Nuorten Luonto 4 / 2016 by Nuorten Luonto

4/2016

ihana talvi Oravanpyörästä Argentiinaan s. 26

Vegeruoan vallankum ous s. 21 Pikalintuopas s. 6

4041

| nuorten luonto 4/2016

0797

kuva: pekka tuuri

Numero 4/2016, 73. vuosikerta Nuorten Luonto on aikakauslehti, jota julkaisee Luonto-Liitto ry. Luonto-Liitto on lasten ja nuorten luonnonharrastus- ja ympäristönsuojelujärjestö, jonka tavoitteena on vaikuttaa yhteiskuntaan niin, että luonnon monimuotoisuus säilyy ja luonnon itseisarvo tunnustetaan. LuontoLiitto tarjoaa tietoa, elämyksiä ja toimintaa sekä luo mahdollisuuksia ympäristöpoliittiseen vaikuttamiseen. Nuorten Luonnon toimitus: Päätoimittaja Maria Rautio maria.rautio@luontoliitto.fi Toimitussihteeri Liisa-Maija Aukia liisa-maija.aukia@luontoliitto.fi Avustajat tässä numerossa Hannele Ahponen, Heini-Sofia Alavuo, Rimma Erkko, Otso Heinsola, Unto Ikkala, Maija Karala, Titta Lassila, Mikael Lehtonen, Lotta Leppälä, Heikka Marttila-Tornio, Jesse Matilainen, Laura Mitrunen, Heta Nääs, Anu Pasanen, Inka Plit, Emilia Raunio, Säde Rinne, Aino Saarenmaa, Pihla Salminen, Teemu Saloriutta, Elina Silkelä, Nana Sjöblom, Sami Säynevirta, Riikka Sutinen, Vilma Tammelin, Iris Tanttu, Tuuli Turtola, Outi Turunen, Sofia Virtanen, Miia Vistilä Ulkoasu ja taitto Eero Astala Kannen kuva Teemu Saloriutta Liity Luonto-Liiton jäseneksi tai tilaa lehti www.luontoliitto.fi/liity Osoitteenmuutos www.luontoliitto.fi/muutos Yhteystiedot Annankatu 26 A (5.krs), 00100 Helsinki puh 09 684 4420 www.nuortenluonto.fi www.facebook.com/nuortenluonto Toimitus ottaa vastaan artikkeleita ja kuvia. Kirjoittajat vastaavat itse artikkeliensa sisällöstä, eivätkä tekstit edusta julkaisijan virallista kantaa, ellei toisin mainita. Nuorten Luonto on Aikakauslehtien liitto ry:n sekä Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen. Painatus Oy Fram Ab, Vaasa Nuorten Luonto on painettu uusiopaperille.

Pääkirjoitus maria rautio

”

uumit olivat aina nukkuneet marraskuusta huhtikuuhun, sillä niin olivat heidän esi-isänsä tehneet ja muumipeikot pysyvät perityissä tavoissaan”. Näin kerrotaan Tove Janssonin Taikatalvi-kirjassa. Marraskuu ja eteläisen Suomen lumikelit alkoivat muutama päivä ennen tämän pääkirjoituksen naputtelua ja kateus muumeja kohtaan nosti jälleen kerran päätään. Olen aiemmissakin pääkirjoituksissani avautunut talvea kohtaan tuntemastani inhosta. Kestän vielä muutaman kirpeän ja aurinkoisen pakkaspäivän, mutta puolen vuoden pimeys ja koleus eivät vain ole minua varten. Muutamat pohjoiset nisäkkäät (muumien lisäksi) ovat katsoneet parhaakseen koisia koko kylmän talven yli. Miksei myös ihminen? Lapsesta asti olen pyöritellyt ajatusta talviunesta. Miksen vaan voisi vaikka tankata koko syksyn, syödä kuusenneulaisia vatsan täyteen, käpertyä syvälle makuukuoppaani ja herätä kevään ensimmäisiin auringonsäteisiin? Ajatus ei välttämättä ole niin kaukana kuin luullaan. Toki ihmisen elimistö ei kerää vastaavaa muhkeaa ruskearasvakerrosta kuin vaikkapa karhun, eikä ihmisen bio-

kemia pysty kierrättämään esimerkiksi virtsaa valkuaisaineiksi kuten karhu pystyy. Myöskin osteoporoosi alkaa nopeasti haurastuttaa ihmisen luita, mikäli liikunta estyy. Tästä huolimatta NASA aloitti vuonna 2013 tutkimusprojektin, jossa selvitetään pystyisivätkö ihmiset nukkumaan niin sanottua talviunta. Tästä olisi tietysti hyötyä pitkillä avaruusmatkoilla. Tarkoitus olisi laskea ihmisen ruumiinlämpöä muutamalla asteella, mikä hidastaisi aineenvaihduntaa ja ihminen vaipuisi unenomaiseen tilaan. Tekniikka on jo käytössä joissain lääketieteellisissä terapiamuodoissa, mutta niissä hibernaatio kestää vain muutaman päivän kerrallaan. SpaceWorks-niminen insinöörifirma on muun muassa esitellyt puheissaan robotin, joka varmistaisi talviuneksivien astronauttien elintoiminnot, pumppaisi heihin vettä ja ravinteita sekä antaisi lihaksille pieniä sähköshokkeja estääkseen niiden surkastumisen. Hanke ei ole omaksi harmikseni edistynyt ensimmäisen vaiheen jälkeen, mutta jään odottamaan. Onneksi monen mielestä Suomen talvi on ihana ja siitä osataan nauttia, kuten tästäkin Nuorten Luonnon numerosta käy ilmi. Lähde tutkimaan muuttuvan talven ihmeitä sivun 14 talviseuranta-ohjeiden mukaisesti tai lähde turvalliselle talviretkelle kuten sivulla 28! *

4/2016 Sisällys 2 4 6 8 10 11 12 13 14 17 20 21 24 26 28 30 32 33

36 37 38

Pääkirjoitus Luonto-Liitossa nyt Pikalintuopas – muistilista lintujen tunnistamiseen Vainajien ja loitsujen joulu Puuskahdus Tuunausnurkka Omituiset otukset: Horroskehrääjä Voittoja vuosien varrelta: Talaskankaan metsätaisto Talviseuranta kutsuu tutkimaan muuttuvan talven ilmiöitä Ilmastonmuutos iskee pohjoisen talveen Kohtuullista joulua! Vegeruuan vallankumous Perinteiset paremmin: Kurpitsa kunkkuilee joulupöydässä Pitkin askelin mahdollisimman lähelle Luontopolulla: Näin järjestät turvallisen talviretken Teatteri meni metsään Kirjailija eläinten puolesta Arviot: Korpisoturi, Lihansyöjien maa Mehiläisten historia, Kissojen maailmanhistoria, Talvilintujen elämää Maanalainen: Harrasta kakkaa! Luonto-Liitossa tapahtuu Sarjakuvat

Teatteri meni metsään

Näin järjestät talviretken

Nuorten Luontoa tekevät nuoret itse ammattilaisten opastuksella. Haluaisitko sinä avustajaksi? Ota yhteyttä toimitussihteeriin!

Nuorten Luonto löytyy myös verkosta: nuortenluonto.fi ja Facebookista: facebook.com/ nuortenluonto

Laura Gustafsson nuorten luonto 4/2016 |

Luonto-Liitossa nyt

Työharjoittelun kautta Luonto-Liiton aktiiviksi Susiryhmässä toimiva helsinkiläinen Marjut Anttilainen on Luonto-Liiton ensi vuoden hallituksen uusi jäsen. teksti: tuuli turtola, kuva: sami säynevirta

-vuotiaan Anttilaisen ensimmäinen kosketus Luonto-Liittoon oli tammikuussa 2015 graafisen suunnittelun työharjoittelun merkeissä. – Sain suunnitella erilaisia Luonto-Liiton viestintämateriaaleja, tehdä kuvituksia ja ylipäätään tutustua Luonto-Liiton toimintaan, Marjut kertoo työharjoittelusta.

| nuorten luonto 4/2016

– Harjoittelun aikana tutustuin myös Luonto-Liiton susiryhmään, josta löysinkin oman juttuni. Suden huono maine ja kannan pieni koko tuli minulle yllätyksenä ja saikin minut liittymään susiryhmän toimintaan. Marjutin mukaan susiryhmässä parasta on konkreettinen työ Suomen susien hyväksi. Ryhmässä pystyy myös itse vaikuttamaan, millaista toimintaa järjestetään. Hän on myös suunnitellut su-

siryhmälle erilaisia materiaaleja, kuten esitteitä, julisteita ja kuvituksia. Syksyllä järjestettiin Liity laumaan -kävelyt Helsingissä ja Tampereella. – Olin mukana projektissa aina ensimmäisestä tapaamisesta varsinaiseen tapahtumapäivään asti. Sain myös suunnitella kaikki tapahtuman mainosmateriaalit julisteista somemainoskuviin. Oli mahtavaa olla mukana järjestämässä niinkin isoa susiryhmän tapahtumaa, jonka avulla saatiin myös pari uutta susiryhmän aktiivia. Marjut valmistui graafiseksi suunnittelijaksi jouluna 2015, jonka jälkeen hän on tehnyt pieniä graafisen suunnittelun töitä Luonto-Liitolle, muun muassa Liity laumaan -jäsenhankintakampanjan visuaalisen ilmeen. Kampanjalla saatiin 750 uutta jäsentä Luonto-Liiton laumaan. Susiryhmässä toimimisen lisäksi Marjutia kiinnostaa myös muu Luonto-Liiton toiminta entistä enemmän. – Hallituksen jäsenenä haluan olla mukana kehittämässä Luonto-Liiton toimintaa sekä puolustamassa suomalaista luontoa. *

Lyhyet koonnut: liisa-maija aukia

Metsäryhmä järjesti lokakuussa mielenilmauksen Helsingin lähimetsien puolesta. Ahkerasta kampanjoinnista huolimatta kaupunginvaltuusto päätti hyväksyä yleiskaavan, joka uhkaa 1000 hehtaaria kaupungin luontoalueita. Työ jatkuu! Kuva: Pihla Salminen

Luonto-Liiton piirit juhlivat 40-vuotissynttäreitään. Keski-Suomen piiri juhli retkeilemällä Salamajärven kansallispuistossa. Kuva: Unto Ikkala

Uudet susiryhmät perustettiin Tampereelle ja Turkuun. Tervetuloa uudet aktiivit mukaan laumaan! Kuva: Sami Säynevirta

Luonto-Liiton keskustoimiston

Susiryhmä kampanjoi sosiaalisessa mediassa #shameonyoufinland-kampanjallaan saadakseen susien ahdingolle kansainvälistä huomiota. Kansainvälinen uutistoimisto AFP tarttui jo aiheeseen. Kuva: Teppo Lahti

työntekijät kävivät luontoretkellä Espoon Laajalahdella. Lokakuussa käynnistyi myös Yhdessä luontoon! -kampanja. Kuva: Liisa-Maija Aukia

nuorten luonto 4/2016 |

inka plit

Pikalintuopas

– muistilista lintujen tunnistamiseen

intukirjoissa esitellään lajien tuntomerkit mahdollisimman kattavasti. Yleisimpien lajien tunnistaminen tapahtuu kuitenkin yleensä nopeasti: lintuharrastaja saattaa tunnistaa linnun, vaikka se lentäisi vain nopeasti ohi tai päästäisi yhden äänen. Miten se oikein tapahtuu?

Tämä pikalintuopas listaa lyhyesti ja ytimekkäästi tavallisimpien lintulajien olennaiset tuntomerkit, eli kertoo mitä tuntomerkkejä kannattaa ainakin opetella!

Osa 1/4: Talvi Käyttöohje Tyypillinen paikka: missä lintu useimmiten havaitaan. Näkötuntomerkki: mitä kannattaa katsoa, ja miten lajin erottaa samankaltaisista

lähilajeista. Tässä oletetaan, että tunnistat linnun ryhmän (esim. “iso ja musta” palokärjen kohdalla tarkoittaa: iso ja musta tikka). Koko on mainittu vain, jos se on olennainen ero lähilajeista (esim. “pieni” pikkutikan kohdalla tarkoittaa: pieni muihin tikkoihin verrattuna). Äänituntomerkki: mikä ääni kannattaa opetella tuntemaan. Ääni on kirjoitettu auki, jos se on helppoa ja selkeyttää, mistä äänestä on kyse.

Huomaa: Taulukko on tiivis muistilista siitä, mihin kannattaa kiinnittää huomiota, ei kattava tuntomerkkien kuvaus. Tutustu sekä taulukossa mainittuihin että muihinkin tuntomerkkeihin ja elinympäristöihin tarkemmin lintukirjan ja äänitteiden avulla. Ohjeet on kirjoitettu etelärannikon näkökulmasta. Näkö- ja äänituntomerkit pätevät muuallakin, missä lajeja vain esiintyy. Ohjeet ovat kirjoittajan oma näkemys. Joku toinen lintuharrastaja voi kiinnittää huomiota hiukan erilaisiin seikkoihin. Tuntomerkeissä on ajateltu kaikkia vuodenaikoja. Esimerkiksi joidenkin talvilintujen kohdalla on mainittu myös laulu, vaikka sitä kuulee vasta keväällä.

Hyviä lintukirjoja Vasta-alkajalle: Linnut – Suomen peruslajisto (Varesvuo ym.) Aloittelijalle: Suomalainen lintuopas (Lasse J. Laine) Edistyneelle: Lintuopas – Euroopan ja Välimeren alueen linnut (Svensson ym.) Hyviä verkkosivuja:

www.xeno-canto.org (ääniä) www.tarsiger.fi, www.lintukuva.fi (kuvia ja ääniä) www.birdlife.fi (tietoa lintuharrastuksesta)

| nuorten luonto 4/2016

Tyypillinen paikka

Näkötuntomerkki

Äänituntomerkki

Kyhmyjoutsen

Meressä

Oranssi nokka, kaula mutkalla, siivet koholla, pitkä pyrstö pystyssä

Laulujoutsen

Isommassa vesistössä, muuttoaikaan pellolla

Keltainen nokka, suora kaula, matala selkä

Sinisorsa

Vedessä lähes missä vain

Sininen siipipeili, koiraan vihreä pää ja valkoinen kaularengas

Kesykyyhky eli pulu

Kaupungin keskustassa

Ainoa kyyhky kivikeskustassa ja talvella. Siiven alapinta vaalea.

