Vinterkatalog FI

Page 1


Linnunruokinta

Puutarhan siivekkäistä ystävistä

huolehtien

Puutarhasta on tulossa yhä suurempi osa elämäämme – rento paikka, jossa voimme nauttia ja viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa. Voimme kutsua puutarhaan myös pikkulintuja ja auttaa niitä löytämään ruokaa ja pesäpaikkoja talven vaikeissa olosuhteissa. Puutarhassa vierailevien lintujen laskeminen ja uusien lajien tunnistaminen on hauskaa tekemistä koko perheelle, erityisesti lapsille!

Nelson Garden tarjoaa täydellisen valikoiman kaikille pikkulinnuille. Täydennä puutarhaasi pienimmillä tai suuremmilla linnunruoka-automaateilla, vieraanvaraisella siemenseoksella tai reilulla määrällä talipalloja –niistä muodostuu linnuille herkullinen buffet-pöytä.

Kuva: A. Norman
Kansikuva: Hans Bonnevier

MONET OVAT HUOMANNEET, KUINKA MUKAVAA LINTUJA ON RUOKKIA

Yhä useammat haluavat auttaa lintuja selviytymään kylmästä vuodenajasta. Lintujen seuraaminen on mukava perheen yhteinen harrastus.

Kuva: A. Norman

RUOKI LINTUJA MIELUITEN VUODEN YMPÄRI

Jos aloitan lintujen ruokinnan, minun on myös jatkettava sitä, enkä voi lähteä pois pitkäksi aikaa.

- Valitse suuri linnunruokaautomaatti, jota täytetään harvemmin. Linnuille kaikki apu on tervetullutta, mutta jos ne eivät löydä syötävää yhdestä puutarhasta, ne lentävät seuraavaan.

Mitä linnuille on hyvä tarjota?

- Ennen kaikkea energiapitoista ravintoa, mutta linnut eivät ole kovin nirsoja, vaikka eri lajeilla onkin omat suosikkinsa.

Ruokintapaikka on helposti sotkuinen, ja tähteet houkuttelevat paikalle hiiriä ja rottia.

- Valitse kuorittuja auringonkukansiemeniä niin roskaa syntyy vähemmän.

- Sijoita ruokintapaikka jonkin matkan päähän talosta ja siisti sitä silloin tällöin, jotta se ei houkuttele jyrsijöitä puoleensa.

LINNUNRUOKA DELUXE

Tanko, jossa talia ja siemeniä taikka jauhomatoja, energiapitoinen luksussekoitus sekä talipallo kookoslevyllä, ovat korkealuokkaista, monipuolista ja energiapitoista ravintoa pikkulinnuille. Ne sopivat kylmään säähän, jossa ylimääräistä energiaa erityisesti tarvitaan.

Yksinkertainen ja kaunis. Erittäin hyödyllinen linnuille.

Talipallo kookoslevyllä

Suuri talipallo ilman verkkoa luonnossa elävien lintujen ulkoruokintaan. Kiinnitetty kookoslevyyn nyörillä, ja voidaan ripustaa suoraan oksaan tai linnunruoka-automaattiin. Energiapitoinen, sisältää runsasrasvaisia siemeniä, talia ja viljaa. 500 g 2345 (24)

7312600 023451

DeLuxe-talitanko, sis. auringonkukansiemeniä

Runsaasti energiaa sisältävä talitanko auringonkukansiemenistä, viljasta ja siemenistä. Rasva- ja proteiinipitoinen linnunruoka on leivottu kompostoitavan tikun ympärille. Valmis ripustettavaksi narusta. 100% luonnontuote. 400g 2319 (25)

DeLuxe-talitanko sis. jauhomatoja

Runsaasti energiaa sisältävä talitanko jauhomadoista, viljasta ja siemenistä. Rasva- ja proteiinipitoinen linnunruoka on leivottu kompostoitavan tikun ympärille. Valmis ripustettavaksi narusta. 100% luonnontuote. 400g 2321 (25)

7312600 023215

Runsaasti proteiinia sisältävä herkku puutarhan linnuille.

Jauhomato

Jauhomadot eli kuivatut jauhokuoriaisen toukat sisältävät runsaasti proteiinia ja ovat hyödyllistä herkkua puutarhan linnuille. Sirottele kourallinen tai sekoita muuhun linnunruokaan. 300 g 2346 (10)

7312600 023468

Lajitelma Linnunruoka DeLuxe

Sisältää: 2318 x 32, 2319 x 25, 2321 x 25, 2322 x 32, 2345 x 24, 2346 x 20 KD181

DeLuxe-talimakkara, sis. jauhomatoja ja maapähkinöitä

Runsaasti energiaa sisältävää linnunruokaa, valmis ripustettavaksi. Sis. talia, maapähkinöitä ja jauhomatoja. 100% luonnontuote, kompostoitava naru ja pohjalevy kookoksesta. 350g 2318 (32)

DeLuxe-talimakkara sis. auringonkukansiemeniä Runsaasti energiaa sisältävää linnunruokaa, valmis ripustettavaksi. Sis. talia, auringonkukansiemeniä, viljaa ja siemeniä. 100% luonnontuote, kompostoitava naru ja pohjalevy kookoksesta. 350g 2322 (32)

7312600 023222

AURINGONKUKANSIEMEN

Auringonkukansiemenet sisältävät rasvaa. Rasva on energiaa, jota pikkulinnut nimenomaan tarvitsevat talvella ja keväällä.

Auringonkukansiemenet sopivat lintujen ravinnoksi vuoden ympäri, ja niistä pitävät useimmat peipot, tiaiset ja varpuset.

Auringonkukansiemen

Energiaa sisältäviä siemeniä villilintujen ulkoruokintaan.

Auringonkukansiemen, 13 kg

Säkki 2430 (45)

AURINGONKUKANSIEMEN, KUORITTUU

Auringonkukansiemen kuorittu, 2 kg

Pussi

2306 (5)

7312600 023062

Auringonkukansiemen kuorittu, 4,5 kg

Pussi

2316 (4)

AURINGONKUKANSIEMEN

Auringonkukansiemen 1 kg

Pussi

2421 (16)

Auringonkukansiemen kuorittu, 2 kg

Pussi

2307 (42)

7312600 023062

Auringonkukansiemen kuorittu, 4,5 kg

Pussi

2317 (36)

Auringonkukansiemen kuorittu, 5 kg

Sanko

2414 (60)

Auringonkukansiemen 4 kg

Pussi

2424 (4)

Auringonkukansiemen 1 kg

Pussi

2422 (72)

Auringonkukansiemen 3 kg

Sanko

2423 (60)

2425 (36) Auringonkukansiemen 8 kg Pussi

2426 (42)

MAAPÄHKINÄT

Maapähkinät ovat hyvin energiapitoisia ja siksi tarpeellinen lisä siivekkäiden ystäviemme ruokavalioon talven ja kevään aikana.

Maapähkinöistä pitävät erityisesti tiaiset, tikkalinnut, urpiaiset ja närhet.

Maapähkinä 1 kg

Pussi

2541 (16)

7312600 025417

Maapähkinä 1 kg

Pussi

2542 (100)

7312600 025417

Maapähkinä 5 kg

Sanko

2547 (24)

7312600 125469

Maapähkinä 5 kg Sanko

2546 (60)

Maapähkinä 2,5 kg

Pussi

2543 (5)

7312600 025431

Maapähkinä 8 kg

Pussi

2308 (24)

7312600 125469 7312600 023086

MAAPÄHKINÄ VERKKOPUSSISSA

Maapähkinät ovat monien luonnossa elävien lintujen suosimaa ravintoa. Verkkopussissa ne on helppo ripustaa koukkuun tai pidikkeeseen.

Maapähkinä verkkopussissa

500 g, 1-pakk

2536 (26)

Maapähkinä 2,5 kg

Pussi

2544 (42)

7312600 025431

Maapähkinä 20 kg Säkki

2540 (1)

7312600 125407

Maapähkinä verkkopussissa

500 g, 1-pakk

2537 (220)

7312600 025356 7312600 025356

LINNUNRUOKASEOS

Siemenseokset sisältävät rasvapitoisia siemeniä, kuten auringonkukansiemeniä, maapähkinöitä, viljaa ja hirssiä erilaisina yhdistelminä. Melkeinpä jokaiselle puutarhan linnulle jotakin.

Linnunruokaseos Erikoisseos

Seos, jossa yli puolet auringonkukansiemeniä, lisäksi hirssiä ja viljaa.

Linnunruokaseos 4 kg

Pussi

2434N (4)

Linnunruokaseos 4 kg

Pussi

2435N (48)

Linnunruokaseos 1 kg

Pussi

2431N (16)

Linnunruokaseos 1 kg

Pussi

2432N (88)

Linnunruokaseos 9 kg

Pussi

2436N (42)

Linnunruokaseos 20 kg

Säkki

2437N (1)

7312600

TALIPALLO 90 G

Energiapakkaus pikkulinnuille: rasvapitoisia auringonkukansiemeniä taliin ja vehnään pakattuina. Vastustamatonta herkkua esim. pähkinänakkeleille, puukiipijöille, tiaisille ja tikkalinnuille.

