KASE

Page 1


ELÄMÄ KAUSTISEN SEUDULLA Pohjalaisten kasvukeskusten ja Keski-Suomen kehityskäytävien väliin mahtuu melkoinen pläntti suomalaista maaseutua. Täällä, kahden jokilaakson rannoilla, kykkii kovasti samanoloisia ihmisiä, samankokoisine murheineen ja iloineen. Kaustisen seutukunta on kuuden pitäjän katrilli, jossa vähäväkiset keskipohjalaiset ovat päättäneet useamman korennon voimin kangeta tielleen sattuneet esteet syrjään. Yhteisten hankkeiden ja toimien kautta halutaan kunnissamme ylläpitää valtakunnan tasoista osaamista ja kehittämistyötä. Seututyöllä on haluttu osoittaa pehmeä malli yhteistyölle, jossa ohuista langoista punotaan väkeviä köysiä. Tarjoamme asukkaillemme kodikkuutta trendiasumisen sijaan. Uskomme vieraanvaraisuuteen laatukontrolloitujen matkailukeskusten aikakaudella. Haluamme pientenkin yritystemme voivan hyvin globalisaation kilpajuoksussa. Innovaatioiden maailmassa uskomme juuriin ja luovuuteen. Yksilöiden yhteiskunnassa uskomme yhteisöjen ja vuorovaikutuksen voimaan. Uskomme, että parasta aluemarkkinontia tekevät onnelliset asukkaat. Tähän arvoon nojaa työmme Kaustisen seutukunnassa.


Onko Sinulla hankeidea? Osaamisemme ja verkostomme ovat käytössäsi, olitpa sitten yrittäjä, yhdistyksen tai julkissektorin edustaja. Työstämme hankeideaa yhdessä eteenpäin ja hankimme tarvittavaa rahoitusta. Kehittämispalvelujamme ovat esimerkiksi: • Hankevalmistelu sisältäen mm. hankesuunnitelmien laadinnan ja suunnittelupalaverit • Käytössä olevien rahoitusinstrumenttien kartoitus ja hyödyntäminen (EU, kv. ja kansalliset) • Verkostoituminen ja yhteistyökumppaneiden hakeminen seudun sisällä ja yli aluerajojen • Ohjaus ja neuvonta hakuasiakirjojen laadinnassa Kehittämispalvelut ovat pääsääntöisesti maksuttomia Kaustisen seutukunnan alueen yrityksille, asukkaille ja toimijoille. Kaustisen seutukunta voi tarvittaessa myös hallinnoida seudullisia ja ylimaakunnallisia hankkeita. YHTEYSTIEDOT Petri Jylhä kehittämisjohtaja gsm 050 551 3030 petri.jylha@kase.fi

Antti Huntus ohjelmakoordinaattori, luovat alat gsm 050 375 6600 antti.huntus@kase.fi

Jaana Ojutkangas-Änäkkälä seutusihteeri gsm 044 516 8733 jaanaoj@kase.fi

Minna Kauppinen talouspäällikkö gsm 050 500 2102 minna.kauppinen@kase.fi


Kaipaatko maaseudun rauhaan, pois ruuhkista?

Kiinnostaako työ Kaustisen seudulla?

Haluaisitko asua maalla tai haluaisitko lapsesi käyvän turvallista kyläkoulua? Kaustisen seutu tarjoaa asukkailleen puhtaan ja rauhallisen maaseutumaisen elinympäristön sekä kilpailukykyiset palvelut. Kaustisen seudulla eläminen tarjoaa vapaa-aikaan ja perhe-elämään virikkeellisen ja turvallisen pohjan. Seudullamme panostetaan sekä lasten että aikuisten liikunnan ja kulttuurin harrastamiseen.

Alueella on avoimia työpaikkoja. Kaustisen seutukunnassa on monipuolinen elinkeinorakenne ja paljon pieniä yrityksiä. Yrityksemme toimivat monilla teollisuuden aloilla ja verkostoissa tarjoten työtehtäviä niin ammattiosaajille kuin asiantuntijoillekin. Tarvetta on etenkin rakentamisessa ja puutuoteteollisuudessa sekä luonnonvara-alalla, kuten maatilataloudessa, bioenergiaalalla ja elintarviketeollisuudessa. Myös julkisella sektorilla, etenkin sote-puolella, osaavia tekijöitä tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa.

