Maaseudun Tiede 2/2015

Ekosysteemipalveluilla hyötyä luonnosta Liite 2/2015 | 12.6.2015

Ihmiset saavat luonnosta monenlaista hyötyä.

Ekosysteemipalveluita ovat esimerkiksi uudenlaiset kalastuselämykset, jotka tukevat maaseutumatkailua. Niitä ovat myös hulevesialuilla ja liikenneympäristöissä kiitollisina kasvavat kasvit.

VILLE-PETTERI MÄÄTTÄ

Sininen biotalous hyödyntää vettä ja vesien biomassoja

Sininen biotalous hyödyntää veteen liittyviä tuotantomahdollisuuksia. Vedestä ja vesien biomassoista tuotetaan ruokaa, energiaa ja muita hyödykkeitä entistä monipuolisemmin ja tehokkaammin.

Sivu 3

Biokaasulaitoksesta hyötyy sekä karjatila että ympäristö Karjatilan biokaasulaitos tuottaa lannasta ja hävikkisäilörehusta tilalle lämpöä ja sähköä. Hakelämpölaitokseen verrattuna hyöty on 6 500 euroa ja 15 henkilöauton päästöjen verran.

Sivu 6

Riistakolmiolaskentojen tiedot siirtyivät maastosta nettiin

Suomessa riistan runsaus selvitetään vapaaehtoistyönä riistakolmiolaskennoilla. Laskijat voivat itse tallentaa tulokset riistakolmiot.fi-palveluun, josta kuka tahansa pystyy tietoa myös hakemaan.

Sivu 13 KATJA IKONEN

Ahvenanmaalaisen Brändö Laxin kalanviljelijät Kristoffer Granberg ja Lauri Kastinen antavat rehua kirjolohille ruokinta-aluksesta Brandössä maanantaina. Tavoitteena on automatisoida ja etäohjata ruokintaa.

Vesiluonnonvarojen käyttö ja kalatalous kovassa kasvussa Riistakolmiot.fi-sivustolla on myös lajiesittelyjä laskennoissa mukana olevista lajeista.

Tervasroso-sienitauti leviää salakavalasti ja tuhoaa mäntyjä

Tervasrosot ovat mäntyjen ruostesienitauteja. Ne leviävät joko suoraan männystä toiseen tai väli-isäntien kautta. Itiöitä voivat levittää jopa tutut puutarhakasvit, kuten pionit.

Sivu 17

Viljapeltojen viljelyyn kiertoa s. 4

Vesiluonnonvarojen kestävä käyttö eli sininen biotalous on 8,5 miljardin euron arvoinen biotalouden osa, jota kehitetään kovaa vauhtia eri tieteenalojen, ministeriöiden ja yritysten yhteistyönä.

Suurin sen ala on vesiliketoiminta, jossa suomalaisyritykset vievät vedenkäsittelylaitteita ja automaatiota. Myös matkailu ja vesivoima kuuluvat siniseen biotalouteen.

Alan perinteisin osa on kalatalous. Yhtenä sen tavoitteena on kehittää kestävää kalantuotantoa sekä Itämerellä että sisävesissä, jossa voidaan käyttää kiertovesikasvatusta, erityisasiantuntija Timo Halonen maa- ja metsätalousministeriöstä kertoo.

Parhaimmat kasvunäkymät on silakalla, jonka saaliit Selkämerellä ovat suuret ja jalostusta sekä sivuvirtoja kehitetään huomattavasti.

Merellä tärkeimmät kehityskohteet ovat kalankasvatus avomerellä ja Itämeri-rehu.

Yksi tavoite on vähentää lohen tuontia Norjasta ja korvata se kotimaiselle kirjolohella.

Ongelma on Suomen tiukat ympäristörajoitukset, mikä on estänyt tuotantoa kasvattamista. Uusilla menetelmillä ympäristöhaittoja ei tulisi, vaan päästään suljettuun kiertoon.

Kalankasvattamoille on tehty sijainnin-

PASI ROMAKKANIEMI

ohjaussuunnitelma, jossa on sopivimmat alueet kirjolohentuotantoon. Ne sijaitsevat pääasiassa Selkämerellä kaukana asutuksesta.

Kalalaitokset voivat olla nykyistä suurempia ja tuotanto tehokkaampaa.

Itämerirehu on kalanrehua, jossa käytetään Itämereltä pyydettyä kalaa, pääasiassa silakkaa. Sillä voidaan korvata valtameriltä tuotu kalajauho. Silakat vähentävät saman verran Itämeren ravinteita kuin kalankasvatuksesta niitä veteen kertyy.

Kemiönsaarelle on suunnitteilla ensimmäinen suomalainen kalajauhotehdas, mikä vähentää rekkarallia Tanskaan.

Sivut 10-11

Tornionjoella kalastaja voi saada saaliiksi näin komean lohen.

Satovahinkokorvaukset loppuvat s. 5 Haja-asutuksen lietteet voi käsitellä tilalla s. 15 Kauko Salo puolustaa metsän marjoja ja sieniä s. 18

Lohi on palaamassa Itämeren jokiin Jos haluat saada lohen tarttumaan vieheeseen, sinun kannattaa harkita kalastusmatkaa Itämereen laskeville lohijoillemme – Tornionjoelle, Simojoelle tai Kymijoelle. Jos sinun taas tekee mieli ostaa lohta ruokapöytään, Itämeren lohi alkaa olla ekologisesti kestävä valinta.

Luke laskee kudulle nousevia lohimääriä toukokuun lopulta elokuun lopulle. Tänä aikana päivittäisiä lohimääriä voi seurata netisssä www.luke.fi/kalat-ja riista/.

Sivu 12

2

Kansainvälistyminen mullisti Suomen kalamarkkinat Kalatuotteiden kysyntä kasvaa, mutta kasvu tapahtuu tuontikalalla. Kalan tarjonta on viimeisten vuosikymmenten aikana kaksinkertaistunut samalla, kun kotimaisten kalojen osuus on supistunut alle viidennekseen. Kuluttajat toivovat enemmän suomalaista kalaa, minkä vuoksi kotimainen tuotanto pitäisi saada uudestaan kasvuun.

VEIKKO SOMERPURO/LUKE

Vielä 1980-luvun alussa yli puolet kauppakalasta oli kotimaista. Suomalaiset söivät silloin yli 30 miljoonaa kiloa silakkaa. Kotimainen kalankasvatus lisääntyi nopeasti.

Puu voidaan kaataa vain kerran, mutta sitä voidaan halata monta kertaa.

Olemme älykkään biotalouden edelläkävijä LUONNONVARAKESKUS (LUKE) on asettanut tavoitteekseen olla älykkään biotalouden edelläkävijä. Uusi tutkimuslaitos yhdistää kolmen uusiutuvien luonnonvarojen hyödyntämistä kehittävän tutkimuslaitoksen osaamisen. Perinteiset sektoritutkimuslaitokset pysyivät tonteillaan: maatalous ja ruoka, puuntuotanto, riistaja kalavarat. Uusi tutkimuslaitos tarjoaa mahdollisuuden katsoa tätä uusiutuvien luonnonvarojen kokonaisuutta ja sen hyödyntämistä kokonaisvaltaisesti.

MAAN, METSÄN JA VEDEN viljaa voidaan hyödyntää monipuolisesti ruoan, kuidun, kemiallisten yhdisteiden ja energian tuotantoon. Asioiden katsominen yli sektorirajojen mahdollistaa yhteisten teknologioiden hyödyntämisen ja laajemman raaka-ainepohjan. Hajautettujen tuotantomuotojen hallinnan näkökulmasta sekä biomassavarojen määrän ja laadun seuranta että erilaiset logistiikkakysymykset ovat samantyyppisiä, puhutaanpa sitten elintarvikkeista, metsävaroista tai riista- ja kalakannoista. Näihin kaikkiin voidaan soveltaa samantyyppisiä uusia mittaus- ja kartoitusmenetelmiä, digitalisaatiota ja teollisen internetin mahdollisuuksia.

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN mahdollistaa myös osaamisen ja teknologian viennin vahvistamisen. Esimerkiksi Suomen metsäteollisuus on maailman luokan osaaja, mutta suuressa osassa maailmaa biomassojen hyödyntäminen perustuu pelto- ja ruohokasveihin tai elintarvikeketjun

sivujakeisiin.

LUKESSA NÄIDEN raaka-aineiden hallintaa katsotaan yhtenäisesti, mikä osaltaan tukee Suomen vienti- ja kasvutavoitteita.

Koko yhteiskunnan näkökulmasta on keskeistä, että biomassojen ravinteet ja niiden sisältämä energia hyödynnetään tehokkaasti. Näin vältetään sekä fossiilisten raaka-aineiden ehtyminen että ihmisperäisen toiminnan ympäristöhaitat.

RAAKA-AINEIDEN OHELLA palvelut ovat biotalouden tärkeä osa. Puu voidaan kaataa vain kerran, mutta sitä voidaan halata monta kertaa. Metsässä samoilulla on todistetusti suotuisia terveysvaikutuksia, samoin kuin vapaa-ajankalastuksella.

Villiruoka on uusi tapa brändätä Suomea ruokamaana. Luonnonvarojen monipuoliseen hyödyntämiseen liittyvät palvelut ja aineettomat arvot ovat oleellinen osa biotaloutta. Aineeton arvo on esimerkiksi tieto tuotteen tuotantotavasta ja alkuperästä.

Jäljitettävä tuote on markkinoilla arvokkaampi kuin bulkkituote.

LUKE RAKENTAA uusiutuvista luonnonvaroista uutta liiketoimintaa. Perusta on vanha, mutta näkökulma uusi.

MARKKU JÄRVENPÄÄ yksikönjohtaja, Luonnonvarat ja biotuotanto markku.jarvenpaa@luke.fi Puh. 029 532 6190

TOIMITTANUT: Riitta Salo-Kauppinen, Luke

Liite 2/2015

72. vuosikerta ISSN 1796-8763 (painettu) ISSN 1796-8771 (verkko) www.mtt.fi/julkaisut/ maaseuduntiede/haku.html

YHTEISTYÖSSÄ:

NORJALAINEN LOHI UI SUOMALAISTEN RUOKAPÖYTÄÄN 1990-luvulla tuoreen kalan markkinoita avattiin asteittain kansainväliselle kilpailulle. Tuonti vapautui EU-jäsenyyden myötä ja Norjan lohi valtasi markkinat. Lohi korvasi suomalaisten ruokapöydässä erityisesti silakkaa. Kotimainen kasvatus ei tiukkojen tuotantorajoitteiden vuoksi pystynyt vastaamaan kilpailuun.

KALAKAUPPA HYÖDYNSI TUONNIN VAPAUTUMISEN Kalakauppa ja kalan jalostus hyötyivät tuontirajoitusten poistumisesta. Kalakaupan liikevaihto kaksinkertaistui kahdessa vuosikymmenessä.

Tuontilohen tasainen laatu ja varma saatavuus helpottivat kalan jalostusta ja markkinointia. Isokokoinen lohi sopi monipuolisesti kalatuotteiden raaka-aineeksi. Lohesta tuli edullinen sisäänvetotuote vähittäiskauppaan.

Lohi muutti myös kalakaupan rakenteita. Lohta tuovat kalatukut ja jalostamot kasvoivat nopeasti. Isot kalayritykset tekivät kauppaa keskusliikkeiden kanssa. Keskisuuret ja pienet yritykset täydensivät erikoistuotteillaan isojen tarjontaa. Vähittäiskauppa kilpailutti kalan toimittajat 2 PALSTAA 125 mm tehokkaasti ja kaupan omat tuotemerkit kalatiskeissä yleistyivät. Koko kalaketju tuottajalta jalostukseen keskittyi.

KOTIMAISESTA LUONNONKALASTA PUUTETTA Kuluttaja jäi ihmettelemään, miksi kaupasta saa harvoin kotimaisia luonnonkaloja. Niistä oli vuosien saatossa tullut kalliita erikoistuotteita. Luonnonkalan tarjonta vähentyi ammattikalastajien huvetessa. Kaupalle luonnonkalan hankinta on tarjonnan hajanaisuuden ja kausittaisuuden vuoksi monimutkaista. Pienien toimituserien logistiikka on myös kallista.

KALANKASVATUKSELLA KOTIMAINEN TARJONTA KASVUUN Kalankasvattajat voivat lisätä tarjontaansa heti, kun saavat uusia tuotantolupia. Kalatalous- ja ympäristöviranomaiset ovat tunnistaneet vesiviljelyyn sopivia merialueita ja ympäristötehokkaita toimintamalleja. Pohjanlahdelle uusia kasvatuslaitoksia sijoitetaan ulkomeren tuntumaan tai avomerelle.

Kalarehuissa voidaan kierrättää Itämeren ravinteita. Sisämaahan perustetaan ympäristöystävällisiä kiertovesilaitoksia, joissa kalan tuotannossa käytettyä vettä puhdistetaan ja käytetään osittain uudestaan.

Tutkimuksen tuella tässä ovat ainekset kotimaisen kalankasvatuksen kestävään kasvuun. Kuluttajilla on jatkossa lupa odottaa laadukkaita kotimaisia lähikalatuotteita.

Lisätietoa kalamarkkinoista: http://www. rktl.fi/www/uploads/pdf/kalamarkkinakatsaus_2014.pdf Jari Setälä ja Kaija Saarni, Luke Lisätietoja: jari.setala@luke.fi Puh. 029 532 7682

Miljoonaa kiloa, fileepaino 90 80

Muu tuontikala

70

Muu kotimainen kala

60 50

Silakka

40

Tuotu lohikala

30 20

Kotimainen muu kasvatettu

10

Kotimainen kirjolohi

0

81 83 85 87 89 91 93 95 97 99 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1011 12 13

Suomalaisten ostamista kaloista jo puolet on kasvatettuja lohikaloja.

TOIMITUSKUNTA: Luke: Tuija Aronen Katja Holmala Erja Huusela-Veistola Anna-Kaisa Jaakkonen Erkki Joki-Tokola Kaisa Kuoppala Timo Muhonen Panu Orell

Miia Parviainen Marja Poteri Jari Setälä Terhi Suojala-Ahlfors Tuija Sievänen Sauli Valkonen Johanna Torkkel Riitta Salo-Kauppinen

Maaseudun Tulevaisuus: Tiina Taipale MAASEUDUN TIEDE Luonnonvarakeskus Viikinkaari 4 00790 Helsinki P. 029 532 6000 www.luke.fi

Luonnonvarakeskus on tutkimus- ja asiantuntijaorganisaatio, joka tekee työtä luonnonvarojen kestävän käytön ja biotalouden edistämiseksi.

Maaseudun Tiede –liite kertoo Luonnonvarakeskuksen ja sen yhteistyötahojen uusimmista tutkimuksista. Liite ilmestyy neljä kertaa vuodessa.

3

Sininen biotalous hyödyntää vettä ja vesien biomassoja Sininen biotalous hyödyntää veteen liittyviä tuotantomahdollisuuksia. Vedestä ja vesien biomassoista tuotetaan ruokaa, energiaa ja muita hyödykkeitä entistä monipuolisemmin ja tehokkaammin. Tämä onnistuu eri toimialojen osaamista ja teknologioita yhdistämällä.

ANTTI LEMPIÄINEN/YLE

Biotalous on uusi käsite, joka on selkeimmin määritettävissä tavoitteensa kautta.

Biotalouden tavoitteena on vähentää riippuvuutta fossiilisista luonnonvaroista, ehkäistä ekosysteemien köyhtymistä ja luoda uutta talouskasvua. Biotaloudessa ravintoa, energiaa, tuotteita ja palveluja tuotetaan uusiutuvia luonnonvaroja kestävästi hyödyntäen.

Biotaloudessa on kyse uusista toimintatavoista. Se yhdistää perinteisiä toimialoja ja synnyttää uusia kasvumahdollisuuksia toimialojen välille.

MITÄ ON SININEN BIOTALOUS? Vesi on keskeinen elementti biotaloudessa, ja se kytkeytyy kaikkiin uusiutuvien luonnonvarojen prosesseihin. Sinisestä biotaloudesta puhutaan etenkin, kun tarkastellaan vesivarojen ja vesiekosysteemien nykyistä tuottavampaa ja monipuolisempaa hyödyntämistä.

Suomella on runsaiden vesivarojen ja monipuolisen vesiteknisen osaamisen myötä poikkeuksellisen hyvät edellytykset uuden yritys- ja liiketoiminnan kehittämiseen.

Suomi on tuhansien järvien maa, jolla on pitkä ja monimuotoinen rannikko. Maamme kehitys on kautta vuosisatojen kytkeytynyt vesitekniseen osaamiseen ja kykyyn ratkaista vesitalouden uusia haasteita.

Sininen biotalous on luonnollista jatkumoa kehityksessä, joka perustuu runsaisiin vesivaroihin ja taitoon käyttää niitä. Suomea arvostetaan vesi- ja ympäristöalan osaajana.

Meillä on hyvät edellytykset teknologian ja asiantuntemuksen vientiin ja kansainväliseen yhteistyöhön.

VEDEN TARVE KASVAA MAAILMALLA Vesi kytkeytyy tavalla tai toisella lähes kaikkeen ihmisen toimintaan. Maailmalla väestön kasvu, kaupungistuminen ja muuttuvat kulutustottumukset ovat kasvavia haasteita veden riittävyydelle ja vesiympäristöjen säilymiselle. Ruoan ja juomaveden tarve kasvaa nopeasti. Veden monipuoliseen hyödyntämiseen ja kierrättämiseen liittyviä toimintatapoja kehitetään ympäri maailmaa.

Varatoimitusjohtaja Wilhelm Liljeqvistin mukaan Ab Salmonfarm Oy voisi kalajauhon valmistuslinjassa hyödyntää 30–40 miljoonaa kiloa silakkaa, mikä synnyttäisi saaristoon noin 10 uutta työpaikkaa. Kalajauhon kotimainen valmistus avaisi Raisioagrolle uusia mahdollisuuksia kehittää entistä ympäristötehokkaampia rehuja, täydentää kehityspäällikkö Knut-Olof Lerche Raisioagro Oy:stä.

KASVUA KESTÄVIEN PROSESSIEN KAUTTA Vesivoima, vesihuolto, teollisuuden prosessit, ruoantuotanto, kalatalous ja vesistöjen virkistyskäyttö ovat vesiluonnonvarojen perinteisiä hyödyntämistapoja. Sinisessä biotaloudessa tuotantomahdollisuuksia hyödynnetään aiempaa tuottavammin ja monipuolisemmin. Kehittyneillä teknisillä ratkaisuilla tehostetaan tuotantoprosesseja ja uutta liiketoimintaa synnytetään toimialojen välisille raja-alueille. Raaka-aineet tuotannon kaikkine sivuvirtoineen hyödynnetään kokonaisvaltaisemmin työtä ja lisäarvoa tuottaen. Ravinteet ja energia kierrätetään ympäristövaikutuksia vähentäen.

Valmiiksi rakennettuja ympäristöjä, kuten teollisuuslaitoksia tai tuulipuistoja, hyödynnetään entistä monipuolisemmin.

Kaija Saarni ja Jari Setälä, Luke Lisätietoja: kaija.saarni@luke.fi Puh. 029 532 7683 SYBIMAR OY.

Suljetun kierron kalankasvatuskonsepti Uudessakaupungissa.

PEKKA TUURI/RAISIOAGRO

Itämerirehulla jalostettaisiin silakasta lohikalaa.

Kalataloudessa on paljon sinisen biotalouden mahdollisuuksia Kalaa kasvattavissa kiertovesilaitoksissa hyödynnetään jo tänä päivänä usein teollisuuden valmista infrastruktuuria, hukkalämpöä ja edullisempaa sähköä. Kasvatuslaitoksen lietteet on mahdollista johtaa teollisuuden jätevesipuhdistamoihin tehostamaan puhdistamon toimintaprosessia. Kasvatusaltaista lähtevä ravinnepitoinen vesi voidaan hyödyntää myös kasvihuonekasvatuksessa.

Perkausjäännöksistä saa tehtyä bioenergiaa, joka voidaan käyttää kalankasvatuslaitoksen vesien lämmitykseen ja pumppaukseen.

KALANKASVATTAJAT KIERRÄTTÄMÄÄN ITÄMEREN RAVINTEITA Itämerirehu on kalarehu, jonka raaka-aineessa valtameriltä pyydetty kala on korvattu kotimaisella silakalla. Silakan mukana Itämerestä poistuu yhtä paljon ravinteita kuin, mitä vesiviljely kuormittaa. Näin silakka jalostuu lohikaloiksi ja kasvatus muuttuu ravinneneutraaliksi. Myös kalastuksen ja kalateollisuuden sivuvirrat sopivat kalanjauhon valmistamiseen. − Itämerirehun kotimaisella valmistuksella luotaisiin lisäarvoa ja työpaikkoja. Hiilijalanjälki pienenisi, kun raaka-aineiden kuljetuk-

set lyhenevät. Suomen kauppatase ja valkuaisomavaraisuus paranisivat ja silakalle syntyisi Venäjän vientiä korvaavat markkinat, luettelee Itämerirehun hyötyjä selvittävä Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkija Jari Setälä.

AVOMERIKASVATUSTA UUDELLA TEKNOLOGIALLA Ulkomerellä kalaa voidaan kasvattaa entistä vähäisemmin ympäristövaikutuksin ja ristiriidoin. Avoimissa kasvatusolosuhteissa tarvitaan vahvaa tuotantokalustoa ja meriteknologian sovelluksia. − Edistyneillä tuotannonohjausjärjestelmillä kalankasvattajat voivat saada rantaan ajantasaista tietoa kalojen käyttäytymisestä, ruokinnan toimivuudesta ja tuotantoympäristöstä, toteaa tutkija Markus Kankainen.

Luke tutkii uuden teknologian suomia mahdollisuuksia yhteistyössä kalankasvatusyritysten ja Suomen Ympäristökeskuksen kanssa.

Kaija Saarni, Luke Lisätietoja: kaija.saarni@luke.fi Puh. 029 532 7683

Rehevöityneiden vesistöjen kasvanut vesibiomassantuotanto voidaan hyödyntää monipuolisesti.

2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014

4

ohra ohra ohra ohra ohra ohra ohra ohra ohra

Viljelykierto vahvistaa viljojen selviytymistä kasvitauteja vastaan Vaihteleva ja monipuolinen viljelykierto lisää ohran satoja. Tämä johtuu pääasiassa lehtilaikku- ja tyvitautien vähenemisestä. Sen sijaan yhden kasvilajin viljely 1 palstaa eli monokulttuuri kutistaa satoja.

MARJA JALLI/LUKE

Viljelymenetelmän vaikutusta ohran satoisuuteen selvitettiin Luonnonvarakeskuksen (Luke) vuonna 2001 perustetussa kenttäkokeessa. Vertailussa olivat mukana ohran monokulttuuri ja monipuolinen viljelykierto, jossa ohraa viljeltiin vain joka neljäntenä tai viidentenä vuonna. Muita viljoja, rypsiä ja hernettä sisältävä viljelykierto alkoi vuonna 2007. Koesarja toteutettiin sekä kynnetyssä että suorakylvetyssä viljely-ympäristössä.

Tulosten mukaan viljelykierto vähensi kasvitautien määrää ja lisäsi ohrasatoa. Viljelykierron positiivinen vaikutus voimistui viljelykierron edetessä molemmilla muokkaustavoilla. Rikkakasvien ja tuhoeläinten määrään muokkaustapa vaikutti viljelykiertoa enemmän.

SUORAKYLVÖSSÄ VILJELYKIERTO VAIKUTTI TYVITAUTEIHIN ENEMMÄN Moni-isäntäiset ja vaikeasti torjuttavat tyvitautien aiheuttajat säilyvät maan pintakerroksessa ja kasvijätteessä. Taudinaiheuttajat kilpailevat elintilasta kasvin tyvissä ja juuristossa kasville vaarattomien pieneliöiden kanssa. Kun peltoa ei kynnetä, viljelykierron myönteiset vaikutukset maan pieneliöstöön voimistuvat nopeammin kuin muokattaessa.

Suorakylvettäessä ohran tyvitautien aiheuttamien vioitusten määrä oli 60 prosenttia pienempi monokulttuuriin verrattuna jo kolmen ohrattoman vuoden jälkeen. Kynnettäessä monipuolisen viljelykierron vaikutukset tulivat näkyviin vasta kahdeksan viljelykiertovuoden jälkeen.

Monipuolisessa viljelykierrossa esiintyi vähemmän ohran tyvi- ja lehtilaikkua.

Tässä koesarjassa viljelykierto ei vaikuttanut eri Fusarium-sienten määrään tyvissä tai sadossa.

SÄÄ JA MUOKKAUSMENETELMÄ VAIKUTTAVAT ENITEN SATOON Vuonna 2009 paras ohrasato saatiin, kun pelto oli kynnetty ja viljelykierto oli monipuolinen. Sato oli puolestaan pienin monipuolisessa viljelykierrossa, kun ohra oli suorakylvetty. Syynä oli suuri rikkakasvien määrä esikasvina olleen rypsin jälkeen.

Myös runsas sade ohran taimettumisen jälkeen heikensi suorakylvetyn viljan kasvua.

Monokulttuuriohrassa rikkakasviongelmaa ei ollut.

Vuonna 2014 ohrasadot olivat suuremmat kuin vuonna 2009. Myös viljelykierto yhdessä suorakylvön kanssa lisäsi satoa.

Monokulttuuri

Viljelykierto

2005

ohra

ohra

2006

ohra

kevätvehnä

2007

ohra

kaura

2008

ohra

rypsi

2009

ohra

ohra

2010

ohra

herne

2011

ohra

kevätvehnä

2012

ohra

kaura

2013

ohra

rypsi

2014

ohra

ohra

Ohran viljelykiertokokeen viljelykasvit vuodesta 2005 alkaen.

Viljelykierto on tehokas keino rengaslaikun hallintaan.

HEIKKI JALLI/LUKE

Suorakylvökoneen leikkaava kiekkovannas ei kuljeta juolavehnän juurakoita pellolla.

Kiekkovannas kuitenkin katkoo juolavehnän juurakoita, mikä aktivoi niiden kasvua.

Monipuolisessa viljelykierrossa suorakylvetyn ohran sato oli 23 prosenttia suurempi kuin monokulttuurissa. Suorakylvetyt ruudut kärsivät kynnettyjä enemmän kylvöajan sateista ja satotaso jäi kynnettyjä ruutuja pienemmäksi. Kynnettäessä viljelykierto lisäsi satoa 11 prosenttia monokulttuuriin verrattuna.

2 PALSTAA 125 mm

6000

RIKKAKASVIEN TORJUNTAAN HUOMIOTA MYÖS VLLJELYKIERROSSA Viljelykierto ei vaikuttanut rikkakasvien määrään toisin kuin muokkausmenetelmä.

Suorakylvetyillä ruuduilla kasvoi 2014 glyfosaattikäsittelystä huolimatta yli nelinkertainen määrä rikkakasveja kynnökseen verrattuna. Suorakylvetyillä ruuduilla viihtyivät linnunkaali, tädykkeet, saunakukka ja siemenlevintäiset heinät.

Kyntöön sopeutuneita rikkakasveja olivat peltomatara, pillike ja peippi. Jauhosavikkaa taimettui vähän, ja hieman enemmän kynnettäessä kuin suorakylvössä.

KYNNETYLLÄ LOHKOLLA VIIHTYVÄT OHRAKIRPAT Viljelykierto ei vaikuttanut tuhoeläinvioitusten määrään versomisvaiheessa. Sen sijaan muokkaustapa vaikutti kirppavioituksiin. Kynnetyissä ruuduissa ohrakirppojen määrä ja kirppojen vioittamien taimien osuus olivat merkitsevästi suuremmat kuin

Monokulttuuri

Viljelykierto

5000 Ohrasato kg/ha

VILJELYKIERROLLA OHRAN RENGASLAIKKU HALLINTAAN Ohran rengaslaikun tartuntalähteenä on edellisen vuoden kasvijäte. Rengaslaikku voi säilyä tartuntakykyisenä kasvijätteessä kaksi vuotta. Rengaslaikkuitiöt leviävät sadepisaroiden avulla vain muutamia metrejä, ja tauti leviää heikosti lohkojen välillä.

Huolellinen kyntö vähentää huomattavasti kasvuston rengaslaikkuriskiä. Kevytmuokattaessa ja suorakylvettäessä viljelykierron myönteinen vaikutus korostuu. Kun kenttäkokeessa viljeltiin kahdeksan vuotta pelkkää ohraa, rengaslaikku tuhosi kasvustosta noin 40 prosenttia. Viljelykierrossa, jossa ohraa kasvoi joka neljäs tai viides vuosi, oli rengaslaikkua vain alle prosentti.

Vuosi

4000 3000 2000 1000 0 Kyntö

Suorakylvö

Kasvukaudella 2014 monipuolisen viljelykierron ohra tuotti Jokioisilla 11–23 prosenttia enemmän satoa kuin ohran monokulttuuri.

suorakylvetyissä ruuduissa. Samanlainen vaikutus on aiemmin havaittu myös kirvoilla ja hernekärsäkkäillä. Sänki vähentää tuholaisten laskeutumista ja liikkumista.

Tässä koesarjassa muiden tuholaisten vioitukset jäivät vähäisiksi, eikä eroa eri viljelymenetelmien välillä havaittu. Koska viljojen tuhoeläimet liikkuvat pitkiäkin matkoja ja niille on tarjolla paljon ravintokasveja, viljelykierto on harvoin riittävä hallintakeino. Sillä voidaan kuitenkin ehkäistä kasvintuhoojien runsastumista lohkolla.

Marja Jalli, Heikki Jalli, Erja HuuselaVeistola, Luke Lisätietoja: marja.jalli@luke.fi Puh. 029 532 6168

Miten viljelykierto vaikuttaa ohran sadontuottoon?

Koetulokset perustuvat vuonna 2014 päättyneeseen Monisopuhankkeeseen. Siinä selvitettiin viljelykierron vaikutuksia ohran sadontuottoon. Koesarja toteutettiin Jokioisilla sekä kynnetyssä että suorakylvetyssä viljely-ympäristössä.

Monipuolisen viljelykierron kasvilajit 2005−2014 • ohra • kevätvehnä • kaura • rypsi • ohra • herne • kevätvehnä • kaura • rypsi • ohra

Lue Maaseudun Tieteet juttuarkistosta www.luke.fi/maaseuduntiede

5

Lohkotiedoista apua viljelykiertojen seurantaan Suomen peltojen viljelykierroista on aiemmin tiedetty vain vähän, vaikka yksipuolisen viljelyn haitat on tunnistettu. Nyt lohkokohtaisista tiedoista on jalostettu menetelmä viljelytapojen tarkasteluun. Sen perusteella peltojen viljelykierroissa on suuria eroja, ja neljäsosalla kevätviljapelloista sitä ei toteuteta juuri lainkaan.

Viljelykierrot voivat tehostaa pellolla ravinteiden käyttöä, lisätä satomääriä, ehkäistä kasvitautien esiintymistä ja kohentaa maan rakennetta. Nämä kaikki näkyvät myönteisesti myös viljelijän kukkarossa. Sään vaihteluissa monipuolisesti viljelevä tila voi myös joustaa paremmin.

Varsinais-Suomen, Hämeen ja KaakkoisSuomen ELY-keskusten alueella. Niissä yksipuolisesti viljeltyjen kevätviljapeltojen osuus väheni kuusi−kahdeksan prosenttia. Sen sijaan Pohjois-Pohjanmaalla yksipuolisesti viljeltyjen kevätviljapeltojen osuus lisääntyi kahdeksan prosenttia.

KEVÄTVILJAPELTOJEN VILJELYKIERROT KIIKARISSA Hyödyistä huolimatta viljelykiertojen noudattaminen ei houkuttele kaikkia. Vuonna 2014 päättyneessä Monisopu-hankkeessa selvitimme kevätviljapeltojen viljelykiertoja.

Samalla kehitettiin menetelmä viljelykiertojen seurantaan.

Hyödynsimme Maaseutuviraston alkutuottajilta keväisin keräämiä lohkotietoja.

Kohdealueeksi valikoitiin kevätviljapellot, joilla oli viiden vuoden aikana viljelty vähintään kerran kevätviljaa. Tarkastelujaksoja oli kaksi, 1995−1999 ja 2007−2011.

TUOTANTOSUUNNAT VAIKUTTAVAT VILJELYKIERTOIHIN Länsi-Suomeen keskittynyt sian ja siipikarjan tuotanto näkyy keskittyneenä rehuviljan viljelynä. Pohjois-Pohjanmaalla nautakarjan vähenemisen seurauksena nurmien käyttö viljelykierroissa on vähentynyt. Itäja Pohjois-Suomessa viljelykierroissa on runsaasti nurmia kevätviljan toimiessa niiden suojaviljana.

Vaikka ero tarkastelujaksojen välillä ei ollut kovin suuri, osoittaa se myönteisen kehityksen olevan mahdollista. Viljelykiertojen tuomat hyödyt ovat niin merkittäviä, että toimia tuotantojärjestelmien monipuolistamiseksi tarvitaan. Menetelmä peltoviljelyn yksipuolisuuden mittaamiseksi auttaa jatkossa esimerkiksi politiikkatoimien vaikuttavuuden seurannassa ja eri alueiden pellon käyttöä kehitettäessä.

NELJÄSOSA PELLOISTA YKSIPUOLISELLA VILJELYLLÄ Neljäsosaa kevätviljapelloistamme viljeltiin täysin tai hyvin yksipuolisesti vuosina 2007–2011. Ero ensimmäiseen tarkastelujaksoon eli vuosiin 1995−1999 (28 prosenttia) oli 3 prosenttia. Täysin yksipuolisen viljelyn lisäksi luvuissa ovat mukana myös kahden kevätviljan järjestelmät.

Loppuosalla (noin 75–78 %) yleisimpänä olivat kevätviljakierrot rypsin tai rapsin kanssa.

© MAANMITTAUSLAITOS 2015

Viljelykiertokäytännöt vuosina 1995−1999 (vasen kuva) ja 2007−2011 (oikea kuva).

ELY-keskuksen väri osoittaa sen, kuinka suurella osuudella (%) kevätviljapeltojen peltoalasta viljelykierrot ovat yksipuolisia. Yksipuolisella viljelykierrolla tarkoitetaan peltoa, jolla on viljelty viiden vuoden tarkastelujaksolla pelkästään yhtä tai kahta kevätviljaa.

Eri alueiden välillä oli eroja. Yksipuolinen viljely käsitti suurimmillaan 30–40 prosenttia kevätvilja-alasta (Häme, Satakunta, Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa). Pienimmillään osuus oli 11–17

prosenttia (Etelä-Savo, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala, Kainuu, Lappi).

Myös muutokset kahden tarkastelujakson välillä erosivat. Eniten viljely monipuolistui Uudenmaan, Pohjois-Pohjanmaan,

Marjo Keskitalo ja Lauri Jauhiainen, Luke Lisätietoja: marjo.keskitalo@luke.fi Puh. 029 532 6237

Valtion satovahinkokorvaukset loppuvat

Ensi vuonna valtio ei enää korvaa viljelijöiden satovahinkoja. Tilalle tulevat markkinaehtoiset satovahinkovakuutukset. Viljelijöiden maksuhalukkuus satovahinkovakuutuksista riippuu vakuutuksen omavastuusta ja odotettavissa olevasta korvauksesta.

Tämän vuoden jälkeen valtio ei korvaa viljelijöiden satovahinkoja perinteisestä satovahinkokorvausjärjestelmästä. Nyt on aika miettiä, miten maatiloilla satovahinkoihin varaudutaan tulevaisuudessa. Yksi vaihtoehto on hankkia yksityisten vakuutusyhtiöiden tarjoama satovakuutus.

Satovakuutuksissa viljelijä vakuuttaa sadon yleensä edellisten vuosien sadon perusteella. Vakuutustuotteissa yleisesti käytetty keskisato on kolmen edellisvuoden sato tai vaihtoehtoisesti viiden edellisvuoden sato ilman suurinta ja pienintä arvoa.

Satovakuutuksien hintaan vaikuttavia tekijöitä ovat omavastuu ja vakuutuksen laajuus. Omavastuu määrittää, kuinka suuren osuuden viljelijä kantaa satovahingoista. Vakuutuksen laajuus määrittää, kuinka paljon viljelijä saa korvauksia satovahingon sattuessa.

2 palstaa

VAKUUTUKSEN HINTA, OMAVASTUU JA KORVAUKSET PAINAVAT PUNTARISSA Koska Suomessa ei ole kokemuksia markkinalähtöisten satovakuutusten kysynnästä, viljelijöiden maksuhalukkuutta ja kysyntään vaikuttavia tekijöitä selvitettiin laajalla viljelijäkyselyllä vuonna 2012. Kysely lähetettiin 5 000 viljelijälle. Näin saatiin arvokasta tietoa kaupallisten satovahinkovakuutusten kehittämiseksi.

Vastausten mukaan noin neljä viidestä suomalaisesta viljelijästä harkitsisi satovakuutuksen ostamista. Kysyntään eniten vaikuttava tekijä on hinta. Hinnan lisäksi kysyntään vaikuttavat omavastuu ja odotettavissa olevat korvaukset.

Suomalaisten viljelijöiden maksuhalukkuus sellaisesta satovakuutuksesta, jonka omavastuu on 30 prosenttia ja jonka odotettavissa olevat satovahinkokorvaukset ovat

Odotettavissa oleva korvaus Omavastuu %

€/ha 100

300

500

10

5,2

12,2

19,1

20

4,5

11,5

18,4

30

3,8

10,8

17,7

Viljelijöiden maksuhalukkuus satovahinkovakuutuksista eri omavastuu- ja korvaustasoilla.

Maksuhalukkuus määriteltiin valintakoemenetelmän avulla.

300 euroa hehtaarilta, on 10,8 euroa hehtaarilta. Omavastuun pienentäminen lisää maksuhalukkuutta vain hieman. Sen sijaan odotettavissa olevien korvausten määrä vaikuttaa maksuhalukkuuteen merkittävästi.

VALTIOLTA EI TUKEA SATOVAKUUTUSTEN MAKSUIHIN Viime vuoden lopulla päätettiin, että satovahinkovakuutuksen ostavia viljelijöitä ei tueta vuonna 2016. Näin ollen satovakuutusten tulisi toimia täysin kaupallisesti ja ilman tukea. Satovakuutusten hinta on korkeampi ilman valtion tukea. Tuen puuttuminen antaa vakuutusyhtiöille kuitenkin liikkumavaraa satovakuutustuotteiden kehittelyyn. EU:n säädökset nimittäin rajoittavat tuettuja satovahinkovakuutuksia.

Yksi vaihtoehto satovahinkovakuutuk-

siksi ovat indeksivakuutukset. Niissä sato vakuutetaan viljelijän vaikutuksen ulkopuolella olevan indeksin, kuten alueellisen satotason, perusteella. Koska indeksivakuutuksissa ei tarvita tilakohtaisia vahinkotarkastuksia, vakuutusten hinta viljelijälle on perinteisiä vakuutuksia matalampi. Viljelijäkyselyn perusteella viljelijät olivat valmiita maksamaan satoindeksivakuutuksista samalla tavalla kuin perinteisistä satovahinkovakuutuksista.

Lisätietoa: www.mtt.fi/atrisk Petri Liesivaara, Minna Väre ja Sami Myyrä, Luke Lisätietoja: petri.liesivaara@luke.fi Puh. 029 532 2367

Indeksivakuutukset perustuvat aluesatoihin Viljelijäkyselyn mukaan suomalaiset viljelijät olivat valmiita maksamaan indeksivakuutuksista saman verran tai jopa enemmän kuin perinteisistä satovakuutuksista. Satoindeksivakuutusten heikkoutena on kuitenkin sellaisen indeksin löytäminen, jonka vakuuttaminen seuraa yksittäisen tilan satotasoa.

Satovahinkovakuutuksen tulisi tasata vuosien välistä tulovaihtelua. Alueellisiin satoihin perustuvassa indeksivakuutuksessa viljelijä ottaa vakuutuksen alueen keskisadon perusteella. Jos alueellinen satotaso tippuu alle omavastuun rajan, viljelijä saa

korvauksia. Alueellisiin satotasoihin perustuvassa vakuutuksessa tärkeintä on, että viljelijän satotaso seuraa alueellista satotasoa.

Näin tulovaihtelu pienenee.

Aluesatoihin perustuvan vakuutuksen tehokkuutta voidaan tarkastella vertaamalla vehnän, ohran ja kauran maakunnallisia satoja tilakohtaisiin satoihin. Keskimäärin alle puolet maatiloista hyötyisi nykyisiin aluesatoihin perustuvasta vakuutuksesta. Tehokkaasti toimiakseen vakuutuksen perusteena olevan sadon tulisikin olla pienemmältä alueelta kuin maakuntataso.

6

Biokaasulaitoksesta hyötyy sekä karjatila että ympäristö Karjatilan biokaasulaitos tuottaa lannasta ja hävikkirehusta tilan tarvitseman lämmön ja pääosan sähköstä. Hakelämpölaitokseen verrattuna vuosittainen hyöty on 6 500 euroa ja kasvihuonekaasupäästöinä 90 henkilöauton päästöjen verran.

SARI LUOSTARINEN/LUKE

Biokaasulaitos on varteenotettava vaihtoehto, kun mietitään karjatilan energiaratkaisua. Naudan lietelanta on erinomainen perussyöte biokaasulaitokseen. Lannan lisäksi syötteeksi sopivat tilalla syntyvät kasvijätteet.

Luonnonvarakeskus (Luke) laski biokaasulaitoksen kannattavuuden ja päästövähennykset 160 lypsylehmän maitotilalle.

Lietelanta ja tilalla syntyvä hävikkisäilörehu käsiteltiin biokaasulaitoksessa.

Laitokseen sisällytettiin betonirakenteiset, huputetut reaktori ja jälkikaasuallas, syöttölaitteet sekä tarvittava tekninen tila laitteineen. Biokaasu hyödynnettiin lämmön ja sähkön yhteistuotannossa. Tuotettu lämpö kattoi tilan lämmöntarpeen ja tuotettu sähkö korvasi 80 prosenttia tilan sähköntarpeesta.

BIOKAASULAITOS HAKELÄMMITYSTÄ KANNATTAVAMPAA Biokaasu- ja hakelämpölaitoksen kannattavuutta vertailtiin. Kummankin laitoksen oletettiin saavan maatalouden investointitukea 35 prosenttia tehdystä investoinnista.

Biokaasulaitoksen tuettu investointikustannus oli 220 000 euroa ja hakelämpölaitoksen 50 000 euroa. Biokaasulaitoksen eri osien käyttöiäksi arviointiin 9−20 vuotta, hakelämpölaitoksen 15 vuotta ja laskentakorkona molemmille energiamuodoille oli viisi prosenttia.

Korkeammasta investointikustannuksesta huolimatta biokaasulaitos osoittautui kannattavammaksi kuin hakelämpölaitos.

Investointi tuotti itsensä takaisin polttoaineen hankintakuluissa sekä biokaasusta saadun sähkön arvossa. Vuosittaiseksi hyödyksi hakelämpölaitokseen verrattuna tuli 6 500 euroa. Kannattavuuteen vaikutti olennaisesti saatu investointituki, joka on sisällytetty myös uuteen ohjelmakauteen.

KASVIHUONEKAASUJEN PÄÄSTÖT VÄHENEVÄT Lannankäsittelyssä muodostuu kasvihuonekaasupäästöjä pääasiassa varastoinnista ja peltokäytöstä. Esimerkkilaskelmassa tilan karjan lannan käsittelyn päästöt väheni-

2 palstaa

Karjatilan biokaasulaitos tuottaa lannasta ja hävikkirehusta tilan tarvitseman lämmön ja pääosan sähköstä.

Lähtötilanne (ei biokaasulaitosta) - lanta suoraan avoimiin varastoihin, ei katetta (luonnollinen kuorettuma) - lannan levitys sijoittaen - hävikkirehu kompostoidaan - lämmöntuotto puuhakkeella - sähkö ostetaan

Biokaasulaitos osana tilan toimintoja - lanta syötetään jatkuvatoimisesti biokaasulaitokseen - käsittelyjäännöksen varastointi katettuna ja levitys sijoittaen - hävikkirehu biokaasulaitokseen - biokaasu muunnetaan CHP-yksiköllä lämmöksi ja sähköksi - tuotettu sähkö korvaa ostosähköä

Biokaasulaitoksen vaikutukset lypsykarjatilan toimintoihin.

vät biokaasulaitoksen myötä viidennekseen.

Päästövähennys vastaa 90 henkilöauton vuotuisia päästöjä. Edellytyksenä päästövähennykselle kuitenkin on, että biokaasuprosessin viipymä on riittävän pitkä. Tämä varmistettiin jälkikaasualtaalla.

HUOMIOTA KANNATTAA KIINNITTÄÄ TYPPEEN Biokaasulaitos vaikuttaa myös tilan ravinneomavaraisuuteen vähentämällä mineraalitypen tarvetta. Biokaasuprosessin aikana orgaaniset typpiyhdisteet hajoavat osittain ammoniumtypeksi, jolloin typpi muuttuu kasveille käyttökelpoisempaan muotoon.

Runsas ammoniumtypen pitoisuus on etu, mutta se on huomioitava käsittelyjäännöksen varastoinnissa ja levityksessä. Biokaasulaitoksen investointikustannuksiin sisällytettiinkin lantavaraston kattaminen, jotta vältettiin varastoinnin aikainen typpihävikki ammoniakkipäästöinä. Jäännös levitettiin sijoittamalla.

Erika Winquist, Sari Luostarinen, Pellervo Kässi, Ville Pyykkönen, Kristiina Regina, Luke Lisätietoja: erika.winquist@luke.fi Puh. 029 532 6027

Lanta muuntuu biokaasulaitoksessa energiaksi Suomessa oli vuonna 2013 maatilojen biokaasulaitoksia 12. Lisäksi rakenteilla tai suunnitteilla oli 15 laitosta. Yhteensä biokaasua tuotettiin noin miljoona kuutiometriä, joka käytettiin lämmön (3 000 MWh) ja sähkön (1 100 MWh) tuotantoon.

Maatiloilla käytettävissä olevia biokaasun raaka-aineita ovat muun muassa lanta, nurmi, olki sekä vihannes- ja juuresjäte.

Maatilojen biokaasuntuotannon lisäysmahdollisuudet ovat merkittävät, kun yksin lanta voisi tuottaa Suomessa energiaa arviolta 2 400−5 200 GWh. Biokaasua syntyy, kun erilaiset mikrobit hajottavat orgaanista ainesta hapettomissa olosuhteissa. Biokaasu sisältää 55–70 prosenttia metaania, 30–45 prosenttia hiilidioksidia ja hieman muita kaasuja, kuten rikkivetyä.

Yleisin tapa hyödyntää biokaasun energiasisältö on yhdistetty lämmön ja sähkön tuotanto. Biokaasusta voidaan myös puhdistaa liikennekaasua. Oman tilan biokaasulaitoksen kannattavuutta voi arvioida laskurilla: www.biokaasulaskuri.fi.

Lisää valkuaista lehmille ja euroja luomumaidon lypsäjälle Luomumaidontuotannon kannattavuus ja kotovaraisten valkuaisrehukasvien lisääminen puhuttavat alan toimijoita. Kannattavuutta voitaisiin parantaa hinnoittelua muuttamalla.

Vantaalla viime keväänä pidetyssä luomumaidontuotannon tulevaisuuspajassa pohdittiin alan haasteita ja etsittiin niihin ratkaisuja. Paikalla oli eurooppalaisia luomumaidontuottajia sekä maidontuottajia lähellä olevia tahoja neuvonnasta ja pienjalostuksesta.

MISTÄ LISÄÄ KANNATTAVUUTTA LUOMUMAIDONTUOTANTOON? Kannattavuuden edistämiseksi on esitetty lukuisia vaihtoehtoja. Yksi niistä on luomu-

maidon hinnoittelun avaaminen läpinäkyvämmäksi kuluttajalle asti. Tuottajille olisi varmistettava reilu osuus luomuketjussa.

Luomumaidon tuottajahinnassa pitäisi olla selkeä ero verrattuna tavanomaiseen maitoon, ja sen tulisi näkyä kuluttajille saakka.

Lisäksi maitokiintiöiden poistumisen vaikutukset ja hintojen vaihtelu koetaan ongelmallisiksi.

Tuotantokustannusten ja teknologian käyttöönottoon vaikuttavien toimenpiteiden huomioiminen erityisesti investointivaiheessa näkyvät ratkaisevasti tilojen elinkelpoisuudessa. Myös tilan sisäiset tekijät, erityisesti rehuntuotannon kannattavuus ja rehun laadun parantaminen ovat tärkeitä.

Kannattavuutta voisi parantaa myös se,

että tunnistetaan parhaat luomutilat ja selvitetään niiden tuotantostrategioita. Lisäksi tuotannon kehittämiseen tähtäävät viljelijöiden omat keskusteluryhmät voisivat edistää kannattavuutta.

NYT ETSITÄÄN SOIJALLE VAIHTOEHTOJA Luomumaidontuotannossa keskeistä on löytää soijan tilalle vaihtoehtoisia valkuaiskasveja ja lisätä niiden viljelyä. Kotoperäiset valkuaiskasvit ovat usein kalliita ja huonosti saatavilla. Tavoitteena pitäisikin olla valkuaiskasvien omavaraisuus. Siksi kotieläintalouden ja kasvinviljelyn liukuminen eri maantieteellisille alueille ei ole toivottavaa.

Valkuaiskasvien tuotantoon kaivataan vahvaa poliittista sitoutumista. Uusista valkuaiskasveista ja lajikkeista kaivataan lisää tiedonvaihtoa tutkimuksen, neuvojien ja viljelijöiden välille. Näitä uusia valkuaislähteitä voisivat olla elintarvikeketjussa syntyvät sivutuotteet tai jopa aivan uudet tuotantokasvit, kuten lupiini ja tulevaisuudessa esimerkiksi levät.

Lisätietoja: SOLID (Sustainable Organic and Low Input Dairying), www.solidairy.eu Terhi Latvala ja Marketta Rinne, Luke Lisätietoja: terhi.latvala@luke.fi Puh. 029 532 6309

7

Valkomännyntervasroso riski mustaherukalle sembran läheisyydessä Jos mustaherukan lehdet alkavat kellastua keskikesällä, syynä voi olla ruostesienitartunta. Jos lähistöllä on yksikin sellainen sembramänty, jonka oksilla syntyy suuria määriä oransseja itiöitä, herukalla voi olla valkomännyntervasroso.

KUVAT: RISTO JALKANEN/LUKE

Valkomännyntervasroso on vieraslaji, ja sitä tavataan harvakseltaan koko maassa. Kesän 2014 havainnot Pohjois-Suomessa havahduttivat näkemään, kuinka valtavasti muutama sairas sembramänty voi vaikuttaa herukan terveyteen.

SIENI VAIHTAA ISÄNTÄKASVIA SEMBRASTA HERUKKAAN Onnistuneeseen elinkiertoonsa valkomännyntervasroso tarvitsee kaksi isäntäkasvilajia: viisineulasmännyn ja herukkalajin.

Meillä tavallisin yhdistelmä on sembramänty ja mustaherukka. Lajia voisi kutsua siten myös sembranherukkaruosteeksi.

Tervasrosoisessa sembramännyssä syntyvät helmi-itiöt lentävät tuulen alla oleville mustaherukkaviljelmille. Viljelmä kellastuu, ja lehtiä karisee ennenaikaisesti. Tällöin herukan kasvu, talvenkestävyys ja marjasato heikkenevät.

VIISINEULASMÄNNYISTÄ SEMBRAT ALTTIITA Männyt luokitellaan kolmeen alasukuun.

Valkomäntyjen alasuvun lajeilla kääpiöversoissa on viisi neulasta, mistä juontuu nimi viisineulasmänty. Kaikki viisineulasmännyt voivat altistua valkomännyntervasrosolle.

Kestävä kotimainen mänty luokitellaan kaksineulasmännyksi, vaikka sen yksittäisessä kääpiöversossa neulasia voi joskus olla jopa viisi.

Suomen yleisin viisineulasmänty on sembra. Meillä se on lähes yksinomaan siperialaista alkuperää (siperiansembra). Myös keskieurooppalaista alppisembraa ja peuke- eli makedonianmäntyä on viljelty.

Ruostesienitartunnan saaneen mustaherukan lehden yläpinta täyttyy keltaisista laikuista ja alapinta kellanruskeista kesäitiöpesäkkeistä.

Myöhemmin alapinnalle muodostuu pehmeän sarvimaisia talvi-itiöpesäkkeitä.

STROBUSMÄNNYILLÄ MASSAEPIDEMIA TUHOSI VILJELYN Valkomännyntervasroso on luontainen tauti sembroilla Siperiassa ja Alpeilla. Tuhoisaksi laji muuttui, kun Pohjois-Amerikan itärannikon strobusmäntyä alettiin kasvattaa Euroopassa.

Eurooppalaisten herukkalajien ja strobusmännyn yhdistelmä käytännössä lopetti strobusmännyn viljelyn ja tuhosi istutukset Euroopassa 1800-luvulla. Samalla sieni lisäsi tartuntojaan sembran viljelyalueella Euroopassa. Onneksi sembra ei kuitenkaan ole erityisen altis Suomessa.

HERUKANVILLARUOSTE TEKEE TUHOA HERUKAN LEHDILLÄ Viisineulasmäntyjen ohella isäntäkasvilajeja ovat luontaiset ja viljellyt herukkalajit sekä kuusiot. Mustaherukka on punaherukkaa alttiimpi. Sieni voi lisääntyä myös karviaismarjan ja kuusioiden lehdillä.

Herukkalajeilla esiintyessään taudista on käytetty nimeä herukanvillaruoste. Nimi johtuu lehden alapinnalle syntyvistä, aluksi punaruskeista parin millimetrin pituisista karvamaisista talvi-itiöpesäkkeistä.

TORJUNNAN PERIAATE YKSINKERTAINEN Isäntää vaihtavan ruostesienen torjunta on periaatteessa helppoa ja yksinkertaista: hävitetään toinen isäntälaji.

Vain sembran lähellä kasvavasta mustaherukasta sieni kykenee palaamaan sembraan.

Koska sembralla syntyvät helmi-itiöt ovat tehokkaita leviämään etäällekin, yksinker-

Valkomännyntervasroson suuria helmiitiöpesäkkeitä syntyy laajalla alueella sembramännyn oksalla.

taista olisi hävittää tautiset männyt. Niin kauniita kuin sembrat nyt ovatkin, tervasroso ne lopulta tappaa.