Talipallo 90 g 6-pakk

2310 (20)

7312600 023109

Talipallo 90 g 6-pakk 2311 (163)

7312600 023109

Talipallo 90 g

Sanko 60 kpl

2505 (64)

7312600 025059

kpl

Talipallo 90 g

Sanko 35 kpl

2506 (112)

7312600 025066

TALIPALLO 480 G

Talipallo 480 g 1 kpl

2515 (20)

7312600 025158

Talipallo 90 g Sanko 35 kpl

2507 (56)

7312600 025066

Talipallo 480 g 1 kpl

2517 (220)

7312600 025158

Talipallo 90 g 6-pakk 2312 (345)

7312600 023109

Talipallo 90 g 30-pakk

2529 (70)

7312600 025295

Talipallo 480 g 4-pakk

2520 (96)

7312600 025202

TALIPALLO DELUXE 80 G

Erityisen paljon maapähkinöitä ja auringonkukansiemeniä ja sitä kautta myös energiaa sisältävä talipallo. Todellinen juhla-ateria pikkulinnuille. Ilman verkkoa, ämpärissä.

DeLuxe

Talipallo DeLuxe sanko 30 kpl 2334 (20)
7312600 023345
Talipallo DeLuxe sanko 30 kpl 2337 (112)
7312600 023345
Kuva: H. Bonnevier
H. Bonnevier

Käpy sis. talia ja siemeniä 100% luonnontuote! Suuri käpy täynnä talia, öljypitoisia siemeniä ja viljaa. Ravinteikasta ruokaa pikkulinnuille, samalla somistuselementti puutarhaan.

760517 (25)

Käpy, sis. talia ja maapähkinävoita Koristeellinen käpy, joka on täytetty talilla ja maapähkinävoilla. Erilainen, mutta hyvin energiapitoinen ruokalaji pikkulintujen buffet-pöytään.

2339 (25)

7049887 605178 7312600 023390

Kookospähkinä täytetty puolikas Koverrettu puolikas kookospähkinä, täytetty talilla, viljalla ja siemenillä. Sisältää paljon energiaa, ja on siksi lintujen mieleen. Noin 330g

760205 (36)

Käpy, sis. kärpäsen toukkia Koristeellinen käpy, joka on täytetty talilla, runsaasti öljyä sisältävillä siemenillä, maissilla sekä proteiinipitoisilla mustan sotilaskärpäsen toukilla. Erilainen, mutta hyvin energiapitoinen ruokalaji pikkulintujen buffet-pöytään. 2315 (25)

Kookospähkinä täytetty kokonainen Koverrettu kookospähkinä, jossa kolme reikää ja energiapitoista täytettä talista, viljasta ja siemenistä. Täydellinen lintujen ruokkimiseen, ei kaipaa päivittäistä huoltoa. Noin 700g

760204 (22)

7049887 602047

Monet ruokkivat lintuja yhä suuremman osan vuotta, jopa kesäisin. Linnut kerääntyvät ruokintapaikoille, joista tulee tärkeä osa puutarhaa.

Siksi automaattien pitää olla paitsi helppokäyttöisiä, myös kauniita ja helppoja ripustaa.

LINNUNRUOKA-ASEMA

Käytännöllinen teline linnunruoka-automaateille. 3 koukkua (2 kiinteää), kylpypaikka ja ruokapaikka, jossa verkkopohja. Musta metallitanko on säädettävä (4 osaa). Tukijalat pitävät telineen vakaana. 50x247cm (kaikki osat käytössä).

Linnunruoka-asema, 247 cm Musta 2588 (6)

7312600 025882

LISÄMYYNTITUOTTEET

Käytännöllisiä tarvikkeita, joiden avulla automaatin täyttäminen onnistuu ilman hävikkiä ja sen ripustaminen on helppoa.

Monikäyttöinen ja toimiva.

S-koukku 15 cm

S-koukku, jonka avulla linnunruoat ja linnunruoka-automaatit on helppo ripustaa pensaisiin ja puihin eri puolille puutarhaa. 15 cm 2595 (12)

7312600 025950

S-koukku 30 cm

S-koukku, jonka avulla linnunruoat ja linnunruoka-automaatit on helppo ripustaa pensaisiin ja puihin eri puolille puutarhaa. 30 cm 2598 (12)

7312600 025981

Käytännöllinen ja helppokäyttöinen.

Vähentää hävikkiä täytön yhteydessä.

Kauha Linnunruokinta Kauha linnunruokintaan, jonka fiksun avaa/ sulje-toiminnon ansiosta automaatin täyttäminen on helppoa. Sopii myös pieniaukkoiseen automaattiin. Polypropeenia (PP), musta, pituus n. 30 cm 2590 (12)

7312600 025905

SIEMENAUTOMAATTI CEDAR

Tyylikäs linnunruoka-automaatti säänkestävästä, käsittelemättömästä seetripuusta. Patinoituu kauniisti ajan myötä. Sivuilla olevien kauniiden ikkunoiden läpi näkee helposti siementen määrän.

Arvokkaasti ikääntyvää tyylikkyyttä.

7312600 023963

7312600 023970

SIEMENAUTOMAATTI RUSTY

Tyylikäs siemenautomaatti, somistuselementti puutarhaan. Kiinnitysrengas ruuvataan irti, kun automaatti on tarkoitus täyttää. Istumapaikkoja ympärillä. Peltiä, seinät kestävää pleksiä.

