisen kerran Helsingin Kyläsaaressa. RL Conserts haluaa vuokrata konserttien järjestämistä varten Kyläsaaresta reilun kahdeksan hehtaarin tontin 4.–22. elokuuta. Vuonna 2012 tapahtuma järjestettiin Espoon Luukissa. Tuolloin tapahtumapaikalle johtanut tie ruuhkautui pahasti pitkältä matkalta. METRO
ukaudessa Radio Helsingin Maksaisin mielelläni muutaman euron ku sesta, soittamisesta mi luo n se – ta kis sii mu ni stä ele mi lä sil kuuntelusta, aa. Rahalla saavat ks ma ös my isi vo – ta us tel un ku kä se , aalloilla leivän päälle ja kotiviiniä ntä rvi sä t aja itt im ito kk sii mu kä se t iko us mu isillä silmillä, eil ia kk sii mu tta uu dä teh s taa a sa jak n laseihinsa. Ja nii dio Helsingissä. mitä kelpaa soittaa vaihtoehtoradiossa, Ra
’’
– Stig kuuntelija, muusikko
MIKSI KUUNNELLA RADIOTA ILMAISEKSI, JOS SIITÄ VOI MAKSAA? RADIOHELSINKI.FI/YSTAVAKLUBI
Lisätietoja maksullisesta Radio Helsingin Ystäväklubista ja sen eduista osoitteessa radiohelsinki.fi/ystavaklubi
’’
TILAA HESARI JA MATKUSTA AASIANTUNTIJAKSI
PEKINGIIN Pekingissä luvan autoon saa vain arpomalla
tilaa Hesari nyt tarjoushintaan ja voita kahden viikon
Saat kaiken tämän: Kotiin kannettu lehti viikon jokaisena päivänä Nyt-liite joka perjantai Kuukausiliite kerran kuussa VerKKopaLVeLuN KoKo SiSäLtö:
tuoreimmat uutiset, uutisvideot, päivän lehti, arkisto, tablet- ja mobiilisovellukset
NÄIN TILAAT HELPOSTI
tilaa nopeasti:
HS.fi/tutustu
Lehti + verkko joka päivä
1€
PÄIVÄSSÄ
Tilauspituus 1, 2 tai 4 kk, hinta 30€/kk
Soita ja tilaa
010 800 820
Hinta kotimaan lankaverkon liittymästä 8,35 snt/puh + 6 snt/min ja matkapuhelinliittymästä 8,35 snt/puh + 17,18 snt/min.
Sanomatalon Kulma Avoinna ma–to 10–18, pe 9–16. Elielinaukio 1, 00100 Helsinki
HS.fi/tutustu Arvonta ja tarjous ovat voimassa 9.2.2014 asti. Tarjous koskee kotimaan talouksia, joihin ei vielä tule Helsingin Sanomia.
08
Riikinkukot lunkeina uudessa talvitalossa
JANNE JÄRVINEN/HELSINGIN SANOMAT
Korkeasaaressa. Karkailevien kanalintujen lauma muutti hiljattain uuteen rakennukseen. Korkeasaaren monikymmenpäiselle riikinkukkolaumalle valmistui vuodenvaihteessa uusi talvitalo. Eläimet muuttivat sinne pari viikkoa sitten ja ovat kotiutuneet hyvin. – Alusta asti ne olivat ihan lunkeja, jännitystä tai paniikkia ei ollut havaittavissa. Aiemmin riikinkukot talvehtivat noin 40 vuotta vanhassa puurakennuksessa, jossa ilmanvaihto ja muu tekniikka oli heikkotasoista. Nyt niillä on hyvä valo ja puhdas moderni tila, kertoo Korkeasaaren intendentti Kirsi Pynnönen. Lämpötila rakennuksessa on noin 15 astetta. Leudolla säällä riikinkukot pääsevät jaloittelemaan myös suureen ulkohäkkiin. – Riikinkukot yrittävät tehdä vaikutuksen riikinkanoihin esittelemällä pyrstöään, joka on täynnä silmäkuvioita. Ajatellaan, että naaras valitsee kumppanikseen koiraan, jolla on komein pyrstö. Toisaalta voi olla, että nämä silmäkuviot jotenkin hypnotisoivat riikinkanan, Pynnönen kertoo riikinkukoista. Kun ihminen astuu talvitaloon, riikinkukot pakenevat
Riikinkukot yrittävät tehdä vaikutuksen riikinkanoihin esittelemällä pyrstöään. Arkoja eläimiä
”Nämähän eivät ole mitään järjen jättiläisiä, kanalintuja kun ovat.” Korkeasaaren intendentti Kirsi Pynnönen
etäisimpään nurkkaan. – Ne eivät ole tottuneet vieraisiin. Ruokaa tuovaa hoitajaa ne eivät vierasta, mutta tuntemattomia arastelevat. Taitavat pelätä, että olemme eläinlääkäreitä. Nämähän eivät ole mitään järjen jättiläisiä, kanalintuja kun ovat. Ne ovat vähän röyhkeitä ruoan
THE BRAND NEW
matka kahdelle Hesarin kirjeenvaihtajakaupunkiin. Samalla voit tavata Hesarin kirjeenvaihtajan.
UUTISET
lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 24. tammikuu 2014
www.metro.fi
K L U U V I • A L E K S A N T E R I N K AT U 9 • 1 s t F L O O R
CONCEPT STORE K L U U V I , 1 st F L O O R
K L U U V I , 1 st & 2 nd F L O O R
SAND STORE HELSINKI W T C K E S K U S K AT U 5 S A N D S T O R E TA P I O L A K A U P PA K E S K U S A I N O A
NEW SHOP!
2 K O R K E A V U O R E N K AT U 6
kerjääjiä, mutta eivät kuitenkaan mitään lokkeja, jotka varastaisivat kahvila-asiakkaalta pullan kädestä, Pynnönen summaa lintujen käytöstä. Kesäisin riikinkukot liikkuvat saarella vapaina. Ne ovat hyviä lentäjiä, mutta eivät liihottele mantereen puolelle. Sen sijaan niitä on toistuvasti karannut siltaa pitkin Mustikkamaan puolelle. – Sitähän tapahtuu, että joku niistä aina välillä lähtee laajentamaan maailmaansa ja karkaa siltaa pitkin. Sieltä niitä on välillä haettu hoitaja, haavi ja auto -yhdistelmällä. METRO
0 3 % 0 -5
- WE
%
ALE
UUTISET
Tulitauko jarrutti väkivaltaa Kiovassa
VASILY FEDOSENKO/REUTERS
Sanktioilla uhattiin. Poliisin rajuja otteita seurasi laaja kansainvälinen paheksunta.
Levottomuudet Kiovassa eivät yltyneet torstaina edellisten päivien veroisiksi, ainakaan vielä iltayhdeksään mennessä. Presidentti Viktor Janukovytš neuvotteli oppositiojohtajien kanssa alkuillasta, mutta tuloksista kertominen venyi. Neuvottelujen ajaksi kaduille oli sovittu tulitauko. Ukrainan pääministeri Mykola Azarov syytti mielenosoittajia vallankaappauksen yrittämisestä. Hän kertoi uutistoimisto Reutersille, että hallitus on valmis turvautumaan kaikkiin keinoihin säilyttääkseen järjestyksen. – Toistaiseksi emme näe tarvetta rajuille ja äärimmäisille toimenpiteille. Mutta älkää ajako hallitusta umpikujaan, Azarov varoitti pahaenteisesti. – Ihmisten ei pitäisi ajatella, että hallitukselta uupuvat keinot tämän lopettamiseksi. On perustuslaillinen oikeutemme ja velvollisuutemme säilyttää järjestys maassam-
09
Ruotsissa. Kohukuvien levittäjä ammuttiin Arkaluonteisia kuvia Ruotsin kuninkaasta Kaarle Kustaasta levitellyt entinen pornoklubin omistaja Mille Markovic löydettiin päähän ammuttuna torstai-iltana, kertoivat ruotsalaismediat. Lehtitietojen mukaan 52-vuotias Markovic löydettiin kuolleena autosta Tukholman Uvsundan kaupunginosassa. Silminnäkijöiden mukaan ampumispaikan suunnalta kuultiin useita laukauksia ja valkoisen auton nähtiin poistuvan paikalta. Markoviciin osui yhteensä neljä laukausta. Poliisi ei ole vielä tavoittanut paikalta poistunutta autoa ja autossa nähtyjä kahta miestä, kertoo Aftonbladet.
Markovic nousi kuuluisuuteen vuonna 2011, kun hän uhkasi julkaista kuvia, jotka todistaisivat kuninkaan vierailleen strippiklubilla. Yksi kuvista julkaistiin, mutta sen aitoudesta on kiistelty. METRO Paljastuskirja •
PÄÄLÄHDE. Markovic oli myös vuonna 2010 kuninkaasta julkaistun paljastuskirjan Den motvillige monarken – Vastentahtoinen monarkki päälähteitä. Kirjassa kerrotaan kuninkaan väitetyistä naisseikkailuista.
REUTERS
Mielenosoittajat kokoontuivat eilen paikalle, jossa he ottivat keskiviikkona tiukasti yhteen poliisin kanssa. Varoitus
”On perustuslaillinen velvollisuutemme säilyttää järjestys maassamme.” Mykola Azarov, pääministeri
me. Presidentti Janukovytš pyysi torstaina maan parlamentin hätäistuntoon poliitti-
sen kriisin ja väkivaltaisuuksien lopettamiseksi. Se on määrä pitää ensi viikolla. Poliisin keskiviikkoisia rajuja otteita seurasi torstaina laaja kansainvälinen paheksunta. Yhdysvallat uhkasi Ukrainaa sanktioilla, mikäli tilanne ei rauhoitu. Yhdysvaltojen mukaan Ukrainan pitäisi perua viime viikolla säätämänsä lait, jotka rajoittavat mielenosoittajien oikeuksia. Samaa vaati Saksan
liittokansleri Angela Merkel. Myös Ranskan presidentti François Hollande arvosteli mielenosoittajiin kohdistunutta väkivaltaa. EU:n ulkopolitiikan edustaja Catherine Ashton aikoo tavata presidentti Janukovytšin ja oppositiojohtajia Kiovassa ensi viikolla. Pääkaupungin levottomuudet levisivät torstaina myös läntiseen Ukrainaan.
Bieber pidätettiin Miamissa
Kanadalainen poptähti Justin Bieber pidätettiin torstaina Floridan Miamissa. Teinitähteä syytetään ylinopeudesta ja humalassa ajamisesta. Poliisi pidätti hänet varhain aamulla vuokratun Lamborghinin ratista. METRO-REUTERS
METRO
’’
Voisin jopa kuvitella maksavani muutaman euron kuukaudessa Radio Helsingin kuuntelusta, sillä mitä ihmettä me muuten kuunneltaisiin toimistolla? Muistan myös kun asuin Lontoossa ’bäck in the day’ ja kun koti-ikävä iski, niin fiilistelin kuuntelemalla Radio Helsingin nettiradiota ja stalkaten toimittajia pommittamalla shoutboxiin biisitoiveita. Long live Radio Helsinki!
’’
– Minna Parikka kuuntelija, kenkäsuunnittelija
MIKSI KUUNNELLA RADIOTA ILMAISEKSI, JOS SIITÄ VOI MAKSAA? RADIOHELSINKI.FI/YSTAVAKLUBI
Lisätietoja maksullisesta Radio Helsingin Ystäväklubista ja sen eduista osoitteessa radiohelsinki.fi/ystavaklubi
www.metro.fi
Kaksi yhden hinnalla rentoutumaan Spa & Wellness -maailmaan. Voimassa ma-ke. Sisäänpääsy 29 €, sisältää Vesipuiston käytön. K-20.
Kampanja-aika 7.1. - 29.1.2014
JOKA PÄI
VÄ
+ 32 ° C
Elämyksiä arkeen - flamingospa.fi/spawellness Flamingo Spa / Tasetie 8, Vantaa / sales@flamingospa.fi / p. 020 7785 201
lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 24. tammikuu 2014
UUTISET
10
”Facebook on kuin paiserutto”
ERIC THAYER/REUTERS
Ennustus. Palvelu menettämässä 80 prosenttia käyttäjistään. Yhdysvaltalaisen Princetonin yliopiston tutkijat ennustavat, että Facebook menettää 80 prosenttia käyttäjistään vuoteen 2017 mennessä. Tutkimuksesta kertoi ensin muun muassa The Guardian -lehti. Tutkijat vertaavat Facebookia tartuntatautiin. Ensin tauti leviää, mutta ihmisille kehittyy siihen ajan myötä vastustuskykyä. Tutkijoiden mukaan Facebook häviää vähitellen, kuten kävi paiserutolle. Tutkijat perustavat ennusteensa Google Trends -palvelun tietoihin. Palvelu kertoo, kuinka paljon ihmiset käyttävät tiettyjä hakusanoja etsiessään tietoa internetistä Googlen hakukoneella. Facebook-hakusana oli huipussaan joulukuussa 2012, mutta sen käyttö hakusanana on sittemmin vähentynyt. Samoin influenssan levitessä ihmiset hakevat taudista sitä enemmän tietoa Googlen avulla, mitä omakohtaisempaa tiedon tarve on. Tutkijat ovat vakuuttuneita, että Facebook menettää suurimman osan käyttäjistään seuraavan kolmen vuoden aikana.
Facebook täyttää kymmenen vuotta helmikuun alussa.
– Ideat, kuten tauditkin, ovat todistetusti levinneet tarttuen ihmisten välisessä yhteydenpidossa, ennen kuin ne ovat kuolleet pois. Ideoiden leviämistä on onnistuneesti kuvattu epidemiologisilla malleilla, tutkijat kertovat. Facebook-hakusanan käytön vähentymiselle Googlessa voi olla syynä myös mobiililaitteiden kasvava käyttö. Kun ihmiset menevät mobiililaitteilla omille Facebook-tililleen, yhä harvempi hakee Facebookin kotisivua esiin ensin Googlella. Mobiililaitteilla Facebookia käyttää kuukausittain tiet-
tävästi 870 miljoonaa ihmistä, kun Facebookin käyttäjiä on tiettävästi kaiken kaikkiaan 1,2 miljardia. METRO 10-vuotias •
HELMIKUUSSA. Sosiaaliseen mediaan lukeutuva Facebook täyttää kymmenen vuotta helmikuun 4. päivä.
•
SYRJÄYTTI MYSPACEN. Facebook on ollut tähän mennessä pitkäikäisempi kuin esimerkiksi satojen miljoonien ihmisten aikanaan käyttämä Myspacepalvelu.
KuinKa menestyn yrittäjänä? Miten parannan liiketoiMintaani? Yrittäjän ammattitutkinto, alkaa keskiviikkona 5.2.2014 Yrittäjän ammattitutkinto sopii sinulle, joka suunnittelet yrityksen perustamista, haluat kehittää yritystoimintaasi, toimit sivutoimisena yrittäjänä tai franchisingyrittäjänä. tutkinto antaa myös valmiuksia, jos yrityksessäsi on suunnitteilla sukupolvenvaihdos. koulutuksessa saat tietoa yritystoiminnan suunnittelusta ja käynnistämisestä. Jo toimiva yrittäjä syventyy yritystoiminnan analysoimiseen ja kehittämiseen. opiskelu on monimuotoista ja sen kesto on yksilöllinen, noin 1–1,5 vuotta. Koulutuspaikka: amiedu, Valimotie 8, Helsinki Hinta: 400 euroa. oppisopimuksena maksuton. lisäksi tutkintomaksu 58 euroa. Hae 2.2.2014 mennessä täytä sähköinen hakulomake osoitteessa www.amiedu.fi lisätietoja: Ulla Sulkava puh. 050 5023 813 tai ulla.sulkava@amiedu.fi
Vaikuttavaa osaamista asiakaspalvelu puh. 010 80 80 90, asiakaspalvelu@amiedu.fi Valimotie 8, 00380 Helsinki
amiedu.fi
UUTISET
11
Asekulttuurin värikkäät kääntöpuolet
RALPH ZIMAN
Valokuvaprojekti
Kaksijakoinen AK-47-kivääri
Elokuvantekijä halusi valaista Afrikan kaksijakoista suhtautumista AK-47-rynnäkkökivääreihin kuvaamalla värikkäitä asekopioita. Johannesburgilainen Ralph Ziman, 50, valokuvasi zimbabwelaisia katumyyjiä AK-47-rynnäkkökiväärien kopioiden kanssa. Aseet oli koristeltu Shonakulttuurille tyypillisillä helmikäsitöillä. MWN
Haastattelu
”Vaara viehättää” RALPH ZIMAN
Etelä-Afrikassa syntynyt elokuvantekijä, koti myös Los Angelesissa
Mikä sai sinut kiinnostumaan asekulttuurista? Tämän Aaveet-nimisen projektin tarina alkoi vuosi sitten, kun olin käymässä kotikaupungissani Johannes-
burgissa. Sain muistutuksen AK–47-kivääreihin liittyvän aseellisen väkivallan määrästä, joka pitää otteessaan koko Afrikkaa. Pyysin zimbabvelaisia katumyyjiä tekemään metallilangasta ja helmistä kopioita aseista. He jopa poseerasivat kiväärikopioiden kanssa valokuvaajilleni. AK-47-rynnäkkökivääristä on tullut sekä sorron että vapauden symboli. Se on tappanut miljoonia, mutta
ollut samaan aikaan keskeisessä asemassa itsenäisyystaisteluissa – aseen kuva on jopa Mosambikin lipussa. Oliko sinulla aseen kaksoismerkitys mielessäsi? Ilman muuta. Nämä värikkäästi koristellut aseet alleviivaavat mielikuvissani aseiden viehättävää puolta. Ne ovat kuin kaunis mutta myrkyllinen käärme – niitä pitää käsitellä varovasti. Etelä-Afrikassa tämä ase, jolla kerran taisteltiin
apartheid-hallintoa vastaan, on nyt käytössä jokapäiväisissä rikoksissa, jotka kohdistuvat viattomiin ihmisiin. Oletko itse koskaan joutunut uhriksi? Kyllä, useita vuosia sitten Johannesburgin keskustassa. Minut ryöstettiin ja minua tähdättiin aseella päähän. Se tapahtui nopeasti, oli ohi muutamassa sekunnissa. Mutta tapahtuman jättämästä traumasta
selviämiseen meni pitkään. Tunsin itseni haavoittuvaksi ja väkivaltaisesti kohdelluksi. Mitä toivot projektisi saavan aikaan? Teokset ovat esillä galleriassa Los Angelesissa, ja 200 asekopiota on tarkoitus myydä ja luovuttaa tuotto hyväntekeväisyyteen. Kohteena on ihmisoikeuksia valvova Human Rights Watch in Afrika. ANTHONY JOHNSTON/MWN
2
URHEILU
Tennis
Cibulkova teki historiaa Kiinan Li Na pudotti kanadalaisteini Genie Bouchardin erin 6–2, 6–4 ja eteni kolmatta kertaa tenniksen Australian avointen naisten finaaliin, mutta voitto häneltä puuttuu yhä. Vastaansa hän saa Dominika Cibulkovan, joka jyräsi omassa välierässään viidenneksi sijoitetun Agnieszka Radwanskan erin 6–1, 6–2. Puolivälierissä mainiosti Viktoria Azarenkaa vastaan pelannut Radwanska oli kuin varjo entisestään. Cibulkova ylsi ensimmäisenä slovakialaisena grand slam -finaaliin. METRO-REUTERS
URHEILU
lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 24. tammikuu 2014
Voitokas paluu
Tiukka vääntö. Teemu Ramstedt jäi ilman tehopisteitä, kun HIFK kaatoi kotihallissaan HPK:n 2–1.
