UUTUUDET
2015
MITÄ LÖYTYY HIENON ULKOKUOREN SISÄLTÄ? Jonkin tuotteen, esimerkiksi valaisimen, valintaperuste on usein ensisijaisesti tuotteen ulkonäkö. Valaisimen tulee näyttää hyvältä ja miellyttää silmää. Kun me Hide-a-litella julkaisemme syksyn 2014-15 uutuuksia, tavoitteenamme on luonnollisesti hyvännäköiset ja modernit tuotteet. Meille on kuitenkin tärkeää moni muukin asia kuin pelkkä ulkonäkö. Asiat, joita ei ehkä aina ensisilmäyksellä huomaa. Tuotteidemme tulee täyttää tarkalleen niille asetetut laatuvaatimukset, niin valon laadun, eliniän kuin toimivuudenkin suhteen. Näiden vaatimusten lisäksi tuotteidemme tulee olla helposti asennettavia. Yksi tämän syksyn suurista uutuuksista on Level Multi -valaisin. Asennusystävällinen ja edistyksellinen alasvalo, joka toimitetaan ohjaimella. Level Multi -valaisimessa on uusi, ainutlaatuinen syvyydensäätö ominaisuus joka mahdollistaa valonlähteen upottamisen syvemmälle valaisimen runkoon häikäisyn minimoimiseksi. Toinen uutuus, jonka voimme ylpeinä esitellä, on Function, edistyksellinen LED-työtasovalaisin, integroidulla pistorasialla. Tämä tuoteuutuus on helposti asennettava vaihtoehto sekä uudisrakennuksissa että saneerauskohteissa. LED-tuoteuutuutemme mahdollistavat sinulle upean valaistuksen luomisen sisälle ja ulos, niin kotiin kuin julkisiin tiloihinkin.
TEKN IIKK A
Käy kotisivuillamme osoitteessa www.hidealite.fi katsomassa lisätietoja kaikista niistä mahdollisuuksista, joita pystyt hyödyntämään valitsemalla modernin Hide-a-lite LED-valaistuksen.
TOIMIV I L Y UU TY S
US
Luettelon kuvat ja tekstit esittävät tuotteita mahdollisimman tarkasti, mutta varaamme oikeuden mahdollisiin poikkeamiin tuotteiden rakenteessa, värissä tai teknisissä tiedoissa.
2
H E L P P O AS
N N E
Tämä dokumentin kopiointi kokonaan tai osittain ilman OEM Finland Oy:n lupaa on kielletty. Pidätämme itsellämme oikeuden tuotteidemme kehittelyyn ja teknisiin muutoksiin. Nämä muutokset, erehdykset ja painovirheet eivät oikeuta vahingonkorvauksiin. Viittaamme myynti- ja toimitusehtoihimme. www.hidealite.fi ©2015 OEM Finland Oy
SISÄLTÖ UUTUUDET 2015 LEVEL MULTI
LED DOT VP IP44/SPOT MINI VP IP44
COMFORT G2
COMFORT OUTDOOR GU10
SINGLE EYE MULTI
COMFORT G2 5W GU10
SINGLE EYE MULTI SQUARE
SPOT UP MULTI
BRIGHT EYE MULTI 3
SPOT IT MULTI
BRIGHT EYE MULTI 3 IP54
INDICATE MULTI
COMFORT TRACK MICRO
DECO
COMFORT TRACK
HEATSPOT KIT
LEDSTRIP FLEXIBEL
HEATLINE
THIN LED
DCC IP54
FUNCTION
JOLLY MAXI US/DALI
CORE
CASE& MILO
Mahdollisuuksien valaisin Sivut 4-7
Parempi teho ja toiminnallisuus Sivut 8-9
Paljon valoa pienessä muodossa Sivut 10-11
Paljon valoa pienessä muodossa Sivut 10-11
Nyt Multichip-versiona Sivu 12
Suunnattava uutuus ulkotiloihin Sivu 13
Kohdevalaistusta kotiin Sivut 14-15
Mega - uutuus tuoteperheessä Sivut 16-17
Värintoistoa ja valon laatua Sivut 18-19
Erittäin matalarakenteinen kalustevalaisin Sivut 20-21
Klassinen työtasovalaisin nykytekniikalla Sivut 22-23
Upea korostusvalaistus Sivut 24-25
Pienikokoinen suosikki korostusvalaistukseen Sivut 26-27
Erinomainen vaihtoehto helppoon asennukseen Sivut 28-29
Uuden sukupolven valonlähde Sivut 30-31
Luo turvallinen ja mukava ulkoympäristö Sivu 32
Tehokas puutarhavalaistus Sivu 33
Trendikäs seinävalaistus ulos ja sisälle Sivut 34-35
Korostusvalaistusta sisälle ja ulos Sivut 36-37
Täydellinen LED-valaisinsarja saunaasi Sivu 38
LED-lista saunaan Sivu 39
Asennusystävällinen ohjain ulkotiloihin Sivu 40
Tehokkain Jolly päivitetyllä tekniikalla Sivu 41
Tarvikkeet, jotka muuttavat ja mahdollistavat Sivut 42-43 3
S I U T L U U T U M U EL V E L HELPPO ASENNUS Me Hide-a-litella kehitämme tuotteitamme jatkuvasti keskittyen siihen, että ne olisivat mahdollisimman helppoja asentaa. Hide-a-liten tulisi olla itsestäänselvä valinta etsiessäsi nykyaikaista valaisinta. Luomme tyylikkäitä tuotteita, jotka perustuvat uusimpaan LED-tekniikkaan ja sisältävät työtäsi helpottavia ominaisuuksia, minkä ansiosta asennukset ovat taloudellisesti kannattavia ja teknisesti kestäviä.
l a v s a l a n a j a n i e m d o u U a i s i u t a a l ainut
US
TEKN IIKK A
LI TYY
Nyt esittelemme tuoteuutuuden Level Multi, joka sisältää kaikki nämä ominaisuudet yhdessä ja samassa TOIMIV valaisimessa. Katso lisää asennustyötä UU S helpottavia tuotteita osoitteesta www.hidealite.fi
on s
t Työkalu
H E L P P O AS
EN
N
Matalarakenteinen
Kiinnitys kosteussulun alapuolelle Spot Guard Gles -suojakuvun kanssa
4
ö!
säät n e d y y yv
Helppo asennus
Kiinnitysjouset soveltuvat myös akustiikka-ja tuplakipsilevylle
ä ä t l ä s i s lo ! a i s k u u s i ina
Vaihehimmennys Fasdimring
Voidaan Dimbarhimmentää med mångatavallisimmilla av de markkinoilla olevilla vanligaste dimrarna på himmentimillä. marknaden. Besök Lisätietoja osoitteessa www.hidealite.se www.hidealite.fi för mer information.
