1 minute read

TUOTTAVA IDEA JA VUODEN NUORI MENESTYJÄ HERÄTTIVÄT LAAJAA KIINNOSTUSTA NUMEROITA KILPAILUIDEN TAKAA

Next Article
KOKEILUCORNER

KOKEILUCORNER

TUOTTAVA IDEA JA VUODEN NUORI MENESTYJÄ

HERÄTTIVÄT LAAJAA KIINNOSTUSTA – NUMEROITA KILPAILUIDEN TAKAA

Advertisement

TEKSTI: SAMI NUMMELA

TUOTTAVA IDEA -KILPAILUUN TULI TÄNÄ VUONNA

71

HAKEMUSTA

Aluevoittajat julkistettiin aluekokouksissa ja kansalliset voittajat Helsingin pörssitalossa 1.10. järjestettävässä kutsuvierastilaisuudessa. Samalla tilaisuudessa julkistettiin myös Genelecin lahjoittaman SDG-erikoispalkinnon voittaja sekä arvottiin kaiutinpari osallistujien kesken.

VUODEN NUORI MENESTYJÄ -KILPAILUUN TULI TÄNÄ VUONNA 63

ILMIANTOA

Ilmiantojen pohjalta varsinaisia kilpailukokemuksia syntyi 35 kappaletta. Yleisön suosikki -äänestyksessä annettiin yhteensä 1165 ääntä ja yleisön suosikiksi valikoitui Päivi Kujanen, muusikkona tunnettu myös nimellä Ida Elina, 22,7 %:n ääniosuudella. Kilpailun kärkikymmenikkö ratkaistiin esiraadin äänestyksellä ja kärkikymmenikköön selvisi mukaan ehdokkaita kaikista kilpailusarjoista. Kilpailussa palkitaan kolme voittajaa ja voittajat valitsee päätuomaristo. Voittajat palkitaan 23.10.2021 Tampereella Finland Youth Forumissa.

This article is from: