Kanta-Hämeen Tuoretuotteen Hyvää Patulta -lehti elo-syyskuu 2024
PATU LOUNASKLUBI
Kokkimaajoukkueen syyskauden reseptit ja vinkit
PATU-LEIPIEN SOPIMUSVALMISTUS
Kouvolalainen leipomo
leipoo Patun leipiä ja leivonnaisia
PATU TUKKUJEN
JUHLAVUOSI
Tukkutalo 65 v. ja KHTT 40 v.
SYKSYN SADON PARHAUTTA
päätoimittajalta
Vielä on kesää jäljellä, elokuussa on sato parhaimmillaan!
"Patu-tukuilla on nyt sertifioitu ISO 14001:2015 -ympäristöjärjestelmä osana yhtiön johtamisjärjestelmää."
Tätä kirjoittaessani Suomen suvi on kauneimmillaan, Juhannusjuhlat on vietetty ja kesän kotimainen satokausi on käynnistymässä täyteen vauhtiinsa. Elokuussa, lehden ilmestyessä, kotimaisten vihannesten ja marjojen tarjonta on parhaimmillaan ja Patutukkujen valikoimat paikallisesti tuotetuista kesän herkuista on laajimmillaan.
Patu-tukuille on myön- netty ISO 14001 -sertifi- kaatti
Patutukkujen ympäristövaikutusten hallintaa ja toiminnan tehostamista varten tukuilla on nyt sertifioitu ISO 14001:2015 ympäristöjärjestelmä osana yhtiömme johtamisjärjestelmää. Noudatamme kulloinkin voimassa olevaa toimintaamme liittyvää lainsäädäntöä, määräyksiä sekä tilaajavastuuta. Jatkuva parantaminen ohjaa kehitystämme.
Merkittävimmät tavoitteemme liittyvät kuljetusten optimointiin, hävikin vähentämiseen, jätteiden käsittelyyn, kiinteistöjen energian säästöön sekä paikalliseen hankintaan.
Jatkuva parantaminen
Vuorovaikutuksessa sidosryhmiemme kanssa asetamme ympäristövaateita yhteistyökumppaneillemme ja itsellemme. Tulemme jatkuvasti parantamaan ja kouluttamaan työntekijöidemme osaamista ja kannustamme heidän osallistumistaan ympäristötyöskentelyymme. Organisaatiomme sitoutuu täyttämään velvoitteet, jotka sille on asetettu. Noudattamalla ympäristöpolitiikkaamme takaamme jatkuvan kehityksen.
Hyvää ja kaupallista loppukesää ja alkavaa syksyä!
Jouni Säde
3 4 6 8 10 11 12 16
Sisältö 3/2024
AJANKOHTAISTA
Trendejä, makuja ja ilmiöitä
KHTT 40 VUOTTA
Patutukku KantaHämeen Tuoretuote täyttää 40 vuotta.
TUKKUTALO 65 VUOTTA
Patutukku Tukkutalo täyttää 65 vuotta.
KOTIMAISET PATULEIVÄT
JJP Herkut leipoo Patun leivät ja leivonnaisia.
PT KOLMION MESSUT
Palvelutukku Kolmion messutapahtuma Vesijärven rannalla.
TUOTEUUTISIA
Esittelyssä Patun uudet appelsiinilohkot.
LOUNASKLUBI
Esittelyssä Kokkimaajoukkueen uudet reseptit syyskauteen.
PALVELUTUKKURIEN
PARHAAT TARJOUKSET
Kattava valikoima tunnettujen tuotteiden tarjouksia loppukesään ja alkusyksyyn.
PÄÄTOIMITTAJA
Toimitusjohtaja Jouni Säde jouni.sade@palvelutukkurit.fi
JULKAISIJA
Suomen Palvelutukkurit Oy, Äyritie 8 E, 01510 Vantaa puh. 010 338 7820, www.palvelutukkurit.fi
ULKOASU JA TEKSTIT
Mainostoimisto Pro Image
PAINOPAIKKA
PunaMusta Oy
Lehden värilliset hinnat ovat alv 0 % ja mustat hinnat sisältävät alv:n. Hinnat ovat voimassa täysin myyntierin. Pidätämme oikeuden hinnanmuutoksiin painovirheiden ja tavaratoimituksen muutosten varalta.
AJANKOHTAISTA.
