PORKYN HALLITUS 2021
"Me olemme täällä juuri sinua varten. Takaamme, että vuodestasi pupuna tulee vauhdikas ja ikimuistoinen."
H
allitus valitaan sääntömääräisessä syyskokouksessa kalenterivuodeksi kerrallaan vastaamaan yhdistyksen toiminnasta ja edustamaan koko jäsenistöä. Se koostuu kymmenestä virallisesta hallituksen jäsenestä. Hallituksen alla toimivat PorKy:n biletiimi, NESU-hallitus, myynti- ja markkinointitiimi, approtiimi, vuosijuhlatiimi, tutorit, haalaritiimi sekä häirintäyhdyshenkilöt. Vujutiimi toimii keväällä, kun taas tutoreiden, haalaritiimin ja approtiimin toiminta painottuu syksyyn uusien opiskelijoiden aloittaessa opiskelut. Muiden tiimien toiminta kestää koko kalenterivuoden. Hallitus kokoontuu yleensä kerran viikossa päättämään yhdistyksen asioista patentti- ja rekisterihallituksen hyväksymien sääntöjen sekä yhdistyksen oman ohjesäännöstön mukaisesti. Koko jäsenistölle tarkoitettuja sääntömääräisiä kokouksia kaksi -- keväällä ja syksyllä. Hallituksen tehtävänä on johtaa yhdistyksen toimintaa, huolehtia sen hallinnosta sekä valvoa PorKy:n ja sen jäsenten etuja ja voimassaolevien sääntöjen noudattamista. Hallitus pitää yhteyttä yhdistyksen eri sidosryhmiin, joita ovat
Turun kauppakorkeakoulu, Turun yliopiston ylioppilaskunta, Suomen Ekonomiliitto sekä muut opiskelijayhteisöt Suomessa. Porin Kyltereiden hallitus järjestää tapahtumia, juhlia, koti- ja ulkomaan ekskursiot sekä yhteisiä kokoontumisia. Hallituksen tavoitteena on parantaa opiskelijoiden hyvinvointia. Lisäksi hallituslaiset huolehtivat opiskeluun ja opiskelijan asemaan liittyvistä asioista toimimalla erilaisissa työryhmissä sekä ottamalla kantaa asioihin. Hallituksen tärkein tehtävä on PorKy:n jäsenistön edunvalvonta. Voit olla hallitukseen yhteydessä mieltäsi askarruttavissa asioissa. Tutustu vuoden 2021 hallitukseen seuraavalla aukeamalla!
Seuraa PorKy:ä somessa: porinkylterit
porinkylterit
Porin Kylterit
porinkylterit.fi
Porin Kylterit - PorKy ry
7