2 minute read

Vuosijuhla 2020 - perinteisesti moderni

Advertisement

JOKAISTA MEISTÄ on koskettanut vuoden 2020 poikkeusolot, tavalla jos toisella. COVID-19 laittoi koko maailman eristyksiin, ja alkuun kaikki taisivat vain odottaa poikkeusolojen loppumista. Syksyn ja lopulta joulun lähestyessä kaikki ovat tiedostaneet, että tämä ei heti lopu, ja tästä on otettava kaikki irti siten kuin pystyy.

PORIN NUORKAUPPAKAMARIN 61-vuotista vuosijuhlaa vietettiin 5.1.2021 etäjuhlana Zoom-sovelluksella. Nopean aikataulun tahdittamana järjestäjät saivat aikaan mahtavan kokonaisuuden ja ruokailujen ajaksikin oli mietitty ohjelmaa. Juhla keräsi parhaimmillaan 53 etäkatsojaa, joista 7 oli aveceja, 2 koejäsentä, 2 kunniajäsentä sekä 7 senaattoria. Päästiin siis erittäin hyvään osallistujamäärään. Alkuperäinen juhlapaikka olisi ollut Noormarkun Klubi, Ahlströmin ruukit. Kun päätös etäjuhlasta tuli, niin seuraava kysymys oli varmistaa juhlatasoiset tarjoilut osallistujille. Kiitos siis Noormarkun Klubille, niin saimme heiltä kaikille halukkaille kotiin toimitettuina erittäin herkullisen menuun, joka oli helppo itse valmistaa loppuun.

YLLÄTYKSIÄ RIITTI myös, sillä palkintojen jakoa oli kuvattu etukäteen sekä yllätettiin juhlan aikana kotiovelle saapuvalla palkintokomitealla. Nämä kuvattiin livenä lähetyksessä. Palkintojen jaon jälkeen suoritettiin perinteinen käätyjen vaihto. Jokainen linjoilla oleva tunsi sen tutun tunnelman, mikä normaalisti vuosijuhlassa siinä tilanteessa loistaa esiin. Musiikit ja juonnot oli mietitty etukäteen, ja tunnelma vei kyllä mukanaan.

JUHLALLE ON syytä. Vuosi 2020 on ollut suurimmalle osalle rankka, vaativa ja uuteen tottumisen aikaa. Joillekin vuosi on ollut myös tuottoisa, sekä uusien mahdollisuuksien aikaa. Oli kyse mistä tahansa, kaikki olemme ansainneet rankan vuoden päätteeksi juhlan. Ihan syynä juhlistaa selvitystä vuodesta. Vuosi vaati nuorkauppakamareilta myös paljon, ja koko toiminnan pohja eli tapahtumat jouduttiin perumaan, siirtämään tai järjestämään etänä. Juhlava aloitus vuodelle tuo myös intoa, ja mikä olisikaan parempi tapa laittaa toiminta käyntiin. Etäjuhlat osoittivat, että pienelläkin harjoittelulla ja oikealla asenteella pystymme mihin tahansa. Toivottavasti vuosijuhla innosti tukemaan omaa harrastusta, ja voittamaan tulevat esteet ja rajoitteet, mitä poikkeusolot voivat vielä tuoda eteen. Ollaan omalta osaltamme suunnannäyttäjiä. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen on Nuorkauppakamarien iso arvo ja toimintatapa, joten näinä poikkeusaikoina vaikutamme yhteiskunnallisesti olemalla vastuullisia ja toimia ohjeistusten mukaan – kaikkien terveyden takaamiseksi.

KIITOS PUHEENJOHTAJA Juho Poskiparta vuodesta 2020 ja onnea Riina Välimaa vuoden 2021 puheenjohtaja! Erittäin suuri kiitos juhlien järjestäjille, sekä koko Porin Nuorkauppakamarille. 1. Aktiivisin jäsen: Sanna Silvennoinen 2. Aktiivisin koejäsen: Eveliina Laaksonen 3. Aktiivisin seuralainen: Mika Silvennoinen 4. Paras yhteiskunnallinen projekti:Satarekry / Maria Vanhatalo ja Danuta Jaakkola 5. Vuoden kamarityö: Porigami kokoushaku / Ella Marttila Kunniamaininta: Strategiatyö /Heini Korvenkangas ja Sanna Silvennoinen 6. Vuoden kummi (koejäsenet valitsevat):Noomi Stenberg 7. Puheenjohtajan luottohenkilö (PRES): Samuli Metsämarttila 8. Vuoden valopilkku: Teemu Janhunen 9. Hirvee Umpi-JC: Saila Järvinen-Junttila 10. Pimpparauta (edellinen saaja): Teemu Janhunen 11. Kamarin henki: Lauri Valtonen 12. Ääritorvi (edellinen saaja): Miikka Timoska 13.Hallituksen Most valuable member (hallitus päättää keskuudestaan, ei PRES): Anna-Maria Linnamäki Senaatin palkinto – Senaattorit joi sen jo!: Miikka Timoska

This article is from: