SYYSSIPULIT 2023
VALKOSIPULIT JA AMARYLLIKSET
KUKKASIPULIT,
Hei viljelyharrastajat, Kuinka saada suurin hyöty pienellä panostuksella?
Yhä useampia houkuttelee syyssipulien helppous; istuta sipulit maahan syksyllä ja saat nauttia keväällä kauniista kukista. Tämän vuoden kuvastosta löytyy jälleen ihana sekoitus perinteisiä kukkasipuleita erilaisina jännittävinä muunnoksina.
Tämän vuoden uutuuksissa on taianomainen yhdistelmä punaista, valkoista, vaaleanpunaista ja liilaa. Jännittävä sekoitus upeita tulppaaneita, komeita amarylliksiä ja suurta laukkaa.
Syyssipulien istuttaminen on palvelus myös hyönteisille. Nelson Garden pitää luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä ja vahvistamista erittäin tärkeänä asiana. Siksi merkitsemme kukkasipulimme pölyttäjiä kuvaavalla symbolilla – näin kuluttajat tietävät, mistä lajikkeista pienet pölyttävät ystävämme pitävät kaikkein eniten.
Nelson Garden kantaa vastuunsa tarjoamalla kestävästi tuotettuja ja tarkasti testattuja, korkealaatuisia tuotteita. Haluamme myös olla inspiraation lähde, ojentaa auttavan kätemme ja olla viljelyharrastajan luottoystävä. Olemme mukana tukemassa ja ohjaamassa harrastajia niin, että jokaisen puutarhaunelmat toteutuisivat.
2 KANSIKUVA: Markus Danielsson Sisältö Lovely Match ................................................. 3 Normaalipakkaus .......................................... 4 Big Pack....................................................... 10 Kilosipuli, irtomyynti................................... 11 Valkosipuli................................................... 12 Amaryllis ..................................................... 14 Valikoima .................................................... 16 Ennakkotilaus ............................................. 18 Yleiset myyntiehdot.....................................19
Lovely Match
Lovely Match kuuluu kuluttajien suosikkeihin ja on jopa niin suosittu, että se tahtoo loppua telineestä ensimmäisenä.
Kevätkurjenmiekka, Tarhasahrami, Posliinihyasintti LM Iris & Friends
’Katharine Hodgkin’, ’Cream Beauty’
Kevään ensimmäiset iirikset, hyasintit ja krookukset kukkapenkkiin ja ruukkuun.
Iiristen vaaleansininen väri valaisee, ja sitä täydentävät posliinihyasintin samanvä riset kukat. Keltaiseen kuvioon sointuvat täydellisesti krookuksen pehmeät sävyt.
3712 10/15 cm
Tulp/Hyac/Anem
LM Romantic Garden
’Foxtrot’, ’Delft Blue’, ’Blue Shades’
Balkaninvuokon ja hyasintin sinivioletti yhdistelmä on täydellinen tulppaanin vaaleanrosan sävyjen rinnalla. Kaunis kimppu joko kukkapenkkiin tai ruukkuun.
3745 0401-0531 10-45 cm 15 Kpl/pakk
Tulppaani
LM Hero in Love
’Black Hero’, ’Finola’
Moderni, mutta samalla romanttinen yhdistelmä kerrottuja tulppaaneja.
Voimakkaan tumma ’Black hero’ ikään kuin suojelee pariaan, herkän roosaa
’Finola’a -ihastuttava pari!
Tulppaani
LM Lovely Royals
’Mondial’, ’Sweet Desire’, ’Blue Diamond’ Kauniin täyteläiset tulppaanit vitivalkoisessa, ihanan vaaleanpunaisessa ja herkullisen punaliilassa sävyssä. Romanttinen väriskaala, mieto tuoksu ja kerroksittaiset terälehdet tekevät tästä seoksesta aivan erityisen. Kaunis myös kimpussa.
3715 0501-0615
50-60 cm 8 Kpl/pakk
30-45 cm 9 Kpl/pakk
3735 0401-0531
3
1 2 3 4 Z
Houkuttelee pölyttäjiä
Hintaryhmät
Tuoksuva
Erityisen suuri kukka
Villieläimet karttavat lajiketta Jakautuva
Normaalipakkaus
Paljon sipuleita kussakin telineessä
Jokaisessa telineessä on peräti 35 kannaketta. Lukumäärää on lisätty liiketilan hyödyntämiseksi parhaalla mahdollisella tavalla.
Lajitelmat
Valitse seuraavista huolella laadituista lajitelmista.
YKSI TELINE
KHN130
n. 325 pakk / 35 lajiketta
(Mini) KHN135
n. 260 pakk / 35 lajiketta
KAKSI TELINETTÄ
KHN230
n. 640 pakk / 65 lajiketta
(Mini) KHN235
n. 530 pakk / 65 lajiketta
KOLME TELINETTÄ
KHN330
n. 920 pakk / 65 lajiketta
Huomaa, että pakkausten määrä lajitelmaa kohti voi vaihdella sesongin kuluessa.
Lajitelmat ilman telinettä
Pakataan laatikoihin.
Lajitelma KHN1, 50 pakk / 20 lajiketta
Lajitelma KHN2, 90 pakk / 40 lajiketta
4 Hintaryhmät
Tasetti
’Paper White ’
’Paper White’ on hurmaavasti tuoksuva tasetti, jolla on kauniin valkoiset kukat. Kasvata jouluksi sisällä, istutukseen sopii hienosti marmorimurska.
Darwintulppaani
’Hakuun’
Viileä kaunotar, suurikukkainen tulppaani myös keväällä hieman varjoisaankin kukkapenkkiin. Sipuleita on hyvä istuttaa puutarhassa sinne tänne. Tulppaani on jalostettu Japanissa ja saanut nimensä tunnetulta zen-mestarilta.
Darwintulppaani
’Apricot Pride’
Ihana aprikoosinvärinen tulppaani, jossa on jännittäviä vaaleanpunaisia juovia. Suuret pastellisävyiset kukat pitkien ja komeiden varsien päässä nousevat komeasti kukkapenkistä. Sopii erinomaisesti myös leikkokukaksi.
25000 1201-0131
40 cm 3 Kpl/pakk
Darwintulppaani
’Van Eijk’
Komea ja tukeva, suurikukkainen tulppaani, joka kestää pitkään. Värinsä ansiosta lajike vangitsee katseet kukkapenkissä. Kukkii romanttisen roosan ja rohkean punajuurenpunaisen sävyissä ja sopii siksi yhteen kaikkien puutarhan värien kanssa.
25140 0401-0531
40-50 cm 6 Kpl/pakk
Liljatulppaani
’Pieter de Leur’
Tulipunainen tulppaani, joka puhkeaa loistamaan kun kaunis kruunumainen kukka avautuu. Kukan elegantti muoto ja sirot suiponmalliset terälehdet tuovat tyylikkyyttä. Sopii upeasti sinisten kevätkukkien seuraksi.
0501-0615
25100
0401-0531
40-50 cm 5 Kpl/pakk
45-55 cm
25110
Darwintulppaani
Ihana sekoitus erivärisiä Darwin hybriditulppaaneja. Darwin hybridi-tulppaani on puolivarhainen tulppaani, jolla on suuret yksinkertaiset kukat ja pitkät, vahvat varret. Darwin hybridi-tulppaanista voi tulla pitkäikäinen asukas puutarhaasi. Erittäin hyvä leikkokukka.
Liljatulppaani
’Vendee Globe’
Tämä tyylikäs tulppaani loistaa kukkapenkissä kuin palava soihtu. Jokaisessa kukassa on ainutlaatuinen kuvio oranssinpunaisia liekkejä keltaista, suippoa terälehteä vasten. Istuta suuriin ryhmiin luodaksesi näyttävän vaikutelman. Sopii leikkokukaksi.
45-55 cm
7 Kpl/pakk
25150 0401-0531
25180 0415-0531 45-55 cm 4 Kpl/pakk
Liljatulppaani
Sekoitus liljatulppaaneja ihastuttavissa väreissä. Kukkien muoto on elegantti ja ne kestävät pitkään. Lajike on myöhään kukkiva, ja kylmänä keväänä se saattaa kukkia pitkälle kesäkuulle. Erinomainen leikkokukkana.
Tarhalummetulppaani
’Heart’s Delight’
Suloinen kevääntuoja. Punaisenroosa pitkänomainen kukka aukeaa auringossa esitellen kullankeltaista sisäpintaa. Sopii kukkapenkkiin, pensaiden sekaan, kivikkopuutarhaan sekä ruukkuun.
Papukaijatulppaani
Ihana sekoitus erilaisia papukaijatulppaaneja. Kauniita, erivärisiä, myöhään kukkivia lajikkeita. Ryhmän parhaita tuntomerkkejä ovat suuret kukat, joissa on eksoottiset, sulkamaiset terälehdet. Erittäin hyvä leikkokukka.
Tulppaani
’City of Vancouver’ Komea tulppaani kurkottaa kukkapenkin ylle ja kukkii pitkään. Lajikkeen parhaita ominaisuuksia ovat ehdoton tyylikkyys ja kestävyys leikkokukkana. Norsunluunvärisissä terälehdissä on höyhenenkevyitä keltaisia piirtoja, jotka haalenevat ajan myötä.
25190
25-30 cm 5 Kpl/pakk
25210 0501-0615
45-60 cm 5 Kpl/pakk
25230 0415-0531 20 cm 8 Kpl/pakk
25250 0501-0615 40-50 cm 4 Kpl/pakk
25290 0501-0615 60-70 cm 5 Kpl/pakk
5
’Salmon van Eijk’ 25141 0401-0531 50 cm 6 Kpl/pakk
Houkuttelee pölyttäjiä Tuoksuva Erityisen suuri kukka Villieläimet karttavat lajiketta Jakautuva
Tulppaani ’Purple Prince’
Klassinen tulppaani. Elegantti purppuranpunainen kukka nousee korkealle vahvan varren varassa - oikea ilontuoja!
Tulppaani
’Blue Diamond’ ’Blue Diamond’ on ihastuttava täyteläinen tulppaani. Purppuransinisten terälehtien vaaleat ja tummat sävyt vaihtelevat kukinnan aikana. Monivuotinen mieleisillään kasvupaikoilla. Erittäin hyvä leikkokukka.
Tulppaani
’Finola’
Kerrottu valkoinen ja roosa tulppaani, muistuttaa vanhan ajan englantilaista ruusua. Laskostetuissa ulommissa terälehdissä voi toisinaan olla häivähdys vihreää. Elävöittää kukkapenkkiä ja sopii hyvin voimakkaampien värien seuraan. Kestävä leikkokukka.
0501-0615 35-40 cm 5 Kpl/pakk
25310
Tulppaani ’Sun Lover’
Näyttävä tulppaani, joka avautuu pionin tavoin vähän kerrassaan. Väri taittuu kullankeltaisesta oranssiksi ja oranssinpunaiseksi. Tukeva ja tuoksuva väriläiskä kukkapenkkiin kevään viimeisiksi viikoiksi.
25350 0501-0630 30-40 cm 5 Kpl/pakk
Tulppaani
’Mount Tacoma’
Nämä suloiset tulppaanit liehuvat kukkapenkissä kuin tanssivat ballerinat tyllihameissaan. Ihanan tuoksuisen kukan väri vaihtelee vaalean vihertävän keltaisesta kermanvalkoiseen. Sointuu uskomattoman kauniisti yhteen narsissin ja helmihyasintin kanssa.
25368 0401-0531 30-40 cm 4 Kpl/pakk
25330
0501-0630 30-40 cm 5 Kpl/pakk
25335 40-50 cm
Tulppaani
Sekaväriset tulppaanit. Näille tulppaaneille on tyypillistä niiden kauniit, täyteläiset kukat, vahvat, lyhyehköt varret ja myöhäinen kukinta-aika. Erittäin hyvä leikkokukka.
25360 0501-0615 30-50 cm 5 Kpl/pakk
Tulppaani
’Foxy Foxtrot’
Aivan vastustamaton aikainen tulppaani, jonka ilmavissa terälehdissä vaihtuvat marmeladinkeltaiset sävyt. Hennosti tuoksuva ja tottakai erittäin kaunis leikkokukka. Sopii erinomaisesti istutettavaksi ruukkuun.
25365 0401-0531 30-40 cm 5 Kpl/pakk
Triumftulppaani
’Apricot Foxx’
Herkullisen aprikoosinvärinen tulppaani, hitunen roosaa. Värit voimistuvat kukan kehittyessä, mutta saattavat myös voimistua tai haaleta sen mukaan, onko kevätsää viileä vai lämmin. Upea yhdessä tummien tulppaanien kanssa.
25395 0401-0531 40-50 cm 5 Kpl/pakk
Tulppaani ’Foxtrot’
Tiivis ja täyteläinen tulppaani kymmenissä eri sävyissä. Sopii erinomaisesti siroteltavaksi sinne tänne sinisten helmihyasinttien joukkoon. Pionia muistuttava kukka tuoksuu vienosti ja kestää tukevan vartensa varassa sateen ja tuulen.
25375 0401-0531 35-45 cm 5 Kpl/pakk
Triumftulppaani
’Barre Alta’
Tämä klassinen tulppaani on kauniisti ehostettu; sen terälehdet ovat kuin kauniisti punatut ja tummalla rajatut huulet. Intensiivisen värinen, ihastuttava tulppaani, jonka syvän kirsikanpunainen sävy muuttuu ulompana koralliksi.
25390 0401-0531 40 cm 5 Kpl/pakk
Triumftulppaani
’Flaming Flag’
Flaming Flag on korkea tulppaani, joka huojuu tuulessa liilan ja valkoisen väreissä. Kukkii pitkään ja on kestävä sekä kukkapenkissä että kevään tyylikkäissä kukkakimpuissa.
25400 0401-0531 40-50 cm 5 Kpl/pakk
Triumftulppaani
’Friendship’
Kauniin muotoisella, viileän keltaisella Triumph-tulppaanilla on tulppaanityypille ominaiseen tapaan vankka varsi ja kestävä kukka. Erinomainen leikkokukka. Keltainen väri sopii monenlaisiin väriyhdistelmiin.
25405 0415-0531 40-50 cm 5 Kpl/pakk
Hintaryhmät
6 1 2 3 4 Z
Triumftulppaani
’Mascara’
Sopivan korkea, tumman punavioletti tulppaani. Erikoisesta väristä muodostuu jännittävä kiintopiste kukkapenkkiin. Terälehtien hieman sisäänpäin taittuvat reunat tekevät kukasta tiiviin ja erikoisen. Siksi se on mainio koristekasvi myös ruukussa.
Triumftulppaani
’Ronaldo’
Emme tiedä onko se saanut nimensä samannimiseltä jalkapallotähdeltä, mutta molemmilla on sama valtaisa valovoima. Väri on ihastuttavan tumma lila. Erittäin hyvä leikkokukka.
Triumftulppaani
’Seadov’
Tämän tulppaanin terälehdet liekehtivät kauniin kardinaalinpunaisina. Triumfi tulppaani on todellinen klassikko, joka kukkii tulppaanisesongin keskivaiheilla. Kukat ovat melko suuret ja kestävät pitkään. Erittäin hyvä leikkokukka.
5 Kpl/pakk
25420 0415-0531 30-40 cm
Terttutulppaani
’Zwanenburg Variety’
’Zwanenburg Variety’ -lajikkeella on kauniit, paprikanpunaiset kukat. Jokaisessa varressa on 1-4 kukkaa. Sopii kukkapenkkiin, pensaiden sekaan sekä kivikkopuutarhaan. On usein pitkäikäinen ja lisääntyy mieleisillään kasvupaikoilla.
8 Kpl/pakk
25450 0401-0531 20-35 cm
Valkonarsissi
’Recurvus’
’Recurvus’ on klassinen, tuoksuva valkonarsissi. Kukissa on melko kapeat valkoiset yläterälehdet ja pieni, keltainen punareunainen lisäkruunu. Kukki melko myöhään. Lajike ei juurikaan maistu kauriille, jäniksille, kaneille ja myyrille.
25500 0501-0630
35-45 cm 4 Kpl/pakk
25425 0401-0531 40-50 cm
30-40 cm
6 Kpl/pakk
25430
Tulppaani
’Little Beauty’
Matala tulppaani, jonka kukat ovat kauniin purppuranväriset. Se on kotoisin Kaakkois-Turkista Pohjois-Iraniin ulottuvalta alueelta, jossa se kasvaa kivikkoisilla vuorenrinteillä luonnossa. Sopii hyvin esim. kivikkopuutarhaan, lämpimään.
Vihkotasetti
’Cheerfulness’ ’Cheerfulness’ on kimppunarsissi.
Nimensä mukaan sillä on kaksi ja joskus useampia kukkia joka varressa. Kukat ovat täyteläiset, kauniin kermanvalkoiset, hieman kellansävyiset ja tuoksuvat ihanasti. Lajike ei juuri maistu kauriille, jäniksille, kaneille ja myyrille.
’Barrett Browning’ ’Barrett Browning’ on tähtinarsissi, joka kuuluu pienikruunuisten ryhmään. Lajikkeella on valkoiset yläterälehdet ja voimakkaan oranssinvärinen lisäkruunu. Lajike ei juurikaan maistu kauriille, jäniksille, kaneille ja myyrille.
25460 0401-0430 10 cm
Pääsiäislilja
’Dutch Master’
5 Kpl/pakk
25470 0401-0531 35-45 cm 5 Kpl/pakk
25520 0401-0531 35-40 cm 5 Kpl/pakk
Pääsiäisliljan suuret, kauniin kullankeltaiset kukat antavat väriä niin kukkapenkkiin kuin pensaiden ja puiden alle. Lajike ei juuri maistu kauriille, jäniksille, kaneille ja myyrille.
Tähtinarsissi
’White Lion’
’White Lion’ on tähtinarsissi, joka kuuluu kerrannaiskukkaisten ryhmään. Kukat ovat suuret, täyteläiset ja väriltään kauniin kermanvalkoiset ja vaaleankeltaiset. Sopii kukkapenkkiin ja nurmikolle. Lajike ei juurikaan maistu kauriille, jäniksille, kaneille ja myyrille.
Tähtinarsissi
’Replete’
Norsunluunvärinen narsissi, jossa koko leveydeltään pliseerattu, kaksinkertainen torvi valkoisen, korallin ja aprikoosin sävyissä. Kaunis kuin koristerusetti kevään kukkapenkissä. Lajike ei juuri maistu kauriille, jäniksille, kaneille ja myyrille.
Puutarhatasetti ’Minnow’ ’Minnow’ on puutarhatasetti. Joka varressa on kaksi tai useampia kukkia. Kukat ovat pienet ja tuoksuvat. Yläterälehdet vaaleankeltaiset ja lisäkruunu tummankeltainen. Sievä kukkapenkissä ja ruukussa. Lajike ei juuri maistu kauriille, jäniksille, kaneille ja myyrille.
25510 0401-0531
35-45 cm 5 Kpl/pakk
25530 0401-0531 35-40 cm 5 Kpl/pakk
25535 0401-0531
30-40 cm 6 Kpl/pakk
25540 0401-0531
25-35 cm 6 Kpl/pakk
7
Houkuttelee pölyttäjiä
Tuoksuva
Erityisen suuri kukka
Villieläimet karttavat lajiketta Jakautuva
Sinisahrami
’Prins Claus’
’Prins Claus’ on sininen pikarikrookus, jolla on suuret valkoiset kukat. Ulkoterälehdissä on sinivioletteja täpliä. Sopii kukkapenkkiin, pensastojen ja pensasaitojen reunustoille sekä puiden eteen kevätaurinkoon. Kaunis epäsymmetrisinä ryhminä harvassa ruohikossa.
25550 0301-0430 10 cm 10 Kpl/pakk
Kultasahrami
’Dorothy’
’Dorothy’ on pieni ja sievä, tuoksuva monivuotinen kultasahrami. Kauniin keltaisissa kukissa on tummanruskeita juovia. Sopii aikaiseen kukintaan ruukussa.
25560 0301-0430 10 cm 15 Kpl/pakk
Kevätsahrami
Ihana sekoitus erivärisiä krookuksia. Tämä täytyy saada puutarhaan kevääksi! Sopii hienosti kukkapenkkiin, pensastojen ja pensasaitojen reunustoille sekä puiden edustalle kevätauringon paisteeseen.
25590 0301-0430 10 cm 10 Kpl/pakk
Sinilaukka
Sinilaukan kauniit taivaansiniset pallokukinnot ovat vajaan 5 cm mittaiset. Sinilaukkaa pidetään eräänä parhaista sinikukkaisista lajeista. Se on hyvin kaunis myös leikkokukkana ja kuivakukkana. Lajike ei juurikaan maistu kauriille, jäniksille, kaneille ja myyrille.
Lehtolaukka
Lehtolaukan kauniit roosanväriset, kellomaiset kukat ovat pystyasennossa ja muodostavat 7-8 cm leveän kukinnon. Kauniita leikkokukkina tai kuivakukkina. Lajiketta pidetään myyriä karkottavana eikä se juuri maistu kauriille, jäniksille ja kaneille.
Pallolaukka
Ilmavat, ihanan vaaleanpunaiset
kukkapallot voivat kasvaa jopa 15 cm suuruisiksi. Lehdet leveät ja kauniin harmaanvihreät. Yksi parhaista laukkalajikkeista ruukkuun istutettavaksi.
Lajike ei juuri maistu kauriille, jäniksille, kaneille ja myyrille.
25611 0510-0710 20 cm 3 Kpl/pakk
Hajulaukka
Hajulaukan kellokukkien väreissä on vihreää, purppuraa ja valkoista. Ne ovat pitkän varren päässä ja näyttävät todella erikoisilta. Ne kestävät pitkään ja ovat kauniita myös leikkokukkina.
Lajike ei juuri maistu kauriille, jäniksille, kaneille ja myyrille.
Pallerolaukka
Pallerolaukka on hento lajike, jolla on kapeat lehdet ja alkuvaiheessaan munanmuotoinen, 3 - 4 cm leveä kukinto. Kun kaikki tumman punavioletit kukat ovat puhjenneet, kukinto muuttuu pyöreäksi. Lajike ei juurikaan maistu kauriille, jäniksille, kaneille ja myyrille.
Ukkolaukka
’Purple Sensation’
Ukkolaukka, 10 cm mittaiset, ihanat lilansävyiset pallomaiset kukat. Luo todella hienon kukkaloiston tulppaanien ja daalioitten joukkoon. Sopii myös leikkokukaksi.
25635 0501-0630 70-100 cm
10 cm 3 Kpl/pakk
25615
0501-0630 90-120 cm 3 Kpl/pakk
25620 0601-0731 50-90 cm 20 Kpl/pakk
Sorjalaukka
’Violet Beauty’
Sorjalaukalla on suuret violetit pallonpyöreät kukinnot. Ne ovat omiaan komistamaan jokaista kukkapenkkiä. Sorjalaukka on kaunis myös maljakossa – kukan väri säilyy sen kuivuttuakin.
Lajike ei juuri maistu kauriille, jäniksille, kaneille ja myyrille.
25640 0601-0715 60-80 cm 4 Kpl/pakk
Laukka
Laukkalajikkeiden sekoitus kukkii valkoisen, keltaisen ja roosan sävyissä. Sopivat kevään kukkakimppuihin tai kuivakukiksi. Lajike ei juuri maistu kauriille, jäniksille, kaneille ja myyrille.
25650 0501-0730 15-30 cm 25 Kpl/pakk
25600 0601-0730 30-60 cm
Rusolaukka
8 Kpl/pakk
25605 0601-0730 15-20 cm 16 Kpl/pakk
Laukka, jonka vaaleanroosan värisistä kukinnoista voi tehdä upean romanttisia kimppuja. Lajike ei juuri maistu kauriille, jäniksille, kaneille ja myyrille.
Napolinlaukka
Napolinlaukan kauniit kukat ovat pienet, tuoksuvat ja väriltään valkoiset. Kukinnon halkaisija voi olla jopa 10 cm. Hyvin kauniita leikkokukkina. Lajiketta pidetään myyriä karkottavana eikä se juuri maistu kauriille, jäniksille ja kaneille.
10 Kpl/pakk
25625 0501-0630 30-40 cm
Kirjopikarililja
Kirjopikarililjan väri vaihtelee tumman purppuranpunaisesta valkoiseen. Sopii kukkapenkkiin ja pensaiden joukkoon. Kaunis harvassa ruohikossa, esim. valkonarsissien ja kevätkellojen kanssa. Lajike ei juuri maistu kauriille, jäniksille, kaneille ja myyrille.
25665 0501-0630 25 cm 8 Kpl/pakk
25630 0501-0630 20-30 cm
10 cm 25 Kpl/pakk
Balkaninvuokko ’Blue Shades’ Balkaninvuokko muistuttaa kotimaista valkovuokkoamme. ’Blue Shades’ lajikkeen kukat ovat upean syvän siniset. Lajike ei juurikaan maistu kauriille, jäniksille, kaneille ja myyrille.
25680 0401-0430 10 cm 15 Kpl/pakk
8 1 2 3 4 Z
Hintaryhmät
Balkaninvuokko
Balkaninvuokko muistuttaa kotimaista valkovuokkoa. Upeassa sekoituksessa on valkoisia, sinisiä ja roosanvärisiä balkaninvuokkoja. Lajike ei juurikaan maistu kauriille, jäniksille, kaneille ja myyrille.
Idänsinililja
Idänsinililjan voi antaa villiintyä puiden ja pensaiden alla, esim. onnenpensaan keltaisten kukkien suojassa, jotka korostavat sen väriä. Sopii hienosti posliinihyasinttien ja kirjokevättähtien seuraan. Näin voi luoda kukkamattoja, joissa sinisen sävyt vaihtelevat.
Idänsinililja
’Alba’
Todella viehättävä, valkoinen idänsinililja. Sopii hyvin kasvamaan villinä puiden ja pensaiden alla. Hieno seuralainen muunvärisille kevätkukille, esim. helmihyasinteille.
20 Kpl/pakk
25690 0401-0430 10 cm
0401-0531 15 cm
25700
10 Kpl/pakk
15 cm
25705
Kirjokevättähti
Kirjokevättähti - tämä pieni kevään kukka loistaa kuin tähti kevätauringossa. Kukat ovat siniset ja niissä on suuri, valkoinen silmäkuvio. Tulisi istuttaa samaan paikkaan posliinihyasinttien ja idänsinililjojen kanssa. Näin voit luoda kukkamattoja, joissa on vaihtelevia sinisiä ja valkoisia sävyjä.
Tarhasarjalilja
’Orange Ton’
Tämä lilja on loistavan oranssin värinsä ansiosta lämmin ja tervetullut lisä jokaiseen kukkapenkkiin ja ruukkuun. Sen pitkät varret kantavat runsaasti komeita kukkia, jotka taipuvat vienosti kohti aurinkoa. Ilo silmälle.
Tummahelmililja
Tummahelmililja on sinikukkainen kaunotar, joka on pakko saada puutarhaan kevääksi. Hyvin kaunis samassa ruukussa esim. muiden aikaisten kerrannaiskukkaisten tulppaanien kanssa.
Puistolumikello
Lumikello on kevään ensimmäisistä sanansaattajista tunnetuimpia. Odotettu vieras, joka uhmaa lunta ja kylmyyttä. Poimi pieni kimppu, niin voit tuntea kukan ihanan vienon tuoksun. Lajike ei juuri maistu kauriille, jäniksille, kaneille ja myyrille.
25720 0401-0430 10-15 cm
100-110 cm
0701-0815
15 Kpl/pakk
25725
2 Kpl/pakk
25730 0401-0531 15-20 cm 15 Kpl/pakk
0215-0430 10-15 cm
25740
7 Kpl/pakk
Sinitriteleia
’Koningin Fabiola’
Pitkien kukkavarsien päihin avautuvat tähdenmuotoiset siniset kukat tekevät tästä lajikkeesta erinomaisen kimppukukan. Istuta kukkapenkkiin tai ruukkuun. Sirosta ulkonäöstään huolimatta lajike on melko kestävä.
Suvikello
Lumikellon kukat ovat valkoiset ja joka terälehdessä on vihreä täplä. Jokaisen kukkavarren päässä on 3-7 kukkaa. Hyvin kauniita leikkokukkina. Lajike ei juurikaan maistu kauriille, jäniksille, kaneille ja myyrille.
Jääkurjenmiekka
Hyväntuoksuiset kukat ovat kirkkaankeltaiset ja niissä on pieniä vihreitä laikkuja. Sopii hyvin esim. kuivaan ja lämpimään kivikkopuutarhaan ja vastaaviin olosuhteisiin.
Kevätkurjenmiekka
’Harmony’ Iris tarkoittaa kreikaksi sateenkaarta. Pieni ja kaunis kevätkurjenmiekka. ’Harmony’ -lajikkeella on kirkkaansiniset kukat, joissa on valkoisia ja keltaisia kuvioita. Sopii hienosti esim. kuivaan ja lämpimään kivikkopuutarhaan. Hieno ruukkukasvi.
25733 0515-0630
35-45 cm 15 Kpl/pakk
0501-0630 50 cm 5 Kpl/pakk
25750
25760 0401-0430 15 cm 7 Kpl/pakk
25770 0401-0430 15 cm 15 Kpl/pakk
9
Houkuttelee pölyttäjiä
Tuoksuva
Erityisen suuri kukka
Villieläimet karttavat lajiketta Jakautuva
BigPack
Suosittu tuote, jonka pakkauksesta käy selkeästi ilmi, että pussissa on enemmän sipuleita
Big Pack, lajitelmat
4395 Master Collection 2 x 1/4-lava n. 380 pakk
4396 Basic Collection 1/4-lava n. 190 pakk
Yksi hinta = helppoa sekä liikkeelle että kuluttajalle! 10 suosittua lajiketta jättipakkauksessa = matalampi hinta sipulia kohti!
Triumftulppaani
Triumfitulppaani on todellinen klassikko, joka kukkii tulppaanisesongin keskivaiheilla.
Tämän triumfitulppaanin ominaispiirteisiin kuuluu vahva kukkavarsi ja kaunis kukinto. Kukat ovat melko suuret, ihanan punaiset ja kestävät pitkään. Kauniita myös leikkokukkina.
18 Kpl/pakk
4610
Sipulin koko 10/11
Hyllydisplay 25 pakk
7DLCQAK*aegbai+
Triumftulppaani
Mix
Ihastuttavat, vaihtelevanväriset triumfitulppaanit. Tämän triumfitulppaanin ominaispiirteisiin kuuluu vahva kukkavarsi ja kaunis kukinto. Kukat kestävät pitkään. Erittäin hyvä leikkokukka.
18 Kpl/pakk
4620
Havenarcis ’Carlton’ ’Carlton’ on tähtinarsissi ja kuuluu suurikruunuisten ryhmään. Lajikkeella on keltaiset yläterälehdet ja suuri, keltainen, putkimainen lisäkruunu. Lajike ei juurikaan maistu kauriille, jäniksille, kaneille ja myyrille.
Sipulin koko 10/11
Hyllydisplay 25 pakk
7DLCQAK*aegcah+
Tähtinarsissi
’Ice Follies’
’Ice Follies’ on tähtinarsissi, joka kuuluu suurikruunuisten ryhmään. Kukka on aluksi valkoinen ja keveän sitruunankeltainen, mutta vaalenee myöhemmin lähes täysin valkoiseksi. Lajike ei juurikaan maistu kauriille, jäniksille, kaneille ja myyrille.
Tähtinarsissi
Sahrami
Sopii hienosti kukkapenkkiin, pensastojen ja pensasaitojen reunustoille sekä puiden edustalle kevätauringon paisteeseen. Kaunis istutettuna epäsymmetrisiksi ryhmiksi harvaan ruohikkoon
35 Kpl/pakk
4660
Sipulin koko 5/7
Hyllydisplay 25 pakk
7DLCQAK*aeggad+
Idänsinililja
Idänsinililja voi mainiosti villiintyä puiden ja pensaiden alla, esim. onnenpensaan keltaisten kukkien suojassa, jotka korostavat sen väriä.
Tulisi istuttaa samaan paikkaan posliinihyasinttien ja kirjokevättähtien kanssa. Näin voit luoda kukkamattoja, joissa sinisen sävyt vaihtelevat.
Sipulin koko 7/8 20 Kpl/pakk
4670
Hyllydisplay 22 pakk
7DLCQAK*aeghac+
4640
Sipulin koko 12/14
Sipulin koko 12/14 15 Kpl/pakk
4645
Hyllydisplay 22 pakk
7DLCQAK*aegefa+
’Sempre Avanti’ Kestävä narsissi, jolla on leveät kermanvalkeat reunuslehdet ja kauniin muotoinen oranssinpunainen torvi. Upea leikkokukka, joka houkuttelee pölyttäjiä puoleensa ja sopii niin kukkapenkkiin kuin -laatikkoonkin. Lajike ei niinkään houkuttele peuroja, jäniksiä tai myyriä. Sipulin koko 12/14 12 Kpl/pakk
4655
Pallerolaukka
Siro laukka koreilee kapoisilla lehdillään ja aluksi aivan munanmuotoisella kukinnollaan. Limenvihreät nuput ovat kaunis pohja myöhemmin aukeaville violetinpunaisille kukille. Kun kaikki kukat ovat auenneet, kukinnosta tulee täysin pyöreä.
Sipulin koko 5/6 40 Kpl/pakk
4675
Hyllydisplay 30 pakk
15 Kpl/pakk Hyllydisplay 18 pakk 7DLCQAK*aeghfh+
Tummahelmililja
Tummahelmililja on sinikukkainen kaunotar, joka on pakko saada puutarhaan kevääksi. Hyvin kaunis samassa ruukussa esim. muiden aikaisten kerrannaiskukkaisten tulppaanien kanssa.
30 Kpl/pakk
4680
Sipulin koko 7/8
Hyllydisplay 25 pakk
7DLCQAK*aegiab+
7DLCQAK*aegffj+
Puistolumikello
Lumikello on eräs varhaisimmista kevään airueista. Tämä kaivattu kevätkukka uhmaa lunta ja kylmyyttä. Poimi pieni kimppu ja voit tuntea sen heikon mutta ihanan tuoksun. Lajike ei juurikaan maistu kauriille, jäniksille, kaneille ja myyrille. Sipulin koko 4/5 12 Kpl/pakk
4690
Hyllydisplay 25 pakk
Hyllydisplay 20 pakk 7DLCQAK*aegjaa+
10
Hintaryhmä Z
7DLCQAK*aegeaf+
Kilosipuli, irtomyynti
Irtosipulimyynti houkuttelee ostoksille!
Mukana toimitetaan paperipusseja. Niihin on merkitty istutusmerkinnät kuluttajan avuksi ja ”tyhjä” EAN-koodi myymälälle vapaasti käytettäväksi.
Kauden aikana lajike voidaan vaihtaa toiseen, vastaavaan lajikkeeseen.
Laatikko
Tulppaanin ja sahramin sipulit toimitetaan vahvoissa laatikoissa, joiden kyljessä on lajikkeen nimi.
Säkki
Narsissit 15 kg säkeissä. Kuva lähetetään lähetteen mukana.
Triumftulppaani
Triumfitulppaani on todellinen klassikko, joka kukkii tulppaanisesongin keskivaiheilla. Tämän triumfitulppaanin ominaispiirteisiin kuuluu vahva kukkavarsi ja kaunis kukinto. Kukat ovat melko suuret, ihanan punaiset ja kestävät pitkään. Kauniita myös leikkokukkina.
Sipulin koko 13/+ 25 Kpl/pakk
4332
Sisältää 15 kg
Triumftulppaani
Triumfitulppaani on todellinen klassikko, joka kukkii tulppaanisesongin keskivaiheilla. Tämän triumfitulppaanin ominaispiirteisiin kuuluu vahva kukkavarsi ja kaunis kukinto. Kukat ovat melko suuret, ihanan keltaiset ja kestävät pitkään. Kauniita myös leikkokukkina.
Sipulin koko 13/+ 25 Kpl/pakk
4333
Triumftulppaani Mix
Ihastuttavat, vaihtelevanväriset triumfitulppaanit. Tämän triumfitulppaanin ominaispiirteisiin kuuluu vahva kukkavarsi ja kaunis kukinto. Kukat kestävät pitkään. Erittäin hyvä leikkokukka.
Sipulin koko 13/+ 25 Kpl/pakk
4335
Sisältää 15 kg
Triumftulppaani
Triumfitulppaani on todellinen klassikko, joka kukkii tulppaanisesongin keskivaiheilla. Tämän triumfitulppaanin ominaispiirteisiin kuuluu vahva kukkavarsi ja kaunis kukinto. Kukat ovat melko suuret ja kestävät pitkään. Kauniita myös leikkokukkina.
Sipulin koko 13/+ 25 Kpl/pakk
4337
Triumftulppaani
Triumfitulppaani on todellinen klassikko, joka kukkii tulppaanisesongin keskivaiheilla. Tämän triumfitulppaanin ominaispiirteisiin kuuluu vahva kukkavarsi ja kaunis kukinto. Kukat ovat melko suuret ja kestävät pitkään. Kauniita myös leikkokukkina.
Sipulin koko 13/+ 25 Kpl/pakk
4338
Ukkolaukka ’Purple Sensation’ Ukkolaukka, 10 cm mittaiset, ihanat lilansävyiset pallomaiset kukat. Luo todella hienon kukkaloiston tulppaanien ja daalioitten joukkoon. Sopii myös leikkokukaksi.
Sipulin koko 12/+ 33 Kpl/pakk
4590
Tähtinarsissi
Narsissi suurilla, kauniilla kullankeltaisilla kukilla. Sopii erinomaisesti kukkapenkkiin, pensaiden väliin sekä puiden alle. Lajike ei juuri maistu kauriille, jäniksille, kaneille ja myyrille.
Sipulin koko 16+ 12 Kpl/pakk
4341
Valkonarsissi
Kaunis valkoterälehtinen tähtinarsissi. Lajike ei juuri maistu kauriille, jäniksille, kaneille ja myyrille.
Sipulin koko 16+ 12 Kpl/pakk
4346
Houkuttelee pölyttäjiä Tuoksuva Erityisen suuri kukka Villieläimet karttavat lajiketta Jakautuva
10 cm
Valkosipuli
Nelson Gardenin valkosipuleita viljellään viiden vuoden ajan ennen kuin ne hyväksytään kylvöön. Valkosipulia, jota ei ole hyväksytty kylvöön, myydään ravinnoksi ruokakaupoissa eri puolilla maailmaa!
Viljelijämme korjaavat valkosipulisadon yleensä heinäkuussa. Joinakin vuosina sääolosuhteet voivat viivästyttää sadonkorjuuta. Korjuun jälkeen valkosipulin on annettava kuivua 3 viikon ajan ennen pakkaamista. Tämä voi luonnollisesti vaikuttaa myös toimitusaikaan.
Valkosipuli 'Messidor' Luotettava lajike, joka antaa aina tasaisen ja suuren sadon. Hieno, mehevä maku sopii kaikenlaisiin resepteihin.
Valkosipuli 'Thermidrome' Valkosipuli ranskalaista keittiötä rakastavalle! Suuri, aikainen ja kylmää kestävä sipuli on hieman liilahtava. Antaa 8-14 kynttä/ sipuli. Varret on helppo letittää.
Valkosipuli 'Unikat' Herkullisen makuinen ja kaunis valkosipuli. Lajike on aikainen, keskisuuri valkosipuli, jolla harmaanlila kuori. Antaa 8-13 kaunista kynttä/sipuli. Lajike kestää kylmää ja on hyvin varastoituva.
Valkosipuli 'Topaz' Melko varhainen valkosipulilajike erittäin kauniilla liilalla kuorella. Sipulissa on noin 8 - 11 kynttä. Säilyy varastoituna pitkään.
Valkosipuli, ekologinen 'Messidrome' Luomuviljelty valkosipuli. Aikainen, viileää kestävä ja luotettava lajike, jonka suurissa kynsissä on täyteläinen maku. 8-14 kpl/sipuli. Kerää satoa toukokuussa ja käytä purjon tapaan tai elokuussa perinteiseen tapaan.
12
7312600043725 7312600043695 7312600043718 7312600043640 7312600043701 1 kpl/pakk Sipulin koko 50/60 4372 50 pkt 1 kpl/pakk Sipulin koko 60/80 4369 10 pkt 1 kpl/pakk Sipulin koko 60/80 4371 10 pkt 1 kpl/pakk Sipulin koko 60/80 4364 10 pkt 2 kpl/pakk Sipulin koko 55/65 4370 10 pkt
Valkosipulia laatikossa
Lajitelma Valkosipuli, KHV08
Sisältää:
4361 ’Aulixito’ x 10
4362 ’Dukat’ x 10
4363 ’Germidour’ x 10
4364 ’Messidor’ x 10
4369 ’Thermidrome’ x 10
4370 ’Unikat’ x 15
4371 ’Topaz’ x 15
4372 ’Messidrome’ x 10
90 pakkausta
Fiksu myyntiratkaisu
Lajitelma Valkosipuli, KHVHP1 (1/2-lava)
Sisältää:
4361 ’Aulixito’ x 30
4362 ’Dukat’ x 60
4363 ’Germidour’ x 20
4364 ’Messidor’ x 60
4369 ’Thermidrome’ x 60
4370 ’Unikat’ x 20
4371 ’Topaz’ x 30
4372 ’Messidrome’ x 20
300 pakkausta
Helposti esille laitettava teline. Käytä keskellä lattiaa tai seinän vierustalla.
Valkosipuli, irtomyynti
säänkestävyytensä ansiosta erityisen pidetty. Sipuli on suuri, valkoinen ja pyöreä ja sisältää 10-18 kynttä. Nautitaan tuoreena tai kuivattuna. Sopii varastoitavaksi, varsi sopii myös letitykseen. Stl. 60/80
15 kg
Erinomainen maku, suuri sato, kestävä ja helposti viljeltävä lajike. Mitä muuta voi toivoa?
Stl. 50/60
4002 15 kg
13
Mukana luomulaatuinen valkosipuli
Amaryllis – joulukukka
Lajitelma
Lajitelma Amaryllis Jumbo, 4303
Jumbosipuli = Erikoisen suuri sipuli, josta kasvaa useampi vana ja sen myötä useampi kukka. Sisältää:
14
4312 x 14 4316 x 6 4314 x 6 4317 x 10 4329 x 4 4305 x 4 4327
4 4331 x 4
x
Amaryllis Mix, display, KA36 Aseta hyllyyn yksittäin tai pinoa päällekkäin. Sisältää:
onnistuminen on helppoa!
Helppo viljellä, kestävä!
Myymme ainoastaan lämpötilakäsiteltyjä eli preparoituja amarylliksiä. Tällöin kukkasipuli ’käsitellään kylmässä’ eli säilytetään +13ºC lämpötilassa noin 8-10 viikon ajan korjuun jälkeen. Tämä vastaa talvilepoa. Sato korjataan viikoilla 29-31. Käsittelyaika mukaan lukien amaryllikset ovat valmiita toimitettaviksi noin viikolla 40. Käsitellyt amaryllikset kukkivat 7-9 viikossa.
Erikoisia lajikkeita
– Näitä on harvoin tarjolla ruukuissa.
Korkea laatu
–Valvomme laatua tarkasti. Meidän sipulimme kukkivat!
Suuremmat sipulit
– Useampia vanoja, suurempia kukkia, pidempi kukinta-aika.
Amaryllis ’Rapido’
Intensiivisen punainen amaryllis, joka kehittää kaksi, usein kolmekin kukkavanaa, joissa kussakin vähintään neljä ihastuttavaa kukkaa. Ei ainoastaan kaunis ja loistelias, vaan myös kestävä, sekä ruukussa että leikkokukkana maljakossa.
1 Kpl/pakk
4250
Sipulin koko 26/28
Sipulikasetti 8 pakk
7DLCQAK*aecfag+
Amaryllis ’Elvas’
Elvas on hämmästyttävän kaunis amaryllislajike. Sen kukat ovat suuret ja kerrotut, pääväri on valkoinen koristeltuna mausteisen kirsikanpunaisilla reunuksilla ja raidoilla. Tämä kaunotar levittää iloa kotiin.
1 Kpl/pakk
4260
Sipulin koko 26/28
Sipulikasetti 8 pakk
Amaryllis ’Alfresco’
Kolmas kerta toden sanoo, väite joka sopii hyvin myös tähän uskomattomaan amaryllikseen. Muodokkaissa kukissa on nimittäin kolme kerrosta terälehtiä. Kestävä ja innokas kukkimaan, 4 – 5 ihanan valkoista kukkaa saattaa kukkia jopa samanaikaisesti omissa kukkavanoissaan.
1 Kpl/pakk
4271
Sipulin koko 26/28
Sipulikasetti 8 pakk
Amaryllis ’Sunshine Nymph’
Ainutlaatuinen ja suloinen amaryllis, jonka suurenmoisia kukkia vankat varret kannattelevat. Korallinpunainen väri yhdistettynä roosan sävyihin ja tyylikkäästi piirtyvät valkoiset juovat antavat iloa ja valoa talviseen kotiin.
Sipulin koko 28/30 1 Kpl/pakk
4277
Sipulikasetti 6 pakk
Amaryllis ’Spartacus’
Tätä satumaisen kaunista amaryllistä voi kuvailla yhdellä sanalla, Loistava! Lajikkeella on suuret, koristeelliset kukat, joissa vaaleammalla pohjalla häivähdys punaisenroosaa. Tästä erityisen suuresta ja voimakkaasta sipulista kasvaa vähintään kolme, useimmiten neljä, kukkavanaa.
1 Kpl/pakk
4305
Sipulin koko 36/38
Sipulikasetti 5 pakk
Amaryllis ’Akiko’
Kolmas kerta toden sanoo, väite joka sopii hyvin myös tähän uskomattomaan amaryllikseen. Muodokkaissa kukissa on nimittäin kolme kerrosta terälehtiä. Kestävä ja innokas kukkimaan, 4 – 5 ihanan valkoista kukkaa saattaa kukkia jopa samanaikaisesti omissa kukkavanoissaan.
1 Kpl/pakk
4327
Amaryllis ’White Queen’ Lumenvalkoinen amaryllis on täydellinen joululahja. Kestävät kukat hoikassa varressa. Kaunis ja pitkäikäinen myös leikkokukkana.Tästä erityisen suuresta ja voimakkaasta sipulista kasvaa vähintään kolme, useimmiten neljä, kukkavanaa.
