
1 minute read
Reserviläisliitto Minna Nenonen
from Pohjanpoika 3/2021
by Pohjanpoika
MINNA NENONEN
RESERVILÄISLIITTO TOIMINNANJOHTAJA
Advertisement
Lähemmäksi kenttää
Paikalliset yhdistykset ja toiminta esille.
Koronatilanteesta johtuen tällä hetkellä maakunnissa kiertäminen ei ole tarkoituksenmukaista, joten kiitän mahdollisuudesta esittäytyä näin lehden kautta teille.
Aloitin Reserviläisliiton uutena toiminannanjohtajana 1.8.2021, ja reilun kuukauden olen ehtinyt tähän mennessä tehtävässä toimimaan. SiirryintähäntehtäväänMPK:n Lounais-Suomen valmiuspäällikön tehtävistä. Olen aikaisemmin toiminut myös muun muassa MPK:n koulutussihteerinä, Alastaro Golf Oy:n toiminnanjohtajana sekä yrittäjänä tilitoimistossa. Olen toiminut yli 20 vuottareserviläistoiminnan eri luottamustehtävissä, viimeisimpänä Varsinais-Suomen Reserviläispiirin puheenjohtajana sekä Reserviläisurheiluliiton varapuheenjohtajana. Uskon, että monipuolinen kokemus reserviläistoiminnasta ja maanpuolustuksen parissa tehdystä työstäedesauttavat nykyisessätehtävässä.
Yksi keskeisimpiä tehtäviäni on liiton toimiston johtaminen Helsingissä ja siinä ovat erityisenä apuna liiton henkilökunta. Meillä on toimistossa erittäin ammattitaitoinen ja motivoitunut henkilöstö tekemään työtä teidän jäsenten eteen. Tämän lisäksi onmyös mukava tulla töihin liittoon, jossa on ammattitaitoinen puheenjohtajisto ja hallitus, jotka johtavat liittoa myötätuulessa eteenpäin. Tästä onkin hyvä lähteä yhdessä kehittämään toimintaa eteenpäin. Tavoitteenammeon tulla lähemmäksipiirejä ja paikallisyhdistyksiä esim. viestinnän kauttaja koronan helpottaessa tulevaisuudessa, myös aktiivisesti kiertämään teidän tapahtumissanne ja tutustumaan jäsenistöön sekä paikalliseen toimintaan. Toivotaan, että jo ensi vuonna olisiparempitilanne epidemian suhteen.
Liitto tekee liiton asioita, piirit piirien asioita ja yhdistykset omia asioitaan. Ei ole kuitenkaan tarkoitus, että liitto on omana torninaan erillään muusta vaan päinvastoin. Yhtenä konkreettisena toimena on viestinnän kehittäminen ja sitä kautta yhdistysten toiminnan paremmin esiin tuominen. Tästä lähimpänä esimerkkinä on elokuussa aloitettu Instagramin valokuvaus- ja videokilpailu, jossa yksittäiset jäsenet ja yhdistykset palkitaan parhaista kuvista ja videoista. Nyt käynnissä oleva kilpailu jatkuu lokakuun loppuun asti ja jatkossa joka kuukausi on oma kilpailunsa. Näitä kuvia on tarkoitus hyödyntää myös liiton muussa viestinnässä. -
Tämän lisäksi jalkautuminen kentällä oleviin tapahtumiin on keskeisessä roolissa. Olemme erittäin kiinnostuneita tutustumaan teihin reserviläisiin, yhdistyksiin ja siihen, mitä te eri puolilla Suomea teette. Samalla on hyvä vaihtaa kuulumisia ja kerätä niin hyvät kuin kehitettävätkin käytänteet muistiin ja mahdollisia toimenpiteitä varten. Toivon, että olette rohkeasti minuun yhteydessä ja kerrotte, jos sellaisia tapahtumia ja tilaisuuksia on, minne toivotte joko liiton johdon tai henkilökunnan saapuvan paikalle.
Tällä hetkellä liiton toimintasuunnitelmaa kirjoitetaan parhaillaan ja siinä pääteemoiksi alkavat valikoitua strategian ja suunnitelmien mukaan juuri viestintä, ampumatoiminta ja varautuminen. Varsinkin ampumatoiminta on ollut tapetilla nyt syksyn ajan. Siinä erityisesti esille ovat nousseet yhdistyksiä vastaan tulleet ongelmat lupakäytännöissä. Liitto onkin tekemässä yhdistyksille ohjeistusta siitä, miten toimia näissä tilanteissa jatkossa. Edunvalvonnan lisäksi ampumatoiminta on yksi teemoista muutoinkin sekä yhdistysten tukeminen monipuolisen ampumatoiminnan järjestämisessä.
Näillä terveisillä toivotan kaikille lukijoille toiminnallista ja hyvää syksyä sekä loppuvuotta.
Toivottavasti tavataan pian eri tapahtumissa.