Hietasaari-kirja by Hietasaari-liike

Toimituskunta: Raija Lähdesmäki (päätoimittaja), Kalle Hellström, Anne Kleemola, Kari Sallamaa ja Merja Ylönen Taitto ja ulkoasu: Anne Kleemola Kustantaja: Hietasaari-liike © Hietasaari-liike, kirjan toimituskunta, päätoimittaja Raija Lähdesmäki (raija.lahdesmaki@live.com) www.minunhietasaareni.net, www.facebook.com/HietasaariLiike Kannen kuva: Anne Kleemola Painopaikka: Grano Oy, Oulu 2016 Painosmäärä 200 kpl ISBN 978-952-93-6904-1 (nid.) ISBN 978-952-93-6905-8 (pdf)

YHTEISÖLLISTÄ ELÄMÄÄ HIETASAARESSA Minun Hietasaareni -sarja, osa 2 Toimittanut: Raija Lähdesmäki, Kalle Hellström, Anne Kleemola, Kari Sallamaa ja Merja Ylönen

Hietasaari-liike

Kuva: Anne Kleemola

Sisällys Lukijalle................................................................................ 7 ...................................................................17 Toppilansalmen ja Hietasaaren huvila-alueet oululaisten kesäparatiisina................................................................... 19 Hietasaaren poika ja huvilan karu kohtalo......................... 25 ................................................29 Esikaupunki moniäänisenä kulttuuriperintönä — Oulun Hietasaari........................................................... 31 Hietasaari virkistysalueena................................................. 35 Kalevalan tuotteistaminen................................................. 41 Kansallinen kaupunkipuisto — hieno mahdollisuus........... 45 Hietasaari — osa arvokasta kulttuuriympäristöä................ 51 Yhteisöllistä viljelyä kaupungeissa — meillä ja muualla........................................................... 53 Jollakin on aina jotain herkkuja — eräs kokemus yhteisöviljelystä...................................... 57 Hietasaaren kaupunkimetsä............................................... 61 Terveyttä luonnosta........................................................... 65 ...............................................69 Hietasaaren taidekesä....................................................... 71 Galleria Mustasaari............................................................ 75 Galleria Villa Amélie.......................................................... 79 Minun Hietasaareni............................................................ 81 Villa Salmenranta, Hietasaaren Touko ry........................... 89 Puun päivä......................................................................... 93

......................................................97 Häkkisen huvila — Kutterikujan arboretum....................... 99 Dubatscheffin huvila — kauppiassuvun kesänviettoa ja mehiläistenhoitoa .................................. 103 Villa Pukkila vm. 1892...................................................... 107 Kesäkoti Irjala, Oulun Invalidien Yhdistys ry.................... 111 Teevitupa, Oulun Kuurojen Yhdistys ry............................ 113 Seeppari, Oulun Seudun CP-yhdistys ry.......................... 117 Vaaskela, Oulun Eläkeläiset ry......................................... 119 Kesäkoti Kymppi, Oulun Työväen Eläkeläiset ry.............. 123 ............................................................125 Oulun Purjehdusseura ry................................................. 127 Oulun Työväen Pursiseura ry........................................... 131 Oulun Merenkävijät ry..................................................... 135 Oulun Seudun Melojat ry................................................ 141 Leijakoulu Lappis............................................................. 143 ............................145 Aleniuksen puutarha........................................................ 147 Hietasaaren Ponipiha....................................................... 151 Oulun Jousimiehet ry...................................................... 153 Vauhtipuisto..................................................................... 154 Nallikarin Minigolf, Oulun Tarmo ry................................. 155 Nallikarin Lomakylä & Camping...................................... 156 Break Sokos Hotel Eden.................................................. 157 NalliSport......................................................................... 158 POHTO............................................................................ 159 Ravintola Nallikari............................................................ 160 Lista Hietasaaren toimijoista ja huviloista........................ 161

Lukijalle Raija Lähdesmäki, päätoimittaja

Oulun yleiskaavassa Hietasaari on kuvattu oululaisten ’olohuoneena’. Saaren keskeiset osat on nimetty kaupungin toimesta merkittäväksi kulttuuriympäristöksi vuonna 1984 ja vuonna 2009 Hietasaaren huvila-alueeksi merkitty osa Hietasaarta nostettiin valtakunnallisesti merkittävien kulttuuriympäristöjen luetteloon. Perusteluissa todetaan, että ”Hietasaaren vehmas huvila-alue on merkittävä, varhainen esimerkki kaupunkien lähialueille 1800-luvulla syntyneestä huvilakulttuurista. Huviloita on vielä jäljellä kuutisenkymmentä, joista osa on yksityisten ja osa yhteisöjen käytössä. Huvila-alueen ominaispiirteisiin kuuluvat vehmas puusto, rehevät puutarhat ja sorapintaiset tiet. Hietasaari on ollut 1900-luvun alusta alkaen huomattava kaupunkilaisten julkinen tila ja virkistysalue, jonka yleiset alueet ovat puistomaisesti hoidettuja.” Vuosisadan ajan Hietasaarta on Oulun kaupungin kaavoituksen taholta suunnattu oululaisten virkistysalueeksi niin rakentamisen kuin virkistyskäytön osalta. ”Kun kaupunkisuunnitteluun tuli 1990-luvulla kestävän kehityksen periaate, sitä käytettiin perusteluna esikaupunkialueiden täydennysrakentamiselle. Tähän liittyvä asukasosallisuuden lisääminen ja kulttuuriperinnön säilyttäminen muodostuivat ristiriitatekijöiksi suunnittelussa ja seurauksena kestävä kehitys alettiin tulkita yhteiskunnan ja kaupungin kokonaisvaltaisena tehokkuutena”, toteaa Ulla Pohjamo väitöskirjassaan Esikaupunki moniäänisenä kulttuuriperintönä – Oulun Hietasaari vuodelta 2011. Vuosikymmenien kuluessa Hietasaari on jäänyt vaille johdonmukaista ylläpitoa saaren jo olemassa olevan käytön ja suunnitelmien ristiriitaisuuksien takia. Saaren rakennukset ovat rappeutuneet ja suurelta osin purettu ja luonto vallannut alaa. Eri vaikuttajata-

hot eivät vielä vuonna 2015 olleet päässeet yhteisymmärrykseen saaren käyttötavoista. Uusissa kaavailuissa ei ole riittävän laajasti otettu huomioon saaressa jo olevaa asutusta ja toimintaa ja niiden toimintaedellytysten säilymistä uusien suunnitelmien toteutuessa. Vuonna 2016 on valmistumassa Uuden Oulun yleiskaava ja vireillä on kaksi asemakaavaa keskeisillä Hietasaaren virkistysalueilla. Uusissa kaavasuunnitelmissa rakennettu virkistystoiminta on vallannut alaa ja on Hietasaaren julkisen käytön uhkana. Saaren pohjoisosa on rakennettu asuinalueeksi ja uuteen kaavaan on merkitty uusi asuntoalue Hietasaarentien itäpuolelle. Kuntaliitosten myötä Oulussa ei kuitenkaan ole puute rakennusalasta. Luonnoltaan arvokas maankohoamisranta Hietasaaren länsi- ja eteläosissa on kosteapohjaista aluetta eikä sovellu monipuolisesti virkistyskäyttöön. Rakennettu virkistystoiminta kuten huvipuisto ja muut esitetyt rakenteet muuttavat saaren nykyiset virkistysalueet – maksulliseen – yksityiskäyttöön Hietasaaren arvokkaalla huvila-alueella ja palstaviljelyalue muuttuisi paikoitusalueeksi. Uudet suunnitelmat eivät sovi yhteen useiden saaressa jo asuvien ja siellä olevien toimintojen kanssa ja Oulun kaupungin pitkän linjan suunnitelma Hietasaaresta kaiken kansan julkisena tilana tulee uhanalaiseksi. Oulun kaupungin kaavoitus ja vuoropuhelu kaupunginvaltuuston, hietasaarelaisten ja julkisen sanan välillä on tuottanut johdonmukaisen ja tähän aikaan sopivan näkymän Hietasaaresta nyt ja toivottavasti myös tulevaisuudessa. Oululaisille Hietasaari on olohuone ja he pitävät sitä sosiaalisesti harmonisena yhteisönä, joka sopii sekä kaupunkilaiselle että matkailijalle. Saari voi puhjeta lepovaiheen jälkeen korkeatasoiseksi kulttuurimaisemaksi, jolle tunnusomaista ovat julkiset ja yksityiset puutarhat ja huvilamiljöö. Saari on myös laaja-alainen virkistysalue, jossa on monipuolisesti

Talvinen Mustasalmi Kuva: Kalle Hellström

mahdollisuus harrastuksille ja urheiluun. Nykyisiä toimijoita tukemalla ja saaren rakenteita kehittämällä myös yksilöharrastusta ja vapaa-ajan viettoa tukevaksi saari säilyy kansan julkisena tilana ja virkistysalueena, jonka yleiset alueet ovat puistomaisesti hoidettuja. Lähiluonto metsineen ja luontokokemus terveyden ylläpitäjänä ja tervehdyttäjänä ovat aikamme uusia näkökulmia, johon Hietasaari vielä nykyisellään antaa mahdollisuudet. Nyt olisi aika laaja-alaiselle näkökulmalle Hietasaaren lähiluonnon ja virkistysalueen suunnittelussa, jossa otetaan huomioon saaren jo olemassa oleva vilkas yhdistystoiminta sekä taiteellinen ja matkailupalveluja tarjoava toiminta. Suunnitteluun tarvitaan varsinaisen käyttäjäkunnan lisäksi kulttuuriympäristön arvoja ja lähi-

Koristeita jäällä Kuva: Anne Kleemola

luonnon tarpeita ymmärtävää asiantuntemusta. Vireillä olevassa kaavoituksessa ei ole huomioitu rakentamattomia virkistys- ja lähiluontoalueita. Ne eivät kuitenkaan voi jäädä ’tyhjiksi alueiksi’, vaan niiden arvo ja käyttötarkoitus tulee tehdä näkyväksi omilla kaavamerkinnöillään. Ne turvaavat Hietasaaren lähiluonnon monimuotoisuuden säilymistä, mutta mahdollistavat myös sen käytön kehittämistä virkistyksessä. Muuallakin on huomattu, että kun oma väki löytää alueen omakseen ja käyttää sitä aktiivisesti, myös matkailija ihastuu. Oulussa 9.1.2016

Uhrataanko Hietasaaren luonto matkailurakentamiselle? Kalle Hellström

Hietasaari on monella luonnon mittarilla Oulun monimuotoisin alue. Oulun lajirikkain alue kasvistoltaan löytyy Mustasaaren itäosasta, jossa kasvaa 321 kasvilajia neliökilometrillä. Saaressa on hyvin monenlaisia elinympäristöjä, mm. reheviä metsiä, niittyjä ja merenrantaa. Tämän vuoksi siellä elää myös rikas linnusto. Korkein lintujen parimäärä Oulussa, 312 paria neliökilometrillä, on tavattu juuri Hietasaaressa. Vanha huvilakulttuuri on rikastuttanut saaren eliöstöä tarjoamalla elinpaikkoja myös avoimien ja puoliavoimien alueiden eliöstölle. Esimerkiksi kerran pari kesässä niitettävät niityt tai kotieläinten laitumet ovat tarjonneet monille nyt jo harvinaistuneille eläin- ja kasvilajeille turvapaikan. Hallittu hoitamattomuus on usein luonnon kannalta paras. Hietasaareen on tehty maisemanhoitosuunnitelma 2000-luvun alussa, mutta sen suositukset eivät ole kaikilta osin toteutuneet. Siksi alue näyttää monen kaupunkilaisen silmissä umpeenkasvaneelta ja hoitamattomalta. Vanhojen pihapiirien luonnonmukainen hoito, niittyjen kunnostus ja huviloiden restaurointi ovat kannatettavia toimia, mutta tekeillä olevissa kaavoissa esitetty mittava lisärakentaminen uhkaa kaventaa saaren luontoalueita ja vähentää siten myös monimuotoisuutta. Saaren eteläosien rauhalliset polut ja sankat metsät ovat tarjonneet hienot puitteet virkistäytymiseen ja luonnosta nauttimiseen vain parin kilometrin päässä Oulun ydinkeskustasta. Jos viljelypalstat siirretään Hietasaaren eteläosaan Vaaskiventien eteläpuolelle, jää luonnontilaista metsää saareen melko vähän ja sekin on suurelta osin märkää rantametsää ja metsäluhtaa.

liikaa tulevia käyttömahdollisuuksia. Kaupungin mukaan alueen arvot voidaan turvata sen omilla toimilla. Tätä voi kuitenkin epäillä, kun katsoo viime aikojen suunnitelmia aluetta koskien. Vaakunakylänkin alue ollaan rakentamassa lähivuosina kerrostaloalueeksi. Alueen arvot nakerretaan pala palalta tehtävillä asemakaavoilla. Koko Hietasaaren alueelle, mukaan lukien Mustasaari ja Toppilansaari, tulisi tehdä kokonaisvaltainen, alueen arvot huomioiva käyttösuunnitelma. Kansallisen kaupunkipuiston perustamisen yhteydessä laadittaisiin hoitoja käyttösuunnitelma, jossa määritellään miten alueita kehitetään pitkällä aikavälillä. Se ei estä alueen järkevää ja arvot huomioivaa käyttöä. Tässä kirjassa haluamme tuoda esille, kuinka monipuolista yhteisöllistä käyttöä Hietasaaressa on jo nyt ja mihin suuntaan saarta tulisi Hietasaari-liikkeessä mukana olevien oululaisten yksityishenkilöiden ja yhteisöjen mielestä kehittää.

Pitkäjänteinen keino turvata Hietasaaren luonto- ja kulttuuriarvot olisi kansallisen kaupunkipuiston statuksen hakeminen sille. Tätä onkin esitetty Oulun kaupungille sekä 2000-luvun alussa että kansalaisaloitteella vuonna 2013. Kaupunki on kuitenkin päättänyt olla hakematta kaupunkipuistoa ilmeisesti siksi, että se rajoittaisi

Hietasaari hyvinvointipalveluja tuottamaan Anne Kleemola

Hietasaari on minulle ja monelle muulle oululaiselle asuinkaupunkimme tärkein paikka. Siellä on aito luonto ja meri, joita en koskaan kyllästy ihastelemaan, kuuntelemaan ja hengittämään. Hietasaari antaa minulle maastopyörä- ja lenkkipolut, rullaluistelureitin, melontajoen, suppailuaallot, purjelautailutuulen, lämmintä hiekkaa varpaiden alle, teräsjäätä luistinten alle, mustarastaan helisevän laulun, mullan kuopimista ystävien palstalla, vattuja ja tyrniä talven varalle sekä toinen toistaan upeampia auringonlaskuja ja pilvimuodostelmia. Hietasaari antaa myös uusia tarinoita ja löytöjä, historiaa ja kulttuuria. Opin alueesta koko ajan lisää samalla kun hoidatan siellä henkistä ja fyysistä hyvinvointiani. Hietasaaren merenpuolinen alue Nallikari muodostaa seudullisesti tärkeän matkailuja virkistyspalvelujen keskittymän ja on yksi tärkeimmistä matkailun kärkikohteista Oulussa. Työ- ja elinkeinoministeriön viimeisimmässä Matkailun toimialaraportissa (5/2014) Suomen matkailun tuotekehitystoiminnan painopistealueet ovat neljä strategista tuoteteemaa: hyvinvointi, kulttuuri, kesä ja talvi. Kiinnostus hyvinvointimatkailua kohtaan on kasvanut viime aikoina merkittävästi maailmanlaajuisesti. Ihmiset haluavat kuluttavan arkielämän vastapainoksi huolehtia hyvinvoinnistaan ja edistää arjessa jaksamista myös lomalla ollessaan. Lisäksi väestön ikääntyminen tukee vahvasti hyvinvointitrendiä, joten niin kysynnän kuin tarjonnankin odotetaan jatkavan voimakasta kasvuaan. TEM:n raportissa ja 22.1.2016 julkaistussa valtakunnallisen matkailualan asiantuntijan ja Finpro ry:n yksikön Visit Finlandin tiedotteessa todetaan, että Suomella on mitä parhaimmat mahdollisuudet nousta hyvinvointimatkailun pohjoiseksi kärkimaaksi, kun keskitymme omiin vahvuuksiimme, jotka erottavat meidät muista maista. Visit Finland on jo parin vuoden ajan edistänyt Finrelax-ohjelman mukaista tuotekehitystä. Finrelax on uusi tapa tuotteistaa ulkomaisille matkailijoille meille itsestäänselviä asioita,

kuten puhdasta koskematonta luontoa ja siellä liikkumista, pohjoisen ruokaa, saunaperinnettä, marjojen keräilyä ja erilaisia hoitoja. Finrelax-kasvuohjelma on valinnut 25 suomalaistuotetta edustamaan Suomea hyvinvointimatkakohteena. Muun muassa villiyrttejä, saunaa, koskematonta luontoa ja hiljaisuutta ulkomaisille matkailijoille tuotteistaneet yritykset suuntaavat yhteisen brändin alla Saksan, Japanin ja Venäjän markkinoille. Muita ohjelman aikana seurattavia markkinoita ovat Ruotsi, Ranska, Iso-Britannia ja Kiina. Uudenlaista hyvinvointimatkailua pyritään luomaan tuomalla yhteen kansainvälisille markkinoille valmiita majoitus- ja matkailupalveluita, elämyspalveluita, suomalaisia ruokatuottajia, uutta teknologiaa ja tuoteinnovaatioita. Ohjelma luo puitteet ja verkoston eri elinkeinojen raja-aitojen ylittämiseksi. Nyt valitut 25 kärkiyritystä edustavat kokonaisvaltaisesti suomalaista hyvinvointimatkailua ja sen eri puolia. Mukana ovat mm. Rukapalvelun Kansanparannuspäivät, missä käsitellään Kalevalaa, mytologiaa ja filosofiaa luonnon ymmärtämiseksi yhteistyössä Suomen Kansanparantajaseuran kanssa sekä Kalajoen Kylpylähotelli Sani, joka tarjoaa joogaa luonnossa, kesällä hiekan tai talvella lumen keskellä. Oululla olisi loistavat edellytykset olla mukana tässä innovoinnissa. Hietasaaressa on jo tällä hetkellä paljon niitä elementtejä, mitä tulevaisuuden (ja jo nykypäivän) matkailija hakee. Puhtaasta luonnosta, hiljaisuudesta, monimuotoisesta vesistöstä, ulkoilureiteistä, lähiruoasta sekä kulttuurimaisemasta ja -perinnöstä on mahdollista rakentaa vetovoimaisia, helposti ostettavia hyvinvointituotteita vastaamaan myös ulkomaiseen kysyntään. Tavoitteena olisi tuottaa matkailijalle kokonaisvaltaista, sekä fyysistä että psyykkistä, hyvää oloa.

Nokian myötä Oulusta tuli hyvin teknologiaorientoitunut ja insinöörivetoinen kaupunki, missä matkailun kehittäminen ei ole ollut vahvinta osaamisaluetta. Tämä johtuu myös matkailun tutkimuksen ja kunnallisen päätöksenteon välisen yhteistyön puutteesta kaupungissamme. Jos Oulu haluaa olla nykyaikainen ja vetovoimainen kaupunki myös matkailun osalta, tulee sen paneutua tarkemmin yhteiskunnan muutoksesta kumpuavaan uudenlaiseen kuluttajakäyttäytymiseen ja panostaa enemmän matkailijoiden elämyshakuisuuteen. Miksi pitäisi investoida suuresti ja kokeilla onnea vanhentuneilla konsepteilla, kun voisi ottaa askeleen paljon edemmäksi suuremmalle asiakasryhmälle ekologisesti, luontoa, kulttuuria, historiaa ja asukkaita sekä alueen toimijoita kunnioittaen? Uusi Nallikarin asemakaava ja suunnitelmat huvipuiston rakentamisesta arvokkaalle luontoalueelle kertovat suunnittelijoiden ja päättäjien menneen ajan kovista arvoista, tietämättömyydestä ja näköalattomuudesta. Matkailun tämän hetken trendit, joita alueen pienimmät toimijat haluavat edistää, on sivuutettu. Luonnosta ammentava hyvinvointi ei koske pelkästään matkailualaa, vaan on huomattavasti laajempi kokonaisuus. Mm. Sitra on tutkinut luonnon ja liiketoiminnan yhdistämistä kehittyvässä yhteiskunnassa tuomalla esille luonnonlukutaidon laajentamisen tarpeen. Se tarkoittaa kykyä lukea ja ymmärtää luontoa, jotta voidaan luoda uusia palveluja, joissa yhdistyvät luonto, moniaistinen palvelukokemus ja teknologia. Luonnonlukutaito auttaa ymmärtämään luonnon prosesseja ja hyvinvointivaikutuksia sekä yhdistämään niitä osaksi palvelukokonaisuuksia mahdollistaen pitkäkestoisen terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitämisen ja edistämisen. Vihreä hyvinvointi vaatii monen asian uudelleenajattelua ja sen rakentuminen edellyttää luontosuhteen uudenlaista rakentamista osaksi arjen käytänteitä ja liiketoimintaa. Luontolähtöisten palvelujen tarve tulee tulevina vuosina lisääntymään. Globalisaatio, ilmastonmuutos ja väestönkasvu ovat megatrendejä, jotka ovat haaste koko maailman taloudelle. Uudet luontolähtöiset asuin- ja työympäristöihin, virkistykseen, kasvatukseen, koulutukseen, hoitoon ja hoivaan liittyvät palvelukonseptit (vihreä hyvinvointi eli Green Health ja vihreä hoiva eli Green Care)

tarjoavat mahdollisuuksia edelläkävijyyteen myös kansainvälisillä markkinoilla. Sitran raportin mukaan rakennusten ja viheralueiden suunnittelussa sekä luontoalueiden hoidossa pitää nykyistä enemmän ja määrätietoisemmin ottaa huomioon terveysvaikutukset. Kaupunkisuunnittelun haasteena on, kuinka rakentaa kestävää kehitystä tukevia, viihtyisiä, turvallisia ja vähemmän stressaavia asuinympäristöjä. Tutkimusten mukaan ihmiset arvostavat luontoa ja vehreyttä kaupunkimaisessa elinympäristössä ja ovat valmiita maksamaan siitä. Arjen ympäristöt, maisema ja viheralueet vaikuttavat kaupunkilaisten liikunnan määrään ja sitä kautta hyvinvointiin. Viheralueiden ja luonnon taloudellisen arvon mittaaminen on hankalaa. Markkinahintaa rauhalliselle merenrannalle tai monimuotoiselle metsälle ei tiedetä. Tästä syystä ekosysteemipalvelujen ja luonnon taloudellinen arvo usein aliarvioidaan. Niihin ei haluta investoida, niiden säilyttämistä ja kehittämistä ei pidetä tärkeänä. Tämä valitettavasti näkyy Hietasaaren kaavoitussuunnitelmissa. Luonnon hyvinvointia ja terveyttä edistävät vaikutukset on kuitenkin todistettu. Luonnon taloudellisen arvostuksen, tuotteistuksen ja tutkimuksen kehittämiseen kannattaisi Oulussa alkaa panostaa enemmän. Oulussa, jos jossain, tarvitaan nyt pikaisesti luonnonlukutaidon opettelua. Tämä kirja haluaa kertoa Hietasaaren hiljaisista toimijoista, monipuolisesta tekemisestä ja siitä potentiaalista, mikä tässä rakastetussa rikkaassa alueessa kytee. Kirjan kaikki kuvat on otettu Hietasaaressa. Kiitokset kaikille kuvaajille ja kuvien toimittajille! Lähteet: - Työ- ja elinkeinoministeriö. Matkailun toimialaraportti 5/2014. http://www.temtoimialapalvelu.fi/toimialaraportit/toimialaraportit_ja_tilastokuvat/matkailu - Visit Finland. Suomesta hyvinvointimatkailun kärkimaa. Tiedote 22.1.2016. http://www.visitfinland.fi. - Särkkä S, Konttinen L & Sjöstedt T (2013). Luonnonlukutaito – luo liiketoimintaa vihreästä hyvinvoinnista. Sitra. http://www.sitra.fi/julkaisu/ 2013/luonnonlukutaito-luo-liiketoimintaa-vihreasta-hyvinvoinnista 13

Hietasaari on kulttuuria, jonka arvo on tunnustettava Kari Sallamaa

Tässä tekstikokoelmassa korostetaan monessa kohdassa ja täydestä syystä Hietasaaren luontoarvoja, samoin vanhojen huviloiden merkitystä oululaisen historiallisen muistin kiinnekohtina. Yksi osa tästä kulttuuriperinnöstä on jopa jo tuhottujen villojen muisto. Erityisesti tämä liittyy ns. Niskasen huvilaan Mustasalmen etelärannalla, jossa kirjailija T. Vaaskivi, yksi merkittävimmistä oululaisista sanataiteilijoista vietti kesiään, lopulta sodan aikana myös talvikausia kirjoittaessaan viimeisiä teoksiaan. Siellä hän myös kuoli.

dinaavinen viikinkikulttuuri, joka sekin usein perustuu väärinkäsityksiin sarvikypärineen ja pitosarvineen. Odinin soturit saattavat partioida kaduilla, mutta ei Lemminkäinen Hietasaaressa, puhumattakaan siitä, että Mustasalmesta tehtäisiin Tuonelan virta, kun siihen todellisesti on hukkunut lapsia.

Kulttuuriyhteyksiä Viroon vaaliva Oulun Tuglas-seura on mukana Hietasaari-liikkeessä erityisesti Vaaskiven muiston takia, koska hän oli lämmin Viron ystävä ja vietti itselleen merkittävän ajanjakson maan kulttuuripääkaupungissa Tartossa. Sen rehevä keskieurooppalainen kulttuurimaisema yhdistyi hänellä mielikuviin vastaavasta Hietasaaren monimuotoisuudesta. Kalevala-asiantuntijana olen paljon kirjoittanut ja puhunut Elias Lönnrotin suurteoksesta. Tältä pohjalta minua on huolestuttanut ns. Kalevala Park -huvipuistohanke. Olen tietoinen sen moninaisista ympäristöllisistä ongelmista: meluhaitoista, paikoitusalueaavikoittamisesta, yleensä kokonaisuuden tuhoisuudesta sen karkottaessa alueen nykyiset käyttäjät, palstaviljelijät ja muutamien yhdistysten virkistystoiminnan niille vuokratuissa tiloissa. Mutta myös itse idea rakentaa kalevalaisen mielikuvamaailman varaan kaupallinen huvipuisto erilaisine laitteineen ja teematiloineen sotii kansalliseepoksemme henkeä vastaan. Vaikka siihen ei ole enää mitään tekijänoikeuksia, ja vaikka Kalevalaa on käytetty sen noin 180-vuotisen historian aikana monenmoisiin tarkoituksiin, jonkinlainen henkinen hygienia sen käsittelyssä on oltava. Tässä suhteessa eepos on paljon herkempi kuin esimerkiksi skanAitta Ponipihalla Kuva: Anne Kleemola

Luonto inspiroi ja virkistää — Hietasaari edustaa Oulun parasta lähiluontoa Merja Ylönen

Luonto kuuluu myös kaupunkiin. Viheralueet ovat tärkeä osa hyvää elinympäristöä ja asukkaiden henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin lähteitä. Siitä on tässäkin kirjassa monta todistusta. Edustamani Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan piiri noteerasi vuonna 2014 Hietasaari-liikkeen vuotuisen ympäristöpalkintonsa arvoiseksi. Kesäkoti Irjalassa kohotettiin maailman ympäristöpäivänä 5.6. malja monimuotoisen luonnon ja kulttuuriarvojen puolesta toimimiselle. Raija Lähdesmäen ja Liisa Rinteen toimittama ja Tuiran suuralueen yhteistyöryhmän kustantama julkaisu Hietasaari – aktiivinen lähiluonto, Minun Hietasaareni -julkaisusarjan ensimmäinen osa huomioitiin erityismaininnalla. Luonnonsuojelupiirin olemassaolon tarkoituksena on luonnon- ja ympäristönsuojelun edistäminen erikseen ja yhdessä muiden samoja tavoitteita ajavien kanssa. Hietasaari-liike on iso joukko yksityisiä ihmisiä, yhdistyksiä ja yhteisöjä, jotka arvostavat Hietasaaren luotoa ja kulttuuriperintöä ja pitävät niitä sen virkistyskäyttöarvon perustana. Luonnonsuojelupiiri on mukana liikkeessä ja mahdollisti oikeushenkilönä myös joukkorahoituksen järjestämisen julkaisusarjan toista osaa varten. Hietasaaren merkitys kantakaupungille on sen luonnossa. Helppo saavutettavuus lihasvoimalla, monipuolisuus ja monimuotoisuus, rehevyys, vesistöt, purot, jokisuisto, meri, maankohoamisrannan vyöhykkeinen kasvillisuuden kehitys, ilmiö, joka on maailmanlaajuinen erikoisuus, merkit monista ajallisista kerrostumista, kuten menneestä huvilakulttuurista ja vilkkaasta satamatoiminnasta purjealuskaudelta. Niistä kaikista Hietasaari koostuu. Nykyajan oululaiselle se on ennen kaikkea rauhallinen henkireikä ja aistinautinto. Jatkuva vastakkainasettelu ja riitely on harmin paikka. Maankäytön suunnittelussa edetään tehorakentamisen ja liiketoiminnan toivei-

den tiellä, kun taas ympäristö- ja virkistysarvojen vaalijat leimataan kaiken vastustajiksi riippumatta siitä, mitä on vaihtoehdoksi esitetty ja miten muita käsityksiä maankäytön kehittämisestä perusteltu. Tosiasiassa tämänkertainen vastustus kilpistyy huvipuistoon Hietasaaressa. Sille löytyy vaihtoehtoisia sijoituspaikkoja vaikka kuinka, jos niitä oikeasti halutaan löytää – vaikka Kempeleestä. Matkailun edistämisessä on selvästi tarvetta kuunnella laajempaa joukkoa ja maankäytön kehittämisessä erityisen tarkasti asukkaita, saaren yhteisöjä ja luontoharrastajia. Eikä Hietasaarta pidä pilkkoa asemakaavoilla palasiksi, vaan tarkastella aina yleisesti Hietasaareksi kutsuttua kokonaisuutta. Oulun keskustassa asuu kaupungin suuralueista eniten väkeä, mutta ei niinkään lapsiperheitä. Ne ovat hakeutuneet lähiöihin, kyliin ja naapurikuntiin, mikä kertonee myös kaupungin ydinalueen kehittämisestä jotain. Kantakaupungin asukkaille Hietasaaren lähiluonto on olennainen osa viihtyisää ja hyvinvointia tukevaa kaupunkiympäristöä. Se ei ole mitään sanahelinää, vaan mitattua faktaa. Kantakaupungissa ei Hietasaarta vastaavia kolkkia ole. Sitä eivät kerrostalojen väliset nurmikkokaistat ja kevyenliikenteen väylät korvaa. Virkistysalueiden merkitys jatkossa vain korostuu, kun Oulukin kuuluu niihin asutuskeskuksiin, joihin väestö hakeutuu. Tasapainoisempaa ja pitkäjänteisempää maankäyttöä olisi Hietasaareen odotettavissa, jos Oulujoen suistoon saataisiin kansallinen kaupunkipuisto, mutta joka tapauksessa luontoa nakertavasta rakentamisesta pitää päästä eroon. Itsellekin kantakaupunkilaisena Hietasaari on tärkein lähiympäristön ulkoilualue. Siellä on tilaa kuljeskella ja katsella virkistykseksi luonnonilmiöitä ja merkkejä menneestä ja nykyisestä elämästä. Nostalgista rakkauttakin paikkaa kohtaan tuntee, koska Oulujoen

suisto Hieta- ja Pikisaarineen on tullut tutuksi lähisukulaisten puheista jo lapsuudessa. Isoisän äidin isä eli viimeiset elinvuotensa ympärivuotisena asukkaana Hietasaaressa. Hän kuten jotkut lapsistaan työskenteli aikoinaan sahoilla, myös Varjakassa ja Korkeasaaressa. Sukututkimusta tehneen eräässä julkaisussa mainitaan henkilön kuoltua vuoden 1917 lopussa, että arentipalstalla olleesta torpasta saatiin huutokaupalla 5200 markkaa. Hänen nimensä löytyy myös Hietasaaren vuokralaisten 13.2.1915 Oulun kaupungin rahatoimikamarille sekä 27.9.1916 kaupunginvaltuustolle lähettämien kirjeiden allekirjoittaneiden joukosta. Nimet mainitaan Ulla Pohjamon kirjan Esikaupunki moniäänisenä kulttuuriperintönä – Oulun Hietasaari lopussa.

Niittykukkia Kuva: Raija Lähdesmäki

Myös isoisän serkkuja asui saaressa. Samaisessa sukujulkaisussa kerrotaan, että ”1920-luku oli perheelle hyvää aikaa. Maailmansodan loputtua sahatavaran kauppa kävi hyvin, työpaikat olivat turvattuja ja K. R. rakensi Hietasaareen Mustansalmen eteläpuolelle talon eläkepäiviä varten.” Niitä ennen talosta jouduttiin kuitenkin luopumaan ja perheen historia Hietasaaressa päättyi. Isoisän muisteluhetket ovat jääneet tunnemieleen. Mutta nostalgialla tai ilman Hietasaari on oikeasti arvokasta lähiluontoa. Kumma kun sitä ei vieläkään Oulun kaupunkisuunnittelussa ymmärretä. Lähiluonnonkin säilyminen edellyttää tietoisia päätöksiä.

Raija Lähdesmäki HLT, EHL, tutkijatohtori, HLL-tutkinto-ohjelmajohtaja Hietasaari osaksi Oulun kansallista kaupunkipuistoa -adressin luovuttaja Hietasaari – aktiivinen lähiluonto (Minun Hietasaareni -kirjasarjan osa 1) -toimittaja Hietasaari-liikkeen perustaja Kalle Hellström FT, biologi Hietasaaren palstaviljelijöiden pj Luontoaktiivi Anne Kleemola FM, graafinen suunnittelija Ulkoaktiviteettiohjaaja Kari Sallamaa FT, dosentti Merja Ylönen Biologi Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan piirin aluepäällikkö

Tämän kirjan julkaisemiseksi on kerätty varoja Mesenaatti-joukkorahoituskampanjalla. Kiitos kaikille tukijoille!

