1 minute read

Marko Hietala - Minun Kuopioni

TEKSTI DIGIMAG/MARLENE SANOUKIAN KUVA ANDREA BECKERS

Tarot- ja Nightwish-yhtyeistä tuttu basisti-laulaja Marko Hietala nauttii perheensä kanssa kotikaupunkinsa rauhallisesta elämänmenosta.

Advertisement

Olen syntyisin Tervon kyliltä. Kuopio oli minulle aluksi lähettyvillä oleva kaupungin kokoinen paikka, jossa tuli aina silloin tällöin käytyä. Kuopion asukki minusta tuli varsinaisesti silloin, kun lähdin 15-vuotiaana sinne musiikkilukioon ja aloin soittaa treenikämpillä.

Nykyisin asun Helsingin-vuosien jälkeen jälleen Kuopiossa. Maailmalla kierrettyäni aloin tuntea kaipausta juurilleni, välittömämmän väen sosiaaliseen ympäristöön ja Kallaveden rannalle. Mitä pidemmälle elämässä mennään, sitä todellisemmaksi kaipuu tulee.

Hietala tunnettiin Tarotin alkuajoista lähtien taiteilijanimellä Marco Hietala, mutta toukokuussa 2019 ilmestyneen sooloalbuminsa yhteydessä hän otti käyttöön syntymänimensä Marko, jota hän käyttää jatkossa kaikissa projekteissaan.

MAAILMA NÄYTTÄÄ Kuopiossa huomattavasti paremmalta nyt, kun sitä on tullut kierrettyä. Meidän kaikkien kannattaa tajuta, että me asutaan lintukodossa. Koulutuksesta ja kulttuurista, henkisestä pääomasta, on kuitenkin syytä pitää huolta. Ihmisille täytyy luoda ympäristö, jossa ne viihtyy. Itse olen hyvilläni siitä, kun olen kaksituntisen keikan aikana onnistunut saamaan kuuntelijat hyvälle mielelle pitkäksi ajaksi.

Kuopiossa nautin pikkukaupungin rauhasta ja luonnon vehreydestä. Mun hommien sosiaaliset vaateet ovat aika isoja, joten pienellä asuinalueella eläminen on tervetullutta vastapainoa. Minulla on täällä vanhoja muusikkokavereita, joiden kanssa on mukava hengata. Tärkeänä henkireikänä minulle on myös viettää aikaa sisävesillä, missä laivat huuteloo ja missä voin käydä poikien kanssa ajelemassa vesijetillä. Vänärillä taas on mukava kuunnella rockfestivaaleja puistotunnelmissa.

Nyt keskityn 24.5. ilmestyneeseen ensimmäiseen sooloalbumiini, jonka nimi on Mustan sydämen rovio. Rupesimme tekemään sen biisejä kaksi ja puoli vuotta sitten, mutta on joukossa 15 vuodenkin takaisia pätkiä, jotka ovat odottaneet henkilökohtaista tulemistaan. Levyn teolle oli nyt sopiva aika ja sopivat tyypit, eli vanhat tutut Nykäsen Anssi pannuissa, Ollilan Vili kiippareissa ja Wäinölän Tuomas kitarassa. Levy ilmestyy sekä suomeksi että englanniksi, ja olen itse kirjoittanut tekstit molemmilla kielillä. Englanninkielinen levy valmistuu syystalven puolella.

Levyn musiikkia olen kuvaillut hard progeksi, sillä siinä on elementteinä atmosfäärejä, joita yhdistelemällä tulee progerockin vivahde. Fiiliksistä kalskahtaa myös hevimetallinen menneisyyteni ja musikaalinen historiani, se millä olen ruokkinut päätäni.

KESÄLLÄ KEIKKAILEMME 14.–15.6. Kuopiossa Satamatorilla uudella Rock In The City -festivaalilla, joka kiertää yhdeksän suomalaista kaupunkia ja alkaa Kuopiosta. Esiinnymme kaikilla paikkakunnilla, joten siitä tulee mielenkiintoinen etappi. Nightwishissä puolestaan alamme heinäkuussa työstää albumia, joka ilmestyy ensi vuoden aikana. Tekemistä siis riittää, mutta väliin jää onneksi hyvin vapaatakin.

Parasta Kuopion kesässä

Järvi ja luonto

Luonnossa harhailu vaikuttaa myönteisesti mielialaani.

Rauhallisuus

Kesällä on mukava olla ulkona ja pitää silmät auki, ottaa vastaan miltä maailma näyttää.

Aitous

Täällä minulla on tunne, että varpaat ovat oikeassa mullassa.

This article is from: