Loimaan kylät -sydän juurillaan.

Page 1

LOIMAAN KYLÄT

-SYDÄN JUURILLAAN

LOIMAAN KYLÄT RY:N JULKAISU 2023

VASTUSTAMATTOMAT

Elämä Loimaan kylissä on mehevää, hyvää ja todellista.

Kiemurtelevat joet, kasvua tuoksuvat maat, päättymättömät, elämää kuhisevat metsät, huolenpidosta ja ikiaikaisesta taidosta laulavat pellot, historiaa humisevat kylien keskukset, vanhat rakennukset ja uudet kodit rinta rinnan kylänraittien varsilla.

Loimaan kylät ovat kukin omia yksilöitään omine tunnusmerkkeineen ja identiteetteineen. Kuten ihmisiä, niitä on mahdoton niputtaa yhden, kaiken kattavan termin alle. Ne ovat kutsuvia, juroja, viehättäviä, houkuttelevia, nauravia, vähäpuheisia, vieraanvaraisia, sosiaalisia ja omista asioistaan huolehtivia yhtä aikaa, kaikissa variaatioissaan ja jokaisessa sateenkaaren värissä.

Kyliä yhdistää sitoutuminen paikkaan ja sen mukana tavalla tai toisella myös yhteisöön.

Valitsemalla kylämme me valitsemme myös paikan,

johon rakentaa kodin, joka parhaassa tapauksessa on koti myös seuraavalle ja sitä seuraavalle sukupolvelle. Valitsemme tukea toinen toisiamme, jotka olemme valinneet saman kylän, samat haasteet mutta myös samat arvot, saman kunnioituksen maata, paikkaa ja yhdessä toimimista kohtaan.

Kylissä kukoistaa luontainen yhteisöllisyys; ei tarvitse osallistua viralliseen kylätoimintaan voidakseen tervehtiä naapuria, lainata ruohonleikkuria rikkimenneen tilalle, poiketa omenankeruuavuksi tarpeen tullen, ottaa huomioon se saman kujan tai kylän asukas kanssaihmisenä ja saman pallon tallaajana.

Kylissä välitetään. Etenkään tänä maailmanaikana ei sille välittämiselle voi mitata hintaa.

Tervetuloa asumaan Loimaan kyliin, joissa opitaan katsomaan kohti, ei ohi.

kyläelämään rakastunut jo vuodesta 2011

Susanna Lehtimäki kylägraafikko

Hurmaavan jokivarren kylätaajama täynnä historiaa ja arkipäivän iloisia kohtaamisia.

ALASTARO Läntisen Loimaan keskus

Kyläkeskus Loimijoen rannalla

Alastaro on entinen kunta Varsinais-Suomessa ja se on nykyään osa Loimaan kaupunkia. Alastaron entisten kuntarajojen mukaan mitattuna kylän pinta-ala on 258,12 km². Vuonna 2020 asukkaita entisen kunnan alueella oli postinumeroalueittain Alastaro keskuksessa 1727, Ylhäisissä 79, Tammiaisissa 253 ja Virttaalla 436.

Parasta pienessä kylässämme on ehdottomasti alastarolainen yhteishenki. Täällä on paljon yritys-, yhdistys- ja harrastustoimintaa.

Alastaron luonnonympäristöä hallitsee sen alueen keskiosissa Kokemäenjoen suurin sivujoki, puhdas ja uimakelpoinen Loimijoki. Kylässä sijaitsee myös lähes koko maassa tunnettu Kanniston kotieläintila maalaismajoituksineen.

Alastaron Nuorisolava

Alastaron kyläyhdistys järjestää vuosittain tapahtumia, joiden yhtenä keskipisteenä on yhdistyksen omistama tanssilava. Alastaron Nuorisolava sijaitsee kirkonkylän tuntumassa idyllisellä paikalla luonnon keskellä. (Pakilantie 7, 32440 Alastaro).

Tanssilava on perinteinen pyöreä. Rakennuksesta löytyy myös kahvilatila ja sisävessat. Lavaa vuokrataan niin yksityisille kuin yrityksille ja yhdistyksillekin erilaisten tilaisuuksien järjestämistä varten. Kannattaa käydä tutustumassa!

Palveluja ja perinteitä

Pienestä koostaan huolimatta Alastaron palvelukattaus on toimiva. Alastaron Kirkonkylän koulu on n. 120 oppilaan viihtyisä alakoulu. Lähiseudun asukkaita varten kylältä löytyy myös Alastaron kirjasto, terveysasema, Alastaro-halli kaikenlaiseen liikkumiseen, urheilukenttiä, kauppoja sekä Alastaron lumoava puukirkko. Asuminen täällä on hyvää, mukavaa, edullista ja vaivatonta. Tervetuloa viihtymään ja jäämään!

