Maaseudun tiede 2 2014 by Natural Resources Institute Finland (Luke)

Ympäristö on maatalouden elinehto

Liite 2/2014 | 2.6.2014

Ruoan tuottaminen kuormittaa ympäristöä. Tasapainoa maatalouden ja ympäristön välille haetaan ympäristöystävällisen maatalouden tutkimusalueella. Teema-artikkeleissa kerrotaan tuoreista ratkaisuista vähentää kuormitusta ja lisätä maatalouden myönteisiä ympäristövaikutuksia.

Ville-Petteri Määttä

Uudet rikkakasvit tekevät tuloaan Suomeen

Ilmastonmuutoksen edetessä Suomeen rantautuu uusia viljelykasveja – ja niiden mukana uusia rikkakasveja. Maissipeltojen rikat ovat jo matkalla Suomeen. Sivu 3

Ojitus parantaa savimaata menetelmästä riippumatta

Savimaan ojitus parantaa satoa ja maan rakennetta, mutta lisää ravinnehuuhtoumien riskiä. MTT:ssä tutkittiin savimaan salaojitustekniikoita ja pellon vesitaloutta. Sivut 4–5

Vehnän olki hajoaa pellolla hitaimmin

Pellon pinnalle jäävä sänki ja olki hankaloittavat suorakylvöä. Oljen hajoamisnopeus riippuu viljalajista ja lämpötilasta. Kasvinsuojeluaineet vaikuttivat vain kauran oljen hajoamiseen. Sivu 9

Possuille uudet ruokintasuositukset

Kun sikojen ruokintaa optimoidaan paremmin eläimen iän ja muiden olosuhteiden mukaan, ympäristöpäästöt vähenevät. Sika-alalle otetaan käyttöön myös uudet ruokintasuositukset. Sivu 13

Tutkijan arki ei luonnistu ilman koiria

Riitta Kempe aloitti uransa tutkimalla valjakkokoirien ravitsemusta ja valmennusta. Nykyään hän kilpailee koiravaljakkoajon MM-tasolla ja tutkii turkiseläinten ravitsemusta. Miten työstä pääsi tulemaan harrastus? Sivu 18 Niina Pitkänen/MTT

Valjakkokoirat valmistautuvat kovaa vauhtia ensi talven MM-kisoihin.

Salossa sianlihaa ja siementä tuottavan Juha Wikströmin mukaan tehokkuus ja ympäristöystävällisyys eivät sulje toisiaan pois. Tilalla on kosteikko, mutta varsinainen ympäristötyö tehdään pellolla.

Kosteikko estää ravinteiden valumista mereen Salolaistilalle rakennettu kosteikko suojelee merta pellolta valuvilta ravinteilta. Isäntä Juha Wikströmin mielestä varsinainen ympäristötyö tehdään kuitenkin pelloilla. Vuonna 2008 sianlihaa ja siementä tuottavalle Taamarlan tilalle tehty kosteikko hidastaa veden virtausta niin, että sen mukana kulkeva maa-aines ravinteineen laskeutuu pohjaan eikä matkaa mereen. Myös kosteikon rakennustöistä kertynyt maa päätyi hyötykäyttöön kohottamaan muutoin tulvaherkkää pellonreunaa. Alunperin hapan maa tosin alkaa olla viljelykunnossa vasta nyt.

Kosteikon lähistöllä laiduntavat naapurin hiehot. Tila saa alueen aitaamiseen ja hoitoon erityistukea mutta myös viihtyisämmän ympäristön, kun laidunnus on avannut maisemaa ja vähentänyt ruovikkoa. Isäntä Juha Wikström on kuitenkin sitä mieltä, että parhaiten merta suojellaan tuottamalla kunnon sato, joka sitoo sille annetut ja maassa jo olevat ravinteet. Lisäksi runsas sato jättää maahan paljon olkea

Anja Koskela

tai muuta kasvijätettä ravinnoksi maaeliöstölle. ”Tehokkuus ja ympäristöystävällisyys eivät sulje toisiaan pois”, Wikström korostaa. Hän pitää toimivaa vesitaloutta kaiken perustana. ”Läpäisevä maa sekä takaa kasvulle hyvät edellytykset että estää pintavalumat.”

Sivut 10-11

Juhannuspioni on yksi vanhojen puutarhojen ihanuuksista.

Puhdistamoiden liete sopii lannoitteeksi…s. 7

Vanhojen puutarhojen kasvit ovat elävä museo

Neuvonta paransi tallien turvallisuutta…s. 9

Voisiko yksi perennapenkki olla museopuutarha? Miksipä ei, mutta museopuutarhan elävät kokoelmat eivät selviydy ilman hoitoa. Kastelu, kitkeminen ja täydentäminen ovat jokavuotista kovaa työtä, ja kasvien tarinatkin pitäisi kirjata muistin lokeroista paperille. MTT:n museopuutarhaoppaasta löytyy tietoa myös kotipuutarhureiden perennapenkin hoitoon.

Ulkoilevat kalkkunat sopivat Suomeen…s. 15

Sivu 19

Veikko Somerpuro/MTT:n arkisto

Vieläkö löytyy palkokasvien maatiaisia? Herne ja härkäpapu ovat vanhoja viljelykasvejamme. Viljelyalat Suomessa ovat suhteellisen pieniä, herneellä viimevuosina noin neljätuhatta hehtaaria ja härkäpavulla puolta enemmän. Valkuaiskasveina niillä voisi olla nykyistä huomattavasti suurempi merkitys maataloudessamme, rehusoijan kotimaisena korvaajana ja maan typpivarantojen parantajana.

Muuttuva ilmasto haastaa maatalouden Maatalous ja ruoantuotanto eivät pääse jatkossakaan helpolla. Kaiken muun muutoksen lisäksi pitäisi osata ottaa huomioon, mitä tapahtuu ilmastolle. Eikä asiaa tee yksinkertaisemmaksi, että kukaan ei osaa varmasti sanoa, miten ilmasto muuttuu. Kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC on tunnustetuin tutkimustaho, mutta myös sen tuottamiin skenaarioihin liittyy suuria epävarmuuksia.

Tämä olisi mahdollista, jos maapallon keskilämpötilan nousu alkaisi lähestyä neljää astetta. Siinäkin tilanteessa satotasot laskisivat Suomessa oletettavasti vähemmän kuin keskeisillä nykyisillä ruoantuotantoalueilla, mikä parantaisi Suomen maatalouden suhteellista kilpailukykyä. Tämä tosin olisi laiha lohtu tilanteessa, jossa merkittävä osa maapallon väestöstä näkisi tosiasiallisesti nälkää.

Selvää kuitenkin on, että ilmastonmuutoksen vaikutukset maatalouden tuotantoedellytyksiin näyttäytyvät Suomessa sekä myönteisinä että kielteisinä. Kasvukauden piteneminen ja sadannan lisääntyminen kasvattavat sadontuotantopotentiaalia, mutta lisääntyvät säänvaihtelut luovat uusia haasteita niin viljelykasveille, tuotantotekniikalle kuin pellon vesitaloudelle. Myös tuhoeläimet, rikkakasvit ja kasvitaudit lisääntyvät, kun ilmasto lämpenee.

Ilmastonmuutos siis kiistämättä vaikuttaa maatalouteen ja ruoantuotantoon niin Suomessa kuin maailmalla, mutta on hyvä pitää mielessä, että lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä ruoan tuotanto ja saatavuus riippuvat ennen kaikkea tuotantoteknologian kehityksestä, panosten ja tuotosten hintasuhteista sekä yleisestä taloustilanteesta.

Roudan häviäminen yhdessä lisääntyneen sateisuuden kanssa johtaa puolestaan siihen, että pelloilta huuhtoutuu entistä runsaammin ravinteita vesistöihin. Ja vaikka sadanta kokonaisuudessaan lisääntyisikin, kasvukauden alkua saattavat vaivata entistä pidemmät kuivuusjaksot. Valistunut arvaus joka tapauksessa on, että Suomen maatalous saa kaikesta huolimatta kilpailuetua ilmastonmuutoksen myötä. Näin käynee myös siinä tilanteessa, että ilmastonmuutoksen kielteiset vaikutukset laskisivat satotasoja Suomessa.

geenivarakeskuksessa NordGenissa, Ruotsissa, tai elävinä kasveina kenttäkokoelmissamme. Säilymistä varmistetaan Huippuvuorten siemenholvissa, ja kasvullisesti lisättävien kasvien osalta kylmäsäilytyksessä nestetyppitankeissa. Kuulutamme nyt vanhoja palkoviljojamme. Jos tiedossasi on vuosikymmeniä viljelyssä ollut herne- tai härkäpapukanta, ilmoita siitä meille. Etsimme maatiaiskantoja ja vanhoja kauppalajikkeita. Meitä kiinnostaa muun muassa, kuinka kauan kantaa on viljelty, viljelläänkö sitä edelleen, missä sitä viljellään, miltä se näyttää, mitä erityisominaisuuksia sillä on ja mikä on sen alkuperä. Auta meitä suojelemaan viljelykasviemme geenivaroja! Ilmoita kasvikannastasi ensisijaisesti sähköisellä ilmoituslomakkeella, johon linkki löytyy sivulta www.mtt.fi/kasvigeenivarat. Voit ilmoittaa tietosi myös postitse osoitteeseen Kansallinen kasvigeenivaraohjelma, MTT, Myllytie 1, 31600 Jokioinen. Elina Kiviharju, MTT Lisätietoja: elina.kiviharju@mtt.fi Puh. 029 531 7355 Elina Kiviharju/MTT:n arkisto

Vasta pitkällä aikavälillä, 30– 50 vuoden perspektiivillä, ilmastonmuutos alkaa nousta keskeisimmäksi maatalouden ja ruoantuotannon tulevaisuuteen vaikuttavaksi tekijäksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ilmastonmuutokseen sopeutumiseen tähtääviä toimenpiteitä olisi varaa lykätä. Vain riittävän aikainen reagoiminen takaa sen, että ruoka riittää globaalisti meille kaikille, oletettavasti yli yhdeksälle miljardille, vielä 50 vuoden päästäkin. Jyrki Aakkula

Tutkimuspäällikkö Ympäristöystävällinen maatalous

TOIMITTANUT: Niina Pitkänen, MTT

Liite 2/2014

Suomessa hernettä kasvatetaan sekä ravinnoksi että rehuksi, härkäpapua lähinnä rehuksi. Ehkä voisimme lisätä myös härkäpavun elintarvikekäyttöä, sillä papurokka on ainakin osassa maata kuulunut entisaikain ruokavalioomme. Monipuoliset härkäpapureseptit ovat edelleen osa esimerkiksi egyptiläistä keittiötä ja päivittäistä ravintoa. Kynnyskysymyksiä ovat viljelyn kannattavuus sekä sadon käytettävyys. Herneen lajikejalostuksen tavoitteena on erityisesti parantaa viljelyvarmuutta ja siten tuotantoriskien hallintaa. Hernettä proteiinirikkaamman härkäpavun osalta haitta-aineettomien (visiini, konvisiini) lajikkeiden jalostaminen olisi tärkeää. Tänä vuonna MTT:ssä alkaneessa FoodSys-hankkeessa palkoviljojen geneettistä monimuotoisuutta pidetään tärkeänä. Palkoviljojen geneettistä monimuotoisuutta halutaan kerätä jalostuslähteeksi ja perustaksi valkuaisomavaraisuutemme parantamiselle. Suomen kansallinen kasvigeenivaraohjelma edistää viljelykasvien perinnöllisen monimuotoisuuden ja kulttuurihistoriallisesti merkittävien kasvien säilymistä eri toimijoiden ja tulevien sukupolvien tarpeisiin. Vanhojen viljelykasviemme arvokkaat kannat säilytetään siemeninä pohjoismaisessa

70. vuosikerta ISSN 1796-8763 (painettu) ISSN 1796-8771 (verkko) www.mtt.fi/julkaisut/ maaseuduntiede/haku.html

Yhteistyössä:

Kotimainen härkäpapulajike Kontu. TOIMITUSKUNTA: MTT: Jyrki Aakkula, Sanna Marttinen, Juha-Matti Katajajuuri, Niina Pitkänen, Harri Huhta, Hilkka Vihinen Maaseudun Tulevaisuus: Tiina Taipale

MAASEUDUN TIEDE Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus Humppilantie 9 A 31600 Jokioinen 029 5300 700 www.mtt.fi

MTT on johtava ruokajärjestelmän vastuullisuutta ja kilpailukykyä kehittävä tutkimuskeskus. Maaseudun Tiede -liite kertoo MTT:n ja sen yhteistyötahojen uusimmista tutkimuksista. Liite ilmestyy neljä kertaa vuodessa.

Maissin rikkakasvit ovat jo matkalla Suomeen Ilmastonmuutos edistää uusien eteläisten rikkakasvilajien menestymistä Suomessa. Maissipelto tarjoaa sopivan kasvupaikan tulevaisuuden rikkakasveille kuten kananhirssille ja viherrevonhännälle.

lmastonmuutos tuo uusia kasvinsuojeluhaasteita pohjoisille alueille. Yksi ongelmista on eteläisten rikkakasvien leviäminen pohjoisemmaksi. Ilmasto on keskeinen kasvien levinneisyyttä määrittelevä tekijä, mutta rikkakasvien menestymiseen tarvitaan myös sopiva viljelykasvi. Tarjoaako maissin viljelyn yleistyminen pohjoisilla alueilla mahdollisuuden etelän tulokkaille kuten kananhirssille ja viherrevonhännälle? Maissipelto on uusien rikkakasvien tyyssija Euroopan rikkakasvilajisto köyhtyy siirryttäessä etelästä pohjoiseen. Pohjoisilta alueilta puuttuukin useita haitallisia rikkakasvilajeja, jotka ovat jo Keski-Euroopassa yleisiä. Yhden tällaisen lajiryhmän muodostavat myöhään keväällä itävät, runsaasti lämpöä vaativat rikkakasvilajit. Keski-Euroopassa nämä lajit menestyvät maissipelloilla, sillä niiden kasvurytmi sopii yhteen maissin kanssa. Pohjoisissa ilmasto-oloissa myöhään itävien ja runsaasti lämpöä vaativien rikkakasvilajien leviämistä hidastaa se, etteivät niiden siemenet ehdi kypsyä lyhyen kasvukauden aikana. Ajan myötä kasvit sopeutuvat jossain määrin kasvupaikkansa ilmasto-olosuhteisiin. Kasvukauden on myös ennustettu pitenevän ilmastonmuutoksen myötä, mikä edistäisi uusien rikkakasvilajien menestymistä pohjoisessa. Toinen leviämiseen liittyvä vastus on sopivan viljelykasvin löytyminen. Maissin viljelyn pohjoisraja on tällä hetkellä Tanskassa ja Etelä-Ruotsissa, josta se siirtynee hitaasti Etelä-Suomeen tulevina vuosikymmeninä. Ennen maissin saapumista sen rikkakasvien on löydettävä kasvupaikka joutomailta tai muiden viljelykasvien juurelta.

KuvaT: Terho Hyvönen/MTT

Viherrevonhäntä ja kananhirssi eturintamassa Tutkimme lämpötilan ja kilpailun merkitystä kahden yksivuotisen maissin rikkakasvin – viherrevonhännän ja kananhirssin – menestymiseen Etelä-Suomen ilmastooloissa. Rikkakasvien kasvua ja siementuottoa mitattiin nykyisessä lämpötilassa, kolme astetta nykyistä korkeammassa lämpötilassa, kilpailussa ohran ja maissin kanssa sekä ilman kilpailua. Menestymistä ennustettiin mallinnuksen avulla. Kilpailu viljelykasvin kanssa nousi keskeiseksi tekijäksi rikkakasvien menestymiselle. Sen sijaan lämpötilan kohoamisella ei ollut juurikaan vaikutusta. Ohra, joka edusti nykyistä viljelykasvia, osoittautui ylivoimaiseksi kilpailijaksi, eikä kumpikaan rikkakasvilaji menestynyt ohran seurassa. Viherrevonhäntä menestyi maissipellossa sekä ilman viljelykasvia jopa nykyisessä ilmastossa, kun taas kananhirssi ei menestynyt. Tutkimus osoitti, että nykyinen kevätviljavaltainen viljely estää tehokkaasti uusien rikkakasvilajien leviämisen Suomen pelloille. Toisaalta lämpötilan muutoksen vähäinen merkitys ja viherrevonhännän menestyminen nykyisissäkin ilmasto-oloissa tarkoittaa, että uudet lajit voivat kotoutua, vaikkei sopivaa viljelykasvia olisikaan tarjolla. Tämä korostaa rikkakasvien leviämisen estämisen merkitystä torjuntakeinona tulevaisuuden rikkakasviongelmissa. Terho Hyvönen, MTT ja Satu Ramula, Åbo Akademi ja Yrkeshögskolan Novia Lisätietoja: terho.hyvonen@mtt.fi Puh. 029 531 7243

Viherrevonhäntä viihtyy maissipellossa.

Mallinnus apuna ennusteissa Mallinnuksessa huomioidaan rikkakasvin koko elinkaari siemenestä lisääntymiseen, sillä eri elinvaiheiden tärkeys vaihtelee lajeittain. Kasviyksilöistä kerättyjen havaintojen pohjalta pystytään ennustamaan rikkakasvilajin menestyminen ja kasvunopeus, kun tiedetään keskimääräinen taimettumismenestys, siementuotto sekä selviytyminen talven yli. Elinkierto-ominaisuuksissa havaittua vaihtelua käytetään ennusteissa kuvaamaan olosuhteissa esiintyvää vuotuista vaihtelua, mikä lisää ennusteiden todenmukaisuutta. Mallinnuksen avulla voidaan myös määrittää menestymisen kannalta kriittisimmät elinkierron vaiheet, mistä voi olla apua torjunnan suunnittelussa. Ohra kilpailee voimakkaasti uusia rikkakasveja vastaan.

