ARNOLD SCHWARZENEGGER TYRMÄSI ROOLIA VARTEN EHDOTETUN ASEKOULUTUKSEN TÄHDEN MUKAAN HÄN ON AMPUNUT VALKOKANKAILLA ENEMMÄN MÄN KUIN KUKAAN
HELSINKI N:o 62 | 16. vuosikerta
Maanantai 31. maaliskuuta 2014 www.metro.fi | facebook.com/metrolehti | Twitter: metro_fi
SIVU 14
Sää: +3°
Suojatiellä ajamiseen puututaan tiukasti Tehostettua valvontaa. Poliisi kiinnittää tällä viikolla huomiota etenkin tilanteeseen, jossa suojatien eteen pysähtynyt ajoneuvo ohitetaan pysähtymättä. Ajo-oikeus saatetaan peruuttaa paikan päällä. Yli tuhat onnettomuutta. Suojateillä tapahtuneissa onnettomuuksissa kuolee vuosittain 10–15 jalankulkijaa. Viime vuonna tapahtui 1 015 suojatieonnettomuutta. Arkisin vaarallisinta. Eniten onnettomuuksia tapahtuu valoisaan aikaan ja arkipäivisin. SIVU 04 AHTI KANNISTO
JAAP BUITENDIJK/WARNER BROS
Velhomaailmasta
LUKIJAN KUVA
100 euroa
Tylypahkasta tehdään uusi leffatrilogia Harry Potterin velhomaailmaa aiotaan laajentaa elokuvatrilogialla, joka perustuu velhokoulu Tylypahkan oppikirjaan Ihmeotukset ja niiden olinpaikat. SIVU 10
Naton suosio kasvussa Nato-jäsenyyden kannatus on lisääntynyt kuukauden takaisesta 4 prosenttiyksikköä. Liittymistä kannattaa 22 prosenttia suomalaisista. SIVU 06
LYKKIMÄÄN PÄÄSI YHÄ
Fani kuoli Ruotsissa Jalkapallofani kuoli tappelussa saamiinsa päävammoihin sunnuntaina Ruotsin Helsingborgissa. SIVU 13
Jääpuiston ennätyskausi päättyi sunnuntaina
Historian isoin potti jaossa
Rautatientorin Jääpuistossa tehtiin eilen päättyneellä kaudella uusi kävijäennätys. Talviurheilukausi alkaa olla päättynyt Helsingissä, mutta Vuosaaren Mustavuoressa pääsi vielä sunnuntaina ”ladulle”.
Ensi lauantain lottopotti on historian suurin, 13,1 miljoonaa euroa. SIVU 04
SIVU 02
+
TÄNÄÄN
lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 31. maaliskuu 2014
Lukijan kuva
Lukijan kolumni
LUKIJAN KUVA
20 euroa
NUORET TYÖELÄMÄÄN
Jääpuistossa kävi väkeä ennätyspaljon
Helsingin Rautatientorin Jääpuistossa kävi kahdeksannella kaudella enemmän luistelijoita kuin yhtenäkään aiempana talvena. Jäällä viiletti noin 34 500 luistelijaa. Yhteensä Jääpuistossa kahviloineen on vieraillut lähes 50 000 ihmistä. Matkailijoita heistä on ollut noin viidennes. Jääpuisto sulkeutui tämän talven osalta sunnuntaina. METRO
: fi ää o. is tr el e Lu w.m ww
Kolme kommenttia Metro.fistä
Bussit aiotaan häätää Erottajalta
MIKA RANTA/HELSINGIN SANOMAT
”Täällä aina kommentoivat sellaiset, jotka isoon ääneen kehuvat kuinka eivät käy koskaan Helsingin kantakaupungissa. Nojuu, ei taida haja-asutusalueella elävillä olla muita aktiviteetteja elämässä kuin internetissä kommentointi. Helsinkiläiset kaupunkilaiset käyvät kotona vain nukkumassa. Muuten elämässä on paljon sisältöä, koska asuvat kaupungissa.”
Ota kuva, lähetä viesti
Kännykuvat numeroon 17181
Nimipäivät tänään
Erottajasta aiotaan tehdä katuaukio, joka yhdistyy näin osaksi muuta kävelykeskustaa.
”Pieni pätkä basaareita ja terasseja saadaan kadulle, kun julkista liikennettä kiristetään! Onko siinäkään järkeä?”
”Eikös Erottajan ja Elielinaukion bussit voisi siirtää Kamppiin, kun Espoon bussit sieltä poistuvat? Muutama mutka lisää Elielinaukion busseille ei haittaa yhtään mitään, mutta olisi matkustajien kannalta paljon selkeämpi ratkaisu: kaupungin bussien terminaali on Kamppi ja sillä sipuli.” HELPPO HOMMA
ÄO
HEH
Tänään Huomenna 1. huhtikuuta 15:00 21:00 3:00 9:00 15:00 21:00
+3
-1
-3
0
6:49
+4
-1
+7
+3
-2
+5
20:00
Usko
+2
+6
+4
Nuorten työnhaku on vaikeaa ja turhauttavaa. Työilmoitukset ovat vaikeasti löydettävissä, ja osa nuorista pääsee haku prosesseissa suhteilla muiden edelle. Ilman aiempaa työkokemusta töiden saanti on myös hyvin haastavaa. Mutta miten saada työkokemusta, jos kaikkiin töihin sitä jo entuudestaan vaaditaan? Työnhausta tekee entistäkin turhauttavampaa se, ettei vastauksia sähköpostiviesteihin ja hakulomakkeisiin kuulu. Esimerkiksi noin kymmeneen työhakemukseen sain vain kahdelta työnantajalta jonkinlaisen vastauksen. Nuorten työnhakua pitäisi selkeyttää, koska mahdollisia työpaikkoja on paljon, mutta useat niistä jäävät nuorilta hakijoilta huomaamatta. Myös työnantajien toimintatavoissa on vielä paljon parannettavaa. Suurissa massahauissa yksilöt jäävät helposti varjoon, ja pienemmissä hauissa suhteilla ohitetaan muut hakijat. Näiden ääripäiden välille pitäisi löytää sopiva tasapaino. Ongelmaan onkin jo herätty ja työnhakuun on luotu selkeitä nettisivuja. Yksityiset firmat ovat kuitenkin edelleen vaikeasti lähestyttäviä. Nuorille pitäisi antaa positiivinen kokemus ensimmäisistä kosketuksista työelämään, ja tärkeä osa sitä olisi tietenkin työpaikan saanti. Palkitsevuus on paras motivaatio hakea uudestaankin kesätyöhön. Nuorilla on kova vimma tienata omaa rahaa, ja se on tärkeä osa itsenäistymistä. Työpaikan löytäminen itse on myös paljon palkitsevampaa kuin suTyöpaikka palkitsee kulaisten suh”Palkitsevuus on paras teilla oikaisu. motivaatio hakea uudes- Ensimmäinen palkkatyö on taankin kesätyöhön.” suuri etappi aikuistumisessa ja taatusti unohtumaton tapahtuma. Nuorten työnhausta pitää tehdä reilua, ja antaa mahdollisimman monelle positiivisia kokemuksia työnteosta. Työnantajien kannattaisi esimerkiksi hakea kesätyöläisiä avoimilla hauilla, ja sähköposteihin olisi syytä opetella vastaamaan. Ensimmäistä kertaa työnhaussa olevat nuoret ovat usein epävarmoja ja eksyksissä. Heille pitäisi antaa selkeät ohjeet ja tasa-arvoinen kohtelu kokeneempien hakijoiden kanssa. Jokaisen on aloitettava työelämä jostain, annetaan nuorillekin siihen mahdollisuus. Kirjoita oma kolumnisi osoitteessa www.metro.fi. Ohjeet löytyvät sarjakuvasivulta.
+13
Valoisa aika
+15
-3
-4
Aurinko nousee kello 6.49
-2
+4 7
+1
+4 +3
0
+14
+21 +19
+18
+16 +19
+11 +1
+14
+19
+19
+4
+2
3
-2 0
+2 4
+19
2
-2
+14
-1
3
Aurinko laskee kello 20.00
LINDA HEMMAN metro.lukijat@hs.fi Palkkio 100 euroa
TÄNÄÄN
Arvoisa Lukija, osallistu Metron tekemiseen: lähetä kännykuvat, tekstiviestit ja vinkit numeroon 17181. Kerro viestissäsi, missä olet kuvan ottanut, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Voit lähettää kuvia ja vinkkejä myös sähköpostitse osoitteeseen metro@hs.fi. Kaikki Metrossa julkaistut kuvat palkitaan. Tarkemmat ohjeet löytyvät sarjakuvasivulta. METRO
02
7
4
+15 +23 +18 +23 +36 +29 +31 +19 +25 +21
+19 +22 +17 +30 +20 +10 +11 +24 +14 +16
Metro.fi
KOLUMNIT MYÖS NETISSÄ Lue ja kommentoi!
1
UUTISET
lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 31. maaliskuu 2014
04
ANNAMARI JUKKOLA
Äidit hätääntyivät
LUKIJAN KUVA
Palokunta haki pojat puusta
Kaksi pikkupoikaa kiipesi kuuseen Espoon Viherlaaksossa sunnuntaina iltapäivällä. Hätääntyneet äidit soittivat pelastuslaitoksen paikalle. – Kouluikäiset pojat olivat kuusessa noin viiden metrin korkeudella. Pystytimme tikkaat, ja he tulivat kiltisti alas, kertoo päivystävä palomestari Jari Arjola. – Ei heillä mitään hätää ollut. He olisivat jatkaneet leikkejään ja tulleet alas sitten, kun olisi tullut nälkä. Palomestarin mukaan äidit toimivat oikein hälyttäessään pelastuslaitoksen. – Onhan se hyvä varmistaa, ettei mitään satu. METRO
UUTISET
Olutta ja lonkeroa vietiin PATRICK WIKBLAD
Viime vuonna Suomessa tapahtui 1 015 suojatieonnettomuutta. Yksi onnettomuuksista tapahtui Helsingin Hämeentiellä viime joulukuussa.
Ajokortti voidaan viedä saman tien Valvontaviikko. Piittaamattomaan ajotapaan suojateiden läheisyydessä puututaan ankarasti.
Historian suurin
Lotossa 13,1 miljoonan potti Lotossa tavoiteltiin lauantaina 7 miljoonan euron pottia. Arvonnassa ei löytynyt yhtään täysosumaa, joten ensi lauantaiksi potti kasvaa pelin historian suurimmaksi 13,1 miljoonaan euroon. Loton tähän asti suurin potti, 13 miljoonaa euroa, oli jaossa kierroksella 48/2013. Voittosumma jakautui kahdelle pelaajalle. METRO
Top 5 Suomen myydyimmät levyt viikolla 13
1 2
3 4 5
Robin: Boombox Robin: Boom Kah
Juha Tapio: Lapislatsulia JVG: Voitolla Yöhön Cheek: Kuka Muu Muka
Suojateitä valvotaan tehostetusti tällä viikolla. Poliisi kiinnittää huomiota etenkin sellaiseen hyvin tuttuun tilanteeseen, jossa suojatien eteen pysähtynyt ajoneuvo tai raitiovaunu ohitetaan pysähtymättä. – Tällaisiin tekoihin poliisi puuttuu ankaralla kädellä ja voi peruuttaa ajo-oikeuden paikan päällä, poliisiylitarkastaja Risto Lammi Poliisihallituksesta sanoo. Poliisi muistuttaa, että suojateiden pitäisi olla turvallisimpia paikkoja ylittää ajorata. Suojateillä tapahtuneissa onnettomuuksissa kuolee vuosittain 10–15 jalankulkijaa. Viime vuonna Suomessa tapahtui 1 015 suojatieonnettomuutta, joista 534 johti
henkilövahinkoon. Noin neljännes risteysalueiden suojatieonnettomuuksista tapahtuu valo-ohjatuissa risteyksissä. Eniten onnettomuuksia tapahtuu valoisaan aikaan ja arkipäivisin, etenkin keskiviikkoisin. Iltapäivän tunnit ovat poliisin tilastojen mukaan suojateillä vaarallisimpia. Suojateiden turvallisuus
tioneuvoston periaatepäätös tieliikenteen turvallisuuden parantamisesta. METRO
Suojatieturmat •
KESKIVIIKKO PAHA PÄIVÄ. Onnettomuuksia tapahtuu tyypillisimmin valoisaan aikaan (71 prosenttia kaikista) ja arkipäivisin (86 prosenttia), yleisimmin keskiviikkona.
•
ILTAPÄIVISIN VAARALLISTA. Yleisimmät kellonajat onnettomuuksille ovat iltapäivällä kello 15–17 (31 prosenttia kaikista) tai kello 12–14 (23 prosenttia kaikista).