Enkel installation Yksinkertainen kytkentä Vidarekopplingsbar Ketjutusmahdollisuus Snabbkopplingsplintar Jousiliittimet
in Mukana ohja
Snabbasennus installataion Nopea Skruvfrivedonpoisto dragavlastning Ruuviton ja Snabbkopplingsplintar jousiliittimet työkaluttomaan asennukseen
5
LEVEL MULTI Mahdollisuuksien valaisin S! UUTUU en
tuin Ainutlaa ätönsä syvyyde us u ominais
• Sisältää vaihehimmennettävän ohjaimen yksivaiheista 230V-liitäntää varten • Kiinnitysjouset 5–45mm • Energiatehokas, 8W vastaa 50W 12V halogeenia • Matala rakenne, kiinnitys kosteussulun alapuolelle Spot Guard Gles (41 005 17) -suojakuvu n kanssa • Elinikä (L70) 50 000 h Ta 45°C
(mm)
30 46
118
Snro
Väri
LED-väri
Valomäärä
Valovoima
Valokeila Kokonaisteho
42 019 40 42 019 41 42 019 42 42 019 43
Valkoinen Alumiini Valkoinen Alumiini
3000K 3000K 2700K 2700K
610 lm 610 lm 550 lm 550 lm
1160 cd 1160 cd 1060 cd 1060 cd
36° 36° 36° 36°
IP21 Ø85
6
5-45 mm
F
20°
Ra
>80
230V
LED
8W 8W 8W 8W
48 50
(mm)
Ø94
Level Multi on uudenlainen alasvalo, jonka ulkonäköä ja toiminnallisuutta pystyt muokkaamaan valonlähteen syvyyttä säätämällä. Tämä ainutlaatuinen ominaisuus luo joustavuutta ja antaa mahdollisuuden muokata valaisinta omien mieltymystesi mukaiseksi sekä ympäristöön sopivaksi, kokonaan ilman työkaluja. Soveltuu yhtä hyvin sekä julkisiin tiloihin että kotiin haluttaessa hillittyä ja miellyttävää yleisvalaistusta. Saatavilla 2700K ja 3000K värilämpötiloilla.
tö <14mm
vyydensää Työkaluton sy
7
COMFORT G2 Parempi teho ja toiminnallisuus Toinen sukupolvi suositusta vaihtoehdostamme halogeenivalaisimille – Comfort 8W on nyt entistäkin tehokkaampi ja helpompi asentaa. Vastaa halogeeneja 85W/12V ja 50W/230V tarjoten näihin verrattuna jopa 90 % energiansäästön. Comfort G2 ja Comfort G2 Cover ovat suunnattavia 30°, ja Comfort G2 IP44 on kiinteä. Valovoimakkuutta voidaan säätää useimmilla markkinoilla olevista himmentimistä, katso www.hidealite.fi.
•
Vaihehimmennys
•
Matalampi rakenne
•
Asennetaan kosteussulun alapuolelle käyttäen suojakupua Spot Guard Gles (41 005 17)
•
Jouset yksin- ja kaksinkertaiselle levylle (1-28 mm)
•
25 % energiatehokkaampi, säästää jopa 90 %
Cover sopii Comfort G2 on, sennusaukko 70-95mm:n a vä ta se on käte minkä ansios ! erauskohteisiin valaisin sane
Sisältää uuden parannetun ohjaimen: • Ketjutusmahdollisuus pikaliittimien avulla • Ruuviton vedonpoisto • Parempi suorituskyky ja himmennettävyys Snro 42 018 93 42 018 94 42 018 95 42 018 96 42 018 97 42 018 98
Tyyppi Comfort G2 Comfort G2 Comfort G2 IP441) Comfort G2 IP441) Comfort G2 Cover2) Comfort G2 Cover2) 1)
Väri Valkoinen Harjattu teräs Valkoinen Harjattu teräs Valkoinen Harjattu teräs
LED-väri 2700K 2700K 2700K 2700K 2700K 2700K
Valomäärä 562 lm 562 lm 562 lm 562 lm 562 lm 562 lm
2)
IP21 IP44 Ø70
Ø70-95
Ra
>80
1-28 mm
F
230V
(mm)
(mm) 55 60
55 60
118x46x30mm
Ø90
118x46x30mm
8
Valovoima 1210 cd 1210 cd 1210 cd 1210 cd 1210 cd 1210 cd
Comfort G2 Comfort G2 IP44
Ø110
Comfort G2 Cover
LED
Valokeila 36° 36° 36° 36° 36° 36°
Kokonaisteho 8W (230V) 8W (230V) 8W (230V) 8W (230V) 8W (230V) 8W (230V)
Comfort G2 (42 018994)
SINGLE EYE MULTI & SINGLE EYE MULTI SQUARE Paljon valoa pienessä muodossa
dennys samaa Juuri sopiva täy tavien suurempien muotokieltä edus ukkoon! varianttiemme jo • Nyt tuotteeseen päivitetty multichip • Toimitetaan 2 m kaapelilla ja pikaliittimellä asennuksen helpottamiseksi • Energiatehokas, vastaa 35W 230V halogeenia • Matala rakenne, kiinnitys kosteussulun alapuolelle Spot Guard Gles (41 005 17) -suojakuvun kanssa • Elinikä (L70) 50 000 h Ta 45°C
(mm)
(mm)
Ø42
(mm)
27 30
31 3 65
Ø52
Single Eye Multi
65
Single Eye Multi Square I
130
65
Single Eye Multi Square II
Snro
Tyyppi
Väri
LED-väri
Valomäärä
Valovoima
Valokeila Kokonaisteho
42 019 38 42 019 39 42 019 53 42 019 54
Single Eye Multi Single Eye Multi Single Eye Multi Square I 1) Single Eye Multi Square II 2)
Valkoinen Alumiini Valkoinen Valkoinen
3000K 3000K 3000K 3000K
240 lm 240 lm 240 lm 480 lm
415 cd 415 cd 415 cd 2x415 cd
36° 36° 36° 36°
1), 2)
IP20 Ø44 Ø58
10
31 3
2) CC63
5-25 mm
III
F
20°
Ra
>80
350 LED mA
3,5W 3,5W 3,5W 7W
Tehokkaat, pyöreää tai nelikulmaista muotokieltä olevat minikokoiset alasvalot korostusvalaistukseen. Juuri sopiva täydennys samaa muotokieltä edustavien suurempien alasvalojemme joukkoon. Single Eye Multi ja Single Eye Multi Square ovat matalarakenteisia ja perustuvat uusimpaan multichip-tekniikkaan. Valaisimet ovat hyvin himmennettäviä ja niiden valomäärä on suuri, vaikka koko on pieni. Sopivat täydellisesti niin kotiin kuin julkisiin tiloihinkin.
Alu Square II Multi 11 6
BRIGHT EYE MULTI 3 Nyt Multichip-versiona
Bright Eye Multi 3 on uusimmalla tekniikalla päivitetty versio kestosuosikistamme. Valaisimen suorituskyky on korkea, ja siinä on hyvä valonlaatu ja valomukavuus. Valaisin on suunnattava ja väreiksi on valittavissa valkoinen tai alumiini. Ohjain tilataan erikseen.
e sikkimtm o u s o t s Ke nyt saanu on pin ja lisää i multicrhituskykyä suo
• GYRO-toiminto, suunnattava 20° joka suuntaan • Toimitetaan 2 m kaapelilla ja miniliittimellä asennuksen helpottamiseksi • Energiatehokas, vastaa 35W 230V halogeenia • Matala rakenne, kiinnitys kosteussulun alapuolelle Spot Guard Gles (41 005 17) -suojakuvun kanssa • Elinikä (L70) 50 000 h Ta 45°C
Ø70 35 38
(mm)
Ø80
Snro
Väri
LED-väri
Valomäärä
Valovoima
Valokeila Kokonaisteho
42 019 58 42 019 59
Valkoinen Alumiini
3000K 3000K
270 lm 270 lm
540 cd 540 cd
36° 36°
IP21
12
III
F
1-30 mm
Ø73
20°
Ra
>80
350 LED mA
Sarjaan
kytkettävä
3,5W 3,5W
BRIGHT EYE MULTI 3 IP54 Suunnattava uutuus ulkotiloihin
Bright Eye Multi 3 IP54 on matalarakenteinen alasvalo esim. räystään alapintaan, autokatokseen tai ulko-oven edustalle. Kapea valokeila 24° luo mukavan valokuvion julkisivuun. Valaisin on himmennettävä ja soveltuu tehostevalaistukseksi sekä kotiin että julkisiin tiloihin. Valaisin on suunnattava 30°, minkä ansiosta se voidaan asentaa myös kalteviin pintoihin.
• IP54 • Korotusrengas tarvikkeena pinta-asennukseen • Suunnattava kaltevia kattokonstruktioita ajatellen • Toimitetaan 2 m:n kumikaapelilla ja pikaliittimellä asennuksen helpottamiseksi • Helppo asentaa • Energiatehokas, vastaa 35W 230V halogeenia (säästää jopa 90%) • Elinikä (L70) 50 000 h Ta 45°C (mm)
Ø70
35 37
(mm)
60 Ø80
Snro
Väri
LED-väri
Valomäärä
Valovoima
Valokeila Kokonaisteho
42 019 33 42 019 34
Valkoinen Harmaa
3000K 3000K
270 lm 270 lm
860 cd 860 cd
24° 24°
IP54 Ø73
Min. 5 mm
III
F
30°
Ra
>80
350 LED mA
Ø80
3,5W 3,5W
Sarjaan
kytkettävä
KOROTUSRENGAS BRIGHT EYE MULTI 3 IP54 Snro
Väri
42 019 36 42 019 37
Valkoinen Harmaa
13
COMFORT TRACK MICRO Kohdevalaistusta kotiin
t Track Comfor eperhe, tuot on suuri u kiskoon ulu johon ku iä valaisimia ä t t v kiinnite lla 8W - 35W. ee tehoalu aikki sähköä Löyd t k soitteesta to numero ealite.fi www.hid
• Asennettavissa useimpiin 3-vaiheisiin kiskojärjestelmiin • Sisäänrakennettu vaihehimmennettävä ohjain valaisimen sisällä • Energiatehokas, vastaa 35W 12V halogeenikiskovalaisinta • Elinikä (L70) 45 000 h ympäristölämpötilassa Ta 25°
Ø55
130
150
(mm)
95
Snro
Väri
LED-väri
Valomäärä
Valovoima
Valokeila Kokonaisteho
42 019 60 42 019 61
Valkoinen Musta
3000K 3000K
515 lm 515 lm
910 cd 910 cd
36° 36°
IP21
14
90°
360°
Ra
>80
230V
LED
8W 8W
Nyt täydennämme 3-vaihekiskoihin tarkoitettua Comfort Track -tuoteperhettä pienemmällä variantilla. Pieni tyylipuhdas ja yksinkertainen valaisin, jonka valomukavuus ja energiatehokkuus ovat hyviä. Voit luoda joustavia valaistusratkaisuja ja suunnata valon siihen, mitä haluat tuoda esiin huonetilassa. Sopii täydellisesti niin kotiin kuin julkisiin tiloihinkin pienempien pintojen valaisemiseen.