Lue lisää osoitteessa alastarokylat.fi

Vahvat teatterijuuret, yhteisöllisyys ja elävä kyläperinne.

Toimeliaat naapurikylät

HAARA JA ONKIJOKI

Kyläyhteisö kauniissa maalaismaisemassa

Haaran ja Onkijoen kylät sijaitsevat liikenteellisesti loistavalla paikalla, seitsemän kilometriä Loimaan kaupungista, Hirvikoskelta ja Metsämaalta ja vain muutama kilometri 9-tieltä. Idyllisen maalaismiljöön historiallisina ja maisemallisina maamerkkeinä ovat Aittamäen kartano ympäristöineen sekä Haaran kylän edelleen tiiviisti asuttu kylätontti kauniine kivisiltoineen.

Kylillä on paitsi vanhaa asutusta myös paljon nuoria, maaseudun rauhaan muuttaneita lapsiperheitä. Alueella on markkinoilla vanhoja, hyväkuntoisia taloja ympäristöineen. Myös omakotitontteja löytyy niistä kiinnostuneille.

Kylätalo ja Pääskynpesä toiminnan keskuksina

Kyläyhdistyksemme on toiminut jo yli 20 vuoden ajan ja kyläläisten voimin on toteutettu monia yhteistä hyvinvointia tukevia hankkeita. Kyläyhdistys on hankkinut ja kunnostanut yhteiseksi kokoontumispaikaksi Kylätalo Kerttulan. Suurempien tilaisuuksien järjestämistä varten ja kylän monien yhdistysten tarpeisiin rakennettiin 2000-luvun alkuvuosina kylähalli Pääskynpesä

Yli 300-neliöinen Pääskynpesä laajoine piha-alueineen toimii ympärivuotisesti harrastus-, tapahtuma-, ja juhlapaikkana. Tilaa vuokrataan juhliin niin kyläläisille kuin muillekin halukkaille ja se on mahdollista saada käyttöönsä koko viikonlopuksi. Piha-alueella on myös aidattu leikkikenttä kioskeineen. Kyläyhdistyksen tontilla on lisäksi hyvän matkaa hoidettua peltomaata, jossa kasvaa viljaa kesäisiä perinnenäytöksiä varten. Pellosta on myös mahdollista vuokrata itselleen viljelypalsta esimerkiksi perunanviljelyyn kotitarpeeksi.

Luovuus valloilleen kylätoiminnassa!

Haaran-Onkijoen kyläyhdistyksen toimintaa on rikastuttanut koko sen olemassaolon ajan aktiivinen harrastajateatteritoiminta. Periaatteena on ollut, että kaikki halukkaat pääsevät näyttelemään, ja yhdessä on suunniteltu ja toteutettu upeita ja valtakunnallisestikin kiiteltyjä näytelmäteoksia. Paikallishistoriasta aiheensa ammentavat näytelmät on kaikki käsikirjoitettu varta vasten monipuolista ja -lukuista näyttelijäkaartiamme varten.

Toive tuoreista ideoista ja uusista ihmisistä mukaan toimintaan on jatkuvasti vireillä ja kaikki ovat tervetulleita mukaan. Kylähalli ympäristöineen antaa hienot mahdollisuudet monenlaiseen harrastustoimintaan!

Ajankohtaista tietoa toiminnasta löytyy kotisivuiltamme www.haara-onkijoki.fi sekä Facebookissa.

Monipuoliset mahdollisuudet ja keskustan palvelut käden ulottuvilla.

Loimaan suurin kylä

HIRVIKOSKI

Hyvien yhteyksien Hirvikoski

Hirvikoski on vanhan Loimaan kunnan keskustaajama ja sijaitsee vain vajaan viiden kilometrin päässä Loimaan keskustasta. Kulkuyhteyksien kannalta Hirvikoski sijaitsee hyvällä paikalla, sillä maanteitä pitkin Hirvikoskelta on suora kulkuyhteys Loimaan keskustaan, Metsämaalle, Oripäähän ja Niinijoelle sekä aina Alastarolle ja Virttaalle asti. Hirvikoski onkin Loimaan kartalla aivan keskeisellä paikalla.

Liikunnallinen Hirvikoski

Hirvikoski tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet monipuoliselle liikkumiselle ja harrastamiselle. Hirvihovin liikuntakeskuksessa on monipuoliset sisäliikuntamahdollisuudet kamppailulajeista joukkueurheiluun ja Hirvihovia ympäröivä urheilukentän alue tarjoaa puitteet kesäisin yleisurheilulle, tennikselle ja beachvolleylle sekä talvisin mm. luistelulle ja jääkiekolle.

Jos kokee vesiurheilun tärkeäksi, uimista voi harrastaa Vesihovin uimahallissa. Jos pitää luonnonvesissä uimisesta, siihen tarjoutuu mahdollisuus Loimijoen rannalle rakennetulta kyläyhdistyksen laiturilta. Jokea pitkin on mahdollista soutaa ja meloa aina Alastarolle asti.

Keskeisellä paikalla sijaitseva ja kulttuurihistoriallisesti merkittävä Kirkkokallion alue ilahduttaa kesäisin lenkkeilijöitä ja talvisin hiihtäjiä. Pyöräilijöiden ja muun kevyenliikenteen riemuna on yhtenäinen kevyenliikenteenväylä, jota pitkin pääsee aina kaupungin keskustaan saakka.

Hirvikosken alueella toimii useita urheiluseuroja ja yhdistyksiä, joiden kautta on helppo päästä kiinni harrastamisen maailmaan. Mahdollisuuksia siis on vaikka kuinka paljon.

Palveleva Hirvikoski

Hirvikoskella on kattava palveluverkosto, johon kuuluu mm. laadukkaat opetus- ja sivistyspalvelut. Hirvikosken yhtenäiskoulu tarjoaa opetusta kaikille peruskoulun luokka-asteille. Lisäksi sivistyspalveluita täydentävät Evankelisen kansanopiston ja kirjaston palvelut. Syksyllä 2022 Hirvikoskelle avautui 4-ryhmäinen Hirvimetsän päiväkoti koululaisten aamu- ja iltapäiväkerhoineen alueen lapsiperheiden iloksi.

Hirvikoskella sijaitsee palveleva K-market, joka tekee aktiivista yhteistyötä alueen yhdistysten ja muiden toimijoiden kanssa. Kylän asukkaita palvelee lisäksi parikin ruokaravintolaa.

Tervetuloa Hirvikoskelle!

Perinnemaisemissa, maaseudun rauhassa, mutta aivan valtatie 9:n ja

Loimaan keskustan tuntumassa.

Yhdessä enemmän!

KARHULAPILTOLA

Karhula ja Piltola muodostivat jo satoja vuosia sitten kaksikyläisen jakokunnan, eli niillä oli muun muassa yhteisiä metsä-, niitty- ja kalastusalueita.

Vaikka alue jaettiin kylien kesken ja kumpikin kylä sai omat metsäalueensa -jo joskus ennen Isojakoa 1700-luvulla- kylissä on totuttu tekemään yhteistyötä jo satoja vuosia, peräti 1300-1400-luvuilta asti.

Paljon kylissä onkin yrityksiä ja monista yhdistyksistä aktiivisesti toimivat kyläyhdistyksen lisäksi esimerkiksi Loimaan Eteläinen Maamiesseura, Loimaan Eteläiset Maatalousnaiset ja Kurkijoen Marttayhdistyksen AromäenPiltolan toimintaryhmä. Myös pyhäkoulua pidetään ja vietetään Ristinjuhlaa.

Nähtävääkin riittää, sillä taiteilija Alpo Jaakolan Patsaspuiston ja Sarren evakko- ja kotimuseon lisäksi Suomen Maatalousmuseo Sarka sijaitsee alueella.

Lisäksi Ysitien Karhulan risteyksen tuntumassa, eli ikiaikaisessa Karhulan kylän keskustassa sijaitsee vanhaa 1600-luvun rakennusperinnettä, kuten Tohna tuulimyllyineen sekä Hakkinen.

Kylissä parasta on yhteisöllisyys: kaikki tuntevat toisensa ja naapuria autetaan tarpeen tullen. Kyläyhdistyksen jäsenten yhteinen WhatsApp-ryhmä helpottaa yhteydenpitoa esim. silloin, kun kissa on karkuteillä.

Piltolan Pikkupirtti

Kyläyhdistyksen ylläpitämä viihtyisä Pikkupirtti sijaitsee vanhan Maamiesseuran talon pihapiirissä ja sitä ympäröi rauhallinen maaseutu. Edullisella vuokralla tila on ollut käytössä mm. Martoilla, Maa- ja Kotitalousnaisilla, Tupperware- ja vauvakutsuilla, partiolaisten koloyönä sekä syntymäpäivä- ja rippijuhlissa.

Istumatilaa pirtin pöytien äärellä on n. 25 henkilölle, lisäksi penkki- ja sohvatilaa. Sisä-WC, keittiö (hella, uuni, jää/pakastinkaappi, mikro, kahvinja vedenkeitin) astiastoineen ja avara kokoustila. Pihalle mahtuu helposti 10 autoa ja enemmänkin.

Kyläasumista, yhteisöllisyyttä ja kyläkoulu vain kivenheiton päässä

Loimaan keskustasta itään.

Joen, suon ja mäkien kylä

KAUHANOJA

Kyläkoulun Kauhanoja

Kauhanoja on aktiivinen maaseutukylä, joka on lähellä Loimaan kaupungin keskustan palveluita. Kylässämme toimii kyläkoulu, jossa on luokat 1- 6, päiväkoti sekä eskari. Koulun tiloissa on myös kuntoilutila, jota kyläyhdistys ylläpitää.

Koulun pihalta löytyy lähiliikunta-areena, joka tehtiin kylätoimikunnan toimesta Leader-avustuksen ja talkootyön turvin.

Kyläyhdistys pyrkii toimimaan aktiivisesti ja järjestämään tapahtumia yhdessä muiden alueen toimijoiden kanssa esim. koulun vanhempainyhdistys, Loimaa-seura ja Kauhanojan-Joenperän erämiehet

Ulkoilmaihmisen Kauhanoja

Talvisin kylältä löytyy hyvät harrastusmahdollisuudet. Mannisissa on valaistu hiihtolatu sekä muuta latuverkostoa. Joinain talvina myös Eksyssuolla on ladut ja kuutamohiihto, ja myös Loimijoen jäälle tehdään ladut mahdollisuuksien mukaan.

Ilta-aikaan valaistut hyppyrimäki ja pulkkamäki löytyvät myös. Näiden välimaastossa sijaitsee grillikatos, missä on mukava syödä eväitä ja istuskella.

Koulun pihalla on luistelujää ja kaukalo.

Kesäisin Kauhanojalla pääsee nauttimaan lenkkeilystä rauhallisessa maaseutumaisemassa tai Mannisten kuntoradalla

Kesällä Loimijoen rannassa olevalla uimapaikalla on mukava käydä uimassa tai kalastamassa, ja myös melontaan on mahdollisuus. Kirkkoveneilyäkin on mahdollista päästä kokeilemaan kyläläisten kanssa.

Tervetuloa tutustumaan meidän kylään.

www.kauhanoja.fi

Metsäretkien, Kojonjoen koskien, heinän, hevosentuoksun ja vahvan yrittämisen kylä.

Monien polkujen luontokylä

KOJONKULMA

Joenvarren Kojonkulma

Kojonkulma on noin viidensadan asukkaan vireä kylä, jonka maisemaan kuuluu olennaisena osana kylän halki virtaava Kojonjoki. Joki koskineen tarjoaa mahdollisuuden kesäisille seikkailuille sekä puitteet vesiurheiluun kuten vaikkapa kalastamiseen, melontaan, veneilyyn ja uimiseen. Kojonkulman satamasta löytyy vene ja kanootteja kaikkien yhteiseen käyttöön.

Luontoelämyksiä voi kokea myös Korkeusvuoren luontoreitillä ja näkötornissa sekä läheisellä laavulla. Metsästysseuran kota on kyläläisten käytettävissä ja metsästysmajaa voi vuokrata pienempiin juhliin. Harrastusten ja kohtaamisten Kojonkulma

Seuraintalo Kojontupa on monien kylätapahtumien keskuspaikka. Siellä sijaitsee myös kylän pieni erikoisuus Huussikirjasto, mikä toimii tuo tullessas, vie mennessäs -periatteella. Elokuinen Elotori on muodostunut perinteeksi, joka kerää kävijöitä kauempaakin toimien samalla nykyisten ja entisten kyläläisten kohtaamispaikkana.

Kojonkulmalta löytyy laadukkaat puitteet ratsastuksen harrastamiseen. Punkin talli on SRL:n laatutalli, jossa on mm. lämmin maneesi, valaistu kenttä sekä mahdollisuudet maastoratsastukseen.

Monipuolisesta kurssitarjonnasta löytyy vaihtoehtoja kaiken ikäisille harrastajille.

Hienon yhteistyön tuloksena Kojonkulman vanhan koulun yhteyteen rakennutettu monitoimitila/liikuntahalli Ahjo on kyläläisten aktiivisessa käytössä ympäri vuoden.

Tutustu rakkaaseen kyläämme osoitteessa kojonkulma.fi.

Kristallinkirkkaan tekojärven, kuuman rantahiekan ja vireän

yhteisöllisyyden kyläkeskus.

Maailman makein

MELLILÄ

Maailman makeimmassa kylässä

Mellilä on 1200 asukkaan vireä kylä 60 kilometriä Turusta pohjoiseen. Kylää halkoo TurkuTampere-junarata. Vehreässä maaseutuympäristössä pellot hallitsevat tasaista maisemaa, jonka keskellä mutkittelee Niinijoki. Keskeisiä maamerkkejä ovat kirkasvetinen Melliläjärvi sekä puukirkko 1800-luvulta. Meiltä löytyy paljon alkutuotantoa lihoista eri viljoihin, kasviksiin ja marjoihin - myös luomutuottajia.

“Meillä näet ja koet aitoa maalaismaisemaa tuoksuineen ja äänineen, asut edullisesti ja väljästi saat lapset päiväkotiin ja kouluun omalle kylälle. Löydät myös lähipalveluina kaupan, pankin, apteekin sekä kirjaston. Pääset halutessasi mukaan moninaisiin yhdistyksiin ja harrastuksiin, joita on leikki-ikäisestä eläkeläisiin tai nautit vain luonnonrauhasta - valinta on sinun. Juuret vahvasti saviseudun mullassa ja luonto sydämessä on hyvä elää!”

Lapsille ja lapsiperheille löytyy kaikki tarpeellinen omalta kylältä, kuten päiväkoti Melli esiopetusryhmineen sekä Asemanseudun koulu 1.-6. vuosiluokille. Koululla järjestetään aamu- ja iltapäivätoimintaa ja vähän vanhempia lapsia palvelee monipuolinen nuorisotila. Koululla toimii vireä vanhempainyhdistys, joka mahdollistaa retkiä ja tapahtumia oppilaille. Keskustasta löytyy Seurakuntatalon puiston leikkikenttä, jonka välineet päivitettiin kesäksi 2019. MLL:n Mellilän yhdistys toimii paikallisesti lasten, nuorten ja perheiden hyväksi järjestämällä tapahtumia ja toimintaa. Partiolippukunta Mellilän Menninkäiset tarjoaa partiotoimintaa ja -leirejä kaikenikäisille.

Melliläjärvi on kirkasvetinen uimarien suosima tekojärvi, jonka ympäristö tarjoaa monia mahdollisuuksia liikkua ja viettää aikaa. Järvellä on uimahyppytorni sekä huoltorakennukset, joissa pukukopit, wc-tilat ja kesäaikaan myös kioski. Melliläjärven ympäri kiertää pururata sekä täysimittainen 18-väyläinen frisbeegolfrata. Keskustan tuntumassa on lähiliikuntapaikka sekä kaupungin ylläpitämä kuntosali.

Melliläpäivää vietetään aina heinäkuun alussa ja se on kylän suurin tapahtuma kooten yhteen nykyiset kuin entisetkin melliläläiset. Päivän järjestää Mellilän

Kyläyhdistys yhteistyössä muiden paikallisten yhdistysten kanssa. Heinäkuussa juostaan myös Melliläjärven ympärijuoksu, jonka keskuspaikkana toimii

Melliläjärven rantasauna ja reittinä järveä kiertävä kuntorata. Urheiluseura

Mellilän Huovit järjestää tapahtuman yhteistyössä Mellilän Kyläyhdistyksen kanssa. Joulunavaus järjestetään kyläläisille aina ensimmäisenä adventtina, jolloin kyläyhdistys tarjoilee riisipuuroa ja kuusen valot syttyvät.

www.mellila.fi

Puukirkon ja kyläkoulun kauneutta luonnonkauniissa ja ystävällisessä ympäristössä.

Kahden valtatien kylä

METSÄMAA

Metsämaa on lähes 700 asukkaan kylä luonnonkauniissa maisemissa hyvien kulkuyhteyksien varrella. Metsämaan aluetta sivuavat Valtatiet 9 ja 2. Kylän läpi virtaava Koenjoki tuo virkistystä alueen asukkaille. Kylän keskellä on kaunis oma puukirkko ja sen vieressä seisoo ylväs 6-luokkainen pitsikoulu. Metsämaalta löytyy myös esikoulu, päiväkoti sekä monipuolinen leikkipuisto Vekarakallio. Metsämaan kylää on luonnehdittu vireäksi ja idylliseksi maalaiskyläksi. Vakituisten asukkaiden lisäksi Metsämaalta löytyy lukuisia aktiivisessa käytössä olevia vapaa-ajan asuntoja ja kakkoskoteja.

Metsämaan kylällä on vireää yhdistystoimintaa ja se tarjoaa monenlaisia harrastusmahdollisuuksia kyläläisille. Turvallisuutta kylälle tuo Metsämaan VPK ja hirvieläinkannasta huolehtii Metsämaan Metsästysseura. Erilaisia tapahtumia sekä retkiä kyläläisille järjestävät Metsämaan Kyläyhdistys, MLL Metsämaan yhdistys ja Metsämaan maaseutunaiset. Liikuntahalli Kalliohovi tarjoaa hyvät puitteet monenlaiseen toimintaan. On liikkareita, jumppia ja torstai-iltaisin Kalliohovin salissa pelataan Metsämaan Urheilijoiden järjestämää bingoa. Kalliohovista löytyy myös hiljattain uudistettu kuntosali, josta löytyy harjoittelun kannalta hyvä perusvälineistö.

