KAMPANJATUOTTEET 5–8 2024
PALVELUTUKKURIT
PALVELUTUKKURIT
Menestyksekkään Suomen kokkimaajoukkueen ja Patun yhteistyön tuloksena tuotamme uutta reseptiikkaa asiakkaidemme käyttöön helpottamaan ruokalistojen suunnittelua. Nämä reseptit löytyvät palvelutukkurit.fi kotisivuiltamme, Patu Lounasklubista, kuvien ja vinkkien kera. Olemme juuri lisänneet uusia reseptejä sivuille. Ammattilaisten tekemässä reseptiikassa on otettu huomioon myös mahdollisuus säästää työvaiheissa sekä energiankulutuksessa. Esivalmistelut voi usein toteuttaa jo edellisenä päivänä, mikä helpottaa kiirettä lounasvalmisteluissa.
KUUSAMO
OULU
SEINÄJOKI
KUOPIO
JYVÄSKYLÄ
PORI MIKKELI
SALO HÄMEENLINNA
LAHTI
VANTAA (toimisto)
Olen todella iloinen, että olemme, saanet olla mukana tukemassa ja kannustamassa tätä upeata joukkuetta menestykseen. Tämän voiton tuomalla julkisuudella on varmasti vaikutusta alan, suomalaisen gastronomian ja ruokaosaamisen arvostukseen, myös kansainvälisesti.
Nyt ilmestyneessä kesän Patu kampanjakuvastossa olemme varautuneet aurinkoiseen ja kaupalliseen kesään. Patutukut ympäri Suomen ovat valmiita palvelemaan niin nykyisiä kuin uusiakin asiakkaita. Kampanjakuvastosta löydät myös kesän viileät juomat, mageat jäätelöuutuudet sekä mm. kesäravintoloiden tarjontaan sopivat Street Foodit, unohtamatta Patun pysyvästi edullisia tuotteita.
Sopivan lämmintä ja aurinkoista kesää!
Jouni Säde
Suomen Palvelutukkurit Oy, Äyritie 8 E, 01510 Vantaa, Puh. 010 338 7820 www.palvelutukkurit.fi
Kuvaston mustat hinnat sisältävät alv:n, värilliset hinnat alv 0% ja ne ovat voimassa täysin myyntierin. Markkinoiden epävarmuudesta johtuvien saatavuusongelmien ja äkillisten hinnanmuutosten varalta pidätämme oikeuden hinta ja toimitussisällön muutoksiin. Pidätämme oikeuden hinnanmuutoksiin painovirheiden varalta.
4–7 Street food
8–23 Kesätuotteet
24–35 Patun omat tuotteet
36–38 Patun pysyvästi edulliset tuotteet
39–43 Lihat ja lihajalosteet
44 Valmisruoka
45–51 Ruokapakasteet
52–58 Leipomopakasteet
59–71 Säilykkeet, kastikkeet, ruoanlaitto ja maustaminen
72–74 Meijerituotteet
75–77 Juomat
78 Viljatuotteet
79 Kalajalosteet
80–81 Rasvat ja levitteet
75–81 Nonfood
Markkinoiden epävarmuudesta johtuvien saatavuusongelmien ja äkillisten hinnanmuutosten varalta pidätämme oikeuden hinta ja toimitussisällön muutoksiin. Pidätämme oikeuden hinnanmuutoksiin painovirheiden varalta.
FINDUS FISH ’N’ CHIPS GOURMETFILÉ, MSC
125 g, 3 kg/ltk, ME 1 ltk
9,95 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 103637 11,34 kg (alv 14 %)
EAN 5000205538143 34,03 ME (alv 14 %)
ECOCRUNGH TIKKUPERUNA 9 MM KUORELLA
2,5 kg/pss, ME 4 pss
LAMB & WESTON RISTIKKOPERUNA
2,5 kg/pss, ME 4 pss
L, M, S, K, VE
5,59 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 136627 6,37 pss (alv 14 %) EAN 25,47 ME (alv 14 %)
ROLLFOODS CRUNCHI BATAATTILOHKO
5 kg/ltk, ME 1 ltk
L, M, S, K, VE
6,99 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 136493 7,97 kg (alv 14 %)
EAN 8710251099082 39,84 ME (alv 14 %)
L, G, M, S, K, VE
8,50 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 136016 9,69 pss (alv 14
MESTARI KUORELLINEN LANKKUPERUNA
2,5 kg/pss, ME 4 pss
L, G, M, S, K, VE
5,65 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 129906 6,44 pss (alv 14 %) EAN 6430028238927 25,75 ME (alv 14 %)
LAMB & WESTON CYPRUS HALLOUMI STICKS 1 kg/pss, ME 6 pss S, K
19,85 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 136581 22,63 pss (alv 14 %)
8711571090384
ME (alv 14 %)
TOPFOODS CORN FLAKES KUORRUTETUT KANAGOUJONSIT
n. 45 g/kpl, 1 kg/pss, ME 8 pss
L, M, S
9,20
kg (alv 0 %)
Tuotenumero 125271 10,49 kg (alv 14 %)
EAN 5941645306025 83,90 ME (alv 14 %)
ROLLFOODS CHICKEN BURGER
PIHVI KATSU
130 g/kpl, 3 kg/ltk, ME 1 ltk
L, M, S, K
8,65 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 136495 9,86 kg (alv 14 %)
EAN 6416661010021 29,58 ME (alv 14 %)
OLE'S SMASHPIHVI
75 x 80 g, 6 kg/ltk, ME 1 ltk
L, G, M, S, K
10,95 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 136588 12,48 kg (alv 14 %)
EAN 6416748430803 74,90 ME (alv 14 %)
LAPIN LIHA SAKSANHIRVIKEBAB 2,5 kg/pss, ME 2 pss
L, M, S, K
10,95 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 135102 12,48 kg (alv 14 %)
EAN 7319993297551 62,41 ME (alv 14 %)
VAASAN STREET FOOD HOT DOG SÄMPYLÄ 55 g/kpl, ME 96 kpl
L, M, VE
0,29 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 127863 0,33 kpl (alv 14 %)
EAN 6416577017466 31,74 ME (alv 14 %)
ARLA PRO BURGER BLUE VIIPALE
300 g/pkt, ME 10 pkt
VELJEKSET MATTILA SMOKEHOUSE SPICY CHICKEN n.1,8 kg dyno, ME 1 dyno
17,90 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 136619 20,41 kg (alv 14 %) EAN 2392453200006
ROLLFOODS CHICKEN BURGERPIHVI CRISPY ITALY
130 g/kpl, 3 kg/ltk, ME 1 ltk
L, M, S, K
8,65 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 136494 9,86 kg (alv 14 %) EAN 6416661010038 29,58 ME (alv 14 %)
KORPELA ROUTE 55 PULLED PORK BBQ 1 kg/pkt, ME 1 pkt
L, G, M
11,95 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 101422 13,62 kg (alv 14 %) EAN 6407970010949 13,62 ME (alv 14 %)
VAASAN STREET FOOD NAAN TA TASKULEIPÄ
Vain sulatus, 80 g/kpl, ME 30 kpl
L, M, VE
0,79 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 130926 0,91 kpl (alv 14 %) EAN 17311372213272 27,04 ME (alv 14 %)
VAASAN STREET FOOD HAMPURILAISSÄMPYLÄ 55 g/kpl, ME 96 kpl
L, M, VE
0,25 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 127862 0,29 kpl (alv 14 %) EAN 6416577017435 27,36 ME (alv 14 %)
L, G, S, K
5,45 pkt (alv 0 %)
Tuotenumero 136084 6,21 pkt (alv 14 %)
EAN 5711953167959 62,13 ME (alv 14 %)
VELJEKSET MATTILA SMOKEHOUSE HALLOUMI, SAVUSTETTU n. 3 kg dyno, ME 1 dyno
18,95 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 136620 21,60 kg (alv 14 %) EAN 2392497300007
SPICE UP! PAAHDETTU VALKOSIPULI & CHILI ÖLJYSSÄ 800 g, ME 1 pss
15,60 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 135737 17,78 pss (alv 14 %)
EAN 6430011816422 17,78 ME (alv 14 %)
PATU REMOULADEMAJONEESI
Valmistettu Suomessa, 0,92 kg, ME 8 plo
G
6,45 plo (alv 0 %)
Tuotenumero 133395 7,35 plo (alv 14 %)
EAN 6410840037595 58,82 ME (alv 14 %)
SAARIOINEN MAC AND CHEESE 2 kg/dno, ME 1 dno
6,49 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 136499 7,40 kg (alv 14 %)
EAN 6412000086788 14,80 ME (alv 14 %)
AT SAUCE BEARNAISEKASTIKE 2,5 kg, ME 1 snk
L, G, M, S
15,15 snk (alv 0 %)
Tuotenumero 136536 17,27 snk (alv 14 %) EAN 6407026001310 17,27 ME (alv 14 %)
PATU VALKOSIPULI MAJONEESI
Valmistettu Suomessa, 0,92 kg, ME 8 plo
L, G
5,75 plo (alv 0 %)
Tuotenumero 133393 6,56 plo (alv 14 %)
EAN 6410840037588 52,44 ME (alv 14 %)
SAARIOINEN MAALAISPERUNASALAATTI 2 kg/dno, ME 1 dno
L, G
5,25 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 107383 5,99 kg (alv 14 %) EAN 6412000045273 11,97 ME (alv 14 %)
L – Laktoositon VL – Vähälaktoosinen G – Gluteeniton M – Maidoton S – Soijaton K – Kananmunaton VE – Vegaaninen Vihreät hinnat alv 0 %. Mustat hinnat sisältävät alv:n. Hinnat voimassa täysin myyntierin. Osa tuotteista on toimitusmyynnissä, kysy meiltä lisää.
PEPSI MAX
0,5 l, ME 24 plo
1,29 plo (alv 0 %)
Tuotenumero 107256 1,47 plo (alv 14 %)
EAN 6413600013082 35,29 ME (alv 14 %)
PEPSI
0,5 l, ME 24 plo
1,29 plo (alv 0 %)
Tuotenumero 136191 1,47 plo (alv 14 %)
EAN 6413600283546 35,29 ME (alv 14 %)
HARTWALL JAFFA APPELSIINI
0,5 l, ME 24 plo
HARTWALL JAFFA LEMONADE
SOKERITON 0,5 l, ME 24 plo
1,29 plo (alv 0 %)
Tuotenumero 136392 1,47 plo (alv 14 %) EAN 6413600283300 35,29 ME (alv 14 %)
HARTWALL NOVELLE PLUS SINKKI +E aprikoosi & jasmine, 0,5 l, ME 24 plo
1,29 plo (alv 0 %)
Tuotenumero 107237 1,47 plo (alv 14 %) EAN 6413600017509 35,29 ME (alv 14 %)
1,29 plo (alv 0 %)
Tuotenumero 107221 1,47 plo (alv 14 %)
EAN 6413600016007 35,29 ME (alv 14 %)
HARTWALL JAFFA ANANAS
SOKERITON 0,5 l, ME 24 plo
1,29 plo (alv 0 %)
Tuotenumero 107262 1,47 plo (alv 14 %)
EAN 6413600018292 35,29 ME (alv 14 %)
HARTWALL NOVELLE PLUS MULTI B+C mango & guava 0,5 l, ME 24 plo
1,29 plo (alv 0 %)
HARTWALL NOVELLE
0,5 l, ME 24 plo
Tuotenumero 107238 1,47 plo (alv 14 %) EAN 6413600017523 35,29 ME (alv 14 %)
1,29 plo (alv 0 %)
Tuotenumero 107222 1,47 plo (alv 14 %) EAN 6413600017561 35,29 ME (alv 14 %)
HARTWALL VICHY ORIGINAL 0,5 l, ME 24 plo
1,29 plo (alv 0 %)
Tuotenumero 107230 1,47 plo (alv 14 %) EAN 6413600000860 35,29 ME (alv
LONG DRINK CRANBERRY
1,99
1,99
136134 2,47 plo (alv 24 %)
6413600263319 59,22 ME (alv 24 %) ORIGINAL LONG DRINK LEMONADE 5,5 % 0,33 l plo, ME 24 plo
1,99
Huom! Virvoitusjuomien hinnat ovat sisällön hintoja, pantit veloitetaan erikseen. Vihreät hinnat alv 0 %. Mustat hinnat sisältävät alv:n. Hinnat voimassa täysin myyntierin. Osa tuotteista on toimitusmyynnissä, kysy meiltä lisää.
LAHDEN ERIKOIS A
5,3 % 0,33 l plo, ME 24 plo
1,99 plo (alv 0 %)
Tuotenumero 136567 2,47 plo (alv 24 %)
EAN 6413600170662 59,22 ME (alv 24 %)
LAHDEN ERIKOIS NEW ENGLAND IPA
5,5 % 0,33 l plo, ME 24 plo
1,99 plo (alv 0 %)
Tuotenumero 136568 2,47 plo (alv 24 %)
EAN 6413600167686 59,22 ME (alv 24 %)
LAHDEN ERIKOIS US WHEAT
4,8 % 0,33 l plo, ME 24 plo
1,99 plo (alv 0 %)
LAHDEN ERIKOIS IPA 4,5 % 0,33 l plo, ME 24 plo
1,99 plo (alv 0 %)
Tuotenumero 136510 2,47 plo (alv 24 %) EAN 6413600284185 59,22 ME (alv 24 %)
AURA
4,5 %, 6 x 0,33 l, ME 4 pack
HEINEKEN 0,0% 0,33 l, ME 24 tlk
7,85 6-pack (alv 0 %)
Tuotenumero 135375 9,74 6-pack (alv 24 %) EAN 6413605268906 38,95 ME (alv 24 %)
HARTWALL HARD SELTZER LIME 4,5 % 0,33 l tlk, ME 24 tlk
1,99 tlk (alv 0 %)
Tuotenumero 136516 2,47 tlk (alv 24
EAN 6413600284246 59,22
HARTWALL HARD SELTZER VADELMA 4,5 % 0,33 l tlk, ME 24 tlk
1,99 tlk (alv 0 %)
Tuotenumero 136517 2,47 tlk (alv 24 %) EAN 6413600284253 59,22 ME (alv 24 %)
Tuotenumero 136569 2,47 plo (alv 24 %)
EAN 6413600224136 59,22 ME (alv 24 %)
1,35 tlk (alv 0 %)
Tuotenumero 114572 1,54 tlk (alv 14 %) EAN 8712000052034 36,94 ME (alv 14 %)
HARTWALL HARD SELTZER PERSIKKA 4,5 % 0,33 l tlk, ME 24 tlk
1,99 tlk (alv 0 %)
Huom! Virvoitusjuomien hinnat ovat sisällön hintoja, pantit veloitetaan erikseen. Vihreät hinnat alv 0 %. Mustat hinnat sisältävät alv:n. Hinnat voimassa täysin myyntierin. Osa tuotteista on toimitusmyynnissä, kysy meiltä lisää.
Tuotenumero 136518 2,47 tlk (alv 24 %) EAN 6413600284932 59,22 ME (alv 24 %)
BONAQUA STILL WATER
0,5 l, ME 24 PET plo
1,25 plo (alv 0 %)
Tuotenumero 129090 1,43 plo (alv 14 %)
EAN 57095431 34,20 ME (alv 14 %)
BONAQUA REGULAR
0,5 l, ME 24 PET plo
1,25 plo (alv 0 %)
Tuotenumero 111553 1,43 plo (alv 14 %)
EAN 6415600546072 34,20 ME (alv 14 %)
BONAQUA VICHY
0,5 l, ME 24 PET plo
1,25 plo (alv 0 %)
Tuotenumero 111556 1,43 plo (alv 14 %)
EAN 6415600546188 34,20 ME (alv 14 %)
BONAQUA SITRUUNA LIME
0,5 l, ME 24 PET plo
1,25
plo (alv 0 %)
Tuotenumero 111555 1,43 plo (alv 14 %)
EAN 6415600546157 34,20 ME (alv 14 %)
BONAQUA VILLIVADELMA
0,5 l, ME 24 PET plo
1,25 plo (alv 0 %)
Tuotenumero 111554 1,43 plo (alv 14 %)
EAN 6415600546126 34,20 ME (alv 14 %)
COCA COLA
0,5 l, ME 24 PET plo
1,35 plo (alv 0 %)
Tuotenumero 107211 1,54 plo (alv 14 %)
EAN 6415600501781 36,94 ME (alv 14 %)
COCA COLA ZERO
0,5 l, ME 24 PET plo
1,35 plo (alv 0 %)
Tuotenumero 107212 1,54 plo (alv 14 %) EAN 6415600502054 36,94 ME (alv 14 %)
FANTA ZERO LEMON
0,5 l, ME 24 PET plo
1,35 plo (alv 0 %)
Tuotenumero 129847 1,54 plo (alv 14 %) EAN 6415600564878 36,94 ME (alv 14 %)
FANTA APPELSIINI
0,5 l, ME 24 PET plo
1,35
113629
FANTA APPELSIINI ZERO
0,5 l, ME 24 PET plo
107204
6415600506434
SPRITE
0,5 l, ME 24 PET plo
1,35
1,35 plo (alv
Tuotenumero 122506 1,54 plo (alv 14 %) EAN 6415600555722 36,94 ME (alv 14 %)
SPRITE NO SUGAR
0,5 l, ME 24 PET plo
1,35
Huom! Virvoitusjuomien hinnat ovat sisällön hintoja, pantit veloitetaan erikseen. Vihreät hinnat alv 0 %. Mustat hinnat sisältävät alv:n. Hinnat voimassa täysin myyntierin. Osa tuotteista on toimitusmyynnissä, kysy meiltä lisää.
MUUMI
0,5 l, ME 24 PET plo
1,35 plo (alv 0 %)
Tuotenumero 107219 1,54 plo (alv 14 %)
EAN 6415600503044 36,94 ME (alv 14 %)
SMURFFI
0,5 l, ME 24 PET plo
BATTERY NO CALOREIS
0,33 l, ME 24 tlk
1,35 plo (alv 0 %)
Tuotenumero 107220 1,54 plo (alv 14 %)
EAN 6415600503068 36,94 ME (alv 14 %)
SMURFFI SOKERITON
0,5 l, ME 24 PET plo
1,35 plo (alv 0 %)
Tuotenumero 133689 1,54 plo (alv 14 %) EAN 6415600574723 36,94 ME (alv 14 %)
BATTERY
0,33 l, ME 24 tlk
1,95 tlk (alv 0 %)
Tuotenumero 100990 2,22 tlk (alv 14 %)
EAN 6415600025300 53,35 ME (alv 14 %)
KOFF LONG DRINK PINK GRAPEFRUIT 5,5 %,6 x 0,33 l tlk/pack, ME 4 pack
13,95 6-pack (alv 0 %) Tuotenumero 131042 17,30 6-pack (alv 24 %) EAN 6415600561020
KARHU 4,6 %, 0,33 l, ME 24 plo
1,95 tlk (alv 0 %)
Tuotenumero 100994 2,22 tlk (alv 14 %) EAN 6415600522106 53,35 ME (alv 14 %)
SOMERSBY APPLE
4,5 %, 0,33 l/tlk, ME 24 tlk
1,89 tlk (alv 0 %)
Tuotenumero 111559 2,34 tlk (alv 24 %) EAN 6415600513524 56,25 ME (alv 24 %)
SOMERSBY PEAR 4,5 %,0,33 l/tlk, ME 24 tlk
1,89 tlk (alv 0 %)
Tuotenumero 111558 2,34 tlk (alv 24 %) EAN 6415600515207 56,25 ME (alv 24 %)
CRISP LAGER
0,0 %, 6 x 0,33 l tlk/pack, ME 4 pack
7,50 6-pack (alv 0 %)
Tuotenumero 129232 8,55 6-pack (alv 14 %) EAN 6415600543552 34,20 ME (alv 14 %)
1,70 plo (alv 0 %) Tuotenumero 108256 2,11 plo (alv 24 %) EAN 6415600519328
KARHU
1,75
10,95
2,29
Huom! Virvoitusjuomien hinnat ovat sisällön hintoja, pantit veloitetaan erikseen. Vihreät hinnat alv 0 %. Mustat hinnat sisältävät alv:n. Hinnat voimassa täysin myyntierin. Osa tuotteista on toimitusmyynnissä, kysy meiltä lisää.
OLVI VICHY
KMP 0,5 l/plo, ME 24 plo
0,99 plo (alv 0 %)
Tuotenumero 111147 1,13 plo (alv 14 %)
EAN 6419800052982 27,09 ME (alv 14 %)
KMP 0,5 l/plo, ME 24 plo
OLVI VICHY SITRUUNA & LIME
0,99 plo (alv 0 %)
OLVI VICHY
KMP 0,95 l/plo, ME 12 plo
Tuotenumero 110269 1,13 plo (alv 14 %)
EAN 6419800052999 27,09 ME (alv 14 %)
1,19 plo (alv 0 %)
4,7 %, 6 x 0,5 l/tlk/pack, ME 4-pack
Tuotenumero 107379 1,36 plo (alv 14 %)
EAN 6419800051275 16,28 ME (alv 14 %)
11,45 6-pack (alv 0 %)
A LE COQ PREMIUM
Tuotenumero 107848 14,20 6-pack (alv 24 %)
4,5 %, 0,5 l/tlk, ME 24 tlk
SANDELS
EAN 6419800003809 56,79 ME (alv 24 %)
1,69 tlk (alv 0 %)
Tuotenumero 109367 2,10 tlk (alv 24 %) EAN 6419800020899 50,29 ME (alv 24 %) A LE COQ PREMIUM
4,5 %, 8 x 0,33 l/tlk/pack, ME 3-pack
9,65 8-pack (alv 0 %)
Tuotenumero 107847 11,97 8-pack (alv 24 %) EAN 6419800021285
1,49
2,39
9,65
Huom! Virvoitusjuomien hinnat ovat sisällön hintoja, pantit veloitetaan erikseen. Vihreät hinnat alv 0 %. Mustat hinnat sisältävät alv:n. Hinnat voimassa täysin myyntierin. Osa tuotteista on toimitusmyynnissä, kysy meiltä lisää.
2 dl, ME 27 prk
MEHUKATTI TRIP SEKAMEHUJUOMA
0,39 prk (alv 0 %)
Tuotenumero 140181 0,44 prk (alv 14 %)
EAN 6415130095729 12,00 ME (alv 14 %)
MEHUKATTI TRIP APPELSIINI COLAJUOMA 2 dl, ME 27 prk
0,39 prk (alv 0 %)
MEHUKATTI TRIP METSÄ MANSIKKAJUOMA 2 dl, ME 27 prk
0,39 prk (alv 0 %)
Tuotenumero 102244 0,44 prk (alv 14 %)
EAN 6415131402335 12,00 ME (alv 14 %)
MEHUKATTI TRIP APPELSIINI JUOMA
2 dl, ME 27 prk
MEHUKATTI TRIP MANSIKKAVADELMAJUOMA SOKERITON 2 dl, ME 15 prk
0,39
prk (alv 0 %)
0,39 prk (alv 0 %)
Tuotenumero 102270 0,44 prk (alv 14 %)
EAN 6415131402359 12,00 ME (alv 14 %)
MEHUKATTI TRIP VADELMA JUOMA
2 dl, ME 27 prk
Tuotenumero 102240 0,44 prk (alv 14 %)
0,39 prk (alv 0 %)
Tuotenumero 102241 0,44 prk (alv 14 %)
EAN 6415131402342 12,00 ME (alv 14 %)
EAN 6415131402311 12,00 ME (alv 14 %)
2 dl, ME 27 prk
Tuotenumero 133753 0,44 prk (alv 14 %) EAN 6415130103615 6,67 ME (alv 14 %)
MEHUKATTI TRIP PÄÄRYNÄ JUOMA
0,39 prk (alv 0 %)
Tuotenumero 102245 0,44 prk (alv 14 %)
EAN 6415131402328 12,00 ME (alv 14 %)
MEHUKATTI TRIP SIRKUS MEHUJUOMA SOKERITON 2 dl, ME 15 prk
0,39
prk (alv 0 %)
Tuotenumero 133397 0,44 prk (alv 14 %) EAN 6415130103622 6,67 ME (alv 14 %)
MAGNUM CLASSIC JÄÄTELÖ
110 ml/kpl, ME 20 kpl
2,05 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 136610 2,34 kpl (alv 14 %)
EAN 8711327612372 46,74 ME (alv 14 %)
MAGNUM WHITE
110 ml/kpl, ME 20 kpl
2,05 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 122277 2,34 kpl (alv 14 %)
EAN 8712100836275 46,74 ME (alv 14 %)
MAGNUM WHITE STRAWBERRY
JÄÄTELÖ 100 ml/kpl, ME 20 kpl
2,05 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 136606 2,34 kpl (alv 14 %)
EAN 8711327612242 46,74 ME (alv 14 %)
MAGNUM ALMOND JÄÄTELÖ
100 ml/kpl, ME 20 kpl
2,05 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 136609 2,34 kpl (alv 14 %)
EAN 8711327614109 46,74 ME (alv 14 %)
KINGIS ORIGINAL VANILJA JÄÄTELÖ
78 ml/kpl, ME 30 kpl
1,75 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 133365 2,00 kpl (alv 14 %)
EAN 8711327592308 59,85 ME (alv 14 %)
KINGIS KULTAMURU JÄÄTELÖ
78 ml, ME 30 kpl
KINGIS VADELMALAKU JÄÄTELÖ
78 ml/kpl, ME 30 kpl
1,75 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 133367 2,00 kpl (alv 14 %)
EAN 8711327592391 59,85 ME (alv 14 %)
KINGIS MINTTU JÄÄTELÖ
78 ml/kpl, ME 30 kpl
1,75 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 133370 2,00 kpl (alv 14 %) EAN 8711327593220 59,85 ME (alv 14 %)
INGMAN LIPSI PÄÄRYNÄ
70 ml/kpl, ME 30 kpl
1,75 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 133368 2,00 kpl (alv 14 %)
EAN 8711327592636 59,85 ME (alv 14 %)
KINGIS HERKKUSUKLAA JÄÄTELÖ
78 ml/kpl, ME 30 kpl
0,75 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 133371 0,85 kpl (alv 14 %)
EAN 8711327586543 25,49 ME (alv 14 %)
INGMAN LIPSI VADELMA
70 ml/kpl, ME 30 kpl
1,75 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 133369 2,00 kpl (alv 14 %)
EAN 8711327592155 59,85 ME (alv 14 %)
0,75 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 133372 0,85 kpl (alv 14 %)
EAN 8711327586376 25,49 ME (alv 14 %)
DAIM TUUTTI
150 ml/kpl, ME 20 kpl
JÄTTIS KINUSKI JÄÄTELÖ
195 ml, ME 12 kpl
2,39 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 122279 2,72 kpl (alv 14 %)
EAN 8711327383975 54,49 ME (alv 14 %)
INGMAN DAIM MINT JÄÄTELÖ
150 ml/kpl, ME 20 kpl
2,39 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 133402 2,72 kpl (alv 14 %)
EAN 8711327585171 54,49 ME (alv 14 %)
JÄTTIS VANILJA JÄÄTELÖ
195 ml, ME 12 kpl
2,35 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 136613 2,68 kpl (alv 14 %)
EAN 8711327612273 32,15 ME (alv 14 %)
JÄTTIS KUNINGATAR
195 ml, ME 12 kpl
2,35 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 136614 2,68 kpl (alv 14 %)
EAN 8711327621688 32,15 ME (alv 14 %)
2,35 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 136615 2,68 kpl (alv 14 %)
EAN 8711327612280 32,15 ME (alv 14 %)
INGMAN VANHANAJAN VANILJA
JÄÄTELÖ 5 l, ME 1 ast
29,40 ast (alv 0 %)
Tuotenumero 133373 33,52 ast (alv 14 %) EAN 8711327586024 33,52 ME (alv 14 %)
INGMAN VANHANAJAN MANSIKKA
JÄÄTELÖ 5 l, ME 1 ast
29,40 ast (alv 0 %)
Tuotenumero 133374 33,52 ast (alv 14 %) EAN 8711327584860 33,52 ME (alv 14 %)
INGMAN VANHANAJAN SUKLAA
JÄÄTELÖ 5 l, ME 1 ast
29,40 ast (alv 0 %)
Tuotenumero 133375 33,52 ast (alv 14 %)
EAN 8711327584204 33,52 ME (alv 14 %)
CARTE D'OR OREO 5 l, ME 1 ast
33,20 ast (alv 0 %)
Tuotenumero 107523 37,85 ast (alv 14 %) EAN 8000920875919
CARTE D'OR DAIM VANILJAKERMAJÄÄTELÖ 5 l kpl, ME 1 kpl
33,20 ast (alv 0 %)
Tuotenumero 100604 37,85 ast (alv 14 %) EAN 7310290004200 37,85 ME (alv 14 %)
INGMAN MANGO MELONI LAKTOOSITON JÄÄTELÖ 5 l, ME 1 ast
L
33,20 ast (alv 0 %)
Tuotenumero 133376 37,85 ast (alv 14 %) EAN 8711327584150 37,85 ME (alv 14 %)
INGMAN PÄÄRYNÄ LAKTOOSITON
JÄÄTELÖ 5 l, ME 1 ast
L
33,20 ast (alv 0 %)
Tuotenumero 133377 37,85 ast (alv 14 %) EAN 8711327584105 37,85 ME (alv 14 %)
CLASSIC KERMATOFFEEPUIKKO
100 ml/kpl, ME 20 kpl
FAZER LIQUORICE CRUNCHY PUIKKO
90 ml/kpl, ME 20 kpl
1,49 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 129166 1,70 kpl (alv 14 %)
EAN 6430064406632 33,97 ME (alv 14 %)
CLASSIC KERROSSUKLAAPUIKKO
100 ml/kpl, ME 20 kpl
1,49 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 136266 1,70 kpl (alv 14 %)
EAN 6430064407882 33,97 ME (alv 14 %)
FAZER ÄSSÄ MIX LIMONADIJÄÄ PUIKKO
87 ml/kpl, ME 20 kpl
1,49 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 129168 1,70 kpl (alv 14 %)
EAN 6430064406595 33,97 ME (alv 14 %)
CLASSIC SUOLAINEN KINUSKI & AUSTRALIAN
MACADAMIA 90 ml/kpl, ME 20 kpl
1,49 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 136268 1,70 kpl (alv 14 %)
EAN 6430064407769 33,97 ME (alv 14 %)
FAZER GEISHA CRUNCHY PUIKKO
90 ml/kpl, ME 20 kpl
1,49 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 136267 1,70 kpl (alv 14 %)
EAN 6430064407899 33,97 ME (alv 14 %)
1,09 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 110466 1,24 kpl (alv 14 %)
EAN 6430064400982 24,85 ME (alv 14 %)
PINGVIINI MANSIKKAPUIKKO, LAKTOOSITON 57 ml/kpl, ME 36 kpl
L 0,45 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 126477 0,51 kpl (alv 14 %)
EAN 6430064404751 18,47 ME (alv 14 %)
PINGVIINI VANILJAPUIKKO, LAKTOOSITON 57 ml/kpl, ME 36 kpl
L 0,45 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 126476 0,51 kpl (alv 14 %)
EAN 6430064404744 18,47 ME (alv 14 %)
PINGVIINI MANSIKKA, LAKTOOSITON
5 l, ME 1 ast
L 21,90 ast (alv 0 %) Tuotenumero 122221 24,97
(alv 14 %) EAN 6430064405369 24,97 ME (alv 14 %)
PINGVIINI SUKLAA, LAKTOOSITON
5 l, ME 1 ast L 21,90
Tuotenumero 122222 24,97
(alv 0
(alv 14 %) EAN 6430064405376 24,97 ME (alv 14 %)
PINGVIINI VANILJA, LAKTOOSITON
5 l, ME 1 ast
L 21,90 ast (alv 0 %) Tuotenumero 129194 24,97 ast (alv 14 %) EAN 6430064406281 24,97
14 %)
hinnat alv 0 %. Mustat hinnat sisältävät alv:n. Hinnat voimassa täysin myyntierin. Osa tuotteista on toimitusmyynnissä, kysy meiltä lisää.
Uutuus! Uutuus!
FAZER DOMINO TUUTTI
175 ml/kpl, ME 16 kpl
1,89 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 136264 2,15 kpl (alv 14 %)
EAN 6430064407875 34,47 ME (alv 14 %)
FAZER PÄTKIS CRUNCHY TUUTTI
175 ml/kpl, ME 16 kpl
1,89 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 129179 2,15 kpl (alv 14 %)
EAN 6430064405178 34,47 ME (alv 14 %)
JUHLATUUTTI LAKKA
175 ml/kpl, ME 16 kpl
2,10 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 110676 2,40 kpl (alv 14 %)
EAN 6430064400470 38,38 ME (alv 14 %)
PINGVIINI ÖVERI KINUSKI TUUTTI
165 ml/kpl, ME 16 kpl
1,89 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 129181 2,15 kpl (alv 14 %)
EAN 6430064406489 34,47 ME (alv 14 %)
PUFFET MINTTU
110 ml/kpl, ME 45 kpl
1,05 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 110677 1,20 kpl (alv 14 %) EAN 6430064401095 53,86 ME (alv 14 %)
PUFFET PÄÄRYNÄ, LAKTOOSITON
110 ml/kpl, ME 45 kpl
L 1,29 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 136269 1,47 kpl (alv 14 %)
EAN 6430064407684 66,18 ME (alv 14 %)
PINGVIINI KUNINGATARTUUTTI, LAKTOOSITON 10 ml/kpl, ME 24 kpl
L 1,15 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 113554 1,31 kpl (alv 14 %)
EAN 6430064402023 31,46 ME (alv 14 %)
PINGVIINI SUKLAAPILVI TUUTTI, LAKTOOSITON 110 ml/kpl, ME 24 kpl
L 1,15 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 118151 1,31 kpl (alv 14 %) EAN 6430064402047 31,46 ME (alv 14 %)
L 1,15 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 118150 1,31 kpl (alv 14
PINGVIINI MANSIKKATUUTTI
110 ml/kpl, ME 24 kpl
0,80 kpl (alv 0
Tuotenumero 118152 0,91 kpl (alv 14 %) EAN 6430064402030 21,89 ME (alv 14 %)
PINGVIINI SUKLAATUUTTI
110 ml/kpl, ME 24 kpl
0,80 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 113553 0,91 kpl (alv 14 %) EAN 6430064402016 21,89 ME (alv 14 %)
PINGVIINI LAKRITSITUUTTI
110 ml/kpl, ME 24 kpl
0,80 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 118153 0,91 kpl (alv 14 %) EAN 6430064402054 21,89 ME (alv 14 %)
– Laktoositon VL – Vähälaktoosinen G – Gluteeniton M – Maidoton S – Soijaton K – Kananmunaton VE – Vegaaninen Vihreät hinnat alv 0 %. Mustat hinnat sisältävät alv:n. Hinnat voimassa täysin myyntierin. Osa tuotteista on toimitusmyynnissä, kysy meiltä lisää.
FAZERINA
37 g/kpl, ME 35 kpl
KARL FAZER TUMMA SUKLAA
39 g/kpl, ME 35 kpl
0,75 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 108760 0,85 kpl (alv 14 %)
EAN 6411401019098 29,92 ME (alv 14 %) GEISHA
37 g/kpl, ME 35 kpl
0,75 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 105489 0,85 kpl (alv 14 %)
EAN 6411401019029 29,92 ME (alv 14 %)
KARL FAZER VADELMAJOGURTTI
37 g/kpl, ME 35 kpl
0,75 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 103016 0,85 kpl (alv 14 %)
EAN 6411401019081 29,92 ME (alv 14 %)
REMIX MINI MINIS KARKKIPUSSI
120 g/kpl, ME 24 kpl
1,15 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 136334 1,31 kpl (alv 14 %)
EAN 6416453049383 31,46 ME (alv 14 %)
REMIX MINI SOUR KARKKIPUSSI
120 g/kpl, ME 24 kpl
0,75 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 110603 0,85 kpl (alv 14 %)
EAN 6411401019043 29,92 ME (alv 14 %)
KARL FAZER MAITOSUKLAA
39 g/kpl, ME 35 kpl
0,75 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 105557 0,85 kpl (alv 14 %)
EAN 6411401019012 29,92 ME (alv 14 %)
1,15 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 136445 1,31 kpl (alv 14 %)
EAN 6416453049390 31,46 ME (alv 14 %)
REMIX MINI CHOCO KARKKIPUSSI
100 g/kpl, ME 24 kpl
REMIX MINI DUO KARKKIPUSSI
120 g/kpl, ME 24 kpl
1,15 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 136446 1,31 kpl (alv 14 %)
EAN 6416453049376 31,46 ME (alv 14 %)
1,15 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 136447 1,31 kpl (alv 14 %) EAN 6416453049598 31,46 ME (alv 14 %)
• Patu Amerikanhampurilaissämpylä tai Patu Maestro burgersämpylä
• Patu Täyslihapihvi 75 g tai 120 g
• Patu Goudaviipale
• Patu Valkosipulikastike
• Patu burgerkastike
• Patu Sinappi
• Patu Tomaattiketsuppi
• HeVituotteet tuoreena Patusta
• Tarjoa Patu Grillitaskusta!
Skannaa resepti Patun LounaklubistaPATU GOUDAVIIPALE
1 kg/pkt, ME 4 pkt
L, G, S, K
8,30 pkt (alv 0 %)
Tuotenumero 122621 9,46 pkt (alv 14 %)
EAN 6416961040018 37,85 ME (alv 14 %)
PATU EDAMVIIPALE
Suolaa 1,2 %, 1 kg/pkt, ME 4 pkt
L, G, S, K
8,45 pkt (alv 0 %)
Tuotenumero 104979 9,63 pkt (alv 14 %)
EAN 6430010710608 38,53 ME (alv 14 %)
PATU GOUDA EDAM RAASTE
2 kg/pss, ME 8 pss
L, G, S, K
14,95 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 105067 17,04 pss (alv 14 %)
EAN 6430010710554 136,34 ME (alv 14 %)
8,95 pkt alv 0 %
PATU SYVÄPAISTOÖLJY
Valmistettu Suomessa, 10 l/knu, ME 1 knu
17,45 knu (alv 0 %)
Tuotenumero 105230 19,89 knu (alv 14 %)
EAN 6430010716624 19,89 ME (alv 14 %)
PATU RAPSIÖLJY
Valmistettu Suomessa, 10 l/knu, ME 1 knu
16,95 knu (alv 0 %)
Tuotenumero 105225 19,32 knu (alv 14 %)
EAN 6430010716617 19,32 ME (alv 14 %)
– Laktoositon VL – Vähälaktoosinen G – Gluteeniton M – Maidoton S – Soijaton K – Kananmunaton VE – Vegaaninen Vihreät hinnat alv 0 %. Mustat hinnat sisältävät alv:n. Hinnat voimassa täysin myyntierin. Osa tuotteista on toimitusmyynnissä, kysy meiltä lisää.
PATU PANNARIHILLO
Valmistettu Suomessa, 6 kg/ast, ME 1 ast
3,10 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 102113 3,53 kg (alv 14 %) EAN 6430010715139 21,20 ME (alv 14 %)
PATU PUOLUKKAHILLO
Valmistettu Suomessa, 6 kg/ast, ME 1 ast
3,90 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 102086 4,45 kg (alv 14 %) EAN 6430010715122 26,68 ME (alv 14 %)
PATU MANDARIINI LOHKOJA SOKERI LIEMESSÄ
2600/1500 g/prk, ME 6 prk
L, G, M, S, K
9,25 prk (alv 0 %)
Tuotenumero 101939 10,55 prk (alv 14 %)
EAN 6430010714439 63,27 ME (alv 14 %)
PATU ANANASPALOJA OMASSA
MEHUSSA
3050/1840 g/prk, ME 6 prk
L, G, M, S, K
7,50 prk (alv 0 %)
Tuotenumero 101929 8,55 prk (alv 14 %)
EAN 6430010714484 51,30 ME (alv 14 %)
PATU ANANASRENKAITA
OMASSA MEHUSSA
3030/1790 g/prk, ME 6 prk
L, G, M, S, K
8,39 prk (alv 0 %)
Tuotenumero 101925 9,57 prk (alv 14 %)
EAN 6430010714491 57,39 ME (alv 14 %)
PATU PERSIKKA KUUTIOITA SOKERI LIEMESSÄ
3060/1750 g/prk, ME 6 prk
L, G, M, S, K
6,99 prk (alv 0 %)
Tuotenumero 101956 7,97 prk (alv 14 %)
EAN 6430010714415 47,81 ME (alv 14 %)
PATU MANSIKKAHILLO
Valmistettu Suomessa, 6 kg/ast, ME 1 ast
3,30 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 102100 3,76 kg (alv 14 %)
EAN 6430010715108 22,57 ME (alv 14 %)
PATU VADELMAHILLO
Valmistettu Suomessa, 6 kg/ast, ME 1 ast
4,10 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 102107 4,67 kg (alv 14 %) EAN 6430010715115 28,04 ME (alv 14 %)
PATU HEDELMÄCOCKTAIL SOKERILIEMESSÄ
2500/1500 g/prk, ME 6 prk
L, G, M, S, K
7,30 prk (alv 0 %)
Tuotenumero 101937 8,32 prk (alv 14 %)
EAN 6430010714422 49,93 ME (alv 14 %)
PATU ANANASMURSKAA
OMASSA MEHUSSA
3035/2040 g/prk, ME 6 prk
L, G, M, S, K
7,79 prk (alv 0 %)
Tuotenumero 101933 8,88 prk (alv 14 %)
EAN 6430010714460 53,28 ME (alv 14 %)
PATU PERSIKAN PUOLIKKAITA SOKERILIEMESSÄ 2600/1820 g/prk, ME 6 prk
L, G, M, S, K
6,90 prk (alv 0 %)
Tuotenumero 101941 7,87 prk (alv 14 %)
EAN 6430010715412 47,20 ME (alv 14 %)
Vihreät hinnat alv 0 %. Mustat hinnat sisältävät alv:n. Hinnat voimassa täysin myyntierin. Osa tuotteista on toimitusmyynnissä, kysy meiltä lisää.
PATU HERKKUSIENI VIIPALE
2460/1380 g/pss, ME 6 pss
L, G, M, S, K
6,65 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 107676 7,58 pss (alv 14 %)
EAN 6430010714217 45,48 ME (alv 14 %)
PATU PAPRIKASUIKALE
4200/2300 g/prk, ME 6 prk
L, G, M, S, K
4,99 prk (alv 0 %)
Tuotenumero 124356 5,69 prk (alv 14 %)
EAN 6430010711926 34,13 ME (alv 14 %)
PATU KATKARAPU
250-350, 2,5 kg/pss, ME 4 pss
L, G, M, S, K
29,95 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 108889 34,14 pss (alv 14 %) EAN 6430010717225 136,57 ME (alv 14 %)
PATU TONNIKALAPALOJA VEDESSÄ
Vakuumipussi,1000/970 g/pss, ME 6 pss
L, G, M, S, K
7,85 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 102012 8,95 pss (alv 14 %)
EAN 6430010714637 53,69 ME (alv 14 %)
PATU TONNIKALAPALOJA
ÖLJYSSÄ
Vakuumipussi, 3000/2910 g/pss, ME 4 pss
L, G, M, S, K
24,95 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 102023 28,44 pss (alv 14 %)
EAN 6430010714606 113,77 ME (alv 14 %)
PATU TONNIKALAPALOJA
ÖLJYSSÄ
Vakuumipussi, 1000/970 g/pss, ME 6 pss
L, G, M, S, K
8,69 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 102022 9,91 pss (alv 14 %)
EAN 6430010714613 59,44 ME (alv 14 %)
PATU HERKKUSIENI KOKONAINEN
2460/1380 g/pss, ME 6 pss
L, G, M, S, K
9,35 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 107677 10,66 pss (alv 14 %) EAN 6430010714224 63,95 ME (alv 14 %)
PATU KATKARAPU
150–250, 2,5 kg/pss, ME 4 pss
L, G, M, S, K
33,55 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 108888 38,25 pss (alv 14 %) EAN 6430010717201 153,00 ME (alv 14 %)
PATU KATKARAPU
350–500, 2,5 kg/pss, ME 4 pss
L, G, M, S, K
27,95 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 108890 31,86 pss (alv 14
PATU TONNIKALAPALOJA VEDESSÄ
185/140 g/prk, ME 24 prk
L, G, M, S, K
1,55 prk (alv 0 %)
Tuotenumero 108163 1,77 prk (alv 14 %) EAN 6430010714545 42,41 ME (alv 14 %)
PATU TONNIKALAPALOJA ÖLJYSSÄ
185/140 g/prk, ME 24 prk
L, G, M, S, K
1,55 prk (alv 0 %)
Tuotenumero 102014 1,77 prk (alv 14 %) EAN 6430010714538 42,41 ME (alv 14 %)
L – Laktoositon VL – Vähälaktoosinen G – Gluteeniton M – Maidoton S – Soijaton K – Kananmunaton VE – Vegaaninen Vihreät hinnat alv 0 %. Mustat hinnat sisältävät alv:n. Hinnat voimassa täysin myyntierin. Osa tuotteista on toimitusmyynnissä, kysy meiltä lisää.
PATU LAKTOOSITON TÄYSMAJONEESI 78 %
Valmistettu Suomessa, 5 kg/ast, ME 1 ast L
16,95 ast (alv 0 %)
Tuotenumero 127382 19,32 ast (alv 14 %)
EAN 6410840037397 19,32 ME (alv 14 %)
PATU SINAPPI
Valmistettu Suomessa, sydänmerkki, 10 kg, ME 1 ast
20,45 ast (alv 0 %)
Tuotenumero 102579 23,31 ast (alv 14 %)
EAN 6430010716822 23,31 ME (alv 14 %)
PATU VALKOSIPULIKASTIKE
Valmistettu Suomessa, 970 ml, ME 8 plo
3,99 plo (alv 0 %)
Tuotenumero 125823 4,55 plo (alv 14 %)
EAN 6430010711995 36,39 ME (alv 14 %)
Tuotenumero 116735
PATU HERKKUKASTIKE
Valmistettu Suomessa, 970 ml, ME 8 plo
L, G
3,99 plo (alv 0 %)
(alv 14 %) EAN 6410840037014 36,39 ME (alv 14 %)
PATU CAESARKASTIKE
Valmistettu Suomessa, 970 ml, ME 8 plo
5,99 plo (alv 0 %)
Tuotenumero 133390 6,83 plo (alv 14 %)
EAN 6410840037540 54,63 ME (alv 14 %)
PATU REMOULADEMAJONEESI
Valmistettu Suomessa, 2,5 kg, ME 1 prk
13,15 prk (alv 0 %)
Tuotenumero 107512 14,99 prk (alv 14 %)
EAN 6430010716242 14,99 ME (alv 14 %)
PATU LAKTOOSITON KEVYTMAJONEESI 35 %
Valmistettu Suomessa, 5 kg/ast, ME 1 ast
L, VE
11,45 ast (alv 0 %)
Tuotenumero 127381 13,05 ast (alv 14 %)
EAN 6410840037403 13,05 ME (alv 14 %)
PATU TOMAATTI KETSUPPI
Valmistettu Suomessa, sydänmerkki, 10 kg, ME 1 ast
25,25 ast (alv 0 %)
Tuotenumero 102589 28,78 ast (alv 14 %) EAN 6430010716815 28,78 ME (alv 14 %)
Tuotenumero 125822
PATU TOMAATTI CHILIKASTIKE
Valmistettu Suomessa, 970 ml, ME 8 plo
3,99
plo (alv 14 %) EAN 6430010711988 36,39 ME (alv 14 %)
PATU SINAPPINEN KASTIKE
Valmistettu Suomessa, 970 ml, ME 8 plo
L, G
3,99 plo (alv 0 %)
Tuotenumero 116734 4,55 plo (alv 14 %) EAN 6410840037038 36,39 ME (alv 14 %)
PATU BURGERKASTIKE
Valmistettu Suomessa, 970 ml, ME 8 plo L, G
4,85 plo (alv 0 %)
Tuotenumero 133389 5,53 plo (alv 14 %)
EAN 6410840037557 44,23 ME (alv 14 %)
PATU VALKOSIPULI MAJONEESI
Valmistettu Suomessa, 2,5 kg, ME 1 prk
12,15 prk (alv 0 %) Tuotenumero 107520 13,85 prk (alv 14 %) EAN 6430010716211 13,85 ME (alv 14 %)
PATU REMOULADEMAJONEESI
Valmistettu Suomessa, 0,92 kg, ME 8 plo
L, G
6,45 plo (alv 0 %)
Tuotenumero 133395 7,35 plo (alv 14 %)
EAN 6410840037595 58,82 ME (alv 14 %)
PATU MANGORAJAMAJONEESI
Valmistettu Suomessa, 0,92 kg, ME 8 plo
L, G
5,75 plo (alv 0 %)
Tuotenumero 133394 6,56 plo (alv 14 %)
EAN 6410840037571 52,44 ME (alv 14 %)
PATU VALKOSIPULI MAJONEESI
Valmistettu Suomessa, 0,92 kg, ME 8 plo
L, G
5,75 plo (alv 0 %)
Tuotenumero 133393 6,56 plo (alv 14 %)
EAN 6410840037588 52,44 ME (alv 14 %)
4,85 plo alv 0 %
PATU SWEETCHILIMAJONEESI
Valmistettu Suomessa, 0,92 kg, ME 8 plo
L, G
4,65 plo (alv 0 %)
Tuotenumero 133392 5,30 plo (alv 14 %) EAN 6410840037564 42,41 ME (alv 14 %)
PATU PUOLUKKA
Pakaste, 2,5 kg, ME 2 pss
10,90 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 136021 12,43 pss (alv 14 %)
EAN 6405019701230 24,85 ME (alv 14 %)
PATU MUSTAHERUKKA
Pakaste, 2,5 kg, ME 2 pss
12,90 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 136023 14,71 pss (alv 14 %)
EAN 6405019701292 29,41 ME (alv 14 %)
PATU MUSTIKKA
Pakaste, 2,5 kg, ME 2 pss
15,90 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 136022 18,13 pss (alv 14 %) EAN 6405019701216 36,25 ME (alv 14 %)
PATU VADELMA Pakaste, 1 kg, ME 1 dyno
14,90 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 136024 16,99 pss (alv 14 %) EAN 6405019701223 16,99 ME (alv 14 %)
PATU VAALEAT VAAKAVIIPALEET
850 g/kpl, ME 6 kpl
L, M, S, K
3,65 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 128075 4,16 kpl (alv 14 %)
EAN 6429810263988 24,97 ME (alv 14 %)
PATU VAALEAT PYSTY VIIPALEET
850 g/kpl, ME 6 kpl
PATU TUMMAT VAAKAVIIPALEET
850 g/kpl, ME 6 kpl
L, M, S, K
3,65 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 128078 4,16 kpl (alv 14 %)
EAN 6429810263971 24,97 ME (alv 14 %)
PATUN PAREMPI RUKIINEN RIISIPIIRAKKA
Kypsä, käsinrypytetty, valmistettu
Suomessa, n. 60 g, ME 30 kpl
L, S, K
0,75 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 129273 0,86 kpl (alv 14 %)
EAN 6429810039163 25,65 ME (alv 14 %)
PATU AMERIKANHAMPURILAISSÄMPYLÄ
Pakaste, 75 g/kpl, ME 45 kpl
L, M, S, K
0,49 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 132573 0,56 kpl (alv 14 %)
EAN 6429810263605 25,14 ME (alv 14 %)
PATU ARTESAANISÄMPYLÄ
Pakaste, jäisenä uuniin, n. 70 g/kpl, ME 50 kpl
L, M, S, K
0,42 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 122660 0,48 kpl (alv 14 %) EAN 6410520016261 23,94 ME (alv 14 %)
PATU KOKOJYVÄSÄMPYLÄ
Pakaste, 70 g/kpl, ME 100 kpl
L, M, S, K
0,29 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 133039 0,33 kpl (alv 14 %)
EAN 6429811005136 33,06 ME (alv 14 %)
L, M, S, K
3,65 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 128076 4,16 kpl (alv 14 %) EAN 6429810263995 24,97 ME (alv 14 %)
PATU TUMMAT PYSTY VIIPALEET
850 g/kpl, ME 6 kpl
L, M, S, K
3,65 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 128079 4,16 kpl (alv 14 %)
EAN 6429810263964 24,97 ME (alv 14 %)
PATU LUOMU RUIS PAAKARI
Pakaste, kypsä, sulattamalla valmis, 65 g/kpl, ME 75 kpl
L, M, S, K, VE
0,15 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 104199 0,17 kpl (alv 14 %) EAN 6430010717010 12,83 ME (alv 14 %)
PATU MAESTRO BURGERSÄMPYLÄ
Pakaste, 70 g/kpl, ME 48 kpl
L, M, S, K
0,65 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 132574 0,74 kpl (alv 14 %) EAN 6412570006018 35,57 ME (alv 14 %)
PATU ARTESAANISEKALEIPÄ
Pakaste, jäisenä uuniin, 400 g/kpl, ME 6 kpl
L, M, S, K
2,20 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 122661 2,51 kpl (alv 14 %) EAN 6410520016278 15,05 ME (alv 14 %)
PATU VEHNÄPATONKI
Pakaste, 260 g/kpl, ME 25 kpl
L, M, S, K
0,99 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 133037 1,13 kpl (alv 14 %)
EAN 6429811005143 28,21 ME (alv 14 %)
L – Laktoositon VL – Vähälaktoosinen G – Gluteeniton M – Maidoton S – Soijaton K – Kananmunaton VE – Vegaaninen Vihreät hinnat alv 0 %. Mustat hinnat sisältävät alv:n. Hinnat voimassa täysin myyntierin. Osa tuotteista on toimitusmyynnissä, kysy meiltä lisää.
PATU VAALEA VETOPOHJA
Pakaste, 55 x 38 cm, 500 g, ME 8 kpl L
4,85 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 103963 5,53 kpl (alv 14 %)
EAN 6430010717058 44,23 ME (alv 14 %)
PATU TUMMA VETOPOHJA
Pakaste, 55 x 38 cm, 500 g, ME 8 kpl L
4,85 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 103962 5,53 kpl (alv 14 %)
EAN 6430010717065 44,23 ME (alv 14 %)
PATU VOISILMÄPULLA
Pakaste, kypsä, 80 g/kpl, ME 45 kpl
L, S
0,70 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 132575 0,80 kpl (alv 14 %)
EAN 6412570006001 36,00 ME (alv 14 %)
PATU MUSTIKKAKAURAPIIRAKKA
n. 60 g, ME 24 kpl
1,39kpl alv 0 %
L, S
0,85 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 129274 0,97 kpl (alv 14 %)
EAN 6429810039156 23,26 ME (alv 14 %)
PATU MANSIKKACREMEWIENER 100 g, ME 30 kpl
L
1,39 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 134687 1,58 kpl (alv 14 %)
EAN 6429811005792 47,54 ME (alv 14 %)
PATU PITKÄRIISI 5 KG ME 1 pss
L, G, M, S, K
1,45 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 105578 1,65 kg (alv 14 %) EAN 6430010718000 8,26 ME (alv 14 %)
PATU LIHALIEMIJAUHE
Valmistettu Suomessa, 3 kg, ME 1 ast Ei sisällä lisättyä natriumglutamaattia. Riittoisuus: 3 kg jauhepakkauksesta saa 300 litraa valmista lihalientä. L, G, M, S
25,50 ast (alv 0 %)
Tuotenumero 127517 29,07 ast (alv 14 %) EAN 6430010712114 29,07 ME (alv 14 %)
L – Laktoositon VL – Vähälaktoosinen G – Gluteeniton M – Maidoton S – Soijaton K – Kananmunaton VE – Vegaaninen Vihreät hinnat alv 0 %. Mustat hinnat sisältävät alv:n. Hinnat voimassa täysin myyntierin. Osa tuotteista on toimitusmyynnissä, kysy meiltä lisää.
PATU TÄYSLIHAPIHVI
Raakapakaste, 75 g/kpl, 96 kpl/7,2 kg/ltk, ME 1 ltk
10,30 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 133913 11,74 kg (alv 14 %)
EAN 6416748440758 84,54 ME (alv 14 %)
PATU TÄYSLIHAPIHVI
Raakapakaste, 120 g/kpl, 60 kpl/7,2 kg/ltk, ME 1 ltk
10,30 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 133914 11,74 kg (alv 14 %)
EAN 6416748441205 84,54 ME (alv 14 %)
PATUN PAREMPI LIHAPYÖRYKKÄ
Raakapakaste, valmistettu Suomessa, 25 g/kpl, 7,2 kg/ltk, ME 1 ltk
L, G, M, K
8,85 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 127694 10,09 kg (alv 14 %)
EAN 640819100104 72,64 ME (alv 14 %)
PATU KIEVIN KANA
Kypsä pakaste, 140 g/kpl, 3 kg/ltk, ME 1 ltk
9,75 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 127107 11,11 kg (alv 14 %)
EAN 6430010712107 33,34 ME (alv 14 %)
PATU LIHAKAALILAATIKKO
KAURALLA
Kypsä pakaste, 2 kg/dyno, ME 2 dyno
G, M, S, K
6,59 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 135413 7,51 kg (alv 14 %)
EAN 6430030381000 30,05 ME (alv 14 %)
8,85kg alv 0 %
PATU KAALIKÄÄRYLE
Kypsä pakaste, n. 2,4 kg/dyno, ME 4 dyno
L, G, M, K
8,59 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 129275 9,79 kg (alv 14 %) EAN 2370289900000
PATU KASVIS KAURAPAISTOS
Kypsä pakaste, 2 kg/dyno, ME 2 dyno
G, M, S, K
5,99 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 135414 6,83 kg (alv 14 %) EAN 6430030381024 27,31 ME (alv 14 %)
– Laktoositon VL – Vähälaktoosinen G – Gluteeniton M – Maidoton S – Soijaton K – Kananmunaton VE – Vegaaninen Vihreät hinnat alv 0 %. Mustat hinnat sisältävät alv:n. Hinnat voimassa täysin myyntierin. Osa tuotteista on toimitusmyynnissä, kysy meiltä lisää.
PATUN PAREMPI NAKKI
920 g/pkt, ME 10 pkt
L, G
7,75 pkt (alv 0 %)
Tuotenumero 131893 8,84 pkt (alv 14 %)
EAN 6409080001145 88,40 ME (alv 14 %)
PATU KEITTOKINKKU
Valmistettu Suomessa, n. 73 siivua, 1 kg/dno, ME 1 dno
L, G, M, S, K
8,85 dno (alv 0 %)
Tuotenumero 109849 10,09 dno (alv 14 %)
EAN 6409051802009 10,09 ME (alv 14 %)
PATU PALVIKALKKUNA
Valmistettu Suomessa, n. 73 siivua, 1 kg/dno, ME 1 dno
L, G, M, K
9,75 dno (alv 0 %)
Tuotenumero 109851 11,11 dno (alv 14 %)
EAN 6409051804003 11,11 ME (alv 14 %)
PATU GRILLIMAKKARA
10 kpl/1 kg/pkt, ME 5 pkt
L, G, M, S, K
7,59 pkt (alv 0 %)
Tuotenumero 104741 8,65 pkt (alv 14 %) EAN 6430010718512 43,26 ME (alv 14 %)
PATU PALVIKINKKU
Valmistettu Suomessa, n. 73 siivua, 1 kg/dno, ME 1 dno
L, G, M, S, K
8,70 dno (alv 0 %)
Tuotenumero 109850 9,92 dno (alv 14 %) EAN 6409051803006 9,92 ME (alv 14 %)
PATU MEETVURSTI
Valmistettu Suomessa, n. 140 siivua, 1 kg/dno, ME 1 dno
L, G, M, K
8,75 dno (alv 0 %)
Tuotenumero 109848 9,97 dno (alv 14 %) EAN 6409051801002 9,97 ME (alv 14 %)
PATU GOURMET PUNAJUURISALAATTI
Valmistettu Suomessa, 2,5 kg, ME 1 prk
L, G
11,35 prk (alv 0 %)
Tuotenumero 107467 12,94 prk (alv 14 %)
EAN 6430010719205 12,94 ME (alv 14 %)
PATU LÄHDEVESI
0,5 l, ME 12 plo
0,35 plo (alv 0 %)
Tuotenumero 107223 0,40 plo (alv 14 %)
EAN 6430010719502 4,80 ME (alv 14 %)
PATU HIILIHAPOLLINEN LÄHDEVESI
0,5 l, ME 12 plo
0,35 plo (alv 0 %)
Tuotenumero 108887 0,40 plo (alv 14 %)
EAN 6430010719519 4,80 ME (alv 14 %)
PATU ASTIANPESUAINE
Valmistettu Suomessa, käsinpesuun, 1 l, ME 8 plo
3,59 plo (alv 0 %)
Tuotenumero 131922 4,45 plo (alv 24 %)
EAN 6430010712206 35,61 ME (alv 24 %)
PATU HUUHTELUKIRKASTE
Valmistettu Suomessa, 5 l, ME 3 ast
23,95 ast (alv 0 %)
Tuotenumero 122007 29,70 ast (alv 24 %)
EAN 6414505142044 89,09 ME (alv 24 %)
PATU KUITUPYYHE
Valmistettu Suomessa, 50 x 50 cm 100 kpl/rulla, ME 1 rll
16,95 rll (alv 0 %)
Tuotenumero 128879 21,02 rll (alv 24 %) EAN 6414505178883 21,02 ME (alv 24 %)
PATU KONETISKI
Valmistettu Suomessa, 10 l, ME 1 ast
31,95 ast (alv 0 %)
Tuotenumero 122006 39,62 ast (alv 24 %) EAN 6414505142020 39,62 ME (alv 24 %)
PATU GRILLITASKU
Valmistettu Suomessa, 160 x 170 mm, 1000 kpl/ltk, ME 1 ltk
17,99 ltk (alv 0 %)
Tuotenumero 106832 22,31 ltk (alv 24 %) EAN 6430010719809 22,31 ME (alv 24 %)
PATU LEIVINPAPERI
Valmistettu Suomessa, 1/1 GN/325 x 530 mm, 500 kpl/pkt, ME 1 pkt
19,99 pkt (alv 0 %)
Tuotenumero 104748 24,79 pkt (alv 24 %) EAN 6430010719854 24,79 ME (alv 24 %)
– Laktoositon VL – Vähälaktoosinen G – Gluteeniton M – Maidoton S – Soijaton K – Kananmunaton VE – Vegaaninen Vihreät hinnat alv 0 %. Mustat hinnat sisältävät alv:n. Hinnat voimassa täysin myyntierin. Osa tuotteista on toimitusmyynnissä, kysy meiltä lisää.
ARLA LAKTOOSITON TÄYS
MAITO JUOMA SUOMI (UHT)
1 l/prk, ME 12 prk
L, G, S, K
1,79 prk (alv 0 %)
Tuotenumero 107875 2,04 prk (alv 14 %)
EAN 6413300018431 24,49 ME (alv 14 %)
ARLA CAFE MAITO LAKTOOSITON (UHT) 1 l/prk, ME 12 prk
L, G, S, K
1,59 prk (alv 0 %)
Tuotenumero 104692 1,81 prk (alv 14 %)
EAN 6413300015515 21,75 ME (alv 14 %)
ARLA LAKTOOSITON
VISPIKERMA (UHT)
1 l/prk, ME 12 prk
L, G, S, K
4,39 prk (alv 0 %)
Tuotenumero 104693 5,00 prk (alv 14 %)
EAN 6413300010909 60,05 ME (alv 14 %)
ARLA PRO LAKTOOSITON RUOKA KERMA 15 % 1 l/prk, ME 12 prk
L, G, S, K
2,79 prk (alv 0 %)
Tuotenumero 104701 3,18 prk (alv 14 %)
EAN 6413300011173 38,17 ME (alv 14 %)
ARLA KERMAVIILI 10 % LAKTOOSITON
5 kg/snk, ME 1 snk
L, G, S, K
12,30 snk (alv 0 %)
Tuotenumero 104801 14,02 snk (alv 14 %)
EAN 6413300020915 14,02 ME (alv 14 %)
ARLA LAKTOOSITON KEVYTMAITO JUOMA SUOMI (UHT)
1 l/prk, ME 12 prk
L, G, S, K
1,69 prk (alv 0 %)
Tuotenumero 104725 1,93 prk (alv 14 %) EAN 6413300011517 23,11 ME (alv 14 %)
ARLA KUOHUKERMA LAKTOOSITON (ESL)
1 l/prk, ME 5 prk
L, G, S, K
3,70 prk (alv 0 %)
Tuotenumero 115569 4,22 prk (alv 14 %) EAN 6413300018486 21,10 ME (alv 14 %)
ARLA KEVYTKERMA
LAKTOOSITON (UHT)
1 l/prk, ME 12 prk
L, G, S, K
2,59 prk (alv 0 %)
Tuotenumero 104661 2,95 prk (alv 14 %)
EAN 6413300015485 35,43 ME (alv 14 %)
ARLA RUOKA 15 %
LAKTOOSITON KASVIRASVASEKOITE (UHT)
1 l/prk, ME 12 prk
L, G, S, K
1,99 prk (alv 0 %)
Tuotenumero 107895 2,27 prk (alv 14 %) EAN 6413300004724 27,22 ME (alv 14 %)
ARLA MAITORAHKA LAKTOOSITON
5 kg/snk, ME 1 snk
L, G, S, K
14,85 snk (alv 0 %)
Tuotenumero 104824 16,93 snk (alv 14 %) EAN 6413300004540 16,93 ME (alv 14 %)
ARLA PRO TURKKILAINEN
JOGURTTI 10 % LAKTOOSITON
5 kg/snk, ME 1 snk
L, G, S, K
13,95 snk (alv 0 %)
Tuotenumero 102083 15,90 snk (alv 14 %)
EAN 6413300019544 15,90 ME (alv 14 %)
ARLA LAKTOOSITON RUOANVALMISTUSJUUSTO JUUSTOCRÉME
2 kg/snk, ME 1 snk
L, G, S, K
14,45 snk (alv 0 %)
Tuotenumero 110245 16,47 snk (alv 14 %)
EAN 5711953062612 16,47 ME (alv 14 %)
ARLA LAKTOOSITON
RAEJUUSTO
2,5 kg/snk, ME 1 snk
1,59 prk alv 0 %
ARLA CAFE MAITO LAKTOOSITON (UHT) 1 L
L, G, S, K
12,30 snk (alv 0 %)
Tuotenumero 104914 14,02 snk (alv 14 %)
EAN 6413300004083 14,02 ME (alv 14 %)
APETINA SALAATTIJUUSTOKUUTIOT 20 %
4 kg/ras, ME 1 ras
L, G, S, K
27,75 ras (alv 0 %)
Tuotenumero 133379 31,63 ras (alv 14 %)
EAN 5711953165818 31,63 ME (alv 14 %)
ARLA PRO EMMENTAL VIIPALE 28 %
750 g/pkt, ME 6 pkt
ARLA PRO KERMAJUUSTO 26% VIIPALE
750 g/pkt, ME 6 pkt
L, G, S, K
7,19 pkt (alv 0 %)
Tuotenumero 131611 8,20 pkt (alv 14 %) EAN 5711953156380 49,20 ME (alv 14 %)
L, G, S, K
7,19 pkt (alv 0 %)
Tuotenumero 136540 8,20 pkt (alv 14 %) EAN 7311875886044 49,20 ME (alv 14 %)
VALIO AURA® MURENNETTU SINIHOMEJUUSTO LAKTOOSITON 1 kg/pss, ME 3 pss
L, G, 13,50 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 105008 15,39 pss (alv 14 %) EAN 6408430033034 46,17 ME (alv 14 %)
KEIJU CATERING MARGARIINI Valmistettu Suomessa. Leivontaan, 1 kg, ME 10 kpl
L, G, M, S, VE
3,65 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 114548 4,16 kpl (alv 14 %) EAN 6438207018001 41,61 ME (alv 14 %)
L – Laktoositon VL – Vähälaktoosinen G – Gluteeniton M – Maidoton S – Soijaton K – Kananmunaton VE – Vegaaninen Vihreät hinnat alv 0 %. Mustat hinnat sisältävät alv:n. Hinnat voimassa täysin myyntierin. Osa tuotteista on toimitusmyynnissä, kysy meiltä lisää.
HK AMERIKAN PEKONI®
ORIGINAL
n. 2 kg, ME 1 pkt
L, G, M, S, K
9,59 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 103072 10,93 kg (alv 14 %)
EAN 2391462600005
HK SININEN LENKKI®
580 g, ME 10 pkt
3,29pkt alv 0 %
HK HERKKUMAKSAMAKKARA
500 G
L, G, M, S, K
2,79 pkt (alv 0 %)
Tuotenumero 103093 3,18 pkt (alv 14 %)
EAN 6409100050306 31,81 ME (alv 14 %)
HK LAUANTAI
1,5 kg, ME 1 pkt
L, G
6,55 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 103128 7,47 kpl (alv 14 %)
EAN 6409100054014 7,47 ME (alv 14 %)
VAASAN RIISIPIIRAKKA
Raaka, 90 g/kpl, ME 70 kpl L 0,23 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 103933 0,26 kpl (alv 14 %)
EAN 6417889080148 18,44 ME (alv 14 %)
HK HERKKUMAKSAMAKKARA
500 g, ME 1 kpl
L, G, M, S, K
3,29 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 103100 3,75 kpl (alv 14 %) EAN 6409100050702 3,75 ME (alv 14 %)
HK JAHTI
1,5 kg, ME 1 pkt
L, G, M
8,35 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 103129 9,52 kpl (alv 14 %) EAN 6409100054069 9,52 ME (alv 14 %)
FAZER BERLIININ MUNKKI Sulattamalla valmis, 115 g/kpl, ME 12 kpl
L, S
1,00 kpl (alv 0 %) Tuotenumero 114058
L – Laktoositon VL – Vähälaktoosinen G – Gluteeniton M – Maidoton S – Soijaton K – Kananmunaton VE – Vegaaninen Vihreät hinnat alv 0 %. Mustat hinnat sisältävät alv:n. Hinnat voimassa täysin myyntierin. Osa tuotteista on toimitusmyynnissä, kysy meiltä lisää.
ATRIA NAUDAN KULMAPAISTI
n. 5,5 kg
11,85
L, G
kg (alv 0 %)
Tuotenumero 111270 13,51 kg (alv 14 %)
EAN 2378413500003
HK VILJAPORSAAN NISKA
n. 2,3 kg, ME 1 kpl
L, G, M, S, K
6,39 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 102909 7,29 kg (alv 14 %)
EAN 2391162500001
HK NAUDAN JAUHELIHA 1517 %
n. 3 kg, ME 1 kpl
L, G, M, S, K
8,75 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 103044 9,97 kg (alv 14 %)
EAN 2391367900002
KORPELA PULLED PORK
1 kg/pkt, ME 1 pkt
L, G, M
11,95 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 101461 13,62 kg (alv 14 %)
EAN 6407970010956 13,62 ME (alv 14 %)
HK TAKUUMUREA NAUDAN ULKOFILEE
3,5–5 kg, ME 1 kpl
L, G, M, S, K
17,95 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 103031 20,46 kg (alv 14 %) EAN 2391347300006
KORPELA PORSAAN KASSLERPIHVI MARINOITU n. 3,5 kg/pkt, ME 1 pkt
L, G, M
8,95 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 136585 10,20 kg (alv 14 %)
EAN 2369705500009
ATRIA NAUTA SIKA JAUHELIHA 15 % 2 kg/pkt, ME 1 pkt
L, G
6,95
kg (alv 0 %)
Tuotenumero 100299 7,93 kg (alv 14 %) EAN 6407840042629 15,85 ME (alv 14 %)
KORPELA KINKKUSUIKALE 3 kg, ME 1 dyno
L, G, M
8,85 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 101459 10,09 kg (alv 14 %)
EAN 6407970061477 30,27 ME (alv 14 %)
1625 HK Viljaporsaan Kassler n. 2,3 kg/vac.
Patu 102909
6,39 €/kg, alv 0 % 7,29 €/kg, alv 14 %
3679 HK Naudan jauheliha 15-17 % n. 3 kg/vac.
Patu 103044
8,75 €/kg, alv 0 % 9,97 €/kg, alv 14 %
4626 HK Amerikan Pekoni® Original, viipaloitu n. 2 kg/vuoka
Patu 103072
9,59 €/kg, alv 0 % 10,93 €/kg, alv 14 %
2374 Kariniemen Kananpojan Rintafilee, maustamaton n. 4,4 kg/vuoka
Patu 102955
8,75 €/kg, alv 0 % 9,97 €/kg, alv 14 %
2218 Kariniemen Kananpojan Rintafilee, marinoitu n. 4,4 kg/vuoka
Patu 102937
8,70 €/kg, alv 0 % 9,92 €/kg, alv 14 %
2233 Kariniemen Kananpojan Koipireisi, marinoitu n. 4 kg/vuoka
Patu 102939
3,15 €/kg, alv 0 % 3,59 €/kg, alv 14 %
”Ruokalista on keittiösi lupaus ja arvomaailma samassa paketissa. Kun se on koostettu vastuullisesti tuotetuista raaka-aineista ja hyvästä fiiliksestä, annokset maistuvat vieläkin paremmilta.”
Sami Rekola, keittiömestari, kehityspäällikkö
KARINIEMEN KANAN POJAN RINTAFILEE, MAUSTAMATON
150–180 g, n. 4,4 kg, ME 1 ras
L, G, M, S, K
8,75
kg (alv 0 %)
Tuotenumero 102955 9,97 kg (alv 14 %)
EAN 2377237400001
NAAPURIN MAALAISKANA
LUUTON KOIPIREISI, MIEDOSTI
SUOLATTU
n. 2 kg, ME 1 pkt
L, G, M, S, K
7,39 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 114664 8,42 kg (alv 14 %)
EAN 2359183500004
KARINIEMEN KANANPOJAN
FILEESUIKALE, HUNAJA
MARINOITU
n. 4 kg, ME 1 ras
L, G, M, S, K
7,65 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 102967 8,72 kg (alv 14 %)
EAN 2377245100009
KARINIEMEN KANAN POJAN RINTAFILEE, MARINOITU
150–180 g, n. 4,4 kg, ME 1 ras
L, G, M, S, K
8,70
kg (alv 0 %)
Tuotenumero 102937 9,92 kg (alv 14 %) EAN 2377221800008
KARINIEMEN KANAN POJAN KOIPIREISI, MARINOITU
n. 4 kg, ME 1 ras
L, G, M, S, K
3,15 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 102939 3,59 kg (alv 14 %)
EAN 2377223300001
NAAPURIN MAALAISKANAN PAISTISUIKALE, SUOLATTU
n. 3 kg, ME 1 ras
7,19
L, G, M, S, K
kg (alv 0 %)
Tuotenumero 127715 8,20 kg (alv 14 %) EAN 2370675800006
NAAPURIN MAALAISKANA SIIPILUULLINEN RINTAFILEE, MAUSTAMATON
n. 1,8 kg, ME 1 pkt
L, G, M, S, K
10,29 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 120261 11,73 kg (alv 14 %) EAN 2358570600006
ATRIA KANAN SISÄFILEE
MIEDOSTI SUOLATTU TILA
JÄLJITETTÄVÄ
n. 45–65 g/kpl, n. 3 kg, ME 1 ras
ATRIA KANAN OHUT FILEE MIEDOSTI SUOLATTU TILAJÄLJITETTÄVÄ
n. 75 g/kpl, n. 3 kg/ras, ME 1 ras L, G
9,35 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 100188 10,66 kg (alv 14 %) EAN 2378128300004
ATRIA KANAN FILEESUIKALE MIEDOSTI SUOLATTU 3 kg/pkt, ME 1 pkt
7,99 kg (alv 0 %) Tuotenumero 111273 9,11 kg (alv 14 %) EAN 6407810013307 27,32 ME (alv 14 %)
VELJEKSET MATTILA SMOKEHOUSE NY DELI PASTRAMI SIIVUTETTU
n.1,0 kg dyno, ME 1 dyno
33,95 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 136618 38,70 kg (alv 14 %) EAN 2392433200002
HK AMERIKAN PEKONI® ORIGINAL
n. 2 kg, ME 1 pkt
L, G, M, S, K
9,59 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 103072 10,93 kg (alv 14 %)
EAN 2391462600005
HK POPSI® NAKKIPALA
3 kg, ME 1 pkt
L, G, M, S, K
4,29 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 103160 4,89 kg (alv 14 %)
EAN 6409100060879 14,67 ME (alv 14 %)
HK LAUANTAI
1,5 kg, ME 1 pkt
L, G, M, S, K
6,55 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 103128 7,47 kpl (alv 14 %)
EAN 6409100054014 7,47 ME (alv 14 %)
ATRIA ATRILLI GRILLIMAKKARA
400 g/pkt, ME 10 pkt
L, G
1,65 pkt (alv 0 %)
Tuotenumero 100443 1,88 pkt (alv 14 %)
EAN 6407870073259 18,83 ME (alv 14 %)
HK SININEN LENKKI®
580 g, ME 10 pkt
L, G, M, S, K
2,79 pkt (alv 0 %)
Tuotenumero 103093 3,18 pkt (alv 14 %)
EAN 6409100050306 31,81 ME (alv 14 %)
MUU HOT DOG NAKKI
440 g/pkt, ME 5 pkt
HK SININEN MAKKARAKUUTIO
3 kg, ME 1 pkt
L, G, M, S, K, VE
5,39 pkt (alv 0 %)
Tuotenumero 136587 6,14 pkt (alv 14 %)
EAN 6430078149068 30,72 ME (alv 14 %)
L, G, M, S, K
4,99 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 103178 5,69 kg (alv 14 %) EAN 6409100064655 17,07 ME (alv 14 %)
HK JAHTI 1,5 kg, ME 1 pkt
L, G, M, S, K
8,35 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 103129 9,52 kpl (alv 14 %)
EAN 6409100054069 9,52 ME (alv 14 %)
ATRIA WILHELM PERINTEINEN
GRILLI MAKKARA
400 g/pkt, ME 10 pkt
L, G
2,45 pkt (alv 0 %)
Tuotenumero 100493 2,79 pkt (alv 14 %)
EAN 6407880080278 27,93 ME (alv 14 %)
HK HERKKUMAKSAMAKKARA
500 g, ME 1 pkt
L, G, M, S, K
3,29 pkt (alv 0 %)
Tuotenumero 103100 3,75 pkt (alv 14 %)
EAN 6409100050702 3,75 ME (alv 14 %)
MUU KASVIPOHJAINEN NAKKI
200 g/pkt, ME 5 pkt
L, G, M, S, K, VE
1,99 pkt (alv 0 %)
Tuotenumero 129950 2,27 pkt (alv 14 %) EAN 6430078148368 11,34 ME (alv 14 %)
SAARIOINEN VIHREÄ
COLESLAW SALAATTI
2 kg/dno, ME 1 dyno
G
5,69 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 133358 6,49 kg (alv 14 %)
EAN 6412000045426 12,97 ME (alv 14 %)
SAARIOINEN
MAALAISPASTASALAATTI
2 kg/dno, ME 1 dyno
5,25 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 127883 5,99 kg (alv 14 %)
EAN 6412000045211 11,97 ME (alv 14 %)
ATRIA COLESLAW SALAATTI
3 kg/ras, ME 1 dyno
G
5,10 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 100368 5,81 kg (alv 14 %) EAN 6407860065974 17,44 ME (alv 14 %)
ATRIA ITALIANSALAATTI
3 kg/ras, ME 1 dyno
3,90 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 108270 4,45
(alv 14 %) EAN 6407860063079 13,34 ME (alv 14 %)
ATRIA PERUNASALAATTI
3 kg/ras, ME 1 dyno
G
3,90 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 108272 4,45 kg (alv 14 %)
EAN 6407860063406 13,34 ME (alv 14 %)
VELJEKSET
3 kg dyno, ME 1 dyno 35,85 dyno (alv 0 %)
Tuotenumero 136625 40,87 dyno (alv 14 %) EAN 6409249991041 40,87 ME (alv 14 %)
SAARIOINEN
MAALAISPUNAJUURISALAATTI
2 kg/dno, ME 1 dyno
ATRIA PUNAJUURI SALAATTI
3 kg/ras, ME 1 ras L, G
3,90 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 108271 4,45 kg (alv 14 %) EAN 6407860063086 13,34 ME (alv 14 %)
SAARIOINEN MAKEA CHILI NUUDELI
2 kg/dyno, ME 1 dno
L, M, VE
6,45 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 135125 7,36 kg (alv 14 %) EAN 6412000086757 14,71
SAARIOINEN KERMAPERUNAT
2,6 kg/dyno, ME 1 dno
G, K
4,45 kg (alv 0 %)
SNELLMAN MAATIAISPOSSUN LEHTIPIHVI
20 x 150 g, 3 kg/ltk, ME 1 ltk
L, G, M, S, K 1,99 kpl (alv 0 %)
13,27 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 121361 15,12 kg (alv 14 %)
EAN 6409620012051 45,37 ME (alv 14 %)
SNELLMAN PORSAAN POSKI
Raaka, n. 2,5 kg/pkt, ME 4 pkt
L, G, M, S, K
10,70 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 131706 12,20 kg (alv 14 %)
EAN 2371505600001
TOPFOODS BROILERIN SISÄ FILEE
EU, kypsä, paistettu, n. 40 g/kpl, 2,5 kg/pss, ME 4 pss
L, G, M, S, K
9,90 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 117445 11,29 kg (alv 14 %)
EAN 5941645105161 112,86 ME (alv 14 %)
TOPFOODS BROILERIN FILEEKUUTIO 19 MM
EU, kypsä, paistettu, 2,5 kg/pss, ME 4 pss
L, G, M, S, K
8,90 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 113809 10,15 kg (alv 14 %)
EAN 5941645105154 101,46 ME (alv 14 %)
SNELLMAN NAUDAN LEHTIPIHVI
20 x 130 g, 2,6 kg/ltk, ME 1 ltk
L, G, M, S, K 3,69 kpl (alv 0 %)
28,38 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 121489 32,36 kg (alv 14 %) EAN 6409620011993 84,13 ME (alv 14 %)
TOPFOODS BROILERIN RINTA FILEE
EU, kypsä, paistettu, 110–130 g/kpl, 2,5 kg/pss, ME 4 pss
L, G, M, S, K
9,90 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 109973 11,29 kg (alv 14 %) EAN 5941645104621 112,86 ME (alv 14 %)
ATRIA KYPSÄ KANAN SIIPI MIEDOSTI SUOLATTU
5 kg/pkt, ME 1 pkt
5,99 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 100321 6,83 kg (alv 14 %) EAN 6407850056890 34,14 ME (alv 14 %)
TOPFOODS BROILERIN FILEEKUUTIO 12 MM EU, kypsä, paistettu, 2,5 kg/pss, ME 4 pss
L, G, M, S, K
8,90 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 112761 10,15 kg (alv 14 %) EAN 5941645105109 101,46 ME (alv 14 %)
TOPFOODS BROILERIN FILEEVIIPALE 6 MM
EU, kypsä, paistettu, 2,5 kg/pss, ME 4 pss
L, G, M, S, K
9,45 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 112763 10,77 kg (alv 14 %)
EAN 5941645105130 107,73 ME (alv 14 %)
TOPFOODS BROILERIN SISÄFILEE PANEROITU
Liettua, kypsä,1 kg, ME 10 kpl L, M, K
8,70 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 108933 9,92 kg (alv 14 %) EAN 6405694032742 99,18 ME (alv 14 %)
ROLLFOODS CHICKEN STRIPS KATSU STYLE 15–35 g/kpl, 3 kg/ltk, ME 1 ltk
L, M, S, K
11,99 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 136595 13,67 kg (alv 14 %)
EAN 6416661010014 41,01 ME (alv 14 %)
TOPFOODS BROILERIN FILEESUIKALE 9 MM
EU, kypsä, paistettu, 2,5 kg, ME 4 pss
L, G, M, S, K
8,90 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 112762 10,15 kg (alv 14 %) EAN 5941645105116 101,46 ME (alv 14 %)
TOPFOODS PANEROITU BROILERILEIKE
EU, kypsä, 150 g/kpl, 3 kg/ltk, ME 1 ltk
L, M, S
7,25 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 130343 8,26 kg (alv 14 %) EAN 5941645332109 24,79 ME (alv 14 %)
TOPFOODS KALKKUNA CORDON BLEU
Esikypsennetty, 125 g/kpl, 5 kg/ltk, ME 1 ltk K
7,95 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 119436 9,06 kg (alv 14 %) EAN 3353473210573 45,31 ME (alv 14 %)
Uutuudet kampanjahinnoin touko-elokuussa
Crunchi Bataattilohkot 5 kg
8710251099082
EAN: 6416661010038 Chicken burgerpihvi Katsu 130 g
EAN: 6416661010038 Chicken Strips Katsu style 15-35 g
EAN: 6416661010014
WELL BEEF TÄYSLIHAPIHVI
160 x 45 g, 7,2 kg/ltk, ME 1 ltk
L, G, M, S, K
11,90 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 103931 13,57 kg (alv 14 %)
EAN 6408190005005 97,67 ME (alv 14 %)
WELL BEEF TÄYSLIHAPIHVI
72 x 100 g, 7,2 kg/ltk, ME 1 ltk
L, G, M, S, K
11,90 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 103932 13,57 kg (alv 14 %)
EAN 6408190005104 97,67 ME (alv 14 %)
WELL BEEF TÄYSLIHAPIHVI
48 x 150 g, 7,2 kg/ltk, ME 1 ltk
L, G, M, S, K
11,90 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 123425 13,57 kg (alv 14 %)
EAN 6408191000993 97,67 ME (alv 14 %)
WELL BEEF PLUS TÄYSLIHAPIHVI
40 x 180 g, 7,2 kg/ltk, ME 1 ltk
L, G, M, S, K
11,90 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 131030 13,57 kg (alv 14 %)
EAN 6408191001099 97,67 ME (alv 14 %)
WELL BEEF SPECIAL TÄYSLIHAPIHVI
48 x 150 g, 7,2 kg/ltk, ME 1 ltk
L, G, M, S, K
12,00 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 110084 13,68 kg (alv 14 %)
EAN 6408190005555 98,50 ME (alv 14 %)
LAPIN LIHA SAKSANHIRVIKÄRISTYS LASTU
2,5 kg/pss, ME 2 pss
WELL BEEF TÄYSLIHAPIHVI
96 x 75 g, 7,2 kg/ltk, ME 1 ltk
L, G, M, S, K
11,90 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 108203 13,57 kg (alv 14 %)
EAN 6408190005050 97,67 ME (alv 14 %)
WELL BEEF TÄYSLIHAPIHVI
60 x 120 g, 7,2 kg/ltk, ME 1 ltk
L, G, M, S, K
11,90 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 108204 13,57 kg (alv 14 %) EAN 6408190005159 97,67 ME (alv 14 %)
WELL BEEF MEGA TÄYSLIHAPIHVI
33 x 188 g, 6,2 kg/ltk, ME 1 ltk
L, G, M, S, K
11,90 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 108205 13,57 kg (alv 14 %)
EAN 6408190005203 84,13 ME (alv 14 %)
WELL BEEF MEGA PLUS TÄYSLIHAPIHVI
30 x 220 g, 6,6 kg/ltk, ME 1 ltk
L, G, M, S, K
11,90 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 110637 13,57 kg (alv 14 %) EAN 6408190005258 89,54 ME (alv 14 %)
LAPIN LIHA SAKSANHIRVIROUHE LÄMMINSAVU
500 g/pss, ME 5 pss
L, G, M, S, K
10,65 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 135995 12,14 kg (alv 14 %)
EAN 7319992299006 60,70 ME (alv 14 %)
L, M, S, K
7,85 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 132898 8,95 pss (alv 14 %) EAN 7319993221617 44,74 ME (alv 14 %)
TOPFOODS PORSAAN SCHNITZEL EU, kypsä, n. 140 g/kpl, 3 kg/ltk, ME 1 ltk
L, M, S
9,75 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 107442 11,11 kg (alv 14 %) EAN 5941645320304 33,34 ME (alv 14 %)
TOPFOODS PORSAAN CORDON BLEU
EU, kypsä, 140 g/kpl, 3 kg/ltk, ME 1 ltk
VL, S
9,99 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 107757 11,39 kg (alv 14 %)
EAN 5941645320700 34,17 ME (alv 14 %)
LAGERBLAD FOODS LAGERWURSTPYÖRYKKÄ
Kypsä pakaste, 7 g/kpl,6 kg/ltk, ME 1 ltk
L, G, M, S, K
9,25 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 136164 10,55 kg (alv 14 %)
EAN 6405263040017 63,27 ME (alv 14 %)
TOPFOODS LOHIKUUTIO 5 kg/ltk, ME 1 ltk
L, G, M, S, K
12,95 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 109400 14,76 kg (alv 14 %)
EAN 6405694961301 73,82 ME (alv 14 %)
TOPFOODS PANEROITU KAMPELA FILEE
Esikypsennetty, 140–180 g/kpl, 5 kg, ME 1 ltk
L, M, S, K
8,15 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 129862 9,29 kg (alv 14 %)
EAN 8719689614270 46,45 ME (alv 14 %)
kg/ltk, ME 1 ltk
M, S, K 7,99 kg (alv 0 %) Tuotenumero 126881 9,11 kg (alv 14 %)
7035110300828 63,76 ME (alv 14 %)
LAGERBLAD FOODS PEKONINEN PANNUPIHVI
Valmistettu Suomessa, kypsä pakaste, 140 g/kpl, 5,6 kg/ltk, ME 1 ltk
L, S
10,99 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 103882 12,53 kg (alv 14 %) EAN 6405263080723 70,16 ME (alv 14 %)
TOPFOODS KAMPELAFILEE
Ruodoton, nahaton 70–120 g 5/4 kg/ltk, ME 1 ltk
L, G, M, S, K
7,95 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 127818 9,06 kg (alv 14 %)
EAN 8719689614218 45,31 ME (alv 14 %)
TOPFOODS PANEROITU PUNA AHVENFILEE
Esikypsennetty, n. 150 g/kpl, 5 kg, ME 1 ltk
L, M, S, K
9,45 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 119437 10,77 kg (alv 14 %) EAN 6405694005289 53,86 ME (alv 14 %)
FINDUS TÄYSJYVÄ KALAFILEE
kg/ltk, ME 1 ltk
M, S, K 7,99
(alv 0 %)
7310500175638
ME (alv 14 %) FINDUS KALALEIKE PINAATTITÄYTTEELLÄ MSC 5 kg/ltk, ME 1 ltk
7310500185484
ME (alv 14 %) FINDUS RAPEA RUISKALAFILEE MSC
FINDUS KALALEIKE TOMAATTIMOZZARELLATÄYTTEELLÄ MSC 5 kg/ltk, ME 1 ltk S
6,99 kg (alv 0 %) Tuotenumero 107709 7,97 kg (alv 14 %) EAN 7310500170589 39,84 ME (alv 14 %)
Tuotenumero 127844
FINDUS KALALEIKE YRTTIJUUSTOTÄYTTEELLÄ MSC
5 kg/ltk, ME 1 ltk
VL, S
6,99 kg (alv 0 %)
14 %)
FINDUS FISH’N’CHIPS GOURMET, MCS
165 g, 4 kg/ltk, ME 1 ltk
VL, S, K
10,75
kg (alv 0 %)
Tuotenumero 113452 12,26 kg (alv 14 %)
EAN 7310500092041 49,02 ME (alv 14 %)
HÄTÄLÄ ONKIMIEHEN KALAPIHVI
5 kg/pkt, ME 1 pkt
FINDUS FISH ’N’ CHIPS ROLL, MSC
116 x 60 g/7 kg/ltk, ME 1 ltk
VL, S, K
9,45
kg (alv 0 %)
Tuotenumero 126880 10,77 kg (alv 14 %)
EAN 7310500176109 75,41 ME (alv 14 %)
S
10,35 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 109984 11,80 kg (alv 14 %)
EAN 6408790001803 58,99 ME (alv 14 %)
LAGERBLAD FOODS KALAPIHVI
KIRJOLOHESTA
Kypsä pakaste, 65 g/kpl, 5,4 kg/ltk, ME 1 ltk
L, G, S
7,99 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 114583 9,11 kg (alv 14 %)
EAN 6405263082260 49,19 ME (alv 14 %)
HÄTÄLÄ LOHIMASSA
n. 2 kg/pkt, ME 2 pkt
HÄTÄLÄ LOHIPYÖRYKKÄ
5 kg/pkt, ME 1 pkt
L, G, M, S, K
5,35 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 112345 6,10 kg (alv 14 %)
EAN 2387928100004
LAGERBLAD FOODS HALLOUMIPUNAJUURIPIHVI
Valmistettu Suomessa, kypsä pakaste, 40 g/kpl, 5,6 kg/ltk, ME 1 ltk
VL, G, S, K
11,45 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 110290 13,05 kg (alv 14 %)
EAN 6405263040857 73,10 ME (alv 14 %)
FINDUS OHUKAISET
6 kg/ltk, ME 1 ltk S 3,99 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 111417 4,55 kg (alv 14 %)
EAN 7316803555528 27,29 ME (alv 14 %)
L, M, K
7,20 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 109354 8,21 kg (alv 14 %)
6408790001766
TOPFOODS ASC KYPSÄ LÄMMINSAVULOHIMASSA 1 kg/kpl ME 5 kpl
L, G, M, S, K
8,30 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 136598 9,46 kg (alv 14 %) EAN 8719689614058 47,29 ME (alv 14 %)
HÄTÄLÄ KYLMÄSAVUSTETTU
LOHIMASSA ROUHEENA
Valmistettu Suomessa, n. 5 kg/pkt, ME 1 pkt
L, G, M, S, K
11,65 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 114644 13,28 kg (alv 14 %)
EAN 2387986600003
LAGERBLAD FOODS RAHKAPANNUKAKKU
Valmistettu Suomessa, kypsä pakaste, 40 g/kpl, 3 kg/ltk, ME 1 ltk L, S
8,65 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 122468 9,86 kg (alv 14 %) EAN 6405263042004 29,58 ME (alv 14 %)
FINDUS OHUKAINEN, VEGAANI
6 kg/ltk, ME 1 ltk
L, M, S, K, VE
3,99 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 105996 4,55 kg (alv 14 %) EAN 7310500075792 27,29 ME (alv 14 %)
LAMB & WESTON TWISTERS KIERREPERUNA
2,5 kg/pss, ME 4 pss
L, G, M, S, K, VE
7,60 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 104535 8,67 pss (alv 14 %) EAN 8711571020039 34,66 ME (alv 14 %)
LUTOSA LOHKOPERUNA KUORELLA
2,5 kg/pss, ME 4 pss
LUTOSA LOHKOPERUNA
2,5 kg/pss, ME 4 pss
L, M, S, K, VE
5,59 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 113280 6,37 pss (alv 14 %) EAN 5410376611857 25,47 ME (alv 14 %)
ECOCRUNGH TIKKUPERUNA
7 MM
2,5 kg/pss, ME 4 pss
L, M, S, K, VE
5,59 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 126502 6,37 pss (alv 14 %)
EAN 5414920026012 25,47 ME (alv 14 %)
* Enemmän kierrettä, enemmän makua, enemmän tulosta
L, M, S, K, VE
5,59 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 109645 6,37 pss (alv 14 %) EAN 5410376611840 25,47 ME (alv 14 %)
LUTOSA LANKKUPERUNA
2,5 kg/pss, ME 4 pss
L, M, S, K, VE
5,59 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 113291 6,37 pss (alv 14 %) EAN 5410376222312 25,47 ME (alv 14 %)
ECOCRUNGH TIKKUPERUNA
9 MM
2,5 kg/pss, ME 4 pss
L, M, S, K, VE
5,59 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 136626 6,37 pss (alv 14 %) EAN 5414920023004 25,47 ME (alv 14 %)
LAMB & WESTON TEXAS BBQ CHEESE BITES
1 kg/pss, ME 6 pss
S, K
15,90 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 136583 18,12 pss (alv 14 %)
EAN 8711571090469 108,73 ME (alv 14 %)
EURO MIX KASVISSEKOITUS
2,5 kg/pss, ME 4 pss
LAMB & WESTON MEXICAN JALAPENO CHEESE BITES
1 kg/pss, ME 6 pss S, K
16,65 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 136582 18,98 pss (alv 14 %)
EAN 8711571090438 113,89 ME (alv 14 %)
L, G, M, S, K, VE
5,45 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 103404 6,21 pss (alv 14 %)
EAN 8710816380037 24,85 ME (alv 14 %)
AVOKADOKUUTIO
1 kg/pss, ME 6 pss
RATATOUILLE
2,5 kg/pss, ME 4 pss
L, G, M, S, K, VE
8,25 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 132236 9,41 pss (alv 14 %)
EAN 5425001800667 56,43 ME (alv 14 %)
OERLEMANS JENKKIMIX
2,5 kg/pss, ME 4 pss
L, G, M, S, K, VE
5,85 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 111022 6,67 pss (alv 14 %)
EAN 8710816703225 26,68 ME (alv 14 %)
TOPFOODS LAKTOOSITON VUOHENJUUSTO VIIPALE
7 g/44 mm, 500 g/pkt, IQF, ME 6 pkt
L, G, S, K
8,75 pkt (alv 0 %)
Tuotenumero 125359 9,98 pkt (alv 14 %)
EAN 8413376033756 59,85 ME (alv 14 %)
TOPFOODS LAKTOOSITON MOZZARELLAHELMI
2 g/kpl, 3 kg/pkt, IQF, ME 2 pkt
L, G, S, K
9,85 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 118700 11,23 kg (alv 14 %)
EAN 7640166795520 67,37 ME (alv 14 %)
L, G, M, S, K, VE
5,55 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 103310 6,33 pss (alv 14 %)
EAN 5411963037241 25,31 ME (alv 14 %)
GUACAMOLE MILD
500 g, ME 12 prk
L, G, M, S, K, VE
4,35 prk (alv 0 %)
Tuotenumero 132234 4,96 prk (alv 14 %)
EAN 5425001801367 59,51 ME (alv 14 %)
MARJASEKOITUS
ulkomainen, 2,5 kg/pss, ME 4 pss
L, G, M, S, K, VE
8,55 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 130609 9,75 pss (alv 14 %)
EAN 6430030031745 38,99 ME (alv 14 %)
ROLLFOODS MOZZARELLA JULIENNE FIOR DI LATTE IQF 1 kg/pss, ME 5 pss
VL, G, S, K
11,75 kg (alv 0 %)
Tuotenumero 131567 13,39 kg (alv 14 %)
EAN 8004309005331 66,97 ME (alv 14 %)
Meiltä saat monipuolisen valikoiman Street Food -tuotteita. Erotu eduksesi voilla leivotulla
Voibriossilla, päältä leikatulla hot dog -sämpylällä, Naanta Taskuleivällä tai pehmeän kuohkealla perunasämpylällä.
Vaasan Street Food Voibriossi
Voilla leivottu laadukas briossi-hampurilaissämpylä. Sämpylä on saranahalkaistu ja sen halkaisija on 11 cm.
Laktoositon
Pakkauskoko: 30x80g
Patu: 135742
Vaasan Street Food Top Cut Hot Dog
Päältä leikattu kiiltäväpintainen premium hot dog -sämpylä. Sämpylän pituus on 15 cm. Päältä tehdyn leikkauksen ansiosta sämpylässä pysyvät runsaatkin täytteet ja saat annoksesta helposti näyttävän.
Laktoositon, maidoton ja vegaaninen
Pakkauskoko: 80x50g
Patu: 136307
Vaasan Street Food Potato Burger 11 cm
Kuohkea ja pehmeä perunainen premium hampurilaissämpylä on nyt saatavilla suuremmalla halkaisijalla, 11 cm.
Sämpylä on valmiiksi halkaistu.
Laktoositon, maidoton ja vegaaninen
Pakkauskoko: 30x70g
Patu: 136584
Vaasan Street Food Naanta Taskuleipä
Uudenlainen street food -leipänen, jossa yhdistyy naan-leivän rakenne ja pitan kätevä muoto. Naanta on helppo avata ja täyttää.
Kastikkeet pysyvät hyvin sen sisällä.
Laktoositon, maidoton ja vegaaninen
Pakkauskoko: 15x2x80g
Patu: 130926
Halkaisija 11 cmOULULAINEN REISSUMIES
Sulattamalla valmis, 12 kpl/705 g/pss, ME 6 pss
L, M, K, S, VE
3,49 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 103972 3,98 pss (alv 14 %)
EAN 6411402134417 23,87 ME (alv 14 %)
VAASAN ISO RUISRUUTU
Kypsä, sydänmerkki,, 85 g/kpl, ME 45 kpl
L, M, VE
0,35 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 104339 0,40 kpl (alv 14 %)
EAN 6437005045554 17,96 ME (alv 14 %)
FAZER KIIREETÖN
LOMBARDIAN LEIPÄ
360 g/kpl, ME 9 kpl
OULULAINEN REISSUMIES
TOSI TUMMA
Sulattamalla valmis, 12 kpl/840 g/pss, ME 5 pss
L, M, K, S, VE
3,99 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 105858 4,55 pss (alv 14 %) EAN 6413467216312 22,74 ME (alv 14 %)
VAASAN PIENI RUISRUUTU
Kypsä, sydänmerkki, 38 g/kpl, ME 100 kpl
L, M, VE
0,20 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 104370 0,23 kpl (alv 14 %) EAN 6437005053245 22,68 ME (alv 14 %)
L, M, K, S, VE
2,45 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 128026 2,79 kpl (alv 14 %)
EAN 6413467508714 25,13 ME (alv 14 %)
FAZER KIIREETÖN MONIVILJALEIPÄ
380 g/kpl, ME 9 kpl
FAZER KIIREETÖN KAURA SIEMENLEIPÄ
400 g/kpl, ME 9 kpl
L, M, K, S, VE
2,20 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 135150 2,51 kpl (alv 14 %)
EAN 6413467572500 22,57 ME (alv 14 %)
VAASAN STREET FOOD TOP CUT HOT DOG
Kuitupitoinen, 50 g/kpl, ME 80 kpl
L, M
0,50 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 136307 0,57 kpl (alv 14 %)
EAN 6416577027786 45,60 ME (alv 14 %)
VAASAN STREET FOOD POTATO BURGER
Kuitupitoinen, 70 g/kpl, ME 30 kpl
L, M, VE
0,60 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 136584 0,68 kpl (alv 14 %)
EAN 6416577027816 20,52 ME (alv 14 %)
L, M, K, S, VE
1,99 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 122065 2,27 kpl (alv 14 %) EAN 6413467449017 20,42 ME (alv 14 %)
Tuotenumero 135738
VAASAN MESTARIN MAALAISLEIPÄ
Kuitupitoinen, 405 g/kpl, ME 8 kpl
L, VE
2,59 kpl (alv 0 %)
6416577026666
VAASAN STREET FOOD VOIBRIOSSI BURGER 80 g/kpl, ME 30 kpl L
0,95 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 135742 1,08 kpl (alv 14 %) EAN 6416577026796 32,49 ME (alv 14 %)
VAASAN MESTARIN HAPANJUURI SÄMPYLÄ 70 g/kpl, ME 40 kpl
VE
0,55 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 130924 0,63 kpl (alv 14 %) EAN 6416577019057 25,08 ME (alv 14 %)
> KAHVILEIVÄT JA RUOKAISAT
136520
FAZER Sn Ack
8/ltk
136521
FAZER Sn Ack
Juu S to & PAA hd E ttu SiP uli
48 x 84 g
PA lv Attu k AnA
48 x 84 g
Sisältää mehevää juustotäytettä sekä paahdettua sipulirouhetta.
Sisältää herkullisen juustoista täytettä ja palvattua kanaa.