TRENDEJÄ ∙ MAKUJA ∙ ILMIÖITÄ
NY here we come!
KantaHämeen Tuoretuote arpoi kevään FFCRmessuilla upean matkalahjakortin New Yorkiin. Sen voittivat
Tampereen rautatieasemalla ravintola Semaforissa työskentelevät Erdogan Özdemir ja Mervi Heinänen.
– Me olemme monelle matkaajalle levähdyspaikka ja nyt on ilo päästä itse matkaan, Ergodan totesi.
PLMA Amsterdam messut 2024
Patu tutustui Euroopan suurimpiin Private Label messuihin. Kasviproteiinit olivat yhä vahvasti esillä. Valmiit ja puolivalmiit ruokaratkaisut ovat tulossa. Selkeästi esille nousevia trendejä olivat vegaanisuus, vähemmän sokeria, vähähiilihydraattisuus, paljon kuituja ja proteiinia.
Myös mausteet ja maustaminen ovat nousussa. Aasian ruokakulttuuri pitää yhä pintansa ja ennen kaikkea korealainen ruoka kiinnostaa.
kilpailun voittajat , ravintola semaforis sa työskentelevät erdogan özdemir ja mervi heinänen , ILOITSIVAT KANTA - HÄ -
m EEN TUORETUOTTEEN
m YYNTIPÄÄLLIKK ö j ARI
m UTASEN LUOVUTTA -
m ASTA HIENOSTA
m ATKAPALKINNOSTA
40 vuotta!
KantaHämeen Tuoretuote on palvellut asiakkaitaan joustavasti ja ammattitaitoisesti Pirkanmaalla, KantaHämeessä, Uudellamaalla sekä Satakunnan itäosissa jo 40 vuoden ajan.
toimitusjohtaja jari harlin j OHTAA KANTA - HÄ m EEN TUORETUOTTEEN LIIKETOI m INTAA TOISESSA POLVESSA
Olemme täyden palvelun ravintolatukku. Lounas ja iltaravintolat saavat kauttamme kaikki tarvitsemansa tuotteet – myös alkoholijuomat. Palvelemme asiakkaitamme yksilöllisesti. Meillä on osaamista erityyppisten ravintoloiden tarpeista ja esimerkiksi kiinankielisiä asiakkaitamme voimme palvella kiinaksi, tiivistää Jari Harlin KantaHämeen Tuoretuotteen liiketoimintaa.
Jari Harlinin isä Rainer Harlin perusti puolisonsa Ullan kanssa KantaHämeen Tuoretuotteen 40 vuotta sitten. Vuonna 1997 hän oli mukana perustamassa myös Suomen Palvelutukkureita, johon tänä päivänä kuuluu seitsemän alueellista tukkua, ja toimintamme kattaa koko Suomen. − Haluttiin, että myös valtakunnallinen ketjuasiakas saa kaikki tarvitsemansa tuotteet joustavasti yhdestä paikasta, yhdellä kuljetuksella, Harlin toteaa.
Toimitusvarmuus on kunnia-asia
KantaHämeen Tuoretuotteen toimitusvar
muus vuonna 2023 oli 99,55 %. Toimitusvarmuus on tärkeä horeca ja julkishallinnon asiakkaille.
− Tärkeä osa laatuamme on se, että tuotteet keräillään oikein ja kuljetetaan perille sovittuun aikaan. Myös ympäristö kiittää, kun kuljetuksia keskitetään. Tuttu kuljettajamme kohtaa asiakkaan joka kerta. Hän on meidän käyntikorttimme ja tärkeä osa kokonaispalvelua.
Kattava tuotevalikoima asiakkaan tarpeen mukaan
− Meillä on laaja tuotevalikoima, joka on rakentunut asiakkaiden tarpeiden mukaan. Haluamme myös kehittää valikoimaamme ja reagoimme joustavasti asiakkaan toiveisiin. Juuri mikään asiakkaan toive ei ole mahdotonta, kun yhdessä asiaa selvitetään, Jari Harlin toteaa.
Palvelutukku on palveleva tukku
Asiakaspalvelussamme palvellaan henkilökohtaisesti ja tilaukset otetaan vastaan puhelimitse, maililla, runkotilauksina, aromilla tai WhatsApp ja WeChatsovelluksilla. Monet asiakkaat haluavat tilata verkkokaupasta oman aikataulunsa mukaan, mutta monista on kätevää asioida pitkään auki olevan asiakaspalvelumme kanssa.