Mikko Paatero kiistää poliisin sakotustavoitteet Poliisiylijohtaja Mikko Paatero pitää osittain kummallisina väitteitä, joita nimimerkillä ”Tavallinen konstaapeli” esiintynyt poliisi esitti mielipidekirjoituksessa Etelä-Suomen Sanomissa. Nimimerkki väitti mielipidekirjoituksessaan, että poliisin henkilöstövähennykset ja uudet vaatimukset johtavat sakottamisen itsetarkoitukselliseen lisäämiseen ja häly-
Pesu alkoi. Katujen putsaustiedot verkossa Helsingin katujen kevätpesu on alkanut. Aikataulu löytyy verkosta osoitteesta puhdistussuunnitelmat.fi/helsinki. Helsingin rakennusviraston ylläpitämässä palvelussa on kartta. Postinumeroa klikkaamalla näkee alueen puhdistussuunnitelman ja kadut, joilla pysäköinti kielletään puhdistuksen ajaksi. Kevätpesusta ilmoitetaan viimeistään viikkoa aikaisemmin. Puhdistus voidaan perua esimerkiksi sääolosuhteiden takia. Peruminen pyritään tekemään edellisenä päivänä. Helsingin katuja kastellaan laimealla kalsiumkloridiliuoksella, joka sitoo katupölyä. Kalsiumkloridia käytetään,
on yksi poliisin liikenneturvallisuusstrategian painopistealueista. Perustana on val-
koska se pitää pölyn kosteana pitkään. Lisäksi sitä voidaan käyttää pienellä pakkasellakin. Viime vuosina kalsiumkloridia on käytetty joka kevät pölyntorjuntaan. METRO
tystehtävien heikompaan hoitamiseen. –Samalla kun henkilöstöä on vähennetty, vaaditaan, että tulosta (eli sakottamista) täytyy lisätä edellisvuosista tai pysyä ainakin samalla tasolla. Liikennevalvonta on katsottu tarpeellisemmaksi kuin hälytystehtävien hoitaminen ja järjestyksen ylläpitäminen. Paatero ihmettelee etenkin tämän väitteen ensim-
mäistä osaa. Paateron mukaan poliisilla ei ole erikseen mitään määrällisiä sakottamistavoitteita. – Suoritteita sen sijaan on mitattu aina. Siinä olennaista on puuttumisten laskeminen. Sakottaminen on siinä ihan toisen luokan kysymys. Puuttumisiksi lasketaan myös esimerkiksi puhuttelut, huomautukset ja puhallutukset. METRO
LUKIJAN KUVA
20 euroa
•
PAHIN AIKA. Ilmanlaatu on nyt huono etenkin vilkkaasti liikennöidyissä katukuiluissa ja pääväylien varrella. RISKIRYHMÄ. Erityisen herkkiä katupölyn terveysvaikutuksille ovat lapset, astmaatikot ja sydän- sekä keuhkosairauksista kärsivät.
20 euroa
Varkaat rikkoivat oven lasin.
Kauppaan murtauduttiin Laajasalon Siwaan osoitteessa Gunillantie 8 murtauduttiin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä hieman ennen kello kolmea. Varkaat pääsivät sisään rikkomalla oven lasin. Kaupasta vietiin pieni määrä olutta ja lonkeroa. Poliisi tutkii asiaa varkautena. METRO Ajokortti ei voimassa
Poliisin etsimä mies varastetun auton ratissa Poliisi pysäytti lauantai-iltana Vantaalla Tuupakantiellä anastetuksi ilmoitetun auton. Kuljettajaksi osoittautui vuonna 1956 syntynyt mies, jolla ei ollut voimassa olevaa ajooikeutta, mutta voimassa oleva etsintäkuulutus löytyi. Samalla saattoi selvitä myös pyörävarkaus, sillä auton kyydissä olleen uudehkon valkoisen Jopon omistussuhteesta mies ei osannut sanoa mitään. Miehen hallusta löytyi pieni määrä amfetamiinia. METRO Pakilan Teboil
Tappelupukarit pakenivat poliisia
Katupöly voi tappaa •
LUKIJAN KUVA
Haukilahdessa sameaa vettä
Espoon Haukilahdessa havaittiin vesijohtovuoto sunnuntaiaamuna. Vedenjakelu katkaistiin osoitteessa Haukilahdenranta 4. Vedenjakelun arveltiin palautuvan normaaliksi puoleenyöhön mennessä. HSY järjesti väliaikaisen vedenjakelupisteen Haukilahdenranta 4:n kohdalle. Korjauksen jälkeen vedessä voi olla sameutta, joka kirkastuu nopeasti juoksutuksella. METRO
Pakilan Teboil-huoltoasemalla tapeltiin perjantain ja lauantain välisenä yönä. Silminnäkijöiden mukaan seurueella oli mukanaan käsiase ja veitsi. Tappelupukarit poistuivat, kun poliisi oli tulossa. Poliisi lähti yhden auton perään, mutta auto kaahasi karkuun rajulla ylinopeudella. Lopulta ajoneuvo löydettiin Myllypellontieltä. Poliisi otti kiinni kaksi henkilöä. METRO
hsl.fi/tilaakortti
www.metro.fi
UUTISET
lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 31. maaliskuu 2014
Liikkeestä. 20 000 euron pyörät varastettiin Perjantain ja lauantain välisenä yönä pyöräliikkeeseen murtautuneet saivat yli 20 000 euron saaliin. Lauttasaarentiellä sijaitsevaan liikkeeseen murtauduttiin noin kello neljä yöllä rikkomalla ikkuna. Varkaat veivät kolme Cervelo-pyörää ja yhden Focus
Izalco Team -pyörän. Kalleimman varastetun pyörän hinta on 7 900 euroa. Yhdessä pyörässä oli kiinni 3 000 euron arvoinen vannesarja. Juha Huuskonen Helsingin poliisista kertoo, että tekijät ovat tallentuneet valvontakameralle. METRO
Kaikki tyynyt
Ota 2 maksa 1
Tarjoamme edullisimman tuotteen. Ei koske koristetyynyjä eikä Tempur-tyynyjä.
Untuvapeite
69,95.-
(norm 129.-)
Osta nyt myös verkosta! www.hemtex.fi
Tarjoukset ovat voimassa 6.4.2014 saakka niin kauan kuin tavaraa riittää. Valikoima vaihtelee myymälöittäin. Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin tai kuponkeihin eikä koske Mikkelin Outlet-myymälää. Löydä lähin myymäläsi osoitteesta www.hemtex.fi. Olemme myös Facebookissa.
Naton kannatus on edelleen kasvussa NTB SCANPIX/REUTERS
Enemmistö vastaan. 59 prosenttia suomalaisista vastustaa silti sotilasliittoon liittymistä.
Suomalaisten Nato-jäsenyyden kannatus on lisääntynyt kuukauden takaisesta 4 prosenttiyksikköä. Nyt Natoon liittymistä kannattaa 22 prosenttia suomalaisista, kun kuukausi sitten osuus oli 18 prosenttia. Silti enemmistö suomalaisista eli 59 prosenttia vastustaa Natoon liittymistä, käy ilmi Helsingin Sanomien tilaamasta ja TNS-gallupin toteuttamasta mittauksesta. Kuukausi sitten vastustajia oli enemmän, 64 prosenttia. Yleensä maailman kriisit tai konfliktit lähinnä vahvistavat jo olemassa olevia NatoKrimin kriisi
”Kyseessä on juuri sellainen kriisi, joka suomalaisillakin on mielessä, kun mietitään turvallisuuspoliittisia uhkakuvia.” Teija Tiilikainen
ta, Tiilikainen sanoo. Tutkijan mielestä tilanne voi tuoda monelle suomalaisille ikäviä muistoja sodasta tai kylmästä sodasta. HS-gallupissa kannastaan epätietoisia oli nyt joka viides, 19 prosenttia. Osuus oli prosenttiyksikön suurempi kuin viime mittauksessa. Kyselyssä tehtiin 1 002 puhelinhaastattelua 11.–22. maaliskuuta. Kyselyn virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä. Suomi on tehnyt sotilasliitto Naton kanssa puolustuspoliittista yhteistyötä niin kutsutun rauhankumppanuusohjelman puitteissa vuodesta 1994 alkaen. METRO Ei valmistella •
NATO-OPTIO. Hallitusohjelman mukaan Suomi ei tämän hallituksen aikana valmistele Nato-jäsenyyden hakemista, mutta ylläpitää mahdollisuutta hakea Natojäsenyyttä eli niin sanottua Nato-optiota.
•
PUOLUSTUSVOIMAT. Suomen puolustusvoimia hallitus haluaa kehittää niin, että liittoutuminen olisi käytännössä mutkatonta, jos poliittinen päätös tehtäisiin.
Norjan entisestä pääministeristä Jens Stoltenbergista tulee Naton uusi pääsihteeri. Nato tiedotti nimityksestä viime perjantaina.
kantoja, mutta nyt osa suomalaisista on selvästi muuttanut kantaansa. Kannatusmuutoksissa näkyvät sekä Ukrainan-kriisi että vilkastunut turvallisuuspoliittinen keskustelu, arvioi Ulkopoliittisen instituutin joh-
taja Teija Tiilikainen. – (Krimin-kriisi) on hyvin perinteinen kriisi ja koskee nimenomaan sellaisia turvallisuuspoliittisia intressejä, jotka Suomellakin turvallisuuspolitiikan ytimessä, kuten alueellista koskemattomuut-
149
500g
249
rs
rs
2,98/kg
Uutuus! Dennis kinkkuananas kilopizza 1kg
599
4,98/kg
Kokkikartano kiusaukset 700g
549
kpl
kpl
7,84/kg
Wursti siskonmakkara 500g
249 pkt
4,98/kg
Oululainen reissumies 12kpl, 705g
169
Hinta ilman m K-Plussa korttia 2,39/ps (3,39/kg), etu -29%
500g rasia, Hollanti
Valio Hyvä Suomalainen arkirae
Hinta ilman K-Plussa-korttia 3,29/pkt (6,58/kg), etu -24%
tarjoukset voimassa 31.3-2.4.(ma-ke)
kirsikkatomaatti
ps
2,40/kg, raj 3ps/talous
Hätälä OULUJÄRVEN KUHA
14
90
ESPOO ISO OMENA
KIRKKONUMMI
puh. 01053 83300 MA–PE 8–21, LA 8–18, SU 12–18
ESPOO SELLO
HELSINKI ITÄKESKUS
puh. 01053 87900 MA–PE 8–21, LA 8–18, SU 12–18
puh. 01053 83600 MA–PE 9–21, LA 8–18, SU 12–18
LOHJA
VANTAA KOIVUKYLÄ
puh. 01053 86400 MA–PE 8–21, LA 8–18, SU 12–18
puh. 01053 84000 MA–PE 8–21, LA 8–18, SU 12–18
HELSINKI MALMI
puh. 01053 86600 MA–PE 8–21, LA 8–18, SU 12–18
VANTAA JUMBO
puh. 020 743 5599 MA–PE 8–21, LA 8–18, SU 12–18
kg
1
59 rs
HELSINKI RUOHOLAHTI
puh. 01053 82800 MA–PE 9–21, LA 8–18, SU 12–18
VANTAA MYYRMÄKI
puh. 01053 87000 MA–PE 8–21, LA 8–18, SU 12–18
Saarioinen KUUMA GRILLATTU BROILERI
4
95 kpl
raakapaino n.1,1kg
Atria BROILERIN PAISTISUIKALE hunajamarinadi 300g
5,30/kg, raj. 4rs/talous
puh. 01053 82200 MA–PE 8–21, LA 8–18, SU 12–18
06
Suomalainen PERUNA 5kg pussi
0
99 ps
0,20/kg
HELSINKI VUOSAARI
VIHTI NUMMELA
VANTAA TAMMISTO
Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. alv. 24%)
puh. 01053 83700 MA–PE 8–21, LA 8–18, SU 12–18 puh. 01053 83900 MA–PE 8–21, LA 8–18, SU 12–18
puh. 01053 87200 MA–PE 8–21, LA 8–18, SU 12–18
3.–6.4.2014
Messukeskus Helsinki
Kevät on sisustuksessa valon ja inspiraation aikaa! Hae messuilta raikkaat ideat, näe sisustuksen uusimmat trendit, tutustu monipuolisiin valikoimiin sisustamisen pientavaroita ja tee ihania ostoksia.
Avoinna: to–pe klo 10-18, la klo 9-18 ja su klo 10-17. Pääsyliput: 16/10 €. Osta liput jo etukäteen verkkokaupasta: shop.messukeskus.com
www.kevatmessut.fi OIKEITA KOHTAAMISIA. AITOJA ELÄMYKSIÄ. KOSKETUS TULEVAISUUTEEN.
NELJÄT MESSUT YHDELLÄ LIPULLA!
HYVÄ LUKIJA, TULE MUKAAN! Helsingin Sanomat täyttää marraskuussa 125 vuotta. Juhlan kunniaksi järjestämme koko vuoden ajan kiinnostavaa ohjelmaa Sanomatalon Mediatorilla. HS 125 minuuttia -tapahtumissa tapaat viikoittain lehdentekijöitä, kuulet eri alojen huippuasiantuntijoita ja osallistut viikon kiinnostavimpiin keskusteluihin. Tilaisuuksia vauhdittavat musiikkiesitykset. 125 minuuttia hyötyä ja huvia torstaisin puoli viideltä – Sanomatalon Mediatorilla.
125MINUUTTIA MEDIATORITORSTAISINKLO16.30–18.35 3.4. OLISIKO MINUSTA YRITTÄJÄKSI?
Yrittämisestä keskustelemassa mm. Slush-tapahtuman järjestäjä Miki Kuusi, Supercellin Ilkka Paananen ja Health Puzzlen Nelli Lähteenmäki. Paneelikeskustelua juontaa Helsingin Sanomien politiikan ja talouden toimituksen esimies Marko Junkkari.
10.4. MIHIN SIJOITTAISIN RAHANI?
Miten taloudessa menee? Keskustelemassa mm. Sixten Korkman. Vinkkejä myös oman rahan sijoittamiseen.
Tilaisuuksiin vapaa pääsy. Tarjolla Johan & Nyströmin kahvia ja teetä. Tervetuloa! Osallistu keskusteluun #HS125
Sanomatalon Mediatori, Töölönlahdenkatu 2
Der Spiegel. Saksalta sotilastukea Baltiaan Saksa on valmis tarjoamaan sotilaallista tukea Natoon kuuluville Baltian maille, kertoi saksalainen Der Spiegel -lehti lauantaina. Lupaus tulee osana Naton pyrkimyksiä rauhoitella pelkoja, joita Venäjän tunkeutuminen Ukrainan Krimin niemimaalle on aihe-
UUTISET
lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 31. maaliskuu 2014
www.metro.fi
uttanut Baltiassa. Saksa voisi lähettää enimmillään kuusi ilmavoimien lentokonetta valvomaan maiden ilmatilan koskemattomuutta ja turvaamista rauhan aikana. Saksa on myös valmis tarjoamaan merivoimien aluksia valvontatehtäviin. METRO
Koko perheen juhla Entressen kirjastossa
Ti 1.4.2014 klo 14–18
Reilu Espoo 5 vuotta!
Klo 14.30 ja 17.00
Aikasoppa-lastenmusikaali
Kasvisten hyväntuulinen laulukilpailu
Eettisiä ja ekologisia tuotteita paikallisten yritysten valikoimista Reilun kaupan
kakkukahvit
Vapaa pääsy, tervetuloa! Tutustu ohjelmaan: www.espoo.fi/reiluespoo
Tuotettu Euroopan unionin tuella. Sisällöstä vastaa yksin Espoon kaupunki, eikä sen voida katsoa edustavan Euroopan unionin mielipiteitä.
Ruttoon kuolleiden joukkohauta selvisi Lontoon Farringdonissa maasta paljastui rautatiehankkeen kaivauksien yhteydessä viime vuonna 13 kerroksittain riviin aseteltua ja liinoihin käärittyä luurankoa. Myöhemmin luurankoja löytyi 12 lisää. Tutkijat pitävät mahdollisena, että alueelta voi löytyä jopa 50 000 ruttoon kuolleen ihmisen jäännökset. Heinäkuussa tehdään lisää arkeologisia kaivauksia. Queens’ University Belfastin tutkijat tutkivat 10 Farringdonista löydettyä luurankoa. Selvisi, että vainajia on haudattu alueelle ainakin kolmeen otteeseen. Rutto levisi Englantiin Euroopasta vuonna 1348. Alimmat luurangot ajoittuvat vuosille 1348–1349. Keskikerroksen luuranko ajoitettiin vuodelle 1361, jolloin tiedetään ruton toisen aallon levinneen. Päällimmäisenä oli luurankoja, jotka ajoittuivat vuosille 1433 ja 1435, jolloin tappava rutto myös levisi.
Arkeologit kaivoivat luulöydöksiä esiin Lontoossa maaliskuussa. Huima löytö
”Löytö on tärkeä askel Euroopan kaikkein tuhoisimman pandemian ymmärtämisessä.” Jay Carver, Crossrail-projektin pääarkeologi
Neljän luurangon hampaista löydettiin ruton aiheuttajan eli Yersinia pestis -bak-
teerin jäänteitä. Uusien löydöksien valossa tutkijat pitävät mahdollisena, että rutto levisi pisaratartuntana ihmisestä toiseen, eikä niinkään rottien ja kirppujen välityksellä, kertoo Independet-lehti. Myöhemmin Britanniassa nähtävässä Channel 4:n ohjelmassa tutkijat esittävät teorian, jonka mukaan taudin nopean etenemisen on täytynyt johtua siitä, että bakteeri pääsi aliravittujen uhrien kehoon
hengitysteitse. Jos teoria pitää paikkansa, mustaa surmaa ei enää voisi kutsua paiserutoksi vaan keuhkorutoksi. Musta surma tappoi noin 1,5 miljoonaa brittiä eli joka kolmannen. Euroopassa ruttoon kuoli myös kolmannes väestöstä, 20–25 miljoonaa ihmistä.
HEIDI LÄMSÄ
heidi.lamsa@hs.fi
Tervetuloa suureen hiustapahtumaan! Paljon kampaamotuotteita jopa 40 % alennuksella koko viikon ajan!
BC BONACURE Oil Miracle Sampoo 200 ml
OSIS+ Flatliner-suoristusrautaseerumi 200 ml
Daily-sampoot 300 ml Color Protect, Extra-Body tai Instant Moisture
11,95
(21,90) 65,75/l
13,20
(19,90) 59,75/l
Dust It -mattapuuteri 10 g
Silottava hoitoöljy 100 ml 125,50/l Hoitoaine 150 ml 83,67/l
(24,90)
Voimakas Freeze -hiuskiinne 500 ml
16,75
REUTERS
Lontoo. Tutkijat uskovat, että alueelta voi löytyä jopa 50 000 mustan surman uhrin jäännökset.
31.3.–6.4.
13,15 14,95
08
(22,–) 44,–/l
Tea Tree Special -sampoo 300 ml
15,–
12,55
/kpl
(27,90) 33,50/l
(25,–) 50,–/l
(20,90)
EDUT OVAT VOIMASSA 31.3.–6.4.2014 HIUSTEN HELLIMISVIIKON AJAN. RAJOITETUT ERÄT.
SOKOS Helsinki • Kaari EMOTION Entresse • Hakaniemi • Hyvinkää • Itäkeskus • Jumbo • Järvenpää • Kerava • Sello • Tikkurila BONUS JOPA 5 %
MAKSA S-ETUKORTILLA, SAAT MAKSUTAPAETUA 0,5 %
HOK-ELANTO.FI
to–su 3.–6.4.2014
SHOKKITARJOUKSIA joka päivä hintahurrikaani.fi
Kauppakeskus keskellä Makkarataloa www.citycenter.fi • fb.com/citycenterhelsinki
www.metro.fi
UUTISET
lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 31. maaliskuu 2014
Metsäpirtin multa Mullan myynti:
050 336 5703 050 337 9442
25
3.-6.4.2014 OmaPiha messuilla %:n alennus listahinnoista. Tarjous voimassa ainoastaan messujen ajan ja koskee vain messuilla paikan päällä tehtyjä tilauksia. Enintään 108 m3, toimitukset huhtikuun aikana. Tarjous ei koske puhelin- tai noutomyyntiä eikä erikoiskuljetuksia. www.metsapirtinmulta.fi
Egypti
Vaalit jo toukokuussa
Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros pidetään toukokuun 26. ja 27. päivä, kertoo uutistoimisto Reuters. Aiemmin vaalit ennakoitiin järjestettävän vasta heinäkuussa. Ennakkosuosikki on Egyptin armeijan komentaja Abdel Fattah al-Sisi. Vaaleilla valittu islamistipresidentti Muhammed Mursi syrjäytettiin viime kesänä. METRO
Mullan valmistaja ja myyjä: Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä | PL 100 00066 HSY | Opastinsilta 6 A | 00520 Helsinki | puh. 09 156 11 (vaihde)
Ranskan paikallisvaalit
Äärioikeisto nousi voittoon
Helsingin Vasemmisto Work goes happytyöhyvinvointitapahtumassa ti 1.4. klo 9–17
Wanhassa Satamassa (Katajanokka)
Annika Lapintie
Esittelypöytä B-salissa, paikka B-13
Mukana ovat mm. kansanedustajat ja EU-ehdokkaat Annika Lapintie klo 10 –12 ja Kari Uotila 10.30 –11.30.
NAISTEN MALLI LI
Äärioikeistolainen Kansallinen rintama nousi sunnuntaina Ranskan paikallisvaalien toisen kierroksen voittajaksi. Ovensuukyselyjen mukaan puolue oli saamassa vallan ainakin neljässä keskisuuressa kaupungissa. Vuonna 2008 puolue sai alle prosentin äänistä. METRO Oikaisu
Golden Gate on 75 metriä korkea
Kari Uotila
Perjantain 28.3. Metrossa kerrottiin virheellisesti, että Golden Gaten sillan kannelta olisi 152 metrin pudotus mereen. Oikea korkeus on noin 75 metriä. METRO
-83%
10
Potterista uusi elokuvatrilogia
JAAP BUITENDIJK/WARNER BROS
Bestsellereitä. Harry Potter-sarjan kirjoja on myyty yli 450 miljoonaa kappaletta.
Elokuvajätti Warner Brothers aikoo laajentaa Harry Potterin velhomaailmaa kolmen elokuvan trilogialla, joka perustuu velhokoulu Tylypahkan oppikirjaan Ihmeotukset ja niiden olinpaikat, kertoo yhdysvaltalainen Variety. Brittikirjailija J.K. Rowling kirjoitti alun perin 54-sivuisen alkuteoksen Fantastic Beasts and Where to Find Them vuonna 2001 neljännen ja viidennen Harry Potter-kirjan välissä. Suomeksi teos ilmestyi vuotta myöhemmin Jaana Kaparin käännöksenä. Se kertoo ihmeotustieteilijä Newt Scamanderista, joka elää New Yorkissa 70 vuotta ennen Harry Potter -sarjan tapahtumia. The New York Times nimeää idean isäksi Warner Brothersin vuosi sitten valitun toimitusjohtajan Kevin Tsujiharan, joka onnistui vastoin odotuksia suostuttelemaan J.K. Rowlingin hankkeeseen. – Olimme yhdellä illallisella ja jatkoimme sen jälkeen keskusteluja puhelimessa, Rowling kertoo Varietyssä. – Luonnostelin muistion,
Daniel Radcliffe esitti Harry Potteria elokuvassa Kuoleman varjelukset. Harry Potter -sarja •
7 KIRJAA. J.K. Rowling (s. 1965) kirjoitti seitsemän Harry Potter-kirjaa vuosina 1997–2007. Kirjoja on myyty yli 450 miljoonaa kappaletta.
•
8 ELOKUVAA. Romaaneista tehtiin 2001–2011 kahdeksan elokuvaa. Viimeisestä, Kuoleman varjelukset -osasta tehty elokuva on kaksiosainen.
jonka arvelin kiinnostavan omia lapsiani ja aloin sitten kirjoittaa teosta uudelleen, hän kuvaa.
Rowling valvoo elokuvien tekoa tiukasti. Hän haluaa, että ne ovat tunnelmaltaan brittiläisiä, eikä niissä juuri käytetä amerikkalaisia näyttelijöitä. Velhomaailmaan liittyviä teoksia on valmiina filmattavaksi lisääkin: Huispaus kautta aikojen sekä Siuntio Silosäkeen tarinat. Potterin elämä saa tänä vuonna jatkoa myös lontoolaisessa teatterissa. Rowling osallistuu näytelmän valmisteluihin, vaikka ei kirjoita näytelmää. Näytelmä sijoittuu Harry Potterin varhaislapsuuteen. Kirjasarja taas kertoo Harryn elämästä kymmenvuotiaasta aikuisuuteen. METRO
ÄLÄ TUHLAA
14 PALKKAASI 90
SHAPE AND COMPRESSION 7/8 TIGHTS W Kompressiotightsit lisäävät verenkiertoa ja nopeuttavat palautumista. Valmistettu lihaksia tukevasta ja korostavasta teknisestä materiaalista. 1 kpl / asiakas. (89,90 €). TN: 1101988
% 0 5 -
300 PARIN ERÄ
ALL STAR HIGH Kevyt kangaspäällystetty ja kumipohjainen kenkä on omiaan citykävelyyn ja vapaa-aikaan. Unisex-malli. 1 pari / asiakas. (80 €) TN: 1069105
Ylihuomenna saat rahoillesi vastinetta enemmän kuin erotuomari määrää. Olympiastadionin kokoinen urheilutavaratalo avaa ovensa Vantaan Tammistossa 2.4. klo 7.00. Lupaamme, että ostovoimasi kohentuu sillä sekunnilla. Sitä ennen nähkäämme osoitteessa: XXL.fi
AVAAMME KESKIVIIKKONA! W W. X XL
XXL W
.
FI
39
90
TÄNÄÄN! Tammist o
LE TU VA RI IN LA IS IL VE
Nyt kaukoliikenteen Kausiliput jopa -25 % Kausiliput edullisesti nyt vain Veturi-asiakkaille – mitä pidempi kausi, sitä suurempi alennus:
Puuttuuko Sinulta hammas?
40–90 pv -10 % 91–179 pv -20 % 180–360 pv -25 % Tutustu tarkemmin ja osta
vr.fi/kausilippu
TERVETULOA IMPLANTTI-ILTAAMME MAANANTAINA 7.4. KELLO 15–18! Varaathan etukäteen aikasi maksuttomaan, illan aikana tehtävään implanttihoidon arvioon numerosta 010 273 8030. OMA HAMMASLÄÄKÄRISI VANTAA ROBERT HUBERINTIE 2 A, 4. KRS. www.omahammaslaakarisi.fi
Myyntiaika 25.3.–27.4.2014. Matkustusaika 40–360 vuorokautta riippuen valitun kauden pituudesta. Matkustuskauden tulee alkaa viimeistään 90 vuorokauden kuluttua ostohetkestä. Tarjouksen voit ostaa vain VR:n verkkokaupasta kirjautuneena sisään Veturi-käyttäjätunnuksellasi ja salasanallasi. Tarjous näkyy uudelle Veturi-asiakkaalle 1–2 päivän kuluttua liittymisestä. Tarjous koskee aikuisten kaukoliikenteen Kausilippuja. Tarjous koskee vain uusia varauksia. Ei muutos- eikä peruutusoikeutta. Kausilippu on henkilökohtainen. Veturi on VR:n ilmainen asiakasohjelma. Lisätietoja vr.fi/kausilippu
Ole huoletta.
ME AUTAMME. Joskus asiat eivät vain suju suunnitelmien mukaan. Vaikka et itse aiheuttaisi vahinkoa, sen voi tehdä joku muu. Tai pelkkä sattuma. Silloin on hyvä olla asiakkaana vakuutusyhtiössä, jolta saa huippuluokan korvauspalvelua. Ja joka ymmärtää, että vaikka sinä olisitkin huolellinen, huonolle tuurille ei kukaan mahda mitään.
if.fi 010 19 19 19
2
URHEILU Jalkapallo
Liverpool rynni kärkeen Liverpool voitti kotikentällään vakuuttavalla tyylillä Tottenhamin sunnuntaina maalein 4–0. Liverpool rynnisti Valioliigan kärkeen kahden pisteen turvin ennen Chelseaa. Neljä pistettä perässä vaani Manchester City, jolla tosin on kaksi ottelua vähemmän pelattuna kuin Liverpoolilla. Kahdeksas perättäinen voitto liigassa antaa kannattajille uskoa mestaruudesta, jota Liverpool ei ole voittanut 24 vuoteen. Luis Suarez teki ottelussa jo kauden 29. maalinsa. METRO
12
Suomalaiset eivät yltäneet kärkivauhtiin EDGAR SU/REUTERS
Hamilton nopein. Mercedekselle ensimmäinen kaksoisvoitto formuloissa 59 vuoteen.
