Hyvää Patulta -lehti huhti-toukokuu 2023

Page 1

PATU

LOUNASKLUBI

Kokkimaajoukkueen reseptit Välimeren

makumaailmasta

KOKKIKARTANON

TUOTTEET NYT

ENTISTÄ VAHVEMMIN

AMMATTILAISILLE

HEINOLAN HEILA

– LÄHIRUOKAKEIDAS

NELOSTIEN VARRESSA

Kevättä ilmassa!

KEVÄÄN TARJOUKSET

Parhaita herkkuja

kevääseen

PALVELUTUKKURIEN ASIAKASLEHTI HUHTI-TOUKOKUU 2023
HYVÄÄ
Patu PALVELUTUKKURIT Patu

päätoimittajalta

Aurinko paistaa ja kevät koittaa

Huhtikuussa valon määrä on jo moninkertaistunut ja enää ei ole pitkä matka, kun kesä on oikeasti ovella. Juuri nyt onkin hyvä aika valmistautua tulevaan kauteen.

Puheet energiakriisistä ovat nyt menneen talven lumia ja ne eivät onneksi toteutuneet rajuimman mukaan. Myös kuluttajien luottamus omaan talouteen on kääntynyt positiivisemmaksi ja tämä on näkynyt jo alkuvuoden aikana ravintolapalvelujen kysynnässä, ulkona syöminen jatkuu!

Kevään juhliin ja kesään valmistautuminen on nyt ajankohtaista. Street Food -konseptit sekä nopeat ja helpot ateriaratkaisut kannattaa suunnitella hyvissä ajoin. Tässä lehdessä esittelemme osan kevään ja kesän tarjonnasta ja ideoista ja lisää on luvassa myöhemmin kesäkauden kampanjakatalogissamme.

Kesän kynnyksellä moni maistaa jo mielessään lomamatkojen makuja, ja siksi myös kummi-kokkimme Suomen Kokkimaajoukkueesta on valinnut Patu Lounasklubin resepteihin kreikkalaisen teeman. Näitä reseptejä kannattaa kokeilla!

Patu-tuoteperhe kasvaa jälleen ja valikoimaan on nyt lanseerattu mm. uudet Suomessa valmistetut, esipaistetut patongit. Uusia ja uudistettuja

Patu-tuotteita on myös vielä tuotekehityksessä ja uusia lanseerauksia on luvassa myöhemmin tänä vuonna.

Kesää odotellessa,

Jouni Säde

Sisältö 2/2023

3 4 6 8 12 13

AJANKOHTAISTA

Makuja maailmalta ja trendejä kevään juhlatarjoiluun.

KOKKIKARTANO AMMATTIKEITTIÖILLE

Kokkikartanon herkulliset tuotteet nyt entistä vahvemmin myös ammattikeittiöihin.

HEINOLAN HEILA ON LÄHIRUOKAKEIDAS

Heilan kahvila-ravintola nelostien varressa kutsuu herkuttelemaan ja lähiruokaostoksille.

PATU LOUNASKLUBI

Kokkimaajoukkueen reseptit ja vinkit: Välimeren herkullinen makumaailma lounaspöytään.

TUOTEUUTISIA

Esittelyssä Patu-tuoteperheen uudet leivät ja Kokkimaajoukkueen uudenlainen resepti katkarapuleipään.

PALVELUTUKKURIEN

PARHAAT TARJOUKSET

Kattava valikoima tunnettujen tuotteiden tarjouksia kevätsesonkiin.

PÄÄTOIMITTAJA

Toimitusjohtaja Jouni Säde jouni.sade@palvelutukkurit.fi

JULKAISIJA

Suomen Palvelutukkurit Oy, Äyritie 8 E, 01510 Vantaa puh. 010 338 7820, www.palvelutukkurit.fi

ULKOASU JA TEKSTIT

Mainostoimisto Pro Image

PAINOPAIKKA

PunaMusta Oy

Lehden värilliset hinnat ovat alv 0 % ja mustat hinnat sisältävät alv:n. Hinnat ovat voimassa täysin myyntierin. Pidätämme oikeuden hinnanmuutoksiin painovirheiden ja tavaratoimituksen muutosten varalta.

2
"Uskomme, että kesästä on tulossa kaupallisesti hyvä."

AJANKOHTAISTA.

TAPAHTUMIA ∙ UUTISIA ∙ MAKUJA ∙ ILMIÖITÄ

Sandot myös kevään juhlapöytiin

Suosiotaan kasvattavat japanilaiset kerrosleivät, sandot, luovat uutta ilmettä vitriineihin. Ne sopivat loistavasti myös juhlapöytiin vaikkapa voileipäkakun sijaan.

Antipastolautanen sopii moderniin juhlatarjouiluun

Moderni antipastolautanen on innostava vaihtoehto juhlatarjoiluun voileipäkakun vaihtoehtona. Valmiiksi katettu pöytä syntyy nopeasti kylmistä herkuista ja vieraat voivat poimia oman annoksensa itse.

HEDELMÄSANDO

Japanilaisessa hedelmäkerrosleivässa raikkaat marjat ja hedelmät yhdistyvät marcarponetai kermavaahtoon. Ne ovat vaalean vuokaleivän välissä kuin pieni taideteos.

RUUSU ÄIDILLE

Kevät on täynnä juhlia ja pöydän voi kattaa myös näyttävillä artesaanikuppikakuilla.

3
Katsu sando – voileipien aatelia!

Kokkikartanon herkulliset tuotteet nyt entistä vahvemmin myös ammattikeittiöihin

Kokkikartano on suomalaisten hyvin tuntema ja arvostama brändi, joka kuuluu pietarsaarelaiseen Snellman-konserniin. Se tunnetaan kuluttajien keskuudessa korkeasta laadustaan ja aidoista raaka-aineistaan.

-- Nyt valmistamme Kokkikartanon laadukkaita tuotteita myös Horeca-asiakkaillemme. Kokkikartanon tuotteet tehdään aina kunnon raakata: Liha on lihaa, voi on voita ja kerma on kermaa. Mitään prässättyä tai teollista ei käytetä. Myös kotimaisuusasteemme on peräti 85 %, ja käytämme kotimaista aina, kun se on mahdollista. Esimerkiksi kaikki käyttämämme naudan-, possun- ja broilerinliha on suomalaista, ku-

vailee markkinointi- ja viestintäpäällikkö Sanna Soininen Snellman Prosta.

– Ainesosamme ja reseptimme ovat kaikkien luettavissa ja valmistusmenetelmissämme ei ole mitään, mikä ei onnistuisi kotonakin. Ruoat keitetään ja paistetaan ihan niin kuin kotonakin, padat ja kattilat vaan ovat isompia. Lähtökohtanamme on aina se, että ruoan pitää maistua hyvälle, Sanna Soininen toteaa.

