Syyskuvasto 2023

Page 1

syyskuvasto 2023

VINKIT JA INSPIRAATIO ESIKASVATUS VILJELY KASVILAVASSA

Viljele missä tahansa. Kun ajattelee puutarhaa, tulee yleensä mieleen laaja ulkotila. Tai kenties mökin piha, vihreä keidas, kukkapenkki tai itse kasvatetut vihannekset.

Me Nelson Gardenilla ajattelemme, että puutarha voi olla missä tahansa vuoden ajasta riippumatta. Pienellä parvekkeella, olohuoneessa, keittiön tasolla tai vaikka vaatekomerossa. Missä tahansa on mahdollista istuttaa, antaa ravinnetta, viljellä vedessä tai mullassa, on myös mahdollisuus päästä lähemmäs luontoa.

Me Nelson Gardenilla haluamme kantaa vastuumme ja tarjota kestävästi tuotettuja ja testattuja korkealaatuisia tuotteita. Haluamme toimia inspiraation lähteenä ja auttavana kätenä toteuttamaan unelmiesi viljelmät vuoden ympäri.

VILJELE ULKONA VUODEN YMPÄRI

Syksy - Tee kuten luontokin -anna kasvien siementää suoraan maahan. Kylvä vihanneksia syksyllä ja nauti omasta sadosta aikaisin seuraavan keväänä.

Talvi - talvella kylväminen on helppoa! Puhdista kasvupaikka lumesta, kylvä siemenet ja peitä sulaneella mullalla. Kevätauringon alkaessa lämmittää, ovat siemenet valmiita kasvuun!

2 Nelson Garden 2023

tervetuloa kylvämään vuoden ympäri

Nelson Garden 2023 3
4 Nelson Garden 2023

Nelson Garden Premium

90374 Kurkku, Kasvihuone-, Baby F1

Nelson Garden Basic

Basilika, Loki, Organic

Basilika, Pikku-, Balkon Star

Baby Leaf, Seos

86071 Selleri, Yrtti, Gewone Snij

86119 Pinaatti, Vroeg Reuzenblad, Organic

86331 Tomaatti, Kirsikka-, Tiny Tim

Kaunokki, Ruis-, Blue Boy

86253 Tomaatti, Pensas-, Balkonzauber

Basilika, Loki, Organic

Basilika, Pikku-, Balkon Star

Sitruunamelissa, Lemona, Organic

Tilli, Teddy

Korianteri, Cruiser 85792 Persilja, Sileäleht. Giga.d’Italia,

Nelson Garden Sara Bäckmo

11555 Kiinankaali,

Nelson Garden 2023 5 261164 Moduuli Basic 445 siemenpussia 261166 Moduuli Premium 360 siemenpussia
90719
90771
90739
90835 Palsternakka,
Gem 91107 Retiisi,
3 91209 Salaatti,
Leaf, Seos 91377 Selleri,
Snij
Pinaatti,
91726
90101
90092
90291
90273
90427
90950
90830
90437
93368
94934
Tarha-, väriseos, Organic 93746 Aulio, Vaahtera85309 Kurkku, Kasvihuone-, Baby F1 85465 Kaali, Lehti-,Westlandse Winter,Organic 85619 Malabarinpinaatti  85659 Porkkana, Flakkée 2, Organic 85684 Porkkana, Nantaise 2 85706 Porkkana, Harlequin Mix F1 85731 Palsternakka, White Gem 85888 Retiisi, French Breakfast 3 85971 Salaatti,
90512 Kaali, Lehti-,Westlandse Winter,Organic 90680 Malabarinpinaatti
Porkkana, Flakkée 2, Organic
Porkkana, Nantaise 2
Porkkana, Harlequin Mix F1
White
French Breakfast
Baby
Yrtti, Gewone
91409
Vroeg Reuzenblad, Organic
Tomaatti, Kirsikka-, Tiny Tim 91576 Tomaatti, Pensas-, Balkonzauber
Sitruunamelissa, Lemona, Organic
Tilli, Teddy
Korianteri, Cruiser
Persilja, Sileäleht. Giga.d’Italia, Org.
Oregano/ Mäkimeirami, Organic
Krassi, Voileipä-, Organic
Kehäkukka,
85071
85259
85276
85394
85722 Oregano/
Organic 85404 Krassi,
Organic 87292 Kaunokki,
Boy 88161 Kehäkukka, Tarha-, väriseos, Organic 87410 Aulio, Vaahtera-
85042
Org.
Mäkimeirami,
Voileipä-,
Ruis-, Blue
11516 Aulio, Vaahtera-
11525 Kaali, Kailaan
11513 Kaali, Lehti-, Nero di Toscana
11523 Kaali, Pinaattikiinan-, Mix
Salaatti-, Natsuki F1
Kaali, Suippo-, Filderkraut 11509 Kaali, Suippo-, Kalibos 11527 Retiisi, De dix-huit jours 11549 Punajuuri, Bull’s Blood 11533 Salaattikleitonia
Salaatti,
Cerbiatta 11505 Salaatti, Side-, Little Gem 11532 Salaattivuonankaali, Vit, Organic 11534 Salaatti, Rukola, Organic 11508 Kaali, Lehti-, Red russian 11536 Pinaatti, Lamo-, Uudenseelannin 11556 Mustajuuri, Duplex, Organic 11538 Herne, Sokeri-, Norli, Organic 11544 Tilli, Bouquet SB5SF Moduuli Sara Bäckmo 360 siemenpussia
11510
11504
Tammenlehti-,
261165 Klaffiteline Basic 400 siemenpussia 261167 Klaffiteline Premium 420 siemenpussia SB6SF Klaffiteline Sara Bäckmo 360 siemenpussia ART. NR TUOTE ART. NR TUOTE ART. NR TUOTE ART. NR TUOTE ART. NR TUOTE ART. NR TUOTE
6 Nelson Garden 2023

Harvy

Vesiviljely on joustava ratkaisu kotiviljelijälle, jolla on vähän aikaa ja tilaa kasvattamiselle. Jos sinulla kuitenkin on kiinnostusta, aikaa ja paikka, on periaatteessa mahdollista kasvattaa mitä tahansa ilman multaa. Joillakin lajikkeilla on kuitenkin helpompi onnistua.