Jos kasvatusvaihtoehtoina ovat kaikki kylän mustaherukat ja yhden pihan sembra tai sembrat, vaaka kallistuu puiden poiston kannalle. Kaikki lähistön sembrat pitää tarkastaa taudin suhteen.

Risto Jalkanen, Luke Lisätietoja: risto.jalkanen@luke.fi Puh. 029 532 4430

Versosurma on supistanut sembran latvuksen tupsumaiseksi.

Valkomännyntervasrosoisia oksia löytyy laajalti tämän sembramännyn latvuksesta.

Versosurma on merkittävä latvuksen supistaja sembramännyllä Valkomännyntervasrosoon verrattuna pihojen, puistojen ja radanvarsien varttuneilla sembramännyillä on toinen paljon yleisempi ja tuhoisampi sienitauti: versosurma. Tätä tuhoa tavataan kaikkialla, mihin sembramäntyä Suomessa on istutettu.

Versosurman aiheuttaa sieni nimeltään surmakka tartuttamalla silmuja kasvukauden aikana. Sienen eteneminen kuorisolukossa lepokauden aikana johtaa ensin silmun ja kasvaimen ja sitten koko oksan kuolemiseen.

Tartunta kohdistuu voimakkaimmin vih-

reän latvuksen alaosaan, joka voi supistua useilla metreillä vuodessa. Vaikka lopulta elävää latvusta voi olla jäljellä vain puun latvassa, sembramänty ei yleensä kuole tähän tautiin.

Versosurmasta poiketen valkomännyntervasrosoa esiintyy kaikilla korkeuksilla vihreää latvusta, minkä takia oksia kuolee sieltä täältä. Tervasrososieni voi lopulta kiertää rungonkin, jolloin yläpuolinen osa latvusta kuolee. Sen sijaan versosurma tappaa vain oksia.

Risto Jalkanen, Luke

8

Kasvit tarjoavat ekosysteemipalveluja rakennettuun viherympäristöön Viherympäristön kasvillisuus vaimentaa melua ja sitoo pölyä, varjostaa ja viilentää, imeyttää vettä maaperään. Luonnonvarakeskuksessa (Luke) selvitetään, mitkä kasvilajit menestyvät vaativissa viherrakentamisen kohteissa, kuten hulevesialueilla ja liikenneympäristössä. Tavoitteena on monimuotoinen, hyvä ympäristö.

EEVA-MARIA TUHKANEN/LUKE

Katujen, pihojen ja parkkialueiden läpäisemättömät pinnat keräävät sade- ja sulamisvettä lätäköiksi. Tähän asti nämä hulevedet on taajamissa johdettu viemäreihin kuormittamaan jätevedenpuhdistusta tai vesistöjä. Jatkossa hulevedet käsitellään lain vaatimuksestakin paikallisesti. Tavoitteena on johtaa hulevedet kasvillisuuden käyttöön ja imeyttää pohjavedeksi syntypaikallaan.

KASVIT AUTTAVAT VEDEN HALLINNASSA JA PUHDISTUKSESSA Hulevesipurojen varsilla ja imeytyspainanteissa kasvillisuus auttaa vesien käsittelyssä. Kasvit sitovat kiintoainesta ja estävät eroosiota. Haihdutuksellaan kasvillisuus vähentää hulevesien määrää. Juuristo ylläpitää maan huokoisuutta ja nopeuttaa veden imeytymistä. Jotkut kasvilajit ovat tehokkaita ravinteiden ja haitta-aineiden sitojia.

Suomessa ei ole juurikaan kokemuksia siitä, mitkä viherrakentamisen kasvit menestyvät vaihtelevassa märkyydessä. Tätä selvitetään Luken hankkeessa Hulevesialueiden kasvit ja kasvualustat vuosina 2015−18. Yhteistyökaupunkien Helsinki, Jyväskylä, Kuopio, Salo ja Kaarina perustamissa kohteissa testataan, mitkä kasvilajit menestyvät imeytyspainanteessa, rakennetun puron varrella tai tulvatasanteilla.

Kasvilajit valitaan pääasiassa taimistoilla tuotannossa olevista ruohovartisista luonnonlajeista, mutta myös koristekasveja voidaan käyttää. Märkyydeltään ja vedenviipymän kestoltaan erilaisille alueille valitaan eri lajeja. Erityisen kiinnostuksen kohteena ovat kosteassa viihtyvät sarat ja vihvilät, joiden kyvystä pidättää ravinteita on ulkomaisia tutkimustuloksia. Kukkakasveilla, kuten kurjenmiekat, rantatyräkki, ojakurjenpolvi ja rantakukka, tuodaan alueille väriä.

Astiakokeissa tutkitaan tarkemmin joidenkin käytännössä menestyviksi osoittautuneiden kasvilajien kykyä pidättää vedestä typpeä ja fosforia.

LIIKENNEYMPÄRISTÖÖN HELPPOHOITOISIA JA KESTÄVIÄ LAJEJA Liikenneympäristö asettaa toisenlaiset vaati-

Liikennevihreä-pensasalueen syysasu lokakuussa. Matalia, peittäviä ja helppohoitoisia pensaslajeja kaivataan lisää. Etualalla FinE-tavaramerkin saanut peittopaju Tuhkimo ja punaisena loistava tummakeijuangervo Lilly.

mukset kasveille. Tienvarren tai keskikaistan kasvillisuuden on siedettävä pölyä, tiesuolaa ja liikenteen aiheuttamaa tuulenvirettä.

Talvella on selviydyttävä aurauslumen kuormasta tai ajoittaisesta jääpeitteestä. Kesällä on kestettävä paahde ja kuivat jaksot. Kasvillisuuden on peitettävä maanpinta hyvin, mutta leviäminen ajoratojen puolelle ei ole suotavaa.

Keskikaistoilla käytössä oleva, hyvä matala pensaslajisto on melko suppea, ja helppohoitoisia ruohovartisia lajeja kaivataan

nurmen sijaan. Näitä testataan Luken, Varsinais-Suomen ELY-keskuksen ja Liikenneviraston yhteisessä Liikennevihreä-hankkeessa.

Koealueelle moottoritien keskikaistalle Turun Kupittaalle istutettiin seitsemää koristepensaslajia sekä 22 perenna- ja koristeheinälajia viime kesänä. Perennat ja koristeheinät asennettiin istutusvalmiina mattoina.

Lajien menestymistä ja ulkonäköä sekä hoidontarvetta arvioidaan kahden kasvukauden ajan.

Kasvualustassa testataan lisäksi kierrä-

EEVA-MARIA TUHKANEN/LUKE

EEVA-MARIA TUHKANEN/LUKE

Juuri valmiiksi saatu Liikennevihreä-koealue elokuussa 2014.

Noin kuukausi perustamisen jälkeen vas. sininata, ahomansikka ja ruohosipuli, tähkätädyke Nana Carpet ja jättipoimulehti.

tyskasvualustaa, joka sisältää jätevedenpuhdistamon kompostoitua mädätysjäännöstä. Näin saadaan jätteen sisältämät ravinteet hyötykäyttöön. Viherympäristön ekosysteemipalvelu tämäkin!

Eeva-Maria Tuhkanen ja Sirkka Juhanoja, Luke Lisätietoja: eeva-maria.tuhkanen@luke.fi Puh. 029 532 6595 VESA KNUUTIL A/LUKE

Liikennevihreä-koealueella testataan perennojen ja koristeheinien kestävyyttä vilkasliikenteisen moottoritien keskikaistalla Kupittaalla Turussa.

9

Uudet kalastuselämykset tukevat maaseutumatkailua

Kalastusmatkailu tarjoaa uusia elinkeinomahdollisuuksia ammattipyynnin rinnalle. Vaikka valtaosa vapaa-ajankalastajista ei käytä matkailuyritysten palveluja, varsinkin räätälöityjen opaspalvelujen kysyntä voi kasvaa. Isojen saaliskalojen tarjoamien elämysten rinnalla esimerkiksi vähäarvoisina pidettyjen kalojen pyynti ja ruokakäyttö kiinnostaa yhä useampia.

KUVAT: PEKKA SALMI/LUKE

Suomalainen vapaa-ajankalastus on muutoksessa. Uudet trendit valtaavat alaa ja tarjoavat mahdollisuuksia maaseudun kalaelinkeinojen monipuolistamiselle.

Yhä erikoistuneemmat vapaa-ajankalastajat hakevat matkailu- ja opaspalveluja vesien ääreltä. Varsinkin lohikalojen vapapyynti on jo pitkään kiehtonut harrastajia ja tukenut jokivarsien matkailuelinkeinoa. Myös kalaston monipuolinen hyödyntäminen on alkanut uudelleen kiinnostaa. Se tarjoaa kalastusoppaille mahdollisuuden monipuolistaa ohjelmapalveluja vaikkapa vähäarvoisen kalan pyyntiin ja käsittelyyn.

ELÄMYKSIÄ UUSILTA KALAVESILTÄ Suomessa on noin 1 100 kalastusmatkailuyritystä. Osa niiden asiakkaista haluaa kehittää kalastustaitojaan. Tällöin tarvitaan opaspalveluja.

Huomattava osa maamme 150 kalastusoppaasta saa asiakkaansa majoitusyritysten kautta. Valtaosa on suorittanut kalastusopastutkinnon. Opastamisen ja neuvonnan ohella he huolehtivat asiakkaidensa kalastusluvista, välineistä, turvallisuudesta ja viihtyvyydestä. Toiminta painottuu etelärannikolle ja sisämaan suurille järville, joilla opasretkiin osallistuu etupäässä kotimaisia yritysasiakkaita ja venäläisiä matkailijoita.

Vuonna 2012 kalastusoppaiden pääsyä aiempaa laajemmille kalavesille helpotettiin. Uusia ELY-keskusten myöntämiä lupia hyödyntää jo reilusti yli puolet maamme kalastusmatkailuyrittäjistä. Pyyntialueiden laajeneminen edistää sopiville pyyntipaikoille pääsemistä, mutta toisaalta vähentää tarvetta luoda kontakteja paikallisiin toimijoihin, kuten kalaveden omistajiin.

2 palstaa Verkolla saa särkikaloja vaikkapa maukkaiden kalapullien raaka-aineeksi.

Kalastajaryhmä Väline-erikoistujat Pyydystä ja päästä -kalastajat

Päämotiivit saalisvarmuuden parantaminen, isojen kalojen tavoittelu elämysten tavoittelun yhdistäminen kalakantojen kestävyyteen

Privaattikalastusmatkailijat yksityisyyden ja luonnonkantojen tavoittelu

KALASTAJIA ON MONEEN LÄHTÖÖN Kalastusoppaiden asiakasryhmät voivat olla yhtälailla harrastukseensa vihkiytyneitä ”prokalastajia” tai aloittelijoita. Yleensä suomalaiset vapaa-ajankalastajat ovat yhä kiinnostuneempia isoista kaloista, saalisvarmuudesta ja elämyksistä. Kalastusoppaiden palvelut onkin räätälöity usein isojen kalojen ja luonnon rauhan tarjoamista lähtökohdista. Näin ne soveltuvat hyvin lujasti hanttiin laittavaa haukea, lohta ja taimenta suosiville ”väline-erikoistujille” sekä ”pyydystä ja päästä –kalastajille”, jotka yhdistävät elämykset kalakantojen kestävyysajatteluun.

Kouliintuneita kalastuksen harrastajia edustavat niin sanotut privaattikalastusmatkailijat, jotka ovat valmiita käyttämään palveluihin runsaasti rahaa kalastaakseen erämaisessa ympäristössä ja luonnossa lisääntyviä lohikaloja.

kuoreesta tai särjestä.

Lähiruokainnostus tarjoaa kalastusoppaille tilaisuuden tiivistää yhteistyötä ammattikalastajien kanssa. Opasretkien lomassa voidaan tutustua ammattikalastukseen.

Esimerkiksi sisävesillä opas voi viedä asiakkaat seuraamaan muikun nuottausta ja ostamaan pyyntituoretta kalaa.

VÄHÄARVOINEN KALA PYYNTIIN Lähiruokakalastajat on tunnistettu kasvavaksi vapaa-ajankalastajaryhmäksi. He suosivat ruokapöydässään lähivesiltä pyydettyä kotimaisia ja vähäarvoisiksi laskettuja kalalajeja. Toistaiseksi kalakantojen monipuolista hyödyntämistä esittelevää opastoimintaa on ollut tarjolla niukalti. Monet suomalaiset ovat vieraantuneet kalan pyynnistä ja ruuaksi hyödyntämisestä, joten kalastusoppaat voivat tutustuttaa ruokakalasta kiinnostuneita vaikkapa rysä- ja verkkopyynnin saloihin. Ohjelmapalveluun voi sisältyä herkullisen kala-aterian valmistaminen esimerkiksi

PAIKALLISESTA TUESTA VOIMAA Yksi vapaa-ajankalastuksen uusista trendeistä on myös niin sanottu lajikalastus eli kalabongaus. Siinä kilpaillaan siitä, kuinka monta kalalajia tarttuu pyydykseen tietyn ajan kuluessa. Lajikalastukseen ei välttämättä tarvita suosittuja kalavesiä, vaan siihen soveltuu esimerkiksi pieni lampi, jonka äärellä kalastajat ottavat mittaa onkisaaliin lajimäärällä.

Kalastusmatkailuyrittäjät ovat vasta suunnittelemassa tälle harrastajaryhmälle soveltuvia ohjelmapaketteja, joissa opas toimii eri kalalajien ekologian tuntijana. Lajikalastuksessa ei tarvita onkea kummoisempaa

Lähiruokakalastajat

kalaston monipuolinen hyödyntäminen, ekologiset seikat

Maahanmuuttajat

ruokakalojen, myös ns. vähäarvoisten lajien pyynti

Lajikalastajat eli kalabongaajat

saalislajien kirjaaminen, eri kalalajien ekologiaan ja vesistön tilaan perehtyminen

Uusia tai merkitykseltään kasvavia vapaa-ajankalastajaryhmiä.

pyyntivälinettä. Näin se saattaa kiinnostaa esimerkiksi lapsiperheitä.

Kalastusoppaiden kannalta avainasemassa on sujuva yhteistyö toisten oppaiden, kalaveden omistajien, kuntien ja matkailuyrittäjien kanssa. Yhteistoiminta on koettu tärkeäksi sekä monipuolisten palvelujen ja opaspalvelujen tunnetuksi tekemiseksi. Verkostoituminen auttaa kalastusoppaita löytämään asiakkaikseen esimerkiksi vähäarvoisten kalojen pyynnistä tai kalalajien bongauksesta kiinnostuneita.

Lisätietoja: http://www.rktl.fi/kalastusoppaiden_lupajarjestelma.pdf http://www.rktl.fi/vapaa_ajankalastaja_ ryhmakuvassa.pdf Juhani Mellanoura ja Pekka Salmi, Luke Lisätietoja: juhani.mellanoura@luke.fi Puh. 029 532 8703

Särkikaloihin kuuluva sorva on helpoin bongata Etelä-Suomen ruovikkoisista lahdista.

Maatilamatkailulle lisätuloa Opastoiminnan tarjoamat uudet kalastuselämykset voidaan kytkeä esimerkiksi lähiruokaa tarjoavaan maatilamatkailuun.

Edellytykset ovat parhaimmat Itä- ja PohjoisSuomessa, missä on runsaasti alikalastettuja vesistöjä, monipuolinen syömäkalojen pyynti- ja käyttökulttuuri ja missä käy runsaasti matkailijoita. Arvokasta oppia voidaan saada myös esimerkiksi Kaakkois-Aasiasta lähtöisin olevilta maahanmuuttajakalastajilta, joilla on taito hyödyntää vähäarvoista kalaa.

10

Siniseltä biotaloudelta odotetaan suu Sininen biotalous eli vesiluonnonvarojen käyttö on 8,5 miljardin euron arvoinen biotalouden osa, jolta odotetaan kovaa kasvua kestävin keinoin.

Vesiluonnonvarojen käyttömahdollisuudet Suomessa ovat suuret. Yksi osa sitä on kalatalous, jota pystytään kehittämään huimasti, maa- ja metsätalousministeriössä (MMM) kaavaillaan.

Varsinkin Pohjanlahden silakan jalostamiseen on erinomaiset mahdollisuudet.

Sinisen biotalouden edistäminen on yksi ministeriön kärkihanke, jota tämän vuoden aikana käsitellään sidosryhmien kanssa, erityisasiantuntija Timo Halonen MMM:stä kertoo.

Ministeriön alustavan arvion mukaan sinisen biotalouden arvo Suomessa on vähintään 8,5 miljardia euroa jo nyt ja mahdollisuudet kasvuun ovat erittäin huomattavat, kun synnytetään uusia kasvumahdollisuuksia toimialojen välille.

Vesien käytöstä on kartoitettu neljä liiketoiminta-alaa, joista suurin on vesiliike-

toiminta. Sen arvoksi lasketaan 4 miljardia euroa. Vesiin liittyvää vientiä edistää Suomen Vesifoorumi, jossa on yli sata jäsentä, muun muassa Kemira ja Metso. Suomalaiset ovat vahvoja veden- ja lietteenkäsittelyssä sekä automaatio- ja mittaustekniikassa.

Toiseksi suurin on matkailu. Rantoihin ja vesiin liittyvän matkailun arvoksi on arvioitu 3 miljardia euroa. Arvio perustuu vesistöihin liittyvään matkailuun sekä rantakiinteistöjen virkistyskäyttöarvoon.

Kolmas haara on perinteisin eli kalatalous, arvoltaan 900 miljoonaa euroa. Siihen kuuluvat ammattikalastus, kalanviljely ja kalakauppa sekä jalostus.

Neljäs sinisen biotalouden haara on energiantuotanto, runsaat 500 miljoonaa euroa.

Mukana on vesivoima ja uutena esimerkiksi aaltoenergia ja merituulivoimalat.

KALATALOUS KASVAA Kalataloudessa on Halosen mukaan suuria kasvumahdollisuuksia. Hyviä esimerkkejä ovat kalojen avomerikasvatus ja kiertovesikasvatus, kotimaisen Itämeri-rehun käyttö kalankasvatuksessa,ja Pohjanlahden suuren silakkasaaliin ja kalatalouden sivuvirtojen arvon kasvatus.

Toistaiseksi Suomen tiukat ympäristömääräykset ovat rajoittaneet tuotantoa, mutta uusilla menetelmillä tuotannon uskotaan lisääntyvän Suomessa. Niistä tärkeimmät ovat avomeri- ja kiertovesikasvatus sekä Itämerirehun käyttö, tutkija Jari Setälä Luonnonvarakeskuksesta (Luke) kertoo.