Huuhkaja

Kevättalvella kaukaisessa metsässä, saaressa tai Helsingin kaupungissa

Laulu (huhuilu)

Lehtopöllö

Maaseutumaisemassa, metsässä

Laulu (huhuilu)

Varpuspöllö

Metsässä, talvella taajamassa

Pikkulinnun kokoinen, ruskea, tuima tuijotus

Laulu

Palokärki

Metsässä

Iso ja musta

Lentoääni (kry-kry-kry)

Käpytikka

Puun rungolla

Valkoiset hartialaikut

Pikkutikka

Lehtimetsässä, puutarhassa

Pieni

Koskikara

Talvisella koskella

Pieni ja tumma, valkoinen rinta, sukeltaa koskeen

Mustarastas

Metsässä, puutarhassa, pihalla

Kokomusta tai tummanruskea (vrt. muut rastaat), hyppelee maassa (vrt. kottarainen)

Hippiäinen

Havumetsässä, usein tiaisparvissa

Talitiainen

Lähes missä vain

Mustavalkoinen pää, keltainen maha

Laulu

Sinitiainen

Lähes missä vain

Sinistä päässä, siivissä ja pyrstössä

Laulu

Kuusitiainen

Kuusimetsässä

Kuin haalea talitiainen, valkea niskalaikku

Laulu

Hömötiainen

Havumetsässä

Harmaa, musta hattu

Kutsuääni (tää-tää), laulu

Töyhtötiainen

Havumetsässä

Pään väritys, töyhtö

Kutsuääni

Puukiipijä

Puun rungolla

Pieni, ruskea, kiipeää puunrunkoa ylöspäin

Korppi

Metsässä taivaalla

Suuri, musta, pyrstö kiilamainen

Ääni (kro, kro)

Varis

Lähes missä vain

Musta ja harmaa

Ääni (kraa, kraa)

Harakka

Taajamassa

Mustavalkoinen, pitkä pyrstö

Naakka

Taajamassa

Pieni, kokotumma, vaaleampi niska

Ääni (kjak)

Närhi

Metsässä

Poislentävän linnun valkoinen yläperä

Ääni

Varpunen

Ihmisten luona lähes missä vain, etenkin pensasaidoissa

Koiraan harmaa päälaki, ei täplää poskessa

Pikkuvarpunen

Taajamassa, pesä usein sähkötolpan vaakaputkessa

Musta täplä poskessa, ruskea päälaki

Urpiainen

Muuttoaikaan lennossa, talvella ruokinnalla

Punainen päälaki

Kutsuääni

Tikli

Joutomaalla, puistossa

Puna-valko-musta naama ("klovni")

Kutsuääni (tiglitt)

Viherpeippo

Taajamassa

Punatulkku

Metsässä, talvella ruokinnalla

Pullea, musta pää

Kutsuääni (pjyu)

Keltasirkku

Pellonreunassa, talvella ruokinnalla

Ruokinnalla parvena, syö maassa kauraa

Laulu

Laulu, varoitusäänet Laulu, kutsuääni

Laulu, lentoääni

Vainajien ja loitsujen teksti: rimma erkko kuvitus: riikka sutinen

iksi jouluna syödään yölläkin? Miksi vainajia muistellaan juuri jouluna? Miten tontut ja pirut liittyvät yhteen? Ja mikä ihmeen kekripukki? Suomen joulu on sekoitus kristillisyyttä, kulutusjuhlaa ja ihka-aitoa kansanperinnettä.

Jouluyö, taikayö Jouluyössä on aina ollut taikaa, vanhaan aikaan aivan kirjaimellisesti. Jouluyössä ajateltiin olevan voimaa ja monet loitsut pystyi sen vuoksi tekemään ainoastaan jouluyönä. Ennen kristinuskoa joulua juhlittiin vainajien muistojuhlana, mutta se oli enemmänkin kuin muistojuhla. Uskottiin, että jouluyönä vainajat vaeltavat maan päällä ja siksi niille piti jättää yöksi ruokaa ja juomaa uhriksi, jotta ne eivät jäisi vainoamaan talonväkeä. Tästä juontuu perinne siitä, että jouluna syödään myös yöllä. Vainajille myös lämmitettiin sauna ja varmistettiin, että ne saivat viimeiset löylyt talonväen saunottua. Vainajien ajateltiin myös pitävän keskiyöllä omaa messuaan kirkossa. Siellä elävät kuolleet kuuntelivat kylmän hiljaisuuden vallitessa, kun pappi, jonka poskilta tippui hometta, saarnasi kynttilöiden valossa. Onneton elävä, joka siihen messuun eksyi, revittiin kappaleiksi. Tältä kohtalolta saattoi pelastautua vain juoksemalla ristiin kynnetylle pellolle ja pysymällä siellä aamuun asti. Kuolleet eivät pelänneet mitään muuta kuin aamua tai kukon kiekumista. Vielä nykyäänkin jouluna viedään kynttilöitä hautausmaalle ja yöllä on joulukirkko, tosin ei vainajien. Mutta mistäpä sitä koskaan tietää?

| nuorten luonto 4/2016

Pirulliset tontut Nykyisin tontut yhdistetään lähinnä jouluun, mutta suomalaisessa kansanperinteessä tonttuja oli hyvin erilaisia ja niihin uskottiin vakavasti. Talolla oli oma kotitonttunsa, jolle jätettiin ruokaa ja tehtiin saunapuita, jotta se suojelisi taloa. Tontut olivat sukua maahisille ja haltijoille ja ne saattoivat suututettuna olla pirullisia olentoja ja tehdä erilaista tuhoa, kuten vahingoittaa karjaa. Siksi tontut pyrittiin pitämään kaikin tavoin tyytyväisinä. Kristinuskon tullessa Suomeen kirkko tuomitsi vakavasti tonttuihin uskomisen. 1200-luvulla elänyt nunna pyhä Birgitta kirjoitti tontuista ja sanoi tonttujen rukoilemisen olevan kristinuskon vastaista. Tonttuja häädettiin vielä 1500-luvulla taloista samaan tapaan kuin piruja ja papit kirjoittivat turhautuneina siitä, miten sitkeästi ihmiset uskoivat tonttuihin. Papit olivat oikeassa, sillä vaikka enää ei tehdä tontuille saunapuita tai ajatella niiden suojelevan taloa, ne ovat kiistaton osa jouluperinnettämme.

Kekripukista joulupukkiin Perinne joulusta vainajien juhlana juontaa juurensa kekristä, joka oli paitsi sadonkorjuujuhla, myös uuden vuoden alku ja vainajien juhla. Suurin osa kekrin perinteistä siirtyi jouluun, kun kekrin viettäminen kiellettiin ja se vähitellen myös hiipui kaupungistumisen myötä. Kekriin kuului kiinteästi kekripukki, joka kierteli talosta taloon pyytämässä kestitystä ja osallistumalla juhlanviettoon. Kekripukki pukeutui nurinkäännettyyn takkiin, sarviin ja piti tuohinaamaria päässään. Kekripukkeihin ei aina suhtauduttu hyvällä, koska usein kiertelyyn liittyi humalaista riehumista, mutta joissakin perinteissä uskottiin myös kekripukkien karkottavan vainajat, joten ne otettiin mielellään juhlapöytään.

Kekripukkiperinne siirtyi melkein sellaisenaan nuuttipukkiperinteeseen, jota alun perin nuoret miehet harrastivat ilmaisen alkoholin toivossa. Nuuttipukkiperinne jatkui maaseudulla pitkään. Nykyisenkaltainen joulupukki vieraili Suomessa ensin säätyläiskodeissa, kunnes se levisi kaikkialle ja syrjäytti pelottavan nuuttipukin.

Joulupuu, elämänpuu Joulukuusi saapui Suomeen suhteellisen myöhään, vasta 1900-luvulla. Se on siis huomattavasti uudempi perinne kuin monet muut joulun perinteet. Joulukuusella on ajateltu olevan juuret kelttiläisyydessä, jossa luonnon vihreys ja puut edustivat elämää ja hedelmällisyyttä. Joulukuusen symboliikka onkin voimakasta. Se edustaa kevättä ja valoa pimeän talven keskellä. Aluksi Suomessa ei koristeltu kuusta lainkaan, mutta pikkuhiljaa koristelu lisääntyi perheen varallisuuden mukaan. Jo alkuaikoina tutut koristeaiheet, kuten

tähti, koristepallot ja lippunauhat yleistyivät.

Pelottavia joulutaikoja Kerrotaan, että jos tahtoo nähdä tulevan sulhasensa tai morsiamensa ja hänen tapansa ennakolta, täytyy mennä jouluna sydänyöllä hautausmaalle. Loitsun tekijän tulee ottaa kolmen kuolleena syntyneen lapsen haudalta multaa, kiviä tai muuta kouraansa ja mennä kirkon Sakastin ikkunan alle ja laskea mullat maahan lausuen: ”Sinä pyhä paikka näytä syntis raukalle tuosta viattomain tomusta tulevan ylkäni, Morsiammeni Pahat tavat, hyvät avut, virheet vialliset.” Sen jälkeen katsoessaan kolme kertaa sakastin ikkunan läpi näkee tulevan avioelämänsä olot. Jouluaattona voi myös ennustaa kuoleman. Kun jouluaattona ollaan illallisella, tulee yhden joukosta mennä ulos ikkunan takaa katsomaan vihkisormuksen läpi pöydässä istuvia. Se kuka näkyy päättömänä kuolee sinä vuonna. * nuorten luonto 4/2016 |

Puuskahdus

Palstalla vaihtuvat kirjoittajat sanovat suorat sanat muun muassa ympäristöpolitiikasta, ympäristön tilasta ja ihmisen suhteesta luontoon. Lisää Puuskahduksia löydät nuortenluonto.fi-sivuston blogista.

PIENET puolellemme otso heinsola

yönteiset ovat tärkeä osa eliökuntaa, meitäkään tuskin olisi ilman hyönteisiä. Silti sellaisen nähdessään moni pitää ötökkää usein kiusallisena. Rakastat tai karsastat hyönteisiä, yli kaksi miljardia ihmistä lappaa niitä kitaansa päivittäin. Hyönteisiä ei kelpuutettu teollistuvan yhteiskunnan ja länsimaisen kulttuurin ruoantuotantoon, joka nykymuodossaan ei voi jatkua enää pitkään sellaisena kuin nyt. Ruokateollisuus voisi lähestyä hyönteiskasvatusta nopeastikin. Suomessa hyönteisten markkinointi on vielä kiel-

| nuorten luonto 4/2016

letty, mutta lakia uudistetaan parhaillaan. Hyönteistuotteet pääsevät markkinoille kaikkialla EU:ssa tammikuussa 2018. Kun nyt viidesosa kaikesta tuotetusta ruuasta joutuu jätteeksi, tulevaisuudessa se olisi ilmaista ravintoa hyönteisille. Hyönteisillä on luonnostaan suppea ekolokero, toisin kuin nykyisillä tuotantoeläimillä, joille ahdas tuotantoympäristö on luonnoton. Vaihtolämpöisinä eläiminä hyönteisten tarpeet ovat pienet ja luontaisenkaltainen elinympäristö on yksinkertainen toteuttaa. Niitä voi kasvattaa yhtä hyvin huoneen nurkassa kuin isossakin kasvattamossa. Jauhomadot, jauhopukkien toukat, ovat energiapitoista ja edullista ravintoa. Ne voivat auttaa myös muovijät-

teen hävittämisessä, joka on yksi suurista ajankohtaisista haasteista. Itse ryhdyin hyönteissyöjäksi ja -kasvattajaksi osin uteliaisuudesta, osin empatiasta. Elättämällä itse jauhomatofarmiani tiedän, mitä ruokani syö ja sisältää. En syö lihaa eettisten ja ekologisten syiden vuoksi, joten B12-vitamiinin saanti jauhomadoista on iso etu. Uusia hyönteislajeja löytyy päivittäin, mutta niitä häviää vielä enemmän ihmistoiminnan ja ilmastonmuutoksen takia. Emme edes tiedä, mitä olemme menettämässä, ja se ajatus tuntuu pahalta. Hyönteisten kautta voimme oppia uutta ympäristöstämme ja parantaa sitä. * > Kirjoittaja opiskelee agrologiksi ja tutkii hyönteisten käyttöä yhteiskunnassa. Heinsola on kiinnostunut luonnon hyvinvoinnista ja mahdollisuuksista ylläpitää sitä.

Tuunausnurkka

teksti: vilma tammelin • kuvat: lotta leppälä

Ajatusten aarrearkku Tarvikkeet Pelti- tai lasipurkki, vanhoja kirjojen tai lehtien sivuja, sakset, liimapuikko, lakkaa ja sivellin, vasara, naula tai piikkipäinen meisseli, yksiväristä paperia ja lankaa.

nna joululahjaksi pelti- tai lasipurkillinen ajatuksia: leiki runoilijaa, rei’itä peltipurkki tähtitaivaaksi ja täytä purkki ajatuksilla lahjansaajalle. Peltipurkki toimii jälkeenpäin kauniina lyhtynä, lasipurkki vaikkapa kynätelineenä.

Leikkaa kirjoista tai lehdistä reilu määrä kiehtovia sanoja ja lauseenpätkiä. Voit myös valita teeman, johon liittyviä sanoja etsit. Levitä sanat pöydälle ja sommittele niistä purkin kylkeen sopiva runo. Kiinnitä palat purkkiin liimalla ja sivele halutessasi päälle lakkaa.

Jos valitsit peltipurkin: Pyydä ka-

veria pitämään kiinni purkista tai kiilaa se tukevasti paikoilleen. Aseta piikki kohtisuoraan peltipurkin kylkeen ja lyö reiät napakasti vasaralla. Jätä runon ympärille sentin verran tilaa, jotta paperit eivät kuumene liikaa. Purkin kupristuminen ja reikien epämääräinen järjestys ovat vain eduksi lyhdylle, joten ota rennosti!

Leikkaa paperista 4×5 cm kokoisia paloja. Kirjoita niihin yhteisiä muistoja, mietelauseita tai mitä haluatkaan lahjansaajalle antaa. Rullaa paperit ja solmi niiden ympärille rusetti 10 cm pituisesta langanpätkästä.

Vinkki! Liitä mukaan kortti, jossa kerrot, missä tilanteissa ajatuksia on tarkoitus lukea. Yksitellen avattuna lappusesi ilahduttavat pitkälle kevääseen! nuorten luonto 4/2016 |

Omituiset otukset:

Horroskehrääjä

teksti: tuuli turtola • kuvitus: eero astala

orroskehrääjä (Phalaenoptilus nuttallii) on ainoa tunnettu lintulaji, jonka tiedetään viettävän talven talvihorroksessa. Horroskehrääjiä esiintyy Pohjois-Amerikan länsiosissa, Kaakkois-Kanadassa ja osissa Meksikoa. Sen luontaista elinympäristöä ovat kuivat ja avoimet alueet metsissä, vuorilla, aavikoilla ja ruohotasangoilla. Horroskehrääjä on keskikokoinen lintu, noin 20 senttimetriä pitkä ja pöllömäinen olemukseltaan. Sillä on suuri pää ja pieni nokka, sekä hyvin pienet jalat. Maalla liikkuessaan horroskehrääjä on varsin kömpelö. Sen suuret silmät

| nuorten luonto 4/2016

ovat sopeuma linnun yölliseen elämäntapaan ja ne auttavat sitä näkemään hämärässä hyvin. Horroskehrääjä on väriltään ruskeanharmaanmusta, minkä ansiosta se piiloutuu hyvin maastoon. Ko iras ja naaras ovat samannäköisiä. Horroskehrääjä on aktiivinen yöaikaan, jolloin se pyydystää hyönteisiä. Se nautiskelee erityisesti yöperhosia ravinnokseen. Linnun pesä sijaitsee maassa. Molemmat vanhemmat hautovat munia vuorotellen ja puolustavat pesää aggressiivisesti tunkeilijoilta. Ilmojen kylmetessä horroskehrääjä vaipuu talvihorrokseen ja voi horrostaa useita viikkoja, jopa kuukausia. Horroksen lintu viettää kivien alla tai ontossa puunrungossa. Horroksen aikana linnun

aineenvaihdunta hidastuu ja ruumiinlämpö laskee. Näin se voi olla pitkän aikaa syömättä ja selviää kylmän kauden yli, jolloin hyönteisravintoa ei ole saatavilla. Ennen horrosta lintu syö tavallista enemmän hyönteisiä, jotta se voi horroksen aikana käyttää kehon rasvavarastoja energianlähteenä. Kun ilmat alkavat lämmetä ja horros on ohi, linnulla kestää noin viikko palautua normaaliin ruumiinlämpöönsä. Horroskehrääjä on elinaluellaan varsin yleinen lintulaji. Se saattaa jopa hyötyä ihmisen toimista, kuten metsänhakkuista ja karjankasvatuksesta, sillä ne luovat maastoon horroskehrääjän suosimia aukeita paikkoja. *

Voittoja vuosien varrelta Palstalla kerrotaan, miten ympäristön tilaa on saatu parannettua ja ympäristötuhoja estettyä.

Talaskankaan metsätaisto teksti: sofia virtanen • kuvitus: laura mitrunen

alaskankaan-Sopenmäen alueella, Pohjois-Savon ja Kainuun rajalla talvella 1988–1989 käyty metsätaisto nosti luonnon monimuotoisuuden ensi kertaa Suomessa laajemmin keskusteluun suojeluperusteena. Vielä 1970-luvulla ei olisi tullut kuuloonkaan, että luontokohdetta puolustettaisiin vaikkapa sieltä löytyneiden uhanalaisten hyönteisten perusteella, eikä esimerkiksi jylhien maisemien tai virkistyskäytön pohjalta. Metsähallituksen marraskuussa 1988 aloittamia hakkuita oli vastustamassa iso joukko ihmisiä: huolestuneita paikallisia, luontoliittolaisia ja biologian opiskelijoita. Osa alueen arvokkaista vanhoista metsistä ehdittiin hakata, ennen kuin helmikuussa 1989 syntyi sopu ja Metsähallitus keskeytti hakkuut. Talaskankaan luontoarvoja selvitettiin tarkemmin seuraavana kesänä, ja suojelijat järjestivät alueella Talaksen taikakesä -tapahtuman. Metsän suojelu sai näkyvää tukea monilta taiteilijoilta. Vuoden 1990 alussa esimerkiksi joukko tunnettuja kotimaisia rock-muusikoita Hectorista Ismo Alankoon julkaisi Talaskangas rap -levytyksen, jonka tuotto meni alueen suojelun tukemiseen. Talaskankaan suojelualue perustettiin virallisesti vasta 1994, mutta metsästä käyty kamppailu edisti myös muiden luontoalueiden suojelua. Se oli myötävaikuttamassa Etelä-Suomen vanhojen metsien suojeluohjelman perustamiseen. * nuorten luonto 4/2016 |

teksti: heikka marttila-tornio, valokuva: teemu saloriutta kuvitus: maija karala, talviseuranta-logo: merileena reunanen

kutsuu tutkimaan muuttuvan talven ilmiöitä

uomalaiset ovat aktiivisia luontoharrastajia. Esimerkiksi Luonto-Liiton Kevätseuranta kerää vuosittain yli 10 000 kansalaishavaintoa kevätlajien esiintymisestä ympäri maata. Keväällä, kesällä ja syksyllä luonnossa tapahtuu paljon ja havaintoja on helppo tehdä. Talvisin luonto voi puolestaan vaikuttaa pysähtyneeltä, mutta toisaalta lumi ja jää tar-

| nuorten luonto 4/2016

joavat kiehtovan kohteen luonnonharrastukselle. Talvinen ympäristö tarjoaa myös arvokasta tietoa ilmastotutkimukseen. Tutkijoiden kenttätyö on usein aikaa vievää ja kallista, joten kansalaisten ilmoittamat havainnot ovat tärkeitä suomalaisen luonnon tutkimuksen kannalta.

Mikä Talviseuranta? Koska ilmastonmuutos näkyy eniten juuri talvella, on tärkeää seurata talvisen

luonnon muutoksia. Talven etenemisen seuraaminen on ollut tähän asti pitkälti tutkijoiden vastuulla, eikä kansalaisten omia havaintoja ole toistaiseksi laajemmin hyödynnetty talvisten havaintojen keruussa. Siksi Luonto-Liitto ja Suomen ympäristökeskus yhteistyössä Luonnontieteellisen keskusmuseon ja Protect Our Winters -liikkeen kanssa aloittavat uuden kampanjan, joka kantaa nimeä Talviseuranta.

Metsäjänis

Rusakko

Metsäjänis on sopeutunut hyvin lumitalveen, ilmastonmuutos on sille uhka. Vähälumisena talvena valkoinen talvipuku tekee siitä helpon saaliin pedoille.

Talvipuvultaan harmaa rusakko hyötyy vähälumisesta maasta, josta se löytää helpommin ravintoa ja jossa se voi liikkua vaivattomasti.

Orava Orava vaihtaa kylmäksi vuodenajaksi paksuun harmaaseen talvipukuun. Talvella oravan voi havaita myös ruokailemassa lintulaudoilla.

Talviseuranta järjestetään tänä talvena ensimmäistä kertaa. Kampanja on suunnattu kaikille talviluonnosta kiinnostuneille. Havaintoja voi ilmoittaa niin yksittäinen henkilö kuin koululuokkakin. Ensimmäisen talven ajaksi kokeilu on rajattu Uudenmaan alueelle, mutta tarkoituksena on, että tulevina vuosina se laajenisi koko maan kattavaksi.

Elollista ja elotonta luontoa Talviseurannassa seurataan sekä elollista että elotonta luontoa. Havainnot ilmoitetaan Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämään palveluun. Kansalaisten ilmoittavat havainnot menevät tutkimuskäyttöön Suomen ympäristökeskukselle ja Luonnontieteelliselle keskusmuseolle. Myös lapsille on suunnattu oma Talviseuranta-materiaali. Lumen ja jääpeitteen väheneminen ja talven lyhentyminen ovat monille selkeimmät merkit ilmastonmuutoksesta. Talviseuranta kerää havaintoja muun muassa lumentulosta, lumen syvyydestä ja lumipeitteen laajuudesta, lumen vesiarvosta ja maksimikuormasta, roudasta

ja jääpeitteen eri vaiheista jäiden tulosta niiden lähtöön saakka. Jäätä havainnoidaan silmämääräisesti ja lumimittauksia varten kouluille tarjotaan valmista lumipuntaria käyttöohjeineen. Lumimittauksia varten tarvittavat välineet voi tehdä myös itse, kunhan vain löytää sopivan putkenpätkän, jonne mitattava lumi lapioidaan. Tänä vuonna kampanjan painopiste on Uudellamaalla, mutta tulevaisuudessa saamme toivottavasti jatkaa Talviseurantaa koko maan laajuisesti. Talviseurannan lajilista on suppeampi Kevätseurantaan verrattuna ja keskittyy tietysti talvisiin lajeihin ja niiden jälkiin. Listassa on kuusi nisäkästä, joista kerätään näkö- ja jälkihavaintoja. Nämä lajit ovat kettu, orava, metsähiiri, lumikko, metsäjänis ja rusakko. Ne jättävät helposti tunnistettavia jälkiä talviseen maastoon ja osa myös kasvattaa itselleen näyttävän talviturkin. Metsäjänis ja rusakko ovat myös oiva parivaljakko viestimään muutoksesta luonnossa. Vaikka ne eivät varsinaisesti kilpaile keskenään, metsäjänis tulee todennäköises-

ti kärsimään ilmastonmuutoksesta, sillä lumeton maasto ei suojaa talvisin valkoturkkista jänistä tehokkaasti. Lauhat ja vähälumiset talvet puolestaan suosivat harmaanruskeaa rusakkoa. Rusakko onkin monin paikoin yleisempi kuin talvisiin olosuhteisiin sopeutunut sukulaislajinsa. Talveksi moni lintu muuttaa ravinnon ja parempien säiden toivossa etelään. Osa lajeista kuitenkin viihtyy täällä talvellakin. Koskikara, hiiripöllö, tilhi ja telkkä edustavat Talviseurannan siivekkäitä. Koskikara ja hiiripöllö ovat tyypillisiä talviasukkeja Suomessa. Vaikka tilhi ja telkkä ovat muuttolintuja, yhä useampi niistä jää talveksi suomeen tai ainakin viivästyttää syysmuuttoaan. Tulevaisuuden lauhat talvet saattavat lisätä tilhien ja telkkien määrää, mikäli resursseja elämiseen on riittävästi.

Miksi tietoja kerätään? Mitä talviset havainnot sitten meille kertovat? Tutkijat saavat konkreettista tietoa talven kulusta. Lumen ja jään havaintoja voidaan hyödyntää arvioiden ja

nuorten luonto 4/2016 |

ennusteiden tekemiseen, esimerkiksi tulvien ennustamiseen, sekä turvallisuustilanteesta tiedottamiseen ja ilmastonmuutostutkimukseen. Erityisesti pitkällä aikavälillä havainnot kertovat muuttuvasta ilmastosta ja sen vaikutuksista luonnossamme. Niitä voidaan hyödyntää erilaisten ilmastomallien tekemisessä, jotka auttavat arvioimaan tulevia muutoksia ympäristössämme.

Havaintojen keräämisen lisäksi Talviseurannan yksi tärkeimmistä tehtävistä onkin ilmastonmuutoksesta viestiminen. Ilmastotiede voi olla haastavaa ymmärtää, sillä kyse on monimutkaisesta pitkän aikavälin ilmiöstä. Talviseuranta tarjoaa konkreettisia esimerkkejä siitä, miten havainnoida ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia luonnossamme. Mitä enemmän tiedämme ilmastonmuutoksesta, sitä enemmän kiinnitämme huomiota

sen seurauksiin. Hankkeen aikana tuotetaan materiaalia koulujen ja kansalaisten käyttöön, jotta ilmasto-opetusta saataisiin lisättyä. Ennen kaikkea Talviseuranta haluaa innostaa ihmisiä menemään ulos, tutustumaan talviseen luontoon ja olemaan mukana tärkeässä tutkimustyössä. * > Lisätietoa Talviseurannasta on saatavilla nettisivuilla www.talviseuranta.fi.

Koskikara Koskikara talvehtii eteläisessä Suomessa virtavesien äärellä. Koskikarojen määrä lisääntyy leutoina talvina.

Lumikko Talvipuvultaan valkoinen lumikko kärsii vähälumisesta talvesta, jolloin sen suojaväri erottuu ympäristöstään ja altistaa sen suurempien petojen saalistukselle.

Telkkä Telkän syysmuutto on jo myöhentynyt, ja aiempaa useammat telkät jäävät talvehtimaan Suomeen. Telkän pesintä aikaistuu, kun jäät lähtevät keväällä yhä aikaisemmin.

Metsähiiri Metsähiiri selviää talvesta hangen alla, suojassa kovilta pakkasilta. Hiiren talviturkki on harmaa.

Kettu Kettu sopeutuu monenlaisiiin elinympäristöihin ja todennäköisesti hyötyy lämpimistä talvista. Talvella ketun turkki on paksu ja harmahtava.

| nuorten luonto 4/2016

Tilhi Tilhet talvehtivat Suomessa niin pitkään kun niille riittää ravintoa. Leudot talvet viivästyttävät tilhien muuttoa jopa tammikuulle.