Nopeasti kasvavat lehtivihannekset ja mausteet ovat täydellisiä vesiviljelyyn ja ne kehittyvät suhteellisen nopeasti. Jopa matalakasvuiset tomaatit ja chilit, jotka vievät vähemmän tilaa, toimivat myös hyvin.

2023 7

90075 Basilika, Emily, Harvy

90093 Basilika, Pikku-, Balkon Star, Harvy

90272 Tilli, Thalia, Harvy

90426 Korianteri, Micro Splits, Harvy

90514 Kaali,Vihannessinappi,Malschai F1,Harvy

90949 Persilja, Sileälehtinen, Laura, Harvy

91226 Salaatti, Batavia-, Lollo Rossa, Harvy

91320 Salaatti, Tammenlehti-, Cerbiatta, Harvy

91667 Tomaatti, Pensas-, Twiggy Red F1, Harvy

91668 Tomaatti,Pensas-,Twiggy Oran F1, Harvy

90101 Basilika, Mauste-, Loki, Organic

90273 Tilli, Teddy

90291 Sitruunamelissa, Lemona, Organic

90374 Kurkku, Kasvihuone-, Baby F1

90427 Korianteri, Cruiser

90512 Kaali, Lehti-, Westlandse Winter, Organi

90680 Malabarinpinaatti

90830 Oregano/ Mäkimeirami, Organic

90950 Persilja,Sileälehtinen,Gigan.d’Italia,Or

91209 Salaatti, Baby Leaf, Seos

91377 Selleri, Yrtti, Gewone Snij

91576 Tomaatti, Pensas-, Balkonzauber

91726 Tomaatti, Kirsikka-, Tiny Tim

93746 Aulio, Vaahtera-

261202

Siemenmoduuli Harvy

120 siemenpussia

8 Nelson Garden 2023
ART. NR ARTIKEL ART. NR ARTIKEL

vesiviljely ei lainkaan multaa

HARVY 3

LAHJAPAKKAUS 3 OSAA

Sisältää kaiken mitä tarvitaan vesiviljelyyn ja lisäksi valaisin ja ripustin. Sisältää: aloituspaketti

Harvy3 (tuote 5541), LED-lista 15W (tuote 5564) ja imukuppiripustin (tuote 5604).

HARVY 3

VESIVILJELYLAATIKKO

Pieni aloituspakkaus

hydroviljelyyn. Valkoinen laatikko ja kansi kolmelle taimelle ja esikylvetylle kapselille (3 salaattia, 3 basilikaa) + 3 kapselikorit + 250ml erikoisravinnetta. Laatikko PS, korit PP. Valmistettu Ruotsissa. 39 x 15 x 14 cm. 5541 (4)

Energiaa säästävä LED-lista ja muuntaja pienempiin tiloihin. Sopii esikasvatukseen ja lisävaloksi sisäviljelmille. Pit. 39cm, 15W, 230V, 6400K, nimellinen valovirta 1400 lm, nimellinen palamisaika 35000h, PPFD (100 mm) 130 µmol/s/m². 5564

10 Nelson Garden 2023
7312600 055414 7312600 055469
5546 (4)
055643
(5) 7312600

Kasvivalo LED-lista muunt No.1 15W 60cm

Energiaa säästävä LED-lista ja muuntaja. Listaan voidaan kytkeä kaksi LED-lisälistaa (LED No.2, tuotenro 5568). Sopii esikasvatukseen ja lisävaloksi sisäviljelmille. Pit. 60cm, 15W, 230V, 6400K, nimellinen valovirta 1500 lm, nimellinen palamisaika 35000h, PPFD (100 mm) 115 µmol/s/m².

5566 (5)

7312600 055667

KASVIVALOT TALVEHTIMISEEN JA LISÄVALON TARPEESEEN

Pelargoniat, chilikasvit sekä Välimeren alueen kasvit, kuten sitrushedelmät ja oliivipuut, vetäytyvät talvilepoon pimeimpään aikaan. Nämä kasvit talvehtivat parhaiten viileässä ja valoisassa paikassa.

Myös ikkunalaudalla olevat ruukkukasvit kestävät talven paljon paremmin, jos ne saavat lisävaloa. Ikkunasta tuleva vähäinen valo ei riitä siihen, että kasvien fotosynteesi toimisi optimaalisesti.

Kasvivalo LED-lamppu varjostin 15W E27

Energiatehokas LED-lamppu ja helposti asennettava, erityisesti LED-lampulle tarkoitettu varjostin, joka suuntaa valon alaspäin. Esikasvatukseen, talvehtimiseen ja yleisvaloksi. Varjostin polypropeenia (PP). E27-kanta, 15W, 230V, 6400K, nimellinen valovirta 1400 lm, nimellinen palamisaika 25000h, PPFD (100 mm) 105 µmol/s/m².

Kasvivalo LED-lamppu 18W E27

Energiaa säästävä LED-lamppu taimien esikasvatukseen, talvehtimiseen ja yleisvaloksi. Kytketään valaisinjohtoon, esim. tuote 5602 (ei sis. pakkaukseen). Pit. 13cm, halk. 12cm, E27-kanta, 18W, 230V, 6400K, nimellinen valovirta 1600 lm, nimellinen palamisaika 35000h, PPFD (100 mm) 124,4 µmol/s/m².

Kasvivalo valaisinjohto Maadoittamaton valaisinjohto. Käyttövalmis. Valaisin ei sisälly tuotteeseen. Valkoinen, pit. 4m, E27-kanta.

5602 (4)

7312600 056022

Nelson Garden 2023 11

viljelytunneli

Kevään ensilämpö varastoituu viljelytunneleihin ja saa kevätkylvön hyvään alkuun. Kesäksi taimille pystytään luomaan täydelliset olosuhteet, ja talvikylvökin saadaan helposti suojaan kylmältä ja viimalta.

SUORAKYLVÖ ULOS

Siementen kylväminen suoraan maahan tai kasvilavalle on mahdollista, jos siemenet kestävät kylmää tai kasvavat nopeasti. Suurin osa siemenistä sopii kylvettäviksi suoraan, ja silloin esikasvatusastiat eivät vie tilaa sisältä. Tee näin:

1. Puhdista pois kivet ja rikkakasvit. Lannoita maa ja kastele se kosteaksi.

2. Tee maahan pieniä koloja tai vedä siihen kylvövako. Kylvä siemenpussissa olevien ohjeiden mukaan.

3. Kastele vielä kerran varovasti niin, että siemenet eivät lähde karkuun. Pidä kylvös kosteana, kunnes siemenet ovat itäneet.

VINKKI!

Kun peität kylvöksen kuitukankaalla kauden alussa, sen alle muodostuva mikroilmasto suo erinomaiset olosuhteet siementen itämiselle. Kangas myös suojaa haittaeläimiltä, pitää kosteuden tallessa ja tasoittaa lämpötilaa.

Viljelytunneli

Tukeva sääsuoja ja minikasvihuone. Viljelytunneli jatkaa sadonkorjuuaikaa pitkälle syksyyn ja mahdollistaa aikaisen sadon. Päällä fiksut kastelureiät. Polypropeenia (PP). UV-suoja. 105 x 39 x 30 cm

5710 (1)

7312600 057104

Viljelytunnelin kiinnittimet 10 kpl

Viljelytunnelin lisävaruste, kaksi toimintoa: Kiinnittää tunnelin maahan ja edistää ilmanvaihtoa. Polypropeenia (PP). Vihreä. 24,5 cm

5712 (10)

7312600 057128

Viljelytunnelin päädyt 2 kpl

Viljelytunnelin lisävaruste. Luo viljelmälle kosteammat ja paremmat olosuhteet esim. talvikylvöä varten. Polypropeenia (PP). 37 x 5 x 28 cm

5711 (10)

7312600 057111

Nelson Garden 2023 13

esikasvata syksyllä

MIKSI ESIKASVATUS?

Esikasvattamalla saat vahvempia ja terveempiä taimia. Taimet saavat parhaan alun ja ovat suojassa arvaamattomilta kevätsäiltä.

Saat paremman sadon. Kukat ehtivät kukkia ja vihannekset ehtivät kehittyä, vaikka kesä on verraten lyhyt.

Jos esikasvatat useassa erässä, voit myös istuttaa taimet ulos useassa erässä ja kasvukausi pitenee.

14

PIENOISKASVIHUONE

Pienoiskasvihuone, kansi ja kennostot täytettäväksi mullalla tai viljelykapseleilla. Helpottaa kylvöä, esikasvatusta ja koulimista. Laatikko kierrätysmateriaalia, PP. Kansi PP, kennostot PS. 14 kylvökapselia kompostoitavaa kookoskuitua, turvetta ja ravinteita.

38 x 24 cm

PIKKUKENNOSTO 3KPL

Pienoiskasvihuone

5785 (8)

Pienet 14-paikkaiset kennostot voi täyttää mullalla tai valmiilla kapseleilla. Helpottaa kylvöä, esikasvatusta ja koulintaa. Aseta tarjottimelle tai Pikkukennosto 3kpl

SIEMENANNOSTELIJA, VIHREÄ

Siementen annostelija, jossa pitkä nokka ja kuusi eri kokoista aukkoa. Kannen aukko käännetään nokan kohdalle riippuen siemenen koosta. Nokassa on rihlat, ettei siemenet valu liian nopeasti. 8 x 12 cm

Vermikuliitti, 3l Luonnollinen maanparannusaine, joka pitää mullan kosteana, lämpimänä ja kuohkeana. Käytetään myös kylvöksen katteena.

7124 (24)

1247

Perliitti, 6l Luonnollinen maanparannusaine, joka pitää mullan ilmavana ja kuohkeana sekä huolehtii kasvien juurten hapensaannista.

7120 (12)

Nimisäle bambua, 13 cm 12kpl/pakk.

5998 (16)

Koulintasetti

Sievä koulintasetti. Sisältää minilapion ja -haran sekä istutuspuikon.

5983 (20)

16 Nelson Garden 2023

7312600 057234

PIENOISKASVIHUONE SOLID PIKKUKENNOSTOT

Tukeva pienoiskasvihuone, kooltaan juuri sopiva ikkunalaudalle. Mukana kolme kätevää pikkukennostoa. Erinomainen esikasvatukseen. Pohja kierrätysmateriaalia, PP. Kansi PET.

Mitat: 14 x 68 cm

TAIMIKASVATUSLAATIKKO

Tukeva ja kestävä taimikasvatuslaatikko. Erinomainen esikasvatukseen kennoissa, ruukuissa tai turvebriketeissä (ei sisälly). Kierrätysmateriaalia, PP.

Mitat: 37 x 23 cm

Valmistettu kierrätetyistä pakkauslaatikoista

KUITURUUKKU

Kuituruukku esikasvatukseen. Sopii erinomaisesti kylvölaatikkoon tai pienoiskasvihuoneeseen. Voidaan istuttaa suoraan maahan, johon ruukku maatuu.