Kaunis linnunruokaautomaatti puutarhan somistukseen.

7312600 023574

Laj.Linnunruoka-automaatti

Sisältää: 2353 x 5, 2361 x 5, 2368 x 5, 2357 x 6, 2358 x 6, 2392 x 6, 2562 x 6, 2396 x 6, 2397 x 6 KD147

7312600 023581

Siemenautomaatti Cedar 4 istumapaikkaa. Kork. 32 cm 2396 (4)
Siemenautomaatti Cedar 6 istumapaikkaa. Kork. 43 cm 2397 (4)
Siemenautomaatti Rusty Kork. 25 cm 2357 (4)
Siemenautomaatti Rusty Kork. 33 cm 2358 (4)

SIEMENAUTOMAATTI TREND

Siro linnunruoka-automaatti harkitussa värissä. Helppo puhdistaa. Kaksi istumapaikkaa. Teräspeltiä ja kierrätyskelpoista kestomuovia.

Siemenautomaatti Trend

Sininen. 21 x 13,5 x 24 cm

2353 (4)

7312600 023536

STYLISH

Siemenautomaatti

Stylish

Perinteinen linnunruoka-automaatti linnunsiemenille. 8 ruoka-aukkoa ja 2 istuinrengasta. Muut osat mustaa metallia. Mukana vaijeri ja karbiinihaka. Kork. 35 cm Ø18 cm 2365 (6)

Siemenautomaatti Trend

Sininen. 21 x 13,5 x 24 cm

2354 (4)

7312600 023543

Siemenautomaatti Trend

Vihreä. 21 x 13,5 x 24 cm

2361 (4)

7312600 023611

Siemenautomaatti Trend

Punaruskea. 21 x 13,5 x 24 cm 2368 (4)

7312600 023680

Suuret ja edulliset Stylish-mallit, joihin mahtuu runsaasti ruokaa.

Pähkinäautomaatti Stylish

Perinteinen linnunruoka-automaatti pähkinöille. Mustaa metallia, 2 istuinrengasta. Mukana vaijeri ja karbiinihaka. Kork. 35 cm Ø18 cm

2366 (6)

Talipalloautomaatti Stylish

Perinteinen linnunruoka-automaatti suurille ja pienille talipalloille (480g ja 90g). Mustaa metallia, 2 istuinrengasta. Ripustin kiinnittämistä varten. Kork. 35 cm Ø 18 cm

2367 (6)

Maapähkinäautomaatti Globe

Maapähkinäautomaatti, mustaa metallia. Kaunis pyöreä muoto. Mukana kansi, kahva ja ketju, jonka päässä koukku. Kork. 25 cm, Ø 15 cm

2556 (8)

MEGA

Valikoiman suosituimpia ovat suuret ruokinta-automaatit, joita ei tarvitse täyttää yhtä usein kuin pienempiä.

Linnunruoka-automaatti

Triple, musta

Lintujen buffet-pöytä. Suuri kolmen astian automaatti siemenille, maapähkinöille ja talipalloille. Jokaiseen astiaan mahtuu n. 1 litra (3x1 litra). Muovia ja metallia. Musta tai harmaa. Kork. 34 cm x Ø24 cm

2390 (4)

7312600 023901

Siemenautomaatti Gigant Zinc

Tilava automaatti linnunsiemenille. Sinkittyä peltiä. Varustettu kehyksellä, joka suojaa ruokaa kosteudelta ja suurilta linnuilta. Täytetään yläpuolelta irrotettavan kannen kautta. Sanka ripustamista varten.

Tilavuus peräti 9,5 l. Kork. 34 cm x Ø32

2394 (2)

7312600 023949

TALIPALLOAUTOMAATIT

Talipalloautomaatti Tube

Kätevä linnunruoka-automaatti, johon mahtuu seitsemän 90g talipalloa. Helppo täyttää ja puhdistaa. Tässä useampi pikkulintu pääsee syömään yhtä aikaa. Mustaa metallia, kork. 45 cm x Ø10 cm 2558 (12)

Talipalloautomaatti Circle

Kaunis ja kätevä linnunruokaautomaatti 90g talipalloille. Helppo täyttää ylhäällä olevasta reiästä. Sopii myös omenoille. Mustaa metallia. Ø 24 cm

2561 (10)

Siemenautomaatti XL musta

Suuri siemenautomaatti. Katto ja pohja harmaata, astia mustaa metallia. Kuusi ruokinta-aukkoa, joissa harmaa muoviorsi/ metallia. Täytetään yläkautta. Tilavuus n.3 l. Kork. 32 cm x Ø16 2392 (4)

7312600 023925

LINNUNPÖNTÖT

Talvi on monille pikkulinnuille vaikeaa aikaa. Niiden on etsittävä ravintoa luonnosta ja kestettävä kylmää säätä ja lumituiskua. Linnunpönttö tarjoaa linnuille hyvän suojan. Lintujen ruokintapaikka linnunpöntön läheisyydessä antaa mahdollisuuden seurata lintuja lähempää. Harrastus, joka kiehtoo yhä useampia!

