KAIKKI LAPSET LUONTOON!

Moni lapsi ja perhe jää sivustakatsojaksi, kun muut suuntaavat ulkoilemaan. Tätä vastaan taistelee Malike-toiminta, yksi Partioaitan viime vuoden Ympäristöbonus-kohteista. Konsta perheineen näyttää, että sopivan apuvälineen avulla polku on auki kaikille.

Aurinko saa mustikanvarvut hohtamaan vaaleanvihreinä. Molemmin puolin polkua aaltoilee järvi, ja ympäröivää männikköä koristavat palleroporonjäkälät ja hopeanharmaat kelot.

Polulla kahisevat viidet askelet – ja yksi rengas pyörii neulasmatolla yli pienten oksanpätkien. Kähkösten perhe on retkellä Kuhmon Kieverrysjärvillä. Maastokärryssä kulkee perheen esikoinen, Konsta, jolla on alaraajapainotteinen cp­vamma. Hän ei pysty kävelemään, vaan liikkuu arjessa pyörätuolilla. Myös hienomotoriikassa on haasteita ja näkökentässä puutteita.

Retken alussa kolmivuotias Elsa kulkee tomerasti etummaisena. Hänen perässään kävelevät kahdeksanvuotias Kerttu ja vuotta vanhempi Kaarle. Kun Elsa runsaan kilometrin päästä väsähtää ja pääsee selkärinkkaan, Konsta virnistää: – No nytkö naurattaa, kun pääset isin selkään! Samassa lapsenkantorinkassa Konsta kulki monet retket nuorempana ja kevyempänä.

Konsta on reipas, ujostelematon ja sinnikäs kuudesluokkalainen. Hän on pitänyt koulussa aamunavauksia, ja viime aikoina hän on innostunut kuvaamaan ja editoimaan videoita kännykällään. Ehkä hänellä on tulevaisuudessa oma Youtube­kanava.

Välillä toki harmittaa, kun omat jalat eivät toimi. Mutta maastokärryn kanssa Konsta pääsee retkille sinne, minne muutkin. Joelette­maastokärry on perheellä lainassa Kehitysvammaisten Tukiliiton Malike­toiminnan kautta. Maliketoiminta oli myös yksi Partioaitan 365­klubin Ympäristöbonus­ohjelman viidestä lahjoituskohteesta vuonna 2022.

Nimi Malike tulee sanoista matkalle, liikkeelle, keskelle elämää. Ja tätä kärry todella tarkoittaa. Konstan äiti Maria kertoo, että koko perhe pitää luonnosta ja ulkoilusta.

– Kun näimme Joeletten ensi kerran, tiesimme heti, että tämä on meidän perheemme tarkoituksiin sopiva. Unelmatilanne olisi omistaa kärry, mutta sellaiseen ei ole varaa. On hienoa, että Malikelta voi vuokrata.

Kärryssä istutaan katse menosuuntaan ja niin korkealla, että ympärille ja eteen näkee hyvin. Maria on vetojuhtana ja isä Kari työntää ja ohjaa takaa. Polun yli kaatuneet kelot eivät perheen menoa tänään hidasta, sillä kärryn iso rengas ylittää esteet vaivatta. – Vähän vain pompauttaa puunrungolta laskeutuessa, Konsta kertoo hymyillen.

– Tässä on niin pehmeä penkki ja hyvät jouset, että ei tärise.

Kari kertoo, että oikeastaan vain oikein kivikkoiset polut ja hyvin jyrkät mäet ovat raskaita maastokärryn kanssa. Konstalle ne eivät ole hankalia, mutta vetäjälle ja työntäjälle tulee hiki. Maria naurahtaa.

– Sellaiselle jos lähdetään, määränpäässä pitää olla tosi hyvät maisemat!

KOULUN PIHASTA METSÄPOLUILLE

Kehitysvammaisten Tukiliiton Malike­toiminta syntyi 25 vuotta sitten vaikeasti vammaisten lasten perheiden tarpeesta päästä liikkumaan ja osallistumaan yhteiskuntaan kuten muutkin. Edelleen ja lasten turvaistuimista. Sittemmin apuvälineet ovat kehittyneet, mutta tarve on yhä entisellään. tavoite on sama: saada vaikeasti vammaiset lapset pois sivustaseuraajan roolista.

– Pyörätuoli on yleensä ainoa liikkumisen väline, joka terveydenhuollosta myönnetään.