Kuituruukku Ø8cm 12kpl

5733 (32)

7312600 057333

Pienoiskasvihuone Solid Pikkukennostot

5773 (10)

7312600 057739

Taimikasvatuslaatikko

5770 (22)

7312600 053526

Muoviruukku 7 cm, 8 cm syvä 25 kpl. 5723 (40) Muoviruukku 9 cm, 10 cm syvä 20 kpl. 5724 (24) 7312600 057241

kasvata lavakauluksessa

Katekangas kasvilavalle, 2 kpl

Katekangas kasvilavan päälle tai pohjalle, estää rikkakasvit (leikkaa reiät taimille, peitä esim. kaarnalla). Estää valon, mutta läpäisee ilman, veden ja ravinteet.

Polypropeeni (PP) 50 g/m². 1,1 x 1,5 m

5358 (12)

7312600 053588

Luo paremmat viljelyolosuhteet ja suojaa kasveja

Kasvuharso lavakaulus

Lavakaulukselle mitoitettu kasvuharso, jossa kuminauha. Helppo käyttää. Suojaa tuulta, voimakasta auringonpaistetta ja ei-toivottuja hyönteisiä vastaan. Kestää UV-säteilyä. Kestävä. Polypropeeni 23 g/m². 1,4 x 1,8 m

5356 (12)

7312600 053564

Alusta lavakaulukselle

Suojaava alusta lavakaulukselle terassille tai parvekkeelle. Sopii myös alustaksi koulimisen yhteydessä.

Alusta lavakaulus

Mitat 86 x 126 cm 5841 (5)

7312600 158412

Alusta lavakaulus

Mitat 66 x 86 cm 5843 (5)

7312600 158436

18 Nelson Garden 2023

Muotoonommeltu katekangas lavakaulukselle

Muotoonommeltu katekangas kahdelle päällekäin laitetulle lavakaulukselle.

Asetetaan sisäpuolelle estämään mullan karkaamista ja rikkakasvien kasvua. Polypropeeni 50 g/m

5353 (10)

7312600 053533

301229 (12)

7049883 012291

Nelson Garden 2023 19
jotka asennetaan lavakaulukseen ja peitetään kasvuharsolla tai muovilla viljelyolosuhteiden parantamiseksi ja kasvien suojelemiseksi. lavakaulukseen. Muotoonommeltu kasvuharso resoreineen parantaa viljelyolosuhteita ja suojaa kasveja. UV-suojattu. Polypropeeni (PP) 50 g/m2.
Syksyn kylmä viima, talven matalat lämpötilat, kevätauringon terävät säteet, yllättävät hallayöt, kutsumatta paikalle lentävät vieraat ja itsepäinen rikkaruoho – tästä löydät kankaita erilaisiin tarkoituksiin.

MILLOIN BIOHUMUS TERRAA KÄYTETÄÄN?

• Puiden, pensaiden ja perennojen istutuksen yhteydessä

• Kun luodaan kukkapenkkejä tai puutarhamaata

• Kukkapenkin, puutarhamaan, istutuslaatikoiden, ruukkujen ja istutusastioiden maanparannukseen

20 Nelson Garden 2023

Biohumus Terra

BIOHUMUS TERRA sisältää sekä biohumusta että biohiiltä. Biohiili toimii hiilinieluna. Se parantaa maan rakennetta ja terveyttä ja saa mikrobit viihtymään.

Nelson Garden 2023 21 NEW Lisää rakennetta ja elämää
ulkomultaan!
Biohumus Terra, 5L 7053 (4) Biohumus Terra, 5L 7055 (60)

MILLOIN BIOHUMUSTA KÄYTETÄÄN?

• Maaperän elvytyksessä

• Siementen ja pistokkaiden istutuksessa

• Ruukkukasvien kastelun ja lehtilannoituksen yhteydessä

• Sekoitettuna ruukkukasvien multaan tai kasvimaahan

• Voidaan käyttää sisällä ja ulkona

22 Nelson Garden 2023

Biohumus

BIOHUMUS sisältää paljon hyödyllisiä maaperän bakteereja ja sieniä, humus- ja fulvohappoa sekä kasvuhormoneja. Biohumus vahvistaa kasvien vastustuskykyä sairauksia vastaan.

Nelson Garden 2023 23
Biohumus, 5L 7052 (4) Biohumus, 5L 7054 (60)
NEW

Istutuslapio leveä 33cm FSC

Leveä istutuslapio ruostumatonta terästä. Kahva FSC-sertifoitua saarnia. Kätevä ja laadukas käsityökalu. P 33 cm

7620 (10)

7312600 076204

Möyhennin 28 cm FSC

Möyhennin ruostumatonta terästä. Kahva FSC- sertifoitua saarnia. Käytetään maan möyhentämiseen. Kätevä ja laadukas käsityökalu. P 28 cm

7624 (10)

7312600 076242

Talikko 83 cm FSC

Puolipitkä talikko mustaksi lakattua terästä ja FSC-merkittyä saarnia. Erinomainen koro- tetuille alustoille, esim. kasvilavoille. Kätevä, laadukas työkalu. Pituus 83 cm

7642 (5)

7312600 076426

Lapio 83 cm FSC

Puolipitkä lapio mustaksi lakattua terästä ja FSC-merkittyä saarnia.

Erinomainen korotetuille alustoille, esim. kasvilavoille. Kätevä, laadukas työkalu. Pituus 83 cm

7640 (5)

7312600 076402

Kuokka 30 cm FSC

Kuokka ruostumatonta terästä. Kahva FSC- sertifoitua saarnia. Kätevä ja laadukas käsityökalu.

7630 (10)

7312600 076303

24 Nelson Garden 2023
FSC-sertifioidut saarnipuusta valmistetut kädensijat on tuotettu vastuullisella tavalla markkinoiden kattavimpien ympäristövaatimusten mukaisesti.

korista juuttinarulla

Puunsidos juuttikangasta 25 m Leveä puunsidos, jota voi käyttää koristeena, puiden sitomiseen ja villamaton kiinnittämiseen kasvien ympärille suojaksi. 6 cm x 25 m.

