9 minute read
Luku 17 Seitsemän Viimeistä Vitsausta ja Jumalattomat
(Suuri ahdistuksen aika, osa 1)
Jumalan vihan maljat tyhjennetään
Edessämme on vielä vakavia tapahtumia. Pasuuna pasuunan jälkeen soi, malja maljan jälkeen tyhjennetään maan asukkaiden päälle. - 3SM 426 (1890).
Armon enkeli jättää pian maailman ja seitsemän viimeistä vit-sausta vuodatetaan.Jumalan vihan salamat iskevät pian, ja kun hän alkaa rangaista lainrikkojia, hengähdystaukoa ei tule ennen kuinkaikki on päättynyt. - TM 182 (1894).
Kansakunnat sotivat
Neljä mahtavaa enkeliä pidättävät tämän maailman voimia, kun-nes Jumalan palvelijoiden otsaan on painettu sinetti. Maailman kan- sat odottavat innokkaina taistelua, mutta enkelit pidättelevät niitä. Kun hillitsevä voima vetäytyypois,alkaaahdingon jatuskan aika. Tuhoisiasotaaseita keksitään. Ihmisiä täynnä olevat alukset hau- tautuvat meren syvyyteen. Kaikki ne, joilla ei ole totuuden henkeä, liittoutuvat pimeyden voimien johdolla, mutta heidät pidetään kuris-sa, kunnes koittaa suuren Harmageddonin taistelun aika. - 7BC 967 (1900).
Tuhoa kaikkialla maailmassa
Enkelit pidättelevät sodan tuulia, kunnes maailmaa on varoitettu tulevasta tuomiosta, mutta myrsky on nousemassa ja valmiina is- kemään maan päälle, ja kun Jumala käskee enkeleitään laskemaan tuulet irti, seuraa hävitys, jota mikään kynä ei pysty kuvailemaan - Ed 179, 180 (1903).
Vapahtajan ennustus Jerusalemia kohtaavista tuomioista tuleetoteutumaan toisellakin tavalla, josta kaupungin hävitys oli vain kalpea aavistus Valitun kaupungin kohtalossa näemme Jumalan armon hylänneen ja hänen lakinsa maahan polkeneen maailman tuomion.GC 36 (1911).
Silloin Saatana syöksee maan asukkaat viimeiseen suureen ah-dinkoon Jumalan enkelit eivät enää pidättele intohimon rajuja tuulia,vaan kaikki tuhon voimat lasketaan valloilleen. Koko maailma jou- tuu vielä pahemman hävityksen kohteeksi kuin muinainen Jerusa-lem. - GC 614 (1911)
Jumala on oikeudenmukainen ja armollinen
Jumalan kirkkaus on hänen armossaan, pitkämielisyydessään, ystävälli syydessään, hyvyydessään ja totuudellisuudessaan. Mutta myös oikeu denmukaisuus, joka ilmenee syntisten rankaisemisessa, on yhtä lailla Herran kirkkautta. - RH 10.3.1904.
Herra, Israelin Jumala, langettaa tuomiot tämän maailman ju-malille samaila tavoin kuin Egyptin jumalille. Tulella ja tulvalla, vitsauksilla ja maanjäristyksillä hän hävittää koko maan. Sitten hä- nen lunastettu kansansa ylistää hänen nimeään ja kirkastaa sen maanpäällä. Eikö niiden, jotka elävät maan historian viimeisinä päivinä, pitäisi oppia Jumalan antamat läksyt?10MR 240, 241 (1899).
Hän,joka on ollut välittäjämme,hän,joka kuulee katuvat rukouk-set ja synnintunnustukset, hän, jonka pään päällä on sateenkaari, ar- mon ja rakkauden vertauskuva, lopettaa pian työnsä taivaallisessa pyhäkösä.Armo ja laupeus laskeutuvat silloin valtaistuimelta ja oikeudenmukaisuus astuu niiden tilalle. Hän, jota hänen kansansa on odottanut, ottaa hänelle kuuluvan tehtävän, korkeimman tuomarinviran. - RH 1.1.1889.
Raamattu kuvaa Jumalan paitsi armolliseksi ja hyväntahtoisek-si olennoksi myös ankaraksi ja puolueettomaksi tuomariksi. - ST 24.3.1881.
Jumalan tuomiot ovat väistämättömiä
Jumalanrakkauskuvataan meidän aikanamme luonteeltaansel- laiseksi, että se estää häntä tuhoamasta syntistä. Ihmisten järkeily perustuu heidän omaan puutteelliseen käsitykseensä oikeudenmukai- suudesta. ”Sinä luulet, että minä olen sinun kaltaisesi” (Ps. 50:21).
He mittaavat Jumalaa itsellään. He miettivät, miten he toimisivat samanlaisissa olosuhteissa, ja päättävät sitten, että Jumala toimisi samalla tavalla. - -
Mikään valtakunta tai hallitus ei anna lainrikkojien päättää, mitenlainrikkojia rangaistaan. Kaikesta, mitä meillä on, kaikista armon runsaista siunauksista, olemme velkaa Jumalalle. Yhtä vähän kuin voimme mitata taivaan vaaksan mitalla, yhtä vähän voimme arvioida,miten synti loukkaa Jumalaa. Jumala on paitsi Isä myös moraalinen hallitsija. Hän on lainantaja. Hän säätää ja toimeenpanee lait. Laki on voimaton, jos siihen ei sisälly rangaistusta.
Voidaan väittää, että rakastava isä ei antaisi lastensa kärsiä Ju- malan tulen rangaistusta jos pystyisi heidät siitä pelastamaan. Ju- mala kuitenkin rankaisee lainrikkojaa alamaistensa hyvinvoinnin ja turvallisuuden vuoksi. Jumala ei toimi ihmisen suunnitelman mu- kaisesti. Hän pystyy jakamaan ääretöntä oikeutta, mihin ihmisellä eiole lupaa. Nooa olisi aiheuttanut Jumalalle mielipahaa, jos hän olisi hukuttanut jonkun häntä kiusanneista pilkkaajista, mutta Jumala itse hukuttikoko maailman. Lootillaeiollutoikeuttarangaistavävyjään,mutta Jumala pystyi tekemään sen täysin oikeudenmukaisesti.
Kuka sanoo, että Jumala ei tee, mitä hän sanoo tekevänsä? - 12MR 207-209; 10MR 265 (1876).
Tuomiot tulevat, kun Jumala ottaa pois varjeluksensa
Minulle näytettiin, että Jumalan tuomiot eivät tule suoraan Her- ralta, vaan siten, että ihmiset asettavat itsensä hänen suojeluksensa ulkopuolelle. Hän varoittaa, ojentaa, nuhtelee ja osoittaa ainoan tur- vallisen tien. Jos hänen erityisen huolenpitonsa kohteet vielä toistu- vien varoitusten jälkeen seuraavat omaa tahtoaan Jumalan Hengestä piittaamatta, valitsevat oman tiensä, hän ei enää lähetä enkeleitään torjumaan Saatanan määrätietoisia hyökkäyksiä heitä vastaan.
Saatanan voima vaikuttaa maalla ja merellä aiheuttaen onnetto- muuksia ja ahdinkoa suurille joukoille saadakseen heidät saaliikseen. - 14MR 3 (1883).
Jumala käyttää vihollisiaan välikappaleinaan rangaistakseen nii-tä, jotka ovat seuranneet omia turmiollisia teitään ja siten vääristel-leet, väheksyneet ja häpäisseet Jumalan totuuden. - PC 136 (1894).
Herjattu, torjuttu ja parjattu Jumalan Henki on jo vetäytymässä maan päältä. Heti kun Jumalan Henki on otettu pois, Saatana aloittaa ulman työnsä maalla ja merellä. - Ms 134, 1898.
Jumalattomat ovat ylittäneet armonaikansa rajan. Jumalan Henki, jota he ovat itsepintaisesti vastustaneet, on vihdoin vetäytynyt pois. Kun Jumalan armo ei enää suojaa heitä, heillä ei ole mitään turvaa pahaa vas taan.-GC 614 (1911).