Maa- ja metsätalousministeriön sekä ympäristöministeriön hyväksymässä kalankasvatuksen sijainninohjaussuunnitelmassa on arvioitu parhaat alueet merikasvatukselle. Niitä on erityisesti Selkämerellä.

Lohen tuonti Norjasta Suomeen on kasvanut viime vuosina roimasti. Setälän mukaan täällä kalan jalostajat ja tukkukaupat käyttävät kaiken suomalaisen kirjolohen, mitä on saatavissa.

KASVATUS AVOMERELLÄ Kalan, esimerkiksi kirjolohien ja siikojen kasvatus avomerellä kaukana rannoista antaa mahdollisuuden lisätä kasvatusmääriä huomattavasti nykyisestä. Nyt kaloja kasvatetaan pienissä yksiköissä joiden kannattavuus on kehno.

Kaukana avomerellä ravinteet laimenevat vesiin eikä kasvatus haittaa lähellä sijaitsevaa asutusta tai mökkejä. Avomerikasvatus on uusi tuotantomuoto, jota kehitetään MMM:n, Luken ja yritysten yhteistyönä.

Yksi ongelma on Suomen ankara merisää, jonka vuoksi kasvatusaltaat täytyy suojata.

11 VILLE-PETTERI MÄÄTTÄ

Ravinteiden kierto Itämeren kalankasvatuksessa Silakka syö ravinnepitoista ruokaa Itämerestä.

Itämerestä tulee ravinneneutraali eli ravinteita poistuu yhtä paljon, kuin mitä vesiviljely kuormittaa.

JU

KK

A

Kalastetut silakat kuljetetaan Tanskaan ja jauhetaan ravinnoksi kasvatuskirjolohille.

PA

SO

NE

N

Kemiöön rakennettava kalajauhotehdas korvaa Tanskasta tuodun rehun.

Valtamereltä tuotu lohen rehu korvataan Itämeren omasta silakasta jalostetulla rehulla.

uria Avomerikasvatusta ovat olleet kehittämässä yrityksistä muun muassa ahvenanmaalainen Brandö Lax sekä satakuntalainen KalaValtanen.

Kiertovesikasvatuksessa vettä kierrätetään altaiden ja puhdistuslaitteiston välillä. Uutta vettä tarvitaan vain 1–2 prosenttia kiertävän veden määrästä. Samalla mahdolliset veden lämmittämiskustannukset putoavat. Kiertovesilaitoksessa voidaan pitää kalojen kasvulle parasta lämpötilaa ympäri vuoden, mikä tehostaa tuotantoa huomattavasti.

SILAKKA KÄRKIKALA Kotimaisen kalan, varsinkin silakan arvoketjun kehittäminen on Halosen mukaan huomattava mahdollisuus Suomelle, joka on Itämeren suurin kalastusvaltio.

Uutta liiketoimintaa voidaan saada jalostamalla silakkaa sekä korkean lisäarvon tuot-

Suomessa kasvatetaan kirjolohta Itämerirehulla.

Kalankasvatuksen fosfori- ja typpikuormitus Fosfori, kg/tonnia kalaa 20 Lähde: Syke

teista, esimerkiksi ravintolisistä.

Salmonfarm Oy Kemiönsaarella suunnittelee lähinnä silakkaan perustuvaa kalajauhotehdasta, jolla voitaisiin korvata ulkomaista kalajauhoa.

ITÄMERI-REHU KORVAA TUONTIA Silakka on pääraaka-aine Itämeri-rehussa, jota Salmonfarm ja Raisioaqua ovat kehittämässä. Rehua annetaan ravinnoksi muun muassa kirjolohille.

Rehun avulla Itämerellä päästään suljettuun kiertoon, koska silakat syövät ravinteita Itämerestä saman verran kuin kirjolohikasvattamojen päästöt mereen ovat.

Ennen Itämeri-rehua kierto ei ole ollut suljettu, koska kalarehuissa käytetään Atlantilta tulevaa kalaa.

Kotimainen kalajauhotehdas vähentää myös rekkarallia, jolla silakoita on kuljetettu

Typpi, kg/tonnia kalaa 200

16

160

12

120

8

80

4

40

0

1980

1985

1990

1995

Suomesta Tanskaan kalajauhon raaka-aineeksi.

Varkaudessa Finnforel Oy on rakentamassa Stora Enson sellutehtaan yhteyteen 13 miljoonan euron arvoista kirjolohen kasvattamoa, jossa hyödynnetään tehtaan lämpöä ja kiertovesitekniikkaa. Sellujäteveden puhdistamon bakteerit vaativat ravintoa, jota saataisiin kalankasvatuksen poistovesistä.

2000

2005

2010

0

Finnforelin takana ovat Heinon Tukku Oy, Huutokosken Arvo-Kala Oy sekä sijoitusyhtiö All Invest. Laitos tuottaa valmistuttuaan noin miljoona kiloa kalaa vuosittain. Arvo-Tec Oy suunnittelee laitoksen ja vastaa sen toiminnasta. Rakennustyöt alkavat syyskuussa.

JOUKO KYYTSÖNEN

12

Lohi on palaamassa Itämeren jokiin Jos haluaa saada lohen tarttumaan vieheeseen, nykyisin kannattaa harkita kalastusmatkan kohteeksi Itämereen laskevia lohijokiamme − Tornionjokea, Simojokea tai Kymijokea. Jos taas tekee mieli ostaa lohta ruokapöytään, Itämeren lohi alkaa olla ekologisesti kestävä valinta kuluttajalle.

KAL ATALOUDEN KESKUSLIITTO

Viime vuosina Itämeren jokiin on noussut lohta runsaasti kudulle. Myös saaliit ovat suuria, vaikka kalastuksen määrää onkin rajoitettu. Tornionjoen viime vuoden lohisaalis, noin 150 000 kiloa eli 18 000 lohta, oli suurin ainakin puoleen vuosisataan. Tämä saalis ylitti Tenon lohisaaliin. Suomen rannikolla ammattikalastajat pyydystivät saaliskiintiönsä lähes täyteen.

Useimmat Itämeren luonnonlohikannat ovat vahvistumassa. Muutamat niistä ovat jo nyt hyvässä eli kestävän käytön mukaisessa tilassa. Luonnossa syntyneiden lohenpoikasten määrä on paikoin jopa monikymmenkertaistunut kahdessa vuosikymmenessä.

YLIKALASTUS POIS – LUONTO KIITTÄÄ Lohi lisääntyy vesivoiman rakentamiselta säästyneissä 40 Itämeren joessa. Näitä lohikantoja ylikalastettiin vuosikymmeniä, eikä lohia selvinnyt riittävästi jokiin kudulle.

Toisen maailmansodan jälkeen lohen poikasviljely kehittyi ja Itämereen alettiin istuttaa vuosittain miljoonia lohenpoikasia.

Istutukset tuottivat alkuun paljon lohta, mikä johti merikalastuksen huimaan kasvuun Itämeren maissa.

Istutettujen lohien kanssa pyydyksiin joutuivat samoilla alueilla vaeltavat luonnonlohet. Tämän seurauksena jokiin kudulle selvinneet lohimäärät ja lohien luontainen lisääntyminen romahtivat. Osasta jokia alkuperäinen lohikanta hävisi kokonaan ja lopuistakin vaelsi mereen yhteensä vain vajaa puoli miljoonaa poikasta.

Tilanteeseen havahduttiin 1990-luvulla, jolloin kalastusta ryhdyttiin vähentämään Euroopan unionin johdolla. Useat maat, kuten Suomi, asettivat myös kansallisia lisärajoituksia lohenkalastukselle. Tämän seurauksena kutulohimäärät ja poikastuotanto lohijoissa lisääntyivät nopeasti. Elpyminen on ollut erityisen voimakasta Perämereen laskevissa suurissa joissa. Niissä ympäristö on lohen lisääntymiselle parhainta.

Etelä-Itämereen laskevissa Ruotsin, Liettuan ja Latvian lohijoissa kantojen tila on yhä heikko. Myös pohjoisempaa löytyy muutama selvästi vahvistusta tarvitseva luonnonlohikanta, joiden kalastusta tulisi välttää. Suomen kalastuksessa heikoimpien kantojen lohia saadaan saaliiksi melko harvoin.

Kalatiskillä Itämeren lohen (fileet lapun takana) eroavat Norjan kasvatuslohen (fileet vasemmassa reunassa) vaaleammasta lihasta.

Seuraa netistä Tornion- ja Simojoen lohennousua Luonnonvarakeskus (Luke) laskee kaikuluotaimilla kudulle nousevia lohimääriä. Lohennousu kestää toukokuun lopulta elokuun lopulle.

Tänä aikana päivittäisten lohimäärien kehitystä voi seurata osoitteessa www.luke.fi/kalat-ja-riista/.

PANU ORELL/LUKE

Lohia nousemassa jokeen kudulle.

LUONNONLOHET SELVIYTYVÄT JA TUOTTAVAT SAALISTA Lohen luonnonkantojen elpyminen on parantanut lajin uhanalaisuusluokitusta Suomessa. Elpyminen myös hyödyttää ammatti- ja virkistyskalastajia. Nykyisin lohijoista vaeltaa mereen vuosittain kolme miljoonaa luonnonpoikasta ja lisäksi viljelylaitoksista istutetaan viisi miljoonaa poikasta. Silti pääosa kalastuskokoisista lohista on syntynyt luonnossa. Luonnonpoikaset siis selviävät hengissä ensimmäisistä elinkuukausistaan paljon paremmin kuin istutetut lohet ja niiden varaan voidaan perustaa kestävä kalastus.

Atso Romakkaniemi, Tapani Pakarinen ja Henni Pulkkinen, Luke Lisätietoja: atso.romakkaniemi@luke.fi Puh. 029 532 7416 MIKKO LEMINEN/LUKE

Kolmannes Itämeren lohista syntyy Tornionjoessa 1990-luvulta lähtien Tornionjokeen nousevien kutulohien määrä on lisääntynyt muutamasta tuhannesta jopa yli sataan tuhanteen yksilöön vuodessa. Tämän johdos2 PALSTAA 125 mm ta luonnonkudun tuottamat poikasmäärät ovat kasvaneet 0,1 miljoonasta 1,5 miljoonaan yksilöön. Nykyisin joelle tulee kalasta-

maan vuosittain 10 000 matkailijaa, joista parhaina vuosina suurin osa saa myös saalista. Lohet ovat keskikooltaan harvinaisen suuria, seitsemästä kahdeksaan kiloa. Kalastusmatkailijat käyttivät viime vuonna Tornionjoella kalastukseen yhteensä 5,9 miljoonaa euroa.

Poikasia

Kutulohia 200 000

2 000 000

Kutulohien määrä Poikasmäärä 4 vuotta myöhemmin (katkoviiva=ennuste)

150 000

1 500 000

100 000

1 000 000

500 000

50 000

0

1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014

0

Kutuvuosi

Kaikuluotaimen asennus Tornionjoella.

Tornionjoen kutulohimäärät vuosina 1992−2014 ja näiden kutujen seurauksena merelle vaeltavien poikasten määrät. Poikaset vaeltavat merelle keskimäärin neljä vuotta sen jälkeen, kun ne on laskettu mätinä joen pohjaan.

13

Riistakolmiolaskentojen tiedot siirtyivät maastosta nettiin Miten pienriistakantojen tilaa seurataan? Suomessa riistan runsaus selvitetään vapaaehtoistyönä riistakolmiolaskennoilla. Menetelmä on maailmankin mittakaavassa ainutlaatuinen. Uutta on, että laskijat voivat itse tallentaa tulokset riistakolmiot.fi-palveluun, josta kuka tahansa pystyy tietoa myös hakemaan.

PETRI TIMONEN/LUKE

Riistakolmiot lasketaan kahdesti vuodessa.

Talvella lasketaan pienriistan lumijäljet ja loppukesällä metsäkanalinnut. Lähes tuhat kolmiota kierretään joka laskennassa. Yksittäinen riistakolmio on pysyvä, satunnaisesti metsäiseen maastoon sijoitettu tasasivuinen kolmionmuotoinen linja, jonka kokonaispituus on 12 kilometriä.

Kolmiolaskentoja tekevät pääasiassa vapaaehtoiset metsästäjät ja luontoharrastajat.

Työn määräksi on arvioitu noin 15−20 henkilötyövuotta. Laskennat ovat merkittävä talkootyön voimannäyte.

Pienriistakantojen vaihteluita on seurattu riistakolmiolaskennoilla jo 27 vuoden ajan.

Seuranta on valtakunnallinen, ja sitä koordinoivat Luonnonvarakeskus (Luke) ja Suomen riistakeskus.

TIETO AVOIMESTI JA NOPEASTI KÄYTTÖÖN Laskentatiedot on perinteisesti palautettu paperilla postitse. Tämän jälkeen tulokset on tallennettu, analysoitu ja raportoitu. Aikaa on vierähtänyt ennen kuin tulokset ovat olleet metsästäjien ja päättäjien käytössä.

Heinäkuussa 2014 laskijoiden avuksi avattiin riistakolmiot.fi-palvelu. Laskijat voivat itse tallentaa palveluun kolmiolaskennan tuloksen ja seurata tuloksia jo laskennan aikana. Palvelu nopeuttaa laskentatulosten keruuta, helpottaa tiedon säilyttämistä ja auttaa tulosten raportoinnissa. Lisäksi palvelu lisää tiedon avoimuutta, sillä riistakolmiot.fi-sivustolla tieto on kaikkien kiinnostuneiden saatavilla.

Hirvi on metsiemme kruunupäinen kuningas, jonka elopaino voi parhaimmillaan kohota yli 600 kilon. Teuraspainoltaankin komeimmat saalisurokset ovat olleet yli 350 kiloisia.

PETRI TIMONEN/LUKE

RIISTAKOLMIOT.FI OTETTU HYVIN VASTAAN Uusi palvelu on otettu hyvin vastaan, sillä peräti 70 prosenttia kesälaskennan tuloksista palautettiin riistakolmiot.fi-sivuston kautta. Palautteen perusteella palvelu vastaa hyvin laskijoiden tarpeisiin. Noin 120 vastaajasta 90 prosenttia oli sitä mieltä, että palvelua on helppo tai erittäin helppo käyttää. Lähes kaikkien vastaajien mielestä palvelu toimi myös teknisesti hyvin.

Laskijoilta on kerätty toiveita palvelun kehittämisestä. Osa kehitysehdotuksista on jo toteutettu, mutta erityisesti raportointiominaisuuksia kehitetään vielä tämän kevään ja kesän aikana.

HUIKEA AIKASARJA RIISTATIETOA MONEEN TARPEESEEN Riistakolmiot.fi-sivustolta löytyy koko riistakolmiolaskennan historia. Pienriistakantojen kehitystä voi seurata sivuston raporttityökalujen avulla jo lähes 30 vuoden ajalta.

Palvelusta on apua erityisesti metsästyksen säätelyssä ja sitä koskevassa päätöksenteossa.

Kesälaskennan tuloksilla on kiire, sillä riistahallinto tarvitsee tulokset ripeästi. Maa- ja metsätalousministeriö antaa asetuksen metson, teeren, pyyn ja riekon metsästysajoista hyvin pian riistakolmiolaskentojen päättymisen jälkeen, jotta asetus ehtii voimaan ennen metsästyskauden alkua 10. syyskuuta.

Nopea tiedonsaanti palvelee myös laskijoita, metsästysseuroja ja yksittäisiä metsästäjiä. Myös luontoharrastajat ja retkeilijät sekä tavalliset kansalaiset ovat kiinnostuneita eläinkantojen tilasta ja muutoksista omilla alueillaan. Seurantojen tuottama tieto on hyvin tärkeää tutkijoille ja viranomaisille, esimerkiksi ihmistoimien aiheuttamien ym-

päristömuutosten arvioimiseksi. Paikkatiedon avulla taas voidaan seurata entistä paremmin esimerkiksi ympäristömuutosten vaikutuksia eläinkantoihin.

Riistakolmiot.fi-sivustolla on myös lajiesittelyjä laskennoissa mukana olevista lajeista.

Lajitietojen yhteydessä esitetään tietoa lajin levinneisyydestä ja tiheyksistä eri puolella Suomea. Lisäksi palvelussa on julkaistu lumijälkiopas, jonka avulla voi määrittää maastossa havaittuja eläinten jälkiä.

Pekka Helle ja Katja Ikonen, Luke Lisätietoja: katja.ikonen@luke.fi Puh. 029 532 7010

Metsolla on erityisasema lintujemme joukossa. Se on riistamaittemme ylpeys ja salomaiden symboli ja samalla suurin metsäkanalintumme.

Riistakolmiot.fi – kattavasti tietoa pienriistalaskennoista • kertoo pienriistakantojen tilan ja kehityksen • esittelee lumijälkiä ja pienriistalajeja • tuo tiedon kaikkien saataville • mahdollistaa itsenäisen tiedon haun havainnollisiksi raporteiksi • auttaa päätöksenteossa tarjoamalla ajantasaista tietoa • helpottaa pienriistatiedon keruuta, säilytystä ja raportointia Palvelua on kehitetty yhteistyössä Luonnonvarakeskuksen, Suomen riistakeskuksen, Suomen Metsästäjäliiton, Metsähallituksen sekä riistakolmiolaskijoiden kanssa.

Reaaliaikaista ja monipuolista tietoa riistasta moneen tarpeeseen Suomen riistakeskuksen riistapäällikkö Sami Tossavainen kehuu riistakolmiot.fi-palvelua monipuoliseksi ja työtä helpottavaksi.

– Riistakolmiot.fi palvelusta saadaan reaaliaikaisena tietoa laskentojen kulusta eli lasketuista ja laskemattomista kolmioista.

Näin laskijoiden ohjausta ja neuvontaa voidaan kohdentaa entistä paremmin, Tossavainen kertoo.

Reaaliaikaiset tulokset helpottavat ja nopeuttavat päätöksentekoa, etenkin kanalintujen metsästysajoista päätettäessä. Lisäksi tuloksia voidaan käyttää esimerkiksi poikkeuslupamenettelyjen ja lausuntojen tukena.

14 KUVAT: KARI JOKINEN/LUKE

Kotimaisten salaattien kulutus kasvaa edelleen. Salaatti sopii ympärivuotisena tuoretuotteena hyvin kaupunkikasvihuoneessa viljeltäväksi.