Mercedes otti ensimmäisen kaksoisvoittonsa formuloissa 59 vuoteen, kun Lewis Hamilton ja Nico Rosberg piiskasivat hopeanuolet kärjessä maaliin Malesian Grand Prix -kisassa. Edellinen kaksoisvoitto saksalaistiimille oli tullut Italiassa 1955, kun JuanManuel Fangio ja Piero Taruffi hankkivat täysosuman. Hamilton saavutti toisen voittonsa Mercedeksellä. Ensimmäinen tuli viime vuonna Unkarissa. Kaikkiaan brittitähdellä on 23 täysosumaa urallaan. Rosbergille kakkossija oli tärkeä, sillä se vahvisti hänen johtoaan MM-kärjessä tuntuvasti. Kahdesta kisasta Rosbergillä on nyt 43 pistettä. Kisa päästiin ajamaan kuivalla kelillä. Kolmanneksi sijoittui omansa ja Red Bullin pistetilin avannut maailmanmestari Sebastian Vettel. Neljänneksi nousi kolme kierrosta ennen maalia Force Indian
PERUSKURSSIT ALKAVAT KAIKENKUNTOISILLE! • SAVATE • SAVATE FORME kuntosavate • KUNTONYRKKEILY • SAVATE DÉFENSE • NYRKKEILYKOULU
• SAVATE JUNIOR 10-14v • PERHE-SAVATE • NYRKKEILYKOULU
• NYRKKEILYKOULU miehille • BRASILIALAINEN JUJUTSU
• AKROSIRKUSKERHO UUTTA!
naisille
URHEILU
lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 31. maaliskuu 2014
tytöille 7-13v & 14-17v UUTTA!
• NYRKKEILYKOULU
pojille 7-13v & 14-17v UUTTA!
6-9v / 9-12v / 3-6v aikuisen kanssa
Edulliset hinnat. Runsaasti harjoitusvaihtoehtoja. Myös aamutunteja. Voit harjoitella vaikka 7 krt/viikko! Sörnäisten metroaseman vieressä. Lisätiedot ja ilmoittautumiset:
www.savate.com p. 010 4394 880 Iloisesti iskukuntoon!
Viileä kommentti
”Ennen kuin analysoimme tilanteen, ei minulla ole siitä (Massasta) enempää sanottavaa.” Valtteri Bottas
Valtteri Bottas kävi kovan taiston tallikaverinsa kanssa ja oli lopulta kahdeksas.
Nico Hülkenbergin ohittanut Ferrarin Fernando Alonso. Suomalaisittain kisa ei mennyt kummoisesti. Valtteri Bottas ajoi kärkikymmenikköön kahdeksantena, mutta toisella kierroksella Kevin Magnussenin kolhimaksi joutunut Ferrarin Ki-
mi Räikkönen jäi nuolemaan näppejään 12. sijalla, vaikka maaliin asti ajoikin. Williamsin tallikaverusten Felipe Massan ja Valtteri Bottaksen käymä keskinäinen kilpailu Malesiassa poiki melkoisen mediakohun. Kuten Ferrarilla 2010 Hocken-
heimissa, Massalle annettiin Malesiassa radioitse käsky: ”Felipe, Valtteri on sinua nopeampi, päästä hänet ohitse”. Brasilialainen ei totellut, ja niin Bottasta kiritettiin: ”Olet nopeampi, ohita hänet”. Kun autojen suoranope-
udet olivat samat, Bottas ei pystynyt ohittamaan Massaa. Viimeisten kahden kierroksen ajaksi tuli sitten käsky tilanteen jäädyttämisestä. – En tehnyt mitään väärää. Toimin korrektisti. Jos olisin päästänyt Valtterin edelle, tiimin kannalta lopputulos olisi kuitenkin pysynyt samana, Massa puolustautui. Suomalaiskuski oli paljon pidättäytyväisempi. – Meillä oli vasta lyhyt palaveri, emmekä ole käyneet kunnon keskustelua, Bottas totesi. Räikköseen törmännyt tulokaskuski Magnussen tunnusti virheensä ja pyysi anteeksi suomalaiselta. – En edes nähnyt, mitä tapahtui. Kuulin, että jotain kävi ja sitten takarengas tyhjeni. Viikonloppu alkoi hyvin, mutta päättyi huonosti, Räikkönen aprikoi. METRO
Mäkäräisellä vielä yksi kisa
Ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen otti viikonloppuna Hämeenlinnan Ahvenistolla kaksi Suomen mestaruutta jo ennestään muhkeaan palkintokokoelmaansa. Joensuulainen oli 10 kilometrin yhteislähtökilpailun jälkeen enemmän kuin uupunut. – Onneksi selvisin sentään hengissä, Mäkäräinen puuskutti maalialueella kukistettuaan Mari Laukkasen 1.08,5 minuutilla. Hänellä on takanaan pitkä ja menestyksekäs kausi, jonka kruununa on uran toinen kokonaisvoitto maailmancupissa. Se ratkesi viime viikon sunnuntaina Oslon Holmenkollenilla, kun 31-vuoti-
as suomalainen löi loppupisteissä neljällä Norjan Tora Bergerin. Oslon jälkeen Mäkäräinen keskittyi lepäämiseen. SM-kisoihin hän tuli ilman erityisvalmisteluja
ja otti odotetusti tuplamestaruuden. Mäkäräisen kausi on yhtä kilpailua vaille pa-
Kaisa Mäkäräisen kauden kruununa on kokonaisvoitto maailmancupissa.
NTB SCANPIX/REUTERS
ketissa. Hän lähtee perjantaina Moskovaan, missä on viikonloppuna maailman huippujen kutsukilpailu. – Sinne menen, koska tulin luvanneeksi. Ensi kaudella Mäkäräisellä on edessään MM-kisat kotimaisemissaan Kontiolahdella. Se on selvää, että hän jatkaa ensi kauden. Sen jälkeen hänen tulevaisuutensa on tyystin auki, vaikka Mäkäräinen on väläyttänyt voivansa jatkaa jopa seuraaviin olympialaisiin asti (2018). – Katsotaan ensi vuonna. Toivottavasti minun ei tarvitse ensi kaudella vastata koko ajan teikäläisille siihen kysymykseen. METRO
URHEILU
lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 31. maaliskuu 2014
Jalkapallofani kuoli joukkotappelun jälkeen
Kenraali. HJK nousi tasoihin Tukholmassa HJK:n kenraali liigakauteen päättyi 3–3-tasapeliin Tukholmassa. Hammarby johti jo 3–0, mutta Robin Lod teki Klu-
bin avausmaalin 75. minuutilla. Lod teki 2–3-kavennuksen 81. minuutilla ja Rasmus Schüller tasoituksen. METRO
TT/REUTERS
Peli keskeytettiin. Helsingborgin ja Djurgårdenin ottelu keskeytettiin levottomuuksien vuoksi. Ruotsalainen jalkapallofani kuoli tappelussa saamiinsa päävammoihin sunnuntaina Helsingborgissa. Vammat tulivat ennen Ruotsin jalkapalloliigan avauskierroksen ottelua Helsingborg–Djurgården. Ottelu aloitettiin, mutta se jouduttiin keskeyttämään ensimmäisellä puoliajalla katsomolevottomuuksien vuoksi. 43-vuotias mies vietiin sairaalaan päävammojen takia, joita hän oli saanut kaupungin keskustassa käydyssä tappelussa. Tappelu käytiin noin puoli tuntia ennen ottelun alkua. Mies kuoli sairaalassa pian ottelun alkamisen jälkeen. – Häntä lyötiin päähän. Ennen ottelua oli paljon ongelmia, kertoi poliisin edustaja
13
Paha ongelma
”Voi sanoa, että huligaaneille on annettu liikaa valtaa.” Sixten Boström, HJK
Päätuomari keskeytti ottelun, kun Djurgårdenin kannattajat alkoivat rynniä kentälle.
Ewa-Gun Westford. Kun ottelua oli pelattu noin 40 minuuttia tukholmalaisen Djurgårdenin kannattajat alkoivat huutaa ”murhaaja, murhaaja” ja pyrkivät kentälle, jonka jälkeen päätuomari keskeytti ottelun. Aftonbladet uutisoi, että
kuollut mies oli 43-vuotias perheenisä. Lehden siteeraaman Djurgårdenin urheilutoimenjohtajan Bo Anderssonin mukaan kyseessä oli tavallinen kannattaja, ei huligaani. Jalkapallohuliganismi on ollut Ruotsissa ongelma jo pitkään. Helsingborgissa oli
levotonta jo lauantaina, ja hulinointi jatkui myös keskeytetyn pelin jälkeen. Allsvenskan-seura Örebrota 2008–2012 valmentanut Sixten Boström ei yllättynyt, että huliganismi aiheutti Ruotsissa kuolemantapauksen. –Tilanne on mennyt ihan liian pitkälle. Voi sanoa, että huligaaneille on annettu liikaa valtaa. Joka vuosi avauskierroksella tapahtuu jotakin, nykyisin HJK:ta valmentava Boström sanoo. Samaan hengenvetoon hän muistuttaa, että Ruotsissa elää myös vahva, oikeanlainen jalkapallokulttuuri: monilla seuroilla on paljon kannattajia, ja tunnelma nousee otteluissa korkealle. METRO-AFP
Avoin. yliopisto kAikille.
Salibandy
SSV löi Oilersin pronssipelissä
Helsinkiläinen SSV nappasi 11. perättäisen mitalinsa salibandyliigassa kaadettuaan sunnuntain pronssiottelussa Oilersin Espoosta 8–5. – Laiha lohtu eilisen ison pettymyksen jälkeen, mutta on parempi lopettaa kausi voitolla ja lähteä kesälomille, SSV:n kapteeni Mikael Järvi mietti Yle Urheilun haastattelussa. Kymmenen mestaruuden Mikael Järvi kuuluu liigan konkareihin, mutta paloa riittää vielä kullan karattua. – Sen verran harmittaa ja kiukku on päällä, että maanantaina varmaan vedetään taas pitkää lenkkiä. SSV oli runkosarjan kakkonen ja pudotti puolivälierissä NST:n. Välierissä SSV kuitenkin taipui Happeelle 1–3. METRO
9FFE@<2FA2E <6D<:G::<<@:D:? <=@ "( # % * % "' % ?qJEE6=J >2 <6 <=@ "! "(
helsingin yliopiston Avoimenyliopiston kesäopinnot Ilmoittaudu opintoihin verkkopalvelussa 7.4. alkaen www.helsinki.fi/avoin Kesäopetuksen infotilaisuus ke 2.4. klo 17–18 Porthaniassa (Yliopistonk. 3, Helsinki), sali PII.
96=D:?8:?<2EF " !!&!! 9<: AF9+ !* #(!& $!)&
helsingin yliopisto Avoin yliopisto
Avoin yliopisto Kauppakeskus Itiksessä (keskusympyrä) la 5.4. klo 10–17. Tule juttelemaan opinnoista!
Sinä voit pelastaa elämän. Tervetuloa verenluovutukseen! • • • • • • •
Leppävaara, ma 31.3. klo 14–19, Sellosalin lämpiö, Soittoniekanaukio 1 A Myyrmäki, ke 2.4. klo 15.30–19, Lounaskahvila Sapusca, Jönsaksentie 4 Järvenpää, ke 2.4. klo 13–18, Järvenpää-talo, Hallintokatu 4 Kirkkonummi, to 3.4. klo 15–19, seurakuntatalo, Seurakunnantie 1 Kerava, pe 4.4. klo 13–18, kirjasto / Pentinkulma, Paasikivenkatu 12 Riihimäki, ma 7.4. klo 14–19, Kerhotalo, Torikatu 3 Malmi, ma 7.4. klo 15–19, seurakuntatalo, Pekanraitti 16
•
Espoon veripalvelutoimisto, Kauppakeskus Iso Omena, Piispansilta 9, Länsiväylätoimisto, (1-tason R-Kioskilta hissillä 2. kerrokseen), ma, ke 12–19, ti, to, pe 11–18 Helsinki, Sanomatalon veripalvelutoimisto, Töölönlahdenkatu 2, 2. krs ma, ke, pe 11–19, ti, to 8–19 (plasmanluovutus ajanvarauksella ma, ke, pe 11–17, ti, to 8–17) Helsinki, Kivihaan veripalvelutoimisto, Kivihaantie 7 ma–to 11–18, pe 9–16 (plasmanluovutus ajanvarauksella ma–to 9–17, pe 9–16)
• •
OJENNA KÄTESI. Yksi luovutus auttaa jopa kolmea potilasta ja voi pelastaa jonkun hengen.
• Ota virallinen henkilötodistus mukaasi • Maksuton luovuttajainfo 0800 0 5801 • Testaa etukäteen: sovinkoluovuttajaksi.fi • Verenluovutustilaisuuksien kalenteri ja ajanvarausmahdollisuus veripalvelu.fi
3 VIIHDE
Top 5 Myydyimmät pelit viikolla 12:
1
Metal Gear Solid 5: Ground Zeroes (PS3 PS4 X360 X1)
2 3 4 5
Infamous: Second Son (PS4) Final Fantasy X / X-2 HD: Remaster (PS3 PSV) NHL 14 (PS3 X360) FIFA 14 (3DS PC PS2 PS3 PS4 PSV WII X360 X1)
Virallinen pelilista on FIGMA:n julkaisema ja GfK:n kokoama myyntitilasto suosituimmista peleistä.
VIIHDE
lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 31. maaliskuu 2014
Vanhan koiran uudet kujeet Vaativa ohjaaja. 66-vuotias tähti joutui tosissaan töihin uutta Sabotage-elokuvaa kuvatessaan.
Ansioluetteloa vilkaisemalla näkee, että Arnold Schwarzenegger jos joku tietää toimintaelokuvista kaiken mitä niistä voi tietää. Niinpä kun Sabotage-elokuvan ohjaaja David Ayer sitten ehdotti Kalifornian entiselle kuvernöörille, että tämä osallistuisi asekoulutukseen ennen kuvauksia, filmitähti ärähti. – Mihin minä koulutusta tarvitsen? Olen ampunut useammalla aseella kuin kukaan elokuvissa koskaan, ja tappanut valkokankaalla enemmän ihmisiä kuin kukaan muu. Mihin minä asekoulutusta tarvitsen, Schwarzenegger muistelee ihmetelleensä. Tähti kuitenkin tunnustaa, että oikeasti ohjaaja Ayerin pyrkimykset realistiseen ja teknisesti uskottavaan lopputulokseen tekivät häneen vaikutuksen. End of Watch -elokuvan aiemmin ohjannut Mustavalkoista
”Yleensä hahmoni ovat hyvin mustavalkoisia. Minä olen hyvä ja saan pahat huonolle tuulelle. Välillä vähän vitsaillaan.” Arnold Schwarzenegger
Kirja-arviot
Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä Sari Pöyliö, Atena 2014, 166 sivua.
•••
Arnold Schwarzenegger näyttelee uutuuselokuvassa DEA-agentti John ”Breacher” Whartonia.
Ayer pisti Schwarzeneggerin myös ihan tosissaan töihin. – Oli mahtavaa, että hän vaati minulta paljon. Joskus ohjaajat vaikenevat kaltaisteni näyttelijöiden kanssa. He sanovat vain, että odotan innolla työskentelyä kanssasi, että mietitään yhdessä, mitä tehtäisiin, ja niin edelleen. David oli hyvin selkeä kertoessaan mitä ja miten hän halusi minun kohtauksissa näyttelevän. Sabotage-elokuva oli Schwarzeneggerille haastava, koska hänen roolihahmonsa poikkesi kaikista aiemmista. – En ole koskaan näytellyt vastaavaa hahmoa. Yleensä
hahmoni ovat hyvin mustavalkoisia. Minä olen hyvä ja saan pahat huonolle tuulelle. Välillä vähän vitsaillaan ja sii-
nä se, Schwarzenegger summaa. NED EHRBAR, MWN Sabotage-elokuvan ensi-ilta Suomessa on 2. toukokuuta.
Näyttely on jo sukuvika Arnold ei enää ole perheensä ainoa näyttelijä. Hänen 20-vuotias poikansa Patrick on näytellyt jo Grown Ups 2 ja tulevassa Dead Eleanor -elokuvassa. Isällä on poikansa suunnitelmiin sana sanottavana. – Poikani on kovasti kiinnostunut näyttelemisestä, mutta vaadin hänen myös opiskelevan yliopistossa lii-
ketaloutta. Opintojen jälkeen hän voi päättää, haluaako yhä kokopäiväiseksi näyttelijäksi. – Toivottavasti hän löytää intohimonsa. Yritän aina kannustaa lapsiani etsimään intohimoaan, sillä halveksin lapsia, jotka eivät collegen jälkeen tiedä yhtään, mitä haluavat tehdä. Mitä sellainen on, ettei 22-vuotias tiedä mitä elämältään haluaa? MWN
Kemijärveläisen toimittajan esikoisteos marssittaa esiin joukon enemmän tai vähemmän vinksahtaneita äitejä ja tyttäriä. Kahdeksaan novelliin mahtuu hurja määrä absurdeja tapahtumia ja vielä enemmän hirtehistä, hyvinkin synkkää huumoria. Tarinoissa muun muassa varastetaan ruumis sairaalasta hyvin aikein, karataan imurikauppiaan matkaan ja annetaan putkimiehen rakentaa kuukautissiteitä eristehuovasta, teipistä ja sideharsosta. Pöyliö tarkastelee naiseutta sekä äidin ja tyttären rooleja ovelasti ja tarkkanäköisesti. Teksti on vahvan ruumiillista ja suoraa, roisiakin. Viimeinen novelli kokoaa hienosti teemat yhteen ja antaa lukijalle luvan huokaista helpotuksesta. Mustan huumorin ystäville nappilöytö, muille kenties ahdistava mutta ajatuksia herättävä. Tämän kirjan naisista ovat perinteiset äitimyytit kaukana! MERI LIUKKONEN
T U N I S A A T T U ELIXIA A
! N O O T N U K KESÄ Aloittamalla 31.3.-2.4. maksat vain 1€ päivässä toukokuun loppuun.
ÄLÄ AIKAILE VAAN PANOSTA HYVINVOINTIISI HETI!
Nähdään salilla! www.elixia.fi
Tarjous koskee vain uusia 12 ja 24 kuukauden sopimuksia. Sopimuskausi alkaa 1.6. Käsittelykulu 0-20 €.
www.elixia.fi
14
1
€
K a i K i l l e avo i n a i K u i s lu K i o t ö ö lö s s ä
KevätluKuKausi alKaa 7.1.2014
PÄIVÄ
Meillä ikä ei rajoita opiskelua eikä todistuksen keskiarvo vaikuta opiskelijavalintaan. Tutkintoopiskelu on maksutonta. Opiskelijoiden käytössä on kirjasto ja iltakahvio. Tervetuloa! Töölön yhteiskoulun aikuislukiossa voit: – – – –
suorittaa peruskoulun ja lukion sekä kirjoittaa ylioppilaaksi jatkaa keskeytyneitä opintoja kirjoittaa ammatillisen tutkinnon perusteella ylioppilaaksi opiskella yksittäisiä aineita, mm. kieliä, matemaattisia ja yleissivistäviä aineita – yhdistellä eri opiskelumuotoja: lähi-, etä- ja verkkokurssit I l m o I t tau d u n y t ! K a n s l i a avo i n n a a r K . K lo 1 3 –1 9, p u h 0 9 4 3 42 0 2 3 6
t ö ö lö n y h t e i s Ko u lu n a i K u i s lu K i o u r h e i lu K at u 1 0–1 2 , 0 0 2 5 0 h e l s i n K i
aikuislukio@tyk.fi · www.tyk.fi
LUKIJAT TEKSTIVIESTIT •Suuret kiitokset Vantaan 53 bussikuskeille, että olen päässyt turvallisesti töihin ja kotiin. Kehä 3 kun on täynnä kamikatzekuskeja aamuin illoin. NIMETÖN •Nytkö vasta jengi hogas, että joutsenia pitää varoa? Tuo, tieto on taottu mun aivolohkoon jo ihan skidinä. HO, HO TOSI VANHAA TIETOA
•Katainen maksattaa veroillamme eu-maiden elämän, meiltä tässä palvelut katoaa ja hinnat nousee edelleen. MIKSI MAKSAMME VEROJAKAAN?
•Tämä maa luotiin korkeilla veroilla hyvinvointivaltioksi, nyt se ajetaan alas, mutta verot vaan ei laske millään, päinvastoin. OUTO YHTÄLÖ
•Katainen romuttaa harjoituksillaan julkiset palvelut ja ihmiset saa kuolla käsiin. PORVARISMALLI
•Venäjän kieliset uutiset on oka Suomen kulttuurissa. YKS ÄÄNI •En ymmärrä niitä, jotka täällä kirjoittelevat Noora Karman temppujen olevan huijausta. Mitä muuta he luulevat silmänkääntötemppujen olevan? Kysymys on vain siitä, kuinka ammattitaitoisesti katsojia osaa huijata ja Karma kyllä osaa työnsä. KIITOS HYVÄSTÄ SHOWSTA •Naistoimittaja Hesarissa kauhistelee vallankäyttöä Britanniassa kun vangeilta kielletään kirjat, joita heille joku toisi. Nämä ihmiset on tuhonneet monen ihmisen elämän lopullisesti
omalla vallankäytöllään. JÄRJETÖNTÄ VÄKIVALTAA KÄYTTÄEN!
•Ennen hoidettiin kilpailukyky/ palkanalennus kaikilta tasaisesti devalvaatiolla. Nykyisin kolmasosa henkilökunnasta potkaistaan pihalle. Työnsä pitäneiden kilpailukyky ei kuitenkaan tästä parane yhtään. E •Myllypuron ostarin Megapizzan mainostaulut on nykyisin asetettu niin, että ne haittaavat pahasti kulkua Kiviparintien kapealla jalkakäytävällä ja Myllypurontien kevyen liikenteen väylällä. Kuka valvoo sääntöjen vastaista mainontaa katualueella? Ja neuvoo oppimatonta yrittäjää. LIISA •Kiitos, Herra, kun tuhosit jälleen kerran elämäni: tuliko nyt hyvä mieli? PELINAPPULASI JÄLLEEN
•Oliko pakko taas tuhota yhden ihmisen elämä, ilman sen kummempaa syytä? Täällä näytetään aivan suotta vaaleaa naista, joka on vain halunnut elää rauhassa elämäänsä, kuten muutkin: ilman julkista informaatiota esim. ulkonäöstä. UHRI
pulta hyväksyen laskemme irti – vain tarttuaksemme seuraavaan. NIMETÖN
•Haaste: Ottakaamme suurin valonheitin, mitä käsiim-
•Jenni Utriainen toimittaja! Sanoit kolumnissasi, että kieli on meidän jokaisen oma. Kukin käyttää sitä, kuten taitaa: viilaa pilkkua tai paiskoo ronskisti sanoja peräkkäin. Pidät kotoisen näköisistä kirjoitusasuista kuten, pitsa, samppanja, jugurtti. Ala vaan kokeilemaan (kokeilla) uutuuksia. Ärsyttää lukea näitä uutuuksia. Takaraivoon pääkaupungin kansakoulusta opittu esim samastua, kokeilla jne ei vaikeutta käyttää nykyäänkään. Puhekieli onkin yhtä liirumlaarumia, ymmärtää, mutta sitä liirumia ärsyttää lukea. Siellä möi, täällä myi! Mulla raput, sulla rappuset. Kukat mulla, sulla kukkaset. Minä kotona ja ulkona, sinä kotosalla ja ulkosalla. Vai, että kielipoliisi! Yks sama minulle! Heikunkeikun tai ainakin sinne päin! TÄS ONLIPPA TEIDÄN LAK-
VUODESTA 2006
•Kataisen pitäisi katsoa peiliin, ei Suomen kansaa voi nöyryyttää näillä uusilla veroilla, jotka juuri julkaistiin. PETTYNEET VERONMAKSAJAT, ELÄKE-
KERRAN
LÄISET
•Nyt herää kyllä kysymys, että tarvitsemmeko me suomalaiset lainkaan noin kallista/isoa ja jäykkää hallitusta, joka ei ole lainkaan valmis leikkaamaan omista kuluistaan. Puoluetuet vähintään puoleen ja edustuskulut nollaan, avustajat veks, hoitakoot kukin omat työnsä ja kulkekoot itsekin julkisilla ja muukin kallis ja joutava porukka sieltä ulos. Kaikki ilmainen maksulliseksi ja käyttäkööt myöskin julkisia terv. palveluja jonottamalla, kuten kaikki me muutkin joudumme tekemään ja rajat kiinni tänne ilmaispalvelujen perässä tuleville hyväksikäyttäjiltä. Maksakoot maahamme tulijoiden oma maa omien kansalaistensa kustannukset. Lasku perään. Meidän tavis suomalaisten taskut on jo nyt liian monta kertaa nurin käännetty.
•Omat asiat ensin kuntoon, päinvastoin. Tottakai ulkomailla asuvien venäläisten asiat kiinnostavat, koska se hyödyttää taloudellisesti heitäkin, kun on ostovoimaa. Nykyisellä tavalla lisätään velkaa ja budjettialijäämää. ÄLY HOI!
VIHAINEN
Tyynesti kestämme toistemme kirkkauden – olemmehan samalla tasolla. VALON VELHOTAR
•Voisiko joskus olla jotain tärkeämpää? Jatkamme. Näyt voivat vihloa. Ja mehän kestämme, periksi ei anneta! Näin jo vuodessa me wannabe-hyvikset ystävät/puolisot/vanhemmat/ työtoverit, emme enää toisiamme nokita, alista, mitätöi, besserwisseröi, tai omi itsellemme.
me saamme, ja aloittakaamme uusi urheilu, minä-suunnistus. Päätepisteenä joko ystävänpäivä -15 tai kuolema, valitkaamme itse. Valaiskaamme itseämme joka kulmasta, erityiskiinnostuksenamme mustimmat varjot, syvänteet ja salakarit. Löydämme, tartumme kiinni, kiinnostumme. Tutkiskelemme, pohdimme, arvioimme, ja lo-
KIINNE
•”Rukoilin hartaasti, ne pyrin torjumaan, rakensin temppelin ja koristelin sen, ainaisin uhrein
itseäni ympäröin, etsin järkeäni niiden verestä. Oi tunteen väkevyys ja turhat torjunnat! Voi, suotta paloivat kädessä suitsukkeet! Kun jumalattaren nimeä toistelin, niin edessäni näin vain Hippolytoksen, alttarin sauhutessakin noin palvelin jumalaa, jota en rohjennut mainita.” SINISILMIÄ
•RL on tosi ärsyttävää, kun töissä on niin vihaisia putkimiehiä. Jotain rajaa! NIMETÖN •Kyllösen ja Arhinmäen salkut yhdeksi ja Carl Haglundille. Puolustusministeriksi Gustav Hägglund! ANSKU •Samaistua on oikea muoto: kantasana (sama) on 2-tavuinen ja a-loppuinen. KIELINERO •Tiedän tuon jääkiekkojunnutapauksen, jossa ovia oli hakattu ja postilaatikko räjäytetty. Osa vanhemmistakin tiesi kotona mutta eivät puuttuneet. Aina kannattaa tehdä rikosilmoitus ja maksattaa tällaisten dorkien vanhemmilla. EI RISPEKTIÄ JUNNUILLE
•Lapsilisät pois suurituloisilta. EIVÄT TARVITSE
•Vaikka keskituloiset maksaisivat eniten, tuskin stressaantuvat työkyvyttömiksi, kuten pienituloiset, jos ei velkaa paljon. ÄLYTÖN LEIKKAUS TULOIHIN
•Nyt ainakin jää Arhinmäeltä tukien jakaminen turhalle taiteelle. Taide ja kulttuuri eivät auta köyhiä ihmisiä. Puppua puhuu köyhien auttamisesta. Tasokas taide on erikseen. Sille ei kuitenkaan ole tukia jaettu. S2
Testarit jatkuvat sivulla 16.
Kaikk i pois!
LoppuunTikkurila loppuu!
myynti! Vuokrasopimus päättyy! päättyy! Myymme kaiken pois, talo täynnä tarjouksia, hae parhaat päältä!
Intersport Tikkurila
Tikkuraitti 13, 01300 Vantaa • p. (09) 873 1100
Palvelemme ark. 10-19 ja la 10-16.