VAASAN JUUSTOSÄMPYLÄ
Sulattaen valmis, halkaistu, 85 g/kpl, ME 45 kpl
L
0,90 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 124771 1,03 kpl (alv 14 %)
EAN 6416577013871 46,37 ME (alv 14 %)
EESTI PAGAR
JUUSTOSÄMPYLÄ
50 g, ME 52 kpl
Tuotenumero 128429
FAZER KIIREETÖN KAURANJYVÄCIABATTA
75 g/kpl, ME 35 kpl
L
0,28 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 129405 0,32 kpl (alv 14 %)
EAN 4740086014459 16,59 ME (alv 14 %)
VAASAN PIZZAPOHJA
Raaka, 160 g/kpl, ME 60 kpl
VE
0,65 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 100074 0,74 kpl (alv 14 %)
EAN 6437005051579 44,45 ME (alv 14 %)
SBS PREMIUM CROISSANT
Paistettava, 90 g/kpl, ME 36 kpl VL
0,65 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 104241 0,74 kpl (alv 14 %) 26,68 ME (alv 14 %)
VAASAN MAUKAS LIHAPASTEIJA
Paistetaan jäisenä, 75 g/kpl, ME 55 kpl L
0,55 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 125117 0,63 kpl (alv 14 %)
EAN 6416577013628 34,48 ME (alv 14 %)
FAZER SNACK JUUSTO & PAAHDETTU SIPULI
84 g/kpl, ME 48 kpl
L, K, S, VE
0,60 kpl (alv 0 %)
0,68 kpl (alv 14 %)
EAN 6413467518317 23,80 ME (alv 14 %)
EESTI PAGAR
KAURASÄMPYLÄ
Kypsä halkaistu, 55 g/kpl, ME 60 kpl
0,22 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 127173 0,25 kpl (alv 14 %)
4740086013636 15,05 ME (alv 14 %)
FAZER VOICROISSANT
90 g/kpl, ME 60 kpl
S
kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 131381 0,57 kpl (alv 14 %) EAN 6413467535819 34,20 ME (alv 14 %)
VAASAN RIISIPIIRAKKA
Raaka, 90 g/kpl, ME 70 kpl
L
0,23 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 103933 0,26 kpl (alv 14 %)
EAN 6417889080148 18,44 ME (alv 14 %)
VAASAN LIHAPIIRAKKA
Vain sulatus/lämmitys, 160 g/kpl, ME 35 kpl L
0,99 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 104398 1,13 kpl (alv 14 %)
EAN 6437005043857 39,50 ME (alv 14 %)
0,65 kpl (alv 0 %) 0,74 kpl (alv 14 %) 35,57 ME (alv 14 %) FAZER SNACK PALVATTU KANA 84 g/kpl, ME 48 kpl
0,65 kpl (alv 0 %)
0,74 kpl
FAZER CHEDDARJUUSTOKIERRE
96 g/kpl, ME 60 kpl S
0,80 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 136014 0,91 kpl (alv 14 %)
EAN 6413467554315 54,72 ME (alv 14 %)
RIITAN HERKKU KASVISPIIRAS
85 g/kpl, ME 30 kpl L, G
1,45 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 114996 1,65 kpl (alv 14 %)
EAN 6430014213372 49,59 ME (alv 14 %)
RIITAN HERKKU SIENI-FETAPIIRAS
85 g/kpl, ME 30 kpl L, G
1,65 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 125201 1,88 kpl (alv 14 %)
EAN 6430014213945 56,48 ME (alv 14 %)
RIITAN HERKKU RIISTAPIIRAS
85 g/kpl, ME 30 kpl
G
1,45 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 113477 1,65 kpl (alv 14 %) EAN 6430014213358 49,59 ME (alv 14 %)
RIITAN HERKKU KANAPIIRAS
85 g/kpl, ME 30 kpl
L, G
1,45 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 136593 1,65 kpl (alv 14 %) EAN 6405346003618 49,59 ME (alv 14 %)
VAASAN KOTIPULLA
Paistettava, nostatettu, 80 g/kpl, ME 40 kpl L
0,55 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 104388 0,63 kpl (alv 14 %) EAN 6437005052903 25,08 ME (alv 14 %)
FAZER VOISILMÄPULLA
Sulatus ja paisto, 90 g/kpl, ME 60 kpl
VL, S
0,80 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 104077 0,91 kpl (alv 14 %)
EAN 6413466035914 54,89 ME (alv 14 %)
FAZER VOISILMÄ KANELIKIERRE
Sulatus ja paisto, 92 g/kpl, ME 60 kpl
L, S
0,75 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 131687 0,86 kpl (alv 14 %)
EAN 6413467546518 51,30 ME (alv 14 %)
VAASAN KANELIKIERREPULLA VEGAN
100 g/kpl, ME 55 kpl
L, VE
0,65 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 135739 0,74 kpl (alv 14 %)
EAN 6416577010245 40,75 ME (alv 14 %)
VAASAN VIEHKEÄ MANSIKKARAPARPERIPULLA
Vain sulatus, 75 g/kpl, ME 45 kpl
0,89 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 126660 1,01 kpl (alv 14 %)
EAN 6416577013949 45,66 ME (alv 14 %)
MUNKKIMIEHET MUNKKIRINKILÄ
Kypsä pakaste, 100 g/kpl, ME 40 kpl
L
0,90 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 108841 1,03 kpl (alv 14 %)
EAN 6416553002097 41,04 ME (alv 14 %)
FAZER GLUTEENITON MARIANNE KAKKUNEN
Yksittäispakattu, 80 g/kpl, ME 15 kpl
L, G
1,59 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 132694 1,81 kpl (alv 14 %)
EAN 6413467549915 27,19 ME (alv 14 %)
FAZER DALLASPULLA
Sulatus ja paisto, 97 g/kpl, ME 60 kpl
S
0,85 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 104035 0,97 kpl (alv 14 %)
EAN 6411402383600 58,14 ME (alv 14 %)
FAZER KORVAPUUSTI
Sulatus ja paisto, 110 g/kpl, ME 60 kpl L, S
0,59 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 103976 0,67 kpl (alv 14 %) EAN 6411402358219 40,35 ME (alv 14 %)
VAASAN VALLOITTAVA KANELIPULLA
Vain sulatus, 90 g/kpl, ME 40 kpl
0,99 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 131702 1,13 kpl (alv 14 %) EAN 6416577019934 45,14 ME (alv 14 %)
FAZER BERLIININ MUNKKI
Sulattamalla valmis, 115 g/kpl, ME 12 kpl
S
1,00 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 114058 1,14 kpl (alv 14 %)
EAN 6413467393112 13,68 ME (alv 14 %)
MUNKKIMIEHET HERKKUMUNKKI
Kypsä pakaste, 90 g/kpl, ME 48 kpl L
1,35 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 111362 1,54 kpl (alv 14 %)
EAN 6416553001687 73,87 ME (alv 14 %)
RIITAN HERKKU MARJALEVYPIIRAKKA 1250 g, ME 3 kpl
L
15,25 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 136594 17,38 kpl (alv 14 %) EAN 6430014214683 52,14 ME (alv 14 %)
ROLLFOODS GLUTEENITON OMENA KANELIPIIRAKKA
VEGAANINEN Sulattamalla valmis, 14 palaa/2,25 kg, ME 4 kpl
L, G, M, S, K, VE 1,92 pala (alv 0 %)
26,95 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 136434 30,72 kpl (alv 14 %)
EAN 5060558350205 122,89 ME (alv 14 %)
FAZER FAZERINA KAKKU
380 g/kpl, ME 6 kpl
FAZER PÄTKIS KAKKU
380 g/kpl, ME 6 kpl
L, G
6,85 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 136465 7,81 kpl (alv 14 %)
EAN 6413467561214 46,85 ME (alv 14 %)
MYLLYN PARAS SUKLAAKERROSKAKKU
Kypsä, paloiteltu 14 palaan,1,7 kg/ltk, ME 1 ltk
L 3,06 pala (alv 0 %)
42,90 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 131615 48,91 kpl (alv 14 %)
EAN 6417700064210 48,91 ME (alv 14 %)
MYLLYN PARAS MANSIKKALEVYKAKKU
Kypsä, paloiteltu 21 palaan, 2 kg/ltk, ME 1 ltk
L 1,86 pala (alv 0 %)
39,00 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 106049 44,46 kpl (alv 14 %)
EAN 641770006275944,46 ME (alv 14 %)
ROLLFOODS MANSIKKASUKLAALEIVOS, VEGAANINEN
Sulattamalla valmis, 12 leivosta/ 1550 g/kpl, ME 4 kpl
L, M, K, VE 2,04 pala (alv 0 %)
24,45 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 121108 27,87 kpl (alv 14 %)
EAN 4004311195239 111,49 ME (alv 14 %)
EESTI PAGAR LIMONCELLO KAKKU 10 palaa, 1100 g, ME 3 kpl
1,75 pala (alv 0 %)
17,45 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 133758 19,89 kpl (alv 14 %) EAN 4740086025530 59,68 ME (alv 14 %)
VL, G
6,85 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 136466 7,81 kpl (alv 14 %)
EAN 6413467573415 46,85 ME (alv 14 %)
EESTI PAGAR
WIENIN SUKLAAKAKKU
16 palaa, 2200 g, ME 3 kpl
1,12 pala (alv 0 %)
17,95 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 119597 20,46 kpl (alv 14 %) EAN 4740086012387
ME (alv 14 %)
EESTI PAGAR CAPPUCCINOKAKKU
16 palaa, 1400 g, ME 3 kpl
EESTI PAGAR
MANSIKKAKERMAKAKKU
16 palaa, 1800 g, ME 3 kpl
L 1,17 pala (alv 0 %)
18,65 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 130932 21,26 kpl (alv 14 %) EAN 4740086021518 63,78 ME (alv 14 %)
ROLLFOODS GLUTEENITON MANSIKKALEIVOS,LAKTOOSITON
Sulattamalla valmis, 14 leivosta/ 1950 g/kpl, ME 4 kpl
L, G, S 2,64 pala (alv 0 %)
36,95 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 105312 42,12 kpl (alv 14 %) EAN 4004311184998 168,49 ME (alv 14 %)
HERKKUMAA MANSIKKAHILLO 960 g/snk, ME 6 snk
L, G, M, S, K, VE
3,89 snk (alv 0 %)
Tuotenumero 133701 4,44 snk (alv 14 %)
EAN 6410840073036 26,61 ME (alv 14 %)
HERKKUMAA VOILEIPÄKURKKU
Muovipakkaus 2,2/1,25 kg/prk, ME 1 prk
L, G, M, S, K, VE
10,95 prk (alv 0 %)
Tuotenumero 108201 12,48 prk (alv 14 %)
EAN 6410840055773 12,48 ME (alv 14 %)
HERKKUMAA SIENIKUUTIOITA
2900/1920g/prk, ME 1 prk
L, G, M, S, K, VE
14,65 prk (alv 0 %)
Tuotenumero 123293 16,70 prk (alv 14 %)
EAN 6410840034235 16,70 ME (alv 14 %)
FELIX AMERIKKALAISIA KURKKUVIIPALEITA
9,6/5,1 kg, ME 1 prk
HERKKUMAA LOHKOKURKKU Muovipakkaus 2,2/1,25 kg/prk, ME 1 prk
L, G, M, S, K, VE
10,25 prk (alv 0 %)
Tuotenumero 131981 11,68 prk (alv 14 %)
EAN 6410840055919 11,68 ME (alv 14 %)
HERKKUMAA JALAPENOVIIPALE
Muovipakkaus 2,25/1,0 kg/prk, ME 1 prk
L, G, M, S, K, VE
11,99 prk (alv 0 %)
Tuotenumero 108200 13,67 prk (alv 14 %) EAN 6410840033160 13,67 ME (alv 14 %)
L, G, M, K, VE
13,95 prk (alv 0 %)
Tuotenumero 121124 15,90 prk (alv 14 %)
EAN 6417801471825 15,90 ME (alv 14 %)
FELIX KULTAPIKKELSI, KURPITSAKUUTIOITA MAUSTELIEMESSÄ, ETIKATON
3,2/2,1 kg, ME 1 prk
L, G, M, K, VE
15,45 prk (alv 0 %)
Tuotenumero 101907 17,61 prk (alv 14 %)
EAN 6424908224605 17,61 ME (alv 14 %)
FELIX MANGOISET KURPITSAPALAT MAUSTELIEMESSÄ, ETIKATON
3,0/1,9 kg, ME 1 prk
L, G, M, K, VE
14,85 prk (alv 0 %)
Tuotenumero 101882 16,93 prk (alv 14 %)
EAN 6424908224544 16,93 ME (alv 14 %)
HERKKUMAA VIIPALEPUNAJUURI
8,6/6,2 kg/prk, ME 1 prk
L, G, M, S, K, VE
12,45 prk (alv 0 %)
Tuotenumero 101793 14,19 prk (alv 14 %) EAN 6410840066410 14,19 ME (alv 14 %)
FELIX KARTANOPIKKELSI KURPITSASUIKALEITA MAUSTELIEMESSÄ
3,2/2,1 kg, ME 1 prk
L, G, M, K, VE
12,90 prk (alv 0 %)
Tuotenumero 101816 14,71 prk (alv 14 %)
EAN 6424908224582 14,71 ME (alv 14 %)
FELIX KURPITSASALAATTI, KUUTIOITA MAUSTELIEMESSÄ 3,2/2,1 kg, ME 1 prk
L, G, M, K, VE
12,90 prk (alv 0 %)
Tuotenumero 101815 14,71 prk (alv 14 %) EAN 6424908224636 14,71 ME (alv 14 %)
FELIX MINIKUUTIOINEN KURPITSASALAATTI
3,2/2,1 kg, ME 1 prk
L, G, M, K, VE
14,65 prk (alv 0 %)
Tuotenumero 101874 16,70 prk (alv 14 %)
EAN 6424908224599 16,70 ME (alv 14 %)
meiltä lisää.
FELIX PUNAKAALISALAATTI
4,25 kg, ME 1 prk
L, G, M, K, VE
15,75 prk (alv 0 %)
Tuotenumero 126681 17,95 prk (alv 14 %)
EAN 6424901224817 17,95 ME (alv 14 %)
DEVIL'S RED PEPPER JAM® PAPRIKAHILLO
1040 g/prk, ME 10 prk
L, G, M, S, K, VE
7,95 prk (alv 0 %)
Tuotenumero 113597 9,06 prk (alv 14 %)
EAN 6410840033436 90,63 ME (alv 14 %)
VALKOSIPULI PAPRIKAMARINADISSA
1,1/0,75 kg, ME 4 dyno
L, G, M, S, K, VE
13,60 dyno (alv 0 %)
Tuotenumero 122576 15,51 dyno (alv 14 %)
EAN 8010503271366 62,02 ME (alv 14 %)
TUOPPI KALJAMALLAS
5 kg/pss, ME 1 pss
SPICE UP! BAMBUNVERSOVIIPLEET VEDESSÄ
2950/1800 g, ME 1 prk
9,85 prk (alv 0 %)
Tuotenumero 110253 11,23 prk (alv 14 %)
EAN 6430011810567 11,23 ME (alv 14 %)
DEVIL'S SALAD ® PAHOLAISEN SALAATTI
3,25 kg/prk, ME 1 prk
L, G, M, S, K, VE
13,55 prk (alv 0 %)
Tuotenumero 108199 15,45 prk (alv 14 %)
EAN 6410840034051 15,45 ME (alv 14 %)
VALKOSIPULI YRTTIMARINADISSA
1,1/0,75 kg, ME 4 dyno
L, G, M, S, K, VE
13,60 dyno (alv 0 %)
Tuotenumero 107798 15,51 dyno (alv 14 %)
EAN 8010503270369 62,02 ME (alv 14 %)
L, M, S, K, VE
16,60 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 105702 18,92 pss (alv 14 %)
EAN 642100011000318,92 ME (alv 14 %)
L – Laktoositon VL – Vähälaktoosinen G – Gluteeniton M – Maidoton S – Soijaton K – Kananmunaton VE – Vegaaninen Vihreät hinnat alv 0 %. Mustat hinnat sisältävät alv:n. Hinnat voimassa täysin myyntierin. Osa tuotteista on toimitusmyynnissä, kysy meiltä lisää.
PROMIX KANALIEMIJAUHE
Valmistettu Suomessa.
600 g/tetra (50 l), ME 1 tetra
L, G, M, S, K
6,59 tetra (alv 0 %)
Tuotenumero 100722 7,51 tetra (alv 14 %) EAN 6430025644455 7,51 ME (alv 14 %)
PROMIX LIHALIEMIJAUHE
Valmistettu Suomessa.
600 g/tetra (50 l), ME 1 tetra
L, G, M, S, K
6,19 tetra (alv 0 %)
Tuotenumero 100724 7,06 tetra (alv 14 %)
EAN 6430025644479 7,06 ME (alv 14 %)
PROMIX MAISSI TÄRKKELYS
Pakattu Suomessa. 2 kg/pss, ME 1 pss
PROMIX KALALIEMIJAUHE
Valmistettu Suomessa.
600 g/tetra (50 L), ME 1 tetra
L, G, M, S, K
6,59 tetra (alv 0 %)
Tuotenumero 100721 7,51 tetra (alv 14 %)
EAN 6430025644448 7,51 ME (alv 14 %)
L, G, M, S, K, VE
5,95 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 105335 6,78 pss (alv 14 %)
EAN 6430025642727 6,78 ME (alv 14 %)
PROMIX KASVISLIEMIJAUHE
Valmistettu Suomessa.
600 g/tetra (50 l), ME 1 tetra
L, G, M, S, K, VE
6,39 tetra (alv 0 %)
Tuotenumero 100723 7,28 tetra (alv 14 %)
EAN 6430025644462 7,28 ME (alv 14 %)
PROMIX PIKASUURUSTE
Valmistettu Suomessa.
500 g/tetra, ME 1 tetra
L, G, M, S, K, VE
5,49 tetra (alv 0 %)
Tuotenumero 105378 6,26 tetra (alv 14 %)
EAN 6430025644905 6,26 ME (alv 14 %)
PROMIX TUMMA PIKA SUURUSTE
Valmistettu Suomessa.
500 g/tetra, ME 1 tetra
5,49
L, G, M, S, K, VE
tetra (alv 0 %)
Tuotenumero 129423 6,26 tetra (alv 14 %)
EAN 6430061522366 6,26 ME (alv 14 %)
MAIZENA MARJA JA HEDELMÄTÄRKKELYS TAPIOKA
2 kg, ME 4 pkt
L, G, M, S, K, VE
26,65 pkt (alv 0 %)
Tuotenumero 109398 30,38 pkt (alv 14 %)
EAN 8714100795057121,52 ME (alv 14 %)
AT SAUCE HOLLANDAISE KASTIKE
2,5 kg, ME 1 snk
L, G, M, S
15,15 snk (alv 0 %)
Tuotenumero 136535 17,27 snk (alv 14 %)
EAN 6407026001303 17,27 ME (alv 14 %)
AT SAUCE
VAALEA KASTIKE POHJA
5 kg, ME 1 snk
24,95
L, G, M, S, K, VE
snk (alv 0 %)
Tuotenumero 136539 28,44 snk (alv 14 %)
EAN 6407026001228 28,44 ME (alv 14 %)
PULJONKI SAUCE DEMI GLACE
1 l/prk, ME 6 prk
G, M, S, K
9,75 prk (alv 0 %)
Tuotenumero 102654 11,12 prk (alv 14 %)
EAN 641679672736866,69 ME (alv 14 %)
PULJONKI SAUCE ESPAGNOLE SPECIAL 1 l/prk, ME 6 prk
G, M, S, K
6,25 prk (alv 0 %)
Tuotenumero 134064 7,13 prk (alv 14 %)
EAN 844529064444242,75 ME (alv 14 %)
MAIZENA SNOWFLAKE
4 kg, ME 1 pkt
L, G, M, S, K, VE
34,95 pkt (alv 0 %)
Tuotenumero 105376 39,84 pkt (alv 14 %)
EAN 731030000687339,84 ME (alv 14 %)
KNORR GARDE D'OR PIPPURIKASTIKE
1 l, ME 6 tetra S 8,45 tetra (alv 0 %)
Tuotenumero 109975 9,63 tetra (alv 14 %) EAN 871084720021257,80 ME (alv 14 %)
AT SAUCE CAFE DE PARIS KASTIKE
2,5 kg, ME 1 snk
L, G, M
16,55 snk (alv 0 %)
Tuotenumero 136537 18,87 snk (alv 14 %) EAN 6407026001327 18,87 ME (alv 14 %)
AT SAUCE TUMMA KASTIKE POHJA 5 kg, ME 1 snk
L, G, M, S, K
24,95
snk (alv 0 %)
Tuotenumero 136538 28,44 snk (alv 14 %)
EAN 6407026001211 28,44 ME (alv 14 %)
RAJAMÄEN VÄKIVIINAETIKKA
3 l, ME 1 knu
L, G, M, S, K, VE
4,99 knu (alv 0 %)
Tuotenumero 110824 5,69 knu (alv 14 %)
EAN 6414504298094 5,69 ME (alv 14 %)
RAJAMÄEN VALKOVIINIETIKKA
3 l, ME 1 knu
L, G, M, S, K, VE
7,95 knu (alv 0 %)
Tuotenumero 132793 9,06 knu (alv 14 %)
EAN 6414505169539 9,06 ME (alv 14 %)
HELLMANN'S SITRUSVINEGRETTI
1 l, ME 6 plo
L, G, M, S, K
9,95 plo (alv 0 %)
Tuotenumero 103145 11,34 plo (alv 14 %)
EAN 872270023219368,05 ME (alv 14 %)
SAARIOINEN COLESLAWSALAATTIKASTIKE
3,2 l, ME 1 kan
L, G, K
13,75 kan (alv 0 %)
Tuotenumero 127332 15,67 kan (alv 14 %)
EAN 6412000023745 15,67 ME (alv 14 %)
SAARIOINEN KARTANON SALAATTI KASTIKE
3,2 l, ME 1 kan
L, G
13,75 kan (alv 0 %)
Tuotenumero 126919 15,67 kan (alv 14 %)
EAN 6412000023783 15,67 ME (alv 14 %)
SAARIOINEN SINAPPISALAATTI KASTIKE 3,2 l, ME 1 kan
L, G
13,75 kan (alv 0 %)
Tuotenumero 126917 15,67 kan (alv 14 %)
EAN 6412000023899 15,67 ME (alv 14 %)
RAJAMÄEN PUNAVIINIETIKKA
3 l, ME 1 knu
L, G, M, S, K, VE
7,95 knu (alv 0 %)
Tuotenumero 132787 9,06 knu (alv 14 %) EAN 6414505169478 9,06 ME (alv 14 %)
NAVIS VÄKIVIINIETIKKA 1 L
1 l, ME 15 plo
L, G, M, S, K, VE
1,39 plo (alv 0 %)
Tuotenumero 135086 1,58 plo (alv 14 %)
EAN 6430030032063 23,77 ME (alv 14 %)
HELLMANN'S BASILIKA VINEGRETTI
1 l, ME 6 plo
L, G, M, S, K
9,95 plo (alv 0 %)
Tuotenumero 136600 11,34 plo (alv 14 %) EAN 872018280883768,06 ME (alv 14 %)
SAARIOINEN HUNA JAINEN SALAATTI KASTIKE
3,2 l, ME 1 kan
L, G
13,75 kan (alv 0 %)
Tuotenumero 126920 15,67 kan (alv 14 %) EAN 6412000023752 15,67 ME (alv 14 %)
SAARIOINEN RANSKA LAINEN SALAATTI KASTIKE
3,2 l, ME 1 kan
L, G
13,75 kan (alv 0 %)
Tuotenumero 126916 15,67 kan (alv 14 %) EAN 6412000023790 15,67 ME (alv 14 %)
SAARIOINEN SWEET CHILI KASTIKE
3,2 l, ME 1 kan
L, G
13,75 kan (alv 0 %)
Tuotenumero 127331 15,67 kan (alv 14 %) EAN 6412000023905 15,67 ME (alv 14 %)
Rajamäen etikat valmistetaan perinteisellä kaksinkertaisella käymismenetelmällä. Esimerkiksi perinteinen Rajamäen Väkiviinaetikka valmistetaan kotimaisesta ohrasta valmistetusta viljaviinasta. Monikäyttöiset aromikkaat ja tuoksuvat Rajameän etikat syntyvät luonnollisista raaka-aineista Bernerin tehtaalla Heinävedellä. Helppokäyttöisillä Luomu Liquid -mausteilla aitoa lisämakua ruokiin.
lisää rajamäen.fi
LueMEIRA SINAPPINEN
SALAATTIKASTIKE
Sydänmerkki, 10 g/200 pss/ltk, ME 1 ltk
G, M, VE
20,95
ltk (alv 0 %)
Tuotenumero 130086 23,88 ltk (alv 14 %) EAN 6420102579565 23,88 ME (alv 14 %)
MEIRA RANSKALAINEN
SALAATTIKASTIKE
Sydänmerkki, 10 g/200 pss/ltk, ME 1 ltk
G, M, VE
20,95 ltk (alv 0 %)
Tuotenumero 122499 23,88 ltk (alv 14 %)
EAN 6414205010209 23,88 ME (alv 14 %)
MEIRA KETSUPPI
10 g/200 pss/ltk, ME 1 ltk
G, M
17,95 ltk (alv 0 %)
Tuotenumero 102603 20,46 ltk (alv 14 %)
EAN 6414205900128 20,46 ME (alv 14 %)
MEIRA KETSUPPI
950 g/plo, ME 8 plo
G, M
3,49 plo (alv 0 %)
Tuotenumero 102590 3,98 plo (alv 14 %)
EAN 6414202702008 31,83 ME (alv 14 %)
RYDBERGS TÄYSMAJONEESI
82 % 5 kg, ME 1 snk
34,95
L, G, M, S
snk (alv 0 %)
Tuotenumero 101831 39,84 snk (alv 14 %)
EAN 731316131374639,84 ME (alv 14 %)
RYDBERGS SWEET CURRY KASTIKE
2,5 kg, ME 1 snk
27,75
L, G, M, S
snk (alv 0 %)
Tuotenumero 108209 31,63 snk (alv 14 %)
EAN 731098008850331,63 ME (alv 14 %)
MEIRA TALON SALAATTIKASTIKE
Sydänmerkki, 10 g/200 pss/ltk, ME 1 ltk
G, M, VE
20,95
ltk (alv 0 %)
Tuotenumero 130085 23,88 ltk (alv 14 %) EAN 6420102579572 23,88 ME (alv 14 %)
MEIRA SINAPPI 10 g/200 pss/ltk, ME 1 ltk
G, M
17,95 ltk (alv 0 %)
Tuotenumero 102600 20,46 ltk (alv 14 %) EAN 6414205530127 20,46 ME (alv 14 %)
MEIRA PERINTEINEN SINAPPI
950 g/plo, ME 8 plo
3,49
(alv 0 %)
Tuotenumero 102582 3,98 plo (alv 14 %) EAN 6414202501007 31,83
HELLMANN'S REAL MAJONEESI 750 ml, ME 6 plo
L, G, M, S
4,75 plo (alv 0 %)
Tuotenumero 121554 5,41 plo (alv 14 %) EAN 871120047238332,47 ME (alv 14 %)
HELLMANN'S REAL MAJONEESI 5 l, ME 1 snk
L, G, M, S
26,55 snk (alv 0 %)
Tuotenumero 136601 30,27 snk (alv 14 %) EAN 872018275905430,27 ME (alv 14 %)
RYDBERGS REMOULADEKASTIKE 2,5 kg, ME 1 snk
L, G, M, S
19,25 snk (alv 0 %)
Tuotenumero 103289 21,95 snk (alv 14 %) EAN 731316051025221,95 ME (alv 14 %)
Tuotenumero 109262
75500670121
TEXAS PETE HOT SAUCE
3,8 l, ME 4 knu
32,95
MEIRA PIZZAMAUSTE 0% suolaton, 160 g/kpl, ME 1 kpl
VERSTEGEN SMOKEY BBQ KASTIKE
l, ME 1 snk
MEIRA GRILLAUSMAUSTE 690 g/kpl, ME 1 kpl
Kotimaisten Nonna’s-kastikkeiden tuoteperhe on vuosien varrella laajentunut runsaasti. Brändi syntyi tarpeesta saada laadukkaita, ravintolatasoisia, kotimaisia kastikkeita. Kastikkeiden ehdoton vahvuus on laadukkuus, tasalaatuisuus sekä monikäyttöisyys. Valmistamme kastikkeet aina pienissä erissä ja näin takaamme laadun sekä mahdollisuuden kastikkeiden räätälöintiin.