Luonnonkaunis Metsämaa

Luonnonkaunis Metsämaa on jo itsessään näkemisen arvoinen, mutta se kätkee sisälleen myös monia liikkumis- ja retkeilymahdollisuuksia eri vuodenaikoina. Ulkoliikuntaa voi harrastaa Kalliohovin kulmalta lähtevällä pururadalla, joka toimii myös hiihtolenkkinä ja frisbeegolf-ratana

Lisäksi kaunista luontoa voi ihailla vaihtelevassa harjumaastossa

kulkevalla, n. 8 kilometriä pitkällä luontopolulla. Metsämaan

suosituimpiin retkeilykohteisiin lukeutuu suuren suosion saavuttanut

Metsämaa DiscGolfPark. Metsämaan koulun läheisyydestä löytyvät

Vekarakallion leikkipuisto sekä beachkenttä. Talvisin koulun yhteydessä

olevaan kaukaloon tehdään luistelujää. Kalliohovin rannasta ja luontopolun varrelta löytyvät laavut, joissa voi levähtää tai nauttia retkieväitä.

Kotoisa Metsämaa Vireä Metsämaa

Teatteria, tanssia, kulttuuria ja kohtaamisia

Niinijoelta Pappisiin ja takaisin.

Monien mahdollisuuksien kylä

NIINIJOKIPAPPINEN

Niinijoen-Pappisten alueella asuu yli 600 asukasta. Meillä on tarjolla liikuntaa, kulttuuria ja aktiivista yhdistystoimintaa. Eloisan kylän sydämessä on vuonna 2002 rakennettu alakoulu, päiväkoti, Suomen vanhin OP-ryhmässä toimiva Niinijokivarren osuuspankki sekä Niinijoen Seudun Kyläyhdistyksen toimisto.

Kertunmäellä on hienot lenkkeilymaastot ja talvella hiihtoladut. Kertunmäen välittömässä läheisyydessä on reserviläisten Kupparin kota, jossa voi huilata liikunnan lomassa ja paistaa vaikka makkarat. Yksi kaupungin uimarannoista pukutiloineen sijaitsee Pappisten Isojärvellä, jonka läheisyydessä olevan Ylätuvan sauna lämpiää keskiviikkoisin ympäri vuoden. Toukokuusta

elokuuhun pääsee Pappisten lavalla perjantai-iltaisin tanssimaan ja tanssikursseillekin voi osallistua. Lava sekä Ylätupa saunoineen ovat vuokrattavissa yksityistilaisuuksiin.

Loimaan Keskipitäjän Maatalousnaisten ylläpitämä seuraintalo Niinipirtti tarjoaa hienot puitteet juhlien järjestämiseen. Maatalousnaisilta voit myös vuokrata astioita muualla pidettäviin juhliin. Niinijoen Metsästäjät pitää alueen peurakantaa aisoissa ja vuokraa metsästysmajaansa Salpakeidasta.

Niinijoen Seudun Kyläyhdistys järjestää monenlaista toimintaa, kuten liikuntatapahtumia koko perheelle, teatteri- ym. retkiä ympäri vuoden.

Ohjattua liikuntaa on mahdollista harrastaa koulun salissa viikoittain. Kyläyhdistys tekee paljon yhteistyötä koulun ja päiväkodin kanssa. Koulun, kylän ja paikallisten yritysten tuella koulun pihalle pystytettiin monitoimiareena. Koulun pihalta löytyy myös beachvolley- ja pesäpallokenttä, jossa kylähöntsäporukka pelailee viikoittain koko kesän. Talvisin koulun kaukaloa ja kenttää jäädytetään sekä kaupungin että talkoovoimin.

Kulttuuria kylällämme on tarjolla runsaasti. Kertunmäellä ja Krekilän Myllyllä toimii kesäisin kesäteatterit, Wanhassa Kanalassa on konsertteja ja muita ohjelmallisia tilaisuuksia ympäri vuoden. Vuosittainen perinne kylällä on NiiniJokilaiset ry:n ja Wanhan Kanalan yhdessä järjestämä NiinijokivarsiKirppis elokuussa. Alpo Jaakolan Ateljeekoti Torkville sekä Krekilän Myllyn miljöö luontopolkuineen tarjoilee silmäniloa.

Tutustu meihin myös osoitteessa niinijokipappinen.fi.

Suoalueiden rauha sekä monipuoliset luontokokemukset kuuluvat pienen mutta suuren Orisuon arkeen.

Kokoaan suurempi kulmakunta

ORISUO

Orisuo on vireä kyläyhteisö Loimaan koillisosassa. Orisuolla on nykyisin noin 50 savua, joista kolmasosa on mökkikäytössä. Vapaa-ajan-asukkaistamme suuri osa on Uudeltamaalta.