Silloin tällöin pyhät enkelit käyttävät tuhoavaa voimaa
Jumalan tuomiot kohtasivat Jerikoa. Se oli linnake. Mutta Herransotajoukon päällikkö tuli itse taivaasta johtamaan taivaan sotajouk- koa hyökkäyksessä kaupunkia vastaan. Jumalan enkelit tarttuivat valtaviin muu reihin ja sortivat ne maahan. - 3T 264 (1873).
Jumalan alaisuudessa enkelit ovat kaikkivoipia. Kerran he Kris- tuksen käskystä surmasivat yhdessä yössä satakahdeksankymmentä-viisi tuhat ta Assyrian sotajoukon miestä. - DA 700 (1898).
Sama enkeli, joka oli tullut taivaasta pelastamaan Pietarin, oliollut He rodekselle vihan ja tuomion sanansaattaja. Enkeli kosketti Pietaria he rättääkseen hänet unesta. Myöhemmin hän löi jumala-tonta kuningasta lannistaen tämän ylpeyden ja kohdistaen häneenKaikkivaltiaan rangais tuksen. Herodes kuoli suuressa mielen ja ruumiin tuskassa Jumalan rangaistustuomion alaisena. - AA 152 (1911).
Yksi ainoa enkeli surmasi kaikki Egyptin esikoiset ja täytti maanvalituk sella. Kun Daavid rikkoi Jumalaa vastaan toimittamalla väen-laskun, yks ainoa enkeli aiheutti valtavan tuhon, jolla hänen syntinsärangaistiin Samaa tuhoavaa voimaa, jota pyhät enkelit käyttävät Ju- malan käskystä, pahat enkelit käyttävät silloin, kun Jumala sallii. Nyt on voimia valmiina levittämään tuhoa kaikkialle, kun Jumala sen sallii. - GC 614 (1911).
Ensimmäinen ja toinen vitsaus
Kun Kristus lopettaa välitystyönsä pyhäkössä, laimentamaton viha vuodatetaan niiden päälle, jotka kumartavat petoa ja sen kuvaa ja ottavat sen merkin (Ilm. 14:9,10). Egyptin vitsaukset israelilaisten vapautuksen edellä olivat samantapaisia kuin ne kauhistuttavammat ja laajakantoisemmat rangaistukset, jotka kohtaavat maailmaa juuri ennen Jumalan kansan lopullista vapautusta. Ilmestyskirjan kirjoit- taja sanoo kuvaillessaan näitä hirvittäviä vitsauksia: ”Silloin tuli pahoja märkiviä haavoja niihin ihmisiin, joilla oli pedon merkki ja jotka kumarsivat sen kuvaa.”
”Meri muuttui kuin kuolleen vereksi, ja kaikki meressä elävä kuoli.” - GC 627, 628 (1911).
Vitsaukset kohtasivat maan asukkaita. Jotkut arvostelivat Juma-laa ja kirosivat hänet. Toiset kiiruhtivat Jumalan kansan luo ja pyy- sivät kertomaan, miten hänen tuomioiltaan voisi välttyä. Pyhillä eiollut kuitenkaan mitään annettavaa heille. Viimeinen kyynel syn-tisten vuoksi oli vuodatettu, viimeinen ahdistunut rukous esitetty, viimeinen taakka kannettu, viimeinen varoitus annettu. - EW 281(1858).
Kolmas vitsaus
Näin, että neljä enkeliä pidättelisivät neljää tuulta, kunnes Jee-suksen työ pyhäkössä oli tehty, ja sitten olisiseitsemän viimeisenvitsauksenvuoro.Näidenvitsaustenvuoksijumalattomat raivostui- vat vanhurskaille. He ajattelivat, että me olimme vetäneet Jumalantuomiot heidän päälleen ja että jos meidät hävitettäisiin maan päältä,vitsaukset lakkaisivat. Pyhien surmaamisesta annettiin käsky, mikä sai heidät huutamaan pelastusta yötä päivää. -EW 36, 37 (1851).
”Kolmas enkeli tyhjensi maljansa virtoihin ja vesien lähteisiin,ja ne muuttuivat vereksi.” Niin hirvittäviä kuin nämä vitsaukset ovatkin, Jumala on ehdottoman oikeudenmukainen. Jumalan enkeli julistaa: ”Vanhurskas olet sinä, joka - annoit nämä tuomiot! He ovatvuodattaneet pyhien ja profeettojen verta, ja verta sinä panit heidät juomaan. He saavat ansionsa mukaan.” (Ilm. 16:2-6.)
TuomitsemallaJumalan omatkuolemaanheovat yhtäsyyllisetnäiden vereenkuin jos olisivat omin käsin vuodattaneet sen.-GC 628 (1911).
Neljäs vitsaus
Seuraavassa vitsauksessa ”aurinko sai vallan korventaa ihmi- siä tulellaan. Ihmiset paahtuivat kovassa helteessä” (Ilm. 16:8, 9).Profeetat kuvailevat tätä kauhistuttavaa aikaa seuraavasti: ”Pellotovat paljaina, vainiot vaikeroivat, sillä sato on tuhottu -. Lakastuu jokainen metsän puu. Ilo on ihmisiltä kadonnut.” ” Siemenjyvätovat korventuneet kuokitun maan pintaan, varastot ovat typötyhjinä
Voi karjaa! Se läähättää, harhailee näännyksissä, sillä laiduntaeilöydy.-Vesipurotovat kuivuneet, ja paahde on polttanut kaikenruohon.” ”Sinä päivänä palatsin laulajattaret puhkeavat valituksiin. Paljon on ruumiita, joka paikkaan viskattuja.” (Joel 1:10-12, 17-20; Aam. 8:3.)
Nämä onnettomuudet eivät ole yleismaailmallisia, koska muutenkaikki maan asukkaat kuolisivat, mutta silti ne ovat kauheimmat vitsaukset mitä ihmiskunta on koskaan kohdannut. - GC 628, 629(1911).
Viides vitsaus Huutaen, pilkaten ja kiroillen pahojen miesten joukot valmistau- tuvat ryntäämään saaliinsa kimppuun, kun yötä synkempi pimeyslaskeutuu maar päälle. Samalla taivaalle ilmestyy Jumalan valtais-tuimen kirkkautta loistava sateenkaari, joka näyttää ympäröivän jokaisen rukoilevan ryhmän. Vihaiset väkijoukot pysähtyvät. Pil-kalliset huudot vaimenevat.
Hyökkääjät unohtavat raivonsa kohteet. Pahaa aavistaen he tuijottavat Jumalan liiton vertauskuvaa ja halua- vat suojautua sen häikäisevältä kirkkaudelta. - Keskiyöllä Jumalailmaisee voimansa vapauttaakseen kansansa. Aurinko tulee näky-viin ja paistaa täydeltä terältä. Merkit ja ihmeet seuraavat toisiaan.Jumalattomat ovat kauhuissaan ja ihmeissään, mutta vanhurs kaatkatsovat iloiten vapautuksensa merkkejä. - GC 635, 636(1911).
Jumalan laki näkyy taivaalla
Taivaalla näkyy kahta kivitaulua pitelevä käsi. Profeetta sanoo: ”Taivaa julistavat Jumalan vanhurskautta. Hän on oikeuden Jumala.”(Ps. 50:6, Tuo pyhä laki, Jumalan vanhurskaus, joka jylinän ja liek- kien keskellä an nettiin Siinailla elämän ohjeeksi, ilmoitetaan nyt tuomion mittapuuksi Käsi avaa taulut, ja dekalogin käskyt näkyvät niissä kuin tulikirjaimin kirjoitettuina. Sanat ovat niin selvät, ettäkaikki voivat ne lukea. Muisti herää, taikauskon ja harhaopin pimeys hälvenee kaikkien mielestä ja Jumalan kymmenen lyhyttä, laaja- sisältöistä ja arvovaltaista käskyä ovat kaikkien maan asukkaidennähtävillä. - GC 639 (1911).
