Guillem Balagué
suomentanut pekka tuomisto
Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava
KAKSI
LISSABON KOHTALOA MUOVAAMASSA
Kuuluisa saksalainen psykoanalyytikko Erik Erikson, joka tunnetaan keksimästään ilmaisusta ”identiteettikriisi”, sanoo, että esiin tulevat luonteenpiirteemme voi karkeasti määritellä tiettyihin ikäkausiin, kuten hän esittää tutkimuksissaan psykososiaalisen kehityksen vaiheista. Viisivuotiaasta kaksitoistavuotiaaksi lapset löytävät heitä kiinnostavia asioita ja alkavat tunnistaa erityiset lahjansa. He alkavat myös paljastaa yksilöllisyytensä. Kolmetoistavuotiaasta yhdeksäntoistavuotiaaksi teini- ikäiset käyvät läpi muutoksen aikuisuuteen. He etsivät vastauksia sellaisiin kysymyksiin kuin ”Kuka minä olen?” ja ”Mitä minä voin olla?” He kehittävät oman identiteettinsä, mutta samaan aikaan ponnistelevat löytääkseen oman paikkansa maailmassa. He tahtovat olla itsenäisiä ja omavaraisia, ja he haluavat kovasti tulla kohdelluiksi aikuisina. 3
Halu saada tunnustusta ja hyväksyntää on persoonallisuuden kehityksen kasvualusta. Se, että tuntee olonsa rennoksi ryhmätilanteissa (oli kyse sitten koulusta tai jalkapallojoukkueesta) tai vain oman identiteettinsä parissa, on hyvin tyydyttävä tunne – lapset alkavat olla tietoisia siitä, millaisina muut näkevät heidät. Ronaldo oli tähtipelaaja, joka voitti otteluja ensimmäisestä päivästä lähtien. Hän oli luontainen johtaja, ja hän on säilyttänyt tämän suhteen joukkuekavereihinsa siitä lähtien. Nyt hän vaatii heiltä samantasoista kunnioitusta vastineeksi ponnistelustaan ja johtajuudestaan. Mutta tällainen varhaiskypsyys alkoi Sportingissa, kun hän oli neljäntoista. Palataksemme Eriksoniin, nuoren ihmisen kehitys jatkuu tästä pisteestä yrityksillä valita ammatti ja ”paikka aikuisten maailmassa”. Usein nämä pohdinnat johtavat uravalintoihin, joista puuttuu näkemystä, ja jotka sen seurauksena ovat lyhytkestoisia. Epäonnistuminen ja ylittämättömiltä näyttävät esteet voivat johtaa arvottomuuden tunteisiin ja masennukseen. Erikson kirjoittaa, että näin monien ristiriitaisten tunteiden ja epäilysten keskellä on olennaisen tärkeää saada lisäaikaa, joka sallii etsiä ja kokeilla. Siitä pimeästä tunnelista voi tulla ulos tietäen paremmin kuka todella on.
