MOHAMED AHMED HAJI OMAR
T채hki채 kulttuurissa
MOHAMED AHMED HAJI OMAR
M OHAMED A HMED H AJI O MAR
Tähkiä kulttuurissa Kokoelma on kirjoitettu pahan psykoosin kourissa vuonna 2009 kävin silloin syvän meren syvyyksissä ja tähtien huipuilla. Sairastin sairauttani ensimmäistä kertaa silloin ja kokemus oli rehellisesti sanottuna hyvin pelottava. Nämä runot ovat tieni pois psykoosista.
O SIO 1
Tähkiä kulttuurissa
2
Polttimona taivas, raukean hengäyksen laulu. Sulavalinjaisen neitsyen veri virta. Palloittelen ajatuksiani hiljan, yli lauhan meren virran. Poljentoni kuulen, Kirkastuvan äänen kuulen. Puhtoinen ääni laulaa sulosointuisia säveliä hiljaa. Kryyliset tavut sammuu hiljaisuudesta virtaa aika. Puhkeavat kukat silmuun. Lehväkattoinen oksisto kruunu sammallikon yllä huutaa punaisen lumen tahraa kun viattomuutensa on menettänyt neito alla jalavan laulun. Poukkoilevan laulun nuotti huutaa yksinäistä unta. Pyristelevän linnun lento huutaa veri virtaava. Kauriin merkin laulu suloisten sävelien aamu tujottava loisto. Vihaansa puhkeaa kukka kadottava.
hymysi häivä. Ikuisuuden lumovoima. Pakene kauas tähtiin nuori elon itu. Säteile puhdasta valoa kunnes paistava loisto hehkuu säteillen läpi pakenevan pimeyden.
Tuulahdus itkuista unelmaa, loisteliaan aamun sävelmää. Hiiskuttujen totuuksien kuiskunaa. Peitellyn piinan halkeilevaa tuulista kotoa Huuto raikuu öisessä unessa, alastomat ruumiit kierii luemessa. Tartun koskettavaan hämärään, sielunmaisemieni lumovoimaiseen laulantaa. Hyiset kangistuneet elontähkät. Pyristelevän unen virrat, sulosointuisesti liplattavat kyynelvuot. Häpeämättömän mielen leikki. Vulgaarin aikeen peitto, joiden taakse kätkeytyy syvä juopa.
Aamunkoiton puna loistaa purpuraista unta, humiseva lehto nautii ikuisuuden tuudituksesta. Valheellinen nauru kirii suusta suuhun. Ja hymyileväistä unta raikaa kuun makea hymy. Järjelläni pusken edespäin päin myrskyä. Sulosävelten suhiseva pelto kirkastuu läpi loisteliaan yön tähkä. Avaruuden avara kosmos säteilee outoa lumoa. Pakene kauas tähtiin suloinen maan lapsi. Varjele
Tuska himmentää tähti taivaan, yö loistaa pimenevään harsoon. Kuulas veri tihkuttaa punaa horisonttiin. Oi aamunkoi miksi ovat sävelesi niin raskaat. Oi aamunkoi kuolema tähtesi huutaa. Tuulen nauru, kirivä 3
hätistellääm. Voiko pimeässä paistaa aurinko oleva. Soi suloinen veisu puhtoista sävelmää, joka helisee kun soinut nuotti viivastosta maahan kalisee. Jalosukuinen uni tapailee veristä soitantaa Järsin todellisuuden rankaa kuin termiitti taloa, Olen kuoleman oma sen tiedosta, Kaikki mitä arvossa pidin solahti läpi sormieni. Kuoleman hiljaisuus vallitsee välillämme Naurava iloisuus mietteisämme.
laulu. Humaltunut mieli, kuusikon tähkä. Kerältä janaan avautuu nupulta ruussu. Ilon häveliäs verho raottaa sisimmänsä kaikessa hiljaisuudessa. Toivon piirin virta, sävel loiston ilta. Huutavaa tulta roihuaa liekki meren aamussa. Sumentuva laulu niskoittelevan mielen piirissä. Tieto tekee vallattomaksi, tieto pahoinpitelee. Tiedän kuitenkin että Jumala rakastaa tällä hetkellä kaikista luoduista juuri sinua. Läpi käyt tuskaista koettelumusta, irvokkaan ajan kätköissä. Himmenevän naurun eloa, virvatulen paloa. Huutavan mielen naurahdus. Kelloituneen tajunnan kiihdytys. Himmeä jähmetys, sykähdys.
Käveleviä ruumiita, kana kanaan. Kirkastuvia aamuja, haja hajaan. Rikkinäisiä lehtoja vaja vajaa. Kylmyyttään huokuvia. Sävel ääneen, kultaista säettään lausuvia. Puhtoiseen virtaan hukkuvia. Poljentoni ääni virtaa. Ääneti luokseen keinuttaa. Puristaa mehut viimeiseen pisaraan.
Kirjoitan vaikka kaikki suomen kielen sanat, ilman mielensiltaa. Raakoja elovoimaisia tavuja jotka kukin sarallaan kasvavat ulos paperilta suoraan tajuntaasi. Huuto riehuu jähmeän valetun ajatuksen läpi. Ajattelen kokonaisuuksin, hierarkioin. Ajatteluni välineet ovat sammuneet, mietteinään hälventyneet, purkautuneet.
Irvokasta unta luetellaan, sulavaista unta sytytellään. Parveilevaa unta
Huuhdon yksinäiseen möykkään. Pistäen huuliville haisemaan. Retostelen sanoilla 4
kultasuisten. Elämän iloa kaipaamaan. Virtaavana poluna soljumaan. Kielen leikki ja tanssi, rupattelevien lähteiden valssi. Kaatuma kaatuileva polveileva ajatteleva. Narratiivisen mielen polku. Uomaansa suunistavasta ryskyävästä veestä, tuulen haiventen pölystä. Ikiaikaisesta naurusta, sumean logiikan väläyksestä.
5
Kieleni lorisee sulassa sovussa maailman kanssa olen aavikko virtaavan veden janoinen juoja olen aavikko pienien viheltävien hitusten temmellyskenttä. Olen hilseilevän lumen aavikko. Kun vesi juoksee alas pilvistä aavikko muuttuu kukkamereksi. Hyttyset tanssivat lätäköiden päällä. Lopulta kuuma aurinko porottaa ilman pilviksi.
6
Huuhdon kekäleet taskustani, naratiivinen polku teille tietämättömmille. Tule kulje eteenpäin katsomatta suuntaankaan tiellä. Suuntaa sivupolulle luonnon helman huomaan, ihailemaan kauneutta. Kosketa lehtä. Käyt makuulle huokaat, helpotuksen tunne täyttää mielen. Metsän eläimet keräytyy ympärillesi. Sisiliskon terävät silmät, rupisammakon väsyneet luomet, ketun ovela virne, karhun roteva selkä. Kaikki kokoontuneet ympärille kuulemaan tarinaa käärmeestä nupultaan aukenevaa, Silkkitien poluilla kiri huhut, käärmeestä jolla oli nälkä hiljalleen se avasi pitkän rangansa ja ajoi perään miestä joka juoksi kunnes kaatui
7
Puro solisee lähde pulppuaa joki virtaa kaivoon vesi tihkuu sangossa se lotisee kattilassa porisee kiukaalla sihisee
sanojen virta hajanainen mieleni kryptatun kielen logiikka joka aukenee Jumalan sanalla olen nyt purkanut tylpät tavunne syllogistisen mielenne olemuksen Kauniina punertaa hajoileva aurinko sulassa sovussa symmetriaan se sulautuu
Kiertää elon teitä kaikessa olevaisessa se kiertää maistuu hyvältä kielen päällä suloiselta kastautuessa,
8
Runoilijan parku ja ikävä kelmeä valon välkehdys puren irti ajatukseni kopan hulluuden joka riivaa
Olen kai kirottu hallinut maailmaa hymyn viivähtäessä Olen kai kirottu potenut maailman tuskaa yön hälvetessä Olen kai kirottu kurkistanut ihmiskunnan sielun peilikuvaan Olen kai kirottu
9
Laineet väreilee aallot solmii suhteitaan keinahtelevaan tanssiin yhtykää meren syvyyksiin paetkaa äänettömässä tuulessa kasvieliöt pöllyää kalat parvissaan pakenee saalistajaa tuhannet kalat korallien kätköissä lymyää jotka loistaa värikylläistä eloaan.