HIFK-hyökkääjä Teemu Ramstedt oli torstain voitetun HPK-ottelun jälkeen hyvällä tuulella. Kasvattajaseuraansa kahden ja puolen vuoden tauon jälkeen palannut Ramstedt, 26, oli mielissään paluusta tuttuun kotihalliin. – Tämä on rakas paikka minulle. Olen pelannut täällä monta vuotta ja seurannut 15 vuoden ajan otteluita katsomon puolella, Ramstedt kertoi. HIFK:n kanssa vuoteen 2016 ulottuvan sopimuksen solminut Ramstedt on viime vuosina vaihtanut seuraa tiheään tahtiin. Hän halusi palata monivuotisella sopimuksella tuttuun seuraan, jotta voisi asettua aloilleen. HIFK:n vuoden 2011 mestaruuskevään jälkeen Espoon Bluesissa, Pietarin SKA:ssa ja Solnan AIK:ssa pelanneella Ramstedtilla oli kahden viikon tauko peleistä ennen HPK-ottelua. Tämä näkyi etenkin ensimmäisissä vaihdoissa, kun kiekko poltteli keskushyökkääjän lavassa. –Saattoi olla pientä jännitystä mukana. Kyllähän tämä oli minulle erityinen peli, Ramstedt myönsi. HIFK-kasvatti jäi paluuottelussaan ilman tehopisteitä, vaikka pelaaminen sujui ajoittain varsin hyvin. Helsinkiläisten apuvalmentaja Joonas Tanska oli tyytyväinen RamHyviä otteita
Hän pelaa antennit ylhäällä ja tietää mitä kaukalossa tapahtuu. Joonas Tanska, apuvalmentaja
Ralli
MM-sarja Nelonen Prolle VESA KOIVUNEN
Barcelona-pomo jätti paikkansa
Jalkapalloseura Barcelonan puheenjohtaja Sandro Rosell vahvisti torstaiiltana eronneensa tehtävästään. Eron syynä oli Espanjan oikeuden tutkinta brasilialaispelaaja Neymarin siirron epäselvyyksistä. METRO-REUTERS Golf
Ilosen peli kulkee Dohassa
HPK:n Aleksi Rekonen ahdisteli HIFK:n Teemu Ramstedtia laidassa.
stedtin antamaan panokseen. – Hänen pelissään oli paljon hyviä elementtejä, Tanska sanoi ja kehaisi keskushyökkääjän syöttötaitoa. Kakkosketjun keskellä Juuso Puustisen ja Arttu Luttisen kanssa kaksi erää pelannut Ramstedt löysi nopeasti
yhteisen sävelen ketjukavereidensa kanssa. Ottelun käännekohta oli toisen erän lopulla, kun HPK:n Ossi-Petteri Grönholm taklasi HIFK-hyökkääjä Ryan Thangia, joka loukkasi itsensä tilanteessa ja jätti pelin kesken. Grönholmille tuomittiin
pelirangaistus päähän kohdistuneesta taklauksesta. Toisen ylivoimakentällisen Janos Hari näytti muulle joukkueelle viimeistelyn mallia ja ampui ylivoimapelissä millintarkalla rannelaukauksella yläkulmaan loppulukemat 2–1. METRO
KAI PFAFFENBACH/REUTERS
Thomas Morgenstern uskoo nopeaan toipumiseen.
hän menetti hetkeksi tajuntansa ja sai kallonmurtuman ja keuhkon ruhjevamman. – Haluan mukaan ja haluan olla kunnossa, kun kisat alkavat, itävaltalaistähti sanoi eilen lehdistötilaisuudessa Klagenfurtissa. Itävallan joukkue valitaan ensi viikolla. – Olen tietysti ajatellut
myös urani päättämistä, mutta en halua, että se päättyi kaatumiseen, Morgenstern sanoi. Thomas Morgenstern voitti Torinon olympialaisissa kultaa suurmäessä ja joukkuekilpailussa. Vancouverissa vuonna 2010 hän sai kultaa joukkuekilpailussa. METRO-REUTERS
Sveitsiläisfinaali haussa
PERUSKURSSIT ALKAVAT KAIKENKUNTOISILLE! • SAVATE • SAVATE FORME kuntosavate • KUNTONYRKKEILY • SAVATE DÉFENSE • NYRKKEILYKOULU
• SAVATE JUNIOR 10-14v • PERHE-SAVATE • NYRKKEILYKOULU
• NYRKKEILYKOULU miehille • BRASILIALAINEN JUJUTSU
• AKROSIRKUSKERHO UUTTA!
naisille
tytöille 7-13v & 14-17v UUTTA!
• NYRKKEILYKOULU
pojille 7-13v & 14-17v UUTTA!
6-9v / 9-12v / 3-6v aikuisen kanssa
Edulliset hinnat. Runsaasti harjoitusvaihtoehtoja. Myös aamutunteja. Voit harjoitella vaikka 7 krt/viikko! Sörnäisten metroaseman vieressä. Lisätiedot ja ilmoittautumiset:
www.savate.com p. 010 4394 880 Iloisesti iskukuntoon!
Nelonen on hankkinut ralllin MM-sarjan tv-oikeudet vuosille 2014 ja 2015. Rallin MM-sarja on nähtävissä Nelonen Pro -maksukanavilla ja Nelonen Median Ruutupalvelussa helmikuussa ajettavasta Ruotsin rallista alkaen. Kaikkiaan 13 rallia kattavan MM-sarjan tulevista osakilpailuista näytetään kaikki mahdolliset suorat lähetykset sekä koostelähetyksiä ajopäivien mittaan. Koko rallin MM-sarjan ajavat tällä kaudella Volkswagenin Jari-Matti Latvala ja Fordilla Mikko Hirvonen. Lisäksi Juho Hänninen ajaa tulokastalli Huyndailla useita kilpailuja. METRO Jalkapallo
Morgenstern tähtää yhä Sotšiin
Kolminkertainen olympiavoittaja Thomas Morgenstern uskoo yhä, että hän voi kilpailla ensi kuussa järjestettävissä Sotšin olympialaisissa, vaikka hän loukkaantui pahasti kaaduttuaan Kulmin lentomäessä pari viikkoa sitten. Kaatuminen alastulorinteeseen oli niin raju, että
12
Sveitsin Stanislas Wawrinka eteni Australian avoimen tennisturnauksen finaaliin. Wawrinka kukisti välierässään torstaina tšekki Tomas Berdychin lukemin 6–3, 6–7, 7–6, 7–6. Ottelu kesti kolme ja puoli tuntia. Wawrinka oli turnauksessa kahdeksanneksi sijoitettu pelaaja, ja Berdych numero seitsemän. – En tiedä mitä sanoa. Olen sanaton. Tämä on ihmeellistä, Wawrinka kuvaili tuntojaan kenttähaastettelussa heti ottelun jälkeen. Wawrinkan voitto tarkoittaa, että Melbournessa voidaan nähdä sveitsiläinen finaali. Toisen finaalipaikan ratkaisevat nimittäin espan-
Mikko Ilonen jatkoi torstaina hyviä otteita golfin Euroopan kiertueen turnauksessa Qatarin Dohassa. Hän nousi kisassa kuudenneksi ja on nyt tuloksessa 9 alle parin. Avauspäivän jälkeen suomalainen oli 14. sijalla. Kilpailua johtaa Espanjan Rafael Cabrera-Bello tuloksella 13 alle parin. METRO Jääkiekko
Favorin nousee tilastokärkeen
Timo Favorin nousee tänään päätuomarien kaikkien aikojen ottelutilaston kärkeen, kerrotaan Liigan nettisivuilla. Favorinin saavutusta juhlistetaan ennen Blues–TPS-ottelua. Perjantain ottelu on 44-vuotiaalle Favorinille liigauran 754:s. Tällä lukemalla hän nousee yksin päätuomarien kaikkien aikojen ottelutilaston kärkeen ohi legendaarisen Seppo Mäkelän. METRO Tulospörssi
PETAR KUJUNDZIC/REUTERS
Stanislas Wawrinka ei hävinnyt välieräottelussa syöttöään kertaakaan.
jalainen Rafael Nadal ja Wawrinkan maanmies Roger Federer perjantaina. Maailmanlistan ykköspe-
laaja Nadal on tosin ottelun ennakkosuosikki. Hän johtaa Federeriä keskinäisissä kohtamisissa 22–10. METRO-REUTERS
JÄÄKIEKKO Liiga HIFK–HPK............. 2–1 (1–0, 1–1, 0–0) KalPa–Ässät......... 3–2 (1–0, 1–1, 1–1) Pelicans–Kärpät... 1–5 (0–1, 1–3, 0–1) Kärpät 43 24 8 5 6 139–79 93 Tappara 45 24 5 6 10 124–94 88 SaiPa 43 19 7 3 14 117–103 74 JYP 43 20 4 5 14 119–101 73 HIFK 45 20 4 3 18 120–105 71 Jokerit 45 19 3 6 17 106–106 69 Blues 45 19 3 3 20 103–113 66 Lukko 44 18 4 3 19 102–112 65 Ilves 43 18 2 5 18 107–103 63 Pelicans 45 16 4 4 21 112–121 61 HPK 44 14 8 2 20 97–101 60 Ässät 44 10 7 4 23 105–133 48 KalPa 44 12 3 6 23 80–121 47 TPS 43 9 4 11 19 97–135 46 Seuraavat ottelut: 24.1. Blues–TPS, Ilves–SaiPa, Kärpät–HIFK, Lukko–JYP.
LUKIJAT TEKSTIVIESTIT •Onko sd:n Paanasen mielestä homoilu huumoria? K.K. •Olen toiminut eräässä eläinjärjestössä vapaaehtoisena lähes 30 v. Jos tietäisitte, mitä hirveyksiä tehdään jopa omille lemmikeille silloin, kun ihmisen mieli alkaa järkkyä, ei teilläkään kellään olisi mitään syytä hymyyn. NIMETÖN •Suomessa on tullut kahden kerroksen terveyden/sairauden hoito. Syynä uuslidefalistinen vauraampien etua ajava yksityistämispolitiikka. Väärää politiikkaajoka köyhyyttä rankaisee. PIIKKI •Miksi uusi lastensairaala pitäisi rakentaa juuri Helsinkiin? Kun paranemista nopeuttavia pienhiukkasvapaitakin alueita on vielä Tampereelta pohjoiseen.
Vastine
Vastustan kohtuuttomia tonttivuokrien korotuksia
Metro-lehti julkaisi 22.1. uutisen ”Helsinki pohtii vuokratonttien myymistä”. Siinä viitataan valtuustoaloitteeseeni tavalla, josta saa kuvan, että minä olisin esittänyt tonttivuokrien korottamista 1,64–3,13 euroa asuntoneliötä kohti kuukaudessa. Siksi on syytä todeta, että aloitteessa vastustetaan esitettyjä rajuja korotuksia ja esitetään kaupungin tonteille asetettujen tuottotavoitteiden alentamista puoleen asumiskustannusten nousun hillitsemiseksi.
YRJÖ HAKANEN
Helsingin kaupunginvaltuutettu SKP ja Helsinki-listat
NIMETÖN
•Resurssipulaa poliisivoimissa? Tiistai 21.01, klo 11.30-12.10 maija-auto + 2 poliisia Hiomotiellä tukkien lainvastaisesti ajokaistan koko ko. ajankohdan, ja tulos 2 kpl pysäköintisakkoa! SUOMI=POLIISIVALTIO
•Heti kun vähän sataa lunta, jalankulkijat luulevat, että he saavat tulla pyöräkaistalle hortoilemaan, vaarantamaan turvallisuutta. HÄVETKÄÄ, TÖRTTÖILIJÄT! •Minusta Siskonpeti on loistavan hauska! Kansainvälisen tason absurdia huumoria. KIITOS 2014
•Odotukset olivat kovat Pudotuksesta, mutta näkyy olevan kohdennettu seksualisuudesta epävarmoille teinipojille. TODELLINEN PUDOTUS
•Hei me helsinkiläistet Guggerin vastustajat! Jokaisella Guggerin kannattajalla on varmasti omalla nimellä facebook- tunnarit. Kokeilkaas kuis moni poistaa teidän kysymyksen seinältään, tein saman yhdelle vihreälle. Hän sanoi torpanneen ajatuksen, vuosi myähemmin hän äänestää sen puolesta... Saanut ”palkankorotuksen”? HA-
symyksiä. Olet osannut tuoda mielipiteesi julki erinomaisesti. Mielestäni näin ei pysty ajattelemaan kuin sellainen, joka itse on kokenut käytännössä tämän vallitsevan todella sairaan hallintokäytännön. Tunkkainen, vellova ilmapiiri, jossa mikään yritys ei johda mihinkään. Onneksi Metro-lehdessä on tämä palsta, jossa tavallinen työtätekevä ihminen voi purkaa ajatuksiaan. NIMETÖN •Nasareenit/ jos pelottaa kuulla Jeesuksesta, vaihda kanavaa. Niin minäkin teen, kun pornoa tulee. IHAN NIMELLINEN •Kukahan teistä Guggenheimmarmattajista on koskaan veroja maksanut! NIMETÖN •Lainoppinut: Tv 7 ei saa Yleveroa,jota pitää kristittyjenkin maksaa ja jopa lestadiolaisten, joilla ei ole edes tv. 7 on vaihtoehto sekulaarikanaville. ANU
KIKSEN KUNDI
•Onko se tämän päivän ’kielikiipeli’ on jo selvinnyt? Jos ei niin tiedoksi: Se oli Duutsoneiden juttu. NIMETÖN
•YLE:töntä tammi- ja helmikuuta kaikkein parasta ja ilman mokia! OLLI
•Mitä te inisette Putouksesta tai mainoksista. Ei ole mikään pakko katsoa niitä! IHME INISI-
•Nimetön/Päättäjät lahjottuja - otettuja amerikkalaisten huo miosta! Kirjoituksesi herättää pakosta esiin ajatuksia ja lisäky-
JÖITÄ
•Suomessa 200 tuhatta työtöntä! Kuinka voidaan tuoda Suomeen vaikka espanjalaisia tai
thaimaalaisia hoitajia, kun suomalaisia työttömiä on tuhansia?! Tehkää nyt päättäjät jotain järkeviä päätöksiä suomalaisten työttömien hyväksi! IHO •Ehkä meillä kaikilla on jokin kytkös veroparatiiseihin? Silti luulen, että media aloittaa vaalien alla valikoidun ajojahdin veroparatiisikytkennöistä. MYÖ •Ihmettelen suuresti lääkkeiden sivuvaikutuksia, joita tvohjelma maanantaina käsitteli. Eikö olisi yksinkertaisinta tehdä lääkkeet sivuvaikutuksista vapaiksi, kun se ymmärtääkseni on mahdollista eikä vain rahastettaisi sivuvaikutuksia eliminoivilla valmisteilla. NIMETÖN •Ei ole häpeä, jos joutuu turvautumaan sosiaaliapuun. Ei ruokajonoon voi aina turvautua. NIMETÖN •Sinulle Lainoppinut. TV7:lla on rahankeruulupa. Tuliko mieleen, että jotkut ehkä tahtovat katsoa kanavaa ja sen vuoksi maksavat siitä ihan vapaaehtoisesti. UK •Miksiköhän vapaa-ajattelijat vihaavat Jumalaa niin paljon? Miten heidän käy, jos Jumala sitten lopulta onkin olemassa? ISO RISKI
•Putouksen, ja muidenkin suomalaisten ohjelmien pylly- ja kakkavitsit tympii. Ihmetellä täytyy, kun ollaan niin teatterikoulun käyneitä taiteilijolta niin eikö muuhun pystytä! SUOMESSA EI OSATA
•21.1. uutisoitiin ulkomaisten opiskelijoiden kehuista Helsingin yliopistolle. Ilman muuta aiheelliset kehut. Ilmainen opetus houkuttelee. Eikö hieno koulutus pitäisi panna maksulliseksi ainakin vierasmaalaisille? Tästähän saisi kehiteltyä kunnon yritystoimintaa. IHMETTELEVÄ VERONMAKSAJA
•Eihän kaikilla ole koulutusta vanhusten hoitamiseen. NIMETÖN
•Kiitos Metron toimitus kauniista pyykit pakkasessa-kuvan julkaisemisesta. Siitä välittyi tosi hienosti talvinen tunnelma. Ihan tekisi mieli punoa pyykkipäivärunoa, vaan nyt ei mitään synny. Olo on flunssainen ja nynny. MYRTSI •Hyvät ystävät, seuraavissa kunnallisvaaleissa emme äänestä gukkelipuolueita vihreitä ja kokoomusta. Sanoo entinen kokoomuslainen! NIMETÖN
•Viihdesaasta kuten Putous ja Salkkarit pois TV-stä, kasvattavat hölmöläisiksi. TASOKKUUTTA VAATIVA
•Lainoppinut, ei ole laitonta kerätä, kun on lupa. Itse rukoilen apua, kun olen pulassa ja vastauksena olen saanut riittävästi. NÄIN JUMALA KEHOTTAA TEKEMÄÄNKIN
•Stadilainen, ei Keskusta saa asioita paranemaan. Olen sen havainnut jo kauan sitten, kun olivat hallituksessa. Antakaa mahdollisuus edes perussuomalaisille! NIMETÖN •Myönteistä ajattelua kehitettävä? Kun riittämätön toimeentulo aiheuttaa työkyvyttömyyden, eikä tilanne parane riittävästi sittenkään?! Vähän lohduttaa, jos oppivat budjetti-alijäämästä hoitamaan asioita paremmaksi. S.H •Olen tässä miettinyt, että veisköhän sukkaiset euroni veroparatiisiin, että olisin muutaman vuoden päästä rikkaampi. KÖYHÄ •Eräällä maalausliikkeellä on henkilönostimelleen ilmainen säilytyspaikka ahtaalla pihakadulla Kampissa. Vie muutaman maksullisen parkkipaikan. Pysäköinninvalvonnalla ei tietenkään ole mitään sanottavaa. OHIKULKIJA
•Budjetti-alijäämä siksi, ettei arvoa anneta suomalla hyvinvointiin riittäviä tuloja. IHMISOIKEUS
•Nimetön: Myllypuron piipussa on erittäin kallis puhdistussysteemi. RAIKKA Kauppojen asiakaspalvelu sekä avustusjärjestöjen asiakaspalvelu – opetettavaa on. Henkilökunnan ei tule näyttää kielteisiä tunteita tai haukkua asiasta takanapäin! NIMETÖN •Eikö ne, jotka tutkailee tontteja Hesaan ole huomanneet, että Viilarintien kalliot molemmin puolin tietä ovat tyhjänä taloista! Ei tarvii täyttömaata mereen, eikä metroasemia kattaa asunnoilla, eikä Malmin lentokenttää, joka on jo pelkästään historiallisesti arvokas! IHO •Kommentteja Metro-lehden 22.01. tekstiviesteihin: Nimim. Nimetön jutussa Pasila kaukojunien pysähdyspaikaksi! Miksei lähijunien, sillä hesalaiset paremmin yhteysvuorot tuntevat kuin maalaiset? Toinen sama nimim. väittää, ettei ole työväen puoluetta! Mikä Kommunistinen työväen puolue sitten on?
