Eläinten tunteet näkyväksi s

TIEDE TEKEE ELÄINTEN TUNTEET NÄKYVÄKSI

Oletko pohtinut, minkälaista on olla jokin muu eläin kuin ihminen? Tiede selvittää, minkälaisia ajatuksia ja tunteita eläimillä on.

teksti hilla laakkonen ja katariina lehtola valokuvat hilla laakkonen kuvitus maria leskinen

Eläinten tietoisuutta on vaikea mitata, joten tietoa niiden ajatuksista ja tunteista kerätään useimmiten seuraamalla eläinten käyttäytymistä ja tuntemalla niiden biologiset ja psykologiset perustarpeet. Vesi, ruoka ja uni ovat esimerkkejä biologisista perustarpeista, joita kaikki eläimet tarvitsevat elääkseen, ihminen mukaan lukien. Tarve kokea mielihyvää on universaali psykologinen perustarve eläinmaailmassa.

Nisäkkäillä ja linnuilla on seitsemän sellaista perustunnetta, joista tutkijat tietävät jo paljon: ilo, suru, pelko, aggressio, kiintymys, seksuaalisuus ja leikkisyys.

Kahdeksantena perustunteena osa tutkijoista pitää yllättyneisyyttä, mutta sitä on tutkittu toistaiseksi vähemmän. Muilla selkärankaisilla eläimillä kuten, kaloilla ja matelijoilla esiintyy ainakin iloa, pelkoa ja aggressiota, mutta niiden muita perustunteita on tutkittu vasta hyvin vähän.

Kun tutkitaan eläimen tunnetilaa, se sijoitetaan asteikoille negatiivisesta positiiviseen ja rauhallisesta kiihtyneeseen.

Esimerkiksi ihminen on innostuessaan positiivisesti kiihtynyt.

Lyhytaikaisten tunnetilojen lisäksi eläimillä on pitkäaikaisia mielialoja, joilla tarkoitetaan toistuvista tunnetiloista kertynyttä perusvirettä. Hyvinvoivan eläimen mieliala on tasapainoinen ja optimistinen. Kroonisesti stressaantuneen eläimen mieliala on ahdistuneen tai huolestuneen pessimistinen, ja liian virikkeettömässä ympäristössä elävän taas apaattisen pessimistinen. Pitkäkestoisilla mielialoillakin on siis vaikutuksensa eläimen käyttäytymiseen ja toimintakykyyn.

Tunnetutkimusta lämpökameralla

Suomessa tehdään kansainvälisellä mittapuullakin korkealaatuista eläinten tunnetutkimusta. Viisivuotinen Eläinten tunteet näkyväksi -tutkimushanke kehittää muun muassa uutta lämpökuvantamismenetelmää. Tutkimusta tehdään Korkeasaaren eläintarhassa Helsingin yliopiston ja Arador Innovations -tutkimusyrityksen yhteistyönä.

Lämpökuvantamisesta toivotaan eläinten käyttäytymistutkimukseen ja neurotieteeseen uutta, lupaavaa työkalua tulevina vuosina. Eläimen kokiessa erilaisia tunnetiloja sen pintaverenkierrossa tapahtuu pieniä muutoksia, jotka voidaan tunnistaa tarkoilla lämpökameroilla. Esimerkiksi kiihtymisen myötä eläimen ääreisosien, kuten kuonon, pintalämpötila ensin laskee ja sitten uudestaan nousee.

Tutkimustietoa tarvitaan vielä paljon lisää, jotta lämpötilan muutosten perusteella pystyttäisiin varmasti päättelemään, mitä eläin tuntee. Samanlaisia kehon lämpötilan muutoksia aiheuttavat myös liikunta ja ympäristön lämpötilan muutokset, joten lisätutkimusta tarvitaan, jotta löydetään juuri ne seikat, jotka kertovat tunnetiloista luotettavasti eri eläinlajeilla. Käytännössä tietoa voitaisiin hyödyntää esimerkiksi tarhattujen ja vankeudessa elävien eläinten hyvinvoinnin parantamiseen.

Katse tiikeriin

Yksi tutkimuksessa tarkastelluista eläimistä on amurintiikeri. Amurintiikeri on suuri, uhanalainen kissaeläin. Tiikeri nauttii vedessä telmimisestä. Luonnossa se on yksineläjä. Tiikerin käyttäytymisen tutkiminen eläintarhassa voi auttaa kehittämään lajin suojelua.

Esimerkiksi ruokailu tuottaa amurintiikerille mielihyvää. Lämpökamerakuvassa tiikerin silmät, kuono ja korvat näkyvät kirkkaina, eli ne ovat muuta kehoa lämpimämmät. Tarkkailemalla muutoksia lämpötiloissa voidaan tulevaisuudessa saada tietoa tiikerin tunnetiloista ja sitä kautta eläimen hyvinvoinnista.

Tutkimusmenetelmien kehitystyön lisäksi Eläinten tunteet näkyväksi -tutkimushankkeessa halutaan selvittää, miten hyvin ihmiset tunnistavat eläinten tunteita niiden ilmeistä ja eleistä. Tutkimusasetelmalla testataan, vaikuttaa-

Valokuvassa Korkeasaaren urostiikeri nauttii liha-ateriaansa ja kokee ruokailusta mielihyvää. Lämpökamerakuvassa tiikerin silmät, kuono ja korvat näkyvät kirkkaampina kuin muu keho. Tutkijat ovat kiinnostuneita lämpötilojen vaihteluista esimerkiksi eläimen ruokaillessa.

ko esimerkiksi lemmikkikissan läsnäolo ihmisen arjessa hänen kykyynsä tunnistaa muiden kissaeläinten, kuten tiikerin, tunteita.

Ymmärrä lemmikkisi tunteita

Monilla meistä on lemmikkieläimiä kotona. Tuntemalla lemmikkinsä biologisia ja psykologisia perustarpeita voi vaikuttaa eläinystävänsä hyvinvointiin.

Kissaeläimet rauhoittuvat, kun niitä tervehtii räpyttelemällä silmiään hitaasti muutaman kerran kiinni ja auki. Kissa vastaa tähän samalla tervehdyksellä.

Koirat nauttivat pureskelusta ja kaluamisesta, sillä se on niille biologinen perustarve. Mikset tarjoaisi koirallesi säännöllistä mahdollisuutta pureskeluun niin kuin lenkkeilyynkin? Eläin ei tunne häpeää tavaroiden pureskelusta omistajan poissa ollessa. Koira pureskelee, koska se tuottaa sille mielihyvää tilanteessa, jossa yksinolo saa sen tuntemaan olonsa stressaantuneeksi.