15
COMFORT TRACK
Mega - uutuus tuoteperheessä Erinomainen valomukavuus ja loistava valon laatu tyylikkäässä paketissa. Comfort Track on tyylipuhdas, kaunis ja energiatehokas LED-valaisin, jossa on ainutlaatuisen Comfort-linssimme ansiosta erinomainen valomukavuus. Sen pelkistetty muotokieli lähtee toiminnallisuudesta. Jäähdytyselementin erityinen muotoilu antaa valaisimelle hienon muodon ja samalla jäähdyttää valaisinta tehokkaasti mahdollistaen sisäänrakennetun, vaihehimmennettävän ohjaimen käytön. Asennettavissa useimpiin 3-vaiheisiin kiskojärjestelmiin. Saatavana 36° ja 60° valokeilalla, mustana ja valkoisena.
• Elinikä (L70) 45 000 h ympäristölämpötilassa Ta 25° • Ohjain sisäänrakennettu valaisimeen • Vaihehimmennys • Asennus 3-vaihekiskoon
(mm)
(mm)
165
190
145
170
90
70
131
Comfort Track Mini
Snro 42 018 89 42 018 90 42 018 91 42 018 92
Tyyppi Comfort Track Mega Comfort Track Mega Comfort Track Mega Comfort Track Mega
Väri LED-väri Musta 3000K Musta 3000K Valkoinen3000K Valkoinen3000K
Valomäärä 2920 lm 2920 lm 2920 lm 2920 lm
Valovoima 3910 cd 2120 cd 3910 cd 2120 cd
Valokeila 36° 60° 36° 60°
Kokonaisteho 35W (230V) 35W (230V) 35W (230V) 35W (230V)
42 018 87 42 018 88 42 018 43 42 018 44
Comfort Track Maxi Comfort Track Maxi Comfort Track Maxi Comfort Track Maxi
Musta 3000K Musta 3000K Valkoinen3000K Valkoinen3000K
2100 lm 2100 lm 2100 lm 2100 lm
2800 cd 1820 cd 2800 cd 1820 cd
36° 60° 36° 60°
25W (230V) 25W (230V) 25W (230V) 25W (230V)
42 018 84 42 018 85 42 018 86 42 018 40 42 018 41 42 018 42
Comfort Track Mini Comfort Track Mini Comfort Track Mini Comfort Track Mini Comfort Track Mini Comfort Track Mini
Musta 3000K Musta 3000K Musta 3000K Valkoinen3000K Valkoinen3000K Valkoinen3000K
1240 lm 1240 lm 1240 lm 1240 lm 1240 lm 1240 lm
4650 cd 2000 cd 1070 cd 4650 cd 2000 cd 1070 cd
15° 36° 60° 15° 36° 60°
15W (230V) 15W (230V) 15W (230V) 15W (230V) 15W (230V) 15W (230V)
IP21
16
90°
350°
Ra
>80
230V LED
150
Comfort Track Maxi & Comfort Track Mega
Uu Comfor tuus! t Tra valom채채 ck Megan r채 kor 50W m etalliha vaa logeenin .
17
LEDSTRIP FLEXIBEL RX, RXW JA RXI Värintoistoa ja valon laatua Taipuisat LED-nauhat, jotka tuottavat erittäin hyvälaatuista valoa ja erinomaisen värintoiston, RA>90. Voit valaista esim. sisustusesineitä, taidetta tai kalusteita ja saada oikean kiillon ja todelliset värit esiin parhaalla mahdollisella tavalla. Kaikki nauhat sopivat erinomaisesti alumiiniprofiilivalikoimaamme. Nauhojen pohjassa laadukas kiinnitysteippi, jonka avulla asentaminen käy helposti.
0 RA yliip9RX,
Led Str me nauham in u it s o a su omaisell nyt erin kyvyllä. to värintois
• Erittäin hyvä värintoisto, RA yli 90 • Sopii erinomaisesti alumiiniprofiileihimme • Erikoispituuksia asiakkaan tarpeen mukaan • Elinikä (L70) 50 000 h ympäristölämpötilassa Ta 25°
(mm)
(mm) 5000x8x1,5
Ledstrip RX
5000x8x2,5
3000x8x1,5
Ledstrip RXW
Ledstrip RXI
Snro
Tyyppi
LED-väri
Valomäärä
Valovoima
Pituus
Valokeila Kokonaisteho
42 019 47 42 019 50 42 019 49 42 019 52 42 019 48 42 019 51
Ledstrip RX Ledstrip RX Ledstrip RXW Ledstrip RXW Ledstrip RXI Ledstrip RXI
3000K 3000K 2600K 2600K 3000K 3000K
4700 lm 940 lm/m 1350 lm 270 lm/m 8400 lm 2800 lm/m
300 cd/m 300 cd/m 85 cd/m 85 cd/m 900 cd/m 900 cd/m
5m lpm 5m lpm 3m lpm
120° 120° 120° 120° 120° 120°
IP20
18
(mm)
III
F
Ra
>90
120°
24V
LED
Rinnan kytkentä
60W 12W/m 24W 4,8W/m 90W 30W/m
Led-nauha RX, tuottaa kirkasta valoa, jolla on hyvä värintoisto.
Led Strip RXI, erittäin suuri valomäärä yhdistettynä korkeaan värintoistokykyyn.
Led Strip RXW, lämpimän sävyinen tunnelmanluoja hyvällä värintoistolla.
19
THIN LED
Erittäin matalarakenteinen kalustevalaisin
• IP44 • Laaja valokeila antaa tasaisen valaistuksen, 90° • Upotussyvyys ainoastaan 8mm (korkeus korokerenkaan kanssa 11mm) • Energiatehokas, vastaa 12V 20W halogeenia (säästää jopa 85 %) • Elinikä 50 000 h Ta 45°C (mm)
(mm) Ø54
11 Ø68
Snro
Väri
LED-väri
Valomäärä
Valovoima
Valokeila Kokonaisteho
42 019 08 42 019 35 42 019 09 42 019 10
Valkoinen Harjattu teräs Valkoinen Harjattu teräs
3000K 3000K 2700K 2700K
185 lm 185 lm 175 lm 175 lm
85 cd 85 cd 80 cd 80 cd
90° 90° 90° 90°
IP44 Ø58
Min. 3 mm
KOROTUSRENGAS THIN
20
Snro
Väri
42 019 11 42 019 12
Valkoinen Harjattu teräs
III
F
Ra
>80
700 LED mA
Sarjaan
kytkettävä
2,5W 2,5W 2,5W 2,5W
8 10 Ø68
Thin LED on voimakas ja ohut valaisin, joka korvaa jopa 20W halogeenialasvalon. Valaisimen matalan rakenteen ja tarkan suunnittelun ansiosta se on helppo integroida kaappien tai hyllyjen alapintoihin keittiöissä ja kylpyhuoneissa. Thin LED -tuotteissa käytetään uusinta dioditekniikkaa, joka tuottaa erittäin suuren valomäärän. Valaisin on IP44-luokiteltu, jonka ansiosta se soveltuu useimpiin ympäristöihin. Voit valita valaisimen värilämpötilaksi 2700K tai 3000K.
21
FUNCTION
Klassinen työtasovalaisin nykytekniikalla
nen Täydellsi tön kiintei stöissä u saneera ti ises sinkertaus k y a d ih Va alaist vanha v okkaaseen h e t energia aihtoehtoon LED-v
• Erittäin helppo asennus • Laaja valokeila luo tasaisen valaistuksen, 90° • Energiatehokas, vastaa 12V 20W halogeenia (säästää jopa 85 %) • Matala rakenne, jossa integroitu 230V-pistorasia • Elinikä (L70) 50 000 h Ta 25°C
(mm)
Function II
39
870
Function III
Snro
Tyyppi
Väri
LED-väri
Valomäärä
Valovoima
Valokeila Kokonaisteho
42 019 15 42 019 16 42 019 17 42 019 18
Function II Function II Function III Function III
Valkoinen Valkoinen Valkoinen Valkoinen
3000K 2700K 3000K 2700K
370 lm 350 lm 555 lm 525 lm
140 cd 130 cd 210 cd 200 cd
90° 90° 90° 90°
IP20
22
80 39
46
580
46
80
(mm)
F
Ra
>80
230V
LED
6W 6W 8,5W 8,5W
Function on klassinen työpistevalaisin nykytekniikalla päivitettynä. Energiatehokas ja helposti asennettava vaihtoehto perinteisille valaisimille. Soveltuu erinomaisesti uudisrakennuksiin, mutta on helpon asennettavuuden ansiosta loistava valinta myös saneerauskohteisiin Valaisin on varustettu omalla kytkimellä sekä pistorasialla ja on saatavilla kahdella tai kolmella valonlähteellä. Värilämpötilaksi valittavissa 2700K tai 3000K.
23
CORE
Upea korostusvalaistus
• Kolme eri valokeilaa 15°, 45° tai 120° • Suuri valomäärä pienellä energiankulutuksella • Korokerengas pinta-asennusta varten • Toimitetaan 2 m:n kaapelilla ja pikaliittimellä asennuksen helpottamiseksi • Elinikä (L70) 50 000 h Ta 45°C
Snro
Väri
LED-väri
Valomäärä
Valovoima
Valokeila Kokonaisteho
42 019 27 42 019 28 42 019 29 42 019 30 42 019 23 42 019 24 42 019 25 42 019 26 42 019 19 42 019 20 42 019 21 42 019 22
Valkoinen Valkoinen Harjattu teräs Harjattu teräs Valkoinen Valkoinen Harjattu teräs Harjattu teräs Valkoinen Valkoinen Harjattu teräs Harjattu teräs
3000K 2700K 3000K 2700K 3000K 2700K 3000K 2700K 3000K 2700K 3000K 2700K
30 lm 20 lm 30 lm 20 lm 60 lm 50 lm 60 lm 50 lm 75 lm 65 lm 75 lm 65 lm
185 cd 180 cd 185 cd 180 cd 105 cd 100 cd 105 cd 100 cd 35 cd 30 cd 35 cd 30 cd
15° 15° 15° 15° 45° 45° 45° 45° 120° 120° 120° 120°
KOROKERENGAS CORE (SOPII 45° JA 120° VERSIOIHIN) Snro
Väri
42 019 31 42 019 32
Valkoinen Harjattu teräs IP44 Ø25
24
Min. 3 mm
III
F
Ra
>80
350 LED mA
Sarjaan
kytkettävä
1,2W 1,2W 1,2W 1,2W 1,2W 1,2W 1,2W 1,2W 1,2W 1,2W 1,2W 1,2W
Ø23
(mm) Ø23
(mm) Ø23 9 11
(mm)
16 18
(mm)
27 29
Core on upea, korkealaatuinen pienoisalasvalo. Laajasta tuoteperheestä löytyy vaihtoehdot kaikkiin tarpeisiin. Soveltuu asennettavaksi erinomaisesti ikkunasyvennyksiin ja kalusteisiin, niin upotettuna kuin pintaan asennettunakin. Valaisinrunko on alumiinia, väreiksi valittavissa valkoinen tai harjattu teräs. Saatavana 2700K ja 3000K värilämpötiloilla.