Haastavatko maailmanlaajuiset megatrendit suomalaisen puutarhatuotannon?

Tulevaisuuden ennakointiin liittyy maailmanlaajuisten megatrendien tunnistaminen ja niihin reagoiminen. Osa ennusteista osuu harhaan, mutta osalla on taipumus toteutua. Riippuen trendien voimakkuudesta ne voivat vaikuttaa voimakkaasti kotimaiseen puutarhatuotantoon, esimerkiksi kasvihuonetuotantoon.

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra on hiljattain koonnut 13 tulevaisuuden kannalta keskeistä maailmanlaajuista muutosilmiötä. Ne ovat: taidot korvaavat tiedot, vakaa työ murenee, valtasuhteet siirtyvät, eriarvoisuus kasvaa, Euroopan rakenteet rapistuvat, ilmastonmuutoksen seuraukset laajenevat, hyvinvointi korostuu, ekologinen kenkä puristaa, teknologia integroituu arkeen, voimaantuvat yhteisöt haastavat instituutiot, eliniät venyvät ja kaupunkien roolit korostuvat.

Muutosilmiöt ovat osittain subjektiivisia, monimutkaisia ja toisistaan riippuvia.

Tästä huolimatta ne parhaimmillaan toimivat työkaluna ja keskustelun pohjana, kun tarkastellaan vaikkapa puutarhatuotannon toimintaympäristön muutoksia. Alan muutoksiin vaikuttavat monet ajurit. Niistä keskeisimpiä ovat muun muassa kaupungistuminen ja kaupungeissa lisääntyvä yh-

Kotimainen paprika sopii kausiviljelyhedelmänä täydentämään kaupunkikasvihuoneen tuotevalikoimaa.

teisöllisyys, tarve hyvinvointiin, yhteisöjen sopeutuminen ekologisiin rajoihin ja digitalisaation vahvistuminen.

MUUTOKSET OHJAAVAT PUUTARHATUOTANTOA Muutosilmiöt tulevat ohjaamaan puutarhatuotantoa useasta suunnasta. Perinteisesti ajatellaan, että suurin muutosvoima kohdistuu tuotantoon. Tämän muutoksen toivotaan vaikuttavan mahdollisimman vähän ympäristöön. Oletetaan, että tuotteet käyvät kaupaksi, jos normit täyttyvät ja tuotanto on taloudellisesti tehokasta. Luotetaan suuruuden ekonomiaan.

Muutosvoimien vaikutusta puutarhatuotantoon voidaan tarkastella myös kokonaisvaltaisesti. Esimerkkinä tästä on kasvihuonetuotanto.

Jonakin päivänä onkin saatavilla asumalähiön robottikasvihuoneessa kasvanut,

Vihannesten lisäksi kaupunkikasvihuone soveltuu esimerkiksi joulutähtien ja kesäkukkien tuotantoon.

nollahiilinen ja aamulla poimittu maukas tomaatti tai salaatti. Tuotteet tilataan etukäteen verkon kautta ruokahävikin minimoimiseksi ja noudetaan matkalla kotiin.

Paketin hinta on edullinen niille, jotka ovat maksaneet osan siitä yhteisöllisellä työpanoksellaan ja osallistuneet yksikön rahoitukseen. Onko tämä yksi sopeutuma megatrendeihin vai jokin muu, jää nähtäväksi.

VOIMAKKAASTI MUKANA MUUTOKSESSA Puutarhatuotannon tulevaisuuden visioita ja uudistumista tarkastellaan Luonnon-

varakeskuksen (Luke) ja Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Voimakas-hankkeessa.

Hankkeessa ytimessä ovat uudet liiketoimintakonseptit, nousevat teknologiset innovaatiot ja verkostoitumisen hyödyntämismahdollisuudet.

Kari Jokinen, Luke Lisätietoja: kari.jokinen@luke.fi Puh. 029 532 6177

Hiilineutraalit kurkut ja tomaatit kasvavat kerrostalojen katoilla Hajautetut energiaratkaisut, suljetut materiaalikierrot ja lyhyet kuljetusmatkat edesauttavat yhteisön ekologisen kestävyyden rakentumista. Lisäksi ne mahdollistavat biotalouden periaatteiden toteutumista myös ruoan tuotannossa. Kun väestö siirtyy yhä enenevässä määrin kaupunkeihin, tulee kaavoituksessa huomioida ympärivuotinen ja paikallinen ruoan tuotanto.

Yhtenä mahdollisuutena on monituotantoon ja -käyttöön perustuva kasvihuone.

KASVIHUONEISTA VOI TULLA ENERGIAN TUOTTAJIA Jo nykyisten teknisten ratkaisujen avulla suomalaisessa kasvihuoneessa voidaan tuottaa lähes hiilineutraaleja vihanneksia. Edistyneimmät ja rakennusten katoille sijoitetut kasvihuoneet toimivat osan vuodesta jopa energian tuottajina. Vuoden kylmimpään ja pimeimpään aikaan voidaan hyödyntää yhteisöjen tuottamaa orgaanista ainesta biokaasulaitoksissa, joiden energia kääntyy sähköksi ja lämmöksi.

Vuonna 2014 suomalainen kulutti kahdeksan kiloa kurkkua, 11 kiloa tomaattia ja 18 ruukkua salaatteja. Tällä hetkellä yhdestä

3 000 neliömetrin kasvihuoneesta saadaan kurkut 42 000:lle tai tomaatit 18 000:lle tai salaattiruukut 60 000:lle suomalaiselle. Kun otetaan käyttöön uusimmat viljelytekniset ratkaisut, voidaan tuotantoa jopa kaksinkertaistaa lisäämättä pinta-alaa.

LÄHELLÄ KAUPUNGISSA TUOTETUT VIHANNEKSET MAISTUVAT Kotimaisten, kasvihuoneessa tuotettujen salaattien ja yrttien kulutus on viimeisen 20 vuoden aikana kaksinkertaistunut. Vuonna 2014 kulutus oli lähes sata miljoonaa kappaletta. Ennusteiden mukaan hedelmien ja vihannesten kulutus tulee edelleenkin kasvamaan.

Lisääntyvään kysyntään tulee vastata monipuolistamalla tuotevalikoimaa ja rakentamalla uusia liiketoimintakonsepteja.

Toimitusketjujen lyhentyminen pienentää tuotantokustannuksia, parantaa tuoretuotteiden laatua ja lisää niiden haluttavuutta. Paikalliset ja lähellä kuluttajaa tuotetut vihannekset edistävät tuotannon läpinäkyvyyttä ja tuotteiden jäljitettävyyttä. Lähiruokaa voidaan tuottaa mainiosti myös kaupungeissa.

15

Sako- ja umpikaivolietteet kannattaa käsitellä tilalla – ja ympäristö kiittää Varsinais-Suomen haja-asutusalueiden kiinteistöjen sako- ja umpikaivoissa makaa noin 15 tonnia fosforia ja 105 tonnia typpeä. Tällä määrällä lannoittaisi suoraan tuhat hehtaaria varsinaisuomalaista peltoa. Ongelmalliseksi asian tekee se, että tuo ravinnemäärä on sekoittuneena 152 000 kuutioon vettä ja että se on jakautuneena noin 45 000 kaivoon.

PETRI KAPUINEN

Viemäriverkoston ulkopuolella olevan hajaasutuksen kiinteistöjen saostus- ja umpikaivolietteet eli niin sanotut hajalietteet käsitellään yleensä samoissa jätevedenpuhdistamoissa kuin viemäriverkostoon kuuluvien. Loka-auto käy noutamassa lietteen ja vie puhdistamolle. Sekä kuljetuksesta että käsittelystä peritään maksu. Syvältä maaseudulta kuljetusmatkat puhdistamolle voivat olla hyvinkin pitkät ja matkat sen kuin pitenevät, kun pieniä puhdistamoita suljetaan.

Samalla jätevesi siirretään siirtoviemäreitä pitkin keskitettyihin laitoksiin.

VILJELIJÄT KULJETTAMAAN JA KÄSITTELEMÄÄN HAJALIETETTÄ Useilla alueilla järkevämpi ja taloudellisempi vaihtoehto olisi, jos viljelijät noutaisivat ja käsittelisivät hajalietteet. Viljelijä levittää käsittelemänsä lietteen pellolleen. Tällöin lietteen kuljetus keskitettyyn laitokseen ja sieltä takaisin viljelijän pellolle jää pois. Tämä vähentää kustannuksia ja kuljetuksesta aiheutuvaa ympäristön kuormittumista.

Viljelijä kuljettaa lietteen yleensä traktorilla ja imupainevaunulla. Traktorikalusto on ketterämpää kuin autokalusto, joten sillä pääsee helposti tyhjentämään myös kesämökkien likakaivot.

HAJALIETTEEN KÄSITTELY MAATILALLA ON YMPÄRISTÖTEKO Hajalietteissä on yllättävän vähän ravinteita.

Lietteiden peltokäyttö on lähinnä ympäristön kannalta kestävä loppusijoituspaikka, sillä kasvinravinteiden arvo jää pieneksi suhteessa levityskustannuksiin. Toki lietteissä on jonkin verran, eli noin 1,5 kiloa per tonni, monien peltojen kaipaamaa orgaanista ainesta.

Lietteen käsittely tilalla onkin järkevää ympäristönäkökohtien vuoksi. Mikä tärkeintä, ne lisäävät maaseudulla palvelujen tarjoamista ja elinkeinomahdollisuuksia.

UUSI JÄTELAKI LINJAA JÄTTEIDEN KÄSITTELYÄ JA KULJETUSTA Hajalietteet ovat jätelain kuudennessa pykälässä mainittuja yhdyskuntajätteitä. Kunnalla on velvollisuus järjestää näiden lietteiden jätehuolto, mutta jätelain 41 pykälään kirjattu poikkeus mahdollistaa jätteiden käsittelyn tai luovuttamisen, jos omatoiminen tai yhteinen käsittely on pienimuotoista ja käsittely on hyväksytty kunnan jätehuolto- tai ympäristönsuojelumääräyksissä.

Tässä kohtaa onkin oltava hyvin tarkkana. Useissa kunnissa ja erilaisten jätehuoltoyhtiöiden alueilla on käynnissä uuden jätelain vaatima kuljetusjärjestelmien toimivuuden uudelleentarkastelu.

LIETTEEN KERÄÄMISEN KÄYTÄNNÖT VAIHTELEVAT Jos kunnassa tai yhtiön alueella päädytään kunnan kilpailuttamaan lietteenkeräysjärjestelmään, kotitaloudet eivät saa valita kuljetus- tai käsittelypalvelun tuottajaa itse. Heidän pitää ostaa palvelu kunnan osoittamalta toimijalta. Kunnan jätehuoltoviranomaisten suhtautumisesta riippuu, huomioidaanko tällainen tilalla oleva lietteen käsittelypiste kunnallisessa jätehuoltojärjestelmässä. Tällöin toimija voisi voittaa alueellaan tarjous-

Hajalietettä noudetaan kesämökiltä traktorilta maatilalla käsiteltäväksi.

Lietteet kerätään tilalle keräilyaltaaseen odottamaan käsittelyä. Keräilyaltaana voi toimia kumimattopohjainen allas tai vaikka lietelantavarasto.

kilpailun tyhjennyspalvelun järjestämisestä.

Tämä on kuitenkin teoreettinen mahdollisuus, sillä ennakkotapausta ei ole olemassa.

Niinpä toiminnan aloittamista harkitsevan on syytä perehtyä tuottamamme oppaan lisäksi paikallisiin toimintamahdollisuuksiin huolellisesti jätehuoltoviranomaisen avustuksella. Varmemmin tilakäsittely on mahdollista kaupallisena toimintana sellaisilla alueilla, joilla sekä kuljetus- että käsittelypalvelun tuottaja on kiinteistön haltijan valittavissa.

Haja-asutuksen lietteiden tilakäsittely ja käyttö maataloudessa -opas on luettavissa Issuu-julkaisujärjestelmässä osoitteessa http://issuu.com/valonia.fi/docs/pupeopas_151214 tai ladattavissa Valonian nettisivujen kautta osoitteessa www.valonia.fi .

Petri Kapuinen, Luke ja Jussi Heikkinen, Valonia Lisätietoja: petri.kapuinen@luke.fi Puh. 029 532 6211

Lietteet voidaan kalkkistabiloida esimerkiksi merikontista tehdyssä käsittelysäiliössä. Liete pumpataan keräilyaltaasta käsittelysäiliöön. Sammutettu kalkki eli rakennushienokalkki lisätään lietteeseen ja sekoitetaan siihen hyvin. Sekoituksen jälkeen odotetaan pari tuntia ja liete on valmista levitettäväksi peltoon. Kun käsittelysäiliö on saatu tyhjäksi, voidaan aloittaa uusi käsittely.

Hajalietteet täytyy stabiloida kalkilla ennen levitystä Hajalietteiden käsittelyä ja maatalouskäyttöä selvittäneessä PUPE-hankkeessa lietteet käsiteltiin kalkkistabiloimalla. Muitakin sallittuja menetelmiä on. Käytännössä menetelmän on oltava edullinen, joten esimerkiksi kemiallinen hapetus saattaisi tulla kysymykseen.

Yksinkertaisemmillaan käsittely tapahtuu imupainevaunussa. Lietteet voidaan myös kerätä varastoon, jona saattaa toimia esimerkiksi vanha lietelantavarasto. Stabilointiin käytetään sammutettua kalkkia, jota kuluu noin 15 kiloa per tonni lietettä. Kalkin lisäyksen jälkeen liete sekoitetaan hyvin.

Kalkkistabiloinnissa lietteen pH nostetaan vähintään 12:een vähintään kahdeksi tunniksi. Liete olisi syytä sijoittaa, koska sen

korkea pH johtaa suureen ammoniakkiemissioon, jos liete levitetään pintaan.

YMPÄRISTÖLUPA LAAJAMITTAISEEN TOIMINTAAN Lietteiden ravinnepitoisuudet eivät ole kovin suuret, joten viljelijälle hyöty on pääasiassa asiakkaalta saatava palvelumaksu. Viljelijä voi käsitellä oman ja yhdestä viiteen kiinteistön lietteet ilman ympäristölupaa. Tätä laajempi varsinainen liiketoiminta edellyttää ympäristöluvan ja laitoshyväksynnän. Sen sijaan maatalouden sivuelinkeinona lietteen kuljetukset nauttivat samoja vapauksia kuin maatalouden traktorikuljetukset yleensäkin.

Jussi O. Heikkinen, Valonia

16

Rikkakasvit paakkutaimien riesana metsätaimitarhoilla

Suomessa metsäpuiden taimet, tärkeimpänä kuusi, on tuotettu 2000-luvulla lähes tyystin paakkutaimina. Samalla useat haitalliset rikkakasvit ovat pesiytyneet taimitarhoille. Rikkakasvien torjunta aiheuttaakin taimitarhoille merkittävän vuosittaisen kuluerän.

KUVAT: MARJA POTERI

Paakkutaimituotannossa kennostot ovat tavallisesti vieri vieressä suuralustoilla, joten yksittäisten kennostojen luokse ei pääse helposti. Rikkakasvien kitkeminen on siten hidasta ja työlästä.

RIKKAKASVIEN LEVIÄMISTÄ VAIKEA ESTÄÄ Taimitarhojen rikkakasvilajeista valtaosalla on tuulilevintäiset siemenet, joissa on usein leviämistä edistäviä lenninhaivenia tai siipimäisiä rakenteita. Siemenet kulkeutuvat tuuletusaukoista myös taimikasvatuksessa käytettävien muovihuoneiden sisälle ja laskeutuvat taimikennostojen päälle.

Rikkakasveja voi kulkeutua taimitarhoille myös esimerkiksi luonnosta otetun kasteluveden ja hallantorjuntakasteluiden mukana. Edellisvuotisia siemeniä saattaa pyöriä muovihuoneiden lattioilla ja asfaltoiduilla ulkokentillä tai niitä voi olla tarttuneena puutteellisesti puhdistettujen taimikennostojen reunoille. Joitain siemeniä voi myös olla odottamassa valmiina kasvuturpeessa.

KOIVUKIN KIUSAA, MUTTA EI YHTÄ PALJON KUIN HORSMAT Loppukesällä taimitarhoille leviävät myös koivujen siemenet. Siemenmäärillä mitattuna koivu on runsain rikkakasvilaji taimitarhoilla, joskin sen siemenmäärissä on erittäin

2 PALSTAA 125 mm Rikkakasvit hujahtavat nopeasti kuusentaimia pidemmiksi, jolloin ne varjostavat kasvatettavia taimia sekä valtaavat juuristollaan turvepaakun omiin tarpeisiinsa.

voimakasta vuosittaista vaihtelua. Koivun merkitys rikkakasvina ei kuitenkaan ole yhtä suuri kuin horsmien, sillä koivut ovat hitaampikasvuisia ja niiden poistaminen kertakitkennällä on helpompaa.

Kevään ja alkukesän siemenlevintä on selvästi vähäisempää kuin loppukesällä.

Touko–kesäkuun taitteessa leviävät pajut ovat alkukesän tärkein rikkakasviryhmä. Alkukesällä kasvatettavat kuusentaimet ovat vielä pieniä, joten lenninhaituvalliset pajujen siemenet löytävät helposti itämispaikan taimikennostoilta. Pajut ovat melko nopeakasvuisia ja valtaavat nopeasti taimipaakun, mikäli niitä ei kitketä ajoissa.

Muita taimitarhoilla säännöllisesti tavattavia tuulen mukana levittäytyviä lajeja ovat muun muassa useat asteri- ja sikurikasvit, kuten voikukat, jäkkärät, villakot, maitiaiset, keltot, keltanot ja leskenlehti.

Jukka Reiniharju ja Marja Poteri, Luke Lisätietoja: jukka.reiniharju@utu.fi

Kateaineista apua rikkakasvien torjuntaan Luonnonvarakeskuksen (Luke) Suonenjoen toimipaikassa on tutkittu vuosina 2012– 2014 rikkakasveja ja niiden torjuntaa erilaisilla luonnon- ja kierrätysmateriaaleista valmistetuilla kateaineilla. Taimikennostojen pinnalle levitettävät kateaineet eristävät tuulen mukana leviävän rikkakasvin siemenen kasvualustana toimivasta turvepaakusta, jolloin rikkakasvin siemenen on vaikeampi itää ja lähteä kasvuun kennostolla.

Tutkittavia kateaineita ovat olleet muun muassa taimitarhoilla jo käytössä olevat hiekka ja sahanpuru, puutarhakäytössä hyvällä menestyksellä käytetyt puuhake ja kuorikate sekä kehittelyasteella oleva kierrätyslasista valmistettu huokoinen vaahtolasirouhe.

VAAHTOLASI JA PUUHAKE TORJUVAT TEHOKKAASTI RIKKAKASVEJA Kateaineiden tehoa on tutkittu pajun, maitoja amerikanhorsman sekä maksasammalen

torjunnassa. Tutkituista kateaineista vaahtolasi ansaitsee erityismaininnan, sillä tulosten perusteella kaikkien tutkittavien rikkakasvien leviäminen kennostolle oli selvästi vaikeampaa, kun kennosto oli peitetty vaahtolasilla.

Muistakin kateaineista oli pääsääntöisesti hyötyä rikkakasvien torjunnassa, mutta torjuntateho vaihteli rikkakasvilajista riippuen.

Puuhake ja kuorikate toimivat hyvin pajujen sekä amerikanhorsman torjunnassa, mutta maitohorsmaa vastaan hiekka oli tehokkaampaa. Myös haitallisen maksasammalen torjunnassa kaikista kateaineista oli selvää hyötyä, mutta jälleen kaikkein tehokkaimpia olivat vaahtolasi ja puuhake.

Kateainekoe Suonenjoen taimitarhalla vuonna 2013. Kateaineiden pinnalle on kylvetty rikkakasvien siemeniä, jolloin eri kateaineiden tehoa rikkakasvien torjunnassa voidaan arvioida.

50 45 40 Siementä / m 2 / vrk

HORSMIEN SIEMENLEVINTÄ VOIMAKKAINTA LOPPUKESÄLLÄ Vuosina 2011–2014 tehdyn siementen levintäseurannan perusteella metsätaimitarhojen rikkakasvien siementen levintä on runsainta heinäkuun lopulta aina syyskuun alkupuolelle. Tällöin leviävät myös taimitarhojen hankalimpiin rikkakasveihin lukeutuvat maitohorsma ja amerikanhorsma.

Molempien horsmalajien yksilöt voivat tuottaa tuhansia noin millimetrin pituisia lenninhaituvallisia siemeniä, jotka pystyvät leviämään tuulen mukana mahdollisesti jopa satojen kilometrien päähän. Horsmien siemenlevinnältä ei siten voi täysin välttyä edes poistamalla lähiympäristöjen kasvustoja, joskin siitä voi olla selvää hyötyä.

Molemmat horsmalajit ovat monivuotisia.

Maitohorsma kerää vararavintoa juurakkoonsa ja amerikanhorsma talvehtii matalana ruusukkeena. Näin molemmat lajit ovat seuraavana keväänä taas valmiina uuteen kasvuun.

35

Maitohorsma

30

Amerikanhorsma

25

Koivut

20

Pajut

15

Muut

10 5 0 15.5.

15.6.

15.7.

15.8.

15.9.

Tuulilevintäisten siementen levintäajat ja -määrät Suonenjoen taimitarhalla. Keskiarvot vuosilta 2011−2014 (5 vrk:n liukuva keskiarvo).

17

Tervasroso leviää salakavalasti ja tuhoaa pohjoisen mäntyjä Tervasrosot ovat pohjoisen pallonpuoliskon männyissä esiintyviä haitallisia ruostesienitauteja. Ne leviävät joko suoraan männystä toiseen tai väli-isäntien kautta. Itiöiden levittäjinä voivat toimia monet puoliloiskasvit ja jopa tutut puutarhakasvit, kuten pionit.

Meillä merkittävin tervasrosolaji aiheuttaa tuhoa metsämännyllä. Vakavat sienen aiheuttamat tautiepidemiat ovat herättäneet huomiota Pohjois-Ruotsissa 2000-luvulla, mutta vastaavia tuhoja esiintyy myös Pohjois-Suomessa.

Tervasroso vähentää tukkipuiden määrää ja heikentää niiden laatua talousmetsissä.

Jos sienen aiheuttama koro on puun tyvessä, se voi tappaa koko puun. Suomessa tervasroso on yleisimpiä männyn puutauteja. Se voi tarttua kaikenikäisiin puihin.

TERVASROSO LEVIÄÄ TEHOKKAASTI MONIEN KASVILAJIEN VÄLITYKSELLÄ Tervasroson on tiedetty jo pitkään leviävän muun muassa eräiden pioni-, oleanteri- ja näivekasvien välityksellä. Niistä tervasrosoa on tavattu meillä pionien, käärmeenpistonyrtin, kuusioiden ja maitikoiden lehdiltä.

Luonnonvarakeskus (Luke) ja Oulun yliopiston kasvitieteellisen puutarha ovat testanneet monien luonnon ja puutarhan kasvilajien alttiutta tervasrosolle. Tavoitteena on ollut selvittää, mitkä kasvit pystyvät levittämään tautia.

Tulosten mukaan tervasroso tuotti itiöpesäkkeitä 51 eri kasvilajin lehdillä. Kaikkiaan testattiin 130 kasvilajin taudinalttiutta. Valtaosa testatuista lajeista oli hyvin lievästi alttiita tervasrosolle. Kaikkiaan 18 testatun kasviheimon lajeista tervasrosolle alttiita väli-isäntäkasveja löydettiin 13 eri kasviheimosta.

MONET PUOLILOISKASVIT OVAT HYVIN ALTTIITA TERVASROSOLLE Eniten tervasrosolle alttiita kasvilajeja löytyi puoliloiskasveista eli kasveista, jotka ottavat osan ravinnostaan toisilta eläviltä kasveilta.

Kaikki testatut näivekasvilajit, kuten maitikat, kuusiot, laukut, silmäruohot, kastilja ja punakko, saivat tervasrosotartunnan.

Voimakkaimmin sairastuivat luonnonvaraiset silmäruohot ja kastilja, kun taas laukut olivat hyvin kestäviä tervasrosolle. Kuusioista sitä vastoin osa lajeista, kuten kaarlenvaltikka, oli verrattain kestäviä, vaikka pohjanluhtakuusio oli varsin altis. Myös kaikki testatut maitikkalajit sairastuivat. Niiden joukossa yleisistä kangasmetsien lajeista metsämaitikka oli selvästi alttiimpi kuin kangasmaitikka. Muista puoliloiskasveista sairastui punakko.

Tunnetuista tervasroson väli-isäntäkasveista kaikki pionit osoittautuivat verrattain taudinalttiiksi. Myös oleanterikasveista jo aiemmin tunnettu käärmeenpistonyrtti osoittautui alttiiksi. Lisäksi kaikki testatut haimiot ja koristekrassit sairastuivat kokeissa.

Lievästi taudinalttiita lajeja löytyi myös rohtoyrteistä, ratamoista, rikoista, koisoista, naamakukkaisista, katkeroista ja suomyrteistä. Palsameista meillä yleistynyt puutarhakarkulainen, jättipalsami, oli vain hyvin lievästi taudinaltis. Sen sijaan koristekasvina tunnettu mummonpalsami oli verrattain altis tervasrosolle. Valtaosa edellä mainittujen heimojen kasveista oli kuitenkin täysin taudinkestäviä.

ALTTIT KASVIT SAIRASTUVAT JA LEVITTÄVÄT TAUTIA Testasimme myös, olivatko kasvihuoneessa ja laboratoriossa sairastuneet kasvilajit

JUHA KAITERA/LUKE

RITVA HILTUNEN

Tervasroson kesä- ja talvi-itiöpesäkkeitä Castilleja miniata kastiljalajin lehdellä.

JUHA KAITERA/LUKE

Yleinen puutarhakasvi, jalopioni, on tervasrosolle altis väli-isäntä.

alttiita tervasrosolle luonnonolosuhteissa.

21 kasvilajia siirrettiin tervasroson itiöinnin aikana vakavasti sairaisiin männiköihin Pohjois-Suomessa. Metsiköissä tautia esiintyi luontaisesti yleisenä metsämaitikalla.

Kasvien annettiin ensin altistua itiölevinnälle viidestä kuuteen viikkoa, minkä jälkeen tarkastettiin tervasroson itiöpesäkkeiden esiintyminen kasvien lehdiltä. Sienen itiöpesäkkeitä kehittyi seitsemän eri lajin lehdillä. Voimakkaimmin tervasrosoisessa männikössä sairastuivat kastiljalaji Castilleja miniata ja käärmeenpistonyrtti. Muista lajeista lievästi sairastuivat ketosilmäruoho, rantatädyke, tädykelaji Veronica daurica, suomyrtti ja mummonpalsami. Osa lievästi taudille alttiiksi tiedetyistä lajeista ei sairastunut.

MÄNNYT SAIRASTUVAT TERVASROSOON MONEN VÄLI-ISÄNNÄN KAUTTA Tervasroso voi siis tartuttaa ja levitä useiden meillä yleisenä esiintyvien kasvilajien ja puutarhoissa viljeltävien lajien välityksellä. Siten tervasrosoiset männyt, joita on kuvattu runsaasti muun muassa kansallismaalauksissamme, voivat saada sienitartunnan vaikkapa pihoillakin kasvavien silmäruohojen välityksellä. Sen sijaan puutarhoista ympäristöön levinnyt jättipalsami ei nykytiedon perusteella ole merkittävä tervasroson levittäjä luonnossa.

MUUT MÄNTYLAJIT TOISTAISEKSI TURVASSA TERVASROSOLTA Jos tervasroso joskus leviäisi Euroopasta Pohjois-Amerikkaan, kuten aikanaan valkomännyn tervasrosolle kävi, puoliloiskasveista etenkin kastiljat saattaisivat levittää tautia tehokkaasti. Pohjoisamerikkalaisten mäntyjen alttiutta tervasrosolle ei ole selvitetty

Tervasroson tappama männyn latva näyttää lohduttomalta.

systemaattisesti. Ainakin kaksineulasmännyt, kuten taloudellisesti erittäin merkittävä amerikanpunamänty, saisivat todennäköisesti tartunnan.

Sen sijaan Suomessa ja Ruotsissakin yleisenä vieraslajina viljelty kontortamänty lienee turvassa tervasrosolta.

Juha Kaitera, Luke, Ritva Hiltunen, Oulun yliopisto, kasvitieteellinen puutarha ja Jarkko Hantula, Luke Lisätietoja: juha.kaitera@luke.fi Puh. 029 532 5553

Tervasroson väli-isäntäkasveja kasvaa koko maasta Metsämaitikka on kangasmetsien puoliloiskasveista alttein tervasrosolle. Sientä on tavattu metsämaitikalta etenkin PohjoisSuomessa sairaista tuoreen kankaan männiköistä. Etelä-Suomessa sientä on löydetty vain vähän eri maitikoilta.

Metsänkasvatuksessa tulisikin huomioida metsämaitikan kasvupaikat. Ne ovat mahdollisia taudin leviämiskeskuksia alueilla, jossa tervasrosoa on paljon. Tällöin on syytä harkita kasvatettavan puulajin vaihtoa männystä esimerkiksi kuuseen.

Tervasrosolle altis väli-isäntä luhtakuu-

sio viihtyy rantaniityillä, soilla ja pajukoissa. Rantatädyke kasvaa jokirannoilla, kosteilla niityillä, pientareilla ja tien varsilla. Ketosilmäruoho kasvaa kuivahkoilla niityillä, törmillä ja mäen rinteillä koko maassa. Pohjansilmäruohoa tapaa jokirannoilta, pajukoista, tunturikoivikoista, niityiltä ja kedoilta. Käärmeenpistonyrttiä esiintyy Ahvenanmaalla ja Lounais-Suomen rannikolla ja saaristossa kivisillä mäillä ja kallioilla.

Siten tervasrosolle alttiita kasveja löytyy runsaasti koko maasta.

18

Kauko Salo on metsän pienimpien – marjojen ja sienten – puolustaja Suomen metsissä kasvaa paljon muutakin kuin puuta. Valtava määrä mustikoita, puolukoita ja ruokasieniä odottaa kerääjiään. Kauko Salo on ennustanut meille jo vuosikymmenien ajan, milloin ja mihin metsään kannattaa korin kanssa suunnistaa.

- Suomi elää metsästä, mutta emme osaa riittävästi hyödyntää metsien kaikkia luonnonvaroja, väittää vanhempi tutkija Kauko Salo Luonnonvarakeskuksesta (Luke).

Salo on työstänyt vuodesta 1994 alkaen marjojen ja sienten satoennusteita. Niitä on julkaistu kolmesta neljään kappaletta satokaudessa. Ennusteet ovat uponneet kansaan kuin lämmin veitsi voihin. Niistä on ollut hyötyä esimerkiksi silloin, kun marjastuksesta ja sienestyksestä kiinnostuneet suunnittelevat kesälomansa ajankohtaa.

Ennusteita tutkivat tarkkaan myös marjakauppiaat. Heillä on kuitenkin pulaa marjasta, sillä suomalaiset kyllä poimivat metsämarjoja, mutta vain omaan käyttöönsä. Niinpä ulkomaalaisia poimijoita tuotetaan Suomeen poimimaan metsämarjoja myytäviksi.

MINÄ HALUAN MENNÄ METSÄÄN Saloa ovat kiinnostaneet jo pikkupojasta lähtien luontoon liittyvät asiat, metsä, sen kasvit ja eläimet. Niinpä hän päättyi Pohjanmaan lakeuksilta Helsinkiin opiskelemaan biologiaa ja metsätieteitä. Kaupungista alkoi kuitenkin nopeasti veri vetää takaisin metsään. Metsäntutkimuslaitos tuli tutuksi valtakunnan metsien inventointityön merkeissä Lapissa. Myöhemmin hän työskenteli tutkijana Kannuksessa, Helsingissä ja vuodesta 1981 lähtien Joensuussa.

- Haaveeni toteutui, sain selvittää metsäekosysteemin toimintaa.

Salosta kasvoi metsien monikäytön asiantuntija. Hän alkoi puhua metsän pienimpien, eli marjojen ja sienten, puolesta. Ja niissä riittikin paljon puolustettavaa.

Metsissämme kasvaa valtava reservi liian vähän hyödynnettyjä luonnonvaroja. Asialle piti tehdä jotain. Hän jalosti tutkimuksistaan tuotteen eli metsämarjojen ja sienten satoennusteen. − Satoennusteilla on noin miljoona käyttäjää. Aihe kiinnostaa mediaa. Ennusteista kerrotaan televisiossa, radiossa, lehdissä ja internetissä. Satoennusteet lisäävät ihmisten kiinnostusta mennä metsään, perustelee Salo.

SATOENNUSTEET LAADITAAN ILMAN KRISTALLIPALLOA Satoennusteiden laatimista varten Suomen metsiin on perustettu laaja koeruutujen verkosto. Sadassa metsikössä on viisi neliömetrin kokoista ruutua. Koeruuduilta lasketaan kasvukauden aikana metsämarjojen kukkien, raakileiden ja marjojen määrät. Niiden perusteella laaditaan satoennusteet.

Mustikan kukinta alkaa Etelä-Suomessa keskimäärin 15.5., Keski-Suomessa 20.5. ja Pohjois-Suomessa touko-kesäkuun vaihteessa. Eroja voi toki olla vuosittain useita päiviä.

Mustikan kukkien lukumäärät tallennetaan MASI-tietokantaan. Tietojen perusteella Salo kirjoittaa kesäkuun alkupuolella ensimmäisen valtakunnallisen tiedotteen mustikkasatojen kehittymisestä.

- Laskentojen perusteella mustikan ja puolukan sadon kypsymisen aikataulu ja satotaso eri puolilla Suomea on ennustettavissa, selvittää Salo.

Koeruuduilta selviää myös se, miten marjakasvien talvehtiminen tai pölytys on onnistunut sekä miten hallat, sateet ja tuu-

KAUKO SALO/LUKE

ERKKI OKSANEN/LUKE

Vuosi 2012 oli erittäin hyvä mustikkavuosi. Mustikoita kasvoi keskimäärin 41 kiloa hehtaarilla. Tältä neliömetrin koeruudulta poimittiin 593 kypsää mustikkaa, jotka painoivat yhteensä 189,8 grammaa.

KAUKO SALO/LUKE

Suppilovahverot ovat herkkutattien ohella Kauko Salon suosikkisieniä monipuolisten käyttöominaisuuksiensa takia.

let keväällä tai kuivuus keskikesällä ovat vaikuttaneet sadon kehittymiseen.

MUSTIKKA ON METSÄN TÄRKEIN KASVI Salon mielestä Suomen metsien tärkein kasvi on mustikka. − Mustikan arvoa ei voi laskea pelkästään rahassa, vaan sen roolissa metsän ekosysteemissä.

Mustikka on metsäkanalinnuille, karhuille ja muille metsän eläimille maukasta ravintoa.

Ihmisiltä keräämättä jäävät mustikat eivät suinkaan mätäne metsään, vaan maaperän mikrobit palauttavat ravinteet takaisin metsäekosysteemin kiertoon. Noin 10 prosenttia mustikan biologisesta sadosta kerää ihminen, 60 prosenttia sadosta syövät metsän eläimet. Loput eli 30 prosenttia raakileista ja kypsistä marjoista putoaa maahan mustikan kasvupaikalle mikrobien hajotettavaksi. − Metsässä ei kasva yhtään turhaa marjaa!

Marjat ovat terveellisiä, ne lisäävät ihmisen hyvinvointia. Lisäksi ne ovat metsässä ilmaiseksi saatavilla. Niiden keräämisestäkin tulee hyvä mieli.

PUUTARHANHOITO JA RUUANLAITTO TUOVAT ILOA Salo viihtyy vapaallakin luonnossa, marjaja sienimailla, Saimaan rannalla, erämaassa villieläinten maisemissa ja saimaannorpan asuinsijoilla. Hän metsästää eläimiä, mutta vain kameralla. Kameran objektiivi saalistaa kaikkea luonnossa liikkuvaa ja kasvavaa. − Saimaan rannalla minua odottaa harrastajakalastajan paikka.

Myös puutarhanhoito Joensuun kaupunkiasunnolla ja ruuanlaitto ovat lähellä sydäntä. Pannulle päätyvät usein, yllätys, yl-

Kauko Salo on metsien monipuolinen asiantuntija. Hän kannustaa meitä menemään metsään ja katselemaan ympärillemme. Samalla voi kerätä metsän maukasta satoa talteen.

lätys, suppilovahverot eli suppikset. Ne ovat Salon lempisieniä.