Laadukas vaihtoehto ammattikeittiöille Kokkikartanon valmistamat ruoat ovat Soinisen mukaan erinomainen vaihtoehto ammattikeittiön kiireeseen.

-- Tuotteet ovat tasalaatuisia, niiden tuoteturvallisuus ja lisäaineettomuus on varmistettu. Keittiössä ateria saadaan nopeasti nostettua lautaselle, ja työskentely on tehokasta, kun manuaaliset työvaiheet vähenevät. Valmistaminen on myös energiatehokasta, kun yksi kuumentaminen riittää.

4
KUVA REETTA PASANEN

Lasagne Bolognese

Lasagne on yksi suosituimmista Kokkikartanon ammattikeittiöille valmistamista tuotteista. Se toimitetaan valmiina uuniin laitettavaksi GN 1/2 -astiassa.

Kirjolohikiusaus

Herkullisen kirjolohikiusauksen tärkeimmät raaka-aineet ovat suomalainen peruna ja kirjolohi. Mukaan laitetaan vielä tuoretta tilliä, mausteita ja reilusti Valio® kermaa. Muuta ei tarvita.

Investoinnit lisäävät kapasiteettia

Laadukkaiden valmisruokien mark kina on kasvava, ja siksi myös Snellmanilla panostetaan Kokkikartanon Horeca-valikoimaan.

-- Voidaksemme palvella kasvavaa kysyntää meidän on nostettava kapasiteettia ja laajennettava valikoimaamme. Tähän vastaa meidän uusi, pääosin Kokkikartanon Horeca-tuotteita valmistava yksikkö, joka avataan syksyllä Pietarsaareen.

-- Jos mieleesi tulee idea tai tarve uudenlaisesta ratkaisusta, ota rohkeasti meihin yhteyttä, avainasiakaspäällikkö Sari Salo kannustaa.

Kokkikartanon

valmiimmat ruokaratkaisut

Keittiöiden tilanteet vaihtelevat ja Kokkikartanon tuotteet voivat olla oivallinen apu paitsi ihan normiarjessa myös yllättävissä tilanteissa.

-- Tänä päivänä keittiöillä voi olla haasteita löytää ammattitaitoista henkilökuntaa tai loma-ajoista ja sairauspoissaoloista selviytyminen kuormittaa keittiötä. Laadukkaat, valmiit ruoat helpottavat näistä tilanteista selviämistä. Ne ovat korvaamaton apu myös silloin, kun asiakkaiden määrä yllättää tai vaikkapa viikonlopun jälkeen,

jolloin esivalmistelut sujuvat keittiössä helpommin, Sari Salo toteaa.

Kesäravintoloille erinomainen mahdollisuus

-- Näin kesäkauden alussa avataan taas paljon kesäravintoloita, joissa voi olla myös rajalliset mahdollisuudet valmistaa ruokaa. Mikä onkaan käytännöllisempää, kuin ottaa listalle perinteisiä, suomalaisten rakastamia kesäruokia, ja saada ne kuumennusta vaille valmiina keittiöön. Esimerkiksi lohikeitto, lasagne ja erilaiset kiusaukset ovat loistavia vaihtoehtoja. Tai lisäkkeenä laadukkaat kermaperunat tai valmis, herkullinen perunamuusi.

Nämä kaikki ovat suuritöisiä ruokia, mutta keittiön ei tarvitse tinkiä laadusta, jos se valitsee Kokkikartanon tuotteet, Sari Salo lupaa.

5
Voi on voita ja kerma kermaa!on
SUOMALAINEN PERUNA JA VALIO® KERMA – NIISTÄ ON KOKKIKARTANON LAKTOOSITON MUUSI TEHTY.
KUVA REETTA PASANEN

Heinolan Heila – herkuttelijan lähiruokakeidas nelostien varressa

Heinolan Heila on virkistävä taukopaikka, joka tarjoaa kaikkea kahveista tukevaan aamiaiseen, maittavaan lounasruokailuun ja tuoreutta tuoksuviin leivonnaisiin. Heilassa on myös laadukas lähiruokamyymälä.

Sesongin herkut ja lähiruoka!

Heinolan Heila -lähiruokaravintolassa ollaan aitojen makujen äärellä. Avara ja viihtyisä kahvila-ravintola kutsuu matkalaiset ja kaupunkilaiset viihtymään. Lounaslista vaihtuu viikoittain, ja lisäksi Heilassa tarjotaan aina sesongin suosikkiannoksia. Lounasvaihtoehdoissa on aina tarjolla lihaa, kalaa, kanaa ja kasvisvaihtoehto.

-- Kaikki ruokamme on laktoositonta ja usein myös gluteenitonta. Liha, siipikarja sekä kala ovat kotimaisia ja valitsemme kaikki mahdolliset raaka-aineet lähiruoka- ja pientuottajaperiaatteella. Listaltamme löytyy myös ikisuosikkeja, kuten perjantain täyteläinen lohisoppa. Myös muik-

kupäivänä ravintolassamme käy kuhina, yrittäjä Titta Pihamaa kuvailee.

Heilan leipomossa leivotaan joka päivä

Heilan leipurit heräävät aamuisin jo ennen kukkoa ja suuntaavat taikinatiinuille. Kun ovet avataan, pääsee asiakas lämpimäisten ääreen. Vitriinissä notkuu tuoksuvia korvapuusteja, sahtimäskisämpylöitä, pullaa ja piirakoita tai vaikkapa paikallisella munajuustolla aateloitua saaristolaisleipää.

-- Meiltä voi ostaa leipiä ja leivonnaisia myös kotiin. Etenkin kakut ja saaristolaisleipä ovat niin suosittuja, että ne suorastaan viedään käsistä, Titta Pihamaa toteaa.

YRITTÄ j Ä TITTA PIHA m AA

Oona Tanskanen

Heilassa vierailija otetaan ilolla vastaan. Ystävällinen palvelu tuo Heilaan uskollisia asiakkaita yhä uudestaan.

Palvelutukku Kolmio on luottokumppani

Heilassa vietetään 15. juhlavuotta. Yhteistyö Palveltutukku Kolmion kanssa on jatkunut koko Heilan historian ajan. Yritysten välille on syntynyt luottokumppanuus.

-- Palvelu on ollut hyvää ja meille sopivaa. Koen, että yhteistyötä on helppo tehdä. Tilaamme perustilaukset netin kautta, mutta täydennyksistä soitetaan ja välillä kesätai joulusesongin kiireissä linjat käyvät kuumina, Titta Pihamaa naurahtaa.

Erikoisuutena kattava lähiruokamyymälä

Pihamaat halusivat luoda Heinolan Heilasta paikan, josta asiakas löytää kaikki maaseudun herkut ja paikallisten artesaanien tekemät sisustus- ja lahjatavarat helposti saman katon alta.

-- Avasimme lähiruokamyymälämme viisitoista vuotta sitten ja nyt meillä vierailee vuosittain jopa 200 000 asiakasta. Tuottajat päättävät itse hinnat ja me myymme tuotteet asiakkaille. Reilun 500 neliön myymälämme yllättää monipuolisuudellaan. Valikoimassa on yli 250 pientuottajan tuotetta. Tunnemme kaikki tuottajamme, joten ruoan alkuperä voidaan määrittää lähes peltotilkun tarkkuudella, Titta Pihamaa toteaa.

"Palkitun Pihamaan viinin raaka-aineet ovat perheen kantatilalta Kalkkisista.

Oma, paikallisessa pienpaahtimossa paahdettu kahvimme on tummapaahtoinen ja lempeä."

7
OMA VIINITILA, PANIMO JA LAHJAPUOTI HEILASSA TOIMII OMA VIINITILA JA PANIMO. VIINIMYYMÄLÄSTÄ VOI HANKKIA PIHAMAAN VIINIT JA KUOHUVIINIT SEKÄ HEILASSA TEHTYÄ SAHTIA.
KUVAT j USSI KOIVUNEN
8
"Välimerellinen lihapyörykkätarjoilu on näyttävä, herkullinen ja yrteiltä tuoksuva."

Välimeren herkullinen makumaailma lounaspöytään

Suomen Kokkimaajoukkueen Patu-kummikokki Jani Salmela loihti

Patu Lounasklubiin herkullisia reseptejä kreikkalaisella twistillä.

Välimeren ruokavalio säilyy suosiossa ja maistuu herkulliselta.

Poimi Janin vinkit ja ota reseptit kokeiluun!

Kesän kynnyksellä moni maistaa jo mielessään lomamatkojen makuja. Myös Kokkimaajoukkueen Jani Salmela on valinnut Patu Lounasklubin resepteihin kreikkalaisen teeman.

-- Välimeren ruokavalio on terveydelle hyväksi ja lisäksi se on myös erittäin maukasta oikein valmistettuna, Jani Salmela toteaa.

-- Kreikkalaisessa makumaailmassa tuoksuvat ja maistuvat tuoreet yritit ja laadukas, tuore oliiviöljy. Myös alueen oma jogurttikastike, tsatsiki on oikea helmi. Se sopii niin monen erilaisen ruoan kanssa! Ei ole väliä onko pääraaka-aine lihaa, kalaa, kanaa tai kasvista tai onko valmistustapa grillattua, paistettua, savustettua tai haudutettua, tsatsiki toimii aina, Salmela hehkuttaa.

– Tarjoiltaessa tsatsikia sen voi vielä viimeistellä neitsytoliiviöljyllä, tuoreilla yrteillä tai pippurilla.

Nimensä mukaisesti parempia lihapyöryköitä

Patun Paremmat lihapyörykät valmistetaan Suomessa. Niiden pääraaka-aine on naudanliha. Ne sopivat moneen ruokavalioon, koska ne ovat laktoosittomia, gluteenittomia, maidottomia ja kananmunattomia. Mutta eivät mauttomia!

-- Patun paremmissa lihapyöryköissä erityisen hyvää on suolan määrä sekä niiden rouhea rakenne ja suutuntuma. Liha on maltettu jättää sopivan karkeaksi, eikä jauhettu liian hienoksi, Jani Salmela kiittää.

Laadukkaat lihapyörykät on myös helppo tuunata erilaisella twistillä. Välimerellisen paprikan, tomaatin, munakoison, chilin ja tsatsikin kanssa niihin saa herkullisen, kreikkalaisen makumaailman.

Laadukkaat valmistuotteet helpottavat keittiön arkea

-- Sellaista puolivalmista tai valmista tuotetta, joka on laadultaan hyvä, kannattaa käyttää lounastarjoilussa. Näin saa keittiössä aina niin kovin tiukan valmistusajan käytettyä johonkin muuhun tehokkaammin ja fiksummin. Kaikkea ei tarvitse, eikä kannata tehdä itse alusta alkaen. Vaikkapa monet kylmäkastikkeet ja kasvissäilykkeet ovat juuri tällaisia arjen helpottajia, joilla saa nopeasti herkullista makua ja vaihtelua.

Esivalmistelut poistavat kiireen tuntua

-- Lounaan esivalmisteluja kannattaa aloittaa tekemään jo edellisenä päivänä. Tämä helpottaa tuntuvasti aamun kiirettä. Näissä resepteissäni kannattaa kypsennettävät juurekset ja kasvikset pilkkoa valmiiksi jo edellisenä päivänä, Jani Salmela toteaa.

9

Patun lihapyöryköitä, paahdettua munakoisoa ja perunaa tomaattikastikkeessa & tsatsikia

HYVÄÄ PATULTA

LOUNAS KLUBI

(25 annosta)

4,5 kg Patun parempia lihapyöryköitä

3 kg munakoisoja

1 kg sipulia

3,5 kg kypsiä perunoita

10 g valkosipulia

oliiviöljyä

rosmariinia (2 tuoretta oksaa, tai

0,5-1 rkl kuivattua)

suolaa

mustapippuria

3 l Puljonki Luumutomaattikastiketta

Arla Pro Tsatsikia erilliseen tarjoilukulhoon

Paista jäiset lihapyörykät 200 asteessa kiertoilmalla n. 20-25 minuuttia.

Kuutioi munakoisot n. 3 x 3 cm kuutioiksi,

ja ”itketä” suolalla n. 20 min. Kuutioi kypsät perunat hieman pienemmiksi kuin munakoisot. Kuivaa munakoisot hyvin itkettämisen jälkeen ja paahda uunissa kypsiksi perunoiden kanssa 200 asteessa n. 15 minuuttia. Kuori ja kuutioi sipuli melko isoiksi kuutioiksi ja siivuta valkosipuli ohuiksi siivuksi. Freesaa sipuleita oliiviöljyssä n. 5 min. keskilämmöllä, kunnes ne ovat läpikuultavia. Lisää hieman rosmariinia sekä luumutomaattikastike. Anna hautua kasaan, tarkista maku ja mausta loppuun suolalla, mustapippurilla, oliiviöljyllä ja tarvittaessa rosmariinilla.

Lisää kastikkeen sekaan uunissa paahdetut munakoisot sekä perunat. Tarkista vielä maku, ja tuunaa tarpeen mukaan!

Välimeren paprikoita

Punaiset paprikasuikaleet etikkaliemessä antavat sopivaa särmää liha- ja kasvisruokiin. Paprika on aito Välimeren ruokavalion herkku.

Patun parempia lihapyöryköitä paprika-tomaattikastikeessa ja paahdettuja yrttijuureksia

(35 annosta)

7,2 kg (1ltk) Patun parempia lihapyöryköitä

3 kg Jepo kuorellisia, halkaistuja

perunoita

3 kg kuorittuja porkkanoita

3 kg kuorittuja palsternakkoja

1 kg kuorittuja mukulasellereitä

timjamia

salviaa

suolaa

mustapippuria

oliiviöljyä

1 kg sipulia

1,5 kg Patu Paprikasuikaleita

4 l Puljonki Luumutomaattikastiketta

Patu Tomaatti-chilikastiketta

Arla Pro Tsatsiki Jogurttikastiketta

Pilko porkkana, palsternakka ja selleri saman kokoisiksi kuin perunat. Mausta juurekset suolalla, mustapippurilla ja yrteillä. Lorauta päälle myös oliiviöljyä,

ja hiero mausteet juureksiin. Kypsennä uunissa 225 asteessa n. 15 min. Mausta perunat suolalla ja pippurilla, lisää perunat juuresten sekaan ja sekoita. Paista vielä 200 asteessa, kunnes juurekset ovat kypsiä ja perunatkin saavat hieman väriä. Tarkista juuresten kypsyydet, etteivät ole liian kovia!

Paista jäiset lihapullat 200 asteessa noin 20-25 minuuttia.

Kuori ja suikaloi sipulit. Freesaa kattilassa oliiviöljyn ja pienen suolan kera, kunnes läpikuultavia. Lisää tämän jälkeen hyvin valutetut Patu Paprikasuikaleet ja freesaa vielä pieni hetki, ennen kuin lisäät luumutomaattikastikkeen. Anna hautua kannen alla pieni hetki ja tarkista maku! Tuunaa tarvittaessa suolalla, mustapippurilla, sokerilla tai vaalealla balsamicolla. Kaada kastike kypsien lihapullien päälle ja koristele yrttisilpulla.

Laita tarjolle myös Patu Tomaatti-chilikastiketta ja Arla Pro Tsatsikia.

11
m USTAT g N - ASTIAT PATUN VALIKOI m ASTA

TUOTEUUTISET

Palvelutukkurien omissa

Patu-tuotteissa on monia kevätsesonkiin sopivia

herkkuja, jotka on hinnoiteltu kannattavaan lounastarjoiluun sopiviksi.

UUDET KOTIMAISET PATONGIT JA SÄMPYLÄT

Tuoksuvat leivät saat tarjolle helposti: Sulata 1 h huoneenlämmössä tai yön yli jääkaapissa. Paista 230–240 asteessa 4–5 minuuttia.

PATU KATKARAPULEIPÄ

Kokkimaajoukkueen herkullisella reseptillä saat uutta ja hieman kevyempää twistiä tuttuun katkarapuleipään. Ota käyttöön rapujen erittäin maukas sulamisliemi, näin saat nollattua hävikin arvokkaassa katkaravussa.

Katso Kokkimaajoukkueen resepti ja vinkit!

Tuoretta vitriiniin!

TARJOUSTUOTTEIDEN

MERKIT:

L – LAKTOOSITON

VL – VÄHÄLAKTOOSINEN

G – GLUTEENITON

M – MAIDOTON

S – SOIJATON

K – KANANMUNATON

VE – VEGAANINEN

PATONKI 45 X 140 G EAN 6429811005129 L L

PATU TARJOUKSET Patu

133291 Apetit Säkylän kasvis- 1 kpl 23,94 5,25 kg pyörykkä 4 kg, kypsä pakaste 5,99 kg L, G, M, S, K, VE 111058 Apetit Amerikan Sekoitus 3 kpl 27,02 7,90 pss 1,5 kg, pakaste, (porkkana, parsakaali, 9,01pss romanopapu, paprika, pikkumaissi) 103370 Apetit Isot Kasvissuikaleet 3 kpl 12,62 3,69 pss 1,5 kg, pakaste, (porkkana, lanttu, 4,21pss kesäkurpitsa, keltainen porkkana) 114547 Apetit Kotimainen Suomiwok 3 kpl 16,40 4,80 pss 1,5 kg, pakaste 5,47 pss (porkkana, palsternakka, valkokaali, punasipuli, keltainen porkkana)
PALVELUTUKKURIT Patu PALVELUTUKKURIT Patu PALVELUTUKKURIT GB FOODS SUOMI OY ME hinta/ME hinta/ (sis. alv) yksikkö punaiset hinnat alv 0 % mustat hinnat sisältävät alv:n Touch of Taste Kasvisfondi 1 l L, G, M, S, K, VE 13,99 plo alv 0 % APETIT OY ME hinta/ME hinta/ (sis. alv) yksikkö punaiset hinnat alv 0 % mustat hinnat sisältävät alv:n Apetit Säkylän kasvispyörykkä 4 kg, kypsä pakaste L, G, M, S, K, VE 5,25 kg alv 0 % 102619 Touch of Taste Kasvisfondi 1 l 6 plo 95,69 13,99 plo L, G, M, S, K, VE 15,95 plo 102904 Touch of Taste Häränlihafondi 1 l 6 plo 95,69 13,99 plo L, G, M, S, K 15,95 plo 102606 Touch of Taste Kalafondi 1 l 6 plo 95,69 13,99 plo L, G, M, S, K 15,95 plo

PATU TARJOUKSET

MURTOLAN

Hamppufarmi,

11,65

punaiset hinnat alv 0 % mustat hinnat sisältävät alv:n

ARLA OY ME hinta/ME hinta/ (sis. alv) yksikkö

Arla Pro Kermarahka 5 kg laktoositon

21,95 snk alv 0 %

punaiset hinnat alv 0 % mustat hinnat sisältävät alv:n

Kuorittu Hampunsiemen
kg
G,
1
L,
M, S, K, VE
pss alv 0 %
HAMPPUFARMI OY ME hinta/ME hinta/ (sis. alv) yksikkö 133294 HamppuFarmi, Kuorittu 5 kpl 66,40 11,65 pss hampunsiemen 1 kg 13,28 pss L, G, M, S, K, VE 133295 HamppuFarmi, Paahdettu 5 kpl 33,00 5,79 pss ja suolattu hampunsiemen 1 kg 6,60 pss L, G, M, S, K, VE 133293 HamppuFarmi, 5 kpl 81,51 14,30 pss VegepihviMIX 1 kg 16,30 pss L, G, M, S, K, VE 130718 Arla Pro Kermarahka 5 kg 1 kpl 21,95 snk laktoositon 25,02 snk L, G, S, K 123235 Arla Pro Skyr Laktoositon 1 kpl 17,99 snk 5 kg 20,51snk L, G, S, K 107750 Arla Luonto+ luonnon- 1 kpl 12,45 snk jogurtti laktoositon 5 kg 14,19 snk L, G, S, K 126848 Arla Pro Monterey Jack 6 kpl 82,01 11,99 kpl viipale 1 kg laktoositon 13,67 kpl L, G, S, K 104959 Arla Mozzarella-Edam 6 kpl 113,18 16,55 pss juustoraaste 22 % 2 kg 18,86 pss VL, G, S, K
Patu PALVELUTUKKURIT Patu PALVELUTUKKURIT Patu punaiset hinnat alv 0 % mustat hinnat sisältävät alv:n Valio Suomalainen mansikkatäyte 10 kg 6,99 kg alv 0 % VALIO OY ME hinta/ME hinta/ (sis. alv) yksikkö 132754 Valio Suomalainen 1 kpl 79,69 6,99 kg mansikkatäyte 10 kg 7,97 kg 104925 Valio Kippari® e900 g 4 kpl 54,67 11,99 pkt sulatejuustoviipale laktoositon 13,67 pkt L 105013 Valio Koskenlaskija® e2,5 kg 2 kpl 64,87 28,45 snk voimakas murennettu laktoositon 32,44 snk L 100546 Valio Emmental-Edam 4 kpl 110,81 24,30 pss juustoraasteseos e2,5 kg 27,70 pss L 103503 Valio Oivariini® 400 g 16 kpl 62,93 3,45 pkt laktoositon 3,93 pkt L punaiset hinnat alv 0 % mustat hinnat sisältävät alv:n SBS Mansikkadonitsi 60 g, sulatus VL 0,85 kpl alv 0 % LANTMÄNNEN UNIBAKE FINLAND OY ME hinta/ME hinta/ (sis. alv) yksikkö 100077 SBS Mansikkadonitsi 48 kpl 46,51 0,85 kpl 60 g, sulatus 0,97 kpl VL 114816 Vaasan Perinteinen 60 kpl 44,46 0,65 kpl Korvapuusti 120 g, paistettava 0,74 kpl L 122495 Vaasan Omena-murupulla 37 kpl 31,63 0,75 kpl 95 g, paistettava 0,85 kpl L 104190 Vaasan Vaniljamunkki 40 kpl 45,14 0,99 kpl 90 g, sulatus-lämmitys ja 1,13 kpl sokerointi, L 114930 Vaasan Herkkumunkki 80 kpl 32,09 0,35 kpl 50 g, sulatus 0,40 kpl L

PATU TARJOUKSET

UNILEVER FINLAND OY ME hinta/ME hinta/ (sis. alv) yksikkö punaiset hinnat alv 0 % mustat hinnat sisältävät alv:n Unilever Carte d’Or Créme Brulée 1,08 kg / 9 L L, G, M, S 18,95 kpl alv 0 % 102747 Carte d’Or Créme Brulée 1 kpl 18,95 prk 1,08 kg / 9 L 21,60 prk L, G, M, S 132085 KNORR Hummerifondi, 6 kpl 115,94 16,95 plo tiiviste 1 L / 50 L 19,32 plo L, G, M, S, K 105656 KNORR Lasagnette, 1 kpl 14,85 pkt kuviopasta 3 kg 16,93 pkt L, M, S, VE 110920 Rydbergs Sweet 1 kpl 26,75 snk Chili-kastike 2,5 kg 30,50 snk L, G, M, S punaiset hinnat alv 0 % mustat hinnat sisältävät alv:n O´boy Original 1 kg 4,20 pss alv 0 % mondelez FINLAND OY ME hinta/ME hinta/ (sis. alv) yksikkö 106052 O’boy Original 1 kg 10 kpl 47,84 4,20 pss 4,78 pss 108598 Daim Double 56 g, 2-pack 36 kpl 22,44 0,55 kpl 0,62 kpl 105784 LU TUC Original 100 g 24 kpl 36,94 1,35 pkt 1,54 pkt 118081Oreo Original 154 g 16 kpl 29,18 1,60 pkt 1,82 pkt 117808 Philadelphia Laktoositon 1,5 kg 4 kpl 91,15 19,99 ast 22,79 ast
punaiset hinnat alv 0 % mustat hinnat sisältävät alv:n Rummo Speghetti no 3, 3 kg 11,15 pss alv 0 % PRESCOTT OY ME hinta/ME hinta/ (sis. alv) yksikkö
PALVELUTUKKURIT Patu PALVELUTUKKURIT Patu C0 M100 Y76 K13 C89 M0 Y96 K30 punaiset hinnat alv 0 % mustat hinnat sisältävät alv:n ATRIA SUOMI OY ME hinta/ME hinta/ (sis. alv) yksikkö Atria Viljaporsaan Kassler Tryffeli n2,8 kg, halkaistu L, G 7,79 kg alv 0 % 117540 Rummo Spaghetti no 3 4 pss 50,84 11,15 pss 3 kg 12,71 pss 125194 Rummo Penne Rigate no 66 4 pss 50,84 11,15 pss 3 kg 12,71 pss 117538 Rummo Fusilli 3 kg 4 pss 50,84 11,15 pss 12,71 pss 117539 Rummo Mezzi Rigatoni no 51 4 pss 50,84 11,15 pss 3 kg 12,71 pss 127910 Rummo Perunagnocchi no 117 5 pss 42,69 7,49 pss 2 kg 8,54 pss 131717 Atria Viljaporsaan 1 kpl 7,79 kg Kassler Tryffeli n2,8 kg, halkaistu 8,88 kg L, G 132932 Atria Viljaporsaan 1 kpl 7,59 kg Kassler Miedosti Suolattu n2,8 kg 8,65 kg halkaistu, L, G 119866 Atria Sika-nauta 1 kpl 43,55 9,55 kg Karjalanpaisti 4 kg 10,89 kg 133292 Atria Kanan Filee 1 kpl 31,63 9,25 kg Valkosipuli-Persilja 3 kg / n120 g 10,54 kg L, G 100368 Atria Coleslaw Salaatti 1 kpl 15,73 4,60 kg 3 kg 5,24 kg L, G
Patu