Myönteinen palaute nimim. PK:lle: isäni oli sodan jälkeen mm. Helsingissä, vaikka oli Karjalasta (nyt rajan takaisesta) syntyisin. Työskenteli mm. riveejänä (Hirsiseinien tilkitseminen + tervaus). Isä ei vain päässyt tänne, kun Raumalla työnantaja arvosti hänen työpanostaan ja myi hänelle mökin ja tontin, joten eiköhän minullakin joku oikeus ole täällä asua ja töitä olen itsekin tehnyt jopa pienellä palkalla, kun väärin perustein houkuteltiin tänne! L.T. •Osaakohan joku laskea, kuinka monta yritystä on jäljellä Suomessa, jotka voitaisiin myydä ulkomaille. JUSSI •Voi, MUMMO: vai oma elämä pitää ottaa käyttöön ilman kolmijalkaisia. Kyllä minä ainakin miestäni tarvitsen. En laita itteäni nätiksi miesten, vaan itseni takia. Oma mieheni ei edes haluaisi että meikkaan.. olen kuulemma luonnonkaunis. TARVITSEMME MYÖS MIEHIÄ
•Elokuvasäätiön leffaennakkonäytös 22.1 Katajanokalla klo 17. Toivottavasti osaatte te kaksi tyttöä hävetä takarivillä. Aloitte syömään lämpimiä aterioita!! Leffateatteri ei ole ravintola! PYSYKÄÄ KOTONA •Kun olin työelämässä, niin työterveyshuolto kohteli minua kuin kuningatarta. Nyt terveydenhoitajat komentavat minua kuin koiraa eivätkä edes muista, mitä konditionaali tarkoittaa. ELÄKEOPE
•Hesarin mielipideosastolla pisti silmään lause: Veronmaksajien ylläpitämälle pöhötystaudille ei näytä tulevan loppua, ennen kuin hallitukseen tulee jämäköitä talouden tosiasiat tuntevia ja tunnustavia ammattilaisia, jotka eivät vaan kalastele äänestäjien suosiota! Hyvinvointivaltiota jauhetaan kuin mantraa, mutta tätä menoa ollaan kohta pahoinvointivaltio, tällä velkaantumisvauhdilla Suomen tie on kohta Kreikan tie! IHO
13
sa myynnissä myös ulkomaisia lääkkeitä, mutta enemmän kuin tuplahinnalla, eikä ole vitsi. NIMETÖN
•Onko oikein, että ammattiliitto Pron pomo Rinne ja työntekijät käyttävät työaikaa, rahaa ja tarvikkeita sukulaisten ja aatetoverien vaalityöhön? Miksi työnantajat joutuvat keräämään kaikilta työntekijöiltä rahaa tällaisille, jo rikollisjärjestöiksi luokiteltaviin väärinkäyttäjäjärjestöjen toimintaan? Luuleeko Urpilainen, että musta on punainen? Työttömät nuolevat näppejään! AMMATTILIITTOJEN TAPA •Ruotsalainen asiaohjelma Silmätysten. Isä ryntää suojelemaan koulussa kiusattua poikaansa. Seurauksena yhteenottoja, rikosilmoituksia ja lehtiotsikoita. Koulun päättäjäisjuhlaan isää kielletty tulemasta. Naisrehtori vaan huokaili. Tässäkin ohjelmassa oli merkkejä siitä, että on yhtä vetkuttelua koulukiusaamisen kitkemisessä. Vatvotaan ja venytetään niin ”sivistyneesti”, se ei tähän mennessä valmista ole osapuolille tuonut. Isä meni ja ojensi yhtä kiusaajaa! Kiusattu aloitti seuraavan lukukauden toisessa koulussa. EHKÄ KIUSAAJILLE ”OPPI” TÄTEN MENISI PAREMMIN PERILLE
•Onko tänne kirjoittelusta mitään hyötyä? Useat ovat valittaneet Mtv:n ärsyttävistä sulkapääluistelijoista ja edelleen ne siellä vaan luistelee. Kanavalla taitaa olla ylimielinen asenne katselijoita kohtaan, kun muutosta ei vaan tapahdu. Pistetään boikottiin koko roskakanava Mtv3. KOHTA ENTINEN KATSELIJA •Muistatko, kun totesin, että sinun kuuluu olla onnellinen. Tarkoitin sitä. Ehkä vaikea uskoa, että onnesi on mulle jopa tärkeämpi kuin omani. Mutta niin se on. NIMETÖN •Ukraina täysboikottiin. Roistoja ei Suomen tarvitse tukea. JEHU 1234
•Veronmaksajien rahoja jaettu viime vuonnakin 34 miljoonaa euroa puoluetukiin! Mihin tarkoituksiin? Jutta Urpilainen piti seminaaria piispan ja metropoliitta Ambrosiuksen kanssa! Miksi ja mistähän keskusteltiin? Seminaari maksoi 5000 euroa! Meidän kansalaisten verorahoilla! Ketä nämä hyödyttää, ehkä Urpilaisen puoluetta, jos sitäkään?! IHO
•Mä olin töissä 15-vuotiaana ja maksoin himaan asumisestani ja ruuasta, ja elettiin 80-lukua. Ei koulunkäynti maittanut ja opin, että rahalla saa. Ajauduin rikoksen poluille ja huumeet astui kuvaan sekä vankila, joka teki minusta elukan. Nyt yritän oppia takaisin ihmiseksi ja noudattamaan lakia. Helppoa se ei ole ollut, onneksi olen saanut apua ja edistystä on tapahtunut. Sen olen oppinut, että elämä ei ole aina reilua. NIMETÖN
•Niin onhan meidän apteekeis-
Tekstarit jatkuvat sivulla 14.
TRENDIT-TEEMA TIISTAISIN
Ajankohtaisia lifestyle-aiheita
LUKIJAT
lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 24. tammikuu 2014
www.metro.fi
TEKSTIVIESTIT
Liikennevirasto on päätöksellään 2.1.2014 pidentänyt tiesuunnitelman ’Maantie 120 (Vihdintie) välillä Huopalahdentie – Kehä III (Kt 50); Helsinki, Espoo ja Vantaa’ hyväksymispäätöksen voimassaolon määräaikaa neljällä vuodella vuoden 2017 loppuun.
www.hel.fi
Tiesuunnitelman hyväksymispäätöksen määräajan pidennys: Tiesuunnitelma ’Maantie 120 (Vihdintie) välillä Huopalahdentie – Kehä III (Kt 50); Helsinki, Espoo ja Vantaa’
•Lopettakaa se delfiinien metsästys! Puolustukseksenne sanotte niiden metsästyksen olevan pitkä perinne. Nyt on aika panna stoppi tälle perinteelle! Delfiinejä tässä jahdissa myös lähetetään vesipuistoihin ja akvaarioihin ympäri maailmaa. Vesipuisto ja akvaario ei tarvi luonnosta epäinhimillisesti metsästettyjä delfiinejä! On herättänyt kansainvälistä protestointia. VAPAUTTAKAA DELFIINIT
Maantielain 103 §:n mukaisesti ilmoitetaan, että jäljennökset päätöksestä ja sen perusteena olevista asiakirjoista ovat nähtävillä Helsingin kaupungin kirjaamossa virka-aikana 24.1.2014–24.2.2014 osoitteessa Pohjoisesplanadi 11-13. Helsingissä 24.1.2014
•Energiatodistuksen mukaan taloni pitäisi kuluttaa sähköä 30t kWh. Todellisuudessa mennyt 14,9t kWh. Kertokaa joku miksi maksaisin todistuksesta 700 e. Päättäjät? NIMETÖN •Kokoontuuko ryhmäriippuvaisten addiktioryhmä jossain? PARVESSA HYVÄ LENTÄÄ
Kaupunginkanslia
•Nimim. Voimia äidit+isät: Onko elämä ja päätökset huostaanottoasioissa niin yksinkertaisia? Kaikki muistanevat vielä pienen tytön, joka äitienpäivä-
nä kuoli paketoituna kotonaan. Huostaanotto olisi pelastanut lapsen elämän. K •Outo ”omakustannematka” Rioon Salolaisella, kun sen maksaakin – yllätys, yllätys – valtaosin valtio eli kansa. Kansaa haluttiin uutisoinnissa taas kerran sumuttaa. NIMETÖN •Rautaruukin kaupassa, niin kuin Vapaavuori sanoi: pääasia, että ministerityöpaikat säilyy Suomessa. E L. •Rautaruukin myyminen on nykyliberalistisen talouspolitiikan typeryyden oikea nykyajan malliesimerkki. Monetarismin omanneiden ymmärtämättömyyttä. PIIKKI •Majuri on herännyt, kappas vaan, virittelemään taas kliseitä large-typyköistä. Majuri laittaa nyt vaan villasukat jalkaan ja ottaa pari totia, ei riitä sinulle somia largeja, kun kaikki ovat varattuja herrasmiehille. PRIIMADONNA
•Kiitos Hursti! Saatiin mahat
täyteen ruokaa. ÄITI JA 3 LASTA •Putous on hyvä viihdeohjelma. Ken ei halua sitä katsoa, niin kanavia on mistä valita muuta ohjelmaa. Ei tarvitse haukkua hyvää viihdettä. NIMETÖN
•Kyllä todellakin tulee tv:stä aivan liikaa ruokaohjelmia ja ruokaan tavalla tai toisella liittyviä, sekä vastaavasti myös ällöttäviä laihdutus/punnerrus/ähkimis ym. ohjelmia. Lauantaisinkin ruokaohjelmia tulee peräti 27 kpl. + vielä muinakin päivinä vähintään 5/päivä. Tatuointiohjelmiakin aivan liikaa. Ei tarvis olla yhtään. Ihmisen oma iho kaikkein paras ilman ylenpalttista kuviointia. Putous loistava/ überhauska ohjelma, sellaiseen ei kyllästy koskaan. MYMMELI •Syrjäytyminen, poliitikon lempi aihe. Viimeiseen 20 vuoteen ei ole lainsäädännöllisesti tehty mitään. Päinvastoin... kovaa kapitalismia suosivaa kyllä. Vastuun voi vierittää ed. hallituksille. Edelleenkään luottotiedoton ei saa edes kotivakuutusta. Vakuutusyhtiö valtio valtiossa. Riskitön rahantekokone, joka sanelee mennen tullen lakia. PE-
14
tenkin kuulee valtakunnallisesta monta kertaa päivässä. Kiinnostaisi. NIMETÖN •Vihainen asukas, vainoaja saa samalla mitalla ikuisesti kärsiä, kun kuolema noutaa joskus, ellei sovintoon pääse ja korvaa vääryyttään. Uskoo tai ei! NIMETÖN
•Julkisen talouden osuus kansantaloudesta on noussut jo 58 prosenttiin. Kiinnostaisi tietää paljonko se olisi, jos Helsinkiä ei laskettaisi mukaan? RÄKNÄÄJÄ •Parempi onkin, jos ei ole liian monia puolueita, koska hajottaa äänet ja kovin pieni kannatus tulee joillekin, ja niin porvarit jatkaa sortamistaan. S.H. •Leipäjono jännitystä Espoosta näkee youtube/Manna-apu. KÄYNYT KATSOMASSA
Ristikon ratkaisu
RUSTUSLAILLA PYYHITÄÄN PEPPUA
•Mitä se paavinuskoinen maisteri on tehnyt duunarin hyväksi? ALLU
Asemakaavojen hyväksyminen Kaupunginvaltuusto on 15.1.2014 päättänyt seuraavien alueiden asemakaavasta, minkä vuoksi alueilla on maankäyttö- ja rakennuslain 53 §:n 3 momentin perusteella voimassa rakennuskielto:
Tapaninkylä, Tapanila, tontit 39330/6 ja 39331/11 sekä puisto- ja katualueita Suutarila, Tapulikaupunki, urheilu- ja virkistyspalvelujen alue sekä puisto- ja yleisiä pysäköintialueita, kaupunginosan raja (piirustus nro 12191, Maatullinpuiston eteläosa): Alue sijaitsee Tapulikaupungin asuinalueen eteläreunalla.
Voimaan tullut asemakaava Kaupunginvaltuuston 11.12.2013 hyväksymä Lauttasaaren, tontin 31112/5 (piirustus nro 12113; Vattuniemi, Perttulantie 6) asemakaavan muutos on tullut voimaan.
www.hel.fi
Kaarela, Hakuninmaa ja Kuninkaantammi, maantien alue, katu-, puisto- ja suojaviheralueet, osa korttelia 33314, tontit 33315/2, 33316/6 ja osat tonteista 4 ja 5, kortteli 33317 sekä katu- ja lähivirkistysalueet (piirustus nro 12150 A-C Kuninkaantammen keskusta): Alue sijaitsee Kuninkaantammessa Hakuninmaantien molemmin puolin lähellä Vantaan rajaa ja rajoittuu mm. Keskuspuistoon, Hämeenlinnanväylään ja Kuninkaantammentiehen.
Club Showroom
Sparkling FridayS Oletko jo päässyt tutustumaan kaupungin puhutuimpaan klubiin? Nyt siihen on mahdollisuus!
•Alueuutisissa voisi kertoa oman alueensa tapahtumista, eikä toistaa niitä, joita jo muu-
Kampin toimistoon yritysmyyjiä 1300€ + provisio opiskelijat 8€ + provisio www.nikolex.fi
Ilmoita itsesi Showroomin perjantaibileisiin osoitteeseen vip@clubshowroom.fi ja ota ystävät mukaan.
Tervetuloa!
Psykoterapeuttiopisk., psyk.sh ottaa uusia asiakkaita Länsi-Pasilassa ja Malmilla.
puh: 0449720638 www.terapia-avain.fi
Helsingissä 24.1.2014
Kaupunginkanslia K-24 www.clubshowroom.fi Citycenter 3. kerros, Kaivokatu 6 040 739 7632
Onko alkoholi ongelmasi?
ma to
27.1.2014 6.2.2014
klo 10-12 klo 10-12
I N F OT U O K I O
Apollon lukiosta huoltajille ja opiskelijoille
to
6.2.2014
klo 17.30
Namun perjantait
Dance club friDays Tänä perjantaina ilmainen sisäänpääsy sinulle ja 10 ystävällesi, kun ilmoittaudut mukaan osoitteeseen member@namu.fi.
WWW.APOLLONYHTEISKOULU.FI
Namussa on aina bileet!
Citycenter 3. kerros, Kaivokatu 6 www.namu.fi
Vironkatu 12 B 23 järj. Valo ry
joka päivä 9-21 (09) 750 200 Myös läheisille! www.aa.fi, al-anon.fi
HAAGASSA
DIGILAB
Isonnevant. 26, 00320 Hki. Ark. 10–17, lauantaisin sop. muk. www.kuvateemu.fi p.09-5873 693 PASSIkuvAt alk.15€ PASSIKUVAT, HÄÄ, LAPSI, YO, TUOTE
KIRPPIS MÄKITORPPA
Avoinna ti-pe 10-18, la-su 10-16 Mäkitorpantie 30 p. 040 6303144
Tervetuloa juhlimaan kahdelle tanssilattialle ja kaupungin ainoalle After Ski -terassille!
Apollon Yhteiskoulu Malminkartano Arentipolku 1 00410 Helsinki rehtori 09-4366 7810 opo 09-4366 7815
Su 26.1. klo 13
Pirkko Wiggenhauser: Kuoleman mysteeriota valaisemassa
AA-AUTTAVA PUHELIN
Teemme Julkisivujen- ja peltikattojen maalaukset edullisesti ja ammattitaidolla! Pyydä ilmainen tarjous puh. 045 873 2133 / www.travaille.fi
TERVETULOA AVOIMET OVET LUKIOON TUTUSTUVILLE
KRISTOSOFINEN LUENTO
www.helsinginjaahalli.fi
KAIPAATKO MUUTOSTA? Ma klo 18.00 Ylistyksen ja rukouksen ilta Ke klo 18.30 Mahdollisuus muutokseen-ilta Pe klo 19.30 Nuorten ilta Su klo 11.00 Jumalanpalvelus Tervetuloa! www.siion.net Elimäenkatu 9 A 2krs. (väliaikaisesti)
Myllypuron Ostarilla MR-KIRPPIS-SHOP 6 pvä / 25€ Tarjous voimassa 19.12-31.01.14 Puh: 041 499 8945
JÄÄHALLIN KIRPPIS
lauantai ja sunnuntai klo 9 13.30 lauantai ja sunnuntai klo 9–13.30 La 24€ / Su 27€ sisältää pöydän.
Rekkejä vuokrattavissa. Pöytävaraukset: Soita ja varaa paikkasi ark. klo 10 12. www.helsinginjaahalli.fi Puh. 09 4777 1179. Tervetuloa.
HUPIKLUBI Helmiä sioille Stephan Pastis
hei, possu, haluan, että tapaat seppo skorpionin.
15
10 kysymystä
vooiii.... miten tuttavallinen pikkukaveri. hän haluaa kätellä.
se ei ole kättelyä.
luonto.... on.... hämmentävää.....
652
1. Minkä Pohjoismaan suurimpiin saariin lukeutuu Senja? 2. Kuinka suurta osaa painosta tarkoittaa yksi karaatti? 3. Kuka oli The Beatles -yhtyeen manageri? 4. Kuka on kreikkalaisen mytologian pääjumala? 5. Mikä eläin oli näyttelijä Leo Jokelan esittämä sketsihahmo G. Pula-aho? 6. Minkä Britannian osien välillä kulkee roomalaisten rakentama Hadrianuksen valli? 7. Mitä elollista olentoa käsittelee Desmond Morrisin kirjoittama teos Alaston apina? 8. Minkä tv-sarjan avausjaksossa löytyy Tyyne Puustisen ruumis? 9. Mikä vitamiini on välttämätön veren hyytymistekijöiden muodostumiselle? 10. Mikä turnaus perinteisesti aloittaa tenniksen Grand Slam -kauden?
Sudoku B. Virtanen Ilkka Heilä
Täydennä ruudukko niin, että jokaisella vaaka- ja pystyrivillä sekä jokaisessa 3 x 3 -palassa on numerot 1–9. Sudokun ratkaisusta ei jaeta enää palkkiota.