Minun Hietasaareni -sarjan ensimmäinen osa julkaistiin maaliskuussa 2014 tuomaan esille Hietasaaren arvoja lähiluontokohteena. Kirjassa esitettiin ’kansallinen kaupunkipuisto’ -aloite keinona säilyttää saari kaupunkilaisten olohuoneena. Minun Hietasaareni -sarja osa 1: Hietasaari – aktiivinen lähiluonto. © Raija Lähdesmäki (raija.lahdesmaki@live.com) ja Liisa Rinne Kustantaja: Tuiran suuralueen yhteistyöryhmä, Painopaikka: Multiprint, Oulu 2014 ISBN 978-952-93-3458-2 (rengaskirja), ISBN 978-952-93-3459-9 (pdf)

Fellmanin talo, Hietasaarentie 7 Kuva: Merja Ylรถnen

Toppilansalmen ja Hietasaaren huvila-alueet oululaisten kesäparatiisina Kaarina Niskala

Toppilansalmen rannoille sekä Musta- ja Hietasaareen syntyi oululaista huvila-asutusta 1850-luvulta lähtien. Toppilansalmen 1800-luvun huvilat olivat omalle ajalleen tyypillisiä, näyttäviä pitsihuviloita. Suuri osa Hietasaaren huviloista rakennettiin myöhemmin, 1800- ja 1900-luvun taitteessa tai 1900-luvun alussa. Ne olivat Toppilansalmen huviloita pienempiä ja vaatimattomampia. Hietasaareksi puhuteltiin vielä 1900-luvun lopulla Toppilansalmen eteläpuolella olevaa, neljästä saaresta koostuvaa kokonaisuutta. Nykyiset Toppilansaaren, Hietasaaren ja Vihreäsaaren kaupunginosat kuuluvat Tuiran suuralueeseen. Mantereen puolella oleva Toppila on osa Koskelan suuraluetta. Toppilansaaren vanha, 1700-luvulta peräisin oleva nimi otettiin käyttöön uuden asuntoalueen nimenä asemakaavoituksen yhteydessä vuonna 2005. Toppilansaaren ja Mustasaaren välissä on ollut leveä Holstinsalmi. Se on nykyisin lähes kadonnut ja erottuu vain tulva-aikana vähäisenä uomana. Hietasaaren kaupunginosa koostuu nykyisin Mustansalmen molemmilla puolilla olevista saarista: Mustasaaresta ja Hietasaaresta. Eteläisimpänä saariryhmään on kohonnut Johteensalmen erottama Vihreäsaari, jonne on sijoitettu öljysatama, -säiliöitä ja tuulivoimaloita. Toppilansalmen huvila-alue

Krimin sodan aikana, kesällä 1854, Englannin laivasto tuhosi Oulua. Toppilansalmen rannalta poltettiin tervahovi, laivavarvit sekä satamassa olleet laivat, rakennukset ja satamarakenteet. Lääninarkkitehti, majuri J. Oldenburg laati heti tuhon jälkeen salmen molempia rantoja koskevan palstoituskaavan. Siinä salmen

rannoilla olleet vanhat talvitiet jakoivat palstat ranta- ja ylätonteiksi. Rantatontit varattiin varasto-, makasiini- ja laivanrakennuspaikoiksi, ja vain ylätonteille sai tehdä tulisijallisia rakennuksia. Oulun kauppaseura, joka omisti maat, vuokrasi palstoja jäsenilleen. Toppilansalmen alueelle syntyikin vuodesta 1856 lähtien vauras huvila-asutus, sillä palstojen vuokraajina ja huviloiden rakentajina olivat Oulun tervaporvarit, varakkaat ruotsinkieliset suurkauppiaat. Mantereen puolelle rakennettiin ympärivuotisia asuinrakennuksia ja muutama suuri huvila. Rauhallisempaan Toppilansaareen kohosi 14 villaa, joiden omistajina olivat muiden muassa Candelinit, Höckertit, Pentzinit, Ravanderit ja Snellmanit. Kaksikerroksiset, parvekkein, terassein ja usein myös tornein varustetut huvilat toimivat sekä kesäasuntoina että seuraelämän näyttämöinä. Niihin kuuluivat laajat, hoidetut puutarhat keittiöpuutarhoineen ja puistomaisine osineen. Pihoille rakennettiin huvimajoja, tanssipaviljonkeja ja tenniskenttiä. Puutarhaharrastusta varten hankittiin lämmitetyt kasvihuoneet. Suosittu harrastus oli myös purjehdus, mihin läheinen meri antoi hyvät mahdollisuudet. Huviloilla asuttiin koko kesä, ja seuraelämä oli vilkasta. Sukulaisvierailut kestivät viikkoja, ja erilaiset kesäjuhlat muodostuivat traditioiksi. Palveluskunta huolehti arjen sujumisesta. Keittäjän, lastenhoitajan, sisäkön ja rengin lisäksi huviloilla tarvittiin lisätyövoimana puutarhuria tai ainakin puutarhatyttöä tai -poikaa. Toppilansalmen huvila-asukkaat muodostivat oman, ulkopuolisilta suljetun seurapiirinsä. Toppilansalmen huvila-asutus eli kukoistuskauttaan 1880-luvulta aina 1920-luvulle. Tämän jälkeen huviloita muutettiin ympärivuotisiksi asunnoiksi. Toppilansalmen huvi-

Villa Hannala Kuva: Merja Ylönen

Lundstrรถmin huvila Kuva: Merja Ylรถnen

la-alueen luonnetta kuvaavat hyvin yhä olemassa olevat Albert Oskar Snellmanin (1844−1894) Ellala Höyrymyllyntiellä sekä Johan Wilhelm Snellmanin (1809−1881) ja Karl August Snellmanin (1849−1920) Hannala Pitkänmöljäntiellä. Musta- ja Hietasaaren huvila-alue

Oulun kaupunki, joka omisti Musta- ja Hietasaaren alueet, palstoitti Mustansalmen rannat ja ryhtyi vuokraamaan niitä kaupunkilaisille. Mustasaaren ensimmäiset 19 tonttia huutokaupattiin vuonna 1866. Seuraavina vuosina olivat vuorossa Hietasaaren tontit. Vuokraajiksi tuli viitisenkymmentä kaupunkilaista, jotka muodostivat sosiaaliselta koostumukseltaan vaihtelevan ryhmän. Musta- ja Hietasaaren tonttien vuokraajista monet olivat käsityöläisiä, joilla oli omia verstaita. Vuokramiesten ammatteina olivat myös luutnantti, lehtori ja kauppias. Vuokraajien mielessä saattoi olla kesähuvilan sijasta myös ympärivuotisesti asuttava mökki, mutta useimpien päämääränä lienee kuitenkin ollut pienimuotoisen viljelyksen harjoittaminen. Vuokramiehet ryhtyivät innolla kunnostamaan pensaikkoa kasvavaa joutomaata huvila-alueeksi, minkä Helsingfors Dagbladet huomioi jo vuonna 1869. Se kirjoitti: ”… nyt on Mustasalmeen alkanut nousta sievä huvila toisensa jälkeen, puutarhoja ja pikku puistoja perustetaan, etäämpänä olevat maastot käytetään viljelytarkoituksiin, sanalla sanoen se, joka kulkee tällä sangen laakealla maalla, hämmästyy löytäessään sen muuttuneeksi mitä miellyttävimmällä tavalla luonnon ystävää viehättämään.” Musta- ja Hietasaareenkin rakennettiin vastaavanlaisia herrasväen huviloita kuin Toppilansalmen ympäristöön. Vuonna 1866 tontteja vuokrasivat muun muassa kauppaneuvos F. Granberg, tohtori F. Nylander ja konsuli L. Candelin, jolla oli jo vuokrapalsta Toppilansaaressa. Näistä huviloista on edelleen olemassa Sotainvalidien veljesliiton omistama kaksikerroksinen huvila, jonka rakennutti raatimies Carl Wilhelm Westerlund (1809−1879). Westerlund, joka tunnettiin myös teatteritirehtöörinä ja kellarimestarina, rakennutti tontilleen huvilan lisäksi olutpanimon.

Oulun ev.-lut. seurakuntien omistaman Hietasaaren leirikeskuksen päärakennuksen vanhin osa on 1880-luvulta. Se kuului alkujaan nahkatehtailija, kunnallisneuvos Karl Robert Åströmille (1839−1897). Parasniemen huvilan yläkerta on 1900-luvun alusta ja musiikkisalin laajennus 1910-luvulta. Tuolloin huvilaa hallitsi Rauhalassa asunut leskirouva Clementine Åström (1852−1927). Vuonna 1891 laaditussa Hietasaaren tonttien vuokralaisten luettelossa oli kahdeksan henkilöä, joiden ammateiksi oli merkitty merimies tai työmies. He lienevät olleet alueen ensimmäisiä ympärivuotisia asukkaita. Vakituisten asukkaiden määrä kasvoi joka tapauksessa, sillä Hietasaareen kaivattiin kansakoulua 1900-luvun ensivuosikymmenellä. Villa Hannalan vieressä ollut Uleå Oy:n ylläpitämä Kraakkulan koulu tuli kaupungin omistukseen vuonna 1928. Hietasaaressa avattiin 7. heinäkuuta 1890 ulkoilmajuhlia varten Kansankenttä. Ohjelmassa oli puhe, ylioppilaiden laulua, esitelmä, kansantanssi, kuorolaulua ja yleiset tanssit. Musiikista vastasi Oulun pataljoonan soittokunta. Kenttä oli koristeltu köynnöksin ja lipuin. Tilaisuuteen oli lehtitietojen mukaan myyty lähes 3 000 pääsylippua. Juhlat onnistuivatkin hyvin, mutta ongelmia aiheutti juhlakentän sijainti saaressa, jonne suuren väkimäärän kuljetus ”paketeilla”, pienillä ”tuuripaateilla”, oli työlästä. Hietasaaresta oli tullut kesäjuhlien pitopaikka jo ennen Kansakentän juhlallista käyttöönottoa. Siellä oli pidetty Raittiusseura Pohjan Leimun vuosijuhlat aina vuodesta 1885 lähtien. Myös Huvi- ja hyötyseura, Työväenyhdistys ja monet purjehdus- ja urheiluseurat olivat järjestäneet siellä tilaisuuksiaan. Musta- ja Hietasaaren alueelle hyväksyttiin vuonna 1916 rakennusjärjestys sekä lääninarkkitehti Harald Andersinin laatima asemakaava huvilatonttien ja viljelypalstojen uudelleen järjestämistä varten. Alueella oli entuudestaan 52 käyttöön otettua tonttia. Uudessa kaavassa 95 hehtaarin alue jaettiin 144 tonttiin ja 118 hehtaarin alue viljelymaiksi. Tontit tuli ohjeiden mukaan aidata niin, että näkymät tieltä eivät estyisi, ja teitä reunustamaan piti 23

istuttaa kauniit koivurivit. Kesäasukkaille, vuosiasukkaille, viljelypalstoille ja tehdasalueille laadittiin erihintaiset vuokrasopimukset. Huvilavahdin sallittiin kuitenkin asua kesähuvilatontilla, josta vuokra oli vuosiasukkaan vuokraa edullisempi.

Kuva: Oulun Merenkävijät ry

Huviloiden myöhemmät vaiheet

Toppilan alue siirtyi Oulun kaupungin omistukseen vuonna 1910. Tämän jälkeen satamaa ryhdyttiin voimakkaasti kehittämään ja salmen rannalle tuli teollisuutta. Toppilansalmen mantereen puoleiset huvilat jäivät tyhjilleen ja niitä muutettiin asunnoiksi. Toppilansaaressa huvila-asutus jatkui vielä toiseen maailmansotaan asti.

Toppilan satama toimi 1940-luvun alkupuoliskolla saksalaisten joukkojen huoltosatamana. Alueelle rakennettiin makasiineja, parakkeja sekä esikunta-, toimisto- ja majoitustarkoituksiin Vaakunakylä. Toppilansalmen ylittävä rautatiesilta valmistui vuonna 1942. Sotien jälkeen kaupunkilaiset löysivät Nallikarin hiekkarannan ja matkailijat leirintäalueen. Uusi tanssipaikka, Hietasaaren huvipuisto, avattiin 1960-luvun alkupuolella. Se houkutteli nuorisoa kesäiltaisin tanssin pyörteisiin ja korvasi Kansankentän huvipaikkana. Juhannuksen vietto siirtyi Nallikariin ja Kansankenttä muutettiin Hietasaaren toiseksi veneilykeskukseksi. Hietasaaren lehtomainen luonto ja poikkeuksellisen rehevä kasvillisuus loivat edellytykset oululaisten kesäparatiisin syntyyn.

Oulun kaupunki laati vuonna 1992 Toppilansalmi−Hietasaari rakennusinventoinnin, jossa lyhytsanaisesti lueteltiin ja arvioitiin kaikki olemassa olleet huvila- ja asuinrakennukset. Suurin osa niistä, noin 50, todettiin huonokuntoisiksi, eikä niitä suositeltu säilytettäviksi. Vain muutama oli säilyttämisen arvoinen. Purkutuomion saaneista Hieta- ja Mustasaaren rakennuksesta parikymmentä purettiin vuoden 1992 loppuun mennessä. Yhdistyksille ja yhteisöille vuokrattuja rakennuksia kunnostettiin, ja niiden kulttuurihistoriallinen arvo huomattiin. Elämä Hietasaaressa virkistyi, ja alueelle syntyi myös uutta ympärivuotista toimintaa. Muistona vuosisadan takaisesta huvila-ajasta ovat jalot lehtipuut sekä sini- ja valkovuokkolehdot, jotka ovat harvinaisia Oulun ympäristössä.

Huviloiden hoidetut pihapiirit, viljelypalstat ja puutarhat antoivat saarille leimansa. Edward Alenius, joka oli tullut 1900-luvun alussa Toppilansaareen Höckertin huvilalle puutarhuriksi, perusti sinne myös oman puutarhansa. Hän kasvatti myyntiin vihanneksia, kukkia ja yrttejä. Parhaimmillaan Hietasaaressa oli kolme kauppapuutarhaa. Kun huviloiden vuokra-ajat umpeutuivat, vuokrasopimuksia jatkettiin vain vuodeksi kerrallaan. Hietasaareen laadittiin asemakaava vuonna 1969. Siinä varattiin laajat alueet kasvavan kaupungin asukkaiden lisääntyvää virkistystarvetta ja vapaa-ajanviettotoimintaa sekä turismia varten. Hietasaari oli keskeisen sijaintinsa ja luonnonkauneutensa vuoksi erityisen sopiva sekä retkeilyä ja urheilua että yhteisöjen lomanviettoa varten. Asemakaavassa esitettiin Mustansalmen rantoja myötäilevä, yleistä oleskelua ja jalankulkua palveleva puistoalue. Sen molemmille puolille, huvilatonteille, sijoitettiin yhteisöjen loma-alueet. Hietasaaren huvilat olivat käytössä 1960-luvun lopulle saakka. Vuokrasopimusten lyhyyden vuoksi tulevaisuus oli epävarmaa. Sen seurauksena rakennukset rappeutuivat ja autioituivat ja pihojen puutarhat katosivat. Oulun kaupunki lunasti huviloita ja vuokrasi monia niistä kansalaisjärjestöjen ja yhdistysten käyttöön. 25

Hietasaaren poika ja huvilan karu kohtalo Kari Sallamaa

Oulun Hietasaari on ainutlaatuinen luonto- ja kulttuurikokonaisuus. Siinä yhdistyy sellaisia arvoja, jotka eivät ole korvattavissa lyhytnäköisen laskelmoinnin tuloksena.

katseleminen Mustasalmen rannasta Oulunselälle. Se antoi kannustinta ryhtyä kirjoittamaan itämaisia ja muita eksoottisia aiheita sisältäviä lehtinovelleja oululaiseen viihdelukemistoon Nyyrikkiin.

Kaikista saarella asuneista muuallakin tunnetuin on kirjailija T. Vaaskivi. Tatu Georg adolf Vahlsten syntyi Helsingissä 19.7.1912, kuukauden isänsä kuoleman jälkeen. Hätääntynyt leski pakeni Ouluun äitinsä, kauppiaanlesken Aino Niskasen luo Torikadun maalaiskauppaan ja Hietasaaren kesähuvilaan. Siellä Tatu vietti lapsuutensa naisten hemmottelemana ihmelapsena. Myöhemmin Mustasalmen rannalla sijainnutta huvilaa hallitsi hänelle läheinen täti Lyyli Niskanen. Lukuhalun lisäksi Vaaskiven intohimo oli luonto, hyönteisten tarkkailu ja keruu, kasvinäytteiden prässäys ja systematisointi. Kasvitiede oli hänen muuten heikosti sujuneen koulunkäyntinsä vahvimpia aineita. Hietasaarelaiseen tapaan hän oli myös luova palstaviljelijä kokeillen uusia lajikkeita, kasviksia ja kukkia.

Ulla Pohjamo kiteyttää erinomaisessa tutkimuksessaan Esikaupunki moniäänisenä kulttuuriperintönä – Oulun Hietasaari (2011) Vaaskiven suhteen Hietasaareen tämän kirjeenvaihdon perusteella pitäen tämän kuvauksia romanttisimpina saaresta tehtyinä kuvauksina: “Kirjailija tarvitsi Hietasaaren suhteellista eristyneisyyttä voidakseen täydelleen upota kirjoittamiseen”. Kirjeissään ystävilleen Vaaskivi antoi Hietasaaresta kaksijakoisen kuvan. Toisaalta se oli kesäparatiisi, jossa hän vietti reipasta ulkoilmaelämää aurinkoisilla hiekkasärkillä. Synkkinä hetkinä saari oli kuin sveitsiläisen taidemaalaarin Arnold Böcklinin Kuolemansaari (useita versioita 1880-luvulla), vallankin syys- ja talviaikaan.

Palstaviljely on yksi Hietasaaren arvokkaimmista perinteistä. Siinä luonto ja ihmiskäden työ, kulttuuri yhdistyvät arvokkaalla tavalla. Kun viljely on nimensä mukaisesti kulttuuria, agrikulttuuria, se ei siedä katkeamista. Se on yhtäjaksoinen prosessi hamasta alusta. Siksi kaavamuutoshankkeissa esitetty ajatus tiettyyn paikkaan juurtuneiden palsta-alueiden siirtämisestä uuteen, raakaan maahan on barbaarista. Vaaskiven luontoharrastus alkoi Hietasaaressa, jossa pohjoispohjalaisen meriluonnon lisäksi oli Toppilan satamasta laivojen mukana levinneitä tulokaslajeja. Tämä eksoottinen kasvisto rakensi pojan vilkkaassa mielikuvituksessa satumaan. Rehevä saari tuntuu yhä paikoitellen siirtyneen jostakin etelämpää. Kaukokaipuuta ruokki Toppilan satamasta lähtevien ja sinne saapuvien laivojen

Huvilan ympäristön vaihtuvat valaistusolosuhteet saivat taidehistoriallisesti virittyneen kirjailijan muistuttelemaan mieleensä muitakin näkymiä, kesäyön rembrandtilaista hohdetta. Hän kaipasi romanttista kynttilänvaloa tässä topeliaanisessa huvilassa; hänen valkeasta kamaristaan puuttui vain “Linnaisten kartanon viheriän kamarin” kummitus... Huvilan puutarha kasveineen, hyönteisineen ja lintuineen innoitti Vaaskiveä pitkiin luontokuvauksiin, jossa hän saattoi samaistua pienimpiinkin maassa liikkuviin hyönteisiin. Kirjeessään vaimolleen, runoilija Elina Vaaralle hän sanoi: “Ja odotan kovin, että yhdessä kanssasi voisimme aivan pian tarkastella tätä kukkien ja lintujen ja pikkuelävien ihmemaailmaa” (31.5.1940). Kirjeissään Vaaskivi muovasi tätinsä Mustasalmen huvilasta “oululaisen Tusculuminsa”, erityisesti sen etelänpuoleiseen

Kuuset humisevat synkästi Vaaskiven huvilan tyhjällä tontilla, josta tietämättömyys ja välinpitämättömyys tuhosi rakennukset. Kuva: Merja Ylönen

yläkertaan, jonne hän saattoi vetäytyä karttojen, taulujen, kirjojen, luonnosten ja muistiinpanojensa seuraan. Pohjamo tiivistää: “Taiteilijana hän kirjoitti oman henkilökohtaisen paikkansa jaettavaksi kirjeissään, jotka postuumisti julkaistuina säilyttivät Vaaskiven Hietasaaren tulevaisuuden lukijoille”. Kun Ulla Pohjamo nyt itse on kuollut, hänen upea Hietasaari-tutkielmansa säilyttää samalla tavoin Hietasaaren kulttuurista runsautta ja velvoittaa jälkeenjääneet jatkamaan hänen työtään arvokkaan alueen säilyttämiseksi ja kehittämiseksi aktiivisen kulttuurin koko runsaudessa. Vaaskiven muistolaatta on Puistolan talossa Pakkahuoneenkadulla. Kiinnostava on Holger Lybäckin elämäkerran (1950) tieto, että hän ei oikein viihtynyt keskikaupungilla, jossa vanhempien kirjailijoiden maine kummitteli F.M. Franzénista V.A. Koskenniemeen. Hietasaaressa kirjallisesta urasta haaveileva nuorukainen saattoi olla vapaa tästä raskauttavasta painolastista ja luoda oman valtakuntansa, johon kuului luonto ja historia, vaikkapa Tervahovi ja sen englantilaispoltto Krimin sodan aikana. 1920–30-luvun taitteessa Vaaskivi muutti Helsinkiin, kirjallisen elämän keskukseen. Vaikka hän sai vähitellen aseman yhtenä maan johtavista kirjallisuusarvostelijoista ja esseisteistä, haaveet omasta kirjallisesta läpimurrosta ajoivat hänet säännöllisesti Hietasaareen työskentelemään, varsinkin kesäisin. Vuosikymmenen puolivälissä Tatu Vahlstenista tuli aitosuomalaisittain T. Vaaskivi. 1930-luvun lopulla hän alkoi toteuttaa suurisuuntaisia romaanisuunnitelmiaan. Onnellisena kesänä 1938 hän kirjoitti Hietasaaressa elämäkertaromaanin Loistava Armfelt kohteenaan tämä suomalaissyntyinen Kustaa III:n suosikki, myöhemmin Aleksanteri I:n armosta ensimmäinen Suomen asiain komitean puheenjohtaja ja ensimmäinen kenraalikuvernööri. Kaikkiaan Armfelt on yksi loistavimpia koskaan eläneitä suomalaisia; ei ihme että romanttinen haaveilija Vaaskivi tunsi häneen vetoa. Toisen maailmansodan ja erityisesti talvisodan puhkeaminen

syksyllä 1939 oli herkälle ja epäkäytännölliselle haaveilijalle hänen psyykensä hajottanut kriisi. Hän pakeni Ruotsiin palaten vasta välirauhan aikana Ouluun. Hietasaaressa hän alkoi kirjoittaa suurinta romaanihankettaan Rooman toisesta keisarista Tiberiuksesta. Jouluun mennessä romaanin Yksinvaltias ensi osa oli valmis ja ilmestyi seuraavana vuonna. Toisen osan kirjoitustyö pääsi alkuun toukokuun lopulla 1941 ja etenikin ripeästi, mutta silloin oltiin jo uuden sodan kynnyksellä. Vaaskivi pakenee muinaisen Rooman maailmoihin, mutta pommitukset murtavat hänen fyysiset ja psyykkiset voimansa. Oulu oli saksalaisjoukkojen tärkein tukikohta ja sikäli neuvostopommittajien maali. Vietettyään kesän 1941 Raahen Arkkukarissa Vaaskivi toipui sotapsykoosista voidakseen palata Hietasaareen, jossa hän eli joulukuun keskivaiheille asti yksin. Hän oli tullut lääkeriippuvaiseksi: pitääkseen yllä kirjoituskykyään ympärivuorokautisina työpäivinä hän vuoroin käytti piristerohtoa, Pervitiniä, saksalaisen aseveljen lahjaa suomalaisille kaukopartiomiehille, ja vuoroin unilääkkeitä voidakseen hetkeksi nukahtaa. Vaaskivi unelmoi päästä toistamiseen Italiaan, mutta sotivassa maailmassa se ei ollut mahdollista. Ulkomaanmatka rajoittui Ruotsiin, Södertäljen lepokotiin kesäksi 1942. Sieltä Vaaskivi palasi loppukesästä Ouluun. Lapsesta asti oli mielessä väikkynyt suurin taiteellinen idea, Kristus-aiheinen romaani. Vaaskivi ehti kirjoittaa sitä lähes kolmesataa sivua eristyneenä Hietasaaren huvilaan, psyykkisen ja fyysisen romahduksen partaalla, mutta Pervitininkään voimalla hän ei saanut sitä valmiiksi. Teos julkaistiin postuumisti, keskeneräisenä vuonna 1943 nimellä Pyhä kevät. Niskasen huvilaa, kuten kahta muutakaan naapurihuvilaa ei enää ole, koska Oulun kaupunki purki ne joulukuun viimeisinä päivinä 1992. Ulla Pohjamo esittää sen Hietasaari-tutkielmassaan perusteellisesti oululaisena kulttuuriskandaalina. Vain muutama päivä aiemmin, joulupäivänä oli TV 2:ssa esitetty Eeva Vuorenpään ohjaama dramatisoitu dokumentti Vaaskiven elämästä nimellä Pyhä kevät, jossa kirjailijaa esitti Jukka-Pekka Palo. Vilkkaassa lehtipolemiikissa purkua väitettiin tahalliseksi filmin tuotua esiin saaressa olleen tällaisia kulttuuriarvoja, tosin asumattomina ja huonossa kunnossa. Oululaiseen tapaan rakennukset haluttiin

repiä ennen kuin keskustelu suojelutoimista alkaisi elokuvan kiinnitettyä huomiota “Vaaskiven huvilaan”. Näin ei varmaan suoranaisesti ollut: teosta vastuussa ollut kiinteistötoimen apulaiskaupunginjohtaja Paavo Korhonen kielsi tienneensä huvilan liittyneen Vaaskiveen ja valitteli rakennuksen purkamista kömmähdyksenä. Sen sijaan kaupungin kulttuuritoimi oli perillä sen kulttuurihistoriallisesta arvosta, mutta valitteli puolestaan sisäisen tiedonkulun katkeilua. Rakennus oli purku-uhan alla jo edellisvuonna, mutta Eeva Vuorenpää sai siirretyksi repimisen ehtiäkseen kuvata filminsä aidossa ympäristössä. Tämä on varoitus viranomaisille ottaa selvää, liittyykö purettavaan

rakennukseen historiallisia tai kulttuurisia arvoja. Nykyisellään Mustasalmen rannalla on vain tuuhea kuusikko. Mitään muutakaan huviloiden tilalle ei ole tullut. T. Vaaskivi oli Hietasaaren poika ja pojaksi hän jäikin. Hän kuoli siellä 21.9.1942 vasta 30-vuotiaana. Hän on sellainen merkkihenkilö, jonka muiston takia Hietasaari on säilytettävä sen luontoa, historiaa ja kulttuuria kunnioittaen. Se on kansallisesti arvokas ympäristö, jossa yhdistyvät kasviston ja hyönteisten harvinaislajit, rikas linnusto sekä vanhan huvilaelämän muistot.

Vaaskiven huvila 14.9.1992 Kuva: Pasi Kovalainen, Pohjois-Pohjanmaan museon kokoelmat

Villiyrttien keruussa Kuva: Raija L채hdesm채ki

Esikaupunki moniäänisenä kulttuuriperintönä — Oulun Hietasaari Ulla Pohjamo († 2014) (toim. Raija Lähdesmäki)

Ote lektiosta väitöstilaisuudessa, jossa Ulla Pohjamo pohtii lähtemistään tutkimustyöhön: ”Tutkimukseni lähtökohtana oli Hietasaaren arkisen ympäristön aiheuttama hämmennys. Kaupungin laidalla avautui arvoituksellinen maisema, johon kuului rakennuksia ilman asukkaita, tontteja ilman rakennuksia ja paikkoja, joissa elämä tuntui pysähtyneen kauan aikaa sitten tuntemattomasta syystä. Päädyin kysymään, millainen oli se suunnitteluprosessi, joka tuottaa tällaisen ympäristön? Hämmennys herätti uteliaisuuden ja halun ymmärtää. Mikä oli tämän paikan kertomus, jota minä en tuntenut, vaikka olin saman kaupungin asukas. Kävi ilmi, että myös oman kotikaupungin menneisyys on vieras maa. Tutut paikat näyttäytyvät uudessa valossa, kun tutustuu niiden kätkettyyn historiaan. Hietasaari sellaisena, kuin se oli aloittaessani tutkimukseni 2000-luvun puolessavälissä, oli jo muuttunut siitä, millaisena muistan sen ensimmäisiltä retkiltäni kymmenisen vuotta aiemmin. Tuo suuri ja matala saari – noin kaksi kilometriä pitkä ja kilometrin levyinen – oli toki entisellä paikallaan jokisuistossa kaupungin keskustan ja avomeren välissä. Samalla se oli ikään kuin siirtynyt lähemmäksi kaupunkia. Hietasaareen pääsi nyt kaupungin keskustasta pyörällä uusia 1990-luvun puolivälissä valmistuneita kevyenliikenteen siltoja pitkin kymmenessä minuutissa. Tuo kaupungin keskeinen virkistysalue oli kokenut muitakin muutoksia. Villiintyneiden puutarhojen keskellä seisoneet autiot huvilat ja mökit, jotka pitkään antoivat saarelle sen omalaatuisen tunnelman, oli suureksi osaksi purettu pois tai kunnostettu. Uudet 2000-luvun alussa rakennetut valaistut polut kiertelivät saaren rantoja. Ne avasivat aiemmin sulkeutuneelta ja unohdetulta vaikuttaneen alueen kaupunkilaisille uudella tavalla. Saaren meTeirikon huvila Kuva: Merja Ylönen

renpuoleisella rannalla sijaitsevaa Nallikarin uimarantaa ja leirintäaluetta kunnostettiin kansainväliset vaatimukset täyttäväksi matkailukohteeksi. Muutoksista huolimatta saaren maisemaa hallitsi edelleen tiuha lehtipuuvaltainen metsä, joka peitti näkymät niin merelle kuin rakennuksiin.” Ulla Pohjamo on väitöstyössään tutkinut Hietasaaren kirjoitettua historiaa 150 vuoden ajalla. Hän on koonnut Oulun kaupungin poliittisten päättäjien, kaupungin kaavoituksen, Hietasaaren asukkaiden sekä lehdistön uutisoinnin luomaa näkökulmaa eri aikakausina Oulun merellisestä esikaupunki-alueesta. Saaren kaavoitus esittäytyy siinä johdonmukaisena tavoitteena tehdä Hietasaaresta kaiken kansan virkistysalue, vaikka kunkin aikakauden erityispiirteet ovat pyrkineet muokkaamaan saaren käyttöä omaan suuntaansa. 1800- ja 1900-lukujen taitteessa Hietasaari katsottiin kaikkien mielestä sopivaksi kesänviettopaikaksi, jota varten kaupunki voi vuokrata palstoja kaupungin asukkaille. Näkökulmana oli, että kesäasukkaat valtaavat julkista tilaa, kaupunki saa tuloja ja perhe pääsee kesäksi luonnonhelmaan. Kansanjuhlia varten haluttiin huvikenttä, sillä yhteiskunnallisen sopusoinnun katsottiin syntyvän luonnon helmassa. Nämä loisivat tilaa kansalle ja ihanteellisille harrastuksille. Myös maanviljely katsottiin sopivan Hietasaareen. Kuitenkin saareen tuli etenkin talviaikaan huonomaineista ja mahdollisesti vaarallista joukkoa. (s. 75) Vuoden 1916 asemakaavan jälkeen kaavoitus nähtiin vahvana vaikutuskanavana Hietasaaren muotoutumiseen huvilakaupunginosaksi ja virkistysalueeksi. Porvarien ja työväen intressit poikkesivat toisistaan ja kummassakin ryhmässä kyti pelko, että toiset saavat Hietasaaren omaan käyttöönsä. Kaavoituksen tavoitteena oli 33

taiteellisesti korkeatasoinen ympäristö ja sosiaalisesti harmoninen yhteisö. Lehdistö hehkutti Hietasaarta sopivana puutarhasaarena ja pittoreskina ympäristönä. Uhkana koettiin epäsosiaalisen asujaimiston pesiytyminen saareen. (s. 109) Vuoden 1945 jälkeen poliittinen eliitti Oulussa katsoi Hietasaaren sopivan teollisuustonteiksi, jota lehdistö tuki kannanotoissaan. Kaavoitus täsmensi käyttösuunnitelmassa saaren sopivan virkistysalueeksi, puistoksi ja siirtolapuutarhatoimintaan sekä urheiluun. Lisäksi asuminen saaressa rajattiin vaihtoehdoista pois. Tavoitteena oli vehreä, terveellinen ja kaavoitettu keidas. Saaren silloiset asukkaat katsoivat, että asuminen ja virkistyskäyttö sopivat Hietasaareen. Lehdistö kirjoitti Hietasaarelaisista kaupungin syrjäkulman asujaimistona, jonka tulee väistyä kehityksen tieltä. (s. 138-139) Vuoden 1969 asemakaavassa Hietasaari kuvattiin kaikkien kaupunkilaisten, matkailijoiden ja yhteisöjen virkistysalueeksi luokattomassa hyvinvointikaupungissa. Uutena Hietasaaren käyttökohteena oli tullut mahdollisuus keskustan laajenemiselle. Hietasaaren silloiset asukkaat katsoivat, että tilaa oli sekä asutukselle, että virkistykselle. Kaavan seurauksena kaupunki kuitenkin aktiivisesti tyhjensi saarta silloisista asukkaista ohjaten heitä uusille asutusalueille. Saarelle jäi kaiken uhalla asumaan selviytyjiä. Lehdistö näki Hietasaaren matkailukohteena ja kaikkien kaupunkilaisten virkistysalueena, mutta kantoi huolta katoavasta maisemasta ja kulttuurista. Esteetikot näkivät Hietasaaren menetettynä miljöönä. (s. 186) Vuoden 1999 asemakaavan aikoihin Hietasaarta arvostettiin laaja-alaisesti virkistysalueena, matkailualueena, mahdollisena kerrostaloalueena sekä kulttuurihistoriallisesti merkittävänä alueena. Kaavoituksessa katsottiin nyt sopivaksi tehdä pitempiä vuokrasopimuksia kunnossapitovelvoitteella, mutta edellytettiin yleisölle

avointa toimintaa. Asukkaat kokivat nostalgisen suhteen kadonneeseen yhteisöön saaressa usein oman sukuhistoriansa kautta. Kaavassa saarta kuvattiin omaleimaiseksi huvilamiljööksi ja kulttuurimaisemaksi. Saaressa oli mahdollisuus yksilölliseen ja esteettiseen elämäntyyliin kulttuurihistoriallisissa puitteissa ja sinne haluttiin yhteisöjä, yrittäjiä ja yksityisiä asukkaita, jotka kunnostavat ja ylläpitävät vanhoja rakennuksia. Etenkin virkistyskäyttöä edistäviä yrityksiä haluttiin suosia. (s. 226-228) Ote väitöskirjan loppupäätelmistä (s. 249): ”Kaikesta huolimatta osittain säilyneenä, kiisteltynä ja edelleen uhanalaisena Hietasaari on yhä kaupungin kauneinta ja arvostetuinta perintöä. Modernin kaupunkisuunnittelun historiassa Hietasaari ei edusta sen huippuhetkiä, vaan ihanteiden ja realiteettien yhteentörmäyksessä syntynyttä rakennettua ympäristöä. Osin laiminlyötynä ja ristiriitaisten pyrkimysten leimaamana Hietasaaren voi ajatella edustavan monin tavoin aikansa tyypillistä suomalaista esikaupunkialuetta. Määrittely valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi ympäristöksi vuonna 2009 antoi ymmärtää, että Hietasaari on ainakin jollain tasolla säilynyt ja mahdollista säilyttää myös tulevaisuudessa. Onko lopulta näin? Esikaupunkimaisena yhteisönä ja elämänmuotona sadan vuoden takainen Hietasaari on väistämättä suurelta osin kadonnut. Kerroksellisena rakennettuna ympäristönä ja kaupunkilaisten muistettuna, kerrottuna ja elettynä kulttuuriperintönä se on kuitenkin edelleen olemassa. Tässä mielessä Hietasaari muodostaa kaupunkilaisten yhteisen suuren museon, jossa virkistyskäyttäjät, asukkaat, kansalaisjärjestöt ja yritykset jatkavat, muokkaavat ja pitävät yllä esikaupungin kulttuuria ja rakennettua ympäristöä. Tämä tutkimus osoittaa, että esikaupunkia elävänä ja elämyksellisenä kulttuuriympäristönä ei voi olla olemassa ilman asukkaita ja käyttäjiä.”

Ulla Pohjamo toimi väitöskirjaa tehdessään tutkijana Jyväskylän yliopiston Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksella ja taidehistorian valtakunnallisessa tohtoriohjelmassa vuosina 2007-2011. Pohjamo väitteli Jyväskylän yliopistossa 18.2.2012. Tutkimus on ilmestynyt sarjassa Taidehistoriallisia tutkimuksia numerossa 43.

Veljeskoti MustasaarentiellĂ¤ Kuva: Merja YlĂśnen

Hietasaari virkistysalueena Marja-Liisa Sutela

Suuri osa Hietasaarta on kaavamerkinnältään virkistysaluetta ja muutakin osaa käytetään sellaisena. Eteläinen osa on lisäksi luonnonmukaisena säilytettävää virkistysaluetta. Alueen runko on pyörätie, joka kiertää koko saaren. Yleensä ensimmäisenä ajatellaan liikuntaa ja ulkoilua, kun puhutaan virkistysalueesta. Sillä on kuitenkin muitakin merkityksiä. Kaikkiin aisteihin vetoava ympäristö on vastapaino sisäelämälle ja työlle. Joskus on myös hyvä päästä pois ihmiskulttuurista ja olla kahdenkesken itsensä kanssa tai unohtaa itsensäkin ja avautua luonnolle ja kokea ”flow”. Kuka voisi kuvata tyhjentävästi, mitä suomalainen luontosuhde on ja mitä se tuottaa? Kuitenkin se mainitaan usein kansalliseksi erityispiirteeksi. Kaupungeissa suuri osa siitä toteutuu virkistysalueilla, tai ainakin yrittää toteutua. Olemme niin vaatimattomia, että puhumme vain lenkkeilystä tai kalastuksesta, vaikka kyse on oman kulttuurimme ytimestä. Samoin kaavoitus määrää asuinalueille lähivirkistysalueet ja huomioi liikunnan lajeja. Poliitikot, arkkitehdit ja biologit määrittelevät sen, minkä katsotaan olevan merkityksellistä rakennetussa ympäristössä, siis myös virkistysalueilla, ja miten siitä puhutaan. Kaavoituksessa kulttuuriympäristöt ovat paikkoja, joissa nähdään ihmisen vaikutuksia luontoon. Missään ei kuitenkaan mainita, että luonnon vaikutuksella ihmiseen olisi jotain tekemistä kulttuurin kanssa tai että se olisi jotenkin tärkeä tai huomioitava asia. Itse asiassa Hartaanselän kalastajat on huomioitu kaavoituksessa kulttuurisina tekijöinä. He edustavatkin varmaan yhtä ihmiskunnan vanhimmista kulttuurimaisemista. Entä yksittäiset metsäpoluista

pitävät ihmiset, jotka eivät kulje laumoissa, eikä kukaan näe heitä kuljeskelemassa? Joku istuu rannalla hiljaa, huomaamatta ja tyytyväisenä. Onko se kulttuuria? Onko luontoyhteys kulttuuria? Se on suomalaisuuden ydintä, mutta ei ole kulttuuria? Oikeastaan on aivan sama, millä sanalla luontoyhteyttä kuvataan, tärkeää on, miten se huomioidaan aluesuunnittelussa. Viheralueiden istutusryhmät ja nurmialueet on suunniteltu ja hoidettu säntillisesti, mutta tutkimusten mukaan suomalaiset virkistyvät mieluummin luonnontilaisilla alueilla. Mitä tämä luonnontilaisuus on, ei liene edes tutkittu. Minusta sitä pitäisi tutkia ja soveltaa aluesuunnittelussa. Kansalaiset ovat olleet aktiivisia Hietasaaren kaavamuutoksen yhteydessä jo viisi vuotta ja koko ajan minusta on tuntunut, että ihmiset haluavat puolustaa oikeastaan omaa oikeuttaan luonontilaiseksi koettuun ympäristöön. Yksi järkevä syy siihen on bakteerialtistus, joka saadaan monimuotoisesta luonnosta ja joka vahvistaa immuunipuolustusta. Kokemuksen mukaan luonto on terveyden lähde, mutta tieteellinen näyttö bakteerialtistuksen merkityksestä on saatu vasta viime aikoina. Luonnon hyvät vaikutukset esim. verenpaineeseen on tiedetty kauan. Hietasaari on kaupunkimaisen luontoyhteyden kulttuurinen tyyssija monella tavalla. Kesänvietto- ja huvilakulttuurista mainitaan kaavoituksessa vain rakennukset ja miljöö, mutta ei itse asiaa, eli ihmisten aktiivista hakeutumista luontoon. Kuitenkin se toteutuu edelleen huviloilla, uimarannalla, pyöräteillä, viljelypalstoilla, vesillä, nuotiopaikalla, lintutornilla ja metsäpoluilla. Uusin tulokas sarjaan on syksyinen kansainvaellus tyrnin poimintaan.

Mustasalmi Kuva: Anne Kleemola

Hiljaiset alueet

> 20,0 dB > 25,0 dB > 30,0 dB > 35,0 dB > 40,0 dB > 45,0 dB > 50,0 dB

Hietasaari

Lähde: Oulun kaupungin meluntorjunnan toimintasuunnitelma 2013–2018, liite 8, sivut 1/14 sekä 8/14 http://www.ouka.fi/oulu/ymparisto-ja-luonto/melu-oulun-seudulla

Inhimillisen luontosuhteen kulttuurihistoria pitäisi ottaa kaavoituksessa huomioon, varsinkin Hietasaaressa, missä sillä on pitkä historiallinen jatkumo. Käytännössä se takoittaa mahdollisutta uppoutua luonnon kokemiseen ilman häiriötä, esim. melua ja ilmansaasteita, kuten tilanne nyt on. Hietasaareen pitäisi tehdä kaava, jolla turvataan kerralla koko saaren arvot. Virkistysreittien ja alueiden kohentaminen ja toiminnan kehittäminen lisää kävijöitä, sekä oululaisia että turisteja ja nostaa Hietasaaren uuteen kukoistukseen. Merellisyys on aistivoimainen luontokokemus ja sellaisena tärkeä, koska Oulun keskustan merenranta on Hietasaaressa.

Kaavoissa puhutaan kaupunkikuvasta, maisemasta ja kulttuuriympäristöstä, mutta ääniympäristöstä ei mainita mitään. Siellä mainitaan paikallisidentiteetti ja ympäristön omaleimaisuus, mutta esim. Hietasaaren virkistyskäytölle oleelliset matala melutaso ja luonnon äänimaisema eivät ilmene mitenkään. Ne ja varsinkin meren rannan äänimaisema ovat harvinaisia niin lähellä kaupungin keskustaa, kuin Hietasaaressa ollaan. Sillä on merkitystä myös matkailussa, jonka käyttöön hiljaisten alueitten kartoitukset on alunperin luotukin. Hietasaaressa on paljon matkailuun kaavoitettuja alueita.

Hietasaari on Oulun tärkein virkistysalue ja sen merkitys kasvaa sitä mukaa kun kaupunki kasvaa ja tiivistyy.

Hyvä virkistysalue on luonnoltaan elinvoimainen, tarpeeksi suuri, meluton, valosaasteeton, lähellä, eikä siellä ole suuria sähköjännitteitä, muun muassa. Hietasaari on sellainen ja lisäksi vesimaisemien ympäröimä. Se on pyyteetön ympäristö, joka tuhlaa kauneutta ja yllättää sillä aina. Harmaa sadepäivä voi näyttäytyä meren rannassa monivärisenä, suurena pilvinäytelmänä, jota koko meri heijastaa ja rannalla voi rajata katseensa vain siihen. Silloin tuntee olevansa ”jossain muualla” ja lisäksi etuoikeutettu. Samoin silloin kun myrsky mylvii ja laine laulaa. Luonnon äänien ylivalta on luontokokemuksessa täkeää.

Kuuluisan slouganin mukaan Hietasaaressa ei ole muuta kuin risukkoa ja asian kannattajat sihauttavat sen halveksivasti toisesta suupielestään. Eli koska luonto ei ole kesytettyä, eikä siellä osteta eikä myydä mitään, siellä Ei Ole Mitään. Siellä on niin hiljaistakin, ettei siellä Ole Mitään. Oulussa on tehty EU:n velvoittama hiljaisten alueiden kartoitus ja siihen liittyvä meluntorjuntasuunnitelma vuonna 2012. Ohessa oleva kartta on sen liite. Oulun kaupungin meluntorjuntasuunnitelmassa 2013-2018 todetaan: ”Oulun yleiskaavassa tullaan määrittelemään hiljaiset alueet tarkemmin.” (s. 17) Uuden Oulun yleiskaavaehdotus oli nähtävillä elo-syyskuussa. Kysyin sen esittelytilaisuudessa, onko Oulun hiljaiset alueet otettu huomioon ehdotuksessa. ”Ei ole otettu. Jos haluaa hiljaisuutta, voi mennä Sanginjoelle.” Täytyypä sanoa, että vastaus hämmästytti. Se myös kirpaisi, koska Sanginjoki on minulle aivan liian kaukana. Tulin myös ajatelleeksi Hietasaarta. Sen melutaso on oheisen kartan mukaan käytännössä alle 45 dB. Yleiskuvastakin näkee, että Hietasaari on kanta-Oulun hiljaisimpia alueita. Valtioneuvostokin määrittelee hiljaisen alueen rajaksi 50 dB (Oulun meluntorjunnan toimintasuunnitelma 2013-2018, s. 17).

Hietasaari on kantakaupungin meluttominta aluetta. Hiljaisinta on meren rannassa. Nallikarin uuden asemakaavan, eli huvipuistokaavan viimeisin versio tuo muun ohessa massiivisen autoliikenteen lisäyksen ja kirkumista vuoristoradoilta. Hiljaisessa ympäristössä kaikki kuuluu kauas.

Nallikarin majakka lokakuussa 2015 Kuva: Kalle Hellström

Esimerkki onnistuneesta Kalevalan tuotteistamisesta: Utaj채rven Ahmaksen kalevalainen perinnekyl채. Kuvat: Raija L채hdesm채ki

Kalevalan tuotteistaminen Kari Sallamaa

Lähes 600-sivuinen Kalevalan kulttuurihistoria (SKS 2008) osoittaa, miten moneen lähtöön kansalliseepoksestamme on ollut. Muiden taiteiden piirissä se on saanut runsaasti tulkintoja, niin kuvataiteissa, konsertti- ja populaarimusiikissa, teatterissa kuin tanssitaiteessa. Myös lukuisat kirjailijat ovat muunnelleet ja uustulkinneet eepoksen aiheita. Akseli Gallen-Kallelan, Jean Sibeliuksen ja Eino Leinon työt ovat ylimpinä luoneet mielikuvamme “oikeasta” Kalevalan maailmasta. Siitä ovat löytäneet innoitusta monet poliittiset ja uskonnolliset suuntaukset, esimerkiksi partioliike ja teosofia, lottajärjestö ja työväenliike. Kalevalan mukaan on nimetty vakuutusyhtiöitä, kuten Ilmarinen, Pohjola, Sampo ja Tapiola, rakennusyhtiöitä kuten Lemminkäinen, lukuisia muita yrityksiä sekä tuotemerkkejä. Kalevalalla on myyty sellaisiakin tuotteita, musiikkia ja oheisia, joilla ei ole eepoksen kanssa muuta yhteistä kuin nimi. Tästä esimerkkinä oman menestystarinansa luonut Kalevala Koru. Eepoksella ja sen nimistöllä on markkinoitu muitakin koruja, makeisia, tulitikkuja ja paljon muuta. Sotien välisenä aikana sotalaivat seilasivat kalevalaisin nimin: panssarilaivat Väinämöinen ja Ilmarinen sekä sukellusveneet Vetehinen, Vesihiisi ja Iku-Turso. Jäänmurtajista ainakin Sampo liittyi tähän laivastoon. Osa Kalevalakulttuurista on auttamatta menneisyyttä. Jos mietitään, miten eeposta yhä voi hyödyntää, joudutaan vaikeaan ongelmaan. Kalevala on paljon etäisempi nykyisille koululaisille ja opiskelijoille kuin entisinä sukupolvina, vaikka yrityksiä sen lähentämiseen ei ole puuttunut. Maailmanlaajuinen tietoja viihdeteollisuus vaikuttaa väistämättä Kalevalankin asemaan. Näin eepoksen ensimmäisen laitoksen 180-vuotisjuhlavuonna uutuutta tulee monenlaista: sähkökirjaa, sarjakuvaa entisten jatkok-

si, uuden laitoksen 1849 vienankielinen käännös sekä professori Juha Pentikäisen yritys kirjoittaa teos kokonaan uusiksi painottamaan karhun palvontaa ja muuta maagista menoa. Mielikuvituksen kautta voi löytyä hyviä uusia tuoteideoita, kuten viimeksi Angry Birdsien maailmanmenestys. Kun vapaa assosiointi on pystyttävä kytkemään kiinteämuotoiseen lähteeseen, tässä tapauksessa kirjalliseen teokseen, tehtävä on sitä haastavampi. Kalevalainen maailma on tuotava Elias Lönnrotin luoman teoksen sivuilta konkreettisiksi ympäristöiksi ja esineiksi. Usein kalevalaisuus ei nousekaan suoraan teoksesta, vaan sitä ympäröivästä mielikuvamaailmasta. Tästä esimerkkinä on Kuhmon Kalevala-kylä. Koko olemassaoloaikanaan se ei oikein ole noussut kukoistukseen. Viimeiset seitsemän vuotta yritystä pyörittänyt Kalevala Spirit Ltd. möi kylän heinäkuussa 2014 Kuhmon kaupungille, joka etsii uutta yrittäjää. Kalevala Spirit aikoo panostaa yksinomaan kainuulaisten tuotteiden vientiin Saksan kaupunkien joulumarkkinoille eli siirtyy mielikuvamarkkinoinnin puolelle. Kalevalalla on kova maine ulkomaita myöten, mutta toimivien ideoiden konkretisointi on hankalaa. Ei oikein riitä, että seppä takoo pajassaan, hän ei siitä muutu Ilmariseksi. Ja sammon takominen uskottavasti on vielä vaikeampaa. Tai jos Väinämöinen laulaa Joukahaista suohon, ei käy patalakki ja virsut. Kantele aiheuttaisi pelkkää myötähäpeää. Kalevala-kylässä on jouduttu laventamaan kalevalaisuutta skandinaavisen viikinkikulttuurin suuntaan, jolla on enemmän tunnettuutta maailmalla mahtirakennuksineen, Valhalloineen ja pitosarvineen. Toisaalta on luotu vanhaa metsästyskulttuuria esineistäviä ansapolkuja vailla suoraa kytkentää eepokseen. Nykyhir-

vi ei niin vain suostu Lemminkäisen hiihdettäväksi, ellei tällä ole yllään oranssiliivejä. Usein kliseitä on rikottava. Kirjallisuudessa näin on pisimmälle tehnyt Arto Salmisen romaani Kalavale (2005), jossa sampo on väkivaltainen television viihdeohjelma Auschwitz, paljon Pelkokerrointa tai Selviytyjiä hurjempi. Pudotuspelin joka lähetyksessä yksi osanottaja kuolee. Tulijoita tähän venäläiseen rulettiin ei puutu, koska voittajalle on luvassa muhkea palkkio. Pitkälle kalevalaisuuden on venyttänyt myös Jari Halonen televisioelokuvallaan Kalevala – Väinämöisen uusi laulu (2014). Siinä seikkaillaan muinaisuudessa ja toisaalta nykyisessä tietotuotantoyhtiössä, joka on uusi sampo. Kolmiosaista televisioversiota ennen jo elokuva Kalevala – Uusi aika (2013) herätti ristiriitaisia tuntoja yleisön ja kriitikoiden kesken. Erityisen ongelmalliseksi eepoksen konkretisointi osoittautuu suunniteltaessa Kalevalan ympärille huvipuistoa. Kalevala Parkin nettiesittelyssä puhutaan “eeppisestä elämysmaailmasta” ja hyppäämisestä seikkailemaan Kalevalan maailmassa, Pohjolan myyteissä ja sankaritarinoissa. Tässä ongelma piilee: miten toisen median aiheet muuntuisivat luontevasti ja ilman myötähäpeää aisteihin tuntuviksi elämyksiksi? Suorastaan makaaberia on esittelyissä vilahtanut idea tehdä Mustasalmesta Tuonelan joki, koska salmeen on aivan todellisesti hukkunut lapsia. Miten on mahdollista, että “legenda muuttuu todeksi”? Ensinnäkään Kalevala ei ole legenda, jotakin myyttistä, vaan kirjallinen teos, jonka jokainen saa kuvitella laisekseen. Toiseksi suurin vaikeus on välttää aatteiden ja ideoiden kulumista, jolloin niiden uudistaminen on haasteellista. Jo puiston esityö, Nallikariin parina kesänä pystytetty Noitarumpu osoittaa sitä keinotekoista henkeä, millä kokonaisuutta suunnitellaan. Huvipuistohärvelinä se voi olla toimiva, mutta sillä ei ole mitään tekemistä Kalevalan kanssa, senkään takia että eepoksessa ei ole vilaustakaan noitarummuista.

Jos eepoksen maailmaa lähestytään pelkästään ansaintamielessä, niin kuin Väinämöinen Sammon ryöstöretkellä, joudutaan vikapolulle. Eeppisestä elämysmaailmasta tulee rihkamaa, Pohjolan myytit muuttuvat muovisiksi jäljitelmiksi ja sankaritarinat kitsiksi. Ei tullut Kalevalan Sammosta menestystarina: se mureni mereen ja köyhdytti maan. Suutariksi voisi jäädä Hietasaaren huvipuistokin nousematta siivilleen. Ja jälkisiivouksen kustantaisi oululainen veronmaksaja. Kun perustana ovat huvipuistolaitteet, vaarana on, että tivoli voittaa kulttuurin. Tämä on useimpien teemaparkien ongelma. Suomen suosituimmat huvipuistot, Linnanmäki ja Särkänniemi ovat kiertelemättä ja reilusti mitä lupaavat: kaikenikäisille avautuvia tivolihuveja ilman päälle liimattua temaattisuutta. Kalevalan menestystarinan saavuttamiseksi ja ylläpitämiseksi on tarvittu pohjaksi kokonainen rikas kulttuuri. Siitä on hyvin hankala lohkaista palasia huvilaitteiksi. Kalevalaa ei pidä tuotteistaa keinotekoisesti tai mauttomasti. Sen modernisointi on paikallaan, sitä on tehty jatkuvasti koko sen 180-vuotisen olemassaolon ajan. Se ei elä muinaismuistona, vaan jatkuvasti uusiutuvana kulttuurivarana. Yrittämisen vapaus Suomessa on, mutta siinäkin pitää olla jonkinlainen hygienia.

Nallikarin Noitarumpu Kuvat: Raija L채hdesm채ki

Kansallinen kaupunkipuisto — hieno mahdollisuus Merja Ylönen

Tavoite kansallisesta kaupunkipuistosta Oulujoen suistoon elää, vaikka kaupunki on sille toistaiseksi ollut nihkeä. Koko jokisuisto on vaalimisen arvoinen, mutta Hietasaareen kohdistuvat isoimmat muutospaineet. Kuntalaisaloite kansallisen kaupunkipuiston perustamisesta Ouluun luovutettiin ympäristötalolla 16.4.2013. Kaupunginhallitus antoi vastauksensa 4.5.2015. Päätösesitys oli valmisteltu Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut -virastossa. Vastaus viipyi, koska vireillä on asiaan vaikuttavia kaavaprosesseja, koko Uuden Oulun yleiskaavoitus sekä Hietasaaren asemakaavoitus. Lähes tuhat yksityishenkilöä ja 17 oululaista järjestöä allekirjoittajina siirsi vastaamisen kaupunginhallitukselle, mutta ei saanut sitä puolelleen. Kaupunginhallituksen päätöksessä todetaan äänestystuloksen 10-5 voimasuhteella, että “Uuden Oulun yleiskaavassa osoitettava Oulujoen suiston kaupunkipuisto kaavamääräyksineen sekä valtakunnallisesti ja paikallisesti merkittävät kulttuuriympäristöalueet turvaavat Hietasaaren alueen arvojen säilymisen ja ovat riittävä ohje alueiden käytön suunnittelulle jatkossakin. Kansallisen kaupunkipuiston statuksen hakeminen, jolloin päätöksenteko alueen hoidosta ja käytöstä siirtyy ympäristöministeriöön, ei ole perusteltua eikä tuo lisäarvoa. Oulun kaupunki haluaa turvata alueen arvot ja vastata sen kehittämisestä omilla päätöksillään.” Oulujoen suistoalueen kaupunkipuisto (kp-rajaus) kattaa alueen Pohjantien sillalta merelle rantoineen, saarineen ja vesialu-

eineen sekä Kaupunginojan varren suistosta Rautatienkatuun. Kaupunkipuisto sisältyy suurelta osin kaupungin keskustan ranta-alueiden valtakunnallisesti merkittävän rakennetun kulttuuriympäristön (rky) kohteisiin, joita ovat Oulujoen suistoalueen historiallinen kokonaisuus, Oulujoen ja Sotkamon reitin voimalaitokset, Oulun rantakortteleiden julkinen kaupunkitila sekä Oulun vanha monumentaalikeskus ja Franzénin puisto. Kaavamääräyksen mukaan kp-alueella on erityisiä maisema-, historia-, kaupunkikuva-, luonto- ja virkistysarvoja. Aluetta tulee hoitaa ja kehittää niin, että sen erityisarvot säilyvät. Maininta luontoarvoista kaavamääräyksessä on pieni positiivinen lisäys, joka on kampanjoinnilla ja palautteilla saatu aikaiseksi. Muutoin merkintä selitteineen on suurin piirtein samansisältöinen kuin jo voimassa olevassa yleiskaavassa 2020. Kokemus toteutuneista hankkeista tai esillä olevat suunnitelmat eivät vakuuta julkituotujen arvojen säilymisestä nykyisen kp-merkinnän turvin. Toppilansalmen asuntoalueeksi rakentumassa olevalla entisellä satama- ja teollisuusalueella voi käydä katsomassa esimerkkiä siitä, miten vanha teollisuusmiljöö säilytetään. Hietasaaren huvila-alueen valtakunnallisten arvojen vaalimisesta kaupunki on neuvotellut yhteisymmärryksen, todetaan puistattavasti kaupunginhallituksen päätöksessä.

Tuomi (Prunus padus ssp padus) eli metsätuomi on luonnonvarainen ravinteikkaiden, kosteiden ja valoisien kasvupaikkojen puulaji. Se on myös hyönteisten suosiossa. Tuomenkehrääjäkoin ohella yli sata muutakin hyönteislajia käyttää lajia ravinnon lähteenään. Elinvoimaiset puuyksilöt kestävät hyvin kantamansa hyönteiselämän kuhinan. Vähemmän siistin vaikutelman tekevä tuomilehto onkin monimuotoinen ja ainakin luontoharrastajan silmin myös kaunis ja mielenkiintoinen elinympäristö. Kuva: Merja Ylönen

Kantakaupungin alueella on menossa vilkas täydennysrakentamisen kausi. Tehokkaan täydennysrakentamisen mahdollisuuksia nähdään erityisesti Tuiran pohjoisreunalla ja länsipäässä (yleiskaavaehdotus ollut yleisesti nähtävillä 5.8.-7.9.2015). Hartaanselän rannalla olevan kaupunginvarikon siirtyminen asuinkäyttöön on vääjäämätöntä, mutta kerrostalovaltaisen asuntoalueen leviäminen Toppilansalmen toiselle puolelle, Mustasaaren koilliskulmalle Vaakunakylänä tunnetulle alueelle on huonoa kaupunkikehittämistä. Yleiskaava on keskeinen maankäytön ohjauksen väline Sen soisi olevan selkeäpiirteinen ja yksiselitteinen eikä täynnä harhaanjohtavaa sanahelinää. Kun kirjoitetaan, että Hietasaaren keskeisiä

alueita kehitetään alueen arvot ja monipuolinen historia huomioiden entistä monipuolisempana ja vetovoimaisempana matkailuja virkistyspalvelujen keskittymänä, tulee ikävänä yllätyksenä, kun sanoilla tarkoitetaan kerrostaloja, vapaa-ajan asuntoja ja kaupallisia palveluja, siis seiniä ja asvalttia luontoympäristön tilalle. Hietasaaren kaltaista monimuotoista ja riittävän laajaa luonto- ja virkistysaluekokonaisuutta voi hyvällä syyllä pitää uusiutumattomana luonnonvarana, sillä kantakaupungin alueelle ei olla osoittamassa uusia viheralueita nurmikkolaikkuja lukuunottamatta – päinvastoin yhdelle jos toiselle nykyiselle viheralueelle suunnitellaan “käyttöä”, kun ne nykytilassaan koetaan joutomaiksi.

Hietasaari on todistettavasti virallinenkin ulkoilukohde. Kantakaupunkilaiselle reitit ovat tuttuja ja mieluisia. Satunnaiskävijä ne löytää vain, jos kulku käy jostain syystä Hietasaareen – siitä huolimatta, että Oulun viheralueverkoston ja luonnon monimuotoisuuden VILMO-suunnitelmassa todetaan, että tärkeimmät virkistysalueet ja -reitit painottuvat Oulun keskustan ja merenrannan läheisyyteen. Hietasaaren ulkoilureitti ei ole kuntorata, patikkapolku tai kevyenliikenteen väylä. Reitillä saa viivähtää, nauttia lähiympäristön luonnonäänistä, tuoksuista, merellisyydestä, historian havinasta ja harrastaa vaikkapa lajintuntemusta. Kuvat: Merja Ylönen

Kehittäminen vaikuttaa olevan synonyymi alueen muokkaamiselle uuden rakentamisella. Oulujoen suisto ja jokivarsi kyllä tunnistetaan ja tunnustetaan arvokkaaksi aluekokonaisuudeksi. Maankäytön ohjaus on kuitenkin ristiriitaista. Kaupalliset ehdotukset ohjaavat maankäytön kehittämistä. Siksi se myös halutaan pitää “omissa käsissä”. Kansallisen kaupunkipuiston statuksen turvin kaupunkilaiset voisivatkin paremmin luottaa siihen, että aluetta hoidetaan ja kehitetään niin, että sen erityiset maisema-, historia-, kaupunkikuva-, luonto- ja virkistysarvot säilyvät. Edelleen kehittäminen olisi kaupungin omassa hallussa, mutta julkituotujen erityisarvojen vaalimiseen suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti sitoutuen. Lähiluontoa ja virkistystä kantakaupunkilaisille

Luontoarvot ja niihin pohjaava saaren monipuolinen ja omaehtoinen virkistyskäyttö jää sivurooliin ja joutuu jopa väistymään, jos vireillä olevissa Hietasaaren asemakaavoissa hahmoteltu tiivis keskittymä kaupallisia matkailuja virkistyspalvelurakenteita jäljellä olevan Hietasaaren huvila-alueen viereen ja suhteellisen uuden Toppilansaaren asuntoalueen naapuriin toteutuu. Monilta Hietasaaren nykytilaan tukeutuvilta olemisilta ja tekemisiltä vähenee tila, viihtyvyys alenee, luonto köyhtyy, kuljeskelu luontoa tarkkaillen ja ympäristöstä nauttien menettää mielekkyyttään. Kun Hietasaaren käytön nykytilaa on muun muassa tätä Minun Hietasaareni -kirjasarjan kakkososaa varten koottu, on saatu iloisesti yllättyä sen moninaisuudesta, vaikka sekä luonnonharrastukseen ja ulkoiluun liittyvät aktiviteetit että huviloihin keskittyvä toiminta saaressa olisivat olleet entuudestaankin tuttuja. Monitavoitearvioinnilla avoimuutta ja tasa-arvoa

Ristiriitojen avoin puiminen ja Hietasaaren kehittämisen vaihtoehtojen tasapuolinen selvittäminen onnistuisivat esimerkiksi monitavoitearvioinnin menetelmää hyödyntäen. Siitäkin on tehty 9.2.2015 esitys kaupunginvaltuutetuille, mutta vastausta ei ole kuulunut. Monitavoitearvioinnin hyvä puoli, vaihtoehtojen kartoitus ja vertailu, ei taida käydä, koska ulkopuolisten tahojen

ohella myöskään kaupunkilaisia ja kaupungin yhteisöjä ei haluta päästää sotkeutumaan päätöksentekoon. Asemakaavoitusta pyritään viemään eteenpäin valitulla linjalla ja sivuille vilkuilematta. Palautekierrokset ovat muodollisuuksia ja yleiskaavoitus noudattaa asemakaavoitusta eikä päinvastoin, kuten kaavahierarkia edellyttäisi. Kansallinen kaupunkipuisto urbaanien arvomaisemien verkosto

Kaupunkimaiseen ympäristöön kuuluvan alueen kulttuuri- tai luonnonmaiseman kauneuden, luonnon monimuotoisuuden, historiallisten ominaispiirteiden tai siihen liittyvien kaupunkikuvallisten, sosiaalisten, virkistyksellisten tai muiden erityisten arvojen säilyttämiseksi ja hoitamiseksi voidaan perustaa kansallinen kaupunkipuisto, todetaan maankäyttö- ja rakennuslain 68 §:ssä. Statuksen omaavan alueen kehittäminen ei pysähdy, mutta se on kaupunkilaisen kannalta ennakoitavampaa ja tasapainoisempaa. Oulujoen suistoon sopii hyvin maankäyttö, jossa tavoitteena on säilyttää kaupunkiluontoa ja rakennettua kulttuuriympäristöä laajana, eheänä kokonaisuutena, kaupunkilaisten olohuoneena. Ajatus kansallisten kaupunkipuistojen perustamisesta syntyi Ruotsissa. Vuonna 1995 perustettiin Tukholmaan Valtiopäivien erityislailla maailman ensimmäinen kansallinen kaupunkipuisto, nationalstadspark Ekoparken. Puistoidea poimittiin mukaan tuolloin Suomessa meneillään olleeseen maankäyttö- ja rakennuslain uudistamisen valmisteluun. Kansalliseen kaupunkipuistoon voidaan osoittaa alueita, jotka kaavassa on osoitettu puistoksi, virkistys- tai suojelualueeksi, arvokkaaksi maisema-alueeksi tai muuhun kansallisen kaupunkipuiston tarkoituksen kannalta sopivaan käyttöön. Puistoon osoitetaan ensi sijassa kunnan, valtion tai muun julkisyhteisön omistuksessa olevia alueita. Kansallisen kaupunkipuiston perustamisesta päättää ympäristöministeriö. Puisto voidaan perustaa kunnan hakemuksesta. 49

Nettihakutulosten perusteella arvioiden kansallisen kaupunkipuiston status on kovin haluttu muualla paitsi Oulussa. Suomessa on tällä hetkellä kahdeksan kansallista kaupunkipuistoa: Hämeenlinnassa, Heinolassa, Porissa, Hangossa, Porvoossa, Turussa, Kotkassa ja Forssassa. Forssan kohde on uusin tulokas kansallisten kaupunkipuistojen verkostoon ja perustettu keväällä 2015. Hämeenlinna sai statuksen ensimmäisenä vuonna 2001. Suunnitelmia ja selvityksiä laaditaan ja hakemuksia hiotaan lukuisissa kaupungeissa, Seinäjoella, Tampereella, Kokkolassa, Valkeakoskella jne. Ympäristöministeriössä on arvioitu sopivaksi kokonaismääräksi Suomessa noin 10 puistoa. Arvio voi olla alakanttiin, jos ja kun hyviä hakemuksia ministeriöön yhä uusista kaupungeista jätetään. Puistoa koskevat määräykset

Kansallisen kaupunkipuiston perustamispäätökseen voidaan kunnan suostumuksella ottaa alueen olennaisten arvojen säilyttämiseksi tarpeellisia määräyksiä. Muut alueen hoidon ja käytön kannalta tarpeelliset määräykset annetaan hoitoja käyttösuunnitelmassa, jonka kunta laatii. Hoito- ja käyttösuunnitelman valmistelun tulee tapahtua vuorovaikutuksessa niiden tahojen kanssa, joiden oloihin asia saattaa huomattavasti vaikuttaa. Hoito- ja käyttösuunnitelman hyväksyy ympäristöministeriö. Kansalliseen kaupunkipuistoon kuuluvan alueen kaavoituksessa ja muussa alueeseen vaikuttavassa suunnittelussa ja päätöksenteossa on otettava huomioon puistoa koskevat määräykset. Puisto voidaan lakkauttaa tai sen määräyksiä muuttaa

Kansallinen kaupunkipuisto voidaan lakkauttaa tai sen rajausta muuttaa, jos alueen arvo on olennaisesti vähentynyt tai jos yleisen edun kannalta erittäin tärkeän hankkeen tai suunnitelman toteuttaminen sitä edellyttää. Kansallinen kaupunkipuiston luonnon- ja kulttuuriperinnön säilyttäminen perustuu kaavoihin tai erilaisiin suojelupäätöksiin. Kaupungin on hakemuksessaan selostettava, 50

miten kaupunkipuistoksi rajatun alueen luonnon- ja kulttuuriperinnön elementtien säilyminen on näillä keinoin turvattu. Ylpeyttä kansallisesta kaupunkipuistosta

Minun Hietasaareni -kirjasarjan ensimmäinen osa esitteli uusimpana kansallisena kaupunkipuistona Turun Ruissalon. Kaikkiaan puisto käsittää kaupungin viher- ja virkistysverkostoa noin 15 kilometriä Airistolta Kuralan elävän historian kylään saakka. Puiston ytimenä ovat Aurajoki-miljöö ja Ruissalon saari. Forssassa vietettiin puiston juhlavia avajaisia kesäkuussa 2015. Kaupungin viestin mukaan kansallisen kaupunkipuiston status on huomionosoitus asukkaiden käytössä olevalle yhteiselle ympäristölle. Se herättää positiivisia mielikuvia Forssasta ja auttaa kaupunkilaisten käytössä olevien ympäristöjen kehittämistä ja arvostusta. Forssalaiset päättäjät odottavat statuksesta myös lisävauhtia kaupungin matkailun ja yritystoiminnan virkistämiseksi. Kotkakin on ilmiselvän innostunut kansallisesta kaupunkipuistostaan ja haluaa, että kaupunkilaiset tietävät sen olemassaolosta. Kotka sai Suomen 7. kansallisen kaupunkipuiston syksyllä 2014. Sen erityispiirteitä ovat joki- ja meriluonto sekä teolliseen kehitykseen ja linnoitus- ja puolustushistoriaan kuuluva rakennusperintö. Puistoon kuuluu itäisen Suomenlahden merialueita, keskustan puistoja ja rakennettuja kortteleita sekä Kymijoen rantoja. Alueen laajuus on noin 2400 hehtaaria. Kansallisille kaupunkipuistoille on tyypillistä vesistön keskeinen asema. Vesistön ympärille se Oulussakin sijoittuisi, kuten aikoinaan ihmiset ja teollisuus. Vesistö yhdistää ja sen varsi on luonnollinen ekologinen käytävä pitkästä asutus- ja käyttöhistoriastaan huolimatta. Oulujoen suiston erityisarvojen säilyminen, sen historian ja luonnon jatkumo varmistuu parhaiten hakemalla alueelle kansallinen kaupunkipuisto-statusta. Nyt on sen aika.

