Yaa Gyasi: Matkalla kotiin

kun u l n ine Ilma

äyte

Yaa Gyasi

Matkalla kotiin Suomentanut Sari Karhulahti

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Effia SINÄ YÖNÄ, JOLLOIN Effia Otcher syntyi fanti-

heimon maiden myskinhajuiseen kuumuuteen, metsäpalo raivosi aivan lähellä hänen isänsä pihapiiriä. Palo eteni nopeasti ja roihusi päiväkausia.

Se eli ilmalla, nukkui luolissa ja piiloutui puihin.

Se poltti kaiken tieltään piittaamatta tuottamastaan hävityksestä, kunnes eteen tuli ašantikylä.

Silloin se hävisi, yhtyi yöhön.

Effian isä Cobbe Otcher jätti ensimmäisen vaimonsa Baaban vastasyntyneen kanssa kahden ja lähti katsomaan, oliko tuli tuhonnut jamssit, seudun asukkaita ravitsevista viljelykasveista kallisarvoisimmat. Seitsemän jamssiköynnöstä oli mennyttä, ja jokaisen menetys oli isku Cobben perheelle. Hän ymmärsi, että muisto loimunnees-

ta ja kadonneesta tulesta vai­noaisi häntä, hänen lapsiaan ja lapsenlapsiaan niin kauan kuin suku jatkuisi. Kun hän palasi Baaban majaan ja totesi Effian – öisen tulipalon tyttären – huutavan suoraa huutoa, hän katsoi vaimoaan ja sanoi: ”Tämän päivän tapahtumista ei puhuta enää koskaan.”

Kyläläiset alkoivat sanoa, että Effia oli syntynyt tulesta ja ettei Baabalta tullut siitä syystä maitoa.

Effiaa imetti Cobben toinen vaimo, joka oli synnyttänyt pojan vain kolme kuukautta aikaisemmin. Aluksi Effia ei huolinut rintaa, ja kun hän sitten alkoi syödä, hänen terävät ikenensä haavoittivat nännejä niin, että Cobben toinen vaimo alkoi pelätä imettämistä. Niinpä Effia laihtui: hän oli pelkkiä lintumaisen pieniä luita ja nahkaa, ja hänen suunsa isosta mustasta onkalosta purkautuva nälkäinen itku kuului kylän joka kolkkaan niinäkin päivinä, jolloin Baaba yritti parhaansa mukaan tukahduttaa sen peittämällä hänen huulensa karhealla kämmenellään. ”Anna tytölle rakkautta”, Cobbe komensi ikään kuin olisi yhtä yksinkertaista rakastaa kuin nos4

taa ruokaa rautalautaselta suuhun. Öisin Baaba uneksi jättävänsä Effian pimeään metsään, jotta Nyame-jumala voisi tehdä vauvalle mitä huvitti.

Effia varttui. Hänen kolmivuotissyntymäpäivänsä jälkeisenä kesänä Baaba synnytti ensimmäisen poikansa Fiifin. Poika oli niin lihava, että joskus kun Baaban silmä vältti, Effia vieritti veljeään maassa kuin palloa. Kun Baaba antoi Fiifin ensimmäisen kerran Effian pideltäväksi, Effia pudotti vauvan vahingossa. Fiifi tömähti majan lattialle takapuoli edellä, kierähti vatsalleen ja katsoi muita vuorotellen osaamatta päättää, itkeäkö vai ei. Hän päätti olla itkemättä, mutta bankua hämmentänyt Baaba nosti kapustansa padasta ja alkoi hakata sillä Effian paljasta selkää. Jokainen isku jätti jälkeensä kuumaa ja tahmeaa bankua, joka poltti ihoa. Baaban lopetettua Effian selkä oli täynnä rakkuloita, ja Effia itki ja huusi. Fiifi keikkui lattialla vatsallaan ja katsoi Effiaa silmät suurina mutta ei päästänyt ääntäkään.

Kotiin tullessaan Cobbe löysi muut vaimonsa hoitamasta Effian palovammoja ja ymmärsi oitis, 5

mitä oli tapahtunut. Hän ja Baaba riitelivät pitkälle yöhön. Effia kuuli heidän äänensä sen majan ohuiden seinien läpi, jonka lattialla makasi vuoroin valveilla, vuoroin kuumehorteessa. Hän näki unta, jossa Cobbe oli leijona ja Baaba puu. Leijona tempaisi puun irti maasta ja paiskasi kumoon.

