Maaseudun Tiede 4/2010

Liite 4/2010

n

20.12.2010

Laatutyö etenee lihasikaloissa KARI SALONEN

Lihayritykset edellyttävät lihasikaloilta vähintään kansalliseen terveysluokitukseen kuulumista. Sikavan ehdot täyttävä saa tuotantosopimuksen ja ensimmäisen laatulisän.

Lisäksi yritykset ohjaavat sikatiloja erilaisin yrityskohtaisin porkkanoin.

Somerolaisen Jarmo Viholaisen sikala on LSO Foodsin laatusopimuksen ylemmällä portaalla, Priimus-luokassa.

Sopimusehdot ovat Viholaisen mielestä perusteltuja ja edistävät tuotannon kannattavuutta.

Vuodenvaihteessa teurastamot alkavat jäljittää ongelmatiloja teurasraporttien tietojen avulla. Yritys voi kieltäytyä ostamasta eläimiä tilalta, jonka teuraista liian suuri osa päätyy hylkyyn. ”On hyvä, että yritys saa keinot puuttua laiminlyönteihin”, Viholainen sanoo.

Omassa keskikokoisessa lihasikalassaan hän pyrkii kasvattamaan siat nopeasti ja terveesti. Terveyden kulmakivi on porsaiden osto vain kolmesta eri lähtöpaikasta, joiden terveystaso on tiedossa.

Monelta tilalta kerättyjen porsaiden kasvatus tuskin onnistuisikaan Viholaisen jatkuvatäyttöisessä sikalassa, jonka pesu vaatii kekseliäät keinot, ja jossa tuotantotulosten seuraaminen ei ole yhtä yksinkertaista kuin kertatäyttöisissä tai osastoiduissa sikaloissa.

Sivut 8-9

Maatila voi säästää energiaa monella helpolla tavalla

Jukka Ahokas

Maatilan energiansäästö virtaa pienissä puroissa. Esimerkiksi viljankuivauksessa tarvittavaa energiaa on mahdollista säästää 10–20 % eristämällä kuivuri ja huoltamalla sitä säännöllisesti. Työkoneiden kuljettajan ajotavalla sekä koneiden säädöllä ja huollolla voidaan vähentää polttoaineen kulutusta useita kymmeniä prosentteja.

Sivu 6

Yhteistyö lisäisi paliskuntien painovoimaa

Mauri Nieminen

MTT:n kannattavuuskirjanpidon tulosten mukaan porotalouden keskimääräinen kannattavuus on viime vuosina kohentunut, mutta tulokset vaihtelevat paljon. Poronlihalla on kuitenkin hyvä imago ja kysyntää riittää. Paliskuntien aiempaa tiiviimpi yhteistyö toisi poronlihan tuottajille neuvotteluvoimaa markkinoilla.

Sivu 7 Pohjoismaissa tuotetaan vuosittain noin kuusi miljoonaa kiloa poronlihaa.

Suomi on suurin tuottaja.

Koneellisesti ilmastoidun sikalan lämpöhukkaa voidaan vähentää lämmönvaihtimilla.

Isäsian rodulla ei niin väliä

Saparo säilyy virikkeillä

Sienten perimän saloja selvitetään

Lämmin vesi ei kasvata vasikoita

Maataloustieteet yhteen laitokseen

Tutkimuksen mukaan isän rotu ei juuri vaikuta rotuyhdistelmäpossujen lihasika- ja porsasominaisuuksiin.

Emän rodulla on enemmän merkitystä.

Sikojen hännänpurenta on stressin seurausta. Yksi keino vähentää hännänpurennan riskiä on varata naskeille karsinaan riittävästi tonkimismateriaalia.

Sienet vaikuttavat viljelykasvien kasvuun ja terveyteen eri tavoin. Sienten perimän tuntemus auttaa kehittämään aiempaa kestävämpiä kasveja.

Juomaveden lämmittäminen ei lisää maitorotuisten vasikoiden kasvua kasvua eikä rehun syöntiä tai hyväksikäyttöä.

Helle kuritti palkoviljoja

Sivu 3

Sivu 5

Sivu 11

Sivu 13

Vastuullista joulunaikaa!

Sivu 10

Sivu 14

Sivu 16

MTT on Suomen johtava maatalous- ja elintarviketutkimusta sekä maatalouden ympäristöntutkimusta tekevä laitos. Maaseudun Tiede -liite kertoo MTT:n ja sen yhteistyötahojen uusimmista tutkimuksista.

Liite ilmestyy neljä kertaa vuodessa.

2

Mitä huomenna syödään?

Ruoan vuosi Vuosi on ollut ruoan. Se alkoi tammikuussa, kun Ison-Britannian hallitus julkaisi Food 2030 -strategian, joka asettaa tavoitteet kestävälle ruoantuotannolle ja -kulutukselle. Kesäkuussa valmistui Suomessa Kansallinen ruokastrategia, joka visioi huomisen ruoan olevan maukasta, terveellistä, kestävää ja turvallista. Elokuussa Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelma lanseerasi ruoan makuun ja ympäristövaikutuksiin huomiota kiinnittävän Hyvinsyöjä-kampanjan.

Syyskuussa keskusteltiin tulisesti rasvasta TV:ssä ja netissä. Lokakuussa eduskunnan lähetekeskustelussa oli Valtioneuvoston ruokapolitiikkaa käsittelevä selonteko, joka korostaa suomalaisen elintarvikeketjun kannattavuuden ja kilpailukyvyn turvaamista. Marraskuussa Maabrändiraportissa visioitiin, että vuonna 2030 puolet suomalaisesta maataloustuotannosta on luomua.

Vuonna 2010 ruoka on ollut aikaisempaa vahvemmin sekä yhteinen että poliittinen kysymys.

Ruokaa, sen tuotantoa ja kulutusta, pidetään tärkeänä monista eri näkökulmista katsottuna. Terveellisyydestä ja turvallisuudesta on puhuttu jo vuosikymmeniä, mutta entistä enemmän keskusteluissa nostetaan esiin ympäristöön ja vastuullisuuteen liittyvät kysymykset.

Ruoan alkuperä kiteytyy lähiruokainnostuksessa, jossa globaali ja lokaali ulottuvuus väistämättä kohtaavat. Kiinnostavaa on myös se, että nykyhet-

kessä ruoalle rakennetaan tulevaisuutta, jonka aikajänne on kahden vuosikymmenen päässä. Siinä ajassa ehtii jo jotakin tekemäänkin.

Tulevaisuudenvisioita yhdistävä tekijä on yhteistyö. On ilahduttavaa huomata, että kahden vuosikymmenen päähän ulottuvat tavoitteet ajatellaan saavutettavan ruokajärjestelmän eri toimijoiden yhteistyöllä.

Elintarvikkeet, niiden tuotanto ja kulutus, ovat otollisia ja tärkeitä tutkimuskohteita tavalla, joka luontevasti kutsuu tieteidenväliseen yhteistyöhön.

Suomalaisen ruokajärjestelmän kokonaisvaltainen tarkastelu ei ole mahdollista yhden tieteen näkökulmasta, sillä tietoa tarvitaan kaikista ruoan tuotannon ja kulutuksen vaiheista. Monipuolinen tutkimus avittaa erilaisten strategioiden ja visioiden toteuttamista tarjoamalla tuoreita tutkimustuloksia päätöksenteon tueksi.

Ruoka on osa arkea ja juhlaa. Syöminen rytmittää elämää päivittäin, viikoittain ja vuosittain. Kaikki suomalaiset uusintavat suomalaista ruokaperinnettä nauttimalla omia jouluherkkujaan yhdessä läheistensä kanssa valmistautuen samalla uuden vuoden koitoksiin. Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Johanna Mäkelä

tutkimuspäällikkö Kuluttajatutkimuskeskus

MTT:ssä tutkittua MTT:n arkisto/Yrjö Tuunanen

n Lue tiedotteet kokonaan:

www.mtt.fi -> Ajankohtaista -> Uutiset Geenikartoitus nopeuttaa jalostusta Kanojen perimän geenikartoituksessa on löydetty alueita, joilla on vaikutusta kananmunan laatuun: valkuaisen kiinteyteen, veri- ja lihapilkkuisuuteen, hajuvirheisiin sekä kuorenkestävyyteen. MTT:n tutkija Mervi Honkatukian tuoreen väitöstutkimuksen tulokset nopeuttavat kananjalostusta. Biokemiallisten reaktioiden seurauksena kiinteäkin valkuainen vetistyy kananmunan vanhetessa, mutta joskus myös tuoreen kananmunan valkuainen on vetinen. Tämän piirre on perinnöllinen.

Omenoiden emopuu löytyi Yläneeltä MTT:n tutkijat löysivät viime kesänä erittäin arvokkaan kansallisen geenivara-aarteen Yläneeltä. Korpelan torpan metsittyneessä puutarhassa kitunut omenapuun tynkä osoittautui geenitesteissä lähes unhoon vaipuneeksi Korpelan omenapuuksi, eli Huvitus-omenalajikkeen emopuuksi. Huvitusta on käytetty vuosikymmenten aikana lähes kaikissa MTT:ssä jalostetuissa omenalajikkeissa. Sen geenejä löytyy muodossa tai toisessa tuhansista suomalaisista puutarhoista. Tutkijat pääsivät omena-aarteen jäljille paikallisen vihjeen perusteella.

Varusteltu häkki vahvistaa luustoa Kanat käyttävät munintapesää ja orsia ahkerasti varustellussa häkissä, havaitsi tutkija Eija Valkonen MTT:stä väitöstutkimuksessaan.

Hän totesi myös, että varustellussa häkissä kanat munivat yhtä paljon kuin perinteisessä häkissä. Tutkimuksessa selvisi, että varustellussa häkissä pidettyjen kanojen luusto on vahvempi kuin perinteisessä häkissä pidetyillä kanoilla. Toisaalta orren havaittiin lisäävän antura-

n Kuluttajat kasvattavat tulevaisuudessa kasvisten ja broilerin kulutustaan, ja ovat yhä kiinnostuneempia ruokansa eettisyydestä.

Näin voi päätellä MTT:n ja Kuluttajatutkimuskeskuksen viime keväänä toteuttaman kuluttajakyselyn tuloksista.

tä ja eettisyydestä. Kuluttajista 63 % haluaisi saada enemmän tietoa ruokaketjun eri vaiheista, erityisesti elintarviketeollisuudesta ja alkutuotannosta.

Lisää tietoa kaivataan erityisesti lihatuotteiden hinnanmuodostuksesta, tuoteturvallisuudesta, lihan tai liharaaka-aineen alkuperästä ja eläinten hyvinvoinnista.

Eläinten hyvinvointi nousi vastauksissa selvästi esiin. Yli puolet vastaajista olisi valmiita maksamaan tuotteista korkeamman hinnan, mikäli voisi varmistua siitä, että eläinten hyvinvoinnista on huolehdittu hyvin. Vastaajista jopa 84 % arvioi eläinten hyvinvoinnista huolehtimisen myös parantavan lihan laatua.

Reilusti yli puolet vastaajista haluaisi varmistua ostotilanteessa tuotteessa olevan merkinnän avulla, että eläintä on kohdeltu hyvin ja yli puolet vastaajista olisi valmiita maksamaan eläinten hyvinvoinnin lisäämisestä myös lisähintaa.

Lihan asema suomalaisessa ruokapöydässä on vahva, mutta kulutusmuutoksia eri lihalajien välillä on odotettavissa tulevaisuudessa. Viime keväänä tehdyn kuluttajakyselyn perusteella voidaan vahvistaa muutamia ruokavalion kehityssuuntia, jotka saattavat vaikuttaa lihan kulutukseen tulevaisuudessa.

Kana ja kasvikset kasvussa On nähtävissä, että nuoremmissa ikäryhmissä kasvisruokavalion osuus kasvaa. Tutkimuksen mukaan esimerkiksi 18–24-vuotiaista 12 % käyttää pääasiassa kasvikunnan tuotteita ja sekaruokavaliota 88 prosenttia. Tämä on selvästi vähemmän kuin keskimääräisesti tarkasteltuna, sillä keskimäärin suomalaisista kuluttajista 94 prosenttia noudattaa sekaruokavaliota.

Tutkimuksessa ennakoitiin myös ruokavalion muuttumista seuraavien 2–3 vuoden aikana.

Selvästi eniten lisääntyy kasvisten kulutus. Myös broilerin kulutus näyttää olevan myötätuulessa, sillä lähes 12 % vastaajista aikoo lisätä sitä.

Laskevaa kulutusta on ennakoitavissa sian- ja naudanlihalle, sillä vajaa viidennes vähentää niiden kulutusta tulevina vuosina. Rajuja kulutusmuutoksia ei kuitenkaan ole tiedossa, sillä noin 80 % aikoo pitää kulutuksensa ennallaan (kts. kuva).

Pakkaus paras viestinviejä Tuotepakkauksissa olevia merkkejä – liittyivät ne sitten tuotteen alkuperään, tuotantotapoihin tai esimerkiksi tuotannon ympäristövaikutuksiin – kuluttajat pitivät parempina viestintätapoina kuin esimerkiksi yritysten internet-sivuja tai kaupan mainoksia. Kuluttajilta tämä on selkeä kannanotto vastuullisuudesta viestimiseen.

Tulokset perustuvat MTT:n ja Kuluttajatutkimuskeskuksen viime keväänä toteuttamaan verkkopohjaiseen kyselyyn, johon vastasi yli 1 600 kuluttajaa eri puolilta Suomea.

Kysely tehtiin osana maa- ja metsätalousministeriön Laatuketjun rahoittamaa Lisäarvoa laatutyöstä -hanketta sekä Makeran rahoittamaa Lihaketjun kokonaisvaltainen kilpailukyky muuttuvilla markkinoilla -hanketta.

Tietoa kaivataan lisää Vaikka alkuperätieto on suomalaisille monissa tuoteryhmissä olennainen asia, kuluttajat ovat yhä kiinnostuneempia ruoantuotannon vastuullisuuskysymyksis-

Jaana Kotro ja Terhi Latvala, MTT

Lisätietoja: jaana.kotro@mtt.fi, puh. 040 723 2585 ja terhi.latvala@mtt.fi, puh. 040 358 9275

3 palstaa

Kulutus 2-3 viime vuoden aikana n=kaikki vastaajat Kaikki vastaajat, n=1623

Huvitus-lajikkeen geenejä on lähes kaikissa suomalaisissa omenoissa.

Kasvikset

44

Broilerinliha Naudanliha

pahkan ja rintalastan vioittumien esiintymistä.

keinona säädellä maaperän fosforilukua pitkällä aikavälillä.

Fosforia tarpeeseen, vaan ei ylen määrin Viljelijän ja vesistön edut fosforilannoituksen suhteen saattavat olla lähempänä toisiaan kuin tähän asti on kuviteltu, totesi tutkija Antti Iho MTT:stä väitöstutkimuksessaan.

Ihon laatiman dynaamisen laskentamallin mukaan on mahdollista optimoida fosforilannoitusta siten, että ravinne riittää viljanviljelyn tarpeisiin, mutta sen huuhtoutumat vesistöihin eivät nouse sietämättömän suuriksi. Iho tarkastelee vuosittaista lannoitusta pääasiassa

Maataloustulo laskusuunnassa Maataloustulo laskee tänä vuonna 15 prosenttia, arvioi MTT ennakkolaskelmassaan. Syynä on myyntitulojen pieneneminen viidellä prosentilla viime vuodesta. Maaja puutarhatalousyrittäjien saamat tuet sen sijaan säilyvät kuluvana vuonna ennallaan. Kustannusten arvioidaan kasvavan vajaan prosentin edellisvuodesta. Vuoden 2010 maataloustulo jää noin 735 miljoonaa euroon, kun se viime vuonna ylsi 863 miljoonaan euroon.

53

30 6

Sianliha

2

62

8

64

4

30

69

27

Nainen, n=815 Kasvikset

52

Broilerinliha

46

33

Naudanliha

6

Sianliha

2

57

10

56

4

38

63

33

Mies, n=808 Kasvikset

37

Broilerinliha Naudanliha

6

72

4 0

3

66

6

Sianliha %

60

28

22

75 10

20 Lisääntynyt

30

40

21 50

60

Pysynyt ennallaan

70

80

90

100

Vähentynyt MTT ja Kuluttajatutkimuskeskus Liha- ja laatuketjun verkkokysely

Kuluttajien arvio lihan ja kasvisten kulutusmuutoksista 2–3 vuoden aikana (n = 1 623).

3

Pahnueen isä ei ratkaissut sikarotuyhdistelmän tuloksia Olli Häkämies/MTT:n arkisto

n Hyvä eläinaines voi kohen-

taa sikaketjun tuottavuutta miljoonilla euroilla vuodessa.

Rotupossu-hankkeen tulosten mukaan lihasikojen tuotannossa kannattaa hyödyntää risteytysvaikutus.

Rotupossu-hankkeessa vertailtujen, isärodultaan erilaisten rotuyhdistelmien erot lihasika- ja porsasominaisuuksissa olivat vähäiset.

Sen sijaan emärotujen sekä kunkin rotuyhdistelmän parhaiden ja heikoimpien sikojen välillä oli eroja.

Suomalaisen sikatalouden kilpailukyky vaatii nykyistä parempia tuotoslukuja. Yksittäisen ominaisuuden tai rodun sijaan on tarkasteltava kokonaisuutta. Se, millaisesta ruhosta ja lihan laadusta sikatalousyrittäjä saa korkeimman katteen, ohjaa lihan rasvaisuuden, maun tai happamuuden, ruhon tasakokoisuuden tai vahvan luuston ja sian terveyden kehittämistä.

Hyvä sika petraa kilpailukykyä Taloudellisesti tärkeimpiä tuotanto-ominaisuuksia ovat rehumuuntosuhde, päiväkasvu, lihaprosentti, porsaskuolleisuus ja pahnuekoko.

Esimerkiksi rehu aiheuttaa noin 45 % sianlihan tuotantokustannuksista. Rehumuuntosuhde on tärkeä etenkin rehun hinnan noustessa.

Myös sikojen hyvinvointi ja terveys ovat tärkeitä ominaisuuksia.

Lisätuottoa voidaan saada, kun tuotantoon valitaan kunkin rodun parhaat yksilöt. Sika-aines, joka on rehumuuntosuhteeltaan (-0,12 ry/ kg), pahnuekooltaan (0,85 porsasta) ja päiväkasvultaan (58 g/pv) yhden perinnöllisen keskihajontayksikön verran nykyistä keskivertosikaa parempi, antaisi sika-alalle vuosittain 12 miljoonan euron lisätuotot.

Kunkin ominaisuuden edellä mainittu parannus lisää tuottavuutta noin kaksi senttiä lihakiloa kohti.

Koesioille ei tullut selvää kate-eroa MTT:n ja Helsingin yliopiston tutkimuksessa suomenmaatiais-yorkshire-risteytysemakoita siemennettiin 1) suomenmaatiaisen, 2) norjanmaatiaisen, 3) ruotsinhampshiren tai 4) duroc-norjanmaatiaisen spermalla. Rotuyhdistelmät oli tarkoitettu lihasikojen tuotantoon.

Kolmiroturisteytyksissä on enemmän heteroosivaikutusta kuin takaisinristeytyksessä.

Parhaimman ja heikoimman rotuyhdistelmän katetuotot poikkesivat toisistaan kaksi senttiä sianlihakiloa kohti. Keskihajonta oli 8–9 snt/kg, joten eroja selitti yksittäisten sikojen tuotantotulosten vaihtelu, ei rotuyhdistelmä.

Kokeen perusteella ei voida sanoa selvästi, mikä neljästä rotuyhdistelmästä tuottaa parhaan kasvatussian, sillä jokaisessa oli hyviä ja huonoja puolia. Keskiarvoissa rotujen järjestys näyttäisi olevan heteroosin mukainen. Pahnuekoon, päiväkasvun ja rehumuuntosuhteen heteroosivaikutuksen lisäämiseksi suomenmaatiaisen spermaa voitaisiin käyttää jollekin muulle kuin suomenmaatiaista sisältävälle emakolle.

Lihasikojen päiväkasvu kilon tuntumassa Jokaisessa rotuyhdistelmässä oli hitaasti ja nopeasti kasvavia porsaita, eikä ryhmien välillä havaittu merkitseviä eroja. Keskimäärin rotuyhdistelmien päiväkasvut olivat syntymästä välikasvatuksen lop-

3palstaa

Emakkoa ei kannata poistaa herkästi pienen pahnueen vuoksi, sillä seuraavassa pahnueessa saattaa olla jo enemmän possuja.

Isärotu

SM

Pahnueita, kpl Kokeessa porsaita, kpl1

NM

21

20

20

20

213

228

218

94,3

89,1

Keskimääräinen kasvu porsasvaiheessa, g/pv

285

298

286

Keskimääräinen kasvu lihasikavaiheessa, g/pv

972,7

1001,7

997,3

Rehumuuntosuhde lihasikavaiheessa, ry/kg

RH

225 90,4

Välityskelpoisia, % porsaista2

DNM

2,56

2,53

95,0 274 1004,8

2,53

2,54

Hennessy-lihaprosentti, %

59,8

60,3

59,0

59,7

Kinkun liha, prosenttia ruhosta

18,8

18,1

18,0

18,4

4,0

4,1

4,3

4,5

Valuma, % Ulkofilee pH

5,53

Ulkofileeselän pituus, cm Ulkofilee % ruhopainosta

5,6 57,9a

58,3a 3,7ab

3,7ab

5,58

5,47

56,8b

56,3b

3,6b

3,8a

Ulkofileen vaaleus

50,6a

48,1b

47,6b

46,3b

Ulkofileen vesipitoisuus, %

73,9

73,7

73,3

74,1a

Ulkofileen proteiinipitoisuus, %

a

22,6a

Lihassolujen lukumäärä (x10 kpl)/poikkileikkaus

1,15

6

ab

22,7a b

1,22

b

22,9a ab

1,15

21,8b b

1,28a

Pahnueen emänä on suomenmaatiais-yorkshire-emakko ja isänä SM = suomenmaatiainen, NM = norjanmaatiainen, DNM = duroc-norjanmaatiainen, RH = ruotsinhampshire.

1

Teurastiedot laskettiin 73-82 porsaalle/rotuyhdistelmä ja lihan laatutiedot 34-36 porsaalle/rotuyhdistelmä.

Välityskelpoinen porsas painaa enintään 84 pv iässä vähintään 22 kg, siinä ei näy sairauden tai tyrän oireita eikä se ole rääpäleporsas.

2

a, b; eri kirjain => eron merkitsevyys p<0,05 2 palstaa

Kokeen tuloksia.

Vieroitettuja/pahnue 14

M tai Y MY tai YM

12 10

Puhdasrotuisilta yorkshire-(Y) ja suomenmaatiaisemakoilta (M) sekä niiden risteytyksiltä (MY tai YM) pahnuetta kohti vieroitettujen porsaiden määrä eri porsimakerroilla.

8 6 4 2 0

1

2

3

4 Porsimakerta

puun 364–377 g/pv ja lihasikavaiheessa 973–1 005 g/pv.

Myös rehumuuntosuhde vaihteli paljon, joten ryhmien välillä ei havaittu merkitseviä eroja. Porsasvaiheessa rotuyhdistelmien rehumuuntosuhteet olivat 1,63–1,77 ry/

5

6

7

kg. Lihasikavaiheessa rehumuuntosuhteet olivat 2,53–2,56 ry/kg (kts. taulukko).

Suomenmaatiaisen porsaissa oli toiseksi eniten vieroituspainoltaan keskivertoja tai suuria porsaita.

Sen kinkku oli painavampi, kin-

kun lihaprosentti ja osuus ruhosta suurempi kuin muilla rotuyhdistelmillä. Fileeselkä oli pitkä.

Norjanmaatiaisen porsaat kasvoivat emän alla ja lihasikavaiheessa hyvin. Lihaprosentti oli samaa tasoa suomenmaatiaisen kanssa, mutta kinkun osuus ruhosta oli hieman pienempi. Norjanmaatiaisen ulkofileessä lihassyyt olivat ohuita ja ulkofilee oli suomenmaatiaista tummempi.

Hampshiressa paljon vettä ja vähän proteiinia Duroc-norjanmaatiaisella oli eniten porsaita, joiden rehumuuntosuhde oli hyvä. Ryhmässä oli kuitenkin suhteellisen vähän kasvunopeu-

deltaan keskivertoisia tai sitä paremmin kasvavia porsaita. Fileen osuus ruhosta oli muita rotuyhdistelmiä pienempi. Lihassa oli vähän vettä suhteessa proteiiniin.

Duroc-norjanmaatiaisen leikot olivat muita leikkoja rasvaisempia.

Rotuyhdistelmän lihaprosentti oli prosenttiyksikön muita matalampi.

Tuloksessa näkynee duroc-rodun vaikutus, vaikka sen osuus rotuyhdistelmässä oli vain 25 prosenttia.

Eläinkokeessa sikojen ruokinta oli rajoitettua. Vapaalla ruokinnalla lihaprosentin ja kasvun erot olisivat voineet olla suurempia.

Ruotsinhampshiren ulkofilee oli vähän happamampi, ja lihassa oli enemmän vettä ja vähemmän proteiinia kuin muissa rotuyhdistelmissä. Fileeselkä oli lyhyt, mutta fileen poikkipinta-ala oli suuri ja liha oli väriltään tummempaa kuin muissa roturisteytyksissä.

Ruotsinhampshire-risteytysporsaissa oli keskivertoisesti tai nopeasti kasvavia porsaita lähes yhtä paljon kuin maatiaisristeytyksissä. Aiempien tutkimusten mukaan puhdasrotuiset hampshire-porsaat kasvavat hitaasti. Rotupossu-hankkeen kokeessa porsaat näyttivät kasvavan ennen vieroitusta muita risteytyksiä hitaammin, mutta vieroituksen jälkeen muita nopeammin. Välityskelpoisten porsaiden prosenttiosuus koeaineistossa oli niukasti joukon paras.

Risteytysvaikutus hyödynnettävä Hankkeen muissa osissa tarkasteltiin emä- ja isärotuyhdistelmiä eri tuotantovaiheissa. Kahdelta tilalta kerätyn aineiston mukaan puhdasrotuisia norjanmaatiaisporsaita syntyi pahnueeseen noin kaksi enemmän kuin puhdasrotuisia suomenmaatiaisia. Myös näiden risteytysemakot tuottivat suuria pahnueita.

MTT:n sikalasta kerätyn aineiston mukaan lihasikojen eminä kannattaa käyttää hybridiemakoita. Niiltä vieroitettiin keskimäärin yksi porsas enemmän kuin samojen rotujen puhdasrotuisilta emakoilta.

Pahnuekoko kasvoi neljänteen porsimakertaan saakka. Kolmannesta porsimakerrasta alkaen hybridiemakot tuottivat puhdasrotuisia suurempia pahnueita (kts. kuvio). Puhdasrotuisten ja hybridiemakoiden porsaskuolleisuus oli samansuuruista.

Pahnuekoon noustessa pienten porsaiden määrä lisääntyi ja porsaskuolleisuus nousi nopeasti, jos porsaita oli 14 tai enemmän. Suurten pahnueiden tuottaminen edellyttäneekin uusia hoitokäytäntöjä, jotta elinkelpoisten porsaiden tuotantopotentiaali saadaan hyödynnettyä.

Noin puolet Suomen emakoista porsii enintään kolme kertaa. Porsastuotosta voitaisiin lisätä valitsemalla tuotantoon keskimääräistä useamman porsimisen kestäviä emakoita. Jos poistotarve kunkin porsimisen jälkeen vähenisi kymmenesosalla, sikatuotannon kate nousisi 0,7 senttiä sianlihakiloa kohti. Poistoja suunniteltaessa on huomioitava, että pahnuekoon toistuvuus on matala. Siksi emakkoa ei kannata poistaa herkästi pienen pahnueen vuoksi.

Jarkko K. Niemi, Kirsi Partanen, Marja-Liisa SevónAimonen ja Liisa Voutila, MTT, Marita Ruusunen ja Eero Puolanne, Helsingin yliopisto

Lisätietoja: jarkko.niemi@mtt.fi, puh. 040 358 0487

4

Suomalaissikojen PRRS-vapautta kannattaa vaalia Plugi/Sakari Alasuutari

n PRRS on maailmanlaajui-

sesti esiintyvä sikojen virustauti, joka aiheuttaa emakoilla lisääntymishäiriöitä sekä porsailla ja lihasioilla hengitystiesairauden. Se on lakisääteisesti vastustettava, välittömästi Eviralle ilmoitettava valvottava eläintauti. Suomessa tautia ei ole todettu.

Taudin aiheuttaja on arterivirusten sukuun kuuluva PRRSvirus(porcine reproductive and respiratory syndrome), josta tunnetaan kaksi toisistaan poikkeavaa tyyppiä: eurooppalainen ja amerikkalainen. Tauti ei tartu ihmisiin.

Osa PRRS-tartunnoista on lähes oireettomia, osa erittäin vakavia. Lisääntymishäiriöt ilmenevät luomisina, porsimisvaikeuksina ja porsimisina ennen laskettua porsimispäivää. Kuolleina tai heikkoina syntyneiden porsaiden määrä kasvaa. Pikkuporsaiden kuolleisuus voi nousta 30–70 %:iin.

Hengitystiemuodon oireita ovat hengenahdistus, kuume, ruokahaluttomuus ja apatia. Kasvu hidastuu ja kuolleisuus lisääntyy. Lisäksi on kuvattu korvien, vatsan ja vulvan sinerrystä. Karjuilla PRRS on useimmiten oireeton.

Pitkäaikainen tartunta PRRS-virus voi aiheuttaa pitkäaikaisen tartunnan ja virusta erittyy eläimen eritteisiin pitkiä aikoja tartunnan jälkeen. Virus leviää pääasiassa suoraan tartunnan saaneiden sikojen välityksellä, mutta se voi levitä myös ilmateitse – suotuisissa sääoloissa jopa useita kilometrejä – ja emakoihin siemennesteen välityksellä.

Välillisesti PRRS-virus voi tarttua saastuneista vaatteista ja jalkineista, injektioneuloista sekä yhteiskäytössä olleista työvälineistä ja kuljetuskalustosta.

Yleinen tauti Tanskassa Tauti kuvattiin ensimmäisen kerran USA:ssa 1987 ja Euroopassa 1990. Pohjoismaista PRRS-tautia esiintyy yleisesti Tanskassa. Siellä tavataan sekä eurooppalaista että amerikkalaista kantaa, joka levisi elävää PRRS-virusta sisältävän rokotteen käytön seurauksena.

Ruotsissa todettiin PRRS-tartun-

Suomalaissiat ovat toistaiseksi välttyneet PRRS-virukselta.

ta kesällä 2007 seitsemällä tilalla.

Tauti levisi todennäköisesti välillisesti eikä aiheuttanut selkeää kliinistä tautia, vaan se todettiin vastaaineseurannassa. Tauti onnistuttiin hävittämään nopeasti vastustustoimenpiteiden ansiosta.

Kiinassa on esiintynyt epätyypillistä PRRS-tautia vuodesta 2006 ja Vietnamissa vuodesta 2007 alkaen.

Sioilla esiintyy korkeaa kuumetta, keskushermostotyyppisiä oireita ja verenvuotoja iholla; sairastuvuus ja

tapauskuolleisuus ovat suuria (>50 %). Varmuudella ei tiedetä, missä määrin oireiden vakavuus johtuu viruksen ominaisuuksista, muiden taudinaiheuttajien samanaikaisista tartunnoista tai olosuhdeongelmista.

Evira seuraa tilannetta Tartunnan ehkäisyssä tärkeintä on estää viruksen maahantulo. Suurimmat riskit saada PRRS-tartunta liittyvät kantajaeläinten hankin-

taan, saastuneen siemennesteen käyttämiseen ja tartunnan saaneen sikalan läheisyyteen.

Koska monet muut virus- ja bakteerisairaudet voivat aiheuttaa samantyyppisiä oireita, niiden syy olisi aina varmistettava laboratoriotutkimuksilla. PRRS-virus voidaan todeta sian kudoksista tai eritteistä PCR-menetelmällä ja vasta-aineet seerumista.

Suomessa Evira seuraa PRRStautivapautta tutkimalla vasta-ai-

neita keinosiemennyskarjuista ja niiden alkuperätiloilta, tuontispermalla siemennetyistä emakoista sekä EU-seurannan yhteydessä teurastamoilta kerätyistä näytteistä.

PRRS-taudin varhainen toteaminen kliinisten oireiden perusteella ja seurantaohjelmien avulla on ensiarvoisen tärkeää.

Tiina Nokireki, Evira

Lisätietoja: tiina.nokireki@evira.fi, puh. 020 772 4573

Afrikkalainen sikarutto uhkaa jo Itä-Eurooppaa n Afrikkalainen sikarutto on erittäin tarttuva sikojen virustauti, joka leviää suoran kontaktin, saastuneen ruokajätteen ja rehun sekä tiettyjen puutiaisten välityksellä. Suomessa sitä ei ole koskaan todettu, mutta itärajan takana on. Tauti uhkaa levitä Ukrainaan ja Itä-Euroopan maihin.

Afrikkalaista sikaruttoa esiintyy laajasti Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa ja sen esiintymisalue on laajentunut jatkuvasti. Euroopassa tautia on esiintynyt Sardinian saarella jo vuosien ajan.

Tauti muistuttaa oireiltaan klassista sikaruttoa, ja sen esiintymisellä on vakavat sosio-ekonomiset seuraukset. Virus ei tartu ihmisiin.

Tauti leviää Kaukasuksella Vuonna 2007 afrikkalainen sikarutto levisi Georgiaan ilmeisesti saastuneen ruokajätteen mukana Afrikasta. Georgiasta tauti levisi edelleen Armeniaan, Azerbaidžaniin ja Venäjälle. Sitä ei ole saatu Kaukasuksen alueella hallintaan.

Venäjän viranomaisten arvion mukaan leviämisnopeus on noin 300 km vuodessa pohjoiseen ja luoteeseen.

Lokakuussa 2009 todettiin yksittäinen tautipurkaus Leningradin alueella, vain 190 km päässä Suomen rajasta. Eläimet lopetettiin ja tautipurkaus saatiin sammumaan.

Tartunta levisi alueelle todennäköisesti Etelä-Venäjältä.

Kestävä ja sitkeä virus Afrikkalaisen sikaruton aiheuttaa asfivirus, joka kestää hyvin erilai-

sissa lämpötila- ja pH-olosuhteissa. Virus säilyy tartuntakykyisenä jopa puoli vuotta sellaisissa sianlihasta valmistetuissa tuotteissa, joita ei ole kuumennettu riittävän korkeissa lämpötiloissa riittävän pitkään, kuten savustetuissa ja suolatuissa kinkku- ja makkaravalmisteissa.

Virus leviää helposti sekä sianlihatuotteiden että sitä kantavien sikojen ja villisikojen mukana.

Alueilla, joilla esiintyy Ornithodorus-puutiaisia, niillä on suuri merkitys viruksen ylläpitämisessä. Virus voi levitä myös saastuneiden välineiden ja sukusolujen välityksellä. Afrikkalaiset villisikalajit voivat kantaa ja levittää sitä sairastumatta itse tautiin, mutta eurooppalaiset villisiat sairastuisivat tyypillisin oirein.

Afrikkalaisen sikaruton aiheuttamaa tautia ei voi oireiden pe-

rusteella erottaa klassisesta sikarutosta. Sioilla esiintyy korkeaa kuumetta, jonka seurauksena ruokahalu katoaa ja eläin muuttuu apaattiseksi. Emakot voivat luoda missä tahansa tiineyden vaiheessa.

Sioilla voi esiintyä hengitysvaikeuksia, oksentelua, veristä ripulia, koordinaatiovaikeuksia sekä ihonalaista turvotusta ja verenpurkaumia kehon ääreisosissa. Sairastuvuus ja kuolleisuus voi tilalla olla jopa 100 %.

Erittäin vaikea hävittää Afrikkalaista sikaruttoa on erittäin vaikea hävittää alueelta, jonne se on päässyt leviämään.

Sitä vastaan ei ole pystytty kehittämään tehokasta rokotetta eikä tautia vastaan ole hoitoa. Se on lainsäädännössä vastustettava, helposti leviävä eläintauti, josta pitää ilmoittaa välittömästi eläinlääkä-

rille oireita havaittuaan.

Tautisuojauksen ylläpito sikatiloilla ja ulkomaisten maatilavierailujen jälkeisen karenssiajan noudattaminen ovat avainasemassa taudin torjunnassa. Kaikenlaisen ruokajätteen syöttäminen sioille on kielletty. Elävien eläinten, sukusolujen sekä elintarvikkeiden maahantuonnille asetettuja rajoituksia on tärkeää noudattaa.

Evirassa voidaan osoittaa afrikkalainen sikaruttovirus sikojen kudoksista tai vasta-aineita sikojen seerumista. Kymen riistahoitopiiri on Eviran pyynnöstä toimittanut näytteitä metsästetyistä villisioista tutkittaviksi sekä afrikkalaisen että klassisen sikaruton varalta.

Tiina Nokireki, Evira

Lisätietoja: tiina.nokireki@evira.fi, puh. 020 772 4573

1 palsta

5

Virikkeet ja valppaus ehkäisevät hännänpurentaa Plugi/Piia Nurmela

n Lihasikojen hännänpurenta

aiheuttaa merkittäviä taloudellisia tappioita mm. lisääntyneen hoitotarpeen ja kasvun heikentymisen vuoksi.

Tutkimuksissa on löydetty lukuisia tekijöitä, joiden poistaminen sian elinympäristöstä vähentää purennan riskiä.

Hännänpurenta on merkittävimpiä sioilla esiintyviä hyvinvointiongelmia. Muutama vuosi sitten tehdyssä tutkimuksessa 10–30 prosentilla lihasioista havaittiin purentajälkiä tai muita häntävaurioita.

Hännänpurenta on sian stressin aiheuttama käytöshäiriö. Purentaongelman puhkeamiseen ei aina ole yhtä syytä. Kun riskitekijöitä on tarpeeksi, pienikin häiriötekijä voi johtaa purentaan. Yksittäisestä tapauksesta voi kehittyä epidemia, joten ongelmaan kannattaa puuttua rivakasti heti, kun se havaitaan.

Olkea virikkeeksi Riittävän tonkimismateriaalin tarjoaminen sioille on tehokas keino vähentää hännänpurentariskiä.

Etenkin säännöllisellä oljen käytöllä voidaan huomattavasti vähentää riskiä ja samalla lisätä eläinten viihtyvyyttä. Muutkin tonkimiseen sopivat materiaalit, kuten turve, ovat hyviä virikkeitä.

Muita riskitekijöitä ovat muun muassa kilpailu ruoasta, häiriöt sikojen ruokinnassa ja sikalan ilmastoinnissa, ruokinnan puutteet, eri ryhmistä tulevien sikojen sekoittaminen, ritilälattia ja karsinoiden ahtaus. Myös sukupuolten ja rotujen välillä on eroja purennan esiintyvyydessä.

Purennan uhriksi joutuva sika on tyypillisesti perimältään keskimääräistä heikkokasvuisempi. Lisäksi uhrien keskipäiväkasvu heikkenee purennan jälkeen 7–11 prosenttia.

Pahimmissa tapauksissa keskipäiväkasvu voi heikentyä jopa 150– 200 grammaa. Purennan uhreilla esiintyy muita enemmän myös jalkavikoja ja monia muita hoitoa vaativia oireita.

snt/kg 14 12 10 8 6 4 2 0 0%

20 %

40 %

60 %

Todennäköisyys, että karsinassa havaitaan purentaa

Esimerkki kuvaa, miten hännänpurennan aiheuttaman riskin kustannus sikalassa nousee tuotettua sianlihakiloa kohti, kun purennan esiintymisen todennäköisyys karsinassa lisääntyy.

Hännänpurennan riskiä voi vähentää antamalla sioille runsaasti olkea. plugi

Tyytyväisen naskin saparo on iloisesti kippuralla.

Purija pois karsinasta Oheisessa kaaviossa on esimerkki siitä, miten purentariskistä aiheutuva kustannus nousee purentariskin noustessa. Vuodessa 3 000 lihasikaa tuottavalla tilalla, jossa purentaa esiintyy joka toisessa karsinassa (16 prosentilla sioista häntävaurio), riskin kustannus on tuhansia euroja vuodessa. Riski on olemassa siitä huolimatta, purraanko sikaa vai ei.

Purennan leviämisen riski kasvaa huomattavasti, jos purijasikaa ei poisteta karsinasta. Mikäli karsinassa on jo yksi purentatapaus, tutkimuksen mukaan siellä havaitaan kaksi tai useampia purentatapauksia noin 55 prosentin todennäköisyydellä. Tyypillisesti seuraava tapaus ilmaantuu jo 1–2 vuorokauden sisällä edellisestä tapauksesta.

Nopea toiminta tehoaa Mitä aikaisemmassa vaiheessa ongelmaan puututaan, sitä pienemmäksi jää purentatapausten mää-

rä. MTT:n ja Helsingin yliopiston tutkimuksen alustavien tulosten mukaan purentariskin kustannus voidaan jopa puolittaa pelkästään sillä, että vähennetään purentaepidemian riskiä. Tämä tarkoittaa, että ensimmäisen purennan ilmaantumisen jälkeen purija poistetaan karsinasta ja tilanne normalisoidaan esimerkiksi virikkeillä, jolloin toisen purentatapauksen todennäköisyys ei kasva suuremmaksi kuin ensimmäisen.

Karsinassa havaittuun hännänpurentaan tulisi siis puuttua välittömästi. Purentaepidemian riskin vähentämiseksi tonkimismateriaalia on oltava riittävästi ja häntiä pureskeleva sika on poistettava karsinasta. Mikäli esimerkiksi ilmastointi- tai ruokintalaitteistoon tulee häiriö, jonka korjaus vaatii aikaa, muita riskitekijöitä kannattaa vähentää esimerkiksi jakamalla karsinaan runsaasti olkea.

Jarkko K. Niemi ja Alina Sinisalo, MTT ja Anna Valros, Helsingin yliopisto

Lisätietoja: jarkko.niemi@mtt.fi, puh. 040 358 0487

Eviran laboratoriotutkimukset apuna sikaloiden terveysluokituksissa n Sikaloiden terveysluokitus-

ten ehdoissa tiloilta edellytetään vapautta tietyistä tarttuvista taudeista ja tartunnoista. Tärkeinä pidettyjen taudinaiheuttajien varalta edellytetään laboratoriotutkimuksia ennen terveysluokkaan liittymistä.

Terveysluokitusten ylläpidossa tarvitaan myös mahdollisuutta taudinpurkauksien aiheuttajien osoittamiseen. Laboratoriotutkimusten avulla voidaan tarvittaessa selvittää, onko eläinten sairastumisten aiheuttaja terveysluokitusten tai eläintautien vastustuksen kannalta merkittävä tarttuva eläintauti vai vähemmän merkittävä taudinaiheuttaja.

Tällä hetkellä sikaloiden terveysluokitusrekisterin (Sikava) kansallisen tason säännöissä emakko- ja yhdistelmäsikaloilta edellytetään vapautta porsasyskästä, dysenteriasta, aivastustaudista, kapista ja salmonellasta. Tilan liittyessä kansalliselle tasolle vapaus porsasyskä-

Evira

taudin (Brucella suis), Aujeszkyn taudin, TGE/PRCV:n, sikaruton ja SVD-taudin varalta.

tartunnasta on osoitettava niin, että tilalta tutkitaan 30 sian verinäytteet taudin vasta-aineiden varalta.

Sikavan kansallisella tasolla emakko- ja yhdistelmäsikalalta edellytetään myös sioista otettujen ulostenäytteiden salmonellatutkimusta viiden vuoden välein.

Uudistuseläimiä myyvillä enemmän tutkimuksia Sikavan uudistuseläimiä myyvien sikaloiden erityistasolla edellytetään näytteiden tutkimista porsasyskävasta-aineiden varalta kerran vuodessa ja samoin sioista otettujen ulostenäytteiden salmonellatutkimusta vuosittain.

Uudistuseläimiä myyvien tilojen erityistasolle liittyvän tilan vapaus dysenteriatartunnasta osoitetaan tutkimalla sioista otetut 30 ulostenäytettä Brachyspira hyodysenteriae -bakteerin varalta.

Uudistuseläimiä myyvien sikaloiden erityistasolla edellytetään lisäksi vuosittaista tutkimusta PRRS-tautivapauden osoittamiseksi. Vaatimusten mukaan näiltä tiloilta tutkitaan 15 verinäytettä

Porsasyskävasta-ainetutkimukseen lähetettyjä verinäytteitä.

vuodessa PRRS-vasta-aineiden varalta.

Jos erityistasolla oleva tila toimittaa karjuja keinosiemennysasemalle tai lähettää sikoja

koeasemalle, eläinlääkintölainsäädännön mukaisina lisätutkimusvaatimuksina näiltä tiloilta tutkitaan vuosittain vähintään 15 sian verinäytteet myös luomis-

Tutkimukset kertovat tilan terveystilanteesta Evira tekee sikaloiden terveysluokituksiin liittyviä vasta-aine- ja Brachyspira-tutkimuksia sekä tarvittaessa taudinpurkauksiin liittyviä patologis-anatomisia, bakteriologisia ja virologisia tutkimuksia lähetetyistä näytteistä.

Terveysluokituksen kannalta on tärkeää, että ongelmatilanteissa laboratoriotutkimusten avulla voidaan eläinten oireiden selittäjäksi todeta joko merkittävä tartunta tai vaihtoehtoisesti muu tartunta, jolla on vain tilakohtaisia, ohimeneviä vaikutuksia.

Ulostenäytteiden salmonellatutkimuksia tehdään Eviran hyväksymissä laboratoriossa.

Taina Laine, Evira

Lisätietoja: taina.laine@evira.fi, puh. 020 772 4541

6

Maatalouden energiansäästöön vie monta pientä polkua valokuvat: Jukka Ahokas

n Energiansäästöllä voi olla

ha olisi oiva apuväline haettaessa energiaa säästävää ajotapaa. Tuntikulutus ei kerro työn tehokkuutta, mutta hehtaaria kohti kulutettu polttoainemäärä kertoo.

Traktoreissa ovat yleistyneet portaattomat vaihteistot. Teoriassa niiden hyötysuhde on mekaanista huonompi, mutta hyvällä moottorin ja vaihteiston ohjauksella työkonetta voidaan ajaa niin, että traktori säätyy aina pienen polttoaineenkulutuksen alueelle. Traktorin älyn ja portaattomien vaihteistojen yleistyessä traktori voidaan ohjelmoida hakemaan energiankulutukseltaan edullinen toimintatapa.

suuri vaikutus yksittäisen tilan energiankäyttöön ja talouteen. Lisäksi maataloudella on hyviä mahdollisuuksia siirtyä uusiutuvan energian käyttöön ja myyntiin. Maa- ja metsätalousministeriö on käynnistänyt maatilojen energiansäästöohjelman, jonka tavoitteena on 9 % energiansäästö vuoteen 2016 mennessä vuosien 2001–2005 tasosta.

Energiasuhde tarkoittaa lukua, joka saadaan jakamalla tuotteen energiasisältö tuotteen aikaansaamiseen käytetyllä energiamäärällä.

Suomessa viljeltävistä kasveista korkein energiasuhde on ruokohelvellä. Siitä korjataan koko maanpäällinen kasvusto, kun viljoista korjataan vain siemenet. Ruokohelpi on monivuotinen kasvi, joka kylvetään ehkä vain joka 15 vuosi.

Lisäksi energiaksi käytettävää satoa ei tarvitse kuivata viljojen tapaan. Kuva 1 esittää tyypillistä viljantuotannon energiankulutuksen jakaumaa.

Kemikaalit iso energiaerä Maatalouden suurimman energiaerän muodostavat kemikaalit (lannoitteet, kalkki ja torjunta-aineet).

Näistä suurin on lannoitteet. Energiatilastoinnissa lannoitteiden valmistus kuuluu teollisuuden energiankäyttöön. Kasvintuotannon energiasuhdetta selvittävissä tutkimuksissa niiden valmistus otetaan kuitenkin huomioon maatalouden epäsuorana energiapanoksena.

Kemikaalien käyttöä voitaisiin vähentää ravinteiden paremmalla kierrolla ja typensitojakasvien viljelyllä, joita kumpaakin tutkitaan parhaillaan. Säilörehun tuotannossa kiedontamuovin osuus on huomattava. Muovin valmistaminen kuluttaa runsaasti energiaa, ja se lasketaan rehuntuotannon epäsuoraksi energiapanokseksi.

Koneet syövät sähköä Tilan suorasta energiankäytöstä suurimman osan muodostavat työkoneet ja viljan kuivaus, johon vaikuttaa korjuukauden sää. Märkinä syksyinä kulutus voi olla jopa yhtä suuri kuin työkoneiden energiantarve. Siirtymällä uusiutuviin polttoaineisiin voitaisiin fossiilisen energian käytöstä luopua kokonaan, mikä ei sinänsä kuitenkaan vähentäisi energian kulutusta.

Kuivurin eristämisellä ja huoltamisella saadaan aikaiseksi 10–20

2 palstaa

2 palstaa

Maatalous teknistyy ja automatisoituu vauhdilla. Tuotantoa ohjataan automatiikan avulla valvomosta, ja energiankulutusmittaukset ovat haasteellisia.

Energian käytön jakauma ohran tuotannossa 11,6 GJ/ha

% 100

Siemenet 7%

Sähkön käyttö 80

Ilmanvaihdon lämpöhäviöt Rakenteiden lämpöhäviöt

60

Kemikaalit 54%

Työkoneet 28%

Rehun tuotanto

40

20

Viljankuivaus 11%

Kuva 1. Energiankäyttö ohrantuotannossa.

0

Sianliha

Maito

Kuva 2. Esimerkki karjantuotannon energiankäytön kokonaiskulutuksesta.

% energiansäästö, lisäksi kuivuminen tehostuu ja kuivauskapasiteetti paranee. Kuivaamisessa energiaa voitaisiin säästää enemmänkin lämmönvaihtimien avulla, mutta sen kannattavuus on huono suurien investointikustannuksien takia.

Rehuviljan säilönnässä kuivaamisesta voitaisiin luopua kokonaan.

Tilalle tulisi happosäilöntä tai ilmatiivis säilöntä.

Kuvan 1 jakaumassa työkoneiden energiankäytössä on mukana myös

niiden valmistukseen ja huoltoon tarvittava energia. Sen osuus on 10–20 % polttoaineen energiankulutuksesta. Työkoneiden käytössä energiankulutukseen vaikuttavat eniten työmenetelmät ja ajotavat.

Esimerkiksi suorakylvö vähentää energiantarvetta perinteiseen menetelmään verrattaessa, kun työvaiheita jää pois. Säästö on rahassa kuitenkin sen verran pieni, ettei se yksistään tee suorakylvöä kannattavaksi.

Energiaa säästettäessä pitää muistaa, että eläinten hyvinvoinnista ei saa tinkiä. Lämpökamerakuva lehmistä -20 asteen pakkasessa.

Ajotapa näkyy kulutuksessa Työkoneen kuljettaja voi ajotavallaan sekä koneiden säädöllä ja huollolla vaikuttaa useita kymmeniä prosentteja polttoaineen kulutukseen. Polttomoottorin hyötysuhteeseen vaikuttaa moottorin kuormitus: mitä alhaisempi kuormitusaste on, sitä huonompi on sen hyötysuhde.

Kun moottoria kuormitetaan vain kevyesti, moottorin kierrokset pitäisi pitää alhaalla, jotta hyötysuhde säilyisi hyvänä. Autoissa tämä tehdään ylivaihteiden avulla, joiden tehtävänä on pienentää moottorin kierroksia ja vähentää polttoaineenkulutusta. Tutkittaessa polttoaineenkulutusta maanmuokkauksessa samaa ajatusta käytettiin hyväksi vaihtamalla suu-

rempi vaihde ja alentamalla moottorin kierroksia. Ajonopeus pysyi samana ja polttoaineenkulutus väheni 30 %. Traktoreiden reaaliaikainen kulutusnäyttö muodossa l/

Karjatalous käyttää enemmän Kotieläintuotannossa käytetään energiaa selvästi enemmän kuin kasvintuotannossa. Kuvassa 2 on esimerkki sianlihan- ja maidontuotannon energiajakaumista.

Maidontuotannossa korostuu sähkön osuus. Tämä johtuu maidon käsittelyyn liittyvien laitteiden energiantarpeesta (lypsy, jäähdytys, pesu). Lypsylehmät eivät välttämättä tarvitse lämpimiä rakennuksia. Puolikylmissä pihatoissa eläinten tuottama lämpö riittää pitämään rakennuksen lämpimänä niin, ettei lanta tai vesi jäädy. Tällöin rakennusten lämmitystarve sekä ilmanvaihdon energiahukka jäävät pois, ja kokonaisenergiantarve pienenee. Kylmissä ja puolikylmissä pihatoissa ilmankosteus ja kaasupitoisuudet ovat usein lämpimiä alhaisemmat eli ne tarjoavat myös eläimille paremmat olosuhteet.

Siat ja broilerit tarvitsevat selvästi lämpimämmät olot kuin naudat. Hyvien olosuhteiden aikaansaamiseksi tarvitaan koneellinen ilmanvaihto, jolloin sen mukana menee runsaasti lämpöä hukkaan. Tätä lämpöhukkaa voitaisiin vähentää lämmönvaihtimilla, jolloin poistolämpö hyödynnettäisiin.

Karjatalouskoneiden energiankulutukset vaihtelevat runsaasti ja niiden osalta pitäisi kehittää uusia ja energiatehokkaita menetelmiä.

Jukka Ahokas ja Hannu Mikkola, Helsingin yliopisto

Lisätietoja: jukka.ahokas@helsinki.fi, puh. (09) 1915 8502

Energialaskelmia kehitetään säästöjen saavuttamiseksi Maatilojen energiankulutusta ei ole juurikaan tutkittu eikä vertailukelpoisia lukuja ole saatavissa.

Myöskään tiloilla ei ole saatavilla yksittäisten laitteiden energiankulutusta. Lisäksi vuosittaiset säiden ja satojen vaihtelut tekevät energiankulutuksen ja siten myös säästön seurannan hankalaksi.

Osa säästöistä, kuten kemikaalien käytön säästö, kohdistuu maatalouden sijasta teollisuuden energiankäyttöön. Energialaskelmissa käytetään lisäksi erilaisia laskentatapoja. Esimerkiksi kuvan 2 rehuntuotannon energiantarve voidaan laskea joko pelkästään viljelyn energiatarpeena tai rehun energiana käyttäen rehun lämpöarvoa. Näiden laskelmien välinen ero on suuri ja energiasuhteet eri-

laiset. Maatalouden energia- ja päästölaskelmat vaatisivat kehittämistä, jotta tulokset olisivat paremmin vertailukelpoisia. Samoin tarvitaan lisää tietoja ja menetelmiä energiankulutuksen seurantaan.

Helsingin yliopiston maataloustieteen laitos on yhdessä MTT:n teknologiatutkimuksen, Viron maatalousyliopiston sekä Seinäjoen ja Jyväskylän ammattikorkeakoulujen kanssa käynnistänyt maatalouden energiankäyttöön ja säästöön liittyviä tutkimuksia.

Tutkimuksia rahoittaa Euroopan maaseuturahasto ja Euroopan aluekehitysrahasto.

Lisätietoja: http://enpos.weebly.com

7

Yhteistyö kirittäisi porotalouden kilpailukykyä Mauri Nieminen

n Poronlihalla on hyvä imago

ja sille on paljon kysyntää, mutta porotalouden kannattavuus on silti alhainen. Paliskuntien aiempaa tiiviimpi yhteistyö toisi poromiehille neuvotteluvoimaa markkinoilla ja siten mahdollisuuden saada poronlihasta korkeampaa tuottajahintaa.