Oulun nimikkokasvi hietapitkäpalko (Cardaminopsis arenosa) kukkii pitkin kesää Hietasaaressa kuvaavasti radanvarressa. Laji on Suomessa uustulokas ja Oulussa eritoten polemokori eli sotatulokas, joka on levinnyt alueelle saksalaissotilaiden huoltokuljetusten mukana. Linkki kulttuurihistoriaan oli vahva peruste valita laji kaupungin nimikkokasviksi. Kasvupaikka on kuitenkin muuttumassa, kun radan käyttö on loppunut ja kiskotkin poistettu. Kuva: Merja Ylönen

Hietasaari — osa arvokasta kulttuuriympäristöä Raija Lähdesmäki & Liisa Rinne

Tultaessa 1990-luvulle alueelle muutti uusia asukkaita, joita viehätti Hietasaaren luonnonläheinen ja historiallinen miljöö. Myös uudet asukkaat halusivat kunnostaa ja vaalia vanhoja arvorakennuksia. Lopulta kaupunki päätyi suojelemaan osan alueen säilyneistä rakennuksista. Hietasaaren rakennusperinnön arvonnoususta kertoo alueen liittäminen valtakunnallisesti merkittävien kulttuuriympäristöjen luetteloon vuonna 2009. Ulla Pohjamon väitöstutkimus (2012) osoittaa, että Hietasaaren rakennusperinnön säilyminen on suorassa yhteydessä sen rakentaneiden ja sitä ylläpitävien asukkaiden kulttuurin jatkuvuuteen. Osa rakennuksista on säilynyt myös kansalaisjärjestöjen hoidossa. Palstaviljelyharrastus lähentää ihmistä ja luontoa sekä edesauttaa hyvinvointia. Hietasaaressa on viljelty aina ja nykyinen palstaviljelytoiminta on osa Hietasaaren kulttuuriperintöä. Hietasaaressa sijaitsevat Oulun suosituimmat ja parhaat viljelypalstat ja sinne pääsee keskustan alueelta helposti myös pyörällä sekä jalkaisin. Paras kaavallinen ratkaisu saaren omaleimaisen vetovoimaisuuden turvaksi on kansallinen kaupunkipuisto. Päätös voidaan luontevasti tuoda uuden Oulun yleiskaavaan. (Kirjoitus julkaistu Tuiran kuohut -lehdessä lokakuussa 2014)

Visio 1:

Hietasaaren opastuskeskus sijaitsee saaren alkupäässä. Saareen voi tulla kaupungista kävellen, pyörällä, bussilla, autolla, kanootilla tai torinrannasta liikennöivällä vesibussilla. Opastuskeskuksessa on myös matkamuistomyyntiä sekä erilaisia tapahtumia. Keskittämällä nämä toiminnot saaren sisääntuloväylälle, rauhoitetaan muut alueet retkeilylle ja luonnonrauhalle. Visio 2:

Hietasaaren opastuskeskus sijaitsee palstojen läheisyydessä ja siellä on kaupunkiviljelykeskus, neuvontaa palstaviljelijöille sekä kaupallisia toimijoita

Hietasaarentie 7 - infoa Hietasaaren historiasta, monimuotoisesta luonnosta ja maankohoamisrannikosta - opastukset ja kartat mm. retkeily- ja huvilareiteille - esitteet retkitarjonnasta ja retkien myynti Hietasaareen ja muualle Oulun alueelle - Hietasaari-näyttelyt - harrastevälineiden kuten polkupyörien, kanoottien, soutuveneiden ja lumikenkien vuokraus - luontokoulu ja retket - palstaviljelyn koordinointi, mm. malliviljelyalue pihapiirissä

Fellmanin (Nurron) talo, Hietasaarentie 7 Kuva: Merja Ylönen

Yhteisöllistä viljelyä kaupungeissa — meillä ja muualla Niina Jortikka

Hietasaaren huvila-alue rakennettiin 1800- ja 1900-luvun taitteessa. Alue oli aluksi vain kesäkäytössä, asukkaat olivat käsityöläisiä, virkamiehiä ja kauppiaita. Vauraimpien kauppiassukujen pitsihuviloiden pihapiireissä oli tyylikkäitä kasvihuoneita, joissa kasvatettiin itse esimerkiksi viinirypäleitä. Vuonna 1910 huvilat siirtyivät kaupungin omistukseen, jonka jälkeen huviloita rappeutui ja tuhoutui. Kuitenkin 1920-1930-luvuilla saarelle oli lupa rakentaa kesähuviloiden lisäksi myös talviasuttavia taloja. Hietasaaren historian vilkkaimpia vaiheita nähtiin sodan jälkeen, jolloin Hietasaari toimi noin 1000 oululaisen asuinalueena kouluineen ja kauppoineen. Vielä niinkin myöhään kuin 1960-luvun lopulla Hietasaaressa oli noin 600 asukasta. Seuraavien kolmen vuosikymmenen kuluessa suurin osa heistä muutti pois, kun kaupunki lunasti alueelta vuokraoikeuksia ja rakennuksia. Valtaosa alueen rakennuksista purettiin. Jäljellä olevia rakennuksia myytiin yhdistyksille, jotta mahdollisimman suurella osalla oululaisia olisi mahdollisuus nauttia Hietasaaresta. Nykyään alueen vehmas luonto, kauniit palstaviljelyalueet ja upeat, hyvin hoidetut huvilat muodostavat kaupunkia lähellä olevan, ainutlaatuisen virkistysalueen.

Suomessa on runsaasti upeita yhteisöllisen kaupunkiviljelyn esimerkkejä kuten ympäristöjärjestö Dodo ry:n Kääntöpöytä Pasilassa ja MSL:n Paikan tuntu -hankkeen Syötävä puisto Mustikkamaalla. Kaupungeissa asuu nykyään paljon ihmisiä, joilla ei ole taustaa kotitarveviljelyn parissa. Heille nämä viljelytoiminnan näyteikkunat tarjoavat innostavan esimerkin ja mahdollisuuden ohjattuun talkootoimintaan sekä viljelykokeiluihin. Helsingin Kumpulassa toimii koulukasvitarha ja puutarhatyöpaja. Ouluunkin sopisi vallan mainiosti työpaja, jossa työskenneltäisiin puutarhan ja kasvimaan parissa. Puutarhatyöpajan nuoret voisivat työskennellä sekä kaupungin viheralueita että omaa palstaa hoitaen, oppia osan aikaa esimerkiksi Oulun yliopiston kasvihuoneilla ja puutarhoilla, sekä vaikkapa Kestävän kehityksen keskuksella. Puhumattakaan siitä, että niinkin lähellä kuin Kempeleessä toimii potentiaalinen yhteistyökumppani ja koulutuspaikan tarjoaja – Oulun seudun ammattiopiston puutarhatalouden yksikkö. Ruohonjuuritasolta innovaatioiden äärelle

Tarveviljelystä viljelytrendiksi

Kaupunkiviljelyn kirjo maailmalla on moninainen. Kuuban Havannassa on noin 4000 kaupunkiviljelmää, joissa kasvaa yli puolet kaupungissa syötävistä vihanneksista, kyseessä on siis todellinen tarveviljely. Lontoon käyttämättömät metrotunnelit, entiset pommisuojat on valjastettu kasvihuoneviljelyn tarpeisiin. Itse Michelle Obamakin on innostanut ihmisiä pienimuotoisen puutarhan hoidon pariin. Palstaviljelyn väriä Kuva: Merja Ylönen

Perinteisen palstaviljelyn lisäksi myös Oulussa on viime vuosina nähty ilahduttavan monimuotoista viljelytoimintaa. Oulussa Dodon kaupunkiviljelykampanja Taikapapu on levittänyt laariviljelyn ilosanomaa ja Hupisaarilla sijaitsevan Dammisaaren Rapumajan aluetta on raivattu yhteisöviljelyn ja kaupunkikulttuurin tarpeisiin.

Tammikuussa 2015 päättyneeseen Oulun yliopiston Yhteisöllinen älykasvihuone -hankkeeseen on haettu jatkoa; tavoitteena on saada Ouluun lähivuosina vihreä olohuone – oma yhteisöllinen älykasvihuone, joka tuottaa vihanneksia ekologisesti läpi vuoden. Yhteisöllinen älykasvihuone toimisi ekologisten innovaatioiden kehitysympäristönä ja näyteikkunana. Kasvihuoneessa esiteltäviä innovaatioita voitaisiin käyttää laajasti myös muissa rakennuskohteissa. Yhteisöllistä kasvihuoneviljelyä testattiin talvella 20142015, kun pieni innokas porukka viljeli salaatteja ja versoja Viljelykokeilu Versossa.

Hietasaaren porkkanasatoa 2012 Kuva: Anne Kleemola

Palstaviljelystä onnistumisen elämyksiä

Yhteisöllisestä viljelytoiminnasta löytyy siis upeita esimerkkejä ja visioita – niin meiltä kuin maailmaltakin! Hietasaaren palstaviljelijät ry on yhdistyksemme, joka toimii Hietasaaren palstaviljelyn puolestapuhujana. Hietasaaren palstaviljelijöiden aktiivit ovat opastaneet vasta-alkajia kädestä pitäen maan muokkaukseen, penkkien tekoon ja kylvöön. Ruohonjuuritason neuvontatyö on tärkeää, koska kaikilla ei ole nykyään viljelyosaamista. Niin, laitettiinkos se sipuli maahan terävä puoli ylös- vai alaspäin?

Aari on monille alana suuri, niinpä ystävien ja yhteisöjen yhteispalstat ovat viime vuosina kasvattaneet suosiotaan. Itsekin rivitaloasukkaana viljelen herneitä ja papuja ystävien kanssa yhteisellä palstalla. Viljely voimaannuttaa ja antaa kokemuksen oman elämän hallinnasta. Kun kasvatamme omaa satoa, kasvatamme samalla hieman myös omavaraisuusastettamme, mikä on nykyaikana hyvin pieni – käytännössä suurimmalla osalla kansalaisista olematon. Voisiko jopa ajatella, että palstaviljely kasvattaa henkistä omavaraisuusastettamme?

Palstaviljelijöiden siivoustalkoot 2014 Kuva: Niina Jortikka

Näen Hietasaaren palsta-alueet äärimmäisen arvokkaana yhteisöllisenä, monikulttuurisena kohtaamispaikkana ja oppimisareenana. Sato itsessään antaa viljelytoiminnalle mielekkyyden, mutta sosiaalinen ja esteettinen ulottuvuus on myös puoli ruokaa. Kyllä sivistyneessä Suomessa hengen viljelyn ohella myös puutarhatuotteiden viljely ja palstaviljelykulttuurin vaaliminen on osa meidän arvokasta, säilyttämisen arvoista kulttuuriperimäämme. Yhteystiedot: Hietasaaren palstaviljelijät ry hietasaari.wordpress.com

Satojuhla 2014 Kuva: Niina Jortikka

Jollakin on aina jotain herkkuja — eräs kokemus yhteisöviljelystä Liisa Pietikäinen

On helppoa olla yhteisöllinen, kun on jo osa jotakin yhteisöä. Yksinäisen silmään otsikot yhteisöllisyyden uudesta tulemisesta näyttävät vähän kaukaisilta. Yksinäinen olin minäkin, kun palasin Ouluun asuttuani muualla kymmenkunta vuotta. Olin kaivannut Oulun puistoja ja viheralueita, joilla pihatonkin voi oleskella. Erityisesti kaipasin Hietasaarta ja sen helppoa saavutettavuutta. Haave palstaviljelystä odotti kuitenkin toteutumistaan pari vuotta. Palstaviljelyä suunnitellessani esille tuli kaksikin ongelmaa. Koska minulla ei ollut viljelystä kokemusta, oli odotettavissa, että tarvitsen paljon aikaa. Koska sitä ei juuri ollut, aarin palsta olisi aivan liian suuri. En tuntenut ketään, jota voisin pyytää jakamaan palstan kanssani. Toinen ongelmallinen kysymys oli, että en tiennyt, mitä Hietasaaressa kannattaisi viljellä. Maaperäanalyysit on saatavilla ja viljelyohjeita löytyy, mutta olemattomalla kokemuksellani en pystynyt hyväksikäyttämään näitä tietoja. Kunpa vain olisin tuntenut jonkun, jolta olisin voinut kysyä. Seuraavana keväänä erään tapahtuman ohjelmassa oli OulUtopiaverkoston tilaisuus, jonka aiheena oli kaikille avoimen yhteisöviljelmän perustaminen Hietasaareen. Menin toiveikkaana kuuntelemaan. Odotin selkeitä ohjeita ja sääntöjä liittyen siihen, miten yhteisöpalstalla toimitaan. Kun nämä asiat eivät muuten tulleet esille, kysyin, miten viljelytilan käytöstä ja sadon jakamisesta sovitaan. Sain vastauksen, että palstalla jokainen saa toimia miten haluaa. Tämä kuulosti minusta vähän oudolta. Kun lisäksi kaikki muut vaikuttivat jo tuntevan toisensa, en tohtinut liittyä joukkoon. Olin jättänyt yhteystietoni ja seuraavana keväänä sain OulUtopialta viestin, jossa kysyttiin, olisinko vielä kiinnostunut viljelemään yhteisöpalstalla. Viljelykausi avattaisiin yhteisellä talkoopäivällä. Tämä vastasi paremmin järjestyksen kaipuutani. Ensimmäiset pals-

taviljelykaverit tulivat talkoopäivänä tutuiksi. Otin palstalta sen verran tilaa kuin arvelin pystyväni kohtuudella hoitamaan. Muutkin tekivät viljelypenkkejään alkukesän mittaan ja viljelypalsta täyttyi. Viljelytarvikkeetkin täydentyivät tarpeen mukaan. Kun ihmiset toivat, mitä heillä sattui olemaan, meillä olikin pian kaikki tarvittava. Asiat palstalla sujuivat asioista sen kummemmin sopimatta. Jotkut tahtoivat hoitaa viljelypenkkinsä rauhassa ja kävivät sellaisina aikoina, jolloin palstalla ei ollut muita. Seuraa kaipaavat ilmoittelivat sähköpostilistalla, koska olivat menossa. Helteisenä kesänä palstaa oli kasteltava joka päivä. Tuntui ylelliseltä, että sitä ei tarvinnut tehdä joka kerta itse. Mikään ei tehnyt minua onnellisemmaksi kuin se, kun pitkän työpäivän jälkeen menin palstaa kastelemaan ja siellä jo märkä maa höyrysikin ilta-auringossa. Silloin oli mukavaa kuljeskella katselemassa muiden viljelyksiä ja jutella ihmisten kanssa. Sain tietää, että en ole ainoa, jolle aarin palsta on liikaa. Hietasaaressa on yhteisöviljelmiä paljon. Ystäväporukat ovat vuokranneet viljelypalstoja. Myös yhdistykset ovat vuokranneet palstoja jäsentensä yhdessä viljeltäväksi. Viljelyni ei ole kovin tavoitteellista. Mahdollisuudesta viettää aikaa Hietasaaressa mukavan toiminnan parissa on minulle hyötyä tarpeeksi. Koen edelleen hiljaista iloa siitä, miten paljon tilanteeni on muuttunut. Viljelykavereista ja viljelyneuvoista ei ole enää puutetta. Nyt minulla on ylen määrin kaikkea. Viime kesän sato oli kuin yllättävä bonus muutenkin palkitsevan ajanvietteen päälle. Tänä kesänä oli itsestään selvää, että palaan yhteisöviljelmälle. Olemme jälleen toimineet sillä periaatteella, että jokainen tekee

Hietasaaren viljelymaan satoa Kuva: Anne Kleemola

mitä haluaa. Tämä toimii erinomaisen hyvin, koska kukaan ei halua mitään sellaista, mikä olisi toiselta pois. Päinvastoin – yleensä ihmiset tuovat kaikkea annettavaksi asti. Olemme jakaneet siemeniä, lannoitteita ja eväitä. Yhdessä palstan perustamistoimet

Liisa Rinne toi palstansa antimia maisteltavaksi satojuhlaan 2015. Kuva: Anne Kleemola

olivat nopeat tehdä. Yhteisöviljelyssä on tullut hyvin näkyville vanha totuus siitä, miten kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Tai, niin kuin mustikkapiirakasta ilahtunut palstakaveri totesi: “Tää on niin kivaa, kun jollakin on aina jotain herkkuja.”

Palstoihin tutustumassa satojuhlassa 2015 Kuva: Anne Kleemola

Pottumaalla 2012 Kuva: Anne Kleemola

Hietasaaren kaupunkimetsä Jenni Miettunen

Vetovoimainen kaupunki syntyy monista tekijöistä. Yksi merkittävä vetovoimatekijä on asukkaiden ja matkailijoiden mahdollisuus liikkumiseen ja virkistäytymiseen keskustan lähituntumassa. Jos avaa internetin karttaohjelmasta satelliittikuvan Oulusta, näkyy, kuinka Hietasaari on ainoa suurempi vihreä alue keskustan lähellä. Vastaavia, vaikkakin paremmin hoidettuja virkistysalueita, löytyy Suomen vetovoimaisimmista kaupungeista. Helsingissä on Keskuspuisto, joka nimestään huolimatta on laaja metsä. Tampereella on Pyynikin luonnonsuojelualue ja Kaupin kansanpuisto, joista löytyy muun muassa kävelyreittejä ja metsäpolkuja. Turussa on Ruissalo. Hietasaarta ja Ruissaloa yhdistää 1800-luvulla alkanut huvilakulttuuri. Lisäksi kaikista näistä kaupungeista löytyy yksi tai useampia huomattavasti pienempiä kaupunkipuistoja, kuten Oulun Hupisaaret, jotka ovat tärkeitä virkistyspaikkoja, mutta eivät kilpaile samassa sarjassa laajojen ja monipuolisten kaupunkimetsien kanssa. Esimerkiksi Helsingin keskuspuisto on 10 km pitkä ja Pyynikin luonnonsuojelualueella on useiden kilometrien pituisia luontopolkuja.

muuttavat sinne, vaikka tulevista töistä uudessa asuinkaupungissa ei olisi vielä edes tietoa. Oulussa ei ehkä ole Pyynikinharjun veroista luonto- ja virkistyskohdetta, mutta on meillä sentään meri ja Hietasaari. Itsekin matkailen mielelläni Tampereella ja Helsingissä, eikä matkakohteisiini näissä paikoissa kuulu Särkänniemi ja Linnanmäki. Huvipuistoissa ei ole mitään vikaa, mutta niiden takia ei tule uhrata kaupungin ainoaa laajaa virkistysaluetta. Sen sijaan Hietasaarta tulisi kehittää monipuolisena ulkoilukohteena, jossa voisivat käydä sekä insinöörit iltalenkeillään että kaupunkiin saapuneet matkailijat rentoutumassa. Mitä vastaavaa meille jää, jos merkittävä osa Hietasaarta kaavoitetaan autoille ja rakennuksille? (Mielipidekirjoitus, julkaistu Kalevassa 11.3.2015)

Kaupunki, joka arvostaa ja ylläpitää omaa erityistä luontoaan ja kulttuurihistoriaansa, kiinnostaa sekä matkailijoita että muualta muuttavia asukkaita. Tampere on Oulua vetovoimaisempi kaupunki tulomuutoltaan. Se tuntuu vetävän väkeä, nuoret aikuiset

Lehtikuusi (Larix decidua) Kuva: Merja Ylönen

Hietasaaren maastokuvioille hallittua hoitamattomuutta Merja Ylönen Hietasaareen laadittiin maisemanhoidon toimenpidesuunnitelma 2000-luvun alussa. Siihen kirjattu saaren metsien ja niittyjen hoidon periaate kuulostaa nykyisissä käyttöpaineissa suorastaan edistykselliseltä: hoitotoimiin ryhdytään vain, jos ne edistävät jollain lailla luonnon monimuotoisuutta. Rantametsiä, lehtimetsiä, lehtometsiä, sekametsiä, mäntymetsiä, kulttuurimetsiä ja vielä puoliavoimia ja avoimia alueita eli erilaisia niittyjä on kartalle rajattu kaikkiaan noin 100 hehtaarin alalta. Luonnontilaisimmat ja luonnonsuojelubiologisesti arvokkaimmat metsät löytyvät Hietasaaren eteläosasta. Ne ovat ns. primäärisukkessiometsiä. Maankohoamisrannikon metsien kehityssarjat ovat äärimmäisen uhanalainen luontotyyppi. Niitty- ja pajuvyöhykettä seuraa lehtipuuvaihe, jonka puusto on pääosin leppää ja koivua, mutta myös haapaa, tuomea, halavaa, raitaa ja pihlajaa kasvaa joukossa. Hoitotoimenpiteitä ei pidä tehdä eikä niitä tarvitakaan. Suorastaan synkiltä vaikuttavat entisille pelloille istutetut männiköt. Luontaisempi ja maisemallisesti viehättävämpi metsätyyppi olisi lehtimetsä tai lehtipuuvaltainen sekametsä. Edellisen aukeaman lehtikuusi edustaa kulttuurivaikutteita ja on lähtenyt kasvuun aikanaan pihapuuna. Oulujoen suiston saarten yhtä lailla suunnitelmallinen hoito kuin hoitamattomuuskin ulkoilu-, virkistys- ja lähiluontokohteena on jäänyt pääosin kaupallisten intressien esiinmarssin jalkoihin. Ilahduttavasti monet jäljellä olevista huviloista ovat kuitenkin ihan viime aikoinakin saaneet uutta elämää ja maalia pintaan. Pihat on kuitenkin valitettavasti lähinnä raivattu paljaaksi. Puutarhakulttuuri ei huviloiden elämään ole vielä selvästikään palannut. Saaren rakentamattomat alueet nähdään kaupunkisuunnittelussa valkeina laikkuina, joutomaana, joka odottaa hyödyntämistä – ja se tarkoittaa rakentamista ja muuta muokkausta. Kun se kohdistuu peitteisiin osiin saarta, sitä kutsutaan ennallistamiseksi. Hietasaari on joskus ollut maaseutumaisesti asuttu ja laidunnuksen ja kotitarveviljelyn avartamaa maisemaa. Metsien raivaus pelloiksi ei ole kuitenkaan ennallistamista. Se on vain yhden aiemman käyttömuodon palauttamista. Tosiasiassa metsittyminen edustaa ennallistumista. Rehevä kasvusto puineen ja pensaineen on olennainen osa Hietasaaren tätä päivää ja tärkeä tekijä myös saaren eläimistön monimuotoisuuden ylläpidossa.

Harakat sembramännyn latvassa Kuva: Sami Mäkiniemi

Hietasaaren lehtimetsien ja puutarhojen pöheiköissä on siilille ravintoa ja suojaa. Kuva: Sami Mäkiniemi

Terveyttä luonnosta Marjo Tourula & Arja Rautio

Ihminen on sopeutunut elämään luonnossa noin viiden miljoonan vuoden ajan, mutta vain noin 2000 vuoden ajan kaupunkiympäristössä. Koemme edelleen luonnon miellyttävimpänä ympäristönä. Kulttuuriset tekijät ja henkilökohtaiset elämäntavat muovaavat näkemyksiämme ympäristön ominaisuuksista, joita arvostamme ja mitä vaatimuksia viheralueille asetamme. Elämänkulun aikana syntyneet kokemukset muovaavat omaa ympäristömenneisyyttämme. Mielipaikka koetaan tärkeänä ja arvokkaana itselle. Se on elvyttävä, kiehtova ja auttaa psyykkisen tasapainon saavuttamisessa. Ei siis ihme, että yleisimmin mielipaikka löytyy luonnosta – metsän siimeksestä ja vesistön ääreltä. Noin puolet maapallon ihmisistä asuu kuitenkin kaupungeissa ja ihmiset viettävät yhä enemmän aikaa sisätiloissa. Stressin lisääntyminen on liitetty kaupunkiasumiseen ja sen elämäntyyliin ja samalla stressiin liittyvät sairaudet kuten sydänsairaudet ja mielenterveysongelmat ovat länsimaissa yleistyneet. Luontoympäristöstä löytyy monia terveyttä ja hyvinvointia edistäviä ominaisuuksia kuten hiljaisuus, liikkeiden vähyys, hitaat muutokset, ennustettavissa olevat ärsykkeet. Pienet yksityiskohdat kuten lehtien monet värisävyt, kasvillisuuden lävitse lankeava valo ja varjot sekä kauniit maisemat tuottavat moniaistillisia esteettisiä elämyksiä. Siniset ja vihreät värit rauhoittavat, alentavat verenpainetta ja stressiä. Pelkästään jo luontomaiseman katsominen ikkunasta on todettu alentavan verenpainetta 10 minuutissa. Myös luontoaiheisten kuvien katselemisella on vaikutusta. Tätä voitaisiin paremmin hyödyntää esimerkiksi viemällä luontoaihetta julkisiin tiloihin, erityisesti terveydenhuollon yksiköihin. Tutkimusten mukaan leikkauksen jälkeen toipuminen oli nopeampaa, jos ikkunasta näkyi luontoa ja luontonäkymän omaavat toimistotyöntekijät kokivat enemmän työtyytyväisyyttä ja vähemmän sairausoireita.

Kaikkein parasta on, jos pääsee oikeasti itse luonnon ympäröimäksi ja kokemaan luonnon kaikilla aisteillaan. Hyvänolon luontokokemus syntyy aistien yhteistyöllä. Metsän tuoksut ovat osa kokemusta ja synnyttävät vahvoja muistijälkiä. Hiljaisuus on globaalisti niukkeneva luonnonvara. On havahduttu hiljaisten alueiden harvinaistumiseen samalla, kun liikenteen melusta on muodostunut pienhiukkasten jälkeen yksi merkittävimmistä ympäristöaltisteista. Euroopan tasolla tarkasteltuna kyse on mittavasta terveysriskistä. Vuosittain menetetään noin miljoona tervettä elinvuotta liikenteen melun takia. Suomalaisista noin 40 % on meluherkkiä, mikä lisää melun aiheuttamien terveyshaittojen riskiä. Melulla on vaikutuksia sydänsairauksiin, unen laatuun, tinnitukseen, kognitiiviseen kehitykseen ja mielialaan. Moni etsii hiljaisuutta luonnon äänimaisemasta. Luonnossa on mahdollista huomata pieniä ääniä kuten lumisateen. Hiljaisuus ei tarkoita absoluuttista äänihiljaisuutta, vaan mahdollisuutta rauhoittua ja rentoutua hiljaisessa, hidastempoisessa ympäristössä. Hiljaisuus voidaan nähdä moniaistisena ja -ulotteisena ilmiönä. Aistimaisemat ja kokemus hiljaisuudesta luovat elvyttäviä kokemuksia – se eheyttää henkisiä, fyysisiä ja psyykkisiä voimavaroja. Luonnon äänien on todettu rauhoittavan ihmistä. Ne alentavat stressiä ja verenpainetta sekä auttavat rentoutumaan. Maabrändiraportissa (2010) todetaan, että hiljaisuudella on Suomessa vahva kulttuurinen tausta, ja sitä pidetään epävirallisena jokamiehenoikeutena. Hiljaisuus on meidän voimavaramme: jokaisella on siihen oikeus ja mahdollisuus. Suomalaiset pitävät hiljaisuutta tärkeänä arjen voimavarana ja onnen tuojana ja kuvaavat hiljaisuudella olevan merkitystä luovuudelle, työstä palautumisel-

Polku Toppilansaaressa Kuva: Kalle Hellström

le ja hyvälle elämänlaadulle. Hiljaisuudella on hoitavaa vaikutusta. Samoin kuin luonnon diversiteettiä tulisi suojella, myös äänimaiseman monimuotoisuus tulisi turvata riittävillä hiljaisilla alueilla. Luonto sisältää hiljaisuuden lisäksi monia muita terveyttä ja hyvinvointia edistäviä ominaisuuksia. Metsissä on ihmisen puolustusjärjestelmän soluja aktivoivia tekijöitä, mikä saa elimistön puolustautumaan tehokkaammin viruksia, bakteereja ja syöpäsoluja vastaan. Metsäkylpy (forest bathing) on aihe, jota on tutkittu erityisesti Japanissa. Metsäkylpy on kiireetön metsässä käynti. Sinne mennään virkistymään ja rentoutumaan, mutta samalla myös hengitetään puista haihtuvia antimikrobisia yhdisteitä. Näiden yhdisteiden on todettu lisäävän puolustusjärjestelmän solujen määrää ja aktiivisuutta ja siten vahvistavan puolustautumista mikrobeja vastaan. Monimuotoisen luonnon läheisyys ja siellä vierailu vähentävät myös allergioita. Luonto houkuttelee ihmisiä viettämään vapaa-aikaansa ulkona ja motivoi liikkumaan. Puistojen ja luontoalueiden läheisyys lisää fyysistä aktiivisuutta. Jopa lyhyt luontoliikunta (5 min) vaikuttaa mielialaan ja vahvistaa itsetuntoa. Luonnossa liikkuu huomaamattaan enemmän, kun tarkkaavaisuus kiinnittyy luonnon havainnointiin. Luonnossa koemme vähemmän negatiivisia tunteita, kuten ahdistuneisuutta, vihaa, uupumusta ja surua, joiden tiedetään olevan yhteydessä sydän- ja verisuonitauteihin sekä kuolleisuuteen. Luontoympäristöllä on huomattavia stressistä palauttavia sekä stressiin liittyvien sairauksien riskejä vähentäviä ominaisuuksia. Metsässä psyykkinen elinvoimaisuus lisääntyy. Luontoympäristö elvyttää, parantaa mielialaa, henkistä uupumusta ja koettua stressiä. Stressin määrää on mitattu kortisolin määrää mittaamalla ja saatu samanlaisia tuloksia kuin subjektiivista koettua stressiä tutkimalla. Kortisolin määrä on matalampi luonnossa. Luontoympäristö parantaa kognitiivisia toimintoja kuten muistia ja tarkkavaisuutta vaativien tehtävien suorittamista.

Luonto tuottaa myös sosiaalista hyvinvointia. Luontoympäristö mahdollistaa toisaalta yksityisyyteen uppoutumisen, mutta toisaalta luo paikan sosiaaliselle yhdessäololle. Metsähallituksen kansallispuistoihin kohdistuvien kävijätutkimusten mukaan porukalla luonnossa kulkevien ystävyyssuhteet lujittuivat ja luonnon hyvinvointivaikutukset vahvistuivat ystävien seurassa. Luonto ylläpitää ja edistää fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia kokonaisvaltaisesti. Lukuisat tutkimukset osoittavat luontoympäristöllä olevan huomattavia kansanterveyttä edistäviä vaikutuksia. Terveyden tasa-arvon näkökulmasta kaikilla täytyisi olla mahdollisuus päästä luontoon. Kaupunkirakennetta tiivistettäessä olisi syytä tarkastella entistä perusteellisemmin luonnon saavutettavuutta eri väestöryhmien näkökulmasta. Lähipuistoilla on tärkeä merkitys ihmisten hyvinvoinnille. Lähteet: Tourula M & Rautio A (2014) Terveyttä luonnosta. Thule-instituutti Oulun yliopisto, Metsähallitus ja Oulun seutu. Luettavissa: http://www.oulu.fi/ sites/default/files/content/Terveytt%C3%A4_luonnosta.pdf. Ampuja O & Peltomaa M (2014) Huutoja hiljaisuuteen. Ihminen ääniympäristössä. Gaudeamus Helsinki University Press. Maabrändiraportti (2010) Tehtävä Suomelle. Miten Suomi osoittaa vahvuutensa ratkaisemalla maailman viheliäisimpiä ongelmia. Maabrändivaltuuskunnan loppuraportti. Särkkä S, Konttinen L & Sjöstedt T (2013) Luonnonlukutaito – luo liiketoimintaa vihreästä hyvinvoinnista. Sitra. Kaikkonen H, Virkkunen V, Kajala L, Erkkonen J, Aarnio M & Korpelainen R (2014) Terveyttä ja hyvinvointia kansallispuistoista – Tutkimus kävijöiden kokemista vaikutuksista. Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja A 208. Metsähallitus, Vantaa.

Vaaskiventielt채 merelle Kuva: Anne Kleemola

Ponipihan samettikukkia Kuva: Anne Kleemola

Hietasaaren taidekesä Kirsi Eskelinen & Niina Jortikka

Kansanliike Hietasaaren puolesta on viime vuosina saanut yhä uusia muotoja ja erilaisia tekijöitä. Hietasaaren taidekesän työryhmä alkoi muodostua, kun olimme väsyneitä loputtomalta tuntuvaan kaavaprosessiin, muistutusten kirjoittamiseen, yleisötilaisuuksien järjestämiseen sekä poliitikkojen ja virkamiesten kanssa käytävään keskusteluun. Vaikka edellä mainittu onkin tärkeää vuorovaikutusta ja väistämätön osa asukasvaikuttamista, halusimme välillä tehdä jotakin, joka tuo Hietasaaren ainutlaatuisuutta tutuksi nyt, kun se vielä on mahdollista. Jotakin, joka kenties avaisi uusia kokemisen, tekemisen ja vuoropuhelun muotoja. Jotakin, joka olisi itsellemmekin mielekkäämpää kuin näennäisdemokraattisen prosessin paperisavotta. Syntyi ja jalostui idea Hietasaaren taidekesästä. Kehystettyä maisemaa ja tikkupullan tuoksua

Hietasaaren taidekesän ensimmäinen tapahtumapäivä toteutettiin 16.5.2015 Seepparissa, Oulun seudun CP-yhdistyksen tunnelmallisen huvilan pihapiirissä. Paikallinen taiteilija Jaana Kokko-Alakärppä sekä ympäristöluotsi Johanna Huhtamaa innostivat lapset kuvaamaan kevään merkkejä hiilipiirustuksen keinoin, ja kohta nuotiopaikalta leijaili tikkupullan vastustamaton tuoksu. Vauvasirkuslaisten esitys toi hymyn kaikkien huulille ja sirkustyöpajassa kaikki halukkaat pääsivät kokeilemaan akrobatiaa ja erilaisia sirkusvälineitä hietasaarelaisen sirkusohjaaja Katja Lehtolan opastamana. Aurinkoisen tapahtuman päätti reipas kansantanssityöpaja, jossa viiletettiin vauhdilla karjalaista katrillia tanssinopettaja Anna Myllylän johdolla.

Toisen taidekesäpäivän (6.6.2015) miljööksi saimme upean Villa Pukkilan pihapiirin. Paikan omistaa Oulun Steinerkoulun kannatusyhdistys ja sitä ylläpitää Pro Pukkila. Ympäristötaidepolulla kiipeiltiin puissa, etsittiin muistoja kuuntelemalla, piirrettiin läheiselle sillalle viritettyyn yhteiseen taideteokseen, opastettiin kaveria tunnistamaan puu ilman näköaistia ja veisteltiin Mustasalmeen seilaavia kaarnaveneitä. Pihapiirin villiyrttejä tunnistettiin ja maisteltiin. Välillä puhalleltiin saippuakuplia ja herkuteltiin nuotion antimilla. Kun aistit oli avattu Hietasaaren ihmeille, oli antoisaa etsiä ja kehystää mieleisensä yksityiskohta Hietasaaren luonnosta yhteisötaiteilija Anna Koivukankaan valokuvaustyöpajassa. Anna Koivukangas toteutti valokuvista videon, joka on nähtävillä osoitteessa: https://youtu.be/gByk4YZc2Sw. Elokuisena lauantaina 8.8.2015 järjestettiin Hietasaaren taidekesän kolmas yhteisöllinen taidetoimintapäivä Eläkeliiton Oulun yhdistyksen Pukserin viehättävässä pihapiirissä. Pukserissa nautittiin mm. sanataiteesta ja musiikista ja perinteikkäästi tulipaikallakin viihdyttiin. Tapahtumapäivänä toteutettiin laajemmalla alueella Hietasaaren taidekierros, jonka yhtenä kohteena oli vierailu valokuvaaja Anni Kinnusen Mustasaarigallerialla. Loistokarin luontolavalla koettiin hieman erilaisia elämyksiä klovnerian ja yhteislaulun merkeissä. Hietasaaren taidekesän päätöstapahtumaa vietettiin syyskuun ensimmäisenä sunnuntaina 6.9., Hietasaaren palstaviljelijöiden ja Hietasaaren-Toppilansaaren asukasyhdistyksen jo perinteeksi

Satojuhlan kukkasia Kuva: Anne Kleemola

muodostuneen satojuhlan yhteydessä kesäkoti Irjalassa. Pöydät notkuivat satokauden herkkuja ja yhdessä viihdyttiin. Kokonaisuudessaan Hietasaaren taidekesä oli upea osoitus siitä, kuinka yhteisölliset tapahtumat korvaamattomassa luonnon- ja kulttuuriympäristössä voivat parhaimmillaan toimia.

Puun tunnistamista Kuva: Niina Jortikka

Tikkupullan paistoa Kuva: Anne Kleemola

Työryhmän aineelliset ja taloudelliset resurssit olivat pienet, mutta sitäkin suurempi oli paikallisilta taiteilijoilta sekä huviloita ylläpitäviltä yhdistyksiltä saatu osallistuminen ja pyyteetön tuki yhteisen ympäristömme vaalimisen puolesta. Mikä tärkeintä, oululaiset ottivat tapahtumat omakseen ja luonnossa koettujen elämysten kautta syntyi paljon uusia Hietasaaren ystäviä.

Kaarnalaivan veistelyä Kuva: Niina Jortikka

Hietasaaren taidekes채n tapahtumat ovat olleet kaikille avoimia ja ilmaisia ja niist채 on tiedotettu Facebookissa: https://www.facebook.com/Hietasaarentaidekesa

Kyltti ohjaa Irjalaan Kuva: Anne Kleemola

Askartelua luonnonmateriaaleista Kuva: Anne Kleemola

Galleria Mustasaari Anni Kinnunen

Täytyy myöntää: minulla on suhde. Suhde sai alkunsa jo varhain ja on muuttunut myöhemmin vakavaksi. Suhteeseen liittyy niin myötä- kuin vastoinkäymisiäkin ja välillä eroamme. Olen kuitenkin aina tullut takaisin ja näin haluaisin jatkossakin tehdä: palata rakkaaseen saareen. Olen syntynyt Oulussa ja asunut täällä vaihtelevasti koko ikäni. Työni kuljettaa minua työskentelemään pitkiksikin ajoiksi ulkomaille, mutta kotini on Hietasaari. En koe asuvani Oulussa, vaan Hietasaaren Mustasaaressa. Hietasaari tarjoaa puistoalueita ja kevytluontoa karttavalle todellisen luontokokemuksen keskustan liepeillä. Asun Oulussa, koska täällä tunnen asuvani maalla. On myös tärkeää, että pääsen jalan yhtälailla keskustaan kuin metsäänkin. Ilman Hietasaarta on kaupunkimme puolinainen. On tyypillistä, että maalaiskaupungeissa metsä nähdään merkityksettömänä sellaisenaan – tuottamattomana. Kaupunkilainen ymmärtää hiljaisuuden merkityksiä. Hietasaari-muistoja lapsuudesta on mummon kanssa vesipostilta veden noutaminen kasvimaalle, puukäsityöt rakentelupuistossa nykyisen minigolfradan paikalla ja myöhemmin pitkät kävelyretket saaren metsissä. Näistä on ollut hyvä rakentaa suhteelle vankka pohja. Muistot ovat rakkaita ja kietoutuvat olemiseen ja tekemiseen omaehtoisesti. Kun kaupunki etsi vanhalle huvilalle - nykyiselle kodilleni, ateljeelleni, toimistotilalleni ja gallerialleni - kunnostajaa, en asiaa toistamiseen miettinyt. Kaupat teimme vuonna 2010 ja galleria avattiin valokuvakirjani julkaisun yhteydessä marraskuussa 2013. Darwin’s Garden, 2010 Anni Kinnunen

Väliin mahtuu paljon, yksityiskohdilla pitkästyttämättä. Remontoimme puolisoni kanssa kahdestaan vanhan huvilan sekä piharakennuksen, lukuun ottamatta ammattilaisia vaativia osuuksia. Piha on vaatinut myös osansa. Koko matkan olemme vaalineet ja kunnioittaneet talon erityispiirteitä sekä ihailleet talon rakentaneiden henkilöiden kädenjälkeä. Työskentelen kotona, päätoimeni on ammattitaiteilija ja välineeni pääasiassa valokuvataide. Teoksiani on esitetty näyttelyissä eri puolilla maailmaa, mm. Japanissa, Yhdysvalloissa ja Kiinassa ja niitä on yksityisissä sekä julkisissa kokoelmissa. Hietasaari näkyy teoksissani eritoten työskentelyrauhani turvaavana kotisatamana. Työstän konkreettisesti teoksiani saaressa ja käytän sen luontoa materiaalina, taustana, kulissina ja loputtomana ajatustyöni kanssakulkijana, niin kuin jo silloin kun suhdettamme vasta rakennettiin. Suhteeseemme on tullut uhka. Kotisatamaani ollaan kirjaimellisesti tuhoamassa huvipuistoalueeksi ja parkkipaikoiksi. Toivottomuuteni kanssa en ole yksin. Hietasaaren luonto on käynyt kaupunkimme asukkaille rakkaaksi, mutta suunnitelmat viestittävät meille karua arvomaailmaa. Talouden edessä uhrataan kauneus ja turistin edessä kaupunkilainen. En tunnista tällaista kaupunkia omakseni, etenkin kun vaihtoehtoisia sijoituspaikkoja on. Viestini päättäjille on seuraava: olen varma, että löydätte huvipuistotoimintaan paikan, joka ei ole luonnonkaunis, historiallinen huvila-alue. Meidän saaremme ansaitsee parempaa. Kyllä te pystytte siihen. Meidän on uskottava siihen.

Galleria Mustasaari Oulun Hietasaaressa Kuvat: Anni Kinnunen

Mustasaari Galleria sijaitsee Hietasaaressa osoitteessa Jaalakuja 4. Gallerian tapahtumia voi seurata Facebook-sivuilta: https://www.facebook.com/mustasaari Anni Kinnunen on syntynyt vuonna 1978 Oulussa, jossa hän myös asuu ja työskentelee. Hän on nuoren polven kuvataiteilija, jonka valokuvaajattelulla on kiinnostavuutta niin valtakunnallisesti kuin kansainvälisestikin. Kinnusen työskentelyyn voi tutustua osoitteessa: http://www.annikinnunen.com/

Paljastus I-III, 2013 (tempera) Jaana Kokko-Alak채rpp채

Galleria Villa Amélie Jaana Kokko-Alakärppä

Kuvataiteilija Jaana Kokko-Alakärpän ja hänen miehensä laulupedagogi Juhani Alakärpän taiteilijakoti on mielenkiintoinen käyntikohde Oulun Hietasaaressa Kaljaasintie 10:ssa. Paikka on suojelukohde, vanha merimiehen vuonna 1923 rakennuttama hirsitalo. Galleria–Kahvila on avoinna yleisölle sopimuksesta. Galleriassa järjestetään myös kotikonsertteja pienryhmille tilauksesta. Avajaisia ja avoimia ovia vietettiin Oulun Taiteiden Yössä 20.8.2015. Esillä oli Jaana Kokko-Alakärpän sekä Sakari Matinlaurin teoksia. Illan aikana esiintyivät laulubedagogi-baritoni Juhani Alakärppä ja pianisti Pekka Luukkonen, jotka veivät kuulijansa slaavilaisiin tunnelmiin.

Hietasaarelaiset ottivat taiteilijaperheen avoimesti vastaan ja tulivat runsaalla joukolla tutustumaan galleriaan sekä iloitsivat siitä, että Hietasaaren puolelle saatiin oma galleria. Tarkoituksena on järjestää jatkuvia taidenäyttelyitä kesällä ja muulloin sopimuksen mukaan. Yhteystiedot: www.artfermaatti.fi

Minun Hietasaareni Kirsti Muinonen

Pyöräilen aurinkoisena syyspäivänä Hietasaareen, jossa minulla on pieni ryytimaa ”Lissunkulmalla”. Vanha ystäväni Liisa on luovuttanut minulle viljelypalstastaan nurkan salaattiviljelmää varten. Aurinko paistaa, puolittain irronnut polkupyörän lokasuoja rämisee ja kirpakka syysilma tuo tuoksuja metsiköstä ja viljelypalstoilta. Kurvaan pikku polulle, joka vie palstoille. Mieli alkaa tuulettua. Viljelyaukio näyttää paratiisilta kukkaloistossaan. Sadonkorjuu on käynnissä. Sipulit, perunat, porkkanat, yrtit ja kaikki muu mitä palstalla kasvaa, täytyy saada talteen. Maa käännetään talvilepoon ensi viikolla. Kaivamme Lissun kanssa termospullon esiin ja istahdamme kesän viimeisille pullakahveille ryytimaan reunalle. Täällä ”päre lepää”. Palstoilla ahertaa eläkeläisiä, opiskelijoita, maahanmuuttajia ja muita, jotka harrastamisen ilosta tai niukkaa budjettiaan helpottaakseen kasvattelevat omat perunat ja muut vihannekset talveksi. Kaupungin viljelypalsta on vapaa-ajan kesäpaikka monelle kaupunkilaiselle, jolla ei ole mahdollisuutta omaan kesäpaikkaan mökkeineen. Palstaviljelijöiden kesken kukkii yhteisöllisyyden henki. Satoja vertaillaan. Vinkkejä hyvään satoon annetaan puolin ja toisin. Vanhemmat viherpeukalot neuvovat nuorempia vasta-alkajia. Vaihtokauppoja tehdään ja ylimääräistä satoa lahjoitetaan kaverille. Sitten vietetään yhteiset sadonkorjuujuhlat. Tuumailemme Lissun kanssa löytyisikö metsiköstä vielä tatteja satoa täydentämään. Hietasaari on keidas, jossa jokaisella kaupunkilaisella on vielä toistaiseksi oikeus käydä latautumassa luonnon tervehdyttävästä voimasta.

Itse en viihtyisi pelkästään urbaanissa ympäristössä. Elävä, turmeltumaton luonto monimuotoisuudessaan on minulle taiteilijana merkinnyt aina lepopaikkaa, latautumispaikkaa ja ideoitten lähdettä. Samaa symbioottista merkitystä mikä sillä on ollut luonnonkansoille. Joitakin vuosia sitten sain seurata Roomassa kuinka lastentarhan opettaja esitteli lapsille antiikin temppelin pylväitä, joiden muoto ja idea on lähtenyt puista kannattelemassa taivasta, jossa jumaluus asusteli. Meillä antiikin temppeleitä vastaavat metsät ja sen voimapylväikköjä puut. Sen tarinan kertoivat jo muinoin kalevalaiset runonlaulajat. Ei tarvitse mennä historiassa kovin kauas ajassa, kun suomalaiset nousivat metsäisistä maakuopistaan, symbolisesti laskeutuivat puista. Alammeko me jo menettää niiden puiden merkityksen, joista olemme laskeutuneet, muuna kuin materialistisena arvona. Toivottavasti näin ei ole. Ja saamme jonain päivänä nähdä Hietasaaren kansallisena kaupunkipuistona, kaikille kaupunkilaisille avoimena luontokeitaana.

Viljelypalsta / Allotment Garden, 2014 (vesiväri) Kirsti Muinonen Kuvat: Raija Lähdesmäki

Joki / River, 2014 (vesiv채ri) Kirsti Muinonen

Vanha m채nty / Old Pine, 2008 (vesiv채ri) Kirsti Muinonen

Mies metsikkönä / Man as Forest, 2015 (vesiväri) Kirsti Muinonen

Mesipaikka 1 / Place of Nectar 1, 2014 (รถljymaalaus) Kirsti Muinonen

Pรถlytys / Pollination, 2015 (installaatio, akryyli- ja รถljymaalaus MDF-levylle) Kirsti Muinonen

Mesipaikat – Kirsti Muinosen 2000-luvun taidetta Kirsti Muinonen on 72-vuotias valtakunnallisesti tunnettu, mutta myös kansainvälisesti vaikuttanut kuvataiteilija, joka käyttää töissään temperaa, akryyliä, vesiväriä ja öljyväriä. Pääosin työt ovat öljyväritöitä. Kirstin aihepiirit heijastavat mielenkerroksia ja pyrkimyksenä on kuvata näkymätöntä maailmaa, joka on vielä osin tutkimatonta ja tiedostamatonta. Taiteilijan debyytti tapahtui 1970 Helsingissä. 70-90 -lukujen töissä oli viitteitä surrealismiin ja sen jälkeen suunta on mennyt abstraktimpaan suuntaan – myös tilateoksiin. Taiteilijana Kirstiä kiinnostaa tila ja sen merkitykset kuten myös tieteen tutkimien alueiden lähestyminen intuition ja taiteen kautta. Tässä hän lähestyy meditatiivista työskentelytapaa. Kirsti Muinonen on Taidemaalariliiton varsinainen jäsen ja Suomen Taiteilijaseuran jäsen. Hän kävi Suomen Taideakatemian koulun vuosina 1966-1970 ja myöhemmin Taideteollisen korkeakoulun vuosina 1983-1985. Samaan aikaan hän oli Oulun läänin taidetoimikunnan jäsen. Hän on tuottelias kuvataiteilija, joka on ollut mukana lukuisissa ryhmänäyttelyissä kotimaassa ja Pohjoismaissa kaikkina vuosikymmeninä. Neljättäkymmentä yksityisnäyttelyä neljän vuosikymmenen aikana pääosin kotimaassa, mutta myös Ruotsissa ja USA:ssa kertovat aktiivisesta kuvataiteilijasta vuosikymmenien kuluessa. Kansainvälisistä näyttelyistä voi mainita kiertonäyttelyt Jugoslaviassa ja Kreikassa 70-luvulla sekä 90-luvulla USA:ssa, Venäjällä ja Saksassa Pohjoismaiden lisäksi. Kirsti Muinosen taidetta on laajasti suomalaisissa taidemuseoissa, kaupunkien ja Suomen valtion kokoelmissa sekä useiden yritysten kokoelmissa. Lisäksi hänen töitään on hankittu ruotsalaisiin taidekokoelmiin sekä yksityiskokoelmiin Belgiassa, Irlannissa, USA:ssa ja Kanadassa kotimaan lisäksi. Julkisia taideteoksia on esillä Rantasalmen Järviluontokeskuksessa, Oulun Seudun ammattikorkeakoulussa ja Metsokankaan monitoimitalossa Oulussa. Kirsti Muinosen taiteellista työtä on palkittu eri yhteyksissä kuten Kuvataiteen valtionpalkinto 1981, Raahen kaupungin taidepalkinto 1982 ja Pro Raahe mitali 1989. Kirsti Muinonen on edistänyt kuvataiteiden opetusta osallistumalla opetukseen vuosikymmenien aikana: Hyvinkään Taidekoulu 1972, Limingan Taidekoulu 1987, Taideteollinen korkeakoulu 1988-1990 ja Oulun yliopiston Arkkitehtuurin osasto 1990-2010. Kirjassa esiteltävät työt ovat osa yksityisnäyttelyä nimeltään Mesipaikat, joka on kooste taiteilijan 2000-luvun töistä painottuen vuosille 2014 ja 2015. Työt ovat saaneet vaikutteita muun muassa Kirstin mehiläistenhoito- ja palstaviljelyharrastuksista sekä läheisestä luontosuhteesta, jossa Hietasaari lähiluontona on merkittävä. Laaja näyttely oli esillä Oulun Taidemuseossa 10.10.2015–3.1.2016. Kotisivu - www.kirstimuinonen.com

Villa Salmenranta, Hietasaaren Touko ry Marja-Liisa Sutela

Vietin kesällä kaksi kaunista päivää Villa Salmenrannan pihapiirissä kahvion merkeissä. Meillä oli Hietasaari-näyttely ja ohjelmaa ja ihmisiä kävi tasaiseen tahtiin. Aurinko lämmitti punamultaisia seiniä, joissa suurten puiden kevyet varjot leikkivät. Puiden hiljainen havina, lintujen laulu ja puheen sorina kutsuivat viipymään pitempäänkin. Monet kävivät Mustasalmen rannassa ja vaeltelivat pitkin monimuotoista pihaa tutkien sen puutarha-aiheita. Ihmettelimme yhdessä rentouttavaa rauhaa ja sitä, kuinka kuitenkin oltiin melkein kaupungin keskustassa. Joku sanoi, että jos Mustasalmi ja sen rantahuvilat olisivat Helsingissä, se olisi kaupungin ykköskohteita. Sulkemisaikaan joku sanoi, ettei millään malttaisi lähteä pois. Kaupungin kumu kuului juuri ja juuri, eikä se houkutellut ketään. Noiden päivien aikana monet kävivät ensimmäistä kertaa Villa Salmenrannan pihalla – elleivät olleet käyneet aiemmin opastetuilla puutarhakierroksilla tai olleet juhlissa. Tavallisesti sitä vuokrataan vain juhlatilana. Villa Salmenrannan pihapiirissä on kolme huvilarakennusta ja kolme saunaa – yksi niistä on savusauna, luultavasti yli 100-vuotias ja siten Oulun vanhin sauna. Luontoyhteys on Villa Salmenrantaa voimakkaasti määrittävä tunnelma. Oli oikeastaaan yllättävää huomata, että se on ollut alunperinkin huviloiden rakentajien tavoite. Kaksi vanhinta rakennusta kuuluvat kansallisromanttiseen tyylisuuntaan, jonka innoittajia olivat luonto, kansallinen kulttuurihistoria ja rakennusperinne. Vanhin on rakennettu joko 1870tai 1880-luvulla ja sitä uudempi, kaksikerroksinen hirsirakennus vuonna 1893. Viimeksi mainittu on valkoisine ikkunanpuitteineen ja parvekkeineen alueen katseenvangitsija. Uusin, valkoinen rakennus edustaa samaa luonnonläheistä ajatusmaailmaa, mutta

on tyyliltään suomalaista jugendia vuodelta 1909. Sen suuressa salissa majailee piano, joka on ollut mukana monessa konsertissa. Omistaja, tmi Veli-Matti Sormunen on peruskorjannut Villa Salmenrannan vuonna 1997 ja on palkittu lääninhallituksen myöntämällä Viiskanta-kunniakirjalla esimerkillisestä, alkuperäisen asun säilyttäneestä korjaustyöstä. Villa Salmenrannan puutarhuri Seefo Kuoksa on kehittänyt pihapiiriä klassisen englantilaisen puutarhan periaatteiden mukaan. Hän kertoo: Englantilaisen puutarhan alkujuuret ovat myöhäisrokokoon, kuningatar Victorian ja kuningas Edward VII:n aikoina. Se oli muodissa suuriruhtinaskaudella eli juuri Villa Salmenrannan rakentamisen aikaan niin Pietarissa, Ruotsissa kuin Suomessakin. Villa Salmenrannan puutarha on tuhoutunut pula-aikana 30–40 -luvuilla. Alkuperäistä puutarhaa ei voi enää palauttaa, koska ulkoalueita tarvitaan juhla- ja tapahtumakäyttöön, joten päädyin luomaan puiston klassisen puutarhan periaatteilla. Englantilaisen puiston lähtökohta ovat kaiken ikäiset puut, taimet, kasvavat, kuolevat ja kaatuneet puut, mutta silti kaikki ovat hoidettuja. Puiden pohjat on kantattu ja katettu kutterilla, englantilaisen lehtometsän mukaan, että helppohoitoisuuden vuoksi. Suoria linjoja vältetään niin paljon kuin suinkin mahdollista, esimerkiksi käytävissä. Panoraamasijoittelu pohjautuu klassiseen 3-rytmitykseen. Kaikki kasvit, että niitten puute on harkittua käytännöllisyyden ja helppohoitoisuuden vuoksi.

Villa Salmenrannan näyttävä kansallisromanttinen huvila Kuva: Anne Kleemola

Villa Salmenrannassa uudet istutusalueet tehdään oikeaoppisesti, mutta pyritään naamioimaan vanhahkoiksi. Koristekasvien määrä on rajoitettu hoitotöiden kohtuullistamiseksi. Kasvivalikoima perustuu 1800-luvun lopulla muodissa olleisiin kasveihin, tosin nykyjalosteisiin. Lisäksi käytetään paikan päällä, että ympäristössä kasvavia luonnonkasveja, niin metsäimarteita, ketunleipää kuin vuokkojakin. Sammalta että hapankastelua käytän rakenteiden ja patsaiden vanhentamiseen.

Villa Salmenrannan pihapiiriä Kuvat: Anne Kleemola

Villa Salmenrannan ylläpidosta vastaa Hietasaaren Touko ry, joka harjoittaa kuntouttavaa työtoimintaa. Se tarjoaa hyväksyvän, luonnonmukaisen ja terapeuttisen työympäristön, jossa onnistumisen kokemukset kuuluvat kaikille. Yhdistyksellä on Hietasaaressa Toukolan tila, joka keskittyy eläinten hoitoon. Touko ry vaalii myös Hietasaaren kulttuuriympäristöä ja rakennusperintöä. Yhteystiedot: www.villasalmenranta.fi / www.toukory.fi

Puun päivän osallistujia Martinkaupin tammen alla 2014 Kuva: Kalle Hellström

Puun päivä Liisa Rinne & Kalle Hellström

Puun päivää vietetään ympäri maailmaa eri aikoina vuodesta eri sisältöisinä tapahtumina. Puun päivänä yksilöitä ja yhteisöjä kehotetaan istuttamaan puita ja kiinnittämään huomiota puiden ja metsien merkitykseen ja suojeluun. Suomessa Puun päivän juhlinta alkoi Lohjalla 27.9.1998 Vesan päivänä. Oulussa järjestettiin ensimmäinen Puun päivän tapahtuma vuonna 2014 Hietasaaressa. Hietasaaren luontoa uhkaavat kaavoitussuunnitelmat, jotka toteutuessaan saattaisivat saaren puut ja metsät järjettömän hävityksen kohteeksi. Hietasaari on oululaisten tärkein virkistysalue lähellä kaupunkia. Puun päivän metsäretki saarelle välitti päättäjille saaren monimuotoisen luonnon ja vanhan kulttuurin kunnioitusta. Metsäretken järjestivät Hyötykasviyhdistys ry:n alaosasto, Hietasaaren-Toppilansaaren asukasyhdistys ry ja Hietasaaren palstaviljelijät ry, jotka kaikki ovat mukana Hietasaari-liikkeessä.

Hietasaaressa kasvaa paljon vanhoja puita, sekä kotimaisia lajeja kuten 200-300 vuotta vanhoja leveälatvuksisia petäjiä että vanhojen huviloiden pihoille istutettuja erikoisempia puita kuten lehtikuusia ja sembramäntyjä. Saaren länsirannalla ja itäpuolen pikkusaarilla on maankohoamisrannikon lehtimetsiä, jotka ovat itsessään arvokkaita lahopuustoineen ja rehevine kasvustoineen. Jos kaavasuunnitelmat toteutuisivat, jouduttaisiin viljelypalstat siirtämään Hietasaaren eteläosaan ja sieltä raivaamaan laajat alueet 50-60-vuotiasta männikköä. Vaikka metsä on aikoinaan istutettu, on sillä tärkeä merkitys lähivirkistysmetsänä ja keskustan lähistön ilmanpuhdistajana.

Tänä puun päivänä haluamme kiinnittää huomiota puun merkitykseen, sillä metsät ovat maapallolle yhtä tärkeitä kuin keuhkot ihmisille. Siksi metsien suojelu, istutus ja hoito on välttämätöntä. Uusiutuvana luonnonvarana puulla on samalla materiaalina korvaamaton rooli ja suuret mahdollisuudet, kunhan käytämme metsiä kestävästi uudistaen. Muistutamme, että puut voivat elää ilman ihmistä, mutta ihminen ei voi elää ilman puita. Pyydämme kasvua istutetuille ja luonnonmetsille, ja toivotamme KAUAN ELÄKÖÖN PUU!“

Syksyllä 2015 Puun päivää vietettiin Oulussa toista kertaa, jälleen Vesan päivänä, 27. syyskuuta. Retki suuntautui tällä kertaa Hietasaaren Kutterikujalla olevaan Häkkisen arboretumiin eli puulajipuistoon. Häkkisen huvilan vaiheista on erillinen artikkeli tässä kirjassa. Tapahtumaa isännöi Matti Häkkinen, joka oli koonnut retkeläisiä varten listan huvilan tontin puista. Niitä oli yhteensä yli 20 eri lajia. Pihapiiri kiinnosti oululaisia, sillä retkeläisiä tuli paikalle jopa kuutisenkymmentä. Matti Häkkinen veti pienen kierroksen

tontilla esitellen eri puita ja niiden taustoja. Lopuksi luettiin puun päivän julistus, annettiin isännälle lahjat ja juotiin pullakahvit. Tällä kertaa ei istutettu puuta, koska Häkkisten tontilla on jo valmiiksi runsaasti puita. Häkkisille annettiin Aleniuksen puutarhan lahjoittama Valamon ruusu. Puun päivän vietto saanee myös jatkoa tulevina vuosina Oulussa, sillä se on hyvä tapa kertoa puiden ja metsien merkityksestä kaupunkilaisille. Kauan eläköön Hietasaaren puut!

Juhani Suopanki kiittää järjestäjien puolesta Puun päivän isäntää Matti Häkkistä Kuva: Anne Kleemola

Puulajeja Häkkisen huvilalla Oulun Hietasaaressa Douglaskuusi Engelmanninkuusi Euroopanlehtikuusi Hieskoivu Kontortamänty Kurilienlehtikuusi Lännenpihta Makedonianmänty Okakuusi Rauduskoivu Saarni Siperianlehtikuusi Siperianpihta Siperiansembra Tammi Tervaleppä Vaahtera Valkokuusi Visakoivu

Pseudotsuga menziesii Picea engelmannii Larix decidua Betula pubescens Pinus contorta var. latifolia Larix gmelinii var. japonica Abies lasiocarpa Pinus peuce Picea pungens Betula pendula Fraxinus excelsior Larix sibirica Abies sibirica Pinus cembra subsp. sibirica Quercus robur Alnus glutinosa Acer platanoides Picea cf. glauca Betula pendula var. carelica

Laatinut Matti Häkkinen 24.9.2015

Vanha mänty Kuva: Sami Mäkiniemi

Villa Salmenrannan jugend-huvila Kuva: Anne Kleemola

100

Häkkisen huvila — Kutterikujan arboretum Kalle Hellström

Häkkisen huvilalla Hietasaaren Kutterikujalla voi aistia minkälaiselta saaren ympäristö näytti vielä 60 vuotta sitten. Huvilan piha on erinomainen näyte vanhasta puutarhakulttuurista, joka on saaresta suurelta osin hävinnyt nykypäivään tultaessa. Suurimpana syynä on se, että kaupungin kaavapolitiikan myötä yksityistä asumista saaressa vähennettiin ja asukkaat muuttivat muualle. Kaupunki tarjosi mm. 1960-luvulla tontteja Mustasuolta. Monet vanhat huvilat ja talot rapistuivat ja purettiin. Huvilalla kesiään lapsuudestaan 1940-luvulta lähtien viettänyt Matti Häkkinen luettelee Kutterikujan varren entisiä vakituisia asukkaita: ”Kesti, Halijoki, Väliaho, Tomberg, Martinkauppi… ” Ainostaan Häkkisen huvila on enää jäljellä. Punaisen hirsihuvilan alkuperäinen paikka oli Heinäpäässä, jossa se toimi palokunnan ruiskuhuoneena. Rakennuksen suunnitteli arkkitehti J. W. Lillqvist. Rakennuksessa oli yläkerran kaari-ikkunat ja toisessa päädyssä suuret pariovet. Näistä kaari-ikkunat ovat säilyneet nykypäivään. Rakennus siirrettiin talvella 1935 Hietasaareen. Huvilaksi sen piirsi Gustav Strandberg. Huvilaan asettuivat kesiään viettämään Matti Häkkisen vanhemmat Kosti ja Irja. Matin isä toimi Oulun kaupungin ensimmäisenä metsänhoitajana. Tämä selittää sen, että tontilla on monipuolinen valikoima kookkaita osin kaukaisempaakin alkuperää olevia puita. Alkuvuosina Kosti Häkkinen viljeli puun taimia huvilalla ja niitä myymällä sai lisäansioita perheelleen. Puut ovat varttuneet komeisiin mittoihin 80 vuoden aikana. Näistä mainittakoon tammi, vaahtera, saarni, peucemänty, douglaskuusi, pihtakuusi, okakuusi sekä euroopan-, kuriilien- ja siperianlehtikuusi. Tammi on tuotu 1940-luvulla Raumalta. Matalaksi jäänyt ja välillä paleltunut saarni on istutettu 1950-luvulla. Vanhin omenapuu on 1930-luvulta.

Hietasaaren merellinen ilmasto on otollinen monille eteläisemmille lajeille. Yöhallat tulevat syksyllä myöhään eli kasvukausi on pidempi kuin mantereella. Kutterikujan varressa oleva komea kuusikuja on istutettu 1940-luvulla kuusiaidaksi. Sitä ei kuitenkaan leikattu. Nyt pihapiiri, jota arboretumiksikin eli puulajipuistoksi voisi kutsua, on sankan metsän ympäröimä ja keskikesällä sääskiä on välillä runsaasti. Vielä 1950-luvulle asti ympäristö oli paljon avarampi, sillä vieressä oli ympärivuotisten asukkaiden pihapiirejä ja peltoalueita. Lounaispuolen peltoalue istutettiin 1950-luvun lopulla männylle. Saaren eteläranta oli yhteislaidunta ja siellä käyskentelivät lehmät. Sotien jälkeen oli pulaa elintarvikkeista ja huvilalla viljeltävät kasvit toivat ruoan jatketta pöytään. Häkkisten huvilan kasvimaalla kasvoi mm. perunaa, naurista, porkkanaa, punajuurta ja mansikoita. Huvilan lattianaluskellarissa pidettiin syyspuolen ajan juureksia ja ne haettiin joulun aikaan kotiin Tuiraan. Perhe asui Lossikujalla ja siellä oli maakellari perunoiden ja juuresten säilytykseen. Nykyisin Häkkiset viljelevät pienimuotoisesti keittiövihanneksia. Tontilla on myös muutama marjapensas, vadelmaa, raparperia ja omenapuita. Myös pitkin kesää kukkivat perinteiset perennat ja kesäkukat tuovat väriä puutarhaan. Elokuun lopulla 2014 pihalla kukkivat kultapallot, ruskoliljat, nauhukset, töyhtöangervot ja koristekrassit. Matin periaatteena on hallittu hoitamattomuus, myös luonnon kukille on sijansa. Pihamaata hoidetaan kedon tapaan: se niitetään kerran kesässä.

Häkkisen huvilan ympärillä on kaunis hyöty- ja koristepuutarha. Myös vanhat puut kiinnittävät huomion, oikealla okakuusi. Kuva: Kalle Hellström

101

Huvilan erikoisuus ovat sinivuokot. Aikoinaan pihaan istutetut kasvit ovat menestyneet niin hyvin, että ne ovat levinneet läheiseen metsään usean aarin alalle. Myös valkovuokot kukkivat toukokuussa pihamaalla. Matti Häkkinen palasi synnyinkaupunkiinsa Ouluun yhdessä vaimonsa Maijan kanssa 1980-luvulla. Siitä lähtien he ovat asuneet huvilalla joka kesä toukokuulta lokakuulle. Huvilaan on tehty vuo-

Puutarhan puistokäytävä Kuva: Kalle Hellström

sikymmenien varrella kunnostustöitä. Vuonna 2000 huvilaan tehtiin ruiskuhuoneen alkuperäispiirustusten mukaiset päätykoristeet. Tontilla riittää puuhaa koko kesäksi. Matti kertoo, että haluaa vaalia pihallaan perinteitä. Kalustus ja pihan järjestys on säilynyt aika samanlaisena viimeiset 50 vuotta. Kasvimaan läpi johtava kulkuväylä oleskelupenkkeineen tuo tuulahduksen vanhasta Hietasaaren huvilakulttuurista ja sellaisena sen toivoisi säilyvän jatkossakin.

Matti Häkkinen pihallaan syksyllä 2015 Kuva: Anne Kleemola Oik.: Häkkisen huvilaan tehtiin 15 vuotta sitten ruiskuhuoneen aikaista tyyliä olevat päätykoristeet, joissa aiheena tulikukko ja liekit. Kuva: Matti Häkkinen

102

103

104

Dubatscheffin huvila — kauppiassuvun kesänviettoa ja mehiläistenhoitoa Kalle Hellström

Hietasaarentien varrella suunnilleen Aleniuksen puutarhaa vastapäätä metsän siimeksessä sijaitsee kaksi Dubatscheffin suvun kesähuvilaa, joista vanhempi sininen huvila on yhä suvun omistuksessa ja aktiivisessa käytössä kesäisin. Toinen vuonna 1906 rakennettu, nykyisin kaupungin omistama, kaksikerroksinen vaalea puuhuvila on päässyt rapistumaan. Kesäpaikan Hietasaaresta hankki Venäjän Tveristä Ouluun tullut hedelmä- ja makeiskauppias Petter Dubatscheff. Hänen poikansa Petter ja Ivan jatkoivat kauppiaina. Ivanilla ja vaimollaan Nadeschdalla oli 9 lasta. Huvila valmistui nuorimman lapsen ristiäisten aikaan v. 1906. Sininen vaatimattomampi huvila on rakennettu 1870-luvulla ja sitä omisti 1922 asti Anna Markoff, lukkari Ilja Markoffin vaimo. Ivanin poika Nikolai, joka jatkoi myös kauppiasuralla, asui sinisessä talossa perheineen vuodesta 1935 aina kuolemaansa vuoteen 1987 asti. Dubatscheffit pitivät Oulussa kauppaa useassa osoitteessa. Ivanin tytär Anna Dubatscheff piti herkkuja makeisliikettä Puistolan talossa vuoteen 1929. Ivanin poika Petter (Pietari) Dubatscheff piti herkkuja makeisliikettä Vikkulan talossa Asemakatu 12:ssa. Suku on asunut myös Kajaaninkatu 18:ssa, joka tuhoutui sodan pommituksissa. Uusi kivitalo valmistui 1950-luvun puolivälissä. Nikolai oli myös torikauppiaana ja myi työvaatteita ns. Narikassa, jossa hän kauppasi mm. miesten työvaatteita. Nikolain neljästä lapsesta on elossa Ivan Juhani (Jussi). Jussin viidestä lapsesta poika Heikki ylläpitää huvilaa nykyisin puolisonsa kanssa ja aloitti 2013 tontilla myös mehiläistenhoidon. Jussi Dubatscheff muisteli heinäkuussa 2015 vanhoja aikoja aina II maailmansotaan asti. Huvilan tienoon maisema oli silloin hyvin toisennäköinen, puustoa ei paljon ollut, vaan ympärillä oli peltoja ja niittyjä. Meren puolella olivat ns. Jannen pellot. Myös huviloita

oli ympärillä paljon nykyistä enemmän. 1900-luvun alussa huvilan vieressä oli myös talli hevoselle, koska hevosta tarvittiin kauppatavaran kuljetukseen. Sota-aikana oli talossa myös kaksi lehmää ja lammas, jotka varmistivat maidon ja voin saannin, kun elintarvikkeista oli puutetta. Lehmät olivat piharakennuksessa pienessä huoneessa, joka nykymittapuun mukaan tuntuu varsin ahtaalta noille eläimille. Lehmät laitettiin sodan jälkeen pois. Saunarakennus on tuotu tontille 1960-luvulla Toppilan satamasta. Saunan paikalla oli sirpalesuoja sodan aikana. Sähkö taloon on tullut jo vuosikymmeniä, mutta vesijohtoa ja viemäriä sinne ei ole koskaan vedetty. Alueen epävarma kaavatilanne on vaikuttanut myös asukkaiden intoon tehdä isompia kunnostuksia rakennuksiin. Tontin pitkäaikainen vuokrasopimus päättyi 1944 ja sen jälkeen on ollut lyhyempiä, noin viisivuotisia vuokrasopimuksia. Kaupunki pakkolunasti vaalean huvilan kiinteistönkin itselleen 1980-luvulla ja on vuokrannut sitä vuoden kerrallaan. Tätä huvilaa on käyttänyt Olli Kaasila, jonka vaimo oli Jussin serkku. Uudessa kaavaluonnoksessa molemmat huvilat on kuitenkin esitetty säilytettäviksi ja toivon mukaan alkuperäisillä omistajilla on mahdollisuus tehdä pitempiaikaisia vuokrasopimuksia. Heikki Dubatscheff on hoitanut huvilaa ja sen pihaa vuodesta 2008. Suojaisa piha on hyvin hoidettu ja sillä kasvaa hedelmäpuita ja koristeperennoja. Vanha omenapuu lienee lähemmäs 100 vuotta vanha. Se tuottaa ajoittain vielä hyvin syyslajikkeen omenoita. Kirsikkapuutkin ovat varsin hyvin menestyneet ja tuottavat välillä satoa. Lisäksi on herukkaa ja vadelmaa. Aiemmin oli myös mansikkaa.

Dubatscheffin huvilan piha on suojaisa ja viihtyisä. Pihalla on paljon hedelmäpuita ja marjapensaita. Siniset mehiläispesät ovat keskellä pihaa. Kuva: Kalle Hellström

105

Heikillä on ollut mehiläisiä vuodesta 2013. Pesiä on nyt neljä, mutta tarkoitus on laajentaa seitsemään. Mehiläiset ovat italialaista rotua ja menestyneet hyvin näinkin lähellä kaupungin keskustaa. Tässä on varmasti auttanut Hietasaaren luonnontilaisuus. Siellä on paljon lehtomaista metsää, niittyjä, merenrantaa, pihapiirejä ja viljelypalstoja. Mesikasveja on siten monenlaisia. Mehiläisten keräämän meden koostumus on vasta analysoitu. Runsain laji oli

meden siitepölyn perusteella vadelma ja muut sen sukuiset kasvit. Hietasaari onkin tunnettu vadelmankeruupaikka oululaisille. Melko yleisiä ovat myös pajut, pihlaja, virnat ja apilat. Nämä ovat mehiläisten tärkeitä ravintokasveja kesän eri vaiheissa. Keruukausi päättyy maitohorsman kukintaan, jonka jälkeen Heikki kerää hunajan talteen, yleensä elokuun alussa. Vuonna 2014 hunajaa kertyi hyvin, yli 60 kiloa pesää kohti.

Juhani (Jussi) ja Heikki Dubatscheff 1800-luvulla rakennetun huvilan edessä. Seinällä Jussin isän Nikolain kauppaliikkeessään käyttämä kyltti. Kuva: Kalle Hellström

106

Mehiläispesän suulla on vilkas liikenne kesäpäivänä. Kuva: Kalle Hellström

Hietasaaren hunajalle on haettu Joutsenmerkki. Hunaja sai myös kunniakirjan Suomen Mehiläishoitajien Liiton SML:n hunajakilpailussa 2014 sarjassa juoksevat hunajat. Heikki Dubatscheffin mehiläiset varmistavat Hietasaaren hyöty- ja luonnonkasvien tehokkaan pölytyksen, sillä yhdessä pesässä on ainakin 50 000 työläismehiläistä. Yksi työläinen elää noin 2 kuukautta ja lentää elinaikanaan 800 kilometriä. Aikoinaan mehiläisiä ovat Hietasaaressa pitäneet myös Kalle ja Rauno Rautio sekä Vuorivirrat

Dubatscheffin hunajapurkki oman pihan etiketillä Kuva: Heikki Dubatscheff

eri päissä Vaaskiventietä. Heikki Dubatscheffin hunajaa on ollut myynnissä pieniä eriä Aleniuksen puutarhalla. Hietasaareen suunnitellut uudet toiminnot voivat vähentää luonnontilaisia alueita, millä voi olla puolestaan vaikutuksia mehiläistenpidon onnistumiseen. Toivottavasti saaren kehittämisessä löydetään alueen luonto- ja kulttuuriarvoja vaaliva ote. (Kirjoitus perustuu Ivan Juhani (Jussi) ja Heikki Dubatscheffin haastatteluun heinäkuussa 2015.)

Niittykukat ovat mehiläisten ravintokasveja Hietasaaressa Kuva: Anne Kleemola

107

108

Villa Pukkila vm. 1892 Kati Heikkilä-Huhta

Oulun steinerkoulun kannatusyhdistys ry on saanut vaalittavakseen Villa Pukkilan huhtikuussa 1997. Vuoteen 2010 huvilan hoidosta vastasi Osuuskunta Pystyhirsi, jossa osakkaina oli steinerkoulun ja Oulun luonnonsuojeluyhdistyksen väkeä. Aiemmalta nimeltään Villa Pukkila oli Hyryn huvila. Huvilan perinteikkään nimen vaihto tuli välttämättömäksi, koska nimi Hyry on suojeltu. Villa Pukkilaksi huvila muuttui kiitos Antti Hyryn, joka vinkkasi huvilaa joskus jo aiemminkin Pukkilaksi kutsutun. Paattikuja 4:ssä sijaitseva huvila on steinerkoulun ja steinerpäiväkotien Punavarpunen ja Taivonkaaren lasten ja nuorten käytössä sulan maan aikana – talvella pystyhirsinen 123-vuotias päärakennus on vaipunut uneen. Huvilalla ja sen pihalla leikitään, tutkitaan ja havainnoidaan luontoa, viljellään, kerätään marjoja, mehustetaan, rakennellaan, ollaan ja viihdytään. Esimerkiksi kolmas luokka kylvää, korjaa, pui ja jauhaa viljaa ja leipoo siitä leipää. Lukiolaiset käyttävät huvilaa ympäristöineen mm. maanmittaus- ja veistokursseillaan. Huvila on myös koko kouluyhteisön tärkeä virkistäytymispaikka ja talkookohde. Syksyn myyjäiset, Mikonmarkkinat, on pidetty huvilan pihalla. Taideleirejä, puunhoitokursseja, elokuvaa, runotapahtumia, keskiaikatapahtumia, larppausta, yösuunnistusta… Villa Pukkila ympäristöineen inspiroi moneen. Huvilaa vuokrataan mielellään myös ulkopuolisille; korjaus- ja hoitokustannukset katetaan vuokratuloilla. Paitsi työ: se tehdään talkoilla. Koulun vanhemmat ja opettajat sekä muut huvilan ystävät ovat talkoilleet huvilan kattoremontin, verannan ja parvekkeen kunnos-

tuksen, ulkomaalauksen, ikkunapuitteiden ja ovien restauroinnin. Keittiöön on vedetty vesi ja liesi jouduttu uusimaan, mutta muutoin myös sisätilat on haluttu pitää alkuperäisessä kunnossa. 1920-luvulla rakennettu kuisti odottaa kunnostusta. Steinerkoulu on tehnyt pitkään yhteistyötä Oulun luonnonsuojeluyhdistyksen (OLSY) kanssa. Yhdistys on alusta alkaen ollut mukana hankkimassa, kehittämässä, hoitamassa ja remontoimassa huvilaa. Huvilaa ympäröiviä niittyjä on niitetty talkoilla ja puutarhaa ja komposteja hoidettu. Myös huvilan ja pihapiirin rakennusten remontointiin oivaa talkooväkeä on OLSY:stä löytynyt. Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys on järjestänyt pihaan lintujen talviruokinnan. Pihapiiriin on jouduttu tekemään muutoksia. Asemakaavaan merkitsemättömät heikkokuntoiset ulkorakennukset on purettu. Mustasalmen rannassa ollut 1800-luvun sauna oli säilytysyrityksistä huolimatta pakko siirtää muutamia kymmeniä metrejä kannatusyhdistykselle rajatulle tontille. Sauna jouduttiin korvaamaan uudisrakennuksella. Urakka on tätä kirjoittaessa loppusuoralla: Työteliäiden talkoolaisten toimesta löylyistä päästiin taas nauttimaan helmikuussa 2015. Saunan viereen on noussut myös viihtyisä ja lämminhenkinen saunatupa. Sekä huvila että sauna ja saunatupa ovat vuokrattavissa monenlaiseen käyttöön. Vastavalmistunut saunatupa mahdollistaa paikan tunnelmasta nauttimisen nyt myös ympärivuotisesti. Varaukset koulun kansliasta – yhteystiedot löytyvät Oulun steinerkoulun nettisivuilta. Tervetuloa! Yhteystiedot: www.oulun-steinerkoulu.fi

Villa Pukkila Kuva: Kalle Hellström

109

Mikonmarkkinat Pukkilassa 27.9.2014 Kuvat: Kati Heikkil채-Huhta

110

Villit vihreät – villiyrttiretki Oulun Hietasaaressa Puomitien niityllä toukokuussa 2013 Kuvat: Raija Lähdesmäki

Luonnontuotekouluttaja ja luontoharrastaja Annikka Kujala järjestää Villiyrtti-nimikkeen alla sieni- ja villiyrttikursseja monimuotoisesti. Useat villiyrtit ovat meille jokaiselle tuttuja ”rikkaruohoja”, kuten voikukka, nokkonen, piharatamo, siankärsämö tai apilat. Miksi hyödyntää luonnonvaraisia kasveja ruokapöydässä on helppo saatavuus, edullisuus, erinomaiset ravintoarvot ja mainio maku. Käyttötapoja on lukemattomia ja itsekerätty ruoka ravitsee kehon lisäksi myös mieltä. Retkien aikana oppii, mitä villiyrttejä löytyy Oulusta ja miten syötäviä luonnonkasveja voi hyödyntää ruokapöydässä. Yhteystiedot: www.villiyrtti.fi

111

112

Kesäkoti Irjala, Oulun Invalidien Yhdistys ry Jussi Lotvonen

Invalidien yhdistys on toiminut Hietasaaressa yli 60 vuoden ajan. Yhdistys halusi perustaa oman kurssi- ja lomakodin, jolloin päätös kesäkoti Invarannan rakentamisesta päätettiin ylimääräisessä kokouksessa 21.9.1947. Oulun kaupunki vuokrasi yhdistykselle tontin Nallikarista. Kesäkodin vihkiäisiä vietettiin 11.7.1948. Neljännelle vuosikymmenelle lähdettäessä yhdistyksen taloudellinen tila oli heikentynyt ja kesäkodin kunto ja varustetaso ei enää vastannut ajan vaatimuksia. Lisäksi kesäkodin sijainti Nallikarin leirintäalueen puristuksessa koettiin hankalaksi.

tään jäsenpäiviä kerran viikossa kesäisin. Kesäkodissa järjestetään myös yhdistysten välisiä ystävyystapaamisia.

Vuosina -82 ja -83 yhdistyksen omistama kiinteistö Oulun keskustassa myytiin ja kesäkoti Invaranta myytiin kaupungille. Samalla yhdistys sai uuden tontin Hietasaaresta uutta kesäkotia varten. Uuden kesäkodin rakentaminen alkoi syksyllä 1982, mutta rakentaminen pitkittyi rahoitusvaikeuksien vuoksi. Kesäkoti valmistui lopulta kesän 1985 aikana, josta lähtien se on ollut ahkerassa käytössä. Uuden kesäkodin vihkiäisjuhlissa 22.9.1985 uusi kesäkoti sai nimekseen Irjala.

Oulun Invalidien Yhdistys pyrkii tehostamaan sekä vaikuttamistoimintaa että edunvalvontaa alueellamme. Yhdistys toimii vammaisten ihmisten yhdyssiteenä ja tekee työtä yhteiskunnassa niin, että sujuva arki mahdollistaa tuki- ja liikuntaelinvammaiselle ihmiselle itsenäisen ja hyvän elämän.

Kesäkoti Irjala sijaitsee osoitteessa Mustasaarentie 11 ja käsittää päärakennuksen kokoustiloineen ja saunoineen, grillikatoksen ja kolme majoitusmökkiä. Jokaisessa mökissä on makuupaikat 4 henkilölle. Kesäkoti Irjalaa vuokrataan kaikille halukkaille. Tiloissa voidaan viettää aikaa esimerkiksi koulutuksien, syntymäpäiväjuhlien, pikkujoulujen tai saunailtojen merkeissä. Loppukesästä 2015 Irjala vuokrattiin sadonkorjuujuhlia varten. Irjalan vuokraus on mahdollista huhtikuusta joulukuuhun. Kevättalvisin Irjalaa ei vuokrata.

Kesällä 2015 Irjalassa järjestettiin Irjalafest, jossa vietettiin yhdessä aikaa esiintyjiä katsoen. Tarkoituksena on järjestää vastaavia tapahtumia vastaisuudessakin. Oulun Invalidien Yhdistyksen järjestämiin tapahtumiin ovat tervetulleita kaiken ikäiset.

Nallikarin kaavamuutos aiheuttaa epävarmuutta Oulun Invalidien Yhdistyksen väen piirissä. Toiminnanjohtaja Jussi Lotvonen kirjoittaa tulevaisuuden suunnitelmista: ”Tulevaisuudesta ei ole mitään tietoa nykyisen kaavaluonnoksen vuoksi. Odotamme mitä Hietasaarelle tapahtuu tulevaisuudessa”. Yhteystiedot: www.oiy.fi

Oulun Invalidien Yhdistys ry on perustettu vuonna 1937 ja sen jäsenmäärä vuonna 2013 oli 850 henkilöä. Kesäkoti Irjalassa viete-

Irjalan pihapiiriä Kuva: Raija Lähdesmäki

113

114

Teevitupa, Oulun Kuurojen Yhdistys ry Leila Rytimaa

Oulun Kuurojen Yhdistyksen vuoden 1999 kevätkokouksessa jäsenistö antoi kehotuksen johtokunnalle alkaa tutkia mahdollisuutta kesäpaikan hankkimiseksi. Vuonna 2000 Oulun kaupunki ilmoitti 5.9.2000 ilmestyneissä lehdissä myyvänsä tarjousten perusteella Hietasaaren kaupunginosassa (55) korttelin 14 tontti 1:sen osoitteessa Kaljaasintie 5 olevan asuinrakennuksen ulkorakennuksineen. Ilmoituksessa kerrottiin rakennuksien sijaitsevan kaupungin vuokratontilla ja vuokra-ajan olevan 30 vuotta. Myynti-ilmoituksen perusteella Kaljaasintie 5:ssä olevaan rakennukseen tehtiin yksi tarjous. Tarjouksen jätti Oulun Kuurojen Yhdistys ry ja se oli suuruudeltaan 40 000 mk. Tekninen lautakunta päätti 21.11.2000 myydä Kaljaasintie 5 sijaitsevat rakennukset Oulun Kuurojen Yhdistys ry:lle ja vuokrata sille pinta-alaltaan 4709 m2 olevan tontin. Teevituvan on suunnitellut arkkitehti Karl Sandelin vuonna 1921 ja rakennuslupa myönnettiin 14.6.1921. Hakijana oli E. Kemppainen. Teevikatto on myöhemmin korvattu huovalla. Teevi oli päreen tapainen ohut lauta. Asuinrakennus liittyy Hietasaaren 1920-luvun rakentamiskauteen. Tontilla oli parhaat päivänsä nähneet ränsistyneet rakennukset. Yhdistys päätti talkootöillä ehostaa piha-aluetta sekä rakennukset. Korjaustöitä varten yhdistys tilasi Oulun yliopistolta arkkitehtuurin osastolta opiskelijatyönä kuntoarvion, jonka yhdistys sai 8.2.2001 (Kaisa Ilkka). Kuntokartoituksestakin selviää, että rakennukset olivat erittäin huonossa kunnossa, ja vaativat perusteellista korjaustyötä. Arkkitehtuurin osastolta saatiin myös korjausohjeita 1.5.2001 (Kaisa Ilkka), joiden turvin Teevitupaa on vuosien mittaan yhdistyksen voimin kunnostettu ja korjattu.

Teevitupa on Oulun Kuurojen Yhdistyksen toinen koti. Ennen Teevituvan hankkimista yhdistys ei kokoontunut kesäaikana laisinkaan. Teevitupa on siis tarjonnut yhdistykselle ja sen jäsenille mahdollisuuden kokoontua kesäaikana upeaan miljööseen sekä samalla mielekästä puuhaamista niin talkootöissä kuin virkistyksenkin parissa. Teevitupa tarjoaa ennen kaikkea jäsenilleen mahdollisuuden tavata ystäviä, virkistäytyä ja viettää upeita kesäpäiviä. Teevitupa on suuri osa yhdistyksen toimintaa, ja yhdistyksen toimintaa ilman Teevitupaa on mahdotonta kuvitella. Teevituvan tontilla sijaitsevat päärakennus, grillikatos sekä piharakennus. Teevituvalla on nykyään sähköliittymä, mutta juoksevaa vettä tontille ei tule. Huvila on Oulun Kuurojen Yhdistyksen kesäkäytössä ja kesäisin Teevituvalla järjestetään yhdistysiltoja, luentoja, talkoita ja vapaamuotoisia jäsenten tapahtumia. Lisäksi Teevituvalla järjestetään kaikille avoimia kirpputori- sekä yleisötapahtumia yleensä kerran kesässä. Lomakautena osallistujamäärät ovat vähäisempiä, juuri Teevituvan kokoon nähden sopivia ja jäseniä kokoontuu paikalle yleensä n. 15-30. Tapahtumissa kävijämäärät ovat pitäytyneet muutamissa kymmenissä, mutta jatkossa osanottajamäärien toivotaan nousevan, jotta Teevituvan miljööstä ja viittomakielisestä seurasta pääsisi nauttimaan mahdollisimman moni. Tervetuloa Teevituvalle yleisötapahtumiin! Vuonna 1907 perustettu ja vuonna 1932 rekisteröity Oulun Kuurojen Yhdistys ry toimii alueen kuurojen etujärjestönä, palvelujen tuottajana ja järjestäjänä. Jäsenmäärä vuonna 2013 oli 170 jäsentä. Yhdistyksen kotipaikka on Oulu ja sen toimialueena on

Teevitupa Kuva: Kalle Hellström

115

Oulu, Kiiminki, Haukipudas, Oulunsalo, Kempele, Muhos, Yli-Ii, Kuivaniemi, Pudasjärvi, Utajärvi, Temmes, Tyrnävä, Liminka, Lumijoki ja Siikajoki. Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on saada kuurot toimimaan yhteisvoimin tasa-arvoisten elinolojen saavuttamiseksi muihin kansalaisiin nähden. Yhdistys pyrkii myös edistämään yhteistoimintaa sellaisten järjestöjen ja viranomaisten sekä eri laitosten kanssa, joilla on samoja tavoitteita kuin yhdistyksellä. Yhdistyksen ensisijainen käyttämä kieli on suomalainen viittomakieli. Yhdistys tarjoaa toimintaa jäsenistölleen ja viittomakielisille, mutta toimintaan ovat tervetulleita kaikki viittomakielestä sekä yhteisistä toiminnantavoitteista kiinnostuneet. Teevitupaa ei vuokrata ulkopuolisille, vaan se on yhdistyksen omassa käytössä. Yhdistys maksaa tontista vuokraa Oulun kau-

pungille. Vuokrasopimuksen mukaisesti yhdistyksen vastuulla on pitää tontti hyvässä kunnossa, sekä huolehtia rakennusten asianmukaisista korjauksista sekä kunnossapidosta. Tulevaisuudessa yhdistys jatkaa Teevituvalla toimintaa toimintaperiaatteidensa mukaisesti. Samalla huolehditaan Teevituvan viihtyvyydestä ja tulevaisuudessa on tarkoitus huomioida lapsiperheet paremmin lisäämällä piha-alueelle keinut ja pieni leikkialue. Yhdistys toivoo, että tulevaisuudessa Teevitupa on yhtä tärkeä osa yhdistyksen toimintaa, kuin nyt. Yhteystiedot: www.oulunkuurojenyhdistys.fi

Teevitupa Kuva: Kalle Hellström

116

Oulun Seudun Merieläkeläisten kesäpaikka, Vaaskiventie 13 Kuva: Raija Lähdesmäki

117

118

Seeppari, Oulun Seudun CP-yhdistys ry Antero Jurvanen (toim. Kalle Hellström)

Oulun Seudun CP-yhdistys ry ylläpitää Mustasaarentie 4:ssä olevaa vanhaa huvilaa, joka on suojeltu. Päärakennuksen piirustukset ovat vuodelta 1922 ja ne laati K. A. Niemelä, joka oli myös tontin ensimmäinen vuokraaja. Päärakennusta on laajennettu 1930 ja piirustukset laati Kaarlo J. Kaattari. Pihapiirissä olevien lastentalon ja saunan piirustukset ovat Antti Tjäderin käsialaa. Vanha sauna on vuodelta 1925 ja lastentalo 1932. Myös lastentaloa on laajennettu. Huvila on vaihtanut omistajaa useaan otteeseen. Sotien jälkeen se oli myös Karjapohjolan kesänviettopaikkana. Erikoisuutena voi mainita, että tuohon aikaan paikassa oli sille ajalle hyvät kylmäsäilytystilat eristettyine jäävarastoineen. CP-yhdistys on tullut vuokralaiseksi Hietasaareen 1982 ja vuonna 1997 se osti kaupungilta tontilla olleet kiinteistöt. Kesäpaikan nimeksi tuli 1982 Seeppari. Huvilaa käytetään yhdistyksen tilaisuuksien järjestämiseen. Yhdistyksen kesäpaikka on kaikkien jäsenien vapaassa käytössä ja sen voi varata myös yksityiseen käyttöön. Seepparissa on jäsenistöllä mahdollisuus pitää pienimuotoista palstaviljelyä kesäisin veloituksetta.

vanhoja koristepuita, mm. sembramäntyjä. Pohjoisreunalla on komea kuusirivistö. Yhdistys järjestää vuosittain 5-10 jäsentapahtumaa Seepparissa. Hallitus kokoontuu siellä säännöllisesti. Huvilalla kokoontuu pienryhmiä satunnaisesti ja siellä käyvät myös yksittäiset jäsenet perheineen. Käyntejä on kesäisin päivittäin. Yhdistys vuokraa Seepparia ulkopuolisille. Vuokratuloilla katetaan Seepparin ylläpitokustannukset sekä tarvittavat korjaustoimenpiteet. Oulun seudun CP-yhdistys on perustettu vuonna 1967 ja sen jäsenmäärä vuonna 2013 oli noin 350. Yhdistys tukee Oulun alueen cp-vammaisia ja heidän perheitään järjestämällä virkistys-, sopeutumisvalmennus- ja vertaistukitoimintaa. Seepparin tontti on vuokratontti ja kiinteistöt ovat yhdistyksen. Päärakennus ja pikkutalo ovat museoviraston suojelukohteita. Tulevaisuudessa yhdistys pyrkii pitämään Seepparin toimintakuntoisena ja tulee käyttämään sitä jatkossakin samalla tavalla kuin aikaisemmin. Yhteystiedot: www.cp-liitto.fi/oulu

Lisäksi cp-tarha, Tervaväylän Lohipadon yksikkö ja Caritaksen palvelukoti käyttävät kesäisin Seepparia. Seepparin tontilla sijaitsee viisi rakennusta: päärakennus, pikkutalo (ns. lastentalo), varasto/liiteri, uusi sauna ja vanha sauna. Päärakennuksessa on keittiö, tupatilat, wc ja nukkumatilat noin 10 henkilölle. Pikkutalossa on pieni keittiö ja hieman nukkumatilaa olohuoneessa. Saunat ovat ns. kesäsaunoja: niissä on puulämmitteiset kiukaat ja vesipadat. Huvilan tontti on iso ja sillä kasvaa

Seepparin päärakennus Kuva: Kalle Hellström

119

120

Vaaskela, Oulun Eläkeläiset ry Olavi Peltoniemi

Hietasaaressa, Vaaskiventie 25, korttelissa 20, tontilla 1 sijaitsee moitteettomassa kunnossa oleva huvila, joka on rakennettu ennen vuotta 1916, ja jonka vuokraajana oli Hjalmar Berkholm. Hallinta siirtyi J. M. Montinille ja 1920 J. A. Söderlundille. Vuonna 1922 vuokraajana oli A. Kupiainen ja 1924 Olli Santaholma. K. Rautio osti Santaholman perikunnalta huvilan 26.8.1953 ja kunnosti sen asuintaloksi samalla laajentaen sitä käyttötarkoituksen mukaiseksi. Kun 1970-luvulla Oulun kaupunki rupesi häätämään asukkaita Hietasaaresta eikä uusinut maanvuokrasopimuksia kuin vuodeksi kerrallaan, Rautiot joutuivat luopumaan paikasta maanjako-oikeuden määräämällä hinnalla Oulun kaupungille 29.8.1977. Oulun kaupungista tuli kiinteistön omistaja, jolta Oulun eläkeläiset ry sen vuokrasi. Vuokrasopimus allekirjoitettiin 30.9.1977 kestoltaan 5 vuotta, joka määräajoin uusittiin. Oulun eläkeläiset ry teki mittavia saneeraus- ja korjaustöitä kiinteistössä saaden sen hyvään kuntoon. Useitten yhteydenottojen ja sitkeitten neuvottelujen jälkeen Oulun eläkeläiset ry osti paikan järjestön omistukseen. Kauppakirja allekirjoitettiin 17.6. 2004. Myyjän, Oulun kaupungin puolesta kauppakirjan allekirjoittivat Mäkikyrö sekä Huhtala ja Oulun eläkeläiset ry:n pj Olavi Peltoniemi, taloudenhoitaja Pentti Erkkilä ja Vaaskelatoimikunnasta Reijo Rautio. Välittömästi paikka liitettiin viemäriverkostoon ja rakennettiin asianmukaiset naisten ja miesten WC-tilat sekä invatilat. Vanhat puuseet saivat väistyä. Paikalla on huomattava kulttuurihistoriallinen arvo (RHM). Rakennukset sijaitsevat asemakaavan mukaisella uimalaitos/uimaranta-alueella ja rakennusten kunto on hyvä. Rakennukset esitetään säilytettäviksi. Asemakaavan tarkistamisen yhteydessä kaavaan tulee sisällyttää rakennusten säilyttämistä koskevat määräykset.

