20140204_fi_helsinki

Page 1

APU ALKOHOLISMIIN LÖYTYY LAPUALTA

06-433 0600

HELSINKI N:o 23 | 16. vuosikerta

NUKU SUKKAHOUSUT PÄÄSSÄ JA MUITA VINKKEJÄ

NOISETTESIN SHINGAI SHONIWA KERTOO TYYLISTÄÄN

Tiistai 4. helmikuuta 2014 www.metro.fi | facebook.com/metrolehti | Twitter: metro_fi

SIVU 12

Sää: +0°

Tyttöjä saalistaneille vankeustuomiot Viidelle ehdotonta. Viisi miestä tuomittiin maanantaina lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja muista rikoksista vankeuteen Espoon käräjäoikeudessa. Netin kautta. Miehet olivat lähestyneet tyttöjä netissä, ja houkutelleet heitä tapaamisiin. 27 uhria. Pisimmän, yli neljän ja puolen vuoden ehdottaman tuomion saaneen miehen katsottiin syyllistyneen 27 lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. SIVU 04 MARIA KEURULAINEN

Lukijan kuva

LUKIJAN KUVA

100 euroa

Bensamittari kumoon Kuskin huolimattomuus ja tankkiin unohtunut polttoainepistooli kaatoivat huoltoaseman mittarin kumoon Kruununhaassa. SIVU 06

Tuplamyynti yllätti ketjun Suomeen viime syksynä rantautuneen Burger King -pikaruokaketjun myynti on ollut jopa kaksi kertaa suurempi mitä odotettiin. SIVU 04

Suomi ja USA kohtaavat

Messukeskuksessa 500 veneen näyttely

JÄTTIPAATIT SISÄLLE SIVU 07

Messukeskukseen otettiin sisälle ensimmäisenä suurimmat veneet. Tämän jättiläisenkin siirto kesti kuitenkin vain puolisen tuntia.

Suomi pelaa ensi syksyn koripallon MM-kisoissa samassa alkulohkossa kolmien edellisten kisojen voittajan Yhdysvaltojen kanssa. SIVU 11

Hoffmania ei korvata Tuotantoyhtiö vahvisti eilen, että sunnuntaina kuollut näyttelijä Philip Seymour Hoffman nähdään tulevissa Nälkäpeli-elokuvissa. SIVU 12


+

TÄNÄÄN

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 4. helmikuu 2014

Lukijan kuva

Kolumni

JANNE METSO

LUKIJAN KUVA

20 euroa

TOIMITTAJA metro.lukijat@hs.fi

TÄNÄÄN

VOITTO PILAA URHEILUN

Metroterminaaliin muurattiin peruskivi

Kauppakeskus Ison Omenan laajennusosan ja sen alle sijoittuvan Matinkylän metroaseman liityntäterminaalin peruskivi muurattiin maanantaina Espoossa. Kauppakeskuksen laajennusosa on ollut rakenteilla jo viime kesästä saakka. Kun työt ovat valmiit keväällä 2016, on kauppakeskuksessa 25 000 neliömetriä enemmän tilaa. Länsimetron ensimmäisen vaiheen pääteasema, liityntäliikenteen bussiterminaali sekä liityntäpysäköintitaso sijoittuvat kauppakeskuksen alapuolelle. Joukkoliikenneterminaali ja siihen liittyvät osat valmistuvat loppuvuodesta 2015. METRO

: fi ää o. is tr el e Lu w.m ww

Kolme kommenttia Metro.fistä

Kehäradan aikataulu ei kestä uusia takaiskuja ”Miten kaikissa julkisissa hankkeissa budjetit kusee ja kustannukset kohoavat kohoamistaan? Lähteekö herrat niin paljain jaloin marssille, ettei mitään sopimuksia tehdä ja kustannuksista sovita ennen kuin työt aloitetaan? Sitten kun urakoitsijan tms. puolesta tapahtuu viivästyksiä ja virheitä, taas yhteiskunta maksaa... Ei mene jakeluun.”

Ota kuva, lähetä viesti

Kännykuvat numeroon 17181 Arvoisa Lukija, osallistu Metron tekemiseen: lähetä kännykuvat, tekstiviestit ja vinkit numeroon 17181. Kerro viestissäsi, missä olet kuvan ottanut, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Voit lähettää kuvia ja vinkkejä myös sähköpostitse osoitteeseen metro@hs.fi. Kaikki Metrossa julkaistut kuvat palkitaan. Tarkemmat ohjeet löytyvät sarjakuvasivulta. METRO

”Itse sain aikoinaan yhdestä noista glykolin maustamista puroista armottoman kutinan viikon ajaksi. Ei tarvinnut muuta kuin pyöräillä puron varren hiekkatietä ja piina oli valmis. Millaisiahan reaktioita maan syövereistä nousevat höyryt saa aikaan tuolla asemalla...”

LUKIJAN KUVA

Kehäradan ja maanalaisen aseman rakentaminen näkyy Helsinki-Vantaan lentoasemalla.

”Se on huonoa suunnittelua ja johtamista, jos rakennetaan jotain eikä voida varautua yllätyksiin.”

PEKKA P.

DIPPAMAISTERI

SOTŠI KAKKONEN

Tänään Huomenna 5. helmikuuta 14:00 20:00 2:00 8:00 14:00 20:00

-2

+5

Päivän kysymys Syötkö pikaruokaa?

0

-1

-5

-10

8:29

Edellinen kysymys

-4

-2

-8

-1

16:40

0

+2

0

Viime aikoina on pyörinyt mielessä 90-luvun sketsisarja The Fast Show, jossa television fudisstudion asiantuntija alkaa puhua puistossa palloa potkivista pojista. Kesken tärkeän aikuisten pelin, jossa on kyse voitosta, rahasta, kansakunnan itsetunnosta ja pubissa kaljaa ryystävistä faneista, fudisniilo muistuttaa, mitä urheilu oikeasti on. Sketsi on paitsi hauska, myös traaginen, ihan kuin urheilu. Kun katsoo Sotšiin, sen muistaa taas. Kansainvälisen olympiakomitean jäsen Gian-Franco Kasper arvelee, että kolmannes kisojen budjetista on huvennut korruptioon. Venäläisen oppositiojohtaja Boris Nemtsovin raportin mukaan liikemiehet ja viranomaiset ovat ryöstäneet jopa 20 miljardia olympialaisten 36 miljardin budjetista. Korruptiokisojen suurimpien voittajien joukkoon lehdistö nostaa Arkadi ja Boris Rotenbergin sekä Gennadi Timtsenkon. Hyvä Suomi! Samat kaverit omistavat Hartwall-areenan ja melkein puolet Helsingin Jokereista. Jokerien peli tai mikä tahansa tilaisuus Hartwall-areenalla on vielä hauskempi ja traagisempi läppä Ihastele suorituksia kuin se The Fast ”Jos välitämme vain Show’n sketsi. paikalvoitosta, kuulumme Valtaosa laolijoista on samaan sakkiin kuin varmasti lukene liikemiehet.” nut, mikä on paikan omistajien suhde Sotšiin ja Vladimir Putiniin, mutta sitä ei edes ajatella, koska ”politiikka ei kuulu urheiluun”. Sotšin kähmintöjä kyllä kauhistellaan, mutta en ole kuullut kenenkään ehdottavan Hartwall-areenan tai Jokerien boikotoimista sen takia. Niin ei tapahdu, koska luulemme, että urheilussa on kyse voittamisesta. Suomalaisen jääkiekon kilpailukyky vaatii, että meillä on joukkue KHL:ssä, eikä se ole mahdollista ilman rahaa, joka tulee, niin mistä. Neuvottomaksi vetää. Mutta toimittaja Jari Kupila antaa hyvän vinkin tuoreimmassa Urheilulehdessä. Kun katsot Sotšin kisoja, älä laske suomalaismitaleja vaan ihastu hienoista suorituksista riippumatta siitä, kuka niitä esittää. Jos välitämme vain voitosta, kuulumme samaan sakkiin kuin ne liikemiehet, jotka tavoittelevat vain voittoa keinoista välittämättä. Kolumnit löytyvät myös metro.fi:stä.

+4

Sopisiko Ikea kantakaupungin alueelle?

58% EI

+7

-6

-6

+7

-1

-5 6

0

8

42% Kyllä

-1

0 0 8

5

+6

-3

-2

6

+5 +21 +2 +22 +33 +19 +21 +11 +18 +26

Huomenna Metrossa:

+6

+11

+11

-4

-1

-4

+12

+7

-3

0 +2

+11

-5

5

7

+4

-3

-5

Vastaa tekstarilla (0,50 e) metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai osoitteessa metro.fi.

02

+19 +20 +17 +34 +28 −6 −1 +26 −1 +15

Perheenäiti jätti päivätyön Anne Paronen aloitti äitiyslomalla tiimimarkkinoinnin. Hän ei enää palannut entiseen työhönsä, ja nyt hänellä on oma toiminimi. AINO-MARI PARONEN


Suomen Suurin olympiaopaS on ilmeStynyt. oSta omakSi!

Muhkea 92-sivuinen kisaopas • 22 sivua olympiakiekkoa: analyysit kisojen kaikista jääkiekkojoukkueista • Mäkäräinen, Heikkinen, Selänne, Crosby, Malkin, Ahonen, Johaug, Koskela • Päiväkohtainen kisaopas • Kattavat tilastot • Laura Lepistön kolumni ja paljon muuta!


1

UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 4. helmikuu 2014

LUKIJAN KUVA

50 euroa

Hampurilaisten menekki yllätti Vuoden 2013 Trolli-Finlandia-palkinnon on voittanut eläkelaitos Kevan entinen toimitusjohtaja Merja Ailus. Ailus voitti palkinnon bemarikommentillaan. Hän pahoitteli viime syksynä, ettei voi enää viedä lapsia ratsastamaan BMW:llä. Kommentti liittyi Ailuksen raha- ja autoeduista nousseeseen kohuun. Trolli-Finlandia on vuodesta 2011 lähtien jaettu palkinto vuoden ansiokkaimmasta trollauksesta. Muut ehdokkaat olivat Pirate Bayn tekemä tutkintapyyntö tekijänoikeusjärjestö TTVK:sta, Twitter-nimimerkki @hannukailajärvi sekä Ylioppilaslehden Paskoimme housuun bussissa Turkuun -raportti. METRO

Top 5 Applen iPhone 5S -älypuhelin oli tammikuussa myydyin sekä DNA:n, Elisan että Soneran myyntipisteissä. Soneran myyntilistalla Applen puhelin ylsi viime kuussa myös kakkossijalle:

1 2

3 4 5

Apple iPhone 5S Apple iPhone 4S

Samsung Galaxy Trend Plus Nokia Lumia 520 Sony Xperia V

Asiakas iski taksikuskia päällään

Halusi rahaa

Rakennustöiden aikaisia mainoksia on myös kritisoitu, koska joidenkin mielestä ne pilaavat aseman historiallisesti arvokkaat puitteet.

Ailus on vuoden trolli

Maksuhaluton

Helsingin Kruununhaassa tapahtui varhain maanantaiaamun tunteina taksikuskin pahoinpitely. Poliisin mukaan maksuhaluton asiakas poistui Kulmakatu 6:ssa taksin kyydistä kello 3.10. Kuljettaja lähti matkustajansa perään ja saikin hänet kiinni kerrostalon porttikongissa. Matkustaja vastasi taksikuskin tavoitteluun pukkaamalla häntä päällään otsaan. Kuljettaja sai otsaansa vertavuotavan haavan. Poliisi tutkii tapausta pahoinpitelynä ja lievänä petoksena. METRO

UUTISET

Bemarikommentti

04

Pikaruoka maistuu. Joulukuussa Suomeen tauon jälkeen rantautuneessa Burger King -hampurilaisravintolassa myydään parhaina päivinä hampurilaisia kaksi kertaa enemmän kuin ennalta rohjettiin arvioida.

Pikaruoan ystävien yli 30 vuoden odotus päättyi joulukuussa, kun hampurilaisjätti Burger King avasi tauon jälkeen ravintolan Suomeen. Näkymä sadoista ihmisistä jonottamassa useana päivänä entisen ravintola Baker’sin edustalla toi mieleen Neuvosto-Viron. Ketjun toinen ravintola avataan helmikuun lopulla Rautatieasemalla. Ravintolan

tuleva sijainti historiallisissa tiloissa entisen ravintola Elielin paikalla sekä jo paikalla näkyvät mainoslakanat ovat saaneet osakseen myös kritiikkiä. – On siitä ehkä jonkin verran palautetta tullut, mutta en olisi huolissani. Kyse on vain rakennustöiden aikaisesta väliaikaisesta mainoksesta, sanoo Burger Kingin Suomen ketjujohtaja Mikko Mollberg. Mollberg vakuuttaa, että pikaruokaravintolaa ei tehdä historiallisen miljöön kustannuksella. – Seiniin, lattiaan ja kattoon ei kosketa lainkaan. Siinä ei ole vaihtoehtoja. Myös osa vanhoista kalusteista säilyy ja otetaan käyttöön, Mollberg toteaa. Ensimmäisen ravintolan alku on ollut lupaava. Myynti on ollut erittäin hyvä. – Alku on ylittänyt odotuksemme. Tiettyinä päivinä myynti on ollut jopa kaksin-

Vuosia. Lapsia netissä saalistaneille tuomiot Espoon käräjäoikeus tuomitsi maanantaina viisi miestä vankeuteen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja useista muista rikoksista. Miehet olivat lähestyneet nuoria tyttöjä Kuvake.netissä tai jossain muussa verkkopalvelussa. Osan uhreista kanssa keskustelu verkossa johti tapaamiseen, muutaman kohdalla myös yhdyntään. Tytöt olivat 13–15-vuotiaita. Oikeus tuomitsi Jan Daniel Kaulbars-Staudingerin 4,5 vuodeksi ehdottomaan vankeuteen. Hänen katsotaan syyllistyneen 27 lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja useisiin yrityksiin. Hänet tuomittiin törkeästä lapsen hyväksikäytöstä tapauksessa, jossa hän oli ollut 14–15-vuotiaan uhrin kanssa sukupuoliyhteydessä useita kertoja. Mika-Arto Kukkonen sai 3 vuoden 7 kuukauden ehdottoman vankeusrangaistuk-

sen, Jyrki Tapani Lammervo ja Johan Eelis Sebastian Slant saivat molemmat yli kahden vuoden ehdottomat tuomiot. Yhden miehen kohdalla tuomio aleni vuoden ja kymmenen kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja 80 tunnin yhdyskuntapalveluun. Perusteena tälle oli esimerkiksi vastaajan nuori ikä ja se, että hän suostui hakemaan itselleen psykologista apua. Miehet tuomittiin maksamaan uhreille korvauksia, jotka vaihtelivat 7 500 euron ja 19 500 euron välillä. METRO

Jonot helpottavat

”Kuukausi kuukaudelta teemme hampurilaisia nopeammin.” Mikko Mollberg, Suomen ketjujohtaja

kertainen verrattuna siihen mitä ennalta arvioitiin. Ketjujohtajalla on selkeä näkemys siitä, miksi ihmiset yhä 2010-luvulla vaivautuvat jonottamaan hampurilaisia. – Vaikka hampurilaisia saa, niin ei saa samanlaisia. Kyllä se varmaankin kiinnostaa ihan siksikin, että yksi maailman suurimmista pikaruokaketjuista tulee Suomeen. Siihen sisältyy lupaus, että laatu ja maku ovat kohdillaan. Jonoja saattaa olla luvassa myös rautatieasemalla. – Olisi hienoa, jos kiinnostusta yhä riittää, Mollberg sanoo. Ravintoloissa jonoihin rea-

goidaan tilanteen mukaan. – Kassoja on rajallinen määrä, ja uusien asioiden opettelussa kestää myyjilläkin hetki. Kun asiakkaita on päivässä noin 1 500, niin jonoja tulee. Kuukausi kuukaudelta teemme hampurilaisia nopeammin ja prosessimme kehittyy koko ajan.

JUKKA HIIRO

jukka.hiiro@hs.fi

Lisää luvassa •

KOLMAS PIAN. Tietoja kolmannen ravintolan sijainnista ja avaamisesta Suomessa saadaan mahdollisesti jo helmikuun lopulla.

TULEVAISUUS. Ketju suunnittelee laajentavansa Suomen muihin isoihin kaupunkeihin sekä mahdollisesti huoltoasemille.

LUKIJAN KUVA

20 euroa

Satoja uhreja •

OIKEUDENKÄYNTEJÄ. Espoon tapaukset ovat osa laajaa rikosvyyhtiä, josta käydään oikeutta myös Helsingissä ja Tampereella. Epäiltyjä on yhteensä yli 20 ja uhreja satoja.

Stadionille yritettiin salaa

Helsingin Töölössä sijaitsevalle jalkapallostadionille yritettiin murtautua viime perjantain ja lauantain välisenä yönä. Poliisi tutkii tapausta varkauden yrityksenä. Vartija huomasi öisellä kierroksellaan, että Sonera Stadium -rakennuksen ovea oli yritetty vääntää auki. Poliisilla ei ole tekijöistä tietoa. METRO

Naamiomies tunkeutui kioskiin

Kommandopipolla päänsä peittänyt mies yritti viedä rahaa sunnuntai-iltana 2. helmikuuta kioskista Helsingin Munkkivuoressa. Mies saapui Ulvilantiellä sijaitsevaan kioskiin puoli seitsemän aikaan illalla. Hän yritti ottaa kassasta rahaa. Mies ei kuitenkaan onnistunut aikeissaan, sillä paikalla ollut kioskin omistaja sai poistettua tunkeilijan kioskista. Noin 180-senttinen, hoikka mies poistui paikalta sisäpihojen kautta. METRO Itse teossa

Vartija käräytti dieselvarkaat

Polttoainevarkaiden rötöstely jäi kesken Vantaanlaaksossa Vantaalla viime sunnuntai-iltana kello 19.20. Vartija oli huomannut naisen ja miehen liikkuvan Vetokujalla kahden kuormaauton luona liikekiinteistön pysäköintipaikalla. Vartijan tullessa paikalle varkaat pakenivat henkilöautolla. Tekijöiltä jäi paikalle lähes täyteen laskettu polttoainekanisteri sekä toinen kanisteri, jota ei oltu vielä ehditty täyttää. Kaksikon tuntomerkit ovat poliisin tiedossa. METRO Perussuomalaiset

Lindström päihitti Ruohonen-Lernerin

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä valitsi maanantaina kouvolalaisen kansanedustajan Jari Lindströmin, 48, uudeksi puheenjohtajakseen. Lindström oli haastaja, joka voitti istuvan puheenjohtajan Pirkko Ruohonen-Lernerin äänin 20–13. Äänestys ei mennyt ilman jälkipulinoita. Ruohonen-Lerner moitti valintansa jälkeen muutamia ryhmänsä jäseniä ”myyräntyöstä” häntä vastaan. Myös varapuheenjohtajisto uusiutui. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin turkulainen Maria Lohela. Toiseksi varapuheenjohtajaksi nousi Kaj Turunen. METRO


a Sanoma Company

Lehti + verkko joka päivä

1€

PÄivÄSSÄ

tilauspituus 1, 2 tai 4 kk, hinta 30€/kk

Juttu, josta sain hyvät perustelut mielipiteelleni Hesari kertoo, miten maailman ilmiöt ja tapahtumat vaikuttavat meihin suomalaisiin. Se saa välittämään, tuntemaan ja usein myös tekemään asialle jotain. Siksi Hesari on lähellä lukijaansa arkiaamuista sunnuntai-iltoihin – missä, milloin ja millä välineellä haluat.

tilaa heSari. lehti + verkko nyt 1€ PÄivÄSSÄ hS.fi/tutustu /helsinginsanomat

@hsfi

@helsinginsanomat

kuvan juttu: Ilmakehässä oli eilen hiilidioksidia enemmän kuin miljooniin vuosiin. kirjoittaja: Anna-Sofia Berner.

Kilpailu ja tarjous ovat voimassa 9.2.2014 asti. Tarjous koskee kotimaan talouksia, joihin ei vielä tule Helsingin Sanomia.


Jussi pellaa LLampe

Nonet &

Timo Lassy

Coolin ja Bebopin C risteyksessä ti 4.2. ri klo 19, alk. 20 €

mark Ounaskari Wille

Heeinilä JJormin

nsertti! ons isuko lkkaisuk julka vynju LLevyn Skandinaavinen kansanlauluperinne yhdistyy jazziin.

Lena Willemark – laulu ja viulu, Sonny Heinilä – saksofoni ja huilu Anders Jormin – basso, Markku Ounaskari – rummut ja perkussiot

to 6.2. klo 19, alk. 13/9 €

Jussi Lampela

Nonet &

Antti

Sarpila

Klassista ja jazzia Kl ti 4.3. klo 19, alk. 20 €

Yötön Yö

Komedia perinteisestä juhannusjuhlasta ja sen yllätyskäänteistä. Mukana Tumma ja Blondi! Pääosissa Eija Vilpas, Tiia Louste ja Valdemar Virtanen to 13.3. klo 14 ja 19, alk. 5 € (päivä)/ 15/10 € (ilta) Liput 09 310 12000 (ark. 12-18) ja Lippupalvelu. Klaneettitie 5, kanneltalo.fi

www.metro.fi

UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 4. helmikuu 2014

06

Taksinkuljettaja veti dieselmittarin kumoon Ajatuskatko. Tankkiin kiinni jäänyt polttoainepistooli kaatoi koko mittarin. Tilanteesta ei koitunut kuitenkaan vaaraa.

Taksinkuljettaja veti vahingossa dieselmittarin kumoon Kruununhaan Shell-huoltoasemalla maanantaina puoli kolmen aikoihin iltapäivällä. Onnettomuus sattui, kun tankkaaja unohti polttoainepistoolin tankkiin ja lähti matkaan. Taksin ratissa ollut mies oli silminnäkijän mukaan näprännyt kännykkää tapahtumahetkellä. Tällä oli mahdollisesti oma osuutensa ajatuskatkoon, jonka seurauksena polttoainemittari kaatui maahan. Myös taksinkuljettajan musta, uudenkarhea Mercedes-Benz kolhiintui rytäkässä. Kun epäonninen autoilija havaitsi vahingon tapahtuneen, meni hän välittömästi selvittämään asiaa huoltoaseman henkilökunnan kanssa. Kruununhaan Shelliltä kommentoitiin Metrolle

LUKIJAN KUVA

50 euroa

Dieselmittari lojui lappeellaan maanantaina iltapäivällä. Unohdus

”Ei ollut ensimmäinen kerta, kun näin pääsi tapahtumaan.” maanantaina iltapäivällä, että huoltomies oli parhaillaan selvittämässä vahinkojen laa-

tua. Muut huoltamon polttoainemittareista toimivat normaalisti, vaikka yksi dieselmittari olikin toistaiseksi pois pelistä. Mittarin kaatumisesta ei huoltamon henkilökunnan mukaan aiheutunut varsinaista vaaratilannetta, kuten räjähdysvaaraa. Mittareita on

myös mennyt kumoon aiemminkin. – Ei ollut ensimmäinen kerta, kun näin pääsi tapahtumaan, kerrotaan Kruununhaan Shelliltä.

JUHO JOKINEN

juho.jokinen@hs.fi

Yleisövihje. Markettiryöstäjä jäi kiinni

Talvi. Lauha tammikuu päättyi kylmänä

Helsingin poliisi on ottanut kiinni kahden K-marketin ryöstöistä epäillyn miehen. Ryöstäjä iski ensimmäiseksi Kannelmäessä perjantaina 24. tammikuuta. Toinen ryöstö tapahtui Maununnevalla tiistaina 28. tammikuuta. Poliisi julkaisi valvontakamerakuvaa ja epäili, että rikosten takana on yksi henki-

Terminen talvi alkoi koko maassa tammikuussa, kertoo Ilmatieteen laitos. Terminen talvi alkaa, kun keskilämpötila laskee pysyvästi nollan alapuolelle. Näin kävi maan eteläosissakin 11. tammikuuta. Pitkäaikaiseen keskiarvoon verrattuna viime kuun keskilämpötila jäi suurimmassa osassa maata tavan-

lö. Yleisöltä saatu vihje johti epäillyn kiinnisaantiin. Ryöstäjän saamat saaliit olivat vain muutamien satojen eurojen suuruisia. Komisario Juha Holopainen kommentoi Maununnevan K-marketin ryöstön jälkeen, että kaupan henkilökuntaan oli kohdistunut erittäin vakava väkivallan uhka. METRO

omaista alhaisemmaksi. Ensimmäiset kymmenen päivää olivat jopa poikkeuksellisen lauhoja, mutta kuukauden loppupuolella kelit olivat paikoin harvinaisen kylmiä. Suurimmassa osassa maata jäätiin tammikuussa selvästi tavanomaista niukemmille sateille. Lunta oli kuukauden päättyessä koko maassa. METRO


UUTISET

Suvilahdessa aloittaa uusi kirppis

Valtterin korvaaja. Kattilahallissa sijaitsevalle sisäkirpputorille mahtuu 140 myyjää.

Valtterin kirpputori lopetti toimintansa jo yli vuosi sitten, mutta varteenotettavaa paikkaajaa Helsingin sisäkirpputorityhjiöön ei ole kuulunut. Sunnuntaina aloittaa uusi kirpputori Suvilahdessa. Järjestäjät mainostavat Kattilahallin kirppistä ”uutena perinteisenä kirpputorina”. Sillä järjestäjät tarkoittavat sitä, että kyseessä ei ole itsepalvelukirpputori, vaan myyjät myyvät kaappiensa sisältöä itse. Paikkoja Suvilahden Katti-

lahallissa on noin 140 myyjälle. Sunnuntaina ensimmäistä kertaa järjestettävälle kirpputorille on tähän mennessä ilmoittautunut satakunta myyjää. Toisin kuin monet ani varhain aukeavat kirpputorit, Kattilahallin kirppis aukeaa vasta puolilta päivin. – Olemme itse unikekoja, joilla on vaikeuksia ehtiä kirpputorille, kertoo toinen kirpputorin pyörittäjistä, Päivyt Toivonen. Toivonen ja hänen kolleAukeaa puolitapäivin

”Olemme itse unikekoja, joilla on vaikeuksia ehtiä kirpputorille.” Päivyt Toivonen, toinen kirpputorin pyörittäjistä

Poliisi tutkii

LUKIJAN KUVA

Nainen heitettiin mereen

50 euroa

gansa Orvokki Hyytinen ovat itsekin kirpputoriharrastajia. Viettekö itse parhaat päältä? – Kyllä kirpputori tulee varmaan itse kierreltyä, mutta ehkä muillekin jää jotain, Toivonen sanoo. – Omat kaapit ovat jo sen verran täynnä. Seuraava kirpputori on suunnitteilla maaliskuulle, ja kirpputorista on tarkoitus tehdä pysyvä. Pöytävuokra on 30 euroa, mutta pöytiä ja rekkejä järjestäjillä ei ole tarjota. Mukaan voi tulla puistokirppishengessä viltin kanssa. Mukana on myös kymmenkunta käsityöläistä, jotka myyvät omia tuotteitaan. METRO

Kattilahallin kirppis (Sörnäisten rantatie 22) on auki sunnuntaina 9. helmikuuta klo 12–17.

07

Kallion puistokirppis järjestettiin viime keväänä Suvilahdessa. Tällöin Kattilahalliin riitti jonottajia.

Raision poliisi selvittää mahdollista tapon yritystä Naantalissa maanantaiyönä. 17-vuotias nainen on kertonut poliisille, että kolme tuntematonta miestä heitti hänet mereen Naantalin Ukko Pekan sillalta. Putous mereen on yli kymmenen metriä. Nainen ei loukkaantunut. Nainen oli ollut kotibileissä. Poistuessaan juhlapaikalta aamuyöllä hän oli saanut kyydin kolmelta mieheltä. Kyyditys tummalla henkilöautolla oli päättynyt sillalle. – Poliisi on vakuuttunut, että nainen on ollut meressä, tutkinnanjohtaja Jaakko Haukka sanoo. Poliisi on myös saanut vinkkejä mahdollisista tekijöistä. Noin 20-vuotiaista miehistä yksi oli vaalea ja kaksi tummatukkaisia. METRO

MIKA RANTA/HELSINGIN SANOMAT

350 näytteilleasettajaa

Veneet valtaavat Messukeskuksen

Perjantaina alkavien Vene 14 Båt -messujen vetonauloja alkoi saapua maanantaina Messukeskukseen Helsingissä. Messut alkavat ensi perjantaina ja jatkuvat 16. helmikuuta asti. Messuilla on esillä 500 venettä ja 350 näytteilleasettajaa. Viime vuonna kymmenen päivän aikana venemessuilla vieraili 69 960 kävijää. METRO

Kluuvikadun viemäriin kertyy kuukaudessa tonneja rasvaa.