Sipulin koko 36/38
Amaryllis ’White Amadeus’ Komea valkokukkainen amaryllis, jonka tuoksu on hieman mausteinen. ’White Amadeus’ tekee suurta, kerrottua, pitkäikäistä kukkaa.
4329
Sipulin koko 36/38
Amaryllis ’Magical Touch’ Taianomainen amaryllis, joka samettisissa punaisissa sävyissään kuin muotilehdestä leikattu. Terälehdet ovat suuret ja kauniin muotoiset, ja niitä kiertää valkoinen silkkireunus. Kukan vihreä keskusta on kuin koru. Helppo viljellä, kestävä. Sipulin koko 30/32 1 Kpl/pakk Sipulikasetti 7 pakk
4234
7DLCQAK*aecdeg+
Amaryllis ’Benfica’
Eksoottiset, syvän karpalonpunaiset ja samettimaiset kukat tukevan varren päässä. Kukkii runsaasti, pitkä kukintaaika. Kaunis leikkokukkana, on arvossaan myös lahjana pikkujouluaikaan. Helposti kasvatettava ja konstailematon.
Sipulin koko 26/28 1 Kpl/pakk Sipulikasetti 8 pakk
4278
Amaryllis ’Red Queen’ ’Red Queen’ tarjoaa suuria kontrasteja; sen kukat ovat voimakkaan punaiset, yksityiskohdat vaaleita ja varsi tumma. Upea joululahja.
1 Kpl/pakk 7DLCQAK*aeddaf+
4330
Sipulin koko 34/36
1 Kpl/pakk
4331
Sipulin koko 34/36
1 Kpl/pakk 7DLCQAK*aeddbc+
7DLCQAK*aecgaf+
7DLCQAK*aechbb+
7DLCQAK*aechhd+
7DLCQAK*aechia+
7DLCQAK*aedafd+
7DLCQAK*aedchf+
7DLCQAK*aedcjj+
15 ...
Jumbo = Erikoisen suuri sipuli, josta kasvaa useampi vana ja sen myötä useampi kukka
Jumbo Jumbo
Jumbo
Jumbo
Jumbo
Kukkasipulit, syksy
Normaalipakkaus
Tuotenro Tuote Hintaryhmä 41980 Normaalipakkaus A 41990 ” B 42000 ” C 42010 ” D 42012 ” E 42681 ” F 4699 BigPack Z 42687 Lovely Match H 16
Tuotenro Tuote Lajike Väri Ryhmä Tieteellinen nimi Sipulia/ pss. Sipulin koko Hintaryhmä 22500 Tasetti ’Paper White ’ valkoinen Narcissus papyraceus 5 14/16 E 22520 Tulppaani ’Brilliant Star’ punainen Tulipa gesneriana 5 12/+ E 22530 Jouluhyasintti värisekoitus Hyacinthus orientalis 3 18/19 D 22540 Darwintulppaani ’Apricot Pride’ Aprikoosi/Vaaleanpunaisen Darwintulppaani Tulipa gesneriana 4 12/+ D 22550 Darwintulppaani ’Golden Apeldoorn’ keltainen Darwin Tulipa 6 12/+ D 22555 Darwintulppaani ’Hakuun’ valkoinen Darwin Tulipa 7 12/+ F 22560 Darwintulppaani ’Lalibela’ oranssipunainen Darwin Tulipa 5 12/+ D 22570 Darwintulppaani ’Pink Impression’ roosa Darwin Tulipa 5 12/+ D 22580 Darwintulppaani värisekoitus Darwin Tulipa 7 12/+ D Uutuus! 22581 Darwintulppaani ’Salmon van Eijk’ Tulipa 7 12/+ 22645 Ripsureunainen ’Dallas’ roosa Ripsureunainen Tulipa gesneriana 6 12/+ E 22690 Vihreäraitatulppaani ’Groenland’ roosa, vihrä Viridiflora Tulipa gesneriana 5 12/+ D 22700 Vihreäraitatulppaani ’Virichiq’ violetti, vihrä Viridiflora Tulipa gesneriana 6 12/+ C 22720 Vihreäraitatulppaani ’Spring Green’ valkoinen, vihrä Viridiflora Tulipa gesneriana 6 12/+ E 22750 Keisarintulppaani ’Orange Emperor’ oranssi Fosteriana Tulipa 7 12/+ E 22760 Keisarintulppaani ’Purissima’ valkoinen Fosteriana Tulipa 6 12/+ D 22790 Liljatulppaani ’Vendee Globe’ Keltainen / oranssi / punainen Liljatulppaani Tulipa gesneriana 4 12/+ F 22800 Liljatulppaani ’Claudia’ punainen/violetti Liljakukkaiset tulppaanit Tulipa gesneriana 5 12/+ C 22820 Liljatulppaani ’Merlot’ tumman purppuranpunainen Liljakukkaiset tulppaanit Tulipa gesneriana 6 12/+ F 22840 Liljatulppaani ’Synaeda Orange’ oranssipunainen Liljakukkaiset tulppaanit Tulipa gesneriana 7 12/+ C 22865 Tarhalummetulppaani ’Heart’s Delight’ punainen, roosa, valkoinen Kaufmanniana Tulipa 7 11/12 E 22890 Papukaijatulppaani ’Black Parrot’ tummanpurppura Papukaijatulppaanit Tulipa gesneriana 6 12/+ F 22895 Papukaijatulppaani ’Amazing Parrot’ oranssi Papukaijatulppaanit Tulipa gesneriana 5 12/14 E 22915 Papukaijatulppaani värisekoitus Papukaijatulppaanit Tulipa gesneriana 6 12/+ E 22920 Riikinkukkotulppaani ’Casa Grande’ oranssi Greigii Tulipa 5 12/+ E 22930 Riikinkukkotulppaani ’Red Riding Hood’ punainen Greigii Tulipa 6 12/+ E 22950 Tulppaani ’City of Vancouver’ valkoinen Myöhäinen, yksinkertainen Tulipa gesneriana 7 12/+ E 22955 Tulppaani ’Dordogne’ aprikoosi Myöhäinen, yksinkertainen Tulipa gesneriana 6 12/+ E 22970 Tulppaani ’Purple Prince’ violetti Myöhäinen, yksinkertainen Tulipa gesneriana 6 12/+ C 22975 Tulppaani ’Queen of Night’ tummant ruskea Myöhäinen, yksinkertainen Tulipa gesneriana 7 12/+ D 22980 Tulppaani ’Orange Princess’ oranssi Myöhäinen, kerrottu Tulipa gesneriana 5 12/14 E 22985 Tulppaani ’Black Hero’ tumma ruskeanliila Myöhäinen, kerrottu Tulipa gesneriana 5 11/12 E 23000 Tulppaani ’Dream Touch’ liila, valkoinen reuna Myöhäinen, kerrottu Tulipa gesneriana 4 12/+ F 23030 Tulppaani ’Sun Lover’ oranssi keltainen Myöhäinen, kerrottu Tulipa gesneriana 5 12/+ C 23035 Tulppaani ’Dazzling Desire’ Valkoinen/ vaaleanpunaisen Myöhäinen, kerrottu Tulipa gesneriana 4 12/+ F 23040 Tulppaani ’Uncle Tom’ tummanpunainen Myöhäinen, kerrottu Tulipa gesneriana 6 12/+ F 23045 Tulppaani ’Apricot Angelique’ lohen vaaleanpunainen Myöhäinen, kerrottu Tulipa gesneriana 5 12/+ D Uutuus! 23046 Tulppaani ’Copper Image’ Tulipa gesneriana 5 12/+ 23060 Tulppaani ’Candy Prince’ vaaleavioletti Aikainen, yksinkertainen Tulipa gesneriana 7 12/+ B 23080 Tulppaani ’Salmon Prince’ lohenpunainen Aikainen, yksinkertainen Tulipa gesneriana 6 12+ D 23100 Tulppaani ’Abba’ punainen Aikainen, kerrottu Tulipa gesneriana 6 12/+ D 23105 Tulppaani ’Mondial’ Valkoinen Aikainen, kerrottu Tulipa gesneriana 4 12/+ F 23110 Tulppaani ’Foxtrot’ roosa Aikainen, kerrottu Tulipa gesneriana 6 12/+ D 23115 Tulppaani ’Foxy Foxtrot’ oranssi Aikainen, kerrottu Tulipa gesneriana 5 12/14 C 23120 Tulppaani ’Global Desire’ valkoinen/vihreä Aikainen, kerrottu Tulipa gesneriana 5 12/+ E 23125 Tulppaani ’Verona’ keltainen Aikainen, kerrottu Tulipa gesneriana 5 12/+ D
17 Tuotenro Tuote Lajike Väri Ryhmä Tieteellinen nimi Sipulia/ pss. Sipulin koko Hintaryhmä 23135 Tulppaani ’Sweet Desire’ Valkoinen/ vaaleanpunaisen Aikainen, kerrottu Tulipa gesneriana 4 12/+ F 23140 Tulppaani ’Palmyra’ tummanpunainen Aikainen, kerrottu Tulipa gesneriana 5 12/+ F 23170 Triumftulppaani ’Apricot Foxx’ oranssi Triumph Tulipa gesneriana 8 12/+ B 23175 Triumftulppaani ’Flaming Flag’ violettiinvalkea Triumph Tulipa gesneriana 5 12/+ B 23180 Triumftulppaani ’Friendship’ keltainen Triumph Tulipa gesneriana 5 12/+ E 23190 Triumftulppaani ’Jacuzzi sini-violetti Triumph Tulipa gesneriana 6 12/+ E 23195 Triumftulppaani ’Miss Elegance’ roosa Triumph Tulipa gesneriana 8 12/+ F 23200 Triumftulppaani ’Negrita’ tummanpunainen, valkea reuna Triumph Tulipa gesneriana 7 12/+ D 23215 Triumftulppaani ’Roussilion’ roosa Triumph Tulipa gesneriana 6 12/+ F 23220 Triumftulppaani ’Seadov’ punainen Triumph Tulipa gesneriana 7 12/+ D 23230 Triumftulppaani ’White Marvel’ valkoinen Triumph Tulipa gesneriana 7 12/+ E Uutuus! 23231 Triumftulppaani ’Red Dress’ Tulipa gesneriana 6 11/12 F Uutuus! 23232 Triumftulppaani ’White Liberstar’ Tulipa gesneriana 6 11/12 F 23270 Buharantulppaani kirkkaanpunainen Tulipa linifolia 10 4/+ C 23275 Buharantulppaani ’Bright Gem’ keltainen, oranssijuovia Tulipa linifolia 7 6/7 C 23280 Kääpiötulppaani keltainen, valkoinen Tulipa turkestanica 10 6/+ A 23290 Parvitulppaani keltainen, valkoinen Tulipa tarda 12 7/+ B 23300 Kurdintulppaani keltainen Tulipa urumiensis 8 7/8 B 23310 Kreetantulppaani roosa, keltainen Tulipa saxatiles 12 7/+ D 23320 Tulppaani ’Little Beauty’ punainen Tulipa 9 6/+ F 23350 Vihkotasetti ’Cheerfulness’ valkoinen Kerrottu Narcissus x medioluteus 5 14/16 C 23360 Vihkotasetti ’Yellow Cheerfulness’ keltainen Kerrottu Narcissus x medioluteus 5 14/16 C 23380 Orkideanarsissi ’Thalia’ valkoinen Triandrus Narcissus 5 14/16 D 23390 Valkonarsissi ’Actaea’ valkoinen, keltainen/punainen Poeticus Narcissus poëticus 5 14/16 E 23420 Valkonarsissi ’Recurvus’ valkoinen, keltainen/punainen Poeticus Narcissus poëticus 5 14/16 E 23440 Pääsiäislilja ’Golden Ducat’ keltainen Kerrottu Narcissus pseudonarcissus 5 14/16 B 23445 Pääsiäislilja ’Golden Harvest’ keltainen Yksinkertainen Narcissus pseudonarcissus 5 16/+ C 23460 Pääsiäislilja ’Mount Hood’ kermanvaala Yksinkertainen Narcissus pseudonarcissus 5 14/16 E 23475 Tähtinarsissi ’Replete’ valkoinen, keltainen/oranssi Isotorvinen Narcissus x incomparabilis 6 12/14 B 23480 ’Barrett Browning’ valkoinen, oranssi Narcissus x incomparabilis 5 14/16 D 23515 Tähtinarsissi ’Lemon Beauty’ valkoinen, keltainen Perhoskukkaiset narsissit Narcissus x incomparabilis 4 16/+ E 23522 Tähtinarsissi ’Obdam’ valkoinen Perhoskukkaiset narsissit Narcissus x incomparabilis 3 12/14 F 23525 Tähtinarsissi ’Sweet Desire’ valkoinen, keltainen Isotorvinen Narcissus x incomparabilis 3 12/14 D 23530 Tähtinarsissi ’White Lion’ valkoinen Kerrottu Narcissus x incomparabilis 5 14/16 C 23535 Tähtinarsissi ’Atholl Palace’ valkoinen Kerrottu Narcissus x incomparabilis 4 12/14 E 23570 Narsissi värisekoitus Narcissus 8 10/12 A 23580 Puutarhatasetti ’Minnow’ keltainen Tazetta Narcissus 8 10/12 A 23600 Sinisahrami ’Blue Pearl’ sininen, valkoinen Crocus biflorus 15 5/+ C 23610 Sinisahrami ’Prins Claus’ valkoinen, violetti Crocus biflorus 15 5/+ D 23625 Kultasahrami ’Dorothy’ keltainen Crocus chrysanthus 15 5/+ A 23660 Rikkisahrami ’Dutch Yellow’ keltainen Crocus x stellaris 10 9/10 B 23670 Krookus ’Spring Beauty’ liila Crocus minimus 12 5/+ D 23680 Tähtisahrami ’Roseus’ violettiti/hopeanharm. Crocus tommasinianus 8 5/+ E 23700 Kevätsahrami ’Flower Record’ sininenvioletti Crocus vernus 10 9/10 D 23705 Kevätsahrami ’Jeanne d’Arc’ valkoinen Crocus vernus 10 9/10 E 23720 Kevätsahrami värisekoitus Crocus vernus 10 9/10 D 23750 Laukka ’Gladiator’ purppuraroosa Allium Allium 1 18/20 D 23755 Sinilaukka sininen Allium caeruleum 12 4/+ D 23760 Lehtolaukka roosa Allium oreophilum 30 4/5 B 23763 Pallolaukka ’Red Giant’ punainen Allium karataviense 3 14/16 E 23764 Pallolaukka valkoinen, lohen vaaleanpunainen Allium karataviense 3 12/14 E 23770 Keltalaukka keltainen Allium moly 25 5/+ A 23775 Hajulaukka vihreänvalkeapurppura Allium siculum 4 10/+ C Uutuus! 23779 Laukka ’Pinball Wizard’ Allium karataviense 1 18/20 F 23785 Pallerolaukka punainenvioletti Allium sphaerocephalon 30 5/6 B
BigPack
18 Tuotenro Tuote Lajike Väri Ryhmä Tieteellinen nimi Sipulia/ pss. Sipulin koko Hintaryhmä 23790 Rusolaukka roosa Allium roseum 15 5+ B 23795 Napolinlaukka valkoinen Allium neapolitanum 25 3,5/4 A 23800 Ukkolaukka ’Purple Sensation’ violetti Allium x hollandicum 6 12/+ E 23805 Sorjalaukka ’Mount Everest’ valkoinen Allium stipitatum 1 18/20 D 23810 Sorjalaukka ’Violet Beauty’ violetti Allium stipitatum 5 12/+ E 23815 Tähtilaukka punainenvioletti Allium christophii 3 12/14 B 23840 Keisarinpikarililja ’Lutea’ keltainen Fritillaria imperialis 1 20/24 F 23845 Keisarinpikarililja ’Rubra Maxima’ punainen Fritillaria imperialis 1 20/24 F 23860 Keltareunapikarililja tumma ruskeanliila Fritillaria uva-vulpis 10 7/8 B 23870 Persianpikarililja violetti Fritillaria persica 1 18/20 F 23880 Kirjopikarililja ’Alba’ valkoinen Fritillaria meleagris 6 5+ D 23885 Kirjopikarililja värisekoitus Fritillaria meleagris 12 6/+ D 23900 Balkaninvuokko ’Blue Shades’ sininen Anemone blanda 18 4/5 A 23910 Balkaninvuokko ’White Splendour’ valkoinen Anemone blanda 10 5/7 E 23915 Balkaninvuokko värisekoitus Anemone blanda 20 4/5 B 23930 Idänsinililja sininen Scilla siberica 12 8/+ C 23935 Idänsinililja ’Alba’ valkoinen Scilla siberica 10 8/+ E 23940 Pikkusinililja sininen Scilla bifolia 12 5/+ E 23960 Espanjansinililja värisekoitus Scilla hispanica 10 8/10 E 23970 Kirjokevättähti sininen Scilla forbesii 18 5/+ B 23980 Kirjokevättähti ’Alba’ valkoinen Scilla luciliae 18 4/5 C 24030 Helmililja vaaleansini-valkoinen Muscari azureum 10 6/+ B 24040 Hentohelmililja ’Album’ valkoinen Muscari botroides 10 6/7 E 24050 Tummahelmililja koboltsininen Muscari armeniacum 15 9/10 C 24100 Nuokkutähdikki valkoinen, vihrä Ornithogalum nutans 12 6/+ C 24120 Lilja violettit Ixiolirion tataricum 18 4/+ A 24130 Sinitriteleia ’Koningin Fabiola’ sininen Triteleia laxa 20 6/+ B 24150 Koiranhammas ’Pagoda’ keltainen Erythronium 2 I B 24160 Rusokoiranhammas ’White Beauty’ valkoinen Erythronium californicum 1 I C 24180 Tarhasarjalilja ’Mandarin Star’ oranssi Lilium 2 12/14 E 24190 Tarhasarjalilja ’Royal Kiss’ musta punainen Lilium 2 14/16 D 24220 Kuningaslilja valkoinen Lilium regale 1 18/20 E 24240 Idänlilja ’Star Gazer’ roosa, valkoinen Orient Lilium 2 16/18 F 24260 Posliinihyasintti valkoinen, sininen Puschkinia scilloides 18 5/+ B 24280 Puistolumikello ’Flore Pleno’ valkoinen Galanthus nivalis 5 5/+ F 24290 Puistolumikello valkoinen Galanthus nivalis 7 5/6 E 24300 Suvikello valkoinen Leucojum aestivum 6 8/+ D 24340 Talventähti keltainen Eranthis cilicica 10 4/5 E 24350 Jääkurjenmiekka keltainen Iris danfordiae 10 5/+ D 24370 Kevätkurjenmiekka ’Harmony’ sininen Iris 15 5/6 C 24380 Kevätkurjenmiekka ’Katharine Hodgkin’ sininen Iris 8 6/+ E
Tuotenro Tuote Lajike Väri Ryhmä Tieteellinen nimi Sipulia/pss. Sipulin koko Hintaryhmä 4610 Triumftulppaani punainen Tulipa gesneriana 18 10/11 Z 4620 Triumftulppaani Mix värisekoitus Triumph Tulipa gesneriana 18 10/11 Z 4640 Havenarcis ’Carlton’ keltainen Narcissus x incomparabilis 15 12/14 Z 4645 Tähtinarsissi ’Ice Follies’ valkoinen, keltainen Isotorvinen Narcissus x incomparabilis 15 12/14 Z 4655 Tähtinarsissi ’Sempre Avanti’ valkoinen, oranssi Pienitorvinen Narcissus x incomparabilis 12 12/14 Z 4660 Sahrami värisekoitus Crocus 35 5/7 Z 4670 Idänsinililja sininen Scilla siberica 20 7/8 Z 4675 Pallerolaukka violetti Allium sphaerocephalon 40 5/6 Z 4680 Tummahelmililja sininen Muscari armeniacum 30 7/8 Z 4690 Puistolumikello valkoinen Galanthus nivalis 12 4/5 Z
Lovely Match
Tuotenro Tuote Lajike Väri Ryhmä Tieteellinen nimi Sipulia/pss. Sipulin koko Hintaryhmä
37652 Hyac/Scilla/Croc LM Spring Blues ’Armeniacum’, ’Siberica’, ’Prins Claus’ valkoinen, violetti, koboltinsininen Muscari armeniacum, Scilla siberica, Crocus biflorrus
37658 Kevätkurjenmiekka, Tarhasahrami, Posliinihyasintti LM Iris & Friends
’Katharine Hodgkin’, ’Cream Beauty’ valkoinen/keltainen/vaaleansini-valkoinen Iris reticulata, Crocus x hybridus, Puschkinia scilloides
37669 Tulppaani LM Lovely Royals ’Mondial’, ’Sweet Desire’, ’Blue Diamond’ tumma liila, roosa, valkoinen Aikainen, kerrottu
37675 Tulppaani LM Flaming Spring ’Foxy Foxtrot’, ’Orange Princess’, ’Amazing Parrot’ oranssi Myöhäinen, kerrottu, Aikainen,
Kilosipuli, irtomyynti
Irtosipulia lajikkeittain
19
45 H
32 H
Tulipa gesneriana 12 12/+ H
Tulipa gesneriana 14 12/14 H Uutuus! 37676 Tulppaani LM Paradise Beauties
Tulipa gesneriana 12 11/12, 12/+ H 37685 Tulp/Kirjopikarililja LM Chess
Tulipa/Tulipa gesneriana/ Fritillaria 21 6+/12+ H 37695 Tulp/Hyac LM Pink Perfume ’Candy Prince’, ’Woodstock’ vaaleavioletti/purppura Tulipa gesneriana/Hyacinthus orientalis 18 0 H 37697 Tulp/Hyac/Anem LM Romantic Garden ’Foxtrot’, ’Delft Blue’, ’Blue Shades’ roosa, sininen Aikainen, kerrottu Tulipa gesneriana/ Hyacinthus orientalis/ Anemona blanda 23 0 H 37715 Tulp/Musc LM Classic Elegance ’Flaming Flag’, Ronaldo’, ’Album’ violett, kastanjanruskea, valkoinen Triumph Tulipa gesneriana/Muscari armeniacum 27 0 H 37716 Tulppaani, Puutarhatasetti, Balkaninvuokko LM Hearts of Gold ’Hearts Delight’, ’Minnow’, ’White Splendour’ punainen, roosa, valkoinen, keltainen Kaufmanniana-/ Tazetta Tulipa, Narcissus, Anemone blanda. 22 H 37719 Tähtinarsissi LM Showtime ’Le Torch’, ’Lingerie’, ’Sherborne’ keltainen, valkoinen, oranssi Kerrottu Narcissus 8 13/17 H 37720 Helmililja LM Blueprint sininen, valkoinen Muscari armeniacum/ botryoides/ latifolium 45 6/10 H
kerrottu
’Dazzling Desire’, ’Red Dress’, ’White Liberstar’
’Ronaldo’, ’Hakuun’ valkoinen, kastanjanruskea Triumph/Darwinhybrid/Fritillaria
Tuotenro Tuote Lajike Korkeus Väri Ryhmä Kuljetustapa Paino kg Noin sipuli/kg Sipulin koko 4506 Darwintulppaani ’Lalibela’ 50-60 cm oranssipunainen Darwin Laatikko 15 30 12/+ 4509 Darwintulppaani ’Pink Impression’ 50-60 cm roosa Darwin Laatikko 15 30 12/+ 4512 Tulppaani ’Queen of Night’ 50-60 cm tummant ruskea Myöhäinen, yksinkertainen Laatikko 15 30 12/+ 4516 Tulppaani ’Blue Diamond’ 30-40 cm purppurasininen Myöhäinen, kerrottu Laatikko 15 30 12/+ 4517 Tulppaani ’Sun Lover’ 30-40 cm Myöhäinen, kerrottu Laatikko 15 4518 Tulppaani ’Foxtrot’ 35-45 cm roosa Aikainen, kerrottu Laatikko 15 30 12/+ 4521 Tulppaani ’Mount Tacoma’ 30-40 cm Aikainen, kerrottu Laatikko 15 4523 Tulppaani ’Verona’ 35-45 cm keltainen Aikainen, kerrottu Laatikko 15 30 12/+ 4550 Riikinkukkotulppaani ’Red Riding Hood’ 25-30 cm punainen Greigii Laatikko 15 30 12/+ 4565 Pääsiäislilja ’Mount Hood’ 25-35 cm kermanvaala Yksinkertainen Laatikko 15 19 14/16 4573 Orkideanarsissi ’Thalia’ 30-40 cm valkoinen Triandrus Laatikko 15 20 14/16 4574 Valkonarsissi ’Recurvus’ 35-45 cm valkoinen, keltainen/punainen Poeticus Laatikko 15 20 14/16 4581 Vihkotasetti ’Cheerfulness’ 35-45 cm valkoinen Kerrottu Laatikko 15 20 14/16 4583 Puutarhatasetti ’Minnow’ 25-35 cm keltainen Tazetta Laatikko 15 49 10/12 4585 Kevätsahrami ’Jeanne d’Arc’ 10 cm valkoinen Laatikko 15 80 9/10
Tuotenro Tuote Lajike Korkeus Väri Ryhmä Kuljetustapa Paino kg Noin sipuli/kg Sipulin koko 4332 Triumftulppaani cm punainen Laatikko 15 25 13/+ 4333 Triumftulppaani cm keltainen Laatikko 15 25 13/+ 4335 Triumftulppaani Mix 35-50 cm värisekoitus Triumph Laatikko 15 25 13/+ 4337 Triumftulppaani cm roosa Laatikko 15 25 13/+ 4338 Triumftulppaani cm valkoinen Laatikko 15 25 13/+ 4341 Tähtinarsissi 35-40 cm keltainen Isotorvinen Säkki 15 12 16+ 4346 Valkonarsissi 40-45 cm valkoinen, keltainen, oranssi Yksinkertainen Säkki 15 12 16+ 4590 Ukkolaukka ’Purple Sensation’ 70-100 cm violetti Laatikko 15 33 12/+
Valkosipuli
Amaryllis,
ENNAKKOTILAUS
Varmistaaksemme kukkasipulien tasaisen ja parhaan mahdollisen laadun, otamme jalostajan kylmävarastoinnista toimitukseen pakattavaksi sen määrän, joka on menossa asiakkaillemme. Tällöin pystymme varmistamaan katkeamattoman kylmäketjun asiakkaalle asti. Hyödynnä ennakkotilausaika ja tilaa ennakkoon koko kauden tarpeesi.
TOIMITUSVIIKKO TILAUS VIIMEISTÄÄN Vko 35–36 Irtosipulia lajikkeittain 21.4.2023 Vko 35–36 kukkasipuli 16.6.2023 Vko 37 valkosipuli 16.6.2023 Vko
amaryllis 16.6.2023
40–41
20
Tuotenro Tuote Lajike Kuljetustapa Paino kg Noin sipuli/kg Sipulin koko 4001 Valkosipuli ’Sabagold’ Laatikko 15 4002 Valkosipuli ’Therador’ Laatikko 15 4360 Valkosipuli Hyllydisplay 50 3 50/60 4361 Valkosipuli ’Aulxito’ Nippu 10 1 60/80 4362 Valkosipuli ’Dukat’ Nippu 10 1 60/80 4363 Valkosipuli ’Germidour’ Nippu 10 2 55/60 4364 Valkosipuli ’Messidor’ Nippu 10 1 60/80 4369 Valkosipuli ’Thermidrome’ Nippu 10 1 60/80 4370 Valkosipuli ’Unikat’ Nippu 10 2 55/65 4371 Valkosipuli ’Topaz’ Nippu 10 1 60/80 4372 Valkosipuli, ekologinen ’Messidrome’ Hyllydisplay 50 1 50/60
Tuotenro Tuote Lajike Väri Tieteellinen nimi Sipulin koko 4234 Amaryllis ’Magical Touch’ punainen, valkoinen reuna Hippeastrum x hortorum 30/32 4250 Amaryllis ’Rapido’ punainen Hippeastrum x hortorum 26/28 4260 Amaryllis ’Elvas’ valkoinen/roosa Hippeastrum x hortorum 26/28 4271 Amaryllis ’Alfresco’ valkoinen Hippeastrum x hortorum 26/28 4277 Amaryllis ’Sunshine Nymph’ punavalkeat juovat Hippeastrum x hortorum 28/30 4278 Amaryllis ’Benfica’ tummanpunainen Hippeastrum x hortorum 26/28 4305 Amaryllis ’Spartacus’ punavalkeat juovat Hippeastrum x hortorum 36/38 4327 Amaryllis ’Akiko’ valkoinen Hippeastrum x hortorum 36/38 4329 Amaryllis ’White Queen’ valkoinen Hippeastrum x hortorum 36/38 4330 Amaryllis ’White Amadeus’ Hippeastrum x hortorum 34/36 Uutuus! 4331 Amaryllis ’Red Queen’ Hippeastrum x hortorum 34/36 Uutuus! 4303 Lajitelma värisekoitus Hippeastrum x hortorum 36/38 KA36 Amaryllis mix Hippeastrum x hortorum 26/28
YLEISET MYYNTIEHDOT
1. Johdanto
1.1 Näitä yleisiä myyntiehtoja (”Ehdot”) sovelletaan myytäessä Nelson Garden Oy:n (y-tunnus 1907716-3) (”Myyjä”) tavaroita yritysasiakkaille (”Ostaja”). Tavaroita, joita Myyjä myy sellaisen sopimuksen mukaisesti, johon Ehdot on liitetty, kutsutaan tässä sanalla (”Tuotteet”). Jos Ehdoissa annettujen tietojen ja siinä sopimuksessa (”Sopimus”) annettujen tietojen välillä, johon Ehdot on liitetty, esiintyy ristiriitaa, Sopimus on etusijalla, ellei siinä muuta ole mainittu. Ehdot on integroitu osa Sopimusta. Vain kirjallinen Sopimus voi mennä Ehtojen edelle.
1.2 Alan ehtoja tai Ostajan käytössä olevia ehtoja ei sovelleta Myyjän myydessä Tuotteita Ostajalle, vaikka Myyjä ei tällaisia ehtoja olisikaan torjunut.
2. Hinnat
2.1 Kaikki hinnat on annettu euroissa (EUR) ja ne ovat arvonlisäverottomia.
2.2 Myyjä pidättää oikeuden hintojen tarkistamiseen syistä, joihin Myyjä ei voi vaikuttaa – esimerkiksi valuutan arvossa tapahtuvien muutosten, tuontirajoitusten, verotuksessa tapahtuvien muutosten, maksujen ja muiden viranomaispäätösten tai vastaavien perusteella – myös sen jälkeen, kun Myyjän ja Ostajan välillä on tehty sopimus. Myyjällä on näissä tapauksissa oikeus muuttaa hintoja vastaavasti ilman ennakkoilmoitusta.
2.3 Myyjä pidättää oikeuden hinnoissa esiintyviin virheisiin.
2.4 Myyjä sitoutuu antamaansa tarjoukseen kolmenkymmenen (30) kalenteripäivän ajan tarjouksen päivämäärästä.
2.5 Tuotteiden tilaamista ei tilauksen jättämisen jälkeen voi peruttaa.
2.6 Kun tilaus on jätetty, Ostajan katsotaan hyväksyneen Ehdot ja niitä sovelletaan siinä määrin kuin Myyjän ja Ostajan välillä ei muuta ole kirjallisesti sovittu.
3. Valikoima
3.1 Osa valikoiman Tuotteista on kausituotteita ja siksi saatavilla vain kyseisen myyntikauden ajan.
3.2 Mitä tulee siemenpusseihin ja sipuleihin, Myyjä pidättää oikeuden korvata tilatut Tuotteet muilla saatavilla olevilla Tuotteilla, joiden ominaisuudet ovat samanlaiset tai samankaltaiset ja jotka ovat samaa hintaluokkaa, siinä tapauksessa, että tilatut Tuotteet on myyty loppuun ja Myyjällä on varastossa muita Tuotteita, joilla on samankaltaiset ominaisuudet.
3.3 Myyjällä on oikeus järjestää loppuunmyynti.
4. Maksu
4.1 Lasku lähetetään Ostajalle erillisenä lähetyksenä ja maksu suoritetaan kolmenkymmenen (30) kalenteripäivän kuluessa laskun päivämäärästä.
4.2 Myyjä pidättää oikeuden selvittää Ostajan luottotiedot. Jos Myyjä katsoo, että Ostaja ei ole luottokelpoinen, Ostajalle ei myönnetä luottoa ja Myyjällä on oikeus vaatia maksua ennakkoon tai myöntää luottoa vakuutta vastaan.
4.3 Myöhästyneestä maksusta peritään huomautusmaksu ja lain mukainen viivästyskorko.
5. Omistusoikeus
5.1 Toimitettujen Tuotteiden omistusoikeus säilyy Myyjällä, kunnes koko ostosumma, myös mahdolliset lisäkustannukset, on kokonaan maksettu. Myyjällä on oikeus vaatia toimitusta takaisin, jos Ostaja ei täytä maksuvelvollisuuttaan.
5.2 Siihen saakka kunnes Ostaja on suorittanut täyden maksun Tuotteista, Ostaja sitoutuu huolehtimaan Tuotteista, olemaan tekemättä minkäänlaisia muutoksia Tuotteisiin ilman Myyjän kirjallista suostumusta ja olemaan antamatta Tuotteiden käyttöoikeutta eteenpäin tai muutoin hävittämättä niitä.
6. Toimitus
6.1 Valittavissa olevat toimitustavat ja arvioitu toimitusaika riippuvat siitä, millaisia Tuotteita on ostettu ja mihin osoitteeseen ne on määrä toimittaa.
6.2 Myyjä pidättää oikeuden lähettää tilatut Tuotteet erillisinä toimituksina, jos Myyjä pitää tätä toimitustapaa sopivimpana. Ostaja maksaa kuitenkin vain yhden rahdin.
6.3 Toimituksen kokonaisarvo ratkaisee sen, onko toimitus rahtivapaa (ks. alla).
6.4 Toimituskulut ovat 15 euroa. Ne lisätään ja veloitetaan kustakin toimituksesta.
Siemenpussit: Rahtivapaa, kun yli 20 euroa.
Sipulit: Rahtivapaa, kun yli 150 euroa.
Muut tavarat: Rahtivapaa, kun yli 500 euroa.
6.5 Jos Tuotteet ovat loppuneet varastosta, Myyjällä ei ole toimitusvelvollisuutta. Myyjä ei käsittele jälkitoimituksia.
6.6 Jos siemeniä tai sipuleita käsittävien Tuotteiden kohdalla on toimitusvaikeuksia, Myyjä pidättää oikeuden korvata tilatut lajikkeet vastaavilla Tuotteilla.
6.7 Viileitä tai lämpimiä olosuhteita vaativia Tuotteita toimitettaessa Myyjä pidättää oikeuden suunnitella toimitukset uudelleen niin, että Tuotteet kuljetetaan aiheuttamatta niille vahinkoa.