Blue Cheese -Majoneesi 1000 ml
Patu 132510
Sour Cream -majoneesi 1000 ml
Patu 125290
Paprikamajoneesi 1000 ml
Patu 125292
Suolakurkkumajoneesi 1000 ml
Patu 133290
Valkosipulimajoneesi 1000 ml
Patu 125291
Vegan Valkosipulimajoneesi 1000 ml
Patu 128068
Cheddarkastike 1000 ml
Patu 131186
Savuchilimajoneesi 500 ml
Patu 125305
SALLISELTA TACOMAUSTE
500 g/prk, ME 4 prk
L, G, M, S, K, VE
3,79 prk (alv 0 %) 4,32 prk (alv 14 %)
6436501019274 17,28 ME (alv 14 %)
SALLISELTA GRILLAUSMAUSTE
5 kg/prk, ME 1 prk
L, G, M, S, K, VE
21,95 prk (alv 0 %)
25,02 prk (alv 14 %)
6436501003983 25,02 ME (alv 14 %)
SALLISELTA AROMISUOLA
5 kg/prk, ME 1 prk
L, G, M, S, K, VE
17,95 prk (alv 0 %)
20,46 prk (alv 14 %)
6436501004041 20,46 ME (alv 14 %)
Tuotenumero 102344
SALLISELTA AROMISUOLA
800 g/prk, ME 4 prk
L, G, M, S, K, VE
4,39 prk (alv 0 %)
5,01 prk (alv 14 %) EAN 6436501005444 20,02 ME (alv 14 %)
SALLISELTA TACO
5 kg/prk, ME 1 prk
L, G, M, S, K, VE
25,95 prk (alv 0 %)
Tuotenumero 136596 29,58 prk (alv 14 %)
EAN 6436501068685 29,58 ME (alv 14 %)
SPICE UP! KELTAINEN THAI CURRYTAHNA
1 Kg, ME 1 prk
11,25 prk (alv 0 %)
Tuotenumero 110257 12,83 prk (alv 14 %) EAN 6430011813643 12,83 ME (alv 14 %)
ISOMITTA SUVIMARJAKIISSELI
2 x 1,015 kg, ME 1 ltk
M, K, S, G
25,45 ltk (alv 0 %)
Tuotenumero 102770 29,01 ltk (alv 14 %)
EAN 7322551070824 29,01 ME (alv 14 %)
ISOMITTA MANSIKKAKIISSELI
2 x 1,065 kg, ME 1 ltk
Tuotenumero
M, K, S, G
26,95 ltk (alv 0 %)
Tuotenumero 102753 30,72 ltk (alv 14 %)
EAN 7322551070800 30,72 ME (alv 14 %)
ISOMITTA MOKKAMOUSSE
2 x 0,50 kg, ME 1 ltk
L, K, S, G
25,85 ltk (alv 0 %)
Tuotenumero 130748 29,47 ltk (alv 14 %)
EAN 7322551070206 29,47 ME (alv 14 %)
MARLI PERSIKKASOSE 1 l, ME 10 prk
L, G, M, S, K, VE
2,95 prk (alv 0 %)
Tuotenumero 109332 3,36 prk (alv 14 %)
EAN 6415130066125 33,63 ME (alv 14 %)
MARLI OMENASOSE 1 l, ME 10 prk
L, G, M, S, K, VE
2,75 prk (alv 0 %)
Tuotenumero 109334 3,14 prk (alv 14 %)
EAN 6415130066149 31,35 ME (alv 14 %)
VALIO MUSTIKKATÄYTE
2,5 kg, ME 1 snk
18,95 snk (alv 0 %)
Tuotenumero 135104 21,60 snk (alv 14 %)
EAN 6408430873562 21,60 ME (alv 14 %)
840/480 g, ME 12 prk L, G, M, S, K, VE
2,65 prk (alv 0 %) Tuotenumero 123827 3,02 prk (alv 14 %) EAN 6430030031462 36,25 ME (alv 14 %)
ARLA PRO TSATSIKI JOGURTTIKASTIKE LAKTOOSITON
1,8 kg/snk, ME 1 snk
8,39
L, G, S, K
snk (alv 0 %)
Tuotenumero 132498 9,56 snk (alv 14 %)
EAN 6413300025668 9,56 ME (alv 14 %)
MILLAC GOLD 33
RUOKA & VISPI, KASVIRASVASEKOITE, LAKTOOSITON, UHT
1 l, ME 12 tlk
L, G, M, S, K
4,25 tlk (alv 0 %)
Tuotenumero 104715 4,85 tlk (alv 14 %)
EAN 5010652997301 58,14 ME (alv 14 %)
VALIO ODDLYGOOD® BARISTA KAURAJUOMA UHT GLUTEENITON
1 l, ME 10 prk
G, VE
1,79 prk (alv 0 %)
Tuotenumero 120012 2,04 prk (alv 14 %)
EAN 6408430102068 20,41 ME (alv 14 %)
ARLA PRO CREME FRAICHE SITRUUNA TILLI LAKTOOSITON
1,8 kg/snk, ME 1 snk
10,39
L, G, S, K
snk (alv 0 %)
Tuotenumero 133652 11,84 snk (alv 14 %)
EAN 6413300025644 11,84 ME (alv 14 %)
SURE WHIP MAIDOTON VAAHDOTETTAVA KASVIRASVASEKOITE, LAKTOOSITON, UHT
1 l, ME 12 tlk
L, G, M, K, VE
3,15 tlk (alv 0 %)
Tuotenumero 110638 3,59 tlk (alv 14 %) EAN 5010652999985 43,09 ME (alv 14 %)
VALIO ODDLYGOOD® EASY COOKING UHT GLUTEENITON Sydänmerkki, 1 l, ME 10 prk
G, VE
2,79 prk (alv 0 %)
Tuotenumero 129383 3,18 prk (alv 14 %) EAN 6408430141395 31,81 ME (alv 14 %)
ARLA PRO LAKTOOSITON PEHMYTJÄÄTELÖSEOS, VANILJANMAKUINEN (UHT)
2 l/tetra, ME 6 tetra
L, G, S, K
7,45 tetra (alv 0 %)
Tuotenumero 132721 8,49 tetra (alv 14 %)
EAN 5711953154072 50,96 ME (alv 14 %)
FE LIX LAKTOOSITON
MA USTAMATON TUOREJUUSTO
1,5 kg, ME 1 snk
L, G, K
14,85 snk (alv 0 %)
Tuotenumero 100460 16,93 snk (alv 14 %)
EAN 6417808456085 16,93 ME (alv 14 %)
FELIX LAKTOOSITON
VALKOSIPULITUOREJUUSTO
1,5 kg, ME 1 snk
14,85
L, G, K
snk (alv 0 %)
Tuotenumero 100463 16,93 snk (alv 14 %)
EAN 6417801119000 16,93 ME (alv 14 %)
VALIO PEHMEÄ MAITORAHKA LAKTOOSITON
Sydänmerkki, 5 kg, ME 1 snk
L
19,85 snk (alv 0 %)
Tuotenumero 107630 22,63 snk (alv 14 %) EAN 6408430046782 22,63 ME (alv 14 %)
FELIX LAKTOOSI TON RUOHOSIPULITUOREJUUSTO
1,5 kg, ME 1 snk
14,85
L, G, K
snk (alv 0 %)
Tuotenumero 102708 16,93 snk (alv 14 %) EAN 6417808456092 16,93 ME (alv 14 %)
ARLA PRO CHEDDAR VIIPALE
1 kg/pkt, ME 6 pkt
L, G, S, K
11,35 pkt (alv 0 %)
Tuotenumero 105128 12,94 pkt (alv 14 %)
EAN 5711953019050 77,63 ME (alv 14 %)
ARLA PRO GOUDA PIZZAJUUSTOMURU LAKTOOSITON
2 kg/pss, ME 6 pss
L, G, S, K
16,95 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 114087 19,32 pss (alv 14 %)
EAN 5711953069604 115,94 ME (alv 14 %)
QUESLE LAKTOOSITON VUOHENJUUSTO
1 kg/kpl, ME 2 kpl
L, G, S, K
14,85 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 125358 16,93 kpl (alv 14 %) EAN 8413376040112 33,86 ME (alv 14 %)
FELIX LAKTOOSITON PIPPURITUOREJUUSTO
1,5 kg, ME 1 snk
14,85
L, G, K
snk (alv 0 %)
Tuotenumero 122358 16,93 snk (alv 14 %) EAN 6417801456112 16,93 ME (alv 14 %)
ARLA PRO HAVARTI JALAPENO VIIPALE
750 g/pkt, ME 6 pkt
L, G, S, K
9,59 pkt (alv 0 %)
Tuotenumero 128361 10,93 pkt (alv 14 %)
EAN 5711953143090 65,60 ME (alv 14 %)
ARLA PROFESSIONAL PIZZATOPPING RAASTE 21 %
2 kg/pss, ME 6 pss
L, G, S, K
11,25 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 108417 12,83 pss (alv 14 %)
EAN 5711953037368 76,95 ME (alv 14 %)
TOPFOODS AITO KYPROSLAINEN GRILLIJUUSTO LAKTOOSITON 850 g/kpl, ME 6 kpl
L, G, S, K
11,95 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 135785 13,62 kpl (alv 14 %) EAN 5290093003858 81,74 ME (alv 14 %)
L – Laktoositon VL – Vähälaktoosinen G – Gluteeniton M – Maidoton S – Soijaton K – Kananmunaton VE – Vegaaninen Vihreät hinnat alv 0 %. Mustat hinnat sisältävät alv:n. Hinnat voimassa täysin myyntierin. Osa tuotteista on toimitusmyynnissä, kysy meiltä lisää.
TOPFOODS LAKTOOSITON CAESAR JUUSTOLASTU
1 kg/pss, ME 5 pss
L, G, S, K
13,15 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 104991 14,99 pss (alv 14 %)
EAN 8718164203633 74,95 ME (alv 14 %)
VALIO LATTE CHOCO MAITOKAHVIJUOMA LAKTOOSITON
2,5 dl, ME 7 prk
1,09 prk (alv 0 %)
Tuotenumero 136616 1,24 prk (alv
1,09
0 %)
Tuotenumero 113584 1,24 prk (alv 14 %) EAN 6408430046669 8,70 ME (alv 14 %)
Valio Latte on raikas, laktoositon maitokahvijuoma Jyväskylästä!
Juomaan käytetty kahviraaka-aine on Rainforest Alliance -vastuullisuussertifioitua.
valio.fi
VALIO AURA® MURENNETTU SINIHOMEJUUSTO LAKTOOSITON
1 kg/pss, ME 3 pss
L, G,
13,50 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 105008 15,39 pss (alv 14 %) EAN 6408430033034 46,17 ME (alv 14 %)
VALIO LATTE VANILLA FUDGE MAITOKAHVIJUOMA LAKTOOSITON
2,5 dl, ME 7 prk
1,09 prk (alv 0 %)
Tuotenumero 133733 1,24 prk (alv 14 %) EAN 6408430102426 8,70 ME (alv 14 %)
VALIO EILA® LATTE MINT MAITO KAHVIJUOMA LAKTOOSITON 2,5 dl, ME 7 prk
1,09 prk (alv 0 %)
Tuotenumero 113585 1,24 prk (alv 14 %) EAN 6408430046690 8,70 ME (alv 14 %)
Latte choco maitokahvijuoma 2,5 dl laktoositon EAN 6408430102624
Tuoppi Kaljamallas 5 kg
• 100 % rouhittua ruismallasta
• Maltaiden lisäksi tarvitset vain vettä, sokeria ja hiivaa
Luonnollisella käymismenetelmällä valmistettu Tuoppi Kotikalja on raikasta ja maltaisen makeaa. Perinteinen kotikalja valmistetaan ohra- ja ruismaltaista, sokerista ja vedestä. Maltaat antavat kotikaljalle paahteisen maun ja tumman värin.
• 1 kilosta maltaita saat n. 20 l kotikaljaa
Tuoppi Kotikaljauute 1 l
• Sisältää ohra- ja ruismallasta sekä humalauutetta
• Mallasuutteen lisäksi tarvitset vain vettä, sokeria ja hiivaa
• 1 litrasta saat 18 l kotikaljaa
Tuoppi Kotikalja 0,75 l & 1,5 l
• Valmistettu käymismenetelmällä
• Gluteenitonta
• Heti valmista tarjottavaksi
Rosmariinilla ja karpaloilla maustettu kotikalja
7,5 dl Tuoppi Kotikaljaa
2,5 dl karpalomehua
2 dl karpaloita
3 oksaa rosmariinia
Tuoppi
Kaljamallas 5 KG
EAN ME (1 kpl)
Tuotenro: 105702
Tuoppi
Kotikalja 0,75 l
EAN ME (12 kpl)
Tuotenro: 107279
Sekoita kaikki aineet keskenään ja kaada tarjoiluastiaan.
Kotikaljan makupariksi sopii myös esim. lime, sitruuna, minttu, chili, inkivääri ja ruokosokeri.
Tuoppi Kotikalja Mallasjuomauute 1 L
EAN: 6421000060001
EAN ME (12 kpl)
Tuotenro: 105703
Tuoppi
Kotikalja 1,5 l
EAN ME (6 kpl)
Tuotenro: 135540
TUOPPI KOTIKALJA GLUTEENITON
1,1 %, 0,75 l/plo, ME 12 pkt
L, G, M, S, K, VE
2,15 plo (alv 0 %)
Tuotenumero 107279 2,45 plo (alv 14 %)
EAN 6421000230008 29,41 ME (alv 14 %)
TWISST MOJITO
Alkoholiton juoma, 240 ml, ME 12 prk
L, G, M, S, K, VE
2,25 prk (alv 0 %)
Tuotenumero 136035 2,57 prk (alv 14 %)
EAN 9004380002006 30,78 ME (alv 14 %)
GRANINI OMENATÄYSMEHU
2,5 dl, ME 12 plo
1,10 plo (alv 0 %)
Tuotenumero 102302 1,25 plo (alv 14 %) EAN 3503780007681 15,05 ME (alv 14 %)
TUOPPI KOTIKALJA MALLASJUOMAUUTE
1 l/pkt, ME 12 pkt
L, M, S, K, VE
3,25 pkt (alv 0 %)
Tuotenumero 105703 3,71 pkt (alv 14 %) EAN 6421000060001 44,46 ME (alv 14 %)
TWISST PINA COLADA
Alkoholiton juoma, 240 ml, ME 12 prk
L, G, M, S, K, VE
2,25 prk (alv 0 %)
Tuotenumero 136036 2,57 prk (alv 14 %)
EAN 9004380002204 30,78 ME (alv 14 %)
GRANINI APPELSIINITÄYSMEHU
2,5 dl, ME 12 plo
1,10 plo (alv 0 %)
Tuotenumero 102282 1,25 plo (alv 14 %) EAN 3503780007780 15,05 ME (alv 14 %)
TROPIC APPELSIINI MEHU
1 l, ME 10 tetraa
1,69 tetra (alv 0 %)
Tuotenumero 136470 1,93 tetra (alv 14 %) EAN 6415130112754 19,28 ME (alv 14 %)
TROPIC OMENATÄYS MEHU 100 % 1 l, ME 10 tetraa
1,69 tetra (alv 0 %) Tuotenumero 102263 1,93 tetra (alv 14 %) EAN 6415130043485 19,28 ME (alv 14 %)
MARLI SEKAMEHU TIIVISTE SOKEROITU 1+3
10 l, ME 1 knu
L, G, M, S, K, VE
29,50 knu (alv 0 %)
Tuotenumero 102213 33,63 knu (alv 14 %) EAN 6415131416110 33,63 ME (alv 14 %)
0,90 € / kpl alv 0%
1,03 / kpl (sis.alv.)
100934 118318 118319 118731 Omena Ananas Multivitamiini Tomaatti
ME 24x2dl
0,99 € / kpl alv 0%
1,13 / kpl (sis.alv.)
100936
ME 24x2dl
Appelsiini
TOPFOODS CROUSTI SALADE KRUTONKI YRTTI
900 g/snk, ME 1 snk
L, M, S, K
10,35 snk (alv 0 %)
Tuotenumero 105781 11,80 snk (alv 14 %)
EAN 5413612700292 11,80 ME (alv 14 %)
SGAMBARO PASTA
PENNE RIGATE
5 kg, ME 1 pss
L, M, S, K, VE
11,55 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 105659 13,17 pss (alv 14 %)
EAN 8009385029455 13,17 ME (alv 14 %)
SPICE UP! PÄTKITTY
TÄYSJYVÄNUUDELI
4 kg, ME 3 pss
20,25 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 131015 23,08 pss (alv 14 %)
EAN 6430011814855 69,25 ME (alv 14 %)
TOPFOODS CROUSTI SALADE KRUTONKI MAUSTAMATON
800 g/snk, ME 1 snk
L, M, S, K
10,10 snk (alv 0 %)
Tuotenumero 105779 11,51 snk (alv 14 %)
EAN 5413612700094 11,51 ME (alv 14 %)
SGAMBARO PASTA FUSILLI
5 kg, ME 1 pss
L, M, S, K, VE
11,55 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 105644 13,17 pss (alv 14 %) EAN 8009385029592 13,17 ME (alv 14 %)
Kokoelma erilaisia maukkaita Kantolan täytekeksejä. Sisältö: 2 x Ballerina Nougat 205 g 4 x Kantolan Suklaa-kaurakeksi 200g
3 x Ballerina Mustikka 190 g 4 x Kantolan Kaurakeksi 300 g
3 x Ballerina Toffee 190 g 4 x Ballerina Vadelma 190 g
Patu 134134 ME 1 x 20 kpl EAN ltk *6410381002465*
SEAGOOD OY FORT DELI
Silkkitehtaantie 5 C
01300 Vantaa 020 798 1150 • fortdeli.fi
KLÄDESHOLMEN
SILLI SIPULI
2,2/1,0 kg, ME 1 snk
12,59 snk (alv 0 %)
Tuotenumero 131825 14,35 snk (alv 14 %) EAN 7311366441417 14,35 ME (alv 14 %)
KLÄDESHOLMEN
SILLI SINAPPI
2,2/1,0 kg, ME 1 snk
13,59 snk (alv 0 %)
Tuotenumero 132329 15,49 snk (alv 14 %) EAN 7311366481413 15,49 ME (alv 14 %)
KLÄDESHOLMEN
SILLI RANSKALAINEN SIPULI
2,2/1,1 kg, ME 1 snk
13,59
KLÄDESHOLMEN
SILLIPALA MATJES
2,2/1,0 kg, ME 1 snk
11,59
(alv 0 %)
Tuotenumero 109847 13,21 snk (alv 14 %) EAN 7311360610147 13,21 ME (alv 14 %)
Tuotenumero 102017
(alv 0 %)
Tuotenumero 102038 15,49 snk (alv 14 %) EAN 7311360615142 15,49 ME (alv 14 %)
KLÄDESHOLMEN
SILLIFILE MATJES
2,2/1,0 kg, ME 1 snk
11,99
KLÄDESHOLMEN SILLI MUSTAHERUKKA
2,2/1,1 kg, ME 1 snk
12,99
KEIJU CATERING LAKTOOSITON KASVIRASVALEVITE 70 %
Valmistettu Suomessa.