Tukoksia. Ravintolat saivat rasvaohjeet Pääkaupunkiseudun viemäriputkistojen rasvatukokset halutaan kuriin. Viemäreihin päätyy rasvaa useista eri lähteistä: ravintoloista, elintarviketeollisuudesta, leipomoista ja kotitalouksista. Kun rasvaa käytetään paljon esimerkiksi ravintolassa, on se poistettava jätevedestä rasvanerottimen avulla. Ravintolayrittäjä vastaa periaatteessa siitä, että rasvaa ei hänen keittiöstään joudu viemäriin. Myös kiinteistöyhtiö voi olla vastuussa ras-

vanerottelulaitteiston huollosta tai toiminnasta. Vuokratiloissa toimivissa yrityksissä asiasta sovitaan usein vuokrasopimuksessa. Helsingin seudun ympäristöpalvelut on julkaissut yhteistyössä Matkailu- ja ravintolapalvelut ry:n ja Vesilaitosyhdistyksen kanssa rasvaohjeen ravintoloille. Se jaetaan lähiaikoina noin 1 700:aan pääkaupunkiseudun ravintolaan Espoossa, Helsingissä, Kauniaisissa ja Vantaalla. METRO

Sibeliustalo Lahest suht. ylpeänä esittää:

NÄE JA KOE LAHTELAISILMIÖ!

Käsikirjoittajat: MATO VALTONEN, SAKKE JÄRVENPÄÄ & JALLE NIEMELÄ Ohjaus: JALLE NIEMELÄ Koreografia: HILPPA LAMPI Kapellimestari: COSTELLO HAUTAMÄKI

Mukana soi legendaarisimmat Sliipparibiisit!

Pelastuslaitos murtautui

Mies pelastettiin savun seasta

Palomiehet murtautuivat savun täyttämään kerrostaloasuntoon Vantaan Tikkurilassa maanantai-iltana. Asunto oli täynnä ruoan käryä. Hätäkeskukseen soitti palovaroittimen äänen kuullut naapuri. Asunnosta löytynyt asukas kuljetettiin sairaalaan tarkistettavaksi. METRO

YSTÄVÄLLISTÄ HAMMASHOITOA ¾ Monipuolista ja ammattitaitoista hoitoa saman katon alla, viihtyisissä tiloissa.

ESITYKSET: Sibeliustalo, Lahti

PE 21.02. KLO 19 LA 22.02. KLO 15 & 20

¾ Palveluksessasi hammaslääkärit, erikoishammaslääkärit, suuhygienisti sekä erikoishammasteknikko.

Peacock, Helsinki

PE 07.03. KLO 19 LA 08.03. KLO 15 & 20

Yhteistyössä:

Liput 49,50 / 40,50 € (sis. palvelumaksun)

¾ KELA:n suorakorvaus. Myös ilta-aikoja.

Lisätiedot lipuista ja erikoispaketeista:

www.kukamitahah.fi

A&O HAMMASHOITOASEMA Huopalahdentie 4-6, 00330 Helsinki Ajanvaraukset : (09) 436 6340 www.hammashoitoasema.fi

www.facebook.com/kukamitahah2013

Merle Vislapuu, HLL

Hanki kerralla kunnollista – suomalaista. Tervetuloa! Erä sohvia -40%

www.sope .fi Mustat -40%

-30

M a l m i n r a i t t i 1 7 , H e l s in k i

16.2. asti

yksi kirjahylly 1517€ (2167€) L192, K199, S35 lasiliukuovilla

631€ (901€) lasiliukuovet

366€ (523€)

p. 09 669 663, makasiini@sope.fi ma-pe 10-18, la 10-16, su 12-16

(1745€)

1155€ (1650€) L192 713€ (1018€) L96 1047€

DIMENSIO - Kestävä, ajaton, monipuolinen, helppo koota ja jatkaa...


www.metro.fi

Ulkomaat kuvina

1

1. IBRAHEEM ABU MUSTAFA/REUTERS 2. REUTERS 3. LUCAS LANDAU/REUTERS 4. DANISH SIDDIQUI/REUTERS 5. TOBIAS SCHWARZ/REUTERS

1

4 5

Israel. Palestiinalainen mies tekee ammuksista taidetta

Palestiinalainen Mohammed al-Zomar, 32, kirjoitti arabiaksi israelilaisesta ohjuksesta peräisin olevaan kranaattiin. Al-Zomar kirjoittelee ja piirtelee israelilaisten ammusten jäännöksiin, joita hän on kerännyt Gazan alueelta vuosien 2008–2009 ja 2012 konfliktien aikana. Yhteen ammukseen hän on kirjoittanut lauseen: ”Kun yksi kukka kuihtuu, tuhansia uusia puhkee kukkaan”. METRO-REUTERS

2

Australia. Palot uhkaavat Länsi-Australian Perthiä

3

Brasilia. Sambakoulut hiovat kuvioita karnevaalia varten

Palomiehet yrittivät maanantaina sammuttaa maastopaloa Perthin lähistöllä Länsi-Australiassa. Paikallisen median mukaan sitkeät pensaspalot uhkaavat karata hallinnasta Perthin eteläisissä osissa. METRO-REUTERS

Mocidade Independente de Padre Miguel -sambakoulun jäsenet harjoittelivat sunnuntaina Rio de Janeirossa sambakulkuetta varten. Rion sambakarnevaalit järjestetään vuosittain laskiaisen aikaan. METRO

4

Intia. Monorail helpottamaan Mumbain liikennettä

Mumbain joukkoliikenteen sujuvuus parani, kun suurkaupungissa avattiin sunnuntaina Intian ensimmäinen monorail-rata. Junan reitti on 8,93 kilometriä pitkä. METRO-REUTERS

5

Saksa. Elokuvafestivaali pian käyntiin Berliinissä

Ihmiset jonottivat maanantaina lippuja Berlinale-festivaaleille. Berliinin 64. kansainvälinen elokuvafestivaali käynnistyy keskiviikkona. METRO-REUTERS

08

Moskovan ampuja oli koulun oppilas

MAXIM SHEMETOV/REUTERS

Kaksi kuoli. Moskovalaisen koulun yläasteella maanantaina tapahtuneessa ammuskelussa kuoli kaksi ihmistä.

2 3

UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 4. helmikuu 2014

Poliisin mukaan kaksi ihmistä kuoli maanantaiaamuna ammuskelussa Moskovan pohjoislaidalla sijaitsevan koulussa. Surmansa saivat Moskovski Komsomolets -lehden haastattelemien silminnäkijöiden mukaan koulun maantiedon ja biologian opettaja ja 33-vuotias moskovalaispoliisi. Lisäksi yksi poliisi haavoittui ammuskelussa. Venäjän sisäministeriön vahvistaman tiedon mukaan panttivankeja ottanut kouluampuja on kyseisen koulun yläluokkien oppilas. Uutistoimisto Interfaxin mukaan ampuja pidätettiin ja kaikki panttivangit vapautettu. Panttivankeja ottaneen pojan isä auttoi viranomaisten mukaan neuvotteluissa ja tilanteen laukaisemisessa. Tekijää kuvaillaan erinomaiseksi oppilaaksi, mutta uutistoimisto AFP:n mukaan hänellä oli erimielisyyksiä arvosanoista yhden opettajan kanssa. Välikohtaus alkoi, kun joko pistoolilla tai kiväärillä aseistautunut oppilas tuli puolenpäivän aikaan koulul-

Poliisi evakuoi ihmisiä koulusta panttivankitilanteen oltua ohi.

le numero 263 ja otti 20 hengen luokan panttivangiksi kesken maantiedon tunnin. Oppitunti oli meneillään kolmikerroksisen koulurakennuksen ensimmäisessä kerroksessa. Koko koulu evakuoitiin ja piiritystilanne laukesi iltapäivällä. Uutistoimistojen mukaan syyttäjäviranomaiset, poliisit ja ambulanssit olivat paikalla piiritystilanteen lauettua. Venäjä on pääsääntöisesti välttynyt kouluammuskeluil-

ta, mutta terrori-iskujen pelko on pitänyt oppilaitokset varpaillaan. Tiettävästi hälytys maanantaiaamun tilan-

HÄLYTYSTILA. Koko maan turvallisuusviranomaiset ovat käytännössä hälytystilassa perjantaina alkavien Sotšin olympialaisten vuoksi.

BESLANIN TRAGEDIA. Venäjän historian pahin

GLEB GARANICH/REUTERS

Ukrainan presidentti Viktor Janukovitš on palannut neljän päivän sairauslomaltaan suoraan hallitusneuvotteluihin. Parlamentin puhemiehen Volodymyr Rybakin mukaan presidentti aikoo keskustella vielä kertaalleen opposition edustajien kanssa pääministerinimityksestä. Ukrainan parlamentti kokoontuu seuraavan kerran tiistaina. Maanantaina kokoontuneet oppositiopuolueiden edustajat aikovat vaatia pre-

EI KELVANNUT. Parlamentti hyväksyi pidätettyjen armahduksen sillä edellytyksellä, että vallatut hallintorakennukset tyhjennetään. Mielenosoittajat eivät tähän suostuneet. Oppositio yrittää tiistaina vaatia laajempaa armahdusta mielenosoituksissa pidätetyille.

Presidentti Viktor Janukovitšin kuva Kiovan katukuvassa.

sidentiltä lisää myönnytyksiä. Oppositio sai tuntuvaa tukea viikonlopun aikana, kun sekä Yhdysvallat että Euroopan unioni ilmoittivat suunnittelevansa Ukrainalle suurta taloudellista tukipakettia. Taloustuki onkin tarpeen, koska Ukrainan energiayhtiö Naftogas ilmoitti maanantaina, ettei se todennäköisesti

kykene maksamaan Venäjän energiayhtiölle Gazpromille uusinta kaasumaksua. Venäjä on ilmoittanut jäädyttävänsä lupaamansa taloudellisen apupaketin, kunnes Ukraina on nimittänyt uuden hallituksen viime viikolla eronneen Mykola Azarovin johtaman hallituksen tilalle. METRO

Mandelalta rahaa henkilökunnalle Joulukuussa 2013 kuolleen Etelä-Afrikan vapaustaistelijan Nelson Mandelan 40-sivuinen testamentti luettiin maanantaina asianosaisille. Testamentti määrää Mandelan kuolinpesän 4,13 miljoonaa dollaria eli noin 3,05

miljoonaa euroa jaettavaksi muun muassa perheen ja ANC-puolueen kesken. BBC:n mukaan Mandela on testamentannut rahaa myös henkilökunnalleen sekä kouluille, joissa hän itse opiskeli. Henkilökunnan jäsenet sai-

REUTERS

Koko maa varpaillaan

Ukrainan presidentti yrittää koota hallitusta

Armahdusvaatimuksia

teesta tuli poliisille hälytyslaitteella, joilla moskovalaiskouluja on varustettu. METRO-

sivat kukin noin 3 280 euroa, ja kouluille menisi kullekin 6 560 euroa. Mandelan perheen kerrotaan hyväksyneen toistaiseksi testamentin moitteitta, mikä on yllätys, sillä sukua on kuvailtu riitaisaksi. METRO-AFP

panttivankikohtaus tapahtui vajaat kymmenen vuotta sitten peruskoulussa PohjoisOssetian Beslanissa, kun terroristit ottivat vangiksi yli tuhat oppilasta, opettajaa ja omaista, ja ainakin 330 kuoli.

Kreikka

Voimakas järistys Kefaloniassa

Voimakas maanjäristys ravisteli Kefalonian saarta Kreikan länsipuolella varhain maanantaina, kertoi Yhdysvaltain geologian laitos (USGS). Järistyksen voimakkuudeksi mitattiin 6.1. Myöhemmin Ateenan geodynaaminen instituutti kertoi mitanneensa järistyksen voimakkuudeksi 5.7. Järistyksen keskus sijaitsi noin 13,7 kilometrin syvyydessä. Kefalonian saarella asuu noin 35 000 ihmistä. Vakavia henkilövahinkoja ei tiettävästi syntynyt, mutta järistys vaurioitti teitä ja rakennuksia. METRO-REUTERS–AFP Saksa

Alitalian ostoon liittyy valtiontukea

Etihad Airwaysin ostotarjous italialaisesta Alitalialentoyhtiöstä perustuu ehdotukseen, jonka mukaan Italian valtion tulisi tukea kauppaa, arvioi saksalainen lentoyhtiö Lufthansa. Abu Dhabissa pääkonttoriaan pitävä Etihad Airways on neuvotellut Alitalian osuuden ostamisesta kuukausia. Lufthansa ei maininnut yhtiöiden nimiä, mutta lausunto annettiin, kun Etihad oli ilmoittanut päässeensä omassa ostotarjousharkinnassaan viime vaiheille. METRO-AFP


UUTISET

Olet hyvässä kuosissa!

SERGEY KOKINSKIY/SOLENT NEWS & PHOTO AGENCY

Etelä-Georgia

Sulkasato

Sulkasatoinen pingviini hämmentää

Joka vuosi paasto ja uusi höyhenpuku

Eläinkunnassakin erikoinen pukeutuminen kiinnittää huomiota. Kuningaspingviini, jonka höyhenpuvun vaihto on kesken, erottuu laumastaan. Valokuvaaja Sergei Kokinskiy matkusti eteläisellä Atlantilla sijaitsevalle Etelä-Georgian saarelle kuvaamaan pingviinilaumoja, jotka voivat koostua jopa 200 000 yksilöstä. MWN

Kuningaspingviinit vaihtavat sulkansa vuosittain keväällä. Sulkasato kestää 3–4 viikkoa. Sulat menettävät sulkasadon aikana eristyskykynsä ja vedenpitävyytensä, joten pingviinit pysyttelevät poissa vedestä kunnes uusi höyhenpeite on kokonainen. Pingviinit paastoavat sulkasadon aikana ja voivat menettää jopa 44 prosenttia painostaan. MWN Etelä-Georgian saari

Kuvaaja kertoo

”Joillakin pingviiniyksilöillä karvapeite pysyy osassa ruumista pidempään kuin toisilla.” Valokuvaaja Sergei Kokinskiy, 47, Tula, Venäjä – Jos istuu paikallaan eikä tee äkkinäisiä liikkeitä, pingviinit tulevat luokse viidessä tai kymmenessä minuutissa. Jotkut yrittävät uteliaisuudesta purra, Kokinskiy kertoo.

TIETOA, TUKEA JA HOITOA RAHAPELIONGELMIIN

www.peliklinikka.fi

3rd floor O’LEARYS FORUM

Yrjönkatu 27, Kukontori www.olearys.fi/forumhelsinki

Sotshin LIVE-lähetykset meillä

09

Avokuntoutusta pelaajille ja heidän läheisilleen.

Soita 040 152 3918 arkisin klo 11-13

lapponia-päivä pohjoisesplanadin myymälässämme tänään. tule tekemään löytöjä! lapponia-asiantuntija on paikalla klo 12-18.

SIJAINTI. 1390 kilometriä Falklandin saarista itään. Kuuluu Britannialle.

VÄESTÖ. Noin 2,23 miljoonaa kuningaspingviinipariskuntaa, joiden määrä kasvaa. Ei ihmisasukkaita.

ELÄMÄ. Viileä, happipitoinen vesi saa merenelävät kukoistamaan, muun muassa ravintoketjun pohjalta löytyvän, katkarapua muistuttavan krillin.

Haluatko osallistua kliiniseen tutkimukseen jossa selvitetään ravintolisävalmisteen vaikutusta painoon ja kehon koostumukseen? Tutkimus kestää noin kahdeksan kuukautta (tutkimusvalmistetta käytetään 6 kuukautta). Kukin tutkittava käy tutkimusklinikalla kuudella tutkimuskäynnillä. Lisäksi tutkimushenkilökunta soittaa kolmesti. Saatat soveltua tutkimukseen jos • olet 18- 65 -vuotias • painoindeksisi on 28.0 – 34.9 kg/m² • et ole lääkehoidossa kohonneen verenpaineen, diabeteksen tai rasva-aineenvaihdunnan häiriön vuoksi • et käytä laihdutuslääkkeitä etkä kuituvalmisteita Tutkimukseen valitaan 200 tutkittavaa EteläSuomen alueelta. (Helsinki, Kerava, Tampere, Turku) Tutkimus on maksuton. Osallistujat saavat ilmaiseksi terveystarkastuksen, kehonkoostumusmittaukset ja tutkimusvalmisteen. Tutkimuksen toimeksiantaja on DuPont Nutrition and Health ja tutkimuksen vastaavana henkilönä Suomessa toimii professori Aila Rissanen, HYKSinstituutti Oy , Biomedicum, Kliininen tutkimus.

lapland silver

design björn weckström

UUSI URA -TEEMA

Inspiro rannekoru 245,Informetta kaulakoru 115,Fonte korvakorut 65,-

KESKIVIIKKOISIN Kalevala Koru -myymälä Pohjoisesplanadi 25-27, ma-pe 10–19, la 10–17

Mikäli haluat kuulla lisää tutkimuksesta – ota yhteyttä: Helsingissä Väestöliitossa tutkijoina ovat ylilääkäri Dan Apter, sekä lääkäri Pamela Kauppinen. Väestöliitto tutkimushoitaja, puh. 045 6310064 (klo 8.1515.00), sähköposti anu.pakkanen@vaestoliitto.fi (laita viestiin puhelinnumerosi yhteydenottoa varten).


+

TRENDIT

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 4. helmikuu 2014

10 CHRIS JACKSON/GETTY IAMGES

TRENDIT

SHINGAI SHONIWA

Katutyyli

Paitapuserosta on moneen

Noisettes-yhtyeen laulajan intohimo on erikoinen muoti. Metro keskusteli hänen kanssaan lavatyylistä ja etäsuhteista.

”ARVOSTAN ASENNETTA”

NIMI: Seana Ray AMMATTI: Esimies ASUINPAIKKA: New York Mitä päälläsi on? – Kengät ovat Chuck Taylorit ja kaikki muu H&M:ltä. Mitä vaatteita kaapistasi löytyy eniten? – Minulla on paljon paitapuseroita. Minusta ne ovat monikäyttöisiä. Käytän niitä neuleiden, hameiden tai farkkujen kanssa. Mitä ostit viimeksi netistä? – Mustat saapikkaat Lola Shoetiquesta. Vaikka minulla on lukemattomia saapikkaita, juuri tällaisia olen aina etsinyt. METRO

– Hei kulta, mitä kuuluu? sirkuttaa Shingai Shoniwa ja ymmärtää halauksen puolivälissä, ettemme ole koskaan tavanneet. Tunnen itseni ansaitsemattomasti rakastetuksi kuin ruma poika, jonka onnistui varastaa suudelma kauniilta tytöltä pimeällä tanssilattialla. Paitsi että Shingai ei hätkähdä erheellisestä hellyydenosoituksesta. Ei, indierockbändi Noisettesin laulaja on liian flirttaileva ja hillitön häkeltyäkseen. Hän on ihmis-

vastine kirkasvalolampulle. – Huomaan aina sen kukan, joka kasvaa betonin keskellä. Jopa Lontoossa olo tuntuu siltä, kuin olisin jossain trooppisessa metropolissa. En ole kovinkaan realistinen ihminen, hän intoilee etelälontoolaisella aksentilla. Noisettesin hitti Don’t Upset The Rhythm oli Mazdan mainoksen soundtrack, joka sai kaikki haluamaan hypätä viistoperäisen auton takapenkille. Vaikka on kulunut jo jonkin aikaa pikkuruisen

PARTURI-KAMPAAMO

UUSI KAMPAUS KOKO

PERHEELLE, HELPOSTI JA AMMATTITAIDOLLA

Helsinki, Espoo, Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Lohja, Nummela, Vantaa WWW.SALONKLIPSI.FI Bonusta S-Etukortilla KOULUTUS & KAMPAAMO

LEIKKAUSPAKETIT ALK.

Kalevankatu 3 a 40 00100 Helsinki

2. krs

WWW.STYLEBYELO.FI

Kampauksen salaisuus

”Niksi on nukkua sukkahousut päässä.” 32-vuotiaan viimeisimmästä albumista, häneltä on nähty kannanottoja tyylirintamalla. Hän huutokauppasi hiljattain kokoelman näyttäviä tavaroitaan, esiintymisasuista autoonsa, ja luovutti tuoton Filippiinien katastrofissa avustamiseen ja Ponayi-hyväntekeväisyysjärjestölle. Tapasimme Lontoon Sanderson-hotellissa keskustellaksemme muodista, monimuotoisuudesta ja hänen aikeistaan jättää bändi, joka teki hänestä kuuluisan. Sinulla on hieno kampaus tänään. Kuinka kauan hiustesi laittamiseen menee? 40 minuuttia. Kulta, niksi on nukkua sukkahousut päässä – monimutkaisinkaan kampaus ei liikahda. Mutta tämä saattaa muuttua, kun löydän komean nuoren miehen, jonka vierestä herätä aamuisin. Olet käyttänyt pääkoristeita aina. Nyt Lady Gaga tekee samoin. Onko hän varastanut tyylisi? Maailmassa on tilaa tuhansille erikoisille tyyleille. Arvostan asennetta, rohkeutta laittaa jättimäinen koriste päähänsä. Olisi hauska nähdä Lady Gaga rokkaamassa afrikkalaistyylinen turbaani päässään. Voisitko harkita oman vaatemerkin perustamista? Kyllä, mutta tällä hetkellä teen mieluummin yhteistyö-

tä sellaisten brändien kanssa, jotka osaavat yhdistää luovuuden kaupallisuuteen, kuten Topshop-yhteistyössäni kolme vuotta sitten. Onko sinulle tärkeää, että muoti pysyy edullisena? Minusta on tärkeää, että kaikilla on mahdollisuus muotiin. En ole koskaan ollut hienosteleva, enkä ole koskaan tehnyt musiikkia yhdelle ihmistyypille. En vanno uskollisuutta yhdelle tyylille, trendille tai jengille. Pysyn liikkeessä. Onko tyylimokia, joita kadut? Ainoa asia, jota kadun, on se, että poltin hiukseni kemiallisella suoristusaineella ja värjäsin ne neonoransseiksi 1990-luvun lopulla. Näytöslavoilla ja kuvauksissa ei usein ole paljonkaan monimuotoisuutta. Pitäisikö sinusta näkyvillä olla enemmän etnistä sekoitusta? Ehdottomasti. Minkä tahansa brändin täytyy muistaa, että kuluttajapohja ei ole enää se, millaisena sitä on totuttu ajattelemaan. Monet ihmiset Afrikassa ja Aasiassa rakastavat muotia, mutta eivät kuluta samalla tavalla kuin lännessä. Euroopalla on kirittävää markkinoinnissa ja suhtautumisessa etnisiin ryhmiin. Puhutaanpa suhteestasi bändikaveriisi Dan Smithiin. Olet kutsunut häntä ”kallioksesi”, mikä on melko parisuhdemainen luonnehdinta. Ovatko ammatilliset ja henkilökohtaiset suhteenne koskaan sekoittuneet?

Hän on isoveljeni. Tien päällä tulee hetkiä, jolloin tarvitsee jonkun, johon nojata. Me emme ole koskaan olleet romanttisessa suhteessa, mutta välillämme oli ehdottomasti romanttinen kipinä, kun tapasimme. Ystävyyden taustalla on aina keskinäinen kemia. Seurusteletko tällä hetkellä? En, mutta sydämeni on avoin, jos joku osaa käsitellä muskettisoturia, joka on aina tien päällä. Onko sinua vaikea käsitellä? Ei, ei. Kyse on välimatkasta. Se, etten ole ollut läsnä, on aiheuttanut pari romanttista tragediaa. Tai romanttista komediaa. Etäisyydestä puheen ollen, olet muuttamassa Los Angelesiin ja pitämässä taukoa Noisettes-yhtyeestä. Mitkä ovat tulevaisuudensuunnitelmasi? Teimme juuri (Dan Smithin kanssa) erikoisen cover-version Frank Sinatran I’ve Got You Under My Skin -kappaleesta Ford-mainosta varten. Minulla on myös pieni rooli Harry Hillin uudessa filmissä. Pidämme taukoa, mutta työskentelemme Danin kanssa muissa projekteissa yhdessä. Ensi vuonna lähdemme Best of Noisettes -kiertueelle. Pidät automainoksista, eikö niin? (Nauraa) Odotan vielä ilmaista autoani.

RICHARD PECKETT

Metro World News


URHEILU

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 4. helmikuu 2014

Jääkiekko

HIFK:n tehomiehet viikkoja pois pelistä Kätensä viime viikolla JYP-ottelussa loukannut HIFK:n luottopuolustaja Toni Söderholm joutuu seuran mukaan olemaan sivussa peleistä 4–6 viikkoa. Samassa ottelussa loukkaantunut maalitykki Juuso Puustinen on puolestaan sairastuvan puolella ainakin 2–3 viikkoa. Söderholm johtaa puolustajien pistepörssiä 28 pisteellä (6+22). Pistepörssissä seitsemäntenä oleva Juuso Puustinen on tehnyt tällä kaudella 21 osumaa ja syöttänyt 16. Liigan maalintekijätilastossa hän on jaetulla toisella sijalla. METRO Golf

Ilonen nyt 58:s rankinglistalla

Mikko Ilonen nousi uransa parhaaseen sijoitukseen maanantaina julkaistulla golfin uudella maailmanlistalla. Ilonen on rankingissa 58:s ja varmisti samalla paikan 19.–23. helmikuuta Yhdysvaltojen Arizonassa pelattavaan reikäpelimestaruuskilpailuun. Ilonen ei osallistu tällä viikolla Etelä-Afrikassa pelattavaan Euroopan kiertueen turnaukseen. Siitä huolimatta hänen sijoituksensa voi nousta viikon kuluttua, sillä häneltä jää yksi turnaus pois listalta, josta rankingpisteet lasketaan. METRO Jääkiekko

Jokerit löysi toimitusjohtajan

Jukka Kohonen on Jokerien uusi toimitusjohtaja. Kohonen, 49, siirtyy SM-liigassa kuudentena olevan helsinkiläisjoukkueen palvelukseen Sanoman markkinointijohtajan paikalta. Hän aloittaa uudessa tehtävässään virallisesti 1. maaliskuuta. Uusiin tehtäviin Kohonen tarttuu innolla. – Ei tällaiseen kutsuun voi vastata kieltävästi. Olen elänyt jääkiekkoa selkäytimelläni niin pitkään, Kohonen perustelee. Jokereiden toimitusjohtajan tehtäviä on kesästä lähtien hoitanut seuran puheenjohtaja Harry Harkimo. METRO

Sotšin slopestylerinne vaarallinen

DYLAN MARTINEZ/REUTERS

Liito-orava. Sebastien Toutantin mukaan tuntuu samalta kuin hyppäisi ulos kerrostalosta.

Sotšin kisoihin matkanneet lumilautailijat ovat nostaneet metelin kisarinteen kunnosta. Slopestyle-laskijat ovat tyytymättömiä liian isoihin hyppyreihin. Suomalaislautailija Roope Tonteri sanoi Reutersille, että radan muotoilussa on menty liiallisuuksiin. – He halusivat tehdä isoja hyppyreitä, mutta se ei ole hyväksi hyppääjille. Se ei ole enää turvallinen. En vain halua loukkaantua, useampaan otteeseen kätensä ennen kisoja murtanut Tonteri sanoi. Kanadan Sebastien Toutant sanoi rinteen olevan todella haastava. – Onhan siinä rinnettä kerrakseen. Hypyt ovat todella isoja, ja pudotus tulee korkealta. Tuntuu, kuin hyppäisi ulos kerrostalosta. Minun pitäisi varmasti pukea ylleni liito-oravapukuni, Toutant hämmästeli. Myös irlantilaislaskija Seamus O’Connor kuvaili rataa

Sotšin olympialaisten Slopestyle-rinteen hyppyriä pidetään tällä hetkellä liian korkeana.

vaaralliseksi ja vaati muutoksia loukkaantumisten välttämiseksi. – Nyt rinne on aika vaarallinen. Hyppyrit on rakennettu liian isoiksi, koska lumen on pelätty sulavan, 16-vuotias kuvaili Irish Times -lehdelle. – Uskon, että etenkin naisilla tulee olemaan ongelmia laskemisen kanssa.

Lumilautailun slopestylen karsinta on edessä jo ennen kisojen virallisia avajaisia torstaiaamuna. Miesten loppukilpailu on ohjelmassa lauantaina 8. helmikuuta ja naisten finaali sunnuntaina. Suomea kisassa edustavat Roope Tonteri, Peetu Piiroinen, Janne Korpi ja Ville Paumola. METRO

Suosikki sairaalaan •

SOLISLUU MURTUI. Norjan Torstein Horgmo loukkaantui maanantaina kaaduttuaan harjoituslaskussaan. Solisluunsa murtanut 26-vuotias X Games -voittaja oli slopestylen mitalisuosikkeja.

Suomalaishiihtäjät nimettiin avausmatkoille

Sotšin talviolympialaisten avajaisia vietetään perjantaina, ja viikonloppuna ovat vuorossa ensimmäiset maastohiihtomatkat, kun sekä naiset että miehet kilpailevat yhdistelmäkilpailussa. Naisten 7,5+7,5 kilometrin matkalle on nimetty Kerttu Niskanen, Krista Lähteenmäki, Aino-Kaisa Saarinen ja Anne Kyllönen. Miesten 10+10 kilometrin matkan

2

URHEILU

hiihtävät Matti Heikkinen, Iivo Niskanen, Lari Lehtonen ja Sami Jauhojärvi. Tiistaina miesten vapaan sprinttiin on nimetty Anssi Pentsinen, Martti Jylhä, Juho Mikkonen ja Ville Nousiainen. Naisten sprintissä Suomea puolestaan edustavat ainakin Mona-Liisa Malvalehto, Anne Kyllönen ja Riikka SarasojaLilja. KEVIN C. COX/GETTY IMAGES

Kaikille matka

”Kaikille olympialaisiin nimetyille hiihtäjille on nyt ilmoitettu yksi matka, jonka he hiihtävät.” Päävalmentaja Magnar Dalen

Riitta-Liisa Roponen on nimetty 30 kilometrin vapaan

Suomen koripallomaajoukkue kohtaa ensi elo– syyskuussa Espanjassa järjestettävissä MM-kisoissa hallitsevan maailmanmestarin ja lajin ylivoimaisen mahtimaan USA:n. Se sopii Susijengin sentterille Hanno Möttölälle. – Tämä oli unelma, että pääsemme pelaamaan USA:ta vastaan. Emme lähde keräämään nimmareita tai ottamaan valokuvia, Möttölä tunnelmoi puhelimitse. Suomen lohko ei ole kuitenkaan kisojen suurin ”kuolemanlohko”. Bilbaossa pelattavaan C-alkulohkoon arvottiin USA:n ja Suomen kavereiksi Dominikaaninen tasavalta, Turkki, Ukraina ja Uusi-Seelanti. METRO

Ian Thorpe vietiin hoitoon

Seattle ylivoimainen

Seattle Seahawks voitti ylivoimaisesti amerikkalaisen jalkapallon Super Bowlin. Seahawks kukisti maanantain vastaisena yönä Suomen aikaa New Jerseyn East Rutherfordissa pelatussa ottelussa Denver Broncosin pistein 43–8. Finaalin parhaana palkittiin ensi kerran yhteentoista vuoteen puolustuspelaaja Seahawksin tukimies Malcolm Smith. METRO

kisaan. Nimilistoja täydennetään kisojen kuluessa. – Kaikille olympialaisiin nimetyille hiihtäjille on nyt ilmoitettu yksi matka, jonka he hiihtävät. Loput valinnat tehdään kisojen aikana, mutta tällä halutaan rauhoittaa urheilijoiden valmistautumista kauden tärkeimpään kisaan, päävalmentaja Magnar Dalen kertoo Hiihtoliiton tiedotteessa. METRO

Kelkkailu

Kritiikki itketti Sotšhin kelkkailussa Yhdysvaltoja edustamaan valittu aitajuoksija Lolo Jones puhkesi kyyneliin hänen valintaansa kohdistuneesta arvostelusta. – Minut on heitetty monta kertaa linja-auton alle, jopa joukkuekaverien toimesta. Kelkkailujoukkue on kuitenkin nyt hyväksynyt minut. Kritiikin mukaan kaksinkertainen 60 metrin aitojen maailmanmestari valittiin kisajoukkueeseen ulkonäön ja suosion perusteella. METRO-REUTERS

Koripallo

Suomi ja USA arvottiin samaan MM-alkulohkoon

Uinti

Australialainen entinen huippu-uimari Ian Thorpe on viety kuntoutukseen toipumaan masennuksesta, australialaismedia kertoi maanantaina. Poliisi kutsuttiin paikalle, kun Thorpe oli nähty sekavana kadulle pysäköidyn auton lähellä, ja 31-vuotias viisinkertainen olympiavoittaja vietiin sairaalaan Bankstownissa. – Hän on hoidossa masennuksen vuoksi, Thorpen manageri James Erskine kertoi Australian Associated Press -uutistoimistolle. METRO

11

39:s

on Suomi kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n rankingissa. Lohkon maista USA on rankingykkönen, Turkki seitsemäs. Uusi Seelanti sijalla 19., Dominikaaninen tasavalta 26., Ukraina 45.

K2-vitamiini tiedeyhteisön huomion keskipisteessä:

Vitamiini, joka vahvistaa luustoa ja hampaita

K2-vitamiini on rasvaliukoinen vitamiini, jonka merkitys on vasta nyt huomattu. K2-vitamiini kuljettaa ravinnosta saamaamme kalkkia oikeisiin osoitteisiin, eikä jätä sitä kalkkeuttamaan verisuonia. Se ohjaa siis luuston rakennusaineen kalkin luihin ja hampaisiin ja rakentaa näin tervettä ja vahvaa luustoa. Samalla se vie kalkkia pois verisuonistosta, jossa se aiheuttaa tukoksia. Osteolis K2-Kalcium-D3 valmiste tehoaa kolmella tasolla Osteolis on koostumukseltaan täydellinen kalsiumvalmiste, joka sisältää kalsiumin lisäksi tärkeitä luustovitamiineja. K2- ja D3-vitamiinit huolehtivat kalkin kulkeutumisesta ja kiinnittymisestä luustoon ja ehkäisevät näin verisuonten kalkkikertymiä. Markkinointi: www.polarpharma.fi

Huipputarjous!

Osteolis tarjouksessa nyt Life Arabiassa ja Life Isossa Omenassa hintaan

1760 60 kpl

(23,60)

Tarjous voimassa 28.8.2014 saakka Helppo käyttää. 1 kapseli päivässä. Kauppakeskus Arabia, Hämeentie 111 Iso Omena, Piispansilta 11


3 VIIHDE

Top 5 Katsotuimmat elokuvat 31. tammikuuta– 2. helmikuuta.

1 2

3 4 5

Onneli ja Anneli 20 070 Ei kiitos (kuva) 8 537 12 Years a Slave 8 085 The Wolf of Wall Street 7 124 Risto Räppääjä ja liukas Lennart (ennakot) 6 276

Göteborgissa

Oppipoika palkittiin Ohjaaja Ulrika Bengtsin elokuva Oppipoika voitti Göteborgin elokuvafestivaalilla Telia-palkinnon, jonka suuruus on 100 000 Ruotsin kruunua. Palkinto myönnetään elokuvalle, jolla ei ole vielä levitystä Ruotsissa, ja sen saa elokuvan tuleva levittäjä. Oppipoika on voittanut aiemmin Rooman elokuvafestivaalin Alice nella città -sarjan pääpalkinnon ja Jussin parhaasta pukusuunnittelusta. METRO

VIIHDE

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 4. helmikuu 2014

Vince Vaughn on oppinut isäksi JESSICA MIGLIO

Elokuva. Aikuistuminen ja isyys ovat Mies joka antoi -elokuvan teemoja. Ne ovat tuttuja myös draamakomedian päänäyttelijälle Vince Vaughnille.

Amerikkalaisnäyttelijä Vince Vaughn, 43, esittää tuoreessa leffassaan oikeaa sooloseksin mestaria. Viime perjantaina ensi-iltansa saaneessa Mies joka antoi -elokuvassa miehen esittämä David Wozniak tienaa nimittäin opiskelurahoja spermaa luovuttamalla. – Olen harjoitellut asiaa, mutta en ole tehnyt siitä bisnestä. Minun ei siis tarvitse miettiä, keiden kaikkien isä olen, Vince Vaughn kertoo Beverly Hillsissä. Hän esittää perheyrityksessä lihankuljettajana työskentelevää miestä, joka saa tietää olevansa 533 lapsen isä. Osa hänen lapsistaan on nostanut joukkokanteen hedelmöitysklinikkaa vastaa. He haluavat selvittää, kuka heidän biologinen isänsä on. Samaan aikaan uusi Wozniak on tulossa maailmaan, sillä Davidin tyttöystävä on raskaana. – En osaa ottaa kantaa siihen, onko isän hyvä pysyä anonyymina keinohedelmöityksessä. Osaltaan se varmaan helpottaa prosessia. Vaughnilla on kaksi lasta vaimonsa Kyla Weberin kanssa. Locklyn-tytär on kolmevuotias ja Vernon-poika alle vuoden. – Isyys ei ollut aluksi helppoa, mutta olen oppinut syöttämään ja vaihtamaan vaipat. Päämääräni on kasvattaa lapset hyvin, kannustaa heitä ta-

Kaksi pientä lasta

”Isyys ei ollut aluksi helppoa, mutta olen oppinut syöttämään ja vaihtamaan vaipat.”

Vince Vaughn kertoo, että häntä kutsuttiin Mies joka antoi -leffan kuvauksissa leikillään mastuboinnin kuninkaaksi.

voittelemaan unelmiaan ja pärjäämään omillaan aikuisena. Lasten kannalta on tärkeää, että rakastan ja kunnioitan heidän äitiään. Se luo va-

kaan ja mukavan ilmapiirin kotiin ja antaa heille mallin hyvästä parisuhteesta. Minneapolisissa syntynyt mies sai itse hyvän pohjan

elämälleen lelumyyjäisältään ja kiinteistövälittäjä-äidiltään. – Harrastin nuorena amerikkalaista jalkapalloa ja painia, mutta näytteleminen oli intohimoni. Oli tärkeää, että vanhemmat kannustivat minua tavoittelemaan unelmaani. Vaughn muutti Los Angelesiin 18-vuotiaana, heti collegen jälkeen. – Nuorena oletin, että työn pitää olla vaikeaa, mutta parisuhteen helppo. Jos asiat eivät toimineet mutkattomasti tyttöystävän kanssa, olin varma, että hän ei ole se oikea minulle. Vanhemmiten olen ymmärtänyt, että suhteen eteen pitää tehdä töitä. On kuunneltava ja otettava huomioon toisen tunteet ja tarpeet. Parisuhteessa on kaksi ihmistä, jotka puhuvat asioista eri tavoilla. Kompromissit ja tarkennukset kuuluvat arkeen. Vaughn seurusteli Jennifer Anistonin, 44, kanssa reilun vuoden. Suhde päättyi talvella 2006. Nykyistä vaimoaan hän kosi keväällä 2009, ja he menivät naimisiin seuraavana vuonna. – Hän on hyvän ystäväni vaimon kaveri. Asiat tapahtuivat luonnostaan. Minulla oli hauskaa sinkkuna, mutta kyllästyin oman navan tuijotteluun. Olin valmis vakavaan suhteeseen.

KIRPI UIMONEN

metrowkd@hs.fi

10 väitettä Miia Nuutilalle

Näyttelijä Miia Nuutila, 41, muistetaan muun muassa Ylen maalaiskomediasta Turvetta ja timantteja sekä sarjasta Tahdon asia, josta hänet palkittiin Venla-patsaalla vuonna 2006. Nuutila on esiintynyt myös elokuvissa FC Venus, Napapiirin sankarit ja 21 tapaa pilata avioliitto sekä Jope Ruonansuun sketsisarjassa Jopet show. Vuodesta 2007 alkaen Nuutila on juontanut MTV3:n suosittua parinhakusarjaa Maajussille morsian, jonka seitsemäs tuotantokausi pyörii parhaillaan. Forssassa syntynyt ja lapsuutensa viettänyt Nuutila asuu nykyään Helsingin Kruununhaassa puolisonsa ohjaaja-muusikko Kari Nenosen ja kahden lapsensa kanssa. Nuutila menestyi nuorena juniorikoripalloilijana. Nykyään hän harrastaa joogaa ja meditointia.

KAI SINERVO/HELSINGIN SANOMAT

2

Olet tämän päivän Kari Salmelainen. Ihanaa, kiitos! Napakymppi oli ihan paras. Meillä on molemmilla vähän kikkara tukkakin.

3Joo, ehdottomasti, kyllä.

Avioero otetaan nykyään liian kevein perustein.

Avioeroluvut ovat kauheita. Ei saa erota niin helposti, ei se vaihtamalla parane.

juttunsa.

6

Miia Nuutila puikkelehtii sujuvasti maaseudun pääkaupungin välillä.

muut sanovat hesalainen. Tuli todella kova ärsytys.

Suomalainen teatteri kaipaa Jouko Turkan tuuletusta. Eikä kaipaa, meillähän on just uudet Lauri Maijalat ja kaikki [Kristian] Smedsin jalanjäljissä.

kä ole. Tahdon nähdä liitooravan!

Ei paljon hesalaisten jutut kiinnosta.

ABC on ihan hyvä treffipaikka.

kaikki, myös ihmisoikeus.

sitä ei saa käyttää. Yäk! Vain

tyä yllättävän paljon. Siinä

mielessä ei ole varaa valittaa ABC:stä.

8 10 En ole nähnyt yhtäkään! EiLiito-oravia on jo riesaksi asti.

1 Ehdottomasti. Se on yksi 7 niistä miljardista asiasta, mi9 tä rakkaus on. Rakkaus on Inhoan sanaa ”hesalainen”, No on, kyllä. Tulee käytetRakkaus on ihmisoikeus.