Hiiripöllö Hiiripöllö on päiväaktiivinen, toisin kuin useimmat muut pöllöt. Talvella pöllön voi havaita ympäri Suomea.

s o t u u m n o t s a Ilm iskee pohjoisen talveen teksti: heikka marttila-tornio, kuvat: teemu saloriutta

anget, kirpeät pakkaset, lumiset metsät ja jäiset järvet. Niistä on kunnon talvi tehty. Valitettavasti nämä talven aarteet tulevat olemaan harvinaisempaa herkkua, mikäli maapallon keskilämpötila jatkaa kasvuaan. Muutokset tulevat vaikuttamaan moniin lajeihin, mukaan lukien meihin ihmisiin.

nuorten luonto 4/2016 |

Suomen ilmastoa seurattu pitkään Ilmastonmuutos on globaali ympäristöongelma, jonka pitkän tähtäimen vaikutuksia on vaikea ennustaa. Se tiedetään, että ilmastonmuutoksen vaikutukset tulevat näkymään selkeimmin pohjoisilla maa-alueilla. Suomen keskilämpötilan arvioidaan nousseen noin kahdella asteella 1800-luvun puolivälistä lähtien. – Suomella on tarkka mittaushistoria lämpötilasta ja vesisateesta. Näitä mittauksia yhdistelemällä ja tutkimalla voidaan seurata pitkän aikavälin muutoksia. Myös Itämeren jääpeitettä, jäiden lähtöä joista ja lumipeitettä on seurattu Suomessa jo pitkään, Ilmatieteen laitoksen erikoistutkija Kirsti Jylhä sanoo. Ilmatieteen laitos tutkii säätä ja ilmastoa Suomessa ja on arvioinut erilaisten ilmastomallien perusteella koko

| nuorten luonto 4/2016

maapalloa koskevan ilmastonmuutoksen vaikutusta Suomeen. – Arviot pohjautuvat fysiikan lakeihin, jotka säätelevät maapallon ilmastoa. Suomen ilmastoa on arvioitu noin 30 erilaisen mallin avulla, Jylhä sanoo.

Talvet myllerryksessä Suomen kaltaisilla alueilla ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat huomattavia. Jo viime vuosina Etelä-Suomessa talvet ovat olleet lauhoja ja vähälumisia. Erityisesti alkutalvi on aikaisempaa lämpimämpi. – Suomessa keskilämpötila kohoaa enemmän kuin maapallolla keskimäärin, koska pohjoiset maa-alueet lämpenevät voimakkaammin. Jos maapallon keskilämpötila nousee kahdella asteella, tarkoittaa se Suomessa yli kolmea astetta, Jylhä kertoo.

Lämpötilojen nousu näkyy etenkin talvisin. Vaikka talvella lämpötilojen luonnollinen vaihtelu on selkeästi suurempaa kuin kesällä, ennustetaan, että juuri talvilämpötilojen nousu tulee olemaan suurempaa kuin muina vuodenaikoina. Lehtien puhkeaminen keväällä aikaistuu ja lauhat ilmat syksyisin jatkuvat pitempään. Jylhän mukaan lämpötilan nousun lisäksi Suomen talvessa tulee tapahtumaan muitakin muutoksia. Vesisateiden lisääntyminen, lumipeitteen muuttuminen epävarmemmaksi ja routa-ajan lyhentyminen ovat merkkejä muuttuvasta ilmastosta.

Monet lajit riippuvaisia talvesta Maamme lajit ovat sopeutuneet kylmätalvisiin oloihin ja ne selviävät kovistakin pakkasista. Ilmastonmuutos saattaa

aiheuttaa suuria haasteita näiden lajien selviämiselle. Esimerkiksi saimaannorppa, metsäjänis ja kuusi tulevat todennäköisesti kärsimään ilmastonmuutoksesta. Suojaavan lumipeitteen vähentyminen haittaa myös muun muassa kanalintujen ja horrostavien lajien elämää. Leudommat talvet toisaalta toivottavat tervetulleiksi lajeja, jotka eivät muuten viihtyisi täällä. – Eteläisempien kasvien ja eläinten olosuhteet paranevat, kun taas esimerkiksi pohjoiset lajit joutuvat yhä ahtaammalle, Jylhä kertoo. Uusien lajien saapuminen ei kuitenkaan välttämättä ole hyvä asia, sillä uhkana voi olla kilpailu alkuperäisten lajien kanssa. Myös esimerkiksi tauteja levittävät lajit, kuten puutiainen leviävät yhä pohjoisemmaksi ilmaston lämpenemisen myötä.

Vaikutukset yhteiskuntaan Vähälumisuus vaikuttaa suoraan myös meidän ihmisten elämään. Vähentynyt lumipeite ei haittaa ainoastaan talviurheilun harrastajia. Pilvisyyden uskotaan lisääntyvän juuri talviaikaan. Yhdessä vähäisen lumipeitteen kanssa pilvisyys tekee talvista yhä pimeämpiä. – Pimeys voi lisätä esimerkiksi kaamosmasennusta ja haitata liikennettä. Ilmastonmuutoksen vaikutusten suuruus riippuu tietenkin siitä, miten paljon lämpötila nousee. Mikäli Pariisin ilmastokokouksen tavoitteissa ei pysytä, vaikutukset tulevat olemaan suuria, Jylhä arvelee. Ilmastonmuutoksen seurauksia on vaikea ennustaa tarkasti, koska niihin vaikuttavat monet asiat. Varmuudella niistä voi sanoa vasta jälkikäteen. Jos kasvihuonekaasujen päästöjen kasvu jatkuu, seuraukset maapallolla voivat olla

vieläkin vakavampia kuin mitä nyt arvioidaan.

Katoaako talvi kokonaan? Vaikka vuodenajoista juuri talvi tulee muuttumaan eniten, ovat muutokset erilaisia eri puolilla Suomea. Pohjoisessa lumiset talvet ovat todennäköisempiä kuin etelässä. Myös muut tekijät, kuten rannikon läheisyys, vaikuttavat siihen, millainen ilmasto tulee alueittain olemaan. – Vie aikaa ennen kuin talvi on Oulun seudulla yhtä lauha kuin nyt Helsingissä. Talvi tuskin tulee katoamaan kokonaan, mutta muutoksilta ei voi välttyä. Jylhä muistuttaa, että Suomessa yksittäiset talvet voivat kyllä olla runsaslumisia, mutta pitkän aikavälin trendi on selvä: lumen ja jään määrä tulee vähenemään. *

nuorten luonto 4/2016 |

teksti: outi turunen kuvitus: säde rinne

Kohtuullista

joulua!

oulun ympäristöystävällisyyteen kannattaa kiinnittää huomiota, koska juhla paisuu pahimmillaan aikamoiseksi kerskakulutukseksi ruokahävikin, energiantuhlauksen ja lahjapakettiröykkiöiden myötä. Pienistä puroista kasvaa lopulta iso virta, joten pienilläkin ympäristöteoilla on merkitystä joulun kulutuskuormaan. Tässä koottuja vinkkejä ympäristöystävällisempään jouluun. Marttaliiton toiminnanjohtaja Marianne Heikkilä antaa myös omat vinkkinsä.

Ruoka – jokaiselle jotakin Ruoka on hyvin tärkeä osa joulunviettoa. Kukapa ei muistaisi lapsuusajan herkkuja notkuvia juhlapöytiä tuoksuineen ja makuineen. Pöydän voi myös kattaa vähemmän notkuvaksi, mutta silti herkulliseksi ja samalla ympäristöystävälliseksi. Joulupöydän voi kattaa periaatteella “jokaiselle jotakin” sen sijaan että tarjottaisiin kaikille kaikkea. – Jos perheessä ei ole vannoutunutta riisipuuron ystävää, niin joulupuuro voi olla kotimaista ohrapuuroa. Vaikka silakka onkin “pieni joulukalaksi”, se on ympäristön kannalta hyvä valinta joulupöytään, toteaa Marttaliiton toiminnanjohtaja Marianne Heikkilä. Lihantuotanto ja liharuuat jättävät jälkeensä ison hiilijalanjäljen, joten suosi ympäristöystävällisiä kasvisruokia. Ruokien raaka-aineissa on hyvä painottaa myös lähituotantoa ja luomua, valmistustavoista taas valita mahdollisimman ekotehokas vaihtoehto.

| nuorten luonto 4/2016

Koristeet – säästä ja tuunaa vanhaa Iso osa joulun tunnelmaa ovat koristeet. Sen sijaan, että kantaisit joka vuosi uudet koristeet ovesta sisään, on parempi kierrättää ja tuunata vanhoja. – Koristeet voi tehdä itse esimerkiksi vanhasta pitsistä ja kovettaa lakalla, oljista, huopakankaasta, sanomalehdestä, virkkaamalla, neulomalla, piirtämällä, paperia taittamalla tai kotivahasta. Valaistuksessa on hyvä suosia tunnelmallista hämärää ja käyttää ajastinta. – Led-valot säästävät energiaa ja kynttilöitä voi polttaa, kunhan huolehtii paloturvallisuudesta, Heikkilä muistuttaa.

Lahjat – tee itse ja uusiokäytä Osta vain todelliseen tarpeeseen, valmista lahjat itse tai kierrätä kertaalleen lahjaksi saatuja tavaroita. Voit myös ostaa kierrätetyistä materiaaleista valmistettuja lahjoja.

Vältä näitä: • Turha energiankulutus • Tähteeksi jäänyt ja lajittelematon ruoka • Lajittelemattomat roskat • Tarpeettomat lahjat

> Lisää vinkkejä: www.martat.fi

Aineettomat lahjat ovat myös suosiossa, kuten hyvän mielen lahjakortit. – Avustusjärjestöjä on monta ja yhden lahjan voi kimpata yhteiseksi vaikka koko suvulle, vinkkaa Heikkilä. Jos kuitenkin päädyt perinteiseen lahjaan, hanki laadullisesti kestävää ja paketoi se esimerkiksi edellisen joulun lahjapaperiin. – Jos haluat antaa konkreettisen lahjan, anna itse tehty, myyjäisistä ostettu toisen tekemä tai ainakin kotimaista tuotantoa oleva lahja, kehottaa Heikkilä. Jos joulu tuo tullessaan niin sanottuja turhia tavaroita, ne voi hyvin laittaa kiertoon, esimerkiksi Kierrätyskeskusten kautta, tai lahjoittaa tarvitseville avustusjärjestöjen kautta.

Ympäristöystävällistä siivousta Joulusiivousta tehdessä käytä perinteisiä puhdistusaineita, kuten astianpesuainetta, sitruunahappoa ja etikkaa. Ympäristöystävällisyyden takaa vihreävalkoinen joutsenmerkki puhdistustuotteissa. Pölyt taas saavat kyytiä mikrokuituliinalla. *

Vegeruuan

vallankumous

rgerit ja härkis Vihikset, kasvisbu aupan hyllylle. ilmestyivät lähik vataan Suomelle Nyhtökaurasta po uutta Nokiaa. nen ah unio ja hannele teksti: emilia ra unio kuvat: emilia ra

Vegaanisella ruualla eli kasvisruualla tarkoitetaan täysin kasvipohjaista ruokaa. Arkikielessä käsite kasvissyönti usein sekoittuu lihattomaan ruokavalioon, jossa kuitenkin hyödynnetään munia ja maitoa. Vegaani on henkilö, joka noudattaa kasvisruokavaliota, eikä myöskään osta tai kuluta tuotteita tai palveluja, joissa on hyödynnetty eläimiä.

uosi 2016 on ollut todellinen kasvisruokakulttuurin vuosi. Nyt lähes jokainen ruokakauppa tarjoaa kasviproteiinituotteita ja yhä useamman ravintolan listalla on vegaaninen vaihtoehto. Kasvissyönti ei ole enää marginaalinen juttu. Mitä vegeruokailmiön taustalla piilee? Haimme kysymykseen vastausta ruokakulttuurin professorilta, Cargo-kasvisravintolan perustajilta ja vegaanilta.

Vaikuttava ruokatrendi – Kasvisruokavalion valtavirtaistuminen ei ehkä sittenkään ole niin yllättävää, sanoo ruokakulttuurin professori Johanna Mäkelä työhuoneessaan Helsingin yliopistolla. – Suomessa seurataan tarkasti maailman ruokatrendejä, ja meillä tullaan ve-

gaaniruuassakin vähän muuta Eurooppaa jäljessä. Liha on ollut pitkään suomalaisen aterian keskiössä, mutta nyt elintarvikeyritykset ovat lähteneet vahvasti mukaan kasvisruokien kehittämiseen. Tuotevalikoiman kasvun myötä vegaanina elämisestä onkin tullut helppoa, sillä esimerkiksi kasvipohjaisia maitoja on tarjolla iso valikoima. – Merkittävää on, että kasvisruokavalion valitsevien määrä nousee, mutta myös lihaa syövät ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisten käyttöä, sanoo Mäkelä. – Taustalla on kestävyyden laajempi näkökulma, sillä nyt keskustellaan siitä, mikä on ekologisin vaihtoehto olla kasvisruokailija. Esimerkiksi Satokausikalenteri on nostanut suosiotaan.

Vegaaniuden uudet vivahteet

nuorten luonto 4/2016 |

Ilmastonmuutos, elintasosairaudet ja eläinten hyvinvointiongelmat. Lista lihantuotannon haitoista on pitkä. Jotta Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteet saavutettaisiin, lihan kulutusta tulisi vähentää laajassa mittakaavassa. Ympäristötietoisuuden lisäksi tarvitaan kulttuurisia muutoksia. – Kuva siitä, mitä kasvissyönti on, saa koko ajan uusia vivahteita. Esimerkiksi Sipsikaljavegaanit-ryhmän olemassaolo sosiaalisessa mediassa kertoo halusta ravistaa vanhat mielikuvat kasvissyöjien terveysintoilusta, pohtii Mäkelä. – Jotta vegaaniruoka edelleen valtavirtaistuisi, tarvitaan Citymarkettien vegehyllykokeilun kaltaisia ilmiöitä. Muutos ei onnistu ilman taloudellista ja poliittista ohjausta. – Vegaaniruokavalion sisällyttäminen virallisiin ravitsemussuosituksiin on merkittävä juttu, sillä se kertoo, että on monta erilaista tapaa syödä terveellisesti, vahvistaa Mäkelä ja lisää että myös julkisilla ruokapalveluilla on iso rooli ruokatottumusten suunnannäyttäjänä. – Ajatukset ihmisen ja eläimen suhteesta ovat muutoksessa. Tulevaisuudessa ruokavalioiden kirjo monipuolistuu ja

| nuorten luonto 4/2016

tarvitaan erilaisia kasviproteiinituotteita. Ne eivät enää korvaa lihaa, vaan ovat ikään kuin itsenäisiä tuotteitaan.

Kasvivoimaa lounaspöydässä

– Moni saa täältä inspiraatiota kotikeittiöön ja kasvisten osuus ruokavaliossa kasvaa. Käytämme kunnon raaka-aineita ja teemme itse, Fekete-Perttala sanoo. – Järjestämme myös yksityistilaisuuksia, ja mikä onkaan mahtavampaa kuin osoittaa silloinkin, että kasvivoima on niin toimiva juttu! Lounassuosikiksi on noussut vegaaninen noutopöytä, jossa päivittäin vaihtuvaa keittoa saa tuunata haluamallaan tavalla, esimerkiksi tofuricottalla, siemenillä ja salaateilla. – Parasta palautetta meille ovat ehdottomasti kanta-asiakkaat, jotka aina vaan palaavat. Ja se että saa ennakkokäsityksiä muutettua. Että miten tää kukkakaali onkin niin hyvää? Lounasruoka on siis selvästi portti kasvipainotteisempaan ruokavalioon, varsinkin kun sopat tehdään taiten!

Lounasaikaan Helsingin Ruoholahden kupeessa sijaitsevassa Cargo-kasvisravintolassa käy kuhina. On pukumiehiä, äitejä vaunuineen, kaveriporukoita nauttimassa pitkää lounasta. Kaukana ovat ne päivät, kun kasvisravintoloissa kävi vain hippejä ja kasvissyöjälle tarjottiin lihakeittoa kasviskeittona ottamalla lihanpalat keitosta pois. – Halusimme luoda ravintolan, johon on mukava tulla, kertoo Kristiina Fekete-Perttala, toinen Cargo Cafen perustajista. – Voimme tehdä parempia valintoja arjessa. Ajattele: kun vuodessa syö vaikkapa 300 lounasta useimmiten lounasravintolassa, niin sillähän on jo valtava vaikutus, jatkaa Anni Eskeli, Cargon toinen Luontoa ei saa valjastaa perustaja. Suurin osa ravintolan asiakkaista on- – Aloin kasvissyöjäksi puhtaasta eläinrakkin sekasyöjiä, ja he ikään kuin huomaa- kaudesta, hymyilee Ilona Nissinen, joka mattaan nauttivat maittavan kasvisate- on ollut vuoden ajan vegaani. rian.

– Haasteellisimpia hetkiä ovat sosiaaliset tilanteet, kyläily ja ravintolassa syöminen. Ei tunnu mukavalta ilmoittaa, että mulla on nyt tällainen juttu…, Nissinen kertoo. Myös ruokapöydässä joku saattaa Nissisen mukaan töksäytellä kummallisia kommentteja. Niihin kannattaisi olla vastine aina valmiina. Kun asia on tärkeä, Nissinen on kuitenkin valmis elämään näiden tilanteiden kanssa. – Ei ole luonnollista valjastaa luontoa sillä tapaa kuin nykyisin tehdään, hän pohtii. – Kun aloin kasvissyöjäksi pohdin paljon eläinoikeuskysymyksiä, mutta mitä enemmän olen asiaa tutkinut, niin ympäristönäkökulma nousee yhä vahvemmin esiin, nuori nainen toteaa. Hän on hakenut tietoa eläintuotannon vaikutuksista erilaisista artikkeleista ja dokumenteista kuten Cowspiracy ja Fork Over Knives. Nissinen kannustaa kokeilemaan kasvisruokavaliota ja haastamaan sekä itseään että ympärillään olevia ihmisiä. – Kuka kehittelisi vegaaniversion kirjastovälipalahaasteeseen? Eli kun karjalanpiirakka ja rahka ei sovi, niin mitä niiden tilalle, hän innostuu. * ps. Tämän jutun valmistumisen jälkeen myös vegaaniset karjalanpiirakat ilmestyivät kauppojen hyllyille.

Ruokatrendi sadan vuoden takaa teksti: hannele ahponen

–E

nsimmäiset lihansyönnille kriittiset puheenvuorot löytyvät jo antiikin ajoilta. Esimerkiksi filosofi Plutarkhos mietti lihansyönnin oikeutusta pohtiessaan ihmisen luonto- ja eläinsuhdetta, kertoo kulttuurihistorian tohtorikoulutettava Jukka Vornanen, joka on tutkinut kasvissyönnin historiaa. Kansalaisyhteiskunnan kehittyessä länsimaissa 1800-luvulla syntyi uusia liikkeitä ja myös vegetaristit järjestäytyivät, aluksi lähinnä Englannissa ja Saksassa. – 1890-luvulla kasvissyönti rantautui myös Suomeen. Toiminta oli marginaalista, mutta jo tuolloin ensimmäinen kasvisravintola avasi ovensa Helsinkiin ja maamme ensimmäinen kasviskeittokirja julkaisiin, kertoo Vornanen. – Pioneerikasvissyöjät olivat aluksi tyypillisesti suurten kaupunkien ruotsinkielistä sivistyneistöä, mutta mukaan liittyi myös työväentaustaista väkeä. Mukana

oli myös esimerkiksi puutarhureita, sillä kasvissyöntipiireissä edistettiin myös puutarhaviljelyä. Kasvissyöntiin liittyi kansanvalistustoimintaa ja monet kasvissyöjät olivat raittiita. Tofua ja tempehiä ei vielä ollut kasviskokkaajien saatavilla, mutta aineksina käytettiin tuttuja papuja, herneitä ja linssejä. Ruuat piti tehdä alusta asti itse valmiiden tuotteiden puuttuessa. Sata vuotta sitten kasvissyöjät pohtivat pitkälle samoja asioita kuin tämän päivän ihmiset: lihansyönnin terveysvaikutuksia, eläinten käytön eettisiä ongelmia ja esimerkiksi kysymystä siitä, tuleeko kasvisruuan näyttää liharuualta. Sodan jälkeen kasvisruokakulttuuri eli hiljaiseloa, mutta 1960–70-luvuilla vaihtoehtoiset nuorisoliikkeet toivat ilmiön esille uudestaan. Ympäristötietoisuuden nousu ja vaikutteet itämaisista uskonnoista vaikuttivat tähän kasvissyönnin toiseen aaltoon.

nuorten luonto 4/2016 |

Perinteiset

paremmin

Suomalaisessa ruokakulttuurissa suosikeiksi ovat nousseet tuhdit makaronilaatikot, pizzat ja purilaiset. Perinteiseen tapaan valmistettuna nämä ovat menneen talven lumia. Nykypäivän kokki valmistaa kasvivoimaa pursuavat herkut pienellä lisäpotkulla. Hyvää niin mielelle, keholle kuin kallisarvoiselle maapallolle. teksti ja kuva: emilia raunio

Kurpitsa kunkkuilee joulupöydässä Talvi on uuniruokien parasta aikaa. Tee Härkiksellä höystetystä kurpitsasta joulupöydän värikäs kunkku ja kruunaa ateria kookos-kinuskilla ja kirpeällä karpalojädellä.

Vinkki!

Paahda kurpitsansiemenet pannulla kevyen ruskeiksi. Voit myös maustaa ne kanelilla, chilillä ja ripauksella suolaa. Tarjoile naposteltavana tai aterian yhteydessä koristeena.

| nuorten luonto 4/2016

Kunkkukurpitsa härkishöysteellä • • • •

1 iso myskikurpitsa 2 rkl oliiviöljyä Rosmariinia tuoreena Merisuolaa ja mustapippuria sekä ripaus kanelia ja chiliä

Halkaise kurpitsa pituussuunnassa kahtia ja kaavi siemenet talteen. Mausta pinnat öljyllä ja mausteilla ja paahda 200 asteessa noin 40 minuuttia. Sillä välin valmista härkishöyste.

Härkis on kotimainen esikypsytetty härkäpapuvalmiste. Se on näppärä ja heti käyttövalmis lihankorvaaja jokaiseen pöytään. Valmistuksessa ei ole käytetty lainkaan eläinkunnan tuotteita. Härkiksen proteiinipitoisuus on 17 g / 100 g.

Härkishöyste • Paketti Härkistä (250 g) • 2 dl kypsennettyä ohraa, riisiä tai kvinoaa • 1 rkl soijakastiketta tai 2 rkl omenaviinietikkaa, ripaus suolaa ja mustapippuria • 1 dl kasvikermaa Sekoita ainekset keskenään ja lisää kypsien kurpitsoiden siemenkuoppiin, jolloin kurpitsoista tulee täytetyt kurpitsat. Paahda vielä hetki uunissa ja tarjoa rucola-puolukkapedillä.

Tarjoiluun • Paahdettuja kurpitsansiemeniä • Villirucolaa • Puolukoita

Kirpsakka karpalojäde • • • •

2 kypsää banaania 1 dl kookoskermaa 1 tl kardemummaa 0,5 dl karpaloita

Soseuta kaikki ainekset sileäksi massaksi ja laita pakkaseen jäähtymään muutamaksi tunniksi. Sekoita välillä jotta varmistut jäätelömäisestä rakenteesta. Anna pehmetä noin 20 minuuttia ennen tarjoilua. Annostele pieniin kuppeihin ja kaada lämmin kinuskikastike päälle. Koristele karpaloilla.

Kookoskinuski • 2 dl kookoskermaa • 1 dl tummaa sokeria Keittele kattilassa hiljalleen koko ajan sekoittaen, kunnes seos sakenee kinuskiksi. Tarjoile karpalojäden tai marjojen kera.

>Sami Tallberg: Villi jouluvegaani, Into Kustannus 2016, 78 s.

illiyrttispesialistina ja kasvisruokavelhona tunnettu Sami Tallberg loihtii toden totta iloa ja riemua sekä kasvisvoimaa pulppuavan joulun. Tämä joulu olkoon rento ja kreisi vegaaninen joulu-feast! Villi jouluvegaani -kirja tarjoaa 28 värikästä ja helposti valmistuvaa vegaanireseptiä, joiden valmistamisesta ja nauttimisesta tulee

takuulla hyvä mieli ja olo. Ohjeet ovat neljälle hengelle. Omiksi suosikeikseni nousevat Ruusukaali-hasselpähkinäsalaatti, Porkkana-mesijuurigratiini sekä Mustabarbaari -jäde. Tallberg on ajassa kiinni ja kertoo kasvikunnan ilosanomaa, joka on ravitsevaa ja maapallolle parempaa. Hänen ruokafilosofiansa – makujen sinfonia, yllätykset ja mukava puuhastelu rakkaiden parissa – on tarttuvaa. Kirja on täydellinen joululahja! Ihan jokaiselle. teksti: hanna aho nuorten luonto 4/2016 |

Lissu: OK. Jos ei mahdu kokonaan, jätetään lopun vinkit pois ja /tai lyhennetään

Pitkin askelin

mahdollisimman lähelle

Miten käy, kun vaihtaa hektisen helsinkiläiselämän irtolaisuuteen toisella mantereella? Kun tekee lähes vuoden töitä tienaamalla rahan sijaan ainoastaan kokemuksia? Radikaalin elämänmuutoksen kautta opin, että katsomalla kauas voi lopulta nähdä lähemmäs kuin uskoikaan. teksti: titta lassila kuvat: titta lassila ja mikael lehtonen

esäkuussa viinitarha nukkuu talviunta. Leikkaan köynnöksiä uuteen muotoon, josta ne keväällä aloittavat kasvun. Tämä vaihe on seuraavan sadon onnistumisen kannalta merkittävä. Montako rypäleterttua kukin kasvi saa kannettavakseen ja mihin suuntaan köynnösten kasvu ohjataan.

| nuorten luonto 4/2016

Minulla on ollut viimeisten kuukausien aikana enemmän aikaa ajatella kuin vuosiin. Ajatella mitä tahansa, tai olla ajattelematta.

Sysäys elämänmuutokselle Olin tehnyt monta vuotta paljon töitä, kuten kunnon kansalaisen kuuluu. Ympäristöaktivistina en voinut keskittyä pelkästään palkkatöihini ympäristöjärjestössä vaan tein ahkerasti vapaaehtoistöitä. Vaa-

din itseltäni aina täyttä panosta. Yritin tasapainoilla usean aikaa vievän harrastuksen kanssa. Toivoin aina, että saisin vuorokauteeni kahdeksan tuntia lisää. Sitä minulta puuttui: aikaa. Kunnes tajusin, ettei minulla tulisi ikinä olemaan riittävästi aikaa, ellen muuttaisi suhtautumistani arkeen. Ymmärsin myös olevani uupunut. Kroppani alkoi kärsiä monenlaisista stressioireista ja henkinen väsymys sai pienetkin asiat tuntumaan raskailta. Olin muuttumassa yhä kyynisemmäksi ja itkin usein. Pitkään olin myös tahtonut lähteä takaisin Etelä-Amerikkaan. Tein vuosia sitten työharjoittelun Perussa ja pala sydäntäni jäi Andeille ja vuoristosademetsiin. Paloin halusta kehittää espanjankielentaitoani sekä tutustua paremmin mantereen kulttuureihin, luontoon ja ympäristökysymyksiin. Päätin vuoden 2015 puolivälissä, että nyt olisi viimein uskallettava lähteä. Mie-

Poisoppimisen kautta uuden tiedon äärelle

leni ja kehoni tarvitsi lepoa, enkä uskonut selviäväni uupumuksesta jättämättä koko hullulta tuntuvaa, joskin ihanaa elämääni. Päätin myös että mikäli lähden, lähden kokonaan; ilman odotuksia tai paluusuunnitelmia. Ajattelin vapaaehtoistyön olevan paras vaihtoehto, sillä se antaisi minulle aikaa rauhoittua ilman ylimääräisiä paineita.