10
(Tylppä kupoli, avara ikuisuus ja hymyilevän taivaan laulanta.
Olen kulttuurisidonnaisuuden vanki haluan murtautua irti repiä rokonarven
Suomenkielen mieli somalin kielen sielu huutaa raivoava tuli sulava lumi
sanat kypsät hengittää ajatukset virran lyömät laulahtaa hajanainen mieli eheytyy sipulin kuoresta nuppu mullan läpi möyryää
Tulppaani avaa kukinto nuppunsa auki psyyke varastoi energiaa laser säteen luontiin
11
arabeskin lailla kudokset järjestyy psyyke tiivistyy murtuma kuroutuu sijoilleen palaa jäsenet nyrjähdys parantuu haava umpeutuu)
Ajatus – huutava mielikuvitus, äänetön pimennys aja tele
12
Tuulessa kihartuneet oksat pimeyteen vajonneet silmät liikun himmenevässä yössä yksin
13
Hulluuden airueen liput liehuu taivas kanavain laulu säteilee voi pulvihämärän savua kytevän lumen paloa huumaavan hulluuden aamua.
Hulluuden katras toimettomuutaan paimentaa hyväilevän mietteen paimen heleästi naurahtaa
Kuin suuri pyörä joka akseliväliään taittaa sykähdyksin salamoivat tulipallot jotka leiskuvat amorfista valoaan kuin elävä mielen tuli olisi räjähtänyt sisälläni leiskuva liekki meri kytee sisälläni valon majakka loistaa ajatuksissani
14
Liekki polttaa silmilläni, roihu kytee sielussani. Polveile kieleni poljento, solise lähteen suusta, puron uomasta , joen syvyyksissä.
Puhtaan lumen hilseily kuulaan säteen väreily tuhkimon mekon harsoilu taivaitten laulun säteily
15
älyllisen hulluuden syövereihin kukkeassa raivossaan polkee alleen lämpimän sielun tartuttaa miellyttävää tautiaan tulen raivoavaa huutoa suuruudenluuloa
Polyrytmisen laulun hakkaava säe takoo hajalle värisevän säkeen mitta katoaa huutavaan meluun aamuruskon ensi säteet valetaan muotoon kuin kulta.
Helpottavan helmeilevä hengähtävä hirnahtava huutava humiseva hulmuava)
(Hän pakenee
16
Silmäni aukenevat mieleni liikkeessään tyrskyää nauravien lintujen värikylläiset laulut ajatusten liikkeiden sulavuus.
17
on värissyt läpi tyhjän avaruuden huokaavan helpotuksen tunnen sielusain asti kun levon tyyssija on sydämeni pohja.
Läpi vuosien runokieleni sointi 18
Mehiläinen pistää ja kuolee, perhonen lentää ja kehittyy, muurahainen uhraa luovuttamatta.
19
Meri syvänsinisen musta sen railot himmeän yön syvyyksissä nukun levollista unta.
Meri syvänsinisen musta suodattuu läpi hammassäleikköjen kuin planktoni. Levien tanssi, pidätän henkeä.
Meri syvänsinisen musta tähtien laulu, unen kirjava silta. Vaipuu uneen pimeä kulta värisee hiljalleen multa, voi rinnassain palavaa tulta!
20
Mieleni on hyörivä pesä jota tökitään tikulla. Kieleni lento pyrähtelee kuin siipirikko. Kevyt solukalvo laajenee ja supistuu.
Vuolaana valuu mieleni virta tähtikatraan laulava virta, aamun sulosointuinen uoma tuulen hento, lempeä henkäys.
(Muha: en jostain syystä pidä tästä)
21
Orgasmi leviää viistosti, syvästi loputtoman unen laskoksiin. Se antaa henkeä meren syvyyksissä, ilmaa avaruuden äärissä. Hoivaa ja huoltaa kehoa, pelastaa maailmojen ääristä. Ei syytä taistella vastaan. On aika rentoutua ja antaa mielen viedä.
22
Pelottava on runouden voima! Käyttäkää sirosti voimaa. Köynnös takertuu sitä lujemmin mitä enemmän rimpuilette!
23
Lämpimään vaippaan kietoudun, sanat hyväilevät mieleeni tipahtavat, kostutan huuleni lähteellä samsamin, metafyysiseen uneen valahdan.
Oi kuin’ ihanasti sielustain laulahdan itsestäni pukahdan uneen omituisaan nukahdan, vajoten rojahdan kuoleman kielessä viivähdän, räjähdän!
24
Puhtaan järjen allegoriat pieneen tilaan supistetut nupultaan aukenevat terälehtiään availevat
Molemmilta puolilta olen saarrettu, molemmilta puolilta hylätty. Jumalan valon valkeuteen, yön laskiessa peityn pimeyteen josta säteilee loistokkaiden tähtien valkeus.
25
Tähti silmäilee kaukaa avaruudesta. Tarina kerrotaan aamun iäisyydessä, pimeyden kajahduksessa loisteliaan aamun valoksessa. Punaiset railot halkovat taivasta kastepisara kimmeltää lehdensuulla.
26
Syvälle mereen pimeyden valottomaan väreilyyn jossa paine musertaa muut kuin selkärangattomat lyllertävät eliöt
Kuulkaa Jumalan sanaa valtavat valaat, mustekalat ja pienten kalojen parvet. Kuulkaa Jumalan sanaa ennen kuin merenne imetään tyhjiin. Ja istutte kallellanne lammikossa
-Vapauttakaa minut painekammiosta! -meidän pitää ensin tasata sisäinen paineesi. -Kauan siinä menee? -Kauan, pari tuntia.
Viivyin väreilevän veden syleilyssä, keinahtelevien kasvien väreilyssä, loistokkaassa värikylläisyydessä.
Nousimme pintaan, astuin laivaan.
27
Vapaudun ajattelun olemuksesta, sen kehyksistä hatarista, tunteiden virtaavista mietinnöistä suoraan raakana avautuvaan ajatukseen.
28
Magnesiumin lailla sädehdin, kuulas valkea valo, välkehdin. Sydän puhtainta valkoista, kirkkauttani loistan. Auringon lailla paistan.
29
Valaskalan suuhun kun jouduin, risteilin napamerien alla. Vihdoin se mursi jään ja sylki minut ulos kysyen oletko vapaa kuin silloin hulvahdatko tunteeseen pyörteen lailla pyörivään valoloisteiset eliöt hulmuaa veden aaltoilussa Hulvahdatko tunteeseen sen yli äänet laulaa meren kalojen nauru ilostuttaa.
30
Tallustamme poluilla hiekkameren. Pöly askeltemme jäljissä laskeutuu, kuivansininen taivas laskostuu. Kävelemme kohti taivaanrantaa, ilta punertuu.
31
Satun ajattelemaan joskus muinoin väärin sävyn uumoilemaan tiedä en milloin ryöpsähtelevät pohdintoni tekstuaalisena virtana sanataituruuteni haluan osoittaa aatoksissain mielen
32
Sytyn mietteiden virtaan
Ajan liikeet ja laineet tyrskyjen väpättävät vaateet huokuvan tuulen saatteet ääneti virtaavat aatteet
33
Saksofonin kielen ääressä mietteet kaikuu järjessä
tuulen lainehtivaan ilmaan huumeen suonissani kohisevan tunnen virtana suulaana järjen aistin.
34
löysään kaasua säkeessä hulmuavan tuulen väreessä
Sanattomuuden sanoja avaruuden suloja tyhjyyden täytteisiä kuvia
35
Puhkon kukan värinään terälehtiä ropisee ilmasta valumaan häveliäät kukat nuutuu ajatuksen kirkas röyhelö
36
Sammuu tuulen raikas sävel hengityksen puhtoinen helähdys räjähtää taivaan tuuliin ajatus
suurennus lasi taittaa harsotuneen valon. Yhteen pisteeseen fokusoituu ajatus joka teroittaa teräväksi mielen
37
Ajatus kuulas sinisen sävy peitetyn sumuharson hengähdys tuulen lehtiä kahisuttava nauru iloisen mielen virta
Kauniin kirotun maiseman hymy surrealistisen
Tribute to Monet
38
pointilisuuden kajo
Lumihiutaleet tanssiin käy huurteenkukat sumuisen taivaan läpi siintyvä valo
39
Mieli on levinnyt kuin pisaran aallottama värinä siintävän lehväkaton kohina herähtävän laulun solina
Mieli on levinnyt kuin pisaran aallottama värinä
(Tää on ehkä vähän liian rankka)
40
kokoan letkaan tavuja hajun rakoja äänetöntä parkua
En tiedä mistä rustaan tavuja intuitiivisen kielen tasoista äänen lähtemättömästä avusta kyynelpisaran väreestä hahmottuvaisen mielen eleestä
Muodottomia sanoja
41
Sorkin sekaan punaista purppuraista valkeata ja keltaista hymysuista säettä värin loisketta sutimen eläväistä liikettä
42
t ymmärrä sairauttani se on punertava tähkä kukkivaa helmeilevä pisara valkeaa kuurankukkien säikeistä ja niin terävää.
Et ymmärrä sairauttani kuin ahtaasti kiedottua vankilaa selliä niin kylmää ja kapeaa vankina olla oman itsensä ääneen pihisevän järkensä.
E
43
Astua sisempään huoneeseen ajatus pysähtyy haron varpaillani vesiastiaa ääni hiljentyy
44
ytimessä kuulaassa valkeudessa unikatraan hämyssä tulisen pieluksen otteessa
Hapuilen sanoja hämärässä taivaallista väliintuloa valkeudessa ruoskan raipan räsähdystä tulisen loimun jyrähdystä
Säteilee taivas unista vaippaansa ja laulan uneliasta valitusvirttä
Olen säkeiden
45
Tihenee ajatus terävyydessän Hyvä! Ajattele! Rakenna struktuuri - luonnollinen järjestelmä.
Todellakin elämän kajo pakenee mieleni täyttää tyhjä kalpeus valo loistaa hehkuen suurustuvan taivaan aneemisen ihon säikeisen laulun loisto suplimaatio, animaatio särkymäisillään huuto raikaa
anataudun valon varjon vietäväksi ikuisen unen hyväilemäksi lohtua haen avarasta hedelmä tarhasta ilottomuuden kypsyttämistä rypäleistä
46
Nauruni ryöpsähtää ilmoille avaruuden halki taivaalle ikuisuuden luokse ajattomalle tähdelle pelonsekaisen viileyden askaruuttavan kylmyyden hyväilyn mietteen pakoilu levollisen mielen nauru pysähdyn hetkesi liikkumaan mietteeseen katoavaan olemukseni sammahtaa.
47
Olen minä ilman polyrytmiikan kaikua ajatuksen haikua korvien vaikua
Olen minä rytmillinen minä ei toiseutta vain ykseyttä
48
Muodoton saa muotonsa kuvajainen saa asunsa Löydän itseni pimeästä tartun ajatukseen vedän sen haralleen sijoilleen lomitan ajatukseni paikoilleen lukkiudun asemiin yhtenäisyyden ajatuksiin
49
Sormeni näyttäytyy minulle näyttää tulehtuneen kynsiraon avautuu haralleen voi nähdä suoni tiehyet huutavan mielen kohina joka on yhtä kimaraa avaan mieleni avoimeksi poistan kivun kudokset
50
Lakastuu mieleni kuin syksyisten lehtien kauneudessaan kilvoitteleva väri loisto
51
Runoilija> oraalisesta kulttuurista tulleen on vaikea sopeutua hiljaisuuden rauhassa viihtyvien maahan, mutta äänekkäässä arvostetaan hiljaisuutta ja hiljaisessa möykkäävää <Runoilija> keskustelu syntyy ilmapiiristä <Runoilija> tavallaan varastan keskustelun <Runoilija> tai luon runon puhuessani kriittisten silmienne alla <Runoilija> hiljaisuus on palon sammuttamista viriävä puhe on liekin roihua, miksi istua pimeässä kun voisi loistaa. <Runoilija> Avauduin ;) <Runoilija> "Puhe hiljaisuudesta"
En halkaistua sanaa lauo vilun värinää tunne kylven hiessä kuumottavassa löylyssä pärskin kuin hylje En halkaistua sanaa lauo pehmeitä sävyjä tunne aistikkaan laulun lumossa määränpäähän kaikessa hiljaisuudessa tarvon.
52
Sanat vierivat suustani ajatuksia tapailen hiljan äänettömissä myrskyissä myllersin kuoleman kalpeutta pakenin laulua kuuntelin
Polveilevan puheen parsi hyvailevän mieteen sävel runo polttaa aivokalvooni kuvan sytytän tuleen elämän.
Loputtomien viheriäisten värikylläinen parveilu Loputtoman monimuotoisuuden hyörinä
53
Somalin kielen paimenen sävel aamuhämärän lohdullinen puna puhjenneen kukan terälehdet
arvuuteltavien tavujen sävelpaino hyisen meren aallot
Jatkuvasti muotoaan muuttava organismi sävyttyvän mielen tasot jotka pyrähtelee pakoon liukerrellen
54
Somalin kielen paimenen sävel aamuhämärän lohdullinen puna puhjenneen kukan terälehdet
arvuuteltavien tavujen sävelpaino hyisen meren aallot
Jatkuvasti muotoaan muuttava organismi sävyttyvän mielen tasot jotka pyrähtelee pakoon liukerrellen
55
Puhdistaudun hohkaavan puhtaalla lumella valokylläisyyden merellä. Auringon surullisen punan valitus. Runnojan valtavat harppaukset.
56
Puhdas kiiltävän punaisen musta ilottomuuden kalpea tumma huutojen meuhkaava mieli kiireisen kaupunki elämän kieli
Minne katosivat luonnon metaforat shirki lyö koko voimalaan säröksi se humaltuu porautuu
Kuule taipuisan kielen laulanta linnun laulun herättävä mylvintä typerien ihmisten sekasotku niin he eivät ole eksyneet tieltä enempää kuin lammaslauma.
Elon siemen pusertaa pintaan vaikka läpi graniitin. Rikkaruohojen voima pursuaa läpi kuin kasvaimet. Saattaen loppuun itseaiheutetun vahingon.
Mutta syöpä kasvustot ovat myös parantavia, sanon. Läpi nihkeän elon ne testaavat ruumiin kestävyyden. Siksi te syöpä kasvaimet olkaa huoleti en leikkaa teitä irti
57
vaan annan Jumalan tehdä teillä haluamansa.
Tulvikaa lonkerot korjatkaa vahingot ryömikää olennot valukaa siittiöt
Kaikella osansa löytää lopulta sielu lepopaikkansa levähtäkää hetkessä viipykää varjossa
58
Surumieliset silmät puhkottu kukka terälehtiin sävyin sinisen kuulain puhtaan lumivalkean kiillon
Surumieliset silmät säihkyy kuulasta lumoa valkeutta pisaroivaa lunta hämäryyteen katoavaa tuntoa
59
En saa sanotuksi muuta kuin nielaistuksi sisäisesti pihistyksi muuta kuin muodotonta melua huudetuksi.
Dancehall rytmien vyörytykseksi rytmin poljennoksi sävyttyvän melun vanaksi ratkeavaksi kankaaksi
Puhdistavan sähkökitaran säröksi tieteellisen metodin väriksi auvoisiksi ajatuksiksi kielon kellon kilinäksi
60
Puhkon kukan terälehtiin valkoisiin tähkiin punertaviin ruusun punottaviin huuliin auringon polttamaan latvukseen
Puhkon kuka terälehtiin säteileviin kukkanuppuihin unikuviin lehtivihreisiin syihin pinnalla juokseviin
61
Ajatus säteilee kultaista rihmaa olemukseni iloitsee loputtoman taivaan onnee pyrähtelen veden alisessa maailmassa sulakaana hopeisena kalana pujahdan vauhdikkaasti kätköön polttavien korallien rakoon.
62
Huomen aamuun linnut värikylläiset sulat huudot kirkuvat korvissa tähkäisten säkeiden välistä rakeistetun kielen elossa
63
Maalaan väreillä sanojen suloisilla sävyillä mietteiden liidon tavuilla elämöivillä huudoilla
64
Punainen aurinko vain hitusen sitten päivän koiton vaipuu vilisevien kuusenpäiden taa jäljelle jää vain kelmeä punainen auer ja savupiipuista kuin hiljalleen valuvaa nukkaa, nukkaa ja nukkaa. Vihdoin hämäryyden piirtyessä katson ees taas vihdoin huomaan ja pyydän tähtiä mukaan laulelemaan.