6235 (6)

Luonnonniini

Luonnonniintä sitomiseen ja koristeluun. 50 g.

6040 (40 )

7312600 060401

Jute naru luonnonväri 200 m Luonnonvärinen juuttinaru.

6207 (6)

7312600 062078

Puunsidos juuttikangasta 6x500cm Puunsidos vastaistutetuille puille. Kaunis myös esim. kranssien koristeena. 6 cm x 5 m.

6233 (12)

7312600 162334

Luonnonheinänaru

Luonnonheinästä tehty kaunis sidontanaru. Biologisesti hajoava. Mieto heinän tuoksu. 3mm paksua, 15 m

6234 (20)

7312600 062344

Sidontalanka, 2 kpl 1 galvanoitu ja 1 vihreä muovitettu rautalanka. ø 0,75 mm, pituus 2 x 40 m.

6060 (12)

Kukkalanka sidontaan Vihreä myrtelanka, esim. kranssin sidontaan. ø 0,3 mm, pituus 100 m.

6065 (20)

7312600 060654

Nelson Garden 2023 25

JUUTTISÄKKI

Juuttisäkki kasvien peittämiseen. Suojaa pakkaselta ja lumelta sekä voimakkaalta auringonpaisteeltakin, myös kuivuudelta keväisin. Voidaan käyttää mm. ruukunsuojana, polttopuiden varastoimiseen, vihannesten säilyttämiseen ja lahjasäkkinä jouluna. Materiaali: juuttikuitu.

7312600 053724

JUUTTIKANGAS

Suojaa esim. ikivihreitä kasveja auringolta, kylmältä ja tuulelta.

7312600 153844

Kasvuharso 30g/m² 2x5m 5372 (12) Kuplamuovi 0,5 x 3 m 5384 (36)

KASVUTUNNELI

Kasvutunneli puutarhaan. Suojaa tuulelta, voimakkaalta auringolta ja hyönteisiltä. Pidentää kasvukautta. Kahdeksan metallikaarta asennettuina polypropeenista (PP) valmistetun kuitukankaan (60 g/m2) kanaviin. 0,5 x 3 m.

Kasvutunneli 3 m

5350 (8)

7312600 053502

GARDEN WASTEBAG

Kestävästä materiaalista valmistettu säkki, joka sopii erinomaisesti pihan kevät- ja syyssiivoukseen. Säkkiin voi kerätä myös painavampaa roskaa. Sitä voi kantaa tai vetää perässään tarttumalla säkin pitkiin kahvoihin. Se on myös helppo tyhjentää alareunoissa olevien apulenkkien avulla.

Garden WasteBag 40 x 60 x 60 cm

Kestävä puutarhasäkki. Pohjalenkki tarjoaa hyvän otteen tyhjennettäessä. Valkoisessa säkissä

4 mustaa kantokahvaa. Valmistettu kudotusta polypropeenikankaasta. 60 x 40 x 60 cm, n.140 l. Enintään 200kg.

5283 (10)

7312600 152830

Nelson Garden 2023 27
pidentää
kasvukautta

suojaa kasvejasi

Eristävä ruukunsuoja esim. Parvekkeella talvehtiville ruukkukasveille. Tarranauha ja nyörit. Polypropeenia (PP) 100g/m 2 ja 30g/m 2 sekä polyeteeniä (PE). 4 cm paksu solumuovialusta. Kork. 50 cm, Ø 45 cm.

Onko sinulla ruukkuperennoja jotka talvehtivat ulkona? Valitse pakkasenkestävä ruukku, mikä kannattaa myös suojata ulkopuolelta. Näin juuret saavat suojaa pakkaselta ja tuulelta.

Ruukunsuoja 5270
7312600
(10)
152700

100% luonnontuote

TALVISUOJA VILLA

100% luonnontuote. Villamatto, joka suojaa kasveja kuivumiselta, rikkaruohoilta, kylmyydeltä, pakkaselta ja vedeltä. 350 g/m 2

villa 150 x 50 cm 5272 (12)
Talvisuoja

SUOJAMATTO VILLA

Villainen suojamatto suojaa kasveja ruukuissa ja istutuksissa kuivumiselta ja rikkaruohoilta. Suojamattoa

voi lisäksi käyttää suojaamaan ruukkukasveja kylmyydeltä, niin ylä- kuin alapuoleltakin.

100% luonnontuote.

30 Nelson Garden 2023
7312600 053366 7312600 053342 Suojamatto villa Ø21 cm, 2 kpl 5334 (12) Suojamatto villa Ø30 cm, 2 kpl 5336 (12)
NEW

puutarhakäsineet

Lasten käsine, valmistettu kierrätetyistä muovipulloista

LASTEN KÄSINE RECO

Tiiviisti kierrätyspolyesteristä (vesipulloista) ja spandeksista neulottu käsine lapsille, kämmenen puolella ja sormenpäissä nitriilipäällyste.

Hyvin notkea käsine, hyvä ote.

32 Nelson Garden 2023
7274-3 7275-3 7274-4 7275-4 Lasten käsine Reco, roosa (12) Lasten käsine Reco, sininen (12)

Cosy, mintunvihreä

7281-7 7281-8

7281-10

Jokaiseen tilanteeseen!

Cosy, viininpunainen

COSY

Notkea, lämmin käsine polyesterineulosta. Akryylivuori ja musta nitriilipäällyste. Lämmin, taipuisa ja mukava käsine puutarhatöihin kylminä päivinä.

sininen punainen

12600 073265

12600 173262

12600 073289

12600 173286

12600 273283

Klassinen käsine joustavaa spandexia ja kestävää pintanahkaa. Taipuisa, kestävä ja mukava kädessä. Raskaampiin puutarhatöihin.

Nelson Garden 2023 33
7280-7 7280-8 7280-10
(12)
(12)

YLEISET MYYNTIEHDOT

1. Johdanto

1.1 Näitä yleisiä myyntiehtoja (”Ehdot”) sovelletaan myytäessä Nelson Garden Oy:n (y-tunnus 1907716-3) (”Myyjä”) tavaroita yritysasiakkaille (”Ostaja”). Tavaroita, joita Myyjä myy sellaisen sopimuksen mukaisesti, johon Ehdot on liitetty, kutsutaan tässä sanalla (”Tuotteet”). Jos Ehdoissa annettujen tietojen ja siinä sopimuksessa (”Sopimus”) annettujen tietojen välillä, johon Ehdot on liitetty, esiintyy ristiriitaa, Sopimus on etusijalla, ellei siinä muuta ole mainittu. Ehdot on integroitu osa Sopimusta. Vain kirjallinen Sopimus voi mennä Ehtojen edelle.

1.2 Alan ehtoja tai Ostajan käytössä olevia ehtoja ei sovelleta Myyjän myydessä Tuotteita Ostajalle, vaikka Myyjä ei tällaisia ehtoja olisikaan torjunut.

2. Hinnat

2.1 Kaikki hinnat on annettu euroissa (EUR) ja ne ovat arvonlisäverottomia.

2.2 Myyjä pidättää oikeuden hintojen tarkistamiseen syistä, joihin Myyjä ei voi vaikuttaa – esimerkiksi valuutan arvossa tapahtuvien muutosten, tuontirajoitusten, verotuksessa tapahtuvien muutosten, maksujen ja muiden viranomaispäätösten tai vastaavien perusteella – myös sen jälkeen, kun Myyjän ja Ostajan välillä on tehty sopimus. Myyjällä on näissä tapauksissa oikeus muuttaa hintoja vastaavasti ilman ennakkoilmoitusta.

2.3 Myyjä pidättää oikeuden hinnoissa esiintyviin virheisiin.

2.4 Myyjä sitoutuu antamaansa tarjoukseen kolmenkymmenen (30) kalenteripäivän ajan tarjouksen päivämäärästä.

2.5 Tuotteiden tilaamista ei tilauksen jättämisen jälkeen voi peruttaa.

2.6 Kun tilaus on jätetty, Ostajan katsotaan hyväksyneen Ehdot ja niitä sovelletaan siinä määrin kuin Myyjän ja Ostajan välillä ei muuta ole kirjallisesti sovittu.

3. Valikoima

3.1 Osa valikoiman Tuotteista on kausituotteita ja siksi saatavilla vain kyseisen myyntikauden ajan.

3.2 Mitä tulee siemenpusseihin ja sipuleihin, Myyjä pidättää oikeuden korvata tilatut Tuotteet muilla saatavilla olevilla Tuotteilla, joiden ominaisuudet ovat samanlaiset tai samankaltaiset ja jotka ovat samaa hintaluokkaa, siinä tapauksessa, että tilatut Tuotteet on myyty loppuun ja Myyjällä on varastossa muita Tuotteita, joilla on samankaltaiset ominaisuudet.

3.3 Myyjällä on oikeus järjestää loppuunmyynti.

4. Maksu

4.1 Lasku lähetetään Ostajalle erillisenä lähetyksenä ja maksu suoritetaan kolmenkymmenen (30) kalenteripäivän kuluessa laskun päivämäärästä.

4.2 Myyjä pidättää oikeuden selvittää Ostajan luottotiedot. Jos Myyjä katsoo, että Ostaja ei ole luottokelpoinen, Ostajalle ei myönnetä luottoa ja Myyjällä on oikeus vaatia maksua ennakkoon tai myöntää luottoa vakuutta vastaan.

4.3 Myöhästyneestä maksusta peritään huomautusmaksu ja lain mukainen viivästyskorko.

5. Omistusoikeus

5.1 Toimitettujen Tuotteiden omistusoikeus säilyy Myyjällä, kunnes koko ostosumma, myös mahdolliset lisäkustannukset, on kokonaan maksettu. Myyjällä on oikeus vaatia toimitusta takaisin, jos Ostaja ei täytä maksuvelvollisuuttaan.

5.2 Siihen saakka kunnes Ostaja on suorittanut täyden maksun Tuotteista, Ostaja sitoutuu huolehtimaan Tuotteista, olemaan tekemättä minkäänlaisia muutoksia Tuotteisiin ilman Myyjän kirjallista suostumusta ja olemaan antamatta Tuotteiden käyttöoikeutta eteenpäin tai muutoin hävittämättä niitä.

6. Toimitus

6.1 Valittavissa olevat toimitustavat ja arvioitu toimitusaika riippuvat siitä, millaisia Tuotteita on ostettu ja mihin osoitteeseen ne on määrä toimittaa.

6.2 Myyjä pidättää oikeuden lähettää tilatut Tuotteet erillisinä toimituksina, jos Myyjä pitää tätä toimitustapaa sopivimpana. Ostaja maksaa kuitenkin vain yhden rahdin.

6.3 Toimituksen kokonaisarvo ratkaisee sen, onko toimitus rahtivapaa (ks. alla).

6.4 Toimituskulut ovat 15 euroa. Ne lisätään ja veloitetaan kustakin toimituksesta.

Siemenpussit: Rahtivapaa, kun yli 20 euroa.

Sipulit: Rahtivapaa, kun yli 150 euroa. Muut tavarat: Rahtivapaa, kun yli 500 euroa.

6.5 Jos Tuotteet ovat loppuneet varastosta, Myyjällä ei ole toimitusvelvollisuutta. Myyjä ei käsittele jälkitoimituksia.

6.6 Jos siemeniä tai sipuleita käsittävien Tuotteiden kohdalla on toimitusvaikeuksia, Myyjä pidättää oikeuden korvata tilatut lajikkeet vastaavilla Tuotteilla.

6.7 Viileitä tai lämpimiä olosuhteita vaativia Tuotteita toimitettaessa Myyjä pidättää oikeuden suunnitella toimitukset uudelleen niin, että Tuotteet kuljetetaan aiheuttamatta niille vahinkoa.

6.8 Alle 10 euron toimituksiin lisätään 7,50 euron käsittelymaksu (pois lukien alv).

6.9 Kuormalavan toimittamisesta veloitetaan hyväksytyn EUR-lavan kulloinkin voimassa oleva hinta

6.10 Tuotteet toimitetaan INCOTERMS 2020 -ehtojen mukaisesti DAP Ostajan osoitteeseen, ellei muusta toimitusosoitteesta ole Sopimuksessa erikseen sovittu.

6.11 Toimituspaikassa ylimääräisiä kustannuksia aiheuttavat olosuhteet veloitetaan Ostajalta, esimerkiksi, mutta ei ainoastaan silloin, jos Ostajan edustaja ei ole paikalla toimituksen saapuessa tai odotusajan puitteissa tai jos toimituspaikassa vallitsevat olosuhteet vaativat erityisiä apuvälineitä kuorman purkamiseen.

6.12 Jos toimitus myöhästyy, Ostajaan otetaan yhteyttä lisätietojen antamista varten.

7. Palautusoikeus

7.1 Ostajalla on oikeus palauttaa Tuotteet, jos kyseessä ovat erikseen pakatut siemenet, ”Viljele vuoden ympäri/Så året runt” -tuotteita lukuun ottamatta.

7.2 Palautusoikeus koskee ainoastaan yllä olevan kohdan 7.1 mukaisia siemenpusseja, joita Ostaja ei ole saanut myytyä kauden aikana ja jotka palautetaan Myyjälle saman myyntikauden aikana ennen 15. elokuuta.

7.3 Täysi hyvitys palautetuista Tuotteista on korkeintaan 50 % tuotemerkkiä kohti laskutetusta arvosta ja se rajoittuu Myyjän laskuttamaan Ostajaan ja lasketaan yksittäistä myyntipaikkaa kohti.

7.4 Ostaja vastaa kustannuksista ja palautuskuljetukseen liittyvistä riskeistä.

7.5 Palautetuista Tuotteista tehdään Ostajalle hyvityslasku saman myyntikauden syyskuun 30. päivänä.

7.6 Myyjä ei käsittele palautuksia, jotka ovat saapuneet viimeisen palautuspäivän jälkeen, eikä palautusoikeus koske niitä.

7.7 Yksi edellytys sille, että Ostaja voi hyödyntää tämän kohdan 7 mukaista palautusoikeutta on, että palautetut Tuotteet palautetaan Myyjälle samassa kunnossa missä

ne olivat silloin, kun ne toimitettiin Ostajalle. Palautuksen hyväksyminen tapahtuu vasta, kun Myyjä on vastaanottanut ja tarkistanut palautetut Tuotteet.

7.8 Sellaisten Tuotteiden palauttaminen, joita palautusoikeus ei kata, hyväksytään ainoastaan Myyjän kanssa tehdyn kirjallisen sopimuksen perusteella, ja ne korvataan ainoastaan, jos Tuotteet toimitetaan alkuperäispakkauksessa ja Tuotteet ovat vahingoittumattomia saapuessaan Myyjälle.

8. Reklamaatio

8.1 Ostajalla on velvollisuus tutkia ja tarkistaa Tuotteet heti otettuaan toimituksen vastaan. Ostaja ei voi vedota virheisiin, jotka Ostajan olisi pitänyt havaita tarkastuksen yhteydessä.

8.2 Jos kolleja puuttuu tai havaitaan kuljetuksen aikana tapahtunut vahinko, tästä huomautetaan kuljetusliikkeelle tekemällä merkintä rahtikirjaan ennen lähetyksen kuittaamista. Jos kuljetuksen aikana on tapahtunut vahinko, reklamaatioon on liitettävä kuva tavarasta, myös pakkauksesta, lavasta ja rahtikirjasta.

8.3 Reklamaation on saavuttava Myyjälle 5 työpäivän kuluessa toimituksen vastaanottamisesta osoitteeseen customerservice.fi@nelsongarden.com.

8.4 Myyjä takaa pakattujen siementen aitouden, itävyyden ja puhtauden laskutettuun summaan asti Tuotteen Parasta ennen -päiväykseen saakka. Korjuutulosta ei taata. Voimassa olevien määräysten mukaisia ohjeita jälkianalyysiin liittyvästä näytteenotosta noudatetaan.

8.5 Ostajalle maksettava korvaus on korkeintaan Myyjän laskuttama summa. Myyjä ei vastaa kuljetusliikkeen aiheuttamasta myynnin menetyksestä eikä korvaa sitä.

8.6 Myyjä vastaa mahdollisista palautuskuljetuksen kustannuksista ainoastaan silloin, kun palautus tapahtuu Myyjän antamien ohjeiden mukaisesti. Tällaiseen palautukseen liittyvistä riskeistä vastaa Myyjä.

9. Force Majeure

9.1 Jos Myyjän Sopimuksen ja/tai Ehtojen mukaiset toimet estyvät kokonaan tai osittain sellaisten olosuhteiden vuoksi, joihin Myyjä ei ole voinut vaikuttaa tai joita se ei kohtuullisin keinoin ole pystynyt ennustamaan, kuten työtaistelun, tulipalon, räjähdyksen, luonnonkatastrofin, pandemian, valuuttarajoitusten, viranomaismääräysten, sodan tai sodan kaltaisten tapahtumien, terroritekojen, sadon epäonnistumisen, Myyjään vaikuttaneiden laajojen verkkohäiriöiden tai muun lueteltuihin tapahtumiin verrattavissa olevan tapahtuman takia tai Myyjän alihankkijoiltaan saamien toimitusten myöhästyttyä tai epäonnistuttua (”Force Majeure”), Myyjä on vapautettu velvollisuudestaan suorittaa velvoitteensa sinä aikana, jolloin toimia on olosuhteiden pakosta lykättävä.

9.2 Jos kohdataan jokin Force Majeure -tilanne, Myyjä kertoo siitä Ostajalle viivytyksettä.

9.3 Jos Sopimusta ei Force Majeure -tilanteen takia voida noudattaa kahteen (2) kuukauteen tai yli, voi Ostaja Myyjältä saamansa kirjallisen ilmoituksen jälkeen purkaa sopimuksen. Minkäänlaista korvausvelvollisuutta ei ole, jos Sopimus puretaan tämän kohdan 9.3 mukaisesti.

10. Henkilötiedot Myyjä voi Sopimuksen ja/tai Ehtojen puitteissa käsitellä Ostajan palveluksessa olevien henkilöiden henkilötietoja. Tällaisten palveluiden puitteissa mahdollisesti tapahtuvasta henkilötietojen käsittelystä, joita palveluita Myyjä myy Sopimuksen ja/ tai Ehtojen mukaisesti ja jossa Myyjä päättää käsittelyn tarkoituksesta ja keinoista, rekisterinpitäjä on Myyjä. Lisätietoja siitä, miten Myyjä käsittelee henkilötietoja saa ottamalla yhteyttä Myyjään.

11. Vastuuvapaus

11.1 Myyjä vastaa vain suorista kustannuksista, vahingoista ja tappioista, joita Ostajalle on aiheutunut sen seurauksena, että Tuotteita ei ole toimitettu Sopimuksen ja/tai Ehtojen mukaisesti tai muutoin sen seurauksena, että Myyjä on rikkonut Sopimuksen ja/tai Ehtojen mukaisia velvollisuuksiaan.

11.2 Tuotevastuun osalta Myyjä vastaa Tuotteiden aiheuttamista vahingoista ainoastaan, jos voidaan osoittaa, että vahinko johtuu Myyjän tuotannossa tapahtuneista virheistä.

11.3 Myyjän vastuu ei kata epäsuoria kustannuksia, vahinkoja tai tappioita, eikä myöskään vaatimuksia, joita jokin kolmas osapuoli Ostajalle esittää, ellei Sopimuksessa ja/tai Ehdoissa ole muuta mainittu.

11.4 Myyjän vastuu on Sopimuksen ja/tai Ehtojen puitteissa rajattu 10 000 000 Ruotsin kruunua vastaavaan summaan (ml. korko ja muut lisäkustannukset) vahinkotapausta kohti.

12. Riidat ja sovellettava laki

12.1 Sopimuksessa ja Ehdoissa sovelletaan Suomen lakia.

12.2 Sopimuksen ja/tai Ehtojen johdosta syntyneet riidat käsitellään ja ratkaistaan ensisijaisesti Myyjän ja Ostajan välisessä yhteisymmärryksessä neuvottelemalla. Jos riitaa ei pystytä ratkaisemaan yhdessä 90 kalenteripäivän sisällä, riita viedään yleiseen tuomioistuimeen alla olevan kohdan 12.3 mukaisesti.

12.3 Sopimuksen ja/tai Ehtojen johdosta syntyneet riidat ratkaistaan yleisessä tuomioistuimessa siellä, missä Myyjän toimipaikka sijaitsee.

13. Muuta

13.1 Lisätietoja Myyjästä ja Tuotteista on annettu osoitteessa www.nelsongarden. com.

13.2 Ostaja pääsee tilausvahvistukseen, laskuihin ja myyntikauden siemenpalautusten rekisteröintiin kirjautumalla sisään Myyjän kotisivuille JM-Sisäänkirjaus -painikkeen kautta. Kirjautumistiedot näkyvät vastaanottajan laskulla. Jos kirjautumistiedot puuttuvat, ota yhteyttä osoitteeseen customerservice.fi@nelsongarden.com.

13.3 Kemikaalien käyttöturvallisuustiedotteet ovat ladattavissa osoitteessa www. ecoonline.fi.

13.4 Myyjä pidättää oikeuden tuotekuvastossa ja hinnastossa mahdollisesti esiintyviin painovirheisiin ja muutoksiin valikoimassa kulloinkin meneillään olevan kauden aikana.

13.5 Jos Sopimuksen ja/tai Ehtojen jonkin määräyksen katsotaan olevan pätemätön, tämä ei tarkoita, että Sopimus ja/tai Ehdot kokonaisuudessaan ovat pätemättömiä, vaan Sopimusta ja/tai Ehtoja korjataan kohtuullisella tavalla siltä osin kuin pätemätön kohta vaikuttaa olennaisesti osapuolten keskinäiseen kauppaan tai suoritukseen Sopimuksen ja/tai Ehtojen mukaisesti.

13.6 Jos osapuoli laiminlyö jotakin Sopimuksen ja/tai Ehtojen mukaista oikeutta tai ei totea tiettyä Sopimukseen ja/tai Ehtoihin liittyvää suhdetta, se ei tarkoita, että osapuoli olisi tässä mielessä luopunut oikeudestaan.

13.7 Ehtoihin tai Sopimukseen ei sovelleta Myyjän tai Ostajan valtiossa käytössä olevia kansallisia ja kansainvälisiä kauppaoikeudellisia määräyksiä.

13.8 Myyjä on mukana Rinki Oy:ssä.

Nelson Garden 2023 35
Nelson Garden Oy, Joukahaisenkatu 1 C, 0520 TURKU www.nelsongarden.com Puh: 0207 439 970

Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.