Poronlihan vuosituotanto on Pohjoismaissa noin kuusi miljoonaa kiloa. Maiden väliset tukipoliittiset erot ja vahvat kansalliset toimijat heikentävät yhtenäisten pohjoismaisten poronlihamarkkinoiden muodostumista.

Suomi on suurin tuottaja, mutta poronlihantuotannon kannattavuus on kuitenkin erittäin heikko.

Tiiviimmällä yhteistyöllä tuottajat pystyisivät vahvistamaan markkina-asemaansa.

EU muutti poropolitiikkaa Historiallisen ja alueellisen erityisaseman takia porotaloutta on tuettu Pohjoismaissa pitkään. Suomen porotalouspolitiikan tavoitteet ja toimintatavat ovat vastaavanlaisia kuin maataloudessa. Sen sijaan Ruotsissa ja Norjassa porotaloutta on tuettu kulttuuripoliittisista lähtökohdista: se on ollut osa saamelaispolitiikkaa.

Porotalous oli EU:ssa tuntematon elinkeino ennen Ruotsin ja Suomen jäsenyyttä. Maiden poronhoitokulttuurit ja tukipolitiikka poikkesivat toisistaan, ja EU:n oli mahdotonta nivoa yhteistä politiikkaa: Ruotsi sai oikeuden jatkaa aiemmin käytössä ollutta hintatu-

Poronlihan hyvästä imagosta ja kovasta kysynnästä huolimatta useimmilla porotiloilla ei mene taloudellisesti kovin hyvin.

kea, mutta Suomelle ei sallittu tuotantoon sidotun tuen käyttöönottoa. Suomen porotaloutta tuetaan eläinperäisellä tuella.

Mailla yhä omat markkinansa EU-maiden välisten tullimuurin poistumisen oletettiin johtavan tuottajahintojen yhtenäistymiseen.

Näin ei kuitenkaan tapahtunut.

Ruotsin jalostusteollisuus pystyi

estämään tuottajahintojen nousun Suomen tasolle. Hintatuen hyöty ei kohdistu Ruotsissa poronomistajille, vaan muuttuu jalostusteollisuuden tueksi, ja tuottajahinta jää Suomea alhaisemmaksi. Ruotsalaisen poronlihantuottajan saama korvaus lihan myynnistä nousee Suomen tasolle maksetun hintatuen ansiosta.

Erilaiset tukitoimenpiteet johtivat epätäydellisesti toimivilla

markkinoilla maiden välisen kaupan vinoutumiseen. Ruotsin tuki vääristää Suomen ja Ruotsin välistä jalostettujen tuotteiden kauppaa, sillä ruotsalaisten jalostuskustannukset jäävät hintatuen takia suomalaisia edullisemmiksi.

Liittoutumalla kilpailukykyä Poronlihan hyvästä imagosta ja kovasta kysynnästä huolimatta useim-

milla porotiloilla ei mene taloudellisesti kovin hyvin. Raaka-aine on haluttua, mutta tuottajat eivät ole pystyneet hyödyntämään neuvotteluasemaa ostoliikkeiden kanssa.

Tuottajien hajanaisuus ja epäyhtenäisyys on heikentänyt niiden markkinavoimaa.

Poronlihamarkkinoilla onkin ominaisuuksia, joita voidaan pitää tyypillisinä epätäydelliselle, oligopoliselle kilpailulle: määräävä markkina-asema on 2–3 jalostavalla yrityksellä. Tällöin kollusiivinen käyttäytyminen hintakilpailun välttämisessä on verrattain helppoa.

Tutkimuksen mukaan muiden lihojen hinnanmuutokset eivät vaikuttaneet kovin paljon poronlihan kysyntään ja hintatasoon.

Lampaan- ja naudanlihan hinnat vaikuttivat eniten poronlihan hintaan. Ravintoloiden menusuunnittelussa lampaanliha oli selvästi poronlihaa korvaava tuote. Sen sijaan saksanhirven ja tuontiporon hinnalla ei näyttänyt olevan vaikutusta kotimaisen poronlihan kysyntään ja sitä kautta hintaan.

Saksanhirvi painottuu erilaisiin ravintolatuotteisiin kuin poronliha.

Tuontiporo on selvästi kalliimpaa kuin kotimainen poro. Strategisella liittoutumalla eli paliskuntien välisellä yhteistyöllä poromiehet voisivat saada markkinoilta paremman neuvotteluaseman ja samalla korkeamman hinnan poronlihasta.

Kaija Saarni ja Mauri Nieminen, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos ja Jussi Tuomisto, MTT

Lisätietoja: kaija.saarni@rktl.fi, puh. 040 530 8102

Menestyksen siemeniä Mauri Nieminen

n Tutkimuksen mukaan

menestyviä porotalousyrityksiä leimaavia tekijöitä ovat porokarjan riittävä koko, tuotannon kustannustehokkuus, suurempi teurastuotto eloporoa kohti sekä ammatillinen osaaminen.

MTT:n ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) tekemässä tutkimuksessa porotalousyrityksen menestymistä mitattiin kahdella tavalla: toiminnan jatkuvuudella ja yritysten taloudellisten tunnuslukujen avulla.

Toiminnan jatkuvuutta koskevan tarkastelun aineistona käytettiin vuonna 2007 kerättyä postikyselyaineistoa (N = 172). Ikääntymisestä johtuva luopuminen ja sukupolvenvaihdokset jätettiin tarkastelun ulkopuolelle, koska vanhimpien vastaajien kohdalla lopettamisaikomukseen vaikuttivat erityisesti henkilökohtaiset syyt (mm. sairaus, jatkajan puute, työn raskaus).

Osaaminen korostuu Tutkimuksessa verrattiin keskenään alle 55-vuotiaita, jotka joko aikoivat jatkaa porotalouden harjoittamista tai lopettaa sen.

Jatkavien ryhmä näki porotalouden taloudellisen tilanteen positiivisempana, heillä oli jonkin verran enemmän poroja, ruokakunnan koko oli isompi ja porotalouden osuus ruokakunnan tuloista oli isompi.

Jatkavissa oli myös useammin porotalouden tutkinnon suorittaneita kuin lopettamista suunnittelevissa.

Osaamisen kehittäminen voidaan-

Porotalouden kannattavuus vaihtelee paljon alueiden ja yritysten välillä.

toalueella ja suurissa porokarjoissa.

Vastaavasti heikoin kannattavuus on poronhoitoalueen kaakkoisosassa ja pienissä karjoissa.

Kannattavuuskirjanpitotiloista muodostetun hyvin kannattavien yritysten ryhmä on saavuttanut viime vuosina 50–65 prosenttia yrittäjätulotavoitteestaan. Heikosti kannattaneilla yrityksillä yrittäjätuloa ei ole syntynyt lainkaan, eli kannattavuus on ollut negatiivinen.

2 palstaa

kin nähdä yhtenä kriittisenä tekijänä, jolla porotalouden menestymistä voi tukea.

Kannattavuuskerroin 0,7 0,6 0,5

Hyvät

0,4 0,3 0,2

Keskiarvo

0,1 0,0 -0,1 -0,2 2002/ 2003

Heikot 2003/ 2004

2004/ 2005

2005/ 2006

2006/ 2007

2007/ 2008

2008/ 2009

Poronhoitovuosi

Hyvin, keskimääräisesti ja heikosti kannattaneiden porotalousyritysten kannattavuuskehitys poronhoitovuosina 2002/2003–2008/2009.

Lähde: MTT, kannattavuustutkimus (mtt.fi/taloustohtori/porotalous)

Kannattavuus vaihtelee MTT:n ylläpitämän kannattavuuskirjanpidon tulosten mukaan porotalouden keskimääräinen kannattavuus on viime vuosina kohentunut.

Tulokset vaihtelevat kuitenkin laajasti. Poronhoitovuonna 2009/2010 saavutettiin ennakkotulosten mukaan keskimäärin 39 prosenttia tavoitteena olleesta yrittäjätulosta. Kymmenesosa yrityksistä ylitti kannattavuustavoitteen ja vastaavasti viidennes yrityksistä jäi kokonaan ilman yrittäjätuloa.

Kannattavuus vaihtelee laajasti niin alueiden kuin erikokoisten yritysten välillä. Yleistäen paras kannattavuus on erityisellä poronhoi-

Kustannukset ratkaisevat Hyvin kannattaneissa yrityksissä on saatu parempi tuotto eloporoa kohti alhaisemmilla kustannuksilla kuin heikosti kannattaneissa yrityksissä. Hyvin kannattaneiden korkeampi teurastuotto johtuu mahdollisesti paremmasta vasatuotosta ja/tai suuremmista teuraspainoista sekä paremmasta lihanhinnasta. Hyvin kannattaneilla tarvike- (mm. polttoaineet, ostorehut), pääoma- ja oman työn kustannukset olivat eloporoa kohti laskettuna selvästi pienemmät kuin heikosti kannattaneilla.

Heikosti kannattaneiden ryhmässä on mukana myös vasta investoineita yrityksiä, joilla on tuottoihin nähden suuret pääomakulut.

Suuret investoinnit heikentävät kannattavuutta erityisesti investointia seuraavina vuosina.

Jukka Tauriainen ja Leena Rantamäki-Lahtinen, MTT

Lisätietoja: jukka.tauriainen@mtt.fi puh. 044 073 9397

8 kuvat: Kari Salonen

"Sikoja tulee ja sikoja menee. Minun tehtäväni on kasvattaa siat nopeasti ja terveesti", linjaa Jarmo Viholainen.

Laadukas sika kasvaa yhteispelillä n Laadukkaan sianlihan

tiivistettä. Noin 60 kiloon asti porsaat saavat valkuaispitoisempaa rehua, loppukasvatuksessa rehun valkuaispitoisuus alenee.

Tilan aiempi tuotantosopimus, LSO Foodsin Priimus-luokka, ei määrää rehustuksesta muuta kuin että sen on oltava sian tarpeen mukainen kussakin ikävaiheessa.

Marraskuussa Viholainen solmi sopimuksen HK Rypsiporsaasta.

Konseptin mukainen rehustus on sopimuksen keskeinen kohta. ”Sikojen hoito ei muutu, mutta puolitiivisteeksi tuli molempiin kasvatusvaiheisiin rypsiöljyä sisältävä erikoisrehu. Tämä muuttaa sianlihan rasvaa ravitsemuksellisesti suositeltavaan suuntaan”, Viholainen kertoo.

tuottaminen on Jarmo Viholaisen mielestä monen osapuolen yhteispeliä.

Hän pyrkii kasvattamaan siat nopeasti ja terveesti.

Lihasikalan tärkeimmät kumppanit ovat porsastuottaja ja teuraiden ostaja.

Viholaisen lihasikalasta Somerolta lähtee vuodessa noin 3 500 sikaa HK Ruokatalolle Forssaan, vajaan 30 kilometrin päähän. Yhtä lyhyt on myös porsaiden ensimmäinen automatka: Viholainen ostaa porsaat sikalaansa kolmelta lähiseudun porsastuottajalta.

Ensimmäinen askel laadukkaan lihan tuotannossa on eläinaines, Jarmo Viholainen sanoo. Vuodesta 1987 lihasikoja kasvattanut isäntä pitää porsastuotantosopimuksia suuressa arvossa. Emakkosikalan terveystaso määrää pitkälle sikojen menestymisen hänen sikalassaan. ”Meille se on todella tärkeää, koska jatkuvatäyttöistä sikalaa ei saa pestyä ja desinfioitua kerralla.” ”Porsaiden osto vain muutamasta sikalasta auttaa hallitsemaan hengitystieongelmia. Toinen tekijä on rokotusohjelma.”

Rokotuksia pohditaan porsastilojen kanssa. Yhteistyössä kokeiltiin actinobacillus-rokotusta, jolla keuhkotulehdukset saatiinkin vähenemään.

Nyt on kulunut kuusi kuukautta ilman rokotusta, eikä tuloksissa näy heikennystä. Yksi porsastoimittajista otti lisäksi käyttöön sirkovirusrokotuksen, mikä on parantanut porsaiden kasvua lihasikalassa.

Kettinginpätkä on kestävä lelu sikojen mieleen. Myös sanomalehdet ja kutterinpuru sopivat lietesikalaan.

Tytöt eri karsinaan Joka viikko sikalan alkukasvatusosastolle tulee noin 70 porsasta.

Viholainen lajittelee imisäporsaat ja leikot omiin ryhmiinsä. Koon mukaista lajittelua ei juuri tarvita, sillä porsaserät ovat varsin tasaisia. ”Sukupuolilajittelu rauhoittaa ruokintatilanteita. Leikot ahmivat liemirehunsa hetkessä, tyttöpossut taas syövät rauhallisemmin. Sekakarsinassa imisät jäisivät helposti

nälkäisiksi ja seurauksena saattaisi olla hännänpurentaa.” ”Lisäksi leikkojen ruokintaa on syytä rajoittaa kasvatuskauden lopulla, jotta ruhot eivät rasvoittuisi. Imisiä voi ruokkia vapaasti loppuun asti.”

Terveyden lisäksi porsaiden perimän on oltava hyvä. LSO Foods edellyttää, että porsaat ovat Finnpigin eläinainesohjelman mukaisesti kolmen rodun risteytyksiä.

Karsinoissa touhuaa niin kokovaaleita, mustatäpläisiä kuin päh-

kinänruskeitakin sikoja.

Väri eri kuitenkaan kerro porsaiden kasvukyvystä. Sen ratkaisee jalostustyö, jonka hedelmiä lihasikojen vanhemmat ovat.

Ruokinta kahdessa vaiheessa Toinen avaintekijä laatulihan tuotannossa on ruokinta. Viholainen käyttää kaiken tuottamansa viljan sikalassa ja ostaa lisää vielä toisen mokoman lähinaapureilta.

Lisäksi rehuun tarvitaan puoli-

Rypsiöljyä rehuun Uuteen tuotantokonseptiin siirtyminen ei vaatinut lisäinvestointeja. Olemassa oleviin rehusiiloihin alettiin vain tilata sopimuksessa määriteltyä rehua. ”Erikoisrehu on kalliimpaa kuin ennen käyttämämme. Rehukustannus hyvitetään teuraan hinnassa ja lisäksi tulee pieni sopimuslisä.

Uskon, että tuotantotulokset ja sitä kautta teuraista saatava perushinta eivät ainakaan heikkene.”

Tuloksia täytyy vielä odottaa, sillä ensimmäiset rypsiporsaat nousevat teurasautoon vasta helmikuussa. Viholaisen tärkein kannuste uuteen tuotantotapaan siirtymisessä ei kuitenkaan ollut taloudellinen. ”Tässä kustannustilanteessa ei olisi oikein varaa siirtyä kalliimpaan tuotantoon. Silti kiinnostuin heti uudesta tuotantotavasta.

9 Odotan, että paremman makuinen ja terveellisempi liha lisää kuluttajien kiinnostusta sianlihaa kohtaan.”

Porsaille ajanvietettä Kolmas kivijalka laadukkaassa tuotannossa on luonnollisesti isännän oma panos lihasikalassa. Eläinten tarkkailu ruokinnan aikaan on tärkein asia. ”Ellei sika nouse ylös, kun muut menevät syömään, sillä on jotain vialla. Selvitän heti, onko se kipeä.

Nopeasti puuttumalla pystyn vähentämään kuolleisuutta ja teurashylkäyksiä.”

Syömättömyyttä voi aiheuttaa esimerkiksi niveltulehdus.

Useimmat toipuvat lääkityksen ja parin päivän levon avulla. Jos sika ei osoita toipumisen merkkejä muutamassa päivässä, on harkittava sen lopettamista, sanoo Viholainen.

Toinen syy eristää sika karsinatovereistaan on hännänpurenta.

Toisten saparoihin kajoava sika siirretään heti pois, jotta tapa ei leviä ryhmässä muihin. ”Nämä kolme olivat kaikki ryhmissään hännänpurijoita. Keskenään ne tulevat toimeen ihan hyvin”, Viholainen esittelee kylki kyljessä makoilevia, teurasikää lähestyviä sikoja rivin viimeisessä karsinassa.

Viholaisen kokemuksen mukaan ilmanvaihdon puutteet laukaisevat hännänpurennan. Myös virikkeillä on merkitystä. Siksi siat saavat ajanvietteekseen vanhoja sanomalehtiä ja kutterinpurua. Sikalasta kuuluu myös jatkuvaa helinää, kun siat heiluttelevat ja pureksivat karsinoiden seinään pultattuja kettinginpätkiä.

Muutokset vievät eteenpäin Jarmo Viholaisella on ollut tuotantosopimus LSO Foodsin kanssa vuodesta 2003. Viime aikoina tuotantosopimuksiin on tullut vuosit-

Saparot säilyvät ehjinä, kun siat saavat riittävästi virikkeitä ja leikot kasvatetaan eri karsinoissa kuin imisät.

tain uusia ehtoja ja määräyksiä. ”Uudet säännöt tulevat tavallisesti Eviralta. Harvemmin niitä on lihayritys sanellut. Aina kun sikojen kansallista terveydenhuoltoohjelmaa muutetaan, muutokset tulevat tuotantosopimuksiin.”

Viholainen vakuuttaa, ettei muutosten hyväksyminen ole ollut hänelle vaikeaa. Hänen arvionsa mukaan kaikki lihasiantuotannossa vaadittavat uudet asiat edistävät sikojen terveyttä ja hyvinvointia ja ovat siten eduksi myös tuottajalle.

Terveydenhuoltosopimus oli tilalla jo kauan ennen kuin terveydenhuoltokäynnit tulivat Sikavan mukaan pakollisiksi.

Kansallisia määräyksiä ei edes pääsisi pakoon sopimuskumppania vaihtamalla, sillä Sikavaan kuulumista edellyttävät myös muut lihanostajat.

Tuotannon laatuun kuuluu nykyään myös vastuullisuuden käsite. HK Ruokatalo ja muut lihatalot seuraavat ensi vuoden alusta kunkin tilan teurasraporteista tiettyjä hälytysrajoja kuolleisuudessa ja hylkäyksissä. Jarmo Viholainen pitää päätöstä perusteltuna. ”Lihantuotantoketjussa on on-

gelmatiloja 1–2 prosenttia. Nyt eläinlääkärit pääsevät kiinni näihin tiloihin, ja ne saavat tehostettua neuvontaa epäkohtien korjaamiseksi.”

Ylituotannosta hintapaineita Erot lihatalojen välillä syntyvät muista asioista kuin terveysvaatimuksista. ”Tuottaja odottaa yritykseltä ennen muuta asiallista tuottajahintaa, mutta muutkin seikat vaikuttavat.

Olen osallistunut laatukoulutuksiin ja käytän myös yrityksen ruokintaneuvontaa rehuvalmistajan tarjoaman neuvonnan lisäksi.”