Myös neitokakadut kaipaavat seuraa. Jo pelkkä läsnäolosi tukee niiden hyvinvointia. Neitokakadut pitävät myös erilaisista virikkeistä. Esimerkiksi tyhjän pahvilaatikon nakertelu ja ”sisustaminen” on niille mielekästä puuhaa.

On hyvä oivaltaa, että lemmikkieläin ei koe mustasukkaisuutta toisen eläimen saamasta huomiosta omistajalta. Kun huolehdit lemmikkisi hyvinvoinnista, älä yliarvioi sen tunnetietoutta, vaan muista olla tietoinen sen kokemusmaailman rajoista. *

Tämä teksti syntyi tutkimusharjoittelun aikana, jota Hilla Laakkonen pääsi tekemään Eläinten tunteet näkyväksi -hankkeessa. Valokuva ja lämpökamerakuva tiikeristä otettiin hankkeen aikana Korkeasaaren eläintarhassa.

Katariina Lehtola on viestinnästä ja vaikuttamisesta innostunut kielitieteilijä, joka toimii Luonto-Liiton metsäryhmässä.

Tutustu tarkemmin eläinten tunteisiin:

Helena Telkänranta: Millaista on olla eläin? Helena Telkänranta: Eläin ja ihminen – mikä meitä yhdistää? Susani Mahadura – Mielen jäljillä: Eläinten tunteet (Yle Areena)

Ympäristökeskustelun käsitteet: Uhanalaisuus

teksti siina-riikka saine kuvitus tytti korhonen

Eliölaji on uhanalainen, jos siihen kohdistuu sukupuuttoon kuolemisen eli kokonaan katoamisen uhka. Uhanalaisuus voi johtua esimerkiksi elinympäristön tuhoutumisesta, pirstoutumisesta tai heikkenemisestä, liian voimallisesta pyynnistä tai sisäsiittoisuuden aiheuttamista haitoista. Suomessa arvioiduista lajeista 11,9 prosenttia on uhanalaisia.

Lajien elinvoimaisuutta selvitetään lajikartoituksilla kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN:n luokituksessa uhanalaiset lajit jaetaan vaarantuneisiin, erittäin uhanalaisiin sekä äärimmäisen uhanalaisiin, joiden riski kuolla sukupuuttoon on suurin. Uhanalaisuusarvioissa selvitetään, kohdistuuko lajiin uhkia, kuinka suuri on sen tunnettu populaatiokoko ja onko populaatiokoko ajan kuluessa kasvanut vai pienentynyt.

Suhteellisen runsas ja yleinen laji voi olla uhanalainen, jos yksilömäärä on lyhyessä ajassa selvästi vähentynyt ja lajiin kohdistuu merkittäviä uhkia. Joidenkin lajien yksilöitä on luonnostaan vähemmän kuin toisia.

Uhanalaisuusarvioita voidaan hyödyntää tehokkaiden suojelutoimien valinnassa ja toimien kiireellisyyden arvioinnissa.

Lue lisää uhanalaisuudesta:

Esko Hyvärinen ym. (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2019 IUCN: The International Union for Conservation of Nature (iucnredlist.org) Hanna Mattila (toim.): Elämän verkko – luonnon monimuotoisuutta edistämässä

NÄE KISSA!

KOTIKISSA EI OLE IHMISESTÄ PIITTAAMATON HIIRENPYYNTIKONE

Kissa on koiran ohella suosituimpia lemmikkieläimiämme. Kuitenkaan sitä ei aina osata arvostaa tai ymmärtää kunnolla. Käyttäytymistutkimus auttaa meitä tulkitsemaan eläimiä ja kohtelemaan niitä paremmin.

Tiede muokkaa ihmisen käsitystä eläimestä. Vielä viime vuosisadalla eläinten ajateltiin pitkälti olevan eräänlaisia vaistojen varassa toimivia koneita, jotka eivät ajattele tai tunne. Nykyään eläimiä ymmärretään jo paremmin.

Alkeellisen oloisillakin eläimillä on tunteet. Useat eläimet kykenevät ajatteluun, jota ihminen pitää älykkäänä. Monilla lajeilla – jos ei peräti kaikilla – on myös persoonallisuus. Persoonallisuudella tarkoitetaan sellaisia käyttäytymisen piirteitä, jotka ovat suhteellisen pysyviä läpi yksilön elämän.

Biologi Milla Salonen tutkii ihmisen kumppanieläinten käyttäytymistä. Viime syksynä tohtoriksi väitellyt 29-vuotias tutkija työskentelee kissojen ja koirien parissa.

Arvostuksen puutetta

– Kissojen heikko arvostus yhteiskunnassamme on iso ongelma. Löytöeläintaloihin päätyneistä kissoista vain noin 10 prosenttia päätyy takaisin siihen kotiin, josta se on lähtenyt. Koirista 90 prosenttia haetaan takaisin kotiin. Se kertoo, miten vähän kissoja arvostetaan, Salonen sanoo.

Koira on tapana tunnistusmerkitä mikrosirulla, mutta kissoja ei useinkaan siruteta. Kadonnutta kissaa ei jakseta aina etsiä, vaan tilalle hankitaan uusi. Kissanpennun saa helposti ilmaiseksi, sillä pentueita tulee vahingossa, kun taas koirasta yleensä maksetaan, ja niiden kasvatus on tavanmukaisesti suunnitelmallista.

Kissojen arvostus ja hyvinvoinnista huolehtiminen on kuitenkin hiljalleen nousussa. – Kasvavissa määrin kissoja pidetään sisäkissoina ja ulkoilutetaan valvottuna. Kymmenen vuotta sitten oli tosi harvinaista kohdata valjaissa ulkoileva kissa, mutta nykyään se on aika yleistä. Kerrostaloalueilla näkyy myös yhä enemmän verkotettuja parvekkeita, joissa kissa voi turvallisesti tarkkailla ympäristöä. Kissoihin erikoistuneita eläinlääkäreitäkin on alkanut tulla enemmän.

Salonen tosin näkee myös, että ääripäiden ero on kasvanut. Toisessa päässä ovat ne kissanomistajat, jotka hoitavat lemmikkinsä viimeisen päälle hyvin. Pienimmästäkin huolesta kissa viedään eläinlääkärille. Sen ruokavalioon kiinnitetään paljon huomiota. Koti sisustetaan sen mukaan. Sen kanssa leikitään ja sille tarjotaan mielekästä tekemistä. Se on perheenjäsen.

Vastakohtana ovat ne kissat, jotka on otettu vaikkapa ulkona synnyttäneiden emojen pentueista tietämättä edes, minkä ikäisiä pennut ovat. Ne ulkoilevat vapaana, eikä niiden menemisistä olla kovin kiinnostuneita. Niiden tärkein tehtävä on saalistaa jyrsijöitä.

Valvomatta ulkoilevalle kissalle saattaa käydä kalpaten esimerkiksi autotiellä tai kohtaamisessa isomman petoeläimen kanssa. Lisäksi kissa on Suomen luonnossa vieraslaji, josta on merkittävää haittaa etenkin linnuille.

Kissalla on asiaa

– Osa kissan arvostuksen puutteesta johtunee siitä, ettei sen käyttäytymistä ymmärretä. Ovathan kissan eleet hienovaraisempia kuin koiran. Koiran ja ihmisen välisessä viestinnässä näkyy se, että taustalla on kymmenien tuhansien vuosien tiivis yhteinen evoluutio, Salonen kertoo.

Kissasta tuli kotieläin vasta, kun maanviljelys keksittiin, eikä sen yhteinen historia ihmisen kanssa ole ollut yhtä pitkä ja tiivis. Kotikissalle on kuitenkin kehittynyt sellaista elehtimistä ja ääntelyä, jota se käyttää vain kommunikoidessaan ihmisen kanssa. Esimerkiksi aikuiset kissat luonnossa eivät mau’u toisilleen. – Kissaa on aivan mahdollista oppia ymmärtämään. Avain on ajan viettäminen sen kanssa. Tarkkailemalla läheltä kissan käyttäytymistä sen elekieli tulee tutuksi.

Jos ei tunne kissan elekieltä, ei välttämättä tunnista, milloin sillä on jokin hätänä. Salonen harmittelee, että monilla kissan omistajilla ei myöskään ole tapana viedä lemmikkiään eläinlääkärille vuosittain terveystarkastukseen. Niinpä vaivat jäävät helposti havaitsematta. – Olen nähnyt monia seniorikissoja, joiden omistajat pitävät kissaansa terveenä, vaikka se on selkeästi heikossa kunnossa. Sitten kun kissa menehtyy,

sen oletetaan kuolleen vanhuuteen, vaikka oikeasti se olisi voinut elää vielä pitkään, jos sen vaivat olisi tunnistettu ja hoidettu.

Lajityypilliset tarpeet

– Toinen iso juttu kissojen hyvinvoinnin parantamiseksi on eläimen lajityypillisten tarpeiden ymmärtäminen, Salonen jatkaa.

Kissan täytyy esimerkiksi saada raapia kynsiään johonkin sopivaan pintaan. Jos kissalle ei ole tarjottu riittävää raapimispaikkaa, se voi tuhota huonekaluja tai seiniä. Niin tehdessään kissa ei kuitenkaan ole tuhma tai ilkeä, vaan toteuttaa yksinkertaisesti lajityypillistä käyttäytymistään. – Kissa tykkää venyttäytyä oikein pitkäksi raapiessaan, joten lyhyt kiipeilypuu ei välttämättä täytä sen tarpeita. Raapimapuu ei saisi myöskään huojua. Jos kissa tuhoaa sohvaa, järjestä sille parempi raapimapuu, Salonen vinkkaa.

Myös kiipeily ja korkealla sijaitsevissa piilopaikoissa lepäileminen ovat kissalle lajityypillisiä tarpeita. Vaikka kissa onkin peto, se on myös saaliseläin isommille pedoille, joten sen on saatava piiloutua. – Kun tarve piilopaikkoihin täytetään, kissa ei muutu piileskeleväiseksi, vaan siitä voikin tulla pelottomampi, sillä se tietää, että tiukan paikan tullen se voi paeta tuttuun koloon.

Passiivinen elämä ei tee hyvää. Usein kissaan suhtaudutaan virheellisesti täysin itsenäisenä eläimenä, joka ei kaipaa ihmiseltä mitään muuta kuin ruokaa. Tosiasiassa se tarvitsee ihmiseltään huomiota, ja sille on syytä järjestää aktivointia. – Leikittäminen, kouluttaminen, kissaagility, ulkoiluttaminen, silitteleminen ja erilaisten uusien lelujen ja ruokien tarjoaminen täyttävät aktivoinnin eri osaalueita, Salonen listaa.

Jokainen kissa on omanlaisensa persoona, jolla on yksilölliset tarpeensa. Monet kissat arvostavat lajitoverin seuraa. Kissasosiaaliselle yksilölle se täyttää sosiaalisen tarpeen paremmin kuin pelkkä ihmisen kanssa leikkiminen.

Luovutusikää pidemmäksi

Salosen tutkimustyö on tuottanut positiivista kehitystä. Kissan luovutusikä eli suositus siitä, minkä ikäisenä kissanpentu voidaan vieroittaa emostaan ja antaa uuteen kotiin, oli aiemmin 12 viikkoa. Tutkimustulokset kuitenkin osoittivat, että luovutusikää kannattaisi nostaa, sillä pennuista kasvaa keskimäärin tasapainoisempia aikuisia, kun ne vieroitetaan vasta 14 viikon iässä. – Meidän tutkimuksemme myötä ensin yksittäiset eläinsuojeluyhdistykset alkoivat pitää pentuja 14-viikkoisiksi ennen luovutusta. Sen jälkeen SEY muutti suositustaan.

SEY eli Suomen eläinsuojelu on suomalaisten eläinsuojeluyhdistysten kattojärjestö, jonka alaisina paikalliset eläinsuojat toimivat. Hiljattain myös rotukissojen kasvattajien järjestö Kissaliitto nosti virallista luovutusikää. – Kissaliitossa tämä ei toki ole aivan uusi juttu, sillä monet kasvattajat ovat jo aiemmin pitäneet pentuja pidempään emonsa luona.

Liian varhainen luovutusikä on yhteydessä kissan käytösongelmiin, kuten pakko-oireiseen käyttäytymiseen ja aggressiivisuuteen ihmisiä kohtaan. Ongelmakäyttäytyminen heikentää kissan ja ihmisen suhdetta ja tekee molempien elämästä epämukavaa. – Kissa, jolla on käyttäytymisongelmia, joutuu todennäköisemmin kiertoon. Aggressiivista ja hankalaa kissaa ei haluta pitää, mutta sille on myös vaikea löytää uutta kotia.

Salonen muistuttaa, että kuten tieteessä aina, yksittäinen tutkimus ei ole lopullinen totuus, vaan uudet tulokset voivat muuttaa käsitystä. Hän kuitenkin suosittelee, että kissanpentu otettaisiin vasta 14-viikkoisena. – Tärkeintä on, että kissanpentua ei oteta liian pienenä. Jo kahdeksanviikkoisena pentu on omatoiminen, mutta sen sosiaalisten taitojen kehitys on vasta aivan alussa. Se tarvitsee vielä vuorovaikutusta emon ja sisarusten kanssa, Salonen summaa.

Hän painottaa, että kissanpentua ei kannata ottaa epämääräisistä olosuhteista. Sopivan lemmikin etsinnän voi aloittaa vaikkapa löytöeläintaloista. Hyvästä paikasta kissa luovutetaan valmiiksi rokotettuna ja mikrosirutettuna. *

Kehrää tieteelle! Osallistu kissatutkimukseen: kissangeenit.fi

VAIKUTTAVA SARJAKUVA VETOAA TUNTEISIIN

Luonto-Liiton syyspäivien sarjakuvapajassa tutkittiin luontotunteita ja ärsytyksen aiheita.

teksti ina rosberg

Vaikuttavan sarjakuvan työpajaa oli kaavailtu jo alkuperäisille, sittemmin koronan peruuttamille kevätpäiville. Onneksi yhdessä piirtäminen ei vaadi fyysistä läsnäoloa, vaan työpaja muuttui luontevasti osaksi etänä pidettyjen syyspäivien ohjelmaa.

Kahteen työpajaan osallistui yhteensä kymmenisen piirtäjää. Työskentelytapana oli ohjattu metodi, jossa omaa tarinaa hahmoteltiin ensin miellekartan ja tiivistelmän avulla. Niiden pohjalta piirrettiin oma neljän ruudun strippi. Aihepohdinnat ja valmiit sarjakuvat herättivät myös hyviä keskusteluja.

Henkilökohtaisuus vaikuttamisen ytimessä

Sarjakuvapajan tehtävänannossa tunteet olivat keskiössä ja jokainen osallistuja sai valita itselleen aiheen, joka herättää tunteita ja tuntuu itselle merkitykselliseltä. Tunteiden välittäminen onkin oleellista sekä sarjakuvapiirtämisessä että vaikuttamisessa. Näin lukija voi samastua viestiin ja oivaltaa uusia näkökulmia.

Vaikuttavan sarjakuvan mahdollisuudet ovat monet. Esimerkiksi Maailman sarjakuvat ry tekee ihmisoikeus- ja kehitysyhteistyötä omaelämäkerrallisten ”ruohonjuurisarjakuvien” avulla. Suomalaisessa sarjakuvablogiskenessä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeudet sekä mielenterveys ovat nousseet viime vuosina tärkeään rooliin.

Yhteiskunnan rakenteita ja epäkohtia tarkastellaan sarjakuvissa henkilökohtaisen tarinankerronnan kautta. Ote voi olla humoristinen tai realistinen, mutta yhtä kaikki pointti menee usein perille. Kuvan ja tekstin yhdistelmä välittää viestejä tehokkaasti ja piirustus tuo mukaan henkilökohtaisen kädenjäljen.

Sarjakuvan tekeminen on myös aktiivista omien ajatusten työstämistä. Sarjakuvan piirtämiseen voi kulua paljon aikaa, jolloin myös omia ideoita ja ajattelua ehtii kyseenalaistaa monta kertaa. Samalla aukeaa terapeuttisia ulottuvuuksia, kun omia tunteitaan voi jakaa muille taiteellisen työskentelyn kautta.

Vaikka sarjakuvaa käytetäänkin paljon vaikuttamisessa, sitä hyödynnetään luonto- ja ympäristövaikuttamisen välineenä Suomessa vain vähän. Alan tunnetuin tekijä Seppo Leinonen on melko pitkään täyttänyt yksin ekolokeronsa. Potentiaalia kuitenkin olisi. Sarjakuvan tekemiseen tarvitaan vähimmillään paperia, kynä ja jotain sanottavaa. Kokeile itse vaikka heti!

Kirjoittaja on työpajan vetäjä ja sarjakuvaharrastaja, jonka töitä voi bongata Sieppolehdestä.

Lue lisää:

worldcomics.fi sarjakuvablogit.com seppo.net

Ilari Sinkkonen

Silja Aalto: Aihe ei sinänsä ole minulle tärkeä, vaan se tuli mieleen työpajan tiiviissä ajassa ensimmäisenä. Mietin stand up -koomikkojen tapaan, mikä tällä hetkellä ärsyttää, ja sieltä se kumpusi. Työ on tehty kokonaan pajan aikana parissa tunnissa.

Ina Rosberg: Tässä kuvataan voimattomuutta siitä, kun lähimetsä kaadetaan rakentamisen tieltä. Kaupungeissa ihmiset joutuvat usein tyytymään kliinisen siisteihin viherympäristöihin, jotka eivät vastaa luonnonkaipuuseen.

Milla Aalto: Rakastan lintuja, vaikka ne kakkivatkin ympäriinsä. Puistot ovat täynnä ihmisten roskia ja lemmikkieläintenkin ulosteita, jotka yhtä lailla haittaavat viihtyvyyttä. Miksi juuri hanhia vihataan äänekkäimmin?

Yhteiskunnallinen arvostus tiettyjä ammatteja kohtaan on täysin kieroutunut.

Ja toisaalta työkyvyttömiä ja työttömiäkin suomitaan ja rangaistaan siitä, etteivät he joko pääse tai kykene töihin ja muka vapaaehtoisesti vöhjäävät kaiket päivät tekemättä mitään. On valtavasti, mutta silti yhteiskunnan toiminnan kannalta liian vähän, fyysistä ja henkistä työtä tekeviä, joiden niskoille asetetaan valtavia työmääriä sekä ihmishenkiäkin, mutta joille ei silti makseta oikeaa tai edes kohtuullista summaa raadannastaan…

Tienasin viime kuussa 20 000€, kun kirjotin pari tuntia koodia päivässä, ja loppuajan pelasin kahvihuoneessa pleikkaa :) Ja sitten on insinöörit.

E. H. Engblom: Opiskelen insinööriksi ja olen aivan liian tietoinen siitä, miten valtava pelkkä koodarin aloituspalkka on verrattuna sellaisiin töihin, joita ilman yhteiskunta ei pyöri. Koodareiden ei ole tarvinnut taistella elintasonsa eteen sen koommin, kun ohjelmointi muuttui niin sanotusti naisten näpertelystä miesten työksi. Juni Sinkkonen: Lepo ja palautuminen ovat aktivismin kannalta ihan yhtä tärkeitä kuin aktiivinen tekeminen.