65
Helakan purppura taivas hengittää höyrynsä ilmaan kuulaan sinen rajaama aavikko avautuu ikuisuuteen
66
Linnun laulun punaisen mustaan väriin. Auringon alaisuudessa herähtävät heijastukset eloon On asioita joille en löydä sanoja; kuten kuulakärkikynän pintojen läpikuultava leikki. Ja ryskyävä lumi valuu maahan ast nauraen solisee jäätikku.
67
Loruu laiskan lailla Loruu laskee laiskan lailla valuu virtana joen uomalla Järven kiiltävä peili yölinnun laulu heinäkorren hapset avaruuden ääni.
Loruu laskee laiskan lailla valuu virtana joen uomalla Tähtösten nauru hyväilevän veden solju syntinen sävelpolku ruskan varisevat lehdet.
68
Kukkurallaan lunta Ajatus kukkurallaan lunta nuokkuu unta. Sanat valkeaan hukkuu lumen peiton alla itiöt silmullansa. Ajatus kukkurallaan lunta huokuu unta.
69
Vuolas virta metsän alttarilla sinetöity laiva sammalpeitteellä hyväilevä vyö rusetilla auringon paiste lehti katolla
Torvet kylmät kultaa sarvet verissä päin ryntää Matadoorin viitta kuolemaa kylvää Vihassa suin päin ryntää
Hiljaisuuden syli hyttysen ininä turpeen pehmeys varpasilla sileä lämpö kaljulla kalliolla
Kuuma hiekka auringon valossa Parvella veren janoinen kansa huutaa Kuolemaa, kuolemaa, kuolemaa!
Harvakseltaan männikkö aukeaa Auringon paiste kuin häikäisevää valkeaa, siirtokivet, poukkoilevat juuret, kannot kävyt, risut ja oksat, koivikon tiikerin raidat, kuusen parta ja talsittu polku havuneulasten.
Leikitellen helposti askelpainon vaihto kuolettava piruetti sivallus pisto silmästä silmään. Hymy kuin kuoleman vaimo. Lopuksi kumarrus syvään.
Miljoonien merkitysten
70
suosta Tuhansien kertomusten merestä Polkeilevan runomitan päässä Kostean turve peitteen päällä Välyissä hiljaa huolet haihtuu Saduissa kuningaan peitsi taipuu Mekoissa kullattua silkki lankaa Unelmissa kaiken voi antaa Oravalla tuhat jalkaa Hännystää narri ilman peistä Puhuen kieliä ilman suuta
Varis vaalea siipinen höyhenpukusi siivoton Varis vaalea siipinen Painu matkoihis ! Raak! Varis vaalea siipinen Kestä emme tunkeiluas
Raakun raakun, höyhenpeitteeni sileä kuin smokki Raakun raakun, lauluni siro on kuin peipon. Raakun raakun, oksistossain yksin Raakun raakun, vaikken nuotillein oikein Raakun raakun, sielustain kylliks Raakun raakun, sävelin haikein
Varis vaalea siipinen raaku ! raaku !
Varis vaalea siipinen miten eksyit tänne?
Raakunnan hiljentyessä vihdoin pimeän tullen siluetistain ei erehtyä voine * Olenhan Varis vaalea siipinen
Varis vaalea siipinen kurkku äänteesi rivo on
heinäkuun 71
kuurosateessa. Kuljen pää painuksissa. Raskaana kuin cumuluspilvet.
Heinäkuun peippo sadon korjuu lehvistön ylväs katto tuulessa heiluu
Sadetta tihkuttaa askelin säpsähtää ukkostaa.
Harjun harjaan ratsain nousee satulaan romania, bosnialaista, kiinalaista ja somalia afgaania, tsetseenia perulaista ja pollakkia kenialaista, svenskmania iranialaista ja brittiä Tataria, venäjäläistä egyptiäläistä ja arabia. Turkkilaista, marokkolaista pakistanialaista ja serbiä, intialaista, virolaista kosovalaista ja tsestseeniä
Niityllä savotalla savolaista kalakukkoa Karjalaiset karjaa 72
laiduntaa Hämeenkansa hiidenkivensä teroittaa - Ajetaan ne järveen ! - Kivi kaulaan ! - Noitia kaikki vissi !
ulkolaisten tulvaa Voi suomen kansaa miten nyt suu pannaan
Tujottaa, mulkoilla silmä munat retkallaan Irvistellä, parkua kieroon katsoa töniä puskea keskisormella viittoa Lehtipalstoilla kirkua: Neekeriä, somalia, mannea, kinkkia ja svedua.
Voi suomen kansaa, miten nyt suu pannaan mämmiä ne syövät jo samasta pöydästä kuulema mantelikalakin suurinta herkkua salmiakkia vievät afrikkaan matkaeväänään ruisleipää kyytipojaksi kirnuavat piimää
Voi suomen kansaa miten se suu nyt panaan
Oletko kuullut kohteliaisuudesta, hymystä Silmänpilkkeestä, lämpimästä kädestä, ihmisyydestä, nöyryydestä, armosta ja vieraanvaraisuudesta.
Voi suomen kansaa miten nyt suu pannaan Parasta vain olla hiljaa Arräpäistä sakkolapulla ne uhkaa Eu pykäliin ne turvaa voiko kukaan pysäyttää
Voi suomen kansaa! Voi suomen kansaa! Voi suomen kansaa! 73
Syvältä ideoiden maailmasta, viipyviä alaviitteitä on silmullaan.
Mytologiain sumeat sadut tilaa rajaa terälehdillään. ------
----- .
-----
Siinä ruskan lämpimissä väreissä Kuuntelen sammuvien lehtien kahinaa. Elämän muotojen sinfonia ilmentää maasta teemojaan.
74
Hiipuvia aatteita.
Maailma kuin hiipuvia aatteita. Hiillos hiiliä. Tuulen laineissa pilkkiviä loimuaivoja, tuhkan tansseja. Yhteisymmärryksen pyörteistä aika-ajoin vapautuvia mietteitä. Kosmosta hapuilevia tähdenlentoja. Kipinöitä. Kylmissään ajattelija lisää pökköä pesään
75
------
Flamencoseisontaa
Tässä räjähtävässä maailmassa, valon leikin laaksokossa. Massiivisen tiilen flamencoseisonta
Jalasimen lämmin askellus, hiljaisen hymnin ujellus. Polveilevan tanssijan vaellus.
Tähtiin koskevan, kahden metrin jalkeilevan hirvimetsän saaristovalssit. Tahdit, uneliaina ujeltavat tunnit, silottuvat kun hiljaisuuden unilinnat tyyrpuuriin suunnataan.
Voi toivottomuuden synkkyys! Onko kalteva tummuus käännös kohtana tulevan mustuuden?
Kuolleen tekijän kertosäe
76
Äänien yläkanttiin kulkeva viriili särinä. Hush hush, ammeen lorinan suvaitsemisen turhuus, muurarin laastin mustuus, tiiliseinän harmaus ja grafiittiunen värisyyden lumeen vaeltavan Kanarian-linnun häntä.
-
Musiikki niin syvältä koskettaa ja sen riitasoinnut niin syvältä kavaltaa. Jazzin kunnioittava harmonia, sen rauhaisa keinunta, hihatien suhina, äärettömyyden tulva, alas ylös palatakseen soi etydi. Rytmin kuiske, nousuhumalan kiljuntaan rääkyy saksofoni. Syvältä basson mustasta joesta näkyy öljyinen virtaus.
------
Jyväskylän kansa avoin ja kypsä
Kun syvältä sisimmästäni henkisenluotaimeni, viipyvän soinnun lähetin, annoin ääneni aaltoilla. Värinäänsä vipeltää, yhtyä mielien dynaamiseen kaleidoskooppiin.
77
pellossa tähkä ruukissa vilja.
Tuo tuuli purjeet rintain pist vipattaa Laineil syömmein paatti keinahtaa, kuin tuomittunna suuntaan yli tyrskyävän veen
Jyväskylän kansa hymyynne sulan kuin rasva vartenne vahva henkenne puhdas
Jyväskylän kansa?
Voisinpa nuo Shakespearaaniset kehykset sulosanoin kiilottaa Kuljen paljain säärin, kun sukkahousuni unohdin jalkain kiristää Kuinka saatoin itseni, kuten tuo epäonnen Murjaani, säädyllisyyden vaateista vapahtaa ?
Rakkaus rakkaus! Tuo laulu päässäin riehaa, jytisten rinnassain otsaani kihelmöi kuin rienaava kilpakosija. ajaen raivoon tielle epätoivoon vievän sen pelkään.