4
Ronaldo meni Lissaboniin kaksitoistavuotiaana, koska hän ei halunnut tehdä mitään muuta. Hän oli jo tehnyt uravalintansa ja astui aikuisten maailmaan paljon aikaisemmin kuin useimmat muut. Hän myös ohitti sen huolettoman aikakauden, jolloin kokeillaan ja tehdään erehdyksiä. Kaksitoistavuotiaasta lähtien, Erikson selittää, alamme huomata, että kaikella on hintansa, ja taloudellisesta todellisuudesta tulee osa identiteettiämme, erityisesti jos olemme kokeneet jonkin tasoista köyhyyttä. Jalkapalloperheet eroavat säännöstä siinä, että ne tapaavat kiinnittää huomionsa yhteen lahjakkaaseen poikaan siinä toivossa, että hänen tuleva menestyksensä vastaa heidän tarpeisiinsa. Tietyssä mielessä hänestä tulee perheen mahdollinen elättäjä ja hän ottaa roolin, joka tavallisesti liitetään isään. Siksi perheestä tulee alisteinen pojalle, jonka harteilla kaikki heidän toivonsa ja odotuksensa lepäävät. Vähitellen ja vääjäämättä tästä tuli Cristiano Ronaldon kohtalo. •••
Tämän maailman Ronaldot keskittyvät täysin kohteeseensa, ja ennen kaikkea muuta he turvautuvat kilpailuhenkiseen älykkyyteensä. Koulu on ärsytyksen aihe. 5
Cristianon koulutus on peräisin kaduilta ja pukuhuoneista. Lissabonin Sporting opetti hänelle jalkapallon kautta monia asioita: kuria, tarvetta kunnioittaa auktoriteetteja, kovaa työtä menestyksen avaimena, tuloksia mittatikkuna. Tässä mikrokosmoksessa, jossa uusia motivaation lähteitä tulee esiin, luonteet muotoutuvat ja joukkuehenki sekä määrätietoisuus kehittyvät. Mutta opiskelu on olennainen osa ihmisen kehitystä. Se ei vain vahvista persoonallisuutta, vaan helpottaa itsetutkistelua ja kykyä luoda yhteyksiä. Lyhyesti sanottuna se auttaa meitä ajattelemaan ”paremmin”. Opimme puolustamaan mielipiteitämme, löydämme enemmän sisältöä maailmasta ja ihmisistä ympärillämme. Opiskelu on itseluottamuksen ja kriittisen analyysin lähtökohta. Jalkapalloilijat otetaan aivan liian usein pois tästä heidän kehityksensä olennaisesta vaiheesta, heidät asetetaan omaan maailmaansa, jossa ei tarvitse ajatella, jossa he voivat jäädä lapsiksi. Miten mukavaa koko pelaajan ympäristölle onkaan se, että hän keskittää kaiken huomionsa lahjoihinsa. Jopa joillekin vanhemmille. Vanhemmat jakautuvat yleensä kolmeen erilaiseen ryhmään: autoritäärisiin ja etäisiin; niihin jotka harjoittavat ”autoritääristä kuria” eli he ovat kiinnostuneita lapsistaan mutta sääntöjen ja järjestyksen puitteissa; ja niihin jot6
ka suhtautuvat kurinpitoon sallivasti, ja joille säännöt ja kontrolli ovat harvinaisia. Tässä viimeisessä ryhmässä jaetaan usein palkintoja mutta rangaistuksia ja vaatimuksia vähän ja harvoin. Erehdykset annetaan anteeksi, ongelmia vältetään ja kommunikaatio on yksisuuntaista ja tuskin edes tehokasta. Mielestäni Dolores ja Dinis omaksuivat sellaisen vanhemmuuden mallin. Marítimon puheenjohtaja Rui Alves, valmentaja Pedro Talinhas sekä Martinho Fernandes, journalisti ja Dinisin ystävä, puhuivat tällaisista käsitteistä sanoessaan, että liiaksi asioihin puuttuva perhe ei olisi antanut Ronaldon varttua sellaisessa vapaudessa, joka tarvittiin, että hänestä tuli se pelaaja joka hän on. Ehkä sellainen vapaus sallii lapsen kasvaa ”katuviisaaksi” mutta jos vanhempien kontrolli on vähäinen tai puuttuu kokonaan, on vaarana että negatiiviset luonteenpiirteet pääsevät kehittymään: itsekkyys, suvaitsemattomuus, ylimielisyys ja ehkä vahingoittavimpana epävarmuus. Jos nuorukainen varttuu ympäristössä jossa ei ole sääntöjä, ilman mitään selviä roolimalleja ja isän pysytellessä poissaolevana, se voi luoda vain epävarmuutta polulle aikuisen elämään. Se ei auta määrittelemään matkaa tai päätöksiä. Pitkällä aikavälillä se luo vain hämmennystä. Epävarmuutta? Onko Ronaldo epävarma? 7