VAATELAINAAMOT HAASTAVAT KERTAKÄYTTÖISEN Pikamuodista ja kertakäyttökulttuurista PIKAMUODIN on päästävä eroon. Vaatelainaamot tarjoavat hieman ympäristöystävällisemmän tavan tuoda vaihtelua arkipukeutumiseen ja päivittää omaa tyyliä.

teksti tuuli turtola kuvat vaatepuu ja vaaterekki

Morsiuspukuja ja frakkeja on vuokrattu jo iät ja ajat kerran elämässä -juhlatilaisuuksia varten. Nykyään vaatelainaamoista haetaan käyttövaatteita myös arkipäivän pukeutumiseen.

Suomeen on tullut viime vuosina useita vaatelainaamoita tyyli- ja ympäristötietoisten kuluttajien iloksi. Ihmisillä on ostoähkyä, ja kulutustottumuksia on alettu kyseenalaistaa.

Monet haluavat toimia ympäristöystävällisemmin. Pikamuotiteollisuuden epäkohdat alkavat olla yleisesti tiedossa.

Yhteinen vaatehuone

– Vaaterekin jäsenet käyttävät vaatelainaamoamme niin sanotusti yhteisenä vaatehuoneenaan. Meillä on kahden ja kuuden kuukauden jäsenyyksiä. Meiltä voi myös kertalainata. Jäsenet lainaavat meiltä kaksi tuotetta maksimissaan neljän viikon ajaksi, palauttavat vaatteet puhtaina ja lainaavat käyttöönsä uutta, kertovat helsinkiläisen vaatelainaamo Vaaterekin omistajat Emmi Malmström ja Veera Tuominen. Vaaterekin valikoimasta löytyy yli kuudenkymmenen kotimaisen merkin vaatteita ja asusteita, jotka lainaamo on ostanut uusina kyseisiltä merkeiltä. Suurin osa valikoimasta

on naistenvaatteita, mutta paljon löytyy myös unisex-vaatteita. – Valikoimassamme on vaatteita moneen eri tyyliin, arkeen ja juhlaan. Meillä on monen ikäisiä jäseniä. Kuuntelemme pitkälti jäsentemme tarpeita, millainen valikoiman tulisi olla.

Vaatelainaamo Vaaterekki tarjoaa vastuullisemman vaihtoehdon ostamiselle. Suurin osa jäsenistä on tullut lainaamon käyttäjiksi, koska he haluavat saada vaihtelua pukeutumiseensa ympäristöystävällisemmin. – Lainaamo on hyvä tapa saada kotimaisia merkkivaatteita käyttöönsä. Kun käyttää lainaamoa, ei ole vaatteiden ostamiseen liittyvää hutiostosten riskiä, eikä jatkokierrätyshaastetta. Monet ovat kertoneet lisäksi säästäneensä rahaa jäsenyyden avulla, kun voivat shoppailun sijaan lainata tarpeen mukaan. Esimerkiksi puolen vuoden jäsenyys maksaa alle kolmekymmentä euroa kuukaudessa, Malmström ja Tuominen kertovat.

Vaaterekki on toiminut kuusi vuotta. Aiemmat kulutustavat ovat totuttaneet monet jatkuvaan vaihteluun pukeutumisessa, mutta nyt on herännyt tarve toimia kestävämmin. – Selkeästi lainaaminen ja jakamistalous ovat tulleet ihmisille tutummaksi. Kiertotalous nostaa päätään. Monet saattavat hakea esimerkiksi töitään varten sellaisia vaatteita, joille ei muuten olisi käyttöä. Meiltä ovat useat raskaana olevat saaneet koko odotusajan vaatteet ilman omaksi ostamista. Joka juhlaan ei tarvitse hankkia uutta mekkoa, mutta ei toisaalta käyttää samaakaan.

Laina-ajan jälkeen vaatteet tulee palauttaa pestyinä ja puhtaina takaisin. Rikki menneet vaatteet, esimerkiksi ratkennut sauma, pitää korjata ennen palauttamista. Kelvottomaan kuntoon menneet vaatteet asiakas on velvollinen lunastamaan itselleen. Monet lainaamon jäsenet ovat kertoneet, että he ovat alkaneet huoltaa myös omia vaatteitaan paremmin lainaamojäsenyyden myötä. – Vinkkinä kaikille antaisimme sen, että kannattaa tarkastella omia kulutustottumuksiaan ja miettiä, olisiko niissä parannettavaa. Hankitko vaatteita tarpeeseen vai hetken huumassa? Mitä vähemmälle käytölle vaate jää, sen turhempi on sen jättämä ekologinen jälki. – Lainaamista kannattaa kokeilla. Pukeutumiseen voi saada ison lisän, ja lainaamisessa on myös yhteisöllinen näkökulma. Vaikkapa omassa kaveriporukassa voi harrastaa lainausiltoja. Myös kirppisten suosiminen on suositeltavaa! Kaikenlaisen kierto- ja jakamistalouden hyödyntäminen on fiksua, Emmi Malmström ja Veera Tuominen kannustavat.

Vaatepuun lainaamoilla on oma visuaalinen lainaamoilme, joka toistuu kaikissa toimipisteissä. Lainaamojen sisustuksessa käytetään mahdollisimman paljon kierrätettyä kalustoa.

Vaatelainaamo kuin kirjasto

Vaatelainaamo Vaatepuu toimii kuin kirjasto. Vaatepuun koko laajaan valikoimaan voi tutustua verkkokirjastossa, missä voi seurata tuotteiden reaaliaikaista saatavuutta sekä tehdä varauksia ja toimituspyyntöjä omaan lähitoimipisteeseen. Toimipisteet sijaitsevat Helsingissä, Tampereella, Turusssa, Jyväskylässä ja Järvenpäässä. – Vaatepuun vaatelainaamoon voi kuka tahansa tulla sisään, kuten kirjastoihinkin, sanoo Soile-Maria Linnemäki, Vaatepuu-ketjun yrittäjä.

Hän kertoo, että valtaosalla asiakkaista suurimpana motiivina liittyä Vaatepuun jäseneksi on pyrkimys tehdä kestävämpiä valintoja.

– Vaatelainaamosta vaatteita lainatessa shoppailuhimo pysyy hallinnassa. Vaihtelua saa kestävämmällä periaatteella, Soile-Maria Linnemäki kertoo.

Vaatepuun valikoimissa on vain aikaa ja käyttöä kestäviä laatuvaatteita kotimaisilta ja pohjoismaisilta brändeiltä sekä valikoitua vintagea. Valikoimaa saadaan vaihdettua kestävällä periaatteella kierrättämällä vaatteita toimipisteestä toiseen.

Vaatteet pidetään kierrossa mahdollisimman pitkään. Tavoitteena on maksimoida tuotteiden kierron, huollon ja yhteiskäytön avulla yksittäisten tuotteiden käyttökerrat. – Vaatteisiin tulee tietysti aina käytön kulumaa. Se on normaalia. Lainatuotteet eivät ole koskaan uudenveroisia, niin kuin eivät omatkaan vaatteet ensimmäisen käyttökerran jälkeen. Niin omia kuin lainattuja vaatteita tulee huoltaa hyvin, jotta ne kestävät käytössä mahdollisimman pitkään, Linnemäki kertoo. – Kun vaatteen kunto ei enää täytä lainaamon kriteereitä, se ensisijaisesti myydään sellaisenaan asiakkaalle Vaatepuu-marketin kautta. On monia ihmisiä, joita eivät haittaa pikkuviat, kuten tahrat tai monta kertaa paikatut kainalot. Jos vaatetta ei voi käyttää sellaisenaan enää missään, olemme tehneet niistä esimerkiksi hiusdonitseja myyntiin. *

LUONTO-LIITON TOIMINTARYHMÄT: SUSIRYHMÄ

Suteen liittyy poikkeuksellisen paljon tunnepitoisia mielipiteitä. Susiryhmä on Luonto-Liiton toimintaryhmä, joka levittää asiallista tietoa sudesta, pyrkii vaikuttamaan asenteisiin sekä vähentämään turhaa pelkoa ja vihaa sutta kohtaan.

teksti tuuli turtola kuvat susiryhmä

Susiryhmän toiminnan ja tiedottamisen pääpainona on tällä hetkellä susiin ja muihin eläimiin kohdistuvan salametsästyksen torjunta, vaikuttaminen lasten ja nuorten parissa sekä rakentavien käytäntöjen edistäminen susikonfliktien ratkaisemiseksi. – Minun työni keskittyy susien ja muiden suurpetojen oikeuteen elää Suomen luonnossa, kertoo Luonto-Liiton suurpetovastaava Franciso Sánchez Molina, tuttavallisemmin Paco.

Tärkeä osa susiryhmän toimintaa ovat susilähettiläiden kouluvierailut, joissa oppilaille kerrotaan petojen merkityksestä osana ekosysteemiä. Susiryhmä vaikuttaa yhteiskunnallisesti ottamalla aktiivisesti osaa Suomen suurpetopoliittiseen keskusteluun. Se on osallistunut myös Maa- ja metsätalousministeriön asettamiin työryhmiin. – Susiryhmän vapaaehtoisten kanssa teemme kampanjoita, katutempauksia ja verkkotapahtumia. Kirjoitamme kannanottoja, lehdistötiedotteita ja mielipiteitä eri medioihin. Kesäisin ojennamme auttavan kätemme kotieläintiloille, jotka haluavat asentaa sähköiset aidat suojaamaan eläimiään pedoilta.

Susiryhmä on myös järjestänyt suden jälkienseurantaretkiä Suomessa ja ulkomailla. Lisäksi ryhmä julkaisee Suden Aika -jäsenkirjettä.

Kohti sopuisaa yhteiseloa

Susi esitetään Suomen medioissa yleisesti ottaen negativiisesti – negatiiviset uutiset kun herättävät enemmän mielenkiintoa lukijoissa. Susiryhmä seuraa aktiivisesti kaikkia uutisia susista ja muista suurpedoista niin Suomesta kuin ulkomailtakin. – Jaamme Facebookissa olennaisimpia, faktoihin perustuvia uutisia ja artikkeleita suurpedoista. Luomme myös omaa sisältöä nettisivuillemme, jotta voimme inspiroida ihmisiä huomaamaan, kuinka yhteiselämä susien kanssa on mahdollista, Sánchez Molina kertoo.

Kaikkia eläimiä ei vihata samalla tavalla kuin sutta, vaikka ne oikeasti olisivatkin ihmiselle vaarallisia. Esimerkkinä Sánchez Molina mainitsee ampiaisen, jonka pistohin kuoli erään tutkimuksen mukaan Suomessa 23 ihmistä vuosina 1998–2015. – Suomessa on ikävä kyllä paljon vihaa susia kohtaan, vaikka tilastojen valossa sudet eivät ole uhka ihmisille. Yli sataan vuoteen täällä ei ole ollut yhtään tapausta, jossa susi olisi käynyt ihmisen kimppuun.

Sánchez Molina ei ole itse koskaan tavannut sutta luonnossa. – Olen nähnyt vain suden jälkiä. Sudet ovat arkoja eläimiä, jotka välttävät kohtaamista ihmisten kanssa. Yleisesti ottaen parasta kaikille luonnonvaraisille eläimille on jättää ne omaan rauhaansa, hän sanoo.

Susiryhmän tavoitteena on, että ihmiset ja petoeläimet voivat elää sovussa keskenään. Susia on vuosisatoja vainottu, usein ilman järkevää syytä. – Jakamalla asiallista informaatiota susien merkityksestä ekosysteemeille toivomme, että voimme muuttaa syvään juurtuneita asenteita näitä upeita ja ekologisesti olennaisen tärkeitä eläimiä kohtaan.

Susiryhmän aitatalkoilla autetaan eläintiloja välttymään susivahingoilta.

Sudensuojelua ja kulttuuria

Keväällä susiryhmä järjesti kirjoituskilpailun yhdessä Kulttuuritoimituksen ja kirjailija Roman Schatzin kanssa. Lisäksi susiryhmä piti suteen liittyviä kansantarinoita käsittelevän Iso hyvä susi -webinaarin. Tapahtumassa esitettiin vanhasta Punahilkka-sadusta uusi susimyönteinen versio, jonka toteutti taiteilija Sanna Liisanantti ja luki kirjailija Rosa Liksom. Mukaan susiryhmän toimintaan ovat tervetulleita kaikki suurpetojen suojelusta kiinnostuneet. Valtakunnallisen ryhmän jäseninä on vapaaehtoisia eri puolilta Suomea.