Jyväskylän kansa saavun yksin ja kaukaa kattoa ja suojaa haikaan miksi hymynne kiellät ja pääne käännät?
78
vesi korkeuksiin sylistäni ammahtaa jättäen kuvio tähtitaivaaseen
Kuin kaste jalavan lehdellä säteilen kilpaa aamu auringon kanssa
Syksy 2007 runoja
Kiedon kädet ympärilleni suojaten lämpöä sisälläni kunnes kuin puron soliseva
79
Tuo pesemätön rakki villainen nuttu täin pesemä takki sanat kaartaa äänessä vaivaa haiseva koira kotia vailla kadulla nuuhkii kuseksien ojaan.
Varjoista runoilen pelonharmaa syys-yö pöllön ulvontaa Traktori kuin norsu syöksy hampaineen.
Tähdet tietä viitaa. Yössä vain linnunrata hymyilee. Sammaleikon pehmeään syliin viimeiset surisijat saapuvat.
80
Kuulen näen ja tunnen auringon valon lämmän tunnen Lämpimät äänet ihmisyhteisön Viheriöivän lehdon läpi kuljen Kuin horroksestä herään miljooniin yksityiskohtiin.
Tuhansien öiden tuhkakuono, sumun valaman nurmi. pimeydessä kohoava torni lehtien kiemurteleva kahina Lyhdyn pimeyden sylissä näen
81
Sanat vaihtaa ajatuksiaan merkitykset heittää kärrynpyöriä hymy on harhaa, vihan vääristämää luulotaudin rutto iskee hengen peitset kalisee sanat kylmää lihaa raivo kumottaa otsaa mieli pedolle antaa sijaa huhut saa siivet elekieli pettää saalis ajetaan ahtaalle katseet kohtaa lanka kiristyy koston palo paisuu rinnoissa haaste esitetään julkeasti vaino on ylielkeistä vastakkain asettelu on ilmeistä Vihan ja ennakko luulon syövereissä
Vihan ja ennkkoluulon syövereissä
82
Sydän ruvella suomalaistuen inho ihollakatsellen He häpeäänsä, he pelkoansa kuviteltuja satuja kertoen itseensä pakenee kun kahvi tauko on verilöyly
Öljyisen vihan aallot Tuskan repimät arvet kalpeat luiset kasvot iholla tatuoitu verkko
83
Missä laulu lintuni vipeltäjäni, sanojen tekijäni portti kaupungistani näen niitynportin jyrkän olen unessä, hereillä
Kun tahdoin rakentaa mieleni puutarhaa, sora oli kuiva Kun yritin kynttää routa jäädytti sen.
Kylmin kivin revin palan johon istutin siemenen jääden odottamaan ensi kesää.
'
84
Joku jossain hyörii jossain pyörii spektrin yli läpi pyörre navan
Laskevan auringon hämy pilvipeite kuin harsottavat ikkunan säleiköt.
Mitä vielä, Taivas! Supattelee viimeiset sanat rakastetulleen.
Joku jossain sihisee jossain porisee kattilassa kolisee läpi höyryten
-
-
Suulas maanikko 85
puhetulvassaan sytyttää liekin kytemään poissa mielestään salaa kipupistettään.
sateessa pilvet paisteessa runosuoni vedossa kuljen sateessa
Lausahdan kalevala mitassa. Askellan satehessa tuulen pieksemässä ruumiissa silmät vedossa puhjenneet ruusut punassaan puhkeaa kukkaan satehessa soran rouske jalahissa tuulen kuiske korvissa askellan satehessa järjen pihistessä sielun lämmetessä askellan satehessa.
Suulas maanikko pakeneeruumiistaan yö jalassaan polvi taipeestaan Suulas maanikko kuolee hyörimistään raja aidataan pyromaniaa Suulas maanikko sormeilee syvintään manipulaatiollaan tuska hiessään
Kuljeksin sateessa liplatelevat lehdet tuulessa ruskan värit hiipimässä pintaan
86
Tuulinen iltapäivä varisten raakuntaa Tummia pilviä taivaalla Peilin kirkas joen ranta.
87
Syvällä sisimmissäni tunne. hyväillen kietoo mukaansa Sanojen arkistoista kaivelen Muovaan muotoon
Patsas jähmeä silti veden lailla mukaileva Avaruus, rajaton meri ylösalaisin pisaroi kalvon läpi
Taivaankannella pilvien alasimet lyövät ukkosta Havupuut häveliäinä riisuvat vaalean talviturkkinsa
Puroissa valuu kärsimyksien mesi Koivikko katon sirot varret hiljaa ailahtaa säestäen humisevaa sinfoniaa suonissa, kalkin kitkerän, maistuu vihdoin öljyn sakea pihka.
88
Jyrkänteen kylmällä huipulla Havumetsä saarekkeen yllä Tuuli sormillaan koskettaa Sininen tähti takertuu juurillaan Alas, alas Ylös, ylös Pilviharso ratkeaa Sininen meri takertuu valkeaan.
89
Okaasia puun hymyilevät kasvot. Sateenvarjon lailla paistattelen, yrittäen ymmärtää sinua kuparista karitsaa.
Sammutaisitko valot lähtiessäs!
Olet minulle keskipäivän poltteessa laakso paratiisin kukinnot seipäässäs tuoksuu peittää ylleen, hyväillen kuin tuorre myski. Vaivun uneen. Kuulen hiipuvan tuulen sävelen. En vain muista ruokopillin valituksen aihetta.
Rukouskutsuun kaiku vastaa ei näy jumalkuvaa. Vain mielikuvan toivo ja se riittää viilentämään tulen viimeisenkin leiskunan. Ruumis lasketaan Haji lakanoihin kiedottuna. Ylvään Kamelin polvilleen astuessa kurkustaan hän hymähtää polun sanojen tarttuessa ikiaikaiseen säveleen taipuu nais kameli lypsyyn. Makeaa maitoa juoksevaan mahaan. Hymyään pidättelemättä hän vain hymähtää ja aurinkon laskun väreilevään punaan askeltaa. Yö, verho ja tähdet näyttämöllä Kuun sivusta seuraessa.
90
Lääketokkuran räiskäleet
siinä höyhenten rouhe levitoi. Syön nälkääni unelmain.
Lääketokkuran räiskäleet, säkenöivän etulohkon kipinät. Yön sydämen silmät. Tokkuraisten kivien pyörät valkoinen sametti räntäsateen puuskassa.
Tasaista laskumäkeä ylämäen patinaa. Hälinää. Valitusta, ihmisraunioiden käsien, raajojen liikuntaa. Uneliasta idealismin sihinää. Höyry päässä silmien avonaista suhinaa, yön kuljen hiljaa, elon vapinaa.
Kaatumataudin kaksisuuntainen silmienharavat suljen.
Täyttä HUUTOA pusken, mutta vain käsi ruumiineen liikkuakseen ei ota, siispä vältänkö kuoleman leikissäni kuoleman ?
Idealismin munakas paistuu pannullain,
91
Taivas Kristallin kirkas taivas valo armaan laidan, Päin kuljen kohti tietäin ainoain niin luen jumalain nimen tietäen että vain yksi on luonut kaiken
92
Tahdon laulaa itseni uneen, yössä tuuli lyö juopuneen lumeen,
Pakattujen lasten enkelit, puhtaan tulen majakat valaisevat ahdasmielisten silmät
Vain kyyneleet, syvässä äänenpainossa, lausujan monotoninen loru, säkeistön alikulkusilta. Nuoruusvuosieni virta, uomiinsa suunnistaa saavista ja ilta kuun riippuessa sielun vaeltaessa paljaan taivaan itkiessä kylmää lunta.
93
Pakoileva egoisti
vaatteissa. Kysy! oletko vapaa, miksi kuljet pääsemästä päästyäsi, vedät pääsi täyteen analogioita ja lasket päässäsi valheellisia johtopäätelmiä.
Tajunnan meren arvaamattomilla poluilla. Ruusun terälehtien hedekodilla. Tuoksujen vapailla liidoilla. Ajatuksen lennon siivillä.
On typerää elää valheessa, ymmärrätkö pakoileva egoisti ?
Mehiläisen surinan raukea liito. Oletko hereillä ? Ja kauneus Näetkö ? Raapustan sanoja yössä, kirjoitan ajatuksia liidossa. Haluan puhua syvimmästäni, kertoa tunnoistani, kuuletko ?