Oletteko koskaan pohtinut mahdollisuutta, että hänen yrityksensä ylläpitää täydellistä kehoa voisi olla peräisin epävarmuudesta? Tarvitseeko niiden, jotka hyväksyvät itsensä ja ovat tyytyväisiä siihen mitä heillä on, olla aina täydellisiä? Ajatelkaapa sitä. Ilman vakaan kodin tuomia sosiaalisia normeja miespuolinen aikuinen on usein epäkypsä poika, joka huutaa ”pöö” (muistatteko Kultaisen pallon vuonna 2014?) väärässä paikassa ja jopa tietäessään olevansa tarkkailtavana. Joku voisi sanoa sitä tyylin puutteeksi. Itse asiassa se on käyttäytymistietoisuuden puutetta. Joten ilman sääntöjä on epävarmuutta, ja siihen liittyvä puolustusmekanismi on ylimielisyys. Se on vain peittelyä. Jotkut puolustavat Ronaldoa sanoen, että hän on ennen kaikkea rehellinen. Hänestä saa sen mitä hänestä näkee. Että hän ei peitä tunteitaan. Minä näen pienen pojan eksyksissä. Jos hyväksymme sen, että Cristianon ylimielisyys ja käytös ovat seurausta hänen kasvatuksestaan, pitäisikö meidän yrittää oikeuttaa osa hänen toimistaan? Kuten silloin kun hän potkaisi Córdoban puolustajaa Edimaria ja sai samalla viidennen punaisen korttinsa Espanjan liigassa? Tai hänen eleensä kun hän näyttävästi pyyhki pölyä Fifan MM-paidan rintamerkistään? 8
Ei ole helppoa antaa ymmärrystä hänen toimilleen, mutta ne kaikki ovat peräisin samasta lähteestä. José Ángel Sánchez, Real Madridin pääjohtaja, tarjosi arvionsa Mario Torrejónin elämäkertaan: ”Kun me emme ymmärrä näiden poikien käytöstä tai julkisia eleitä, ja arvostelemme heitä, me arvostelemme heitä käyttäen normaalin elämän kriteerejä, joita heillä ei ole.” •••
Cristiano Ronaldo myönsi uskoneensa joulupukkiin kymmenen- tai yksitoistavuotiaaksi asti. Hän muutti saareltaan seuraavana vuonna. Kolmetoistavuotiaana hän oli jo kulkenut ympäri Lissabonia maanalaisella, usein yksikseen. •••
Syyskuussa 2014 lähdin uusiutunein voimin taas Funchaliin ja Lissaboniin. Tällä kertaa miehistöön kuului tutkimusavustajani ja oikea käteni Maribel. Mosambikilainen Manoj oli tietäväinen oppaamme, joka löysi perille hankalimmillakin teillä. Mukana matkallamme olivat myös Sky Sportsin tuottaja ja kuvaaja (lahjakas Dan ja kärsivällinen Christian, jotka kuudentoista haastattelun jälkeen saivat flunssan tapaisia oireita. Minä tosiaan poltan kynttilää molemmista päistä. Siihen täytyy kiinnittää huomiota!) 9
Vakuutettuani kanavan dokumenttiosaston (projektin esittely osaston päällikölle Paul Kingille tapahtui maanantaina, lensimme torstaina; tässä piilee yhtiön kauneus: ”Tekisimmekö sen?” ”Me teemme sen.” ”Liikkeelle sitten.”) tartuimme tilaisuuteen nauhoittaa dokumentti Ronaldon lapsuudesta siihen asti, kun hän astui ensimmäisen kerran Old Traffordin kentälle. Kutsuimme sitä nimellä The Making of Ronaldo [”Miten Ronaldosta tuli Ronaldo”] ja nykyään sitä esitetään jalkapallokouluissa ja -akatemioissa kaikkialla maailmassa, koska hänen matkansa on erikoislaatuinen ja inspiroiva. •••
”Minun täytyi tulla toimeen omillani niin usein, melkein koko ajan. Esimerkiksi heräsin, silitin vaatteeni, pesin pyykkiä, petasin sängyn... Tein asioita, joita tavalliset lapset eivät tehneet sen ikäisinä, he eivät huolehtineet sellaisista asioista. Heillä oli aina joku muu tekemässä ne heidän puolestaan. Minä en ollut tottunut sellaiseen. Opin niin paljon, kasvoin mieheksi.”