15
www.metro.fi
TEKSTIVIESTIT •Pienituloiset, työttömät ja lapsiperheet kärsijöinä. Lähipiiriini kuuluu hyvätuloisia, joilla lapsilisät menee säästöön ja myös niitä joilla lapsilisät tarpeen joka kuukausi lasten vaatteisiin ym lasten tarpeisiin, kun monta lasta niin mitään ei jää säästöön vaikka ostetaan tarjouksista ja kaikista halvinta. Eriarvoisuus kasvaa, rikkaat rikastuu, köyhät köyhtyy. TIEDÄN KETÄ ÄÄNESTÄN.
•Voisikohan pyöräilijät noudattaa yleisiä sääntöjä ja ajatella turvallisuutta metroasemilla. Viemällä polkupyöränsä hissillä eikä kuljettaa rullaportaissa. Tekee pahaa jälkeä, jos ote irtoaa. KARI •Tauria, Tauria, Jee- Jee: lue historioitsija Simon Sebaq Montefiore ”Ruhtinas Potemkin ja Katariina Suuri” kirjastosta loytyy. FAKTA •Kun Putin on niin huolissaan venäläisten oloista, voisi kutsua
LUKIJAT
lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 31. maaliskuu 2014
ne maailmalta kotiin ja asuttaa vaikkapa sotsiin ja pitää niin hyvää huolta, niin hyvää huolta että. NIMETÖN •Nyt kun Vasemmistoliitto lähti hallituksesta, niin vähätuloisia voidaan rokottaa enemmän kun ei ole vastaan sanojia, on vain takinkääntäjiä. Lisäksi ”sixpack” meni ja uusi hallitus on nimeltään ”rikkaiden ylävitonen”. LATE •Palataan historiaan, ei länsimaat ole ikinä Suomea auttanut. Kun Venäjän tsaari päätti aikanaan vallata Suomen, Ruotsi ei tehnyt mitään, vaikka oltiin sen vallan alla. Hitlerkin lupasi Suomen Neuvostoliitolle, mutta kun pärjättiin talvisodassa, kelpas jatkosotaan kaveriksi. Lupaskohan Obama Suomen Venäjälle, kun neuvottelivat Putiinin kanssa Euroopan reviirirajoista? Parasta pysyä PaasikiviKekkosen linjalla. HISTORIASTA KIINNOSTUNUT
•Kun meidän pitää hyväksyä maassamme ja muualla muslimikulttuuri, niin samalla tavalla vaadimme sitä, että kristillinen
kulttuuri täytyy hyväksyä Suomessa. NÄPIT IRTI SUVIVIRRESTÄ •Miksi enemmistön pitäisi luopua perinteistään Jumalan palveluksista, uskonnosta, risteistä ja virsistä? Eihän tässä mistään rikollisuudesta ole kysymys. Meillä on Ev. lut. srk, niin tehkää jotain. Älkää antako kaikenmaailman vähemmistöjen tulla tuomaan omiaan väliin. Nyt täytyy tosissaan ruveta taistelemaan hyvien asioiden puolesta ja säilyttää perinteemme. S2 •Otettiinko kehityspakettikeskusteluissa edes harkintaan ulkomaalaisten opiskelijoiden opiskelun saattaminen maksulliseksi? VIEDÄÄN VAAN SUOMALAISILTA!
•Hyvä kun lapsilisiä leikataan. Opiskelijan suuret vuokratuet pitää leikata, kun ei kelpaa laitakaupungin halvat isot yksiöt Porissa, vaan pitää asua keskustan 500 euron miniyksiössä. Sairasta. NIMETÖN •Ministerit jakavat miljardeja ulkomaille ja keksivät uusia veroja ja leikkauksia. Kansa alistuu ja maksaa kiltisti. Heidätkö pitäisi valita uudelleen valtaan? HERÄTKÄÄ.
•Potuttaa tosi lujaa kun eliitti kyykyttää kansaa miten tahtoo.
Rahaa toki tarvitaan palvelujen ylläpitämiseksi mutta ottaisivat vaihteeksi itseltään ja kaikilta rikkailta. Sieltä tulisi helposti puuttuvat miljardit eikä hetkauttaisi varakkaiden taloutta yhtään. Heillähän on monet etuisuudet ilmaisia työnsä puolesta. OVAT MUKA PAHOILLAAN TEHDYISTÄ LEIKKAUKSISTA
•Pasilan rautatieaseman ulkokello: Senaatti-kiinteistöt, odotamme kellon saattamista toimintakuntoon. Suomessa aseman kelloon on voinut aina luottaa. TACK •Nimim. Että siitä vaan tonkimaan. MOT-ohjelma ei ollut totuudenmukainen kaikilta osin. Siinä vain ihmeteltiin kerättyjä rahasummia, mutta ei kerrottu, mihin rahat oli käytetty ja kuinka paljon niillä oli saatu myös hyvää aikaan. SATUN TIETÄMÄÄN •Ihan turhaa löpinää puhua työurien pidentämisestä, koska työnantajat haluavat päästä eroon yli 50-vuotiaista. EVÄ •Vieläkö äänestätte kokoomusta ja demareita. Suosivat vaan rikkaita. Miksi ei oteta lapsilisiä hyvätuloisilta pois. Olisi niin yksinkertaista ja valtio säästäis. EN
16
sakin Suomen edelle: Tallinnan satamassa on elektroniikkaromun keräysastia. Milloin meille? PASILAN JUSSI
ON VÄHISSÄ
•Yksityiset, suuret palvelutaloja hoivakotifirmat ovat suuren rahan sokaisemia huijauspaikkoja. RAHAT POIS KAIKILTA!
•Demarit hylkäsi köyhät. Nyt on puheenjohtajan vaihdon paikka. Tämä lady on melkein kuin Kataisen päänsilittäjä. SEIJA
•Rosvoja. Eikö sivulliset havaitse, jos jonkun koodia on joku urkkimassa. Voisi vilkaista mitä automaatilla tapahtuu. Onko siellä asiatonta ruuhkaa. Myöskin, jos joku epätavallinen kiinnostus näyttää kohdistuneen johonkuhun. Minä menen kyllä kysymään mikä on tilanne. -TE-
•V-ankka! Luepas tarkemmin textarini sisältö uudelleen, et näet ymmärtänyt sanomaani oikein?! IHO
RÄSTYKÄÄMME NYT SESONKIAIKAAN HAVAITSEMAAN.
•Minkähän vuoksi ei hyvätuloisten veroja nosteta, eikä tehdä eläkekattoa, kuten mm. Ruotsissa on. No tietenkin siksi, kun se koskisi päättäjien omaa lompakkoa. YNNÄPÄÄ
kemyksestä puute niin hallitus turvautuu Keijuihin. Se tosin voi johtaa vain Alzheimeriin. JAUHOT
•Nyt meni SDP:ltä viimeinenkin äänestäjä. Jutta on joka haastattelussa toitottanut, kuinka pidetään vähäosaisista huolta ja kuinka pitää olla oikeudenmukainen. Ja sitten leikataan lapsilisistä, vaikka sen tuoma hyöty valtion kassaan on olematon. Ja oppositio hykertelee. NIMETÖN Ristikon ratkaisu
•Hallituksessa istuu tiukasti reaganistinen woodoo-uskonto, kun rikkaita suositaan niin se toimii automaattisesti talouden veturina. Kun on näSudokun ratkaisu
YMMÄRRÄ
•Eesti menee ympäristöasiois-
Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto
Pasilan keskustakortteli asemakaavaluonnos esillä
Asemakaavaluonnos, päivitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä muuta valmisteluaineistoa on esillä 3.–26.4.2014: – info- ja näyttelytila Laiturilla, Narinkka 2 – Pasilan kirjastossa, Kellosilta 9 – kaupungin ilmoitustaululla Kaupungintalolla, Pohjoisesplanadi 11−13 – www.hel.fi/ksv kohdassa Nähtävänä nyt – alueen toteutussopimus on esillä Helsingin kaupungin kirjaamossa, käyntiosoite: Kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11–13 Keskustelutilaisuus: to 3.4. klo 17.30–19.30 Laiturilla. Voittanutta ehdotusta esitellään Pasila 3.0 -näyttelyssä Laiturilla 26.4.2014 asti. Suunnittelijat ovat tavattavissa näyttelyssä 7.4. ja 14.4. klo 15–19.
www.hel.fi/ksv
Pasilan keskustakorttelin asemakaavaluonnosta on valmisteltu kansainvälisen suunnittelukilpailun voittaneen ehdotuksen, Triplan pohjalta. Suunnittelualue sisältää Pasilan aseman, metroaseman, joukkoliikenneterminaalin, alueita yhdistävän raitin toreineen, Pasilan sillan ja katualueita, liike- ja toimistotiloja sekä asuntoja.
en osaare! u V n y ttely 6-17 loa esia 31.3. klo 1 u t e v r Te ntain maana
Mielipiteet: viimeistään 26.4.2014 Lisätietoja: Dan Mollgren, p. (09) 310 37326, dan.mollgren(a)hel.fi
Teeseikkailu (vaikka) kotisohvalla!
RÄÄTÄLINPALVELUT www.nv-style.com
Korkealaatuisesta ja kattavasta luomuteevalikoimastaan maailmankuuluksi kohonnut English Tea Shop suorastaan rakastaa teetä - ja haluaa jakaa tätä rakkautta ja innostusta myös sinun kanssasi. English Tea Shop:ille on kunnia-asia tuottaa vain ja ainoastaan parasta teetä, jonka he maustavat ammattitaidolla, ajatuksella ja hienotunteisuudella. English Tea Shop -sarjan luomuteelaatujen korkea laatu perustuu mm. yhteistyöhön perinteisten ja arvostettujen teenvalmistajien kanssa Sri Lankassa.
Luomu!
• oivallinen lahja ja iso ilo itselle! • kaksitoista mahtavaa makua - nyt on mistä valita!
VERKKOKAUPPA: www.ruohonjuuri.fi KAMPPI: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki. HAKANIEMI: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki ITÄKESKUS: Itiksen kauppakeskus, 00930 Helsinki Luomullisesti. www.facebook.com/ruohonjuuri
Tällä kupongilla 31.3.-4.4.2014
English Tea Shop: Luomuteet, 20 pss (12 eri makua)
2,75
säästösi 29 % (norm. 3,85)
RUOKA TORSTAISIN
Maukkaat reseptit ja ajankohtaista asiaa ruoasta
Merenläheisessä ja tyylikkäässä miljöössä sijaitseva Kahvipavunkuja 3 valmistuu heinäkuun 2014 alussa. Vuosaaren kaikki palvelut lähellä. Viisi- ja seitsenkerroksinen, hissillinen talo muodostaa naapuritalojen kanssa viihtyisän korttelin, jonka sisäpihalle tulee suojaisa oleskelualue asukkaiden yhteiseen ajanviettoon. Kauniit, modernit sisustusmateriaalit. Kahvipavunkuja 3, Vuosaari. Yhteensä 52 asuntoa. Arvioitu valmistuminen 1.7.2014 Huoneistotyypit: m2 vuokra, €/kk 1h+kt+ransk.p 42,5 843–875 2h+kt+p 41–50,5 867–953 2h+kt+s+p 52 965 2h+kt+työtila+p 62,5–88 1015–1311 4h+kt+s+p 84–92 1366–1487 Energialuokka B. Vesimaksu ja 2Mbit laajakaistayhteys sisältyvät vuokraan. Asumisaika vähintään yksi vuosi sopimuksen alkamisesta. VVO:n asunnot ovat savuttomia. Lisätietoja löydät osoitteesta www.vvo.fi/kahvipavunkuja3. Muuta meille! Esittely maanantaina 31.3. klo 16-17, tervetuloa! VVO-kotikeskus Mannerheimintie 168a | 00300 Helsinki Avoinna ma-pe 9 -16 Puh. 020 508 3442 | helsinki@vvo.fi
www.vvo.fi
Yritysnumeroihimme (020 508 xxxx) soittaminen maksaa Soneran hinnaston mukaisesti kotimaan lankapuhelimesta soitettaessa 8,35 snt/puhelu + 7,02 snt/min ja matkapuhelimesta 8,35 senttiä/puhelu + 17,17 snt/min.
VAKUUSMAKSU VAIN 250 €
Luulitko, että lukuvuosi on loppumaisillaan? Eiran aikuislukiossa opinnot on helppo aloittaa huhtikuussakin! Tervetuloa opiskelemaan! Eirassa on varaa valita
Kesäkurssit ja abikurssit
Eiran aikuislukiossa voit suorittaa peruskoulun tai lukion, korottaa vanhoja arvosanojasi tai opiskella kursseja oman mielenkiintosi mukaan aineopiskelijana.
Kesäkurssimme alkavat kesäkuun alussa ja abikurssimme elokuun toisella viikolla.
Kurssitarjontamme on laajaa verkossakin. Koko lukion voi suorittaa verkossa tai lähi- ja verkko-opiskelua yhdistäen. Verkossa opiskelu onnistuu kellon ympäri.
Tarjolla on monipuolisesti sekä pakollisia että syventäviä kursseja useista aineista. Ilmoittautuminen kesäkursseille päättyy 28.5. ja abikursseille 4.8.
Joustoa opintoihin
Opiskelijaksi voi ilmoittautua ympäri vuoden
Joustavien mahdollisuuksien ansiosta Eirassa opiskelee monia perheellisiä ja työssäkäyviä ja ammattimaisesti harrastavia opiskelijoita, kuten urheilijoita ja muusikoita.
Seuraava opetusjakso alkaa 7.4. ja päättyy 30.5. Jakson kursseille voi ilmoittautua 1.4. saakka. Tutkintotavoitteinen opiskelu on maksutonta ja lukuvuosikohtainen aineopiskelumaksu on 100 euroa.
Iltaopetuksessa tarjoamme laajan valikoiman kielikursseja. Aikuislukio onkin tasokas ja edullinen tapa kehittää kielitaitoa kenelle tahansa – vaikka lukio olisikin jo suoritettu.
rj ssita r u k u t Tutus llamme! vui kotisi
ontaa
n
Eiran aikuislukio • Laivurinkatu 3 • 00150 Helsinki
www.eira.fi
Lahjaidea
Hampaiden valkaisu
90 €
(tarjous 30.4 asti)
100% valkaisu takuu
ystävällesi ja itsellesi!
Terve suu Kauniit hampaat
Kauneusstudio Nina
050 5335869 www.kauneusstudio.com (Vuosaari)
Nyt suun ja hampaiden perustutkimus ja tarkastus 33€
BEAUTY SYSTEM
être-belle
(josta Kela korvaa 20€)
68,- (80,-) 55,- (60,-) 45,- (50,-) 54,- (59,-) 60,- (88-) 60,- (80,-)
HÄMEENTIE 60 Avoinna ma-pe 8-20
Saat ystävällistä ja asiantuntevaa hammaslääkäripalvelua. Hammaslääkärimme Toivo Saks.
ErikoishintammE: Hammaskiven ja värjäytymien poisto, fluoraus, puhdistus Hinta Omavast. Kelapal.
59 €
32,00
59 €
39,00
27,00
Hampaanvärinen paikkaus Hinta Omavast.
Kelapal.
Kivuton hampaan poisto Hinta Omavast.
Kelapal.
49 €
29,00
20,00 20,00
Hammasvalkaisu yksilöllisellä menetelmällä alk. ......150 €
T A K U U T Y Ö
p. 726 p. 146
2266 1460
HAMMASTEKNIKKO
24 h
Norm. hintainen proteesi valmis 12 tunnissa TÄSSÄ KUUSSA: YLÄ- tai ALALEUAN KOKOPROTEESI ..... 340 € YLÄ- ja ALALEUAN KOKOPROTEESI ...... 670 € YLÄ- TAI ALALEUAN KOKOPROTEESIN POHJAUS ....................... 98 € Korjaukset ja pohjaukset odottaessa. Proteesien ilmainen tarkistus. Meiltä myös koti- tai vanhainkotikäynnit 50€ Bussit, ratikat, metro vieressä. Katutasossa, helppo pyörätuolille.
Tarjous voimassa huhtikuun loppuun saakka. Palveluksessasi Kokeneet hammaslääkärit OPTG röntgen
✁
Täydellinen kasvohoito Täydellinen jalkahoito Perusjalkahoito Timanttihionta tai ihonpuhdistus Täydellinen jalkahoito&kestovärit ripsiin ja kulmiin Timanttihionta&vitamiini tai hylaronic3 hoito
ERIKOISHAMMASTEKNIKON MAKSUTON PROTEESITARKASTUS
Miksi maksaisit liikaa? Hammaslääkärikeskus
Voimassa 15.4.2014 asti Ja muita hoitoja niin naisille kuin miehille, tervetuloa!
Kauneuspiste Merike Selkämerenkatu 6 • 044 2009 609 (Ruoholahden metropysäkin lähellä)
www.kauneuspistemerike.fi
Itäkeskus Turunlinnantie 12 B (katutaso) 00930 Hki Puh. 09 343 2100
Syksyllä Helsingissä ALKAMASSA VUODEN MITTAISET PSYKOTERAPIARYHMÄT - Ahdistuksesta, jännittämisestä, paniikkioireista ja sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsiville - Syömishäiriöistä kärsiville - Myös vapaita yksilöpsykoterapiapaikkoja Tiedustelut: helena.roivainen@psyte.fi puh: 040-848 7316
Pelaatko liikaa? Tule ryhmään 20.3. alk. klo 18-20. Tiltti, Kaisaniemenkatu 2b. Soita ma tai ke klo 18-20 tai jätä viesti 046 635 9085. pelirajaton.fi
Haetaan kokeneita rakennussiivooja naisia (kohteet Hki, Espoo, Porvoo) 040 142 54 71
MYYJIÄ
www.urbanhair.fi Vilhonkatu 4 HKI P. 040 4164 669
koko- ja osa-aika. Myös kesätöitä! 8€ tunti + provisio ja bonukset.
www.nikolex.fi
Arganiaöljy tekee ihmeitä ihollesi! Kallisarvoista arganiaöljyä sanotaan öljyistä täydellisimmäksi sen huikean E-vitamiini- ja runsaan antioksidanttipitoisuuden sekä ihon vanhenemista hidastavien vaikutustensa johdosta. Kokeile ja koe arganian taika ihollasi! Ihoa korjaavaa ja uudistavaa arganiaöljyä on myös käytetty menestyksekkäästi mm. palaneen ihon sekä aknen ja vesirokon arpien hoidossa. Arganiaöljy sopii myös kipeiden nivelteen hierontaan. Testaa ja ihastu! VERKKOKAUPPA: www.ruohonjuuri.fi KAMPPI: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki. HAKANIEMI: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki ITÄKESKUS: Itiksen kauppakeskus, 00930 Helsinki Luomullisesti. www.facebook.com/ruohonjuuri
Lovea:
Tällä kupongilla 31.3.-4.4.2014
Arganiaöljy, 50 ml
15,-
säästösi 21%
(norm. 18,95)
300,-/l (379,-)
HUPIKLUBI
lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 31. maaliskuu 2014
www.metro.fi
Helmiä sioille Stephan Pastis
heiippa, poikka... tasko karia?
18
10 kysymystä
en voi. minun on kirjoitettava essee “hiiristä ja ihmisistä”.... meidän on vertailtava hahmojen eroavaisuuksia.
älä viitti. se on niin heleppoo.
miten niin ?
hiiret o piänii. ihmisil on vaatteet.
kiitos, isä.
ookkei.... pelaakko rii ?
699
1. Kuka on Karvinen-sarjakuvan kuppilan pitäjä? 2. Mitä tapahtumaa juhlistamaan Eiffel-torni alun perin rakennettiin? 3. Miltä Pohjoismaalta Yhdysvallat aikanaan osti Neitsytsaaret? 4. Minkä maan pääkaupunki on Managua? 5. Mitä taivaankappaletta ensimmäisenä kiertänyt luotain oli Luna 10? 6. Minkä lajin suurin vuosittainen tapahtuma on WrestleMania? 7. Kuka näyttelijä sai tapaturmaisesti surmansa The Crow -elokuvaa kuvattaessa? 8. Millä tavoin ihmiset ympäri maailman osallistuvat vuosittain Earth Hour -tapahtumaan? 9. Kuinka pitkä aika peipposesta on vanhan sananparren mukaan kesään? 10. Kenet Laureus-säätiö valitsi tänä vuonna vuoden parhaaksi naisurheilijaksi?
Sudoku B. Virtanen Ilkka Heilä
Täydennä ruudukko niin, että jokaisella vaaka- ja pystyrivillä sekä jokaisessa 3 x 3 -palassa on numerot 1–9. Sudokun ratkaisu sivulla 16.
Kamala luonto Jarkko Vehniäinen ★✩✩✩✩
JUHA HYVÖNEN • www.ristikkotuumin.fi
Mobiiliohjeet
Ristikko
•
Lukijan kuvat. Nappaa kuva puhelimellasi ja lähetä se MMS-viestinä numeroon 17181. Kerro viestissä (max 500 merkkiä), missä olet ottanut kuvan, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Kuvia julkaistaan Metrossa, Metro.fi:ssä, HS.fi:ssä, Helsingin Sanomissa ja HS Mesta -lehdessä.
•
Palkkio. Maksamme painetuissa lehdissä julkaistuista kuvista vähintään 20 euron palkkion. Palkkio maksetaan vain yhden kerran. Ohjeet palkkion saamiseksi lähetämme tekstiviestillä muutaman viikon kuluessa. Palkkioista suoritetaan ennakonpidätys. Multimediaviestin hinta on 0,60 euroa. Lähettäessäsi kuvan julkaistavaksi myönnät Sanoma Media Finland Oy:lle kaikki oikeudet kuvaan, edelleenluovutusoikeus mukaan lukien. Kuvan lähettäjä vastaa siitä, että hänellä on oikeus myöntää edellä mainitut oikeudet Sanoma Media Finland Oy:lle. Tämä koskee myös sähköpostilla lähetettyjä ja metro.fi-palveluun ladattuja kuvia.
•
Tekstarit. Kirjoita viestiin kommenttisi sekä nimimerkkisi ja lähetä viesti numeroon 17181. Avainsanaa ei tarvita. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymistä. Tekstiviestin hinta on 0,60 euroa. Toimitus valitsee ja käsittelee tekstiviestipalstan kirjoitukset.
Ratkaisu sivulla 16
Lukijakolumniohjeet •
Metro.fi. Mene osoitteeseen www.metro.fi ja paina ylhäältä ”lähetä”.
•
Pituus 1900–2100 merkkiä. Kolumnin kirjoituskentässä on laskuri, josta näet, milloin kolumni on sopivan pituinen. Muista, että merkkimäärään lasketaan myös välilyönnit.
•
Kuva ja nimi mukaan. Vain omalla kuvalla ja nimellä tehdyt kolumnit voidaan julkaista.
•
Toimitus valitsee. Julkaistavien kolumnien valinnasta päättää Metron toimitus. Toimitus myös mahdollisesti muokkaa julkaistavia tekstejä.
•
Palkkio. Metrossa julkaistuista kolumneista maksetaan 100 euron palkkio. Otamme yhteyttä palkkion saajiin.
Vastaukset kysymyksiin
Julkaisija: Sanoma Media Finland Oy, Postiosoite: Töölönlahdenkatu 2, PL 30, 00089 Sanoma, Puhelin: (09) 122 4351 (vaihde), Sähköposti, toimitus: metro@hs.fi, Vastaava päätoimittaja: Kaius Niemi, Toimitussihteerit: Ari Hämäläinen (vastaava) ja Pekka Joutlahti, Mediamyynnin asiakaspalvelu: yrityspalvelu@sanoma.fi, Jakelupalautteet: metro.jakelu@sanoma.fi, Paino: Sanomala Oy. Metro on Julkisen sanan neuvoston periaatteisiin sitoutunut riippumaton uutislehti. www.metro.fi.
1. Irma, 2. Pariisin maailmannäyttelyä 1889, 3. Tanskalta, 4. Nicaraguan, 5. Kuuta, 6. Showpainin, 7. Brandon Lee, 8. Sammuttamalla valonsa tunniksi, 9. Puoli kuuta, 10. Missy Franklinin.
TV TV1
TV2
20.00 MOT: Suomalaisten sotilasbisnes 11.00 Yle Uutiset. 11.05 Puoli seitsemän. 11.35 Arto Nyberg. 12.25 Sydämen asialla (7). 13.20 ELOKUVA Rykmentin murheenkryyni (S). 14.55 Pisara. 15.00 Yle Uutiset. 15.05 Yle News. 15.10 Yle Oddasat. 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 15.55 Toisenlaiset frendit. 16.25 Kuningaskuluttaja. 16.50 Novosti Yle. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Yle Uutiset. 17.08 Kyläsairaala (12).
18.00 Yle Uutiset. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 18.25 Yle Uutiset sää. 18.30 Uutisvuoto. 19.00 Prisma: Taistelu hiekasta. Rakennustyömailla ja teollisuuden raaka-aineena käytettävä hiekka ei ole ehtymätön luonnonvara ja hiekan salakuljetuksesta on tullut tuottoisaa bisnestä. Millaisia ympäristöongelmia hiekan kasvava tarve aiheuttaa? 20.00 MOT: Suomalaisten sotilasbisnes. Yksityinen sotilas- ja turvabisnes on rantautunut maailmalta Suomeen. Liiketoimintaa pyörittävät entiset erikoisjoukkojen sotilaat. 20.30 Yle Uutiset. 20.55 Urheiluruutu. 21.00 A-studio. 21.30 Dokumenttiprojekti: Yksisiipinen enkeli. Sirkka-Liisan haaveet estradeista katkeavat kun kasvuiässä selkäranka alkaa kiertyä mutkalle. Kaunottaren kamppailu kipuja ja unelmista luopumista vastaan jatkui vuosikymmeniä. 22.20-00.20 ELOKUVA Kotikatsomo: Vuosaari (16). Tarina ihmisistä, jotka etsivät rakkautta ja hyväksyntää, jotka talvisen viikon aikana kohtaavat jotain peruuttamatonta. O: Aku Louhimies. N: Laura Birn, Mikko Kouki, Matleena Kuusniemi, Amanda Pilke, Jasper Pääkkönen.
MTV3
21.00 Satuhäät 11.05 Herlufsholm – sisäoppilaitoksen kasvatit. 11.35 Eläimellistä menoa Norjassa. 12.05-12.33 Hullu juttu. 12.40 Solsidan – Onnea onkimassa (12). 13.05 Tuhkimotarinoita. 13.55 Luontoretkellä. 14.10 Uusi päivä (S). 15.35 Marko Yli-Hannuksela – maailman paras. 16.26 Onks noloo? 16.30 Galaxin mestari: Koiramestari. 17.00 Pikku Kakkonen.
18.00 Yle Uutiset minuutissa. 18.02 McLeodin tyttäret (7). Kuuhulluutta. Täysikuu saa vanhat pelot viriämään ja synnyttää uusia mustasukkaisuuden puuskia ja Alex joutuu hengenvaaraan puhdistaessaan saastunutta vesisäiliötä. 18.50 Kerrostaloelämää (7). 19.00 Yle Uutiset alueeltasi. 19.10 Yle Uutiset. 19.16 Urheiluruutu. 19.20 Yle Uutiset Suora linja. 19.30 Latela. Osa 3/10. Junioreilla peltihommat jatkuvat, ja seniorit panostavat leveisiin vanteisiin, mutta hommat keskeytyvät kun tallit ottavat yhteen jääradalla. (U) 20.00 Uusi päivä (S). 20.30 Suorana: Kortesmäki. Vieraana ohjaaja, käsikirjoittaja Selma Vilhunen. Jukka Poika esiintyy. 21.00 Satuhäät. Iloiset torniolaiset Emma Martimo ja Juha-Matti Riihiniemi sinetöivät pitkän suhteensa, joka on ollut kiharainen. 21.50 Yle Uutiset. 22.00 Urheiluruutu. 22.05 Unelmien kolhimat (7). Vaatimuksia. Danin terapiaan saapuu tv-juontaja, jolla on hankaluuksia vihanhallinnassa. 22.45 Hung (16). Tanyan ja Rayn liiketoimet ovat vaakalaudalla Charlien karkaamisen takia, joten he lähtevät etsimään karkulaista. 23.10 Latela. Osa 3/10. (U) 23.40-00.40 Hubotit – melkein ihmisiä (16). Perhesiteet. (U)
Yle Fem 13.00 Här är ditt liv. 14.55 Programtablå. 15.0016.00 Mästarnas mästare. 16.55 Saamelaisten hiljainen taistelu. 17.25 Merta päin!. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 BUU-klubben: Vinter Varg. 18.30 Vuosi Pohjoiskalotilla. 19.00 Aamusta iltaan. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 20.00 Närbild. 20.30 Annan alituiset. 21.00 Bettina. 21.40 Keksintöjä ja neronleimauksia. 21.57 Yle Nyheter TV-nytt. 22.00 Euroopasta olisi puhuttava. 22.30-22.45 Oddasat. 23.00 Sportnytt. 23.15 20 minuter. 23.45 En bok, en författare. 00.05 Låtarna som förändrade musiken. 00.15 Aktuellt. 00.55 Kulturnyheterna. 01.00 ABC. 01.10 Nyhetssammanfattning. 01.15 Kulturnyheterna. 01.30 Spårköraren på Sognefjell. 01.45 Ett djur tittar in. 01.50 Histo-
Nelonen
20.05 Suomen surkein kuski 11.10 Emmerdale (S). 11.40 Formula 1: osakilpailu. 14.00 Alueellinen sääennuste. 14.05 Selviytyjät. 15.05 Mitä tänään syötäisiin? 15.10 Whitney (S). 15.40 Tähdet, tähdet. 17.15 Uutiset. 17.20 Päivän sää. 17.25 Kauniit ja rohkeat (S). 17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (S). Kulissi kaatuu kuin korttitalo. Pitääkseen kulissia yllä Laurel ja Ashley istahtavat Villapakkaan lasillisille, mutta esitys on yhtä hatara kuin korttitalo. 18.30 Emmerdale (S). Synnit on sovitettava, osa 1/2. Viikkojen ajan kasaantunut raivo purkautuu, kun Sandy uskaltautuu moittimaan poikansa raukkamaista käytöstä. 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.20 Päivän sää. 19.30 Salatut elämät (12). Isabella on Pirjoissa ja kansissa. 20.05 Suomen surkein kuski. On jälleen aika kruunata Suomen surkein kuski! Finaalijaksossa kuskit pääsevät näyttämään taitojaan ennennäkemättömällä radalla. 21.00 Nymfit (12). Jakso 2. Hunajamehiläiset. Kati päättää puuttua Didin ja Samuelin lämpenevään suhteeseen. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.20 Päivän sää. 22.25 MTV Sport Uutiset. 22.35 Rizzoli & Isles (16). Kiltitkin tytöt kuolevat. Rizzolit valmistautuvat hartaudella TJ:n kastetilaisuuteen, joka muuttuu hullunmyllyksi Lydian raahatessa tilaisuuteen Tommyn harmiksi uuden sulhonsa. 23.35 Vihjeet hukassa (16). Lassien uusi kämppä. Lassiter ihastuu itsemurhan tehneen miehen asuntoon ja hankkii sen itselleen ja Marlowelle, joka on vapautumassa vankilasta. 00.35-01.05 Louie (12). Sukulaistyttö.
riepolisen. 02.00 Seriestart: Lässugen. 02.15 Lilla Aktuellt. 02.30 Historiska trädgårdar. 03.00-03.30 Djursjukhuset.
Fox 11.00 24Kitchen: Kalasta ja kokkaa. 11.30 Tilt. 11.55 Sonjan Puutarha. 12.20 Miehen paikka. 12.45 Eläinkunnan hurjimmat. 13.35 Hetki ennen tuhoa. 14.25 Lentoturmatutkinta. 15.12 STT Uutiset. 15.15 Aivopelit. 15.40 Miehen paikka. 16.00 24Kitchen: Savannin herkut. 16.30 24Kitchen: Turkkilainen herkkukokki. 17.00 24Kitchen: Teemu Laurell. 17.30 24Kitchen: Kalle – Chef on the Beach. 18.00 Lentoturmatutkinta. 18.50 Seiska News. 18.55 Huutokaupan metsästäjät: Kanada. 20.55 Seiska News. 21.00 Ilman johtolankaa. 21.55
Sub
19
Teema
21.00 Mustat lesket
21.00 Kauhea kankkkunen II
22.00 Crematorio
13.20 Olgan kotona. 13.50 Kodikkaasti vuokralla. 14.20 Näin teet ranskalaista ruokaa. 14.50 Neljät häät Amerikassa. 15.50 Supernanny (7). 16.55 Deittikamera. 17.25 Farmi (S).
13.55 Myytinmurtajat. 14.55 Beverly Hillsin panttilainaamo. 15.55 Jamie Oliverin helpot herkut. 16.25 Eastenders (S). 17.00 Lemmen viemää (7).
17.00-17.52 Historia: Bill Clinton.
18.25 Frasier (7). Eron aika tullut on. Niles suuttuu kun Maris katoaa kolmeksi päiväksi ostoksille ilmoittamatta siitä hänelle. 18.55 HS-uutiset. 18.58 HS-sää. 19.00 Farmi (S). Farmilla on jäljellä enää neljä kokelasta. Pehtoori tuo uuden viikkotehtävän. Meno on kuin sirkuksessa kun lampaat karkaavat ja tytöt keittelevät maalia. 19.30 Neljän tähden illallinen. Illallista isännöi Mikko Kivinen työpaikallaan Helsingin kaupunginteatterissa. Kokkauksen ohessa maistellaan punaviiniä ja loihditaan Mikon bravuuri-salaatti, joka saa vieraat polvilleen. 20.00 Huippumalli haussa. Paras malli voittakoon. Viimeisinä koitoksina ovat CoverGirl-mainoksen kuvaukset ja Forever 21:n muotinäytös. 20.57 Keno. 21.00 Mustat lesket (12). Osa 4/12: Vääriä viestejä. Lesket joutuvat taas epäilyksen alaisiksi, kun Veera on nähty Ramin kuolinpaikalla. 22.00 Hyvät ja huonot uutiset. Vieraana Anna-Leena Härkönen. (U) 23.00 Red Widow (12). Pakosuunnitelma. Marta tilaa itselleen ja lapsilleen väärennetyt passit ja suunnittelee pakomatkaa. 00.00 Farmi (S). (U) 00.30 Frasier (7). Eron aika tullut on. (U) 01.00 Mad Men (12). Aaveita. 02.00 4D: Metrinmittainen tyttö (S). 4D: Metrinmittainen tyttö. 03.00-03.30 Deittikamera. Kivat koolla.
The Walking Dead. 22.45 ELOKUVA Shaggy Dog. 00.30 Kiven sisällä. 01.25 Alaskan poliisit. 02.20 Wipeout Kesä. 03.05 24Kitchen: Teemu Laurell. 03.30 24Kitchen: Kalle – Chef on the Beach. 03.55-05.59 Sky News.
Liv 11.00 Junior MasterChef. 11.55 Tuhluriprinsessat. 12.25 Arvostele mun illallinen Australiassa. 12.55 Sinkkuillallinen. 13.50 Sisustus uusiksi miehen tapaan. 15.00 Tomin keittiö. 16.00 Jutta ja puolen vuoden superdieetit. 17.00 Hurja remontti. 18.00 Eden. 18.30 Piha kuntoon. 19.00 Supernanny (7). 20.00 Tervetuloa kotiin. 21.00 Good Wife (S). 22.00 Sinkkuelämää (12). 23.55 Valheen vangit (S). 00.55 Täydelliset naiset (12). 02.45-03.40 Good
18.00 Ensisilmäyksellä (S). Jotain uutta. Ystävykset valmistautuvat Barneyn ja Robinin häihin. 18.30 Beverly Hillsin panttilainaamo. Kaksi kuningasta ja prinsessa. Aria on tohkeissaan, kun panttilainaamossa vierailee oikea prinsessa. 19.00 Beverly Hillsin panttilainaamo. Syntymäpäiväyllätyksiä. Kantaasiakas tilaa syntymäpäivälahjan 16 vuotta täyttävälle tyttärelleen. 19.30 Lähiöunelmia (S). Hip hop. Tessa ja Dalia joutuvat riitoihin tasokokeiden jälkeen, mikä johtaa hip hop -tanssikisaan. 20.00 Simpsonit (7). Vesirokkokutsut. Maggie sairastuu vesirokkoon, jonka jälkeen Homer ja Marge kutsuvat kaikki naapuruston lapset luoksensa vesirokkokutsuille. 20.30 Rillit huurussa (S). Pannukakkutaikinapoikkeavuus. Bakteerikammoinen Sheldon pelkää tautitartuntaa, vaikka kyseessä onkin vain tuiki tavallinen flunssa. 21.00 ELOKUVA Kauhea kankkkunen II (12). (The Hangover Part II, USA 2011) Kaksi vuotta legendaaristen polttareiden jälkeen on ”susilauman” seuraavan jäsenen vuoro mennä naimisiin. Stu aikoo välttää katastrofin ja selviytyä pelkällä polttaribrunssilla, mutta toisin käy. O: Todd Phillips. N: Bradley Cooper, Zach Galifianakis ja Ed Helms. 23.00 112. Uusi vuosi pitää kaikki viranomaiset kiireisenä. 23.55 Lähiöunelmia. Hip hop. (U) 00.30 Chuck (12). Chuck vastaan zoomi. 01.25 Bones (16). Mies viheriöllä. 02.20-03.00 Lain nimessä (12). Peräkärrypako ja panttivankeja.
Wife (S).
18.00 Varsova – Lontoo: Onnen etsijät (12). Poliisi on pidättänyt Wojtekin ja tämä pyytää Asialta apua. (U) 18.45 8 mm katse: Vaitonainen mies. Vaitonainen mies. Erkki Norellin perhe vietti kesät 1930-luvun lopulta 1950-luvulle Keski-Suomessa kosken partaalla. (U) 19.00 Francon jälkeen – Alcantaran perhe (7). (12) Osa 248. Houkutuksia. Alcántarat ovat palanneet Madridiin. Videovuokraamo tarjoaa katsottavaa, joka päätyy uniinkin. 20.20 Historiaa huonomuistisille. Osa 2: Lalli. (U) 20.30 Kirjaohjelma: Uudet naiskirjailijat. Australiaisen Kate Mortonin kirjoja on myyty satojatuhansia kappaleita Norjassa. Millaisin keinoin kirjailijat katsovat päässeensä lukijoiden suosioon? 21.00 Magnum – tarina valokuvan takana. 1/10. Thomas Hopker: Muhammad Ali. 21.30 Tekijänä: Juha Mustonen. Muotikuvaaja Juha Mustonen myi kaiken summatakseen näkemyksensä kirjaksi, filmiksi ja näyttelyksi nimeltä YKSI: ”Mä tykkään voimakkaista kuvista, joissa pääosassa on ihminen, ei vaate.” 22.00 Crematorio (16). 1/8. Välimeren rauha. Arkkitehtigrynderi tekee häikäilemätöntä bisnestä. Jättimäinen rakennusprojekti etenee lahjonnan ja rikollisen rahan turvin. 22.50 Uusi Kino: Kuuden päivän juoksu (S). Mika Taanilan lyhytelokuva meditaatiosta ja henkisestä kilvoittelusta. 23.05-00.00 ELOKUVA Uusi Kino: Eestaas (S). Seppo Renvallin ekspressiivinen elokuva peilaa muistojen ja muistin maailmaa.
Voice of USA.
TV5
Jim 11.50 Krokotiilimies. 12.15 Huipputatuoija haussa. 13.05 Mahdoton illallinen. 13.55 Vuorien sankarit (S). 14.50 Splash! USA. 15.45 Anthony Bourdain minilomalla (S). 16.35 Henkka & Niki vs. Amerikka. 17.05 Jyrki Sukulan makujen maa. 17.35 Amerikan kovimmat keräilijät. 18.30 Britannian paras leipomo. 19.30 The Voice of USA. 20.30 Poliisit (S). 21.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 22.00 Panttilainaamo. 22.30 Keräilijöiden aarreaitta. 23.00 Poliisit (7). 23.30 Trigger Happy TV (7). 00.00 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay. 00.50 South Park (12). 01.20 JIM D: Massiivinen tuho (7). 02.15 Leijonan luola USA. 03.10-04.00 The
12.00 Pomo keittiössä. 12.25 DC Cupcakes. 12.55 Lasten eläinmaailma: Kaikki koirista. 13.50 Todella upeeta (7). 14.30 Ponille kyytiä (7). 15.00 Matlock (7). 16.00 Kolmas kivi auringosta (S). 16.30 Kolmas kivi auringosta (S). 17.00 Pulmuset (S). 17.30 Kaikki rakastavat Raymondia (S). 18.00 Kellarin kunkku (S). 18.30 Kellarin kunkku (S). 19.00 Hengenvaarallinen saalis. 20.00 Suomen pisimmät treffit. 21.00 ELOKUVA Anakonda (16). 22.50 5D: Maailman suurimmat kivekset (12). 23.50 5D: Kauneusturistit. 00.25 ELOKUVA Karate Kid 3 (12). 02.35 Ihmemies MacGyver (12). 03.3004.18 Tarkka-ampujat (12).
Hammastarkastus alkaen vain 45,36 € KELA-kortilla alkaen vain 25,36 €
ERIKOISTARJOUS 12.4.2014 asti* Saat hammastarkastuksen yhteydessä mahdolliset paikkaukset –10 % sekä ilmaisen ajanvarauksen norm. 19,60 €. Tutustu ja varaa aikasi: www.megaklinikka.fi. facebook.com/megaklinikka
Kampanjakoodi: ML_AVHML414 Muista lisätä koodi varausta tehdessäsi. *Tarjousta ei voida yhdistää muihin sopimuksiin esim. työterveyshammashuolto.
Puuttuuko hammas?
Megaklinikalta saat nyt myös laadukkaat hammasimplantit. Tutustu: www.megaklinikka.fi/hammasimplantti
Hampaat vinossa?
Inman Aligner on nopea ja helppo ratkaisu etuhampaiden oikaisuun. Tutustu: www.megaklinikka.fi/inman
ja