Puu vastusteli ojentelemalla oksiaan, ja leijona repi ne rungosta yksitellen. Puu alkoi itkeä punamuurahaisia, jotka kulkivat alaspäin pitkin sen kuoren rakosia ja kerääntyivät lammikoksi pehmeään maahan sen latvan ympärille.

Niin perheen elämä alkoi kiertää kehää. Baaba pieksi Effiaa­. Cobbe pieksi Baabaa. Kymmenvuotiaana Effia osasi kertoa jokaisen arpensa historian. Kesällä 1764 Baaba murskasi jamssin mukulan lyömällä häntä sillä selkään. Keväällä 1767 Baaba mursi kivellä hänen vasemman isovarpaansa, joka jäi vinoksi. Jokaista Effian arpea vastasi jokin Baaban arpi, mutta se ei estänyt äitiä hakkaamasta tytärtä ja isää hakkaamasta äitiä.

Tilanne vain huononi Effian varttuessa hehkeäksi kaunottareksi. Kun hän oli 12-vuotias, hä6

nelle kasvoi povi, kaksi rinta­kehästä pullistuvaa mangonpehmeää kumpua. Kylän miehet tiesivät, että pian hänen ensimmäinen vuotonsa alkaisi, ja odottivat, että pääsisivät pyytämään häntä vaimokseen. Baaballe ja Cobbelle alkoi virrata lahjoja. Yksi kylän miehistä oli mestari valuttamaan kookospalmun kukintoperistä mahlaa viiniksi, mutta toinen sai aina kalaa verkoillaan. Kaikki Effian­perheenjäsenet elivät herroiksi hänen kehittyvän naiseutensa ansiosta. Heidän vatsansa ja kätensä eivät olleet koskaan tyhjät.

Vuonna 1775 Adwoa Aidoosta tuli kylän ensimmäinen tyttö, jota kosi brittisotilas. Adwoa oli vaaleaihoinen ja teräväkielinen. Hän hieroi aina aamupesun jälkeen karitevoita koko vartaloonsa rintojen alusia ja jalkoväliä myöten. Effia ei tuntenut häntä kovin hyvin mutta oli nähnyt hänet kerran alasti viedessään Baaban käskystä palmuöljyä hänen majaansa. Hänellä oli sileä ja kiiltävä iho ja upeat hiukset.

Kun sotilas tuli kylään ensi kerran, Adwoan äiti pyysi Effian vanhempia näyttämään miehel7

le kylää sillä välin kun Adwoa laittautui esittäytymiskuntoon.

Effia juoksi vanhempiensa perään ja kysyi: ”Saanko tulla mukaan?” Hän kuuli toisella korvalla Baaban kieltävän ja toisella Cobben myöntävän vastauksen. Isän vastauksen kuullut korva voitti, ja pian Effia seisoi ensimmäisen näkemänsä valkoisen miehen edessä.

Valkoinen mies tarjosi Effialle kättä, ja tulkki sanoi: ”Hän on iloinen siitä, että saa tutustua sinuun.” Effia ei tarttunut käteen vaan meni piiloon isänsä taakse ja tähyili brittisotilasta sieltä.

Sotilaan takissa oli keskellä rivi kiiltäviä kullanvärisiä nappeja. Möhömaha pingotti sen kireälle. Miehen kasvot olivat punaiset, aivan kuin hänen kaulansa olisi palava kanto. Hän oli lihava päästä jalkoihin, ja hänellä oli valtavia hikikarpaloita otsalla ja nenän alla. Effia näki hänet mielessään sade­pilvenä: kelmeänä, märkänä ja muodottomana. ”Hän haluaisi katsella kylää”, tulkki sanoi, ja kaikki lähtivät liikkeelle.

8

Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Effian kotipiha. ”Me asumme näissä majoissa”, Effia sanoi valkoiselle miehelle, joka vastasi typerällä hymyllä vihreät silmät sumeina.

Mies ei ymmärtänyt. Ei vielä sittenkään, kun tulkki oli kääntänyt Effian sanat.

Cobbe piti Effiaa kädestä näyttäessään Baaban kanssa paikkoja valkoiselle sotilaalle. ”Täällä meidän kylässä miehen jokaisella vaimolla on oma maja”, hän sanoi. ”Vaimo jakaa sen lastensa kanssa. Kun mies haluaa viettää yön hänen kanssaan, mies tulee hänen majaansa.”