Teron mukaan monet perheet joutuvat taistelemaan saadakseen pyörätuolin lisäksi edes rattaat, joilla pystyisi liikkumaan ympäri vuoden, myös lumiseen aikaan.

– Ihan arjen liikkumisessa ja ulkoilussakin on haasteita – saatikka sitten, että olisi apuvälineitä, joilla pääsisi poluille.

Monet vaikeasti vammaisten lasten liikkumiseen tarvitsemat välineet maksavat tuhansia euroja. Ilman tukia useimpien perheiden onkin mahdoton niitä hankkia. Maliken kursseilla, retkillä ja muissa tapahtumissa perheet pääsevät kokeilemaan erilaisia välineitä, ja järjestön kautta niitä saa vuokralle. Partioaitan Ympäristöbonuslahjoituksen avulla Malike pystyy hankkimaan muutamia lisävälineitä.

– Ne antavat kokeilu­ ja osallistumismahdollisuuksia vuosien ajan, Tero sanoo.

TOTEUTUVATKO LASTEN OIKEUDET?

Viime vuonna uutisoitiin tapauksesta, jossa 12­vuotias poika ei päässyt mukaan luokkaretkelle katsomaan kalliomaalauksia. Yhdenvertaisuusvaltuutettu totesi koulun syyllistyneen syrjintään, minkä seurauksena kunnan oli maksettava korvauksia.

– On hyvä, että joku rohkenee nostaa asian esiin, Susanna Tero sanoo.

Hänen mukaansa tietämättömyys ja asenteet ovat yhä iso ongelma varhaiskasvatuksessa ja opetustoimessa, vaikka yhdenvertaisuudella on vahva perusta laissa ja ihmisoikeuksissa.

– Ei ajatella, että kaikkien tarvitsisi päästä mukaan kaikkeen toimintaan. Tietenkään ihan kaikkeen ei ole mahdollista osallistua samalla tavalla, mutta soveltaen, hän sanoo.

Tero toivoo, että kunnat hankkisivat välineitä esimerkiksi yhteishankintoina varhaiskasvatuksen sekä liikunta­ ja opetustoimen kesken. Maliken kotipaikkakunnalla Tampereella opetustoimi hankki vastikään välineitä, jotka ovat kaupungin kaikkien koulujen käytössä.

– Lapsilla on paljon ulkopuolelle jäämisen kokemuksia niin päiväkodeissa, kouluissa kuin perheiden arjessakin. Ilman sopivia välineitä esimerkiksi pyörätuolissa oleva lapsi saattaa joutua jäämään koulun pihaan tai kotiin muiden lähtiessä metsäretkelle, sanoo johtava asiantuntija Susanna Tero.

Maliken syntyaikoina sopivia liikkumisen välineitä rakennettiin muun muassa kottikärryistä

Vaikeavammaiset lapset jäävät helposti näkymättömäksi ja huomaamattomaksi ryhmäksi. Etenkin, jos lapsella on liikuntavamman lisäksi vaikea puhevamma tai ymmärryksen vamma, he eivät pysty tuomaan toiveitaan julki tai vaatimaan oikeuksiaan.

– Tästä huolimatta heillä on samalaisia tarpeita kuin muillakin lapsilla päästä tutkimaan ympäristöä. Mutta he tarvitsevat siihen tukea, Tero sanoo. Esimerkiksi metsäpolku erilaisine tuoksuineen ja tuntemuksineen on aivan toisenlainen ympäristö kuin vaikka koulun piha, jossa lasta saatetaan työntää vuodesta toiseen ympyrää. saattaneet löytää aivan uuden harrastuksen ja voivat tehdä perheenä asioita, jotka eivät aiemmin olleet mahdollisia.

– Nämä lapset eivät myöskään pääse näyttämään niitä voimavaroja ja taitoja, joita heillä on, Susanna Tero sanoo.

Monesti Maliken toimintaan osallistuneet perheet kertovatkin, etteivät olisi ikinä uskoneet, kuinka pitkään lapsi esimerkiksi jaksoi kannatella päätään metsäretkellä, jossa vireystaso on aivan toisenlainen kuin arjessa. Itkuinen tai kipuisen oloinen lapsi puolestaan saattaakin olla retkellä tyytyväisen oloinen.

– Kaikilla lapsilla on luontainen tarve osallistua. Meidän aikuisten tehtävä on mahdollistaa, että heidän oikeutensa toteutuvat.