Ojitus parantaa savimaan satoa ja rakennetta Savimaalla sijaitsevien peltojen kuivatus paranee selvästi salaojituksen avulla. Ojitusmenetelmien välillä ei ollut eroja. Merja Myllys/MTT

Ojituksen vaikutuksia savimaan kuivatustilaan, rakenteeseen ja satoon tutkittiin Salaojitustekniikat ja pellon vesitalouden optimointi -tutkimushankkeessa Jokioisilla vuosina 2007–2013. Ojituksen vaikutusta maan rakenteeseen tutkittiin myös yhdeksällä maatilalla. Hankkeessa tutkitut menetelmät paransivat selvästi maan kuivatustilaa. Vesi ei ojituksen jälkeen noussut märkinäkään aikoina yhtä lähelle maan pintaa kuin ojittamattomilla alueilla. Liika märkyys heikensi sadon määrä ja laatua Tutkimuksen koekentällä oli neljä ojastoa. Yhteen ojastoon tehtiin täydennysojitus ketjukaivinkoneella käyttäen salaojaputken ympärysaineena soraa. Ojaväliksi tuli kahdeksan metriä. Yhteen ojastoon tehtiin uusintaojitus aurasalaojakoneella kuuden metrin ojavälein käyttäen ympärysaineena ohutta suodatinkangasta, ja lisäksi maa jankkuroitiin. Kaksi ojastoa jätettiin vertailualueiksi. Niistä toisen ojaväli oli 16 metriä. Toisen, märän alueen ojaväli oli ollut 32 metriä jo 1950-luvulta alkaen. Sato oli Jokioisten kenttäkokeen märällä alueella huonompi kuin muilla alueilla. Märkyys pienensi sadon määrän lisäksi jyvien typpipitoisuutta, hehtolitrapainoa ja 1 000 siemenen painoa. 6–16 metrin ojavälein ojitetuilla alueilla sadon määrä ja laatu olivat keskenään samanlaiset. Maan rakenne kehittyy hitaasti Aitosavimaan rakenne oli salaojien puolivä-

lissä, viisi vuotta ojituksen jälkeen, likimain samanlainen kuin ennen ojitusta. Viisi vuotta tuntuukin olevan lyhyt aika mitattavien muutosten aikaansaamiseen. Sen sijaan pitkäaikaiset vaikutukset tulivat esille; 32 metrin ojavälin alueella, joka oli ollut 1950-luvulta alkaen märempi kuin muut, maan vedenjohtavuus oli huonompi kuin muualla eikä pohjamaassa ollut lainkaan lierokäytäviä. Kaikilla alueilla oli juurikanavia melko tasaisesti 60 cm:n syvyyteen asti. Pellolla usein viljellyt runsasjuuriset nurmi ja kaura ovat rei’ittäneet maata syvälle vuosikymmenten aikana. Maatilalohkoilla eri menetelmiä Maatiloilla sijainneet koelohkot oli ojitettu eri menetelmillä, ja maalajit olivat erilaisia. Peltomaan laatutestin silmämääräisen arvion perusteella maan ominaisuudet olivat ojituksen jälkeen parantuneet kaikilla pelloilla jollain tavalla. Jos rakenne oli ollut huono ennen ojitusta, ojitus paransi sekä pinta- että pohjamaan fysikaalisia ominaisuuksia. Lieronreikien ja juurikanavien määrä pohjamaassa lisääntyi melkein kaikilla pelloilla ojituksen jälkeen. Erityisen paljon pohjamaan biologinen aktiivisuus parani pelloilla, joita kynnetään harvoin. Myös monivuotisten syväjuuristen kasvien viljely oli rei’ittänyt pohjamaata. Pintamaan biologisiin ominaisuuksiin ojitus ei vaikuttanut. Ominaisuudet olivat parhaimmillaan runsasmultaisilla karkeilla mailla ja huonoimmillaan vähämultaisilla savimailla. Maan multavuus väheni lievästi

Neulanpistojen näköisiä juurikanavia täynnä oleva pohjamaa on toimivan maan merkki.

ojitusmenetelmästä riippumatta. Suurinta väheneminen oli pelloilla, joilla orgaanisen aineksen pitoisuus oli suuri. Ojitusmenetelmässä, jossa maa jankkuroidaan ojituksen jälkeen, havaittiin savimaan tiivistymistä, kun jankkurointi oli tehty märissä oloissa. Tutkimuksessa oli mukana myös hietamaalla sijainnut jankkurointikoe, jossa maa ei kuitenkaan ollut jankkuroitu kauttaaltaan vaan vain kaistoittain.

Jankkurointi näytti hieman pienentävän maan mekaanista vastusta, mutta muuten se ei vaikuttanut maan rakenteeseen eikä satoon. Merja Myllys, MTT Lisätietoja: merja.myllys@mtt.fi puh. 029 531 7522

FLUSH-malli vie pellot virtuaaliavaruuteen Tietokoneiden alati kasvava laskentakapasiteetti on mahdollistanut veden, kiintoaineen ja ravinteiden liikkeiden tarkastelun pellolla kolmiulotteisesti. FLUSH-tietokonemalli kuvaa pellossa tapahtuvat monimutkaiset luonnonilmiöt matemaattisilla yhtälöillä. Mallia on käytetty PVO2-hankkeessa koepeltojen vesitaseen, veden virtausreittien, eroosion ja typen prosessien tarkastelussa. Mallia kehitetään Aalto-yliopistossa. Kehitystyössä ovat mukana myös Sven Hallinin tutkimussäätiö ja MTT. Laskentamallit hahmottavat pellon palasina Tutkimusprojekteissa voidaan yleensä mitata vain pientä osaa pellon hydrologiaan liittyvistä suureista kuten salaoja- ja pintavaluntaa, pohjavedenpinnan korkeuksia sekä valumavesien ravinne- ja kiintoainepitoisuuksia. Nykyaikaiset laskentamallit jakavat pellon pinnan ja maaprofiilin pieniin paloihin, joiden välillä virtausta ja aineiden kulkeutumista lasketaan. Palojen välisistä virtauksista kootaan yhteen kokonaiskuva pellolla tapahtuvista ilmiöistä. Hajautettu laskenta mahdollistaa muodoltaan ja maa-

perältään vaihtelevien peltolohkojen simuloinnin. Myös simulaatioaika jaetaan osiin, jotka vaihtelevat muutamasta sekunnista yhteen tuntiin. Lähestymistavalla voidaan kuvata nopeita ja hitaita virtaustilanteita pellon pinnalla sekä maaperän erikokoisissa huokosissa. Laskentamalleilla voidaan yhdistää erilaiset mittausaineistot toisiinsa sekä arvioida mittausaineistojen luotettavuutta. Malleja käytetään myös vaikeasti mitattavien suureiden, kuten haihdunnan ja pohjavesivalunnan tutkimiseen. Tämä mahdollistaa tutkitun alueen kokonaisvesitaseen tarkastelun. Veden liikkeet pellolla simuloidaan FLUSH-malli kuvaa veden liikkeitä erikseen pellon pinnalla sekä maaperän erikokoisissa huokosissa. Simulaatioissa voidaan myös ottaa huomioon alueelle asennetut erilaiset ojitukset, muokkausmenetelmät ja suojavyöhykkeet.

FLUSH-mallilla tehdyistä simulaatioista on käytännön hyötyä maatalouden vesiensuojelussa, koska kaikkia veden ja ravinteiden liikkumisreittejä sekä eroosioprosesseja ei ole kattavasti pystytty kuvaamaan muilla malleilla. FLUSH-mallia voidaan käyttää tavallisissa tietokoneissa ja laskentaan tarkoitetuissa supertietokoneissa kuten CSC Tieteen tietotekniikan keskuksen uudessa Taito superklusterissa, joka sijaitsee Kajaanissa. Lassi Warsta, Heidi Salo ja Mika Turunen, Aalto-yliopisto Lisätietoja: lassi.warsta@aalto.fi Puh. 050 541 6581

kUVA: hEIDI sALO

Pala laskentaverkkoa, jossa on laskettu nitraatin kulkeutumista Nummelan pellolla.

Lue Maaseudun Tieteet juttuarkistosta www.mtt.fi/julkaisut/maaseuduntiede/haku.html

Ojituksen tehostaminen saattaa kasvattaa ravinnehuuhtoumia 2 PALSTAA 125 mm

Kuivatusvesien mukana salaojista voi kulkeutua runsaasti ravinteita pintavesiin. Täydennys- ja uusintaojitus muuttavat salaojavalunnan määrää ja valumavesien typpi- ja fosforipitoisuuksia ja siten salaojista tulevaa kuormitusta.

Kokonaisfosforin huuhtouma salaojista 3,0

Täydennysojitus, jossa ojaväli puolitettiin 16 metristä 8 metriin, lisäsi vuotuista salaojavaluntaa 75–135 prosenttia 16 metrin ojavälin alueeseen verrattuna. Lisääntyneen valunnan seurauksena myös typpihuuhtoumat salaojista kasvoivat lähes samassa suhteessa. 8 metrin ojavälillä kokonaistyppeä huuhtoutui salaojista keskimäärin 11 kg ha-1 ja 16 metrin ojavälillä 6 kg ha-1 vuodessa. Fosforia molemmista ojaväleistä kulkeutui runsaasti vuotuisen huuhtouman vaihdellessa välillä 0,7–2,7 kg ha-1. Aurasalaojitus ja jankkurointi muuttivat ravinnepitoisuuksia Uusintaojituksessa salaojavalunnan määrä ei poikkeuksellisesti kasvanut 8 ja 16 metrin ojavälin alueiseen nähden, vaikka salaojien etäisyys oli vain 6 metriä. Salaojat asennettiin tavanomaista matalammalle (0,9 m) ja pohjavesi nousi harvemmin ojitussyvyyteen kuin muilla koealueilla. Ojituksen uusinnassa käytetty aurasala-

ojitus ja sen jälkeen tehty jankkurointi vapauttivat maasta huuhtoutumisaltista typpeä, mikä kasvatti sekä salaojavalunnan että pintakerrosvalunnan typpipitoisuuksia ja siten typen huuhtoumista. Sitä vastoin salaojaveden kokonaisfosforin ja liukoisen fosfaattifosforin pitoisuudet ja huuhtoumat vähenivät aurasalaojitetulla peltoalueella. Sekä typpi- että fosforipitoisuuksien muutokset lievenivät kuitenkin muutamassa vuodessa uusintaojituksen ja jankkuroinnin jälkeen. Pintavaluntaa eniten harvalta ojaväliltä Uusinta- ja täydennysojitusten vaikutus Jokioisten peltoalueilta tulevaan kokonaiskuormitukseen jäi epäselväksi, sillä pintakerrosvalunnan mittauksia ei pystytty toteuttamaan riittävän luotettavasti. Koealueiden kaltevuus oli noin 1 prosentti, joten pintavaluntaa muodostui suhteellisen vähän lumen sulanta-aikaa lukuun ottamatta. Pintakerrosvaluntaa muodostui odote-

Huuhtouma kg P/ha vuodessa

2,5 Uusintaojitus 6 m (16 m) 2,0

Täydennysojitus 8 m (16 m)

1,5

Verrannealue 16 m Verrannealue 32 m

1,0 0,5 0,0

Kalibrointi- Koejakso jakso I

Koejakso II

Koejakso III

Koejakso IV

Koejakso V

Kokonaisfosforin huuhtouma salaojista 6, 8, 16 ja 32 metrin ojavälein ojitetuilta peltoalueilta Jokioisilla. Kalibrointijakso oli ennen uusinta- ja täydennysojituksia (alkuperäinen ojaväli 16 m).

tusti eniten 32 metrin ojavälin alueella. Salaoja- ja pintakerrosvaluntaa sekä valumavesien ravinnepitoisuuksia mitattiin viiden vuoden ajan Jokioisten koekentän täydennysojitetulta ja uusintaojitetulta alueelta sekä kahdelta verrannealueelta. Ennen ojitustoimenpiteitä valuntoja ja pitoisuuksia mitattiin vuoden ajan koealueiden välisen

vaihtelun selvittämiseksi. Maija Paasonen-Kivekäs, Jyrki Nurminen, Merja Myllys Lisätietoja: maija.paasonen@hallin.fi Puh. 044 252 6349

Rinnepellon ravinteista pääosa huuhtoutui salaojien kautta Savimailla pääosa myös rinnepellon valunnasta ja ravinnekuormituksesta huuhtoutui runsaan salaojavalunnan mukana. Peltoviljelyn vesiensuojelussa tulisikin kiinnittää huomiota toimenpiteisiin, joilla voidaan vähentää sekä pinta- että salaojavalunnan pitoisuuksia. Jyrki Nurminen

Tutkimusalueella Siuntion Kirkkojoen valuma-alueella valuntaa ja ravinnehuuhtoumia on mitattu kahdelta kaltevuudeltaan erilaiselta peltolohkolta syksystä 2007 lähtien. Gårdskulla Gårdin tilalla sijaitsevien koelohkojen viljelypinta-alat ovat 5,7 ha (loiva) ja 4,7 ha (rinne). Ojaväliltään 16 metrin savipellot on ojitettu 1940-luvulla ja niiden keskikaltevuudet Kirkkojokeen ovat noin 1 prosentti (loiva pelto) ja 5 prosenttia (rinne). Koealueilla viljeltiin ensimmäisinä tutkimusvuosina kevät- ja syysviljoja. Loiva peltoalue on ollut syksystä 2010 lähtien nurmella ja rinnepelto keväästä 2011 lihakarjan laitumena. Valunta ja ravinteet pääosin salaojista Molemmilla koelohkoilla valtaosa valumavedestä virtasi salaojien kautta kasvukauden ulkopuolella. Valunnan määrässä ja kuormitusluvuissa oli suurta vaihtelua koealueiden ja tutkimusvuosien välillä. Loivalta alueelta mitatusta valunnasta (salaojat ja pintakerros) noin 90 prosenttia tuli salaojista. Rinnepellolla salaojavalunnan osuus vaihteli välillä 70–90 prosenttia. Valuntojen tapaan ravinne- ja kiintoainekuormat vaihtelivat huomattavan paljon eri vuosien välillä. Valtaosa tutkimuslohkojen huuhtoutumista tuli runsaan salaojavalunnan mukana kasvukauden ulkopuolisena aikana. Huomionarvoista on, että myös

rinnepellolla salaojavalunta ja sen mukana tulleet ravinne- ja kiintoainehuuhtoutumat olivat suuret. Rinnepellon kokonaisfosforin ja etenkin liukoisen fosforin vuosikuormat olivat loivaa lohkoa suurempia. Eron perustana olivat kaltevan lohkon valumavesien korkeat fosforipitoisuudet. Kokonaistypen osalta tilanne vaihteli vuosittain, mutta keskimäärin loivan lohkon vuosikuormat olivat rinnepeltoa suurempia. Loivan alueen suuremmat typpihuuhtoumat pohjautuivat suuriin salaojavaluntoihin. Molempien alueiden kiintoainekuormat olivat lähellä toisiaan. Pohjavesivalunta oleellinen osa vesitasetta Hydrologisella FLUSH-mallilla simuloitiin lohkojen vesitaseita. Pohjavesivalunta oli savisilla peltolohkoilla merkittävää, mikä tulisi ottaa huomioon kokonaiskuormitusta arvioitaessa. Mallinnustulosten mukaan loivalla alueella sadannasta poistui pohjavesivalunnan kautta noin 9 prosenttia ja rinnepellolla noin 22 prosenttia. Jyrki Nurminen, Salaojayhdistys ry ja Mika Turunen, Aalto-yliopisto

Rinnepelto laitumena.

Lisätietoja: jyrki.nurminen@aalto.fi Puh. 040 528 7425

Typpitase kertoo kasvien ravinteidenoton tehosta Typpitase kostuu viljelypellon tulevista ja poistuvista typpivirroista. Taseen avulla saadaan tietoa kasvien typenoton tehokkuudesta ja kuormittavuuden jakaantumisesta eri tekijöihin. Jokioisten koekentällä valumavesiin typpeä kulkeutui 3–202prosenttia peltoon PALSTAA 125 mm tulleesta typpimäärästä. Satoon päätyi parhaimmillaan 90 prosenttia typestä. Typpitaselaskelmat osoittavat, että vesistökuormituksen vähentämisessä keskeistä on mahdollistaa kasvien hyvä kasvu ja siten kasvien suuri ravinteidenotto. Typpitasetta tarkasteltiin vuosien 2007– 2013 mittaustulosten perusteella Jokioisten koekentällä. Tuleviksi typpivirroiksi huomioitiin lannoitteen, siementen ja märkälaskeuman mukana tullut typpi. Poistuvaksi typeksi laskettiin sadonkorjuun, sekä pinta- ja salaojavalunnan mukana lähtenyt typpi. Taseen jäännöstermi, eli tulevan ja lähtevän typpimäärän erotus, koostui pohjavesivalunnan sisältämästä typestä, kaasumaisista typpipäästöistä, korjaamattoman oljen sisältämästä typestä ja typen maavaraston muutoksesta. Parhaimmillaan typpi päätyy satoon Peltoon tulevan typen määrä vaihteli välillä 87–144 kg/ha/a, sadon ja pinta- ja salaojavesien mukana poistui 45–102 kg/ha/a ja typpitaseen jäännöstermiksi jäi -7,7–54,4 kg/

ha/a. Sadosta mitatun typpimäärän osuus peltoon tulleesta typpimäärästä oli suurimmillaan 90 prosenttia ja pienimmillään 35 prosenttia. Pienet osuudet johtuivat alhaisesta satotasosta. Valumavesiin typpeä kulkeutui 3–20 prosenttia peltoon tulleesta typpimäärästä, pois lukien 2008 tehtyjen ojitusten huuhtoumapiikki. Salaojavalunnan kautta poistuva typpimäärän osuus peltoon tulleeseen typpimäärään vaihteli välillä 2,1–24 prosenttia ja oli keskimäärin 8,8 prosenttia peltoon tulleesta typestä. Kun jätetään tarkastelun ulkopuolelle vuoden 2008 tulos, jolloin käytettiin lietelantaa, vastaava vaihteluväli oli 2,1–16 prosenttia ja keskiarvo 7,2 prosenttia. Vuosina 2009–2013 käytettiin mineraalilannoitetta 80,0–94,5 kg/ha. Vastaavasti pintakerrosvalunnan kautta poistuva typpimäärän osuus vuosina 2009–2013 peltoon tulleesta typpimäärästä vaihteli välillä 0,2–9,1 prosenttia ja oli keskimäärin 2,7 prosenttia.

% 95 85 75 Lohko A (6 m, tekstiili)

Lohko B (16 m, sora)

Lohko C (8 m, sora)

Lohko D (32 m, sora)

35 25 2008-2009

2009-2010

2010-2011

2011 -2012

Emilia Korpelainen, Aalto-yliopisto Lisätietoja: emilia.korpelainen@aalto.fi

2012 -2013

Jokioisten täydennysojitetun peltoalueen typpitase kasvukaudella (loka-huhtikuu) ja sen ulkopuolella (touko-syyskuu). Kuvassa nähdään typpivirtojen keskittyvän kasvukausille, jolloin viljelytoimista johtuvat typpilisäykset ja -poistot tapahtuvat.

Salaojaputken esipäällyste säilyy maassa maan tavalla Suomalaisessa salaojituksessa on käytetty ympärysaineena pääosin soraa sen hyvän saatavuuden ja soveltuvuuden vuoksi. Soran saatavuus on viime vuosina heikentynyt monella paikkakunnalla. Kuljetusmatkat ovat pidentyneet ja nostaneet kuljetuskustannuksia, mikä on puolestaan johtanut ojituskustannusten nousuun. Markus Sikkil ä/Helsingin yliopisto

Jonkin verran soran tilalla on käytetty myös kangasmaisia esipäällysteitä, joista käytetyimpiä ovat olleet suodatinkangas ja kookos. Putken päällä voidaan käyttää nykyään myös rakentamisen puolelta tuttuja, täysin muovipohjaisia geotekstiilejä. Uuden salaojituksen hehtaarikustannus vaihtelee 3 000–4 000 euron välillä maalajista, olosuhteista ja ympärysaineesta riippuen. Esipäällysteen laadusta riippuen ojituksen metrihinta saattaa olla pienempi kuin soraa käyttäen. Toisaalta esipäällysteellä ojittaessa ojaväliä saatetaan joutua pienentämään riittävän kuivatustehon saavuttamiseksi, jolloin kokonaiskustannusten ero ympärysaineiden välillä jää yleensä melko pieneksi. PVO2-hankkeessa selvitettiin kahden eri esipäällysteen, ohuen suodatinkankaan ja kookoskuidun soveltuvuutta Suomen oloihin savi- ja hietamailla salaojia esiin kaivamalla. Esipäällysteet valittava maalajin mukaan Ympärysaineen tärkeimmät tehtävät ovat pitää putki puhtaana maasta ja edistää veden pääsyä salaojaputkeen. Ympärysaineen valinnassa on otettava huomioon ojitettavan pellon maaperä, sillä maalaji vaikuttaa ympärysaineelta vaadittaviin suodatinominaisuuksiin. Ympärysaineen paksuuden ja huokosko-

kojakauman pitää olla oikeat suhteessa ympäröivään maahan. Tämä on erityisen tärkeää korkean suodatustarpeen mailla. Niitä ovat hienot hiedat, hiue sekä tasarakeiset karkeat hiedat. Orgaaniset esipäällysteet saattavat hajota Hankkeessa tutkitut esipäällysteet olivat suurelta osin orgaanista materiaalia. Esiin kaivetuissa kohteissa päällysteet olivat 5–30 vuodessa osittain tai kokonaan hajonneet. Tutkimuksen kahdestatoista peltolohkosta lähes kaikista löytyi jonkin asteista päällysteen hajoamista. Runsasta hajoamista löytyi yllättäen alle viisi vuotta vanhoista salaojista, mutta toisaalta osa esipäällysteistä oli säilynyt lähes 30 vuotta. Hajoamisnopeus riippuu eniten ympäröivän maan ominaisuuksista, pH:sta ja lämpötilasta. Suurimmassa osassa kohteista maa-ainesta oli kertynyt putkeen, kun esipäällyste oli hajonnut ja kohde sijaitsi hyvää suodatinominaisuutta vaativilla mailla. Liettymistä ei esiintynyt karkeilla mailla, vaikka esipäällyste oli hajonnut. Markus Sikkilä, Helsingin yliopisto Lisätietoja: markus.sikkila@helsinki.fi Puh. 050 5909735

Vasemmalla kookoskuidulla esipäällystetty ja keskellä suodatinkankaalla esipäällystetty salaojaputki. Oikealla tavallinen salaojaputki.

Onko puhdistamoiden jätelietteestä lannoitteeksi?

PALSTAA 125Ruoantuotannon mm Ilmasto muuttuu, luonnonvarat hupenevat, väestömäärä kasvaa ja ruokatottumukset2 muuttuvat. pitää pystyä vastaamaan näihin haasteisiin. Yhtenä tärkeänä tavoitteena on ravinteiden mahdollisimman tehokas kierrättäminen.

Yhdyskuntajätteiden mukana ravinnekierrosta poistuu vuosittain merkittävä määrä käyttökelpoisia ravinteita. Lietteen tärkeimpänä ravinteena pidetään yleisesti fosforia, mutta jätevesilietteiden sisältämän fosforin lannoitevasteista on niukasti tutkimustietoa. Laki asettaa reunaehdot puhdistamolietteen käytölle kasvinviljelyssä. Puhdistamoliete tulee hygienisoida ja lisäksi lietteen mahdollisesti sisältämät raskasmetallit rajoittavat sen käyttöä. MTT Maaningalla tutkittiin vuosina 2008–2010 Iisalmen vesilaitoksen kalkkistabiloitua puhdistamojätelietettä (jäljempänä KSP-liete tai KSPL) nurmen ja ohran lannoitteena. Kokeessa selvitettiin KSP-lietteen vaikutuksia maaperään sekä sadon määrään ja laatuun. Tutkimus toteutettiin osaruutukokeena runsasmultaisella hietamaalla (4,3 mg P/l). KSP-liete levitettiin nurmelle kertalannoituksena perustamisvuonna ja ohralle vuosittain. Näin saatiin tarkasteltua KSP-lietteen vaikutusten mahdollista kumuloitumista maassa. Täydennyslannoituksella tarkennettiin N- ja K-lannoitus vastaamaan väkilannoitettuja koeruutuja. Puhdistamoliete on hyvä fosforilannoite KSP-liete toimi ensisijaisesti fosforilannoitteena täyttäen ohran fosforintarpeen kokonaan ja säilörehunurmellakin 65 prosenttia tarpeesta. Ohralla KSP-liete toimi myös typpi- ja kaliumlannoitteena, kun taas nurmiviljelyssä KSP-lietteen rooli typen ja kaliumin osalta jäi vähäiseksi. Liete nosti merkittävästi maan fosfori-, rikki- ja kalsiumtilaa. Lisäksi sillä oli

lievä kalkitusvaikutus. Toistuvassa käytössä myös kokonaisfosforin vuositase nousi ohralla epätoivottavan korkeaksi, minkä vuoksi KSP-lietettä ei tulisi käyttää korkean fosforitilan mailla. Nurmella taseita ei pystytty laskemaan, mutta nurmien hyvä ravinteidenkäyttökyky voi johtaa hyvinkin erilaisiin ravinnetaseisiin kuin ohralla. Huomion arvoista on se, että KSP-lietteen fosforista kasveille käyttökelpoiseksi osoittautui huomattavasti suurempi osa kuin mitä liukoisen fosforin analyysitulos antoi ymmärtää. Tällä hetkellä maa- ja metsätalousministeriö ohjeistaakin laskemaan KSP-lietteen kokonaisfosforista käyttökelpoiseksi 40 prosenttia, mikä ei tulosten valossa ole ainakaan yliarvioitua. Kohtuukäyttö järkevää KSP-liete ei vaikuttanut maan raskasmetallipitoisuuteen. Toistuvassa käytössä on kuitenkin huomioitava viljelysmaalle keskimäärin vuodessa sallitut kuormitusrajat. Kokeessa toistuvaa käyttöä rajoittivat elohopea, nikkeli, sinkki ja kupari. Sinkin ja kuparin osalta voidaan raja kuitenkin ylittää, jos niiden lannoitus on tarpeellista. Ohralla sadon laadussa ei havaittu muutoksia. Nurmella sadon laatua ei tutkittu. Tutkimuksen tulokset ovat kannustavia puhdistamolietteiden hyötykäytön ja ravinteiden kierrätyksen tehostamisen näkökulmasta. Yleisesti kalkkistabiloitujen jätevesilietteiden lannoitusvaikutuksesta on Suomessa niukasti viljelykokeisiin perustuvia tietoja. Nurmen osalta tämä tutkimus jäi vajavaiseksi ravinnetaseiden ja raskasmetallin osalta.

a) ei lannoitusta

2008

KSPL-lannoitus

2009 2010

NPK-lannoitus NPK+poltettu kalkki 0

5000

10000

15000

20000

25000

30000

b) ei lannoitusta

KSPL- lannoitus

2008 2009

NPK-lannoitus

2010

NPK+poltettu kalkki 0

2000

4000

6000

8000

10000

12000

Nurmen (a) ja ohran (b) satotulokset, kg kuiva-ainetta/hehtaari. KSP-liete oli mineraalilannoitteita vastaava fosforilannoite nurmelle ja ohralle, kun N ja K täydennettiin vastaamaan NPK-lannoituksen tasoa.

Sanna Kykkänen ja Perttu Virkajärvi, MTT sekä Kirsi Pakarinen, KPEdu Perho

Lisätietoja: sanna.kykkanen@mtt.fi Puh. 029 531 7574

Kasvinviljelyn tuotantokustannukset selville verkkopalvelusta

2 PALSTAA 125 mm

Vuonna 2012 viljakasvien tuotantokustannukset liikkuivat 1 600–1 900 euron välillä hehtaaria kohti laskettuna. Rukiin viljelyn kustannukset olivat hieman alhaisemmat kuin muilla viljoilla, vastaavasti taas mallasohran korkeimmat. Työkustannus puolestaan oli kauralla jonkin verran korkeampi kuin muilla viljoilla. Tiedot on saatu MTT:n kehittämän Yksikkökustannus -laskentapalvelun antamista tuloksista. Viljakasvien yksikkökustannukset laskevasta järjestelmästä voi tarkastella tällä hetkellä rukiin, syysvehnän, kevätvehnän, rehuohran, mallasohran, kauran ja seosviljan tuotantokustannusten muodostumista. Järjestelmä näyttää tiedot viimeisen kymmenen vuoden ajalta, joten kasvien kustannusrakenteen muuttumista voi myös seurata. Tuotantokustannusraporttien muodostamisessa käytetään apuna MTT:n kannattavuuskirjanpitotiloilta saatavia tilakohtaisia tietoja, näistä tuloksista painotetaan alueittain, tuotantosuunnittain ja tilakokoluokittain yleistettävät keskiarvotulokset. Laskentajärjestelmään sisältyy maksimissaan 540 kustannuserää. Nämä summataan18 eri kustannuserään, jotka sitten näytetään kustannusraportissa. Laskelmiin on otettu mukaan kaikki tuotteen tuottamisesta aiheutuneet kustannukset, jotka kohdennetaan suoraan viljakasville. Kustannuksina ovat siten mu-

kana niin suorat rahamenot kuin erät, joita ei suoraan makseta, kuten yrittäjäperheen oman työn kustannus sekä koneiden ja rakennusten poistot ja korkokustannukset. Suurimmat kustannukset työstä ja koneiden korjauksesta Vuonna 2012 esimerkiksi rehuohran tuotantokustannus hehtaaria kohti laskettuna oli 1 740 e. Tästä noin 22 prosenttia oli muuttuvia kustannuksia, 18 prosenttia työkustannuksen osuutta ja 60 prosenttia kiinteitä kustannuksia. Suurimmat yksittäiset kustannuserät olivat työkustannus, noin 300 €/hehtaari, sekä koneiden korjauskustannukset, 175 €/ha. Työkustannus sisältää niin yrittäjäperheen oman työn palkkavaatimuksen kuin vieraan työvoiman käytön. Polttoaineisiin ja vakuutusmaksuihin kului saman verran, eli molempiin 116 €/ha ja lannoitteiden osuus oli 97 €/ha. Siemenkustannukseksi muodostui noin 40 €/ha ja kasvinsuojelun 31 €/ha. Rakennuksista, koneista ja salaojista aiheutuvien poisto- ja korkokulujen osuus on hehtaaria kohti hieman yli 400 euroa. Tarkemmin viljakasvien tuotantokustannusten muodostumista voi tarkastella MTT:n Taloustohtorin Yksikkökustannus-

2000 1800 1600 Poistot ja korot

1400

Työkustannus

1200

Vakuutus ja vuokrat

1000

Muut menot

800

Korjauskulut

600

Sähkö, lämmitys, kuivaus

400

Polttoaine Kasvinsuojelu ja tarvikkeet

200 0

Siemen, lannoitus ja kalkitus Rehuohra

Ruis

Kevätvehnä

Kaura

Vertailussa rehuohran, rukiin, kevätvehnän ja kauran kustannusrakenne. Kuvassa on yhdistetty järjestelmän antamia eri kustannuseriä. Aineisto: MTT Yksikkökustannusjärjestelmä.

järjestelmä -palvelussa (www.mtt.fi/taloustohtori). Kustannusten muodostumista voi tarkastella niin hehtaaria kuin tuoteyksikköä kohti laskettuna taannehtivasti viimeisen 10 vuoden ajalta.

Marja Vilja ja Arto Latukka, MTT Lisätietoja: marja.vilja@mtt.fi Puh. 040 156 0727

8 mielipide

Lypsytilojen kustannukset lähes kaksinkertaistuneet

Oiva Niemeläinen oiva.niemelainen@mtt.fi Oiva Niemel äinen/MTT

Puna-apilalajikkeiden kukinnan aikaisuudessa on huomattavat erot. Kukinta vaikuttaa siihen, milloin pölyttäjiä tulisi olla eniten käytettävissä. Suurilla puna-apilan siementuotantolohkoilla hehtaarisato on jäänyt alhaisemmaksi kuin pienillä lohkoilla. Pölyttäjien määrää tulisi aktiivisesti edistää. Varte ja Betty olivat aikaisimmat lajikkeet tässä kokeessa. Kuva Jokioisista 19.6.2013.

Puna-apilan siementuottaja tarvitsee mehiläisyrittäjän apua Puna-apilan siementuotanto on haastava kasvintuotannon haara. Onnistuttaessa taloudellinen tulos on erinomainen, mutta usein tuloksena on vesiperä. Riskitekijöitä on monia. Puna-apilan siementuottajia on vain vähän. Puna-apilan siemen onkin valtaosin tuotu ulkomailta. Tuottajia tarvittaisiin lisää. Onnistumisiin on edellytyksiä. Tarkastelimme Eviran sertifiointitilastojen ja MAVI:n peltolohkorekisterin avulla puna-apilan siementuotannon onnistumista. Eviran tilastoimia viljelmiä oli keskimäärin 30 kappaletta vuosittain. Siementuotanto lienee hieman sertifioitua laajempaa, sillä 70 prosenttia tiloista, joilla oli peltolohkorekisterin mukaan puna-apilan siemenviljelystä, eivät esiintyneet Eviran sertifiointitilastossa. Mahdollisesti nämä lohkot ovat kotitarvekäyttöön, tai viljelmät on jätetty pois siementuotannosta. Keskimääräinen hehtaarisato vaihteli välillä 68–258 kg /ha vuosina 2002– 2011. Tavanomaisessa tuotannossa keskisato oli 171 kg /ha ja luomutuotannossa 132 kg/ha. Neljänneksellä viljelmistä saatiin vähintään 99–347 kg keskisato hehtaarilta. Puna-apilan siementä tuottavilla tiloilla oli yleensä 1–2 siementuotantolohkoa. Suurimmat lohkot olivat 13 ha, ja keskimääräinen lohkon koko oli 3,5 ha. Puna-apilaa pölyttävät kimalaiset ja mehiläiset. Puna-apilan siementuotannossa pieni on kaunista. Suurilla lohkoilla urakka taitaa olla pölyttäjille liian haastava. Puna-apilan siemenviljelyn keskisadot nimittäin alenivat lohkokoon kasvaessa. Hehtaarisato aleni 6–7 hehtaarin kokoisilla lohkoilla 50–60 kg/ ha, jos niitä verrataan yhden hehtaarin lohkojen keskisatoihin. Kysymyksessä lienee pölytyksen heikompi onnistuminen suuremmilla lohkoilla.

Mehiläiskasvattajien ja siementuottajien kannattaisi löytää yhteinen sävel, joka hyödyntäisi molempia osapuolia. Puna-apilalajikkeiden aikaisuudessa on suuriakin eroja. Lajikevalinnalla voi vaikuttaa siihen, mihin aikaan pölyttäjiä tarvitaan. Puna-apilan siementuotantoviljelysten läheisyyteen olisi suositeltavaa perustaa kasvustoja, jotka edistävät pölyttäjien runsastumista ennen puna-apilan kukintaa. Näin kimalaisia ja mehiläisiä olisi ilmassa eniten juuri silloin, kun puna-apila niitä tarvitsee.

”Puna-apilan siementuotannossa pieni on kaunista.” Puna-apila sitoo biologisesti typpeä seuraavalle kasville. Tilanne vastaa viherlannoitusnurmea, mutta saatavissa on myös siemensato, jonka arvon voi olla huomattava. Tämä tulee ottaa talouslaskelmissa ja seuraavan kasvin viljelyssä huomioon. Puna-apilan viljely kasvinviljelytilan viljelykierrossa parantaa pellon kasvukuntoa ja maan rakennetta. Tosin hyvä maan rakenne edistää myös puna-apilan menestymistä. Puna-apilan siementuotanto on haasteellista ja monipuolista tietämystä ja yhteistyökykyä vaativaa toimintaa. Yrittäjiä olisi saatava lisää kehittämään tätä vaativaa siementuotannon alaa. Puna-apilan siementä tarvitaan enenevästi niin tavanomaisessa kuin luomutuotannossa. Nyt valtaosa siemenestä tuodaan. Myös vientimarkkinoilla voisi olla kysyntää. Yhteistyöstä kiinnostuneista ja riskejä kaihtamattomia yrittäjiä kaivataan. Toivottavaa on, että puna-apilan siementuottajista kehittyy aktiivinen yhteisö jossa on mukana monenlaista asiantuntemusta.

