Pelastakaa Lapset Vuosikatsaus 2021

Page 17

VAHVISTIMME TUKEA LAPSILLE MONISSA ERILAISISSA TILANTEISSA Toiminta kotimaassa oli laaja-alaista ja sitä toteuttamassa on yli 200 ammattilaista ja asiantuntijaa. Kotimaan ohjelmassa toiminnan tavoitteena oli ohjelmastrategian mukaisesti varmistaa, että lapset ja nuoret saivat oikea-aikaisia palveluita ja heidän oikeutensa osallisuuteen toteutui. Lisäksi tavoitteena oli lapsiin kohdistuvan väkivallan loppuminen ja lasten oikeuksien toteutuminen sekä eriarvoisuuden väheneminen. Kotimaan ohjelma sisälsi vuonna 2021 aluetoiminnan, palveluyksikkötoiminnan, kansalaistoiminnan ja valmiustyön, kehittämistoiminnan ja ehkäisevän työn. Toimintojen rinnalla toteutimme vahvasti kotimaan vaikuttamistoimintaa. Vuonna 2021 viimeisteltiin kotimaan ohjelman organisaatiomuutosta, jonka myötä kotimaan ohjelma jakautuu vuoden 2022 alussa palvelutoimintaan ja ohjelmatyöhön.

ALUEELLINEN PALVELUTOIMINTA

OHJELMATYÖN LAAJUUS Laaja-alainen ja monimuotoinen ohjelmatyö keskittyi vuonna 2021 erityisesti työskentelemään seitsemässä teemassa: pakolaisuus ja liikkeellä olevat lapset, valmius ja lapset kriiseissä, lapsiköyhyys ja eriarvoisuus, lapset ja digitaalinen hyvinvointi, lapsiin kohdistuva seksuaaliväkivalta netissä, lapsen osallisuus sekä lapsiperheiden varhainen tuki. Näihin teemoihin kiinnittyy jatkuvasti vaihteleva määrä kehittämishankkeita ja toimintoja, joiden rahoitus tulee erilaisilta institutionaalisilta rahoittajilta sekä osin lahjoitusvaroista.

KATTAVAA VAIKUTTAMISTYÖTÄ Asiantuntijuutemme on kysyttyä ja pyrimme myös tekemään yhteiskunnallista vaikuttamistyötä näissä teemoissa ja erityisesti lapsen oikeuksien toteutumiseksi Suomessa ja Euroopassa. Riitta Hyytinen johtaja, kotimaan ohjelma Pelastakaa Lapset ry

Aluetoimistoissa ja palveluyksiköissä toteutettiin laadukasta järjestölähtöistä palveluliiketoimintaa. Myimme kunnille laitosmuotoisia sekä perhehoitona toteutettavia sijaishuoltopalveluita, perhekuntoutusta, tukiperhetyötä, adoptioneuvontaa, lastensuojelun edunvalvojatoimintaa sekä erilaisia asiantuntijapalveluita.

PALVELUTOIMINTAAN LAADUNTUNNUSTUS Palvelutoiminnan SHQS-laaduntunnustus laajeni vuonna 2021 koskemaan myös aluepalveluita. Järjestölle on tärkeää voida myös jatkossa tarjota hyvinvointialueille eettisesti vahva vaihtoehto isojen yksityisten yritysten rinnalla, kun alueet harkitsevat lastensuojelun palveluiden hankintaa.

VUOSIKATSAUS 2021

17


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook

Articles inside

Lasten köyhyys on poistettava

1min
page 41

Lasten osallisuus on osa tuloksellista toimintaamme

1min
page 39

Korona, kriisit ja ilmastonmuutos vaativat meiltä vahvaa toimintaa

1min
page 37

Lasten kasvun, kehityksen ja terveyden turvaavat palvelut työmme keskiössä

1min
page 38

ERINOMAINEN TYÖHYVINVOINTI KORONA-AJAN TAUSTAVOIMANA

3min
pages 42-44

Lapsia suojeltava entistä paremmin

1min
page 40

KANSAINVÄLINEN TYÖ

0
page 36

Digitiimissä tasaista kehitystä ja uusia avauksia

0
page 35

Pakolaistyössä huomio vanhemmuudessa ja lapsuudessa

1min
pages 32-33

Ammattilaisille tietoa lasten osallisuuden vahvistamiseen

1min
pages 30-31

Eväitä Elämälle näytti voimansa

1min
page 27

Yhdessä lasten tueksi kriisitilanteissa

1min
pages 28-29

Kansainvälisen adoptiopalvelun kautta saapui edelleen lapsia

1min
pages 20-21

Selkeät laatukriteerit kaikkiin palvelutoimintoihimme

1min
page 22

Koronan vaikutukset näkyivät palveluyksiköissä

0
page 23

Pelastakaa Lapset on vaikuttanut sijaishuollon tilanteen parantamiseksi

0
page 25

Merkityksellisiä kohtaamisia perheentaloissa

0
page 19

Tukiperheet varhaisena tai ammatillisena tukena lapsille

1min
page 18

STRATEGIAKAUDEN TOINEN VUOSI

1min
page 9

VAIKUTTAMISTYÖN AKTIIVINEN VUOSI

3min
pages 10-11

KOTIMAAN OHJELMA

0
page 16

LIITTOHALLITUKSEN PUHEENJOHTAJAN KATSAUS

1min
page 5

LAHJOITTAJILTA VAHVA TUKI KOTIMAAN JA MAAILMAN LAPSILLE

7min
pages 12-15

PÄÄSIHTEERIN KATSAUS

0
page 4

Vahvistimme tukea lapsille monissa erilaisissa tilanteissa

1min
page 17
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.