6.8 Alle 10 euron toimituksiin lisätään 7,50 euron käsittelymaksu (pois lukien alv).
6.9 Kuormalavan toimittamisesta veloitetaan hyväksytyn EUR-lavan kulloinkin voimassa oleva hinta
6.10 Tuotteet toimitetaan INCOTERMS 2020 -ehtojen mukaisesti DAP Ostajan osoitteeseen, ellei muusta toimitusosoitteesta ole Sopimuksessa erikseen sovittu.
6.11 Toimituspaikassa ylimääräisiä kustannuksia aiheuttavat olosuhteet veloitetaan Ostajalta, esimerkiksi, mutta ei ainoastaan silloin, jos Ostajan edustaja ei ole paikalla toimituksen saapuessa tai odotusajan puitteissa tai jos toimituspaikassa vallitsevat olosuhteet vaativat erityisiä apuvälineitä kuorman purkamiseen.
6.12 Jos toimitus myöhästyy, Ostajaan otetaan yhteyttä lisätietojen antamista varten.
7. Palautusoikeus
7.1 Ostajalla on oikeus palauttaa Tuotteet, jos kyseessä ovat erikseen pakatut siemenet, ”Viljele vuoden ympäri/Så året runt” -tuotteita lukuun ottamatta.
7.2 Palautusoikeus koskee ainoastaan yllä olevan kohdan 7.1 mukaisia siemenpusseja, joita Ostaja ei ole saanut myytyä kauden aikana ja jotka palautetaan Myyjälle saman myyntikauden aikana ennen 15. elokuuta.
7.3 Täysi hyvitys palautetuista Tuotteista on korkeintaan 50 % tuotemerkkiä kohti laskutetusta arvosta ja se rajoittuu Myyjän laskuttamaan Ostajaan ja lasketaan yksittäistä myyntipaikkaa kohti.
7.4 Ostaja vastaa kustannuksista ja palautuskuljetukseen liittyvistä riskeistä.
7.5 Palautetuista Tuotteista tehdään Ostajalle hyvityslasku saman myyntikauden syyskuun 30. päivänä.
7.6 Myyjä ei käsittele palautuksia, jotka ovat saapuneet viimeisen palautuspäivän jälkeen, eikä palautusoikeus
koske niitä.
7.7 Yksi edellytys sille, että Ostaja voi hyödyntää tämän kohdan 7 mukaista palautusoikeutta on, että palautetut Tuotteet palautetaan Myyjälle samassa kunnossa missä ne olivat silloin, kun ne toimitettiin Ostajalle. Palautuksen hyväksyminen tapahtuu vasta, kun Myyjä on vastaanottanut ja tarkistanut palautetut Tuotteet.
7.8 Sellaisten Tuotteiden palauttaminen, joita palautusoikeus ei kata, hyväksytään ainoastaan Myyjän kanssa tehdyn kirjallisen sopimuksen perusteella, ja ne korvataan ainoastaan, jos Tuotteet toimitetaan alkuperäispakkauksessa ja Tuotteet ovat vahingoittumattomia saapuessaan Myyjälle.
8. Reklamaatio
8.1 Ostajalla on velvollisuus tutkia ja tarkistaa Tuotteet heti otettuaan toimituksen vastaan. Ostaja ei voi vedota virheisiin, jotka Ostajan olisi pitänyt havaita tarkastuksen yhteydessä.
8.2 Jos kolleja puuttuu tai havaitaan kuljetuksen aikana tapahtunut vahinko, tästä huomautetaan kuljetusliikkeelle tekemällä merkintä rahtikirjaan ennen lähetyksen kuittaamista. Jos kuljetuksen aikana on tapahtunut vahinko, reklamaatioon on liitettävä kuva tavarasta, myös pakkauksesta, lavasta ja rahtikirjasta.
8.3 Reklamaation on saavuttava Myyjälle 5 työpäivän kuluessa toimituksen vastaanottamisesta osoitteeseen customerservice.fi@nelsongarden.com.
8.4 Myyjä takaa pakattujen siementen aitouden, itävyyden ja puhtauden laskutettuun summaan asti Tuotteen Parasta ennen -päiväykseen saakka. Korjuutulosta ei taata. Voimassa olevien määräysten mukaisia ohjeita jälkianalyysiin liittyvästä näytteenotosta noudatetaan.
8.5 Ostajalle maksettava korvaus on korkeintaan Myyjän laskuttama summa. Myyjä ei vastaa kuljetusliikkeen aiheuttamasta myynnin menetyksestä eikä korvaa sitä.
8.6 Myyjä vastaa mahdollisista palautuskuljetuksen kustannuksista ainoastaan silloin, kun palautus tapahtuu Myyjän antamien ohjeiden mukaisesti. Tällaiseen palautukseen liittyvistä riskeistä vastaa Myyjä.
9. Force Majeure
9.1 Jos Myyjän Sopimuksen ja/tai Ehtojen mukaiset toimet estyvät kokonaan tai osittain sellaisten olosuhteiden vuoksi, joihin Myyjä ei ole voinut vaikuttaa tai joita se ei kohtuullisin keinoin ole pystynyt ennustamaan, kuten työtaistelun, tulipalon, räjähdyksen, luonnonkatastrofin, pandemian, valuuttarajoitusten, viranomaismääräysten, sodan tai sodan kaltaisten tapahtumien, terroritekojen, sadon epäonnistumisen, Myyjään vaikuttaneiden laajojen verkkohäiriöiden tai muun lueteltuihin tapahtumiin verrattavissa olevan tapahtuman takia tai Myyjän alihankkijoiltaan saamien toimitusten myöhästyttyä tai epäonnistuttua (”Force Majeure”), Myyjä on vapautettu velvollisuudestaan suorittaa velvoitteensa sinä aikana, jolloin toimia on olosuhteiden pakosta lykättävä.
9.2 Jos kohdataan jokin Force Majeure -tilanne, Myyjä kertoo siitä Ostajalle viivytyksettä.
9.3 Jos Sopimusta ei Force Majeure -tilanteen takia voida noudattaa kahteen (2) kuukauteen tai yli, voi Ostaja Myyjältä saamansa kirjallisen ilmoituksen jälkeen purkaa sopimuksen. Minkäänlaista korvausvelvollisuutta ei ole, jos Sopimus puretaan tämän kohdan 9.3 mukaisesti.
10. Henkilötiedot Myyjä voi Sopimuksen ja/tai Ehtojen puitteissa käsitellä Ostajan palveluksessa olevien henkilöiden henkilötietoja. Tällaisten palveluiden puitteissa mahdollisesti tapahtuvasta henkilötietojen käsittelystä, joita palveluita Myyjä myy Sopimuksen ja/tai Ehtojen mukaisesti ja jossa Myyjä päättää käsittelyn tarkoituksesta ja keinoista, rekisterinpitäjä on Myyjä. Lisätietoja siitä, miten Myyjä käsittelee henkilötietoja saa ottamalla yhteyttä Myyjään.
11. Vastuuvapaus
11.1 Myyjä vastaa vain suorista kustannuksista, vahingoista ja tappioista, joita Ostajalle on aiheutunut sen seurauksena, että Tuotteita ei ole toimitettu Sopimuksen ja/tai Ehtojen mukaisesti tai muutoin sen seurauksena, että Myyjä on rikkonut Sopimuksen ja/tai Ehtojen mukaisia velvollisuuksiaan.
11.2 Tuotevastuun osalta Myyjä vastaa Tuotteiden aiheuttamista vahingoista ainoastaan, jos voidaan osoittaa, että vahinko johtuu Myyjän tuotannossa tapahtuneista virheistä.
11.3 Myyjän vastuu ei kata epäsuoria kustannuksia, vahinkoja tai tappioita, eikä myöskään vaatimuksia, joita jokin kolmas osapuoli Ostajalle esittää, ellei Sopimuksessa ja/tai Ehdoissa ole muuta mainittu.
11.4 Myyjän vastuu on Sopimuksen ja/tai Ehtojen puitteissa rajattu 10 000 000 Ruotsin kruunua vastaavaan summaan (ml. korko ja muut lisäkustannukset) vahinkotapausta kohti.
12. Riidat ja sovellettava laki
12.1 Sopimuksessa ja Ehdoissa sovelletaan Suomen lakia.
12.2 Sopimuksen ja/tai Ehtojen johdosta syntyneet riidat käsitellään ja ratkaistaan ensisijaisesti Myyjän ja Ostajan välisessä yhteisymmärryksessä neuvottelemalla. Jos riitaa ei pystytä ratkaisemaan yhdessä 90 kalenteripäivän sisällä, riita viedään yleiseen tuomioistuimeen alla olevan kohdan 12.3 mukaisesti.
12.3 Sopimuksen ja/tai Ehtojen johdosta syntyneet riidat ratkaistaan yleisessä tuomioistuimessa siellä, missä Myyjän toimipaikka sijaitsee.
13. Muuta
13.1 Lisätietoja Myyjästä ja Tuotteista on annettu osoitteessa www.nelsongarden.com.
13.2 Ostaja pääsee tilausvahvistukseen, laskuihin ja myyntikauden siemenpalautusten rekisteröintiin kirjautumalla sisään Myyjän kotisivuille JM-Sisäänkirjaus -painikkeen kautta. Kirjautumistiedot näkyvät vastaanottajan laskulla. Jos kirjautumistiedot puuttuvat, ota yhteyttä osoitteeseen customerservice.fi@nelsongarden.com.
13.3 Kemikaalien käyttöturvallisuustiedotteet ovat ladattavissa osoitteessa www.ecoonline.fi.
13.4 Myyjä pidättää oikeuden tuotekuvastossa ja hinnastossa mahdollisesti esiintyviin painovirheisiin ja muutoksiin valikoimassa kulloinkin meneillään olevan kauden aikana.
13.5 Jos Sopimuksen ja/tai Ehtojen jonkin määräyksen katsotaan olevan pätemätön, tämä ei tarkoita, että Sopimus ja/tai Ehdot kokonaisuudessaan ovat pätemättömiä, vaan Sopimusta ja/tai Ehtoja korjataan kohtuullisella tavalla siltä osin kuin pätemätön kohta vaikuttaa olennaisesti osapuolten keskinäiseen kauppaan tai suoritukseen Sopimuksen ja/tai Ehtojen mukaisesti.
13.6 Jos osapuoli laiminlyö jotakin Sopimuksen ja/tai Ehtojen mukaista oikeutta tai ei totea tiettyä Sopimukseen ja/tai Ehtoihin liittyvää suhdetta, se ei tarkoita, että osapuoli olisi tässä mielessä luopunut oikeudestaan.
13.7 Ehtoihin tai Sopimukseen ei sovelleta Myyjän tai Ostajan valtiossa käytössä olevia kansallisia ja kansainvälisiä kauppaoikeudellisia määräyksiä.
13.8 Myyjä on mukana Rinki Oy:ssä.
19
Vinkki!
Mietitkö kuinka syvälle syyssipulit tulisi istuttaa?
Istutussyvyys on 2–3 kertaa sipulin korkeus.
Lisämyyntituotteet
3-kpl
Sipulikori ø26cm, 3 kpl
Sipulikori helpottaa kukkien siirtämistä syrjempään kuihtumisvaiheessa.
5264 (15)
7312600 052642
Sipulirauta FSC
Tukeva sipulirauta ruostumatonta terästä. Kahva FSC sertifoitua saarnia. Kätevä ja laadukas käsityökalu helpottaa sipulin istutusta.
7632 (10)
7312600 076327
Vinkki!
Istuta amarylliksen sipuli marmorimurskaan, mielellään lasiastiaan. Kaunista, kestävää ja yksinkertaista!
Marmorimurske 2,2 kg
Marmorimurske on kaunis ja luonnollinen koris temateriaali. Ehkäisee mm. veden haihtumista kasvin juurella.
5810 (6)
7312600 058101
Vesi
RHN08F Nelson Garden Oy, Joukahaisenkatu 1 C, 20520 TURKU Puh: 0207 439 970 www.nelsongarden.com