− Parhaat ideat ja tarjoukset syntyvät usein siitä, että yhdessä haetaan asiakkaalle sopiva ratkaisu. Ilolla otamme vastaan asiakkaidemme kiitoksia siitä, että myyjämme tietävät puolesta sanasta, mitä asiakkaamme haluavat. Ja puhelintilauksen voi tehdä hyvin helposti ilman tuotenumeroita, Harlin iloitsee.
"Meidän tehtävämme on palvella asiakastamme myös yllättävissä tilanteissa, aina parhaamme mukaan."
lounas - ja iltaravintolat
SAAVAT TUORETUOTTEESTA
KAIKKI TARVITSE m ANSA
TUOTTEET – m Y ö S ALKO -
HOLI j UO m AT TÄ m Ä m ERKIT -
SEE m Y ö S KESKITETTY j Ä ,
Y m PÄRIST ö Ä SÄÄSTÄVIÄ
KUL j ETUKSIA
KANTA - HÄ m EEN TUORE -
TUOTTEEN KUL j ETUKSET
HOI d ETAAN PÄÄOSIN
O m ALLA KUL j ETUSKALUS -
TOLLA A j AN m UKAISESSA
KUL j ETUSKALUSTOSSA ON
KORKEAT PUHTAUS - j A
LÄ m P ö TILASTAN d AR d IT
Kanta-Hämeen
Tuoretuotteessa on aina uskottu hyvän ja joustavan palvelun merkitykseen.
kanta - hämeen tuoretuotteen avajaiset 23.1.1984.
KUVASSA VASE mm ALTA
ULLA HARLIN , PAKKAA j A
IR m A LÄHTEEN m ÄKI j A
KONTTORISTI m AARET
ENVALL TAKARIVISSÄ
RAINER HARLIN j A
HANNU TUO m I
yrittäjä rainer harlin
PERUSTI KANTA - HÄ m EEN
TUORETUOTTEEN 40
VUOTTA SITTEN
Oi niitä aikoja – 65 vuotta sitten!
Alpo K. Heinonen perusti Seinäjoelle tukkuyrityksen vuonna 1959. Nyt Heinosen Tukkutalon omistavat Alpon pojat Kimmo ja JariPekka, JP, Heinonen. Vuosikymmenten saatossa liiketoiminta on kasvanut ja monipuolistunut.
Tukkutalo on aina elänyt kovasta yrittäjyydestä. Töitä on paiskittu hartiavoimin. Kun yrittäjyys on verissä, Tukkutalon yrittäjät haluavat omassa toiminnassaan tukea myös muuta alueellista yrittäjyyttä. − Meillä on aivan loistava henkilökunta, ja myös heidän sisällään asuu pieni yrittäjä, joka tahtoo palvella asiakkaitamme parhaalla mahdollisella tavalla ja venyä haastavissa tilanteissa, toimitusjohtaja Kimmo Heinonen kiittää. − Ostamme kaikki omaa toimintaamme tukevat tuotteet ja palvelut kuljetuspalveluista toimistotarvikkeisiin omalta alueeltamme. Näin voimme tulouttaa rahaa alueelliseen liiketoimintaan, J-P Heinonen kuvailee.
yhteistyötä alueemme alkutuottajien, puutarhojen, jalostajien sekä elintarvikeyritysten kanssa, JP Heinonen toteaa.
Tukkutalo toimii siellä missä tapahtuu
Kun koulut jäävät kesälaitumille, alkaa Seinäjoella tapahtua. Seinäjoki tunnetaan kesäkaupunkina, joka tuo suuret vieras ja turistimassat kaupunkiin.