Lypsykarjatilojen kokonaistuotantokustannukset ovat kasvaneet koko 2000-luvun ajan. Tilojen koko on kasvanut 62 prosenttia, mutta kustannukset ovat kasvaneet kuitenkin tilakokoa nopeammin. Tilaa pitäisi kasvattaa vuosittain kahdella lehmällä, jotta kustannuskasvu voitaisiin kompensoida. Kaikkien kotieläintilojen tuotantokustannukset ovat kasvaneet koko 2000-luvun ajan. Myös lypsykarjatilojen kokonaistuotantokustannusten kasvu on ollut vuosina 2000–2011 keskimäärin 95 prosenttia. Kustannusten kasvu johtuu osittain tilakoon kasvusta mutta myös tuotantopanosten kallistumisesta yleistä hintakehitystä nopeammin. Tilojen koko puolestaan on kasvanut 62 prosenttia. Kustannukset ovat kasvaneet kuitenkin tilakokoa nopeammin. Lypsykarjatilojen määrä on vähentynyt Suomessa 54 prosenttia vuodesta 2000 (22 913 tilaa) vuoteen 2011 (10 597 tilaa). Sen sijaan lypsylehmien lukumäärä ei ole vähentynyt yhtä voimakkaasti kuin tilojen määrä: vuosina 2000–2011 vain 22 prosenttia eli 364 100 lehmästä 283 600 lehmään. Vuonna 2000 lypsykarjatiloilla oli keskimäärin 15,9 lehmää, kun taas vuonna 2011 lehmiä oli 26,9 kappaletta. Lypsykarjatilat ovat näin ollen kasvaneet 2000-luvulla. Työ ja tarvikkeet suurimpia kustannuseriä Työ ja tarvikkeet ovat suurimpia kustannuseriä tiloilla. Tarvikekustannus on kasvanut 125 prosenttia ja työkustannus 48 prosenttia. Eniten on kasvanut konekustannus (146 prosenttia), toiseksi eniten rakennuskustannus (134 prosenttia), muu kustannus (127 prosenttia), kotieläin (103 prosenttia) ja korko (90 prosenttia). Suurin osa eli 95 prosenttia lypsykarjatilan työstä edelleen tehdään viljelijäperheen voimin. Palkatun työvoiman osuus on pieni, vain 5 prosenttia. Vaikka kustannukset ovat kasvaneet, suhteellinen kustannusrakenne on pysynyt melko samana. Merkittävin muutos

on tapahtunut työkustannuksissa, jonka suhteellinen osuus on pienentynyt 10 prosenttiyksikköä. Toisaalta tarvike-, kone- ja rakennuskustannusten sekä muun kustannuksen suhteellinen osuus on kasvanut. Kotieläin- ja korkokustannus ovat pysyneet samana. Tilakokoa pitäisi kasvattaa vuosittain Kun kokonaistuotantokustannukset suhteutetaan tilalla tuotettuun maitomäärään huomataan, että yksikkötuotantokustannus on pysytellyt melko samana, keskimäärin 108 senttiä/litra. Yksikkötuotantokustannus ei siis ole erityisesti maidontuotantoon liittyvä kustannus, vaan mukana ovat myös lypsykarjatilojen muihin maataloustuotteisiin liittyvät kustannukset. Pienillä tiloilla on selvästi keskisuuria ja suuria tiloja suurempi yksikkötuotantokustannustaso. Myös vuotuinen vaihtelu on suurempaa. Pienillä tiloilla keskimääräinen yksikkötuotantokustannus on 135 senttiä/litra, keskisuurilla 103 senttiä/litra ja suurilla 86 senttiä/litra. Kustannukset muuttuvat tiloilla ajan kuluessa eri nopeudella. Tilan yksikkötuotantokustannukset kasvavat ajan mukaan ja pienenevät tilan lehmämäärän lisääntyessä. Aikamuuttujan vaikutus on kaksinkertainen lehmämäärän vaikutukseen verrattuna. Tulos voidaan tulkita niin, että tilaa pitäisi kasvattaa vuosittain kahdella lehmällä, jotta voitaisiin kompensoida vuotuinen ajan kuluessa tapahtunut kustannusten kasvu. Alina Sinisalo, MTT Lisätietoja: alina.sinisalo@mtt.fi Puh. 029 531 7757

Taustalla kirjanpitoaineisto Tarkastelussa käytettiin MTT:n keräämää kirjanpitoaineistoa lypsykarjatiloilta vuosilta 2000–2011. Aineiston tulokset on painotettu kuvaamaan koko Suomen lypsykarjatilojen lukuja. Euromääräiset tiedot on deflatoitu vuoden 2011 hintoihin. Kokonaistuotantokustannus on summa seuraavista kustannuslajeista: tarvike-, kotieläin-, kone-, rakennus-, työ- ja korkokustannus sekä muu kustannus. Yksikkötuotantokustannus on lypsykarjatilan kokonaistuotantokustannukset jaettuna tuotetulla maitomäärällä (senttiä/litra). Se ei siis ole erityisesti maidontuotantoon liittyvä, vaan mukana on koko tilan kustannukset. Tilan koko on määritelty yrityksen standardituotoksella. Standardituotoksella tarkoitetaan kullekin viljelykasville tai tuotantoeläimelle alueittain laskettua viiden vuoden tietoihin perustuvaa tuotosta, joka vastaa joko yhdestä hehtaarista tai eläimestä saatavaa tuotosta ilman tukia. Pienen tilan standardituotos on alle 50 000 €, keskisuuren tilan 50 000–100 000 € ja suuren tilan yli 100 000 €.

Viljan oljen hajoaminen vaihtelee talven aikana Edellisestä kasvista pellon pinnalle jäävä sänki ja olki hankaloittavat seuraavan kevään suorakylvöä. Lyhytkortiset viljalajikkeet, puimureiden tehokkaat silppurit ja akananlevittimet auttavat, mutta miten olkimassa hajoaa kasvukausien välillä? Heikki Jalli/MTT

Olki koostuu selluloosasta, hemiselluloosasta, ligniinistä ja epäorgaanisista yhdisteistä. Olkea hajottavat pääosin maan mikrobit, mutta myös maaperäeläimet voivat olla tärkeitä hajottajia. Oljen kemialliseen koostumukseen ja hajoamisnopeuteen vaikuttavat viljalaji ja -lajike sekä viljelymenetelmät ja olosuhteet. Maahan sekoitettu olki hajoaa maan pinnalla olevaa olkea nopeammin. Oljen hajoaminen hidastuu, jos se on epätasaisesti jakautunut maahan. Vehnän olki hajoaa hitaimmin MTT tutki eroja eri viljalajien oljen hajoamisessa neljällä paikkakunnalla. Osassa aineistoa oli mukana myös kasvitautitorjunnan ja kasvunsäädekäsittelyn vaikutukset oljen hajoamiseen. Talven ajan testatut olkinäytteet olivat maata vasten sänkimaalla verkkopusseissa. Painohäviö kevääseen mennessä oli pientä, jolloin oljesta oli jäljellä 70–87 prosenttia lähtöpainosta. Olkijätteen hajoaminen oli vähäisintä kevätvehnällä ja suurinta ohralla. Olosuhteet vaikuttavat hajoamiseen Olkinäytteiden hajoamisessa oli maantieteellisiä eroja. Suomen viileä ilmasto ja lyhyt kasvukausi vähentävät maaperän hajottajaeliöiden aktiivisuutta ja sitä kautta hidastavat oljen hajoamista. MTT:n näytteistä nopeimmin käsittelemätön olki hajosi Varsinais-Suomessa Liedossa ja hitaimmin Mikkelin pellolla Etelä-Savossa. Tutkimusjaksolla terminen talvi eli aika, jolloin vuorokauden keskilämpötila on

pysyvästi 0 °C:n alapuolella, alkoi Liedossa noin kaksi kuukautta olkien levittämisen jälkeen. Mikkelissä terminen talvi alkoi kuukautta aiemmin. Vastaavasti lumikertymä oli Mikkelissä Lietoa suurempi. Sen sijaan kevään alulla ei ollut paikkakuntien välillä suuria eroja. Oleellisin oljen hajoamiseen vaikuttava tekijä oli Liedon pidempi syksy. Fungisidikäsittely hidasti vain kauran hajoamista Kasvinsuojeluaineet, etenkin kasvitautien torjunta-aineet, voivat haitata hajottajayhteisön toimintaa. Lisäksi on viitteitä siitä, että muokkauksella, typpilannoituksella ja kasvunsääteiden käytöllä on suurempi vaikutus oljen hajoamiseen kuin kasvitautien torjuntavalmisteilla. MTT:n tutkimuksessa kasvinsuojeluainekäsittelyt eivät vaikuttaneet talviaikaiseen hajoamiseen muussa kuin kauran oljessa. Kun kauran kasvusto oli käsitelty röyhyn esille tullessa Acanto Prima strobiluriini -valmisteella (1,0 l/ha), oljen painosta hävisi kuusi prosenttiyksikköä vähemmän kuin käsittelemättömän oljen painosta. Triatsolivalmisteella Tilt (0,5 l/ ha) ja Moddus-kasvunsäädekäsittelyllä (0,2-0,4 l/ha) ei ollut vaikutusta kauran oljen hajoamiseen. Heikki Jalli, Marja Jalli ja Erja HuuselaVeistola, MTT Lisätietoja: heikki.jalli@mtt.fi Puh. 029 531 7260

2 palstaa Näytteitä varten kerättiin eri tavoin käsitellyn viljakasvuston olkea.

Vehnä: Lieto

Ohra: Lieto

Kaura: Jokioinen

Käsittelemätön

Tilt 0,5 l/ha lippulehdelle

Moddus 0,3 l/ha lippulehdelle

Moddus 0,4 l/ha lippulehdelle

Moddus 0,3 l/ha lippulehdelle

Moddus 0,2 l/ha + Acanto Prima 1,0 l/ha lippulehdelle

Acanto Prima 1,0 l/ha tähkän Acanto Prima1,0 l/ha tullessa esille lippulehdelle

Acanto Prima 1,0 l/ha röyhyn tullessa esille

Viljalajien kasvinsuojelukäsittelyt eri paikkakunnilla. Ylistarossa ja Mikkelissä testattiin kaikista viljalajeista käsittelemättömän oljen hajoaminen. Käsittelyt puitiin erillään ja kunkin ruudun oljesta palautettiin peltoon takaisin punnitut olkinäytteet, joiden painon alenema mitattiin.

Täsmäneuvonta paransi hevosyrittäjien turvallisuutta Hevosyrittäjien työturvallisuuteen liittyneellä täsmäneuvonnalla onnistuttiin vähentämään vahinkoja hevostalleilla. Tulos on merkittävä, koska maatalousyrittäjien työturvallisuuskoulutuksen ja tiedotuksen hyödyistä on ollut vaikea saada luotettavia tuloksia. Jenni Virta/MTT:n arkisto

Hevosala on kasvava toimiala, jossa tapaturmariskien torjuntaa on ollut tarpeen parantaa. Esimerkiksi viljatiloihin verrattuna hevostilojen MATA-tapaturmariski on ollut suhteellisesti tarkasteltuna yli kolminkertainen. Hevostapaturmat ovat myös usein seurauksiltaan vakavia. Neljänkymmenen vuoden aikana hevostapaturmista 35 prosenttia on ollut vakavia, yli 30 päivän sairasloman aiheuttavia työtapaturmia. Hevostalouden työtapaturmariskeihin puututtiin MTT:n Täsmäturva -hankkeessa täsmäneuvonnan avulla. Täsmäneuvonnassa hyödynnettiin Melan tapaturmatilastoja ja eri tilaominaisuuksista saatavaa vahinkohistoriaa riskiryhmien ja työtehtävien riskikohtien tunnistamiseen. Suunnattuja tietoiskuja Tapaturmiin liittyvä neuvonta suunnattiin niihin tiloihin, joilla tilastojen mukaan voisi olla suurin tapaturmariski. Neuvontaa oli kahta tyyppiä: Melan ja MTT:n suunnittelema neuvontamateriaali lähetettiin 692:lle hevostilalle, joka sisälsi tietoiskun yleisimmistä hevostilan turvallisuusriskeistä. Näistä 150:lle hevostilalle tarjottiin mahdollisuutta osallistua asiantuntijan tekemään hevostilan riskikartoitusohjelmaan. Vain seitsemän hevostilayrittäjää osallistui hevostilan riskikartoitukseen. Kun hevostilojen tapaturmalukujen trendiä tarkasteltiin kymmenen viime vuoden ajalta, tietoiskun saaneiden tilojen tapaturmat olivat vähentyneet, kun taas kontrollitiloilla

tä viime vuosina. Viime vuonna päättynyttä hanketta rahoitti Mela. Jarkko Leppälä, Risto Rautiainen, Marianna Myllymäki ja Markku Saastamoinen, MTT Lisätietoja: jarkko.leppala@mtt.fi Puh. 029 531 7459

Hevosyrittäjien työturvallisuus parani täsmäneuvonnalla.

tapaturmien määrä nousi. Lisäksi tietoiskun jälkeisen ja sitä edeltävän 18 kuukauden aikana tapahtuneiden tapaturmien tilastollinen vertailu osoitti, että tietoiskun postitse saaneilla tiloilla kaikki työvahingot vähenivät 158:sta 129:ään. Tiloilla, joille tietoiskua ei lähetetty, vahingot lisääntyivät 123:sta 136:een, mutta tulos ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Tietoiskun postittamisella voidaan katsoa vähentäneen Mata-vahinkoja. Pelkkien hevostapaturmien suhteen vahinkotapausten väheneminen ei kuitenkaan ollut tilastollisesti merkitsevä.

Neuvontakäynnit tehokkaita Hankkeessa tehtiin myös laadullinen tutkimus hevostilan riskikartoitukseen liittyen. Neuvontakäynti oli hevosyrittäjien mielestä tehokkaampi ja hyödyllisempi yrittäjälle kuin pelkkä kirjallinen tietoisku. Yrittäjät olivat tehneet 2–5 turvallisuusparannusta per tila. Täsmäneuvonta hevostaloudessa -hankkeessa tutkittiin uudenlaista täsmäneuvontamenetelmää, jossa eritasoisilla neuvontamenetelmillä pyrittiin vähentämään MATA-tapaturmia hevostiloilla. Kaksivuotisessa hankkeessa selvitettiin myös hevostapaturmiin liittyviä erityispiirteitä ja kehitys-

Lisätietoja hankkeen julkaisuista: Leppälä, J., Myllymäki, M., Saastamoinen, M. 2012. Tapaturmien torjunta hevostiloilla. Valtakunnalliset hevosyrittäjäpäivät 2012. http://www.hevosyrittaja.fi/ep/ tiedostot/Leppala.pdf Leppälä, J., Myllymäki, M., Rautiainen, R. Saastamoinen, M. 2012. Yleistä turvallisuudesta. Innohorse – tallityökalu. Hippolis ja MTT:n Innoequine – hanke. http://www. hippolis.fi/fi_innohorse/fi_safety/ fi_info/

10 Kuvat: Ville-Petteri Määttä

Juha Wikströmin Demonstrant-vehnä oli toukokuun puolivälissä tiheä ja vahva.

Tehokkuus ja ympäristöystävällisyys eivät sulje pois toisiaan ”On minulla täällä esimerkiksi kosteikko, mutta varsinainen ympäristötyö tehdään kyllä pellolla.” Näin sanoo salolainen siemen- ja sianlihantuottaja Juha Wikström. Wikströmille on tärkeintä saada aikaan täystiheä kasvusto, joka tuottaa kunnon sadon. Hyvä sato sitoo tehokkaasti niin sille annetut kuin maassa valmiiksi olevat ravinteet, eikä niitä jää huuhtoutumaan vesiin. Runsas sato jättää maahan paljon olkea tai muuta kasvinjätettä, joka tarjoaa maaeliöstölle ravintoa. Maan vesitalous kaiken perusta Kaiken perusta on, että pellon vesitalous on kunnossa. Läpäisevä maa sekä takaa kasvulle hyvät edellytykset että estää pintavalumat, Wikström sanoo. Pellon pintaa pitkin virtaileva vesi on suurin fosforipäästöjen kartuttaja, sillä fosfori kulkee maahiukkasten mukana. Wikström seuraa jatkuvasti peltojen kuntoa ja puuttuu asiaan, jos johonkin kohtaan syntyy seisovia lätäköitä. Ne ovat merkki vesitalouden häiriöstä. Ojitusta täydennetty 2000-luvun puolivälin jälkeen tilalla on täydennyssalaojitettu lähes kaikki pellot. Salaojituksen pitäisi Wikströmin mielestä ehdottomasti kuulua ympäristötuen toimenpiteisiin. ”Se olisi paras tapa vähentää pintavaluntaa.” Taamarlan tilalla ojitus on myös varautumista tulevaan. ”Teen tätä vähän etunojassa, sillä koneiden painot kasvavat koko ajan ja samalla ilmaston ennustetaan muuttuvan

kea, vuokranantajan pitäisi huolehtia omaisuudestaan sen arvoisesti.” Vesitaloudella laaja vaikutus Jos maan vesitalous ei ole kunnossa, se heijastuu moneen asiaan. Kevätkylvöt myöhästyvät tai kylväjä menee liian märälle pellolle. Molemmissa tilanteissa kasvuston menestymismahdollisuudet heikkenevät ja ravinteiden sitomiskyky alenee, Wikström sanoo. Ennen märät kulmat kylvettiin erikseen muuta lohkoa myöhemmin, mutta tilakoon kasvaessa siihen ei enää ole aikaa ja mahdollisuuksia.

Sokerijuurikkaan kylvökoneeseen on asennettu starttifosforin annostelijat.

sateisemmaksi.” Viime vuonna yksi vuokralohko salaojitettiin ja lisäksi vielä jankkuroitiin kyntöanturan rikkomiseksi. ”Sillä lohkolla on vuosittain seissyt lätäköitä, mutta nyt näyttää hyvältä – siinä on täystiheä syysvehnä.” Liian moni vuokralohko Suomessa jää kunnoltaan oman onnensa nojaan, Wikström toteaa. Hänen mielestään olisi sekä vuokralaisen että vuokranantajan etu, että vuokra olisi kohtuullinen ja vuokralainen kunnostaisi sitä vastaan peltoa tarpeen mukaan. ”Tai jos vuokra on viimeisen päälle kor-

Kalkitus on tärkeää Taamarlassa kaikki lohkot pyritään pitämään pH-arvoiltaan sokerijuurikkaalle sopivina. Vuokralohkoja joudutaan joskus kalkitsemaan monta vuotta peräkkäin. Peruskunnossa oleville lohkoille riittää kalkitus 5–6 vuoden välein. Tarkkaan harkittu vuorotus Kasvinvuorotus on yksi maan kunnon kannalta tärkeistä asioista. Taamarlan tilalla syväjuuriset nurmikasvit kuohkeuttavat tehokkaasti maata. Nurmen lisäksi myös syysvilja vähentää peltojen kevätkuormitusta. ”Maa lepää ja stabiloituu.” Wikström pyrkii siihen, että kierrossa olevat kasvit tukevat mahdollisimman hyvin toisiaan. Esimerkiksi vehnä viihtyy ja tuot-

taa hyvin sokerijuurikkaan jälkeen. Parhailla lohkoilla juurikasta on viljelty 2–3 vuotta ja sen jälkeen 1–2 vuotta viljaa tai hernettä. Nyt suunnitelmissa on muuttaa kiertoa niin, että juurikasta kasvaisi joka toinen vuosi. Tai sitten kaksi vuotta juurikasta ja 2–3 vuotta muuta, Wikström pohtii. Suorakylvö ei sovi Suorakylvö ja kevytmuokkaus mainitaan usein ympäristöystävällisinä maankäsittelytapoina. Taamarlan tilalle ne eivät kuitenkaan sovi. ”Juurikasmaa ja nurmen lopetus vaativat kynnön. Samoin siemenviljely, sillä siellä ei saa olla jääntiviljaa.” Juurikkaalle starttityppeä Kasvinsuojelu ja lannoitus räätälöidään Taamarlan tilalla tarkasti kasvien tarpeen mukaan. Uusi mielenkiintoinen kokeilu on nestemäisen starttifosforin antaminen sokerijuurikkaalle. Kun osa fosforista annetaan kylvön yhteydessä nesteenä suoraan siemenriviin, sitä tarvitaan paljon totuttua vähemmän. ”Mutta kulutetaanko pitkässä juoksussa maan fosforivaroja liikaa, ellei maahan anneta vuosittain poistuvaa määrää”, Wikström pohtii. Juurikas saa starttifosforilla hyvän lähdön ja edellytykset parempaan hehtaarisatoon. SATU LEHTONEN

Juurikasta, siementä ja sianlihaa Juha Wikström viljelee Salon Ylönkylässä Taamarlan tilaa, joka on ollut suvun omistuksessa 1600-luvulta saakka. Kun Wikströmin isä aloitti viljelyn, peltoa oli 25 hehtaaria. Juha Wikström otti ohjat 2003 ja viljelee nyt sataa omaa ja lähes 50 vuokrahehtaaria. Pääkasvi on sokerijuurikas, jota viljellään 40 hehtaarilla. Lähes koko loppuala on siementuotannossa: timoteitä, nurminataa, hernettä, ohraa ja kevätvehnää. Syysvehnää kasvaa nyt 30 hehtaarilla. Öljykasveja viljellään satunnaisesti. Lanta tekee maan eläväksi Tilalla on 400-paikkainen lihasikala, jossa kasvatetaan naapurin tuottamat porsaat. Kysymykselle sianlihantuotannon kannattavuudesta Wikström hymähtää. ”Kun rakennukset ovat tarpeeksi vanhat ja työn määrän pyrkii minimoimaan, tuotannosta ei tarvitse maksaa.” Lannan tuottajana sikala on tilalle tärkeä. Lantaa saaneet pellot ovat rakenteeltaan selvästi parempia ja ”elävämpiä”, Wikström sanoo. Periaatteessa sikala toimii myös vaihtoehtona viljaerille, jotka eivät kelpaakaan siementavaraksi esimerkiksi heikon itävyyden takia. Sellaisia tilalla ei tosin ole korjattu vuosiin, joten sikala pyörii ostoviljalla.