20 Ø30
Core Korokerengas
Ø30
Core 15°
Ø30
Core 45°
Ø30
Core 120°
yksissä! n n e v y s a n u k alta ik rungossa. a s s a Näyttää upe m a s t la pöti t ja väriläm a il e k lo a v i r E
15º
120º
45º
25
LED DOT VP IP44 & SPOT MINI VP IP44
Pienikokoinen suosikki korostusvalaistukseen Nyt ämme täydenn rhettä tuotepe ersiolla v 2700K ka pitävät t jo , e ä niill ämmäst lämpim sta valo
• Min. upotusmitta: Ø16 mm Syvyys: 15mm • Asennus taipuisaan letkuun 16mm tai aukkoon 16-20mm • Toimitetaan 2 m:n kaapelilla ja pikaliittimellä asennuksen helpottamiseksi • Suuri valomäärä pienellä energiankulutuksella • Elinikä (L70) 30 000 h Ta 45°C (mm)
(mm)
Ø11
19 15
22 15
Ø11
Ø30
Mukana kiinnitysjouset asennusaukkoon16-20mm
SPOT MINI VP IP44
SPOT MINI VP IP44 Snro
Väri
LED-väri
Valomäärä
Valovoima
Valokeila Kokonaisteho
42 021 63 42 021 64
Valkoinen Harjattu alumiini
2700K 2700K
80lm 80lm
75cd 75cd
60° 60°
1,2W 1,2W
LED DOT VP IP44 Snro
Väri
LED-väri
Valomäärä
Valovoima
Valokeila Kokonaisteho
42 021 65 42 021 66
Valkoinen Harjattu alumiini
2700K 2700K
90lm 90lm
110cd 110cd
45° 45°
IP44
26
Ø16-20
Min. 5 mm
III
F
Ra
>80
350 LED mA
Sarjaan
kytkettävä
1,2W 1,2W
Ø30 LED DOT VP IP44
Pienet, helposti asennettavat minikokoiset alasvalot esimerkiksi hyllyjen ja ikkunasyvennysten korostusvalaistukseen. Liitetään erikseen tilattavaan vakiovirtaohjaimeen, 350mA. Saatavana 2700K ja 3000K värilämpötiloilla.
27
COMFORT OUTDOOR GU10
Erinomainen vaihtoehto helppoon asennukseen
• Esiasennettu/vaihdettava valonlähde (GU10) (mm)
L
N
• Helppo asentaa, liitetään suoraan 230VAC • Energiatehokas, korvaa 50W 230V halogeenin
ketjutusmahdollisuus & vedonpoisto ilman ruuveja
• Elinikä (L70) 35 000 h Ta 25°C (valonlähde)
Snro
Väri
LED-väri
Valomäärä
Valovoima
Valokeila Kokonaisteho
45 013 71 45 013 72
Valkoinen Harmaa
3000K 3000K
390 lm 390 lm
790 cd 790 cd
36° 36°
IP44
Ø65
IP20
28
F
5-26 mm
F
Ra
>80
GU10
230V
LED
0s 100%
50 000x
GU10
230V
LED
5W 5W
Ø60
90 85
220-240V
115 121
• Asennettaessa lämmöneristeeseen tai avoimiin kattorakenteisiin on käytettävä suojakupua
Ø80
Comfort Outdoor GU10 on tyylipuhdas klassinen räystäsvalaisin, joka on tarkoitettu uppoasennettavaksi. Soveltuu julkisivun valaisemiseen esim. sisäänkäynteihin, autokatoksiin tai räystäisiin asennettuna. Helppo asentaa esiasennetun GU10-valolähteen ansiosta. Valovoimakkuutta voidaan säätää monilla markkinoiden tavallisimmista himmentimistä, katso: www.hidealite.fi 29
COMFORT G2 5W GU10 Uuden sukupolven valonlähde
Himmennettävät LED-valonlähteet GU10-kannalla korvaavat 50W 230V halogeenit säästäen energiaa jopa 90 %. Multichip-tekniikka ja patentoitu Comfort-linssi tuottavat valoa, jonka valonlaatu, värilämpötila ja valomäärä ovat hyvin tavallisen halogeenin kaltaiset. Soveltuu useimpiin valaisinkalusteisiin, jotka on tarkoitettu GU10-kantaiselle 50mm valonlähteelle. Elinikä: (L70) 35 000 h. Valovoimakkuutta säädetään suoraan 230V vaihehimmentimellä. Valovoimakkuutta voidaan säätää useimmilla markkinoilla olevista himmentimistä, ks. www.hidealite.fi.
Y IJA IE IA
Ø50 mm
56 mm
Snro 47 712 33 47 712 34
Väri Alumiini Alumiini IP20
Comfort G2 (42 018 94)
30
LED-väri 2700K 3000K
Valovoima 720 cd 790 cd
F
>80
230V
Ra
Valomäärä 370 lm 390 lm
0s 100%
50 000x
A++
A++ A+ A B C D E
GU10
Kanta GU10 GU10
LED
Valokeila Kokonaisteho 36° 5W (230V) 36° 5W (230V)
Comfort G2 (42 018 94)
31
SPOT UP MULTI
Luo turvallinen ja mukava ulkoympäristö yy Nyt löytulti ja M p Spot U i-perheistä ult o p S t It M3W, 7W ja 17W it t n tiloihin varia julkisiin ja n ii t o k
• Multichip-tekniikka ja heijastinoptiikka tuottavat erittäin laadukasta valoa • Valaisinrunko valualumiinia, ulkokehä ruostumatonta terästä ja linssi karkaistua turvalasia • Asennus maahan tai terassiin mukana tulevalla asennuskotelolla • Toimitetaan täydellisenä: sisäänrakennettu ohjain, 2 m kumikaapeli sekä asennuskotelo • Suuri valomäärä pienellä energiankulutuksella • Elinikä (L70) 50 000 h Ta 25°C
(mm) Ø46
Tyyppi
Väri
45 013 67 45 013 68
Spot Up Multi 3 Spot Up Multi 17
Ruostumaton teräs 3000K Ruostumaton teräs 3000K
F
32
IP67
Ra
>80
Ø140
2m
Spot Up 3 asennuskotelo
Snro
Ø117 170
100 Ø70
2m
Spot Up 3
(mm)
Ø126 Ø110 154
(mm)
Ø55 Ø40 85
(mm)
Spot Up 17
Spot Up 17 asennuskotelo
LED-väri Valomäärä Valovoima Valokeila Kokonaisteho
1220 kg
230V
LED
105 lm 850 lm
550 cd 4870 cd
25° 30°
3W 17W
SPOT IT MULTI
Tehokas puutarhavalaistus
• Multichip-tekniikka ja heijastinoptiikka tuottavat erittäin laadukasta valoa • Valaisinrungot ovat valualumiinia, viimeisteltynä mattahopealla pulverimaalauksella • Toimitetaan täydellisenä: sisäänrakennettu ohjain, 2 m:n kumikaapeli sekä maapiikki
(mm)
(mm)
100
173
Ø48
• Suuri valomäärä pienellä energiankulutuksella
74
• Elinikä (L70) 50 000 h Ta 25°C 2m
2m
Spot It 3
Spot It 17
Snro
Tyyppi
Väri
LED-väri
Valomäärä
Valovoima
Valokeila Kokonaisteho
45 013 69 45 013 70
Spot It Multi 3 Spot It Multi 17
Hopea Hopea
3000K 3000K
95 lm 850 lm
360 cd 2420 cd
25° 40°
IP65
Spot It Multi 3
F
360°
355°
Ra
>80
230V
Ø115 118
• Asennetaan mukana tulevalla maapiikillä tai sangalla
3W 17W
LED
Spot It Multi 3 ja Spot Up Multi 3
33 Spot It Multi 3
INDICATE MULTI
Trendikäs seinävalaistus ulos ja sisälle
• Sisäänrakennettu ohjain suoraan 230VAC liitäntään • Valaisimeen on saatavana lisävarusteena kolme eri etukantta, joita vaihtamalla valokuvion voi muuttaa haluamakseen • Eri asennusmahdollisuuksia eri materiaaleille sekä asennuskotelo • Mukana rei'itysmalleja ja asennuskotelo
(mm)
(mm)
63
78
• IP65 • Elinikä (L70) 50 000 h Ta 25°C
100
100
• Ketjutusmahdollisuus
100
9
Ilman asennuskoteloa
Snro
Väri
LED-väri
Valomäärä
Valovoima
Kokonaisteho
45 013 65 45 013 66
Valkoinen Harmaa
3000K 3000K
45 lm 45 lm
30 cd 30 cd
2W 2W
IP65
F
77x77
Ra
>80
230V
100
9
Asennuskotelon kanssa
LED
TARVIKE ETUKANSI
34
42 019 44 42 019 55 42 019 46 42 019 57 42 019 45 42 019 56
Indicate Beam Indicate Beam Indicate Vent Indicate Vent Indicate Round Indicate Round
Valkoinen Harmaa Valkoinen Harmaa Valkoinen Harmaa
(mm)
100
9
(mm)
100
9
(mm)
100
Väri
100
Tyyppi
100
Snro
100
9
Suositun seinävalaisinperheemme uusin jäsen. Moderni ja tyylipuhdas ulkonäkö yhdistettynä erittäin helppoon asennukseen. Saatavana lisävarusteena kolme eri kansivaihtoehtoa, joilla voit muokata valaisimen ulkonäköä ja valokuviota oman makusi mukaan. Soveltuu sisä- ja ulkokäyttöön.
Indicate Beam
Indicate Vent
35 Indicate Round
DECO
Korostusvalaistusta sisälle ja ulos Deco-valaisin, IP65, soveltuu sisä-ja ulkokäyttöön. Voidaan asentaa esimerkiksi seiniin, terasseihin, julkisivuihin ja muureihin. Saatavana yhteen, kahteen tai neljään suuntaan valaisevat versiot. Valaisimen runko pulverimaalattua alumiinia, hiekkapuhalluksella viimeisteltynä. Väreiksi valittavissa valkoinen ja harmaa. Liitetään erikseen tilattavaan vakiovirtaohjaimeen 350mA.
• Toimitetaan 2m:n kumikaapelilla ja pikaliittimellä
Ø35mm
• Elinikä (L70) 30 000 h Snro 42 018 78 42 018 79 42 018 80 42 018 81 42 018 82 42 018 83 IP65
36
Tyyppi Deco I Deco I Deco II Deco II Deco IV Deco IV
Ø21
III
Väri Valkoinen Harmaa Valkoinen Harmaa Valkoinen Harmaa F
Deco I
Ø35
LED-väri 3000K 3000K 3000K 3000K 3000K 3000K
Ra
>80
Valomäärä 8 lm 8 lm 8 lm 8 lm 8 lm 8 lm 350 mA
LED
Kokonaisteho 1,2 W (350mA) 1,2 W (350mA) 1,2 W (350mA) 1,2 W (350mA) 1,2 W (350mA) 1,2 W (350mA) Sarjaan
kytkettävä
10 30 20
Ø35mm Ø20
Deco II Ø35mm
Deco IV
37
HEATSPOT KIT Heatspot Kit on kuuden LED-valaisimen sarja joka on tarkoitettu asennettavaksi saunaan. Spotit ovat uppoasennettavia ja materiaaliltaan tyylikästä harjattua terästä. Min. asennustila (PxLxK): 50x50x32 mm. Asennettaessa lämmöneristeeseen on käytettävä suojakupua.
• Täydelliseen asennussarjaan kuuluu -6 kpl valaisimia 2 m:n lämmönkestävällä kaapelilla -3 kpl 1 m:n jatkokaapeleita -1 kpl pikakytkentärasia 2 m kaapelilla -1 kpl ohjain liitäntäjohdolla ja pistotulpalla • Elinikä (L70) 30 000 h Ta 120°C
Snro 42 018 74
Väri LED-väri Harjattu teräs 2700K
Valomäärä 6x15 lm
Valovoima 6x18 cd
Valokeila 45°
Kokonaisteho 6x0,45W 150mA
(mm) Ø20
IP44 Ø22 IP20
38
III
F
F
150 230V mA
150 LED mA
Sarjaan
kytkettävä
27 Ø25
3
HEATLINE
LED-lista saunaan, IP44. Heatline on erityisesti saunaa varten suunniteltu valaisin, joka on tarkoitettu asennettavaksi lauteiden alle (max.lämpötila 80°C). Se tuottaa kauniin lämpimän sävyisen valon ja luo miellyttävää tunnelmaa saunaasi. Valaisimen runko on lämmönkestävää muovia ja päädyt harjattua alumiinia. Valolistoja voidaan helposti ketjuttaa pikaliittimin useampia peräkkäin. Toimitukseen sisältyy ruostumattomasta teräksestä valmistetut kiinnikkeet asennusruuvein sekä 5 m:n mittainen lämmönkestävä silikonikaapeli. Liitetään erikseen tilattavaan 350mA:n vakiovirtaohjaimeen.
• Saatavilla kahta pituutta: 50cm ja 1m • Elinikä (L70) 30 000 h Ta 80°C • 760 lumen per/metri
Snro 42 018 75 42 018 76 42 018 77
Tyyppi Heatline 50 Heatline 100 Heatline kaapeli 50
IP44
III
F
Väri LED-väri Valkoinen 2700K Valkoinen 2700K
350 mA
Ra
>80
LED
Valomäärä Mitat (PxLxK) 380 lm 50x22x22mm 760 lm 100x22x22mm 50cm
Sarjaan
Valokeila Kokonaisteho 150° 5,5W (350mA) 150° 10,5W (350mA)
25 22 22
kytkettävä
39
DCC IP54
Asennusystävällinen ohjain ulkotiloihin Vakiovirtaohjain IP54-luokituksella sekä sisä- että ulkokäyttöön. Saatavana 350mA ja 700mA ohjausvirroille. Korkeasta IP-luokituksesta huolimatta laite on erittäin helppo asentaa.
• IP54-luokiteltu • Helppo asentaa • Liitäntäkaapeli valinnan mukaan
Ø6,2mm
2,5x5,2mm
4xØ0,5mm
MUKANA TOIMITETAAN KAAPELILÄPIVIENNIT VEDONPOISTOLLA
Snro
Tyyppi
Teho
Mitta
40 113 47 40 113 48
DCC IP54 350mA DCC IP54 700mA
0-15W 0-12W
133x40x20mm 133x40x20mm
IP54
40
F
100
emc
350 700 mA
mA
Sarjaan
kytkettävä
JOLLY MAXI US/DALI Tehokkain Jolly päivitetyllä tekniikalla Tehokas LED-valolähteille tarkoitettu all-in-one-muunnin sisäänrakennetulla PWM- himmentimellä. Voidaan ohjata ja himmentää monia LED-valonlähdemalleja. Ulostulo joko vakiovirta (350, 500 tai 700mA) tai tasajännite 48VDC. 1-10kpl ohjaimia voidaan liittää samaan ryhmään ja ohjata jousipalautteisella painonapilla tai 1-10VDC ohjaussignaalilla (esim. KNX). Dali-versiota voidaan ohjata myös DSI/Dali-ohjauksella.
• Toimitukseen sisältyy synkronointikaapeli 15cm sekä jouset painikkeella tapahtuvaa himmennystä varten • Mitat (PxLxK) 124x79x22 mm
Snro 40 113 45
Tyyppi Jolly Maxi US
Teho 48V maks. 50W 350mA maks. 25W (2-74V) 500mA maks. 35W (2-72V) 700mA maks. 50W (2-71V)
Snro 40 113 46
Tyyppi Jolly Maxi US Dali
Teho 48V maks. 50W 350mA maks. 25W (2-74V) 500mA maks. 35W (2-72V) 700mA maks. 50W (2-71V)
IP20
IN
Ø85
TERTEK
300 MHz
41
CASE& MILO
Tarvikkeet, jotka muuttavat ja mahdollistavat Case Wall -tarvikkeilla pystyt helposti muuttamaan valon luonnetta ja luomaan uusia käyttöalueita. Milo-seinäkoroke mahdollistaa valaisimien asentamisen myös esimerkiksi saneerauskohteisiin, kun sähköjohdot asennetaan pintaan. Soveltuu kaikkiin Milo-sarjan valaisimiin.
CASE WALL TARVIKKEET • Kaksi eri kansivaihtoehtoa • Helppo asentaa kiristysjousien avulla • Anodisoitua, pulverimaalattua alumiinia Snro 42 019 02 42 019 03 42 019 04 42 019 05 42 019 06 42 019 07
Tyyppi Case Cover Case Cover Case Cover Case Beam Case Beam Case Beam
Väri Valkoinen Harmaa Antrasiitti Valkoinen Harmaa Antrasiitti
130
130
130
130
SEINÄKOROKE MILO & MILO XL • Asennuskoroke pinta-asennetun kaapelin käyttöä varten • Asennus seinälle, sopii kaikille Milo-valaisimille, katso koko sarja osoitteessa www.hidealite.fi • Anodisoitua, jauhemaalattua alumiinia (mm)
Snro 42 018 99 42 019 00 42 019 01
42
Tyyppi Milo-seinäkoroke Milo-seinäkoroke Milo-seinäkoroke
Väri Valkoinen Harmaa Antrasiitti
(mm)
18
116
92
Case Wall Cover
Milo II
43
Case Wall Beam
OEM FINLAND OY / FISKARSINKATU 3 / 20750 TURKU / PL9 20101 TURKU ASIAKASPALVELU PUH. 0207 499 499 / INFO@HIDEALITE.FI www.hidealite.fi