Kadotetut tuomitsevat väärät paimenensa
Kirkkojen jäsenet, jotka ovat nähneet valon ja tulleet synnintun- toon, mutta uskoneet pelastuksensa pastorin haltuun, tulevat Jumalanpäivänä huomaamaan, että muut ihmiset eivät pysty pelastamaan heitä.Kuuluukauheahuuto:”Olen kadotettu, ikuisestikadotettu.”Ihmisistä tuntuu kuin he voisivat repiä kappaleiksi pastorit, jotka saarnasivat valhetta ja tuomitsivat totuuden. -4BC 1157 (1900).
Kaikki kohdistavat katkerimman tuomion sananjulistajiin. Us- kottomat pastorit ovat puhuneet mieluisia asioita ja johtaneet kuuli- jansa mitätöimään Jumalan lain ja vainoamaan niitä, jotka halusivat pitää sen py hänä. Nyt epätoivoiset opettajat tunnustavat maailmalle petoksensa. Väkijoukot ovat raivoissaan. ”Me olemme kadotettuja”, he huutavat, ”ja syy on teidän.” He kääntyvät vääriä paimenia vas- taan. Ne, jotka näitä paimenia kerran eniten ihailivat, kiroavat heidätmitä kauheimmalla tavalla. Kädet, jotka kerran kruunasivat heidät laakeriseppeleillä, kohoavat heitä vastaan. Miekkoja, joilla Jumalan omia aiottiin tappaa, käytetään nyt heidän vihollistensa tuhoamiseen. - GC 655, 656 (1911).
Tässä näemme, että seurakunta - Jumalan pyhäkkö - koki en- simmäisenäJumalan vihan. Muinaiset ihmiset , ne, joille Jumala oli antanut suuren valon ja jotka olivat valvoneet kansan hengellisiä etuja, olivat pettäneet luottamuksen. - 5T 211 (1882).
Väärät paimenet tekevät Jumalan sanan tyhjäksi. - Pian he jou-tuvat kohtaamaan toimintansa seuraukset. Silloin toteutuvat Ilmes- tyskirjan 18. luvun näyt Babylonia kohtaavista Jumalan tuomioista. - Ms 60, 1900.
Kuudes vitsaus
Pahat henget menevät ”maan kuninkaiden” luo ja kaikkialle maailmaan sementoidakseen ihmiset petokseensa ja yllyttääkseenheidät liittymään mukaan Saatanan viimeiseen taisteluun taivaanhallitusta vastaan. - GC 624 (1911).
Jumalan Henki on hitaasti vetäytymässä maailmasta. Saatana kokoaa pahan voimat kutsumalla ”maanpiirin kaikki kuninkaat” lip- punsa alle koulutettaviksi taisteluun, joka käydään Jumalan, Kaikki-valtiaan, suurena päivänä” . - 7BC 983 (1890).
Kun Ilmestyskirjan 16. luvun kuvaus viimeiseen suureen tais- teluun yllyttävistä ihmeitä tekevistä hengistä päättyy, symbolinenkerronta lakkaa ja pasuuna antaa taas selvän äänen: ”Minä tulen kuin varas. Autuas se, joka valvoo ja pitää huolen vaatteistaan, ettei joutuisi häpeään, kulkemaan alasti kaikkien nähden.” Rikkomuksensa jälkeenAadamja Eevaolivat alasti, sillä turvallinenvalopuku oli kadonnut.
MaailmatuleeunohtamaanJumalankehotuksetjavaroitukset,kuten Nooan ajan ihmiset ja Sodoman asukkaat unohtivat ne. He heräsivät pahat suunnitelmat ja ajatukset mielessään, mutta yhtäkkiätaivaasta satoi tulta ja hävitti jumalattomat ihmiset. ”Samoin käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika ilmestyy.” - 14MR 96, 97 (1896).
Viimeinen suuri taistelu hyvän ja pahan välillä
Kaksi suurta vastakkaista voimaa kohtaavat viimeisessä suuressataistelussa. Toisella puolella on taivaan ja maan Luoja. Kaikilla, jotka ovat hänen puolellaan, on hänen sinettinsä. He noudattavat hänen käskyjään. Toisella puolella on pimeyden ruhtinas ja ne, jotkaovat valinneet luopumuksen ja kapinan. - 7BC 982, 983 (1901).
Edessämme on hirvittävä taistelu. Lähestymme taistelua, joka käydään kaikkivaltiaan Jumalan suurena päivänä. Voimat, jotka on tähän asti pidettykurissa, lasketaan valloilleen. Armon enkeli sulkee siipensä ja valmistautuu laskeutumaan valtaistuimelta ja jättämään maailman Saatanan valtaan. Maan vallat ja voimat kapinoivat katke-rasti taivaan Jumalaa vastaan. Ne ovat täynnä vihaa niitä kohtaan, jotka palvelevat häntä, ja pian, hyvin pian, käydään viimeinen suuri taistelu hyvän ja pahan välillä. Maasta tulee taistelukenttä, viimeisenyhteenoton ja lopullisen voiton näyttämö. Täällä, missä Saatana niinpitkään on yllyttänyt ihmisiä Jumalaa vastaan, kapina tukahdutetaanlopullisesti. - RH 13.5.1902.
Näiden kahden armeijan väliset taistelut ovat yhtä todellisia kuin tämän maailman armeijoiden käymät taistelut, ja hengellisen kamppailun tulos ratkaisee ihmisten ikuisen kohtalon. - PK 176 (n. 1914).
Koko maailma valitsee puolensa
Koko maailma tulee valitsemaan puolensa asiassa. Harmaged-donin tais telu tullaan käymään. Se päivä ei saa yllättää meitä nuk-kumasta. Meidän on oltava täysin hereillä, ja meillä on viisaiden morsiusneitojen tavoin oltava lamput ja öljyä astioissamme. Pyhän Hengen voimanonoltava yllämme,jaHerransotajoukonpäällikkö johtaataivaanenkelittaisteluun.-3SM 426 (1890).
Saatanan vihamielisyys hyvyyttä kohtaan käy yhä selvemmäksi hänen kootessaan joukkonsa kapinan viimeiseen kamppailuun, jajokainen, joka ei ole kokonaan antautunut Jumalalle ja jumalalli- sen voiman varassa, liittoutuu Saatanan kanssa ja ryhtyy taisteluun maailmankaikkeuden hallitsijaa vastaan. - TM 465 (1892).
Pian maan asukkaat joutuvat asettumaan joko taivaan hallituksenpuolelle tai sitä vastaan.7T 141 (1902).
Seitsemäs vitsaus
Meidän on tutkittava seitsemännen maljan tyhjentämistä . Pahan voimat eivät luovuta taistelutta.Kaitselmuksellaonkuitenkinosansa Harmageddonintaistelussa.KunIlmestyskirjan18. luvun enkelin kirkkaus valaisee maan, uskonnolliset ainekset, niin hyvät kuin pahatkin, heräävät unestaan,ja elävän Jumalan sotajoukotaloittavat taistelun. - 7BC 983 (1899).
Harmageddonin taistelu käydään pian. Hän, jonka viittaan on kirjoitettu nimi kuninkaiden Kuningas ja herrojen Herra, johtaa valkoisilla hevosilla ratsastavia taivaan joukkoja, joiden puku onhohtavan valkeaa pellavaa . - 7BC 982 (1899)
Koko maa nousee ja laskee kuin meren aallot. Sen pinta mur- tuu. Sen perustukset näyttävät pettävän. Vuorijonoja vajoaa maahan. Asuttuja saaria katoaa. Raivoava meri nielee satamakaupunkeja, jot-ka ovat Sodoman tavoin turmeltuneet. - Ylpeät kaupungit tuhoutuvat. Ylelliset palatsit, joihin maan mahtavat ovat tuhlanneet rikkautensa tuodakseen kunniaa itselleen, sortuvat heidän silmiensä edessä. Van-kiloiden muurit hajoavat, ja uskonsa vuoksi vangitut Jumalan omat pääsevät vapauteen. - GC 637 (1911).