Muutama vuosi sitten tilalla oli toinenkin sikala, jossa oli kestokuivikepurupohja. Purun hinta nousi niin korkeaksi sianlihan hintaan verrattuna, että Wikström muutti sen konehalliksi. Sianlihantuotannon jatko on tällä hetkellä harkinnassa: investoidako vai ei? ”Kun ikää alkaa olla neljän- ja viidenkymmenen puolivälissä, pitää alkaa ajatella, onko jatkajaa ja mikä häntä kiinnostaa.” Perheen vanhin tytär täyttää tänä vuonna 18 ja hoitaa peltotöitä ammattitaidolla. Yhtiötä helpompi kehittää Tila toimii osakeyhtiömuodossa. ”Henkilöverotuksen kautta tilaa on mahdotonta kehittää”, Wikström sanoo. Kaksi vuotta sitten Wikströmille tarjottiin ostettavaksi isoa määrää hänellä pitkään vuokralla olleita peltoja. Siinä vaiheessa yhtiöittäminen tuli välttämättömäksi. Wikströmin mukaan yhtiöittäminen selkeyttää talouden hallintaa ja tukee yritysmäistä ajattelumallia. Kylvöt yhteistyössä Wikströmillä olisi halua kasvattaa pinta-alaa edelleen, mutta hukkakaurattomia lohkoja ei ole helppo löytää. Hukkakaurapeltojen hankkiminen aiheuttaa paljon lisätyötä ja riskiä siementuotannolle.

Taamarlan tilalla harkitaan parhaillaan, investoidaanko sikatalouteen vai ei.

”Lisäksi jokaisen hehtaarin pitää tuottaa. Vuokrahinnat nousevat herkästi liian korkeiksi.” Tilalla on yhteisiä vuokramaita erään naapurin kanssa, ja niiden myötä alkoi

myös koneyhteistyö. Naapuri kylvää molempien tilojen viljat ja Wikström juurikkaat. Osa koneista on yhteisomistuksessa. SATU LEHTONEN

”Tukiehtoja tehdään kirjoituspöydän takana” Osa tukiehdoista on selvästi tehty ilman tuntumaa käytännön maatalouteen, maatalousyrittäjä Juha Wikström sanoo. Ehtojen laatijoiden on vaikea ymmärtää, että viisivuotiset tai jopa pitemmät sitoutumiset ovat maatilan kannalta riski. ”Esimerkiksi minulla on yleensä vähintään 30 prosenttia pelloista kasvipeitteisinä talven yli. En kuitenkaan ole sitoutunut kasvipeitteisyyteen.” Siementuotantotilalla voi käydä niin, että joltakin lohkolta löytyy hukkakauraa, ja nurmi on kynnettävä ylös. Silloin kasvipeitteisyysehto ei enää täyttyisikään, Wikström pohtii.

Vaikea Satotasokorjaus Nykyisessä ympäristötuessa on niin sanottu satotasokorjaus. Sen mukaan lohkolle saa käyttää perustasoa enemmän ravinteita, jos siltä on yhtenä viidestä edellisestä vuodesta korjattu tietystä kasvista normisatoa suurempi hehtaarisato. Tämäkin sääntö on Wikströmin mukaan kaukana käytännöstä. Esimerkiksi rypsiä ja hernettä ei voi kylvää samalle lohkolle tiheämmin kuin 4–5 vuoden välein, jotta niiden taudit pysyvät kurissa.Voi siis käydä niin, ettei hyvässä viljelykierrossa olleella lohkolla ole viiden viime vuoden kuluessa kasvanut samaa

kasvia, eikä satotasokorjausta voi silloin käyttää. Pellon tarpeita ei saa unohtaa Pelkkien tukiehtojen tuijottaminen voi Wikströmin mukaan johtaa siihen, että pelto unohtuu. ”Moni tarvitsisi eri lohkoille erilaisia lannoitteita, mutta ympäristötuen kirjanpidon helpottamiseksi valitaan vain yksi. Se johtaa osalla lohkoista jatkuvaan alilannoitukseen. Maa köyhtyy.” Tahattomat virheet riskinä Erityistukisopimuksissa on paljon vaihtoeh-

toja, mutta niihin ei välttämättä uskalla sitoutua. ”Mitä useampi tukimuoto, sitä suuremmaksi kasvaa tahattomien virheiden riski ja myös valvontaan joutumisen tiheys”, Wikström sanoo. ”Byrokratia on armotonta. Ei riitä, että olet tehnyt vaadittavan toimenpiteen. Jos et ole kirjannut sitä ylös, sinua rangaistaan. Pieni virhe voi leikata tilan kaikkia tukia. Wikström toteaa, ettei ole mielekästä hakea tukea, jos virheestä voi menettää enemmän kuin tukiehto tuottaa sitoumuskaudella. SATU LEHTONEN

Kosteikko ja pohjapadot pidättävät maa-ainesta Taamarlan tila sijaitsee meren rannassa, Laukanlahden rannalla. Tilan maille tehtiin vuonna 2008 kosteikko WWF:n rahoituksella. Sen tarkoituksena on hidastaa veden virtausta niin, että sen mukana kulkeva maa-aines ravinteineen laskeutuu pohjaan eikä jatka matkaansa mereen. Laukanlahteen laskevaan Krapuojaan on tehty neljä pohjapatoa. Niidenkin tarkoitus on hidastaa veden virtausta. Juha Wikström kertoo miettineensä molempia toimenpiteitä siltä kannalta, mitä ne tilalle antavat. ”Maatalous on yritystoimintaa, jonka pitää tuottaa taloudellista hyötyä.” Kosteikko rakennettiin kaivamalla pellon ja kaislikon rajaan pitkä kiemurteleva vesiväylä. Siitä kertynyt maa läjitettiin pellon reunaan. ”Sain hyötyä siitä, että tulvaherkkä pellonreuna kohosi. Tosin läjitysmaa oli niin hapanta ja sen tasoittaminen niin hidasta, että se alkaa vasta nyt olla viljelykunnossa.”

Pohjapadot taas auttavat ojan vieressä olevan lohkon vesitalouden säätelyssä. Oja kuivatti peltoa kesällä liikaakin. Nyt veden pinta pysyy korkeammalla. Salaojan laskuaukkojen kohdalle rakennettiin samalla kaivot, joiden kautta laskuaukot voi tukkia ja pohjaveden pintaa näin säädellä. Kosteikon lähistöllä laiduntavat nyt naapurin hiehot, ja Wikström saa alueen aitaamiseen ja hoitoon ympäristötuen erityistukea. ”On ollut mukava nähdä, miten laidunnus avaa maisemaa ja hävittää ruovikkoa. Lintujen määräkin on lisääntynyt. SATU LEHTONEN

Ojanvieruslohkon salaojien laskuaukot voi tukkia kaivojen kautta. Pohjaveden pintaa voi näin tarvittaessa säädellä.

Kesannot lisäävät kasvilajiston monimuotoisuutta Erilaiset kesannot kattavat huomattavan peltoalan Suomessa. Ne tuovat lajiston monimuotoisuutta viljely-ympäristöön. Terho Hyvönen/MTT

Luonnonhoitopellot ja viherkesannot ovat hoidettuja viljelemättömiä peltoja, joiden yksi tavoite on maatalousympäristön lajiston monimuotoisuuden lisääminen. Kartoitimme kasvilajiston monimuotoisuutta näillä kahdella kesantotyypillä. Kartoitimme luonnonhoitopeltojen ja viherkesantojen kasvillisuutta ja maanpinnan siemenmääriä Lounais-Suomessa ja Kainuussa kesällä 2011. Tutkituilta 57 pellolta löytyi yhteensä 174 kasvilajia, joista runsaimpia olivat kesannoille kylvetyt heinät ja voimakkaasti kilpailevat nurmien rikkakasvit. Ei eroa kesantotyppien välillä Kesantotyypit eivät eronneet lajimääriltään, mikä oli sikäli yllättävää, että viherkesantoja voidaan käsitellä kasvinsuojeluaineilla ja lannoittaa perustamisvaiheessa toisin kuin luonnonhoitopeltoja. Toisaalta otoksessa ei ollut lainkaan niittykasviseoksella perustettuja lajirikkaita luonnonhoitopeltoja. Löydetyistä lajeista 39 luokiteltiin niittylajeiksi. Niiden joukossa ei ollut harvinaisia lajeja. Vaikka kesantojen lajimäärä ei yltänyt niittyjen tasolle, se oli huomattavasti korkeampi kuin suomalaista maaseutumaisemaa

hallitsevilla viljapelloilla. Kesannot tuovatkin lajiston monimuotoisuutta viljely-ympäristöön. Vanhat kesannot hyödyllisimpiä Kesannoilta löydetyistä kasveista yli puolet oli hyönteispölytteisiä lajeja. Niinpä pölyttäjähyönteisille, kuten kimalaisille ja perhosille, onkin tarjolla laaja kirjo ravintokasveja. Kesannon ikä ja peltolohkolla olevat sarkaojat lisäsivät hyönteispölytteisten kasvilajien lajimäärää. Sen sijaan kasvuston heinävaltaisuus laski lohkon arvoa pölyttäjähyönteisille. Maanpinnan siemenpankista löysimme 34 lajia, joista runsaimmat olivat leinikit ja jauhosavikka. Vaikka löydetyt siemenmäärät olivat korkeita, linnuille parhaiten maistuvien lajien siemenmäärät jäivät tutkimuksen kesantotyypeillä alhaisemmiksi kuin sänkikesannoilla, jotka on aiemmin todettu hyviksi peltolintujen siemenlähteiksi. Ei uhkaa vieraslajeista Lajistosta kolmasosa oli vieraslajeja eli ihmisen mukana Suomeen saapuneita lajeja. Joukossa ei kuitenkaan havaittu haitallisia

vieraslajeja, kuten jättiputkia tai lupiinia. Tämä vahvistaa aiempia havaintoja siitä, että maatalousalueet eivät tällä hetkellä toimi merkittävinä haitallisten vieraslajien leviämisreitteinä Suomessa. Biomassa ei lisää biodiversiteettiä Viime aikoina on tuotu esiin luonnonhoitopeltojen merkitystä bioenergian lähteenä. Suositeltavin kylvöseos biomassan tuotantoon on tiheä timotei-puna-apilaseos. Lajiston monimuotoisuudelle tällainen seos ei ole edullinen, vaikka puna-apila onkin kukkimisaikaan pölyttäjähyönteisten suosiossa. Tiheä kasvusto tukahduttaa muut kasvilajit alleen, ja apilakasvuston heikentyessä jäljelle jää lajiköyhä heinävaltainen kasvusto. Lajiston monimuotoisuuden edistämistä palveleekin paremmin heikommin kilpailevalla heinäseoksella tai niittykasviseoksella perustettu luonnonhoitopelto. Terho Hyvönen ja Oiva Niemeläinen, MTT Lisätietoja: terho.hyvonen@mtt.fi Puh. 029 531 7243

Neitoperhonen viihtyy puna-apilalla.

Vilja riittää väkirehuksi kasvavalle naudalle Valkuaislisän käyttö kasvavien nautojen ruokinnassa aiheuttaa yleensä vain tarpeettomia kustannuksia ja ympäristön kuormittumista. Valkuaislisän käytöstä luopuminen on askel kohti ympäristöystävällisempää tuotantoa. Arto Huuskonen/MTT

Kasvavan lihanaudan ruokinta ei ole periaatteessa monimutkaista. Vapaa rehun saanti on kaiken lähtökohta. Kun säilörehu on hyvälaatuista, kohtuullinen viljamäärä riittää takaamaan hyvät kasvutulokset. Jos saatavilla on edullisia elintarviketeollisuuden sivutuotteita, niillä voidaan korvata osa viljasta. Heikkolaatuista säilörehua käytettäessä tarvitaan enemmän väkirehua hyvän kasvutuloksen saavuttamiseksi. Riittävä kivennäisten ja vitamiinien saanti täytyy myös aina huomioida. Valkuaislisä voi lisätä rasvaisuutta Ruokintasuositusten mukaan yli 200 kg painavien sonnien ja hiehojen valkuaisen saanti on riittävä, kun rehuannoksen pötsin valkuaistase eli PVT on yli -10 g/kg kuivaainetta. Laajaan tutkimusaineistoon perustuvan analyysin mukaan alaraja voitaisiin kuitenkin turvallisesti pudottaa arvoon -20 g/kg kuiva-ainetta ilman negatiivista vaikutusta kasvutuloksiin. Valkuaislisän käytöllä ei ole myöskään vaikutusta ruhon laatuun, jos eläimet on ruokittu meille tyypillisillä säilörehu-viljapohjaisilla rehuilla. Ruhojen rasvaisuus näyttäisi jopa hieman lisääntyvän valkuaisrehujen käytön myötä. Kasvavien nautojen

Säilörehua ja viljaa sisältävällä ruokinnalla sonnin valkuaisen tarve täyttyy ilman valkuaislisääkin.

ruokinnassa ollaankin lähes aina tilanteessa, että valkuaislisää ei tarvita. Säilörehua ja viljaa sisältävällä ruokinnalla pötsimikrobien typen tarve täyttyy perusrehujen kautta.

Talous ja ympäristö kuormittuvat Valkuaisrehujen hinta on yleensä korkea suhteessa viljaan. Niiden käytöstä aiheutuva taloudellinen vaikutus onkin käytän-

nössä lähes aina miinusmerkkinen. Lisäksi valkuaislisän käyttö sopii erittäin huonosti tavoitteisiin pyrkiä kohti ympäristöystävällisempää tuotantoa ja suurempaa valkuaisomavaraisuutta. Valkuaisrehujen turha käyttö heikentää osaltaan valkuaisomavaraisuutta. Kriittisempi asia lienee kuitenkin lisääntyvä ympäristökuormituksen riski. Tutkimusten perusteella noin 90 prosenttia valkuaislisän sisältämästä typestä erittyy virtsan mukana. Virtsan typpi sekä huuhtoutuu että haihtuu huomattavasti herkemmin kuin sonnan typpi. Lisäksi rypsi sisältää selvästi enemmän fosforia kuin säilörehu ja rehuvilja. Perusrehujen fosfori riittää kuitenkin täyttämään kasvavan naudan tarpeen. Tällöin valkuaislisän mukana tuleva ylimääräinen fosfori on potentiaalinen ympäristökuormitusriski. Valkuaislisärehujen käytöstä pidättyminen olisikin selkeä askel kohti ympäristöystävällisempää tuotantoa. Sivutuotteena on mahdollista säästää rehukustannuksissa ilman merkittävää vaikutusta eläintuotokseen. Arto Huuskonen, MTT Lisätietoja: arto.huuskonen@mtt.fi Puh. 029 531 7237

Ruokinnan optimointi vähentää sikatalouden ympäristöpäästöjä Fosfori ja typpi ovat sekä ympäristöä rehevöittäviä ravinteita että välttämättömiä ravintoaineita eläimille. Niiden käytössä on tärkeää löytää kultainen keskitie. Maija Karhapää/MTT

Eläinten pitää saada rehusta tarvitsemandentämään rehun aminohappokoostumusta sa ravintoaineet, mutta myös typen ja fostavanomaisessa tuotannossa. forin eritystä lantaan pitää saada vähennetJos eläimen välttämättömien aminotyä. Ruokinnan keinoja sikojen typpi- ja happojen tarve täytetään vain valkuaisre2 palstaa fosforipäästöjen vähentämisessä selvitettiin hun avulla, rehun raakavalkuaispitoisuus Lannan typpipäästöjen Lannan fosforipäästöjen Ruokintastrategia MTT:ssä osana Baltic Manure -hanketta. nousee korkeaksi. Rehun korkea valkuvähennys vähennys aispitoisuus nostaa ruokintakustannukRehunhyötysuhteen / 0,1 yksikön 3 % / 0,1 yksikön Fytaasi parantaa sia, lisää ympäristöpäästöjä3ja%lietelannan parantaminen parannus parannus fosforin sulavuutta määrää. Rehun pilaantumisen/tuhlauksen Fosfori on sikojen tuotannolle ja terveydelle 1,5 % / 1 %:n vähennys 1,5 % / 1 %:n vähennys minimointi Optimointi iÄn välttämätön kivennäisaine. Sikojen ruokinRehun optimointi tarvetta ta perustuu pääosin viljoihin ja kasviperäimukaan olennaista 10–15 % 10–15 % siin valkuaislähteisiin, jotka sisältävätvastaavaksi paljon Sikojen ruokinnassa tulisi käyttää vaiheruofosforia, mutta se on suurimmaksi osaksi sikintaa, jossa rehun ravintoainekoostumusta Vaiheruokinta 5–10 % 5–10 % toutuneena fytiinihappoon. muutetaan sian kasvaessa. Vaiheruokinnassa Fytiinihappo voi sitoa itseensä fosfosiat ruokitaan optimaalisesti iän, 5–8 tuotantoSukupuolilajittelu % – rin ohella myös valkuaista, aminohappovaiheen, kasvunopeuden, rehunmuuntosuhAlennettu valkuaispitoisuus / ja ja muita kivennäisaineita, jolloin niiden teen ja rodun mukaan. Jos sika 20–40 saa ravin% – aminohappotäydennys toaineita enemmän kuin mitä se tarvitsee, sulavuus huononee. Yksimahaisten eläinravintoaineiden hyväksikäyttö huononee ten ruoansulatusentsyymit eivät juuriFytaasilisä/alhainen pysty fosforitaso 2–5 % ja 20–30 % ympäristöpäästöt kasvavat. pilkkomaan fytaattifosforia. Tämän vuokFytaasilisä/entsyymisekoitus 5–8 % et20–40 % Rehun tarkka optimointi edellyttää, si rehuihin lisättiin aiemmin rehufosfaattia tä eläimen valkuaisen, aminohappojen ja turvaamaan sikojen riittävä fosforin saanti. Fytaasilisä/probiootit fosforin tarve tunnetaan tarkasti. Tarvitaan Tällöin kuitenkin suurin osa fosforista kulmyös tarkkaa tietoa rehuaineiden ravintokeutui eläimen läpi lantaan. Liemirehu maistuu Optimoi rehu sulavuuden mukaan 10 % 10 % sioille hyvin, ja siinä fosforin sulavuus on paljon korkeampi kuin kuivassa ainepitoisuudesta. Ajan tasalla oleva anaNykyisin rehuissa käytetään teollisesrehussa. lyysitieto rehuaineen ravintoaineista tulisi ti tuotettua fytaasi-entsyymiä, joka purkaa Raakavalkuaisen korvaaminen 9 % vähennys /1% – päivittää säännöllisesti rehutaulukoihin ja fytiinihappoon sidottua fosforia yksimapuhtailla aminohapoilla vähennys raakavalkuaista rehuoptimointiohjelmaan. Esimerkiksi loin sika kasvaa haisille eläimille käyttökelpoiseen fosfaatHyvin sulavat rehuaineet 5 % vil5 %pienemmällä rehumäärällä jan fosforipitoisuus voi vaihdella huomattaja lantaa syntyy vähemmän. Eläinten tervetimuotoon. Monissa viljoissa on luontaista vasti riippuen pellon lannoitustasosta ydestä ja hyvinvoinnista huolehtiminen on fytaasia, mutta se vähenee varastoitaessa ja rakeistus Rehun 5 % ja kas5% myös tärkeää, koska vain terve ja hyvinvoiva vukauden sääolosuhteista. tuhoutuu helposti lämpökäsittelyssä. Rehun pieni partikkelikoko eläin pystyy hyödyntämään ravintoaineita Rehuaineiden pitäisi olla hyvin5sulavia ja % 5% (700–1000 µm) tehokkaasti. rehu tulisi suunnitella siten, että optimointi Aminohapot Sika-alan uusi rehuarvojärjestelmä otetaan perustuu eläimelle käyttökelpoisten ravintäydentävät valkuaisrehua Entsyymit: sellulaasit, xylanaasit, 5% 5% käyttöön puolen vuoden siirtymäaikana. JärMaija Karhapää ja Tiina Kortelainen, MTT toaineiden pitoisuuteen ravintoaineiden koEläimet tarvitsevat kasvuunsa typpeäpentosanaasit, sisältäβ-glukanaasit jestelmän uudistaminen perustuu MTT:n konaispitoisuuden sijaan. Liemiruokinta pavää valkuaista ja aminohappoja. Yleisimpien Matalan fytaattipitoisuuden % 20–40 % rehuarvotyöhön, jolla pidetään rehuarvojen rantaa fosforin ja ilmeisesti myös2–5 valkuaisen rehukasvien aminohappokoostumus maissi ei kuiLisätietoja: maija.karhapaa@mtt.fi, laskentaperusteet yhtenevinä ja selkeytetään hyväksikäyttöä. tenkaan ole ihanteellinen sian kasvun ja hytiina.kortelainen@mtt.fi rehualan toimintaa. Sikojen optimaalinen ruokinta parantaa vinvoinnin kannalta. Teollisesti tuotettuja, Puh. 029 5317 312 ja 029 5317 385 Suomeen valittiin ranskalainen INRApuhtaita aminohappoja voidaan käyttää täy- kasvunopeutta ja rehuhyötysuhdetta, jolAFZ-rehuarvojärjestelmä. Se on jo käytössä Ruotsissa ja siitä on hyviä kokemuksia. Yhtei3 palstaa nen järjestelmä helpottaa sika-alan yhteistyötä maiden välillä. Sikojen rehuarvojen laskenta huomioi nyt aikaisempaa selkeämmin rehun ravintoaineiden ja energian käytön sian elimistösRuokintastrategia Lannan typpipäästöjen vähennys Lannan fosforipäästöjen vähennys sä. Energia-arvo ilmoitetaan nettoenergiana (NE) erikseen kasvaville ja aikuisille sioille. Rehunhyötysuhteen parantaminen 3 % / 0,1 yksikön parannus 3 % / 0,1 yksikön parannus Nettoenergia kuvaa energiaa, joka jää sikojen Rehun pilaantumisen/tuhlauksen minimointi 1,5 % / 1 %:n vähennys 1,5 % / 1 %:n vähennys kasvuun, lisääntymiseen ja liikkumiseen. Se ilmoitetaan megajouleina (MJ), ja rehuyksikRehun optimointi tarvetta vastaavaksi 10–15 % 10–15 % kö poistuu käytöstä. Vaiheruokinta 5–10 % 5–10 % Uusi järjestelmä tarkentaa myös aminohappojen sulavuutta, koska se erottaa osan Sukupuolilajittelu 5–8 % – sian suolistosta erittyvistä aminohapoista reAlennettu valkuaispitoisuus /aminohappotäydennys 20–40 % – hun sulamattomista aminohapoista. Rehuaineiden valkuaisarvot summautuvat aikaisemFytaasilisä/alhainen fosforitaso 2–5 % 20–30 % paa tarkemmin rehuseoksen valkuaisarvoksi. Fytaasilisä/entsyymisekoitus 5–8 % 20–40 % Järjestelmä tarkentaa erityisesti pienen valkuaispitoisuuden omaavien rehuaineiden, kuten Fytaasilisä/probiootit viljan, valkuaisarvoja. Laskentaan voi ladata ilmaisen Evapig®-ohjelman. Optimoi rehu sulavuuden mukaan 10 % 10 % Sikojen ruokintasuositukset päivitettiin 9 % vähennys / 1 % vähennys Raakavalkuaisen korvaaminen puhtailla aminohapoilla – rehuarvojärjestelmän mukaisiksi ja niihin raakavalkuaista tehtiin pieniä tarkennuksia. Niitä käytettäesHyvin sulavat rehuaineet 5% 5% sä rehuseokset on laskettava uuden rehuarvojärjestelmän mukaisesti. Myös ruokintalaitRehun rakeistus 5% 5% teisiin on päivitettävä uudet, megajouleina Rehun pieni partikkelikoko (700–1000 µm) 5% 5% ilmoitettavat ruokintakäyrät. Evapig® -ohjelma on ladattavissa ilmaiseksi Entsyymit: sellulaasit, xylanaasit, pentosanaasit, 5% 5% suomenkielisenä osoitteessa: www.evapig.com β-glukanaasit Rehutaulukot ja ohjelman ohjekirjat löyMatalan fytaattipitoisuuden maissi 2–5 % 20–40 % tyvät MTT:n Rehutaulukot -palvelusta: www.mtt.fi/rehutaulukot

Sikojen ruokintasuositukset tarkentuvat

14 MTT/HY

Perunan lehtien keltakirjavuus ja kurttuisuus ovat PVY-NTN oireita.

Onko Y-virus saatu hallintaan siemenperunatuotannossa?

Perunaa vaivaavat monet taudinaiheuttajat, joista useat ovat viruksia. Siemenperunatuotantoa on Suomessa ja muualla maailmassa haitannut viime vuodet erityisesti perunan Y-virus (PVY).

Uusi virusrotu oli aiheuttaa perunapulan Vuosituhannen alussa Suomeen levisi Yviruksen NTN-rotu, jota vastaan viljelyssä olleilla perunalajikkeilla ei ollut vastustuskykyä. Tämän seurauksena jouduttiin vuosina 2005 ja 2006 monia siemenperunaeriä hylkäämään tai pudottamaan alempaan siemenluokkaan. Joidenkin lajikkeiden osalta pula siemenperunasta suorastaan haittasi kotimaista ruoka- ja teollisuusperunatuotantoa. Samaan aikaan esiintyi siemenperunassa yleisesti myös Avirusta. Vuoden 2006 jälkeen oli Y-viruksen määrä siemenperunassa jälleen korkea vuonna 2009. Viimeisin huippuvuosi oli 2011, mutta sekä siemenperunaviljelysten hylkäyksien että luokanlaskujen suhteen tilanne oli helpompi kuin aikaisemmin. Viruspiikkeihin vaikuttavat osaltaan kirvojen kannanvaihtelut ja sääolot. Viime vuosina tilanne on parantunut merkittävästi, ja nyt lähestytään NTN-rodun leviämistä edeltävää tasoa. Myös A-virus näyttäisi lähes hävinneen siemenperunatuotannosta. Y-virus on kuitenkin muuntautuva, joten nähtäväksi jää miten tilanne jatkossa kehittyy. Jalostuksen, tutkimuksen ja valvonnan avulla hallintaan Myönteiseen kehityksen taustalla on useita

tekijöitä. Jalostamalla tuotettujen, hyvän Yviruksen vastustuskyvyn omaavien perunalajikkeiden osuus siemenperunatuotannossa on lisääntynyt. Helsingin yliopisto ja MTT toteuttivat yhdessä siemenperuna-alan toimijoiden ja Eviran kanssa Perunan Y- viruksen tehostettu torjunta ja PVY-STOP hankkeet PohjoisPohjanmaan High Grade -alueella. Alue on yksi Euroopan viidestä suojatusta siemenperunatuotannon alueesta, ja siellä viljellään yli 70 prosenttia Suomen siemenperunasadosta.2 PALSTAA 125 mm Hankkeet ovat tuottaneet monipuolista tietoa ja parantaneet tiedonvälitystä, minkä

avulla Y-viruksen hallintaa siemenperunatuotannossa on pystytty kehittämään. Merkitystä on myös viranomaisvalvonnalla, joka on Y-viruksen suhteen kattava verrattuna muuhun Eurooppaan. Perunan Y- viruksen tehostettu torjunta -hankkeen verkkosivusto: www. helsinki.fi/ppvir/tutkimusryhmat/ pvy/oirekuvat.html Hanna Ranta, Evira Lisätietoja: hanna.ranta@evira.fi Puh. 0400 272 041

45 40 35

400 Luokanlasku Hylkäys Testatut viljelykset

350 300

250

200

150

15 10

100

2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010

2011

2012

2013

Testattujen viljelysten lukumäärä

Y-viruksen määrä selvitetään laboratoriotestauksella Y-viruksen esiintymiselle on siemenperunalainsäädännössä asetettu raja-arvoja viranomaishyväksynnän eli sertifioinnin yhteydessä. Vaatimukset ovat tiukimmat korkeimmissa siemenluokissa, joista siemenperunaa lisätään. Virusmääriä tarkastellaan sekä viljelystarkastuksen että mukuloiden laboratoriotestauksen yhteydessä. Suomessa saa markkinoida vain sertifioitua siemenperunaa. Tarkastukset, laboratoriotestaukset ja sertifioinnin suorittaa Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. Tulokset siemenperunan virallisista laboratoriotestauksista kuvastavat Y-viruksen määrän kehitystä siemenperunatuotannossa Suomessa. Laboratoriotestauksen ulkopuolelle on rajattu Y-virukselle vastustuskykyisiä lajikkeita sekä B-luokkaan sertifioitavat viljelykset. Laboratoriossa vuosittain testattujen siemenperunaviljelysten osuus kaikista viljelyksistä on ollut noin 65 prosenttia, mutta vuoden 2013 siemenperunaviljelyksistä 75 prosentille tehtiin Y-virustestaus laboratoriossa. Tes-

tausmenetelmä on DAS-ELISA (doubleantibody sandwich enzyme linked immunosorbent assay).

% testatuista viljelyksistä

PVY vähentää perunan satoa ja heikentää sen laatua. Se leviää siemenperunasta kehittyviin tytärmukuloihin, ja kasvista toiseen kirvojen välityksellä. Määrä lisääntyy helposti sukupolvesta toiseen, kun perunaa lisätään kasvullisesti. Virusta kantava mukula on Suomen oloissa yleensä oireeton. Y-virusta ei voi torjua kemiallisin ruiskutuksin.

Viruksista aiheutuvien luokanlaskujen ja hylkäysten määrä suhteessa testattujen siemenperunaviljelysten määrään vuosina 2003-2013, sekä testattujen viljelysten lukumäärä vuosittain.

15 Leena Sahlström/Evira

Uudet hankkeet Lannankäsittelyn menetelmät testissä LANTATEKO-hanke testaa vuosien 2014–2015 aikana erilaisia lannankäsittelymenetelmiä. Tavoite on luoda toimivia käytännön ratkaisuja, joita tilat voivat ottaa suoraan käyttöönsä tehostaakseen lannan hyödyntämistä, kierrättääkseen ravinteita ja vähentääkseen lannan ympäristövaikutuksia. Hankkeessa suunnitellaan yksinkertainen biokaasulaitos todellisille karja- ja sikatiloille. Laitoksille luodaan toimintamallit, jotka sopeutetaan tilan muihin toimintoihin ja vuodenajoittain vaihtuvaan energiantarpeeseen. Laitosten kustannukset ja ympäristövaikutukset arvioidaan. Karjatilan laitos toteutetaan, mikäli investointi osoittautuu viljelijälle kannattavaksi. Lisäksi luodaan toimintakonsepti keskitetyn biokaasulaitoksen, kiertävän separointilingon ja sikatilojen yhteistyölle. Linkoa testataan sikatiloilla eri tavoin, ja tavoitteena on mahdollisimman tehokas fosforin erotus.

Ulkoilu parantaa kalkkunoiden hyvinvointia, vaikka tautiriski onkin ulkotarhassa suurempi kuin suljetussa kasvatushallissa.

Suomessa voidaan kasvattaa ulkoilevia kalkkunoita Luomukalkkunan tuotanto on tavanomaista tuotantoa haasteellisempaa, mutta sen myönteisiä vaikutuksia ovat lintujen parempi hyvinvointi, mahdollisesti alhaisempi kasvutahti ja parempi yleiskunto. Tautiriskeihin liittyvät haasteet luomu- ja laidunkalkkunatuotannossa johtuvat suureksi osaksi lintujen ulkoilusta. Kuluttajat suhtautuvat myönteisesti kalkkunatuotteisiin, mutta tuotteiden huono näkyvyys, saatavuus ja korkeampi hinta rajoittavat kulutusta. Laidunkalkkunan kasvatusta kokeiltiin hyvin tuloksin Närpiössä kesällä 2013. Vuosina 2011 ja 2012 luomukalkkunoita kasvatettiin Kauhavalla. Näistä uusista kasvatusmuodoista toivotaan apua suomalaisen kalkkunatuotannon laskuun ja heikentyneeseen kannattavuuteen. Tautisulku oleellinen osa tuotantoa Tautisuojaus on tärkeä osa modernia eläintuotantoa. Nykypäivän tuotannossa panostetaan terveydenhuoltoon ja sairauksien ennaltaehkäisyyn sen sijaan että keskityttäisiin vain hoitamaan sairaita eläimiä. Hyvä tautisuojaus kokonaisuutena vaikuttaa myönteisesti niin eläinten kuin ihmistenkin tautitilanteeseen sekä suojaa tuottajaa taloudellisilta tappioilta. Tilatason tautisuojauksella luodaan perusta koko ketjun tautisuojaukselle ja siten suojellaan sekä tuotannossa olevia eläimiä että kuluttajaa taudeilta.

Tehokas tautisuojaus vaatii tiloilta kuitenkin sekä rahallisia että työvoimaan liittyviä resursseja, mutta ennen kaikkea sitoutumista selkeisiin rutiineihin. Laidunoloissa riski aina suurempi Laidunoloissa tautisulun toteuttaminen samassa mittakaavassa kuin tavanomaisessa suljetussa kalkkunatuotannossa on mahdotonta. Tautisulun tarkoitus on estää taudinaiheuttajien pääsy saastuneesta ympäristöstä tuotantotiloihin. Laitumella parvea uhkaavat luonnonlintujen ja haittaeläinten kuten jyrsijöiden tartunnat sekä maaperäiset taudinaiheuttajat. Luonnonlinnut voivat tuoda siipikarjan tauteja hyvinkin kaukaa. Laiduntavien kalkkunoiden varteenotettavia tauteja ovat muun muassa sikaruusu, kampylobakterioosi, salmonelloosi, mustapäätauti, Newcastlen tauti sekä lintuinfluenssa. On syytä muistaa, että monet siipikarjan levittämät taudit voivat sairastuttaa myös ihmisiä eli ovat zoonooseja. Riskinhallintaa voi laidunolosuhteissa edistää myös laidunkierrolla sekä rokotuksilla, jotka vähentävät kalkkunoiden altis-

tumista taudinaiheuttajille ja sairastumista tauteihin. Luomukalkkunatuotantoa on tutkittu Maa- ja metsätalousministeriön rahoittamassa ”Luomukalkkunan tuotannon käynnistäminen” -kehittämishankkeessa. Hanke on tuonut saman pöydän ääreen useita toimijoita käsittelemään luomukalkkunaa monesta eri näkökulmasta. Eviran riskinarvioinnin tutkimusyksikkö on yhdessä MTT:n Taloustutkimuksen kanssa osallistunut hankkeeseen vastaamalla osa-alueesta, jossa tutkitaan tautisuojausta ja siihen liittyviä riskitekijöitä. Tautiriskien ja tautisuojauksen lisäksi hankkeessa on tutkittu luomukalkkunoiden ruokintaa, tuotannon kriteereitä ja lainsäädäntöä, luomun merkitystä kuluttajalle sekä liiketoimintaa ja tuotanto-olosuhteita. Tautisuojausosion loppuraportti julkaistaan kesällä 2014 Eviran tutkimuksia -julkaisusarjassa. Kitty Schulman ja Leena Sahlström, Evira Lisätietoja: kitty.schulman@evira.fi Puh. 040 163 2531

Toimintakonseptin suunnittelussa selvitetään kuivajakeen vaikutukset biokaasulaitoksen massa-, energia- ja ravinnetaseisiin sekä kartoitetaan tiloille koituvat hyödyt ja kustannukset . Samoin arvioidaan toimien ympäristövaikutukset erityisesti laitoksen kautta tapahtuvan fosforin uusjaon kannalta. Tilakohtaiselle separoinnille luodaan liiketoimintamallit. Lietelannan ja prosessoitujen lantatuotteiden levitysmenetelmänä testataan tanskalaista SyreN-happolisäystä (Biocover). Menetelmässä lantaan tai lantatuotteeseen lisätään letkulevityksen yhteydessä rikkihappoa, jolloin lannan pH laskee ja ammoniakkipäästöt vähenevät. Menetelmää verrataan lietelannan sijoituslevitykseen. Menetelmän taloudellinen kannattavuus ja ympäristövaikutukset arvioidaan. Hanke järjestää erilaisia tapahtumia ja tutkijoita voi tavata muun muassa kesän OKRA-maatalousnäyttelyssä. LANTATEKO-hanketta koordinoi MTT kumppaneinaan SYKE, Biovakka Suomi Oy ja Koneta Oy. Hanketta rahoittaa ympäristöministeriö ravinteiden kierrätyksen edistämistä ja Saaristomeren tilan parantamista koskevasta ohjelmasta.

Sari Luostarinen, MTT, Juha Grönroos, SYKE, Markus Isotalo, Biovakka Suomi Oy ja Eljas Jokinen, Koneta Oy Lisätietoa: sari.luostarinen@mtt.fi Puh. 029 531 7483 www.mtt.fi/lantateko ja www. ym.fi/ravinteidenkierratys

Oikea lannoitusmäärä on avain alkutuotannon ympäristövastuullisuuteen Ympäristövastuullisuudesta on alettu puhua yhä enemmän viime vuosina myös ruokasektorilla. Ruokaketjussa vastuullisuuden koetaan liittyvän vahvasti tekijän toimintaan.

mpäristövastuullisuuden käsitteen sisältö on monelle epäselvä, ja se vaihtelee käyttöyhteyksistä ja näkökulmasta riippuen. Alkutuotannon ympäristövastuun käsitteelle ei juuri löydy kirjallisuudessa määritelmiä, toisin kuin elintarviketeollisuuden ja kaupan ympäristövastuulle. MTT:n ja Helsingin yliopiston yhteishankkeessa tunnistettiin keskeiset ympäristövastuullisuuden keinot, joilla ruokaketjun toimijat voivat merkittävästi vähentää toimintansa ja koko ruokaketjun ympäristökuormitusta.