Viholainen näkee, että suurta eroa ei tuottajahintojen välillä voi olla, sillä sianlihan hinta määräytyy pitkälti kaupan portaassa. Sikaa tuotetaan sekä Suomessa että EU:ssa yli oman tarpeen, ja se jarruttaa hinnan nousun mahdollisuuksia.

Somerolaisisäntä on silloin tällöin selvittänyt myös kilpailijoiden sopimusehdot ja edut. Päätöstä pysyä nykyisen sopimuskumppanin kelkassa on vahvistanut teurastamon läheisyys.

Jarmo Viholainen tuottaa rypsiporsasta HK Ruokatalon konseptilla.

Hän toivoo uudenlaisen sianlihan tuovan piristystä lihan kysyntään.

”Nykyään ei tehdä enää kolmen tai viiden vuoden sopimuksia. Sopimus on voimassa toistaiseksi, ja irtisanomisaika on molemmin puolin kuusi kuukautta. Teurastamon on hoidettava osuutensa moitteettomasti koko ajan, eikä vain sopimuksen tullessa katkolle.”

Viholainen seuraa sikalansa tuo-

tantotuloksia teurastamon kuukausiraporteista. Omien tavoitteiden saavuttaminen ja uusien asettaminen antavat tyydytystä. ”Tavoitteena on olla parhaassa neljänneksessä.”

Raila Aaltonen

Lihayritykset rakentavat laatua sopimusten kautta Sianlihan hankintamäärät 2010 (arvio)

Kansallinen Sikava-terveysohjelma määrittelee sianlihan sopimustuotannossa laadun perustason.

Lihatalot sitovat omiin laatuohjelmiinsa myös eläinaineksen ja tuotannonseurannan.

Laatusopimusten ehdot tähtäävät teollisuuden ja lihasikaloiden yhteiseen päämäärään: terveisiin ja tasaisesti kasvaviin sikoihin.

Miljoonaa kilogrammaa

Atria Atrian laatusopimus edellyttää terveydenhuollon kansalliselle tasolle kuulumista ja Finnpigin eläinaineksen käyttöä. Tuotantoa ja rehustusta koskevat ohjeet ovat melko yksityiskohtaiset. Siat on mm. tatuoitava osastokohtaisin numeroin kasvuraporttien mahdollistamiseksi.

AtriaSika-vaatimusten ulkopuolella on vain prosentin verran Atrian tuotannosta. Yrityksessä nähdään tarve uudelle korkeammalle laatuluokalle. Tavallaan sellainen on jo syntymässä. ”Tilat, jotka seuraavat tarkemmin rehunkulutusta, päiväkasvuja ja kuolleisuutta, ja raportoivat meille säännöllisesti, saavat lisähintaa”, kertoo kehityspäällikkö Anne Rauhala Atrialta.

LSO Foods LSO Foodsin järjestelmässä Plusluokan tilan on kuuluttava Sikavaan. Pykälää paremman laatulisän saa Priimus-luokassa, jossa lihasikojen on oltava kolmen rodun risteytyksiä. Priimus-luokan

Atria

84

HK Ruokatalo

77

Snellman

19,5

Saarioinen

9,5

Muut yhteensä

10

Yhteensä 200 miljoonaa kg

ehtoihin kuuluu myös sikojen tatuointi osastoittain sekä tuotantoseuranta. ”Priimus-tuotannon osuus on noin 95 prosenttia. Plus-luokka kattaa viisi prosenttia, ja pelkkää perushintaa maksetaan muutamalle tilalle. Nämä tilat ovat lopettamassa, eivätkä siksi ole lähteneet Sikavaan”, kertoo LSO Foodsin alkutuotantopäällikkö Olli Paakkala.

Sianjalostus on tiukasti sidoksissa lihateollisuuteen. LSO Foods ja Atria edellyttävät laatusopimustiloiltaan Finnpigin eläinainesta, Snellman vaatii käyttämään Faban genetiikkaa.

Snellman Myös Snellmanin Maatilan Parhaat -laatuohjelmassa edellytetään kuulumista Sikavan kansalliselle tasolle. Lihasikaloissa rehujen analysointi ja ruokinnan optimointi kuuluvat asiaan.

Yritys kannustaa tiloja kehittämään tuotantoaan maksamalla lisähintaa koko sikaerälle, jos tuottaja kuittaa teurastiedot ja ilmoittaa rehunkulutustiedot sähköisessä seurantajärjestelmässä. ”Herättelemme tuottajia havaitsemaan, miten tärkeää on seurata

onnistumistaan tuotannonalalla, jossa marginaalit ovat pienet”, sanoo kenttäpäällikkö Martti Hassila Snellmanilta.

Snellmanin eläinainesvaatimukset eroavat kilpailijoista siinä, että porsaiden hinta määräytyy niiden käyttöarvon mukaan. Kalliimmat hyvän kasvukykyindeksin porsaat voidaan kasvattaa jopa 100 kilon teuraspainoon.

Yritys myös tukee uudiseläinten hankintaa maksamalla lisähinnan karsituista emakoista niille tiloille, jotka sitoutuvat Faban eläinainekseen ja noudattavat järjestelmällistä uudistusohjelmaa.

Liha-Saarioinen Liha-Saarioisella ei ole sopimuksissaan erityislaatuluokkaa.

Lihasikatuotannon on täytettävä Sikavan kansallisen tason terveysehdot ja rehut on hankittava ETT:n positiivilistan rehunvalmistajilta.

Raila Aaltonen

10

HY:n maataloustieteiden laitos – tutkimusta molekyyleistä robotteihin Mervi Seppänen

n Maataloustieteiden laitos

Maataloustieteiden laitoksella tehdään monitieteistä peltobioenergian tutkimusta. Siinä selvitetään mm. Suomessa vähemmän viljeltyjen kasvien soveltuvuutta peltobioenergian tuotantoon.

aloitti toimintansa Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuoden 2010 alussa. Laitoksella tutkitaan maa- ja puutarhatalouden kasvintuotantoa, kotieläintuotantoa sekä niihin liittyvää teknologiaa.

Maataloustieteiden laitos tarjoaa monitieteisen tutkimus- ja opetusalustan. Sen tutkimus kattaa aiempien soveltavan biologian, kotieläintieteen ja agroteknologian laitosten tutkimusalat.

Tulevaisuuden tarpeisiin Laitoksella on meneillään muun muassa peltobioenergiaan sekä kotieläinten ruokintaan ja hyvinvointiin liittyviä hankkeita, joissa yhdistetään monitieteistä osaamista tuotettaessa uutta tietoa tulevaisuuden maa- ja puutarhatalouden tarpeisiin.

Maa- ja puutarhatalouden piirissä tehtävillä valinnoilla ja ratkaisuilla on erityisen kauaskantoinen merkitys ihmisten, eläinten ja ympäristön hyvinvoinnille. Uusi tutkimustieto on ratkaisevan tärkeää, jotta pystymme käyttämään luonnonvaroja kestävästi, valmistautumaan tulevaisuuden haasteisiin ja kouluttamaan maatalousalan moniosaajia.

HY/Agroteknologia

Modernia mittausteknologiaa hyödynnetään esimerkiksi kehitettäessä eläinten hyvinvoinnin seurantajärjestelmiä ja etsittäessä säästöjä maatalouden energiankäytössä.

giankäytön tehokkuus, eläinten ja ihmisten hyvinvointi, pellot ja vesistöt sekä kasvisuojelun kokonaishallinta.

Tutkimuksessa käytetään uusinta tietoa perimän määrittämisestä sekä hyödyllisten ja haitallisten ominaisuuksien kytköksistä geeneihin ja niiden yhdistelmiin. Tietoa sovelletaan pelto- ja puutarhakasvien ja kotieläinten jalostukseen sekä taudinaiheuttajien diagnostiikkaan ja torjuntaan.

Monitieteisesti soveltaen Maataloustieteiden laitoksella tutkitaan maa- ja puutarhatalouden kasvintuotantoa, kotieläintuotantoa sekä niiden tuotanto- ja ympäristöteknologiaa. Tutkimus on soveltavaa tutkimusta, jossa monitieteinen teoreettinen osaaminen yhdistyy käytännön sovellutusten rakentamiseen.

Tutkimuksen painoaloja ovat geenitiedon hyödyntäminen, ener-

Hyvinvointia kehittämässä Eläinten hyvinvointiin liittyen laitoksella tutkitaan esimerkiksi nykyaikaisen mittaus- ja automaatioteknologian käyttöä eläinten terveyden ja hyvinvoinnin seurannassa. Kotieläintuotteet ovat olennainen osa suomalaista ruokavaliota. Laitoksella tutkitaan mm. maitorasvan koostumuksen muuttamista ihmisravitsemuksen kannalta suotuisammaksi lehmän ruokinnan avulla.

Kasvavien tilojen ja kotieläinyksiköiden tuotannon hallintaan liittyen tutkitaan ja kehitetään koneiden, rakennusten ja tuotantojärjestelmien automaatiota.

Tuotannon kestävyyden parantamiseen pyritään mm. hankkeissa, joissa tutkitaan energian, ravinteiden ja veden käytön tehostamista sekä luonnon- ja kulttuurimaiseman monimuotoisuuden edistämistä. Bioenergiatutkimuksessa testataan hampun, maissin sekä muiden Suomessa vähemmän viljeltyjen kasvien käyttöä peltobioenergian tuotannossa.

Maataloustieteiden laitos on mukana kehittämässä suomalaista maa- ja puutarhataloutta ja hyvinvointia.

Laura Alakukku, Teemu Teeri ja Jarmo Juga, Helsingin yliopisto

Lisätietoja: laura.alakukku@helsinki.fi, puh. 040 517 9042

Kasvigenomeista käytäntöön Timo Hytönen

n Viljelykasvit, kotieläimet,

tuholaiset ja taudinaiheuttajat ovat enenevässä määrin genomitutkimuksen kohteina. Tavoitteena on paljastaa hyödyllisten ja haitallisten ominaisuuksien kytkökset geeneihin.

Genomeista eli perimästä löytyvä tieto on sovellettavissa kasvien ja kotieläinten jalostukseen ja valintaan sekä taudinaiheuttajien tunnistamiseen ja torjuntaan. Siksi Helsingin yliopiston maataloustieteiden laitos on valinnut genomitutkimuksen yhdeksi painopistealueekseen.

Ihmisen perimä ja ensimmäinen kasvin perimä kuvattiin kokonaisuudessaan DNA-tasolla kymmenen vuotta sitten. Sen jälkeen on selvitetty yli kymmenen kasvin, 20 nisäkkään ja satojen sienten ja mikrobien genomit. Tieto perimän koodista DNA:n tasolla luo perustan geenien tarkalle tunnistamiselle ja erojen vertailulle yksilöiden ja lajien välillä.

Ahomansikasta löytyi jatkuvan kukinnan geeni Mansikan kukintaa ja sadonmuodostusta sääteleviä geenejä tutkitaan käyttämällä mallikasvina ahomansikkaa. Erityisesti selvitetään

Pieni muutos yhdessä geenissä tuottaa jatkuvasti kukkivan mansikan.

Geenin löytymistä joudutti perimän koodin ratkaiseminen ja mansikan 30 000 geenin erottelu DNA-tasolla.

valon ja lämpötilan vaikutusta kukintaan, koska mansikka on erittäin herkkä ilmastossa tapahtuville muutoksille.

Hyödynnämme geenien kartoittamisessa ja tunnistamisessa eri lajikkeiden ja risteytysjälkeläisten

perimää. Työ on alkanut lupaavasti, sillä Hytösen ryhmä on löytänyt geenin, joka saa ahomansikalla aikaan jatkuvan kukinnan.

Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää, kun valitaan ja jalostetaan eri ilmasto-oloihin sopivia

mansikkalajikkeita. Tulokset auttavat myös kehittämään uusia viljelyteknisiä ratkaisuja sadon ajoittamiseksi. Tuloksia sovelletaan käytäntöön mm. tänä vuonna alkaneessa mansikan, vadelman ja mesimarjan tunneliviljelyn kehittämishankkeessa yhteistyökumppaneiden kanssa.

Nyt etsitään avaingeenejä Ympäristöolot vaikuttavat nurmien kasvuun ja kehitykseen sekä sadon määrään ja laatuun. Paljolti hämärän peitossa on kuitenkin se, mitkä geenit ottavat vastaan tiedon ympäristön muutoksesta ja säätävät kasvua ja kehitystä.

Nyt etsitään avaingeenejä, jotka säätelevät nurmikasvien reagointia mm. päivänpituuteen tai kylmyyteen.

Geenierojen selvittäminen esimerkiksi pohjoista ja eteläistä alkuperää olevien timoteilajikkeiden välillä ja niiden kytkeminen edelleen kasvutavan ja satoisuuden eroihin tukee lajikejalostusta. Korkea kuiva-ainesato etenkin toisessa ja kolmannessa niitossa yhdistettynä hyvään talvenkestävyyteen muodostaa tärkeän jalostustavoitteen.

Perunan taudinkestävyysgeenien tutkimus ja hyödyntäminen ovat saaneet vauhtia, kun kahden erilai-

sen perunalajin genomin koodit määritettiin hiljattain kansainvälisessä suurhankkeessa.

Osa viljelykasveista on genomitutkimuksen edetessä muuttumassa mallikasveiksi ja astumassa lituruohon rinnalle tässä roolissa.

Esimerkiksi laitoksellamme tutkittava sädelatva (Gerbera) käy kukankehityksen mallikasvista.

Eristetyt geenit hyvä lisä jalostajan työkalupakkiin Geenin eristäminen tutkittavaksi tai geenin toiminnan estäminen onnistuvat täsmällisesti perimän koko koodin tuntemuksen avulla. Eristetty geeni voidaan lisätä tutkijan tai jalostajan työkalupakkiin ja siirtää toiseen lajikkeeseen, josta geenin tuottama ominaisuus puuttuu.

Enää tarvitaan lainsäädännön järkiperäistämistä, jotta tuloksia voidaan viedä käytäntöön. Nykymenetelmin tehdyssä lajinsisäisessä geeninsiirrossa ei vastaanottavaan yksilöön jää mitään lajille vierasta. Kyse on tavalliseen, luonnonmukaiseen risteytymiseen verrattavasta tapahtumasta.

Timo Hytönen, Mervi Seppänen ja Jari Valkonen, Helsingin yliopisto

Lisätietoja: timo.hytonen@helsinki.fi, puh. (09) 1915 8699

11

Miksi ensimmäinen ja toinen nurmisato ovat niin erilaisia? n Nurmisadon suuruuden

määrää se, kuinka paljon korjattavassa kasvustossa on korrellisia versoja. Niiden kehitysaste vaikuttaa rehun sulavuuteen, sillä korsien puutuminen eli lignifikaatio alentaa sulavuutta tehokkaasti.

Sadoksi korjattava nurmikasvusto koostuu eri kehitysvaiheissa olevista versoista. Yksittäiset versot voivat muodostua joko lehdistä (vegatiiviset versot) tai lehdistä ja korsista (generatiiviset versot).

Ensimmäisessä sadossa on runsaasti korrellisia versoja ja siksi kasvusto on korkeaa, lehtiala ja korjattava kuiva-ainesato suuri (kts. kuva a).

Korren tukisolukon puutuessa rehun sulavuus laskee nopeasti. Ensimmäisinä puutuvat korren alemmat solmuvälit, ja ligniinin kertyminen voidaan havaita niissä punaiseksi värjäytyneenä tukisolukkorenkaana, joka sulkee sisäänsä korren sulavia osia (valokuva ).

Puutunut tukisolukkorengas estää pötsin mikrobien sulatustyötä ja alentaa rehun sulavuutta.

Toisessa sadossa kasvusto on matalaa, korrellisten versojen lukumäärä vähäinen ja korjattava kuiva-ainesato yleensä kevätsatoa alhaisempi (kuva b). Lisäksi toisen sadon rehuarvo on alhaisempi kuin mitä kasvuston iän tai lehtevyyden perusteella voisi ennustaa. Versojen kehitysrytmi on hitaampaa kuin keväällä, ja kasvuston korrelliset versot puutuvat hitaammin.

Ympäristö säätelee kasvua Ensimmäisen ja toisen sadon kasvustorakenteiden ero johtuu ympäristötekijöistä, jotka säätelevät korren kasvua ja kukintojen muodostumista. Talven aikana versot käyvät läpi vernalisaation ja kukinnan virittymisen, joka selittää ensimmäisen sadon nopean kasvurytmin ja kukintoja muodostavien versojen runsauden. Vernalisaation lisäksi pitkä päivänpituus ja

a)

kuvat: Mervi Seppänen

1. sato 1. sato

Kortta muodostavia versoja versoja Kortta muodostavia 82-89%82-89%

• • • •

Pitkä• päivä, korkea intensiteetti Pitkä päivä,valon korkea valon intensiteetti Yhteyttäminen tehokastatehokasta • Yhteyttäminen Kasvusto korkea, varjostus vähäistä vähäistä • Kasvusto korkea, varjostus eli lignifioitunut korren korren eli lignifioitunut Talven kehitys nopeaa • jälkeen Talvenversojen jälkeen versojen kehitys–nopeaa – PuutunutPuutunut tukisolukko tukisolukko vernalisaation vaikutus vaikutus vernalisaation

b)

2.sato

Nurmiheinäkasvuston rakenne a) ensimmäisessä sadossa ja b) toisessa sadossa sekä poikkileikkaus timotein korren kahdesta solmuvälistä.

Punainen väri kuvaa korren sulavuutta alentavan ligniinin kertymistä.

Kortta muodostavia versoja 30%

valon korkea intensiteetti nopeuttavat kasvua ja kehitystä.

Toinen sato kehittyy puolestaan keski- ja loppukesällä, ja siten korkeammassa keskilämpötilassa kuin ensimmäinen sato. Lisäksi päivänpituus jo lyhenee ja valon intensiteetti on yleensä alhaisempi kuin keväällä. Ympäristön signaalina riittävän lyhyt päivä estää tehokkaasti korrellisten ja kukintoja muodostavien versojen kehittymisen ja versoihin kehittyy vain uusia lehtiä. Siksi lehtien osuus on suuri toisessa ja erityisesti kolmannessa sadossa.

• • •

Lyhenevä päivä, alhainen valon intensiteetti Kasvusto matalaa, alimmat lehdet varjossa – kuollutta lehtimassaa kertyy Yhteyttämistuotteita käytetään talveen valmistautumiseen

Kasvukausi pitenemässä Ilmastonmuutoksen ennustetaan pidentävän kasvukautta sekä keväällä että syksyllä. Erityisesti syksyllä suhteellisen matala lämpötila ja hyvät kosteusolot ovat nurmihei-

nien kasvulle suotuisat.