Cristiano Ronaldo, joka kaksitoistavuotiaana hioi täydelliseksi omien vaatteiden laskostamisen taidon
10
Cristiano oli saapunut Lissaboniin elokuussa 1997, ja hän jäi pääkaupunkiin elokuuhun 2003 asti. Kaupunki tuo mieleeni arvokkaan vanhan rouvan, joka on yhä kaunis, mutta jonka nuoruuden ja kukoistuksen päivät ovat aikoja sitten menneet. Ihmiset ovat paljon avoimempia kuin Madeiralla, ja näyttävät aidosti tyytyväisiltä kun selitän tehtäväni, olla osa Ronaldon voittoisaa tarinaa. Ronaldon asuessa Portugalin pääkaupungissa kolme ihmistä oli ratkaisevan tärkeitä hänen kehitykselleen. Aurélio Pereira oli tietysti sekoitus isää, kummisetää ja neuvonantajaa. Leonel Pontes, toinen madeiralainen, oli hänen valmentajansa ja hyväntekijänsä hänen ensimmäisinä vuosinaan. Nuno Naré oli Ronaldon nuorisojoukkueen valmentaja, joka piti häntä silmällä neljä vuotta. Siihen aikaan Sportingilla ei ollut järjestäytynyttä akatemiaa eikä seuran riveissä ollut niin nuoria poikia. Heitä oli kaikkiaan noin kaksikymmentä, joista useimmat olivat ainakin neljäntoista. Ronaldo oli ensimmäinen kaksitoistavuotias, mikä aiheutti lisää ongelmia. Kännykät eivät olleet yhtä yleisiä kuin nykyään, ja maailma tuntui paljon suuremmalta paikalta. ”Jos Portosta, kolmensadanviidenkymmenen kilometrin päästä, tulevien poikien mielestä se oli kovaa, kuvittele, miltä se tuntuu Madeiralta tulevasta”, Aurélio Pereira sanoi. Illat olivat nuorille kaikkein raskaimmat. 11
”Pelaajien täytyy tuntea, että me emme korvaa heidän perheitään, vaan ennemmin autamme ratkaisemaan heidän ongelmiaan”, Aurélio Pereira lisäsi. ”Niille jotka tulevat kilometrien takaa, ensimmäisten kuukausien ajan on kovaa, kun koulusta on vapaata eikä uusien ystävien hankkiminen ole helppoa. Heidän perheensä ovat kaukana ja he viettävät iltansa yksin. Heillä on liikaa aikaa ajatella.” Ensimmäiset kuukaudet ovat ratkaisevia. Monet palaavat suoraan kotiin. ”Kaikkien meidän, managerien, valmentajien, lääkärienkin, on sopeuduttava poikaan ja huolehdittava hänestä. Jokaisella askeleella tuli vastaan jotakin uutta. Meidän oli integroitava hänet ryhmään; pian hänestä tuli akatemian vanhempien poikien lemmikki.” Lemmikki. Ei pitkäksi aikaa. •••
Käydessäni Lissabonissa puhuin Hugo Pinalle, eräälle Ronaldon akatemian aikaisista joukkuekavereista. Hän on laiha ja hyvännäköinen, aluksi ujo, ja hän puhuu hiljaisella äänellä. Hän oli lysähtänyt sohvalle tapaamispaikassamme hotellissa mutta keskustelun edetessä hän vähitellen kumartui eteenpäin. Itse asiassa lopulta hän 12
keikkui istuimensa reunalla, keskeytti kysymyksiäni, esitti teorioita ja kertoi tarinoita. Näin hän kertoi minulle: Hei, olen Hugo Pina. Luultavasti et ole koskaan kuullut minusta. Et varmasti. Kerron lyhyesti. Aloitin Belenensesissä, ykkösdivisioonan joukkueessa, joka tulee Belemistä, eräästä Lissabonin kaupunginosasta, ja vietin siellä seitsemän vuotta. Sporting pestasi minut kun olin viidentoista. Odota, vielä yksi juttu. Ennen kuin liityin Sportingiin, olin vähällä liittyä Barcelonaan, mutta he halusivat pitää kahden viikon mittaiset kokeet, jotka sattuivat samaan aikaan Lissabonin joukkueeni turnauksen kanssa. Olin kapteeni ja äitini ja minä päätimme, etten mene. En ajattele sitä nyt. Niin ei käynyt ja sillä hyvä. Sporting maksoi minusta 300 000 euroa. Liityin viisitoistavuotiaana ja kaikki tiesivät summan. Joukkuekaverini kysyivät toisiltaan: ”Kuka on tämä kaveri ja miksi me olemme maksaneet hänestä niin paljon?” Summa oli jatkuva puheenaihe pukuhuoneessa ja jopa kentällä. Toiset pelaajat kiusoittelivat minua siitä maksusta. Mutta kun vähitellen tapasin enemmän ihmisiä, kaikki oppivat tuntemaan minut, ja kuuluisat numerot unohtuivat. 13
Kun sinne saapuu, tapaa kaikenlaisia poikia. Siinä on toinen pieni haaste: hankkia ystäviä. Joidenkin kanssa tuntuu ystävystyvän heti, ja sitten on toisia, joista vielä neljän kuukauden jälkeen miettii: ”Entä kuka tämä kaveri on?” Nuoruutemme ei ole ollenkaan normaalia. Joskus se voi tuntua vankilalta: kaikkea valvotaan, asioita täytyy tehdä tiettyyn aikaan – herätä, treenata, syödä, puhua, opiskella, nukkua. Mutta joka tapauksessa Sportingissa monet ihmiset huolehtivat meistä. Viisitoistavuotiaina olimme Portugalin paras seura (no, se on minun mielipiteeni) ja tietysti valmentaja on jumala. Cristiano oli neljätoistavuotias ja treenasi Sportingissa, kun liityin seuraan. Liityin alle 17-vuotiaiden joukkueeseen ja Cristiano oli vielä nuorempien joukkueessa, mutta koska hän oli paljon parempi kuin muut, hänet siirrettiin meidän ikäryhmäämme. Niin me tapasimme. Hän ei puhunut portugalia samoin kuin me Lissabonissa, koska Madeiralla korostus on erilainen, ja hän oli aika hämillään siitä. Hän sanoo aina, että hänen ensimmäinen päivänsä koulussa oli kauhea. Sinä päivänä hänen täytyi mennä yksin harjoituskentältä Telheriasin alueelle löytääkseen koulunsa. Hän eksyi ja tuli myöhässä kouluun, kun opettaja oli jo pitämässä nimenhuutoa. Hän 14
oli viidentenä tai kuudentena listalla. Hän nosti kätensä, kun hänen nimensä huudettiin ja heti kun hän alkoi puhua, joukko poikia alkoi nauraa hänen korostukselleen. Hän alkoi hikoilla, hän halusi lähteä pois. He sanoivat, että hän uhkasi lyödä opettajaa tuolilla, mutta en ole siitä niin varma. Cristianon mielestä oli hyvin outoa, etteivät ihmiset ymmärtäneet, mitä hän sanoi. Hän itki paljon, hän kertoi äidilleen, että halusi palata kotiin. Hänen äitinsä sanoi, ettei hän saanut piitata lapsista. Se oli ensimmäinen kriisi. Jalkapallo laittoi myöhemmin kaikki paikalleen. Vitsit vähenivät. Ainakin mauttomat sellaiset. Kunnioitus alkoi lisääntyä. Sitä se tekee, kun on hyvä jalkapallossa. Meillä alkoi synkata hyvin aika pian. Vitsi silloin, toinen tällöin. Lapsellisia juttuja. Cristiano on melkoinen vitsiniekka. Esimerkiksi hän katsoo minua, sanoo hei, nauraa ja sanoo: ”Katso noita sääriä?!” Minulla on pitkät sääret. Ja hän nauraa vielä lisää. Olen varma siitä, että monet ihmiset eivät tunne Cristiano Ronaldoa ollenkaan. Television Cristiano ei ole se, jonka tunnen, ihan totta. Hänen tapansa tuulettaa maaleja tai jopa puhua on usein toista kuin se, mistä Cristianossa oikeasti on kysymys. Cristiano on ystäviään kohtaan hyvin huomaavainen ja rakastava. 15
Meillä oli tapana syödä seuran asuntolan huoneissa, hänen tai minun. Me söimme myös aamiaista yhdessä koko ajan. Jokaisen makuuhuoneen oli valittava johtaja, ja hänestä tuli sellainen melko nopeasti. Hänen huoneensa oli suosittu, siellä oli aina jotakin menossa. Ja ensimmäiset treenit... et varmasti ylläty. Tai ehkä sittenkin. Hän oli samanlainen kuin nykyään, hän halusi tehdä kaiken, iästään huolimatta. Hän halusi hoitaa vapaapotkut, kulmurit, rankkarit... hän oli vuoden meitä nuorempi ja me ajattelimme: ”Mitä helkuttia sinä haluat?” Ja me suutuimme hänen reaktioistaan ja hänen vaatimuksistaan, mutta päivän päätteeksi huomasimme, että hän oli meitä parempi. Lopulta annoimme hänelle pallon ja katselimme kunnioittaen. Oli paljon helpompi voittaa pelejä hänen kanssaan. Hän oli ilmiömäinen. Cristiano haluaa tehdä historiaa, se on hänen päämääränsä, ja muu on toissijaista. Kyllä, hän haluaa kehittyä, auttaa joukkuettaan ja rikkoa ennätyksiä... Mutta ennen kaikkea hän haluaa tehdä historiaa. Hän haluaa olla paras. Ronaldo treenasi yksin, että hän voisi olla yhtä nopea kuin [Thierry] Henry, joka siihen aikaan oli maailman 16
nopein pelaaja. Me sanoimme hänelle: ”Mitä sinä teet?” Hän vastasi: ”Antakaa minulle kaksi viikkoa, niin olen yhtä nopea kuin hän.” Meillä oli Sportingissa brasilialainen pelaaja nimeltään Andrés Cruz, jolla oli suunnaton lihasmassa. Cristiano näki hänen nostavan 90 tai 95 kiloa ja sanoi: ”Minä onnistun varmasti nostamaan 90.” Hän alkoi harjoitella eikä lopettanut ennen kuin onnistui. Hänen täytyi ajatella: ”Jos hän voi tehdä sen, niin voin minäkin.” Sellainen hän on. Hän teki huoneessaan vatsalihasliikkeitä ja punnerruksia joka päivä. Hän heräsi yöllä ja meni salille ääntä päästämättä. Kaksi tai kolme kertaa viikossa. Hän meni yksin tai otti pari kaveria mukaansa. He hyppäsivät aidan yli kuntosalin pihalle, kiipesivät katolle ja menivät sisään ikkunan kautta. Koska hän piti itseään aivan liian laihana, hän nosti painoja ja juoksi neljäkymmentä minuuttia juoksumatolla. Hän jäi usein kiinni, koska hänellä ei ollut lupaa mennä sinne, ja kuitenkin hän palasi. Hän oli neljäntoista! Hullua! Hän pelasi jo vuotta vanhempien joukkueessa, hänen ei tarvinnut tehdä enempää! Saliin piti asentaa lukot hänen pysäyttämisekseen. Menin lomalla hänen kanssaan Madeiralle muutaman kerran. Cristiano heräsi varhain ja laittoi radiosta tulemaan musiikkia. Sitten menimme ulos syömään, hän eh17
kä treenasi vähän, tai me menimme kävelemään, sitten illalla vähän juhlimista. Ronaldo ei ole koskaan juonut alkoholia; hän ei juo. Sellaisia meidän lomamme olivat. Jalkapallo oli aina mukana, aina, aina, aina. Heräsin aamulla ja hän oli jo pallottelemassa. Potkaisi oikealla jalalla, sitten vasemmalla, sitten oikealla, sitten vasemmalla... Hän meni myös salille ja sanoi: ”Kun minulla on oma talo, annan ensi töikseni rakentaa siihen kuntosalin.” Kukaan ei ajattele niin, että ostaa talon ja hankkii saman tien kuntosalilaitteet [naurua]. Hän juoksi painot nilkoissaan hyvin jyrkästi viettävillä