RETKEILYN RIEMUA KUHMOSTA KOLILLE

Juolungansalmen laavulla Kähköset pitävät lounastauon. Metsäpalovaroituksen takia nuotiota ei voi sytyttää, mutta repuista löytyy voileipiä, mehua, kaakaota ja aamulla leipomosta haettuja voisilmäpullia.

Lasten kanssa retkeillessä tunnelma pysyy iloisena, kun verensokerin lasku ei pääse aiheuttamaan kiukkua. Tämä onkin yksi Karin vinkeistä muille vastaavassa tilanteessa oleville perheille.

– Hyvin harvoin on sellaista lasta, etten minä vieraana ihmisenäkin havaitsisi jotain muutosta, hymyn väreitä ja vireystilan muutosta. Nämä lapset harvoin pääsevät kokemaan myöskään sellaisia asioita kuin että tulee hiki tai syketaso nousee.

Teron mukaan moni perhe kertoo apuvälineiden mullistaneen heidän elämänsä. He ovat

– Eikä pidä tehdä liian tarkkoja suunnitelmia, vaan nauttia sellaisista ja sen mittaisista retkistä kuin kulloinkin päästään tekemään.

Ja onneksi on olemassa apuvälineitä. Kähköset saivat aikanaan jo neuvolasta vinkkejä apuvälineisiin, mutta maastokärryyn he tutustuivat vasta pari vuotta sitten, kun Kehitysvammaisten Tukiliitto järjesti lähiseudulla toimintavälineiden esittelypäiviä.

Kari kertoo, että he ovat hyödyntäneet myös tavallista polkupyörään kiinnitettävää vetokärryä.

Kärryyn saa mahtumaan Konstan pyörätuolin, ja sitä on vedetty niin pyörällä teitä pitkin kuin jalkapelillä leveitä tasaisia polkuja.

Kähköset tekevät retkiä myös esteettömiin retkikohteisiin, joihin pääsee pyörätuolilla.

– Se vähän harmittaa, että esteettömät reitit ovat niin lyhyitä. Maastokärryllä pääsee oikeasti kokemaan kokonaisen reitin eikä tarvitse kääntyä takaisin siitä, missä esteetön leveä reitti päättyy, Maria sanoo.

Kuhmossa on muutama esteetön reitti, mutta maastokärry laajentaa retkikohdevalikoiman jo kotikunnassa kymmeniin.

Kieverrysjärven reitti kiertää viiden kauniin erämaajärven ympäristössä. Hieman juurakkoisen ja kivisen metsäpolun lisäksi reitillä on pitkospuuta ja pehmeämpi sammalpeitteinen osuus.

Maastokärryn kanssa kulku käy normaalia patikointivauhtia kaikilla näillä alustoilla.

Kähköset retkeilevät kotikaupunkinsa lisäksi muuallakin. Hossan kansallispuiston avajaisissa

Konsta oli yksi kutsuvieraista: Hossassa panostetaan vahvasti liikuntaesteisten palveluihin.

Konsta kertoo, että hän sai kokeilla presidentti

Sauli Niinistölle lahjoitettua virveliä ennen kuin valtionpää ehti kalastuslaiturille. Hän pääsi myös juttelemaan presidentin kanssa.

Kärryn kanssa perhe on käynyt Kuusamossa katsomassa kaukonäkymiä Konttaiselta, Rukan huipulta ja Juhannuskalliolta. Seuraavaksi suunnitelmissa siintää Koli, ja Jäämerikin houkuttaa.

Maria kannustaa muita vastaavassa tilanteessa olevia kartuttamaan kokemusta omassa lähiympäristössä ja lähtemään ennakkoluulottomasti maastoon. Konstan mukaan parasta retkeilyssä on retkeily itse – ja eväät.

– Luonto on niin kaunista, ja aina kannattaa kokeilla kaikkea.

Yksi Viidest Lahjoituskohteesta

Prosentti kaikista 365-klubin jäsenten Partioaitassa tekemistä ostoista ohjataan hyväntekeväisyyteen Ympäristöbonuksena. Vuonna 2022 kokoon kertyi 149 000 euron lahjoituspotti, jonka jakoivat Kehitysvammaisten Tukiliiton lisäksi Luonnonperintösäätiö, Mielenterveyden keskusliitto, Suomen luonnonsuojeluliitto sekä Pidä Saaristo Siistinä ry. Kunkin saama lahjoitus oli noin 30 000 euroa.

Tämän vuoden kohteet löydät sivulta 89.

Isä Karin selässä oleva lapsenkantorinkkakin oli retkellä tarpeen: perheen pienimmäinen, Elsa, istui välillä kyytiin.