Miksi Argentiina? En ollut päätökseni kanssa yksin. Poikaystäväni totesi, että mikäli aion lähteä ilman paluulippua toiselle puolelle maailmaa, on hänen lähdettävä mukaan. Ja koska hän teki töitä viinien kanssa, tahtoi hän kohteeksemme viinimaan. Meille jäi kaksi vaihtoehtoa: Chile ja Argentiina. Valitsimme Argentiinan ilman sen kummempaa miettimistä. Aloimme seuraavaksi selvittää työmahdollisuuksia. Osoittautui yllättävän vaikeaksi löytää pieniä luomuviinitiloja, jotka tahtoisivat vapaaehtoistyöläisiä. Ystäväni vinkkasi verkostosta nimeltä WWOOF International (World Wide Opportunities in Organic Farms), joka auttaa luomutiloja ja vapaaehtoistöihin haluavia matkaajia ympäri maailman löytämään toisensa. Jokaisella mukana olevalla maalla on omat verkkosivunsa ja erillinen jäsenyytensä. Ajattelimme, että paikan päällä olisi helpompi kartoittaa muita mahdollisuuksia. Maksoimme 35 euron jäsenmaksun WWOOF Argentiinaan liittymiseksi ja otimme yhteyttä useaan viinitilaan lähinnä Mendozan viinialueelta. Saimme

myöntävän vastauksen yhdeltä tilalta. Tammikuun lopussa sanoimme Suomelle näkemiin.

Biodynaaminen viljely vei mennessään Työmme viinitilalla jäi lyhykäiseksi. Perhetila San Rafaelissa, Mendozassa, oli varautunut pitämään meidät töissä pari viikkoa, ei useita kuukausia kuten olimme kuvitelleet. Jouduimme lähes saman tien aloittamaan uuden “kodin” etsinnän WWOOF-verkoston kautta. Päädyimme lopulta maan keskiosaan Córdoban maakuntaan, mistä löysimme itsellemme sopivan paikan La Matilden tilalta. Tilalla oli suuri kasvimaa, viini- ja hedelmätarha, vuohia, hevosia, majatalo ja ravintola. Saimme myös mahdollisuuden tutustua biodynaamiseen viljelyyn, jonka periaatteita tilalla noudatettiin. Biodynaaminen viljely perustuu havaintoihin kosmoksen – kuun, planeettojen ja tähtikuvioiden – voimakkaasta vaikutuksesta Maahan ja esimerkiksi kasvien kasvuun. Biodynaamisessa systeemissä maatila nähdään elävänä kokonaisuutena, jonka tasapaino syntyy terveestä maaperästä ja luonnonmukaisista menetelmistä. Seuraavat kuukaudet omistin itselleni, ajatuksilleni ja uudistumiselle. Vietin päiväni kasvimaalla tai viinitarhassa, joogasin ja ratsastin. Pikkuhiljaa, ajan ollessa kypsä, alkoivat ajatukset siirtyä tulevaisuuteen ja elämän uuden suunnan hahmotteluun.

Pohdin matkan alusta alkaen sitä, kuinka tärkeää on oppia pois haitallisista tai turhista tavoista ja ajatusmalleista oppiakseen uutta. Mielen suursiivous auttaa ymmärtämään uusia näkökulmia, erityisesti sellaisia jotka ovat materialistisessa yhteiskunnassamme jääneet taka-alalle. Matkamme sävy muuttui, kun päätimme palata takaisin pohjoiseen. Ostimme lentoliput joulukuulle. On hankalaa selvitä vuotta pidempään ilman tuloja, joten oli lopulta pakko päättää joko palata tai etsiä palkkatöitä. Koti-ikävä voitti. Siitä, missä määrin tämä matka lopulta tulee muuttamaan elämäni, en tiedä vielä mitään. Mutta maailmani on avartunut ja itsetuntemukseni lisääntynyt. Ymmärrän paremmin, mikä elämässä on tärkeää ja tavoittelemisen arvoista, mikä taas ei. Mitä muuta voi elämänmuutokselta toivoa?

Hulluista haaveista totta Palasimme hiljattain onnekkaan sattuman kautta Mendozaan ja kokonaan viinin pariin. Työskentelemme huippuviinintekijöiden kanssa ja ahmimme tietoa biodynaamisesta viininviljelystä. Saamme myös mahdollisuuden toteuttaa Suomesta lähtiessä asettamamme hullu tavoite: tehdä oma viini. Suunnittelemme paluuta tänne ensi vuonna sadonkorjuun aikaan. Tällä matkalla, riisumalla elämän häiriötekijöistä, opin näkemään hyvin lähelle. Tiedän, mihin suuntaan kulkea. Tie on mutkainen ja kuoppainen, mutta luotan kompassiini. Mitä muuta opin? Sen, ettei uupumus katso ikää tai työtehtäviä. Kuka tahansa voi uupua, eikä sitä tarvitse hävetä. On levättävä ja kuunneltava itseään. Opin, ettei elämänmuutos katso ikää. Missä tahansa elämänvaiheessa on lupa pohtia uudelleen elämänsä suuntaa ja tarvittaessa ravistaa kompassia, opiskella uutta tai vaikka muuttaa vuorille viljelemään viiniä. * nuorten luonto 4/2016 |

Luontopolulla teksti ja kuvat: teemu saloriutta

Näin järjestät turvallisen talviretken Hyvin suunniteltu hiihtoretki sopii myös aloittelijoille, mutta yllättäviin sattumuksiin täytyy varautua.

önttövaara, Lieksa. Lunta on pyryttänyt vuorokauden läpeensä. Taksimatkamme oli määrä päättyä sadan metrin päähän leiripaikasta, mutta valtaisa pyry on tukkinut kaikki pikkutiet. Edessä on 9 kilometrin hiihto pilkkopimeässä lumimyrskyssä. Osa 15 hengen ryhmästämme ei ole hiihtänyt vuosikausiin. Mukana on kymmeniä kiloja painava puolijoukkueteltta kamiinoineen. Pehmeä nuoskalumi tarttuu suksenpohjiin. Seuraamme tietä, joka on muuttunut umpihangeksi. Tuuli ulvoo kuin susilauma, ja välillä väistelemme myrskyn kaatamia puita. Näkyvyyttä on pyryssä tuskin puolta metriä. Suunnistus perustuu tienhaarojen laskemiseen: kun aavistus reunan lumivallista katoaa, kyseessä on ehkä risteys. Tuskallisen hitaiden kilometrien jälkeen löydämme oikean retkipolun. Juuri kun huokaisemme helpotuksesta, polku päättyy jokeen. Pimeästä virrasta löytyy onneksi matala kohta, eikä saappaita tarvitse riisua. Ahkioiden kantaminen hyisen veden yli vaatii silti keskittymistä.

| nuorten luonto 4/2016

Kun kaikki on saatu turvallisesti perille, hengitän syvään ja totean, etten enää ikinä järjestä talviretkeä.

Aloittelijat mukaan Talviretket voivat joskus muuttua edellä kuvatuksi kärsimyshiihdoksi, mutta yleensä ne ovat lumoavia kokemuksia. Pakkasesta ja lumesta nauttimisen ei tarvitse olla pelkästään kokeneiden vaeltajien etuoikeus, vaan huolellisesti suunniteltu reissu voi sopia mainiosti myös aloittelijoille. Järjestäjän on vain varauduttava useampiin yllätyksiin kuin sulan maan aikaan. Aloittelijoille suunnatulla retkellä hyvä vaihtoehto on viettää useampi yö samassa tukikohdassa, jolloin hiihtämistä voi rauhassa opetella kevyen päivärepun kanssa. Hiihtotaito ei ole nykyihmisille äidinmaidon mukana periytyvä ominaisuus. Varsinkin pitkät metsäsukset yhdistettynä painavaan kantamukseen voivat tuottaa vaikeuksia. Yöpyminen kylmässä teltassa on kovilla pakkasilla karua puuhaa. Mukavampi vaihtoehto on hyödyntää vuokrakämppiä, autiotupia tai kamiinatelttaa. Autiotupia

käytettäessä mukana tulee olla kaiken varalta teltta ja lämmin makuupussi. Kamiinateltan saa kovallakin pakkasella plussan puolelle, joten edes oikeaa talvimakuupussia ei tarvita. Tällöin polttopuutilanne on syytä varmistaa etukäteen. Valtion mailla puuhuollosta vastaa Metsähallitus, muualla usein kunta.

Retkikohdetta valitsemaan Vuodenvaihteessa lumiraja kulkee usein linjaa Oulu–Joensuu. Leutoina talvina kunnon hiihtokelit ovat pahimmillaan löytyneet vasta Ylitornio–Suomussalmi-linjan pohjoispuolelta. Helmikuulle tultaessa suurin osa maastamme on onneksi lumen peitossa. Lapin eteläpuolelta on lähes mahdotonta löytää kolkkaa, jonne ei pääsisi parin kilometrin päähän tietä pitkin. Talvella saavutettavuutta on vaikea päätellä, sillä pieniä teitä ei aurata säännöllisesti. Auraustilannetta voi yrittää kysyä Metsähallitukselta, kunnan asiakaspalvelusta tai maanomistajalta. Lapissa monet retkikohteet sijaitsevat pääteiden tai matkailukeskusten liepeillä, joten niille matkustaminen onnistuu varmemmin.

Reittisuunnitelmassa tärkeintä on aikataulun väljyys. Lumen tarttuessa suksenpohjiin tai maaston muuttuessa hankalaksi voi hiihtovauhti jäädä alle kilometriin tunnissa. Yli kymmenen kilometrin siirtymät ovat turhan pitkiä, ja välipäiviä jättämällä saa pelivaraa yllätysten varalle. Isompien jokien ja järvien ylityksiä kannattaa alkutalvesta välttää. Avosuot sen sijaan ovat yleensä turvallista, helppoa ja tasaista hiihtomaastoa. Korkeuserot nostavat retken vaikeusastetta huomattavasti etenkin ahkion kanssa liikuttaessa.

Varusteet kuntoon Latujen ulkopuolella tarvitaan leveitä ja pitkiä metsäsuksia, joihin saa kiinni lämpimät talvisaappaat. Sauvojen on oltava leveäsompaiset, etteivät ne humahda kokonaan syvään hankeen. Välinerikkoja sattuu lähes jokaisella talviretkellä. Sauvoja menee poikki usein, suksia hieman harvemmin. Isossa porukassa varasuksipari on paikallaan. Perinteisiin kantajousellisiin eräsiteisiin on helppo ottaa varaosia mukaan.

Ainakin osalle lähtijöistä kannattaa ottaa rinkan sijaan ahkiot, sillä niissä painavampikin kuorma kulkee melko mukavasti. Ahkioiden vetoaisojen katkeamisiin on hyvä varautua vähintään ilmastointiteipillä. Muista varusteista tärkeimpiä ovat vaatteet. Aloittelijan voi olla vaikea hahmottaa, kuinka ohuesti pitää pukeutua, jottei hikoile hiihtäessä. Toisaalta pysähtyessä tarvittavat taukovaatteet voivat näyttää naurettavan paksuilta – jättimäisistä talvisaappaista puhumattakaan. Parhaatkaan varusteet eivät suojaa kylmältä, jos niitä käyttää väärin. Retkenvetäjällä on vastuu vahtia, että ensikertalaiset toimivat oikein. Esimerkiksi kuivien sukkien vaihtaminen on tärkeää paleltumien estämiseksi. Jo uusi ympäristö ja välineiden hallinta vaativat paljon huomiota, eikä kehon ääripisteiden paleltumista välttämättä itse huomaa. Kaikista vaaroista ja yllätyksistä huolimatta talviretkiä voi ja pitää järjestää myös vähemmän kokeneille vaeltajille. Talvisen erämaan hiljaisuus ja pimeys ovat vaikuttavinta, mitä kaupungin mainosvalojen vangit voivat Suomen luonnossa kokea. * nuorten luonto 4/2016 |

Teatteri meni metsään teksti: aino saarenmaa, kuvat: s. m. khalid imran ja aino saarenmaa

Tampereella esitettiin tänä syksynä Siivekkäitä ja siipeilijöitä -näytelmää osana Luonto-Liiton Lähimetsät haltuun! -kampanjaa. Kantaaottava näytelmä tutkii ihmisen ja luonnon suhdetta.

erhonen soittaa viulua Hervantajärven parkkipaikalla. Syyskuun viilenevä ilta ei tätä hyönteistä näytä haittaavan, sillä pian on alkamassa Teatteri Metsäläisten näytelmä Siivekkäitä ja siipeilijöitä – tarinoita metsän siimeksestä. Ryhmä pieniä partiolaisia kerää metsän reunasta roskia ennen esityksen alkua. Parkkipaikalla olevan tukkikasan viereen kertyy nopeasti kanistereita, kertakäyttöastioita ja peltipurkkeja. Kun kello lähestyy kuutta, perhonen, oikealta nimeltään Tanja Matilainen, kokoaa yleisön yhteen. On aika siirtyä ensimmäiselle näyttämölle. Katsojat asete-

| nuorten luonto 4/2016

Puun juurella pohditaan, tulisiko metsään suhtautua itseisarvona vai välinearvona. Lempeää ivaa saavat osakseen sekä päättäjät että joka asiassa vastahankaan asettuvat asukkaat.

Luonto lavastaa itsensä taan heti lintujen tarkkailun kohteeksi. Kuka bongailee ja ketä? – Ajatuksena oli, että esitys sopisi kaikenikäisille. Osa tekstistä saattaa toki mennä ala-astelaisilta ohi, mutta metsä on jo itsessään virikkeellinen ympäristö, ohjaaja Outi Kautonen kertoo. Kautonen tutki yhdessä käsikirjoittaja Anniina Kangasniemen kanssa Hervantajärven ja suomalaisten metsien historiaa. Käsikirjoitusta varten kerättiin myös paikallisten asukkaiden tarinoita. Ihmisen ja luonnon suhteen tutkimisesta syntyi metsäpoluilla etenevä näytelmä. – Näytelmässä faktat sekoittuvat fiktioon. Taustalla on ihmisten kokemuksia, mutta ne eivät ole esityksessä tunnistettavissa. Tarinat ovat sekoittuneet eri roolihahmoihin, Kautonen kertoo.