PATU TARJOUKSET

L, G, M, S, K

L, G, M, S, K

punaiset hinnat alv 0 % mustat hinnat sisältävät alv:n

1
pakaste L,
1 kpl
118211 Naapurin Maalaiskanan
ltk 45,55 9,99 kg kypsä paneroitu paistileike 4 kg, 11,39 kg
G, M, S, K 119403 Naapurin Maalaiskana
10,79 kg nahallinen rintafilee n. 165 g, 12,30 kg maustamaton n. 3,3 kg
1
luuton
114664 Naapurin Maalaiskana
kpl 7,25 kg
koipireisileike, miedosti 8,26 kg suolattu n. 2 kg
Naapurin Maalaiskanan kypsä paneroitu paistileike 4 kg, pakaste L, G, M, S, K
MAALAISKANA OY ME hinta/ME hinta/ (sis. alv) yksikkö
FINLAND OY ME hinta/ME hinta/ (sis. alv) yksikkö punaiset hinnat alv 0 %. mustat hinnat sisältävät alv:n. Kariniemen Kananpojan koipireisi luuton nahalla miedosti suolattu n. 4 kg, L, G, M, S, K 7,59 kg alv 0 % 124118 Kariniemen Kananpojan 1 kpl 7,59 kg koipireisi luuton nahalla miedosti 8,65 kg suolattu n. 4 kg, L, G, M, S, K 102939 Kariniemen Kananpojan 1 kpl 3,10 kg koipireisi marinoitu n. 4 kg 3,53 kg L, G, M, S, K 102974 Kariniemen Kananpojan 1 kpl 6,79 kg rintaleike marinoitu n. 4 kg 7,74 kg L, G, M, S, K 103086 HKScan Pro Italian- 1 kpl 14,88 4,35 kg pizzasuikale 3 kg 4,96 kg L, G, M, S, K 132944 HK Palvikalkkuna 1 kpl 7,75 kg viipaloitu 1 kg 8,83 kg L, G, M, S, K 125585 HK Murekemassa 2 kg 1 kpl 16,99 7,45 kg L, G, M, S, K 8,50 kg
9,99 kg alv 0 % NAAPURIN
HKSCAN
121435 Softlin Basic 24 cm 12 25,30 1,70 pkt 2-krs, 1/4 lime liina 100 kpl 2,11 pkt 121442 Softlin Basic 39 cm 6 25,67 3,45 pkt 2-krs, 1/8 lime liina 100 kpl 4,28 pkt 121438 Softlin Basic 33 cm 6 21,95 2,95 pkt 2-krs, 100 kpl 1/8 kierrätetty 3,66 pkt ruskea liina LANTMÄNNEN CEREALIA OY ME hinta/ME hinta/ (sis. alv) yksikkö punaiset hinnat alv 0 % mustat hinnat sisältävät alv:n Myllyn Paras tumma makaroni 10 kg M, S, K, VE 16,55 sk alv 0 % Patu PALVELUTUKKURIT Patu PALVELUTUKKURIT Patu PALVELUTUKKURIT
AB ME hinta/ME hinta/ (sis. alv) yksikkö punaiset hinnat alv 0 % mustat hinnat sisältävät alv:n Softlin Basic 24 cm 2-krs 1/4 lime liina 100 kpl 1,70 pkt alv 0 % 105635 Myllyn Paras tumma 1 kpl 16,55 sk makaroni 10 kg 18,87 sk M, S, K, VE 105612 Myllyn Paras makaroni 10 kg 1 kpl 16,20 sk M, S, K, VE 18,47 sk 102404 Myllyn Paras spagetti 10 kg 1 kpl 18,75 sk M, S, K, VE 21,38 sk
OY FIBLON

PATU TARJOUKSET

VAHVA VAIKUTUS JO VUODESTA 1933

Valio Koskenlaskija® on keittiön moniottelija, jonka erilaiset tuotemuodot tuovat makua, täyteläisyyttä ja väriä sekä kylmään että lämpimään ruoanlaittoon. Kokeile Valio Koskenlaskija® cheddaria wrappeihin tai tex mex ja kebab-ruokiin.

Valio Koskenlaskija® 2,5 kg cheddar sanko laktoositon Patu tuotenro 113747 Myyntierä 1 kpl valio.fi punaiset hinnat alv 0 % mustat hinnat sisältävät alv:n VELJEKSET RÖNKÄ OY ME hinta/ME hinta/ (sis. alv) yksikkö
Rönkä Naudan kylmäsavurouhe 1 kg, pakaste L, G, M, S, K 18,35 kg alv 0 % 133123 Naudan kylmäsavurouhe 2 kpl 41,83 18,35 kg 1 kg, pakaste 20,92 kg L, G, M, S, K 133077 Poron verilettutaikina 6 kpl 38,24 5,59 plo 0,5 l 6,37 plo L, M, S, K 133125 Naudan verilettutaikina 6 kpl 30,71 4,49 plo 0,5 l 5,12 plo L, M, S, K 109312 Savupororouhe 1 kg pakaste 2 kpl 45,58 19,99 kg L, G, M, S, K 22,79 kg

Santa Marian salsalla pikanttia potkua –miedosta tuliseen.

Valmiilla salsoilla helpotat ja nopeutat ruuanlaittoa ja luot autenttisia makuja vähemmillä raaka-aineilla.

Valitse Chunky Salsa kun haluat isompia tomaatinpaloja ja Taco-kastike sileämpään lopputulokseen. Voit olla aina varma korkeasta laadusta.

Paulig PRO helps professionals to create flavourful, sustainable and profitable businesses.
Kauran h ilijalanjä ki on n.70 % pienempi kuin riisin*

UUTUUS

Ota kylmän kahvin trendi haltuun uusilla kaurapohjaisilla Frezzoilla.

Frezza Oat Vanilla Caramel on herkullinen yhdistelmä pehmeää vaniljaa ja karamellin makua.

Frezza Oat Choco Orange yhdistää makean suklaan ja raikkaan appelsiinin ihanaksi kahvijuomaksi.

Molemmat uudet maut ovat täyteläisen kermaisia kaurajuomia, joissa aitoa espressoa.

Lisätietoa ja inspiraatiota Frezza-juomien tarjoiluun: www.pauligpro.com/fi

Tilaa myynninedistämismateriaalit osoitteesta:

professional.fi@paulig.com tai puh. (09) 020 737 0007

FREZZA

OAT CHOCO ORANGE

250 ML PET

EAN: 6411300657391

FREZZA

VANILLA CARAMEL

250 ML PET

EAN: 6411300656592

Paulig PRO helps professionals to create flavourful, sustainable and profitable businesses.
KIIREETÖN CIABATTA 40 x 100 g
0 %) 1,08
14 %)
FAZER
KAURANJYVÄPATONKI 15
330
1,93
KIIREETÖN KAURANJYVÄCIABATTA 35
75
0,60
0,68 €
14 %)
KAURALEIPÄ 8
LOMBARDIANLEIPÄ 9
9
2,79
HAPANJUURILEIPÄ 9
132692 FAZER
0,95 € (alv
€ (alv
122064
KIIREETÖN
x
g 1,70 € (alv 0 %)
€ (alv 14 %) 128429 FAZER
x
g
€ (alv 0 %)
(alv
121295 FAZER KIIREETÖN
x 400 g 2,20 € (alv 0 %) 2,51 € (alv 14 %) 128026 FAZER KIIREETÖN
x 360 g 2,45 € (alv 0 %) 2,79 € (alv 14 %) 121296 FAZER KIIREETÖN SIEMENLEIPÄ
x 400 g 2,45 € (alv 0 %)
€ (alv 14 %) 128027 FAZER KIIREETÖN
x 370 g 2,45 € (alv 0 %) 2,79 € (alv 14 %)

AMERIKKA Taste of

Kokeile

Legendaarinen Saarioinen Amerikkalainen kastike on saanut rinnalleen Amerikkalaisen paahdetun valkosipulikastikkeen. Herkullisessa, vaaleassa ja sopivan sakeassa kastikkeessa tunnet aidon valkosipulin rouheuden. Kastike on erinomainen dippailukastike ranskanperunoille tai vaikka kanansiiville. Kokeile myös grillatun kalan kastikkeeksi. Tähän jäät koukkuun!

Tutustu tuotteisiin: saarioinen.fi/foodservice

suosi klassikkoa! Amerikkalainen kastike 4,5 kg 21,95 € 25,02 € sis. alv *6412000023110* Amerikkalainen paahdettu valkosipulikastike 3,2 kg 15,55
17,73 € sis. alv
herkullista uutuutta tai
*6412000023981*
–MADE BY MOMS SINCE 1957–

Srirachamme valmistuksessa on käytetty 54% tuoreita chilipaprikoita. Voit siis nauttia srirachamme puhtaasta mausta!

KÄSIN VALMISTETTU

Maldon merisuolahiutaleiden valmistus on taidetta. Taitavan käsityön tuloksena syntyy puhtaan valkoisia, pyramidin muotoisia rapeita suolakristalleja, jotka ovat tunnistettavasti Maldon suolaa. 1,4 kg pakkaus on täydellinen kaikille keittiöille, joissa halutaan parasta laatua sormisuolalle.

Sriracha

Sriracha on herkullinen mausteinen chilikastike, jossa maut ovat täydellisessä tasapainossa tuoreen valkosipulin ja huolellisesti valikoitujen chilipaprikoiden ansiosta. Srirachamme on tehty huolella valituista raaka-aineista, eikä se sisällä keinotekoisia väri- tai sideaineita.

Sriracha tulinen chilikastike

// EAN: 8710605620757

Patu: 104224

Smokey Sriracha, savunmakuinen

// EAN:8710605621310

Patu: 124355

Haugen-Gruppen Oy Finland
2, 01720 Vantaa |
010 30 90 700 | fsmyynti@haugen-gruppen.com | www.haugen-gruppen.fi
Tiilitie 6 B
Puh
Haugen-Gruppen
| fsmyynti@haugen-gruppen.com | www.haugen-gruppen.fi 1L 1L PÖytämausteeksi 215ml pullo
128062
Oy Finland Tiilitie 6 B 2, 01720 Vantaa | Puh 010 30 90 700
Patu:
HKSCAN FINLAND OY FOOD SERVICE Asiakaspalvelu 010 570 130 hkscanpro.fi hkscan.com 2233 Kariniemen Kananpojan koipireisi marinoitu 4 kg Patu 102939 3,10 €/kg, alv 0 % 3,53 €/kg, alv 14 % 2491 Kariniemen Kananpojan rintaleike marinoitu 4 kg Patu 102974 6,79 €/kg, alv 0 % 7,74 €/kg, alv 14 % 2471 Kariniemen Kananpojan Koipireisi luuton nahalla miedosti suolattu n. 4 kg Patu 124118 7,59 €/kg, alv 0 % 8,65 €/kg, alv 14 %
Valmista sesongin maistuvimmat annokset mehevistä lihoista ja raikkaista lisukkeista. God Morgon ® -suosikit kätevissä annospakkauksissa *massataseen mukaisesti, lue lisää: godmorgon.com Berry Blend smoothie 250 ml UUTUUS! Wake Up smoothie berry 250 ml Wake Up smoothie fruit 250 ml
Kariniemen parasta kananpoikaa

Soveltuu erinomaisesti paistamiseen!

6438207000143

9 95 / kpl

Monipuolinen ja maistuva mämmi

Suomalaisista ruismaltaista valmistettu herkullinen Kymppi

Mämmi nyt myös uudessa ravintolakäyttöön suunnitellussa pakkauksessa. Kokeile vaikkapa näyttävänä buffet-jälkkärinä tai erilaisissa mämmiresepteissä.

• Helposti avattava pakkaus on kätevä säilyttää ja sopii suoraan linjastoon.

• 2,5 kg pakkauskoko tarjoaa sujuvan kierron.

• Voit koristella mämmin pakkauksessaan ja asettaa tarjolle.

• Sulatus jääkaapissa vähintään 24 tuntia. Säilyvyys sulatuksen jälkeen 6 vrk alle +6 °C.

(alv 0 %) € 1591 (alv 14 %)

Uutuu
Reseptit ja tuotteet KYMPPI.FI kuluttajaneuvonta@kymppi.laihianmallas.fi / kymppimaukkaat / 10maukkaat laktoositon kananmunaton maidoton vegaaninen L M K Tarjoiluehdotus
Kymppi Mämmi 2,5 kg ½ GN | ME 2 kpl . PATU 132616 L M K
1395

RUOK A TULEE?

Kysymys on tärkeä, eikä siihen ole vain yhtä oikeaa vastausta. Ruokaa tulee tiloilta, pelloilta, laitumilta, navetoista, kanaloista, tehtaista, ravintoloista, kaukaa ja läheltä - Suomesta, Atrialta.

Tiesitkö, että Atria jäljittää kaikki tuotteensa aina maatiloille asti? Yhä useammassa tuotteessa merkitsemme tämän tarkan alkuperän myös pakkaukseen, jotta sinäkin tietäisit mistä valmistamamme ruoka tulee. Tämä Sikanan tila on nimittäin vain yksi yli viidestä tuhannesta Atrian perhetilasta ympäri Suomen.

Kun näet pakkauksessa tilan nimen, se kertoo paljon enemmän kuin paikan mistä ruoka on tullut. Se kertoo, että ruoan on tehnyt perhe, joka tekee päivittäin töitä sen eteen, että suomalaista ruokaa on saatavilla joka päivä. Ja sen, että siitä tulee parempi mieli.

HYVÄ RUOKA, PAREMPI MIELI

Sikanan tila, Ilmajoki
MISTÄ –

Aito italialainen premium pasta.

Rummo Spaghetti no:3 4x3kg

MERU2025003, ME 4 pss

Patu 117540

Rummo Penne Rigate no:66 4x3kg

MERU2025066, ME 4 pss

Patu 125194

Rummo Fusilli no:48 4x3kg

MERU2025048, ME 4 pss

Patu 117538

Rummo Mezzi Rigatoni no:51 4x3kg

MERU2025051, ME 4 pss

Patu 117539

Rummo Perunagnocchi no:117 5x2kg

MERU0078117, ME 5 pss

Patu 127910

Herkullista
110676 210 € (alv 0%) 239 € (sis. alv) 113554 115 € (alv 0%) 131 € (sis. alv) 129162 149 € (alv 0%) 170 € 118151 115 (alv 0%) 1 (sis. alv) 129166 149 € (alv 0%) 170 € (sis. alv) 133152 149 € (alv 0%) 170 € 129179 189 € (alv 0%) 215 € (sis. alv) NYT KAMPANJAHINTAAN Jaakko Huikuri, Head of Foodservice / +358 (0)40 530 6209 / jaakko.huikuri@prescott.fi Jari Makkonen, KAM Foodservice / +358 (0)50 326 8807 / jari.makkonen@prescott.fi LISÄTIEDOT:
JÄÄTELÖKESÄÄN
KUVASSA OLEVA TUOTE: GREEN CUISINE VEGAANISET PALAT GTIN: 7310500185811 I MYYNTIERÄ: 3 KG GREEN CUISINE BULGURIA GRILLIKASVIKSILLA GTIN: 7310500030067 I MYYNTIERÄ: 6 KG, 2 X 3 KG GREEN CUISINE SOUTHERN FRIED STRIPS GTIN: 7310500185859 I MYYNTIERÄ: 6 KG GREEN CUISINE PINAATTIPUIKKO GTIN: 7310500185187 I MYYNTIERÄ: 5 KG Katso muut maistuvat vegeherkut sivuiltamme I www.findusfoodservices.fi
RNI TAPA SYÖDÄ HYVIN!
Green Cuisine kasvisruoat UUSI, MODE

TULOSSA

MAHTAVA VIHANNESKESÄ

Suomessa kasvatetut vihannekset antavat kohta taas parastaan. Kotimaista tomaattia, kurkkua ja muita kasviksia on odotettavissa huippusato.

Varaa tulevan sesongin

vihannekset nyt!

Patu PALVELUTUKKURIT Patu PALVELUTUKKURIT Patu PALVELUTUKKURIT WWW.NÄRPIÖNVIHANNES.FI | /NARPIONVIHANNES | WWW.KASVISRESEPTIT.FI | /KASVISRESEPTIT

Käytä kastikkeen pohjana tai sellaisenaan!

ERIKS KASTIKKEET

Arjen helpottajat ammattikeittiöön!

Eriks Hollandaisekastike 2 L Herkullinen klassikkokastike parsakauteen. Sopii erinomaisesti paistetun tai savustetun kalan kastikkeena.

Eriks Bearnaisekastike 2 L Kestosuosikki, joka ei liiemmin esittelyitä kaipaa! Erittäin arvostettu kastike, joka maistuu herkulliselta lihan tai kasvisten kanssa.

Myynti ja markkinointi: Conaxess Trade | 020 7411 220

Valmistaja: Kavli Oy | 09 3780 2381

Patu PALVELUTUKKURIT
Aidosti alueellinen Aidosti alueellinen Edustaapaika ista yrittäjyy
ttä
Hyvä ja joustava palvelu Kumppani kasvussa Laaja valikoima Lähiruoka Lounasasiakkaan valinta Yrittäjähenkisyys

PATU TEESIT.

Me Palvelutukkureilla olemme aina toimineet niin, että asiakas on palvelumme keskiössä. Lähiruoka ja alueellinen työllistäminen ovat meille aidosti sydämen asioita. Kiteytimme ajattelumme kulmakivet Patun teeseiksi. Tällaisia ovat Palvelutukkurit:

Lounasasiakkaan valinta Moni Suomen parhaista lounasravintoloista on valinnut meidät kumppanikseen. Menestyvät asiakkaamme painottavat ostojen merkitystä taloudellisesti kannattavassa lounasruokailussa. Sopimuksen ja hinnoittelun pitää olla kohdillaan.

Kumppani kasvussa

Yhteistyö ei perustu pelkästään hintaexceleihin, vaan siinä on syvempiä ulottuvuuksia. Kun hankintasopimuksen keskittää meille, syntyy luonnollisesti keskittämisetuja. Meillä on ymmärrystä asiakkaiden liiketoiminnasta yksityisellä ja julkisella sektorilla, teollisuudessa ja kaupassa. Yhteispelissä on kasvun voima.

Lähiruoka

Tuomme alueiden laadukkaimman lähiruoan asiakkaillemme ja tuemme tuottajia. Ainutlaatuinen vahvuutemme on siinä, että tänään pilkotut kasvikset ja kuoritut juurekset ovat asiakkaidemme pöydissä jo seuraavana päivänä. Tämän mahdollistaa tiivis yhteistyö paikallisten tuottajien kanssa.

Aidosti alueellinen

Paikallinen tukku tuntee oman alueensa ja palvelee optimaalisesti. Tuoreus säilyy ja hävikki pienenee nopeissa toimituksissa. Palvelumme kattaa koko Suomen saaristosta aina maan pohjoisimpia osia myöten. Työllistämme paikallisesti ja sitoudumme alueelliseen elinkeinotoimintaan.

Yrittäjähenkisyys

Yhteistyö kotimaisen perheyrityksen kanssa kiinnostaa. Palvelutukkurien ketjun kautta keskitämme ostojamme ja voimme tarjota asiakkaillemme ketjumme yhteisiä kampanjatuotteita. Lisäksi räätälöimme asiakkaillemme juuri heille sopivan tuotevalikoiman ja toimitukset.

Laaja valikoima

Tuotevalikoimamme on monipuolinen. Asiakas saa halutessaan yhdellä toimituksella kaikki tarvitsemansa tuotteet, mikä helpottaa varastonhallintaa. Tilauksesta myös erikoisempia tuotteita. Nettikauppa palvelee kellon ympäri ja asiakas pystyy tarkastelemaan tilaushistoriaansa vaivattomasti.

Hyvä ja joustava palvelu

Asiakas on palvelumme keskipisteessä. Vaikka yhä enemmän tilataan digitaalisesti, meiltä saat aina palvelua myös puhelimitse. Annamme vinkkejä ja ideoita vaikka lounaslistan suunnittelussa. Autamme tuottoisamman toiminnan luomisessa. Nopeat ja joustavat toimitukset ovat meidän aito ja kiitetty palvelulupauksemme.

SUOMEN PALVELUTUKKURIT OY Äyritie 8 E, 01510 VANTAA puh. 010 338 7820 www.palvelutukkurit.fi
Patu PALVELUTUKKURIT Patu Oman alueesi Patu-tukun löydät palvelutukkurit.fi

Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.