Alueella sijaitsee Oulun luotsipiirin merimerkki, joka pystytettiin 1923, mutta tulipalon ja myrskyn seurauksena se tuhoutui. Uusi betonirakenteinen merimerkki pystytettiin hiukan kauemmaksi rannasta ja sekin kuuluu säilytettäväksi. Kun Vaaskela siirtyi kaupan myötä Oulun eläkeläiset ry:n omistukseen, toiminnan ilmapiiri ja toiminta ikään kuin vapautui. Se antoi mahdollisuuden suunnitella ja kehittää ympäristöä ja toimintaa jäsenistön ehdoilla ja toiveilla jäsenistön näköiseksi. Merkillepantavaa oli myös paikan käyttöasteen lisääntyminen. Tuli monipuolista harrastustoimintaa lisää ja se osaltaan asetti jäsenistölle lisääntyvää työtä ja velvotteita. On muistettava, että Oulun eläkeläiset ry:n jäsenmäärä on yli viidesadan ja jäsenistön vaikutuspiirissä on paljon läheisiä, omaisia ja tuttavia, joille Vaaskela on myös avoinna. Samoin torstai- ja sunnuntaitanssit, jotka ovat hyvin suositut ja aina elävän musiikin, Paronit-orkesterin tahdittamat. Tanssi, jos mikä, on erinomaisen hyvää liikuntaa varttuneelle väelle. Se on tasapainoa kehittävää ja se on myös sosiaalinen tapahtuma. Siellä tulee uusia ystäviä, tuttavia ja mitä kaikkea muuta? Jumppien, senioritanssi Askeltajien, Eloisat-kuoron, ohjelmatoimikunnan, Vaaskelatoimikunnan, käsityökerhon, eri juhlatilaisuuksien, jaostojen, erilaisten tapahtumien, saunailtojen ja monien muiden järjestön tilaisuuksien toiminnassa Vaaskela on tapahtumien keskipiste. On monet häät tanssittu, monet syntymäpäivät vietetty, monet muistotilaisuudet pidetty ja monta sukujuhlaa on Vaaskela nähnyt. Oulun eläkeläiset ry kykenee tarjoamaan jäsenistölleen todella hyvät puitteet niin vapaa-ajan viettoon kuin myös harrastuksille.

Vaaskelan päärakennus Kuva: Merja Ylönen

121

Voi myös kehittää ja ylläpitää niin fyysistä kuin psyykkistä kuntoa. Se varmasti maksaa itsensä takaisin. Kaikkien jäsenten vointinsa mukaan olisi syytä tukea toimintaa ja varmistaa toiminnan jatkuvuus. Se on mittava työ minkä esim. emännät, Vaaskelatoimikunta, juhlien ja tanssien järjestäjät, käsityökerho ja talkoolaiset tekevät toiminnan pyörittämisen eteen. Samoin yöpäivystäjät, reissujen ja matkojen järjestäjät. Kaikki tämä työ tehdään vapaaehtoisesti.

Toivoisin, että niin poliitikot kuin nuorempi sukupolvi perehtyisi ja sisäistäisi sen arvokkaan työn, jonka eläkeläisjärjestöt tekevät jäsenistönsä hyväksi. On varmaa, että se on yhteiskunnalta huomattava rahallinen säästö. Toiminnassa pitkään mukana olleena arvostan eläkeläisten suhtautumista elämään. Heillä on etupäässä myönteinen suhtautuminen ja osaavat elää päivät “peräkkäin eikä päällekkäin”.

Paronit-orkesteri ja tanssien järjestäjät tauolla. Toini, Jaska, kitaristi-laulusolisti Urpo, haitaristi Raimo, rumpali-laulusolisti Reijo ja Olavi Kuva: Olavi Peltoniemi

122

Vaaskelan lavalla tanssin pyörteissä Kuva: Olavi Peltoniemi

Onhan selvä, että Vaaskelan toiminta on kesäajan toimintaa. Talvikuukausina toiminnan painopiste siirtyy Aleksinkulmaan, Raksilan uimahallille ja Palolaitoksen liikuntasalille, mutta kyllä talvikuukausina on Vaaskelassa toimintaa jatkuvasti – tosin vain sisätiloissa.

Yhteystiedot: www.oulunelakelaiset.net

Hietasaaren, tuon merellisen kauniin idyllisen saaren Vaaskela kutsuu kesäaikana, niin tanssin ystäviä kuin eläkeläisiä järjestömme jäseniksi jakamaan hyviä päiviä kanssamme. Toivomme, että Hietasaari säilyisi nykytilassa ilman suuria myllerryksiä.

Käsityökerholaisia Kuva: Olavi Peltoniemi

123

124

Kesäkoti Kymppi, Oulun Työväen Eläkeläiset ry Teuvo Blomster

Oulun kaupungin edustajat ovat aikoinaan tehneet jalon päätöksen, ottaessaan yleishyödyllisen yhdistyksen vuokralaiseksi kaupungin omistamaan, Hietasaaren kaupunginosassa sijaitsevaan Puomitie 10 kiinteistöön. Vuokralaiseksi otetun Oulun Työväen Eläkeläiset ry:n vuokra-aika on alkanut 15.6.1985. Kun yhdistys on vuokralaisena pitänyt ansiokkaasti tonttia sekä kiinteistöä hyvässä kunnossa ja suojeluarvoja noudattaen, on vuokrasopimuksia jatkettu aina näihin päiviin saakka. Viimeisin vuokrasopimus on voimassa elokuun loppuun 2023 saakka. Yhdistystämme voi siis hyvällä syyllä katsoa Hietasaaren kanta-asukkaaksi. Yhdistyksemme kesäkäyttöön kaavaillulle kohteelle ei liene nimikilpailua järjestetty, mutta käyttöön otettu nimi “Kesäkoti Kymppi” osuu silloiseen katuosoitteeseen hyvin. (Olihan aiempi osoite Puomitie 10). Osoite muutettiin lokakuussa 1999 vahvistetun kaavan mukaan ja nykyinen virallinen osoite on Keulapuomintie 11. Kesäpaikkamme nimeä ei ole katsottu tarpeelliseksi muuttaa. Ilman nykyajan mukavuuksia, puuhellaa käyttäen ja vesipostista käyttöveden noutaen, ovat jäsenemme kesäpäiviään viettäneet “Kympissä” jo liki 30 vuotta. Paikan pihapiiristä ja rakennuksista nauttien, sekä rakkaasta Kympistä kukin vuorollaan huolehtien. Puuhaa onkin kesäisin riittänyt, kun yhdistys on pitänyt paikkaa jäsenistölleen avoinna joka päivä, aina kesäkuun alusta elokuun loppuun saakka. Juhannusaaton iltapäivää ja elokuun juhlaa on vietetty laajemmankin ystäväjoukon kanssa. Kolmen kesäkuukauden aikana on päiväkirjaan kirjautunut käyntejä parisen tuhatta! Kesäkoti Kymppi on siis osoittanut tarpeellisuutensa jäsentemme virkistyksen ja hyvinvoinnin edistäjänä.

Muutoksen tuulet puhaltelevat koko Hietasaaren tulevaisuuden yllä. Niin on myös Kesäkoti Kympin kohdalla. Nykyajan haasteisiin olemme vastaamassa parantamalla kiinteistön vesi- ja viemärijärjestelmää, sekä rakentamalla invakäyttöön soveltuvat wc-tilat. Muutostöiden valmistuttua kesäkotimme toimii entistä paremmin jäsenistön kesänviettopaikkana ja suo mahdollisuuksia uudenlaiseen virkistäytymiseen sekä vapaa-ajan toimintaan. Kesäkoti on todella tärkeä niille jäsenille, joilla ei ole omaa kesänviettopaikkaa, tai sellainen on liian kaukana päivittäiskäyntejä ajatellen. Kiinteistön suojelumerkinnällä varustettu päärakennus vaatii jatkuvaa huolenpitoa ja siitä aiheutuu meille vuokramiehenä kustannuksia, tietenkin myös hiukan pään vaivaa. Yhteistyö Oulun kaupungin viranomaisten kanssa on ollut asiallista, joten yhdistyksemme voi nähdä kesätoimintansa Kympissä jatkuvan aktiivisena myös tulevina vuosina. Yhteystiedot: www.otery.fi

Kesäkoti Kymppi Kuva: Tuula Leskinen

125

Nallikarin maisemaa Kuva: Anne Kleemola

128

Oulun Purjehdusseura ry Ilmo Hassinen

Alkuvuodet

Menetysten jälkeen muutto Hietasaareen ja uudistuminen

Oulun merikoulun johtaja Alfred Ekholm kutsui koolle Oulun Purjehdusseuran perustavan kokouksen toukokuussa 1880. Seuran syntymäpäiväksi kuitenkin vakiintui elokuun 10. vuonna 1881, jolloin Suomen suuriruhtinaskunnan keisarillinen senaatti hyväksyi säännöt yhdistykselle nimeltään “Oulun purjehdusseura – Uleåborgs segelförening”.

OPS:n Vihreäsaaren paviljonki pakkolunastettiin öljysataman tieltä vuonna 1961 ja purettiin v. 1964. Jouluaaton aattona vuonna 1972 paloi Kiikelin venevaja ja sen mukana suurin osa Oulun Purjehdusseuran ja Oulun Merenkävijöiden venekannasta. Sen ansiosta puuvenepainotteinen venekanta vaihtui kerralla lujitemuovirakenteiseksi. Vanhoista ajoista ei siis ole paljoa muistomerkkejä.

Oulun Purjehdusseura (OPS) on Suomen seitsemänneksi vanhin jatkuvasti toiminnassa ollut purjehdusseura, ja samalla se on Pohjois-Suomen vanhin urheiluseura.

Telakkasäätiö sai vuonna 1974 vuokrattua Hietasaaren Johanssoninrannan telakka-alueen, ja vuonna 1975 sinne saatiin ensimmäinen laituri. Paikka oli ollut sitä ennen monenlaisessa käytössä: Siellä oli toiminut Bengt Johanssonin limonaditehdaskin, ja paikka oli saanut sen myötä Johanssoninrannan nimen. Kaupungin omistamaa ja vuokraamaa paikkaa on kutsuttu myös Kansankentäksi, jonne kaupunki v. 1905 myönsi luvan rakentaa tanssilavan. Sinne päästiin kaupungista tehtailija Johanssonin omistamalla höyryaluksella. Rantaan kulkeva tie sai nimen Kansankentäntie. Purjehdusseurat olivat anoneet paikkaa vuokralle jo ennen Kiikelin paloa, mutta asian viranomaiskäsittely oli viivästynyt, koska Johanssoninrannan vuokralaiset olivat eri kanavia pitkin onnistuneet viivyttämään hanketta.

Alku oli hankalaa. Kunnon telakka-aluetta saati laituria ei Oulun purjehtijoilla ollut vuosiin. Veneitä talvehti kauppatorin rannan makasiinien välissä, ja toiminnan tukikohtana oli laituri Toppilan salmen suussa. Viimein Oulun Purjehdusseura sai rakennutettua Vihreäsaareen ikioman paviljonkinsa, joka vihittiin 20.8.1922. Aitosuomalaisuusaatteen innoittamana joukko kaksikielisen OPS:n jäsenistä erosi ja perusti uuden yksikielisen veneilyseuran, Oulun Merenkävijät (OM) vuonna 1927. OPS ja OM lähtivät kuitenkin heti yhteistoimintaan, ja kilpailut järjestettiin yhteisin voimin. Vuonna 1960 perustettiin OPS:n ja OM:n telakkasäätiö, ja samana vuonna telakkasäätiö sai käyttöönsä puolet Kiikelin saaresta, jonne rakennettiin yhteinen venevaja.

Muitakin veneilysataman paikkoja oli ehdolla kuten Korkeasaari, mutta tätä suunnitelmaa Oulu Osakeyhtiö vastusti jyrkästi. Myös Hietasaaren meren puoli ja Mustasalmen suu olivat esillä. Viimeksi mainittu osoittautui kuitenkin niin hiekkaiseksi, että se ei olisi pysynyt auki ilman tiuhaan toistuvia ruoppauksia. Huoltorakennus Johanssoninrantaan valmistui avaimet käteen -työnä vuonna 1980 niin, että se oli käytettävissä OPS:n 100-vuotisregatassa v. 1981. Vihreäsaaren paviljongin menetyksen jälkeen Oulun Purjehdusseura joutui järjestämään seuratoimintaansa kuuluvat tilaisuutensa

Hietasaaren veneilykeskuksen B-laituri elokuun iltatyvenessä v. 2014 Kuva: Ilmo Hassinen

129

kaupungilla – useimmiten Kauppaklubilla, kunnes telakkasäätiö sai rakennetuksi Hietasaaren veneilykeskuksen päärakennuksen, joka nimettiin Johteenpookiksi, mikä on ihan hyvä nimi Johteenselän rannalla sijaitsevalle rakennukselle, jossa on tunnusmajakan eli pookin näköinen torni. Arkkitehti Risto Harjun piirtämän toimintakeskuksen juhlallisia avajaisia vietettiin 12.10.1991. Paikalla entuudestaan sijannut huoltorakennus jäi pahasti Johteenpookin eteen, joten se sahattiin kahteen osaan, jotka nosturilla siirrettiin telakka-alueen reunalle nykyiselle paikalleen valmistuneille pe-

rustuksille ja yhdistettiin jälleen. Veneilykeskukseen kuuluu myös erillinen, alkuaan telakkamestarin käyttöön tarkoitettu asuinrakennus, kolme venehallia sekä kiinteä 8 tonnin nosturi. Venehallihanke oli ollut telakkasäätiössä esillä ainakin vuosikymmenen ennen kuin sellainen viimein saatiin. Yksityinen yhden veneenomistajan halli on veneilykeskuksen alueella ollut 1970-luvulta asti, ja muutamat OM:n jäsenet rakensivat 1990-luvun lopussa pienen hallin alueen perälle. Telakkasäätiö päätti vuonna 2002

Hietasaaren veneilykeskus Johanssoninrannassa. Vasemmalta: telakkamestarin asuinrakennus, Johteenpookin toimintakeskus, jollien laskuluiska ja A-laituri. Kuva: Jari Moilanen / Airmoilanen©

130

Junioritoimintaa Johteenpookin edustalla elokuussa 1995. Kuva: Ilmo Hassinen

itse rakentaa hallin, ja tämän jälkeen asia etenikin nopeasti niin, että iso venehalli valmistui vuonna 2003. Pääurakoitsijana oli YIT Rakennus Oy. Hallin koko kapasiteetti on ollut veneiden talvehtimisaikana käytössä, joten lisärakentaminenkin saattaa tulla ajankohtaiseksi Veneiden lukumäärän ja koon kasvaessa laiturien lisärakentamisen ja korvausrakentamisen tarvetta on nykyisin olemassa, mutta lisärakentamiselle rantaviiva alkaa käydä lyhyeksi. Yhtenä syynä on veneilykeskuksen eteläpuolella oleva rauhoitettu Natura-alue, sillä siellä kasvaa harvinainen lietetatar (Persicaria foliosa). Oulun Purjehdusseuran jäsenrekisterissä oli vuoden 2014 lopussa 272 jäsentä, joista junioreita 29. OPS:n venerekisteriin kuuluu 50 purjevenettä, 15 kevytvenettä (purjejollaa) ja 51 moottorivenettä. Kaikkiaan veneilykeskusta tukikohtanaan käyttää noin 250 venettä. Toimintaa

pahtuma on Oulun Regatta, joka toteutetaan kolme seuran, OPS:n, OM:n ja OTPS:n yhteisin ponnistuksin. Tuolloin Johteenpooki on useimmiten maissa tapahtuvien toimintojen keskuksena. Matka- ja retkipurjehdusta varten Oulun Purjehdusseuralla on tukikohtana oma majarakennus Iin Röytän saaressa. Matkaveneilyn puitteissa järjestetään myös koko Perämeren kaaren ympäri yltäviä eskaaderipurjehduksia veneilysatamasta toiseen yhteistyössä suomalaisten ja ruotsalaisten toimijoiden kesken. Ei pidä myöskään unohtaa moottoriveneilyä, sillä Oulun Purjehdusseuran rekisterissä olevista veneistä noin puolet on moottoriveneitä. Vaikka on olemassa asemakaavaehdotus vesiliikuntakeskuksen rakentamiseksi Ranta-Toppilaan, tulee Hietasaaren veneilykeskus jatkamaan veneilykäytössä väylien madaltumisesta huolimatta. Yhteystiedot: www.oulunpurjehdusseura.fi

Oulun purjehdusseura panostaa koulutukseen, valmennukseen, kilpailutoimintaan ja veneilykulttuuriin. Erityisen aktiivista on junioritoiminta, jota varten Oulun Purjehdusseura, Oulun Merenkävijät, Oulun Työväen Pursiseura (OTPS) ja Haukiputaan Pursiseura ovat perustaneet Sailing Team Oulu -yhteenliittymän. Nuorille jollapurjehtijoille järjestetään kursseja kolmella taitotasolla: alkeiskursseja vasta-alkajille ja valmennuskursseja kahdelle edistyneimpien ryhmälle. Osa optimistijollasta ulos kasvaneista siirtyy vaativampaan E-jollaluokkaan. Juniorit osallistuvat vilkkaaseen kilpailutoimintaan, mikä ranking-sarjassa edellyttää osallistumista myös muualla Suomessa pidettäviin kilpailuihin ja parhaimmistolle myös pohjoismaiden tai Euroopan mestaruuskilpailuihin ulkomailla. Sama koskee myös aikuisten kevyt- ja köliveneiden yksityyppiluokkien edustajia, jotka joutuvat matkustamaan kilpailumatkoille Etelä-Suomeen tai ulkomaille pysyäkseen kansallisella tai kansainvälisellä tasolla. Oulun suurin purjehdusta131

132

Oulun Työväen Pursiseura ry Tiina Pistokoski

OTPS:n Seelari – talkoilla rakennettu ja toimiva venesatama

Oululaiset kutsuvat mereksi kauppatorilta aukeavaa näkymää yli vesistön. Oikeastaan se on Oulujoen suisto. Ehkä suurten purjelaivojen aikakaudella 1700–1800 -luvuilla se on meri ollutkin. Silloin suisto oli suurille laivoille tarpeeksi syvät. Nykyisin tilanne on toinen, suisto on mataloitunut ja veneiden on navigoitava tarkasti siihen ruopattuja ”ojia” pitkin. Varsinaiset merinäkymät aukeavat nykyisin Nallikarista ja Hietasaaren länsirannan lintutorneista. Kauppatorille kuitenkin näkyvät Kiikelinsaaren venesataman lisäksi Hietasaaren itärannan venesatamat. Niistä nykyiset huviveneet lähtevät joko tehtaanväylän tai Toppilansalmen kautta merelle, vaikkapa Nallikarin edustalle. Siellä voi kuka tahansa kaupunkilaisista nähdä valkoisia purjeita ja seurata Oulunselällä käytäviä purjehduskisoja. Kauppatorilta katsottaessa Oulun Työväen Pursiseuran (OTPS) venesatama Seelari on oikealla ja sen keltainen päärakennus näkyy selvästi. Satama on ollut OTPS:n käytössä 1950-luvun alkuvuosista alkaen. Katsella voi myös toisinpäin: monet ovat löytäneet Seelarin rannan talviaikaan ja tuovat uudenvuodenyönä autoillaan perheensä sinne katsomaan kauppatorin ilotulitusta. Selkeällä säällä se näkyy Seelariin hyvin. Satama-alue on muuten talviaikaan portein suljettu sinne talvisäilytykseen jätettyjen veneiden suojelemiseksi. Kesäaikaan tilanne on toinen: satama-alueen portit ovat avoimina varhaisesta aamusta iltayhdeksään ja jokainen kiinnostunut voi tulla alueelle. Seelarin päärakennuksessa toimii kaikille avoin lounas-kahvila. Alueella käy paljon venesataman touhujen katselijoita autoilla, pyörillä, kävellen tai vaikka kanooteilla. Jotkut ovat

Seelarin rannassa Kuva: OTPS:n valokuva-arkisto

löytäneet sataman mato-onkipaikakseen. Joka kesä Seelarissa on vietetty ja vietetään monet häät ja muut juhlat, sillä päärakennus on vuokrattavissa juhlakäyttöön. Myös tietokonepelaajat ovat vuokranneet päärakennusta viikonloppukäyttöön. Veneilykausi on pohjoisessa lyhyt. Veneily kiinnittyy harrastuksena kokonaan kesään ja se alkaa Oulussa huhti-toukokuussa. Vappuaattona seuran lippu nostetaan Seelarin niemennokan lipputankoon. Venesatama herää silloin eloon, kun veneiden laitto purjehdus- ja ajokuntoon alkaa. Alueella voi nähdä veneiden laskua veteen OTPS:n talkoilla tehdyllä nosturilla, mastojen nostoa purjeveneisiin ja monenlaista erityyppisten veneiden kunnostusta. Kaikilla veneiden kippareilla riittää keväällä talkoiltavaa oman veneensä kanssa, jotta se pääsee sinne, minne se kuuluu, merelle. Oulun Työväen Pursiseuran perinteet ulottuvat yli sadan vuoden taakse, sillä se on perustettu v. 1912. Satavuotisjuhlia vietettiin satama-alueen uudessa venehallissa kesällä 2012. Uusin venehalli poikkeaa muista alueen rakennuksista, koska sen on pystyttänyt tilaustyönä halliurakoitsija. Kaikki muut alueen rakennukset ja rakenteet laitureista lähtien on tehty talkootyönä. Talkooperiaate on seurassa elänyt sen toiminnan alusta lähtien ja on voimissaan edelleen. Esimerkiksi viimeisin perusteellinen Seelarin päärakennuksen sisätilojen korjaus toteutui talkootyönä. Myös piha-aluetta, alueen puita ja istutuksia on hoidettu ja hoidetaan talkoilla. Talkoilla hoidetaan myös Seelarin satama-alueen vartiointi kesäisin yöaikaan. Jokainen seuran jäsen vuorollaan valvoo läpi yön päärakennuksen tornissa ja kiertää aluetta iltayhdeksästä aamukuuteen. Tämän kirjoittajalle on jäänyt unohtumaton muisto alkukesän vartiovuorosta, kun kirkkaan yön valoisuudessa kukkui133

vat todella monet käet Hietasaaren ja Pikisaaren rantapusikoissa. Monella seuran jäsenellä on varmasti muistoja toisenlaisistakin vartiovuoroista pimeinä myrskyisinä syysöinä. Kokemuksia on kirjattu Seelarin tornin vartiovuorojen lokikirjaan. Kesän aikana veneet lähtevät merelle ja palaavat satamaan jokaisen kipparin oman aikataulun mukaan. Lomakauden ulkopuolella vilkkainta veneliikenne on menosuuntaan perjantaisin ja paluu-

suuntaan sunnuntaisin. Sää ja tuuli vaikuttavat veneilyyn ratkaisevasti ja määräävät lähdöt ja paluut. Seuran lippu lasketaan sataman salosta syys-lokakuun vaihteessa. Veneilykesän jälkeen on aika nostaa veneet talvipuulle trailereille ja pukeille suojaan odottamaan seuraavaa jäiden lähtöä ja uusia kesälaineita ja -tuulia.

Oulun SM-kisat v. 2002. Veneet kuvassa vasemmalta Esperanza FIN-89 Eero Kiiski KPS (Kotka), Vanessa FIN-283 (Helsinki) ja kippari Roni Saksi NPS (Naantali), Vinha L-250 Mikko Jurvelin OTPS, Hermann’s FIN238 Ville Kurki NPS (Naantali) sekä Hairi FIN-130 Jussi Kuivas OTPS. Kuva: OTPS:n valokuva-arkisto

134

Pietarsaarelaispurjehtijoita Oulussa Kuva: OTPS:n valokuva-arkisto

OTPS:ssa on nykyisin lähes 400 jäsentä. Seuran venerekisterissä on noin 65 moottorivenettä, noin 60 purjevenettä ja 30 kevytvenettä, joista 23 on seuran omistuksessa varattuna aloittelevien junioreiden käyttöön. OTPS järjestää mielellään yhdessä muiden Hietasaaren pursiseurojen kanssa junioreille koulutusta veneilyharrastuksen jatkumisen turvaamiseksi. Seelarin satamassa on paikkoja kaikenkokoisille veneille soutuveneistä lähtien.

Seelarin satama kaikkine touhuineen on seuran jäsenille todella tärkeä virkistäytymispaikka, jossa voi tavata muita saman harrastuksen parissa toimivia veneilijöitä. Ei purjeita ilman veneitä. Ei veneitä ilman vettä ja kippareita. Yhteystiedot: www.otps.fi

Oulun SM-kisat v. 1981. Veneet vasemmalta Pilivin L-192 Juhani Juntunen OTPS, Ellida L-91 Jouko Tuokkola Keps (Kemi), Jenne L-182 Pentti Annunen OTPS sekä Tuulia L-272 Ilmari Kastell RaaPS (Raahe). Kuva: OTPS:n valokuva-arkisto

135

136

Oulun Merenkävijät ry Reino Aula (toim. Leila Saari)

Seuran perustaminen

Oulun Merenkävijät ry:n perustamiseen vuonna 1927 vaikuttivat merkittävästi silloiset yhteiskunnalliset olot. Ensimmäinen maailmansota oli päättynyt ja Suomi itsenäistynyt vajaata kymmentä vuotta aikaisemmin. Nuori tasavalta oli hiljalleen päässyt vaurastumisen alkuun, tosin hitaasti. Kansan jakautuminen voittaneisiin ja hävinneisiin kansalaissodan jäljiltä oli vielä kaikkialla läsnä. Edelliseltä vuosisadalta periytynyt kamppailu suomenkielen puolesta jatkui vielä voimallisena. Myös Oulussa tämä kieliperusteinen vastakkainasettelu oli selvä. Uleåborgs Segelförening/Oulun Purjehdusseura oli toiminut Oulussa jo vuosikymmeniä. Kaupunkiin oli perustettu myös sosialistiseen aatepohjaan nojautuva Oulun Työväen Pursiseura. Kumpikaan näistä seuroista ei eri syistä tullut kysymykseen niiden aktiivisten purjehduksen harrastajien kotiseurana, jotka kokoontuivat perustamaan ”täyssuomalaista” purjehdusseuraa Ouluun 16.1.1927. Oulun Merenkävijät ry on ollut alusta pitäen selkeästi urheiluseura. Kilpailutoiminta saatiin käyntiin vauhdilla – ensimmäiset purjehduskilpailut seura järjesti jo puoli vuotta perustamisensa jälkeen. Tavoitteena oli muodostaa puitteet muulle merelliselle harrastukselle ja seuralaisten sosiaaliselle kanssakäymiselle. Alkuvuosikymmenet

Seuran toiminta lähti alusta pitäen vauhdilla käyntiin. Pian kuitenkin kävi selväksi, että tavoitteiden toteuttaminen vaati melkoisesti varoja. Perustettiin huvitoimikunta, jonka tarkoitus oli tuottaa viihdeohjelmaa seuran illanviettoihin, sekä järjestää yleisiä tansseja,

karnevaaleja jne. Historiaan on jäänyt vapunvastaanottokarnevaalit Seurahuoneen (nykyinen kaupungintalo) juhlasalissa. Seuran tehokas varainhankinta tuotti tulosta. Pian oli seuralla omistuksessaan oma maja Hietasaaressa. Majan varustus oli parhaimmillaan runsas – A-oikeuksin varustettu klubiravintola, jossa tanssitila, biljardipöytä jne. Takapakkia

Sota aiheutti yllättäviäkin seurauksia veneilyharrastukselle. Materiaalipulan vuoksi jopa purjeveneiden lyijykölit otettiin parempaan talteen valtiolle. Sodan jälkeen 1950-luvulla seura joutui yllättäviin vaikeuksiin. Ihmisten vapaa-ajasta ja varoistakin tulivat kilpailemaan uudet ilmiöt. Amerikan mantereella tavallisen kansankin keskuuteen levinnyt henkilöauto tuli vähitellen myös Suomessa perheiden ykköshankinnaksi. Samoihin aikoihin 1950–60 lukujen vaihteessa alkoivat säännölliset televisiolähetykset Oulussa. Kesämökkikin alkoi ilmestyä monen perheen hankintalistalle. Kaikki tämä sinänsä myönteinen kehitys vaikutti haitallisesti seuratoimintaan. Jäsenmäärä väheni ja aikaisempina vuosina menestynyt huvitoimintakin alkoi hiipua. Myös jäsenmaksu- ja huvitoimintatulot vähenivät. Tulopohjaa rapautti myös seuran sääntöjen kohta, jonka mukaan 15 vuotta jäsenmaksuja maksanut muuttui ainaisjäseneksi ja vapautui jäsenmaksuvelvollisuudesta. Kaiken tämän seurauksena Merenkävijät joutui realisoimaan Hietasaaren majansa ja vähentämään muutoinkin jäsenistölleen tarjoamiaan palveluja.

TOR junior race Kuva: Marko Pettisalo

137

Uuteen nousuun

Seuratoiminta alkoi vireytyä uudelleen 1960-luvun loppupuolella. Valtakunnan ja kansalaisten vaurastuminen oli ollut sodan jälkeen nopeaa ja elämän perushankinnat alkoivat useilla olla tehtynä. Oli hankittu asunto, auto televisio ja ehkä kesämökkikin. Purjehdusharrastukseenkin alkoi olla aikaa ja varoja. Myös veneiden hankinta alkoi muuttaa muotoaan. Itse tehdyt tai venemestarilta hankitut puuveneet alkoivat pikkuhiljaa väistyä itse tai ryhmärakentamisena tehtyjen tai tehdasvalmisteisten lasikuituveneiden tieltä.

Kotisatama regattaillallisiltana Kuva: Tuija Klint

138

Myös veneiden koko suureni niin, että ne alkoivat olla kaikin puolin kelvollisia perhe- ja retkiveneilyyn. Retkiveneilyn lisääntyessä heräsi ajatus tukikohdan rakentamisesta sopivalle etäisyydelle kotisatamasta. Iin edustalla tiedettiin olevan Röytän saari, joka vielä 1960-luvun alussa oli vilkas puutavaran lastauspaikka. Laivojen lastauksen päätyttyä jäi saaressa olevat satama ja lastaustoimintaa varten rakennetut rakennukset ja rakenteet käyttämättömiksi. Aluksi Röyttää käytettiin satunnaisena käyntipaikkana, mutta jo vuonna 1967 seura järjesti saaressa juniorileirin. Myönteisten en-

sikokemusten jälkeen heräsi ajatus oman majan rakentamisesta samaiseen saareen. Metsähallituksen kanssa saatiinkin aikaan vuokrasopimus tontista ja majan rakentaminen saattoi alkaa. Maja valmistui jopa tuhansien talkootyötuntien jälkeen v. 1981. Alusta pitäen se sai seuralaisten varauksettoman suosion. Sauna oli tehokkaassa käytössä. Neljän vuoden käytön jälkeen juhannuksena 1985 sauna paloi perustuksiaan myöten! Palo oli kova isku seuralle ja seuralaisille. Mittaamaton määrä talkootyötä kaiken muun ohella haihtui savu-

na ilmaan. Onneksi majalle oli otettu vahingot kattava vakuutus ja niinpä uudella talkootyörutistuksella saatiin vielä entistäkin ehompi maja valmiiksi jo seuraavana kesänä. Virallisesti uusi maja vihittiin käyttöönsä seuran 60-vuotisjuhlien yhteydessä elokuussa 1987. Majan varustelutaso parani merkittävästi vielä vuonna 1994, kun Röytän saari liitettiin kaapelilla mantereen sähköverkkoon. Sähköistys tehtiin saaressa toimivien seurojen ja Metsähallituksen yhteistyönä. Vuonna 2014 rakennettiin EU-rahoituksella saareen seurojen yhteistyöllä kesäkeittiö. Lasten leikkipaikka viimeisteltiin ennen kauden 2015 alkua.

Optareita Kuva: Laura Santala

139

Junioritoiminta

Purjehduskoulu ja kouluvene

Junioritoiminta seurassa käynnistyi varsinaisesti junioritoimikunnan perustamisella vuonna 1949. Aluksi juniorit oppivat purjehdustaitoja olemalla mukana isommissa veneissä. Varsinaista juniorikalustoa ei tuolloin vielä ollut. Vikla-venetyypin tultua markkinoille saivat juniorit käyttöönsä omaa kalustoa. Kuitenkin vasta optimistijollan myötä 1960-luvun alkupuolella juniorikoulutus saattoi alkaa toden teolla.

Perämeren ainoa toimiva purjehduskoulu on Oulussa, Oulun Merenkävijöillä. Vuosittaisilla purjehtijakursseilla on koulutettu vuodesta 1979 alkaen yli 600 purjehtijaa. Purjehtijakurssit järjestetään keväisin ja niihin sisältyy teoriaosuus sekä käytännön merellä tapahtuva harjoittelu. Kurssin tavoitteena on antaa oppilaalle käytännön taidot toimia purjeveneen miehistön jäsenenä sekä opettaa turvallista veneilyä. Purjehtijakurssi tuo seuraan vuosittain uusia innokkaita purjehtijoita. Vuonna 2009 seura hankki köliveneen Albin Express:n erityisesti veneettömien aikuisten käyttöön. Tällä turvataan nuorten aikuisten mahdollisuus tutustua lajiin ilman mittavia investointeja. Suomen purjehdus ja veneily-yhdistys valitsikin vuonna 2014 Oulun merenkävijät vuoden kouluttajaseuraksi.

