Pelastakaa Lapset Vuosikatsaus 2021

Page 35

DIGITIIMISSÄ TASAISTA KEHITYSTÄ JA UUSIA AVAUKSIA Pelastakaa Lasten digitaalisen hyvinvoinnin tiimissä työskennellään lasten ja nuorten palveluiden, hyvinvoinnin ja turvallisuuden parissa. Vuonna 2021 kohtasimme palveluissamme lapsia ja nuoria yli 16 000 kertaa kahdenvälisissä ja ryhmäpalveluissa. Palveluissamme korostui erityisesti kahdenvälisten palveluiden kysyntä. Tavoittavuus kasvoi voimakkaasti. Saimme mukaan kahdeksan uutta yhteistyökuntaa ja koulutimme lähes 100 uutta vapaaehtoista.

Koululaisten digitaalista hyvinvointia ja turvallisuutta vahvistaaksemme käynnistimme yhteistyössä Opetushallituksen kanssa Huippula-ohjelman, joka tarjoaa opettajille työkaluja digitaalisten kansalaistaitojen opettamiseen. Hankkeen pääkumppaneita ovat Accenture, Gigantti, Microsoft ja Telia. Väkivaltaisen ääriajattelun vastainen työmme sai vahvistusta uuden Resilienssi-hankkeen käynnistyessä. Resilienssissä etsitään yhdessä nuorten kanssa ratkaisuja ääriajattelun ja -toiminnan ehkäisyyn paikallisella tasolla ja vahvistamalla ammattilaisten kykyä kohdata ilmiö. Myös toinen ekstremismin vastainen työmuotomme, RadicalWeb, sai jatkoa vuoden 2023 loppuun asti.

Koronan vaikutukset nuorten elämässä puhuttivat paljon vuonna 2021.Vastasimme huoleen käynnistämällä ExitKorona-hankkeen, jossa tarjoamme yksinäisille ja tulevaisuudesta ja omasta jaksamisestaan huolestuneille nuorille intensiivisempää keskusteluapua ja mentorointia digitaalisin välinein. Nuoret ovat erittäin aktiivisesti mukana ExitKorona-hankkeen toteutuksessa NEX-kehittäjäryhmän kautta. Pelaavia lapsia palvellaksemme avasimme keväällä 2021 oman NetariCraft-peliserverin, jolla lapset voivat pelata Minecraftia ja chattailla muiden lasten kanssa, luotettavan aikuisen ohjauksessa. NetariCraft on kiinnostanut myös kuntia, joille on avattu digitaaliseen huvipuistoon omia tiloja.

VUOSIKATSAUS 2021

35


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook

Articles inside

Lasten köyhyys on poistettava

1min
page 41

Lasten osallisuus on osa tuloksellista toimintaamme

1min
page 39

Korona, kriisit ja ilmastonmuutos vaativat meiltä vahvaa toimintaa

1min
page 37

Lasten kasvun, kehityksen ja terveyden turvaavat palvelut työmme keskiössä

1min
page 38

ERINOMAINEN TYÖHYVINVOINTI KORONA-AJAN TAUSTAVOIMANA

3min
pages 42-44

Lapsia suojeltava entistä paremmin

1min
page 40

KANSAINVÄLINEN TYÖ

0
page 36

Digitiimissä tasaista kehitystä ja uusia avauksia

0
page 35

Pakolaistyössä huomio vanhemmuudessa ja lapsuudessa

1min
pages 32-33

Ammattilaisille tietoa lasten osallisuuden vahvistamiseen

1min
pages 30-31

Eväitä Elämälle näytti voimansa

1min
page 27

Yhdessä lasten tueksi kriisitilanteissa

1min
pages 28-29

Kansainvälisen adoptiopalvelun kautta saapui edelleen lapsia

1min
pages 20-21

Selkeät laatukriteerit kaikkiin palvelutoimintoihimme

1min
page 22

Koronan vaikutukset näkyivät palveluyksiköissä

0
page 23

Pelastakaa Lapset on vaikuttanut sijaishuollon tilanteen parantamiseksi

0
page 25

Merkityksellisiä kohtaamisia perheentaloissa

0
page 19

Tukiperheet varhaisena tai ammatillisena tukena lapsille

1min
page 18

STRATEGIAKAUDEN TOINEN VUOSI

1min
page 9

VAIKUTTAMISTYÖN AKTIIVINEN VUOSI

3min
pages 10-11

KOTIMAAN OHJELMA

0
page 16

LIITTOHALLITUKSEN PUHEENJOHTAJAN KATSAUS

1min
page 5

LAHJOITTAJILTA VAHVA TUKI KOTIMAAN JA MAAILMAN LAPSILLE

7min
pages 12-15

PÄÄSIHTEERIN KATSAUS

0
page 4

Vahvistimme tukea lapsille monissa erilaisissa tilanteissa

1min
page 17
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.