Linnunpönttö pikkulinnuille

Perinteinen linnunpönttö, jossa on musta vinokatto ja 30 mm reikä. Avattava etupuoli helpottaa puhdistamista. Takaosassa musta pelti kiinnittämistä varten. Höyläämätön sisäpuoli. Valmistettu ylijäämäkuusesta.

Mitat: noin 30 cm x 17 cm x 22 cm 2340 (4)

7312600 023406

Linnunpönttö pikkulinnuille

Perinteinen linnunpönttö, jossa on musta vinokatto ja 30 mm reikä. Avattava etupuoli helpottaa puhdistamista. Takaosassa musta pelti kiinnittämistä varten. Höyläämätön sisäpuoli. Valmistettu ylijäämäkuusesta.

Mitat: noin 27 cm x 19 cm x 21 cm 2341 (4)

7312600 023413

Helppo avata ja puhdistaa!

Ajattelemme kestävää kehitystä ja valmistamme linnunpönttöjä oman tuotannon ylijäämäpuusta.

Talven ruokavieraat

Kuusitiainen

Linnunruokaseos, auringonkukansiemen, maapähkinät ja talipallo

Hömötiainen

Linnunruokaseos, auringonkukansiemen, maapähkinät ja talipallo

Punarinta

Linnunruokaseos, auringonkukansiemen ja hedelmät

Tikka

Maapähkinät ja talipallo

Sinitiainen

Linnunruokaseos, auringonkukansiemen, maapähkinät ja talipallo

Pikkuvarpunen

Linnunruokaseos, vilja ja auringonkukansiemen

Närhi

Kaikkiruokainen

Mustarastas

Linnunruokaseos, talipallo ja hedelmät

Talitiainen

Linnunruokaseos, auringonkukansiemen, maapähkinät ja talipallo

Varpunen

Linnunruokaseos, vilja ja auringonkukansiemen

Punatulkku

Linnunruokaseos, auringonkukansiemen ja hedelmät

Harakka Kaikkiruokainen

Pähkinänakkeli

Linnunruokaseos, auringonkukansiemen, maapähkinät ja talipallo

Keltasirkku

Linnunruokaseos, vilja ja auringonkukansiemen

Viherpeippo

Linnunruokaseos, auringonkukansiemen ja maapähkinät

Varis Kaikkiruokainen

1. Johdanto

1.1 Näitä yleisiä myyntiehtoja (”Ehdot”) sovelletaan myytäessä Nelson Garden Oy:n (y-tunnus 1907716-3) (”Myyjä”) tavaroita yritysasiakkaille (”Ostaja”). Tavaroita, joita Myyjä myy sellaisen sopimuksen mukaisesti, johon Ehdot on liitetty, kutsutaan tässä sanalla (”Tuotteet”). Jos Ehdoissa annettujen tietojen ja siinä sopimuksessa (”Sopimus”) annettujen tietojen välillä, johon Ehdot on liitetty, esiintyy ristiriitaa, Sopimus on etusijalla, ellei siinä muuta ole mainittu. Ehdot on integroitu osa Sopimusta. Vain kirjallinen Sopimus voi mennä Ehtojen edelle.

1.2 Alan ehtoja tai Ostajan käytössä olevia ehtoja ei sovelleta Myyjän myydessä Tuotteita Ostajalle, vaikka Myyjä ei tällaisia ehtoja olisikaan torjunut.

2. Hinnat

2.1 Kaikki hinnat on annettu euroissa (EUR) ja ne ovat arvonlisäverottomia.

2.2 Myyjä pidättää oikeuden hintojen tarkistamiseen syistä, joihin Myyjä ei voi vaikuttaa – esimerkiksi valuutan arvossa tapahtuvien muutosten, tuontirajoitusten, verotuksessa tapahtuvien muutosten, maksujen ja muiden viranomaispäätösten tai vastaavien perusteella – myös sen jälkeen, kun Myyjän ja Ostajan välillä on tehty sopimus. Myyjällä on näissä tapauksissa oikeus muuttaa hintoja vastaavasti ilman ennakkoilmoitusta.

2.3 Myyjä pidättää oikeuden hinnoissa esiintyviin virheisiin.

2.4 Myyjä sitoutuu antamaansa tarjoukseen kolmenkymmenen (30) kalenteripäivän ajan tarjouksen päivämäärästä.

2.5 Tuotteiden tilaamista ei tilauksen jättämisen jälkeen voi peruttaa.

2.6 Kun tilaus on jätetty, Ostajan katsotaan hyväksyneen Ehdot ja niitä sovelletaan siinä määrin kuin Myyjän ja Ostajan välillä ei muuta ole kirjallisesti sovittu.

3. Valikoima

3.1 Osa valikoiman Tuotteista on kausituotteita ja siksi saatavilla vain kyseisen myyntikauden ajan.

3.2 Mitä tulee siemenpusseihin ja sipuleihin, Myyjä pidättää oikeuden korvata tilatut Tuotteet muilla saatavilla olevilla Tuotteilla, joiden ominaisuudet ovat samanlaiset tai samankaltaiset ja jotka ovat samaa hintaluokkaa, siinä tapauksessa, että tilatut Tuotteet on myyty loppuun ja Myyjällä on varastossa muita Tuotteita, joilla on samankaltaiset ominaisuudet.

3.3 Myyjällä on oikeus järjestää loppuunmyynti.

4. Maksu

4.1 Lasku lähetetään Ostajalle erillisenä lähetyksenä ja maksu suoritetaan kolmenkymmenen (30) kalenteripäivän kuluessa laskun päivämäärästä.

4.2 Myyjä pidättää oikeuden selvittää Ostajan luottotiedot. Jos Myyjä katsoo, että Ostaja ei ole luottokelpoinen, Ostajalle ei myönnetä luottoa ja Myyjällä on oikeus vaatia maksua ennakkoon tai myöntää luottoa vakuutta vastaan.

4.3 Myöhästyneestä maksusta peritään huomautusmaksu ja lain mukainen viivästyskorko.

5. Omistusoikeus

5.1 Toimitettujen Tuotteiden omistusoikeus säilyy Myyjällä, kunnes koko ostosumma, myös mahdolliset lisäkustannukset, on kokonaan maksettu. Myyjällä on oikeus vaatia toimitusta takaisin, jos Ostaja ei täytä maksuvelvollisuuttaan.

5.2 Siihen saakka kunnes Ostaja on suorittanut täyden maksun Tuotteista, Ostaja sitoutuu huolehtimaan Tuotteista, olemaan tekemättä minkäänlaisia muutoksia Tuotteisiin ilman Myyjän kirjallista suostumusta ja olemaan antamatta Tuotteiden käyttöoikeutta eteenpäin tai muutoin hävittämättä niitä.

6. Toimitus

6.1 Valittavissa olevat toimitustavat ja arvioitu toimitusaika riippuvat siitä, millaisia Tuotteita on ostettu ja mihin osoitteeseen ne on määrä toimittaa.

6.2 Myyjä pidättää oikeuden lähettää tilatut Tuotteet erillisinä toimituksina, jos Myyjä pitää tätä toimitustapaa sopivimpana. Ostaja maksaa kuitenkin vain yhden rahdin.

6.3 Ostaja maksaa rahtikulut voimassa olevien kuljetushintojen mukaisesti.

6.4 Jos Tuotteet ovat loppuneet varastosta, Myyjällä ei ole toimitusvelvollisuutta. Myyjä ei käsittele jälkitoimituksia.

6.5 Jos siemeniä tai sipuleita käsittävien Tuotteiden kohdalla on toimitusvaikeuksia, Myyjä pidättää oikeuden korvata tilatut lajikkeet vastaavilla Tuotteilla.

6.6 Viileitä tai lämpimiä olosuhteita vaativia Tuotteita toimitettaessa Myyjä pidättää oikeuden suunnitella toimitukset uudelleen niin, että Tuotteet kuljetetaan aiheuttamatta niille vahinkoa.

6.7 Alle 10 euron toimituksiin lisätään 7,50 euron käsittelymaksu (pois lukien alv).

6.8 Kuormalavan toimittamisesta veloitetaan hyväksytyn EUR-lavan kulloinkin voimassa oleva hinta

6.9 Tuotteet toimitetaan INCOTERMS 2020 -ehtojen mukaisesti DAP Ostajan osoitteeseen, ellei muusta toimitusosoitteesta ole Sopimuksessa erikseen sovittu.

6.10 Toimituspaikassa ylimääräisiä kustannuksia aiheuttavat olosuhteet veloitetaan Ostajalta, esimerkiksi, mutta ei ainoastaan silloin, jos Ostajan edustaja ei ole paikalla toimituksen saapuessa tai odotusajan puitteissa tai jos toimituspaikassa vallitsevat olosuhteet vaativat erityisiä apuvälineitä kuorman purkamiseen.

6.11 Jos toimitus myöhästyy, Ostajaan otetaan yhteyttä lisätietojen antamista varten.

7. Palautusoikeus

7.1 Ostajalla on oikeus palauttaa Tuotteet, jos kyseessä ovat erikseen pakatut siemenet, ”Viljele vuoden ympäri/Så året runt” -tuotteita lukuun ottamatta.