Sotilaan katse kirkastui hänen kuunnellessaan tulkkausta, ja Effialle valkeni yhtäkkiä, että mies näki kaiken uusin silmin. Näki viimein Effian kodin saviseinät ja olkikaton.

He jatkoivat matkaa kylän halki ja esittelivät valkoiselle miehelle sen torin ja pienet puunrungoista koverretut kalastusveneet, joita miehet kantoivat kävellessään muutamien kilometrien päähän rannikolle. Effiakin pakottautui näkemään kaiken uusin silmin. Hän haistoi sieraimiaan hi9

velevän suolantuoksuisen merituulen, tunnusteli palmun raapivan karheaa kuorta, näki joka puolella ympärillä punaistakin punaisempaa savea. ”Kuulehan, Baaba”, Effia aloitti, kun miehet olivat kävelleet edelle. ”Miksi Adwoa ottaa valkoihoisen sotilaan miehekseen?” ”Siksi että hänen äitinsä käskee häntä tekemään niin.”

Muutamien viikkojen kuluttua valkoinen mies palasi tapaamaan Adwoan äitiä, ja muut kyläläiset kerääntyivät ympärille nähdäkseen, mitä hän tarjosi Adwoasta. Hän oli tuonut viisitoista puntaa morsiamen hinnaksi. Ja kannattanut ašanteilla tavaroita Cape Coastin linnoituksesta. Cobbe komensi Effian­katselemaan takaansa, kun palvelusväki toi Adwoan äidille kankaita, hirssiä, kultaa ja rautaa.

Kotimatkalla Cobbe viivytti Effiaa ja antoi vaimojensa ja muiden lastensa mennä edeltä. ”Ymmärrätkö sinä, mitä äsken tapahtui?” hän kysyi Effialta. Kauempana Baaba otti Fiifiä kädestä. Effian veli oli täyttänyt vasta hiljattain yksitois-

ta mutta osasi jo kiivetä palmuun ilman apuvälineitä. ”Valkoinen mies tuli viemään Adwoan pois”, Effia vastasi.

Isä nyökkäsi. ”Valkoiset asuvat Cape Coastin linnoituksessa. Ne käyvät kauppaa meikäläisten kanssa.” ”Kauppaavatko ne rautaa, hirssiä ja muuta sen sellaista?”

Isä laski käden Effian olalle ja painoi suukon Effian otsalle, mutta kun hän suoristautui, hänen silmiensä ilme oli huolestunut ja hajamielinen. ”Me saamme tosiaan rautaa ja hirssiä mutta joudumme antamaan jotain vastineeksi. Valkoinen sotilas tuli Cape Coastin kaupungista ottamaan Adwoan vaimokseen, ja lisää hänenlaisiaan tulee viemään meiltä tyttäriä. Mutta minä olen suunnitellut sinun varallesi jotain parempaa kuin elämän valkoisen miehen vaimona. Nait oman kylän miehen.”

Samassa Baaba kääntyi, ja Effia kohtasi hänen katseensa. Se oli tuima. Effia vilkaisi Cobbea näh11

däkseen, oliko isä huomannut sen, mutta isä ei sanonut mitään.

Effia tiesi jo, kenet halusi puolisokseen, ja toivoi hartaasti, että vanhemmat valitsisivat saman miehen. Abeeku Badusta tulisi kylän päällikkö isänsä jälkeen. Hän oli pitkä, ja hänellä oli avokadonkiven värinen iho sekä pitkä- ja hoikka­ sormiset isot kädet, joilla hän elehti salamannopeasti aina puhuessaan. Hän oli käynyt Effian kotona neljästi kuukauden kuluessa, ja hänen ja Effian oli määrä aterioida yhdessä myöhemmin samalla viikolla.

Abeeku toi vuohen. Hänen palvelusväkensä kantoi Effian kotipihalle jamssia, kalaa ja palmuviiniä. Baaba ja Cobben muut vaimot lisäsivät puita nuotioihin ja kuumensivat öljyä. Ilmassa leijui voimakkaita tuoksuja.