Kamala luonto Jarkko Vehniäinen ★✩✩✩✩
JUHA HYVÖNEN • www.ristikkotuumin.fi
Mobiiliohjeet •
Ristikko
Ratkaisu sivulla 14 •
•
Lukijan kuvat. Nappaa kuva puhelimellasi ja lähetä se MMS-viestinä numeroon 17181. Kerro viestissä (max 500 merkkiä), missä olet ottanut kuvan, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Kuvia julkaistaan Metrossa, Metro.fi:ssä, HS.fi:ssä, Helsingin Sanomissa ja HS Mesta -lehdessä. Maksamme painetuissa lehdissä julkaistuista kuvista vähintään 20 euron palkkion. Palkkio maksetaan vain yhden kerran. Ohjeet palkkion saamiseksi lähetämme tekstiviestillä muutaman viikon kuluessa. Palkkioista suoritetaan ennakonpidätys. Multimediaviestin hinta on 0,60 euroa. Lähettäessäsi kuvan julkaistavaksi myönnät Sanoma Media Finland Oy:lle kaikki oikeudet kuvaan, edelleenluovutusoikeus mukaan lukien. Kuvan lähettäjä vastaa siitä, että hänellä on oikeus myöntää edellä mainitut oikeudet Sanoma Media Finland Oy:lle. Tämä koskee myös sähköpostilla lähetettyjä ja teejuttu.fi-palveluun ladattuja kuvia. Tekstarit. Kirjoita viestiin kommenttisi sekä nimimerkkisi ja lähetä viesti numeroon 17181. Avainsanaa ei tarvita. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymistä. Tekstiviestin hinta on 0,60 euroa. Toimitus valitsee ja käsittelee tekstiviestipalstan kirjoitukset. Päivän kysymys. Lähetä tekstiviesti metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai käy vastaamassa osoitteessa www.metro.fi. Tekstarivastaukseen voit liittää myös kommentin. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymillä. Tekstiviestin hinta on 0,50 e.
Lukijakolumniohjeet • •
• • •
Teejuttu.fi. Mene osoitteeseen www.teejuttu.fi, rekisteröidy palveluun (tai kirjaudu sisään) ja klikkaa kohtaa ”kirjoita kolumni”. Pituus 1900–2100 merkkiä. Teejuttu.fi:n kirjoituskentässä on laskuri, josta näet, milloin kolumni on sopivan pituinen. Muista, että merkkimäärään lasketaan myös välilyönnit. Kuva ja nimi mukaan. Vain omalla kuvalla ja nimellä tehdyt kolumnit voidaan julkaista. Toimitus valitsee. Julkaistavien kolumnien valinnasta päättää Metron toimitus. Toimitus myös mahdollisesti muokkaa julkaistavia tekstejä. Palkkio. Metrossa julkaistuista kolumneista maksetaan 100 euron palkkio. Otamme yhteyttä palkkion saajiin.
Vastaukset kysymyksiin Julkaisija: Sanoma Media Finland Oy, Postiosoite: Töölönlahdenkatu 2, PL 30, 00089 Sanoma, Puhelin: (09) 122 4351 (vaihde), Sähköposti, toimitus: metro@hs.fi, Vastaava päätoimittaja: Kaius Niemi, Toimitussihteerit: Ari Hämäläinen ja Pekka Joutlahti, Mediamyynnin asiakaspalvelu: yrityspalvelu@sanoma.fi, Jakelupalautteet: metro.jakelu@sanoma.fi, Paino: Sanomala Oy. Metro on Julkisen sanan neuvoston periaatteisiin sitoutunut riippumaton uutislehti. www.metro.fi.
1. Norjan, 2. Yhtä kahdeskymmenesneljäsosaa, 3. Brian Epstein, 4. Zeus, 5. Papukaija, 6. Englannin ja Skotlannin, 7. Ihmistä, 8. Salattujen elämien, 9. K-vitamiini, 10. Australian avoin tennisturnaus.
TV
lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 24. tammikuu 2014
www.metro.fi
16
Perjantai
TV1
TV2
22.00: Inhimillinen tekijä 11.00 Yle Uutiset. 11.05 Puoli seitsemän. 11.35 A-studio: Talk. 12.30 Silmätysten. 13.00-14.25 Kolmen kaupungin kasvot (S). 14.30 Parantavat kädet. 15.00 Yle Uutiset. 15.05 Yle News. 15.10 Yle Oddasat. 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 15.55 Kiehtova maailma: Junamatka Eurooppaan. 16.50 Novosti Yle. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Yle Uutiset. 17.08 Sydämen asialla (7).
18.00 Yle Uutiset. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 18.25 Yle Uutiset sää. 18.30 Puoli seitsemän. Vieraana näyttelijä Elina Knihtilä. Otamme selvää, minne ovat kadonneet terveysvalistusajan ahtaalle ajamat piippumiehet. 19.00 Nuori James Herriot (12). 3/3. James tutustuu Jennyn vanhempiin ja ryhtyy toimimaan heidän koirakennelissään. Ennen pitkää erilaiset aatemaailmat törmäävät, ja James joutuu puntaroimaan tulevaisuuttaan. 20.00 Pressiklubi. Demareiden puheenjohtajapeli kuumenee, voiko Urpilaisen voittaa? Vieraana Antti Rinne. 20.30 Yle Uutiset. 20.55 Urheiluruutu. 21.00 A-studio. 21.30 Strada. Kuinka hassuja hahmoja tehdään? Siskonpedin Sanna Stellan ja Kummelin Silvennoinen ja Hela kertovat. 22.00 Inhimillinen tekijä. Ei mikään kevytsyöpä. Päätoimittaja Marja Aarnipuro yllättyi rintasyövän pitkistä jäljistä. 22.50 Yle Uutiset. 22.55-23.55 Kuningataruhri (12). 2/3. Elizabeth Meyerin oireet pahenevat, ja tautia on yhä vaikeampi salata ympäristöltä.
MTV3
21.00: Tartu mikkiin 11.05 Tanskalainen maajussi. 11.35 Elämäni eläimet. 12.05 Tiilenpäät. 12.35 Menestyksen hinta. 13.05 Strömsön talkoot. 13.35 Iki-ihana 1950-luku. 14.05 Kätilöt. 14.35 Teinipomo. 15.35 X-games. 16.23 Tehdään leffa. 16.30 Galaxi. 16.31 Hemmot (S). 16.32 Jenni (7). 17.00 Pikku Kakkonen.
18.00 Yle Uutiset minuutissa. 18.02 Jalkapalloa: Oman – Suomi. Selostus Tapio Suominen. Nizwa, Oman. 19.00 Yle Uutiset alueeltasi. 19.10 Yle Uutiset. 19.16 Urheiluruutu. 19.20 Yle Uutiset Suora linja. 19.30 Erätulilla. 9/10. Peltsi seikkailee Kolilla kolmella tapaa maassa, maan alla ja ilmassa. Inarin takamailta löytyy Krokotiilijärvi ja hiljaisuus. 20.00 Julmahuvi esittää: Mennen tullen (12). Osa 3/4: ”Lähtökuulutus”. Julmahuvi-komediaryhmän jännityssarja. (U). 20.30 Pasila (12). 6/12: Salaviina. Markkinoille on päässyt myrkyllistä viinaa. 21.00 Tartu Mikkiin. Nuoruuden innolla ja teräksisellä energialla Mikkiin Tarttuvat kisasiskot Tea Hiilloste & Tuuli sekä Jenni Jaakkola & Molly Rosenström. 21.50 Yle Uutiset. 22.00 Urheiluruutu. 22.05 Tartu Mikkiin: Jatkot. Tule Jatkoille! 22.55 Kova laki: Erikoisyksikkö (16). Sadistin tuomio. Äiti ja hänen tyttärensä ovat joutuneet väkivaltaisten tekojen uhreiksi. 23.35 Erätulilla. 9/10. Peltsi seikkailee Kolilla kolmella tapaa maassa, maan alla ja ilmassa. 00.05-00.30 Hung (16). Herra Drecker.
Yle Fem 13.40 Go’kväll. 14.25 Vem vet mest?. 14.5515.55 Antikrundan. 16.20 Aistit avoinna Italiaan. 16.50 Sydämettömät (7). 17.14 Gazoon (S). 17.20 Obs debatt. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 BUU-klubben: Viiru ja Pesonen. 18.30 Thalian harharetket. 19.00 Aamusta iltaan. 19.30 Yle Nyheter TVnytt. 20.00 Sairaaksi rokotuksesta?. 20.45 Oddasat. 21.00 På spåret. 22.00 Skavlan. 23.00 Sportnytt. 23.15 Vita bussar och svarta makter. 00.15 20 minuter. 00.45 Aktuellt. 01.25 Kulturnyheterna. 01.30 Östnytt. 01.40 Nyhetssammanfattning. 01.45 Kulturnyheterna. 02.00 Den itusågade kaninen. 02.15 Fredagkväll med Malin. 02.30 Idrottens himmel och helvete. 03.00-04.00 På spåret.
Nelonen
22.40: Dallas 11.10 Emmerdale (S). 11.40-12.35 Lääkärit. 14.05 Viikonvaihteen alueellinen sääennuste. 14.10 Farm Kings. 15.10 Mitä tänään syötäisiin?. 15.15 Mike & Molly (S). 15.45 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat. 16.15 Maajussille morsian. 17.15 Uutiset. 17.20 Päivän sää. 17.25 Kauniit ja rohkeat (S). 17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (S). Huomaamattomia hyvästejä. Valmistautuen loppuelämään vankilassa Zak jättää vaivihkaa perheenjäsenilleen hyvästejä. 18.30 Emmerdale (S). Vapaa mies. Lupaustensa mukaisesti Cain muuttaa lausuntoaan, mutta Jain on vaikea uskoa arkkivihollisensa vilpittömyyteen. 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.20 Päivän sää. 19.30 Salatut elämät (S). Jirin rakkauselämä saa ex-tramaustetta. 20.00 ELOKUVA Uuno Turhapuron poika (7). Vuoristoneuvos Tuuran miljardit ovat vaarassa! Gangsterit ovat punoneet ovelan juonen niiden kaappaamiseksi, ja niin lokoisia presidentin päiviä viettelevä Uuno huomaakin yhtäkkiä olevansa isä. Ohjaaja: Spede Pasanen, 1993, Suomi. Pääosissa: Vesa-Matti Loiri, Jukka Puotila, Tapio Hämäläinen, Marita Nordberg, Marjatta Raita, Simo Salminen, Spede Pasanen. 21.45 Pilanpäiten. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.20 Päivän sää. 22.25 MTV Sport Uutiset. 22.35 Kuukauden parhaat sekunnit. 22.40 Dallas (7). Viimeinen tahto. 23.40 Chicagon laki (16). Rikas poikarukka. 00.40 Eurojackpot ja Jokeri. 00.45-06.02 Eurojahti.
Liv
Restaring
o r e k n Lo
e u t r e i k e k -karao vintolaesiintyjää, sta ra Haemme para leisön mukaansa! joka saa y
21.00: 40 v. ja neitsyt
21.00: Sovitus
12.20 LIVE: Tiedä ja Voita. 13.20 Onni Extreme. 13.50 Sisustuskaksoset. 14.20 Yllätyskokki Niki. 14.50 Tyyliä vai ei. 15.50 Supernanny (S). 16.55 Frasier (S). 17.25 Matkaoppaat. 17.55 Suuri painonpudotus.
13.55 Myytinmurtajat. 14.55 Mallitoimisto. 15.55 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat. 16.25 Eastenders (S). 17.00 Lemmen viemää (7).
17.05-18.30 Elävä arkisto: Matti Kassila 90 vuotta 2/2. 17.05 Iskelmäkuvia. 17.10 Helsinki, pohjolan valkea kaupunki. 17.30 Pariisilaissolmio.
18.00 Ensisilmäyksellä (12). Barneyn suojelusenkeli. 18.30 Tunteet pelissä (12). Mitä tulikaan juotua? 19.20 Pilanpäiten. 19.30 Kolme miestä ja tyttö (7). Poikaystävän puhteet ilman iloja. 20.00 Simpsonit (S). Tavausmestari. Lisa osoittautuu huipputavaajaksi ja pääsee valtakunnalliseen mestaruusotteluun. 20.30 Miehen puolikkaat (7). Kolmen kimppa. Alan ja Lyndsey päättävät piristää suhdettaan toteuttamalla fantasioitaan. 21.00 ELOKUVA 40 v. ja neitsyt (16). Railakkaan ja romanttisenkin komedian pääosassa on 40-vuotias elektroniikkamyyjä Andy, joka viettää vapaa-aikansa keräillen action-figuureja ja pelaten tietokonepelejä. Jostain kumman syystä Andylla ei ole ikinä ollut seurustelukumppania tai minkäänlaista lähikontaktia kauniimman sukupuolen edustajiin. Kuultuaan asiasta Andyn työkaverit päättävät, että asialle on tehtävä jotain. Ohjaus: Judd Apatow, USA 2005. Pääosissa Steve Carell, Catherine Keener, Paul Rudd, Romany Malco, Seth Rogen ja Elizabeth Banks. 23.10 C.S.I. Miami (16). Salama kirkkaalta taivaalta. 00.05 Eurojackpot ja Jokeri. 00.10 30 Rock (S). Samperin sykli. 00.40 Sleepy Hollow (16). Karmivia unia. 01.35 Grimm (12). Häijyn kuun aikaan. 02.20 Eurojahti. 04.00-05.59 SubChat.
18.30 Design-klassikko: Wassilytuoli. Marcel Breuer suunnitteli vuonna 1925 Wassily Kandinskylle nojatuolin, josta tuli yksi Bauhaustyylin huipuista. 19.00 Historia: Egyptin suurvaltakausi. 3/4. Vallan temppelit. Yksi muinaisen Egyptin menestyksen salaisuuksista liittyy uskonnollisiin perinteisiin. 19.50 Avaruuskansiot. Galaksit. Linnunrataan kuuluu yli 200 miljardia tähteä. Ne muodostavat kierteisen kiekon, jonka leveys on 100 000 valovuotta ja paksuus 20 000 valovuotta. 20.00 Jäämeri 30 päivässä. Osa 4/10: Kaninin niemimaa, Shoina. Ville Haapasalo tapaa maailman pohjoisimman aavikon asukkaita. 20.45 Musiikin muisti : Runolaulu. Lauluja menneiltä ajoilta. Sarja vie meidät suomalaisen kansanlaulun kiehtovaan historiaan upeaäänisten muusikoiden johdatuksella. 21.00 ELOKUVA Kino: Sovitus (12). (Atonement/Englanti 2007) Ian McEwanin romaanin filmisovitus 1930-luvulla käynnistyvästä, ylipääsemättömiä vaikeuksia kohtaavasta rakkaustarinasta. N: James McAvoy, Keira Knightley, Benedict Cumberbatch. O: Joe Wright. 23.00 Rockin klassikkolevyt: John Lennon. Käsittelyssä John Lennonin ensimmäinen Beatlesin jälkeinen sooloalbumi Plastic Ono Band, 1970. 23.55 Treme (12). 1/10. Antoine Batiste pidätetään. Delmond ja Albert lanseeraavat uuden jazz-albuminsa. 00.55-04.00 Teematieto.
18.55 HS-uutiset. 18.58 HS-sää. 19.00 Hauskat kotivideot. 20.00 The Voice of Finland. Tänään The Voice of Finlandissa on rakkautta ilmassa! 21.25 Keno. 21.30 ELOKUVA Sisarrakkautta (7). (USA 2006). Heather Graham on hersyvän romanttisen komedian pääosassa New Yorkin Manhattanilla menestyvä mainostoimistotyöntekijä Gray Baldwin, joka etsii yhä elämänsä rakkautta. Säpinää ihmissuhderintamalla jarruttaa hänen veljensä Sam, joka on Grayn läheisin ystävä ja kämppäkaveri. Pääosissa: Heather Graham, Bridget Moynahan, Tom Cavanagh, Molly Shannon, Rachel Shelley. Ohjaus: Sue Kramer. 23.30 ELOKUVA Doubt – Epäilys (S). (USA 2008). Viidellä Oscarehdokkuudella huomioitu, eturivin Hollywood-tähdillä roolitettu sykähdyttävä tarina sijoittuu New Yorkin Bronxiin, jossa muutoksen tuulet puhaltavat vuonna 1964 myös katolisessa koulussa. Koulun raudanluja johtajanunna Beauvier on ottanut silmätikukseen liberaalin isä Flynnin. Pääosissa: Meryl Streep, Philip Seymour Hoffman, Amy Adams. Ohjaus: John Patrick Shanley. 01.40 Frasier (S). Juoruamisen jalo taito. 02.10 Falling Skies (16). Oppia ikä kaikki. 03.05-05.00 Älypää-TV.
Finaali La 22.2. Semifinaali nro.1 La 15.2 klo 15.00 klo 20 Ravintola Juliassa Korsossa (laulajia 12 ravintolasta) ravintola Revanssissa Semifinaali nro.2 La 15.2 klo 15.00 Keravalla Ravintola Bartsissa (laulajia 12 ravintolasta)
(TXT). 03.25 24Kitchen: Sara La Fountain (TXT). 03.53-05.59 Sky News.
Fox
11.00 Mahdoton illallinen. 11.50 Homma haltuun. 12.20 Muuttajat. 13.15 Suomen huutokauppakeisari. 14.10 MasterChef Australia. 15.15 Leijonan luola USA. 16.10 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 17.05 Gordon Ramsay – pannu kuumana. 18.00 MasterChef Australia. 19.05 Huipputatuoija haussa. 20.00 Panttilainaamo. 21.00 Poliisit – kotihälytys (12). 22.00 Villit nettivideot (12). 22.30 Villit nettivideot (12). 23.00 Huima konttihuutokauppa. 23.30 Keräilijöiden aarreaitta. 00.00 Myrskyn silmässä (12). 01.00 Eriskummalliset rikokset (7). 01.35 Täysillä tutkaan (S). 02.05 Gene Simmonsin sukukalleudet (S). 03.00 Bullrun – kaasu pohjassa (7). 03.30-05.00 Älypää-TV.
www.restaring.fi
Teema
23.30: Doubt – Epäilys
Jim
11.00 Pikakurssi kodinostoon. 11.30 Sisustusmatkalla Minnan kanssa. 12.00 Arvostele mun illallinen Suomessa. 13.00 Neljät häät Amerikassa. 14.00 Tyyliä vai ei. 15.00 Lapsiperheen taloprojekti. 15.30 Olet mitä syöt. 16.00 Supermarjo ja tytöt 2. 17.00 Sinkkuillallinen. 18.00 Dancing on Ice UK. 19.25 Dancing on Ice UK. 19.55 Ruotsin miljonääriäidit. 20.57 Keno. 21.00 Kaisa ja puoli valtakuntaa. 22.00 Sinkkuelämää (12). 22.35 Sinkkuelämää (7). 23.10 Sinkkuelämää (12). 23.50 7 päivää seksiä. 00.45 Totuuden anatomia (12). 01.40 Scandal (12). 02.35 Supertähtien siivellä. 03.30 Olivian armoilla (12). 04.00 Lemmi, kosi, vältä. 04.40-05.00 Älypää-TV.
Sub
11.10 Ari ja Kirsi: Kotirempat. 11.35 Futurama. 12.00 Alaskan lentopelastajat. 12.50 Hullut tiedemiehet. 13.20 Lentoturmatutkinta. 15.05 STT Uutiset. 15.07 Lentoturmatutkinta. 16.00 24Kitchen: Turkkilainen herkkukokki. 16.30 24Kitchen: Top Tables Top Cities. 17.00 24Kitchen: Sara La Fountain. 17.30 24Kitchen: Kapinakokki Santeri Hämäläinen. 18.00 Maailmanlopun odottajat. 19.00 Seiska News. 19.04 Venäläiset tulee!. 20.00 Huijareiden kaupunki. 20.55 Seiska News. 21.00 Ilman johtolankaa. 21.50 Criminal Minds. 22.40 ELOKUVA Reunalla. 00.45 Maailmanlopun odottajat. 01.35 Nolot vartalot. 02.25 Suomen vartijat (TXT). 02.50 24Kitchen: Kapinakokki Santeri Hämäläinen
TV5 11.00 TV Shop. 12.00 Pomo keittiössä. 12.30 Tahdon morsiuspuvun!. 13.00 Lasten eläinmaailma: Hellyttävät pikkupennut. 13.55 Todella upeeta (7). 14.30 Hale ja Pace – hauskat pojat. 15.00 Matlock. 16.00 Kolmas kivi auringosta. 17.00 Pulmuset (7). 17.30 Kaikki rakastavat Raymondia (S). 18.01 70’s show (7). 19.00 ELOKUVA Evoluutio (12). 21.00 ELOKUVA Resident Evil. Tuho (16). 22.50 ELOKUVA Emily Rosen riivaaja (16). 01.05 Ritari Ässä (12). 02.00 Just for Laughs. 02.30 Star Trek: The Next Generation (12). 03.25-04.20 Ihmemies MacGyver (12).
Jatkoon 3hlöä/ravintola. Karsinnat näissä ravintoloissa: to 23.1 klo 18.00 Rubiini Siltamäki Hki (semi 2.)
to 30.1 klo 18.00 Tiilenpää Havukoski, Vantaa (semi 1.)
ke 5.2 klo 19.00 Fino Malmin Kauppak. Hki (semi 1.)
pe 24.1 klo 20.00 Puksu Pub Pukinmäki Hki (semi 1.)
pe 31.1 klo 20.00 Piletti Riihimäki (Synttärit) (semi 1.)
to 6.2 klo 18.00 Zeal Suvela Espoo (semi 2.)
pe 31.1 klo 19.00 Julia pe 24.1 klo 20.00 Kapteenin Kajuutta Laajasalo Hki (semi 2.) Korso Vantaa (semi 1.) la 25.1 klo 20.00 Ruorimies Soukka, Espoo (semi 2.)
la 1.2 klo 18.00 Tenkka Kallio Hki (semi 1.)
to 6.2 klo 18.00 Vanha Markka Tikkurila, Vantaa (semi 1.) to 6.2 klo 18.00 Barts Maunula Hki (semi 2.)
la 25.1 klo 18.00 Ruiskumestari la 1.2 klo 18.00 Wanha Ostari pe 7.2 klo 21.00 Cogo Bar Kirkkonummi (semi 2.) Matinkylä Espoo (semi 2.) Roihuvuori Hki (semi 2.) ke 29.1 klo 18.00 Wossikka Pitäjänmäki, Hki (semi 1.)
ti 4.2 klo 18.00 Janoinen Puhveli Haaga Hki (semi 2.)
pe 7.2 klo 21.00 Kaski Viikki Hki (semi 2.)
ke 29.1 klo 19.00 Revanssi Kerava (semi 1.)
ti 4.2 klo 18.00 Koivuhovi Koivukylä Vantaa (semi 1.)
la 8.2 klo 18.00 Kippari Kontula Hki (semi 2.)
to 30.1 klo 18.00 U2-Pihlis Pihlajamäki, Hki (semi 2.)
ke 5.2 klo 19.00 Eerikin Kulma Kamppi Hki (semi 1.)
la 8.2 klo 18.00 Marian Pub Tapanila Hki (semi 1.)
1. palkinto: Matka kööpenhaMinaan Carlsbergin vieraaksi
TV
17
Lauantai
TV1
TV2
MTV3
Nelonen
Sub
Teema 04.00 Teematieto. 10.00 Rakkauden huviretki (7). 11.50 Design-klassikko: Sony Walkman. 12.20 Suomen historian myytit: Talvisota. 13.05 Ikkunoita avaruuteen. 13.35 Tiededokumentti: Materiaalien salat. 14.30 Yle Live: Robin Thicke. 15.20 Historia: Liian nuori kuolemaan. 16.15 Jäämeri 30 päivässä. 17.00 Nuori James Herriot (12).
18.45: Avara luonto: Galapagos 08.00 Yle Uutiset. 08.05 Kiehtova maailma: Junamatka Eurooppaan. 09.00 Yle Uutiset. 09.05 Ylen aamutv. 10.00 Yle Uutiset. 10.05 Ykkösaamu. 10.45 YleLeaks. 11.00 Yle Uutiset. 11.05 Pisara. 11.10 Tohtori Kleistin perhe (7). 12.00 Pressiklubi. 12.30-13.00 Luontoretkellä: Huippuvuorilla. 13.05 Dokumenttiprojekti: Isoisäni Mäntyranta. 14.05 Avara luonto: Galapagos. 15.00 Yle Uutiset. 15.05 Yle News. 15.10 Vielä virtaa (S). 15.40 Maailman matkailuaarteet. 15.50 Prisma: Lihavuusepidemian syntipukit. 16.40 Nykyajan ihmeet. 16.50 Novosti Yle. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Yle Uutiset. 17.10 Ravisuoran 16 hevosta.
18.00 Yle Uutiset. 18.10 Urheiluruutu. 18.15 Toisenlaiset frendit. 4/8. Kulttuuria kaikille. 18.45 Avara luonto: Galapagos. 1/3. Synty. David Attenborough tutustuu syrjäisten Galapagossaarten ainutlaatuiseen luontoon ja tarkastelee aluksi tuliperäisten saarten syntyä. 19.40-20.25 Midsomerin murhat (12). Ornitologin kuolema 2/2. 20.30 Yle Uutiset. 20.50 Urheiluruutu. 21.15 YleLeaks. 21.30 Uutisvuoto. Vieraina ovat huippukokit Harri Syrjänen ja Henri Alen. 22.00 Ylikomisario Morse (12). Wolvercotin kieli. 23.45-00.40 Terrorismin vaiheet. 1/3. Terrorin uhka on nykyisin maailmanlaajuinen ilmiö.
22.30: Appaloosa
22.40: Wallander: Velkoja
21.00: 007– Pallosalama
21.00: Merijalkaväen mies
07.45 PIKKU KAKKONEN. 07.46 Nimipäiväonnittelu: 25.1. 07.48 Harri ja dinot (S). 08.12 Pikku Kakkosen posti. 08.20 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S). 08.37 Viidakkokirja (7). 08.48 Viidakkokirja (7). 09.00 Galaxi. 10.00 Galaxin mestari: Lentismestari. 10.30 Tartu Mikkiin. 11.20 Urheiluviikonloppu. 11.30 X-games. 12.05 Urheiluviikonloppu. 12.18 Vuoden joukkue 2013 #Susijengi. 12.55 Palloilua: Salibandyä. 14.55 MotorSport. 15.23 Urheiluviikonloppu. 15.26 Palloilua: Salibandyä. 17.55 Yleisurheilua : Seipään haastekilpailu.
06.00-07.05 Eurojahti. 08.05 Ystävien kylä (S). 08.20 Maija Mehiläinen (S). 08.35 Katti kaiken tietää! (S). 09.00 INK – Ihmenappuloiden kerho (S). 09.30 Maantiekiitäjä (S). 09.55 Kung Fu Panda (7). 10.20-11.25 Cosmos – salattu luonto. 11.55 Salatut elämät (7). 12.25 Salatut elämät (S). 12.55 Salatut elämät (7). 13.25 Jamie Oliverin helpot herkut. 13.55 Pilanpäiten. 14.05 Pilanpäiten. 14.15 Antz – muurahaizet (7). 16.00 Alppihiihdon maailmancup: Kitzbühel. 17.00 Top Gear USA.
05.00-05.35 Älypää-TV. 08.05 Pound Puppies (S). 08.30 Elixir. 09.00 Elixir Sport: Lassi Hurskainen goes America. 09.30 Start!. 10.00 Unelmien talo. 10.30 Supernanny (7). 11.30 Matkaoppaat. 13.20 Koiralle koti. 14.25 Eläintarhassa tapahtuu. 14.55 Merieläinten pelastajat. 15.25 Eläinten ABC. 15.55 Waverly Placen velhot (S). 16.25 Hauskat eläinvideot. 16.55 Neljän tähden illallinen.
06.00-08.00 Eurojahti. 11.00 Ben ja Kate (7). 11.30 Rasittavat tyttäret (S). 12.00 Whitney (7). 12.30 Vauvaonnea (S). 13.00 Vielä yhdet Chelsea? (7). 13.30 Vielä yhdet Chelsea? (7). 14.00 Middle (S). 14.30 Bestikset (S). 15.00 Kreisiä menoa. 15.30 Kreisiä menoa. 16.00 Kuukauden parhaat sekunnit. 16.05 Kiinteistöjen kuningas. 17.00 Beverly Hillsin panttilainaamo. 17.30 Suurperhe Bates.
19.00 Yle Uutiset. 19.05 Urheiluruutu. 19.20 Yle Uutiset sää. 19.30-20.25 Caasha (S). Somalialainen tyttö ja suomalainen poika tutustuvat kesäisessä Itä-Helsingissä. N: Arttu Kapulainen, Anab Egal. O: Lotta Kupiainen. KK: Jan Forsström. 20.30 Siskonpeti (7). Jakso 4/12. Työ-jaksossa puukotetaan työkavereita selkään, syrjitään keski-ikäisiä naisia työnhaussa ja johdetaan burnout-projektia. 20.55 UMKplus. 21.00 Uuden Musiikin Kilpailu : Semifinaali. Semifinaali. 22.30 ELOKUVA Appaloosa (12). (USA 2008) Kuukauden western ystävyksistä, jotka palkataan pitämään järjestystä suurtilallisen ja tämän asemiesten uhkaamaan pikkukaupunkiin. O: Ed Harris. N: Ed Harris, Viggo Mortensen, Renée Zellweger, Jeremy Irons. 00.20-01.20 The Wire (16). Lavastusta.
18.00 Top Gear USA. Kalliovuorten kuninkaat. 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.10 MTV Sport Uutiset. 19.30 Putous. Tällä kaudella ruuvia kiristetään lisää! Aku, Jussi, IIna, Krista, Jukka, Jaska, Riku ja Armi lupaavat painaa ilokaasu pohjassa! 21.00 Selviytyjät. Valheitta ei selviä. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.10 Päivän sää. 22.15 Lotto ja Jokeri. 22.25 MTV Sport Uutiset. 22.40 ELOKUVA Wallander: Velkoja (16). Komisario Wallander ja hänen tiiminsä etsivät asunnostaan kuolleena löytyneen naisen tappajaa. Ilmenee, että nainen työskenteli nyrkkeilyvalmentajana salilla, jolla nuorempi konstaapeli Isabella treenaa. Ohjaus: Kathrine Winfeld. Ruotsi: 2010: Pääosissa: Krister Henriksson, Lena Endre, Sverrir Gudnason ja Nina Zanjani. 00.30 Southland (16). Riskinottoa. 01.25-06.00 Eurojahti.
18.25 Neljän tähden illallinen. 18.55 HS-uutiset. 18.58 HS-sää. 19.00 Holmes NYC (12). Tietovuoto. 20.00 Hauskat kotivideot. 20.57 Keno. 21.00 ELOKUVA 007 – Pallosalama (16). (Britannia 1965). Neljännessä valkokangasseikkailussaan James Bond tempautuu jälleen pahamaineisen rikollisjärjestön Spectren juonittelujen keskelle. Pääosissa: Sean Connery, Claudine Auger, Adolfo Celi, Luciana Paluzzi, Martine Beswick, Desmond Llewelyn. Ohjaus: Terence Young. 23.30 Under the Dome (12). Moab. 00.30 ELOKUVA: Unknown – paljastavat muistijäljet (16). (USA 2006). Upealla tähtikaartilla roolitettu tiivistunnelmainen trilleri. Pääosissa: Jim Caviezel, Greg Kinnear, Joe Pantoliano, Barry Pepper, Jeremy Sisto, Bridget Moynahan. Ohjaus: Simon Brand. 02.20 Dexter (16). Kaunotar ja hirviö. 03.20-05.00 Älypää-TV.
18.05 Masterchef USA. 19.00 Suomen surkein kuski. 19.53 Pilanpäiten. 20.00 Top Gear. 17. ja 18. kauden parhaat palat, osa 4. 21.00 ELOKUVA Merijalkaväen mies (16). Tositapahtumiin perustuvassa, vaikuttavassa sotadraamassa Jake Gyllenhaal esittää herkkää ja älykästä Swoff-nuorukaista, joka värväytyy merijalkaväkeen 1980-luvun lopulla. Swoff saa Persianlahden sodan sytyttyä siirron ensin saudiarabialaiseen harjoitusleiriin ja lopulta keskelle aavikkomyrskyä ja silmitöntä verenvuodatusta, joka muuttaa hänen maailmansa. Ohjaaja: Sam Mendes, USA/Saksa 2005. Pääosissa: Jake Gyllenhaal, Scott MacDonald, Peter Sarsgaard, Jamie Foxx, Lo Ming. 23.15 C.S.I. Miami (16). Kiistaa koneesta. 00.10 Viikingit (12). Riistetty. 01.10 Smallville (16). Varjojen valtakunta. 02.00 Rikos ratkaistu. Arturo Gattin viimeinen ottelu. 02.50-05.58 Eurojahti.
18.00 Gaudin Sagrada Familia. 18.55 Sisäinen labyrintti. 19.25 Ensimmäinen asento. 21.00-23.46 Teemalauantai: Teinit elokuvissa. 21.00 Teen Spirit – teinileffojen historia (12). 21.55 ELOKUVA Outsiders – Kolmen jengi (16). (USA 1983). Thomas Howell, Matt Dillon, Ralph Macchio, Patrick Swayze, Rob Lowe, Emilio Estevez ja Tom Cruise. 23.45 Uusi Kino: Koppielämää (S). 00.10 Uusi Kino: Unohdan tämän päivän (S). 00.40-04.00 Teematieto.
Yle Fem 08.55 Livet i Bokstavslandet. 09.10 Seriestart: Pax jordiska äventyr. 09.25 Seriestart: Amigo Grande. 10.00 Rapport. 10.05-11.05 Vita bussar och svarta makter. 14.00-14.30 Vem vet mest?. 14.45 Retkikohteena: Huippuvuoret. 15.45 Spotlight: Kilpailutuksen koettelemat. 16.15 Bettina. 16.55 Luontoretkellä: Huippuvuorten laella. 17.20 Sportmagasinet replay. 17.25 Thalian harharetket. 17.55 Yle Nyheter TVnytt. 18.00 BUU-klubben: Maarikin hassut seikkailut. 18.27 Ivick von Salza (S). 18.30 Huone hienoksi. 19.00 Ankkalammikosta aavikolle. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 19.40 Sportnytt. 19.50 Matador (S). 20.40 Määränpäänä Santiago de Compostela. 21.00 Stjärnorna på slottet. 22.00 Dox: Expedition till världens ände. 23.30 Dokument utifrån. 00.30 Minnenas television: Storsmugglare i skärgården. 01.40 En bok, en författare. 02.00 Tinga Tinga sagor. 02.15 Djungelboken. 02.25 Trickfilm. 02.30 Vinnande novellfilm 2014. 03.00-04.00 Stjärnorna på slottet.
Sunnuntai
TV1
TV2
MTV3
Nelonen
Sub
Teema 04.00 Teematieto. 10.00 Vastakohtien Etelä-Amerikka. 11.00 Kirjaohjelma: Tieteestä ja uskonnosta. 11.30 Tyhmiä kysymyksiä musiikista. 12.00 Design-klassikko: Rietveldtuoli. 12.25-12.45 Muybridge (S). 12.50 Sisäinen labyrintti. 13.20 Ensimmäinen asento. 14.55 Francon jälkeen – Alcantaran perhe (7). 16.15 Tiededokumentti: Naurutaudin arvoitus. 17.10 Saari (12).
21.05: Kotikatsomo: Kansan mies 08.00 Yle Uutiset. 08.05-08.55 Avara luonto: Galapagos. 09.00 Yle Uutiset. 09.05 Aamusydämellä. 09.45 Maailman matkailuaarteet. 09.55 Yle Uutiset. 10.00 Uusi aika ja arjen haasteet. 11.00 Yle Uutiset. 11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna. 11.15 Tohtori Kleistin perhe (7). 12.05 Strada. 12.35 Historiaa: Sukellusveneellä napajäillä. 13.30 Akuutti. 14.00 Toisenlaiset frendit. 14.30 A-studio. 15.00 Yle Uutiset. 15.05 Yle News. 15.10 Vielä virtaa (S). 15.40 Maailman matkailuaarteet. 15.50-16.43 Historia: Hitlerin synkkä karisma. 16.50 Novosti Yle. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Yle Uutiset. 17.10 Inhimillinen tekijä.
18.00 Yle Uutiset. 18.10 Urheiluruutu. 18.15 Luontohetki: Sademetsän viettelijä. Papua-Uuden-Guinean metsistä löytyneitä majarakennelmia luultiin aikoinaan lasten rakentamiksi. 18.45 Kettu (12). Kuninkaalliset lapset. 19.45 Arto Nyberg. Haastateltavina uuden näytelmän käsikirjoittanut ja ohjannut Kari Heiskanen, Sotshin olympialaisiin valmistautuva mäkihyppääjä Anssi Koivuranta sekä ICT 2015- työryhmän puheenjohtaja, yritysjohtaja Pekka Ala-Pietilä. 20.30 Yle Uutiset. 20.45 Urheiluruutu. 21.05 Kotikatsomo: Kansan mies (7). 10/12: Vallan kahva. 21.50 Komisario Montalbano (12). 3/4. Ääni yössä. 23.35 YleLeaks. 23.50-00.30 Ykkösaamu.
20.05: Pitääkö mun kaikki hoitaa?
19.50: Koitirauha
21.00: Paha aavistus
21.00: Valheiden verkko
07.45 PIKKU KAKKONEN. 07.46 Nimipäiväonnittelu: 26.1. 07.47 Timppa (S). 07.58 Vekarat! (S): Vekarat!. 08.22 Sasu (S). 08.36 Musarullaa!. 09.00 Galaxi. 10.00 Uusi päivä (S). 10.27 Uusi päivä (S). 10.55 Uusi päivä (S). 11.25 Uuden Musiikin Kilpailu : Semifinaali. 12.55 Urheiluviikonloppu. 13.10 Jääpallon MM. 14.55 X-games. 15.40 Palloilua: Futsalia. 17.20 Ravisuora: Prix d’Amerique. 17.40 Urheiluviikonloppu. 17.50 Leijonien olympiamitalit: 2006.
06.00-07.00 Eurojahti. 08.00 Ystävien kylä (S). 08.15 Maija Mehiläinen (S). 08.30 Mia ja minä (S). 09.00 INK – Ihmenappuloiden kerho (S). 09.25 Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat (7). 09.50 Beyblade: Beywheelz (7). 10.15 Angry Birds Toons (S). 10.20 Erilaiset äidit. 11.20 Maajussille morsian. 12.20 Salatut elämät (S). 12.50 Salatut elämät (S). 13.20 Sydänjää (7). 14.20 Just Like Heaven (S). 16.10 Alppihiihdon maailmancup: Kitzbühel. 17.25 Putous.
05.00-05.35 Älypää-TV. 08.05 Pound Puppies (S). 08.30 Jaksa paremmin. 09.00 Hurja remontti. 09.55 Tulossa: Farmi (S). 10.00 SM-liigan viikkomakasiini. 10.30 Elixir. 11.00 Elixir Sport. 11.30 Supernanny (S). 12.30 Eläintarhassa tapahtuu. 13.00 Merieläinten pelastajat. 13.30 Koiralle koti. 14.35 Himohamstraajat (7). 15.35 Suhdekoukerot (S). 16.05 Suhdekoukerot (S). 16.30 Huippumalli haussa. 17.25 The Voice of Finland.
06.00-08.00 Eurojahti. 11.00 Simpsonit (7). 11.30 Simpsonit (7). 12.00 Simpsonit (7). 12.30 Simpsonit (7). 13.00 Simpsonit (7). 13.30 Simpsonit (7). 14.00 Kiinteistöjen kuningas. 15.00 Masterchef USA. 15.55 Pomo piilossa. 16.50 Näin tehtiin Hobitti – Smaugin autiomaa. 17.05 Salattu sisar (7).
18.48 Urheiluviikonloppu. 19.00 Yle Uutiset. 19.05-20.00 Matkapassi: Syrjäiset saaret. Zay Harding tutustuu kahteen eristyksissä olevaan matkakohteeseen. Marshallinsaaret ovat sotahistoriasta kiinnostuneen sukeltajan paratiisi. 20.05 Pitääkö mun kaikki hoitaa? (S). Suomalainen Oscar-ehdokas on lyhyt komedia lapsiperheen äidistä, joka luulee että asiat hoituvat parhaiten, kun hoitaa ne kaikki itse. N: Joanna Haartti, Santtu Karvonen. O: Selma Vilhunen. T: Tuffi Films. 20.15-21.45 Uusi Sherlock (12). 2/3. Kolmas pyörä. Baker Streetin talossa kuhisee: John ja Mary ovat astumassa avioon. 21.50 Yle Uutiset. 21.55 Urheiluruutu. 22.05 Strike Back (16). 3/10. Brittitiedustelun agentit seuraavat Latifin jälkiä Etelä-Afrikkaan. 22.50 The Wire (16). Muutoksia. 23.50 Siskonpeti (7). 4/12. 00.15-00.37 Kimmo (12). 4/16: Lopputili.
19.00 Seitsemän Uutiset. 19.10 MTV Sport Uutiset. 19.20 Pulttibois (S). 19.50 ELOKUVA Kotirauha (12). Draama rakennusyrittäjästä, joka on rakentamassa velkarahalla perheelleen taloa. Lama pysäyttää bisnekset, mutta julkisivu on pidettävä yllä vaikka haasteita tuovat rahattomuuden lisäksi vaikeat perhesuhteet. Suomi 2011. Ohjaaja: Aleksi mäkelä. Pääosissa: Samulii Edelman, Katariina Kaitue, Kerli Kyllönen, Santeri Kinnunen, Kristo Salminen. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.15 Viikon sää. 22.20 MTV Sport Uutiset. 22.35 C.S.I. Miami (12). Henki pelissä. Hämmentävä tapahtumasarja saa alkunsa, kun ujo kirjanpitäjä joutuu baaritappeluun puolustaessaan kaunista tarjoilijatarta. 23.35 Valitut (16). Houreita ja harhakuvia. Kun Joe tulee tajuihinsa, hänet on köytetty sairaalavuoteeseen ja kytketty kummallisiin laitteisiin. 00.35-05.30 Eurojahti.
18.55 HS-uutiset. 18.58 HS-sää. 19.00 MasterChef Suomi. 19.55 Tulossa: Farmi (S). 20.00 Hauskat kotivideot. 20.57 Keno. 21.00 ELOKUVA Paha aavistus (12). (USA 2007). Oscar-voittaja Sandra Bullock esittää jännittävän trillerin pääosassa kaksilapsisen perheen äitiä Linda Hansonia, joka saa kuulla miehensä menehtyneen auto-onnettomuudessa. Huonosti nukutun yön jälkeen hän kuitenkin herää miehensä vierestä. Kyseessä oil ilmeisesti vain aavistus siitä, mitä pian tapahtuu. Pääosissa: Sandra Bullock, Julian McMahon, Shyann McClure, Courtney Taylor Burness, Nia Long, Amber Valletta. Ohjaus: Mennan Yapo. 23.05 SM-liigan viikkomakasiini. 23.35 Big Love (12). 00.50 4D: Kate & William – häiden jälkeen (S). Katsaus Cambridgen herttuaparin eli Williamin ja Katen elämään mahtihäitä seuranneen puolen vuoden ajalta. 01.50-05.00 Älypää-TV.
18.00 Valehtelevat viettelijät (12). Hääpäivä. 19.00 Muodin huipulle. 19.50 Pilanpäiten. 20.00 Myytinmurtajat. Humalaisia myyttejä. 21.00 ELOKUVA Valheiden verkko (16). Elokuva perustuu kolumnisti David Ignatiuksen romaaniin CIA-agentti Roger Ferrisistä, joka saa vihjeen Jordaniasta käsin toimivasta terroristijohtajasta ja päättää soluttautua terroristien joukkoon. Ferrisin apurina toimii ovela CIAveteraani Ed Hoffman, joka yrittää samalla olla kelpo perheenisä. Myös Jordanian tiedustelupalvelun päällikkö Hani Salaam tarjoaa apuaan. Miehet ovat näennäisesti Ferrisin liittolaisia, mutta voiko kumpaankaan lopulta luottaa? Ohjaus: Ridley Scott, Yhdysvallat 2008. Pääosissa: Leonardo DiCaprio, Russell Crowe, Mark Strong ja Golshifteh Farahani. 23.25 Grimm (12). Rutto. 00.20 Revolution (16). Sähköä ja sidoksia. 01.15 Aina vaarassa (12). Varsinainen karkuri isäksi. 02.10 Rikos ratkaistu. Amanda Knoxin tarina. 03.00-05.35 Eurojahti.
18.00 ELOKUVA Kino Klassikko: Anne Frankin päiväkirja (7). (USA 1959) Elokuva tytöstä, joka perheineen piileskeli yli kaksi vuotta natsien juutalaisvainoja Amsterdamissa. O: George Stevens. N: Millie Perkins, Shelley Winters. 20.45 Musiikin muisti : Runolaulu. Lauluja menneiltä ajoilta. 21.00 Rockin klassikkolevyt: Metallica. 21.50 Yle Live: Arctic Moneys. 22.40 Luola (12). N: Lari Kotro, Ville Haapasalo, Maria Heiskanen. 23.10 Georges Braque – omakuva. 00.05-04.00 Teematieto.
Yle Fem 08.30-09.00 BUU-klubben: Muumilaakson tarinoita. 08.55 Djungelboken. 09.10 Världens bästa fritids. 09.30 Världarnas bok. 10.00 Rapport. 10.05-11.15 Minnenas television: Storsmugglare i skärgården. 12.00-12.45 Gudstjänst. 15.00 Sairaaksi rokotuksesta?. 15.45 X3M-TV. 16.15 Jälkivääntö. 16.55 Muotokuvassa: Sue Lemström. 17.25 Strömsön talkoot. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 BUU-klubben: Muumilaakson tarinoita. 18.30 Retkikohteena: Helgeland. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 19.40 Sportnytt. 19.50 Ruotsin kuningaskunnan historia. 20.00 Dok: Uudenlaisen asumisen utopiat. 20.55 Norjaa ristiin rastiin. 21.00-22.31 ELOKUVA Kaikki järjestyy (16). 23.00 Äkta människor. 00.00 Nyfiken på partiledaren. 01.00 Ridsport: Världscupshoppningen. 01.55 Programtablå. 02.00 Lilla Sportspegeln. 02.20 Fågel, fisk och marängsviss. 02.50 Turistfärjan i Geirangerfjorden. 03.00-04.00 Så ska det låta.
PERJANTAI 24.TAMMIKUUTA 2014
30 ROCK JA GOOD WIFE NOLLAAVAT AJATUKSET
DOCPOINTIN TAITEELLINEN JOHTAJA TYHJENTÄÄ PÄÄN TV-SARJOILLA
SIVU 2
JOHANNA SALOMAA Indican Jonsu laulaa nyt parisuhteiden iloista ja suruista.
FANTASIASTA TODELLISUUTEEN AKI LEHTI
metrowkd@hs.fi
Indican Jonsu kertoo elävänsä elämäänsä kausissa. Nyt on menossa kuntoilukausi.
Kuudes levy •
KAKSI NIMEÄ. Nyt ilmestyvä Akvaario on Indican kuudes levy. Levy julkaistaan myös Euroopassa, ja siellä levyn nimi on Shine.
Indica ei ole kadonnut mihinkään, vaikka edellisestä suomenkielisestä levystä onkin jo useampi vuosi aikaa. Syyskuussa 2008 julkaistu Valois• AIEMMAT. Indican viisi aiempaa sa oli muutos kohti massiivisempaa levyä ovat Ikuinen virta (2004), äänimaailmaa johtuen levyn tuottaTuuliset tienoot (2005), Kadonnut neen Nightwishin Tuomas Holopaipuutarha (2007), Valoissa (2008) ja sen vaikutuksesta. Nightwishin Tuomas Holopaisen Sen jälkeen bändi solmi sopimuktuottama A Way Away (2010). sen saksalaisen metallimusiikkiin erikoistuneen Nuclear Blast -levy-yhtiön kanssa, ja vuonna 2010 ilmestyi ne myös lähdetään. Joka kerta. Rapvanhoista biiseistä kasattu englan- piokesä jatkui kolme kuukautta ja ninkielinen A Way Away. Myös sen biletin aika paljon, Salomaa nauraa. tuotti Holopainen ja bändin pop– Alkoholinkäytöstäni ei kannata soundiin hiipi vaikutteita jopa sinfo- huolestua. Elämäni menee aina kaunisesta metallista. Nyt ilmestyvä Ak- sittain, ja nyt on vuorossa kuntoivaario on tietynlainen paluu juurille. lun ja itsestään huolehtimisen kauLevy on taas puhdasta poppia. si. Elämän suuri rikkaus on se, että Suurin muutos on tapahtunut kui- uskaltaa koittaa erilaisia asioita kuntenkin teksteissä. Keijukaismeininki nolla, hän jatkaa. ja keskiaika-romantiikka on unohLaulajalle hyvin tuttu herra Tuodettu melkeinpä kokonaan. Akvaa- mas Holopainen on joskus kuvaillut riota voisi kutsua teemalevyksi, sen itseään termillä nostalgikko. Sana aiheet pyörivät lähinnä parisuhtei- voi olla huonoa suomea, mutta händen, rakkauden, seksuaalisuuden, tä se kuvaa ihmisenä täydellisesti. onnen ja ilon ympärillä. Lapsuuden fantasiamaailma on se, – Akvaario on Indican levyistä joka vaikuttaa tekemisiin eniten vieriisutuin. Koko bändi halusi tehdä lä tänäkin päivänä. Onko nostalgikpientä ja intiimiä materiaalia. Kym- ko sellainen sana jolla voisi kuvailla menen vuoden fantasia-painotteis- myös Jonsua ihmisenä? ten tekstien jälkeen tuli sellainen fii– Arvostan ja kunnioitan asioita lis, että halusin kirjoittaa rehellises- historiassani. Myös pahimpia juttuti elämästäni. Tämä oli aika rankka ja, niistä olen oppinut eniten. Ajassa prosessi, en voi enää piiloutua satu- ei voi palata taaksepäin, vaikka viimaailmaan, laulaja Johanna ”Jonsu” me kesä olikin ehdottomasti nostalSalomaa pohtii. giakesä, laulaja sanoo hymyillen. – Suhteessa tekee välillä tietysSamaan aikaan Akvaarion kansti mieli pakata laukut ja juosta kar- sa ilmestyy myös englanninkielikuun, toisinaan taas haluaa olla siinä nen Shine-albumi. Se sisältää samohetkessä ikuisesti, hän jatkaa. ja kappaleita, mutta englanniksi Hyvänä esimerkkinä Indican uu- tehdyt tekstit kertovat aivan eri tadesta suunnasta on Suunta on vain rinoita. Alun perin bändin ei edes olylöspäin -kappale. Jos aiemmin lau- lut tarkoitus tehdä kuin ulkomaille lettiin keijukaisuunnattu levy. sista ja linnanShine on ollut Ulkomailla neidoista, niin valmiina jo vuokahden henkilön den verran. Miksi ”Metallifanit suuttuvat keskustelusta kaalbumit ilmestysattu teksti on jo- helposti kun tajuavat meidän vät vasta nyt? tain aivan muuta. olevan puhdasta poppia.” – Siinä oli pieYksi haluaa vain niä sopimussotbailata, toinen taas stressaa kaikes- kuja. Enkkulevy on minulle jo menta. Kertojaminä kuvittelee suhteen nyttä aikaa, koska tekstit vanhenepäättymisen myötä kaiken päätty- vat toisin kuin itse musiikki. Shinelvän. Biisissä puhutaan muun muassa la laulaa Jonsu puolentoista vuoden pajauttelusta, termi jota ei ihan heti takaa, Akvaariolla nykyhetken Jonsu. uskoisi Indica-albumilta löytävänsä. Suomalaista Indica-fania voi kum– Minun piti selittää vanhemmal- mastuttaa bändin A Definite Maybe le sukulaiselleni, että mitä se pajaut- -videon saamat kommentit YouTutelu oikein tarkoittaa. Kerroin että bessa. Ulkomaalaiset fanit kitisevät, pilvenpolttoa, Salomaa nauraa. ettei bändi ole enää metallia. Salomaa ja hänen ystävänsä ni– Hevilafkan uutiskirjeet menemesivät kesän 2013 Rappion kesäk- vät lähinnä hevilehtien toimittajille. si. He ikävöivät teinivuosiaan ja sitä, Mielenkiinnolla odotan miten levylkun ei ollut muuta kuin aikaa. Päiviä le käy. Olen antanut nyt haastiksia jolloin saattoi istua vaikkapa leikki- lähinnä eurooppalaisiin hevilehtiin. puistossa koko päivän huolehtimat- Metallifanit suuttuvat helposti kun ta lainkaan huomisesta. tajuavat meidän olevan puhdasta – Tuli ikävä vapautta ja huolet- poppia, laulaja nauraa. tomuutta. Päätimme, että jos te- Akvaario ja Shine -levyt ilmestyvät täkee mieli lähteä jatkoille, niin sin- nään perjantaina.
WEEKEND
Ulla Simosen Docpoint-tärpit
lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 24. tammikuu 2014
Itke hyvästä syystä
2
Nauraakin saa
The Ghosts in Our Machine
Eläinten oikeudet ovat ihmisten asia! Elokuva itkettää, mutta eri syystä kuin luulisi.
The Crash Reel
Perhetarina huippu-urheilun maailmasta. Kevin Piercen onnettomuus tuo koko perheen yhteen.
Voices of El Alto
Tulee niin selväksi, että vihdoin joku on kuunnellut. Tarinat ihania ja traagisia.
The Optimists
Lentopalloilevat mummot selättävät kaikki vastukset hymyhuulin. Itkettää ilosta!
Festari pohjusti dokkaribuumin TAINA MÄKINEN
Yli 130 elokuvaa. Leffayleisö katsoo nyt innokkaasti dokumenttielokuvia teattereissa läpi vuoden. Myös Docpoint-festivaali porskuttaa, ja näyttää yli 130 elokuvaa.
Robin. Tavarataivas. Hilton! Laulu koti-ikävästä. Alaska Highway. Mesenaatti. Selänne. American Vagabond. Leffateattereissa on kuluneen vuoden aikana pyörinyt poikkeuksellisen paljon dokumenttielokuvia. Niistä osa on myös takonut kovia katsojalukuja. Mihin enää tarvitaan Docpointia? Festivaalia, joka perustettiin 11 vuotta sitten, jotta yleisö edes joskus näkisi dokumenttielokuvia kankaalta. Docpoint on tavallaan tehnyt itsensä turhaksi, festivaalin taiteellinen johtaja Ulla Simonen myöntää. – Jokaisen Helsingin noin 30 elokuvafestivaalin ohjelmistossa on nykyään dokumenttielokuvia. Emme me Docpointissa silti suunnittele ”källejä” ja ryhdy esittämään fiktioelokuvia, Simonen lupaa. Syksyisen Rakkautta ja anarkiaa -klassikon jälkeen Docpoint on Helsingin toiseksi suurin elokuvafestivaali. Kävijöitä löytyy luultavasti tänäkin vuonna yli 30 000. – Eivät he tule katsomaan dokumentteja, vaan hienoja elokuvia. Mieletöntä, että ne ovat myös totta. Erityisesti nuoret aikuiset ovat löytäneet Docpointin. Katsojien keski-ikä on 35 vuotta. Onko meillä yhtään kansanmurhaa? Eikö nyt jossain
– Festivaalilla voi näyttää elokuvia, joissa ei tapahdu juuri mitään, ja jotka juuri siksi ovat niin vaikuttavia. Sellaisia kuin Nepalin pyhiinvaeltajia kuvaava Manakamana, sanoo Ulla Simonen.
silvottaisi vaikka eläimiä? Docpointin Fredrikinkadun toimistolla lenteli karuja kielikuvia, kun ohjelmistosta pari kuukautta sitten puuttui vielä neljännes. Hauskat ja kevyet elokuvat oli tämän vuoden festivaaleille helppo valita, mutta painavista aiheista tuli pula. Simonen ounastelee, että rahoittajat ovat kokeneet, että tässä ajassa tarvitaan huumoria. Edes arabikeväästä ei ole irronnut mitään kovin syvällistä. Venäjän ihmisoikeustilannekin on ajankohtainen Sotšin helmikuisten talviolympialaisten takia. Kanerva Cederströmin Lost and Found kertoo homovastaisuutta paenneen Kostjan elä-
mästä. Myös Vladimir Putinia ja olympialaisia käsittelevä elokuva Putin´s Games Simosta olisi kiinnostanut. – Sitä emme saaneet. – Pussy Riotista on syntynyt neljä elokuvaa, mutta ne ovat nopeita rykäisyjä. Missä leffat? ihmettelee Simonen. Ydinvoimaa sentään on ruodittu kattavammin, ja Docpoint näyttää esimerkiksi Robert Stonen Pandora’s Promisen. Ulla Simonen ylläpitää Dokumentit
”Hienoja elokuvia. Mieletöntä, että ne ovat myös totta.” Ulla Simonen
kahta suhdetta. Kun hän istuu taiteellisen johtajan tuolilla Docpointin vasta remontoidussa toimistossa, siitä toisesta ei puhuta. Kun Simonen käy osaomistamassaan Madetuotantoyhtiösssä, festarit unohtuvat. Kevääksi Made tuo ensi-iltaan Virpi Suutarin ohjaaman Eedenistä pohjoiseen, joka vie katsojan tavallisten pariskuntien puutarhoihin. Simonen aloittaa aamunsa jo varhain. Ruokatauko tarkoittaa usein karjalanpiirakoiden tai pähkinöiden napsimista katse läppärissä. Huvittuneena hän muistelee vaihtaneensa vapaalle viimeksi keväällä: – Mieheni pyysi mukaan Porvooseen. Ajattelin, et-
tä ihana tämmöinen loma. Olimme reissussa puoli päivää. Välillä Simonen hyppää syrjään festarijohtajan ja tuottajan rooleista. Hän on Euroopan elokuva-akatemian jäsen ja jakaa lisäksi viidentoista vuoden kokemustaan tuottajana kahdessa kansainvälisessä ohjelmassa valmentaen elokuvantekijöitä Sources2-käsikirjoituspajalla ja Berlinale Talentsissa. – Sekä dokumentin että fiktioelokuvan tekijät pallottelevat ideoita kollegoiden kanssa, mutta dokumentaristien on helpompi jakaa aihe. Samasta aiheesta voi tehdä monta dokumenttielokuvaa, kunhan näkökulma on uniikki, kokenut sparraaja Simo-
nen, 48, vertaa. Eroa on myös tavoitteissa. Dokumenttielokuvaa on ollut tapana pitää onnistuneena, jos se nostaa keskusteluun tärkeän asian. Tavallaan dokumentit ovat Simosen mielestä nykypäivän art house -elokuvia. Pieni yleisö riittää. Sen sijaan fiktiolta odotetaan kaupallista menestystä, huomauttaa Simonen. Tämä näkyy myös markkinointibudjetissa ja sitä kautta mediahuomiona. Simosen tammikuun täyttää Docpoint. Taiteellinen johtaja on katsonut erityisesti festivaalia varten 300–400 elokuvaa. Ulkomaisten elokuvien kohdalla voi riittää joskus 20 minuuttia. – Uskallan lopettaa kesken, jos huomaan, ettei elokuva istuisi ohjelmistoon, Ulla Simonen kertoo. Silloin tällöin Simonen tahtoo nähdä välipalaksi draamaa. Ammattikatsojaa järisytti esimerkiksi Pirjo Honkasalon ohjaama Betoniyö. – Vaikuttava, Simonen kuvailee ja tehostaa kantaansa kirosanalla. – Sen jälkeen oli pakko tyhjentää pää ja katsoa tv-sarjoja. Nollaukseen hän käytti Good Wifen ja 30 Rockin jaksoja dvd:ltä. Television avaaminen olisikin voinut lipsahtaa työksi. – Ulkomaiset kollegat ovat olleet ihan epäuskoisia, kun olen kertonut heille, mitä dokumentteja Suomen tv:stä voi nähdä. Yle oli todella hyvä, kun Docpoint aloitti, ja on edelleen hyvä. Festivaaleille on mahdollista valita sellaisiakin elokuvia, joita tv:ssä ei voi näyttää. Sitä kansanmurha-osastoa esimerkiksi.
TAINA MÄKINEN
taina.makinen@hs.fi
Docpoint 28.1.–2.2. Helsingissä.
Julkaisija: Sanoma Media Finland Oy. Postiosoite: PL 75, 00089 Sanoma. Puhelin: (09) 122 4351 (vaihde). Sähköposti: metrowkd@hs.fi, metro.ilmoitusaineisto@fc.sanoma.fi. Vastaava päätoimittaja: Kaius Niemi. Toimitussihteerit: Ari Hämäläinen, Pekka Joutlahti. Ulkoasu: Heli Koskela, Kimmo Koskinen, Jouni Pajunen. Markkinointipäällikkö: Petra Ahvenharju. Jakelupalautteet: kaupunkilehdet.jakelu@sanoma.fi. Paino: Sanomala Oy. Metro wkd on Julkisen sanan neuvoston periaatteisiin sitoutunut riippumaton lehti.
WEEKEND
lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 24. tammikuu 2014
4
Poliisiopiston äänikone ei hyydy JASS FOLEY
Stand up. Kasarikomedioiden ääniefektimiehenä tunnettu Michael Winslow aikoo Helsingissä vieraillessaan paitsi äännellä, myös kuunnella.
Amerikkalaiskoomikko Michael Winslow tunnetaan ennen muuta 1980-luvulla suosiota niittäneistä Poliisiopisto-leffoista. Toheloivan poliisiporukan toilailuista kertovissa elokuvissa Winslow esitti äänitehosteita imitoivaa Larvelle Jonesia. Lauantaina Helsingin Kulttuuritalolla esiintyvä Winslow aloitti erilaisten äänten imitoinnin jo lapsena. Ennen vuonna 1984 valmistunutta ensimmäistä Poliisiopistoa Winslow oli tehnyt satunnaisia pieniä elokuvaosia ja yritti luoda uraa lavakoomikkona Los Angelesissa. – Asuin silloin autossani ja kiertelin klubeilla esittämässä ääniäni. Siihen aikaan klubit halusivat perinteistä stand up -komediaa, joten menestys ei ollut kummoista, Winslow muistelee. – Eräänä iltana pääsin lämmittelyaktiksi jazz-legenda Count Basie Orchestran. Päästelin suullani fuusiojazzääniä ja vastaavia. Poliisiopiston tuottaja ja ohjaaja sattuivat juuri silloin olemaan yleisössä. He varmaan ajattelivat: ”tuo tyyppi kuuluisi selvästi hullujenhuoneelle, mutta on silti hauska – mitäs jos kir-
Poliisiopistosta tuttu Michael Winslow on nykyään suosittu stand up -koomikko. Hänen ääntään kuullaan myös moninaisissa muissa yhteyksissä aina mobiilipelejä myöten.
joittaisimme hänelle roolin elokuvaamme?” Elokuvasta ja erityisesti Larvelle Jonesin hahmosta tuli supersuosittu, ja Winslowista kertaheitolla kuuluisa. – Ihmiset pysäyttelivät minua kadulla jatkuvasti. He joko pyysivät minua esittämään ääniä, tai alkoivat itse esittää niitä minulle. Jossain pikkumyymälässä kiinalainen kauppias saattoi alkaa intoilla huonolla englannilla ”minä tuntea sinut! Sinä olla zing-boing-dong-mies!”
Naisetkin lähestyivät minua vain matkiakseen ääniefektejäni, Winslow nauraa. Poliisiopisto-elokuvia on tehty tähän mennessä seitsemän, ja kahdeksas osakin on kuulemma vihdoin valmisteilla. Oletettavasti ikuinen ”Poliisiopiston äänimies” -leima ei Winslow’ta itseään häiritse. – Olin kuitenkin aloittanut äänien esittämisen keikoilla jo paljon ennen Poliisiopistoja. Aktiivisen eloku-
Zing-boing-dong-mies
”Ihmiset pysäyttelivät minua kadulla jatkuvasti. Jossain pikkumyymälässä kiinalainen kauppias saattoi alkaa intoilla huonolla englannilla ”minä tuntea sinut! Sinä olla zing-boing-dongmies!” Michael Winslow
vaurani jälkeen olen kehittänyt taitojani jatkuvasti ja päässyt tekemään juttuani uudella tavalla. Siksi se ei ole koskaan tuntunut rasitteelta, mies pohtii. Winslow onkin ottanut nykytekniikan haltuunsa esimerkillisesti. 2010-luvulla hän on ollut mukana niin mobiilisovellusten kuin -pelienkin teossa. Esimerkiksi suhteellisen suositun WizardOps-taistelupelin kaikki äänitehosteet ovat hänen suustaan lähtöisin. Mobiililaitteis-
sa Winslowia tullaan miehen itsensä mukaan kuulemaan jatkossakin. Uusia ja tiukkoja haasteitakin äänimies kohtaa säännöllisesti. Winslow mainitsee vuonna 2007 ilmestyneeseen Ninjas vs. Pirates -lyhytelokuvaan, mihin hän teki koko ääniraidan kaikkine tehosteineen. – Siis kaikki äänet, mitä merirosvoelokuvassa voi olla. Aaltojen loiskuna, papukaija, miekkojen kolina, puujalkojen kopina laivan kannella... No, kyllähän tuokin homma lopulta hoitui, hän toteaa. Onko Winslow koskaan käyttänyt taitojaan käytännön piloihin – esimerkiksi huijannut jotakuta luulemaan, että tämän puhelin soi? – Tein tuollaista joskus, mutten enää. Lopetin, koska siinä on omat riskinsä eikä minulla ei ole varaa henkivartijoihin, Winslow naurahtaa. Suomessa Winslow on esiintynyt muutaman vuoden sisään useita kertoja. Osaako hän jo imitoida suomen kieltä? – En vielä, minun täytyy kuulla sitä enemmän. Kielenne on kyllä ainutlaatuisen kuuloinen. Kun nyt tulen sinne viikonlopuksi, aion äänien esittämisen lisäksi myös kuunnella ympäristöäni tarkasti, hän sanoo.
JUHO TYPPÖ
juho.typpo@hs.fi
Michael Winslow Helsingin Kulttuuritalolla (Sturenkatu 4) la 25.1. klo 19 ja 22. Liput alkaen 32,50.
Ensi-iltamyynti. Isac Elliot tekee historiaa
Taitojensa kyseenalaistaja
Rajoitettu määrä ystävänpäiväänä 14. helmikuutaa ensi-iltaan tulevan n ”Dream Big – The he Movie” -musiikkielookuvan ensi-iltapäiäivän näytösten lippuuja tulee myyntiin tänään perjantaina. Kyse on 13-vuotitiaasta laulajasta ja tulevasta supertähdestä sekä hänen faneistaan, jotka uskovat yhteisiin suuriin unelmiin. Isac Elliotin tarinan ensi
Englantilaisnäyttelijä Chiwetel Ejiofor, 36, epäröi esiintyä 12 Years a Slave historiallisessa draamassa. Se kertoo vapaasta, perheellisestä mustasta miehestä, joka kidnapataan New Yorkin osavaltiossa vuonna 1841 ja myydään orjaksi Louisianaan. – Luin ensin käsikirjoituksen ja sen jälkeen Solomon Northupin muistelmat, johon elokuva pohjautuu. Mietin, olenko tarpeeksi hyvä rooliin. Tarina on vaikuttava, aihe vaikea ja päähenkilön harteilla paljon vastuuta, asiallinen Ejiofor kertoo Torontossa. Lopulta hän vastasi myöntävästi elokuvan ohjaajalle, Steve McQueenille, 44. – Päätöstäni helpotti se, että 12 Years a Slave on yhden miehen tarina, eikä laaja kuvaus orjuudesta. Elokuvaa kuvatessa minulle selvisi, että pakkotyö oli erilaista puuvillaplantaasilla, sokeriruokoa korjatessa ja puita kaataessa. Aluksi kuvittelin, että orjuus oli samanlaista paikasta riippumatta. Elokuvaa on kritisoitu liian väkivaltaiseksi. Ejiofor puolustaa kuitenkin hakkaamisen, ruoskimisen ja hirttämisen näyttämistä. – Ilman niitä ei voisi ymmärtää Solomon Northupin taivalta ja arvostaa sitä, että hän rakasti elämää niin paljon, että ei antanut vihalle valtaa eikä luopunut toivosta. Kuvaukset olivat henkisesti rankat lääkärin ja farmaseutin lapselle. Hänen isänsä kuoli auto-onnettomuudessa Lagosissa, kun Ejiofor oli yksitoista. Poika selvisi onnetto-
50-vuotiskiertue keväällä VALOKUVAAMO IRMA
Jope juhlii Finlandia-talolla
Koomikko, laulaja ja viihdetaiteilija Jope Ruonansuu lähtee keväällä mittavalle 16 konsertin 50-vuotisjuhlakiertueelle eri puolille Suomea. Kiertue alkaa 13. maaliskuuta Imatralta ja päättyy 8. toukokuuta. Porvooseen. Jope täyttää 50 vuotta 15. huhtikuuta, jolloin hänellä on juhlakonsertti Helsingissä Finlandia-talolla. Juhlakonsertissa Jopen vieraina esiintyvät Lordi, Virve Rosti ja Sakari Kuosmanen. METRO WKD
metreistä me tähän päivään vä asti kertova dokumentti ku on ensimmäinen mä suomalainen ne elokuva, jonka suomalainen levityssu yhtiö on onnistunut yh myymään suoraan my Norjan No elokuvateattereille. Elokuva saa te ensi-iltansa Norjasen sa viikolla 8. Ensi-illan lipunmyynti alkaa Finnkinon sivuilla ja kassoilla sekä osassa yksityisistä teattereista perjantaina 24.1. klo 12. METRO-WKD Punkkia ja leffoja
Hectorock rymisee nyt Loosessa
Kuudennet Hectorockmusabileet järjestetään lauantaina, nyt Bar Loosessa perinteisen Kallion Lepakkomiehen sijaan. Esiintyjinä nähdään hurjan keikkabändin maineesta nauttiva rockyhtye Räjäyttäjät, punkkia tykittävät Seksihullut ja Napakymppi sekä mystisen kuuloisia Sleng Teng -mashuppeja tarjoileva Finntengs Sound System. Ennen keikkoja kello 19 paikalla järjestetään ilmaisnäytös Anssi Mänttärin elokuvasta Toto. Hectorock ei varsinaisesti liity Heikki Harmanakin tunnettuun veteraanimuusikkoon. METRO WKD
Hectorock 6 Bar Loosessa (Annankatu 21) la 25.1. klo 20.30–04. Liput 10 / 12 e.
MICHAEL KOVAC/GETTY IMAGES
Chiwetel Ejiofor ei suostu kertomaan, onko hän kohdannut rasismia. – 12 Years a Slave -elokuvan tarkoitus ei ole lietsoa vihaa vaan ymmärtää historiaa ja ihmisiä, Chiwetel Ejiofor sanoo.
muudesta. – Sukuni tulee Nigeriasta. Satojatuhansia iboja myytiin Louisianaan ennen Yhdysvaltojen sisällissotaa. Mietin, miten historia vaikuttaa nykyhetkeen ja elämääni. Orjakaupasta vaietaan vieläkin. Vaikka Nigeria on Britannian entinen siirtomaa, ei rasismia käsitelty englantilaisissa kouluissa 1970- ja 1980-luvuilla. Nykyään siitä puhutaan. Se on hyvä, sillä tutkimalla historiaa voimme yrittää ymmärtää tätä päivää ja rakentaa parempaa tulevaisuutta. Ejioforilta kesti pari kuukautta ravistella itsensä irti hahmosta. Raskas työ palkittiin, sillä elokuva voitti Kul-
Vie kaiken ajan
”Näytteleminen on intohimoni. Juuri muuhun minulle ei ole aikaa.” taisen maapallon, ja Ejiofor on ehdolla Oscar-gaalassa. Matka elokuvamaailman huipulle alkoi Steven Spielbergin, 67, ohjaamasta, myös orjista kertovasta ja tositapahtumiin perustuvasta historiallisesta draamasta Amistad, vuonna 1997. – Olin silloin 19-vuotias untuvikko. Olin niin nuori, että muutto Lontoosta Los Angelesiin oli melkeinpä traumaat-
tinen. Amerikkalainen studiosysteemi oli erilainen ja monimutkaisempi kuin mihin olin tottunut Englannissa. Itse elokuvan kuvaaminen oli hyvä ja opettavainen kokemus, Ejiofor muistelee. Hän palasi sen jälkeen takaisin Lontoon teatterimaailmaan kunnes oli valmis taas elokuvarooleihin. Kanadalaisnäyttelijä Sari Mercerin kanssa seurusteleva mies on nähty sen jälkeen muiden muassa elokuvissa Dirty Pretty Things, Serenity, American Gangster ja Ihmisen pojat. KIRPI UIMONEN
12 Years a Slave -elokuvan ensiilta on tänään perjantaina. Elokuvan arvio sivulla 5.
WEEKEND
5
Anselmi, nuori ihmissusi draama
••
Puuvillapellolla työskentelevää Solomon Northupin roolissa on nigerialaistaustainen Chiwetel Ejiofor.
Omistajan oikeudella
Elokuva-arvio. Michael Fassbender ja Chiwetel Ejiofor tähdittävät ihmisoikeuksista, vihasta ja väkivallasta kertovaa elokuvaa.
12 Years A Slave draama
•••• Ohjaaja Steve McQueen sanoi sen itse: ”Toinen maailmansota kesti viisi vuotta, orjuus
230 vuotta” (HS 18.1.). Historialliseen merkitykseensä nähden orjuutta on käsitelty taiteessa siis hämmästyttävän vähän, elokuvat mukaan lukien. Toki orjuuden aikakausi oli pirstaleista, eikä sen uhreilla ole yhtä yhteistä kollektiivista tarinaa. On vain miljoonia kohtaloita, joista tässä yksi. Solomon Northup (Chiwetel Ejiofor), ehti perheineen elää vapaan miehen elämää New Yorkissa 1850-luvulla. Viulistina elantonsa hankkinut Northup pestautui kiertävään sirkusseurueeseen, josta hänet kaapattiin orjaksi etelän Louisianaan.
Uuden identiteetin saanut Solomon myydään ensin tilalle, jonka isäntä (Benedict Cumberbath, siis se uusi Sherlock Holmes) suosii joten kuten inhimillisiä työnjohtotapoja. Solomon joutuu kuitenkin ojasta karmeampaan allikkoon uudessa paikassa. Uusi isäntä (Michael Fassbender) hallitsee orjiaan kuin eläimiä, omistajan oikeudella. McQueenin vaatimus autenttisuudesta toteutuu. Hän kuvaa tyhjentävästi henkensä puolesta pelkäävien mustien esineellistämistä keskellä valkoisten mielivaltaa. Hyytävät raipaniskut tukivat Solomo-
nin kohtaamaa jatkuvaa psykologista kidutusta. Ihmisen käyttäytyminen ei ole 150 vuodessa paljon muuttunut. Asema tuo yhä vahvemmalle yliotteen suhteessa heikompaan, ja sitä asemaa on helppo käyttää väärin. Entä miten tarina päättyy, saiko Solomon kostonsa? Ei, eikä se tarina ikävä kyllä ole vieläkään kokonaan päättynyt. Solomonin aikaan valkoinen mies vain toimi lain sallimissa puitteissa.
TERO TOIVANEN
metrowkd@hs.fi
Kotimaisen elokuvan matala julkaisukynnys on herättänyt keskustelua. Tämä Matti Pekkasen ohjaama pääosin omakustanteinen raina ei kuitenkaan kuulu niihin kaikkein turhimpiin, sillä sen asetelma on omaperäinen. Tai vähintäänkin hämärä. Nimi johtaa ovelasti harhaan, mistään kauhuleffasta ei ole kyse. 1980-luvun Pohjanmaalle sijoittuva juttu kertoo Anselmista, joka etsii juuriaan vaikenevan isän ja ensi-
OlliOllin ulkoasun ei kannata antaa hämätä, kyseessä on hauska ja mukaansatempaava peli.