Orisuolla on upea ympäristö: Iso ja Pieni Leppijärvi, Leppisuon ja Telkunsuon luonnonsuojelualueet, hienot peltomaisemat sekä suurehkot yhtenäiset metsäalueet. Suojeltua suoaluetta on kylän ympärillä lähes 1800 ha. Suot ovat pääsääntöisesti keidas- eli kohosoita, ja ne muodostavat arvokkaan kokonaisuuden sekä maisemallisesti että biologisesti. Suomaisemassa viihtyvät erityisesti monet haukat.Täällä voit bongata myös monia muita eläimiä: kylässämme vierailevat karhut, sudet ja ilvekset ja täällä asustelevat vakituisesti ketut, hirvet, peurat, kauriit, rusakot, metsäjänikset, majavat, meri- ja maakotkat, joutsenet, kurjet, metsot, peltopyyt, teeret sekä monet muut linnut ja erilaiset pörriäiset ja ötökät. Orisuo onkin luonnontarkkailijan paratiisi ja luonnonrauhaa rakastavalle ihanteellinen asuinpaikka.

Vaikka kylä sijaitsee luonnon keskellä, täältä on hyvät yhteydet muualle Suomeen. Kylää halkoo valtatie 2, joten yhteydet Helsingin ja Porin suunnalle ovat nopeat. Vartin päässä on valtatie 9, jota pitkin pääsee Turun ja Tampereen seuduille ja siitä eteenpäin minne vain Suomessa ja Euroopassa.

Orisuolla on kautta maailman sivun toiminut ja nykypäivänäkin toimii monia aktiivisia yrityksiä. Suurin osa niistä on maa- ja metsätalousyrityksiä, kuljetus- ja maanrakennusyrityksiä sekä nykyään enenevässä määrin myös palveluyrityksiä.

Kyläläisten kokoontumispaikkana toimii Kerhotupa, jossa on myös kuntosali. Pihan viihtyisyyttä on lisätty istutuksilla ja siellä on laavu kyläläisten ja luontoharrastajien käytössä. Kerhotuvalta Leppijärven uimarannalle johtaa luontopolku, joka toimii hyvänä lenkkipolkuna ja kevyenliikenteen väylänä. Kerhotupaa voi vuokrata juhlapaikaksi tai vaikkapa kokoustilaksi.

Orisuon Rukoushuoneyhdistys omistaa 1929 valmistuneen Rukoushuoneen Rukoushuoneella järjestetään tilaisuuksia ja sen voi vuokrata kesäisin myös perhejuhliin kuten häihin.

Kylän naiset järjestävät ahkerasti erilaisia tapahtumia ja tilaisuuksia sekä keräävät talteen kylän historiaa. Naiset kokoontuvat säännöllisesti kerhoilemaan, ylläpitävät Facebookin Orisuon kyläläiset -sivua ja julkaisevat Orisuon Lehteä

Orisuolaisille on tärkeää saada kylän historiaa tallennettua. Historiaa kokoava kirjatoimikunta ottaa mielellään vastaan valokuvia, tietoja ja tarinoita kylästä ja kyläläisistä. Orisuon historian ensimmäinen osa, Orisuo – Suomen Ameriikka, julkaistaan Orisuon Pienviljelijäin yhdistyksen 100-vuotisjuhlissa kesäkuussa 2023.

Loimaan erämaapääkaupunki

Harjureitin kyljessä täynnä historiaa, luontokohteita, moottoriurheilun meininkiä ja puhdasta potentiaalia.

VIRTTAA Pikku-Lapin helmi

Virttaa! Harjureitin vaellukset, kyläläisten itsejäädyttämä talviurheilukeskus Monttu, jossa jäät ekana ja vikana, vuoden metsästysseura, moottoriurheilukeskus, Suomen pisin golfrata, jääkauden peruja oleva luonnonmuodostuma Kankaanjärvi, kirkas pohjavesi, kuuma hiekkaharju kangasmetsineen ja historia, joka ulottuu vuosisatoja taaksepäin. Elävä kylä kantatie 41:n varrella, jonka ylpeydenaiheita ovat oma kirkko, tekevä meininki, ja erittäin omapäinen luonne.

Virttaa tunnetaan maailmalla laajimmin Alastaron moottoriradasta eli Alastaro Circuitista, joka sijaitsee Virttaan kylän alueella ja jonka toiminta monipuolistuu entisestään vuodesta 2023 alkaen. Moottoriradalla järjestetään useita kansainvälisiäkin kilpailuja, ja toiminnan ympärille on syntynyt myös majoitus- ja ravintolatoimintaa. Virttaan mökkikylään mäntykankaan rauhaan tullaankin nauttimaan paitsi vauhdista, myös hiljaisuudesta.

Virttaa on hiekkamaan ja kangasmetsien aluetta. Virttaankankaan pohjavesialue tunnetaan läpi Varsinais-Suomen.

Virttaanraitti on viihtyisä, idyllinen ja historiallinen, ja sen rakennuskannasta on pidetty huolta rakkaudella. Aivan kylän sydämessä nälkäisiä 30 kilometrin säteellä palvelevat kaksi jo vuosikymmeniä toiminutta ravintolaa, ja asumiseen ja yrittämiseen on tarjolla tontteja täydellä kunnallistekniikalla kesällä 2022 rakennettua valokuitua myöten. Perheiden asumista tukevat hiljattain valmistunut, erinomainen leikkipuisto aivan uuden asuinalueen reunalla sekä päiväkoti, joka syksyllä 2022 muuttui yksiryhmäisestä kaksiryhmäiseksi.