Kun näyttämönä on metsä, ei yllätyksiltä voi aina välttyä. Tuulisella säällä näyttelijöiden äänet katoavat helposti, ja lavastus voi mennä yhtäkkiä uusiksi kun metsässä kaatuu puu. Vaikka näyttämö on iso, raja katsomoon on häilyvä. Edes valot eivät erota näyttelijöitä ja yleisöä toisistaan. – 360 asteen näyttämö vaatii näyttelijältä nopeita päätöksiä, sillä ikinä ei voi olla varma minne yleisö asettuu, näyttelijä Miia Säppi kertoo. Harjoitusten aikana metsä tuli esiintyjille tutuksi. Kotiutuminen sujui niin hyvin, että takin saattoi ripustaa puun oksaan kuin naulakkoon. Harjoituskauden aikana Säppi havainnoi myös luonnon kiertokulkua eri tavalla kuin aiemmin.

Silmänisku tamperelaiselle ympäristöväelle Tamperetta kehitetään tällä hetkellä kovaa vauhtia, eivätkä uudistukset ole kaikkien mieleen. Myös Hervantajärven asuinalueen uusi asemakaava on herättänyt paikallisissa vastustusta. Teatterin muodossa tuleva kannanotto ilahduttaa, ja esityksen olisikin toivonut saavan enemmän huomiota myös paikallisesti. Näytelmässä liikutaan sisällissodasta taruihin ja tämän hetken kaavoituskiistoihin. Kohtauksesta toiseen vaihtelevat aiheet saattavat tehdä dialogin seuraamisesta ajoittain hankalaa paitsi lapsille, myös asiaan vihkiytymättömälle vanhemmalle katsojalle. Toisaalta on helppo ymmärtää, että esitys on puhutellut etenkin paikallisia ympäristöaktiiveja. Luonnossa liikkuessa tulee harvemmin kuunneltua musiikkia, ainakaan livenä. Tanja Matilaisen säveltämät kansanmusiikista ammentavat laulut soivat metsässä kauniisti. Musiikista ja ympäröivästä luonnosta voivat nauttia kaikki ikään ja taustaan katsomatta.

– Kun viettää paljon aikaa metsässä, näkee mitä siellä kulloinkin kasvaa, että jaa, nyt on kantarelleja! Säppi kertoo. Outi Kautosen mukaan näytelmä on kannanotto epäkaupallisen metsäkulttuurin puolesta. Metsäkulttuurilla tarkoitetaan ihmisten jakamia tapoja, käsityksiä ja arvoja, sekä ihmisten suhdetta metsään. Esitys on koskettanut etenkin luonnonsuojelusta kiinnostuneita tamperelaisia. Näytelmää on tullut katsomaan myös Tampereen ympäristönsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Jari-Pekka Tamminen perheensä kanssa. – Esitys veti sanattomaksi. En muista, milloin viimeksi olisin ollut katsomassa yhtä antoisaa teatterielämystä, Tamminen sanoo. Myös partiolaiset antavat ohjaajalle hyväksyvää palautetta. Kaikki oli kivaa, lapset sanovat ujosti, kun yleisö saapuu näytelmän jälkeen takaisin parkkipaikalle. *

nuorten luonto 4/2016 |

teksti: hannele ahponen kuva: markus sommers

Kirjailija eläinten puolesta Luonnossa viihtyvä kirjailija Laura Gustafsson haluaa taiteen avulla tehdä yhteiskunnan valta-rakenteita ja vinksahtanutta luontosuhdettamme näkyväksi.

orpisoturi-kirjan päähenkilö pelkää koko yhteiskunnan romahtamista ja kokee välttämättömäksi oppia omavaraistalouteen tarvittavat taidot. Pakeneminen luonnon suojaan syrjäiseen mökkiin on hänen ratkaisunsa tulla toimeen muuttuvassa maailmassa. Kirja herättää ajattelemaan ympäristön haavoittuvuutta. – Ihmiset alkavat tajuta, että ilmastonmuutos ei ole teknologisten innovaatioiden mahdollisuus, vaan tosiasia, joka voi tuhota meidät. Yhden osan romahtaminen vaikuttaa kaikkeen ekosysteemissä. Ihmisen rakentama järjestel-

| nuorten luonto 4/2016

mä on monimutkaisuudessaan äärimmäisen haavoittuvainen, sanoo Laura Gustafsson. Myös yleinen ilmapiiri yhteiskunnassa vaikuttaa Gustafssonin mukaan tällä hetkellä siihen, että sulkeudutaan omaan piiriin. – Ihmiset eristävät helposti itsensä uhkaavilta rakenteilta. Kaikessa, myös kanssaihmisissä, aletaan nähdä uhkia, hän selvittää.

Asfalttiviidakon vangit Luonnon voiman ja oman osansa siinä ymmärtää ehkä täysin vasta sitten, kun se tulee konkreettiseksi arkielämässä. – Kun oma lapseni syntyi, ymmärsin mitä todella tarkoittaa huolehtia toisesta, avuttomasta ja it-

Arviot

sestä riippuvaisesta olennosta, sanoo Gustafsson. Gustafsson asuu luonnonläheisellä asuinalueella Helsingin laidalla ja kuvaa omaa luontosuhdettaan hedonistiseksi – hän nauttii luonnosta ja siellä olemisesta. Hän haluaisi lisätä kokonaisvaltaista ymmärrystä luonnosta ja suhteestamme siihen. – Kaupungissakin olemme osa luontoa, johon on vain ajettu päälle vähän asfalttia. Tarvitsisimme kuitenkin enemmän rakentamatonta luontoa, sillä kaupungissa syntyy helposti harha, että hallitsemme aivan kaikkea. Tämä epätasapaino vahingoittaa sekä luontoa että meitä, pohtii Gustafsson.

Eläimet ja muut sorretut esille Eläimet näyttelevät merkittävää osaa Gustafssonin töissä. Hän on työstänyt aihepiiriä Toisten historia -projektissa kuvataiteilija Terike Haapojan kanssa. Naudan historian museo toi toislajisten eläinten näkökulman historiaan, joka on perinteisesti kirjoitettu ihmisten, voittajien silmin. Projektin uusin teos Epäihmisyyden museo oli syksyllä ensimmäistä kertaa avoinna Helsingin Suvilahdessa. – Niitä, jotka määritellään eläimiksi, ei tarvitse ottaa moraalisesti eikä juridisesti huomioon. Ne ovat hyväksikäytettävissä ja tuhottavissa, esimerkiksi tuotantotiloilla ja turkistarhoilla, pohtii Gustafsson. – Aivan sama mekanismi esiintyy myös ihmisten toisiinsa kohdistamassa sorrossa, kuten orjuudessa ja tänä päivänä rasismissa. Pyrimme Epäihmisyyden museossa selvittämään, miten näitä valtarakenteita ja niitä ylläpitäviä puhetapoja tuotetaan. Gustafssonin mukaan isoin ongelma luonto- ja eläinsuhteessam-

me on se, että kaikki määritellään rahassa, eikä muuta arvoa suostuta näkemään. Taiteen avulla on mahdollista tuoda myös näitä muita arvoja näkyviksi ja ottaa kantaa eläinten puolesta. – Mitä enemmän meillä on myötätuntoa toisia eläimiä kohtaan, sen parempi. Toivoisin, että olisi tapahtumassa murros, jossa ihmiset ymmärtäisivät, että eläinten hyväksikäyttö ja aitojen rakentaminen ihmisten välille ei voi jatkua, Gustafsson sanoo. – Jos en olisi kirjailija, toimisin varmastikin eläinaktivistina, hän hymyilee.

Oman tien jäljille Gustafssonin tie kirjailijaksi on ollut toisiinsa liittyvien askeleiden ja onnekkaiden sattumien polku. Jo lapsesta asti hän halusi tehdä itse jotakin luovaa, vaikka keinot vielä puuttuivat. Ajatukset kirjoittamisesta vahvistuivat yliopistolla kotimaisen kirjallisuuden opintojen parissa. – Halusin lisää käytännön oppia kirjoittamisesta ja hain opiskelemaan dramaturgiaa, vaikka en tiennyt mitään teatterista, muistelee Gustafsson. – Myöhemmin voitin novellikirjoituskilpailun, ja sain sen myötä kustannussopimuksen kirjalle. Kirjailijan työn ajatellaan usein olevan yksinäistä ja kovaa puurtamista, mutta Gustafsson ei allekirjoita tätä täysin. Esimerkiksi teatterityössä yhteistyötä tehdään eri alan taiteilijoiden ja asiantuntijoiden kesken, ja kirjoittaminen on osa kokonaisuutta. Hän haluaa rohkaista myös nuoria kirjoittajia eteenpäin. – Turhasta itsekriittisyydestä kannattaa luopua. On hyväkin, että oma työ hävettää aluksi. Se on merkki siitä, että on oikeilla jäljillä. Kun uskaltaa tehdä, niin kyllä oma tyyli kirjoittaa löytyy. *

> Laura Gustafsson: Korpisoturi, Into Kustannus 2016, 257 s.

Taistelija luonnonvoimien keskellä

aura Gustafssonin Korpisoturi-kirjassa on tulevaisuuden dystopian tummia elementtejä; jokin perustavanlaatuinen uhkaa sivilisaatiotamme. Päähenkilö Ahma on päättänyt selvitä tulevasta katastrofista yksin ja elää keskellä luontoa, hyödyntäen sen antimia ja turvaa. Yksin selviäminen on taitavallekin soturille haastavaa. Ahma joutuu osin tahtomattaan muodostamaan rajaseudun muiden eläjien kanssa pienen yhteisön. Äärimmäiset olosuhteet tuovat esille ihmisen pimeät puolet ja ristiriitaisen suhteen luontoon ja eläimiin. Kun kirjan päähenkilö opettelee härkäpavun viljelyä, ruokien säilöntää ja tuskailee puhtaan juomaveden saannin parissa, tulee väistämättä miettineeksi sitä, kuinka kauaksi luonnosta ja omavaraisuuteen tarvittavista taidoista olemme etääntyneet. Ja kuinka vahvasti olemme riippuvaisia hauraista turvaverkoistamme. Gustafssonin yksinäisen korpisoturin tarinassa jännite ja odotus säilyvät loppuun saakka ja kertomus vie mukanaan. teksti: hannele ahponen

nuorten luonto 4/2016 |

> Taru Anttonen ja Jukka Vornanen: Lihansyöjien maa. Into-kustannus 2016, 270 s.

yyskuun lopussa julkaistu tietokirja Lihansyöjien maa kertoo suomalaisesta lihantuotannosta sekä suomalaisten lihankulutuksesta suorasanaisesti ja kaunistelematta, mutta kuitenkin tietokirjalle sopivaan tapaan puolueettomasti. Kirja tarjoaa monenlaisia näkökulmia, isoja kokonaisuuksia sekä tärkeitä faktoja. Laaja-alaisen lähestymistapansa vuoksi teos antaa paljon niin asioihin jo perehtyneille kuin niihin vasta tutustuville lukijoille. Kirjassa käsitellään muun muassa lainsäädäntöä, tutkimustuloksia, teurastamotoimintaa, elämää ja käytäntöjä maatiloilla, päästöjä, antibiootteja sekä kasvissyöntiä. Vertailun vuoksi myös kansainvälinen tilanne tulee osittain tutuksi. Tämä laajentaa ymmärrystä Suomen tilanteesta.

Anttonen ja Vornanen ovat onnistuneet käsittelemään usein vaikeaksi koettua aihetta sekä jokseenkin epämiellyttäviä asioita objektiivisesti ja suhteellisen neutraalisesti. Kirja onnistuu tavoitteessaan: teos saa lukijan ajattelemaan lihatuotantoa sekä -taloutta, lihankulutusta, eläinten oikeuksia ja hyvinvointia, ilmastonmuutosta ja päästöjä, politiikkaa sekä yhteiskuntaa hyvin monitasoisesti. Anttonen ja Vornanen ovat omien tekstiensä lisäksi päästäneet ääneen monia asiantuntijoita, joten lopputulos on hyvin tasapainoinen. Tutkimustuloksia, henkilöhaastatteluja sekä kirjailijoiden omia mielipiteitä luettuaan kirjan kanta käy kuitenkin selväksi: lihansyönnin vähentäminen olisi tärkeää niin ympäristön, terveyden kuin eläintenkin kannalta. teksti: heini-sofia alavuo

> Maja Lunde: Mehiläisten historia (Bienes historie), suomentanut Katriina Huttunen. Tammi 2016, 431 s.

Romaanin ja tietokirjan elokuvamainen yhdistelmä

uonna 2098 Sichuanissa nuori nainen Tao tasapainoilee hedelmäpuun oksilla ja pölyttää kukkia höyhensiveltimellä. Tästä näystä alkaa norjalaisen Maja Lunden romaani, joka solmii yhteen kolmen aikatason tapahtumat ja erilaisten päähenkilöiden sisäiset maailmat. Mehiläisten sukupuuttoa valottavia faktoja ja perheiden sisäisiä jännitteitä kuljetetaan teoksessa

| nuorten luonto 4/2016

rinnakkain niin tiiviisti, että välillä lukija toivoisi edes hetken helpotusta pahaa enteilevään tunnelmaan. Lyhyet luvut ja eri kertojien vaihtelut vievät kuitenkin tarinaa eteenpäin kellontarkasti kuin jännityselokuvan käsikirjoitusta. Täysin toivottomaksi kirja ei lukijaansa lopulta jätä, mutta pakottaa ottamaan selvää mehiläistuhoja aiheuttavasta Colony Collapse Disorderista ja miettimään kuinka voisimme välttää Taon kohtalon. anu pasanen

> Petri Pietiläinen: Kissojen maailmanhistoria. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2016. 352 s.

Kulttuurih istoriaa kissaperspektiivistä

n vaikea sanoa, kertooko Kissojen maailmanhistoria enemmän kissoista vai kulttuurihistoriasta. 6 000–10 000 vuotta sitten kesyyntynyt kissa johdattaa lukijan läpi maailman kulttuurien Aasiasta Eurooppaan, kivikaudelta tulevaisuuteen kurottaen. Kulttuurihistorian vaiheiden lisäksi kirja käsittelee polttavia kysymyksiä. Saako kissoja pitää lemmikkeinä? Mitä kissat tekevät ekosysteemeille? Kirjoittaja, tietokirjailija Petri Pietiläinen esittelee lähinnä eri tutkijoiden kantoja, mutta kallistuu itse esimerkiksi siihen, että lintulajien katoaminen on pikemminkin ihmisen kuin kissan tekosia. Tarinoivalla tyylillä ja kuvaliitteillä kevennetty tietopaketti toimii hyvin hakuteoksena, ja sen lähdeluettelo avaa valtavan määrän lisätietoa kissoista ja niihin liittyvästä kulttuurista. Laaja näkökulma jättää ihmettelemään, miten erilaisena sama eläin voi näyttäytyä eri miljöössä. vilma tammelin

Oletko muuttanut? Ilmoita uudet tietosi meille, niin saat jatkossakin lehden kotiisi. Ilmoita osoitteenmuutoksesta täällä: www.luontoliitto.fi/ muutos

Olethan ilmoittanut sähköpostiosoitteesi? Lähetämme mielenkiintoisen, Luonto-Liiton ajankohtaisista tapahtumista kertovan uutiskirjeen jäsenille ja muille tilaajille noin neljä kertaa vuodessa. Voit lisätä sähköpostiosoitteesi tietoihisi verkossa muutoslomakkeella (www.luontoliitto.fi/muutos) tai ilmoittaa osoitteesi myös lähettämällä sähköpostia viestintäpäällikölle. Kerro viestissä, oletko Luonto-Liiton jäsen.

> Lars Jonsson: Talvilintujen elämää (Vinterfåglar), suomentanut Anna Maija Luomi. Minerva 2016, 344 s..

Ilmeikkäät talvehtijat

rvostettu ruotsalainen kuvataiteilija Lars Jonsson on luonut upean kirjan talvilintujen tarkkailuun. Talvilintujen elämää esittelee kaikkiaan 59 Pohjolassa talvehtivaa lintulajia peltopyystä harmaasirkkuun. Kauniiden akvarellien lisäksi teoksessa on myös ornitologin tietämyksellä kirjoitetut tekstit. Kirjan visuaalista antia täydentävät mustavalkoiset, luonnosmaiset piirrokset, joille on annettu tilaa niin marginaaleissa kuin omilla aukeamillaan. Vangitsevien kuvien ja tekstien kautta muodostuu käsitys sekä tuttujen että harvinaisten lintujen mielenkiintoisista piirteistä. Teosta lukeekin kuin polveilevaa tarinaa, jossa Jonssonin elämän mittaiset havainnot lintujen ominaisuuksista yhdistyvät tutkimustietoon niiden elintavoista ja esiintymisalueista. anu pasanen

nuorten luonto 4/2016 |

Maanalainen

Palstalla esitellään luonnonharrastuksen laitamaita sekä synkintä undergroundia. Ainakin joskus.

Kakkaava meriharakka.

Harrasta kakkaa!

PIIRIEN YHTEYSTIEDOT

Hämeen piiri Heini Ojala Kuninkaankatu 39 33200 Tampere puh. 044 566 5899 hlp@luontoliitto.fi www.luontoliitto.fi/hlp

Kaakkois-Suomen piiri Yhteydenotot Luonto-Liiton keskustoimiston kautta Sami Säynevirta puh. 040 560 7303 sami.saynevirta@luontoliitto.fi

Keski-Suomen piiri puh. 044 535 3124 kessu@luontoliitto.fi www.luontoliitto.fi/kessu

Pohjanmaan piiri Viivi Kivelä puh. 044 032 6920 pj@polp.fi

Pohjois-Suomen piiri Perttu Anttonen www.luontoliitto.fi/possu possunmeili@gmail.com

Savo-Karjalan piiri Antti Saarelainen puh. 050 414 7492 saka@luontoliitto.fi www.luontoliitto.fi/saka

Uudenmaan piiri / Espoon nuoret ympäristönsuojelijat / Vantaan Luonnonystävät Petro Pynnönen Mechelininkatu 36 A 00260 Helsinki puh. 040 165 1907 lup@luontoliitto.fi www.luppi.fi

Varsinais-Suomen piiri Milla Aalto puh. 050 572 2345 milaal@utu.fi www.luontoliitto.fi/vasp

teksti: elina silkelä, kuvat: teemu saloriutta

akkaa on kaikkialla luonnossa. Pökäleitä kohdatessa kannattaa pysähtyä lyhyelle pohdinnalle, sillä ulosteen perusteella voi tehdä johtopäätöksiä paikalla aiemmin ähkineestä kulkijasta. Nisäkkäistä lihansyöjien, kuten ketun, ahman, tai ilveksen, kakka on muodoltaan kierteistä ja pitkulaista. Lihansyöjien ulosteen seassa voi erottaa karvoja, luunpaloja, hampaita tai höyheniä. Pökäleissä karvat kietoutuvat pitkittäissuunnassa ja tekeleiden toinen pääty on pitkä ja suippo. Lihansyöjät ulostavat yksittäisiä ulosteita näkyvälle paikalle reviirinsä merkeiksi. Kasvinsyöjät, kuten hirvet, kauriit tai jänikset, kakkaavat kasoihin. Ulosteen määrä heijastaa kasvinsyöjien tarvetta syödä suuria määriä. Kesällä mehevimmillään olevan kasviston vesipitoisuus voi näkyä ulostekasoissa liimaantumisena yhtenäisiksi läjiksi. Näiden määritysten perusteella voinet pohtia, millaista on kasvisruokailevan ja kesäleireilevän ihmiseläimen huussikakka. Lintujen ulosteista tuovat mieleen lokkien paskomat valkoiset rantakalliot. Lintujen ulosteet erottaakin pötkylöiden valkoisesta päädystä, joka on linnun virt-

| nuorten luonto 4/2016

saa. Myös lintujen kakassa näkyy niiden hyödyntämä ravinto. Kakassa voi olla lintulajista riippuen kasvisilppua, hyönteisiä tai marjoja. Lintujen ulosteita voi havaita runsain määrin pesimä- tai yöpymispuiden alapuolelta. Puiden alta voi löytyä myös liito-oravan kakkapapanoita, sekä pötkylöitä, jotka eivät ole kakkaa lainkaan, vaan oksennusta. Lintujen oksennuspallot ovat lintujen tapa poistaa elimistöstä ravintoa, jota ne eivät pysty hyödyntämään. Oksennuspallot voi erottaa ulosteista siitä, että ne ovat kuivempia ja niissä on pyöreät päädyt. Esimerkiksi pöllöt, haukat ja lokit oksentavat palloja. Petolintujen oksennuspallot voivat sisältää nokkia, kynsiä, kalloja, karvoja ja luita. Myös kotipihan tutut harakat, varikset ja naakat oksentavat palloja. Varislintujen oksennuspallot ovat huokoisempia. Tarkkailemalla lähialueen pihalintuja voit siis hyvinkin päästä pökälelöytöjen jäljille. * > Lukuvinkki kakkaharrastuksen alkuun: Lars-Henrik Olsen: Mikä eläin? Eläinten jäljet ja elintavat

> Löydät lähes kaikki piirit myös Facebookista! Metson pötkylät.

koonnut: sami säynevirta

YHTEYSTIEDOT Luonto-Liiton keskustoimisto Annankatu 26 A (5.krs), 00100 Helsinki puh. (09) 684 4420 toimisto@luontoliitto.fi www.luontoliitto.fi www.facebook.com/luontoliitto Ellei toisin mainita, sähköpostiosoitteet muodostetaan kirjoittamalla etunimi.sukunimi@luontoliitto.fi Puheenjohtaja Varpu Määttänen Toiminnanjohtaja Leo Stranius puh. 040 754 7371 Järjestöpäällikkö Sami Säynevirta puh. 040 560 7303 Nuorten Luonnon päätoimittaja Maria Rautio Viestintäpäällikkö Liisa-Maija Aukia puh. 044 075 5635 Sieppo-lehti sieppo.toimitus@luontoliitto.fi Ympäristökasvatuspäällikkö Malva Green puh. 044 045 8898 Talousjohtaja Tarja Karppinen Talouspäällikkö Pirjo Puttonen puh. (09) 6844 4250 Toimisto- ja jäsenrekisterivastaava Jyrki Pynnönen puh. (09) 6844 4223 Metsävastaava Lauri Kajander puh. 045 117 9610 Kouluvierailukoordinaattori Anna Swanljung puh. 044 700 6113

Luonto-Liitossa tapahtuu > Katso päivittyvä tapahtumalista osoitteessa: www.luontoliitto.fi/tapahtumat

Luonto-Liitto 27.–28.1.2017 Educa-messut Luonto-Liitto on jälleen esittäytymässä Educa-messuilla Kansalaisvaikuttamisen torilla. Tarvitsemme reippaita vapaaehtoisia mukaan esittelemään Luonto-Liiton monipuolista toimintaa. Ilmoittaudu: sami.saynevirta@luontoliitto.fi tai 040 560 7303.

Pohjanmaan piiri

Luonto-Liiton Pohjanmaan piirin syyskokous järjestetään perjantaina 9.12. Vaasassa. Tule mukaan POLPin kivaan toimintaan! Lisätietoja osoitteesta: viivi.kivela@ gmail.com

Susiryhmä 8.12. #Greypride-taidehuutokauppa sudensuojelun hyväksi Huutokauppa järjestetään Galleria Forum Boxissa kello 18–20.30. Nosta käpäläsi ja tule huutamaan taidetta! Meklarina Sami Yaffa. Tutustu teoksiin osoitteessa: luontoliitto.fi/taidehuutokauppa

Uudenmaan piiri 27.11. Vaatteidenvaihtopäivä Onko kaappeihisi kertynyt käyttämättömiä vaatteita? Oletko uusien vaatteiden tarpeessa? Vai haluaisitko vain tulla nauttimaan jouluisesta tunnelmasta rennossa seurassa? Vaihteidenvaihtopäivä järjestetään Pauligin huvilalla klo 13–17. Lisätietoja tapahtuman Facebook-sivulla, ”Pikkujouluiset vaatteidenvaihtajaiset”. 1.12. Lupin 40-vuotisbileet Pauligilla Luvassa hyvät bileet, hyviä tyyppejä ja hyvää ruokaa. Lisätietoja LUPin sivuilta, luppi.fi. 11.12. Vuosaaren Joulupolku Olemme tuttuun tapaan mukana koko perheen Joulupolulla. LUPin pisteellä luvassa muun muassa luontoelämyksiä mammuttihahmon johdolla. Tapahtuma järjestetään klo 12–17. 18.–19.2.2017 kokkikoulutus Pauligin huvilalla Seuraa tiedotusta LUPin sivuilla, luppi.fi.

Talvileirit 2017 Tänä talvena järjestämme kolme talvileiriä: 20.–24.2. lasten talvileiri Luukissa 23.–26.2. nuortenleirin Benkussa 20.–26.2 perheleiri Lärkansissa Ilmoittaudu mukaan leiriläiseksi tai leirityöntekijäksi, luppi.fi. 23.–26.2.2017 Retkiryhmän retki Benkkuun Lähdetään porukalla viettämään leppoisia talvipäiviä Benkkuun. Tutustutaan talviseen luontoon, saunotaan ja pidetään hauskaa. Nyt vain peukut pystyyn, että jäätilanne on niin hyvä, että retki onnistuu! 24.–26.2.2017 Kerhonohjaajakurssi Pauligin huvilalla Kiinnostaako alakouluikäisten ympäristökasvatus? Kaipaatko apua ja uusia luontoleikki-ideoita? Haluatko ohjata omaa luontokerhoa? Hinta 60 € sisältää ohjelman, kurssimateriaalin ja ruokailut. LUPin ohjaajille kurssi on maksuton. Ilmoittaudu mukaan: lup-lapset@luontoliitto.fi. 29.11. Uusien ilta Uusien ilta järjestetään Pauligin huvilalla. Tule tutustumaan LUPin toimintaan!

Varsinais-Suomen piiri

Lasten luontokerhot jatkavat toimintaansa Turun Martissa ja Littoisissa sekä Raision Friisilässä. Kerhojen kevätlukukausi alkaa tammi-helmikuussa 2017, ja uudet lapset ovat tervetulleita mukaan. Ilmoittautumiset kerho-ohjaajille (ks. yhteystiedot piirin sivuilta luontoliitto.fi/vasp). 10.12. Piirin 40-vuotisjuhlat On aika juhlia Luonto-Liiton Varsinais-Suomen piirin merkkipäivää. Juhlat järjestetään ulkoilmatapahtumana Turun seudulla. Kutsut lähetetään 3–4 viikkoa ennen tilaisuutta. Kulutuskriittistä toimintaa joulukuussa. Osallistumme Älä osta mitään -päivään omalla tapahtumalla. Seuraa tiedotusta verkkosivuilla, postituslistalla tai somessa! Lisätiedot ja ilmoittautumisohjeet kaikkiin tapahtumiin piirin verkkosivuilla: www.luontoliitto.fi/vasp/tapahtumat

nuorten luonto 4/2016 |

Väritä ja leikkaa tästä luonnonystävän joulukortit!

| nuorten luonto 4/2016

heta nääs nuorten luonto 4/2016 |

Luonto-Liitto Annankatu 26 A, 5.krs 00100 Helsinki

Anna aineeton joululahja! Luonto-Liiton jäsenyys ilahduttaa ympäri vuoden! Jäsenemme saavat kotiin Nuorten Luonnon tai Siepon sekä muita mukavia jäsenetuja. Kun annat jäsenyyden lahjaksi, saat itsellesi upean Lasten luontokalenterin 2017, jota painetaan vain pieni erä. Kalenteri on myös mainio joululahja! Toimi siis nopeasti ja klikkaa luontoliitto.fi/liity. Yhdellä jäsenmaksulla (25 €) liität koko pesueen perhejäseniksi. Luonto-Liiton jäsenyys on kannanotto luonnon puolesta!

Palvelunumero .BF 81