Hänen lempimarjansa on luhurikka eli mesimarja, joka valitettavasti on harvinaistunut luontaisten kasvupaikkojen eli luhtaniittyjen ja peltojen ojanpenkkojen hävitessä maisemasta. Mesimarjan aromi on ainutlaatuinen.

− Ahomansikka on toinen suosikkini.

Sekin on vähentynyt uhkaavasti. Mikään ei kuitenkaan voita makunautintoa, jonka saa sekoittamalla tuoreet ahomansikat maustamattomaan luonnonjukurttiin, vakuuttaa Salo.

Riitta Salo-Kauppinen, Luke

Metsän kaikki salat yksissä kansissa Metsä on suomalaisille elämää suurempi asia. Kunnollista, kaiken kattavaa suomenkielistä tietokirjaa metsistä ei kuitenkaan ole ollut. Niinpä Salo tutkijakavereineen päätti toimittaa sellaisen. Kirjassa on 68 artikkelia, jotka ovat valtakunnan parhaiden metsäasiantuntijoiden kirjoittamia.

Hanke on vaatinut valtavasti työtä, mutta nyt urakka on loppusuoralla. Metsä-tietokirja julkaistaan tänä kesänä. Mukana on yli 200 värikuvaa, karttaa, graafia ja taulukkoa, jotka varmasti houkuttavat lukemaan kirjaa.

Tietokirja on tarkoitettu yliopistojen, ammattikorkeakoulujen, ammattiopistojen ja peruskoulujen oppimateriaaliksi. Lisäksi se sopii virkamiehille, luonnontuotealan yrittäjille sekä kaikille muille biotalouden tulevaisuudesta ja metsistä kiinnostuneille.

Kirja ilmestyy sähköisenä Luonnonvarakeskuksen (Luke) nettisivuilla, josta se on vapaasti luettavissa. − Suomalainen metsä on suomalaiselle aarreaitta. Opi käyttämään sitä, kannustaa Kauko Salo.

19

Viljaketjun läpinäkyvyyttä parannetaan sähköisellä viljapassilla Maatilalta myytävän viljaerän tiedot siirtyvät vielä nyt paperisella, käsin täytettävällä viljapassilla. Luonnonvarakeskuksen (Luke) uudessa vilja-alan hankkeessa halutaan muuttaa perinteinen viljapassi sähköiseen muotoon. Näin pyritään helpottamaan ja tehostamaan tiedonsiirtoa.

Aiemmin on jo selvitetty kuluttajien tiedontarpeita heidän ostaessaan viljatuotteita.

Myös vilja-alan toimijoiden näkemyksiä viljaketjun jäljitettävyyden kehittämistarpeista on tarkasteltu.

Nyt jatketaan toteuttamalla viljaketjun alkupään käsittävä jäljitettävyysjärjestelmä, johon kuuluvat maatila, kuljetusliike ja ensimmäinen ostaja. Käytännössä tämä tarkoittaa sähköistettyä versiota nykyään käytössä olevasta paperisesta viljapassista. Nykykäytännön mukaan se toimitetaan maatiloilta kuljetettavien viljakuormien mukana ensimmäiselle ostajayritykselle.

Hankkeessa rakennetaan sähköinen viljapassin prototyyppi, jota joukko vilja-alan yrityksiä testaa syksyn aikana. Lisäksi selvitetään, miten sähköinen viljapassi voidaan toteuttaa osana olemassa olevia vilja-alan kaupallisten toimijoiden tietojärjestelmiä.

Kiinnostavaa on myös se, kuinka erillinen

viljapassipalvelin voidaan integroida olemassa oleviin järjestelmiin.

Vastuullisuuden systemaattinen johtaminen ja kehittäminen edellyttävät vastuullisuusindikaattoreita ja -mittareita. Hankkeen toisena tavoitteena onkin luonnostella viljaketjun alkutuotannon vastuullisuus ympäristön, tuoteturvallisuuden, paikallisuuden ja työhyvinvoinnin osalta ensimmäiseen jalostusvaiheeseen asti.

Yhdessä alan toimijoiden ja asiantuntijoiden kanssa pyritään kehittämään tarkoituksenmukaiset indikaattorit ja -mittarit vastuullisuudelle. Vastuullisuuskonsepti voi tulevaisuudessa muodostaa tietosisällön vastuullisuus- ja jäljitettävyysjärjestelmälle. Se voi toimia viljaketjuun liittyvän vastuullisuusviestinnän pohjana.

Sähköisen viljapassin prototyyppi ja viljaketjun vastuullisuuden konseptointi –-hanke alkoi tammikuussa 2015 ja päättyy kesäkuussa 2016. Hanketta rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö.

Jaana Kotro ja Pasi Suomi, Luke Lisätietoja: jaana.kotro@luke.fi Puh. 029 532 6703

Apua kasvivalintaan uudesta perennahausta Luonnonvarakeskus (Luke) on avannut uuden perennahakupalvelun. Sivustolla voit etsiä perennoja esimerkiksi kukinta-ajan, kukinnan värin sekä valo- ja kasvupaikkavaatimuksen mukaan. Palvelu löytyy osoitteesta www.luke.fi/perennahaku Palvelu sisältää lähes 200 perennaa, joista suurin osa on ollut mukana monivuotisessa Luonnonvarakeskuksen perennatutkimuksessa. Osa perennoista on käynyt läpi kantavertailututkimuksen, ja parhaat kannat on valittu lisäykseen. Huomattava osa perennoista on testattu kaupunkien ja seurakuntien alueilla tehdyissä kokeissa.

Useista perennalajeista on olemassa viljelykantoja, jotka kuuluvat samaan lajiin ja ovat pääpiirteissään samannäköisiä. Eroja voi kuitenkin olla esimerkiksi kasvin korkeudessa, kukan koossa tai kerrannaisuudessa.

Myös menestymisessä voi olla eroja: jokin kanta voi olla talvenarka tai altis taudeille ja tuhohyönteisille, kun taas toinen kanta voi olla hyvin kestävä ja terve.

– Kantavertailukokeissa saman lajin eri kantoja istutetaan yhtäläisiin olosuhteisiin esimerkiksi pellolle keskinäistä vertailua varten. Tällöin nähdään, millä kannoilla on toivotuimmat ominaisuudet. On tärkeää saada käyttöön parhaat, yhtenäiset kannat, vanhempi tutkija Sirkka Juhanoja selventää.

KESTÄVÄÄ JA HELPPOHOITOISTA Vuosina 2005–2010 tehdyssä perennatutkimuksessa etsittiin kestäviä, helppohoitoisia ja julkisille alueille soveltuvia perennoja suomalaisilta taimistoilta ja kasvitieteellisistä puutarhoista. Monivuotisten kokeiden perusteella valittiin suositeltaviksi toista sataa perennalajia.

– Perennahaku perustettiin, koska perennoista kertynyt tieto haluttiin saada pysyvästi esille ja käyttöön. Toivomme, että palvelusta on hyötyä niin suunnittelijoille, taimistotuottajille, puutarhakauppiaille kuin kotipuutarhureillekin, Juhanoja sanoo.

SIRKKA JUHANOJA/LUKE

Komealuppio on yksi Suomen monista perennoista. Myös sen voi löytää uudesta perennahausta.

Palvelu sisältää tietoa perennojen korkeudesta, kukinnasta, kasvupaikkavaatimuksista ja käyttökokemuksista. Valtaosassa perennoista löytyy myös valokuvat. Puuttuvia valokuvia täydennetään vielä, samoin joitakin perennalajeja lisätään myöhemmin palveluun.

LAMPAITA

KOLUMNI Johanna Räsänen rasanen.johanna@suomi24.fi maajustiina.blogspot.fi

Luomun ostamisen ihmeellinen kynnys LUOMU ON KALLISTA. Hipit syövät luomua. Ei se ole sen kummempaa kuin muukaan ruoka. Tässä muutamia kommentteja, mitä olen kuullut luomuruuasta. Ja täytyy rehellisyyden nimissä myöntää, että omat ajatukseni olivat samaa noloa tasoa vielä kolmisen vuotta sitten.

MUISTAN, KUN OSTIN ensimmäistä kertaa luomumaitoa. Se oli niin kokkareista, että heitin moisen kokkelipiimän pois. Olin suorastaan pettynyt. Odotin huikeaa elämystä, mutta sainkin kahvini pinnalle kelluvan laatan. Tänä päivänä en muuta tahtoisi ostaakaan kuin luomumaitoa. Tölkkiä kannattaa tietenkin ravistaa ennen käyttöä, jotta rasva sekoittuu maitoon.

ALKUVUONNA UUTISOITIIN luomun myynnin nousseen Ruotsissa ennätyksellisen paljon viime vuonna. Siellä suuret kauppaketjut ovat lisänneet luomuvalikoimiaan ja satsanneet markkinointiin. Kuluttajien jalo ajatus luomun ostamisesta on edennyt pelkästä halusta ostopäätökseksi. Joku asia loksahti paikoilleen joko kuluttajien tai kauppiaiden – tai molempien – päässä.

SUOMESSA LUOMUN arkipäiväistämiseen on vielä matkaa. Tajusin juuri, etten ole koskaan nähnyt ruokakaupassa luomutuotetarjousta. Luomu lienee kauppiaille varsin kinkkinen asia. Onko sille kysyntää ilman markkinointia? Annoin vastikään ystävällistä palautetta lähimmän kylämme ainoan tavaratalon elintarvikkeiden hankintaosastolle. Hain hyllystä turkkilaista jogurttia luomuna, kunnes havahduin, ettei siellä ollut myytävänä edes luomumaitoa. Eikä luomukananmunia. Vihannesosastolle en viitsinyt mennä pahoittamaan mieltäni sen enempää. Kyseisen ketjun hankintaosaston palaverissa on varmasti sanottu: meidän asiakkaamme

ovat tavallisia suomalaisia, eivät he osta luomua.

JOKU IHMEELLINEN kynnys luomun ostamisessa vielä on. Enkä haluaisi uskoa, että se on hintaero. Jospa hintaero onkin tekosyy, johon on helppo vedota. Kuluttajilla menee kokonaisia euroja karkkeihin, kekseihin, alkoholijuomiin, sipseihin ja muihin höttöihin viikoittain.

Sitten, kun vaa´assa on luomu vai tavallinen, kukkaron nyöri vedetään tiukemmalle.

LUOMU EI OLE hienoston luksusta, vaan se kuuluu ihan jokaiseen ruokapöytään arkena ja juhlapäivänä. Eikä ole syntiä syödä sekä luomua että tavanomaisesti tuotettua ruokaa. Itse kokeilin ensin luomumunia, sitten luomujauhelihaa ja luomujauhoja. Viimeisimpänä käteeni tarttui luomuna tomaattimurskaa ja oliiviöljyä.

MIKSI SITTEN OSTAN luomua? Se maistuu paremmalta kuin tavanomaisesti tuotettu. Makueron huomaa luonnollisesti maistamalla. Ja joskus eteen voi tulla iloisia yllätyksiä. Äitini ei ollut vuosiin käyttänyt ketsuppia, koska se ahavoitti hänen suutaan. Luomuketsuppi ei ole moista harmia aiheuttanut.

Lisäksi luomussa viehättää ajatus siitä, että luomutuottajat ajattelevat tuotannossa luonnon ja eläinten hyvinvointia.

Luomussa ei ole torjunta-ainejäämiä.

Tuoteselosteissa on vähemmän E-koodeja. Luomun ostamisesta tulee yksinkertaisesti hyvä mieli.

LUOMUMAANVILJELIJÄN PUOLISONA olen huomannut, miten paljon luomuun liittyy viranomaisvalvontaa. Ja miten paljon luomun tuottaminen vaatii puhdasta käsityötä. Taitava luomuviljelijä osaa hoitaa maata niin, että se toimii mahdollisimman tuottavasti. Rikkaruohotkaan eivät ole vihollisia, vaan maan kunnosta kertovia viestintuojia.

20 PIXABAY

Reseptit Lämmin kanasalaatti (2 annosta) 1 kerä roomansalaattia 2 dl kypsää täysjyväkuskusta 1 iso avokado 2 rkl rypsiöljyä ½ tl kurkumaa 2 broilerin minuuttipihviä 1 rkl parmesaanilastuja

Lehtisalaatti on kevyt ja terveellinen raaka-aine vaikkapa ruokaisaan lounassalaattiin.

Monipuoliset salaatit tuovat vihreyttä ja keveyttä kesälautaselle

Kiehauta kurkuma paistinpannulla öljyssä. Lisää minuuttipihvit ja paista kypsäksi. Kypsennä samaan aikaan kuskus pakkauksen ohjeen mukaan.

Pidä pihvit ja kuskus lämpiminä. Pilko roomansalaatti. Kuori avokado, poista siemen ja pilko. Kypsennä roomansalaatti wokkipannussa. Kokoa annokset lautaselle. Lisää viimeiseksi avokadopalat ja parmesaanilastut.

Halutessasi voit lisätä wokattavan roomansalaatin sekaan myös alkukesän villivihanneksia, kuten voikukkaa, vuohenjuurta, vuohenputkea tai horsmaa, jos olet varma, että tunnistat kasvit.

RAIJA TAHVONEN/LUKE

Salaatteja kannattaa syödä päivittäin, jokaisella aterialla ja niiden välissäkin. Salaatit ovat terveellisiä, kevyitä ja ravitsevia. Valikoimasta löytyy väriä ja makua joka lähtöön.

Noin 30−40 vuotta sitten salaatteja tehtiin ainoastaan pehmeälehtisestä keräsalaatista ja kiinankaalista. Vähitellen rapealehtinen jäävuorisalaatti valtasi markkinat. Nyt kauppojen myyntipöydät pursuavat erinäköisiä ja -makuisia salaatteja.

SALAATIN KULUTUS KASVUSSA Suomalainen syö salaatteja noin sata grammaa viikossa, mikä on vain yhden ruukkusalaatin verran. Onneksi salaatin kulutus on kasvussa.

Uusien ravitsemussuositusten mukaan juureksia, marjoja, hedelmiä, vihanneksia ja sieniä tulisi syödä vähintään puoli kiloa päivässä eli viidestä kuuteen annosta. Salaattina yksi kasvisannos on noin puolitoista desilitraa.

Suosituin salaatti tällä hetkellä on rapea jääsalaatti, joka on jäävuorisalaatin ja lehtisalaatin risteytys. Myös jäävuorisalaatti, lehtisalaatti ja pehmeälehtinen keräsalaattikin pitävät edelleen pintansa.

Viime vuosina eniten suosiotaan ovat nostaneet rucola, roomansalaatti, tammenlehtisalaatti, lollorosso ja erilaiset valmiiksi silputut ja pestyt salaattisekoitukset.

Tuoreita kasvihuonesalaatteja saa läpi vuoden, mutta kohta on isojen ja mehukkaiden avomaansalaattien aika. Niitä voi kasvattaa vaikka omassa puutarhassa.

KEVYTTÄ JA TERVEELLISTÄ Yli 90 prosenttia salaatin painosta on vettä, mutta loppu onkin tiukkaa tavaraa. Salaatit sisältävät B-ryhmän vitamiineja, erityisesti tärkeää folaattia, C- ja K-vitamiinia, karotenoideja, kivennäisaineita, sokereita ja kuituja.

Entinen MTT osallistui viime kesänä maaja metsätalousministeriön toimeenpanemaan koostumustietopankin, Finelin, päivittämiseen. Eri salaattilajeista hankittiin edustavat näytteet ravintoainepitoisuuksien analysointia varten. Fineliin on jo tallennettu ennakkotietoa salaattinäytteiden peruskoostumuksesta.

Lisää tietoa on pian luvassa muun muassa vitamiini- ja kuitupitoisuuksista.

Salaatit sisältävät runsaasti antioksidatiivisia fenolihappoja. Tutkimustemme mukaan tummalehtiset salaatit sisältävät näitä yhdisteitä enemmän kuin vaalealehtiset. Tummalehtiset lajit sisältävät enemmän myös karotenoideja ja lehtivihreää eli klorofylliä. Nämä bioaktiiviset yhdisteet saattavat olla yhtä tärkeitä terveydelle kuin välttämättömät ravintoaineetkin.

Salaatit syödään useimmiten kypsentämättöminä, joten ne voivat olla tärkeitä myös hyödyllisten mikrobien lähteinä. Ennen käyttöä salaatit toki kannattaa huuhtoa hyvin.

Hyödylliset mikrobit ovat suojassa salaatin solujen sisällä.

Jotkut salaatteina käytettävät lajit, kuten rucola ja pinaatti, keräävät tehokkaasti nitraatteja. Näitä lajeja tulisi käyttää lähinnä salaatin maustamiseen.

YHDISTELEMÄLLÄ HALLITTU MAKUKOKONAISUUS Pilko salaattiin käsin repien rungoksi rapeaa, jäntevää ja miedonmakuista salaattia, kuten jäävuori- tai jääsalaattia, roomansalaattia tai friseesalaattia. Lisää tämän jälkeen pehmeämpi- ja ohutlehtisemmät lajit.

Sekoita joukkoon voimakkaampiakin makuja, kuten rucolaa, punasikuria tai keräämiäsi villivihanneksia. Lisää vielä tuoreita yrttejä, loraus hyvää kasviöljyä, sitruunamehua, ripaus mustapippuria ja perussalaatti on valmis.

Salaatti on houkutteleva, kun se sisältää erivärisiä lajeja. Jos ei halua ostaa monta eri lajia jääkaappiin, valmiiksi koottuja sekoituksia saa kaupasta.

Jotkut lajit, kuten roomansalaatti, kestävät myös nopean kuumentamisen ja sopivat lämpimiin salaatteihin.

Ruokaisa salaatti pitää nälän loitolla pitkään. Se on myös värikäs ja maistuva eväs vaikka kesän piknikkoriin.

Ruokaisa lounassalaatti (1 annos) 3 dl silputtua salaattia (mielellään eri lajeja) 1 dl kypsiä valkoisia papuja 1 kananmuna 1 rkl silputtua sipulia tai ruohosipulia 1 rkl rypsiöljyä suihkaus balsamicoa

Pirjo Mattila ja Raija Tahvonen, Luke Lisätietoja: pirjo.mattila@luke.fi Puh. 029 532 6566

Seuraava Maaseudun Tiede ilmestyy 12.10.