Virttaan Monttu, talviurheilu- ja kesäviihtymiskeskus, jota kyläyhdistys, urheiluseura Virttaan Nousu sekä muut paikalliset omin voimin ylläpitävät, tarjoaa kodan ja laavun mukavuudet sekä erinomaiset jäät talvikaudella, ja kesäpuuhaksi uuden 6-korisen frisbeegolfradan -paikallisten rakentamana, tietenkin.

Yhdistystoiminta ja yhteishenki ovat muutenkin Virttaata vahvasti leimaavia ominaisuuksia, ja mm. keväällä 2022 kyläyhdistyksen voimin polkaistiin alulle tonttimarkkinointikampanja yhteistyössä Loimaan kaupungin kanssa. Kampanjan kärki löytyy teemassa 100 tuntia talkootyötä, jossa kylän yrittäjät sitoutuvat antamaan työpanoksensa uuden kodin tai toimitilan rakentajalle.

Virttaan mailla sijaitsee myös osa Harjureittiä, joka tunnetaan Varsinais-Suomen hiihtäjien salaisena aarteena varmalumisuutensa ja pitkien valaistujen latujensa ansiosta. Pikku-Lappia tullaan ihailemaan sekä jalan, hiihtäen että sähköfatbikeilla, ja moni pistäytyy retkillään myös pulahtamassa Harjun tunnetuimmassa luonnonmuodostumassa Kankaanjärvessä.

Lue lisää mainiosta kylästämme osoitteissa virttaa.fi ja virttaa.net.

ALASTARO Hurmaavan jokivarren kylätaajama täynnä historiaa ja arkipäivän iloisia kohtaamisia.

HAARA JA ONKIJOKI Vahvat teatterijuuret, yhteisöllisyys ja elävä kyläperinne.

HIRVIKOSKI Monipuoliset mahdollisuudet ja keskustan palvelut käden ulottuvilla.

KARHULA-PILTOLA Perinnemaisemissa, maaseudun rauhassa, mutta aivan Loimaan keskustan tuntumassa.

KAUHANOJA Kyläasumista, yhteisöllisyyttä ja kyläkoulu vain kivenheiton päässä Loimaan keskustasta itään.

KOJONKULMA Metsäretkien, Kojonjoen koskien, heinän, hevosentuoksun ja vahvan yrittämisen kylä.

MELLILÄ Kristallinkirkkaan tekojärven, kuuman rantahiekan ja vireän yhteisöllisyyden kyläkeskus.

METSÄMAA Puukirkon ja kyläkoulun kauneutta luonnonkauniissa ja ystävällisessä ympäristössä.

NIINIJOKI-PAPPINEN Teatteria, tanssia, kulttuuria ja kohtaamisia Niinijoelta Pappisiin ja takaisin.

ORISUO Suoalueiden rauha sekä monipuoliset luontokokemukset kuuluvat pienen mutta suuren Orisuon arkeen.

VIRTTAA Erämaapääkaupunki Harjureitin kyljessä täynnä historiaa, luontokohteita, moottoriurheilun meininkiä ja puhdasta potentiaalia.

virttaa.fi ja virttaa.net

alastarokylat.fi www.haara-onkijoki.fi www.kauhanoja.fi kojonkulma.fi www.mellila.fi metsämaa.fi niinijokipappinen.fi

TERVETULOA LOIMAAN KYLIIN!

Peltoinen

Virttaa
NiinijokiPappinen Hirvikoski Kurittula Alastaro Kojonkulma Metsämaa Orisuo Haara ja Onkijoki
Kauhanoja KarhulaPiltola Mellilä
LOIMAAN KESKUSTA

Kuvaajat

Laura Toivonen

Kalle Mykkänen

Siiri Jumppanen

Ville Niiranen

Hanna-Mari Leinonen

Jenni Passila

Susanna Lehtimäki

Marika Sadonoja

Elsa Hietala

Heli Niinikoski

Jonna Suonpää

Kauhanojan kyläyhdistys

Alastaron kyläyhdistys

Ville Tuomola

Haloo Maaseutu

Tarja Kiviniemi

Marianne Saikku

Lauri Siljander

Heli Niinikoski

Tiina Salminen

Eveliina Jokinen

Maria Toivonen

Mari Uusitalo

Terhi Paukku

Eija-Sinikka Aho

Anna Mäki-Punto

Tuottanut Loimaan kylät ry maksettu Varsinais-Suomen Kulttuurirahaston myöntämällä apurahalla.

Taitto ja suunnittelu Susanna Lehtimäki, Peijakkaan pieni kuvapuoti

LOIMAANKYLAT.FI

Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.