Maailmamme pirstaleiset taulut, ja kehysten metalliset tangot. Kateellisten katse, sääli ihmistä vajota nyt eläimen tasolle. Leikaten nyt irti moraalinsa rangan. Selkärangattomuus valtaahan alaa vapauden
94
Hulluus Hulluus odottaa usko horjahtaa, sananvaltaa ei ole paljon antaa.
Värssyt liukenee uneen harmaan ja silti elämää samaa kaikki eletään
95
Mustakantinen kirja Siihen mustakantiseen kirjaan piirrän elämäni sävyt, niitä tiiraan illan hämys, päivän huolet murheet soljuu on parvekkeella piiras. Lämmin kotoinen tuoksu makean kitkerän omenan.
Mistä katson nyt itseäni, missä näen minuuteni peilin, osaanko sanoa mitä sanoja tuo huomen. Auringon laskussa pureksin sormet, nuolen viipyvän myskisen kanelin, tomusokerin. Vuotaa veripisara koti-ikävän...
96
Kadoksissa rakas
Päätäni särkee, kadotin ystäväni sen tumman mustan vihon. Rakkaani, olen alasti ja mietteeni valuivat viemäriin toistamiseen. Minua niin ärsyttää individualismin koira, päättymättä yrittää purra häntäänsä. Suututtaa kun kirjani on poissa, kirjoittaminen ei tunnu samalta. Haluan vain kirjoittaa mahdollisimman paljon, jotta tyhjä tila peittyisi, ehkä palaan historiaani...
97
sivu, olet valkea kuin kalpea värisi ja kuin kuollut. Maadut eläessäsi, kärsit näytelläksesi arpiasi ja kaipaat sääliä varastaaksesi. Kuolleen elävä armeija marssii Lännessä syöden kaikilla ulottuvuuksilla humaaniuden lihaa. Inhimillisen kulttuurin vuosituhansien perintöä raivataan ja kuvitellaan että silmänräpäyksessä luodaan uusi uljas maailma. Vaikka lapsikin tietää että on helpompi tuhota kuin rakentaa...
Historian sivut Nuo katoavat historian sivut, lehdykät liikkuvat. Tuo ajelehtivan sivun käännös kohti, kausi käännöskohta unen. Tuon typerän teinin lorut, pakomatkako tyhjän sielun kuoppaan. Ja veuhkaaminen toisarvoisella lahdella. Pojanklopin pinta sydän veri. Ihmistyyppien kaipaus erilaisuuteen, maski saman kalvon värifilmin ja ylpeys olen yksin tähti yksinäisessä universumissa, missä;
Raskaiden sävelten kaivanne helskyy, uusiuljas tulevaisuus sokeisiin silmiin. Kadotettu paratiisi kutsuu likaista lepakkoa sairaisiin juhliin. Olet tyhjä
98
parantajana, hoivaajana.
Niin hulluus nuorta houkkuuta. Jos niin, miks ei minäkin. Tie hulluuteen on silotettu marttyyrien verivanalla, liu’un alas, ilosta huudan; veljet olen vapaa kuolemaan ja minua ihaillaan.
Olen monien ulottuvuuksien mies, jonka elämää ja tekoja on työläs jäljitellä. Olen, niin sanottakoon, Rimbaud hulluuden hovinarri puettuna helisevään raakuntaan. Nauruuni ja tyhjyyteeni, niin sieluni analogioiden vaaleilla sivuilla, veriuhrina kasan nokassa. Hyppyrimäen alla pystytetään minulle patsas, jolle seppele lasketaan. Ja sen laskevat nukkekodeissaan värjöttelevät sudet, jotka laumastaan haukkuvat arosuden, tyhmän naiivin hullun lampaan, joka ulvoen mielipuolista huutoa, kärsimys näytelmää esittää. Mäkikotkan lailla lentää lämpimän varjomaailmamme unesta suoraan
Runoilijat Runoilijat länsimaan syövät omaa lihaa. Sieluaan myyvät pilkka hintaan. Kuka ostaisi luurangon. Kuka haluaisi faaraon muumion. Ratsastajat historian agitaattorit, nykyisyyden muovaavat saven loiskuessa, luovan yksilön psyykessä, Filosofian historian hyörre/trendi viittaa suuntaa hulluuteen, itsetuhoon ja runoilijat lyö laimin tehtäväänsä
99
suurmiesten notkuvan joukkohaudan, kasan nokkaan. Siinä oli koko länsimaalaisen runouden kulttuuri historia.
Tule jo lumi peitä Tule ja sada ylle tämän maan Sydämeni vala valolas Oi lumi olet autuas
Lehdetkin heiluvat ja istun tässä
minä vain ihminen ajattelen mitä tuo huominen
100
Sielussani mylvii historian aallokon vaimeat kuohut. Valvon öitä seuranani äänet Olen yksin, enkä tiedä haluanko neitseellisellä pinnalla katsella heijastuvaa kuuta.
Mitä muuta, hiljenee huuto. Takinliepeen sorapilkut ja kylmäviima yössä puhuu muuta Jotain on väärin, joku ajattelee ohi nuotin kurkkien sieluuni pahat mielessään kuin käärme.
Maalatuin suin androgyyni, tuo postmoderni pyhimys, värähti. Välttäen parastaan syvälle kaupunkinsa loputtomaan massaan pakeni. Etsien täyttymystään harhaisista unistaan, rytmiluolien hämäristä jameista ja ajatuksiin peilautuvien sointurankojen hetkisestä ymmärryksestä, mitkä improvisoituvat välittömästi vastaamaan pakoilevan egoistin sielun kuvaa.
Kurkunpäässäni kukkii vaalea ruusu.
Silti kaduilla, kaupunkien liassa
101
korttelien elossa, katukivetyksien raoissa. paratiisin kukka kuiskaa puhdasta ilmaa tuulettaa henkeä haluaa pinnistää pohjalta.
Oletko? Olemme lähtöisin samoista juurista ajatuksiemme tuuli suhina lehdissä kollektiivinen tajunta puina metsissä
Ystäväni, olemme saman oksan haaroja. Ystäväni, älä peitä aurinkoani
102
Kauniit kirjailijat Nuo kauniit kirjailijat, kulttuurin vaalijat, syvimpien tutkijat, univaeltajat.
Riekaleisissa rääsyissään, kiiltäen sisäistä puhtauttaan.
Punaisten poskien raikkaat puolukat. Haluaisin niin palani puraista.
Mutta olen vain syvimpien symbolikudelmien silmu. Sana vain, purkautuu unilineaarinen, jatkuvasti monistuva kudelma. Sana vain, niin kerä sortuu.
103
FHiipuvia aatteita Maailma kuin hiipuvia aatteita. Hiillos hiiliä. Tuulen laineissa pilkkiviä loimuaivoja, tuhkan tansseja. Yhteisymmärryksen pyörteistä aika-ajoin vapautuvia mietteitä. Kosmosta hapuilevia tähdenlentoja. Kipinöitä. Kylmissään ajattelija lisää pökköä pesään
104
Flamencoseisontaa Tässä binäärieettisyyteensä räjähtävässä maailmassa, valon leikin laaksokossa. Massiivisen tiilen flamencoseisonta
Jalasimen lämmin askellus, hiljaisen hymnin ujellus. Polveilevan tanssijan vaellus.
Tähtiin koskevan, kahden metrin jalkeilevan hirvimetsän saaristovalssit. Tahdit, uneliaina ujeltavat tunnit, silottuvat kun hiljaisuuden unilinnat tyrpyyriin suunnataan.
Voi toivottomuuden synkkyys! Onko kalteva tummuus käännös kohtana minun tulevan mustuuden?
105
Flamencoseisontaa Tässä binäärieettisyyteensä räjähtävässä maailmassa, valon leikin laaksokossa. Massiivisen tiilen flamencoseisonta
Jalasimen lämmin askellus, hiljaisen hymnin ujellus. Polveilevan tanssijan vaellus.
Tähtiin koskevan, kahden metrin jalkeilevan hirvimetsän saaristovalssit. Tahdit, uneliaina ujeltavat tunnit, silottuvat kun hiljaisuuden unilinnat tyrpyyriin suunnataan.
Voi toivottomuuden synkkyys! Onko kalteva tummuus käännös kohtana minun tulevan mustuuden?