Susiryhmällä on valtakunnallisen toiminnan lisäksi aktiivinen paikallisryhmä Tampereella. Se järjestää erilaisia susiin liittyviä tapahtumia ja luentoja sekä SusiFEST-punkmusiikkifestivaalia VastavirtaKlubilla. Myös Turkuun ollaan perustamassa paikallisryhmää. – Jos susien ja muiden suurpetojen suojelu kiinnostaa, ota ihmeessä yhteyttä! Työtä on vielä paljon, ja tarvitsemme kaiken mahdollisen avun. Suurpedot voivat elää Suomen luonnossa vain, jos toimimme tarmokkaasti vanhojen kielteisten asenteiden kitkemiseksi ja luomme uuden yhteiskunnan, jossa eläimiä kohdellaan oikeudenmukaisesti.

Viime vuonna susiryhmä täytti 25 vuotta. – Kiitos kuuluu lukuisille vapaaehtoisillemme, joita ilman emme olisi selvinneet näin pitkälle, Sánchez Molina kiittelee. *

Liity susiryhmään: luontoliitto.fi/susiryhma

Allekirjoita kansalaisaloite metsästysrautojen kieltämiseksi lailla: kansalaisaloite.fi/ fi/aloite/8711

teksti katariina riipinen kuvat milla salonen

palstalla kokataan vegaanista retki- ja vaellusruokaa. kirjoittaja on luonto-liiton varsinais-suomen piirin muonittaja.

JUHLAVA RETKIRISOTTO

Sienirisotto on ruskaretken juhlallinen herkku. Syksyn retkillä ja vaelluksilla raaka-aineet löytyvät reitin varrelta. Huonona sienivuonna risottoon sopivat myös ennakkoon kuivatut metsä- tai herkkusienet. Jos jätät sienet mieluummin muille kulkijoille tai metsän eläimille, samalla perusohjeella risotto onnistuu myös muilla lisukkeilla. Varaa risoton valmistukseen useampi astia ja tavallista retkikokkausta enemmän aikaa.

Sienirisotto (kahdelle)

• n. 1 rkl rypsiöljyä • n. ½–1 l tuoreita sieniä tai n. 20 g kuivattuja • n. 1 rkl rypsiöljyä • 2 dl risottoriisiä • 1 salottisipuli tai pieni keltasipuli • 1 valkosipulinkynsi • 2 tl kasvisliemijauhetta tai ½ kasvisliemikuutio • n. 6–7 dl vettä • tarvittaessa maun mukaan suolaa ja mustapippuria • (tuoretta persiljaa tai timjamia)

Pähkinäparmesaani

• 30 g cashewpähkinöitä tai (kuorimattomia) manteleita • 1 rkl ravintohiivahiutaleita • 1 maustemitta suolaa V almista pähkinäparmesaani kotona. Mittaa cashewpähkinät tai mantelit (n. ½ dl), ravintohiivahiutaleet ja suola korkeaan astiaan ja hienonna sauvasekoittimella pieneksi muruksi, tai pilko pähkinät veitsellä mahdollisimman pieneksi ja sekoita muut aineet joukkoon. Pakkaa pieneen rasiaan tai suljettavaan pakastuspussiin. Pähkinäparmesaanin voi myös korvata noin ½ dl kaupan vegaanista parmesaania.

Jos kuivaat sipulin ja sienet vaellukselle, pilko ne sopiviksi paloiksi ja levitä ohueksi kerrokseksi vihanneskuivuriin tai uunipellille, tarvittaessa leivinpaperin päälle. Kuivaa 8–12 tuntia noin 40 asteessa. Sipulin ja valkosipulin voi pilkkoa aivan pieneksi silpuksi, sienet ohuiksi viipaleiksi. Valkosipulin voi pakata myös tuoreena mukaan. Pakkaa kuivatut sienet rasiaan tai suljettavaan pakastuspussiin.

Pakkaa samoin riisi rasiaan tai suljettavaan pussiin. Mittaa kasvisliemijauhe ja lisää kuivatut sipulit riisin joukkoon. Rypsiöljyn voi pakata pieneen tiiviiseen pulloon tai purkkiin, esimerkiksi pieneen ”inkiväärishotti”-pulloon. Risoton voi maustaa tuoreilla yrteillä, jotka säilyvät viileässä säässä pari päivää suljetussa pussissa. Tuoreen valkosipulin ja puolikkaan kasvisliemikuution voi pakata samaan pussiin yrttien kanssa.

Jos valmistat risoton ohjeen mukaan vaiheittain, tarvitset retkelle mukaan astian, johon voit siirtää paistetut sienet, kattilan tai pannun veden keittämiseen, sekä kattilan, jossa valmistat risoton. Aikaa on syytä varata noin tunti.

Retkellä

Puhdista ja pilko keräämäsi sienet. Paista ensin sienet öljyssä ja siirrä odottamaan. Kuivatut sienet voi liottaa ja paistaa tai lisätä kuivina suoraan risoton sekaan. Käytä liotusvesi risoton nesteenä.

Kiehauta vesi risottoa varten ja jätä sekin odottamaan. Pilko valkosipuli, jos käytät tuoretta. Kuullota riisiä ja sipuleita hetki öljyssä. Murenna kasvisliemikuutio joukkoon, jos liemijauhe ei ollut jo sekoitettuna riisiin. Lisää kuumaa vettä vähän kerrallaan ja sekoita niin, ettei riisi pala pohjaan. Lisää vettä aina kun edellinen on imeytynyt.

Kun riisi alkaa kypsyä, lisää joukkoon pähkinäparmesaani ja sienet. Tarkista maku ja riisin kypsyys, ja lisää tarvittaessa suolaa, mustapippuria ja vettä. Riisiin saa jäädä hiukan purutuntumaa, kunhan se ei ole kovaa. Hienonna tuoreet yrtit annosten päälle.

TAIDEHAUKKA

teksti kaisa illukka kuvitus suvi suitiala

ELÄINTARHAT VILLIELÄINTEN KATSOMISEN ESITYKSENÄ

Onko luonnottomampaa ja kummallisempaa paikkaa villieläimen kohtaamiseen, kuin eläintarha? Taiteen kannalta eläintarhoissa on kiinnostavaa paitsi niiden näyttelymäinen muoto, myös se, kuinka ne rakentavat ihmisen suhdetta eläimiin ja tapaa katsoa eläintä.