Kodin perustamiseen on tarjolla palveluita ammattilaisavusta aina valmiisiin taloihin asti. Tontit on kaavoitettu väljiksi, maaseutumaiseen asumiseen sopivaksi - tilaa riittää niin lasten leikeille kuin koti- ja lemmikkieläinharrastukselle.

Rekrytointipalvelu auttaa työtä etsivien henkilöiden ja työvoimaa tarvitsevien työnantajien kohtaamisessa.Lähetä cv:si osoitteeseen osaajapankki@kase.fi, niin kartoitamme työllistymismahdollisuutesi alueelle. REKRYTOINTI- JA TULOMUUTTOPALVELUASIOISSA ota yhteyttä: Minerva Rannila rekrytointiasiantuntija gsm 050 598 0619 minerva.rannila@kase.fi Minna Kauppinen projektipäällikkö gsm 050 500 2102 minna.kauppinen@kase.fi


Kiinnostaako liiketoiminta Kaustisen seudulla? Kaustisen seutukunta on Suomen yrittäjävaltaisimpia seutuja, eikä se ole sattuma. Asenneilmastomme kannustaa yrittäjyyteen ja itsensä toteuttamiseen. Seutumme tarjoaa yrittäjille erinomaiset eväät. Kaustisen seutukunta kuuluu korkeimpaan kansalliseen ja EU-tukialueeseen, mikä helpottaa yrityksen aloittamista ja kehittämistä - julkista rahoitusta ja tukea on tarjolla monesta kanavasta ja hyvin ehdoin.

Yritysten apuna ovat yritysneuvojat ja lukuisat muut toimijat. Osaavan työvoiman saamiseksi yritys voi käyttää asiantuntijoiden apua sekä alueen koulutuspalveluita. Alueen kunnat palvelevat yrityksiä nopeasti esimerkiksi kiinteistöihin ja tontteihin liittyvissä asioissa. Jos olet perustamassa uutta yritystä, kehittämässä liiketoimintaa, rekrytoimassa henkilöstöä tai etsit uusia toimitiloja yrityksellesi, ota yhteyttä:

KASE YRITYSPALVELU www.kase.fi/yrityspalvelut Sari Torppa yritysneuvoja (Kaustinen, Veteli) gsm 044 561 2154 sari.torppa@kase.fi

Mikko Hänninen yritysneuvoja (Halsua, Lestijärvi, Perho) gsm 044 561 2152 mikko.hanninen@kase.fi

Jarmo Finnilä projektipäällikkö KASE Yrityskehitys gsm 044 561 2153 jarmo.finnila@kase.fi

Antti Huntus ohjelmakoordinaattori, luovat alat gsm 050 375 6600 antti.huntus@kase.fi

TOHOLAMMIN KEHITYS OY Tuomas Sarjanoja yritysneuvoja (Toholampi) gsm 050 337 3538 tuomas.sarjanoja@toholampi.fi

Kimmo Kentala toimitusjohtaja gsm 044 788 5267 kimmo.kentala@toholampi.fi


Alueellinen edelläkävijä KaseNet vastaa Kaustisen seutuverkon ylläpidosta sekä tuottaa ja ylläpitää erilaisia verkkopalveluja. Rakennamme ja kehitämme aktiivisesti tietoliikenneverkkoja alueemme palvelujen ja kilpailukyvyn parantamiseksi kotitalouksille, yrityksille ja julkiselle sektorille. Valokuituliittymä on jokaisen kotitalouden perusliittymä nyt ja tulevaisuudessa. Sen kautta saadaan kiinteistöihin televisio-, Internet- ja puhelupalvelut. Nopea kuituliittymä moninkertaistaa mahdollisuudet ja palveluntarjonnan, mm. lisää maaseudun elinvoimaisuutta ja asuttavuutta sekä mahdollistaa tehokkaan etätyön.

Valokuituverkko tuo nykyaikaiset sähköiset palvelut jokaisen ulottuville. Internet-yhteyksien lisäksi KaseNet tarjoaa erilaisia asiantuntijapalveluita lähtien peruspalveluista, kuten kotisivut ja sähköposti, aina verkko- ja palvelinkonsultointiin saakka. KaseNetin tunnistaa paikallisesta, nopeasta ja asiantuntevasta palvelusta.

WWW.KASENET.FI puh (06) 888 7111 email. info@kasenet.fi


TOHOLAMPI

Luonnollinen kotilaakso Toholampi on luonnonkaunis ja yrityselämältään vireä maitopitäjä. Juustoja, maitotuotteita ja juomia voi hankkia tehtaanmyymälöistä. `Lamppilaiset` elävät virkeästi harrastaen mm. puhallinmusiikkia uudessa kulttuurisalissa, pesäpalloa hiekkatekonurmella tai hiihtoa tekeillä olevilla Maakuntaviesti 2012 laduilla. Kyläkouluissa ja kirkolla lapset harrastavat monenlaista tanssista leivontaan. Lukiossa voi valita runsaasta tarjonnasta monipuolisesti kieliä tai kuvataidetta. Päivähoitopaikka tarjotaan jokaiselle lapselle. Toholammin kunta Lampintie 5, 69300 Toholampi puh (06) 888 5111 toholammin.kunta@toholampi.fi

Mikä ettei, Toholammille

TOHOLAMPI.FI


LESTIJÄRVI

solisee sykkeestä salomaille Lestijärvellä asuttiin jo 1500-luvulla. Siitä saakka riistamailla ovat vaeltaneet erä- ja kalamiehet. Nyt ihmiset etsivät juuriaan luonnon rauhasta, puhtaudesta ja luonnon antimista. Lestijärven kirkasvetiset järvet ja upeat maisemat tarjoavat yhä samaa rauhaa ja jännitystä. Lestillä on luonnon voimaa! Lestijärven kunta Lestintie 39,69440 Lestijärvi puh (06) 888 9111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi

Tervetuloa muikkupitäjään!

LESTIJARVI.FI


Elämyksiä Peuran polulla, Suomenselän saloilla, eräjärvien hiljaisuudessa ja pyyntömiesten pyhillä paikoilla. Tule tutustumaan Peuran Polun retkeilyreitistöön ja Metsäpeuranmaan alueen erä- ja luontomatkailupalveluihin. Karun kauniin Metsäpeuranmaan matkailuyrittäjät tarjoavat Sinulle erä- ja luontoelämyksiä, hevosvaelluksia, melontaa, kalastusta ja retkeilyä sekä majoitus- ja ruokapalveluita. Tervetuloa tutustumaan Suomen eteläisimmän erämaa-alueen luonnontilaiseen aarreaittaan! WWW.METSÄPEURANMAA.FI


PERHO

Aikaa ajatuksille luonnon rauhassa

Tule ja tutustu!

PERHO.COM

Perhossa on vahva teollinen perinne, voimakas maatalous sekä monipuoliset palvelut. Kunta panostaa nopeisiin tietoliikenneyhteyksiin. Luontoon liittyvät elämykset, harrastukset ja virkistyspalvelut ovat aidointa Perhoa. Peuran polun vaellusreitin varrella voit tutustua Salamajärven kansallispuistoon ja Salamanperän luonnonpuistoon. Perhossa on hyvät koulutusmahdollisuudet, toisen asteen koulutusta on tarjolla maaseutuoppilaitoksessa ja omassa lukiossa. Myös yhdistelmätutkinnot ovat mahdollisia. Perhon kunta, PL 20, 69951 Perho puh (06) 888 3111 perho@perho.com


HALSUA

Elämyksiä, luonnonrauhaa ja toimintaa ympäri vuoden Halsua on vireä kunta Keski-Pohjanmaalla, maaseudun sydämessä. Asuinpaikkana kunta on turvallinen, rauhallinen ja luonnonläheinen, peruspalvelut ovat kunnossa. Halsualla on monipuoliset liikunta- ja harrastusmahdollisuudet. Halsuanjärvi ja perennapuisto kaunistavat kuntakeskusta. Halsuan vahvuus on yrittämisessä: Nykyaikainen maatalousja maidontuotanto, betonituotteet, valmistalot, kotimainen energia, erikoispuusepäntuotteet sekä matkailupalvelut ovat vahvaa halsualaista osaamista. Kunta tarjoaa edullisia teollisuus-tontteja, omakotitontteja joen rannalta ja rivitalohuoneistoja järvinäkymällä. Halsuan kunta Kauppisentie 5, 69510 Halsua puh (06) 888 2111 halsua.kunta@halsua.fi

Kasso isse!

HALSUA.FI


Pohjoismaiden suurimman ja vanhimman kansanmusiikkifestivaalin ohjelmassa on merkittäviä kotimaisia ja useita kansainvälisiä yhtyeitä, tanssiryhmiä ja maailmanmusiikin nimiä - yhteensä lähes 300 yhtyettä yli 200 konsertissa ja tilaisuudessa. Festivaalin seitsemän päivän ja yön aikana Festivaalipuisto elää musiikin ja tanssin sykkeessä yli kymmenellä esiintymispaikalla tunnelmallisesta Pelimannitalon pohjalaistuvasta 3000 hengen katettuun, upeaan päänäyttämöön Festivaaliareenaan. Kaustinen Folk Music Festival on perhefestivaali, jossa kiinnostavien konserttien lisäksi voi osallistua musiikin tekemiseen. Viimeisimmät uutiset festivaaliohjelmasta ja tulevasta kesästä

WWW. KAUSTINEN.NET


SYKKIVÄ SOIVA KAUSTINEN! Kehittyvä Kaustinen on alueensa palvelujen keskus Kaustinen on alueensa vetovoimainen keskus, joka on hyvää vauhtia kasvamassa pienestä maalaiskunnasta vireäksi maaseutukaupungiksi. Monipuoliset julkiset ja yksityiset palvelut takaavat arjen sujumisen ja turvallisen elinympäristön. Kaustinen on tunnettu vahvasta kansanmusiikki- ja kansanparannusperinteestä. Kaustisen vilkas kulttuurielämä tarjoaa monipuolisia elämyksiä ympäri vuoden. Nikulan Ravikeskuksessa voit kokea ravien huumaa ja pelijännitystä. Myös koulutuspalvelut pohjautuvat kulttuuriperinteeseen. Kunnassa toimii valtakunnallinen musiikkilukio, Ala-Könni-opisto, Kaustisen Raviopisto ja Evankelinen kansanopisto. IT-paikkakunta Kaustinen tarjoaa nopeat tietoliikenneyhteydet sekä toimiva alan yritysverkoston luoden upeat puitteet yritystoiminnalle.

Kaustisen kunta, Kappelintie 13, 69600 Kaustinen Neuvonta (06) 888 6444, kaustisen.kunta@kaustinen.fi, matkailu@kaustinen.fi

KAUSTINEN.FI

Kuva: Kaustinen Folk Music Festival / Elina Paavola

Tulitpa Kaustiselle lyhyeksi tai pidemmäksi aikaa, olet sydämellisesti tervetullut!


Kemoran moottoriurheilukeskuksessa Vetelissä moottorit pauhaavat ja ihmiset nauttivat vauhdikkaasta menosta radalla ja katsomoissa. Kilpailuja ja tapahtumia on huhtikuun lopulta aina syyskuun alkuun joka viikonloppuna. Lisäksi tuhannet henkilöt harjoittelevat auton käsittelyä liukkaan kelin ajoharjoitteluradalla. Koe moottoriradan tunnelma kisoissa, ajoharjoittelutapahtumissa tai ajamalla omatoimisesti radalla. Tervetuloa paalupaikalle!

WWW.KEMORA.FI

OHJELMAA 2011 Asfalttikunkku Drifting Historic Race Endurance Rata-SM Road Racing Supermoto ja paljon muuta


VETELI

Kylä sydämessä Vetelissä tavallinen, hyvä elämä on arvossaan. Elämän mittainen sujuva arki on jokaisen veteliläisen perusoikeus. Ulottuvillasi on kulttuurin kirjoa, loistavat liikuntatilat ja –maastot. Asmalampin yrityspuistossa on tontteja, infraa ja asiantuntevaa tukea kaiken kokoiselle yritystoiminnalle. Yrityspuisto ja yrittäjätuki: www.viriaveteli.fi Vetelin kunta Kivihyypäntie 1, 69700 Veteli Neuvonta 050 579 0100 vetelin.kunta@veteli.fi

Vilkaise Veteliä tarkemmin

VETELI.FI


Elämä puhtaan luonnon keskellä Halsua - Kaustinen - Lestijärvi - Perho - Toholampi - Veteli Kaustisen seutukunta Lestintie 39, 69440 LESTIJÄRVI puh: (06) 888 7288, fax: (06) 888 9270 www.kase.fi Käyntiosoite: Lestintie 41 A, II kerros

TOHOLAMPI

KAUSTINEN

HALSUA VETELI

PERHO

LESTIJÄRVI


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.