kaduilla. Joskus niissä oli yli 35 prosentin nousu, oli kuumaa... Tai hän laittoi painot ja jalkojaan vahvistaakseen liikkui kuin pelaisi näkymättömällä pallolla. Minä en tehnyt mitään sellaista. Oli liian kuumaa. Me pelasimme kuitenkin jalkapalloa. Hänen kotinsa vieressä oli kenttä. Hän pelasi siellä mielellään omiensa kanssa. He puhuivat niin kuin hän, he olivat tunteneet hänet lapsesta lähtien, he olivat hänen väkeään. Messi ei varmasti ole tehnyt yhtä lujasti töitä kuin Cristiano päästäkseen yhtä pitkälle. Cristianolla on kaksi juttua: niin paljon laatua ja ennen kaikkea suunnaton halu olla paras. Ne ovat lähellä toisiaan. Se joka uhraa eniten aikaa, sitkeyttä ja kovaa työtä saavuttaa lopulta päämääränsä. 18
Tiedätkö mitä? Ronaldo ei ole koskaan tyytyväinen siihen, mitä hän tekee. Hän sanoi niin jopa eilen televisio-ohjelmassa: hänen päämääränsä tänä vuonna on lyödä se minkä hän saavutti viime vuonna. Monet jalkapalloilijat voittavat monia asioita ja sitten rentoutuvat; ei hän. Hän haluaa lisää ja lisää ja lisää. Hän halua rikkoa oman Mestarien liigan maaliennätyksensä ja voittaa uuden Mestarien liigan palkinnon. Hän haluaa voittaa La Ligan uudestaan Real Madridissa, hän on uskomaton. Ja hänellä on jo kaikki, jalkapallossa ja elämässä. Hän ei ole yksi niistä pelaajista, jotka pelaavat kello yksitoista aamulla ja katsovat toisen pelin kolmelta. Hän pitää työstään ja rakastaa jalkapallon pelaamista, hän rakastaa treenaamista, hän rakastaa kehittymistä... mutta ei pelien katsomista. Ai niin, ja jos hän olisi päättänyt pelata pöytätennistä, hän olisi maailman paras. Tai biljardia. Hän on niin hyvä. Hyvin kilpailuhenkinen. Alle 15-vuotiaiden sarjan pojat kävivät katsomassa häntä, kun hän kuului nuorten joukkueeseen. Se oli melkoinen näky. Ronaldosta tuli vähitellen kapteeni. Hänellä ei ollut käsivarsinauhaa, mutta hän oli kapteeni. Kenttä oli hänen kotinsa ja hänen elämänsä. Ja hän tiesi olevansa parempi kuin muut. Joten hän alkoi määräillä toisia. 19
Ajoiko hän joukkuetta kehittymään, vai halusiko hän, että he syöttäisivät hänelle? Olen varma, että jotkut kysyvät tätä itseltään. Vastaus on sekä että [naurua]. Ja että hän saisi enemmän maalintekomahdollisuuksia. Hän halusi aina enemmän. Me johdimme ehkä 4–0, mutta jos toppari syötti taaksepäin, hän huusi: ”Hei, mitä sinä teet? Mennään eteenpäin ja tehdään lisää maaleja!” Kaikki eivät nauttineet siitä, että hän oli niin kilpailuhenkinen. Minulla on eräs ystävä, jolla oli lukemattomia ongelmia Cristiano Ronaldon kanssa. Ricardo Quaresma, joka oli myös akatemiassa, suuttui hänelle usein. Ja he kilpailivat keskenään koko ajan. Jos Ronaldo teki jotakin, Quaresma halusi tehdä saman, mutta he eivät syöttäneet toisilleen. Molemmat olivat hyökkääjiä, toinen vasemmalla ja toinen oikealla. Mutta he syöttivät toisilleen hyvin harvoin. He puhuivat keskenään hyvin vähän. Nykyään he eivät puhu ollenkaan. Minä pelaan keskikentän keskellä ja annan pallon sille joka on parhaassa asemassa, se on minun hommani. Jos syötin Cristianolle, Quaresma voihki, ja jos syötin Quaresmalle, oli Cristianon vuoro valittaa. Ronaldo on hyvin impulsiivinen, hän arvostelee toisia kentällä. Sitä tapahtui usein, hyvin usein [naurua]. ”Mutta mitä sinä haluat? Meillä on vain yksi pallo”, sanoin hänelle. 20
Mutta Ronaldo ei ollut paha poika. Kymmenen minuuttia myöhemmin hän sanoi minulle: ”Mennään ulos syömään.” Kerran meidän oli mentävä pelaamaan Marítimoa vastaan Funchaliin. Cristiano oli kauhean innoissaan siitä, että näkisi perheensä ja lapsuudenystävänsä niin pitkän ajan jälkeen. Hän ei kuitenkaan treenannut hyvin sinä viikkona. Hänen päänsä ei ollut kohdallaan, ja se vaikutti häneen treeneissä. Hän pelasi yksin, ei syötellyt; hän otti pallon ja laukaisi kohti maalia ja tappeli kaikkien kanssa, jotka eivät syöttäneet hänelle... Hän treenasi todella huonosti. Joten valmentaja jätti hänet pois joukkueesta. Cristiano ei voinut uskoa sitä. Hän luki listan neljä kertaa, turhaan. Hän alkoi itkeä, ja itkeä ja itkeä, koska hän ei näkisi omaa väkeään. Hän halusi puhua siitä jollekulle, hän kihisi kiukusta. Opetus oli se, että täytyi treenata hyvin. Riippumatta omasta laadusta tai seuraavasta pelistä oli aina annettava kaikkensa treeneissä. Kuvittele! Hänellä oli mahdollisuus näyttää taitojaan perheelleen, eikä hän koskaan saanut tilaisuutta! Muistiini on painunut eräs hetki, kun hän oli viidentoista tai kuudentoista. Ne pojat, joita oli rangaistu mistä tahansa syystä, joutuivat siivoamaan ruokailuhuoneet ja viemään roskat kadulle pyörillä varustetuilla roskiksilla. 21
Eräänä päivänä oli hänen vuoronsa. ”Ha ha haa, Ronaldo, onko sinulla Ferrari?” Hän vastasi: ”Saat nähdä. Jonakin päivänä olen maailman paras ja minulla on kasapäin Ferrareita.” No, niinhän siinä kävi! En oikein tiedä, miksi häntä arvostellaan enemmän kuin ketään muuta. Ja hänen puolustusmekanisminsa on olla hieman ylimielinen. Luulen että hän ajattelee: ”Helvetti soikoon, viisikymmentä maalia vuodessa ja kaksi Mestarien liigan voittoa, minulla on kaikki ja ihmiset epäilevät silti arvoani. Sanovatko ihmiset, että teen maaleja vain pieniä joukkueita vastaan enkä ollenkaan loppuotteluissa?” En tiedä, se kaikki on aika outoa. Vietin kaikkiaan viisi vuotta Sportingissa. Sitten liityin erääseen Portugalin Segunda B -sarjan joukkueeseen ja sen jälkeen kakkosdivisioonan joukkue Córdoba pestasi minut viiden vuoden sopimuksella. Olin siellä vain kaksi vuotta. Sitten kulutin puolitoista vuotta Guadalajarassa ennen kuin palasin Portugaliin ja täällä olen CD Mafrassa kakkosdivisioonassa. Nykyään juttelen hänen kanssaan pari kolme kertaa kuussa, koska hänellä on oma elämänsä, hän on julkisuuden hahmo eikä ole helppoa löytää aikaa hänen kanssaan. Äitini meni Manchesteriin, kun hän oli siellä ja minä tein samoin Madridissa... Kun hän liittyy maajoukkueen 22
mukaan, tapaamme ja käymme syömässä jos mahdollista. Koska pelaan kakkosdivisioonassa, jos pyydän häneltä kenkiä tai joitakin varusteita, hän antaa niitä minulle saman tien. Kun tapaamme, tuntuu siltä kuin emme olisi koskaan olleet erossa. Aivan kuin hän ei olisi koskaan muuttunut: eikä hän olekaan. Hän vitsailee yhä sääristäni.
23