7.2 Palautusoikeus koskee ainoastaan yllä olevan kohdan 7.1 mukaisia siemenpusseja, joita Ostaja ei ole saanut myytyä kauden aikana ja jotka palautetaan Myyjälle saman myyntikauden aikana ennen 15. syyskuu.

7.3 Täysi hyvitys palautetuista Tuotteista on korkeintaan 50 % tuotemerkkiä kohti laskutetusta arvosta ja se rajoittuu Myyjän laskuttamaan Ostajaan ja lasketaan yksittäistä myyntipaikkaa kohti.

7.4 Ostaja vastaa kustannuksista ja palautuskuljetukseen liittyvistä riskeistä.

7.5 Palautetuista Tuotteista tehdään Ostajalle hyvityslasku saman myyntikauden syyskuun 30. päivänä.

7.6 Myyjä ei käsittele palautuksia, jotka ovat saapuneet viimeisen palautuspäivän jälkeen, eikä palautusoikeus koske niitä.

7.7 Yksi edellytys sille, että Ostaja voi hyödyntää tämän kohdan 7 mukaista palautusoikeutta on, että palautetut Tuotteet palautetaan Myyjälle samassa kunnossa missä ne olivat silloin, kun ne toimitettiin Ostajalle. Palautuksen hyväksyminen tapahtuu vasta, kun Myyjä on vastaanottanut ja tarkistanut palautetut Tuotteet.

7.8 Sellaisten Tuotteiden palauttaminen, joita palautusoikeus ei kata, hyväksytään ainoastaan Myyjän kanssa tehdyn kirjallisen sopimuksen perusteella, ja ne korvataan ainoastaan, jos Tuotteet toimitetaan alkuperäispakkauksessa ja Tuotteet ovat vahingoittumattomia saapuessaan Myyjälle.

8. Reklamaatio

8.1 Ostajalla on velvollisuus tutkia ja tarkistaa Tuotteet heti otettuaan toimituksen vastaan. Ostaja ei voi vedota virheisiin, jotka Ostajan olisi pitänyt havaita tarkastuksen yhteydessä.

8.2 Jos kolleja puuttuu tai havaitaan kuljetuksen aikana tapahtunut vahinko, tästä huomautetaan kuljetusliikkeelle tekemällä merkintä rahtikirjaan ennen lähetyksen kuittaamista. Jos kuljetuksen aikana on tapahtunut vahinko, reklamaatioon on liitettävä kuva tavarasta, myös pakkauksesta, lavasta ja rahtikirjasta.

8.3 Reklamaation on saavuttava Myyjälle 5 työpäivän kuluessa toimituksen vastaanottamisesta osoitteeseen customerservice.fi@nelsongarden.com.

8.4 Myyjä takaa pakattujen siementen aitouden, itävyyden ja puhtauden laskutettuun summaan asti Tuotteen Parasta ennen -päiväykseen saakka. Korjuutulosta ei taata. Voimassa olevien määräysten mukaisia ohjeita jälkianalyysiin liittyvästä näytteenotosta noudatetaan.

8.5 Ostajalle maksettava korvaus on korkeintaan Myyjän laskuttama summa. Myyjä ei vastaa kuljetusliikkeen aiheuttamasta myynnin menetyksestä eikä korvaa sitä.

8.6 Myyjä vastaa mahdollisista palautuskuljetuksen kustannuksista ainoastaan silloin, kun palautus tapahtuu Myyjän antamien ohjeiden mukaisesti. Tällaiseen palautukseen liittyvistä riskeistä vastaa Myyjä.

9. Force Majeure

9.1 Jos Myyjän Sopimuksen ja/tai Ehtojen mukaiset toimet estyvät kokonaan tai osittain sellaisten olosuhteiden vuoksi, joihin Myyjä ei ole voinut vaikuttaa tai joita se ei kohtuullisin keinoin ole pystynyt ennustamaan, kuten työtaistelun, tulipalon, räjähdyksen, luonnonkatastrofin, pandemian, valuuttarajoitusten, viranomaismääräysten, sodan tai sodan kaltaisten tapahtumien, terroritekojen, sadon epäonnistumisen, Myyjään vaikuttaneiden laajojen verkkohäiriöiden tai muun lueteltuihin tapahtumiin verrattavissa olevan tapahtuman takia tai Myyjän alihankkijoiltaan saamien toimitusten myöhästyttyä tai epäonnistuttua (”Force Majeure”), Myyjä on vapautettu velvollisuudestaan suorittaa velvoitteensa sinä aikana, jolloin toimia on olosuhteiden pakosta lykättävä.

9.2 Jos kohdataan jokin Force Majeure -tilanne, Myyjä kertoo siitä Ostajalle viivytyksettä.

9.3 Jos Sopimusta ei Force Majeure -tilanteen takia voida noudattaa kahteen (2) kuukauteen tai yli, voi Ostaja Myyjältä saamansa kirjallisen ilmoituksen jälkeen purkaa sopimuksen. Minkäänlaista korvausvelvollisuutta ei ole, jos Sopimus puretaan tämän kohdan 9.3 mukaisesti.

10. Henkilötiedot

Myyjä voi Sopimuksen ja/tai Ehtojen puitteissa käsitellä Ostajan palveluksessa olevien henkilöiden henkilötietoja. Tällaisten palveluiden puitteissa mahdollisesti tapahtuvasta henkilötietojen käsittelystä, joita palveluita Myyjä myy Sopimuksen ja/tai Ehtojen mukaisesti ja jossa Myyjä päättää käsittelyn tarkoituksesta ja keinoista, rekisterinpitäjä on Myyjä. Lisätietoja siitä, miten Myyjä käsittelee henkilötietoja saa ottamalla yhteyttä Myyjään.

11. Vastuuvapaus

11.1 Myyjä vastaa vain suorista kustannuksista, vahingoista ja tappioista, joita Ostajalle on aiheutunut sen seurauksena, että Tuotteita ei ole toimitettu Sopimuksen ja/tai Ehtojen mukaisesti tai muutoin sen seurauksena, että Myyjä on rikkonut Sopimuksen ja/tai Ehtojen mukaisia velvollisuuksiaan.

11.2 Tuotevastuun osalta Myyjä vastaa Tuotteiden aiheuttamista vahingoista ainoastaan, jos voidaan osoittaa, että vahinko johtuu Myyjän tuotannossa tapahtuneista virheistä.

11.3 Myyjän vastuu ei kata epäsuoria kustannuksia, vahinkoja tai tappioita, eikä myöskään vaatimuksia, joita jokin kolmas osapuoli Ostajalle esittää, ellei Sopimuksessa ja/tai Ehdoissa ole muuta mainittu.

11.4 Myyjän vastuu on Sopimuksen ja/tai Ehtojen puitteissa rajattu 10 000 000 Ruotsin kruunua vastaavaan summaan (ml. korko ja muut lisäkustannukset) vahinkotapausta kohti.

12. Riidat ja sovellettava laki

12.1 Sopimuksessa ja Ehdoissa sovelletaan Suomen lakia.

12.2 Sopimuksen ja/tai Ehtojen johdosta syntyneet riidat käsitellään ja ratkaistaan ensisijaisesti Myyjän ja Ostajan välisessä yhteisymmärryksessä neuvottelemalla. Jos riitaa ei pystytä ratkaisemaan yhdessä 90 kalenteripäivän sisällä, riita viedään yleiseen tuomioistuimeen alla olevan kohdan 12.3 mukaisesti.

12.3 Sopimuksen ja/tai Ehtojen johdosta syntyneet riidat ratkaistaan yleisessä tuomioistuimessa siellä, missä Myyjän toimipaikka sijaitsee.

13. Muuta

13.1 Lisätietoja Myyjästä ja Tuotteista on annettu osoitteessa www.nelsongarden.com.

13.2 Ostaja pääsee tilausvahvistukseen, laskuihin ja myyntikauden siemenpalautusten rekisteröintiin kirjautumalla sisään Myyjän kotisivuille JM-Sisäänkirjaus -painikkeen kautta. Kirjautumistiedot näkyvät vastaanottajan laskulla. Jos kirjautumistiedot puuttuvat, ota yhteyttä osoitteeseen customerservice.fi@nelsongarden.com.

13.3 Kemikaalien käyttöturvallisuustiedotteet ovat ladattavissa osoitteessa www.ecoonline.fi.

13.4 Myyjä pidättää oikeuden tuotekuvastossa ja hinnastossa mahdollisesti esiintyviin painovirheisiin ja muutoksiin valikoimassa kulloinkin meneillään olevan kauden aikana.

13.5 Jos Sopimuksen ja/tai Ehtojen jonkin määräyksen katsotaan olevan pätemätön, tämä ei tarkoita, että Sopimus ja/tai Ehdot kokonaisuudessaan ovat pätemättömiä, vaan Sopimusta ja/tai Ehtoja korjataan kohtuullisella tavalla siltä osin kuin pätemätön kohta vaikuttaa olennaisesti osapuolten keskinäiseen kauppaan tai suoritukseen Sopimuksen ja/tai Ehtojen mukaisesti.

13.6 Jos osapuoli laiminlyö jotakin Sopimuksen ja/tai Ehtojen mukaista oikeutta tai ei totea tiettyä Sopimukseen ja/tai Ehtoihin liittyvää suhdetta, se ei tarkoita, että osapuoli olisi tässä mielessä luopunut oikeudestaan.

13.7 Ehtoihin tai Sopimukseen ei sovelleta Myyjän tai Ostajan valtiossa käytössä olevia kansallisia ja kansainvälisiä kauppaoikeudellisia määräyksiä.

13.8 Myyjä on mukana Rinki Oy:ssä.

Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.