Ympäristövastuulliset toimenpiteet tiloilla Tehokas tuotanto Energiankulutuksen vähentäminen tuotantoon suhteutettuna Tuotoksen parantaminen uusien lajikkeiden ja rotujen avulla

Lannoitus tavoitesadon ja maaperän kasvukunnon mukaan

Hävikin määrän vähentäminen ja jätteiden kierrätys

Täsmäviljely isoilla lohkoilla

Tuotantoeläinten hyvinvoinnista huolehtiminen

Kemiallisen torjunnan käyttö vain todettuun tarpeeseen (IPM)

Viljelymaan kasvukunnosta huolehtiminen Kuivatuksesta huolehtiminen ojituksien avulla

Maan kasvukunnosta ja oikeasta pH:sta huolehtiminen

Maan tiivistymisen välttäminen

Nurmien ja muiden syväjuuristen kasvien käyttö

Toimenpiteet tärkeysjärjestykseen Alkutuotannon asianFossiilisten polttoaineiden korvaaminen Ravinteiden kierrätys suunnittelulla ja tilojen tuntijat nostivat esiin, että vastuullisuus liittyy uusiutuvalla energialla (esim. lannan yhteistyön avulla vahvasti tekijän toiminbiokaasutus) taan. Se on asenne, joka näkyy eri tavoin tekijän toiminnassa. Näin ollen vastuullisuutta lähdettiin hahmottamaan erityisesTurvemaiden Lantavarastojen Laskeutusaltaiden Kasvipeitteisyys ti erilaisten ympäristövastuullisten tai ekologiraivaamisen kattaminen hyödyntäminen erityisesti kaltevilla sesti kestävien keinojen välttäminen lohkoilla kautta. Hankkeessa laadittiin 17 kohdan lista asioista, joita ympäristövastuullisesti toimivien alkutuottajien tulisi toteuttaa. Koska maatalouden tukijärjestelmän piirissä ovat Alkutuotannon ympäristövastuulliset toimenpiteet voidaan hahmottaa teemoittain. lähes kaikki alkutuottajat, pyrittiin vastuullisiksi toiminnoiksi nostamaan toiminnot, jotka ylittävät pääsääntöisesti myös tukijärjestelmän edellyttämät ympäristövelvoitteet. sen avulla, maan tiivistymisen vähentämiLista lähetettiin arvioitavaksi noin 2 nen esimerkiksi viljelykiertoja ja hoitotöitä 000:lle ruokaketjun toimijalle, joista suurin suunnittelemalla, sekä lannoitusmäärän osa oli alkutuottajia. Vastauksia saatiin 310 mitoittaminen ja maan kasvukunnosta alkutuottajalta, noin 16 prosenttia tavoitehuolehtiminen. Kokonaisvastauksissa tärtuista tilallisista. Vastaajia pyydettiin arvioikeimmäksi keinoksi nousi lannoitusmäärän LMTT:n ja Helsingin yliopiston yhteislainsäädännöllisiä velvoitteita tai muita maan tärkeimmäksi kokemansa toimenpimitoittaminen maan kasvukunnon ja satohankkeessa päämääränä oli päästä syväledistämiskeinoja. Näitä ovat esimerkiksi teet asteikolla 1–4. tason mukaan. le ympäristövastuullisuuden käsitteeseen maan kasvukunnosta huolehtiminen pitäEsille nostetut ympäristövastuulliset toija sisältöön suomalaisessa ruokaketjussa. mällä maan pH optimaalisella tasolla, raKotieläintiloilla menpiteet ovat ensimmäinen askel ympärisvinteiden kierrätys, hävikin vähentäminen, Toimija- ja sidosryhmälähtöisen näkökulhyvinvointi ykkönen tövastuullisuuden sisällön määrittämisessä täsmäviljely sekä se, ettei turvemaita raivata man lisäksi perehdyttiin taustaksi myös Kotieläintilojen vastauksista tärkeimmäksi alkutuotannossa. Hankkeesta ilmestyy kesäpelloksi. oikeudelliseen näkökulmaan, sillä ympäympäristövastuulliseksi keinoksi nousi tuokuun alussa tutkimusraportti (Riipi et al.) Osaan keinoista liittyy puolestaan talouristövastuulla ymmärrettiin tässä sellainen tantoeläinten hyvinvoinnista ja terveydesYmpäristövastuullisuus ruokaketjussa. dellisia ohjauskeinoja, jotka kannustavat ympäristövaikutuksia vähentävä toiminta, tä huolehtiminen. Vain sitä kautta saadaan tekemään ympäristövastuullisia toimenpijoka ylittää lainsäädännön asettamat vaaparempi tuotostaso. Toiseksi tärkeimmäksi teitä. Tärkein taloudellinen ohjauskeino on timukset keinoksi nousi lannoitusmäärän mitoittami- Inkeri Riipi, Taija Sinkko, Juha-Matti Katajajuuri ja Sirpa Kurppa, MTT, Inga-Liisa maatalouden ympäristötuki. Muita ovat Tutkimuksessa nousseista keskeisistä ymnen tavoitellun satotason ja kasvukunnon Paavola, Helsingin yliopisto ja Ari Ekroos, muun muassa viljelykelpoisista olosuhteista päristövastuullisista toimenpiteistä on lainmukaan. Kolmanneksi tärkeimpänä pidetAalto-yliopisto huolehtiminen kuivatuksen avulla (avussäädännössä on huomioitu lähinnä lannan tiin maan kasvukunnosta huolehtimista pilevitystä ja kasvinsuojelua koskevat asiat tus tai laina ojitukseen), laskeutusaltaiden tämällä maan pH optimaalisella tasolla. Osaan toimenpiteistä, jotka tutkimukhyödyntäminen (tuki perustamiselle ja hoiKasvintuotantotilojen tärkeimmät keinot Lisätietoja: inkeri.riipi@mtt.fi sessa nousivat esiin keskeisinä ympäristödolle) ja uusiutuvan energian käyttö (invesolivat puolestaan seuraavat: viljelykelpoiPuh. 029 5317674 vastuullisuuden kannalta, ei liity mitään tointituki). sista olosuhteista huolehtiminen kuivatuk-

Kierrätys

Suorat päästöjen vähennyskeinot

Taustalla lainsäädännön vaatimukset ja vapaaehtoiset sitoumukset

17 Kuvat: Anu Räty/MTT

Uudet hankkeet Peltojen ravinnetaseille tarkempi tulkinta Miten peltolohkojen ravinnetaseet vaihtelevat eri olosuhteissa? Millaisiin taseisiin voidaan parhaimmillaan päästä? Mikä on ympäristön kannalta hyvä ravinnetase?

Maestro-lajikkeen syksyllä 2012 kylvetyt porkkanat ehtivät kasvaa liiankin isoiksi. Syksyllä kylvetyt palsternakan White Gem-lajikkeen juuret kasvoivat myös hyvin.

MTT Sotkamossa syksyn 2012 sateet aiheuttivat porkkanamaan kuorettumista ja myöhemmin aukkoisuutta kasvustoon.

Porkkanan ja palsternakan syyskylvö vaatii ennustajan taitoja

Maatalouden ympäristöohjauksessa ravinnetaseet olivat toimenpiteenä kolmannella kaudella, mutta ohjausvaikutus ei toiminut odotetulla tavalla. Ilman ravinnetaseiden vaihtelun perusteellista analysointia onkin vaikeaa antaa luotettavaa tulkintaa tasearvojen sisältämästä tiedosta.

Porkkanan syyskylvö voi onnistuessaan aikaistaa satokautta. Palsternakan syyskylvö puolestaan kasvattaa juuren kokoa. Kuitenkin oikean kylvöajan määrittämisen vaikeus tekee syyskylvöstä epävarman viljelymenetelmän. Pohjois-Suomessa kasvukauden lyhyys ja alhaiset lämpötilat rajoittavat vihannesviljelyä ja vähentävät viljelyn kannattavuutta. MTT Sotkamossa ja Rovaniemellä testattiin porkkanan ja palsternakan syyskylvöä 2011 ja 2012. Syyskylvöllä haluttiin kokeilla, aikaistaako syksyinen kylvö satokautta PohjoisSuomessa. Lisäksi haluttiin selvittää, miten syyskylvö onnistuu ja vaikuttaako se sadon laatuun ja määrään. Kokeessa olivat mukana porkkanalajikkeet Exelso ja Maestro sekä palsternakka White Gem. Kylvöjä tehtiin lokakuussa 2011 ja 2012 viikoilla 40, 41, 42 ja 43, yhteensä neljä eri kylvöä. Syksyllä 2012 palsternakalla tehtiin kolme kylvöä. Verrokiksi kylvettiin samat lajikkeet toukokuun lopulla 2012 ja 2013. Syksyllä kylvetty porkkana innokas kukkimaan Sotkamon porkkanalla molempina vuosina parhaiten onnistui viimeinen kylvö lokakuun lopussa (viikko 43). Rovaniemellä syksyn 2011 kylvöistä onnistui parhaiten viimeinen kylvö ja syksyn 2012 kylvöistä ensimmäinen ja toinen kylvö (viikot 40 ja 41). Onnistuneet syyskylvökset olivat jo taimettuneet, kun kevätkylvöt päästiin aloittamaan. Syyskylvö aikaisti porkkanan kasvua keväällä, ja satoa päästiin korjaamaan noin viikkoa ennen keväällä kylvettyä porkkanaa. Syksyllä kylvetyt porkkanat muodostivat enemmän kukkavarsia kuin keväällä kylvetyt. Kukkavarrellisia oli enimmillään 5–20 prosenttia kasvustosta. Maestro-lajikkeella kukkia esiintyi huomattavasti enemmän kuin Exelso-lajikkeella. Rovaniemellä palsternakan syyskylvössä ensimmäinen kylvö (viikko 40) tuotti parhaimman sadon molempina vuosina. Sotkamossa viikon 41 kylvös oli satoisin molempina vuosina. Kevätkylvöistä ei saatu yli 35 cm pituisia juuria. Syksyn 2011 Rovaniemen parhaiten onnistuneessa kylvössä nii-

tä oli noin 11 prosenttia ja keskipaino oli 0,176 kg. Syksyn 2012 kylvössä vastaavasti noin 6 prosenttia ja keskipaino oli 0,242 kg. Syyskylvö on arpapeliä Porkkanan syyskylvö voi onnistuessaan aikaistaa satokautta. Kokeessa syksyllä 2012 kylvetyt porkkanat kasvoivat molemmissa lajikkeissa liian suuriksi, joten todellinen satoa aikaistava vaikutus on suurempi kuin kokeen yksi viikko. Rovaniemellä palsternakka näyttäisi hyötyvän syyskylvöstä. Kasvuajan pitenemisen myötä juuret ehtivät 2 palstaa kasvaa suuremmiksi. Kuitenkin syyskylvön ajoitus on arpapeliä, koska talven tuloa on vaikea ennustaa. Ennen maan jäätymistä itämään ehtineet

siemenet tuhoutuvat. Lisäksi monesti syksylle ajoittuvat runsaat sateet sekä pellolla seisova ja virtaava vesi aiheuttavat kasvustoon aukkoja. Porkkanan syyskylvökokeilu oli osa MTT Sotkamon koordinoimaa Vihannesviljelystä vahva elinkeino Pohjois-Suomeen -hanketta, joka on rahoitettu EU:n Maaseuturahastosta Kainuun, Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin ELY-keskusten kautta. Anu Räty, Vesa Järvelin, Janne Ylijoki ja Kaisa Soppela, MTT Lisätietoja: anu.raty@mtt.fi Puh. 029 531 7704

Rovaniemi

Sotkamo

2012

2013

2012

2013

Koko sato

Exelso, kevät

30,8

67,3

39,1

49,0

Maestro, kevät

32,1

69,2

40,8

48,0

Lajike/kylvöaika

Peltolohkojen ravinnetaseet sisältävät ympäristön ja kestävän viljelyn kannalta olennaista tietoa. Typpi- ja fosforitaseet vaihtelevat eri vuosien ja viljelyolosuhteiden välillä, mikä on rajoittanut niiden koko potentiaalin hyödyntämistä. Meiltä puuttuu tulkinta siitä, minkä suuruiset ravinnetaseet ovat ympäristön kannalta turvallisia tai taloudellisesti järkeviä erilaisissa maaperäoloissa ja viljelykierroissa.

Exelso syys, vko 40

57,5

77,0

16,9

0,8

Exelso syys, vko 41

45,4

89,7

19,3

37,8

Exelso syys, vko 42

52,5

64,1

18,5

58,9

Exelso syys, vko 43

60,0

0,0

45,5

102,0

Maestro syys vko 40

46,2

80,7

1,1

0,0

Maestro syys, vko 41

37,3

73,0

0,1

39,9

Maestro syys, vko 42

38,6

58,4

1,5

40,4

Maestro syys, vko 43

52,3

0,0

19,7

63,1

White Gem, kevät

5,2

18,1

14,6

23,6

White Gem, syys, vko 40

15,8

30,5

8,3

26,9

White Gem, syys, vko 41

13,7

26,4

17,1

28,0

White Gem, syys, vko 42

13,3

0,0

13,1

14,3

White Gem, syys, vko 43

12,6

0,0

16,0

0,0

MTT, Suomen ympäristökeskus, Perunantutkimuslaitos ja Sokerijuurikkaan tutkimuskeskus käynnistävät Makera-varoilla tutkimushankkeen HYÖTYÄ TASEISTA. Tutkimuksessa yhdistetään ja tiivistetään ravinnetaseisiin sisältyvä informaatio uudella tavalla, mistä toivomme olevan hyötyä resurssitehokkaan viljelyn kehittämiselle. Ensimmäisenä tavoitteena on löytää ja analysoida erilaisiin peltomaihin ja viljelykasveihin liittyvä ravinnetaseiden vaihtelu. Käytämme kaiken saatavissa olevan tasetiedon sekä tutkimuksista että maatiloilta kerätyistä aineistoista. Hankkeessa hyödynnetään maataloushallinnon, maatalous- ja ympäristöneuvonnan ja muiden tahojen keräämiä aineistoja. Toisena tavoitteena on asettaa ravinnetaseille viitearvot. Arvot määritellään olosuhteista riippuvan vaihtelun, ympäristövaikutuksiin liittyvien kriteerien sekä viljelyn taloudellisen tuloksen avulla. Kun arvioidaan, onko yksittäisen peltolohkon ravinnetase pieni, kohtalainen vai suuri, käytetään apuna hyviä satoja tuottavien peltolohkojen ravinnetaseita ja talouden kannalta optimaalisia tasearvoja. Tutkimuksessa julkaistaan eri olosuhteita vastaavien ravinnetaseiden jakaumat. Yhdessä taseiden viitearvojen kanssa ne muodostavat arvokkaan tietovarannon, kun viljelyssä etsitään mahdollisuuksia parantaa ravinteiden käytön hyötysuhdetta.

Eila Turtola, MTT Lisätietoja: eila.turtola@mtt.fi Puh. 029 531 7843

Työstä tuli huima harrastus Kun koirien ruokintatutkimus päättyi MTT:ssä reilu kymmenen vuotta sitten, tutkija Riitta Kempe ei voinut enää kuvitellakaan elävänsä ilman tutuiksi tulleita tutkimuskoiria. Nyt hän tähtää valjakkourheilun MM-kisojen kultamitalille. Kuvat: Niina Pitkänen/MTT

Matkustaminen kuuden koiran kanssa, koirien lämmittely, valjastus, valjakon kuljettaminen lähtöviivalle, lähtölaukaus, maaliintulo. Kaikkea tätä sisältyy valjakkokoiran ja ohjastajan kilpailupäivään. Kilpailu ei kuitenkaan pääty vielä maaliviivalle, koska kolmen päivän mittaisissa kisoissa pitää ajaa myös seuraavana päivänä. Koiria pitää käydä pissattamassa, juottamassa, verryttelemässä ja venyttelemässä usein puolille öin. Jossain vaiheessa pitää ehtiä itsekin nukkua. Miten ihmeessä MTT:n erikoistutkija Riitta Kempe on päätynyt tällaiseen hommaan? Tutkimuskoirilla kilpailuihin Riitta Kempe aloitti tutkijan työt MTT:ssä vuonna 1996, kun Ypäjällä tutkittiin työkoirien ravitsemusta ja valmennusta. Hänellä oli ollut koira lenkkikaverina teinivuosista lähtien, mutta tutkimuksen myötä hän innostui rekikoirista ja valjakkoajosta. ”Tutkimuskoiriksi saatiin Suomen huippuvaljakkoajaja Juhani Heikkisen koiria. Niitä valmennettiin aluksi hevosten juoksumatolla ja myöhemmin maastossa. Tutkimuskoirilla myös kilpailtiin, jotta näimme ruokinnan ja valmennuksen tulokset käytännössä”, Riitta Kempe kertoo. Tuloksia kelpasi katsella: tutkimusvaljakko oli SM-tasolla yksi parhaista keskipitkän matkan koiravaljakoista. Koirien kuivaruoan valmistus kuitenkin loppui Suomessa vuonna 2000, joten MTT:n tutkimuskin ajettiin alas. Siinä vaiheessa Riitta Kempe hankki ensimmäisen oman valjakkokoiransa. ”Ei tullut kysymykseenkään, että olisin ollut ilman rekikoiria.” Kun vielä tammelalaisen valjakkosafariyrittäjä Kalle Pohjolan koirat päätyivät Kempen tarhaan, oli ensimmäinen valjakko koossa. Jalostusjälki näkyy tuloksessa Riitta Kempe on kasvattanut valjakkoaan vuosien ajan. Tällä hetkellä tarhassa on reilut 20 koiraa. Koirat ovat rodultaan Alaskasta tuotua alaskanhuskya ja saksanseisojaa. ”Maailman huipulla pitää olla oikean kokoinen koira oikeaan luokkaan. Tätä nykyistä linjaa on valittu pitkään, ja kehityksessä hyödynnetään rotuvalintoja. Valjakkokoiria eivät sido rotumääritelmät, vaan ainoastaan juoksuvoima, kestävyys ja nopeus ratkaisevat”, hän kertoo. Pentueen kasvattaminen on aina parin vuoden projekti, joten huteja ei myöskään kannata tehdä. Kolme vuotta sitten Riitta Kempen valjakko sitten juoksikin jättipotin. Norjan Hamarissa Riitta ja koirat kirivät kolmipäiväisessä sprinttikilpailussa MM-pronssille. ”Olin kasvattanut ja kouluttanut kaikki koirat pennusta lähtien itse, joten siinä oli jo omaa jalostusosaamistakin mukana”, hän kertoo tyytyväisenä. Valjakkomaailma huipulla ajatellaan neljän vuoden jaksoissa. Edellisten MM-kisojen koirat ovat jo liian vanhoja seuraaviin kisoihin, joten Riitta Kempe on valinnut ensi talven MM-kisoihin lähtevät koirat jo pari vuotta sitten. Tavoite on tietenkin kirkastaa edellisten kisojen mitalin väriä. ”Onhan se tärkeää, että kilpailuissa menestyy. Ketä kiinnostaa, jos on aina viimeinen”, hän naurahtaa. Ruokintatiedon tarve huutava Tällä hetkellä Riitta Kempe kehittää MTT:ssä turkiseläinten jalostusohjelmaa. Työssä on hyötyä aiemmasta tutkimuksesta koirien pa-

Riitta Kempen koiratarhalla alkaa melkoinen kuhina, kun osa koirista pääsee tarhasta ulos.

rissa. Turkiseläimillä on paljon samantyyppisiä ongelmia kuin koirilla: jalkavaivoja, silmäsairauksia, lihavuusongelmia. Lisäksi hän käy puhumassa erilaisissa tilaisuuksissa koirien ravitsemuksesta ja vie tutkimustietoa käytäntöön. Hän on huomannut, että koirien ruokintaan liittyvän tiedon ja neuvonnan tarve on nykyään suorastaan huutava. Lemmikkeihin liittyvät ammatit ovat suosittuja täydentävät perinteistä maataloussektoria esimerkiksi alan oppilaitoksissa. ”Tietoa tarvitsevat niin eläinlääkärit, lemmikkieläinten omistajat, valtion virkakoirien ohjaajat ja opaskoirien omistajat, mutta osaajia on vähän. Jonkinlainen koirien ravitsemusklinikka olisi tarpeen. Tässä olisi agronomeille yrittäjyyden mahdollisuus”, Riitta Kempe pohtii. Niina Pitkänen, MTT

Riitta Kempe Tammelassa asuva MTT:n tutkija. MMM, pääaineena eläinjalostus, sivuaineena eläinravitsemus. Suomen Valjakkourheilijoiden liiton entinen puheenjohtaja (2003– 2010, 2011–2012) ja Sisä-Suomen valjakkourheilijat ry:n sihteeri. Suomen valjakkomaajoukkueen jäsen. Valjakkourheilun MM-kisoissa pronssia 2011. EM-kisoissa 2012 ja 2014 viides sija, kaksi suomenmestaruutta 2010 ja 2011 sekä 13 himmeämpää SM-mitalia.