Lupauksemme on "Takuulla läheltä" − Mitä lähempää ja mitä nopeammin asiakkaalle, sitä parempi, oli isämme liiketoiminnan motto ja se on yhä meidän mottomme. Tuoreus ja paikallisuus ovat meidän lupauksiamme. Teemme tiivistä
− Me Tukkutalossa olemme jo useiden vuosien ajan tottuneet siihen, että juhannuksesta elokuuhun olemme joka viikonloppu töissä. Palvelemme asiakkaita erilaissa tapahtumissa ja olemme valmiit mitä yllättävimpiin tilanteisiin. Tänä kesänä aloitamme Himos ja Keuruu Juhannus tapahtumissa. Jatkamme Provinssiin Seinäjoella ja Jukolan viestiin Kauhavalla. Lisäksi olemme mukana Herättäjäjuhlilla Vaasassa sekä Farmarimessuilla, Tangomarkkinoilla ja Vauhtiajoissa Seinäjoella. Viimeisenä on vuorossa Secto Rally Finland Jyväskylässä, JP Heinonen luettelee.
tukkutalo on palvellut asiakkaitaan jo 65 vuoden ajan . YRITYS PERUSTETTIIN NI m ELLÄ KALA - j A m AATUOTE j A VUONNA 2008 NI m EKSI m UUTETTIIN TUKKUTALO HEINONEN OY
" Tuoreus ja paikallisuus ovat meidän lupauksiamme."
Tukkutalo on ammattilaisten täyden palvelun tukku.
Toimintaa täydentää oma valmistus Talon tuotemerkin alla
TUKKUTALON AUTO HUOLEHTI m ASSA
ELINTARVIKE j AKELUSTA SEINÄ j OEN
HERÄTTÄ j Ä j UHLISSA VUONNA 2023.
TUKKUTALON TOI m ITUSj OHTA j A kimmo heinonen j A OSTOPÄÄLLIKK ö j - p heinonen
Yksilöllisiä leivonnaisia Patun tuoteperheeseen
Vasta leivotun leivän tuoksu tulvahtaa Kymen Leipomosta Kanervistontielle, Kouvolan Käpylässä. Leipomon myymälässä lämpimäiset tulevat myyntiin suoraan uunista.
Kahviossa voi kahvikupin ääressä istahtaa nauttimaan Kymen Leipomon uunituoreita leivonnaisia. Leipomosta ne lähtevät myös elintarvikeliikkeiden jakeluun niin tuoreina kuin mahdollista. – Tuoretuotteidemme myyntialueena on KaakkoisSuomi, toteaa Kymen Leipomon toimitusjohtaja Jari Valkosaari. Kymen Leipomo aloitti toimintansa vuonna 2020 ja tänä päivänä siellä leivotaan herkullisia leipiä ja leivonnaisia reilun kahdenkymmenen hengen voimin. Kilpailu alueella on tiukkaa, mutta laadukkaille tuotteille on löytynyt alueelliset markkinat.
Sopimusvalmistusta Palvelutukku- reille
Tärkeä osa Kymen Leipomon omistajien liiketoimintaa on myös valtakunnallinen sopimusvalmistus. Omistajiensa, kahden Jarin ja yhden Pekan mukaan nimetty JJP Herkut Oy toimii sopimusvalmistajana monille elintarviketeollisuuden toimijalle.
toimitusjohtaja jari valkosaari , kymen leipomo
Sopimusvalmistustuotteisiin kuuluvat kakut, patongit, leivät, pasteijat, sämpylät, hampurilaissämpylät, vuokaleivät, kolmioleipäaihiot sekä monet gluteenittomat tuotteet.
– Palvelutukkurit ovat meille eri puolilla Suomea toimivana, valtakunnallisena tukkuna tärkeä kumppani. Palvelutukkureille valmistamamme tuotevalikoima on monipuolinen. Valmistamme Patutuotemerkillä artesaanisämpylöitä ja leipiä, kokojyväsämpylöitä, vaaleita ja tummia vaaka ja pystyviipaleita, amerikanhampurilaissämpylöitä, pitkiä vehnäpatonkeja ja uusimpana herkullisia mansikkacremewienereitä, Jari Valkosaari luettelee.
Yksilöllisillä tuotteilla mahdollisuus erottautua
– Yhteistyömme Palvelutukkurien kanssa alkoi neljä vuotta sitten, kun esittelimme heille herkulliset artesaanileipämme ja sämpylämme. Palvelutukkurit innostuivat mahdollisuudesta vastata artesaanisämpylöiden kasvavaan suosioon markkinoilla ja aloitimme niiden valmistuksesta yhteistyön. Vuosien mittaan yhteistyömme on jatkuvasti laajentunut uusien tuotteiden valmistukseen.