Criminal Minds saa sisarsarjan

Nelosella alkaa tänään tiistaina uusi sarja Criminal Minds: Epäilyksen alla, jonka pääosassa nähdään Oscar-palkittu Forest Whitaker. Alkuperäinen, huippusuosittu Criminal Minds – FBItutkijat puolestaan palaa ruutuun uusin jaksoin 6. helmikuuta. Whitaker (The Crying Game, Skotlannnin viimeinen kuningas) näyttelee uutuussarjassa erikoisagentti Sam Cooperia, jonka kokoama profiloijaryhmä työskentelee itsenäisesti ja käyttää työssään epäsovinnaisia keinoja. METRO Britannian albumilista

You Me At Six listan ykköseksi

You Me At Six on yltänyt ensimmäistä kertaa Britannian albumilistan ykköseksi. Brittirokkareiden neljäs levy Cavalier Youth on tuoreen listan kärjessä ennen Ellie Gouldingin Halcyonia ja Beyoncén uutta, Beyoncé-levyä. Singlelistan kärjessä jatkaa toista viikkoa Clean Banditsin Rather Be. METRO Tuotantoyhtiö tiedotti JIM URQUHART/REUTERS

Seymour Hoffan

Hoffman nähdään Nälkäpeli-filmeissä

Nälkäpeli-elokuvasarjan tuottanut Lionsgate tiedotti eilen olevansa kauhuissaan näyttelijä Philip Seymour Hoffmanin sunnuntaisen kuoleman johdosta. – Hän oli yksi sukupolvemme lahjakkaimmista näyttelijöistä. Olemme onnellisia, että hän oli osa Nälkäpeli-perhettä. Hänen menettämisensä on suuri tragedia, yhtiö tiedotti. Lionsgaten mukaan Hoffmania ei korvata uudella näyttelijällä, vaan hänen osuutensa Matkijanärhi 1 ja 2 -elokuvissa oli jo miltei kuvattu ennen hänen yllättävää kuolemaansa. Elokuvat tulevat ensi-iltaan marraskuussa 2014 ja marraskuussa 2015. METRO

Cantellin elokuvat rikkoivat rajan

4

Putousta katsoessa tulee Jopea ikävä.

Forest Whitaker tähtenä

100 000 katsojaa

Olet seksisymboli. Tuon mä olen tiennyt jo kauan.

5 Eikä tule. Jope on ihan oma

12

Maaseudun ja pääkaupungin välistä juopaa liioitellaan. Ehdottomasti. Puikkelehdin ihan sujuvasti kummankin välillä. Maalaiset ehkä vähän pelkäävät Helsinkiä tai kaupunkia yleensä, ja miksei myös toisin päin. Mutta niillä on silloin väärä käsitys. METRO

Ohjaaja Saara Cantellilla on ohjelmistossa samaan aikaan kaksi 100 000 katsojan rajan rikkonutta elokuvaa: Onneli ja Anneli ja Ainoat oikeat. Cantellin ohjaama ja Marjatta Kurenniemen romaaniin perustuva Onneli ja Anneli oli jo kolmatta viikonloppua peräkkäin Suomen katsotuin elokuva. Elokuvan on nähnyt viikonlopun jälkeen 100 214 katsojaa. Cantellin elokuvat rikkoivat 100 000 katsojan rajan neljän päivän sisällä toisistaan. METRO


LUKIJAT TEKSTIVIESTIT •Jahas! Urpilainen taas palannut entiseksi tyhmäksi demariksi. Ei leikata, vaan otetaan taas lisää velkaa. Nuoret maksaa demareiden tyhmyydestä koko ikänsä. NIMETÖN •Hilkka Ahde. Minä en ihan oikeasti usko sinua. NIMETÖN •Ihmetellä täytyy ruokahävikkiä. Meillä ei mene vuosien aikana grammaakaan ruokaa hukkaan. Se syöty mikä ostettukin jo kun koko 4-henkinen perhe oli koossa. PIIKKI •Nimim. TUI: Myönnettävä on, että hätäilin laittaessani raumalaisten pakkomuuton Helsinkiin 1400- ja 1500-luvuilla tapahtuneeksi, vaan sen täytyi tapahtua1800-luvulla koska 1809 Haminan rauhan yhteydessä Suomi liitettiin Venäjään ja 1900 luvun alussa jo Suomessa tuli jyrkkä itsenäisyysajattelu. L.T. •Asiat ovat monimutkaisia. Jos ulkomaalainen on syyllistynyt Suomessa rikokseen ja hänet on tuomittu täällä vankeuteen, niin käsittääkseni rangaistuksen toimeenpano kuuluu tuolloin ensisijaisesti Suomelle. Siis mikäli rosvo ei halua lusimaan vanhaan kotimaahansa tai vanha kotimaa ei ota häntä vastaan. TIEDOKSI VIHAISILLE VERONMAKSAJILLE

•Luin Klimenkon juttuja, kuinka on tullut tehtyä tyhmyyksiä. Anteeksi voi pyytää kun aiheuttaa muille paljon harmia. Ei kaikkia voi unohtaa. NIMETÖN •On se niin juhlaa katsella kun koiria paskatetaan puistoissa ja kotien lähellä. Eikä niitä jätteitä pusseihin pakata, vaikka välillä ohi mennen sanonkin. Sitten te vingutte ulkokissoista, jotka muuten peittää jätöksensä. Joo ehkä ne nappaa muutaman linnun, mut hiirii enimmäkseen. Saalistaminen on niillä luonnostaan. Joten pidetään nyt lapsetkin sisällä, et ei ne vaan luonteen omaisesti ala leikkimään. Omat kissat muuten 2.v ja 20.v, miten toinen niin vanha on vaikka ulkona käy? KEKSIKÄÄ TEKEMISTÄ

•Tympääntyneelle: Babahan osoitti jälleen olevansa ajan hermolla, pientä nokitusta kateellisille kitisijöille. MARMATI-

•Isac Elliot ei esiinny ”Iso-Britanniassa” vaan Isossa-Britanniassa. ”Metro-lehden toimittajien kielitaito - hah!” NIMETÖN •Hei Koppihoitoa nimim. Siksi niitä puh. koppeja sinne kirjastoihin halutaan, kun kaikki kakarat ja vanhemmatkin huutavat luureihinsa. AJATTELE •Kaupunkipyörät eivät sovi Helsinkiin. Ei ole pyöräteitä keskustassa. Ja missä niitä on, niitä ei käytetä. Ei lisää pyöräilijöitä jalkakäytäville. NOPSA

PASI YMPÄRILLÄ MAAILMA PYÖRII?

•Lauri-lehdessä eräs herra kertoi, että Mooses on vain nähnyt Jumalan, kun puhutteli häntä nimeltä. Nyt se sitten selvisi mistä Norjan ja Australian metsäpalot on saanut alkunsa. On tutkittu ja löydetty galakseja, jotka 13 miljardia vuotta sitten. Elikkä jos sukupolvi on 25 v. On mennyt 550 miljoonaa sukupolvea eikä kukaan ole nähnyt. Mahtaakohan olla vielä hyvässä kunnossa. E L. •Nimimerkille Stadi stadilaisille: Kuinka paljon Helsingissä pystytään tuottamaan ruokaa helsinkiläisille, kun lähes kaikki maa-ala käytetään asuntoja ja teollisuutta varten. Lisäksi kaikkia ihmisiä tarvitaan, vaikka jotkut tekevätkin lähes näkymätöntä työtä ja auttavat toisia pyytämättä mitään palkkioksi, mutta vasta silloin heidät huomataan, kun esim. auto juuttuu kinokseen eikä ole mitään millä saisi lumen pois auton alta ja renkaiden edestä. L.T.

taa olisi kenenkään tarvinnut edes suunnitella, onhan hienoa nähdä kuinka nimimerkki Vinski vuosia on sitä harjoitellut uskomalla niin vakaasti omaan kaikkitietävyyteensä. VISENTTI

•Jos nähty hosuminen on viittomaa, epäilen kuulovammaisen saavan siitä selvää?! Koulutetut viittomak. tulkit tekevät sen työn. PÄÄSITTEHÄN ”ES” NÄPÄYTTÄ-

•Herra Katainen, eikö eropaperia ole vielä löytynyt? Nyt presidentti Kekkonen varmaan sanoisi, ” Saatanan tositosi tunarit”. Onhan meillä presidentti, jolla ei ole valtaa erottaa hallitusta, kiitos Koiviston. EUROEUROEURO

MÄÄN, KIVAA

•Hoitoala on kuralla ja työntekijöitä narutetaan. SIKAMAISTA! •Onnea rakkaudessa eikä vain aina toiveajattelua. TUHON VOIMAT

•Kun tietäisi, kumpi tarkoitus niin itsepintaisesti tarjoilee ideaa meistä kuin Khajurahon figuureista: viisaus vai hulluus. Vereslihalla röyhkeydestäni tungetella kaikkein pyhimpääsi. Ei haluaisi satuttaa ketään. Varmaa on, että jokin kana on kynimättä tässä loputtomassa faabeleiden jatkumossa. PUOLI-

•Nim. merk. Iso riski. Vinski erottaa satuolennot ja todellisuuden. Uskot mihin tahansa,

•Pari kolme kertaa kokenut, samoin. Köyhältä en kehtaa edes pyytää, kun veisi velkakierteeseen. Kai kukin tietää omat rajansa? S.H

•Kyllä nyt Suomen pitää tehdä jotain maasta poistumiskäskyn saaneille, jotka käyttävät porsaanreikää hyväksi! NIMETÖN

•Iso riski. Alkaa ottaa päähän tämä uskon höpötys. En enää usko joulupukkiinkaan. Samaa fiktiota molemmat, vai onko sulla ”sisäpiirin” kokemusta.

•Mulla on kaksi rakkautta. Suuri ja pieni. Sä olet isompi. YKSI RAKASTUNUT NAINEN

•Miksei Viro ota turvapaikanhakijoita tai pakolaisia? Vaikka on Eu-maa. NIMETÖN

•Leningradin piiritys oli hyvä dokumentti ja piti katsoa kahdesti sen kaiken kärsimyksen

Tarjous Metron lukijoille! Silmäluomileikkaus

Sudokun ratkaisu

Plastiikkakirurginen Sairaala KL

Uudenmaankatu 38, Helsinki, Ajanvaraus 020 766 9390 Lutakonaukio 1, 6. krs, Jyväskylä, Ajanvaraus 020 766 9391

Laadukkaat passikuvat

Ristikon ratkaisu

www.studioanri.fi Hansasilta – Itäkeskus 09-323 4668 Tervetuloa!

TONTTU

•Terveiset kaikille stadinpelleille! Mistähän tämä teidän erinomaisuus on peritty? Länsirannikolta?! RAUMANLUKKO

•Bussikuskien työtä ruoditaan ihan asiastakin. Ikävä kova 70-ja 80-luvun vanhan liiton kuskeja! MUMMO 68V.

Suoritamme kaikki puu-, lasi- ja kehystystyöt. Ovet, ikkunat, kalusteet ym. mittatilaustyönä. Lisäksi murto- ja lahovauriokorjaukset ym. ym.

•Tympääntynyt: Ei Baban vaihto Uutisvuodossa mitään muuta. Käsikirjoittaja kirjoittaa repliikit, Baba sanoo mitä käsketään. Rahan takia moni varmaan sanoo/ toimii vastoin omaa mielipidettä. Muutoin en ota ohjelmaan kantaa kun en sitä katso. NIME-

•Helsingissä 21.1 odotin ambulanssia 2h, oli rintakipuja. Kahdessa tunnissa luulin pumpun pettävän, eivät vieneet sairaalaan. ARTSU68 •Täällä on aina välillä upeita viestejä: älykkäitä, johdonmukaisia, osuvia, perusteltuja. KII-

HELSINGIN LASI JA PUU OY Pohjolank. 43, 00610 Helsinki Avoinna arkisin 8.00–16.00 Puh (09) 791 590 • Fax (09) 777 4620 www.helsinginlasijapuu.fi

TÖN

•Yle ei säästä. Lisää rahaa kerätään ja samalla Suomen turvallisuudesta tingitään, näin demarit hoitavat Suomen asioita.

TOKSET

•Vinski: ilman tietoa viimeisestä totuudesta fiksu ja ajatteleva ihminen ottaa monenlaiset mahdollisuudet huomioon. Ehkä Jumala on ehkä ei. FX

BUSSIKUSKI

•Valinnan vapaus: Aikana jolloin ihmisten on ”vaikea uskoa” että monimutkaista luomakun-

•Syksystä asti olen matkustanut pummilla! 550 keskiovesta, metrolla itään, I-junassa Pasilaan ja ratikassa stadissa. Työtön ei varaa maksaa, ei sakkoja! ARTSU68

KIRPPIS MÄKITORPPA

•Lapsuus tuli mieleen, näin ogelissa 550 järvisen pipon.

Kampin toimistoon yritysmyyjiä 1300€ + provisio opiskelijat 8€ + provisio www.nikolex.fi

Avoinna ti-pe 10-18, la-su 10-16 Mäkitorpantie 30 p. 040 6303144

ARTSU68

MATKAILULÄÄKÄRI TIKKURILASSA www.matkailuterveys.com

AAMUTARJOUKSIA ark. klo 9-13 Täydellinen Kiinteyttävä kasvohoito + ultraäänihoito jalkahoito (2,5 h) kasvoille

Ihon syväpuhdistus ultraäänellä

€)

€)

128 € (158

€)

78 € (89

990 €

www.sairaalakl.fi

•Kun kaikki kilpailutetaan ja kaikki on kaupan voinko myydä Suomen kansalaisuuteni? Tässä maassa paapotaan liikaa. Tästä kaikesta kiitos kuuluu demareille ja hameväelle! ”KYL OIS DUUNII”

VILLAINEN KESKIPÄIVÄN HAAMU

ja lujuuden takia. Jos tällainen toistuu milloinkaan, toivottavasti voimme auttaa toinen toisiamme. Muutenkin voisimme viritellä hyvää kekkoslaista yyahenkeä uudelleen, naapureita kun olemme. RAKKAUDELLA

se on vain uskon asia, ei mitään käsin kosketeltavaa. Ihan kiva jos ois. OSSI

Tarjous voimassa 31.3. asti.

OLI YLLÄ

MARMATI

•Hei Tympääntynyt! Mitä kummaa keuhkoat Babasta?! Tv:n katselu on vapaaehtoista, kanavia voi vaihtaa ja onpa siinä ihan off- nappulakin. SINUNKO NA-

•Kaupungin työntekijät ja suku saavat kaup. asunnot, myös terveet, alkoholistit. Kuka auttaa työkyvyttömiä? Ois kiva saada omia tauluja edes kerran elämässä seinälle? NIMETÖN

13

64 € (69

Kysy myös edullisia OPPILASHOITOJA.

Löydät vaihtuvat tarj. Facebookista

Tervetuloa! Salomonkatu 10, Hki. P. 323 7870 www.kauneussalonkirose.fi

OSTAMME KULTAA, hopeaa, platinaa ja palladiumia kaikissa muodoissa. Eteläranta 14, (09) 654 446 ma-to klo 9-18, pe klo 9-16 KATSO HINNAT: www.rasmussen.fi

KULJETTAJA Haemme hyvän paikallistuntemuksen omaavia suomenkielentaitoisia nuhteettomia B-kortillisia koulutettavaksi taksinkuljettajiksi sekä D1-kuljettajia. Tutustu www.kovanen.com ja täytä työhakemus.

Cocofina: Kookosvesi Viehättävän virkistävä, mineraali- ja vitamiinirikas kookosvesi on äärimmäisen terveellistä kulauteltavaa! Kroppaakin puhdistava kookosvesi vitalisoi kehoa ja pitää yllä ja palauttaa ihanteellisella tavalla nestetasapainoa. Erityisen suositeltavaa kookosveden nauttiminen on urheilusuoritusten jälkeen! Kalsiumja magnesiumrikas kookosvesi on huikean herkullinen makunautinto. Testaa ja ihastu! VERKKOKAUPPA: www.ruohonjuuri.fi KAMPPI: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki. HAKANIEMI: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki ITÄKESKUS: Itiksen kauppakeskus, 00930 Helsinki Luomullisesti. www.facebook.com/ruohonjuuri

Kookosvesi

ma - luonnon oma urheilu juo Tällä kupongilla 4.-8.2.2014

Cocofina:

Kookosvesi, 1 litra

4,99

säästösi 22 % (norm. 6,35)


HUPIKLUBI

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 4. helmikuu 2014

www.metro.fi

Helmiä sioille Stephan Pastis

....enkä voi uskoa, että äitini sanoi niin... se oli niin epäkohteliasta.

14

10 kysymystä

...miten ikävää. ymmärrän sinua.

tiedätkö koska olen kirmitä, rotta. joittanut muistiin olet ollut fraaseja kuten “miten ikävää”, paljon “ymmärrän sinua” empaattija “tiedän miltä sempi viime sinusta tuntuu” aikoina. tälle paperilapulle mistä se ja sylkäisen yhden johtuu? sattumanvaraisesti

vihaan suippoa pikku naamaasi.

“tiedän miltä sinusta tuntuu”.

suustani aina kun pidät tauon.

659

1. Kenen sarjakuvahahmon puoliso on Armi Virtanen? 2. Kuka oli Yhdysvaltain ensimmäinen presidentti? 3. Minkä kirjan kreikankielinen käsikirjoitus on Egyptistä 1800-luvulla löytynyt Codex Sinaiticus? 4. Mistä kasvista rommi valmistetaan? 5. Missä maassa sijaitsee miljoonakaupunki nimeltä Harbin? 6. Minkä alkuaineen kemiallinen merkki on Ra? 7. Mikä yhtye edustaa Suomea tänä vuonna Eurovision laulukilpailussa? 8. Millä nimellä Sri Lanka tunnettiin vuosina 1948–1972? 9. Minkä soittimen keksijä oli Adolphe Sax? 10. Mikä oli Suomen sijoitus tänä vuonna jääpallon MM-kisoissa?

Sudoku B. Virtanen Ilkka Heilä

Täydennä ruudukko niin, että jokaisella vaaka- ja pystyrivillä sekä jokaisessa 3 x 3 -palassa on numerot 1–9. Sudokun ratkaisu sivulla 13.

Kamala luonto Jarkko Vehniäinen

★★✩✩✩

JUHA HYVÖNEN • www.ristikkotuumin.fi

Mobiiliohjeet •

Ristikko

Ratkaisu sivulla 13 •

Lukijan kuvat. Nappaa kuva puhelimellasi ja lähetä se MMS-viestinä numeroon 17181. Kerro viestissä (max 500 merkkiä), missä olet ottanut kuvan, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Kuvia julkaistaan Metrossa, Metro.fi:ssä, HS.fi:ssä, Helsingin Sanomissa ja HS Mesta -lehdessä. Maksamme painetuissa lehdissä julkaistuista kuvista vähintään 20 euron palkkion. Palkkio maksetaan vain yhden kerran. Ohjeet palkkion saamiseksi lähetämme tekstiviestillä muutaman viikon kuluessa. Palkkioista suoritetaan ennakonpidätys. Multimediaviestin hinta on 0,60 euroa. Lähettäessäsi kuvan julkaistavaksi myönnät Sanoma Media Finland Oy:lle kaikki oikeudet kuvaan, edelleenluovutusoikeus mukaan lukien. Kuvan lähettäjä vastaa siitä, että hänellä on oikeus myöntää edellä mainitut oikeudet Sanoma Media Finland Oy:lle. Tämä koskee myös sähköpostilla lähetettyjä ja teejuttu.fi-palveluun ladattuja kuvia. Tekstarit. Kirjoita viestiin kommenttisi sekä nimimerkkisi ja lähetä viesti numeroon 17181. Avainsanaa ei tarvita. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymistä. Tekstiviestin hinta on 0,60 euroa. Toimitus valitsee ja käsittelee tekstiviestipalstan kirjoitukset. Päivän kysymys. Lähetä tekstiviesti metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai käy vastaamassa osoitteessa www.metro.fi. Tekstarivastaukseen voit liittää myös kommentin. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymillä. Tekstiviestin hinta on 0,50 e.

Lukijakolumniohjeet • •

• • •

Teejuttu.fi. Mene osoitteeseen www.teejuttu.fi, rekisteröidy palveluun (tai kirjaudu sisään) ja klikkaa kohtaa ”kirjoita kolumni”. Pituus 1900–2100 merkkiä. Teejuttu.fi:n kirjoituskentässä on laskuri, josta näet, milloin kolumni on sopivan pituinen. Muista, että merkkimäärään lasketaan myös välilyönnit. Kuva ja nimi mukaan. Vain omalla kuvalla ja nimellä tehdyt kolumnit voidaan julkaista. Toimitus valitsee. Julkaistavien kolumnien valinnasta päättää Metron toimitus. Toimitus myös mahdollisesti muokkaa julkaistavia tekstejä. Palkkio. Metrossa julkaistuista kolumneista maksetaan 100 euron palkkio. Otamme yhteyttä palkkion saajiin.

Vastaukset kysymyksiin Julkaisija: Sanoma Media Finland Oy, Postiosoite: Töölönlahdenkatu 2, PL 30, 00089 Sanoma, Puhelin: (09) 122 4351 (vaihde), Sähköposti, toimitus: metro@hs.fi, Vastaava päätoimittaja: Kaius Niemi, Toimitussihteerit: Ari Hämäläinen ja Pekka Joutlahti, Mediamyynnin asiakaspalvelu: yrityspalvelu@sanoma.fi, Jakelupalautteet: metro.jakelu@sanoma.fi, Paino: Sanomala Oy. Metro on Julkisen sanan neuvoston periaatteisiin sitoutunut riippumaton uutislehti. www.metro.fi.

1. B. Virtasen, 2. George Washington, 3. Raamatun, 4. Sokeriruo’osta, 5. Kiinassa, 6. Radiumin, 7. Softengine, 8. Ceylon, 9. Saksofonin, 10. Neljäs.


TV TV1

TV2

21.00: Mr Selfridge 11.00 Yle Uutiset. 11.05 Jumalanpalvelus. 12.05 Mullin mallin (S). 13.20 Valtiopäivien avajaiset. 14.10 Arkistokuvia: Jussit on jaettu ja juhlittu (S). 14.20 Uutisvuosi. 14.30 Luontoretkellä: Oslovuonon salaisuudet. 15.00 Yle Uutiset. 15.05 Yle News. 15.10 Yle Oddasat. 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 15.50 A-studio. 16.20 Aarteenetsijät. 16.50 Novosti Yle. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Yle Uutiset. 17.08 Sydämen asialla (7).

18.00 Yle Uutiset. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 18.25 Yle Uutiset sää. 18.30 Puoli seitsemän. Etäsuomalaisviikko käynnistyy. 19.00 Kiehtova maailma: Junamatka Eurooppaan. 3/5. Yli satavuotiaan matkaoppaan vinkkejä seurataan Berliinissä. 19.55 Yhteisvastuukeräys. Guatemalalainen maya-intiaani Dominga, 53-vuotta, on onnistunut nousemaan vaikeasta elämäntilanteestaan kylänsä naisten ryhmän johtajaksi. 20.00 Prisma Studio. Kuukausi istumatta! 20.30 Yle Uutiset. 20.55 Urheiluruutu. 21.00 Mr Selfridge (12). Uusi sarja alkaa 1/20. Amerikkalainen liikemies saapuu Lontooseen perustaakseen sinne maailman suurimman ja komeimman tavaratalon. 22.05 Politiikan nappula (S). 3/7. Stuartin järjestämä puolueen väelle aivoriihen jossain pusikossa, missä ei kuulu edes kännykkä. 22.35 Prisma: Lihavuusepidemian syntipukit. 3/3. 23.25 Yle Uutiset. 23.30-00.20 Varastetut morsiamet. Tshetsheniassa vanha muslimiperinne elää.

MTV3

22.05: Shanghai Knights 11.05 Tuntematon Norja. 11.35 Silikonisukupolvi. 12.05 Menestyksen hinta. 12.35 Menestyksen hinta. 13.05 Luontoretkellä: Luonnon sininen hetki. 13.35 Julkkis lapsenvahtina. 14.15 Satuhäät. 15.05 Rintheessä. 15.35 McLeodin tyttäret (7). 16.20-16.24 Naurupalat (S). 16.30 Tumpelot. 16.31 Pok ja Mok (7). 16.38 Viidakkojytä (7). 16.44 Martine (7). 17.00 Pikku Kakkonen.

18.00 Yle Uutiset minuutissa. 18.02 McLeodin tyttäret (7). Kuuluuko? 18.45-18.55 Kerrostaloelämää (7). Ydinperheitä, uusioperheitä, villejä teinejä, huonosti käyttäytyviä lapsia, kovaäänisiä opiskelijoita ja juoruilevia eläkeläisiä. 19.00 Yle Uutiset alueeltasi. 19.10 Yle Uutiset. 19.16 Urheiluruutu. 19.20 Yle Uutiset Suora linja. 19.30 Rintheessä. Levillä kohisee kevät. Terasseilla tanssitaan pöydillä. Kata, Joni ja Rosanna oppivat suden kieltä. Uskomaton hurmos Fintelligensin keikalla, ja rinteessä Tanja Poutiainen paljastaa pujottelun saloja. 20.00 Uusi päivä (S). Niklas pelaa omaa peliään. Vilma haastaa Janin huoltajuuskiistassa. 20.30 Siskonpeti (7). 5/12. Seksi. 21.00 Ajankohtainen kakkonen. 21.50 Yle Uutiset. 22.00 Urheiluruutu. 22.05 ELOKUVA Shanghai Knights (12). (USA 2003) Shanghai Noonin jatko-osassa Jackie Chan ja Owen Wilson sekoilevat viktoriaanisen ajan Lontoossa etsien murhaajia ja törmäten suureen salaliittoon kuninkaallisen perheen päänmenoksi. O: David Dobkin. 23.55-00.25 Rintheessä. Levillä kohisee kevät.

Yle Fem 13.15 Fråga doktorn. 14.00 Vem vet mest? 14.30 Hemma på slottet. 15.00-16.00 Husdrömmar. 16.25 Kerro minulle uskostasi. 16.55 Huone hienoksi. 17.25 Unelmien puutarhat. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 BUU-klubben: Mysteeritoimisto. 18.30 Ilmastohemmot. 19.00 Aamusta iltaan. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 20.00 Hotellipeliä Hangossa. 20.30 Eurooppa pinteessä. 21.00 Sportmagasinet. 21.30 Grotesco (12). 21.59 Yle Nyheter TV-nytt. 22.00 Kansijuttu (16). 22.40 Oddasat. 23.00 Min sanning: Cecilia Uddén. 00.00 20 minuter. 00.30 Nattfilm: Reykjavik-Rotterdam. 01.55 Programtablå. 02.00 Lilla Aktuellt. 02.05 Riddarborgen. 02.20 Labba. 02.30 Hemma på slottet. 03.0004.00 Trädgårdskampen.

Nelonen

23.35: 666 Park Avenue 11.10 Emmerdale (S). 11.40-12.35 Lääkärit. 14.05 Alueellinen sääennuste. 14.10 Grand Designs – unelma-asunnot. 15.10 Mitä tänään syötäisiin?. 15.15 Kerran lapsi, aina lapsi (7). 15.45 Kerran lapsi, aina lapsi (7). 16.15 Suomen surkein kuski. 17.15 Uutiset. 17.20 Päivän sää. 17.25 Kauniit ja rohkeat (S). 17.55 Mitä tänään syötäisiin?

18.00 Emmerdale (S). Laukussa leipää ja piimää vaan. 18.30 Emmerdale (S). Morsian Amorin asialla, osa 1. 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.20 Päivän sää. 19.30 Salatut elämät (S). Katariinan kitarapelissä on kielet mukana. 20.05 Pientä pintaremonttia. Jakso 11. Työsarka loppuun. Eeva, Lasse ja Maarit saapuvat Tampereen Hervantaan pohtimaan, miten saunalliseen kolmion kesken jäänyt remontti saataisiin viimeisteltyä ja asunto parempaan myyntikuntoon. 21.00 Kohde (12). Journalistin skuuppi. Koneen uusin numero kuuluu Maxine Angelisille. Ammatti: journalisti. Sukupuoli: nainen. Erityispiirre: näyttämisenhalu. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.20 Päivän sää. 22.25 MTV Sport Uutiset. 22.35 Pukumiehet (S). Kiristystä. Harvey ja Mike kamppailevat tahoillaan kiristäjiä vastaan, kun kummankin menneisyys alkaa kummitella. 23.35 666 Park Avenue (16). Tervetuloa mahtavaan majaamme. UUSI SARJA ALKAA! Nuoripari Jane ja Henry eivät ole uskoa onneaan, kun he saavat sekä talonmiehenpaikan että asunnon Park Avenuen vanhasta luksuskerrostalosta. 00.35 Luuserit (12). Sankariainesta. 01.05-05.30 Eurojahti.

Liv

Teema

21.00: Holmes NYC

19.30: Mutsi

20.00: Impressionistit

12.20 LIVE: Tiedä ja Voita. 13.20 Hulluna häämekkoihin. 13.50 Sisustuskaksoset. 14.20 Yllätyskokki Niki. 14.50 Tyyliä vai ei. 15.50 Supernanny (7). 16.55 Frasier (S). 17.25 Matkaoppaat. 17.55 Himohamstraajat (7).

13.55 Myytinmurtajat. 14.55 Gordon kokkaa tykimmin. 15.55 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat. 16.25 Eastenders (S). 17.00 Lemmen viemää (7).

17.00 Harri Koskinen – Hyvää ruokaa ja muotoilua. 17.50 Rakennustaiteen aarteita.

18.55 HS-uutiset. 18.58 HS-sää. 19.00 Farmi (S). Idylli romanttisesta farmielämästä alkaa karista ja tunteet kiristyvät huonosti olkipatjalla nukutun yön jälkeen. 19.30 Matkaoppaat. Facebookjulkkis Veikko lämmittelee laulunvirettä tulevia 80-vuotiaspäiviä varten. 20.00 MasterChef Suomi. Kilpailijoiden makupaletti testataan, kun tehtävänä on ruoan maustaminen erilaisilla hunajalajikkeilla. 20.57 Keno. 21.00 Holmes NYC (12). Kuka on se oikea? Tylsyydestä kärsivä Holmes lähtee ruumishuoneelle etsimään selvitettävää murhaa. 22.00 Criminal Minds: Epäilyksen alla. Kaksin aina kaunihimpi. Avausjaksossa esikaupunkialueelta Clevelandissa siepataan pikkutyttö, ja erikoisagentti Sam Cooperin johtama ryhmä ryhtyy selvittämään tapausta. 23.00 Farmi (S). Idylli romanttisesta farmielämästä alkaa karista ja tunteet kiristyvät huonosti olkipatjalla nukutun yön jälkeen. 23.30 Californication (12). Posliinia peliin. Hank törmää hotellinsa baarissa Miaan. 00.05 Frasier (S). Talviyön unelma. 00.35 Holmes NYC (12). Kuka on se oikea? 01.35 Dr. Phil (S). Huonosti käyttäytyvät exät. 02.25 Start!. 02.55-05.00 Älypää-TV.

Jim

11.00 Lapsiperheen taloprojekti. 11.30 Supernannyn paluu (S). 12.00 Arvostele mun illallinen Suomessa. 13.00 Neljät häät Amerikassa. 14.00 Inno. 14.30 Pikakurssi kodinostoon. 15.00 Sisustusarkkitehti Marko Paananen. 16.00 Unelmien talo. 16.30 Hulluna häämekkoihin Atlantassa. 17.00 Arvostele mun illallinen Suomessa. 18.00 Supernanny (S). 19.00 Neljät häät Amerikassa. 20.00 Suomen Huippumalli haussa. 21.00 ELOKUVA Elizabethtown (S). 23.10 Sinkkulaiva. 00.10 Supernanny (S). 01.00 Arvostele mun illallinen Suomessa. 01.30 Arvostele mun illallinen Suomessa. 02.00 Neljät häät Amerikassa. 02.55 Kauneusklinikka Tiina Jylhä. 03.20 Kauneusklinikka Tiina Jylhä. 03.50-05.00 Älypää-TV.

Sub

18.00 Ensisilmäyksellä (S). Vauvauutinen. 18.30 Dieetit vaihtoon! Ei leivästä eikä karkeista. Syömisklinikalle saapuvat tällä kertaa lihava Geoff ja laiha Josh. 19.30 Mutsi (S). Piraattipaitoja ja Pradaa. Christy on entistä pahemmassa rahapulassa, mutta sekä Bonniella että Baxterilla on vedenpitävä suunnitelma. 20.00 Simpsonit (7). Homer-sedän parannus. Homer alkaa katua kitsauttaan, ja pian hän herättää kaikissa kateutta olemalla kaupungin anteliain mies. 20.30 Rillit huurussa (S). Aivokutinasimulaatio. Leonardilla on aivan hirvittävä villapaita. 21.00 112. Hätäkeskuspäivystäjien arkeen kuuluvat myös turhat puhelut. Tampereella ja Turussa pelastuslaitos saa mitä erilaisimpia hälytyksiä. Espoossa poliisi löytää luoteja parkkihallista. 22.00 Sleepy Hollow (12). Kadonnut siirtokunta. Metsän siimeksestä ilmestyy ruton riuduttama poika, joka puhuu vuosisatojen takaa kumpuavaa keskienglantia. 23.00 Mutsi (S). Piraattipaitoja ja Pradaa. 23.30 Nikita (16). Kalpea tuli. Alex kohtaa yllätyksen vanhassa kodissaan. 00.25 Bones (7). Koteloitunut kalmo. 01.20 Rikos ratkaistu. Suuri vääryys. 02.10 Eurojahti. 04.00-06.00 SubChat.

18.00 Pyhimys (12). Taiteenkeräilijät. 18.50 Avaruuskansiot. Jupiter on suurempi kuin kaikki muut planeetat yhteensä, ja sen sisään mahtuisi 1323 maapalloa. 19.00 Saari (12). 8/26. Sota on ohi. 19.54 Keho mikroskoopin alla. Manikyyri. Sarjassa tutkitaan mikroskooppisella tasolla ihmisen ihon pintoja ja niiden reaktioita uusimpia kuvantamisen tekniikoita hyödyntäen. 20.00 Impressionistit. 1/4. Neljän kopla. 21.00 Historia: Kuvien todistus. Italian 1970-lukua leimasivat rajut levottomuudet ja lehtivalokuvaajat onnistuivat tallentamaan kuviinsa monia väkivallantekoja. 21.50-23.05 Elävä arkisto: Helsinki valokuvissa. 21.50 Arkistovieraana: Stefan Bremer. (2014) Valokuvaaja Stefan Bremer kertoo haastattelussa työstään. Toimittaja Marko Gustafsson 22.05 Stefan Bremer – yön kuvia. (1987) Valokuvaaja Stefan Bremer liikkui 1980-luvulla Helsingin öisillä kaduilla ja keikoilla tallentaen nuorison elämää ja muuttuvia kasvoja. Ohjaus ja käsikirjoitus Tarja Stranden. 22.30 Signe Brander – nainen kameran takaa. (1996) Valokuvaaja Signe Branderin tallensi uuden rakentamisen tieltä katoavaa vanhaa Helsinkiä vuosina 1907 - 1913. 23.05 Historia: Seksi miehitysajan Ranskassa (12). Kuoleman läheisyys sai intohimot leiskuamaan entistä palavammin natsien miehittämässä Ranskassa. 00.20-04.00 Teematieto.

(TXT). 03.30 24Kitchen: Sara La Fountain (TXT). 03.59-05.59 Sky News.

Fox

11.05 LIVE: Tiedä ja Voita. 11.35 Homma haltuun. 12.00 Start!. 12.30 Lentokenttä (S). 13.00 Remontit rahaksi. 14.40 MasterChef Australia. 15.45 Leijonan luola USA. 16.35 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 17.30 Gordon Ramsay – pannu kuumana. 18.30 MasterChef Australia. 19.30 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 20.30 Poliisit (S). 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 22.00 Poliisit (7). 22.30 Australian rajalla. 23.00 Eriskummalliset rikokset (7). 23.35 Täysillä tutkaan (S). 00.05 Maailman oudoimmat ravintolat. 00.35 South Park (7). 01.05 JIM D: Metsien miehet (7). 01.55 Leijonan luola USA. 02.45 Taksi (S). 03.15-05.00 Älypää-TV.

11.25 Futurama. 11.50 Tuohta tuhosta. 12.15 Totta vai tarua?. 12.45 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 13.35 Amishit: Rintamakarkurit. 14.25 Supertehtaat. 15.13 STT Uutiset. 15.15 Mies vs hirviö. 16.10 24Kitchen: Portugalin makuja. 16.40 24Kitchen: Sara La Fountain. 17.10 24Kitchen: Kapinakokki Santeri Hämäläinen. 17.40 24Kitchen: Savannin herkut. 18.10 Futurama. 18.35 Family Guy. 19.00 Seiska News. 19.04 Tuohta tuhosta. 19.30 Matkalaukkujen metsästäjät. 20.00 Varastojen metsästäjät. 20.30 Huutokaupan Metsästäjät. 20.55 Seiska News. 21.00 Ilman johtolankaa. 21.50 Criminal Minds. 22.40 JO. 23.30 The Walking Dead. 00.15 The Walking Dead. 01.00 ELOKUVA Alpha Dog. 03.00 24Kitchen: Kapinakokki Santeri Hämäläinen

TV5 11.00 TV Shop. 12.00 Pomo keittiössä. 12.30 Ruokamatkalla. 13.00 Lasten eläinmaailma: Kissakuiskaaja. 13.55 Todella upeeta (S). 14.30 Hale ja Pace – hauskat pojat (S). 15.00 Matlock. 16.30 Kolmas kivi auringosta (7). 17.00 Pulmuset (7). 17.30 Kaikki rakastavat Raymondia (S). 18.00 70’s show. 19.00 Hengenvaarallinen saalis. 20.00 NCIS Rikostutkijat (12). 21.00 ELOKUVA Hurjapäät 4 (16). 23.05 Kysy seksistä (16). 00.05 Glamourelämää Essexissä (12). 01.10 ELOKUVA Nick & Norah – loputon soittolista (12). 02.45 Star Trek: The Next Generation (12). 03.35-04.27 Ihmemies MacGyver (12).

Haluatko

säästää lainakuluissa?

Yhdistä nykyiset lainasi järkeväksi kokonaisuudeksi tai hae uutta lainaa kilpailukykyisellä korolla. Etua.fi tarjoaa helmikuun ajan uusille laina-asiakkaille 10 € lahjakortin R-kioskille.

15

Lahjakortti

10 €

Tarjous koskee helmikuun 2014 aikana etua.fi/tarjous-sivuston kautta haettuja ja nostettuja uusia kulutusluottoja.

Palvelu on ilmainen Etua.fi auttaa sinua löytämään parhaat kulutusluotto- ja asuntolainatarjoukset nopeasti, helposti ja turvallisesti. Laaja kumppaniverkostomme mahdollistaa kilpailukykyiset hinnat. Kuluttajasuojalain mukainen todellinen vuosikorko on 13,54 %, kun lainan määrä on 8 000 euroa ja laina-aika 5 vuotta.

www.etua.fi/tarjous


Kotimaan sohvat & sängyt

SSA E T I KO P N A V A N T A M I - S O F FA N SA! SUO TILOIS Ä S S I S ENTI

Valmistamme sohvat ja sängyt 20 vuoden ammattitaidolla. Osta suoraan valmistajalta!

S Y N N E J TYH IVÄT

ALEN

U P P LO ET PÄIVÄT VIIMEIS

O 6.2. klo 10-19 T 5.2. klo E K 10-19 TI 4.2. klo

E 10-19 P

U 9.2. klo 10-17 S 8.2. klo A L 9 10-1 7.2. klo

SOHVAT

% 0 8 – 0 -5

ESIM.

199

KOTIMAINEN CITY CLASSIC 3-istuttava 199,- (798,-) 1-istuttava 149,Helppohoitoisella Alicante-kankaalla

KAIKKI

(798,-)

% 0 8 – 0 5 I K K I A ! s u o j r a t e e Tule jaMalltit ja varastoerät

ALENNUS 75%

HVAT KULMASO

KI KAIK SOHVAT NA H K A

Inspired by Kotimaa

299

(995,-)

Aitoa a! a nahk

ESIM.

UPEA KULMASOHVA

ALENNUS 7 0 % kea Muh ohva! s a kulm

ÄIVÄT IIMEISET P

MIA-KULMASOHVA

3-ist. KOTIMAINEN ROMA CLASSIC -NAHKAKALUSTO

JOUSTINPATJA

49

299

VA H O S C I S S CLA

! Raj. loppuerä

% 0 8 – 0 -5

T Y G N Ä S I K JENK

-50–80% - 5 0 – 8 0 %

299

oisKaksitus! jous

(998,-)

VIIMEISET

V

ja! selkäno a e k r o K

ÄIVÄT IIMEISET P

488

Raj. loppuerä

PÄIVÄT

VIIMEISET

ESIM.

SAAGA-JENKKISÄNKY Koko: 160x200cm

167

(598,-)

!

PÄIVÄT

ALENNUS 7 0 %

Väri: sin. Petauspatja myydään erikseen.

I K K I KAKOSÄNGYT KAIKKI YT RU N TTORISÄNG

% 0 8 – 0 -5 ESIM.

ÄIVÄT IIMEISET P

Valmistetaan käsityönä Suomessa.

(129,-)

K

ALENNUS 7 0 %

Aitoa a! a nahk

Väri: kelt. Saatavana myös muilla väreillä.

ALENNUS 6 5 %

(942,-)

I K K I KA T

KOTIMAINEN CAPRI LUX 3-istuttava 488,- (1025,-) 1-istuttava 295,- (620,-)

ALENNUS 6 0 %

PÄIVÄT

VIIMEISET

2-ist. 249,-

V

10-19

sin. Petauspatja i: sin Väri: myydään erikseen.

VIIMKOTIMAAN

Alk. Sinuhe-kankaalla.

-50–80%

ESIM.

! ÄT Raj. loppuerä EISET PÄIV

ESIM.

V

KOOT: 20x200cm, m 00cm, 1 m, 90x2 00cm, 180x200c c 0 0 2 x 0 8 2 x 0 6 1 , cm 140x200

n keaa Muh luun! olei

V

KI

IK IVÄT KA Ä P T E IS E IIM

I K K I OUS J A K % ! 0 8 – 0 S 5 I T Ä PVIIO V I Ä P T MEISE

% 0 8 – -50

Alk. Sinuhe-kankaalla. Saatavana myös muilla väreillä ja kankailla.

TI 11.2. klo klo 10-19

pring

Upeilla kotimaisilla Annalan kankailla. Saatavana myös nahkaverhoilulla.

Koko: 80x200cm

ÄIVÄT IIMEISET P

ESIM.

A 12-17 M

10.2.

PALLADIUM

I K K I KATINPATJAT

I K K I A K

V

Ä P T E S I E VIIM

Maailman parhaat sängyt

ALENNUS 79%

MOO

-50–80% ESIM.

ALENNUS 60%

SAAGARUNKOSÄNKYPAKETTI

Koko: 120x200cm

88

Koko: 160x200cm (498,-)

100

Väri: sin. Petauspatja myydään erikseen. Saatavana muita kokoja.

MOOTTORISÄNKY

PÄ VIIMEISET

IVÄT

199

(498,-)

Väri: sin. Petauspatja myydään erikseen.

VANTAAN PETIKOSSA SUOMI-SOFFAN ENTISISSÄ TILOISSA!

(1025,-) Upealla antiikkiverhoilulla. Saatavana useilla nahkaväreillä ja sisustuskankailla.

Tiilipojanlenkki 6, 01720 Vantaa ma-pe 10–19, la 10–17, su 12-17 / puh: 020 7698 271 www.suomensankytukku.fi


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.