Moderni eläintarhatoiminta alkoi kolonialismin aikana 1800-luvulla. Eläinten vangitseminen oli symbolinen toisinto kaukaisten ja eksoottisten maiden valloittamisesta. Kotimaan uusissa eläintarhoissa kirahvin kaltaiset ennennäkemättömät ihmeotukset muuttuivat kulttuurisiksi muoti-ilmiöiksi. Myöhemmin eläintarhat aloittivat tutkimustoiminnan, ja niiden toiminnan tarkoituksiin liitettiin myös valistustehtävä.

Koska eläintarhat ovat erityisesti perheiden suosiossa, niitä käytetään jonkinlaisena eläinsuhteen kasvattajana. Katseesta paljon kirjoittaneen taidekriitikko ja kirjailija John Bergerin (1926–2017) mukaan perhevierailu eläintarhassa on usein lähes ylitunteellinen tapahtuma. Vanhemmat näyttävät lapsille lastenkulttuurin lukuisien eläinlelujen ja -tarinoiden ”oikeat esikuvat” ja välittävät oman eläinasenteensa eteenpäin.

Esillepano lupaa museonäyttelymäisen elämyksen, jossa nähtävyydet ja objektit ovat kehysten sisällä, hyvin valaistuina ja näkyvillä. Eläintarhakokemus on kuitenkin poikkeuksetta pettymys, koska eläimet ovat piilossa, makaavat liikkumatta tai ovat liian kaukana.

Katariina Nummisen tanssiteoksessa Zoo (Zodiak 2014) materiaalina käytettiin Korkeasaaren eläintarhan ihmisyleisön puheita. Eläimiä kommentoitiin ja moitittiin vapaasti: miksi ne eivät hypi, syö, ui tai hauskuuta ihmiskatsojia? Ikään kuin eläimet olisivat olemassa ihmisen viihtymistä varten. 2000-luvun eläintarhakävijän katse on siis ylimielinen ja vieraantunut, kun se vielä 1800-luvulla oli hämmästelevä.

Terike Haapojan videoteoksissa Cat

Valley (2007) ja On Belonging (2021) kuvataan ihmisyleisön heijastuksia eläintarhahäkkien katseluikkunoihin kahden eläinlajin omituisia kohtaamisia heijastellen.

Myös kriitikko John Berger huomauttaa tämän tilanteen luonnottomuudesta. Siinä missä ihmisen eläinkatse voi olla ylitunteellinen tai ylimielinen, tarhattu villieläinkään ei katso ihmistä kuten luonnonoloissa, vaan se katsoo ohi, kuin ”sokeasti ihmisen tuolle puolen”. Ihminen ei kiinnosta saaliina eikä uhkana.

Tosin kerran marraskuun hämärässä aktivoitunut tiikeri katsoi minua, ainoaa katsojaansa, tarkkaavaisesti. Tunsin kerrankin olevani ensisijaisesti lihapala, ravintoketjun osa.

Ihmisen ja eläimen välinen katse näytteli muinoin keskeistä osaa ihmisyhteisön kehittymisessä. Luola- ja kalliomaalausten ensimmäinen aihe oli eläin. Luultavasti ensimmäinen maali oli eläimen veri. Myös ensimmäiseksi metaforaksi on arveltu eläintä. Samoin kirjainten aihio on eläinhahmoissa. Ensimmäisiä soittimia tehtiin eläinten ontoista luista.

Ihmiskulttuuri ja taide pohjautuvat siis keskeisesti eläinten kanssa elämiseen: niistä saatuun materiaaliin, niiden tarkkailuun ja eläimiltä oppimiseen. Monimuotoisen villieläinkunnan huvetessa nykyinen eläintarhakävijä on pohjimmiltaan varsin yksin, sillä ihmiseläimellä on ympäristössään enää muutamia kumppani- ja tuotantoeläinlajeja. Eläintarhat ovat tämän historiallisen menetyksen monumentteja.

Siinä missä Katariina Nummisen Zoo-tanssiteoksen tarkkailemat ihmiset pitivät itseään muita eläimiä ylempinä, Tuire Tuomiston ohjaamassa esityksessä Ihmisiä, eläimiä (Todellisuuden tutkimuskeskus 2006) ihmisesiintyjät laitettiin häkkiin katseltavaksi. Tavallaan epäsovinnainen kysymys heräsi: miksei Korkeasaaressa esitellä Homo sapiensia?

Ihmiskunnalla on synkkä historiansa eri tavoin ”poikkeavien” ihmisten esillepanosta, mutta Tuomiston esityksessä tarkastelu kiinnittyi ihmisen ja eläimen sosiobiologisiin yhtäläisyyksiin. Onko mahdollista katsoa ja nähdä ihminen eläimenä, jolla on samoja taipumuksia ja kykyjä kuin muilla eläimillä? Tai onko näytteleminenkin pohjimmiltaan kyky sopeutua tai selviytyä sosiaalisessa ympäristössä?

On ihmeellistä, kuinka ihmisen kulttuuri unohti sukulaisuutensa muuhun luontoon, ja erityisesti toisiin nisäkkäisiin. Eläimen katsominen on ihmiselle aina myös itsensä katselua. Eläimet eivät enää kuulu ihmisen elinympäristöön ja arkeen kuten ennen. Lemmikkejä ja tuotantoeläimiä on lukumäärällisesti on enemmän kuin koskaan, mutta työhevosia tai muita julkisen tilan eläimiä on enää hyvin vähän, villieläimistä puhumattakaan.

Tavallaan edessämme on ristiriita: ihmisen olisi hyvä olla erilaisten eläinten kanssa tekemisissä, ymmärtää niiden läsnäolon ja lajienvälisyyden merkitys, mutta lajista riippuen suoda niille myös oma rauhansa ja tilansa.

Kävin kotiseudullani ja tein kierroksen tutussa kylämaisemassa. Löysin rannalta piisamin kallon sekä ravun sakset, metsässä kohtasin supikoiran polun ja sen vessan, tiellä näin peuran sorkanjäljet ja kököttävän rusakon. Lintutornilla luin havaintokirjan merkinnät läpi ja näin itsekin tämänkesäisiä tuulihaukkoja. Muistelin, kuinka naapuri näki joitakin vuosia sitten kaukoputkellaan karhun tallustelevan aamuvarhaisella peltojen poikki ja nuuhkaisevan riihemme nurkkaa. Karhuja ei oltukaan nähty kymmeniin vuosiin! Nämä kaikki ovat tärkeitä jälkiä ja muistutuksia eläinten läsnäolosta ja erilaisista sukulaisista jakamassa tätä yhteistä maailmaa. *

Kirjoittaja on kuva- ja esitystaiteilija sekä taide- ja ympäristökasvattaja.