Oppari on edelleenkin, 40 vuotta käyttöönottonsa jälkeen, juniorikoulutuksen tärkein venetyyppi. 1990-luvulla junioritoiminnan kohokohta oli junnuleiri, joita pidettiin aluksi Röytässä. Muutamia leirejä on pidetty myös Hailuodon Marjaniemessä. Nykyään seurat järjestävät yhteistyössä laadukasta juniorivalmennusta useassa tasoryhmässä; haastaja-, jatko- ja kilpailevat opti- ja zoom-ryhmä. Kilpailutoiminta

Seuran ensimmäiset purjehduskilpailut järjestettiin v. 1927, seuran perustamisvuonna. Noista ajoista lähtien seura on järjestänyt lukuisia omia kilpailuja joka kesä. Kilpailujen järjestäminen vaatii paljon työtä. Niinpä kilpailulautakuntaan valituilta henkilöiltä on ilman muuta aina edellytetty hyvää sitoutuneisuutta ja antautumista tehtäväänsä. Vaativimpia Oulun Merenkävijöiden järjestettäväksi tulleita kilpailuja ovat olleet eri venetyyppien Suomen-mestaruuskilpailut. Näitä seura on päävastuullisena järjestänyt vuosikymmenin kuluessa lukuisia. Jäseniä aktivoidaan kilpapurjehduksen pariin leikkimielisellä tiistaipurjehduksella, jossa on veneen tasoitusluvun mukainen takaa-ajolähto. 2000-luvulla köliveneet kerääntyvät kerran kesässä purjehduskilpailuun, jossa itse kilpailun jälkeen on mahdollisuus ruokailuun ennen palkintojen jakoa. Vuosina 2012-2014 kilpailun nimi oli Toppila Ocean Race ja rantatapahtuma järjestettiin Oulun kaupungin kanssa Toppilan meripäivien yhteydessä.

140

Kotisatama Hietasaareen

1950-luvun lopulla Oulun Merenkävijät ryhtyi yhteistyöhön Oulun Purjehdusseuran kanssa telakointitoimintojen järjestämiseksi seurojen jäsenten venekalustolle. Useita vuosia kestäneiden valmistelujen jälkeen telakkakysymys ratkesi siten, että kaupunki vuokrasi seuroille Kauppatorin edustalla olevat Kiikelin ja Elban saaret telakkatoimintaa varten. Telakkatoimintaa hoitamaan perustivat seurat aluksi toimikunnan, jonka kautta myös telakan rakentamisen rahaliikenne kulki. Telakan ja venevajan rakentamisessa talkootyön osuus oli suuri. Samaan aikaan telakan rakentamisen kanssa pohdittiin sitä, miten telakkatoiminta pitäisi pysyvästi organisoida. Keväällä 1962 säätiörekisteriin merkittiin Oulun Purjehdusseura ry:n ja Oulun Merenkävijät ry:n Telakkasäätiö-niminen säätiö. Vanhemman veneilijäpolven hyvässä muistissa on trauma, jonka aiheutti työllä ja vaivalla rakennetun Kiikelin venehallin palo joulun alla v. 1972. Hallin kanssa paloi myös kaikki sinne telakoidut veneet – suurin osa sen aikaisesta oululaisesta purjevenekalustosta. Palo oli paha takaisku koko oululaiselle purjehdusharrastukselle. Samalla se merkitsi uuden satama- ja telakka-alueen etsimistä Kiikelin sijaan – olihan kasvavan kaupungin asemakaavoitus ja ra-

kentaminen edennyt niin pitkälle, ettei telakkatoiminnan uudelleen käynnistäminen Kiikelissä enää tullut kysymykseen. Kaupungin kanssa yhteisesti suoritetun selvitystyön tuloksena löytyi uusi sataman ja telakan paikka vastarannalta, Johanssonin rannasta Hietasaaresta. Johanssonin rannassa on toimittu yli 40 vuotta ja telakka-alueen vuokrasopimus on juuri uusittu. Satama-alueen laajentumista estää Natura-alue sekä alati madaltuva joki. Tulevaisuudessa veneiden syväyksien yhä kasvaessa isommat veneet joutunevat hakeutumaan syvempiin vesiin. Mahdollinen uusi satamapaikka on Toppilansalmessa, jossa oululaisilla veneilyseuroilla on suunnitteluvaraus Vesiliikuntakeskukselle. Toteutuessaan se kerää yhteen kaikki oululaiset vesiurheilulajien harrastajat ja lyhentää merkittävästi junioreiden matkaa merelle. (Alkuperäinen teksti julkaistu Ryöppy-lehden numerossa 3/2002)

Yhteystiedot: www.oulunmerenkavijat.fi

Optereita Röytässä Kuva: Hannu Orell

141

142

Oulun Seudun Melojat ry Pauliina Björk

Melontaseikkailuja viidakkojoella

Mustasalmi, Hietasaarta halkova pudas, joka muistuttaa pientä jokea, on tarjonnut paljon pieniä seikkailuja melojille. Ja nyt en puhu niistä luunkovista merimelojista, joiden iltalenkki on 50 kilometriä syysmyrskyssä, yksinään. Enkä niistä koskimelojista, jotka aloittavat kesäkautensa tulvajoilla jäiden seassa suuria aaltoja surffaten. Mustasalmesta melontaseikkailun löytävät esimerkiksi lapset, joita tuuli veisi avomerellä. Ekakertalaiset aikuiset, jotka pelkäävät keikutusta. Sekä kaikki ne ketkä osaavat sitä etsiä. Melonta voi tarjota turvallisessa ympäristössä hienoja elämyksiä hyvin monenlaisille melojille. Mustasalmen hienot ominaisuudet näyttäytyvät melojille eri tavoin. Keväällä lehtien vihreys salmen yli kaartuvissa puissa on huikaisevaa. Kaatuneet puut ovat kuin majoja, joita voi kierrellä. Sorsanpoikasia pääsee katsomaan läheltä. Penkoilla kukkivat mesimarjat. Salmi kiemurtelee sopivasti eikä siinä näe pitkälle; eteneminen käy kuin huomaamatta, kun kurkistetaan seuraavan mutkan taakse. Erään kerran etenimme salmessa vain lyhyen mat-

kaa aarteita etsien. Tarkkaavaiset etsijät löysivät ehjän ämpärin, kokonaisen onkivavan sekä kaksi kohoa ja kaislikossa kelluvan neulatyynyn neuloineen. Toisella kertaa ei oltu aarteita etsimässä, mutta niin vain hartaanselältä häipynyt katiskamme lepäsi sillan alla kivikossa. Eräänä syksynä meloimme kovan tuulen jälkeen salmessa, ja koko veden pinta oli värikkäiden lehtien peitossa. Melontaseuran krokotiilinnaamaiset kajakit ovat salmessa kuin kotonaan. Useamman kerran mereltä on tultu aallokosta pitkältä matkalta väsyneinä tyyneen salmeen kuin kotirantaan. Merikosken juoksutusten aikaan salmi on kuin koski, vastavirtaan pääsemiseksi pitää hakea akanvirtoja ja alaspäin mennään vauhdilla puita kierrellen. Kaikki tämä vain parin kilometrin päässä torilta. Lähellä, mutta silti rauhassa ja metsän siimeksessä. Yhteystiedot: www.osm.fi

Oulun Seudun Melojat ry (OSM) ja K&C ry ovat retki- ja koskimelontaan erikoistuneita 1980-luvulla perustettuja oululaisia melontaseuroja, jotka toimivat ympäri vuoden. Kun vedet ovat sulat, seuralaiset suuntaavat paatteineen mieluisaan kohteeseen: joelle, koskeen, järvelle ja merelle. Kesäisin seurat järjestävät kursseja sekä vuokraavat kalustoa. Talvisin hiotaan taitoja uimahallivuoroilla. Toimintaa on aktiivisesti joki- ja meriretkeilyn, koskimelonnan sekä K&C:llä myös kilpamelonnan ja kanoottipoolon parissa. Kalustoa on siis moneen lähtöön, samoin eri melontalajien harrastajia ja tapahtumiakin. (http://www.osm.fi, http://kc.fi, 2015)

Krokoa ulkoiluttamassa Mustasalmessa elokuun auringonlaskussa Kuva: Anne Kleemola

143

144

Leijakoulu Lappis Anne Kleemola

Leijakoulu Lappis on vuonna 2010 perustettu oululainen pääasiassa vesiaktiviteetteja kouluttava ja välineitä vuokraava yritys. Lappis aloitti nimensä mukaisesti leijakouluna eli leijalautailun (kitesurfing) opettamiseen erikoistuneena sekä leijavälineitä maahantuovana yrityksenä. Nyt Lappis tarjoaa leijahiihto- ja leijasurffikursseja ympäri Suomen sekä toimii Oulussa laajasti vesi- ja tuuliurheilulajien (SUP, wake, purjelautailu) parissa. Uutena toimintona on syksyllä 2015 aloitettu fatbike- eli läskipyörävuokraus. Oulujoen suisto sekä meri antavat loistavat puitteet vesi- ja tuuliaktiviteeteille melkeinpä ympäri vuoden. Kun tuuli on navakka, näkee Nallikarin sekä Toppilansaaren edustalla jopa kymmeniä värikkäitä leijoja osaavien harrastajien käsittelyssä. Koko ajan suosiotaan nostaa myös purjelautailu, joka sekin on hieno vesilaji kaiken ikäisille ja kokoisille surffareille. Leijakoulu Lappiksella on Oulussa kaksi kiinteää toimipistettä: Kiikeli sekä Nallikarin majakka. Nämä paikat yhdistyvät Mustasalmen sekä Toppilansalmen kautta luoden hienon ja moniulotteisen vesistöreitin harrastamiseen. Tämä reitti on kuin luotu SUP-melonnalle (stand up paddle boarding), joka on parin viime vuoden aikana saavuttanut suuren suosion Suomessa. SUP-laudan päällä melotaan seisten ja tahdin voi päättää jokainen meloja itse oman kuntonsa mukaan. Suppailla voi rauhallisesti rentoutuen ja maisemia katsellen tai nopealla tempolla edeten. Joka tapauksessa se on tehokas ja motivoiva kuntoilumuoto, joka soveltuu kaikille ikään, sukupuoleen tai kuntoon katsomatta. Oulu näyttäytyy ihan uudella tavalla, kun sitä katselee vaikkapa Hartaanselältä laudan päältä.

Aivan huikea monelta oululaiselta vielä piilossa oleva elämys on melonta Oulun oman Amazonin eli Mustasalmen läpi Hartaanselältä merelle. Seelarin ja Hietasaaren sillan välistä avautuu uusi rauhallinen maailma, jossa lauta lipuu eteenpäin vihreässä rauhoittavassa ympäristössä linnun laulun siivittämänä. Puut kaartuvat salmen ylle, vieressä saattaa polskahtaa hauki ja paikoin voi ihastella vanhoja huviloita salmen reunamilla. Mustasalmen rauhallisuuden jälkeen siintää sininen aava ja jälleen uudenlainen ympäristö. Tämän aktiviteettielämyksen ovat jo useat sup-vuokraajat päässeet kokemaan, ja sama kokemus odottaa vielä monia muita paikallisia ja matkailijoita. Itse suoritettu liikunnallinen toiminto aidossa luonnossa on nyt ja tulee olemaan parasta mielen ja kehon hyvinvoinnin vaalimista. Hietasaari jättää positiivisen jäljen kävijään. Tällaista keidasta ei monesta kaupungista löydy – torilta luontoon hetkessä. Aitojen elämysten elementit ovat jo olemassa, ei siis tuhota niitä lyhytnäköisillä kestämättömillä suunnitelmilla. Yhteystiedot: www.lappis.fi

Suppailijoita Mustasalmen rehevyydessä Kuva: Anne Kleemola

145

Purjelautailua Nallikarin aalloilla Kuva: Anne Kleemola

148

Aleniuksen puutarha Tuire Mankinen (toim. Anne Kleemola)

Aleniuksen puutarhan on perustanut Otto Edvard Alenius 1940luvulla. Edvard Alenius syntyi Villähteellä, Lahden lähistöllä v. 1885. Hän suoritti puutarhurin tutkinnon 1900-luvun vaihteessa ja toimi sen jälkeen mm. Helsingissä Kruukiuksen herraskartanon puutarhurina. Monien vaiheiden jälkeen hän päätyi Ouluun ja sai paikan Viktor ja Tekla Höckertin kuuluisan huvilan Villa Vavan puutarhurina Toppilansaaressa. Myöhemmin Alenius vuokrasi Höckertin tilan joksikin aikaa 1920-luvulla. Alenius jatkoi puutarhatoimintaa Hietasaaressa kolmessa eri paikassa, ja olipa hänellä puutarha Korvensuorallakin. Ennen sotia Alenius piti puutarhaa Hietasaarentien varrella, Aleniuksen puutarhan nykyisellä paikalla, mutta myi sen Lassi Koskelalle tämän palattua sodasta. Hietasaarentieltä Alenius siirtyi puutarhan pitoon Hietasaarentien ja Holstinsalmentien risteykseen. Hän kertoi talvipakkasella venäläisten pommittaneen Oulua, ja pommien enimmäkseen osuneen Oulun edustan merialueelle. Joitakin pommeja osui kasvihuoneen lähistölle särkien laseja, jolloin kaikki kukat paleltuivat kovassa pakkasessa. 1940-luvun puolessa välissä Edvard Alenius osti Borgin huvilan Hietasaaren Puomitieltä ja jatkoi puutarhatoimintaa siellä. Osakkaana yrityksessä oli Valto Järvelä, joka myöhemmin perusti vaimonsa Saima Järvelän kanssa nykyisen Välivainion puutarhan. Alenius viljeli puutarhalla vihanneksia ja kukkia lasihuoneissa, lavatarhoissa sekä avomaalla. Toiminta oli ympärivuotista ja asiakkainaan hänellä oli kukkakauppoja sekä Oulun porvaristoa eli sen ajan “kaupungin kermaa”. Hienostorouvat mm. toivat kukkia talvihoitoon. He myös hakivat isoja kukkakoreja kotejaan kaunistamaan ja toivat samalla herkkukoreja lahjaksi. Alenius työskenteli puutarhalla pääasiassa yksin, mutta kesäisin ja joulunaikaan hänellä oli sesonkiapua. 1950-luvun puolivälissä

9-vuotias Esko Niskanen kävi kysymässä kesätöitä puutarhalta. Hänestä tulikin Aleniuksen oppipoika ja kymmenen vuoden kuluttua Esko osti puutarhan Otto Edvardin jäädessä eläkkeelle. Esko Niskanen toimi yrittäjänä Aleniuksen puutarhalla Puomitiellä yli 20 vuotta säilyttäen puutarhan nimen entisellään. Puutarha oli jo noihin aikoihin hyvin suosittu kuten Aleniuksenkin aikaan. Vuonna 1985 Esko muutti Liminkaan ja perusti Limingan Viherkeskuksen. Aleniuksen puutarha jäi lähinnä myyntipaikaksi. Vuosien kuluessa Viherkeskus tuli yhä suositummaksi ja Aleniuksen puutarha jäi vähemmälle hoidolle. Muutaman vuoden sisällä puutarhan toiminta hiljeni ja asiakkaat siirtyivät Liminkaan tai Oulun muille puutarhoille. Kevättalvella 1993 Esko Niskanen myi Aleniuksen puutarhan (toiminimen ja rakennukset) veljentyttärelleen Tuire Mankiselle. Tuire oli ollut Aleniuksen puutarhalla kesätöissä jo pikkutytöstä saakka, joten paikka oli hänelle entuudestaan hyvin tuttu. Hän muistaa vieläkin lasisten kasvihuoneiden hyvältä tuoksuvat turvekäytävät ja puulämmityksen, joka oli kovaa työtä puutarhureille. Vuonna 2000 Aleniuksen puutarhasta tuli perheyritys ja seuraavana vuonna Mankinen muutti toiminnan takaisin Hietasaarentielle vanhan Koskelan puutarhan paikalle. Aleniuksen puutarhalla on siis pitkät perinteet. Ajan saatossa toimintaa on kehitetty, mutta yrityksen nimi on säilynyt samana alusta alkaen. Tarkoitus on pitää perinteikäs nimi tulevaisuudessakin. Monet asiakkaat muistavat käyneensä puutarhalla jo lapsena vanhempiensa kanssa ja ovat iloisia siitä, että puutarha on edelleen toiminnassa. Luonnonläheinen yritys haluaa toimia ekologisesti, pitää luonnosta huolta ja tukea paikallisuutta mm. myymällä naapurimehi-

Aleniuksen puutarhan portti Kuva: Raija Lähdesmäki

149

läistarhan, Dubatscheffin, hunajaa. Keväällä kun pääsiäisnarsissit viedään ulos, mehiläiset löytävät puutarhalle ja aloittavat töissä käynnin. Aleniuksen puutarha soveltuu hyvin Hietasaaren kauniiseen miljööhön. Puutarha on kuin keidas metsän keskellä, mutta silti lähellä kaupunkia ja helposti saavutettavissa. Vaikka isot marketit

Tohtori Gabriel Gustaf Wilhelm Borgin kesähuvila Puomitie 1:ssa Kuva: Esko Niskasen valokuva-arkisto

150

vievät yhä enemmän markkinoita, puutarha on aina elämys, mistä asiakkaat saavat viherostosten mukana tunnelmaa. Luontoa ei rahalla saa. Puutarhan väki nauttii olostaan Hietasaaressa, ja haluaakin jatkaa Hietasaaren pitkää puutarhaperinnettä. (Kirjoitus perustuu osittain Tuire Mankisen ja Esko Niskasen haastatteluihin joulukuussa 2015.)

Otto Edvard Alenius 1970-luvulla Kuva: Esko Niskasen valokuva-arkisto

Kuva: Raija Lähdesmäki

Kuva: Tuire Mankinen

Aikoinaan Hietasaaressa on ollut 5 eri puutarhaa: Aleniuksen, Koskelan, Ounasvirran, Haapalaisen ja Ikosen puutarha. Näiden kauppapuutarhojen ja yksityisten huviloiden puutarhojen johdosta voidaan Hietasaarta kutsua hyvällä syyllä Puutarhasaareksi. Aleniuksen puutarha on Oulun vanhimpia puutarhoja. Se on sekä kauppapuutarha että kukkakauppa, jonka kasvihuonepinta-ala on yhteensä n. 1000 m2. Kasvihuoneissa viljellään kesä- ja ruukkukukkia, ulkona perennoita. Avomaalla on lisäksi laaja puu- ja pensasvalikoima. Koko puutarhan alue on laajuudeltaan n.1,5 ha. Aleniuksen puutarha on perheyritys, jossa on tällä hetkellä 5 vakituista työntekijää ja kesäisin kymmenkunta. Puutarha on alkuvuodesta kiinni pari kuukautta, muulloin se on auki 7 päivää viikossa. Yhteystiedot: www.aleniuksenpuutarha.fi

151

152

Hietasaaren Ponipiha Rea Fagerström (toim. Anne Kleemola)

Hietasaaren Ponipiha tarjoaa maalaishauskaa tekemistä meren läheisyydessä, mutta vain kivenheiton päässä ydinkeskustasta. Ponipiha on viihtyisä ja maalaisromantiikkaa huokuva, neljän hehtaarin hyvin hoidettu vapaa-ajan ja kulttuurin alue Hietasaaren Vaaskiventiellä. Vuodesta 1996 asti toimineen Ponipihan palveluihin kuuluvat ratsastuskoulu, ponitouhut, eläintoukola sekä erilaiset ohjelmapalvelut. Pihapiirissä vanhojen mäntyjen katveessa sijaitsee maneesin, kentän, tallien ja kodan lisäksi muitakin idyllisiä rakennuksia kauniine yksityiskohtineen. Ainutlaatuiset puitteet ovat oivalliset niin hevosharrastukseen kuin tapahtumien ja virkistyspäivien viettoon kaiken ikäisille.

Alueen vehmas ympäristö ja laajat nurmikentät täydennettynä ratsastuskentällä mahdollistavat erilaiset juhlat ja tapahtumat yksityisille ja yrityksille. Ponipihalla on vietetty esimerkiksi lasten synttäreitä, polttareita, läksiäisjuhlia sekä vanhus-, veteraani- ja vammaisryhmien virkistyspäiviä. Yhdistykset ja yhteisöt ovat tervetulleita järjestämään tapahtumia ympäri vuoden. Yhteystiedot: www.ponipiha.fi

Ratsastuskoulu tarjoaa talutusratsastuksia sekä ratsastustunteja vasta-alkajista edistyneisiin iästä riippumatta. Pihasta pääsee suoraan maastoreiteille merenrantamaisemiin. Kesällä hevosia voi uittaa meren rannassa. Ponitouhuja voi tulla harrastamaan kertaluonteisesti tai säännöllisesti kokoontuviin ryhmiin. Päiväkoti-, koululais- ja muut ryhmät voivat sopia omista ohjatuista kerhoistaan. Ponien kanssa voi puuhastella heppa- ja ponikerhoissa, poniagilityssä, ponitouhukursseilla ja ponisafareilla. Vuonohevosten, puolalaisten ratsuponien, shetlanninponien, risteytysponien ja amerikanminiatyyrihevosen lisäksi pihapiirissä asustaa muitakin maaseudun eläimiä. Eläintoukola on pieni kotieläinpuisto, missä voi rapsutella ja ruokkia Pipari-, Miki-, Vilhelmiina- ja Vilja-lampaita, Maria-aasia, minipossuja Hildaa ja Huldaa, pässejä sekä kesäaikaan vasikoita, kanoja ja ankkoja.

Ponipihan vuonohevosia Kuvat: Anne Kleemola

153

154

Oulun Jousimiehet ry www.oulunjousimiehet.fi

Oulun Jousimiehet ry (OJM) on perustettu vuonna 1955. Tällä hetkellä seuran jäsenmäärä on n. 100 henkilöä ja ikäjakauma 7-80 vuotta. Aktiivisia kilpailijoita on n. 20 henkilöä. Hietasaaren Johteenkujan jousiammuntakenttä on ollut seuran käytössä 19701980 luvulta lähtien.

Kesäisin kentällä järjestetään erilaisille ryhmille tutustumistilaisuuksia. Merkittävin opastustilaisuus on tiistai-illan opastukset, joissa on käynyt parhaimmillaan 50 henkilöä illassa.

Seura järjestää kentällä yleensä 2 kilpailua kesäkautena, SM-kilpailuja muutaman vuoden välein. Suurin kilpailu, joka järjestettiin vuonna 2002, oli Euroopan mestaruuskilpailut. Lisäksi kentällä on järjestetty Kalotti-maaotteluita (Suomi, Ruotsi, Norja).

Kuvat: Jani Savilampi

155

Vauhtipuisto www.vauhtipuisto.fi

Vauhtipuisto on lapsille ja lapsenmielisille suunnattu ajanviettopaikka Hietasaarentiellä. Vauhtipuiston toimintaperiaatteena on koko historian ajan olla pienten pieni puuhapuisto, joka tarjoaa sytykkeitä leikkiin ja lasten omatoimiseen tekemiseen ja kokemiseen. Vauhtipuiston alueelle on vapaa pääsy. Vempeleisiin pääsee joko kertalipulla tai rannekkeella.

Kuvat: Merja Ylönen

156

Junateatteri on Vauhtipuiston 60-paikkainen lastenteatteri, jossa esiintyy maineikas Akseli Klonkin nukketeatteri. Teatteri on rakennettu vanhaan junavaunuun, mikä tuo omalaatuisen tunnelman. Junavaunun vieressä on n. 300 paikkainen ulkoilmateatteri.

Nallikarin Minigolf, Oulun Tarmo ry www.ouluntarmo.fi/minigolf

Nallikarin Minigolf on toiminut Oulun Tarmon pyörittämänä vuodesta 1985 ja tarjonnut sitä kautta niin oululaisille, matkailijoille kuin tarmolaisillekin viihtyisää kesäaktiviteettia joka kesä. Vuonna 2014 koko 18-ratainen kenttä uusittiin ja seuraavaksi odotetaan Hietasaaren asemakaavan päätöstä, jotta haaveissa oleva uusi myyntirakennus päästäisiin rakentamaan.

Minigolfin lisäksi toimintaan kuuluu kioski, jossa myydään kahvia, virvoitusjuomia, jäätelöpalloja ja makeisia. Toiminnan kehittyessä, on alettu järjestää myös tapahtumia Minigolfin alueella, esimerkiksi Midnight Minigolf. Tämän lisäksi Nallikari Minigolf työllistää vuosittain 3-6 nuorta koko kesäksi.

Kuvat: Merja Ylönen

157

Nallikarin Lomakylä & Camping www.nallikari.fi

Nallikarin Lomakylä & Camping on ympärivuotinen neljän tähden lomakeskus vain kivenheiton päässä Oulun keskustasta. Perämeren, ja kenties koko Suomen, kaunein hiekkaranta Nallikari on aivan Lomakylä & Campingin vieressä.

Kuva: Nallikarin Lomakylä & Camping

158

Nallikarin Lomakylä & Campingin alueelta löytyy ympärivuotista majoitustilaa: 24 tasokasta villaa, jotka valmistuvat kesäksi 2016, sekä 28 lomamökkiä sekä matkailuajoneuvopaikkoja. Kesällä matkaajien käytössä on myös nostalgisia leirintämökkejä ja iso telttaalue. Alueella on myös ajanmukaiset huoltorakennukset, sauna- ja kokoustilat sekä kahvila.

Break Sokos Hotel Eden www.sokoshotels.fi

Break Sokos Hotel Eden sijaitsee 4,5 kilometrin päässä Oulun keskustasta Nallikarin matkailualueella merenrannassa. Hotellin upea sijainti tarjoaa asiakkailleen monipuolisia ulkoaktiviteetteja sekä tapahtumia läpi vuoden merellisissä maisemissa luonnon läheisyydessä. Hotellilta on hyvät kulkuyhteydet Oulun keskustaan. Kylpylähotellissa on 170 huonetta, joista useimmista avautuu näkymä aavalle merenselälle tai ympäröivään vehreään puistoon. Break Sokos Hotel Edenin kylpylän trooppisessa lämmössä aika rientää huomaamatta vilvoitellessa saunan höyryjä ulkoaltaassa tai isossa aaltoaltaassa. Kylpylästä löytyy myös vesiputoukset,

porealtaat, vastavirtajoki ja vesiliukumäki. Kylpylässä järjestetään ohjattuja vesijumppa- ja juoksutunteja sekä vauvauintia. Kylpylä on avoinna joka päivä klo 10–21. Hotellista löytyy kolme ravintolaa: Maisemaravintola, Aulabaari Ara ja allasbaari. Hotellin yhteydessä oleva liikuntakeskus Easy Fit on myös hotellivieraidemme vapaassa käytössä. Edenin tiloissa toimii hyvinvointikeskus, jonka hemmotteleviin hoitoihin kuuluu mm. hieronnat, vartalohoidot, kylvyt sekä kampaamo- ja kosmetologipalvelut.

Kuvat: Break Sokos Hotel Eden

159

NalliSport www.nallisport.com

Nallikari-Tennis Oy, NalliSport on vuonna 1990 valmistunut liikuntahalli, jota laajennettiin vuonna 2009. Tilaa liikunnalle on yhteensä lähes 10 000 neliötä. NalliSportissa voit harrastaa 8 eri lajia

Ilmahavainnekuva: NalliSport

160

mm. tennistä, sulkapalloa ja salibandya sisähalleissa. Kesäisin käytössä on 5 ulkotenniskenttää. Lisäksi NalliSportissa toimii kahvila ja välinemyynti.

POHTO www.pohto.fi

POHTO on yritys- ja julkissektorin asiakkaita palveleva koulutusja kehittämisorganisaatio, jonka ydin on johtamisen ja tuotannon ammattilaisten koulutukset. POHTOn koulutusten hyvä vaikuttavuus perustuu läheiseen asiakasyhteistyöhön, nopeaan reagointiin sekä kokemuksellisiin ja simuloituihin oppimisprosesseihin.

POHTO tarjoaa Oulun Hietasaaressa luonnonläheiset ja toimivat puitteet ravintolapalveluineen erilaisiin tilaisuuksiin, kokouksiin ja majoittumiseen.

Kuvat: POHTO

161

Ravintola Nallikari www.ravintolanallikari.fi

Ravintola Nallikari on alun perin oululaisen arkkitehti Risto Harjun vuonna 1975 suunnittelema rantaravintola ja juhlapaikka. Useiden eri vaiheiden jälkeen se on taas herännyt henkiin.

Kuva: Ravintola Nallikari

162

Ravintola on auki ympäri vuoden ja tarjoaa oivan paikan syödä hyvin, juhlia ja kokoustaa pohjolan Rivieralla, Nallikarissa.

Lista Hietasaaren toimijoista ja huviloista Toppilansaaren-Hietasaaren kaupallisia toimijoita: • • • • • • • • • • • • • • • • • • • •

Meri-Oulu, Pitkänmöljäntie 2 Villa Hannala, Kahvelitie 1 Tarmo Lähikauppa, Pitkänmöljäntie 19 Vauhtipuisto, Hietasaarentie 9 NalliSport, Vellamontie 9 Pohto, Vellamontie 12 Nallikarin Minigolf, Toppilansaarentie 20 Break Sokos Hotel Eden, Holstinsalmentie 29 Nallikarin Lomakylä & Camping, Leiritie 10 Ravintola Nallikari, Nallikarinranta 15 Leijakoulu Lappis, Nallikarin majakka Aleniuksen puutarha, Hietasaarentie 39 Seelari, Oulun Työväen Pursiseura ry, Puomitie Hietasaaren Ponipiha, Vaaskiventie 12 Villa Salmenranta, Keulapuomintie 11 Hietasaaren veneilykeskus, Johteenpooki, Oulun Purjehdusseura ry & Oulun Merenkävijät ry, Kansankentäntie 10-11 Mustasaari Galleria, Jaalakuja 4 Galleria Villa Amelié, Kaljaasintie 10 Oulun Koivula Oy, Paattikuja 5 Heinäsalmikoti, Mustasaarentie 7

163

164

Yhteisöt ja järjestöt, jotka ylläpitävät taloa Hietasaaressa: 1. Oulun Invalidien Yhdistys ry (Kesäkoti Irjala), Mustasaarentie 11 2. ODL (Hietasaaren Veljeskoti), Mustasaarentie 9 3. Auta Lasta ry (Heinäsalmikoti), Mustasaarentie 7 4. Oulun lääketieteellinen kilta (Walhalla), Holstinsalmentie 9 5. Coronaria Oy (Teirikon huvila), Mustasaarentie 6 6. Oulun Seudun CP-yhdistys (Seeppari), Mustasaarentie 4 7. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (Tahkokankaan leirikeskus), Vaaskiventie 22 8. Oulun Eläkeläiset ry (Vaaskela), Vaaskiventie 25 9. Oulun seudun yhden vanhemman perheet ry, Pauhapolku 6 10. Oulun Erä- ja Kalamiehet ry, Keulapuomintie 4 11. SPR Oulun piiri (Hietalinna), Vaaskiventie 10 12. Oulun Insinöörit (Villa Kaljaasi), Kaljaasintie 8 13. Steiner-koulu (Villa Pukkila), Paattikuja 4 14. Kehitysvammaisten Tuki ry (Villa Koivula), Paattikuja 3 15. Oulun Kuurojen Yhdistys ry (Teevitupa), Kaljaasintie 5 16. Pohjois-Suomen Syöpäyhdistys, Oulun osasto (Villa Toivo), Kaljaasintie 6 17. Oulun Seudun Poliisit ry (Hietasaaren maja), Pakettikuja 1 18. Oulun Ev.lut.seurakunta (Hietasaaren leirikeskus), Hietasaarentie 19 19. Oulun Jousimiehet ry (jousiammuntarata), Johteenkuja 20. Oulun Merenkävijät ry (Hietasaaren veneilykeskus, Johteenpooki), Kansankentäntie 10-11 21. Oulun Purjehdusseura ry (Hietasaaren veneilykeskus, Johteenpooki), Kansankentäntie 10-11 22. Oulun Työväen Pursiseura ry (Veneilykeskus Seelari), Puomitie 23. Oulun Seudun Hengitysyhdistys ry (Johteenhovi), Kansankentäntie 4 24. Selvä ry, Kaljaasintie 1 25. Eläkeliiton Oulun Yhdistys ry (Villa Pukseri), Pukseritie 9

Oulun kaupungin omistamat talot, vuokralla tai omassa käytössä: • • • • • • •

Fellmanin talo (Nurron talo), Hietasaarentie 7 Oulun Työväen Eläkeläiset ry (Kymppi), Keulapuomintie 11 Vaaskiventie 1, sijaitsee puistoalueella, ei asukkaita Vaaskiventie 3, sijaitsee puistoalueella, ei asukkaita Jähtikuja 6 Merieläkeläiset ry, Vaaskiventie 13 Oulun kaupungin hlökunta (Villa Koivuranta), Pukseritie 7

Yksityisessä omistuksessa olevat talot: • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • •

Jaalakuja 4 Jaalakuja 6 Vaaskiventie 2 Vaaskiventie 8 Vaaskiventie 11 Vaaskiventie 12 Vaaskiventie 16 Vaaskiventie 24 Keulapuomintie 6 Keulapuomintie 10 Keulapuomintie 12 Kaljaasintie 2 Kaljaasintie 3 Kaljaasintie 4 Kaljaasintie 7 Kaljaasintie 10 Jähtikuja 4 Kutterikuja 4 Hietasaarentie 32 Hietasaarentie 34 Pakettikuja 4

Hietasaaren kartta Piirros: Suvi Aitto-oja

165

hteisöllistä elämää Hietasaaressa esittelee Oulun Hietasaaren monimuotoista luontoa, rikasta huvilahistoriaa, arvokasta rakennuskantaa ylläpitäviä yhteisöjä ja yksityishenkilöitä sekä muuta vapaa-ajan toimintaa. Hietasaareen kohdistuu monia käyttöpaineita. Saari on jo Oulun kesämatkailun ykköskohde Nallikarin uimarantoineen ja leirintäalueineen. Kaupunkilaisille Hietasaari on tärkeä lähiluontokohde. Kirjassa päästään tutustumaan tähän mielenkiintoiseen saareen pintaa syvemmälle. Lukija voi kurkistaa myös noin 10 huvilan elämään. Näitä suojeltuja rakennuksia ylläpitävät erilaiset oululaiset yhteisöt ja yksityiset tahot. Saaren 60 jäljellä olevasta huvilasta noin 30 on yhteisöjen hallussa. Esittelyn saavat myös saaren taiteilijat, yhteisöllinen viljely sekä merellinen Hietasaari, pursiseurat, melojat ja muut vesiurheilun harrastajat. Eritoten kirja on ehdotus saaren luontoon ja kulttuuriarvoihin sopivista käyttötavoista.