Peliarvio. Old skool OlliOlli Laitevaatimus: PS Vita Aänet: • • Grafiikka: • • • Pelattavuus: • • • Yleisesti: • • •
Rautakaupunki draama
••• Taas on turhautunut nuori mies eksyksissä, jossain (viiden) Irak-sotakomennuksen ja näköalattoman kotiseudun välissä. Ja taas lähdetään kostoretkelle. Tietenkin tämä Rodney (Casey Affleck) päätyy pahoille teille, kun muitakaan teitä ei ole näköpiirissä. Pikkukaupungin nääntyvällä terästehtaalla rehtiä työtä painava isoveli Russell (Christian Bale) yrittää katsoa pikkuveljensä perään, huonolla menestyksellä.
Woody Harrelson esittää läheisillä Appalakkien vuorilla lymyilevän, laista piittaamattoman rikollisjengin julmaa pomoa. Hän antaa huumeilla päänsä pilanneelle tappajalle hitusen inhimillisyyttä, mikä on sekin jo liikaa. Teollisuuskaupungin karu arki on läsnä jokaisessa hetkessä. Mutta miksi aina sama verikoston teema? Koskettaako näiden marginaalisten psykopaattien meitä mitenkään? Joudummeko me tavalliset tallaajat koskaan tekemään näin väkivaltaisia valintoja? Toivottavasti emme.
Jack Ryan: Shadow Recruit toiminta
••• Pitkästä aikaa veli Venäjä kelpaa taas Amerikan veriviholliseksi. Jutun ohjannut Kenneth Branagh esittää pääpahista, venäläistä oligarkkia, joka kertoo sankari Jack Ryanille (Chris Pine) Moskovassa kehitellystä villistä salajuonesta. Tarkoitus on kaataa ensin Yhdysvaltojen ja sen jälkeen koko maailman talous. Kaikki on salaista ja tarkoin varjeltua, myös Jack Ryanin todellinen tehtävä. Hän työskentelee peitehom-
missa Wall Streetillä, mutta raportoi kaikesta työnantajalleen CIA:lle. Ja kun kakka osuu tuulettimeen, Ryan on valmis tositoimiin kuin supersankari. Ne tositoimet annostellaan taitavasti. Räiske ei myöskään tällä kertaa korvaa vanhaa kunnon psykologiaa, vaikka älykkövihollisen kanssa nokittelu on sekin tuttua muista agenttileffoista. Mutta miksei vaikeaa alkuperäistä nimeä ole taaskaan käännetty? Siksi varmaan, että Salainen rekrytointi kuulostaisi ihan yhtä typerältä.
rakkauden ristivedossa. Katsojille Anselmin sisällä asuva peto selitetään heti alussa, mikä syö tietysti ison osan jännityksestä. Muusikko Pauli Hanhiniemi esittää salaisuuksia varjelevaa kirkkoherraa. Jostain kyläjuhlilta tekijät ovat napanneet myös entisaikojen pornotähden Ron Jeremyn tienposkeen vilkuttamaan. Se on aivan tarpeetonta ja jää sisäpiirin vitsiksi. Amatöörit sivuhenkilöt eivät sano paljon mitään, ehkä parempi niin. Pääosaa esittävän Aleksi Holkon harteille jää ihan liian paljon.
OlliOlli ei ole peli jostain uudesta suomalaisesta reality-starasta vaan kyseessä on vanhan koulukunnan skeittipeli. Vanha koulukunta tarkoittaa tässä yhteydessä niin pelin ulkoasua kuin vaikeustasoakin. Pikseligrafiikka voi olla joillekin luotaantyöntävää, mutta ainakin vanhempiin pelaajiin sen retrohenkisyys varmasti vetoaa. OlliOllista tulee ensimmäisenä mieleen loputtomien juoksupelien klassikko Canabalt. Skeittarimme potkii vauhtia X-napilla. Kyyristyminen, hyppääminen ja temput tehdään kaikki vasemmalla tatilla. Alastuloissa pitää taas painaa X-nappia oikealla sekunnin murtoosalla tai muuten temppu vesittyy huonoon laskeutumiseen ja pisteilleen voi sanoa heippahei. Kentät eivät ole kovin pitkiä ja hyvä niin, sillä yhteenkin esteeseen törmääminen syöksee skeittarimme ikävästi kieppuen pitkin asvalttia ja kenttä täytyy aloittaa alusta. Siinä mielessä OlliOlli ei siis ole loputon juoksupeli,
vaan yksittäisen kentän kesto on enintäänkin minuutin luokkaa. Vaikeustaso on keskivertoon nykypeliin verrattuna äärimmäinen. Onneksi kentät ovat lyhyitä ja aloittaminen alusta on nopeaa. Vaikeustasosta huolimatta, tai juuri sen ansiosta, peliä on vaikea laskea käsistään kun haluaa koettaa aina vielä sen yhden kerran. Kentän läpäisy on vain osa peliä. Jokaisessa kentässä on viisi eri tavoitetta. Eteenpäin pääsee vaikka niitä ei saavuttaisikaan, mutta kompulsiivisille pelaajille riittää tavoiteltavaa sillä tehtävät ovat usein pirullisen hankalia. Jokaisessa kentässä voi lisäksi koettaa tehdä temppujen piste-ennätyksen. Moninpeli tapahtuu päivittäisen kilpailun kautta. Joka päivä kaikki pelaajat kisaavat parhaasta tuloksessa yhdessä tietyssä kentässä. Harjoitella voi niin monta kertaa kuin haluaa, mutta varsinaisen kisasuorituksensa saa tehdä vain kerran. Listan kärkeen pääseminen on siis arvokas juttu. OlliOllin hinta on 10 euron luokkaa. Sen ongelma on käsikonsoleille yleinen, eli älypuhelimille on parempia pelejä ilmaiseksikin. Vitan omistajille OlliOlli tarjoaa kuitenkin ulkoasustaan huolimatta paljon intensiivistä pelattavaa. KIM SOARES
WEEKEND
lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 24. tammikuu 2014
HENRIK SCHÜTT
MENOT Lähetä menotiedot osoitteeseen wkd.menot@hs.fi
PERJANTAI 24. TAMMIKUUTA
Jussi & The Boys Storyvillessä perjantaina. HELI KOSKELA
KEIKAT. Medeia, For The Imperium. Virgin Oil Co. (Kaivopiha, Mannerheimintie 5) klo 22. Liput 12 e. Neljännen, Iconoclastic-nimisen pitkäsoittonsa lokakuussa julkaissut Medeia teki syksyllä lähes 50 keikan Euroopan kiertueen Children Of Bodomin kanssa. Vaihtoehtoisen death metalin kotimaiseen kärkikastiin lukeutuva Medeian vokalisti Keijo Niinimaan voi nähdä myös parhaillaan käynnissä olevassa suosittua Vain elämää -tv-ohjelmaa parodioivassa metallimiesten Vain kuolemaa -sarjassa. Vain kuolemaa -sarjaa voi seurata YouTubessa.
KEIKAT TUOMARI NURMIO. Dumari ja Spuget & Blosarit. Tavastia (Urho Kekkosen katu 4--6) klo 21.30. Liput 22 e. ANSSI KELA. Karatalo (Kotkatie 4, Espoo) klo 19. Liput 12 e. BULLETPROOF. Hard Rock House (Roihuvuorentie 1) klo 21. Vapaa pääsy. DOOM UNIT. Bar Loose (Annankatu 21) klo 21. Liput 12 e. ANTTI KOKKOMÄKI & TAMMIKUUN LAPSET, VILJAMI KUKKONEN. Kulttuuritehdas Korjaamo, vintti (Töölönkatu 51 B) klo 21. Liput 7 e. JIRI NIKKINEN TRIBUTE BAND. Beatlesilta. Piritta (Eläintarhantie 12) klo 20. Liput 10 e. JUSSI & THE BOYS, NEW ORLEANS RHYTHM GANG. Storyville (Museokatu 8) klo 20.30. Liput 10 e. NICKE BORG. LeBonk Music Machine (Yrjönkatu 24) klo 22. Liput 10 e. RANGER, SPEEDTRAP, FORCED KILL. On the Rocks (Mikonkatu 15) klo 22. Liput 8 e. REHTORIT. Viimeinen keikka. Semifinal (Urho Kekkosen katu 6, sisäpiha) klo 22.30. Liput 8,50 e. STILL WATER FAMILY, GRAZY MAMA. Ravintola Sture21 (Sturenkatu 21) klo 21. Liput 5 e. TIA COHEN. Leijuva lahna (Eerikinkatu 14) klo 20.15. Vapaa pääsy. TUMPPI VARONEN. Sailor’s (Laivalahdenkaari 29) klo 19. Vapaa pääsy. ANNI. Levynjulkaisukonsertti. Lavaklubi (Läntinen Teatterikuja 1) klo 21. Liput 6 e. BRAND NEW CLASSICS. Rymy-Eetu (Erotta-
jankatu 15--17) klo 22. Liput 8,30 e. RISTO OINAALA TRIO. Friday Jazz -klubi. Papa Albert (Albertinkatu 30) klo 19. Vapaa pääsy.
KLUBIT CLUB CIRLS & BOYS. Dj:t Mortti ja Vertti. Bar Loose (Annankatu 21) klo 23--4. Liput 4 e. DJ VILUNKI 3000. Soul B (Fabianinkatu 37 B) klo 22--3. Vapaa pääsy. DEEP SPACE HELSINKI 5V. Dj:t Adriana Lopez, Samuli Kemppi ja Juho Kusti. Kuudes linja (Kaikukatu 4, sisäpiha) klo 22--4. Liput 10 e. DJ ENDER JA LAURI SOINI. Kaiku (Kaikukatu 4) klo 22--4. Liput 8 e. DJ:T DENIZ KOYU JA BELOCCA. Fredan Tivoli (Fredrikinkatu 51) klo 22--4. Liput 16 e. DRUM’N’BASS CONVENTION. Dj:t Criba, Fubar, Laiska Jaakko, Burma, Physics, CR10, 3bola, Sb-Electric, Prospero, Trey, Rumbus, Fanu, Docius, Morgue, Defence, Oscar, Genki, Defo, Switchon ja Muffler. Nosturi (Telakkakatu 8) klo 22--4. Liput 12 e. FAKOF WITH FRIENDS PRESENTS DELICIOUS BOOGIE. Dj:t Palmusaari, Tytti, Syväilo ja Young Love Haenez. Mbar (Mannerheimintie 22--24) klo 22--4. Vapaa pääsy. FILM & FIESTA. Katsotaan Fernando Pérezin elokuva Suite Habana. Dj El Pibe. Trio Latinson. Dubrovnik (kulttuurikompleksi Andorra, Eerikinkatu 11) klo 20--3. Liput 10 e. FOR THE MUSIC. Dj:t Mathisse, Daddy Flix, Doep ja Nicolas Schmidtz. Venue (Pohjoinen Rautatiekatu 21) klo 22--4. Vapaa pääsy. GOOD ’N’ NASTY. Dj Dzei. Mbar (Mannerheimintie 22--24) klo 18. Vapaa pääsy. MAGNUM REGGAE PARTY. Dj:t CeeJay, Kush ja Nestar sekä Queenz of Everything -tanssiryhmä. Playground (Pohjoinen Rautatiekatu 21) klo 22--4. Liput 7 e. SINI SABOTAGE (LIVE). Night Club Maxim (Hakopolku 2, Vantaa) klo 22--4. Liput 7 e. SMOOD & DJ KID LO. Adams (Erottajankatu 15--17) klo 22--4. Liput 9 e. SOUL SIDES. Dj:t Markus-Setä, Tupla-Jukka ja Jussi B. Siltanen (Hämeentie 13 B) klo 22--3. Vapaa pääsy. UUSI PERJANTAI -DJ:T. LeBonk Music Machine (Yrjönkatu 24) klo 23--4. Liput 6 e.
Like Lullaby -videokonsertti
Laura
Sippola Finnphonia
Uuden albumin kappaleita kuullaan Pauliina Punkin videoteosten värittäminä. Pe 31.1. klo 19, alk. 13/9 €
Emigrantica Kymmenen kuvaa Suomesta kymmenellä kielellä Monikielisten ja -kulttuuristen näyttämötaiteilijoiden esitys metsästää suomalaisuuden ydintä. Ke 5.2. klo 19 (ensiilta), la 8.2. & su 9.2. klo 17, ti 18.3. & ke 19.3. klo 19, alk. 13/9 €
Pekka
Heikkinen Näillä mennään
Tositapahtumiin pohjautuva monologinäytelmä elämän mukiloimasta halvaantuneesta näyttelijästä. Ke 26.2. klo 14 ja 19, alk. 13/9 €, päiväesitys 5 €
Liput: 09 310 12000 (ark. klo 12–18), stoa.lipunmyynti@hel.fi ja Lippupalvelu Turunlinnantie 1, Itäkeskus, stoa.fi
RUOKA-TEEMA TORSTAISIN
Maukkaat reseptit ja ajankohtaista asiaa ruoasta
6
LAUANTAI 25. TAMMIKUUTA
RONI REKOMAA/LEHTIKUVA
ADRIANA DOBRIN/HELSINGIN SANOMAT
HEIDI PIIROINEN/HELSINGIN SANOMAT
KEIKAT. Karri Koira, Ruudolf, Musta Barbaari (live). Nosturi (Telakkakatu 8) klo 20. Liput 15 e. Kotimaisen rapin ja r&b:n kolmen kopla astelee samalle lavalle ikärajattomalla keikalla. Illassa nähdään syksyllä suureen suosioon astellut Musta Barbaari sekä jo uskottavaa uraa taittanut musiikillaan lanteita keinuttava Karri Koira. Soppaa maustaa lisäksi kaksinkertainen rapin Suomen mestari Ruudolf, jonka voi bongata muun muassa Karri Koiran ”Amerikan Kotka Liitää” -singleltä sekä kesällä julkaistulta JVG:n ”Töttöröö” musiikkivideolta. KEIKAT SIN COS TAN, SHINE 2009. Tavastia (Urho Kekkosen katu 4--6) klo 20.30. Liput 12 e. ALCEST, HEXVESSEL, THE FAUNS. Kulttuuritehdas Korjaamo, Vaunusali (Töölönkatu 51 B) klo 21. Liput 26 e. ANKKURIKLUBI. Echo Is Your Love, The Mymmelins ja Bad Penny. Alakerta (Telakkakatu 8) klo 20. Liput 5 e. HECTOROCK 6. Räjäyttäjät, Seksihullut, Napakymppi, Finntengs Sounds System. Bar Loose (Annankatu 21) klo 21. Liput 12 e. MOONFACE, BLCK. Kulttuuritehdas Korjaamo, vintti (Töölönkatu 51 B) klo 20. Liput 12 e. NEILS CHILDREN. On the Rocks (Mikonkatu 15) klo 22. Liput 8 e. NIKO AHVONEN. Midhill City (Kaivokatu 8) klo 13. SKY DEE & THE DEMONS, SWING 42. Ravintola Sture21 (Sturenkatu 21) klo 21. Liput 5 e. JOHANNA HOLMÉN & OLLE EKMAN TRIO. Ekman Jazz Club (Sturenkatu 29) klo 19.30. Vapaa pääsy. UNCLE JOHN BAND, TUIGU. Storyville (Museokatu 8) klo 20.30. Liput 10 e. FREAKS OF THE REVOLUTION, THE NOIR BRIGADE. Semifinal (Urho Kekkosen katu 6, sisäpiha) klo 21.30. Liput 6,50 e. HETEROFOBIA, MUSTELMIA, PÄIVÄN LEIKE, TYHJYYS, CIGARETTE CROSSFIRE. Darkside (Perhonkatu 6) klo 21. Liput 6 e. BABLO. Helmi Grilli (Kontulan ostoskeskus, Keinulaudankuja 4) klo 19. Vapaa pääsy. ANTSU HAAHTELA SOOLO. Kaunis Kampela (Lauttasaarentie 10) klo 19.30. Vapaa pääsy.
DOGHOUSE BAND VIERAANAAN MIKKO TOHKANEN. Dogtori (Sompiontie 1) klo 21. Vapaa pääsy. JIMMY COLA. Rymy-Eetu (Erottajankatu 15--17) klo 22. Liput 9,30 e.
KLUBIT DEADLY BEAT 9. Livenä Noi Kabát, Hex Drive ja Wreckdance. Lepakkomies (Helsinginkatu 1) klo 21--2. Liput 8 e. DEFENCE. Dj:t Squash, Beyond, Quadra, Matic ja Saint. Mbar (Mannerheimintie 22--24) klo 22--4. Vapaa pääsy. DEFENCE INFLUENCES. Dj:t Quadra ja Matic. Mbar (Mannerheimintie 22--24) klo 19--22. Vapaa pääsy. DJ:T ANONYMOUS JA MIKA SNICKARS. Siltanen (Hämeentie 13 B) klo 22--3. Vapaa pääsy. GASELLIT, PELAN, THE PANDAS, VAIHEILUTAIDE (LIVE). Bar Lafka (Kielotie 7, Vantaa) klo 22--4. Liput 6 e. HANG THE DJ. DJ:T ANTTI H., SAMI JA TISKIJUKKA VIERAINEEN. Kuudes linja (Kaikukatu 4, sisäpiha) klo 22--4. Liput 6 e. HECTOROCK-DJ:T. Bar Loose (Annankatu 21) klo 24--4. Liput 4 e. RADIO SLAVE JA LIL TONY. Kaiku (Kaikukatu 4) klo 22--4. Liput 10 e. TAVASTIAN LAUANTAIDISKO. Lauantaidisko-dj:t. Tavastia (Urho Kekkosen katu 4--6) klo 23.30--4. TROPICAL SATURDAY. Dj:t Nice ja Lion Head. K2 Disco (Iso Roobertinkatu 10) klo 22--4. Liput 7 e. VAMOS! LATIN & BRAZILIAN FIESTA. Dj:t Emil ja Jokakeli. Pacifico (Helsinginkatu 15) klo 21--2. Vapaa pääsy. DJ ALLU. Om’pu (Siltasaarenkatu 15) klo 22--2. Vapaa pääsy.
SUNNUNTAI 26. TAMMIKUUTA KEIKAT MIRJA MÄKELÄ TRIO. Malmitalo (AlaMalmin tori 1) klo 17. Liput 6 e. ANTTI UTRIAINEN, TIMO TUPPURAINEN, TOMI PARKKONEN, MERVI RINNE. Pub Vintti (Heikintori, Espoo) klo 17. Vapaa pääsy.
KLUBIT LATE NIGHT. Ankkuriklubi-dj:t. Bar Loose (Annankatu 21) klo 23--4. Vapaa pääsy. LIVENÄ & LEVYNÄ -BRUNSSI. Dj Niko Ahvonen. Midhill City (Kaivokatu 8) klo 13-15. Vapaa pääsy. DJ KIVI. Om’pu (Siltasaarenkatu 15) klo 22--2. Vapaa pääsy.