Hyvältä valjakkokoiralta odotetaan paljon: pitää olla samaan aikaan ystävällinen, jämäkkä, itsenäinen ja tiimityöskentelijä. Kahdeksan kuukauden ikäinen Loppi on alaskanhuskyn ja saksanseisojan risteytys.

Seuraava Maaseudun Tiede -liite ilmestyy 17.10.2014

Anja Koskela

Kolumni Aapo Korkeaoja aapo.korkeaoja@gmail.com

Yksikin perinnekukkapenkki voi olla jo museopuutarha.

Perinnekasvit ovat osa elävää museota Mikä on museopuutarha? Entä miten museon vanhoja kasveja hoidetaan ja esitellään? Millaisia vanhoja kasveja kannattaa vaalia ja mitä tietoja niistä on hyvä kerätä? Näihin ja moniin muihinkin käytännön kysymyksiin löytyy vastauksia museopuutarhan opaskirjasta. Museopuutarhan kasvit voivat olla samalla tavalla osa museon kokoelmia kuin esineet, vaikka niiden hoito on erilaista. Museon elävän aineiston hoito vaatii pitkäjänteistä puurtamista alkuinnostuksenkin jälkeen. Kastelu, kitkeminen ja täydentäminen ovat jokavuotista työtä. Siksi ennen ensimmäistä lapionpistoa tai vanhan raivaamista on hyvä suunnitella museopuutarhan perustamista sekä kasvien dokumentointi- ja arkistointikeinoja. Maatiaisten tarinat kirjoihin Museopuutarhaan soveltuvat maatiaiskasvit ja vanhat lajikkeet eli perinnekasvit, joilla on oma tarinansa ja dokumentoitu historiansa. Kasvi on kasvanut pitkään puutarhassa tai tietyllä paikkakunnalla, tietyssä talossa, ehkä nimetyn henkilön hoitamana. On ehkä tietoa, millainen oli se puutarha, jossa kasvi kasvoi. Tarina voi kertoa, miten kasvi on siirretty seuraavaan taloon ja sitä seuraavaan. Tallessa voi olla resepti, jossa kasvia on hyödynnetty. Kasvilla on ehkä ollut erityinen nimityksensä ja se on voinut olla mukana sattumuksissa. Haistelua ja hypistelyä Museopuutarhassa kasveja voi hypistelläkin. Niitä voi haistella ja kuunnella ja niitä voi saada museosta mukaansa, kun tulee aika jakaa runsastuvia kasvustoja. Museon kasvit voivat levitä museon ulkopuolelle, yhä uusiin puutarhoihin. Museoiden avulla voidaan kannustaa perinnekasvien vaalimiseen ja käyttöön niin kotipihoissa kuin viherrakentamisessakin sekä historiallisissa että uudemmissa ympäristöissä. Museoissa avautuu entistä paremmin puutarhan merkitys historiallisena ja paikallisena perintönä sekä tarinallisena voimavarana. Samalla vanhoja kasvikantoja ylläpitävä museo tekee paikallista kasvigeenivaratyötä, työtä suomalaisiin olosuhteisiin sopeutuneiden kasvikantojen elinvoimaisuuden hyväksi. Museopuutarhan perustamisen ja hoidon opaskirja kumpuaa MTT:n Perinnekasvit museopuutarhoissa -hankkeeseen osallistuneen kolmen museon puutarhan kokemuksista. Opasta voidaan hyödyntää ja soveltaa myös muissa museopuutarhoissa kautta maan, niin vanhoissa kuin perustettavissakin. Maarit Heinonen, Sirkku Pihlman, HannaLeena Kaihola, Anja Koskela, Merja Hartikainen, Aaja Peura ja Hilma Kinnanen Lisätietoja: maarit.heinonen@mtt.fi Puh. 029 531 7199

Perinnekasvit museoihin Perinnekasvit museopuutarhoissa -kehittämishankkeen tavoitteena oli herättää museoita vaalimaan vanhoja paikallisia kasvikantoja ja auttaa niitä rakentamaan uusia museopuutarhoja, joilla edistetään kestävien ja historiallisesti kiinnostavien kasvien viljelyä. Hankkeessa kerättiin myös historiallista alkuperätietoa vanhoista kasveista. Tätä tietoa hyödynnettiin lajikemäärityksissä ja kasvien esittelysuunnitelmissa. Hankkeessa toimittiin kolmessa museopihassa Varsinais-Suomen alueella: Yläneen kotiseutumuseossa sekä Kaarinan Pukkilan ja Kuusiston kartanoissa. Perinnekasviasiat rantautuivat hankkeen myötä myös Turun yliopiston museologian opetukseen erikoistumismahdollisuutena. Hanke sai Leader-rahoitusta Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskuksesta, Varsin Hyvä ry:n toimintaryhmän alueelta.

LAMPAITA

Mikä on ympäristö ja tarvitseeko se ystäviä? On lähdettävä määritelmästä. Jos ympäristö on luonto, joka on olemassa ihmisen tarpeita varten, saadaan ajatuskululle pohja. Maailman lapset ruokkiva maatalous on luonnonvarateollisuutta, jonka ketjun ensimmäinen lenkki on maanviljelijä ja viimeinen on nälkäinen suu. Kysymys on koneistosta, jonka kasvu on yksi ainoista kapitalismin logiikan välttämättömyyksistä. Niin kauan kuin väestömäärä kasvaa tulee myös maatalouden tuottavuuden kasvaa. Omana elinaikanani viisi miljardia on muuttunut kuudeksi ja lapsieni elinaikana luvuksi saadaan kahdeksan. Peltojen tulee tuottaa enemmän ruokaa joka vuosi. Jos ajatellaan ihmiskeskeisesti, vaihtoehtoja on muutamia. Voidaan luopua lihan- ja maidontuotannosta ja lisätä viljakasvien tuotantoa. Voidaan kehittää entistä tehokkaampia keinolannoitteita ja geenimanipuloida lajeja, jotka tuottavat suurempia satoja. Hyönteissyönti ei ole mikään vähäpätöinen trendi, vaan sirkka suussa saattaa pelastaa maailman. Ongelma on, että loputtoman kasvun tarvetta ei ikuisesti pystytä kompensoimaan keinotekoisilla edistysaskelilla. Nälän kasvaessa joudutaan valitsemaan oman ja jonkun muun nälän välillä. Sota siitä syttyy. Mahdollista on myös luopua saavutetuista eduista ja jakaa olemassa olevia resursseja tasaisemmin. Ihmiskunnassa luopuminen siitä, minkä eteen jo sukupolvet ovat tehneet työtä, on kuitenkin käsittämätön ajatus. Omavaraistaloudesta nouseva luonnon ja ihmisen sopusointu on kaukana urbaanin kuluttajan ja toisaalta maatalouden realiteeteista. Kaikki kunnia niille, jotka omavaraistalouteen tässä yhteiskunnassa pystyvät.

Tuntuu hullulta, että ekologisuus ja maatalous eivät näytä mahtuvan samaan lauseeseen. Näkökulmia riittää: Joko maatalous riistää ja kuormittaa, on liian kaukana luonnonmukaisesta tai pyrkii hyväksikäyttämään vallitsevia ekotrendejä. Tukipolitiikka on vain ekologista sumutusta. Tilakoon kasvaessa ajatus ihmiskeskeisestä ympäristöstä vahvistuu, sillä suuruuden ekonomia ja ekologia eivät kulje käsi kädessä. Väistämättä herää kysymys: mikä on ympäristölle ystävällistä? Täytyy määritellä ystävä: Ystävä on joku, joka on toiselle hyvä. Ystävyys on vastavuoroista ja sitoutunutta toimintaa yhteisen hyvän edistämiseksi. Koko ajatus ihmisen ystävällisyydestä luontoa kohtaan on absurdi. Ihmisen asettaminen maailman navaksi ja pyyntö olla ystävä sille, minkä osa hän itse on, on sama kuin pyytäisi sohvalla makaavaa aviomiestä auttamaan lastenhoidossa. Pikku apuri pyyhkii pyllyt ja vaatii vielä hyvitystä oivaltamatta siittäjän vastuutaan. Vastavuoroisuuden velvoite on mahdoton toteuttaa jos ihminen ei astu ulos ympyrän navasta. Ympäristölle ystävällinen teko voidaan johdattaa kultaisesta säännöstä: tee siten kuin toivot itsellesi tehtävän. Ihminen on riippuvainen luonnosta ja siksi luonnon etu on ihmisen etu. Osa luonnosta pitäisi säästää ihmiseltä koskemattomaksi, osa saa palvella ihmisen tarpeita. Tarpeiden palvelun tulee olla sellaista, ettei se jätä pysyviä jälkiä kiertokulkuun. Vahinko vain, ettei ihmisen viisaus pysty tähän. Tehotalouden teknologinen kehitys on niin nopeaa, ettei kaikkia sen seurauksia pystytä tutkimaan tai ennakoimaan. Ahneella on ahneen loppu.

20 Tuomas Marttila/Rodeo

Reseptit Coleslaw eli amerikkalainen kaalisalaatti Pienehkö kerä valkoista kaalia 1 punasipuli vihreä paprika 2 porkkanaa Kastike: 1–2 dl majoneesia 2 rkl omenaviinietikkaa 1 tl Dijon-sinappia mustapippuria Suikaloi kaali ja paprika, josta on poistettu sisus sekä pilko sipuli ja porkkanat. Sekoita kastike ja lisää muiden ainesten joukkoon. Anna salaatin tekeytyä hetken viileässä. Kevyemmän kastikkeen saa, kun korvaa majoneesin osittain tai kokonaan maustamattomalla, paksulla jogurtilla. Pirjo Mattila/MTT

Kesätoripöytien kaalitarjonta on pian kukkeimmillaan.

Kaalilla kesäkuntoon

Uuden kaalivuoden aloittavat rapeat varhais- ja kesäkaalit, jotka pursuavat hyviä ravintoaineita. Ne auttavat myös silloin, jos viimevuotiset kesähousut ovat jääneet pieniksi. Kaalikasvit kuuluvat ristikukkaiskasvien heimoon ja niitä on joka lähtöön. Kerä-, puna-, kurttu- ja ruusukaali ovat keriviä kaaleja, joista syödään lehtien muodostama kerä. Kukka- ja parsakaalista käytetään ravinnoksi kukinto. Lehtikaalista popsitaan lehdet ja kyssäkaalista varsimukula. Viljelykasveista rypsi ja rapsi ovat kaalien sukulaisia. Kaaleja saa ympäri vuoden. Kohta uuden kaalivuoden aloittavat rapeat varhais- ja kesäkaalit, joiden jälkeen kypsyvät mehevät syyskaalit. Myöhäissyksyllä valmistetaan hapankaalia, ja talvella kauppojen laareista löytyy isoja, tiivisrakenteisia puna- ja valkokaaleja. Kaalit pursuavat vitamiineja Kaalit ovat vähäenergistä purtavaa ja todellista laihduttajan ruokaa. Ne sisältävät energiaa vain 20–40 kcal/100 g. Vaikka kaalit ovat vähäkalorisia, ne pursuavat hyviä ravintoaineita. Vesiliukoisista vitamiineista kaalit sisältävät erityisen paljon C-vitamiinia, jota saa sadasta grammasta noin 40–120 mg. Myös suomalaisille tärkeää foolihappoa kaalikasveissa on runsaasti, noin 30–120 ug/100 g. Vesiliukoisten vitamiinien parhaimmat lähteet ovat parsa- ja lehtikaali. Rasvaliukoisista vitamiineista kaalit sisältävät E- ja K-vitamiineja, sekä A-vitamiinin esiastetta beetakaroteenia. Karotenoideja on paljon erityisesti lehtikaalissa, mutta myös ruusu- ja parsakaali sisältävät niitä runsaasti.

Kivennäisaineista merkittävin on kalsium, mutta myös kaliumia, mangaania, seleeniä ja rautaa löytyy. Kaaleissa on kohtalaisen paljon sekä liukenevaa että liukenematonta kuitua, joilla on merkitystä veren kolesterolitason alentamisessa ja suolistosairauksien ehkäisyssä. Kaaleista saa syöpäsuojaa Kaalien uskotaan estävän syöpää, sydän- ja verisuonitauteja ja muita kansansairauksia. Mekanismeja ei täysin tunneta, mutta terveysvaikutusten oletetaan aiheutuvan hyvien ravintoaineiden lisäksi kaalien sekundaarimetaboliiteista. Näitä ovat muun muassa glukosinolaattien hajoamistuotteet, muut rikkiä sisältävät yhdisteet sekä flavonoidit. Erityisesti glukosinolaattien hajoamistuotteet, isotiosyanaatit, ovat saaneet paljon huomiota mahdollisina syöpää ennaltaehkäisevinä yhdisteinä. Glukosinolaatit eivät oletettavasti ole sellaisenaan tehokkaita, vaan ne hajoavat, kun kasvisoluista vapautuu niitä pilkkovaa entsyymiä, myrosinaasia. Paljon tutkittu mahdollinen syövänestäjä, sulforafaani, on tällainen isotiosyanaatti. Esimerkiksi parsakaali sisältää sulforafaania. Kaalit ovat hyvin monikäyttöinen ja edullinen vihannesryhmä. Niitä kaikkia voidaan käyttää raakana raasteissa ja salaateissa. Kaalit sopivat myös lämpimiin ruokiin, kuten keittoihin, patoihin, murekkeisiin ja leivonnaisten täytteeksi. Parsa-, kukka- ja ruusukaalia käytetään useimmiten lämpimänä

kasvislisäkkeenä. Kaaleja voi myös hapattaa. Mutta se haju? Keitettäessä kaaleista vapautuvan tunnusomainen hajun saa aikaan rikkiyhdiste, jonka nimi on dimetyylisulfidi. Myös kaalin terveysvaikutteiset rikkiyhdisteet aiheuttavat epämiellyttävää hajua. Jos pidät hajua kestämättömänä, niin sitä voi miedontaa lorauttamalla kaalin sekaan tilkka etikkaa tai sitruunan mehua valmistuksen alkuvaiheessa. Tuoreena esimerkiksi salaateissa kaalien kaikki ravintoaineet ja terveysvaikutteiset yhdisteet säilyvät parhaiten. Ikävä kyllä kaikkien vatsa ei hyväksy kypsentämätöntä kaalia. Hapankaali sen sijaan on tutkitusti terveysvaikutteista ruokaa ja se sopii myös herkkävatsaiselle. Hapankaali luo suolistoon otolliset olosuhteet hyville bakteereille eli probiooteille. Hapankaalia voi valmistaa itse tai ostaa valmiina kaupasta. Sitä voi nauttia sekä kylmänä että kuumana ja lisätä esimerkiksi salaatteihin, voileiville, keittoihin ja patoihin. Hapankaalissa terveysvaikutteiset yhdisteet säilyvät hyvin. MTT:llä on tutkittu erilaisten hapatteiden vaikutusta toivottujen glukosinolaattien hajoamistuotteiden syntyyn ja elintarvikkeiden laatuun. Pirjo Mattila, Maarit Mäki ja Raija Tahvonen, MTT

OLEMME OKRASSA 2.–5.7.2014

Kesäkaalista tulee mehevä salaatti, joka sopii esim. grilliruoan kanssa tai sellaisenaan.

Kuorrutettu kukka- ja parsakaali 1 pienehkö kukkakaali 1 parsakaali vettä, suolaa Kastike: 30 g voita tai margariinia 3 rkl vehnäjauhoja 3 dl maitoa 2 dl kevytkermaa yrttisuolaa, paprikajauhetta, mustapippuria myllystä 2 dl juustoraastetta Tee ensin kastike. Kiehauta paksupohjaisessa tai teflonkattilassa rasva ja jauhot. Lisää nesteet pienissä erissä koko ajan sekoittaen. Keitä pienellä lämmöllä noin 5 min. Nosta kattila pois hellalta. Lisää noin puolet juustoraasteesta ja mausteet. Lohko kaalien kukinnot isohkoiksi paloiksi. Keitä kaalit puolikypsiksi, valuta ja nostele uunivuokaan. Kaada vähän jäähtynyt ja paksuuntunut kastike kaaleille ja ripottele pinnalle loput juustoraastetta. Kuorruta 225 -asteisessa uunissa kauniinväriseksi. Pirjo Mattila/MTT

Löydät meidät Luonnonvarat -yhteisosastolta. Lisätietoa teemoistamme: www.mtt.fi/okra2014 Katso lisää kaaliohjeita osoitteesta http://mttelo.mtt.fi/kaalilla-kesakuntoon