– Patun uutuustuote Mansikkacremewiener on uusin sopimusvalmistustuotteemme Palvelutukkureille. Se on ollut kesäkauden hittituote, jossa olemme löytäneet mahdollisuuden erottua yksilöllisellä, sulattamalla valmiilla herkkutuotteella. Herkullinen täyte on kehitetty erittäin suussa sulavaksi ja kestämään myös hyvin pakastamista. Juuri tässä piilee tämän tuotteen erinomainen suosion ja käytettävyyden salaisuus, Jari Valkosaari hehkuttaa.
– Haluamme myös jatkossa kehittää Patun tuotevalikoimaan sopivia uutuuksia.
Pakastetut tuotteet lisäävät käytön joustavuutta
– Pakastamme kaikki sopimusvalmistustuotteet välittömästi leipomisen jälkeen. Ja pakastetut tuotteet toimitamme Palve
lutukkureille noin kerran viikossa. Pakastetuilla tuotteilla on pitkä, 180365 päivän säilyvyys, mikä tekee niiden käytöstä erittäin joustavaa. Ne helpottavat esimerkiksi hävikin hallintaa loppukäyttäjien keittiöissä, kun sulamaan voi ottaa juuri tarvittavan määrän tuotteita. Tukut puolestaan pystyvät varautumaan kysynnän muutoksiin ja nopeisiin toimituksiin pitämällä pientä puskurivarastoa, Jari Valkosaari pohtii.
sopimusvalmistusyhteistyö
Messut Vesijärven rannassa Ravintola Lokin tiloissa
Kesäkausi avattiin messuilla luonnonkauniissa maisemissa. Esillä oli kesäkauteen sopivia tuotteita ja uutuuksia.
Tapahtumaan osallistui runsas 40 näytteilleasettajaa. Messuvieraat saivat nauttia miellyttävästä tunnelmasta ja maistella kesäkauden tarjontaa.
Suomen kokkimaajoukkueen
Kari Julin maistatti messuvieraille upeita luomuksiaan ja kertoi myös keväällä Olympiakultaa voittaneen kokkimaajoukkueen toiminnasta. Lisäksi Suomen keittiömestareiden puheenjohtaja Markku Ojala luennoi vieraille lounasravintolan markkinoinnista ja sen merkityksestä. Yleisö sai monta käytännöllistä ja hyväksi havaittua vinkkiä itsekin Lahdessa ravintoloitsijana toimivalta Ojalalta. Iltajuhlassa yleisöä viihdytti Konsta Hietanen bändeineen.
kokkimaajoukkueen
kapteeni KARI j ULIN
LOIHTI NÄYTTÄVIÄ
HERKKU j A m ESSUVIERAILLE .
erika
markku ojala
TUOTEUUTISET
VIETETÄÄN
9.9-15.9.
Patun tuoteperheessä on tarjolla hyvä valikoima herkullisia, kotimaisia leipiä, sämpylöitä, burgersämpylöitä ja patonkeja.
134970
PATU APPELSIINILOHKO SOKERILIEMESSÄ 2650 G/1500 G ME 1
EAN 6430010712435 L, G, M, S, K, VE
Kesän aurinko säilötty lohkoina
Patu tuoteperheen uutuus on Appelsiinilohko sokeriliemessä. Etelän auringossa kypsyneet mehukkaat appelsiinit ovat kotoisin Turkista.
Biomatin AirBox®kompostiastia kokkien keittiössä
Tuulettuva AirBox® biojäteastia toimii jokaisessa keittiössä, sillä se pitää biojätteet kuivina ja hajuttomina. Suomen Kokkimaajoukkue testasi AirBox® biojäteastiaa kuvauspäivän tiimellyksessä harjoituskeittiönsä pöydällä.
TARJOUSTUOTTEIDEN MERKIT: L – LAKTOOSITON VL – VÄHÄLAKTOOSINEN G – GLUTEENITON M – MAIDOTON S – SOIJATON K – KANANMUNATON VE – VEGAANINEN
lounasklubi
Syksyn makuja
Suomen Kokkimaajoukkueen Teemu Tuovinen
kehitti Patu Lounasklubiin kauden herkulliset, italialaisen keittiön reseptit.
yksy on täynnä herkullisia luonnon makuja. Metsien, peltojen ja puutarhojen sato korjataan ja saamme nauttia kauden parhaista antimista.
Satokaudet antavat loistavan mahdollisuuden kehittää ruokalistoja ja poimia siihen mukaan kauden parhaita tuotteita ja reseptejä.
Teemu Tuovinen nosti Patu Lounasklubin resepteihin italaisen keittiön ihanuudet, risoton ja ragun. Hän valitsi sienet risoton raakaaineeksi sekä raguun omenat, porkkanat ja sipulit naudanlihan makupariksi.
Ota nämä upeat herkut kokeiluun!
sienistä ja sipuleista
SYNTYY RISOTTOON
HERKULLINEN m AKU , j OTA
VALKOVIINI j A PAR m E -
SAANI j UUSTO SOPIVASTI
TÄY d ENTÄVÄT
Sienirisotto on risottojen aatelia, joka hurmaa maullaan. Voit valmistaa sen suppilovahveroista, mutta myös metsiemme sienisadosta.
Suppilovahverorisotto
4 annosta
2 valkosipulia
2 salottisipulia
3 rkl rypsiöljyä
400 g suppilovahveroita
4 dl risottoriisiä
3 dl valkoviiniä
1 l kanalientä
2 dl parmesaaniraastetta
Suolaa ja mustapippuria
Timjamia koristeeksi
Voita tai Eleplant kasvirasvaa paistamiseen
Hienonna valkosipuli ja salottisipuli pieniksi kuutioiksi. Puhdista suppilovahverot ja hienonna nekin. Paista sieniä kuivalla pannulla noin 5 minuuttia, jotta ylimääräinen neste haihtuu pois. Lisää pannulle nokare voita tai Eleplant kasvirasvaa ja paista kauniin värisiksi.
Mausta suolalla ja mustapippurilla. Siirrä hetkeksi sivuun odottamaan.
Kuumenna kanaliemi kattilassa valmiiksi.
Kuullota sipuleita öljyssä laakeassa paistinpannussa/kasarissa. Lisää risottoriisi ja jatka kuullottamista pienellä lämmöllä, kunnes riisi on läpikuultavaa. Lisää valkoviini joukkoon ja anna imeytyä riisiin.
Lisää kuumaa kanalientä noin 2 dl kerrallaan. Sekoittele ja jatka, kunnes kaikki kanaliemi on käytetty. Tähän menee noin 15-18 minuuttia.
"Italialaisen
keittiön ragu on täyteläinen jauhelihakastike pastan kanssa tarjottavaksi."
Lisää paistetut sienet ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Lisää nokare voita sekä parmesaaniraaste. Viimeistele risotto timjamin lehdillä.
VINKIT!
1 2 3 4
Kokeile reseptiin rohkeasti myös muita sieniä, kuten kanttarelleja tai tatteja, myös mustatorvisienet käyvät hyvin.
Kokeile halutessasi voin sijaan Eleplant kasvirasvaa. Se toimii tässä reseptissä voin tavoin ja on oikein loistava vaihtoehto.
Kanaliemen voit tehdä itse tai käyttää valmista vaihtoehtoa. Liemi antaa täyteläisen maun risoton pohjaksi.
Voit putsata ja paistaa sienet kuivalla pannulla jo edellisenä päivänä valmiiksi. Voit myös punnita kaikki raaka-aineet valmiiksi.
Omena-ragu
GN-vuokaan tehty lounas
1 kg omenoita
6 porkkanaa
1 varsisellerin varsi
3 keltasipulia
3 valkosipulin kynttä
3 kg naudanjauhelihaa
Patu Rypsiöljyä paistamiseen
5 dl valkoviiniä
800 g tomaattimurskaa
200 g tomaattipyreetä
1 l lihalientä
4 kpl laakerinlehtiä
10 kpl timjamin vartta
10 kpl rosmariinin vartta
Suolaa ja mustapippuria
Lisäksi 1 pkt tuorepastaa
Parmesaaniraastetta
Pese ja kuori omenat. Poista siemenkota ja raasta omenat. Kuori porkkanat ja raasta.
108199 Herkkumaa Devil’s Salad® 1 kpl 13,65 prk paholaisen salaatti 3,25 kg, L, G, M, K, VE
Punaiset hinnat alv 0 %. Mustat hinnat sisältävät alv:n. Punaiset hinnat alv 0 %. Mustat hinnat sisältävät alv:n.
PATU TARJOUKSET
FAZER Kiireetön kauranjyvä
2,45
Punaiset hinnat alv 0 %. Mustat hinnat sisältävät alv:n.
SUOMI OY
Atria Paahdettu Pekoni-
12,45
Punaiset hinnat alv 0 %. Mustat hinnat sisältävät alv:n. 128026 FAZER Kiireetön Lombardian
12,49
PATU TARJOUKSET
HKSCAN FINLAND OY
103214 HK Viljaporsaan Ylikypsä
rintaleike marinoitu n. 4 kg
L, G, M, S, K
124118 Kariniemen Kananpojan 1 kpl 6,79 kg Koipireisi luuton nahalla miedosti 7,74 kg
suolattu n. 4 kg, L, G, M, S, K
Naudan Paahtopaisti 15,90 kg n. 2,6 kg, L, G, M, S, K
114357 HK Takuumurea 1 kpl 13,95 kg
Naudan Sisäpaisti n. 5 kg 15,90 kg
L, G, M, S, K
PRESCOTT OY
11,65 kg
VILJAPORSAAN YLIKYPSÄ KYLKI N. 2,5 KG L, G, M, S, K alv 0 %
Punaiset hinnat alv 0 %. Mustat hinnat sisältävät alv:n.
Rummo Mezzi Rigatoni
8,25
Punaiset hinnat alv 0 %. Mustat hinnat sisältävät alv:n.
UNILEVER FINLAND OY
100484 KNORR Kasvisliemi
3 x 1,5 kg/100 l
L, G, M, S, K, VE
130003 KNORR Lihaliemi
3 x 1,3 kg/87
G, M, S, K
KNORR Sieniliemi
L, G, M, S, K, VE
21,35 kpl
Punaiset hinnat alv 0 %. Mustat hinnat sisältävät alv:n.
NAAPURIN MAALAISKANA OY
nahallinen rintafilee maustamaton
n.165 g, n. 3,3 kg
L, G, M, S, K
136464 Naapurin maalaiskanan
maustamaton n. 3 kg
L, G, M, S, K
MAALAISKANAN
7,59
Punaiset hinnat alv 0 %. Mustat hinnat sisältävät alv:n.
PATU TARJOUKSET
LANTMÄNNEN UNIBAKE OY
132343 Vaasan Viehkeä
Kuningatarpulla 75 g sulattaen 0,97 kpl valmis, pakaste, L
132375 Vaasan Valloittava
Voi-kristallipulla 90 g sulattaen 1,13 kpl valmis, pakaste, L
132226 Vaasan Valloittava
kpl 45,14 0,99 kpl
Toffeepulla 90 g sulattaen valmis 1,13 kpl pakaste, L
131702 Vaasan Valloittava
kpl 45,14 0,99 kpl
Kanelipulla 90 g sulattaen valmis 1,13 kpl pakaste, L
MEIRA OY
Punaiset hinnat alv 0
0,85 kpl
VAASAN VIEHKEÄ KUNINGATARPULLA 75 G SULATTAEN VALMIS, PAKASTE, L alv 0 %
Punaiset
3,99 pkt
MONDELEZ
KAIKILLE, JOTKA OVAT KYPSYNEET ODOTTAMISEEN.
Mikään ei voita huolella haudutettua lihaa – paitsi huolella haudutettu Snellmanin liha. Se on pitkän työn tulos, joka on valmistettu suurella maltilla, vankalla kokemuksella ja matalalla lämmöllä 100 % suomalaisesta naudasta, possusta ja broilerista.
Tarjoa asiakkaillesi viimeistelyä vaille valmista, maukasta ja mureaa lihaa, jonka kypsyysaste on aina optimaalinen.
Kotimaisten Nonna’s-kastikkeiden tuoteperhe on vuosien varrella laajentunut runsaasti. Brändi syntyi tarpeesta saada laadukkaita, ravintolatasoisia, kotimaisia kastikkeita. Kastikkeiden ehdoton vahvuus on laadukkuus, tasalaatuisuus sekä monikäyttöisyys. Valmistamme kastikkeet aina pienissä erissä ja näin takaamme laadun sekä mahdollisuuden kastikkeiden räätälöintiin.
Blue Cheese -Majoneesi 1000 ml
Patu 132510
Sour Cream -majoneesi 1000 ml
Patu 125290
Paprikamajoneesi 1000 ml
Patu 125292
Suolakurkkumajoneesi 1000 ml
Patu 133290
Valkosipulimajoneesi 1000 ml
Patu 125291
Vegan Valkosipulimajoneesi 1000 ml
Patu 128068
Cheddarkastike 1000 ml
Patu 131186
Savuchilimajoneesi 500 ml
Patu 133319
VIIKON rakennetaan
PARAS ruokalista
HYVISTÄ TEOISTA
”Kariniemen® on suomalaisten mielestä
14. vastuullisin brändi tänä vuonna ja parhaiten sijoittunut lihabrändi.”
OLVI Hard Seltzer -juomissa ei ole sokeria, keinotekoisia makeuttajia eikä väriaineita, ja niiden valmistuksessa on käytetty ainoastaan luontaisia aromeja. Tuotteet ovat myös täysin gluteenittomia. Tuotteiden kaloripitoisuus on muihin juomasekoituksiin verrattuna pieni, vain 25-35 kcal per 100ml.
SANDELS 4,7 %
Sandels 4,7 % on todellinen premium-olut. Sen valmistuksessa on käytetty vain parhaita raakaaineita, ja siinä tiivistyy Olvin koko osaaminen oluen panemisen jalossa taidossa.
TÄYDELLISET BURGERIT VALIO
Valmiit, paksut Valio Koskenlaskija® cheddar -burgerviipaleet sulavat upeasti pihvin päälle ja iso, helppokäyttöinen pakkaus riittää pitkään. Viimeistele hampurilainen herkullisella ja täyteläisellä Valio Koskenlaskija® cheddar -juustokastikkeella.
Valio Koskenlaskija® 2,5 kg cheddar sanko laktoositon EAN 6408430341412
100 % kasvipohjaiset kastikkeet täynnä makua ja luonnollisia aromeja!
Santa Maria Salsat sisältävät kasviksia, yrttejä, mausteita, vettä ja maissitärkkelystä. Ne sopivat moniin ruokavalioihin sillä ne ovat gluteenittomia, laktoosittomia ja rasvattomia.
Tarjoile salsat sellaisenaan täytteenä, dippinä tai tuunaa niistä helposti omia kastikkeita täydentämään ja maustamaan ruoka-annoksia.
Salsat muuntuvat moneen ja tuovat vaivattomasti tehokkuutta keittiöön.
Lisää vinkkejä ja reseptiikka: www.pauligpro.com/fi/salsa-monipuolinen-kastike
Maun salaisuutena pitkä patalepo ja rauhallinen leivonta
121295
FAZER KIIREETÖN
KAURALEIPÄ
8 x 400 g
Patalevon aikana taikina on saanut levähtää ja kehittää kauraisan ma-
122065
FAZER KIIREETÖN
KAURA-SIEMENLEIPÄ
9 x 400 g
Pehmeän makuinen ja kiireettömästi leivottu kauraleipä, jossa on mukana siemeniä.
122064
FAZER KIIREETÖN
KAURANJYVÄPATONKI
15 x 330 g
Leivottu hitaasti taikinajuureen, kotimaisesta täysjyväkaurasta.
128026
FAZER KIIREETÖN
LOMBARDIANLEIPÄ
9 x 360 g
Kiireetön klassikko, jonka rapea kuori kätkee sisäänsä pehmeän sisuksen.
FAZER KIIREETÖN
MONIVILJALEIPÄ
9 x 380 g
Erilaisten viljojen ja siementen yhdistelmästä syntyy pitkässä levossa tekeytynyt maku.
128429
FAZER KIIREETÖN
KAURANJYVÄCIABATTA
35 x 75 g
Herkullinen artesaanisämpylä, jossa on ciabatalle tyypillinen pehmeä sitkoisuus ja huokoinen rakenne.
132692
FAZER KIIREETÖN CIABATTA
40 x 100 g
Sämpylässä on ciabatalle tyypillinen rapea kuori ja pehmeä sisus.
Koukuttavan herkulliset ateriapohjat – tarjoile annoksina tai linjastosta
Monipuoliset käyttövalmiit nuudelimme sopivat kaikkiin annoksiin - keittoihin, salaatteihin, wokkeihin tai lisäkkeeksi.
Kesän kynnyksellä herkulliset nuudelit saivat rinnalleen juustoisen makaronin.
Mac and Cheese -ateriapohja hurmaa jokaisen ruokailijan
Tarjoile sellaisenaan lisäkkeenä tai yhdistä kasvisten ja broilerin kanssa.