Maidoton, 400 g, ME 16 ras
L, G, M, S, VE
1,69 ras (alv 0 %)
Tuotenumero 105158 1,93 ras (alv 14 %)
EAN 6438207011521 30,83 ME (alv 14 %)
KEIJU 60 % ANNOS MARGARIINI
Valmistettu Suomessa. 6 g, ME 240 kpl/ltk
L, G, M, S, VE
9,99 ltk (alv 0 %)
Tuotenumero 105075 11,39 ltk (alv 14 %)
EAN 6438207011514 11,39 ME (alv 14 %)
KEIJU CATERING MARGARIINI 60 %
Valmistettu Suomessa. 600 g, ME 12 ras L, G, M, S, VE
2,40 ras (alv 0 %)
Tuotenumero 107698 2,74 ras (alv 14 %)
EAN 6438207111542 32,83 ME (alv 14 %)
KEIJU CATERING MARGARIINI 60 %
Valmistettu Suomessa. 2,5 kg, ME 1 snk
L, G, M, S, VE
10,75 snk (alv 0 %)
Tuotenumero 109933 12,25 snk (alv 14 %) EAN 6438207016205 12,25 ME (alv 14 %)
KEIJU CATERING MARGARIINI
Valmistettu Suomessa. Leivontaan, 1 kg, ME 10 kpl
L, G, M, S, VE
3,65 kpl (alv 0 %)
Tuotenumero 114548 4,16 kpl (alv 14 %) EAN 6438207018001 41,61 ME (alv 14 %)
KEIJU CATERING MARGARIINI 60 %
Valmistettu Suomessa. 400 g, ME 16 ras
L, G, M, S, VE
1,65 ras (alv 0 %)
Tuotenumero 105073 1,88 ras (alv 14 %) EAN 6438207036203 30,10 ME (alv 14 %)
VALIO OIVARIINI® LAKTOOSITON
400 g, ME 16 ras L
3,30 ras (alv 0 %)
Tuotenumero 103503 3,77 ras (alv 14 %)
EAN 6408430310753 60,25 ME (alv 14 %)
ELEPLANT KASVIVOIMAA
Valmistettu Suomessa. 500 g, ME 20 pkt
L, M, S, VE
3,10 pkt (alv 0 %)
Tuotenumero 132702 3,53 pkt (alv 14 %)
EAN 6438207000211 70,68 ME (alv 14 %)
NAVIS RAPSIÖLJY 1 L
1 l, ME 15 plo
L, G, M, S, K, VE
2,40 plo (alv 0 %)
Tuotenumero 135084 2,74 plo (alv 14 %)
VALIO OIVARIINI® LAKTOOSITON 2,5 kg, ME 1 snk
23,75 snk (alv 0 %)
Tuotenumero 105227 27,07 snk (alv 14 %) EAN 6408430030620 27,07 ME (alv 14 %)
ELEPLANT KASVIVOIMAA KASVIRASVALEVITE 75 %
Valmistettu Suomessa. 400 g, ME 16 ras
L, M, S, VE
2,29 ras (alv 0 %)
Tuotenumero 135872 2,61 ras (alv 14 %)
EAN 6438207000402 41,77 ME (alv 14 %)
EAN 6430030032124 41,07 ME (alv 14 %)
L – Laktoositon VL – Vähälaktoosinen G – Gluteeniton M – Maidoton S – Soijaton K – Kananmunaton VE – Vegaaninen Vihreät hinnat alv 0 %. Mustat hinnat sisältävät alv:n. Hinnat voimassa täysin myyntierin. Osa tuotteista on toimitusmyynnissä, kysy meiltä lisää.
HETI DESIPESU PRO SPRAY
Käyttövalmis desinfioiva puhdistusaine
750 ml, ME 8 plo
5,89 plo (alv 0 %)
Tuotenumero 136552 7,30 plo (alv 24 %)
EAN 6414505189964 58,43 ME (alv 24 %)
HETI LOISTO SPRAY
Lasipintojen puhdistusaine
750 ml, ME 8 plo
4,49 plo (alv 0 %)
Tuotenumero 132391 5,57 plo (alv 24 %)
EAN 6414505167672 44,54 ME (alv 24 %)
HETI RASPO JOUTSEN
Vahvasti emäksinen rasvanpoistoaine
1 l, ME 8 plo
6,99 plo (alv 0 %)
Tuotenumero 118022 8,67 plo (alv 24 %)
EAN 06414504679596 69,34 ME (alv 24 %)
HETI UUNI JA GRILLI SPRAY
Käyttövalmis tehopuhdistusaine uuneille ja grilleille
750 ml, ME 8 plo
7,59 plo (alv 0 %)
Tuotenumero 134740 9,41 plo (alv 24 %) EAN 6414505190977 75,29 ME (alv 24 %)
HETI RAIKAS PUUVILLA
Tehokas ilmanraikastaja 150 ml, ME 6 plo
3,49 plo (alv 0 %)
Tuotenumero 123406 4,33 plo (alv 24 %) EAN 6414505136487 25,96 ME (alv 24 %)
LV PYYKINPESUJAUHE COLOR PROFESSIONAL 8 kg, ME 1 pkt
34,95 pkt (alv 0 %)
Tuotenumero 136553 43,34 okt (alv 24 %) EAN 6414505183849 43,34 ME (alv 24 %)
Puhdistava desinfektioaine
Erittäin suorituskykyinen pintojen desinfioiva puhdistusaine, jolla on laaja teho bakteereja, hiivoja ja viruksia vastaan.
Tehopuhdistusaine uuneille ja grilleille
Tuote irroittaa tehokkaasti rasvan ja kiinnipalaneen lian. Tuotteessa kätevä vaahdottava suutin.
Valmiit spray-tuotteet nopeuttavat ja helpottavat päivittäistä puhdistamista.
LV KÄSIHUUHDE
500 ml, ME 10 plo
4,99 plo (alv 0 %)
Tuotenumero 107136 6,19 plo (alv 24 %)
EAN 6414504173667 61,88 ME (alv 24 %)
KATRIN KÄSIPYYHE C TAITTO
2 KRS, KELTAINEN
ME 16 pkt
1,39 pkt (alv 0 %)
Tuotenumero 106675 1,72 pkt (alv 24 %)
EAN 731697034336227,58 ME (alv 24 %)
KATRIN GIGANT WC PAPERIRULLA M, 2 KRS Ø 24 cm, 340 m/rll, ME 6 rll
4,95 rll (alv 0 %)
Tuotenumero 107734 6,14 rll (alv 24 %)
EAN 7316970106257 36,83 ME (alv 24 %)
KATRIN RESTA ANNOSTELIJALIINA 2 KRS, VALKOINEN, 140 ARKKIA ME 21 pkt
1,59 pkt (alv 0 %)
Tuotenumero 136040 1,97 pkt (alv 24 %)
EAN 6414301087266 41,40 ME (alv 24 %)
KATRIN KÄSIPYYHE NON STOP M 2 KRS, KELTAINEN ME 21 pkt/säkki
1,55 pkt (alv 0 %)
Tuotenumero 136070 1,92 pkt (alv 24 %)
EAN 6414301087235 40,36 ME (alv 24 %)
KATRIN PLUS SYSTEM KÄSIPYYHERULLA M2 ME 6 rll/ltk
8,15 rll (alv 0 %)
Tuotenumero 133177 10,11 rll (alv 24 %)
EAN 6414301082520 60,64 ME (alv 24 %)
KATRIN WC PAPERI 300 ARKKIA
2 KRS, KELTAINEN
4 rll/pkt, ME 10 pkt
2,10 pkt (alv 0 %)
Tuotenumero 106791 2,60 pkt (alv 24 %)
EAN 731697010475826,04 ME (alv 24 %)
KATRIN PLUS KÄSIPYYHE
C TAITTO 2 KRS, VALKOINEN
ME 16 pkt
1,75 pkt (alv 0 %)
Tuotenumero 130376 2,17 pkt (alv 24 %)
EAN 6414301073542 34,72 ME (alv 24 %)
KATRIN PLUS WC PAPERI 250 ARKKIA 3 KRS 4 rll/pkt, ME 5 pkt
3,15 pkt (alv 0 %)
Tuotenumero 132947 3,91 pkt (alv 24 %)
EAN 641430108237719,53 ME (alv 24 %)
KATRIN PLUS KÄSIPYYHE M
3 KRS EASY PICK ME 21 pkt/säkki
1,75 pkt (alv 0 %)
Tuotenumero 136069 2,17 pkt (alv 24 %)
EAN 6414301087204 45,57 ME (alv 24 %)
KATRIN PLUS SYSTEM WC PAPERI, VALKOINEN ME 36 rll/ltk
1,55 rll (alv 0 %)
Tuotenumero 136071 1,92 rll (alv 24 %) EAN 6414301087358 69,19 ME (alv 24 %)
ALUFOLIO Rulla 40 cm x 100 m, ME 12 rll
13,95 rll (alv 0 %)
Tuotenumero 128005 17,30 rll (alv 24 %) EAN 8711128964830 207,58 ME (alv 24 %)
TUOREKELMU
Rulla 44 cm x 300 m, ME 6 rll
9,95 rll (alv 0 %)
Tuotenumero 106621 12,34 rll (alv 24 %)
EAN 8711128468161 74,03 ME (alv 24 %)
COFFEE KAHVIKUPPI 350 ML
50 kpl/pss, ME 20 pss
3,35 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 109988 4,15 pss (alv 24 %)
EAN 6430030030717 83,08 ME (alv 24 %)
HUHTAMÄKI GOOD MOOD KYLMÄJUOMAPIKARI 500 ML
34 kpl/pussi, ME 20 pss
3,45 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 136579 4,28 pss (alv 24 %)
EAN 6410600408030 85,56 ME (alv 24 %)
HUHTAMÄKI KANSI, 80 MM
Musta, 250 ml kupille, 100 kpl/ pussi, ME 10 pss
5,25 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 110357 6,51 pss (alv 24 %)
EAN 4011678003923 65,10 ME (alv 24 %)
HUHTAMÄKI RUUTU
KOR VAL LINEN KARTONKIKUPPI
175 ML
80 kpl/pussi, 25 pss
2,85 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 106708 3,53 pss (alv 24 %)
EAN 6410607113487 88,35 ME (alv 24 %)
HUHTAMÄKI MUOVILASI
KIRKAS 25 CL
50 kpl/pussi, ME 20 pss
3,35 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 130145 4,14 pss (alv 24 %)
EAN 4011678005439 83,08 ME (alv 24 %)
COFFEE KAHVIKUPPI 250 ML
50 kpl/pss, ME 20 pss
3,10 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 109987 3,84 pss (alv 24 %) EAN 6430030030298 76,88 ME (alv 24 %)
HUHTAMÄKI GOOD MOOD KYLMÄJUOMAPIKARI 400 ML
44 kpl/pussi, ME 20 pss
3,85 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 136576 4,77 pss (alv 24 %) EAN 6410600408009 95,48 ME (alv 24 %)
HAVI PRO BARISTA KUUMAKUPPI 250 ML
50 kpl/pss, ME 20 pss
1,99 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 110749 2,47 pss (alv 24 %) EAN 6411639234751 49,35 ME (alv 24 %)
HUHTAMÄKI KANSI, 90 MM
Musta, 350–500 ml kupille, 100 kpl/ pussi, ME 10 pss
5,85 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 131054 7,25 pss (alv 24 %)
EAN 4011678003961 72,54 ME (alv 24 %)
HAVIPRO KESTÄVÄ OLUTLASI
500 ML
50 kpl/pss, ME 20 pss
5,90 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 131725 7,32 pss (alv 24 %)
EAN 6411636249406 146,31 ME (alv 24 %)
HUHTAMÄKI MUOVILASI
KIRKAS 50 CL 50 kpl/pussi, ME 16 pss
4,65 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 130144 5,77 pss (alv 24 %) EAN 4011678005385 92,26 ME (alv 24 %)
HUHTAMÄKI PUINEN
SEKOITUSTIKKU 140 MM
1000 kpl/pussi, ME 10 pss
5,55 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 107181 6,88 pss (alv 24 %)
EAN 6410600015214 68,82 ME (alv 24 %)
HUHTAMÄKI OVAALILAUTANEN
BAGASSE
50 kpl/pussi, ME 12 pss
4,95 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 126895 6,14 pss (alv 24 %)
EAN 4011678014387 73,66 ME (alv 24 %)
HAVI PRO ECOTIME MATALA
KUITU LAUTANEN 23 CM
40 kpl/pss, ME 12 pss
3,99 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 131899 4,95 pss (alv 24 %)
EAN 6411631118202 59,37 ME (alv 24 %)
HAVI PRO EECOTIME PYÖREÄ
KUITURASIA 950 ML
50 kpl/pss, ME 12 pss
7,69 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 136571 9,54 pss (alv 24 %)
EAN 6411631119278 114,42 ME (alv 24 %)
ECOTIME ANNOSRASIA 500 ML
25 kpl/pss, ME 20 pss
2,49 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 136621 3,09 pss (alv 24 %)
EAN 6411631314123 61,80 ME (alv 24 %)
HUHTAMÄKI PAHVINEN JÄTSKIKUPPI 130/175 ML PUNAINEN
50 kpl/pkt, ME 40 pkt
4,25 pkt (alv 0 %)
Tuotenumero 123536 5,27 pkt (alv 24 %)
EAN 8413997516881 210,96 ME (alv 24 %)
HUHTAMÄKI GRILLILAUTANEN
16 x 19 CM
50 kpl/pussi, ME 10 pss
4,65 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 130498 5,77 pss (alv 24 %) EAN 6416479013962 57,66 ME (alv 24 %)
HUHTAMÄKI
KARTONKILAUTANEN 23 CM
50 kpl/pussi, ME 20 pss
2,85 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 129143 3,53 pss (alv 24 %)
EAN 6410600360949 70,68 ME (alv 24 %)
HAVI PRO ECOTIME MATALA KUITU LAUTANEN 18 CM
40 kpl/pss, ME 12 pss
2,45 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 110891 3,04 pss (alv 24 %) EAN 6411631118004 36,46 ME (alv 24 %)
HAVI PRO EECOTIME PYÖREÄN KUITURASIAN 950 ML KANSI
50 kpl/pss, ME 4 pss
8,59 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 136572 10,65 pss (alv 24 %)
EAN 6411632461154 42,61 ME (alv 24 %)
HAVI PRO ECOTIME ANNOSRASIAN 500 ML KANSI
25 kpl/pss, ME 20 pss
2,69 pss (alv 0 %)
Tuotenumero 136622 3,33 pss (alv 24 %)
EAN 6411639441227 66,60 ME (alv 24 %)
HUHTAMÄKI PAHVINEN JÄTSKIKUPPI 100/140 ML VIHREÄ
50 kpl/pkt, ME 20 pkt
3,65 pkt (alv 0 %)
Tuotenumero 123535 4,53 pkt (alv 24 %) EAN 8413997517062 90,52 ME (alv 24 %)
Vihreät hinnat alv 0 %. Mustat hinnat sisältävät alv:n. Hinnat voimassa täysin myyntierin. Osa tuotteista on toimitusmyynnissä, kysy meiltä lisää.
HUHTAMÄKI BAGASSERASIA
900 ML 23 x 15,8 x 8 CM
1 OSAINEN
50 kpl/pkt, ME 6 pkt
8,95 pkt (alv 0 %)
Tuotenumero 127388 11,10 pkt (alv 24 %)
EAN 4011678014264 66,59 ME (alv 24 %)
HUHTAMÄKI BAGASSERASIA
23,5 x 22,7 x 8 CM 3 OSAINEN
50 kpl/pkt, ME 4 pkt
12,70 pkt (alv 0 %)
Tuotenumero 127391 15,75 pkt (alv 24 %)
EAN 4011678014455 63,00 ME (alv 24 %)
HUHTAMÄKI LISUKESALAATTI
RASIA 300 ML 130 x 108 x 40 MM
40 kpl/pkt, ME 15 pkt
3,75 pkt (alv 0 %)
Tuotenumero 110898 4,65 pkt (alv 24 %)
EAN 6410600093700 69,75 ME (alv 24 %)
FIBLON SOFTLIN BASIC 33 CM
1 KRS ANNOSTELIJALIINA valkoinen, 250 kpl/pkt, ME 8 pkt
2,59 pkt (alv 0 %)
Tuotenumero 126865 3,21 pkt (alv 24 %)
EAN 6416584018173 25,69 ME (alv 24 %)
FIBLON SOFTLIN 24 CM 1/4 TAITTO 2 KRS LAUTASLIINA lime, 100 kpl/pkt, ME 12 pkt
1,79 pkt (alv 0 %)
Tuotenumero 121435 2,22 pkt (alv 24 %)
EAN 6416584027274 26,63 ME (alv 24 %)
SOFTLIN CLASSIC 33 x 39 CM ATERINTASKULIINA lime, 150 kpl/ME, ME 1 pkt
27,50 pkt (alv 0 %)
Tuotenumero 136566 34,10 pkt (alv 24 %)
EAN 6416584418898 34,10 ME (alv 24 %)
HUHTAMÄKI BAGASSERASIA
1200 ML 22 x 20 x 7,7 CM, 1 OSAINEN
50 kpl/pkt, ME 4 pkt
11,30 pkt (alv 0 %)
Tuotenumero 127389 14,01 pkt (alv 24 %) EAN 4011678014394 56,05 ME (alv 24 %)
HUHTAMÄKI KIRKAS SARANARASIA 750 ML,188 x 192 x 53MM
40 kpl/pkt, ME 6 pkt
12,55 pkt (alv 0 %)
Tuotenumero 106756 15,56 pkt (alv 24 %) EAN 6410600158898 93,37 ME (alv 24 %)
HUHTAMÄKI KANSI LISUKESALAATTIRASIALLE 136 x 114 x 13 MM
40 kpl/pkt, ME 8 pkt
2,65 pkt (alv 0 %)
Tuotenumero 106764 3,29 pkt (alv 24 %) EAN 6410600093823 26,29 ME (alv 24 %)
FIBLON SOFTLIN BASIC 33 CM 1 KRS ECO ANNOSTELIJALIINA
100 % kierrätyskuitua, 250 kpl/pkt, ME 8 pkt
2,59 pkt (alv 0 %)
Tuotenumero 133307 3,21 pkt (alv 24 %)
EAN 6416584015059 25,69 ME (alv 24 %)
Kotimainen helmitomaatti on kooltaan pieni, mutta maultaan runsas. Sopii niin naposteluun kuin salaatteihinkin.
200 g
PATU: 131591 PATU: 100027 MYYNTI-EAN: 6 416075 931073
POHJANMAA
Tukkutalo Heinonen Oy Tuottajantie 41 60100 SEINÄJOKI puh 06 4210 210 myynti@tukkutalo.fi www.tukkutalo.fi
KESKI-SUOMI
Tukkutalo Heinonen Oy
On ka pan nu 2 40700 JY VÄS KY LÄ puh 06 4210 210 myynti@tukkutalo.fi www.tukkutalo.fi
SATAKUNTA
Palvelutukku Immonen Oy Helmentie 7, 28360 PORI
Puh. 02 631 2100 etunimi.sukunimi@immosentukku.fi www.immosentukku.fi
PIRKANMAA, KANTA-HÄME JA PÄÄKAUPUNKISEUTU
Kanta-Hämeen Tuoretuote Oy
Sähkömestarintie 7, 13130 HÄMEENLINNA
Puh. 03 612 0301 myynti@tuoretuote.com tilaukset tuoretuote@tuoretuote.com muut asiat www.tuoretuote.com
PÄIJÄT-HÄME, KYMENLAAKSO JA ETELÄ-KARJALA
Palvelutukku Kolmio
Paanakatu 8, 15150 LAHTI
Puh. 03 871 370 myynti@palvelutukkukolmio.fi www.palvelutukkukolmio.fi
LOUNAIS-SUOMI JA LÄNSI-UUSIMAA
Kimmon Vihannes Oy
Jalontie 39, 25330 KUUSJOKI
Puh. 02 727 4400 tilaus@kimmonvihannes.fi www.kimmonvihannes.fi
SAVO JA POHJOIS-KARJALA
Palvelutukku Itä-Suomi
Pomonkatu 5, 50150 MIKKELI Puh. 020 729 9920 mikkeli@palvelutukkuitasuomi.fi www.palvelutukkuitasuomi.fi
Asevarikontie 15, 70800 KUOPIO Puh. 020 7299 921 kuopio@palvelutukkuitasuomi.fi www.palvelutukkuitasuomi.fi
POHJOIS-SUOMI
Palvelutukku Pohjoinen Merilinja 6, 90400 OULU puh. 08 5352 600 myynti@palvelutukkupohjoinen.fi www.palvelutukkupohjoinen.fi
Kitkantie 135 93600 KUUSAMO puh. 08 853 030 myynti@palvelutukkupohjoinen.fi www.palvelutukkupohjoinen.fi
SUOMEN PALVELUTUKKURIT OY
Äyritie 8 E
01510 Vantaa
Puh. 010 338 7820 www.palvelutukkurit.fi
OULU