Aamulla Baaba oli letittänyt Effian tukan. Tehnyt pitkän palmikon keskijakauksen molemmille puolille. Palmikot saivat Effian näyttämään vahvalta ja omapäiseltä pässiltä. Effia oli öljynnyt vartalonsa ennen kuin oli pukeutunut ja pannut kul12

takorut korviin. Hän istui aterian aikana Abeekua vastapäätä ja oli mielissään, kun Abeeku silmäili häntä salaa hyväksyvästi. ”Olitko Adwoan häissä?” Baaba kysyi Abeekulta, kun kaikille miehille oli tarjoiltu ja naiset alkoivat lopulta syödä. ”Olin mutta viivyin vain hetken. On sääli, että Adwoa lähtee. Hänestä olisi tullut hyvä vaimo.” ”Teetkö sinä töitä briteille sitten kun sinusta tulee päällikkö?” Effia kysyi. Cobbe ja Baaba katsoivat häntä terävästi, ja hän painoi päänsä, mutta vilkaistessaan ylös hän näki Abeekun hymyilevän. ”Me teemme töitä brittien kanssa emmekä briteille. Sitä kaupankäynti tarkoittaa. Kun minä olen päällikkö, me edistämme ašantien ja brittien kaupankäyntiä entiseen tapaan.”

Effia nyökkäsi. Hän ei ollut aivan varma siitä, mitä Abeeku tarkoitti, mutta Cobben ja Baaban ilmeistä päätellen hänen oli paras pitää suu kiinni. Abeeku Badu oli ensimmäinen mies, jonka vanhemmat olivat kutsuneet Effiaa tapaamaan.

13

Effia toivoi kiihkeästi, että Abeeku haluaisi hänet, mutta ei tiennyt vielä, millainen mies Abeeku oli ja millaisen naisen tämä tarvitsi. Kun isä ja Fiifi olivat kotona, Effia saattoi kysyä heiltä mitä tahansa. Baaba sen sijaan pysyi vaiti ja olisi suonut Effiankin pysyvän ja oli läimäyttänyt Effiaa, kun Effia oli tiedustellut, ­miksei hän pitänyt tytärtään siunauksena kuten muut äidit. Effia arveli Baaban tuntevan rakkautta tai jotain sen tapaista häntä kohtaan vain silloin, kun hän ei esittänyt kysymyksiä eikä puhunut muutenkaan mitään ja yritti olla huomaamaton. Ehkä Abeeku halusi samaa.

Abeeku oli syönyt kyllikseen. Hän kätteli kaikkia Effian perheenjäseniä ja pysähtyi Baaban eteen. ”Kertokaa sitten, kun Effia on valmis”, hän sanoi.

Baaba painoi kädellä rintaansa ja nyökkäsi vakavana. Cobbe ja muut miehet lähtivät saattamaan Abeekua, ja naiset ja lapset vilkuttivat vieraalle.

Yöllä Baaba herätti majan lattialla nukkuvan Effian. Äidin lämmin hengitys osui Effian korvaan hänen sanoessaan: ”Kun sinun vuotosi al14

kaa, sinun pitää salata se. Et saa kertoa siitä kenellekään muulle kuin minulle. Ymmärrätkö?”

Hän ojensi Effialle palmunlehtiä, joista oli käärinyt pehmeitä rullia. ”Pane rulla sisääsi ja vaihda se joka päivä uuteen. Kun rulla tulee ulos punaisena, sinun pitää kertoa siitä minulle.”

Effia tuijotti Baaban tarjoamia rullia. Hän ei ottanut niitä heti, mutta kohottaessaan katseensa hän näki äidin silmissä jotakin epätoivoa muistuttavaa. Ja koska epätoivo tavallaan pehmensi Baaban ilmeen ja koska se – kaipauksen hedelmä – oli myös Effialle tuttu, Effia teki niin kuin äiti käski. Hän katsoi joka päivä, oliko palmunlehtirulla muuttunut punaiseksi, mutta jokainen niistä tuli ulos vihertävänvalkoisena. Keväällä vanha päällikkö sairastui, ja kaikki tarkkailivat Abeekua silmä kovana nähdäkseen, oliko hän valmis johtamaan kylää. Hän otti kevään mittaan kaksi vaimoa: toinen oli Viisas Arekua ja toinen Millicent, fantinaisen ja brittisotilaan puoliverinen tytär.

Sotilas oli kuollut kuumeeseen ja jättänyt vaimolleen ja kahdelle lapselleen huomattavan omaisuu15

den, jolla nämä saivat tehdä mitä mielivät. Effia rukoili, että kaikki kyläläiset kutsuisivat jonakin päivänä häntä Kaunotar-Effiaksi kuten Abeeku kutsui silloin harvoin, kun sai puhua hänen kanssaan.

Millicentin valkoinen isä oli antanut vaimolleen uuden nimen. Vaimo oli uhkean täyteläinen nainen, jonka hampaat välkkyivät valkoisina yöntummissa kasvoissa. Hän oli päättänyt muuttaa miehensä kuoltua Cape Coastin linnoituksesta kylään. Koska valkoiset miehet eivät voineet testamentata rahaa fantivaimoilleen ja puoliverisille lapsilleen, he jättivät rahansa muille sotilaille ja ystävilleen, jotka antoivat ne vaimoille. Millicentin äiti oli saanut niin paljon rahaa, että oli voinut aloittaa alusta ja hankkia vähän maata. Hän ja Millicent kävivät usein vieraisilla Effian ja Baaban luona, koska kuuluisivat pian samaan sukuun, kuten hän sanoi.

Effia ei ollut koskaan nähnyt yhtä vaaleaihoista naista kuin Millicent oli. Millicentin musta tukka ulottui puoliselkään, ja hänen silmissään oli 16

häivähdys vihreää. Hän hymyili harvoin ja puhui fantien murretta oudon vieraanvoittoisesti käheällä äänellään. ”Millaista linnoituksessa oli?” Baaba kysyi Milli­centin äidiltä eräänä päivänä, kun naiset istuivat nelisin syömässä banaaneja ja maapähkinöitä välipalaksi. ”Siellä oli mukavaa, oikein mukavaa. Valkoiset miehet kyllä pitävät vaimoistaan huolta! Ihan kuin eivät olisi ikinä ennen olleet naisen kanssa. En ymmärrä, mitä niiden englantilaiset vaimot puuhaavat. Sanon vaan, että mieheni katsoi minua kuin minä olisin vettä ja hän olisi tulta, ja joka yö hänet piti sammuttaa.”

Naiset nauroivat. Millicent hymyili Effialle salaa, ja Effia olisi halunnut kysyä, miten Abeeku kohteli häntä, mutta ei uskaltanut.

Baaba nojautui Millicentin äidin lähelle, mutta Effia kuuli silti hänen kysyvän: ”Eikö valkoisilta miehiltä saakin hyvän morsiamen hinnan?” ”Voi kuule, minun mieheni maksoi äidilleni kymmenen puntaa, ja siitä on viisitoista vuot17

ta! Valkoisilta saa tosiaankin hyvät rahat, mutta minä ainakin olen iloinen siitä, että tyttäreni nai fantin. Vaikka joku sotilas olisi tarjoutunut maksamaan hänestä kaksikymmentä puntaa, hänestä ei olisi tullut päällikön vaimoa. Ja mikä pahempaa, hän olisi joutunut asumaan linnoituksessa kaukana minusta. Ei, ei, sinun tyttäresi on paras ottaa mies omasta kylästä, koska siten hän voi jäädä lähellesi.”

Baaba nyökkäsi ja kääntyi Effian puoleen, ja Effia katsoi nopeasti poispäin.

Samana iltana – vain kaksi päivää Effian viisitoistavuotispäivän jälkeen – hänen kuukautisensa alkoivat. Eivät valtameren aaltojen kaltaisena hyökynä, jota hän oli odottanut, vaan pikemminkin pelkkänä norona, joka muistutti samasta majan katon kohdasta yksi kerrallaan putoilevia s­ adepisaroita. Hän siistiytyi ja odotti, kunnes Cobbe oli lähtenyt, ennen kuin kertoi uutisen Baaballe.­ ”Minun vuotoni alkoi”, hän sanoi ja näytti punaisiksi värjäytyneitä palmunlehtiä.

18

Baaba nosti käden suulleen. ”Kuka muu tietää siitä?” ”Ei kukaan”, Effia sanoi. ”Pidä asia salassa. Ymmärrätkö? Jos joku kysyy, onko sinusta tullut jo nainen, vastaat kieltävästi.”

Effia nyökkäsi. Hän kääntyi ja teki lähtöä, mutta eräs kysymys poltti häntä kuin vatsanpohjassa hehkuvat hiilet. ”Miksi?” hän kysyi lopulta.

Baaba tunki sormet Effian suuhun, nipisti hänen kielenkärkensä terävien kynsiensä väliin ja veti sen ulos. ”Kuka sinä olet kuulustelemaan minua? Ellet tee niin kuin sanon, pidän huolen siitä, ettet puhu enää ikinä.” Baaba päästi irti, ja Effian suussa tuntui lopun iltaa veren maku.

19