Sadon määrää rajoittaa syksyllä matala ja lehtevä kasvutapa, joka johtuu heinäkasvien reagoimisesta kasvukauden päättymiseen ja päivänpituuden lyhenemiseen. Kolmas sato jää usein pieneksi, ja vaikka sen sulavuus on yleensä korkea, ei sitä kannata korjata. Tutkimuksessamme hyödynnämme nurmikasveissa esiintyvää perinnöllistä vaihtelua etsiessämme tulevaisuuden ilmasto-oloihin hyvin sopeutuvia nurmiheiniä.

Mervi Seppänen ja Venla Jokela, Helsingin yliopisto, Kirsi Pakarinen ja Perttu Virkajärvi, MTT

Lisätietoja: mervi.seppanen@helsinki.fi, puh. (09) 1915 8356

Härmät, homeet ja rutto antautuvat genomitutkijoille Jari Valkonen

n Sienet vaikuttavat viljely-

kasvien kasvuun ja terveyteen monin tavoin. Niiden perimän tuntemus auttaa kehittämään aiempaa vastustuskykyisempiä kasveja.

Osa sienistä aiheuttaa kasvitauteja, tuottaa ihmiselle ja eläimille myrkyllisiä yhdisteitä kasvituotteisiin tai pilaa tuotteet varastossa. Toiset sienet puolestaan estävät taudinaiheuttajien tartunnan virittämällä kasvin puolustusta.

Lisäksi on sieniä, jotka edistävät kasvien kasvua hormoniensa tai ravinteidenottoa tehostavan vaikutuksensa avulla. Suuri merkitys sienillä on myös lahottajina, jotka ovat välttämättömiä orgaanisen aineksen hajottamiseksi ja ravinteiden vapauttamiseksi takaisin kiertoon.

Sienillä on erojensa lisäksi monia yhteneväisyyksiä. Monet eläinten ja ihmisen sienitaudinaiheuttajat ovat perimältään eli genomiltaan varsin samanlaisia kuin kasvitaudinaiheuttajat.

Sienten genomien vertaileva tutkimus tuottaa tietoa erilaisissa elinkierroissa ja isäntä-sieni-suhteissa tarvittavista geeneistä, niiden toiminnasta ja säätelystä sekä evo-

Haitallinen härmä loisimassa puna-apilassa. Hyödylliset lahottajasienet siirtävät samalla ravinteita takaisin kiertoon kuolleessa ruohikossa.

luutiosta. Näitä seikkoja on sienillä tutkittu vähän niiden suureen lukumäärään ja monimuotoisuuteen suhteutettuna.

Kymmenien sienien perimä jo selvillä Yli 50 sienen perimän koodi on jo ratkaistu. Niihin lukeutuvat har-

maahomeen (Botrytis cinerea; 16 500 geeniä), pahkahomeen (Sclerotinia sclerotiorum; 14 500 geeniä) ja kalkkihomeen (Albugo candidans; 6 200 geeniä) aiheuttajat, kolme Fusarium-lajia (13 300–17 700 geeniä), jotka aiheuttavat tähkähometta ja monia muita tauteja, vehnänruskolaikun (Phaeosphaeria nodorum;

16 600 geeniä) ja vehnänlehtilaikun (Pyrenophora tritici-repentis; 12 100 geeniä) aiheuttajat, sekä näivetystautia aiheuttavat sienet Verticillium dahliae (10 500 geeniä) ja V. albo-atrum (10 200 geeniä).

Härmät ja ruosteet ovat työn alla. Sienten mittavissa genomeissa riittää kapasiteettia muuntua perinnöllisesti, mikä aiheuttaa haasteita torjunta-aineiden ja taudinkestävyyden tehon säilymiselle.

Pe r u n a r u t o n aiheuttaja (Phytophthora infestans) on sienenkaltainen mikrobi, jonka perimä sisältää 17 800 geeniä. Peruna on maailman kolmanneksi merkittävin ruokakasvi ja perunarutto yksi merkittävimmistä kasvitaudeista.

Torjuntakustannusten ja satotappioiden arvioidaan aiheuttavan noin 7 miljardin dollarin eli noin 5,2 miljardin euron taloudelliset menetykset vuosittain. Monien viljelykasvienkin kuten perunan perimä on selvitetty. Geenien määrä kasveissa on tyypillisesti n. 30 000.

Tutkimus tuo näkyviin biologisen koneiston Perimän koodin ja geenikoostumuksen tunteminen tuo näkyviin biologisen koneiston, jolla sieni ja sen isäntäkasvi vaikuttavat toi-

siinsa. Kun tapahtumia pystytään seuraamaan koko geenikokonaisuuden tasolla, on mahdollista erotella, mikä osa sienen geeneistä tarvitaan kasvin tartuttamiseen ja puolustuksen lamauttamiseen tai mitkä kasvigeenit määrittävät kyvyn puolustautua sienitaudinaiheuttajaa vastaan.

Sienen uudet rodut pystytään tunnistamaan hyvissä ajoin, kun koko perimää voidaan tarkastella suhteessa aiempiin rotuihin. Myös rodun kykyä murtaa lajikkeiden kestävyys tai sietää torjunta-aineita pystytään arvioimaan.

Genomitiedon tehokas hyödyntäminen edellyttää vahvaa tilastotieteen ja tietotekniikan osaamista, menetelmien kehittämistä ja uusien osaajien kouluttamista. Sen vuoksi Helsingin yliopiston kasvi- ja metsäpatologian laboratoriot ovat perustamassa yhteisvoimin Sienten vertailevan genomitutkimuksen keskusta Suomen Akatemian FiDiPro-ohjelman tuella (http://www.helsinki.fi/ppvir/).

Jari Valkonen, Helsingin yliopisto

Lisätietoja: jari.valkonen@helsinki.fi, puh. 040 743 2479

12

Miten hallitaan lypsylehmän metabolista stressiä? n Metabolinen stressi

kuormittaa lehmän elimistöä poikimisen jälkeen. Helsingin yliopistossa kehitetään pihattonavettaan soveltuvaa, poikimista edeltävää ruokintaa, jolla vähennetään aineenvaihdunnan kuormitusta.

Perinteisissä pienissä parsinavetoissa lehmien yksilöllinen ruokinta on helpompaa kuin uusissa pihattonavetoissa, joissa eläimiä on tyypillisesti 50–150. Pihattojen ryhmäruokinta on vaikea toteuttaa siten, että se olisi lehmän hyvinvoinnin ja terveyden kannalta ihanteellista.

Pihatoissa lauman ahneimmat yksilöt huolehtivat ravinnonsaannistaan liiankin hyvin. Ummessa olevat lehmät ovat taipuvaisia lihomaan, sillä ne eivät säätele energiansaantiaan tarpeen mukaiseksi saadessaan vapaasti rehua.

Helsingin yliopiston maataloustieteiden laitoksen kotieläintutkijat selvittävät yhteistyössä eläinlääketieteellisen tiedekunnan eläinlääkäreiden kanssa lypsylehmän aineenvaihduntaan kohdistuvaa stressiä. Hankkeen päätavoitteena on tutkia, millainen pihattoihin sopiva, poikimista edeltävä yksinkertainen ruokinta vähentää metabolista stressiä poikimisen jälkeen, ja mitkä fysiologiset tekijät ovat yhteydessä aineenvaihdunnalliseen stressiin.

Turha lihominen rasittaa eläintä Poikimisen lähestyessä lehmän elimistö on stressitilassa, sillä sen aineenvaihdunta joutuu nopeasti sopeutumaan äkilliseen energiantarpeen kasvuun.

Runsastuottoinen lypsylehmä ei pysty syömään riittävästi, jotta se saisi tyydytettyä lisääntyvästä maidontuotannosta aiheutuvan energiantarpeensa tuotoskauden alussa. Tällöin osa energiavajeesta täytetään ottamalla käyttöön kudosvarastojen – lähinnä rasvakudoksen – sisältämä energia. Liiallinen kudosvarastojen hajottaminen vähentää kuitenkin rehun syöntiä, jolloin lehmän energiatase muuttuu hyvin negatiiviseksi.

Vapaasti seosrehulla ruokittujen lihavien lehmien syönti vähenee yleensä voimakkaasti ennen poikimista, jolloin kudosvarastojen käyttö energianlähteenä korostuu.

Tällöin veren vapaiden rasvahappojen pitoisuus nousee ja kudosten insuliiniresistenssi voimistuu. Sen seurauksena insuliinin vaikutus kudoksissa heikkenee ja kudosten käyttö energiaksi lisääntyy.

Tutkimus pureutuu syvälle aineenvaihduntaan Kokeissa osa lehmistä saa ennen poikimista säilörehua vapaasti ja osan syöntiä rajoitetaan joko vähentämällä rehun saantia tai lisäämällä seosrehun kuitupitoisuutta.

Ruokintojen vaikutusta insuliiniresistenssin voimakkuuteen tutkitaan ihmislääketieteen keinoin tekemäl-

Aila Vanhatalo

lä lehmille glukoosi- ja insuliinirasituskoe ennen ja jälkeen poikimisen.

Insuliiniresistenssi todetaan muun muassa seuraamalla glukoosin poistumista verestä rasituskokeen aikana. Mitä hitaampi glukoosin poistuminen on, sitä voimakkaampi on insuliiniresistenssi.

Poikimisen läheisyydessä otetaan myös rasva- ja maksakudosnäytteitä, joiden avulla selvitetään maksan glukoosin tuotantoon ja rasvakudoksen käyttöön liittyvien entsyymien sekä tiettyjen hormonien kaltaisten ja tulehdusta välittävien aineiden geenitoimintaa.

Stressi monen tekijän summa Fysiologisten, hormonaalisten ja ympäristötekijöiden lisäksi metabolisen stressin voimakkuuteen vaikuttavat perinnölliset tekijät.

Stressin seurauksena lehmä on alttiimpi aineenvaihduntasairauksille, sen yleinen hyvinvointi heikkenee ja lisääntymistoimintojen käynnistyminen poikimisen jälkeen saattaa viivästyä.

Metabolisen stressin lieventäminen on lehmän kestävyyden kannalta elintärkeää.

Siru Salin, Tuomo Kokkonen, Kari Elo, Juhani Taponen ja Aila Vanhatalo, Helsingin yliopisto

Lisätietoja: tuomo.kokkonen@helsinki.fi, puh. (09) 1915 8561 ja siru.salin@helsinki.fi, puh. (09) 1915 8553

Glukoosirasituskokeella mitataan kudosten insuliiniherkkyyttä.

Sorkkasairaudet kuriin varhaisella diagnostiikalla n Sorkkasairaudet heikentä-

vät eläinten hyvinvointia ja aiheuttavat tiloille kolmanneksi eniten kustannuksia utaretulehduksen ja hedelmällisyyshäiriöiden jälkeen. Helsingin yliopistossa tutkitaan sorkkasairauksien varhaista diagnosointia ja periytyvyyttä.

vat kärsimään kipeistä sorkista, ja lisäksi tilat säästävät huomattavia summia vuositasolla. Varhaisessa vaiheessa tapahtuvaan diagnosointiin voidaan käyttää esimerkiksi lypsyrobottien yhteyteen asennettavia mittalaitteita.

Riskirajan ylittyessä sorkkahoitaja tai eläinlääkäri voivat varmistaa diagnoosin. Myös pitkäaikaisella jalostustyöllä voidaan parantaa lehmien sorkka- ja jalkaterveyttä.

Pihattonavetoiden ja automaattisten lypsyjärjestelmien yleistyessä lehmien liikuntakyvyn merkitys kasvaa, sillä jos lehmä ei kykene siirtymään riittävän säännöllisesti syömään ja lypsylle, se joudutaan poistamaan.

Mitä aikaisemmassa vaiheessa sorkkasairaudet havaitaan ja hoidetaan, sitä vähemmän eläimet joutu-

Automaattinen järjestelmä mittaa lehmien ontumista Helsingin yliopistossa reilu vuosi sitten aloitetussa sorkka- ja jalkaterveysprojektissa (SORJAT-projekti) selvitetään ontumisen automaattista havainnointia lypsyrobotin yhteyteen asennettavan mittausjärjestelmän avulla. Tutkimuksessa halutaan selvittää, voidaanko sork-

Sorkkasairaus

Ayrshire

Holstein

Vertymiä anturassa

20,7

26,5

Krooninen sorkkakuume

1,6

1,5

Valkoviivan repeämä

9,4

12,1

Anturahaavauma

2,9

6,6

Sorkkavälin ihotulehdus

0,8

0,7

Kantasyöpymä

6,4

5,2

Sorkka-alueen ihotulehdus

0,2

0,2

Kierresorkka

5,8

4,9

Valkoviivan paise

0,1

0,1

Muu sorkkasairaus

0,7

0,9

Terveitä

51,4

41,3

Sorkkasairaushavaintojen jakautuminen roduittain (%).

Petro Tamminen

Säännöllinen liikunta pitää lehmien jalat kunnossa.

kasairaudet havaita automaattisella mittauksella jo ennen kuin ne aiheuttavat näkyvää ontumaa.

Lehmien ontumista seurataan Viikin tutkimusnavetassa Lelylypsyrobotin yhteydessä olevalla vaa´alla Matti Pastellin väitöskirjatyössään (2007) kehittämän menetelmän mukaisesti. Menetelmässä mitataan lehmän painojakauma jokaisen lypsyn aikana. Ontuminen havaitaan painojakauman muutoksista, kun lehmä alkaa vähentää painoa kipeällä jalalla. Lisäksi lehmien ontumista seurataan kahden viikon välein tehtävän testin avulla.

Eläinlääkäri tarkastaa lehmien sorkkaterveyden 2 kk välein, ja lehmien yleistä terveyttä seurataan jatkuvasti, koska esimerkiksi utaretulehdus voi aiheuttaa lehmien käytöksessä ja tuotoksessa ontumisen

kaltaisia muutoksia. Mittausjärjestelmien avulla navetassa kerätään jatkuvasti tiedot lehmien karkearehun kulutuksesta, maitotuotoksesta ja aktiivisuudesta. Tavoitteena on kehittää kaikkia tietoja hyödyntävä ennustemalli, joka soveltuu käytettäväksi robottinavetoissa.

Jalostukseen kehitetään jalkaterveyden indeksiä Projektin jalostusosiossa tutkitaan sorkkasairauksien periytyvyyttä sekä sorkkasairauksien ja rakenneominaisuuksien välisiä yhteyksiä.

Tutkimustulosten sovellustavoitteena on kehittää jalostusvalinnassa käytettävä sorkka- ja jalkaterveyttä kuvaava jalostusindeksi.

Suomi, Ruotsi ja Tanska ovat kehittämässä yhteistyössä sorkkaterveysindeksiä lisättäväksi

yhteispohjoismaisiin kokonaisjalostusarvosteluihin (NAV), tämän vuoksi on erittäin ajankohtaista ja tärkeää laskea sorkkasairauksiin liittyviä geneettisiä parametreja kaikissa näissä maissa.

Geneettisten parametrien laskemiseen on meillä käytössä sorkkahoitajien keräämä kansallinen aineisto vuosilta 2000–2010. Se sisältää yli 240 000 sorkkaterveyshavaintoa (sairas/terve) ayrshireja holstein-rotuisilta eläimiltä (kts. taulukko). Alustavat lasketut periytymisasteiden arviot vaihtelevat välillä 0,07 ja 0,11 rodusta ja sorkkasairaudesta riippuen.

Johanna Häggman, Helsingin yliopisto

Lisätietoja: johanna.haggman@ helsinki.fi, puh. 050 546 6993

2palstaa

13

2 palstaa

Lämmin juomavesi ei paranna vasikoiden kasvua n MTT:n tutkimustulosten perusteella maitorotuisten vasikoiden lämpimän juomaveden järjestämisestä mahdollisesti aiheutuvia kustannuksia ei pystytä kattamaan parantuneilla kasvutuloksilla eikä parantuneella rehun hyväksikäytöllä.

Maitorotuisten vasikoiden juomaveden lämpötilan nostaminen +6 asteesta +16 asteeseen ei vaikuttanut vasikoiden kasvuun eikä rehun syöntiin tai hyväksikäyttöön.

Myöskään eläinten terveydessä ei havaittu eroja. Sen sijaan juontimäärä lisääntyi veden lämpötilan nousun seurauksena.

Puhdas vesi ja sen helppo saatavuus on elintärkeää kotieläimille.

Vasikat tarvitsevat vettä suhteessa rehun syöntiin enemmän kuin aikuiset naudat. Vasikat kuluttavat 1–5 viikon iässä juomavettä 4,4–7,5 litraa rehun kuiva-ainekiloa kohti.

Aikuisten nautojen vastaava määrä on 3,5–5,5 litraa.

Usein on spekuloitu, että naudan alkukasvatuksessa lämmin juomavesi saattaisi merkitä korkeampaa päiväkasvua ja parempaa terveyttä kylmään veteen verrattuna. Otaksuma perustuu siihen, että vasikat eivät kykene säilyttämään lämpötasapainoaan yhtä hyvin kuin aikuiset naudat.

Kylmää tai lämmintä vettä Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää juomaveden lämpötilan vaikutus nuorten nautojen (ikä 2 vk–6 kk) kasvuun, rehun syöntiin, terveyteen ja veden juontimäärään.

Koesarja sisälsi 120 maitorotuista sonnivasikkaa, jotka olivat kokeen alkaessa keskimäärin kahden vii-

Veden juonti, l/pv 25 Lämmin juomavesi Kylmä juomavesi

20

Kylmä juomavesi

veden juonti, l/pv

2,8

1,9

rehun syönti, kg KA/pv

1,38

1,36

energian saanti, MJ ME/pv

19,0

18,7

rehun muuntosuhde, MJ/kasvu-kg

28,4

27,2

Juottokaudella (ikä 2 vk– 2 kk)

15 10

Juotolta vierotuksen jälkeen (ikä 2 kk–6 kk)

5 0

Lämmin juomavesi

21

35

49

63

77

91

105 119 133 147 161 175 189 Ikä, pv

Vasikoiden veden juonti, rehun syönti, ravintoaineiden saanti, rehun muuntosuhde ja kasvu kokeen aikana.

kon ikäisiä. Eläimet jaettiin kokeen alussa satunnaisesti kahdelle käsittelylle. Puolet vasikoista sai juomavetensä kylmänä (lämpötila 6–8 °C) ja puolet lämpimänä (16–18 °C).

Vasikat kasvatettiin ryhmäkarsinoissa, 5 vasikkaa / karsina. Juottokaudella (eläinten ikä 2 vk–2,5 kk) kaikki vasikat saivat vapaasti nurmisäilörehua, kuivaa heinää ja teollista täysrehua. Teollista juomarehua vasikat saivat juottokaudella 7,5 litraa päivässä.

Vasikat vieroitettiin juotolta 2,5 kuukauden iässä ja sen jälkeen (eläinten ikä 2,5–6 kk) ne saivat vapaasti nurmisäilörehua sekä väkirehua maksimissaan 3 kg eläintä kohti päivässä. Kaikki vasikat saivat juomavettä vapaasti juomakupeista koko kokeen ajan.

Lämmintä juotiin enemmän Lämmintä vettä saaneet vasikat joivat sekä juottokaudella että sen jäl-

keen enemmän vettä kuin kylmää vettä saaneet vasikat. Veden juontimäärän kehittyminen kokeen aikana näkyy oheisessa graafissa.

Veden juontimäärät olivat molemmilla koeryhmillä suhteellisen matalia (keskimäärin alle kaksi litraa eläintä kohti päivässä) noin 50 päivän ikään saakka, jolloin alkoi eläinten vieroitus juomarehulta.

Tämän seurauksena veden juontimäärät nousivat selvästi molemmilla koeryhmillä. Kuuden kuukauden iässä eläimet joivat vettä hieman alle 20 litraa eläintä kohti päivässä.

Koeryhmien välillä ei eroja Vasikoiden rehun syönnissä ja ravintoaineiden saannissa ei ollut eroja koeryhmien välillä. Myös eläinten energian saanti kehittyi molemmilla koeryhmillä hyvin samankaltaisesti.

Vasikoiden päiväkasvussa ei ol-

veden juonti, l/pv

16,3

15,3

rehun syönti, kg KA/pv

4,79

4,73

energian saanti, MJ ME/pv

56,5

55,7

rehun muuntosuhde, MJ/kasvu-kg

44,0

43,8

50,0

50,4

Elopaino, kg kokeen alussa (2 viikon iässä) 8 viikon iässä (juotolta vieroitus)

89,4

90,2

6 kuukauden iässä

234,2

233,8

2 vk–2 kk (juottokausi)

704

711

2 kk–6 kk

1293

1282

keskimäärin 2 vk–6 kk

1096

1091

Päiväkasvu, g/pv

Vasikoiden veden juontimäärän kehittyminen kokeen aikana. Lämmin juomavesi ei paranna vasikoiden kasvua

lut eroa ja eläinten kasvukäyrät olivat samanmuotoiset kummallakin koekäsittelyllä. Koska rehun syönnissä, energian saannissa ja kasvussa ei ollut eroja, rehun muuntosuhdekaan ei eronnut koekäsittelyjen välillä.

Eläinlääkäri lääkitsi vasikoista 33 prosenttia (39 vasikkaa) kokeen aikana. Yleisin syy lääkintään oli hengitystietulehdus. Juomaveden lämpötilan ei kuitenkaan voi-

tu osoittaa vaikuttaneen vasikoiden terveyteen, sillä lääkityistä eläimistä 16 sai kylmää ja 23 lämmintä juomavettä.

Arto Huuskonen ja Leena Tuomisto, MTT, Risto Kauppinen, Savoniaammattikorkeakoulu

Lisätietoja: arto.huuskonen@mtt.fi, puh. 040 753 1971

Taudinkestävyydestä apua Fusarium-sienten hallintaan n Fusarium-sienet aiheut-

si. Viljalajeista kaura ja ohra ovat hyvin alttiita Fusarium-tartunnalle ja niillä tavataan usein korkeita toksiinipitoisuuksia.

Kaura- ja ohralajikkeiden välillä on havaittu eroja sekä Fusarium-tartunnassa että toksiinipitoisuuksissa, mutta tutkimustietoa lajikkeiden eroista on toistaiseksi vähän.

tavat viljoilla punahometta, joka heikentää sadon laatua ja lisää hometoksiiniriskiä.

Sienten aiheuttamat ongelmat ovat viime vuosina olleet kasvussa.

MTT ja Boreal Kasvinjalostus Oy tutkivat viljojen Fusariumkestävyyden kehittämistä Hyötygeeni-hankkeessa.

Fusarium-sieniä esiintyy kaikilla viljalajeilla ja ne ovat yleisiä maailman viljanviljelyalueilla. Fusariumlajeja on useita ja ne tuottavat erilaisia toksiineja.

Sääolosuhteet ja kasvilajisto vaikuttavat siihen, mitkä Fusariumlajit alueella viihtyvät. Osa viihtyy parhaiten kosteissa ja lämpimissä oloissa, mutta on myös lajeja, jotka viihtyvät lämpimissä ja kuivissa olosuhteissa.

Kasvukauden lopullinen Fusarium-lajisto ja runsaus onkin lopullisesti selvillä vasta puintihetkellä.

Salakavala taudinaiheuttaja Hometoksiinit ovat turvallisuusriski viljaa ravintona käyttäville ihmisille ja eläimille. Fusarium-ongelmien on ennustettu lisääntyvän ilmaston lämpenemisen myötä.

Fusarium-lajien muodostamat toksiinit ovat myrkyllisiä jo pieninä pitoisuuksina. Lähivuosina EU asettaa uusia raja-arvoja elintarvikeviljan ja viljatuotteiden mykotoksiinien enimmäispitoisuuksik-

Päivi Parikka

Kanadassa jalostus apuna Boreal ja MTT järjestivät syksyllä Fusarium-aiheesta luento- ja keskustelutilaisuuden, jossa oli luennoimassa kansainvälisesti arvostettu tutkija Andy Tekauz (Agriculture and Agri-Food Canada).

Kanadassa Fusarium-sienten aiheuttamia tauteja on tutkittu Manitoban alueella pelto-olosuhteissa 1980-luvulta lähtien. Sienten aiheuttaman punahomeen merkitys sadon laadun ja määrän heikentäjänä on lisääntynyt.

Tekauzin mukaan Fusariumsienillä on aiheuttamiensa hometoksiinien takia laajempi merkitys kuin muilla taudinaiheuttajilla.

Kanadassa tuotetaan korkealaatuista vehnää, joten Fusarium-sieniin kiinnitetään erityistä huomiota ja raja-arvot ovat erittäin tiukat.

Kanadassa on onnistuttu kasvinjalostuksella tuottamaan alhaisen DON-toksiinipitoisuuden ohralajikkeita. Näitä ovat CDC Mindon, Norman, HB705 ja TR08203. Kauraan Fusarium-kestävyyttä on haettu muun muassa genotyypeistä Clav 7053, Z615-4 ja Desnuda Posse.

Marja Jalli MTT, Anna Perttu Boreal Kasvinjalostus Oy ja Päivi Parikka MTT

Lisätietoja: marja.jalli@mtt.fi, puh. 040 763 5055

Suomessa kaurojen kiusana Fusarium-tartunta kauralla ja ohralla.

Suomessakin Fusarium-sienten merkitys on kasvanut. Elintarvikeja rehukäyttöön tarkoitetulle viljalle on määritelty hometoksiinimäärien raja-arvot. Tähän mennessä yleisin ja tutkituin hometoksiinien ryhmä ovat olleet DON-toksiinit, mutta myös muiden kuten T2ja HT2-toksiinien pitoisuudet ovat alkaneet lisääntyä.

Kasvukauden 2010 ensimmäiset viljojen Fusarium-seurantatulokset osoittavat, että kuivilla ja lämpimillä alueilla, kuten eteläisimmäs-

sä Suomessa, on eniten Fusarium poae -tartuntaa. Mykotoksiinien T2/HT2-tuottajista on erityisesti kaurasadoissa löytynyt F. langsethiae -sientä, joka hyötyi F. poae -sienen tavoin vähäsateisesta kukinnan ajasta.

DON-toksiinin tuottajia löytyy alueilta, joilla on satanut enemmän.

Kuitenkin niiden määrä voi kuivuuden takia jäädä alhaiseksi. Jos tämän vuoden kaltaisena lämpimänä kesänä olisi satanut enemmän, olisi toksiiniriski suurempi.

14

Helle ei hellinyt kasvintuhoojia Erja Huusela-Veistola

Marja Jalli

Etelä-kaakosta puhaltanut tuuli toi koivukirvoja.

DTR-laikkua esiintyi erityisesti kevätvehnän monokulttuurilohkoilla.

n Viime kesä oli poikkeuksellisen lämmin ja vähäsateinen, mikä piti kasvintuhoojat kurissa ja niiden aiheuttamat vioitukset jäivät vähäisiksi.

Kuivuus hidasti myös kasvitautien etenemistä.

Peltojen hidas kuivuminen jarrutti kylvöjen käynnistymistä. Helatorstaina alkaneen helleaallon ansiosta kylvöihin päästiin koko maassa, vaikka rankat sadekuurot paikoin hidastivatkin kuivumista. Eteläisessä Suomessa rankkasateiden tuhoamia lohkoja jouduttiin kylvämään uudestaan kesäkuun puo-

liväliin asti.

Ruis talvehti hyvin lähes koko maassa, Etelä-Suomen rannikkoalueilla ja Etelä-Savossa tavattiin lumihometta.

Kirpat rouskuttivat lituja Kevätrypsillä oli taimettumisvaiheessa paikoin kirppoja. Rypsi- ja rapsikasvustot olivat monin paikoin eri vaiheissa eikä kaikille tehty rapsikuoriaisruiskutusta. Ilmavirtojen mukana kulkeutuneiden kaalikoiden sekä kaali- ja naurisperhosten toukat nakertelivat lituja vielä elokuun alkupuolella.

Myös toisen sukupolven kirppo-

ja näkyi nakertelemassa lituja, varsia ja lehtiä. Öljykasvipelloilla tavattiin myös rapsikärsäkkäitä sekä litusääskiä. Loppukesästä joillakin lohkoilla oli paljon ristikukkaisten härmää.

Kirvalautat kelluivat ohi Helatorstaina saapui ilmavirtojen mukana etelä-kaakosta runsaasti koivukirvoja, hiukan tuomikirvaa ja kaalikoita. Suuri osa koivukirvoista ei kuitenkaan laskeutunut Suomeen vaan jatkoi matkaansa länteen päin. Toukokuun lopulla havaittiin Itämeressä kymmenien metrien mittaisia kirvalauttoja.

Kotimainen tuomikirvakanta lähti liikkeelle touko-kesäkuun vaihteessa. Kanta oli paikoin run-

sas, mutta suuret lämpötila- ja kosteusvaihtelut pysäyttivät sen lisääntymisen. Viljapellotkaan eivät vielä houkutelleet kirvoja orailla.

Varsinais-Suomessa, PohjoisKarjalassa ja Pohjois-Pohjanmaalla tavattiin kesäkuun alussa viljalla tavanomaista enemmän kirvoja ja kirppoja. Myös kahukärpäsiä oli paikoin runsaasti, mutta niiden aiheuttamat vioitukset jäivät vähäisiksi.

Kuivuus kuritti laikkutauteja Kesäkuun alkupuoliskolla näkyi kevätviljakylvöissä ohranverkkolaikun ja kauranlehtilaikun siemenlevinnän oireita. Erityisesti suorakylvetyillä kevätviljojen monokultturilohkoilla tavattiin veh-

nällä DTR-laikkua ja ohralla rengaslaikkua. Eteneminen kuitenkin hidastui kuivuuden jatkuessa.

Etelä-Suomessa tavattiin jonkin verran siemenlevintäisiä ohran viirutautia, lentonokea sekä kauran avonokea. Ruosteet tulivat viljoihin poikkeuksellisen aikaisin.

Helle karkotti perunaruton Pahiten kuivuudesta kärsineillä alueilla perunan laatua heikensi rupisuus. Kuiva ja lämmin sää piteli pitkään ruton poissa kasvustoista eikä suuria ongelmia ollut.

Uudet Dickeya-lajit tuntuvat voittaneen tyvimädän vanhat aiheuttajat. Uudet lajit aiheuttavat erilaisia lakastumisoireita, vaikka varsi ei näytä mätänevän. Tauti leviää pääasiassa siemenen mukana, mutta myös pellossa. Pellossa voi olla näkyvissä paljonkin sairaita yksilöitä, mutta mukuloissa oireita vain vähän.

Monin paikoin härkäpapulohkot valmistuivat hyvin aikaisin helteiden ja kuivuuden takia. Hernekirvoja oli paikoin runsaasti palkokasveilla.

Omenat muumioituivat Omenalla oli paljon muumiotautia, mutta pihlajanmarjakoi jätti ne rauhaan. Omenakääriäistä tuli paikoin pyydyksen kynnysarvon ylittäviä määriä. Jonkun verran löydettiin omenanmaltoäkämäpunkkia.

Vihannespunkki talvehti hyvin mansikkaharsojen alla. Harmaahomeesta ei juuri ollut ongelmaa.

Juuristovaurioita tuli kuumuuden takia näkyviin satoaikana. Hellekesän takia satokausi oli lyhyt.

Irmeli Markkula, MTT

Lisätietoja: irmeli.markkula@mtt.fi, puh. 040 551 7561

Palkoviljoilla rankka kesä n Kulunut kesä oli palko-

kuvat: Frederick Stoddard

Mikkelissä. Molemmat myös tuleentuivat useita päiviä ennen Borutaa tai Kontu-härkäpapua, kuten aikaisempinakin vuosina.

Sinilupiinin makeat ja maukkaat lehdet maistuvat rusakoille, ja Viikissä kasvustoissa esiintyi hernekääriäistä. Viljelijöillä oli ongelmia rikkakasvien torjunnan suhteen, koska sinilupiinille ei Suomessa ole herbisidisuosituksia. Koeruuduilla käytettiin herbisidejä rikkakasvien torjuntaan hyvällä menestyksellä.

Kun rikkakasvit saatiin torjuttua ajoissa, lupiinit antoivat hyvän ja laadukkaan sadon. Suomeen tulisi kehittää sinilupiinin tarkat maalajikohtaiset viljelyohjeet. Kansainvälisen kokemuksen mukaan sinilupiini viihtyy hyvin vettä läpäisevillä hiekkaisilla maalajeilla, joiden pH on 5–6,3.

viljoille haastava. Niitä ensimmäistä kertaa viljelleille kulunut kasvukausi saattoikin olla pettymys. Kannattaa kuitenkin muistaa, että myös muiden viljelykasvien satotaso kärsi kuumuudesta ja kuivuudesta.

Helsingin yliopiston Viikin opetusja tutkimustilalla sinilupiini kukki erittäin varhain. Kuivuus päätti sen sekä valkolupiinin, härkäpavun ja linssin kukinnan lyhyeen. Kuumuus puolestaan johti palkoviljojen varhaiseen tuleentumiseen.

Härkäpavuissa oli eroja Kokeissa oli mukana 14 härkäpapulajiketta eri puolilta maailmaa, mukaan lukien Kontu. Monet lajikkeista sietivät kuivuutta sitä paremmin.

Näistä voidaan valita Suomeen kuivuutta ja kuumuutta kestäviä lajikkeita.

Sekä koeruuduilla Viikissä ja Mikkelissä että viljelijöiden pelloilla Kontu-kasvustot tuleentuivat epätasaisesti, ja siemenet jäivät pienikokoisiksi. Joissakin tapauksissa suklaalaikku oli ehtinyt iskeä kasvustoon, mutta kuivuus esti sen leviämisen. Ilman kuivuutta suklaalaikku olisi aiheuttanut totaalisen sadonmenetyksen.

Haastava sinilupiini Sinilupiineista Sonet ja Haags Blaue kehittyivät ja kasvoivat kuin kaksoset koeruuduilla Viikissä ja

Linssi on menestyjä Linssit menestyivät kuluneena kasvukautena erinomaisesti Viikin kokeissa, joissa oli mukana 13 lajiketta. Niistä aikaisimmat tuleentuivat samaan aikaan Haags Blaue -sinilupiinin kanssa ja olivat korkeimmassa satoluokassa (1,5–2 t/ha).

Linssi ei kärsinyt kuumuudesta ja kuivuudesta. Kaksi lajiketta osoittautui kuitenkin liian myöhäisiksi meidän leveysasteillemme.

Myös linssissä esiintyi satunnaisesti hernekääriäistä ja Etiella-kääriäistä. Tauteja kasvustoissa ei juuri esiintynyt.

Sinilupiini Haags Blaue oli valmis korjattavaksi elokuun puolivälissä, kun taas valkolupiini Energie oli yhä vihreä ja jatkoi kasvuaan.

Valkolupiinista biomassaa Viikissä tutkittiin myös kolmea

valkolupiinilajiketta silmälläpitäen niiden soveltuvuutta rehuksi, viherlannoitukseen ja bioenergiaksi.

Kuumuus verotti valkolupiinin kasvua. Kasvustot olivat huomattavasti matalampia kuin edellisvuosina, joten aikaisemmat 18 t/ha sadot jäivät haaveeksi.

Kuiva-ainetta kuitenkin muodostui paljon enemmän kuin härkäpavusta. Vesna- ja Ludic-lajikkeet tuottivat runsaasti biomassaa.

Yllättävää kyllä, iso osa ranskalaisen Energie-lajikkeen kasviyksilöistä ehti jopa tuleentua.

Valkolupiini saattaisi olla hyvä rehukasvi tulevaisuudessa. Se soveltuu hyvin myös viljaseoksiin.

Mihin huomiota jatkossa?

Kulunut kasvukausi osoitti selkeästi, että tehokas rikkakasvintorjunta on oleellista palkoviljojen viljelyssä. Kaikkein tärkeintä se on sinilupiinilla, joka on heikko kilpailija.

Lisäksi tarvitaan luotettava kasvitautien ennustejärjestelmä. Keskeisin tauti on suklaalaikku. Viljelijöiden tulee tarkkailla myös tuholaisten esiintymistä ja huolehtia siitä, että kasvustoissa on riittävästi pölyttäjiä. Lisäksi ongelmia saattavat aiheuttaa rusakot ja pulut.

Frederick Stoddard, Clara Lizarazo Torres, Arja Nykänen, ja Pirjo Mäkelä, Helsingin yliopisto

Lisätietoja: frederick.stoddard@helsinki.fi, puh. 050 415 0379

15

Ligniini liimaa puissa ja heinissä n Puutuneiden kasvisolujen

seinän yhdiste, ligniini, luo vastakkaiset asetelmat kasvin hyvinvoinnin ja ihmisen intressien välille. Tutkimuksen tavoitteena on soluseinäkomponenttien mahdollisimman monipuolinen, taloudellinen ja ympäristöä säästävä hyödyntäminen.

Kasvisolujen tärkeä ominaispiirre on niiden soluseinä, joka muodostuu solukalvon ulkopuolelle. Seinä määrittää solujen koon ja muodon, on osallisena ympäristön signaalien havaitsemisessa ja toimii puolustuksessa tauteja ja tuholaisia vastaan.

Soluseinässä on eniten selluloosaa, joka koostuu glukoosisokerista muodostuneista ketjuista. Selluloosassa sokeriketjut niputetaan yhteen säikeiksi, jotka kiertyvät solun elävän osan ympärille antaen sille tukea. Seinässä on myös muita hiilihydraatteja (pektiinejä ja hemiselluloosaa), fenolisia yhdisteitä sekä rakenne- ja entsyymiproteiineja. Elävien kasvisolujen solusei-

nissä on myös paljon vettä, mikä on tärkeää seinän entsyymitoiminnoille.

Jotkin kasvisolut tarvitsevat lisätukea seinäänsä. Tällaisia ovat esimerkiksi vettä kuljettavat solut ja kuolleet tukisolut. Niiden soluseinä paksunee ja solut tuottavat soluseinän muiden aineiden sekaan puuainetta, ligniiniä. Ligniinin kertymistä kasvin varteen ja juureen sanotaan puutumiseksi.

Ligniini toimii liiman tavoin ja kovettaa kasvin soluseinät mekaanisesti vahvoiksi. Lisäksi veden kuljetus juurista latvaan on tehokasta, kun vettä kuljettavien putkimaisten solujen seinät hylkivät ligniinin ansiosta vettä. Nämä kasvin “vesijohdot” ovat kuolleita soluja, joista on jäljellä vain ligniinipitoinen soluseinä. Soluseinissä on aukkoja, joiden kautta vesi ja ravinteet kulkevat solusta toiseen kohti kasvin latvaa.

Metsäpuiden ligniini on hyödyksi ja haitaksi Monivuotiset puut kasvattavat joka vuosi uuden lustokerroksen vettä kuljettavaa puusolukkoa. Tällöin puu kasvaa paksuutta. Ligniiniä on

Rodeo/Jaakko Suvala

Ligniinin edut kasville • varren tukevoittaminen • veden ja ravinteiden kuljetus • parantunut taudinkestävyys Talouden plussat … + työstettävyys + hyvä polttoarvo + bioenergia + jalostetut hyödykkeet, kuten sementin lisäaine, hiekka teiden pölynestoaine, biomuovit, ja vanilliini … ja miinukset - paperintuotannossa - bioetanolin valmistuksessa - maidon ja lihan tuotannossa puussa paljon, noin 20–30% kuivapainosta.

Ligniinin ansiosta puuta on helppo työstää esimerkiksi huonekaluiksi: ilman sitä puun selluloosasäikeet irtoaisivat toisistaan helposti ja laudat halkeilisivat.

Metsänomistajan kannalta ligniini on eduksi, sillä se suojaa puita lahottajilta. Kasvit eivät pysty pakenemaan lahottajasienten hyökkäyksiä, mutta ligniini estää sien-

PUUTUNUT KASVISOLUN SOLUSEINÄ

ELÄVÄN KASVISOLUN SOLUSEINÄ

selluloosasäie

selluloosasäie

Ligniiniä on puussa 20-30 % kuivapainosta. Se suojaa puuta lahottajilta.

ligniiniä soluseinä

vettä

solukalvo

solulima

kuvitus: Enni Väisänen, Lilia Sarelainen, Arja Santanen ja Mervi Seppänen

Soluseinässä on paljon selluloosasäikeitä. Seinän puutuessa säikeiden välit täyttyvät ligniinillä.

vettä kuljettava johtojänne

kuoren tukisolukko

a

veden kuljetussolukko

b MIKROSKOOPPIKUVAT

TIMOTEISTÄ: LILIAjaSARELAINEN/MERVI Poikkileikkaus a) timotein korresta ja b) kuusen rungosta. Puutunut osa (tukijohtosolukko) SEPPÄNEN on värjätKUUSESTA: ARJA SANTANEN ty punaiseksi. Timotein korsi on täynnä johtojänteitä, joissa vesi kulkee juurista muualle kasviin. Kuusella nuorimmat vuosilustot vastaavat vedenkuljetuksesta, vanhemmat vuosilustot toimivat pelkästään tukitehtävässä.

ten etenemistä puussa. Kasvit jopa muodostavat lisää ligniiniä altistuessaan kasvitaudinaiheuttajille.

Ligniinin polttoarvo on lisäksi erittäin hyvä ja ligniinipitoisuutta voikin pitää puun polttoarvon mittarina.

Kolikon toisella puolella ovat ligniinin haitat jatkojalostuksessa. Puiden ja rehukasvien hyödyntämisen kannalta ligniini on usein ongelma. Erityisesti paperiteollisuudessa ligniini joudutaan erottelemaan sellusta ja sellu valkaisemaan, koska muuten paperista tulisi ruskeaa. Ligniiniä sisältävät paperit, kuten sanomalehdet, kellastuvat varhain. Tästä meillä kaikilla on havaintoja.

Ligniini vähentää rehukasvien sulavuutta Heinäkasvien korren kehityksen loppuvaiheilla jyrkästi nouseva ligniinipitoisuus voidaan havaita korren kovettumisena. Tämä huonontaa rehun sulavuutta merkittävästi, joten tuorerehun korjuu on ajoitettava ajankohtaan, jolloin puutuminen ei ole vielä liian pitkällä.

Tällöin esimerkiksi timoteikorren ligniinipitoisuus on n. 2,5–4,5 %.

Tutkimuksissa on alettu kiinnittää huomiota mahdollisuuteen alentaa ligniinin määrää rehukasveissa joko perinteisen tai molekulaarisen jalostuksen keinoin.

Myös ligniinin kemiallisen koostumuksen muokkaaminen voi parantaa rehujen sulavuutta. Yksi väläytelty idea on lisätä ligniiniin helposti leikkautuvia kohtia, jotka toimisivat tiiviin rakenteen katkaisukohtina helpottaen kasvimateriaalin sulamista tai muuta jatkokäsittelyä.

Biopolttoaineiden valmistusmenetelmiä kehitellään Biopolttoaineiden kuten bioetanolin valmistukseen voidaan hyödyntää puiden suurta biomassaa, kotimaista puujätettä ja heinäkasveja, esimerkiksi viljan olkia. Tällöin raaka-aineena toimivat soluseinän selluloosa ja hemiselluloosa.

Ligniinin sitoutuminen sokeriyhdisteisiin vaikeuttaa biopolt-

toaineen valmistusta ja tuo siihen huomattavia kustannuksia. Biopolttoaineet ovatkin aiheuttaneet paljon keskustelua hyödyistä ja haitoista. Tällä hetkellä Suomessa valmistetaan bioetanolia teollisuuden biojätteistä.

Uusi tutkimus pureutuu ligniinin muodostumiseen Koska ligniini vaikuttaa suuresti raaka-aineen taloudelliseen hyödyntämiseen, sen biosynteesiä, rakennetta ja rakenteen muokkaamista tutkitaan maailmanlaajuisesti, myös Suomessa. Helsingin yliopiston maataloustieteiden laitoksella olemme selvittäneet kuusen ligniinin muodostumiseen liittyviä tekijöitä.

MTT:n, Helsingin ja Oulun yliopistojen välisessä uudessa yhteistutkimuksessa selvitetään puolestaan ligniinin muodostumista timoteissä. Saadut tulokset luovat pohjan soveltavalle tutkimukselle.

Jalostuksen keinoin pyritään kasvimateriaalin helpompaan hyödyntämiseen paperin tai bioenergian valmistuksessa. Myös nurmirehun sulamista märehtijän ruoansulatuksessa halutaan parantaa ja täten tehostaa rehukasvin sisältämien ravintoaineiden hyväksikäyttöä maidon- ja lihantuotannossa.

Koska ligniinin luonnollisia hyötyjä kasville ovat esimerkiksi vedenkuljetus- ja tukisolukkojen vahvistus sekä suoja taudinaiheuttajia vastaan, ligniinin määrän tai pitoisuuden muuntaminen voisi aiheuttaa ongelmia kasvin normaalille kasvukunnolle. Myös tästä syystä perustutkimus on välttämätöntä ennen jalostusta, jossa puututaan ligniinin määrään tai ominaisuuksiin.

Anna Kärkönen, MTT ja Helsingin yliopisto, Panu Korhonen, Teresa Pehkonen, Enni Väisänen, Mervi Seppänen ja Teemu Teeri, Helsingin yliopisto, Erkki Joki-Tokola ja Perttu Virkajärvi, MTT ja Hely Häggman, Oulun yliopisto

Lisätietoja: anna.karkonen@mtt.fi, puh. 050 415 6770

16

Vastuullista joulua!

Plugi/Mikko Piiroinen

n Vastuullisuus ja kestävyys

Luomukinkku kruunaa vastuullisen joulupöydän.

ovat päivän sanoja. Joulu on ovella ja joulupöydän ruokien raaka-aineita jo kiire ostaa.

Miten syntyy kestävä ja vastuullinen joulunajan ateria?

Heti alkuun on mietittävä, mitä tarkoitetaan kestävyydellä ja vastuullisuudella. Kestävyys kohdentuu uusiutumattomien luonnonvarojen kestävämpään hyödyntämiseen.

Tämän lisäksi on muistettava ruoantuotannon hiili- ja vesijalanjälki.

Vastuullisuudessa saamme ”pakettiin” mukaan mm. aluetalouden, eläinten ja ruokaketjun toimijoiden hyvinvoinnin, turvallisuuden ja ravitsevuuden. Lähdemme siis rakentamaan vastuullista joulupöytää.

Mistä hankkia raaka-aineet?

Kauppamatkoja tulisi ympäristösyistä lyhentää. Jos asut kävelymatkan päässä lähikaupasta, torista tai hallista, tee ostoksesi siellä. Jos joudut menemään kauppakeskukseen, pyri ostamaan kaikki tarvittava samalla kertaa. Ostoslista on pitkä, mutta mitä harvemmin käyt kaupassa sitä vähemmän päästöjä!

Kotimaisia raaka-aineita Aloitamme ruokajuomista. Suosi lähellä tuotettuja ja luomuviinejä. Tarjoa aperitiiviksi vaikka itse kerätyistä metsämarjoista valmistettua glögiä. Mikäli tarjoat olutta, suosi mahdollisuuksien mukaan oman kunnan pienpanimoa tai ainakin kotimaista olutta. Näin työllistät

viitsit nähdä vaivaa, tee itse pipari- ja torttutaikinat. Näin vältyt turhilta lisä- ja säilöntäaineilta, ja saat maukkaamman lopputuloksen.

suomalaisia. Aterian päättää Reilun kaupan kahvi ja tee.

Joulupuuron valmistat maukkaista ja terveellisistä kotimaisista ohraryyneistä. Liota ryynit yön yli vedessä, jotta saat ne kypsymään nopeammin. Laita itse poimituista marjoista kiisseli puuron kumppaniksi.

Alkuruokien kalatarjonnan tulee rakentua kestävästi pyydettyyn kalaan. Vältä kasvatettua kalaa, jonka tuottaminen on kuormittanut vesistöjä tai jota on syötetty ihmisravinnoksi kelpaavilla muilla kaloilla.

Suosi villikaloja, joita ei ole ryöstöpyydetty.

Itse tarjoan ammattikalastajan keräämää muikunmätiä, Islannin vesiltä pyydettyä silliä, silakkaa, vastuullisesti kasvatettua lohta tai villilohta. Kalojen kumppanina tarjoan hyvää voita, ruisleipää lähileipomosta ja perunoita suoraan tuottajalta, ja kaikki tietenkin luomuna.

Kinkku mieluiten luomuna Miten valita joulun tärkein raakaaine eli kinkku? Itse päädyn ehdottomasti eettisin perustein ja myös maun vuoksi kotimaiseen luomukinkkuun. Kinkku tulee paistaa uunissa matalassa lämpötilassa ja mielellään pitkään, jotta painohäviö

olisi mahdollisimman pieni (siitä riittää siis enemmän). Luomukinkusta irtoaa muuten vähemmän nestettä.

Kypsennä joulupuuro samaan aikaan kinkun kanssa ja peitä astia hyvin foliolla, jotta maut eivät sekoittuisi. Luullinen kinkku kypsyy nopeammin, ja suuresta kinkusta riittää ruokaa useammaksi ateriaksi.

Laatikot tehdään kotimaisista juureksista, jotka on mielellään ostettu tuottajatorilta tai kasvatettu itse!

Suosi jälkiruokina kotimaisten pikkujuustoloiden herkkuja ja oman pihan omenoista ja marjoista valmistettuja jälkiruokia. Jos

Loihdi tähteistä herkkuja Myös pakkausmateriaaleilla on merkitystä luonnon hyvinvoinnille. Pyri ostamaan irtomyynnissä olevia tuotteita niin pitkälle kuin se ruokaturvallisuuden kannalta on mahdollista. Vältä muovi- ja foliopakkauksia sekä annospakattuja tuotteita. Suosi siis kierrätysmateriaaleja. Yksittäispakattu pakasteateria on ympäristökatastrofi!

Osta suklaat ja makeiset luomuna tai ainakin kotimaisina. Juomat tulee ostaa kierrätettävissä lasipulloissa. Älä heitä ruokaa roskiin vaan opi käyttämään ylimääräinen ruoka ja tähteet hyödyksesi. Graavilohesta syntyy lohilaatikko, kinkusta hernekeitto, rikkimenneistä pipareista ja joulukakuista pappilan hätävara ja alkuruokien lopuista klassinen leikkelelautanen. Mahdollisuuksia on monia.

Tee tänä jouluna vastuullisia ja kestäviä raaka-ainehankintoja ja anna laadun korvata määrä myös joulupöydässä!

Jaakko Nuutila, keittiömestari

Sienipateesta aurinkovitamiinia jouluun Pirjo Mattila

n Tee joulupöytään tänä

vuonna hiukan erilainen maksa- tai lihapatee.

Sienestäjän joulupateessa makua syventävät maukkaat D-vitamiinipitoiset suppilovahverot.

Ainekset 200 g pakastettuja suppilovahveroita 50 g pekonia pateemassaan ja 1 pkt vuoan vuoraamiseen 2 sipulia 3 valkosipulin kynttä 600 g jauhettua broilerin maksaa ( jos haluat miedon makuista, korvaa osa maksasta kalkkunan tai broilerin jauhelihalla tai käytä pelkkää jauhelihaa) 2 munaa 200 g ranskankermaa 2 tl yrttisuolaa 1/2 tl valkopippuria ripaus cayennepippuria puoli nippua persiljaa Kuullota sipuli kevyesti pannulla pekonien kera, lisää murskattu valkosipuli ja pieneksi pilkotut sienet. Kypsennä kunnes neste on haihtunut. Jäähdytä seos. Hienonna persilja. Yhdistä kaikki aineet ja sekoita tasaiseksi massaksi.

Mikäli haluat oikein tasaisen massan, käytä sekoittamiseen monitoi-

Sienestäjän joulupatee antaa pirteyttä kaamosajan pimeyteen.

mikonetta.

Vuoraa pitkänomainen vuoka poikittain pekonilla ja täytä vuoka pateemassalla. Kypsennä uunissa vesihauteessa 175 oC:n lämpötilassa 1,5 –2 tuntia. Peitä vuoka foliolla kypsentämisen puolivälissä. Tarjoa puolukoiden tai pikkukurkkujen kanssa.

Jumalten ruokaa Sienet eivät kuulu eläin- eivätkä

Liite 4/2010

kasvikuntaan, vaan ne muodostavat oman kiehtovan ryhmänsä.

Niiden sisältämät yhdisteet poikkeavat monelta osin muun luomakunnan yhdisteistä.

Muinaisuskonnollisissa kirjoituksissa roomalaiset pitivät sieniä jumalten ruokana ja kiinalaiset ”elämän eliksiirinä”. Monissa idän kulttuureissa sienet kuuluvat päivittäiseen ruokavalioon ja niiden uskotaan edistävän terveyttä.

20.12.2010

ja Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, 31600 Jokioinen

Toimituskunta: MTT: Jyrki Aakkula Sari Forsman-Hugg Maaseudun Tulevaisuus: Heikki Vuorela

Pirteyttä pimeyteen D-vitamiinin luontaiset lähteet ovat auringonvalo ja ravinto. Auringon UV-valon vaikutuksesta iholla oleva D-vitamiinin esiaste muuttuu aktiiviseksi vitamiiniksi.

Pimeään vuodenaikaan suomalaiset saavat liian vähän D-vitamiinia, koska sitä esiintyy vain harvoissa elintarvikkeissa. Luontaisesti sitä on eniten kaloissa, sienissä ja kananmunassa. Lisäksi pöytämargariineja ja nestemäisiä maitovalmisteita vitaminoidaan.

Erityisesti kantarelli ja suppilovahvero sisältävät paljon D2-vitamiinia, jopa 10–30 g/100 g tuorepainoa. D-vitamiinin suositeltava saanti vaihtelee 7,5–20 g/vrk riippuen ikäryhmästä ja fysiologisesta tilasta. Sienien sisältämä D2-vitamiini saattaa kuitenkin imeytyä hiukan huonommin kuin eläin-

kunnan D3-vitamiini.

Sienten D2-vitamiini muodostuu sienen pinnalla samaan tapaan kuin D3-vitamiini iholla esiasteen muuttuessa aktiiviseksi vitamiiniksi auringonvalon vaikutuksesta. Pimeässä viljellyt sienet eivät sisällä D-vitamiinia, mutta niiden D-vitamiinipitoisuutta voidaan lisätä UV-valolla eli pistämällä ne solariumiin. Näin Dvitaminoituja herkkusieniä on myytävänä mm. Yhdysvaltojen markkinoilla.

Umami vahvistaa makuja Sienet sisältävät D-vitamiinin lisäksi myös muita vitamiineja sekä mineraaleja. Painonhallintaan sienet soveltuvat erinomaisesti.

Ne ovat vähäkalorisia, ja sisältävät runsaasti polysakkarideja ja kuitua ja vain vähän rasvaa. Niiden proteiinipitoisuus on kohtalainen ja niistä saa kaikkia välttämättömiä aminohappoja.

Ravintoarvon lisäksi sienillä on makuarvoa, koska ne sisältävät umamia, joka on yksi viidestä perusmausta. Umami antaa ruokiin täyteläisyyttä.

Pirjo Mattila ja Raija Tahvonen, MTT

Lisätietoja: pirjo.mattila@mtt.fi, puh. (03) 4188 3235

67. vuosikerta ISSN 1796-8763 (painettu) ISSN 1796-8771 (verkkoversio) Maaseudun Tieteen verkkoversio: www.mtt.fi/julkaisut/maaseuduntiede/haku.html

Toimittanut: Minna Nurro, MTT Yhteistyössä:

Ruuanvalmistuksen lisäksi sieniä käytetään Aasiassa erilaisina lääkkeenomaisina tuotteina. Terveysvaikutuksista on myös tieteellistä näyttöä: tietyillä sienillä ja sieniuutteilla saattaa olla useita kansansairauksia ehkäiseviä vaikutuksia. Kotimaisten viljeltyjen ja metsäsienten terveysvaikutuksia ei ole juuri tutkittu, mutta on hyvin mahdollista, että myös niistä löytyisi näitä vaikutuksia.

Puhelin (03) 41 881

Markku Järvenpää

Telekopio (03) 4188 2339

Pirjo Mattila

Hilkka Vihinen

Sähköposti: etunimi.sukunimi@mtt.fi

Internet www.mtt.fi

Minna Nurro Seuraava liite ilmestyy 21.3.2011