106
vakavin otsin ________________________________
Siinä ruskan lämpimissä väreissä Kuuntele sammuvien lehtien kahinaa. Elämänmuotojen sinfonia ilmentää maasta teemojaan.
Syvältä ideoiden maailmasta, viipyviä alaviitteitä on silmullaan.
Mytologian sumeat sadut tilaa rajaa terälehdillään.
Hiljaisin
107
kirivät ajatukset mielen kaikukoppaan. Äänet soivat löysästi heijastuen hiljaa laiskaan uneen.
Paineen pullistuma, suonitiehyen kiristäessä ja kalvon lujittuessa.
Ponnistan lentoon. Sulkeutuen komeroon!
Tahdin jalasin lyö moukarin lyön palasiin. Huutoon jännittynein niskoin täyttä kurkkua yhdyn.
Tanssien
108
Nuo mieleltään vajaat suomen vaalennetut peipot Typerät suulaat hutsut Yhä keinuttavat naiseutensa huippua. Verhottuja huulia.
Ja tuo tyynen kaunis, karvapeitteensä lempeä sielu, harmaaselkäinen peto, niin laumansa isä. Paljastaa eläimellisen vihansa kirkunaan karjuen tuskaansa.
Haluan olla vapaa vaateista hiljaa purra lehden tynkää lopuksi vuoren selkään kavuta peittooni metsään.
Hiljaisin vakavin otsin
109
Sulautumia Sulautumia unen kaltaisia raukeita rakkaudesta helliä.
Ilmassa sähköistää kirkkaana kuulas valkeus, tyhjyys syö taivaan ja maan rannat.
Norot haarautuvat symmetrian parittomiksi terälehdiksi Sataen lumihiutaleornamenttistoina. Kasaantuen merkityksellisiksi kalligrafioiksi. Nousten herkiksi minareeteiksi, tajunnanvirran kanonisoituviksi ankkureiksi.
110
Kirjoitusvirhe Ihmisyys on kuin musiikkia. Tuo vastakkain asettelun allegoria. Joka kasvaa horjuvana pyramidina Väiteltynä teesinä.
Sokeat toistuvat säkeistöt. Uudesti syntyvät säveltäjät laulavat haikeaa virttä, pilvisumuun peittyneestä perustasta.
Järjenjuoksuun liitetyt rajamerkit. korkeakammoinen tajunta. Unohtuneiden merkitysten roskavuoret. Jano, uuteen kiiltävään habitukseen, kuljettaa arkijärjen häilyvien synapsien janaa. Ahtaana reviiripiirinä polveileva semiotiikka.
111
Perustus Harmaassa asussaan seisoo pohjana perusta. Aurinkoon valossa Asfaltti kedossa.
Ilmassa kirii uumoileva terva. Hiekkakivi verhoaa seiniä Tyhjänä merkityksetön kertoo satua.
Koiranvaistoa taluttaa voi varkain aamussa aurinko paistaa niin varhain kiinni ei saa sitä jotain.
Metsä, lähiö ja varpusten laulu. Pieni pakenee pienuuttaan. Lehdet taivaltaa autiota pihaa.
Hiljaa paine kirii väliin pakatun olemassaolon paino tiivistyy laasti halkeilee.
112
Vastavärinä värikylläisyys Epävarmuus tyhjissä silmissä ristiriidat repii yhtä kokonaisuutta.
Lohduton synteesi Laitapuolen ornamentti on tuhannen varjon vuoksen alla. Hiljaa nousten pyrkii laineet kierimään ylös kallion viertä. Antaumuksen sallimus kieltää suolan kitkeröimää vettä. Vaahtosuut mutristuvat vieden taivalluksensa loppuun.
Lohdutukseen viivoittamana ihminen ihailee työn tulosta. Sileinä kivet, syidensä polut, paljastaa ja ohjastaa häntä oikeaan suuntaan. Lipeä tarhaa pintaa ja levän limasta tarttuu meripihkaan aromaattinen hiven. Hiekan mystisvoiva loputtomuus saostuu ja kirkastuu vuoronperään.
Asteittain luolan onkaloihin kulkeutuu hapan.
Keskenerästä, siitä yhtenäisestä sopimuksesta voi hiljetä. Seisten hiljaa, funktionalismin pylväät todistaa juuriltaan revittyä mennyttä.
113
Kuin orgaanisen lietteen musta siirappi, on merivesi yhtä iätöntä ja yksinkertaista. Luolan kristallisen kruunun partasukaset hipovat pohjaa. Liplattavat tunnit antavat lohjenneen kukan kohota ylös kuplivaan mereen.
Hiljaa on paineenalaisesta ulottuvuudesta noussut elämään olentojen katras. Maan elävien antiteeseinä ne elämän lainalaisuuksia koettavat. Erehdyksen ja oivalluksen kautta nousee pintaan synteesi. Organismi kokee pettymyksen, eläen lohduttomuuttaan loputtomiin.
Lainalaisuuksien selväpiirteisyys, kirkkaasta pinnasta heijastaa aurinkoon levotonta punaa. Värien kilpajuoksu pirstoutuu viistosuuntaan merensinen rakeiseen sykkeeseen. Tiukassa syleilyssä luonnon yksinkertainen loputtomuus imee vaikutteet sisäänsä. Virtauksien kuljettama ekosysteemin pohjasakka on vastakkainasettelun ensimmäinen kerros.
114
Klovnin kyyneleet Klovnin kyyneleet. Tatuoidun minuusnarratiivin Alas kaatuva sävelkulku.
Puserrettu tunto, huokaus tiivistyneenä ruusukristalliin. Punotusta mielikuvasta löytyy ristiriita.
Surullinen ilme. Silmä painauman pintaa pitkin , alas posken nyppylää ja aina leuan pieltä, sivuaa viilto.
Maalatut kasvot, taipuvat luonnottomaan irvistykseen.
Arvoton
115
elämä Elämän synty on tyhjän päällä. Merkityksetön, niin pieni, on elämä Elämän keinunta. Oi ala kaada venettä. Välillä on myrskyä, sumua ja selvää. Yössä tähdet taivaalla viittoaa suuntaa päivällä avaruus katoaa horisonttiin kiireessä. Pieni elämä keskellä tyhjyyttä. Heiluntaa kunnes se lakkaa. Kuka voi lohduttaa Eteen pääsemättä Loputtomuuttaan On vain hiljaa ja unholaan vaipuu elämä.
116
Kun maailma erottaa ja yhteisistä nauruistakin ilo katoaa voi vain yksilöityä.
Ystävyys Lapsuudessa tehdyt lupaukset parantaa maailmaa. Kylmän maailman kivisillä muureilla löytyi lämpö. Annettu ja pois otettu ystävyys.
Omassa luokassaan sokeana avasi silmät lapsena toivokkuus. Vihaa voi heijastaa ja löytyy siitäkin voimaa. Poljetun itsetunnon korjaa ymmärrys ystävän.
Ympäristön sokeassa raivossa raadeltuna. Erottelun seulassa siivilöitynä. Leimaatuneen tunnistaa vain ystävä.
Kun itsestään selvä toveruus epäilyyn hiipuu yhteisymmärryksestä tulee kilpailu Korvaa viileä laskelmointi solidaarisuuden.
117
puustokin humaltuu.
Finlandia Harvoja hyvin valikoituja symboleja suomalaisesta merkitys todellisuudesta. Taattua suomalaista laatua. Metsän rajassa on lato. symboliikkaan on ladottu pato. Syviin riveihin on asettunut repaleinen Kuusisto, infrastruktuurina oksisto tuo alastoman ekosysteemin kerrasto. Ahtaan elinpiirin vastassa suisto, Alas saneltu on puisto.
Ranta koivikon rajassa kokon loimutessa liplattavaan järvenpintaan, alan oksentamaan Finlandiaa. On lottovoitto syntyä hakunilaan.
Sienellä on joutsentarha hetkeksi katoaa taivaan sinestä pilviharha. Kun suomenneito allani nöyrtyy sammalpeitto ympärillemme kiertyy ympäristö himoon antautuu
118
Elonpuskat. Piikikkäät ja mustat. Savannin yössä kirii nauru hyeenan.
119
Hegelin luostarit Armeijan kasarmit Syvien kansanrivien rakkaus Sinivalkoiseen kalteriin.
Paljon
120
sanoja elämässä. Paljon suojia sydämmessä. Pehmeää rasvaa mielikuvissa. Rauhaa tuskasta sielu heijastaa.
Mielet yhtyy hyväksynnästä. Liekkiä ruokkii usko uskomattomasta. Sanojen takana väitellään rauhan arvosta.
Keskity intuitiiviseen todellisuuteen. Huomaa tyhjyys ympärilläsi. Mielikuvat päässäsi. Kuka kuoleman häätäisi.
Hehkuvan sykkeen ympärillä Sydämmenlyönnit viilletty. Ajatuksen melodialla liidetty. Elätty elämä piilosta kurkistaen.
121
Jihad Sydämmen hyvyyden lämmössä on mukavaa. Rauhanvaltakuntaan silmuja vain. Tuhannen yön uneen sateen lumi tuo hain.
Pyyhkäistyt harjanteet laskeutuu valonsilmään. Pimeydestä tipahtaa kuu pyrstönharjaan. Poimuttuneet laskokset silenee. Oravanpyörä hiljenee.
Jumalan hehku sydämmeen. Armoon dualismi kääntyy. Pyhänhenki ja poika sortuu, isän painon alla, tasapainotteleva tori-ihminen kiireeseen hukkuu. Päätän hain nälän loppuun
122
Kausaalinen todellisuus Rakentuu hiekkajyvistä. Aallot laskee rantaan läpi meren, uudestaan hiekkaa muovaamaan.
Olen pyöreä, sileä ja hukun muotoihin, olen elämä.
123
Kasteen kopse unen luokse keinuttaa. Loiske luokse pilvien, unetaa.
Taakse jää hetket, merkityksettömät lapset. Lätäköt kutsuu kastumaan säännöt unohtamaan, nostamaan mielenpainon harteiltaan, ja taakse katsomaan lopun alkuun.
Kummia
124
juttuja Haluaisin isona olla Aldolous Huxley . Haluaisin kertoa asioista - niin kummista. Niiden lammessa kelluessa. Silmien kai valehdellessa.
En tuhatta elinikää käyttää saata enkä ahtaan rationalismin häkistä murtautua. Ruumiista irtautua hulluuden tuonpuoleiseen. Vapauteen ?
Haluaisin purkaa todellisuuden - niin monimutkaisen. Sen logiikanailahtelut setviä. Kaikki langat käsissä.
Haluaisin kuun ja tähdet taivaalta. Niiden alhaalta kertoa asioista - niin kummista - kuunhämyn kajossa.
Haluaisin tukea ajatusviivaa - niin kuin rytmi. Sen näkökulmaa säestäisin aatteen melodisessa palossa. Alitajunnan letkeän rytmikuvion matkassa.
Haluaisin, mutten voi, kertoa asioista - niin kummista.
125
Purkautunut aikakerä Missä minä olen... ? Häilyvän tietoisuuden paimen vetää hetkeä toistuvaa. Ikuisuus säröilee työmuistin pinnalle, haukatakseen hetkeä poistuvaa. Silmien sidotut sanat puhkeavat kukkaan kadottavaan. Nyt on nyt ja se oli silloin, sanotaan.
126
Syrjäytyneen sielun siemen varjossa itää. Ravitsevat rihmat ruholta siittäjän. Suunpala säädytön säestää piilevää hätää. Raa'asti rappiolle riistäjän, sammaltaa sikiävä viha ja silmu, pölyttyneelle katkeruuden tuhkalle, kuolemasta sikiää.
127
hyvältä, ikään kuin kelluisi yhä sikiövedessä. Turvallinen hoiva, pintajännitteenmassan kumoava voima ja luonnon kanssa sovittu välirauha, ovat silti verrattavissa keskiluokkaiseen onneen.
Pinnalla on hyvä olla. Kaikki on totta ja tasapainossa. Silti vastavoimienhierarkia on horjumassa. Hetkeä ennen sortumaa tätä hirveää järinää, korkeuksista kuuluu kysymys : - Mitäs jos ?
Alkulammen lämpöinen vaippa hyväilee sielua. Pinnalta höyrystyy jotain kätkettyä. Sitä jotakin ei näe sumuharsojen läpi eivätkä auringonsäteet pääse pilviharsononkaloista tunkeutumaan - sitä kirkastamaan. Kaikkialla sävyttyy todellisuus alimman spektrin loistossa - tasaisessa hämyssä. Mielenpinnalla tuntuu
Kuin merenalaisessa hississä, paineen laskiessa ja sateenkaarensävyn toisensa jälkeen vaihtuessa kirkkauteen - uskomattomaan selvyyteen. 128
Sitten kaikki häilyy, ja onni hiipuu kun pisara meressä ylösnousee pilveen.
ropisee sisartensa kanssa raviten maallista maailmaa nektarillaan sulkien ympyrän. Hapen katkua Ilon solua Elämän valoa Kaiken loppua
Yksin ylhäällä, seurana ei kuin ruumiillistunut intuitionpalo auringon valo.
Aukealla, maan ja taivaan välissä. Kevyt olo ja kaikkialla rytmipolku kulkee yli ahdasmielisyyden.
Arvoton elämä noruu pullon suussa loisen eläessä ensimmäisen maailman ovensuussa . Suolahapon polte nälkäisen suussa. Kolmas maailma hirtettynä taakanpuussa.
Juna, intuition loppumaton ajatustenketju ja laajakaistaiset polunpäälliset kaiteet. Psyykejenlaajennus avartuu rautahevon selässä, sitten tiivistyen hitaaseen kivettymisentilaan.
Ympärimennyt pisara pilvessä
Rappio kapitalistin vapaankaupan kodossa on hikimaja ilman muuta. Köyhän pääoma on vitsi ilman muuta.
129
Orjuus ilman kahleita. Työ ilman valheita. Toivon elo kahdenvaiheilla. Vihan kytö ainoastaan jäljellä osattomilla.
Korusanat julistuksissa muka hyvitys jatkuvasta kurjuudesta. Pelko kapitalistin nukketalossa. Mielikuva mainonnan läpisuodattuva viha
Hän, nyt vain haamu itsestään vei aidon ilon elämästään. Luonnottoman janon kourissa väittää hän kaiken olevan reilassa.
Valheellinen hurmos sydämessä. Itkee haavoittunut sielu hämärässä. Kuin nälkäinen eläin hänen karjuvan näin. Ja miettiväni itseni huomasin. Kuinka pitkälle hän oli valmis menemään vain tähden yhden nuuhkaisun.
130
Häkin nurkassa, velloen tuskassa, itku kurkussa ja vain yhden nuuhkaisun tarpeessa.
Ihmisten kylmät katseet. Viileä tuuli purevana poskissa mutta ilosta ummessa silmäluomet ja rävähtänyt iiris. Kaikki kai nyt kunnossa.
Kärpässieni kukkakaali kasvi kumpainen kiellä sitä en ain. Mutta; suon sulle muttani mut ota ei todesta kanssi kyl ain. Sulaa sohjo kasvaa kaali, elämän eliksiiri. Tuli synkkä suoni läpi mustamulta ravinteekaan. Hyvää tahtonut se ain tänä syyskuun petollisena suvenain. Kaupan teki kukkakaali pieni ja naiivi.
Sieni ja kaali
131
Orava ylös kiipi ja tuuli karu yli pyyhki. Kaali pieni ja upouusi itiön sai pienen muun taakan lisäksi. Syksy meni talvi tuli. Sykki suoli kuoli kaali. Voitti kyltymätön suoni hermosto pienen periferia kukinnon.
Hätä suuri huusi kaali. - En mä sua auttaa voi mutta siitä jos vaan voit, sanoi jylhä jalo kuusi. Voimansa rippeet nyt kaali kokosi ja toivon viimeisen nyt vain loi.
Voitti suoni verkosto taistelun ensimmäisen mutta voittoa toista epäilen
- ei se pieni raukka tiennyt minne runkonsa työnsi, sanoi vanha ja jalo kuusi.
Pinnallisuus ja proosa . Peitelty piina. Verhottu kauneus. Piilossa totuus. Paha olo. 132
Eutanasian salliva lauhkea tuuli yli pyyhki. Ollaan demokraattisia iloisia hedelmäkakkuja. Minne on kaikki menossa mistä tulossa. Keitä olemme alla saman auringon?
133
Voi rasismin pahoja kukkia haisevan lemun herättämää itkua kyynelten tihkua Voi rasismin pahoja kukkia nuutuneita haisevia kosketuksesta herkkiä Maitiaisnestettä valuvia maahan tallottuja kukkia
134