1 minute read
Nauti järviluonnosta
TEKSTI DIGIMAG/HETA JYRÄLÄ KUVA PIXABAY
Monipuolisten ja runsaiden vesialueiden ansiosta Kuopion alueella on hyvät kalastusmahdollisuudet.
Advertisement
KUOPIOTA TITULEERATAAN SYYSTÄ Järvi-Suomen pääkaupungiksi. Kaupungilla on reilut 9 000 hehtaaria vesialueita, jotka käsittävät erityiskalastuspaikkoja, lampia sekä suurempia selkiä ja reittivettä. Kuopiossa on myös kansallinen kaupunkipuisto, joka on yhdistelmä Etelä-Kallaveden saaristoluontoa, rakennusperintöä ja puistoalueita.
– Monipuolisten ja runsaiden vesialueiden ansiosta alueella on hyvät kalastusmahdollisuudet. Kattavan retkeilyinfran lisäksi, luontoon ja kalaan on helppo päästä myös ilman venettä tai autoa, kertoo kaupungin vesialueiden hoitaja Tino Hovinen.
Kaupungin tai kyläyhdistysten ylläpitämiä veneilijöiden ja kalastajien vapaassa käytössä olevia laavuja, kalamajoja ja rantautumispaikkoja tulisijoineen löytyy kymmeniä ympäri Kallavettä.
– Esimerkiksi Hietasalo on suosittu ulkoilupaikka syystäkin: siellä on hiekkarantaa uimiseen ja kaupungin ylläpitämiä tulipaikkoja eväitä ajatellen, vinkkaa Hovinen.
MERTA EDEMMÄS KALAAN ei kuitenkaan tarvitse lähteä, sillä kaupungin monet lammet tarjoavat hyviä kalastusmahdollisuuksia. Esimerkiksi Valkeisenlampi sijaitsee aivan keskustassa, ja sieltä voi nousta monenlaisia kaloja. Näillä pienvesillä saa kalastaa ainoastaan vapakalastusmenetelmiä käyttäen.
Kallavedelle kaupunki myy muun muassa pyydys- ja lisävapalupia. Kun lupa-asiat ovat kunnossa, monipuoliset vesistöt tarjoavat varmasti hyvän mahdollisuuden kalastaa eri kalastusmuodoilla eri lajeja ja jopa ennätyskokoisia kaloja.
KUOPION KAUPUNKI
www.kuopio.fi/kalastus
www.kuopio.fi/laavut-ja-kalamajat