1 minute read

Trendikäs sushi maistuu monelle

TEKSTI DIGIMAG/HETA JYRÄLÄ KUVAT KESKO, DIGIMAG/MIRKA HAPPONEN

Nappaa takuutuoretta sushia mukaan matkalla lomalle.

Advertisement

Helposti itsepalvelutiskistä mukaan ostettu sushi vastaa tarpeeseen saada laadukasta ruokaa – ja nopeasti. Kauppojen valmisruokavalikoimat kehittyvät hurjaa vauhtia, sillä hektiseen elämään haetaan helpotusta hyödyntämällä kauppojen palvelutiskejä. Kun samaan aikaan ruokatrendinä nousuaan jatkaa terveellisyys, on sushi oiva valinta.

Sushi oli yksi vuoden 2019 ehdottomista hittituotteista. K-ryhmän trendikatsauksen mukaan sen myyntikehitys oli hurjat 203 prosenttia. Sushin ennustetaankin olevan varma hitti myös vuonna 2020.

MYÖS PÄIVÄRANNAN K-Citymarket surffaa trendien aallonharjalla, sillä se avasi oman sushin noutopöytänsä viime kesänä. Sushi on takuulla Kuopion parasta, sillä sen myyntiä seurataan tuntitasolla. Täten varmistetaan, että sushi on valmistettu aina mahdollisimman lähellä myyntihetkeä.

K-Citymarketilta kerrotaan, että laatu on sushipöydän ykkösasia, eikä mistään ole tingitty. Sopivia tuotteita on testattu ja makuja hiottu yhdessä sushimestareiden kanssa. Tuotteissa käytetään alkuperäistä japanilaista riisiä sekä MSC-sertifioituja kaloja ja äyriäisiä. Sushimestarit leikkaavat lohen tuoreena ja viimeistelevät jokaisen annoksen käsin. Jokaisen sushipalan kruunavat tarkkaan valitut ja parhaat kastikkeet.

MIELEINEN SUSHIANNOS on helppo koota, sillä makuvaihtoehtoja on monia. Lopulta koko annos punnitaan kilohinnan mukaan. Yksi sushipala maksaa noin 70 senttiä. Sushipalvelutiski on avoinna arkisin kello 11–20, lauantaisin kello 11–19 ja sunnuntaisin kello 11–17.

Ruokatrendinä tiedostava kuluttaminen

JO VUONNA 2019 ruokatrendien ykkösenä vaikutti tiedostava kuluttaminen. Sen ennustetaan vaikuttavan eniten suomalaisten ostoskoreihin myös vuonna 2020. Monia kiinnostaa yhä enemmän ruuan vaikutus ympäristöön sekä halu tukea paikallisen ja ylipäätään suomalaisen ruuantuotantoa. Maailman mittakaavassa kaikki Suomessa tuotettu ruoka menee lähiruuan piikkiin.

ARVOSTUS RUUAN ALKUPERÄÄ kohtaan näkyy siten koko ajan enemmän. Myös kasvisruuan suosio ja uusien makujen kokeileminen kiinnostaa yhä useampaa. Trendikkään sushin lisäksi myös muut etniset tuotteet päätyvät entistä varmemmin suomalaisten ostoskoreihin. Maailmalla matkatessaan ihmiset ovat tottuneet uudenlaisiin ruokiin, ja niitä halutaan laittaa myös kotikeittiössä.

Suomalaisten ostoskori vuonna 2020

ARVOSTUS alkuperää kohtaan lisääntyy

ILMASTOTIETOISUUS näkyy tekoina

HELPOMMIN lajiteltavia ja vähemmän muovia sisältäviä pakkauksia

UUSIA kasvisruokavaihtoehtoja

TERVEELLISYYS ja hyvinvointi yhdistyvät tiiviimmin nopeaan ja helppoon ruokailuun

ENTISTÄ pidemmälle räätälöidyt ruokavaliot

ROHKEUTTA makuihin: etniset tuotteet lisääntyvät ostoskoreissa

LAJIKEHIFISTELY nousee: perinteisistä kasviksista valitaan jalostettuja erikoislajikkeita

LUOMU arkipäiväistyy

UUDENLAISET hittituotteet suunnitellaan yhä useammin asiakkaiden kanssa

Lähde: K-ryhmän trendikatsaus 2020

K-CITYMARKET PÄIVÄRANTA

Päivärannantie 18, KUOPIO, Puh. 010 537 9600 Ma–su 8–21

www.k-citymarket.fi

This article is from: